Lunastus perinnönjaossa 1

Transkriptio

1 DEFENSOR LEGIS 3/2021 Referee-artikkeli Lunastus perinnönjaossa 1 TIIVISTELMÄ Tutkimus selventää lunastuksen asemaa perinnön toimitusjaon keinona. Jäämistön ulkopuolisin varoin tapahtuva lunastus on perinteisesti katsottu perinnönjaossa kielletyksi. Normikannanottoa on perusteltu ensi sijassa sillä, ettei lunastusta ole lakitekstissä nimenomaisesti sallittu. Lisäksi on arvioitu, että korkein oikeus olisi ratkaisuissaan vahvistanut lunastuskielteistä oikeustilaa. Artikkelissa arvioidaan lunastuksesta esitettyjä kannanottoja analyyttisesti perinnön reaalisen jaon harkintajärjestyksen näkökulmasta (PK 23:8). Lunastuksen mahdollinen käyttöala perinnönjaossa määritellään aiemmin esitettyä tarkemmin. Tutkimuksessa osoitetaan, ettei lunastuksen ehdottomalle torjumiselle perinnönjaossa ole vakuuttavia perusteita. Vastoin aiempaa artikkelissa myös väitetään, ettei korkein oikeus ole antanut oikeusohjetta lunastuksen kiellosta perinnönjaosta. Lunastus tuleekin sallia silloin, kun jaossa muuten jouduttaisiin turvautumaan myyntimääräykseen tai epätarkoituksenmukaisen yhteisomistussuhteen perustamiseen. Muissa tilanteissa lunastus ei ole sallittu keino reaalisen jaon toimittamiseksi, sillä perillisillä on ensisijaisesti oikeus saada osansa kuolin pesästä jäämistöön kuuluvina varoina. 1 Johdannoksi Perinnön reaalisessa jaossa on kyse siitä, miten osakkaiden laskennalliset perinnönosat täytetään kuolinpesän erilaatuisella ja -arvoisella varallisuudella. Kysymys ei ole vain laskentateknisestä ongelmasta. Kuolinpesän osakkaalle voi olla suuri merkitys sillä, että tietty varallisuusobjekti lankeaisi juuri hänen osaansa. Perintökaaressa (PK, 40/1965) on pesänjakajalle osoitettu määräykset reaalisen jaon toteutuksesta sovinnon ja testamenttimääräysten puuttuessa. PK 23:8:n mukaan jako on suoritettava siten, että kullekin osakkaalle annetaan osa kaikenlaatuisesta omaisuudesta. Kuitenkin on omaisuus, jota ei sopivasti voida jakaa osiin tai erotella, mikäli mahdollista, pantava 1 Olen käsitellyt aihetta suppeammin oikeustieteellisessä maisterintutkielmassani:, Perinnön reaalinen jako ja yhteisomistussuhteen perustaminen. Helsingin yliopisto ARTIKKELEITA 561

2 samaan osaan. Jos pesän varoihin kuuluu saaminen osakkaalta, on se jaossa annettava hänelle. 2 Viimesijaisena vaihtoehtona on omaisuuden myynti tuomioistuimen määräyksellä. Defensor Legis -aikakauskirjassa julkaistussa aiemmassa artikkelissani olen käsitellyt reaalista jakoa yhteisomistussuhteen perustamisen ja myyntimääräyksen (PK 23:8.2) näkökulmasta. 3 Nämä vaihtoehdot tulevat harkittaviksi erityisesti silloin, kun jäämistössä on arvokkaita kohteita, kuten kiinteistö tai osakehuoneisto, joita ei voida sen paremmin jakaa reaalisesti kuin mahduttaa yhden osakkaan perinnönosaan. Tällaisissa tilanteissa tuntuisi käytännölliseltä, että yksi pesän osakkaista oikeutettaisiin lunastamaan esimerkiksi asunto-osakkeet itselleen ulkopuolisilla varoilla. Rahat käytettäisiin muiden osakkaiden perinnönosien tasaamiseen. Toisaalta voitaisiin kysyä, onko lunastus laajemmassakin tarkoituksessa sallittua. Voisiko perillinen vaatia minkä tahansa esineen tai koko jäämistön lunastamista, ja mitkä olisivat lunastusoikeuden rajoitukset? Toisin sanoen: mikä on lunastuksen oikea käyttöala, jos se katsotaan perinnönjaossa sallituksi? Tässä artikkelissa kysymystä selvitetään perinnön toimitusjaossa. Sopimusjaossa lunastus ei yksityisoikeudellisesta näkökulmasta 4 ole oikeudellinen ongelma; osakkaat voivat sopia jaosta vapaasti. Lainopillisesti kiinnostava kysymys on, miten kuolinpesään määrätyn pesänjakajan on suoritettava jako, kun sopimusta ei saavuteta. Kysymys lunastuksesta on merkittävä sekä jaon käytännön toteutuksen että pesän osakkaiden oikeuksien kannalta. Näin tärkeä aihe ei ole jäänyt havaitsematta oikeuskirjallisuudessa. Katsaus siihen antaa varsin yksiselitteisen lähtökohdan tutkimukselle: ainakin 1970-luvulta saakka lunastuksen kieltoa on pidetty oikeudessamme vallitsevana kantana. 5 Myös korkeimman oikeuden käytännön on katsottu tukeneen lunastuskielteistä oikeustilaa. Vakiintuneeksi nähdyn oikeustilan tarkasteluun lainopillisessa artikkelissa on syytä vain silloin, jos aiheesta voidaan sanoa jotain uutta. Uskoakseni näin on mahdollista tehdä muotoilemalla lunastusta koskeva kysymyksenasettelu aiempaa tarkemmin. Kannanoton muodostaminen on kuitenkin perusteltua aloittaa katsauksella käytyyn lunastuskeskusteluun. 