Muonion kunta tiedottaa 4/2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muonion kunta tiedottaa 4/2016"

Transkriptio

1 Muonion kunta tiedottaa 4/ Yhdistykset Toimimattomia yhdistyksiä poistetaan rekisteristä, mukana myös muoniolaisia yhdistyksiä. Yhdistyslaki muuttui ja sen jälkeen Patentti- ja rekisterihallitus on julkaissut Virallisessa lehdessä (91/2016) kuulutuksen, jossa poistomenettelyn piiriin kuuluvia yhdistyksiä kehotetaan ilmoittamaan kirjallisesti toimintansa jatkumisesta mennessä tai yhdistyksen tiedot poistetaan yhdistysrekisteristä. Yhdistys on poistettavien joukossa, mikäli yhdistys ei ole tehnyt ilmoitusta yhdistysrekisteriin vuoden 1995 jälkeen eikä muutenkaan ole syytä olettaa yhdistyksen toiminnan jatkuvan. Rekisteristä tehdyn poistomenettelyn piiriin kuuluu noin yhdistystä koko maassa. Tarkista yhdistyksesi tiedot maksutta Yhdistysnetti-tietopalvelussa Ennen vuotta 1995 rekisteröidyillä yhdistyksillä ei ole merkittyä tietoa yhdistyksen osoitteesta. Poistomenettelyssä mukana olevien yhdistysten tulee ilmoittaa yhdistyksen osoite. Jos hallituksen puheenjohtaja ja nimenkirjoittajat ovat muuttuneet, yhdistyksen tulee ilmoittaa nämäkin tiedot rekisteriin merkittäviksi. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja allekirjoittaa muutosilmoituksen. Yhdistyslain uudistamisella halutaan helpottaa tietojen ilmoittamista yhdistysrekisteriin. Uudistuksen myötä jokainen, joka on eronnut rekisteriin merkitystä asemastaan tai jonka rekisteriin merkitty tehtävä on lakannut, saa itse tehdä tästä ilmoituksen yhdistysrekisteriin. Osa muutoksista, kuten mahdollisuus ilmoittaa koko yhdistyksen hallitus, on tarkoitettu tulemaan voimaan vasta myöhemmin säädettävänä ajankohtana. Lisätietoja: Yhdistysrekisterin neuvonta, puh ma pe klo Alla on listattu yhdistykset, jotka poistetaan yhdistysrekisteristä, mikäli niiltä ei saada tietoa toiminnan jatkamisesta viimeistään määräpäivään mennessä:

2 Kunta: 498 Muonio ASUTUS- JA MAATILATALOUSLIITON MUONION JÄRVIALUEEN YH- DISTYS R.Y Eläkeliiton Muonion yhdistys r.y Ensi Lumen Olos ry Jerisjoen-Erär.y JERISJÄRVEN MAAMIESSEURA R.Y Kaalaman-Kaiku r.y Kangosjärven Erämiehet r.y Keskustan Ala-Muonion paikallisosasto ry Keskustan Järvialueen paikallisosasto ry Keskustan Muonion kunnallisjärjestö ry KESKUSTAPUOLUEEN MUONION PAIKALLISOSASTO R.Y Keskustapuolueen Naisten Muonion osasto r.y Keskustapuolueen Ylimuonion paikallisyhdistys r.y Kihlangin kalastusseura r.y KIHLANGIN MAAMIESSEURA R.Y KIHLANGIN METSÄ-JA UITTOTYÖVÄEN AMMATTIOSASTO R.Y LIBERAALISEN KANSANPUOLUEEN MUONION OSASTO R.Y Liepimän Erä r.y Luoteis-Lapin Diabetesyhdistys r.y Luoteisrajan kuuloyhdistys r.y Maataloustuottajain Muonion Yhdistys MTK Muonio ry Muonion Demokratian Pioneerit ry Muonion Eläkeläiset r.y Muonion Eläkkeensaajat r.y MUONION HEVOSJALOSTUSYHDISTYS R.Y MUONION KIRKKOKUORO R.Y MUONION MAAMIESSEURA R.Y Muonion maaseutuseura ry MUONION MUSIIKKISEURA R.Y Muonion Nuorisoseura ry MUONION RESERVIALIUPSEERIT R.Y Muonion Sos.-dem. Työväenyhdistys ry MUONION SUOMI-AMERIKKA YHDISTYS R.Y Muonion Sydänyhdistys r.y MUONION TIETYÖNTEKIJÄT VATY R.Y MUONION TRAKTORIMIESTEN AMMATTIOSASTO R.Y Muonion Vasemmistoliitto ry MUONION VESAISET R.Y Muonion vuokralaisyhdistys r.y Muonion Yrittäjät ry Mustivaaran Erä r.y SIEPIN ERÄSTÄJÄT R.Y SKDL:N KANGOSJÄRVEN YHDISTYS R.Y SUOMEN KANSAN YHTENÄISYYDEN PUOLUEEN MUONION JÄRVI- KYLÄN PUOLUEOSASTO R.Y Suomen Kommunistisen Puolueen Kangosjärven osasto r.y SUOMEN KRISTILLISEN LIITON MUONION PAIKALLISOSASTO R.Y SUOMEN MAASEUDUN PUOLUEEN JÄRVIALUEEN PUOLUEOSASTO R.Y Suomen Maaseudun Puolueen Muonion puolueosasto r.y TAPOJÄRVEN MAAMIESSEURA R.Y TAPOJÄRVEN PIENVILJELIJÄIN OSASTO R.Y YLIMUONION JA KAJANKIN KAIRAMIESYHDISTYS R.Y YLIMUONION MAAMIESSEURA R.Y.