2 Kirjallisuus ja kysymyksenasettelu 2.1 Säännöksen tausta ja oikeuskirjallisuus Lunastusoikeuden juuret ovat vuoden 1734 perintökaaressa, jonka mukaisessa jaossa maatalouskiinteistön lunastus oli pääsääntö (1734 PK 12:7). Ensinnäkin miespuolisilla perillisillä oli oikeus ottaa kiinteistö (päätalo) osalleen ennen sisaria. Viime kädessä suurimman 2 Lisäksi lainkohta sisältää viittauksen jäämistöön kuuluvan maatilan jakamisesta PK 25 luvun (637/1982) säännösten mukaisesti. 3 Ks., Yhteisomistussuhteen perustaminen perinnön toimitusjaossa. Defensor Legis 2021, s Perintöverotuksessa sopimusjako lunastuksin voi nykyisellään synnyttää esimerkiksi velvollisuuden varainsiirtoveron maksamiseen. Ks. Antti Kolehmainen Timo Räbinä, Jäämistösuunnittelu II. Perillisen ja lesken jäämistösuunnittelukeinot. Alma Talent 2021, s Ahti Saarenpää, PK 23:8 Tavoitteena tasajako. Teoksessa Perintö- ja vero-oikeutta. Lakimiesliiton Kustannus 1981, s , s. 76, Oikeusministeriön työryhmämietintöjä 2004:6: Perintökaaren uudistamistarpeet (Oikeusministeriö 2004), s. 85 ja Tapani Lohi, Legaatinsaajan oikeusasemasta. Talentum 2011, s. 322, viitteineen. 562 DL 3/2021

3 Lunastus perinnönjaossa perinnönosan saanut perillinen saattoi lunastaa muut osakkaat päätalosta, jos kiinteistöä ei voinut sopivasti halkoa. 6 Vuonna 1966 voimaan tulleeseen perintökaareen nimenomaista lunastussäännöstä ei sisällytetty. 7 Toisaalta lakitekstiin ei otettu lunastuksen kieltoakaan, eikä selvää kannanottoa ole löydettävissä lainvalmistelutöistä. 8 Saarenpää on kuitenkin arvioinut, että lunastuskielteisen näkemyksen omaksunut PK:n tulkitsija löytää lakitekstistä ja lainvalmistelutöistä jonkin verran helpommin tukea käsityksilleen. 9 Tältäkin osin on tosin huomattava, etteivät suomalaisten esitöiden lunastuskielteiset kannanotot koske PK 23:8:n mukaista jakoa vaan testamentinsaajan oikeutta suorittaa lakiosa rahana. 10 Joka tapauksessa kannanoton muodostamiseksi on tarpeen tukeutua myös muihin oikeuslähteisiin kuin lainvalmistelutöihin. Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa lunastuksesta on tyypillisesti tehty niin sanottu vastakohtaispäätelmä: kun lunastusta ei ole lakitekstissä nimenomaisesti sallittu, se on katsottu kielletyksi. 11 Samalla on viitattu korkeimman oikeuden aihepiiriä koskeviin ratkaisuihin, erityisesti tapaukseen KKO 1972 II 22. Koska oikeustilaa on pidetty selvänä, kysymyksen arviointi on saatettu päättää näihin perusteluihin. Kannanoton taustalla kuitenkin lienee myös järjestelmän lähtökodista kumpuava perustelu: lunastuksen kiellolla pyritään suojaamaan pesän osakkaiden esineellisiä oikeuksia jäämistöön, erityisesti oikeutta esineelliseen tasajakoon. Pesänjakajan on lain sanamuodon mukaan ensisijaisesti jaettava jäämistö siten, että kullekin osakkaalle annetaan osa kaikenlaatuisesta omaisuudesta. Perillisellä on oikeus saada osansa pesästä nimenomaan jäämistöön kuuluvana omaisuutena, eikä hänen tarvitse vastaanottaa jäämistövarojen sijaan ulkopuolista rahaa Ks. Ehdotus perintö- ja testamenttilainsäädännön uudistamiseksi perusteluineen. Lainvalmistelukunnan julkaisuja 1935:2 (Ehdotus 1935), s ja Aulis Aarnio Urpo Kangas, Suomen jäämistöoikeus I. 6., uudistettu painos. Alma Talent 2016, s Perinnön reaalisessa jaossa lunastus on kuitenkin nykyisin osa jäämistöön kuuluvan maatilan jakoa perintökaaren 25 luvussa (637/1982, 25:2). 8 Lainvalmisteluaineistosta PK 23:8:ää koskien ks. Ehdotus 1935, s , Ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle perintölaiksi sekä siihen liittyvä lainvalmistelukunnan mietintö. Lainvalmistelukunnan julkaisuja 1938:5, s , Korkeimman oikeuden lausunto esitysehdotuksesta perintölaiksi 1941, s. 220, Ehdotus laiksi kuolinpesän selvityksestä ja perinnönjaosta. Lainvalmistelukunnan julkaisuja 1953:1, s ja Korkeimman oikeuden lausunto ehdotuksesta Hallituksen esitykseksi Eduskunnalle kuolinpesän selvitystä ja perinnönjakoa koskevan lainsäädännön uudistamisesta , s Ruotsalaisesta aineistosta ks. Statens Offentliga utredningar 1932:16. Lagberedningens förslag till revision av ärvdabalken IV. Kungliga boktryckeriet 1932 (SOU 1932:16), s , jossa lunastusta koskevan lainkohdan säätämistä tai poisjättämistä on nimenomaisesti arvioitu. 