3 Digimpi Lappi -projeti Projektissa on mukana neljä hyvin eri alan toimijaa, joilla on yhteinen visio digitaalisemmasta Lapista. Lapin Osuuspankit, sanomalehti Lapin Kansa sekä Pohjolan Sanomat, Lapin sairaanhoitopiiri ja Pohjois-Suomen sosiaalialanosaamiskeskus haluavat parantaa digitaalisten palveluiden käyttöä Lapissa. Digitaalisia palveluita on jo paljon tarjolla niin mediassa, sosiaali- ja terveydenhuollossa kuin pankillakin. Digimpi Lappi -projektissa autetaan lappilaisia käyttämään olemassa olevaa teknologiaa. Olen (Pekka Seppänen) mukana digilähettiläänä. Opastan halukkaita kuntalaisia käyttämään mediaa, pankkipalveluita ja sosiaali- ja terveydenhuollonpalveluita mobiililaitteiden avulla. Minuun saa yhteyden puh tai Työkonepalveluiden hankinta Tekninen osasto pyytää koneurakoitsijoita tarjoamaan maanrakennuskoneita (traktorit, pyöräkoneet, kaivinkoneet ym.) kaivuu-, maansiirto-, lumi-, ym. töihin rakennuskaudeksi lokakuu syyskuu 2017, sekä mahdollisiin kunnan projektitöihin. Tuntihinnat tulee ilmoittaa ilman arvonlisäveroa (Alv 0 %). Koneiden siirtokustannukset sisältyvät tuntihintaan. Työhön valitaan tilanteen mukaan kokonaistaloudellisesti edullisin ja tarkoituksenmukaisin kone. Valintaan voi vaikuttaa koneen koko, ikä ja varustelutaso. Hankinnan yleiset ehdot Koneiden tulee täyttää voimassa olevat työturvallisuusmääräykset. Tilaajalla on oikeus tarkistaa kone varusteineen ja laitteineen ennen sen siirtymistä työmaalle sekä milloin tahansa työmaalla työkuntoisuuden ja työturvallisuusmääräysten täyttymisen toteamiseksi. Työkoneen kuljettajalle asetetut vaatimukset Koneiden kuljettajilla tulee olla alan ammattitutkinto tai vastaavat tiedot ja taidot, jotka on pyydettäessä osoitettava todistuksilla. Katu-, kunnossapito- ja kaivantotöissä vaaditaan työntekijöiltä vähintään EN 471/suojausluokka 2 normit täyttävä turva-asu sekä hyväksytty suojakypärä (Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta /205). Tarjouksen jättäminen Tarjous tulee toimittaa tekniseen toimistoon (Tekninen toimisto, Puthaanrannantie 15 b, Muonio) oheisella tarjouskaavakkeella ti klo 15 mennessä. Tarjouksen mukaan tulee liittää verovelkatodistus, ilmoitus eläkevakuutusmaksuvelvoitteiden täyttymisestä ja todistus vastuuvakuutuksesta tai kyseiset asiakirjat tulee olla toimitettuina Muonion kunnalle ennen kuin urakoitsijoilta voidaan työ tilata. Kyseiset asiakirjat eivät saa olla yli 3 kuukautta vanhoja. Kuoreen tunnus konetarjous. Lisätietoja tarvittaessa saa kunnanrakennusmestarilta, puh ja tekniseltä johtajalta puh

4

5 Sosiaalitoimen tiedotuksia Hyvinvointia ikäihmisille Isona En halua ikäihmiseksi enkä senioriksi haluan isona vanhaksi mutta en sellaiseksi joka puree tekarinsa halki että tässäkö tämä oli Aino Suhola Sosiaalitoimi on aloittamassa hyvinvointia tukevaa toimintaa ikäihmisille iltapäivätuokioiden merkeissä. Iltapäivätuokioissa on monipuolista ja vaihtelevaa ohjelmaa, jonka suunnitteluun kävijöillä on mahdollisuus osallistua. Tuokiot voivat sisältää esimerkiksi jutustelua, kahvittelua, jumppaa, tasapainoharjoittelua, visailua, askartelua ja laulua. Lisäksi toiminta voi sisältää neuvontaa, tapahtumia, retkiä ja teemaluentoja. Millaiseen toimintaan sinä osallistuisit? Toiminnan tavoitteena on tukea yli 65-vuotiaiden muoniolaisten hyvinvointia ja tarjota sellaista tukea, mitä he itse kokevat tarvitsevansa. Tuokioissa ei ole hoitohenkilökuntaa paikalla, joten henkilökohtaista apua tarvitsevilla tulee olla oma avustaja mukana. Ensimmäiset iltapäivätuokiot toteutetaan toimintaa suunnitellen Kangosjärvellä, Kerässiepissä ja kuntakeskuksessa. Paikalla toiminnanohjaaja Sini Westerling ja vanhustyönohjaaja Pirkko Kuru. Suunnittelukerrat ovat avoimia kaikille kuntalaisille. Tervetuloa! Kangosjärvellä keskiviikkona ja klo 12 Kangosjärven kylätalo os. Kangosjärventie215 Kerässiepissä torstaina ja klo Kerässiepin kylätalo, Kerässiepintie 1987 Muonionkuntakeskuksessa perjantaina ja klo SPR:n kokoustila Vaapukka, Puthaanrannantie15 C, (kunnantalon takana) Vastaan mielelläni kysymyksiisi! Toiminnanohjaaja Sini Westerling puh / sini.westerling@muonio.fi

6 Iäkkäiden henkilöiden sosiaalipalveluiden odotusajat Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 26 edellyttää iäkkäiden henkilöiden sosiaalipalveluiden odotusaikojen julkaisemista puolen vuoden välein. Odotusajalla tarkoitetaan keskimääräistä aikaa, joka on kulunut hakemuksen jättämisestä siihen, kun iäkkäällä henkilöllä on mahdollisuus saada hakemansa palvelun. Sosiaalihuoltolain mukaan jokainen yli 75-vuotias on oikeutettu palvelutarpeen arviointiin, ei kiireellisissä tapauksissa viikon sisällä yhteydenotosta ja kiireellisissä tapauksissa viipymättä. Muonion koti- ja tukipalvelun odotusajat Palvelutarpeen arviointi yli 75-vuotiaille Kodinhoitajien kotikäynnit arkipäivälle Turvapuhelin Ateriapalvelu Siivouspalvelun palveluseteli Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Omaishoidontuki, kotikäynti 7 arkipäivää 1 14 vrk 1 4 viikkoa 1 7 vrk 2 4 viikkoa 2 4 viikkoa 2 4 viikkoa Myönteisen omaishoidon tuen palkkion maksaminen alkaa hakukuukaudesta seuraavan kuukauden alusta. Ympärivuotisen palveluasumisen odotusajat Omaishoidon vuorottelupaikka 1 kk. Toistaiseksi voimassa oleva paikka Palvelukeskus Marjapaikassa ja Ojusniityllä selvitetään tapauskohtaisesti. Marjapaikan ja Ojusniityn kuulumisia Tehostetussa palveluasumisessa toteutetaan syyskuussa 2016 asiakastyytyväisyyskysely, joka on suunnattu hoitoon osallistuville omaisille. Kyselylomake postitetaan lähiomaiselle ja lomakkeita on saatavilla myös Palvelukeskus Marjapaikasta ja Ojusniitystä 1.9 alkaen. Lomakkeiden palautuslaatikot ovat Marjapaikassa ja Ojusniityssä. * * * Ojusniityn väki haluaa kiittää lämpimästi kaikkia yhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä saamistaan lahjoituksista ja huomion osoituksista kuluneen vuoden aikana! * * * Palvelukeskus Marjapaikan väki kiittää Niilo Muotkan omaisia saamastaan lahjoituksesta. Varat käytetään vanhusten retki- ja virkistäytymistoimintaan.