9 Saarenpää 1981, s Lainvalmistelutöistä laajemmin Ahti Saarenpää, Tasajaon periaate. Juridica 1980, s. 84 ss. 10 Ks. esim. KKO 1941, s. 105 ja Y. J. Hakulisen lainvalmistelukunnan I jaoston vanhempana jäsenenä antama lausunto korkeimman oikeuden lausuntoon sisältyvistä muutosehdotuksista. Helsinki , s. 63 ja s Arvion on esittänyt Saarenpää 1981, s. 70 ja Ahti Saarenpää, Perintö ja jäämistö. Pandecta 1994, s Esimerkkeinä lunastuskielteisistä kannanotoista Aarnio Kangas 2016, s ja Aulis Aarnio, Perintöoikeus: Jäämistöoikeuden oppikirja. Lainopillisen ylioppilastiedekunnan kustannustoimikunta 1974, s Vrt. Martti Rautiala, Pesänselvitys ja perinnönjako. 2., lisätty painos. Lakimiesliiton Kustannus 1968, s. 253, jossa todetaan, että jakamiskelvoton omaisuus voidaan yleensä panna yhteen osaan vain edellytyksellä, että sen saaja suorittaa muille perillisille vastaava lunastuksen. 12 Ks. Lohi 2011, s , viitteineen. ARTIKKELEITA 563

4 Eräissä yhteyksissä esitetty käsitys osakkaiden esine- eli objektikohtaisista oikeuksista jäämistössä tarjoaa myös luontevan lähtökohdan lunastuskielteisyydelle. 13 Lunastuksen kiellosta ei kuitenkaan ole muodostunut oikeuskirjallisuudessa täysin yksimielistä näkemystä. Saarenpään mukaan lainsäätäjä on itse asiassa hyväksynyt lunastuksen sallimalla vaikeasti jaettavan omaisuuden sijoittamisen samaan osaan. 14 Jakonormin 2. portaan mukaan omaisuus, jota ei sopivasti voida jakaa osiin tai erotella, on kuitenkin, mikäli mahdollista, pantava samaan osaan (PK 23:8.1). Tulkitsen Saarenpään hahmotelleen tietynlaista sattumanvaraisuuden argumenttia. Perinnönjakoja tarkastelemalla voidaan nimittäin havaita, että lunastus on nykyisen kannan vallitessa tosiasiallisesti kielletty vain niissä pesissä, joissa ei ole riittävästi muuta omaisuutta perinnönosien tasaamiseen. Kahden osakkaan reaalinen jäämistö, johon kuuluu euron arvoinen osakehuoneisto ja euroa rahavaroja, voidaan ongelmitta (ns. sisäisellä lunastuksella) jakaa siten, että toiselle osakkaista annetaan asunto ja euroa rahavaroja. Jos pesässä sen sijaan on huoneiston lisäksi rahavaroja vain euroa, ei jakoa (ulkoisen) lunastuksen kiellon vuoksi saada aikaiseksi ilman myyntimääräyksen hakemista tai yhteisomistussuhteen perustamista. Lunastuksen kiellon tosiasiallinen vaikutus riippuu siitä, millaista omaisuutta kuolinpesässä sattuu olemaan. Muitakin perusteluja lunastuksen sallimiseksi voidaan esittää. Systemaattisesti tarkasteltuna lunastusoikeus ei olisi mikään erikoisuus, sillä lunastus on sallittu eräissä muissakin kohdin perintölainsäädäntöä. 15 Kolmas lunastuksen puolesta tarjottu argumentti on ollut omaisuuden rationaalinen ja tehokas käyttö. Lunastus kannattaisi sallia, jos vaihtoehtona on omaisuuden järkevää taloudellista hyväksikäyttöä huonontava pirstova jako. 16 Neljäntenä ja käytännöllisenä argumenttina voidaan esittää, että lunastus usein nopeuttaa vääjäämätöntä lopputulosta. PK 23:8.2:n mukaisessa myynnissä ostaja saattaa usein löytyä perillispiiristä, ja myyntimääräys käytännössä tällöin vain toteuttaa lunastuksen. 17 Tuomioistuinmenettely myyntiluvan hakemisessa tuo perinnönjakoon viipeitä ja lisäkustannuksia. Minkälaisia argumentteja sitten on löydettävissä lunastuksen sallimista vastaan, esineellisten oikeuksien suojaamisen ohella? Yksi lunastuksessa nähty ongelma on se, että korvauksensaajat joutuvat tällaisessa menettelyssä tyytymään arvionvaraiseen lunastuskorvaukseen. Välimäen päätelmän mukaan tämä oli yksi lunastuksen torjuntaan ositusta koskevassa ratkaisussa KKO 1994:34 johtanut peruste. Nähdäkseni Välimäki asettaa argumentin oikeaan arvoonsa toteamalla, että perustelua voidaan arvostella, sillä kysehän on lopulta arvonmää- 13 Ks. Aarnio Kangas 2016, s , jossa todetaan että PK 23:8.1:n mukaan jokaisella jako-osakkaalla on oikeus saada osa kaikenlaatuisesta omaisuudesta, eli hänelle kuuluu esinekohtainen osuus jaettavana oleviin objekteihin. 14 Saarenpää 1980, s Ks. myös Oikeusministeriö 2004, s Tilanteista, joissa lunastus on mahdollinen ks. Aarnio Kangas 2016, s Pertti Välimäki, Pesänjakajan myyntilupa-asiat korkeimmassa oikeudessa ratkaisujen ja niiden pe rustelujen muuttumisesta. Teoksessa Kari Raulos Pertti Välimäki Timo Esko (toim.), Da mihi factum, dabo tibi ius. Korkein oikeus WSOY 2009, s. 618 sekä viitatut teokset Saarenpää 1980, s ja Saarenpää 1994, s Ks. Välimäki 2009, s DL 3/2021

5 Lunastus perinnönjaossa rityksen keinoista Monessa muussa menettelyssä lunastuskorvauksien arvion varaisuutta ei pidetä ongelmana. 18 Arvionvaraisuuden hyväksyminen onkin perinnönjaossa välttämätöntä. Perinnönjako (ja ositus) toimitusmenettelynä nojautuu ilman myyntiä tehtäviin arvioihin. Lesken pesän jakoa koskevassa PK 3:5:ssä lunastuksen perustuminen arvioon on lainsäätäjän nimenomainen valinta. Olisi täydellisen epäjohdonmukaista, että arvioiden käyttäminen perinnönjaon pohjana muuten hyväksyttäisiin, mutta lunastuskorvauksen perustuminen arvioon torjuttaisiin. Ärvdabalkenin ruotsalaisessa lainvalmisteluaineistossa on tuotu esiin lunastusoikeuden konflikteja synnyttäviä ominaisuuksia. Lunastuksen sääntelyä pidettiin vaikeana toteuttaa, eikä säännökselle toisaalta nähty välttämätöntä tarvetta. Arvioitiin, että säännöksen pois jättäminen edistäisi osakkaiden halukkuutta sopia jaosta, pitää omaisuus jakamattomana tai yhtiöidä se. 19 On lisäksi mahdollista, että lunastuksen salliminen toisi uusia ongelmia perinnönjakoon. Käytännössä haasteet olisivat liki niitä, joita osituksissa on syntynyt tasinkoa koskevan rahasuoritusvaltuuden käytöstä. Ratkaistavaksi tulisi paitsi se, missä vaiheessa perinnönjakoa lunastusvaatimus tulee ilmaista, erityisesti kysymys sopivasta ajasta lunastukseen tarvittavien rahavarojen hankkimiseksi ja maksamiseksi. 20 Vaarana olisi menettelyn pitkittyminen tai lunastajan maksukyvyttömyys. Niissä oikeuskirjallisuuden kannanotoissa, joissa lunastus on hyväksytty, on lunastuksen sallimiselle asetettu lisäehtoja. Tausta-ajatuksena lisäehdoille on ollut perillisten esineellisten oikeuksien suojaaminen. Saarenpään mukaan vaikeasti jaettavan omaisuuden lunastusoikeus voitaisiin antaa suurimman perinnönosan saajalle, mikäli lunastus edistää omaisuuden rationaalista käyttöä. Pesänjakajalla olisi asiassa harkintavaltaa, ja lunastukseen voisivat oikeuttaa myös muut syyt, kuten kiinteistöllä asuminen Kysymyksenasettelun täsmentäminen Velvoittaminen vai oikeus lunastukseen Perinnön toimitusjaossa lunastuksesta on lähtökohdiltaan erotettava kaksi tilannetta: Velvoite lunastukseen. Pesänjakaja velvoittaa osakkaan käyttämään lunastukseen pesän ulkopuolisia varoja. 2. Oikeus lunastukseen. Pesän osakas tarjoutuu itse lunastamaan omaisuuden, mutta muut osakkaat vastustavat toimenpidettä tai jättäytyvät passiivisiksi. Kysymys on siitä, voiko pesänjakaja osoittaa osakkaalle lunastusoikeuden. 18 Välimäki 2009, s SOU 1932:16, s ja Rautiala 1968, s Tasingon rahasuoritusvaltuuden ongelmakohdista ks. Tapani Lohi, Aviovarallisuusoikeus. Alma Talent 2016, s Saarenpää 1981, s Samanlaista erottelua on hyödyntänyt Saarenpää 1980, s ARTIKKELEITA 565

6 Tämä kahtiajako lunastuskannanotoissa on yleensä tehty. Oikeuskirjallisuuden yksimielisen käsityksen mukaan pesän osakasta ei voida velvoittaa lunastukseen ulkopuolisilla varoilla. 23 Ratkaisu merkitsisi puuttumista kuolinpesän osakkaan omaisuuspiiriin ilman, että toimenpiteelle on lain säännöksen tukea. Perintökaarta kokonaisuutena tarkastellen voidaan myös havaita, ettei sääntelyyn lukeudu missään kohdin lunastusvelvollisuutta. Lunastus on poikkeuksetta omaisuuden saajan oikeus. 24 Muutenkaan ei ole löydettävissä vakuuttavia argumentteja sen puolesta, että pesänjakajan tulisi velvoittaa perillinen lunastukseen. Pelkkä menettelyn joutuisuus ei tällaiseksi riitä, etenkään kun suorituksen saaminen vastentahtoisesti lunastamaan joutuvalta perilliseltä voisi olla vaikeaa. Joutuisaksi tarkoitettu menettely saattaisi vastoin tavoitettaan pitkittyä Otto-oikeus vai PK 23:8:n mukaista jakoa Seuraavaksi on tarpeen täsmentää, millainen oikeus lunastukseen voisi olla. Keskustelun runsaudesta huolimatta siitä ei ole piirretty kovin tarkkarajaista kuvaa. Itse asiassa on nähtävissä, että tutkijat ovat saattaneet hahmottaa keskustelun kohteen eri tavoin. Lunastusoikeus voitaneen nähdä kahdessa merkityksessä: 1. Yleisenä otto-oikeutena objekteihin tai koko jäämistöön 2. Yhtenä osana PK 23:8:n mukaista jakoa Yleisen otto-oikeuden arviointiin palataan kirjoituksessa jäljempänä. Jos sen sijaan otetaan tarkastelun lähtökohdaksi, että lunastus olisi osa PK 23:8:n mukaista jakoa, tulee sille vielä osoittaa tarkempi käyttöala. Arvioitavaksi voidaan ottaa seuraavat kolme perinnönjaon tilannetta: A. Omaisuus olisi PK 23:8.1:n ensimmäisen portaan mukaisesti jaettavissa osiin, mutta kuolinpesän osakas vaatii oikeutta objektin lunastukseen ulkopuolisin varoin itselleen. B. Objekti on sen jakamattomuuden vuoksi pantava samaan osaan, ja osakkaan perinnön osa riittäisi kattamaan samaan osaan sijoitetun omaisuuden arvon. Perinnönsaaja haluaa kuitenkin lunastaa kyseisen omaisuuden ulkopuolisilla varoilla pois pesästä (niin sanotusti päältä päin) turvatakseen paremmin oikeutensa muihin jäämistössä oleviin esineisiin. C. Omaisuus ei ole sen paremmin jaettavissa reaalisesti kuin sijoitettavissa yhden osakkaan osaan, sillä sen arvo ylittää yksittäisten perinnönosien arvon. 