7 Sivistysosaston tapahtumia Liikuntatoimi Liikuntatoimisto löytyy nykyään alakoulun yläkerrasta opettajanhuoneen vierestä. Voit tavoitella myös puhelinnumerosta tai Kuntosalin avaimia noudettavissa 10 euron panttia vastaan kunnantalolta Elli Rauhalalta (päätalo 2. krs) tai liikuntatoimesta alakoululta (soita ensin puh ). Kuntosali avoinna avaimella joka päivä klo Mahdollisesta toteutuvasta kuntosalin vuosimaksusta tiedotamme erikseen. Kaikkia harrastustoimintaa järjestäviä järjestöjä kutsutaan yhteiseen tapaamiseen suunnittelemaan syksyn ohjelmaa. Tavoitteena estää päällekkäisyydet toiminnoissa. Kokoonnutaan ti klo 18 perhetyön toimistossa teknisen toimiston yläkerrassa. Tervetuloa! Haluatko ohjata vesijumppaa? Etsinnässä maanantaisin (klo 17 19) ajalle vesijumpan ohjaaja. Jos et pysty sitoutumaan joka maanantaille, niin pienikin apu on tervetullutta. Lisäksi Liikuntatoimi etsii ohjaajia alkaviin ryhmiin! Jos olet ohjannut aiemmin terveysliikuntaryhmiä esim. kuntonyrkkeilyä, uintia tai olet halukas ohjaamaan jotain muuta lajia lapsille/nuorille/aikuisille/ikääntyville, ota rohkeasti yhteyttä! Tule testaamaan terveyskuntosi! Koko kansalle sopivia ilmaisia terveyskuntotestejä tarjolla hengästymättä ja hikoilematta Suomi mies seikkailee tapahtumassa ammattikoululla tiistaina klo Tilaisuus on tarkoitettu myös naisille. Testeinä mm. kehonkoostumus, puristusvoima ja 5 min. kestävyyskuntotesti maaten. Halutessaan saa perinteisiä kuntotestejä tehdä myös hengästyen ja hikoillen. Paikanpäällä lisäksi ravintoneuvontaa ja tietoa liikuntamahdollisuuksista sekä tanssiesityksiä. Jos haluat tulla esittelemään terveystuotteistasi / yhteisösi harrastusmahdollisuuksia tms., ota yhteyttä pihla.jaakkola@muonio.fi tai elina.ahola@lapli.inet.fi Olet lämpimästi tervetullut! Liikuntatoimi pyytää tarjouksia käytöstä poistetuista kuntosalilaitteista. Myynnissä ovat Tunturi stepperi ja jonkun verran muovipäällysteisiä levypainoja. Jos muuta myytävää löytyy, toimitetaan ne samaan tilaan. Tavarat ovat nähtävissä ke 7.9. asti alakoulun aulassa (entisessä ruokalassa). Tarjoukset toimitetaan torstaihin 8.9. klo 16 mennessä kirjekuoressa: Muonion kunta/liikuntatoimi, Puthaanrannantie 15, Muonio tai sähköpostitse pihla.jaakkola@muonio.fi. * * * Varhaiskasvatus kiittää saamistaan lahjoituksista! Erityiskiitos työpajan Artolle. PS. Varhaiskasvatus kaipailee perinteistä, toimivaa mankelia

8 Kirjasto- ja kulttuuritoimi Kirjasto siirtyy takaisin talviaukioloaikoihin alkaen ja on auki seuraavasti: ma to klo 12 19, pe klol 10 16, la su suljettu ja aatot klo Kaikille avoimet satutunnit joka toinen perjantai kirjastolla klo seuraavasti: 26.8., 9.9., 23.9., 7.10., , 4.11., ja Arvo Myllymäki saapuu esittelemään Korpikommunisti-teostaan kirjastolle to 1.9. klo 17. Tervetuloa! Kirjasto juhlii 90. juhlavuottaan ja kutsuu kaikki illanviettoon kirjastolle pe klo 18 alkaen. Tilaisuudessa tarjolla monenlaista kulttuuriohjelmaa. Elisa Stoorin kierrätystaiteen näyttely on esillä kirjastolla Avajaiset klo 18 alkaen. Lapsille suunnattu koko perheen musiikkinäytelmä Uppo-Nalle löytää ystävän saapuu kiertueellaan Muonioon viikon 43 aluessa. Tarkemmat aikataulut ilmoitetaan myöhemmin kunnan verkkosivuilla, kirjaston facebook-sivustolla sekä ilmoituistauluilla. Kirjastoauton vuoden 2017 aikatauluista ja reiteistä voi esittää toiveita kirjastolle. Nuorisotoimi Nuorisotoimen toimisto on muuttanut yläkoulun tiloista alakoulun 2 kerrokseen, entiseen erityisopetustilaan. Etsivän nuorisotyön toimisto muuttaa nuorisotila Tippalaan ma 5.9. alkaen, siihen saakka etsivän nuorisotyöntekijän toimisto sijaitsee vielä alakoulun tiloissa. Nuoriso-ohjaajan paikka on ollut haussa ja hakuprosessi on vielä kesken. Sivistyslautakunta kokoontuu ti 30.8., jolloin asialistalla on myös uuden nuoriso-ohjaajan valinta. Nuorisotila Tippala aukeaa sitten, kunhan uusi nuoriso-ohjaaja aloittaa työnsä. Tervehdys etsivästä nuorisotyöstä! Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka tarkoituksena on tarjota kunnan vuotiaille nuorille neuvontaa, tukea ja ohjausta liittyen tulevaisuuden suunnitteluun, koulutuksen tai työpaikan löytämiseen, tarvittavien palveluiden löytämiseen sekä omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin liittyen. Etsivä nuorisotyö tarjoaa varhaista tukea, jos nuori sitä itse haluaa. Kohtaaminen nuoren kanssa on luottamuksellista ja lähtee aina nuoren omista toiveista ja tavoitteista. Apua voi pyytää esimerkiksi opiskelupaikan hakemiseen, työhakemuksen tai CV:n tekemiseen. Nuoret voivat olla itse etsivään yhteydessä tai ohjautua palveluun toisen ammattilaisen ohjaamana, esimerkiksi kouluilla ja oppilaitoksilla on velvollisuus ilmoittaa ilman koulupaikkaa jäänyt tai opintonsa keskeyttävä nuori etsivälle nuorisotyöntekijälle. Myös huoltaja, kaverit tai muu lähipiiri voivat olla yhteydessä etsivään nuorisotyöntekijään, jos kokee, että etsivästä voisi olla jollekin nuorelle apua. Etsivään nuorisotyöntekijään yhteyden saa puhelimella (myös Whatsapp) , sähköpostilla sanna-mari.poyry@muonio.fi tai facebookin kautta Etsivä nuorisotyöntekijä Sanna-Mari Pöyry. Tapaamisiin Sanna-Mari Pöyry

9 Muonion kansalaisopiston opinto-ohjelma Syyslukukausi Kevätlukukausi Talviloma Viikko 10 Kevätkonsertti ja näyttely toukokuussa, tarkemmat tiedot myöhemmin Kansalaisopiston hallinto Kansalaisopisto kuuluu kunnan hallinnossa sivistyslautakunnan alaisuuteen. Sivistyslautakunnan kokoonpano toimikaudella on seuraava: puheenjohtaja Olavi Airaksinen, varapuheenjohtaja Hannaleena Huhtamäki ja jäsenet Elina Ahola, Johanna Lapinoja, Markku Rauhala, Ritva Saarensalmi ja Juha Vuollo. Kansalaisopiston toimistosihteerin tehtäviä hoitaa Sirpa Airaksinen puh ja rehtorin tehtäviä sivistystoimenjohtaja Paula Vilamaa puh Kansalaisopiston toimisto sijaitsee osoitteessa Puthaanrannantie 15, B-talo, toinen kerros. Ilmoittautuminen ja kurssimaksut Opiskelijaksi kursseille ilmoittaudutaan joko sähköpostilla: tai puhelimitse Opiskelijat kursseille otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssit käynnistyvät, kun ennakkoilmoittautuneita on riittävästi. HUOM! Jokaisen kurssin tai piirin kohdalla on mainittu tiedot ilmoittautumisesta! Ilmoittautuessa opiskelija sitoutuu maksamaan kurssimaksun. Mikäli oppilas ei osallistu kurssille eikä ole peruuttanut osallistumistaan vähintään viisi vuorokautta ennen kurssin alkua, kurssista laskutetaan täysi kurssimaksu. Poissaolokerrat kurssilta eivät alenna kurssimaksua. Kurssikohtaiset hinnat samoin kuin viimeiset ilmoittautumispäivät on merkitty opintoohjelmaan. Maksu suoritetaan opettajalle ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Sivistyslautakunta on kokouksessaan päättänyt kansalaisopiston maksujen korotuksista lukuvuoden alusta. Kurssimaksut ovat seuraavat: 0 15 tunnin kurssit 25 euroa, tunnin kurssit 35 euroa ja tunnin kurssit 45 euroa. Yli 40 tunnin kurssien ja erikoiskurssien hinnat määritellään erikseen kurssikohtaisesti. Kurssimaksut eivät sisällä materiaalimaksuja. Perhealennus on edelleen käytössä eli toiselta samalle kurssille osallistuvalta perheenjäseneltä alennus on 25% ja kolmannelta sekä sitä seuraavilta jäseniltä 50%. Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä tai opiston myöntämällä opintosetelillä (työttömät, oppimisvaikeuksia kokevat sekä eläkkeellä olevat ja senioriväestö).

10 Opintoseteli Opetushallitus on myöntänyt Muonion kansalaisopistolle opintoseteliavustusta. Avustusta voidaan käyttää työttömien, oppimisvaikeuksia kokevien, eläkkeellä olevien sekä senioriväestön opintomaksujen korvaamiseen tai alentamiseen tutkintoon johtamattomassa eli vapaan sivistystyön vapaatavoitteisessa koulutuksessa. Seteli on henkilökohtainen, ja se noudetaan kansalaisopiston toimistosta. Seteleitä on jaossa alkaen. Hakijan tulee osoittaa todistettavasti kuuluvansa opintoseteliin oikeuttavaan kohderyhmään. Opintoseteleitä jaetaan enintään kaksi henkilöä kohden/lukuvuosi. Opintoseteli on arvoltaan 10 euroa. Opintoseteleitä ei voi käyttää taiteen perusopetukseen kuuluvilla kursseilla eikä niillä voi maksaa materiaalimaksuja. Opintoseteli ei oikeuta automaattisesti kurssille pääsyä. Käyttämättä jätettyä opintoseteliä ei voi muuttaa rahaksi. Mikäli opintoseteleitä on avustuksen myöntämistä seuraavan lukuvuoden alkaessa jäljellä, voidaan näitä jakaa samalle henkilölle myös useampia kuin kaksi. Ryhmäkoko Vähimmäisryhmäkoko kirkonkylällä on 5 ja sivukylillä 3. Erikoiskurssien ryhmäkoosta ilmoitetaan erikseen. Ryhmän toiminta on lakkautettava, jos sen koko on jäänyt kolme kertaa peräkkäin alle vähimmäismäärän. Arviointi Kansalaisopiston toimintaa arvioidaan lukuvuoden aikana lähinnä opettaja/oppilaskeskusteluilla, opettajien kokouksissa sekä lukuvuoden päätteeksi tehtävällä kyselyllä. Toiminnan kehittämisen kannalta rakentava palaute kurssilaisilta on erittäin tärkeää. Todistukset ja tenttipalvelu Jokainen opiskelija saa pyynnöstä osallistumistodistuksen. Hinta on 5 euroa/todistus. Kansalaisopisto hoitaa mahdollisuuksien mukaan myös tenttipalvelua. Tentistä on sovittava erikseen. Valvonta- ja järjestelykulut maksaa tenttijä. Maksu on 10 euroa/tentti.

11 Kirkonkylä Taiteen perusopetus Piano, yksilöopetus, syksy, Muonion koulu Oikean soittoasennon ja sormituksen löytäminen sekä sujuvan nuotinluvun ja omantasoisten kappaleiden hallinta. Opetustuokion kesto on n min. Opettajina toimivat Reijo Kumpulainen ja Senni Paasonen. Kokoonnutaan 10 kertaa ja kurssimaksu on 25 euroa. Ilmoittautumiset kummankin opettajan ryhmään viimeistään 9.9., jonka jälkeen opettajat ottavat yhteyttä. Piano, yksilöopetus, kevät, Muonion koulu Opettajina toimivat Reijo Kumpulainen ja Senni Paasonen. Kokoonnutaan12 kertaa ja kurssimaksu on 25 euroa. Syksyllä aloittaneet oppilaat jatkavat opettajien kanssa sopimillaan ajoilla. Keväällä aloittavien oppilaiden ilmoittautumiset viimeistään 9.1. Kitara, yksilöopetus,syksy, Muonion koulu Tunneilla opetellaan kitaransoiton perustekniikkaa melodioiden, sointujen ja erilaisten säestyskuvioiden avulla. Opetustuokion kesto on n min. Opettajina toimivat Reijo Kumpulainen ja Senni Paasonen. Kokoonnutaan 10 kertaa ja kurssimaksu on 25 euroa. Ilmoittautumiset kummankin opettajan ryhmään viimeistään 9.9., jonka jälkeen opettajat ottavat yhteyttä. Kitara, yksilöopetus, kevät, Muonion koulu Opettajina toimivat Reijo Kumpulainen ja Senni Paasonen. Kokoonnutaan12 kertaa ja kurssimaksu on 25 euroa. Syksyllä aloittaneet oppilaat jatkavat opettajien kanssa sopimillaan ajoilla. Keväällä aloittavien oppilaiden ilmoittautumiset viimeistään 9.1. Harmonikka, yksilöopetus, syksy, Muonion koulu Harmonikansoiton opetusta alkeista ammattilaistasolle. Tunneilla opiskellaan soittimen käsittelyä, nuotinlukua sekä musiikin teoriaa soittokappaleiden ohella. Opiskelijalla mahdollisuus vaikuttaa soitettavaan ohjelmistoon. Opetustuokion kesto on n min. Opettajana toimii Reijo Kumpulainen. Kokoonnutaan 10 kertaa, kurssimaksu on 25 euroa. Ilmoittautumiset viimeistään 9.9., jonka jälkeen opettaja ottaa yhteyttä. Harmonikka, yksilöopetus, kevät, Muonion koulu Opettajana toimii Reijo Kumpulainen. Kokoonnutaan 12 kertaa, kurssimaksu on 25 euroa. Syksyllä aloittaneet oppilaat jatkavat opettajien kanssa sopimillaan ajoilla. Keväällä aloittavien oppilaiden ilmoittautumiset viimeistään 9.1.