23 Ks. Martti Miettinen, Uusi perintölainsäädäntö. Lakimies 1965, s , s. 548, Rautiala 1968, s. 253, Saarenpää 1980, s , Saarenpää 1981, s. 73 ja Saarenpää 1994, s Kannanotto on vahvistettu myös ruotsalaisessa oikeuskäytännössä ja kirjallisuudessa. Ks. ratkaisun NJA 1937 s 521 seloste teoksessa Gösta Walin Göran Lind, Ärvdabalken: Del II (18 25 kap.). Sjätte upplagan. Wolters Kluwer 2017, s Vertailussa voidaan viitata erityisesti säännöksiin kiinteistön lunastusoikeudesta lesken pesänjaossa (PK 3:5), testamentinsaajan oikeuteen suorittaa lakiosa rahana (PK 7:5, 843/2002) ja tilanpidonjatkajan oikeuteen lunastaa jäämistöön kuuluva maatila (PK 25 luku). 566 DL 3/2021

7 Lunastus perinnönjaossa Kuvatuissa tilanteissa joko lunastuksen kiellolla tai sen sallimisella voi olla hyvin erilaisia tosiasiallisia vaikutuksia perillisten esineellisten oikeuksien toteutumiseen ja perinnönjaon tarkoituksenmukaiseen ja joutuisaan toteutukseen. Tyypittely tekee mahdolliseksi sen, että kutakin potentiaalista lunastustilannetta arvioidaan PK 23:8:ssä asetettua reaalisen perinnönjaon harkintajärjestystä vasten. Se on seuraava: Osan antaminen kaikenlaatuisesta omaisuudesta a. Perinnönjaossa suoritettavissa oleva konkreettinen jako b. Yhteisomistussuhteen perustaminen (kun edellytykset täyttyvät) 2. Samaan osaan sijoittaminen 3. Myyntilupa a. Yhteisomistussuhteen perustaminen myynnin estyessä erityisestä syystä b. Omaisuuden määrääminen myytäväksi Lunastus on lain sanamuodon perusteella hahmotettava samaan osaan sijoittamiseksi ulkopuolisten varojen avulla (järjestyksen 2. porras). Tästä seuraa, ettei sellaista omaisuutta, joka olisi jaettavissa osakkaille joko heti reaalisesti tai yhteisomistussuhde perustamalla, voida antaa yhden osakkaan lunastettavaksi. Tilanteessa A lunastus on siten yksiselitteisesti torjuttava. Lunastuksen kielto myös suojaa osakkaiden esineellisiä oikeuksia. Voidaan myös havaita, että kohdan A lunastus on sisällöltään yleistä otto-oikeutta vastaava, ja siten melko yksimielisesti nähty kielletyksi suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa. Tällainen lunastus on torjuttu myös ruotsalaisessa kirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä. 26 Keskeinen Ruotsin korkeimman oikeuden ratkaisu on NJA 1987 s 943, jossa kyse oli maatilan ja sen irtaimiston jaosta. HD katsoi, että jaon kohteena ollut omaisuus oli annettavissa yhteisomistukseen, eikä sitä näin ollen tullut sijoittaa yhteen osaan. Lunastuksen sisällään pitänyt pesänjakajan ratkaisu kumottiin. 27 Lausuman HD:lle antanut Sveriges advokatsamfund piti lunastusta toimitusjaossa lähtökohtaisesti poissuljettuna vaihtoehtona. HD:n perusteluja sitä vastoin ei voida pitää lunastusoikeutta täysin torjuvina. 28 Lunastuskysymys ei kuitenkaan lopulta tullut arvioitavaksi, sillä omaisuus tuli HD:n mukaan jakaa 1. portaan mukaisesti esineellisesti. Tilanteessa B 29 joudutaan pohtimaan, kumpi menettelyistä tulee asettaa etusijalle: samaan osaan sijoittaminen pesän sisäisiä varoja käyttämällä vai se, että henkilö saa objektin osalleen lunastuksella. Lunastuksen kohteena olevan omaisuuden osalta asiassa tehtävä ratkai- 25 Kontiainen DL 2021, s Göran Lind Anna Singer Örjan Teleman, Svensk familjerättspraxis. Norstedts juridik, päivittyvä julkaisu. Julkaistu Zeteo-tietokannassa , kohta C Ärvdabalken VIII Boutredning h) Arvskifte ja Walin Lind 2017, s Ratkaisun kritiikistä ks. Örjan Teleman, Lottläggning vid bodelning och arvskifte efter makes död. Juridisk Tidskrift 2000, s , s Tuomiosta: På grund av det nu sagda kan ifrågasättas huruvida delägare i dödsbo skall behöva godta att han i stället för del i dödsboets tillgångar erhåller skifteslikvid från annan delägare, vilken till följd av omfattningen av egendom som tillskiftats honom blivit skyldig att erlägga sådan likvid. I vart fall kan inte komma i fråga att utan lagstöd tvinga delägare till detta när inte, innan arvskiftesförrättningen avslutas, medel finns tillgängliga för omedelbar betalning av likviden. 29 B. Objekti on sen jakamattomuuden vuoksi pantava samaan osaan, ja osakkaan perinnönosa riittäisi kat tamaan omaisuuden arvon. Perinnönsaaja haluaa kuitenkin lunastaa kyseisen omaisuuden ulkopuolisilla varoilla pois pesästä (niin sanotusti päältä päin) turvatakseen oikeutensa muihin jäämistössä oleviin esineisiin. ARTIKKELEITA 567