12 Lasten kuoro, syksy, Muonion koulu Kuorossa lauletaan lasten ikätasoon nähden sopivia yksi- ja kaksiäänisiä lauluja ja opetellaan yhteisen tekemisen kautta myös terveen äänenkäytön perusteita. Opettajana toimii Senni Paasonen. Kurssin kesto on 10 tuntia ja kurssimaksu on 25 euroa. Kokoonnutaan tiistaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset viimeistään 9.9. Ryhmä jatkaa kevätkaudella, mikäli osanottajia on riittävästi. Kiddie jam 4-6 -vuotiaille, syksy, Lappian sali Paritanssin aakkosia tanssileikkien avulla. Opettajana toimii Hilkka Suomalainen. Kurssin kesto on 10 tuntia ja kurssimaksu 25 euroa. Kokoonnutaan maanantaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella, mikäli osanottajia on riittävästi. Temppujumppa 1-6 vuotiaille, syksy-kevät, liikuntahalli Alle kouluikäisen kävelevän lapsen ja aikuisen yhteinen liikuntahetki. Tunneilla hyödynnetään eri liikuntavälineitä ja telineitä. Luvassa mm. temppurataa, leikkejä, musiikkiliikuntaa ja pariakrobatiaa. Opettajina toimivat Kaisa Salo ja Tiia Takalo. Kurssin kesto on 20 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaan tiistaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Olga Dorofeevan tanssiryhmiin otetaan uusia ilmoittautumisia lauantaina Kielan piha-alueella järjestettävän Harrastetapahtuman yhteydessä klo Ilmoittautua voi myös suoraan Olgalle puh Aiemmin harrastaneille Olga ilmoittaa harjoitusten alkamisesta. Lasten tanssi 3-5 vuotiaat, syksy, alkeet ja jatko, liikuntahalli Mix-tanssi; mm. lasten disco, hiphop, moderni tanssi, akrobatia. Opettajana toimii Olga Dorofeeva. Kurssin kesto on 12 tuntia ja kurssimaksu on 25 euroa. Kokoonnutaan lauantaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset ks. edellä. Ryhmä jatkaa kevätkaudella, tuntimäärä ja kurssimaksu ilmoitetaan myöhemmin. Lasten tanssi 6-9 vuotiaat, syksy, alkeet ja jatko, liikuntahalli Mix-tanssi; mm. disco, street jazz, moderni tanssi. Opettajana toimii Olga Dorofeeva. Kurssin kesto on 12 tuntia ja kurssimaksu on 25 euroa. Kokoonnutaan keskiviikkoisin, alkaen klo Ilmoittautumiset ks. edellä. Ryhmä jatkaa kevätkaudella, tuntimäärä ja kurssimaksu ilmoitetaan myöhemmin. Tanssi vuotiaat, syksy, alkeet ja jatko, liikuntahalli Mix-tanssi; mm. koreografia, streetjazz, hiphop, break, latino. Opettajana toimii Olga Dorofeeva. Kurssin kesto on 12 tuntia ja kurssimaksu on 25 euroa. Kokoonnutaan keskiviikkoisin, alkaen klo Ilmoittautumiset ks. edellä. Ryhmä jatkaa kevätkaudella, tuntimäärä ja kurssimaksu ilmoitetaan myöhemmin.

13 Tanssi ja musiikki Tanssi yli 13-vuotiaat, syksy, alkeet ja jatko, liikuntahalli Mix-tanssi; mm. aerobic, hiphop, streetjazz, latino. Opettajana toimii Olga Dorofeeva. Kurssin kesto on 12 tuntia ja kurssimaksu on 25 euroa. Kokoonnutaan keskiviikkoisin, alkaen klo Ilmoittautumiset ks. edellä. Ryhmä jatkaa kevätkaudella, tuntimäärä ja kurssimaksu ilmoitetaan myöhemmin. Tanssijumppa, Ojusniityn asukkaille, syksy Opettajana toimii Hilkka Suomalainen. Kurssin kesto on 10 tuntia ja kurssimaksu on 15 euroa. Kokoonnutaan maanantaisin, alkaen klo Ryhmä jatkaa kevätkaudella 10 tuntia ja kurssimaksu on 15 euroa. Tanssijumppa Marjapaikan asukkaille Opettajana toimii Hilkka Suomalainen. Kurssin kesto 10 tuntia ja kurssimaksu on 15 euroa. Kokoonnutaan maanantaisin, alkaen klo Ryhmä jatkaa kevätkaudella 10 tuntia ja kurssimaksu on 15 euroa. Tanssiliikunta Aspan asukkaille Opettajana toimii Hilkka Suomalainen. Kurssin kesto on 10 tuntia ja kurssimaksu on 15 euroa. Kokoonnutaan maanantaisin, alkaen klo Ryhmä jatkaa kevätkaudella 10 tuntia ja kurssimaksu on 15 euroa. Tanssi, alkeet, Lappian sali Opettajana toimii Hilkka Suomalainen. Kurssin kesto on 20 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaan maanantaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella 20 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Tanssi, jatko, Lappian Sali Opettajana toimii Hilkka Suomalainen. Kurssin kesto on 20 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaan maanantaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella 20 tuntia ja kurssimaksu 35. Harmonikkayhtye, Muonion koulu Yhtyesoittoa aikuiseen makuun. Tunneilla soitetaan rennolla meiningillä sovituksia tutuista iskelmistä ja kansanlauluista. Nuotinlukutaito ei ole pakollinen. Opettajana toimii Reijo Kumpulainen. Kurssin kesto on 20 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaan torstaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset viimeistään 9.9. Ryhmä jatkaa kevätkaudella, mikäli osanottajia on riittävästi. Viihdekuoro, Muonion koulu Kuorossa lauletaan mukavalla porukalla sävelmiä monipuolisesti eri vuosikymmeniltä kuorolaisten toiveet huomioiden. Osallistuminen vaatii ainoastaan halun ja innokkuuden laulamiseen. Opettajana toimii Senni Paasonen. Kurssin kesto on 20 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaan keskiviikkoisin, alkaen klo Ilmoittautumiset viimeistään 9.9. Ryhmä jatkaa kevätkaudella, mikäli osanottajia on riittävästi.

14 Kädentaidot Naisten ja miesten puutyöt, syksy, yläkoulu Opettajana toimii Kalle Muotka. Kurssin kesto on 30 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaan maanantaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella 40 tuntia ja kurssimaksu 45 euroa. Käsityöt ja kudonta, syksy, yläkoulu Opettajana toimii Eija Korkeamaa. Kurssin kesto on 40 tuntia ja kurssimaksu on 45 euroa. Kokoonnutaan torstaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella 40 tuntia ja kurssimaksu on 45 euroa. Keramiikka, syksy, yläkoulu Opettajana toimii Veera Liikavainio. Kurssin kesto on 25 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa + materiaalikustannukset. Kokoonnutaan tiistaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset viimeistään 9.9. Ryhmä jatkaa kevätkaudella, mikäli osanottajia on riittävästi. Puukkokurssi, yläkoulu Opettajana toimii Ralph Etzold. Kurssimaksu on 50 euroa + materiaalikustannukset. Ensimmäinen kokoontuminen maanantaina klo 18, jolloin tehdään materiaalitilaus. Muut kokoontumiskerrat pe 23.9 klo 18, la klo 9, pe klo 18, la klo 9, pe klo 18 ja la klo 9. Kurssille otetaan 7 oppilasta. Ilmoittautumiset viimeistään 9.9. Huom! Etusijalla ovat ne, jotka eivät ole aiemmin osallistuneet kyseiselle kurssille. Hopeatyökurssi, yläkoulu Opettajana toimii Raimo Korkalo. Kurssimaksu on 40 euroa + materiaalikustannukset. Ensimmäinen kokoontuminen perjantaina klo 17. Kurssi jatkuu ja Ensimmäisellä kerralla sovitaan tarkemmat kellonajat. Kurssille otetaan 12 oppilasta. Ilmoittautumiset viimeistään Tossujen huovutuskurssi, yläkoulu Huovuta sisähuovat/sisätossut/syylingit. Sopivat kumppareihin, nutukkaisiin tai mökkitossuiksi. Opettajana toimii Anna Lumijärvi. Kurssimaksu on 40 euroa + materiaalikustannukset. Ensimmäinen kokoontuminen perjantaina klo 17. Kurssi jatkuu ja Ensimmäisellä kerralla sovitaan tarkemmat kellonajat. Kurssille otetaan 8 oppilasta. Ilmoittautumiset viimeistään Luonnonkosmetiikan valmistuskurssi, yläkoulu, kotitalousluokka Opettajana toimii Anna Lumijärvi. Kurssin kesto on 20 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa + materiaalikustannukset. Kokoonnutaan torstaisin, alkaen klo Kurssi ei sovellu tuoksuallergisille. Ilmoittautumiset viimeistään 15.9.

15 Kätkäsuvanto Kerässieppi Kihlanki Keramiikka,syksy, Ahvenniementie 30, Kätkäsuvanto Keramiikan käsinrakennuksen ja lasittamisen perusteet. Kurssilaiset saavat toteuttaa omia ideoitaan. Opettajana toimii Veera Liikavainio. Kurssin kesto on 25 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa + materiaalikustannukset. Kokoonnutaan maanantaisin klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Käsityöt, syksy, Kätkäsuvannon koulu Opettajana toimii Eija Korkeamaa. Kurssin kesto on 30 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaan tiistaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella 40 tuntia ja kurssimaksu on 45 euroa. Terveysliikunta, syksy, Sannan kauppa Terveysliikuntaa ulkona. Opettajana toimii Johanna Jäntti. Kurssin kesto 10 tuntia ja kurssimaksu on 25 euroa. Kokoonnutaan keskiviikkoisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella, mikäli osanottajia on riittävästi. Puutyöt, syksy, Kerässiepin kylätalo Opettajana toimii Kalle Muotka. Kurssin kesto on 30 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaan tiistaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella 36 tuntia ja kurssimaksu on 45 euroa. Käsityöt,syksy, Kerässiepin kylätalo Opettajana toimii Eija Korkeamaa. Kurssin kesto on 30 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaaan maanantaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella 36 tuntia ja kurssimaksu on 45 euroa. Puutyöt, syksy, Kihlangin koulu Opettajana toimii Kalle Muotka. Kurssin kesto on 30 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaan torstaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella 40 tuntia ja kurssimaksu on 45 euroa. Käsityöt, syksy, Kihlangin koulu Opettajana toimii Eija Korkeamaa. Kurssin kesto on 30 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaan keskiviikkoisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella 40 tuntia ja kurssimaksu on 45 euroa. Kuntojumppa, syksy, Kihlangin koulu Opettajana toimii Johanna Jäntti. Kurssin kesto on 10 tuntia ja kurssimaksu on 25 euroa. Kokoonnutaan keskiviikkoisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella, mikäli osanottajia on riittävästi.

16 Särkijärvi Kuntojumppa, syksy, Särkijärven koulu Opettajana toimii Johanna Jäntti. Kurssin kesto on 10 tuntia ja kurssimaksu on 25 euroa. Kokoonnutaan maanantaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella, mikäli osanottajia on riittävästi. Tiurajärvi Käsityöt, syksy, ensimmäinen kokoontuminen Tuula Ollilan luona Äkäsjärvellä. Opettajana toimii Eija Korkeamaa. Kurssin kesto on 30 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaan torstaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella 40 tuntia ja kurssimaksu on 45 euroa. Ylimuonio Käsityöt, syksy, ensimmäinen kokoontuminen Mervi Muotkan luona. Opettajana toimii Eija Korkeamaa. Kurssin kesto on 30 tuntia ja kurssimaksu on 35 euroa. Kokoonnutaan perjantaisin, alkaen klo Ilmoittautumiset opettajalle kurssin alkaessa. Ryhmä jatkaa kevätkaudella 36 tuntia ja kurssimaksu on 45 euroa. Muutokset opinto-ohjelmaan ovat mahdollisia. Muutoksista ja kevätkaudella alkavista uusista kursseista ilmoitetaan ilmoitustauluilla, kuntatiedotteessa sekä kansalaisopiston nettisivuilla. Tiedustelut, toivomukset ja palautteet sähköpostitse tai puhelimitse Muonion kansalaisopisto toivottaa oikein aktiivista lukukautta !

Kansalaisopiston toimisto sijaitsee osoitteessa Puthaanrannantie 15, B-talo, toinen kerros.

Kansalaisopiston toimisto sijaitsee osoitteessa Puthaanrannantie 15, B-talo, toinen kerros. MUONION KANSALAISOPISTO OPINTO-OHJELMA 2016-2017 SYYSLUKUKAUSI 12.9.-25.11.2016 KEVÄTLUKUKAUSI 9.1.-21.4.2017 TALVILOMA VIIKKO 10 KEVÄTKONSERTTI JA NÄYTTELY TOUKOKUUSSA, tarkemmat tiedot myöhemmin KANSALAISOPISTON

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Muonion kansalaisopisto toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi harrastamaan ja opiskelemaan!