8 su on muille osakkaille samantekevä; he eivät kuitenkaan tule saamaan mitään tästä omaisuudesta osaansa. On kuitenkin huomattava, että ulkopuolisten rahavarojen käyttö horjuttaisi jakoa myös muiden pesässä olevien omaisuusobjektien osalta. Lunastuksen tehneen perinnönosa pysyisi tietyllä tavalla ennallaan ilman, että päältä pois lunastettua omaisuutta huomioitaisiin osuuden vähennyksenä. Ratkaisu kaventaisi muiden osakkaiden esineellisiä oikeuksia. Näin ollen lienee perusteltua torjua tilanteen B lunastusoikeus. Harkintajärjestystä seuraten arvioitavaksi jää enää se, onko tilanteen C 30 mukainen lunastus oikeudessamme sallittu. Systemaattisesti tarkasteltuna tälle saatettaisiin löytää perusteita erityisesti siksi, että lunastuksen konkreettinen vaihtoehto eli harkintajärjestyksen seuraava porras on omaisuuden määrääminen myytäväksi tai (epätarkoituksenmukaisen) yhteisomistussuhteen perustaminen. 3 Kysymyksen uudelleenarviointia 3.1 Kannanottojen jäsentelyä Nähdäkseni lunastuskeskustelussa esitettyjen argumenttien osuvuus vaihtelee sen mukaan, hahmotetaanko lunastus yleiseksi otto-oikeudeksi jäämistöstä tai osaksi PK 23:8:n mukaista jakoa. Yleistä otto-oikeutta jäämistöobjekteihin voidaan varsin vakuuttavasti vastustaa perillisten esineellisten oikeuksien suojaamisella. Lunastuksen puolesta toki puhuu se, ettei omaisuutta tarvitsisi enemmän tai vähemmän pirstovasti PK 23:8:n mukaan jakaa. Yleisen lunastusoikeuden torjuminen vaikuttaa joka tapauksessa itsestään selvältä. Syynä kannanottoon ei kuitenkaan ole lakitekstin vaikeneminen lunastuksesta. Yleinen lunastusoikeus on torjuttava, sillä lainsäätäjä on PK 23:8:ssä nimenomaisesti osoittanut, miten jako tulee toimittaa. Kullekin osakkaalle tulee lähtökohtaisesti antaa osa kaikenlaatuisesta omaisuudesta. Esineellistä jakoa ei voida kovin helposti sivuuttaa tarkoituksenmukaisuuteen vedoten. 31 On de lege lata selvää, ettei reaalisessa perinnönjaossa ole yleistä, vailla nimenomaista lain säännöstä olevaa lunastusoikeutta. Hahmotettaessa lunastus osaksi PK 23:8:n mukaista samaan osaan sijoittamista voidaan havaita, että lunastuksen kiellon seurauksena on pääsääntöisesti omaisuuden määrääminen myytäväksi. Myynnissä omaisuus voi joutua perillispiirin ulkopuolelle. Siten lunastuksen kielto itse asiassa kaventaa perillisten esineellisiä oikeuksia. Lunastuksen salliminen edistäisi ainakin yhden osakkaan oikeutta osaan kaikenlaatuisesta omaisuudesta. Esineelliset oikeudet ovatkin tosiasiassa merkittävin argumentti lunastuksen sallimisen puolesta. Sen sijaan omaisuuden rationaalinen käyttö ja pirstovan jaon välttäminen ei lähtökohdiltaan ole vakuuttava argumentti PK 23:8:n mukaisen lunastuksen puolesta. Rationaalisen käytön merkitystä nimittäin arvioidaan reaalisessa jaossa ennen lunastusoikeutta. PK 23:8:n lähtökohta on osan antaminen kaikenlaatuisesta omaisuudesta. Vain silloin kun omaisuus ei sopivasti myös taloudellisessa mielessä ole jaettavissa osiin, voidaan harkita samaan 30 C. Omaisuus ei ole sen paremmin jaettavissa reaalisesti kuin sijoitettavissa yhden osakkaan osaan, sillä sen arvo ylittää yksittäisten perinnönosien arvon. 31 Ks. Saarenpää 1994, s DL 3/2021

9 Lunastus perinnönjaossa osaan sijoittamista. 32 Tämä harkinta pitää sisällään omaisuuden rationaalisen hyödyntämisen. Pesänjakajan on ensin arvioitava, voidaanko kuolinpesän ainoasta kiinteistöstä muodostaa useita järkevästi hyödynnettävissä olevia tiloja. Mikäli jakaminen ei ole tarkoituksenmukaista, voidaan kiinteistö sijoittaa samaan osaan joko sisäisellä tai ulkoisella lunastuksella. Saatetaan kuitenkin väittää, että tiedossa oleva mahdollisuus lunastukseen tosiasiassa alentaa kynnystä pitää tietty omaisuus yhdessä osassa. Ajattelussa voisi periaatteessa havainnollistua PK 23:8:n joustavuus perinnönjakoa ohjaavana säännöksenä: jos jaon vaihtoehtona on omaisuuden määrääminen myytäväksi tai hankala yhteisomistus, voidaan jaossa sietää suurempaa arvonalenemaa ja vaivaa kuin silloin, jos vaihtoehtona on yksinkertainen ja joutuisa lunastus. Tällaiset jakokohteet, jossa näin hienojakoista punnintaa joudutaan tekemään, lienevät kuitenkin käytännössä harvinaisia. Usein omaisuuden jakamattomuus on yksiselitteisesti arvioitavissa, esimerkiksi ajoneuvon, taideteoksen tai asunto-osakkeen osalta. Täysin mahdottomana lunastuksen muuta reaalisen jaon harkintaa ohjaavaa vaikutusta ei kuitenkaan voida pitää. Tietyn taloudellisen kokonaisuuden (esimerkiksi yritysvarallisuuden) muodostavien esineiden ja oikeuksien taloudellisen jaettavuuden arviointi voi olla haastavaa. Lunastuksen salliminen tarkoittaisi sitä, että PK 23:8:n tarkoittamalle samaan osaan sijoittamiselle hyväksyttäisiin lunastuksen kattava tulkinta. Kun lunastuksen käyttöala hahmotetaan tällä tavalla osaksi PK 23:8:n mukaista reaalista jakoa, ei tunnu aiheelliselta yhtyä oikeuskirjallisuudessa esitettyihin lisäedellytyksiin lunastusoikeudelle (lunastajan suurin perinnönosa tai muut painavat syyt). Jos katsotaan, että lainsäätäjä on sallinut lunastukset omaisuuden sijoittamisella samaan osaan, lisäedellytykset lunastusoikeudelle vaikuttavat itse asiassa epäjohdonmukaisilta. Niiden asettamisella aiheutettaisiin perillisten esineellisille oikeuksille ja perinnönjaon käytännön toteutukselle vain haittaa. Lunastuksen vaikeuttaminen johtaisi myyntimääräysten hakemiseen tai tarpeettomien yhteisomistussuhteiden perustamiseen. Vielä vertailevana huomiona voidaan tuoda esiin, ettei ruotsalaisessa oikeuskirjallisuudessa edellä tarkoitetun mukaista lunastusta tietääkseni ole problematisoitu. Seuraavat Walinin ja Lindin sekä Telemanin kannanotot ovat kuvaavia: Annorlunda förhåller det sig om en delägare för egen del yrkar att få sig tillskiftad viss egendom som också annan delägare gör anspråk på och skiftesmannen med tillämpning av undantagsregeln i 23:3 ÄB skiftar ut egendomen på en av delägarna. Om egendomens värde i sådant fall överstiger arvslotten kan det inte föreligga något hinder för skiftesmannen att ålägga mottagaren skyldighet att utge skifteslikvid. 33 Egendom, som inte bör delas eller skiljas, skall såvitt möjligt läggas å en lott. Härmed avses att egendomen även i tvistiga fall bör tillskiftas blott en av arvingarna om dess värde ryms inom hans andel av kvarlåtenskapen. För det fall egendomen är mer värdefull, har mottagaren att utge skifteslikvid. En sådan lottläggning kan dock inte åläggas honom mot hans bestridande (NJA 1937 s 521) Ks. myös Ruotsin korkeimman oikeuden ratkaisu NJA 1987 s 943, jossa HD totesi seuraavasti: I målet aktualiseras emellertid frågan om tillåtligheten av skifteslikvid först om tidigare berörd undantagsbestämmelse anses tillämplig på ifrågavarande egendomsandelar. 33 Walin Lind 2017, s Teleman 2000, s ARTIKKELEITA 569

10 Ruotsissa pesänjakaja ei voi hakea myyntimääräystä jaon helpottamiseksi. 35 Koska myyntiä ei suomalaisen järjestelmän tavoin voida käyttää vaikeiden jakotilanteiden ulospääsytienä, johtaisi lunastuksen kielto herkemmin yhteisomistussuhteiden perustamiseen ja jaon jälkeiseen yhteisomistussuhteen purkamiseen. Ruotsalaiset kannanotot eivät lainsäädännön eroista johtuen välttämättä täysin istu suomalaiseen keskusteluun. Kiinnostavaa kuitenkin on, että järjestelmät ovat tuottaneet hyvin erilaisia asennoitumisia lunastuksiin; jyrkästä torjumisesta itsestäänselvyytenä pitämiseen. Yhteenvedonomaisesti voidaan arvioida, että lunastukselle olisi paikkansa perinnönjaon järjestelmässä. Painavia asiaperusteita PK 23:8:n mukaista lunastusta vastaan on vaikea esittää. Lunastus tarjoaisi yhden lisäkeinon jäämistön tarkoituksenmukaiseen jakoon. On kuitenkin esitetty, että korkein oikeus olisi ottanut selvän lunastuskielteisen kannan. Käytäntöä palvelemaan pyrkivässä lainopissa on siksi arvioitava, onko ylin oikeusaste toiminnallaan luonut niin vakiintuneen oikeustilan, ettei sen muuttaminen ole tavoiteltavaa tai muutenkaan järkevää. 3.2 Korkeimman oikeuden käytäntö Korkeimman oikeuden käytäntö lunastuskysymyksistä on jopa yllättävän niukkaa. Saarenpään 1980-luvulla esittämän arvion mukaan tämä johtui kirjallisuudessa jo vakiintuneesta kielteisestä kannasta lunastukseen. 