Muonion kansalaisopisto toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi harrastamaan ja opiskelemaan! Muonion kansalaisopisto toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi harrastamaan ja opiskelemaan! Vapaan sivistystyön rakenteet ovat uusiutumassa, samalla myös ylläpitäjien valtionosuuksia tarkistetaan. Parin

Lisätiedot

Muonion Kansalaisopisto

Muonion Kansalaisopisto Muonion Kansalaisopisto Opinto-ohjelma 2017-2018 1 UUSIA TUULIA MUONION KANSALAISOPISTOSSA Jälleen on alkamassa uusi lukuvuosi Muonion kansalaisopistossa, lukuvuosi 2017-2018. Kansalaisopiston ohjelma

Lisätiedot

Muonion Kansalaisopisto

Muonion Kansalaisopisto Muonion Kansalaisopisto Opinto-ohjelma 2018-2019 1 TERVETULOA HARRASTAMAAN JA OPISKELEMAAN! Helteisen kesän jälkeen on pian aika kääntää ajatukset syksyyn ja pimeneviin iltoihin. Muonion kansalaisopisto

Lisätiedot

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon!

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon! Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon! Muonion kansalaisopisto tarjoaa mahdollisuuksia monipuoliseen harrastamiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Kansalaisopiston kursseilla korostuvat

Lisätiedot

ma-ti klo ja ke klo p

ma-ti klo ja ke klo p Sivistystoimeen kuuluvat varhaiskasvatus, perusopetus, lukio, kansalaisopisto, kulttuuri, kirjasto, liikunta ja nuorisotyö. KEVÄT 2017 Sivistystoimisto ja kansalaisopiston toimisto löytyvät osoitteesta:

Lisätiedot

Muonion Kansalaisopisto

Muonion Kansalaisopisto Muonion Kansalaisopisto Opinto-ohjelma 2019-2020 1 TERVETULOA KANSALAISOPISTON KURSSEILLE Kansalaisopisto tarjoaa taas monenlaista koulutusta kaikenikäisille. Aloittaessani nyt toista vuotta Muoniossa

Lisätiedot

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1 ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1. Opetussuunnitelman laatiminen Kansalaisopisto on pyytänyt kurssitoiveita kuntalaisilta ja opettajilta huhtikuun loppuun

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2015 Sivistyslautakunta. Aika 25.11.2015 klo 18.00- Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2015 Sivistyslautakunta. Aika 25.11.2015 klo 18.00- Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 25.11.2015 klo 18.00- Paikka Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone Asiat 110 Vuorotteluvapaahakemus, ei julkaista Internet-sivuilla 111 Vuorotteluvapaahakemus,

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 4.12.2013 klo 18.00-18.40 Paikka Ravintola Kammari, Olos Asiat 111 Kokouksen avaaminen 112 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 113 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2014 Sivistyslautakunta. 101 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2014 Sivistyslautakunta. 101 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 2.12.2014 klo 17.30-18.10 Paikka Kunnanvirasto, alakerran kahvihuone Asiat 95 Kokouksen avaaminen 96 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 97 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 3/2014 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 3/2014 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 14.5.2014 klo 18-19.20 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 33 Kokouksen avaaminen 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 5/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 5/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 11.7.2013 klo 18.00 18.30 Paikka Yläkoulun, opettajainhuone Asiat 69 Kokouksen avaaminen 70 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 71 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2016 Sivistyslautakunta. 108 Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma, päivitys

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2016 Sivistyslautakunta. 108 Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma, päivitys Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 30.11.2016 klo 17.00- Paikka Kunnanvirasto, sivistystoimisto Asiat 107 Opetussuunnitelman hyväksyminen, esiopetus 108 Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Muonion kunta tiedottaa 3/2017

Muonion kunta tiedottaa 3/2017 Muonion kunta tiedottaa 3/2017 28.4.2017 Kunnanjohtajan tervehdys! Aloitin työt Muoniossa 18.4. pääsiäisen jälkeen. Muonio on ottanut junan tuoman lämpimästi vastaan niin virkahenkilöstön kuin luottamushenkilöidenkin

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Leinolan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015

KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 KANSALAISOPISTON MAKSUPERUSTEET 2015 hyväksytty / 2015 maksun peruste 1.9.2015 alkaen 1.OPETUSKOHTAISET MAKSUT hyväksytty maksu Hintoihin sisältyy yleiskorotus sekä tarkistus erikoiskurssien maksuihin

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava).

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). YLIHÄRMÄ Diabeteskerho Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). Lisätietoja: Ossi Anttila p. 050 521 3308 Eläkeliiton Ylihärmän yhdistys ry Kerho

Lisätiedot

PäUiäM^ PARASTA AIKAA.

PäUiäM^ PARASTA AIKAA. PäUiäM^ 6.3.2015 Pälkäneen kunta Tekninen lautakunta TEKNISEN OSASTON JA VESIHUOLTOLAITOKSEN KONETYÖT Pälkäneen kunnan tekninen lautakunta (=tilaaja) pyytää tarjouksia kunnallisteknisiin rakennus-ja kunnossapitotöihin

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. syksy 2019 kevät 2020 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta syksy 2019 kevät 2020 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 3.3.2016 klo 17.00-18.10 Paikka Muonion kirjasto Asiat 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen 13 Sivistyslautakunnan vuoden 2015 toiminnallisten

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

Sopimuskausi Liikennealueiden ja kiinteistöjen auraustyöt, sopimuskausi on talvikaudet syksy 2012-kevät 2015.

Sopimuskausi Liikennealueiden ja kiinteistöjen auraustyöt, sopimuskausi on talvikaudet syksy 2012-kevät 2015. Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ TALVIHOITOTÖIDEN HANKINTA Tilaaja Kouvolan kaupunki /Tekninen tuotanto Sopimuskausi Liikennealueiden ja kiinteistöjen auraustyöt, sopimuskausi on talvikaudet syksy 2012-kevät 2015.

Lisätiedot

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KUNNALLISTEKNISEEN RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON TARVITTAVISTA TYÖKONEISTA LISÄLAITTEINEEEN TYÖKAUSINA 2014 2015

TARJOUSPYYNTÖ KUNNALLISTEKNISEEN RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON TARVITTAVISTA TYÖKONEISTA LISÄLAITTEINEEEN TYÖKAUSINA 2014 2015 Karijoen kunta TARJOUSPYYNTÖ Kristiinantie 3, 64350 KARIJOKI puh. 040 5106680 13.2.2014 TARJOUSPYYNTÖ KUNNALLISTEKNISEEN RAKENTAMISEEN JA KUNNOSSAPITOON TARVITTAVISTA TYÖKONEISTA LISÄLAITTEINEEEN TYÖKAUSINA

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2014 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2014 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 16.10.2014 klo 18-19.58 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 80 Kokouksen avaaminen 81 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 82 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2016 1

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2016 1 LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 2/2016 1 Valkon kansalaisopiston johtokunta AIKA 15.06.2016 klo 17:30 PAIKKA Harjurinteen koulu LÄSNÄ Haverinen Katri puheenjohtaja Björkman-Nystén Nina varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki.

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki. Alkaa 10.9.2019 klo 13.00 14.30, jatkuen tiistaisin. 10.9, 17.9, 24.9, 1.10, 8.10, 15.10, 22.10, 29.10, 5.11, 12.11, 19.11, 3.12, 10.12. Paikka: OmaisOiva- toimisto, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani. Alkaa 10.9.2019

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019

Pieksämäen kaupungin erityisliikunta. Syksy 2018 Kevät 2019 Pieksämäen kaupungin erityisliikunta Syksy 2018 Kevät 2019 ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunnan (= soveltava liikunta) ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joiden vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 8/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 8/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 7.11.2013 klo 18.00-19.05 Paikka Yläkoulun opettajainhuone Asiat 100 Kokouksen avaaminen 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 1/2014 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 1/2014 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 6.2.2014 klo 18.00-20.50 Paikka Päiväkoti Mustikka Asiat 1 Kokouksen avaaminen 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 5 Tuntiopettajan

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan.

Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan. PARTIOTIEDOTE 6/2013 Aurinkoista lokakuuta! Syksy on täydessä vauhdissa ja moni asia on ajankohtainen juuri nyt. Poimi tästä päivämäärät kalenteriisi, niin eivät pääse unohtumaan. Koulutuskuitit palautetaan

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI

KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI KEURUU MULTIA PETÄJÄVESI ERITYISLIIKUNNAN KALENTERI VUODELLE 2019-2020 KEURUULLA LIIKUNTATOIMI MA klo 8.30-9.30 Seipon omatoiminen kuntosaliryhmä (20 ) klo 9.00-11.00 Kehitysvammaisten liikunta, uimahalli

Lisätiedot

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen

Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen Tervetuloa esiopetuksen esittelytilaisuuteen 16.1.2018 Keravan varhaiskasvatus Mitä esiopetus on? Esiopetusvuosi on tärkeä vaihe lapsen elämässä ennen koulun aloittamista. Esiopetuksen tehtävänä on yhteistyössä

Lisätiedot

Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 28.1.2013 klo 16.00-16.45 Paikka Kunnantalo, valtuustosali ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

Linnainmaan koulupolku

Linnainmaan koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2018-2019 1 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lamminpää koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lamminpää koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Opettajainkokous. 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio. Heikki Haaparanta 9/3/10. Porin kaupungin työväenopisto Ulvilan kansalaisopisto

Opettajainkokous. 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio. Heikki Haaparanta 9/3/10. Porin kaupungin työväenopisto Ulvilan kansalaisopisto Opettajainkokous 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio 1 Tuntiopettaja on opiston kasvot! Tuntiopettajat tekevät opiston kannalta äärettömän merkittävää työtä. Tuntiopettajien työpanos on sitä, mistä

Lisätiedot

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset

Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kansalaisopiston kurssikyselyn vastaukset Kyselyn toteuttaminen Kuntalaisilta tuli kurssiehdotuksia runsaasti Kunnan verkkosivujen etusivulla verkkokysely Kunnantalolla, kirjastossa ja kirjastoautossa

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon

Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Ilmoittautuminen Musiikkiopistoon Perusopetus Ilmoittautuminen testeihin 11.4. 15.5.2015 Testipäivät Keskustassa ti to 26.5. 28.5.2015 Veikkolassa ma 25.5.2015 Avoin osasto 11.4. 15.5.2015 Musiikkileikkikoulu

Lisätiedot

Kurssimaksuja ei palauteta.

Kurssimaksuja ei palauteta. Jokihelmen opiston johtokunta 6 15.03.2016 Jokihelmen opiston kurssimaksut ja soitinvuokrat 2016-2017 Jokhjoht 15.03.2016 6 Rehtorin ehdotus: Kurssimaksut Koko lukukauden kestävät kurssit hinnoitellaan

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Opaslehtinen musiikkiluokalle pyrkivälle

KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Opaslehtinen musiikkiluokalle pyrkivälle Anna soida Kirkkonummi! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT Opaslehtinen musiikkiluokalle pyrkivälle Kirkkonummen musiikkiluokat Kirkonkylän koulu Kirkkonummen musiikkiluokat ovat toimineet vuodesta 1986. Musiikkiluokat

Lisätiedot

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA TOHMAJÄRVEN KUNNANVIRASTO on avoinna vuonna 2015 maanantaisin klo 9-17 ja tiistaista perjantaihin klo 9-15. Kunnan puhelinvaihde toimii Turussa, nro 040 105 4000, fax. 013

Lisätiedot

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT Numero 1/2015 HAILUODON KUNTA 15.1.2015 Rakennusvalvonta tiedottaa Rakennusvuonna 2014 omakotirakentaminen Hailuodossa pysyi suunnilleen edellisvuoden tasolla. Lupamäärin mitattuna

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ

HYVINKÄÄN KAUPUNKI Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 05800 HYVINKÄÄ Sivistystoimi/ Hallinto Kankurinkatu 4-6 20.10.2015 Alakoulujen rehtorit ENSIMMÄISEN VIERAAN KIELEN VALINTA JA MUSIIKKILUOKALLE PYRKIMINEN Tämän kirjeen liitteenä on 2. luokkalaisten vanhemmille jaettava

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Lielahden koulupolku

Lielahden koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

Harppaa elämäsi muutokseen!

Harppaa elämäsi muutokseen! Bongaa putoava Harppaa elämäsi muutokseen! Miksi en juuri minä? Odotatko ihmettä? Toiveista todeksi? KEVÄÄN 2012 TOIMINTA OSAAVA OHJAUS KEVÄÄN 2012 UUDET RYHMÄT Tietokone tutuksi, opiskelutaidot käyttöön!

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2013 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2013 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 1.10.2013 klo 18.00-19.25 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Asiat 87 Kokouksen avaaminen 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Syyslukukausi 8.9. 7.12.2014 Syysloma on kaikissa ryhmissä viikolla 42 (13.10. 19.10.2014). Opetusta ei ole syyskaudella 1.11. ja 6.12.2014.

Syyslukukausi 8.9. 7.12.2014 Syysloma on kaikissa ryhmissä viikolla 42 (13.10. 19.10.2014). Opetusta ei ole syyskaudella 1.11. ja 6.12.2014. VIITASEUDUN OPISTO on Pihtiputaan kunnan omistama ja opetushallituksen valvoma, aikuisille, nuorille ja lapsille tarkoitettu oppilaitos, joka tarjoaa mahdollisuuden inhimilliseen kasvuun ja oppimiseen

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Lämpimästi tervetuloa Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015. Tästä tiedotteesta löydät: opetusaineet hinnaston

Lisätiedot

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA, ILMAISTA TOIMINTAA MONENIKÄISILLE! ILMOITTAUTUMINEN 1. JA 2.8. kotisivujen kautta! LAULUA, LIIKUNTAA, TOUHUA, MUSIIKKIA, PYHÄKOULUA, KERHOJA PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT, PYHÄKOULUT,

Lisätiedot

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI (kuusitie 4 Tammela) Tarkoitettu yli 60 vuotiaille henkilöille. Yleisillä vuoroilla kaikki yli 18v. naiset saavat käyttää salia. Avataan maanantaina 12.9.2016

Lisätiedot