36 Kirjallisuudessa lunastuksen kiellon tueksi on viitattu erityisesti ratkaisuihin KKO 1972 II 22 ja KKO 1994: Lisäksi teemaan on kytketty ratkaisut KKO 1982 II 56 ja KKO 1993:109. Tiedonannon KKO 1972 II 22 otsikko on seuraava: Pesänjakaja oli katsonut pesään kuuluvat kaksi kaupunkikiinteistöä sellaiseksi PK 23 luvun 8 :n 1 mom.:ssa tarkoitetuksi omaisuudeksi, jota ei sopivasti voinut jakaa osiin, ja määrännyt kiinteistöt pesän kahdelle osakkaalle sekä velvoittanut nämä osaksi pesään kuulumattomista varoista maksamaan rahana kolmannelle osakkaalle tämän laskelmallista osuutta kiinteistöistä vastaavat määrät. Koska omistusoikeus kiinteistöihin voitiin jakaa määräosiin ja kullakin osakkaalla oli oikeus saada osa kuolinpesän kiinteästä omaisuudesta sekä kun ei ollut näytetty rahakorvauksen saaneen osakkaan suostuneen jakoon pesänjakajan toimittamin tavoin suoritettuna, perinnönjako kumottiin viimeksi mainitun osakkaan kanteesta ja pesänjakaja velvoitettiin oikaisemaan jakoa kiinteistöjen osalta siten, että kantajallekin annettiin osa kuolinpesän kiinteästä omaisuudesta, mikäli asianosaiset eivät toisin sopineet. Kyseinen ratkaisu on mainituista ainoa, joka koskee perinnönjaon moitetta. Muut koskevat joko ositusta tai pesänjakajan hakemaa myyntimääräystä jaon suorittamiseksi (PK 23:8.2). Mikä sitten on tämän tiedonannon sisältämä oikeusohje? Onko korkein oikeus siinä sulkenut pois lunastuksen mahdollisuuden perinnönjaossa? 35 Myyntilupasäännöksestä ja ruotsalaisesta järjestelmästä ks. Kontiainen DL 2021, s Saarenpää 1980, s. 450, Saarenpää 1981, s. 76 ja Välimäki 2009, s Ks. myös Oikeusministeriö 2004, s Ks. Saarenpää 1994, s. 226, Lohi 2011, s. 322 av. 113 ja Pekka Tuunainen, Perintö, testamentti ja velka. Alma Talent 2015, s. 396, joissa viitataan ratkaisuun KKO 1972 II 22 ja Aarnio Kangas 2016, s. 1387, jossa viitataan myös ratkaisuun KKO 1994: DL 3/2021

11 Lunastus perinnönjaossa Väitteeni on seuraava: korkein oikeus ei edellä kuvatussa ratkaisussaan ottanut kantaa lunastusoikeuteen perinnönjaossa. Sen sijaan ratkaisu tulee nähdä määräosaista jakoa painottavana. 38 Kun lunastuskorvauksen saajan ei näytetty muuhun suostuneen, jako kumottiin. Tiedonantoa on luettava aikakautensa tuotteena. Määräosaista jakoa korostava tulkinta oli vallalla erityisesti perintökaaren voimassaolon ensimmäisinä vuosikymmeninä. Myyntimääräystä ei pääsääntöisesti annettu, jos kiinteistö oli jaettavissa määräosiin. 39 Vaikka määräosaista jakoa voidaan kritisoida sen epätarkoituksenmukaisuudesta, KKO noudatti ratkaisussa 1972 II 22 teknisesti täysin reaalisen perinnönjaon harkintajärjestystä: jos jako on suoritettavissa esineellisen tasajaon (1. portaan) keinoin, ei toiseen portaaseen lukeutuva samaan osaan sijoittaminen tule edes harkittavaksi. Lunastus on automaattisesti poissuljettu. 40 Toisin sanoen: vaikka pesänjakajan ratkaisu oli pitänyt sisällään myös lunastuksen, se ei ollut syy toimitetun jaon kumoamiseen, vaan määräosiin jakamisen ohittaminen perinnönjaossa. Oikeudenkäyntiasiakirjoista ilmenee, että muutoksenhaussa oli kiistaa siitä, oliko rahasuorituksen saanut osakas (A) suostunut lunastukseen toimitusmenettelyssä. Lunastajat (B ja C) esittivät A:n asiamiehen menettelyyn suostuneen, mutta kieltäneen pesänjakajan kirjaamasta tätä jakokirjaan. B ja C myös esittivät, että kiistan taustalla olisi ollut tyytymättömyys lunastuskorvauksen suuruuteen. 41 A ei kuitenkaan tuomioistuimessa vaatinut lunastushinnan muuttamista vaan jakoa määräosiin. Mainittakoon vielä, että B:n ja C:n perinnönosat olivat kahden muun osakkaan luovutettua osuutensa heille yhteensä 80 % kun A:n osuus oli viidesosa. Ratkaisussa KKO 1994:34 kielteinen kanta sen sijaan on ilmaistu selkeästi, sillä lunastusta oli tarjottu myyntimääräyksen vaihtoehdoksi. Tapaus ei kuitenkaan koskenut perinnön jakoa, vaan ositusta. Myyntilupaprejudikaatin (PK 23:8.2) otsikko on seuraava: Pääosan ositettavista varoista muodosti omakotitalo vuokraoikeuksineen. Pesänjakajalle myönnettiin myyntilupa, kun lunastus pesän ulkopuolisilla varoilla ei tullut kysymykseen toisen puolison vastustaessa sitä eikä reaalinen jako ollut mahdollinen. Jakoa murto-osiin ei pidetty perusteltuna, kun yhteishallinnan edellytykset puuttuivat. Ään. Osituksessa sovelletaan avioliittolain (AL, 234/1929) 98 :n nojalla myös perintökaaren säännöksiä, ja siksi PK 23:8 tuli tapauksessa sovellettavaksi. 42 Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin käyty perusteltua keskustelua siitä, missä määrin PK 23:8:n soveltaminen eroaa osituksessa ja perinnönjaossa. Kyse kun on systemaattisesti hyvin erilaisista toimituksista. Merkittävin poikkeavuus on se, että aviopuolisot ovat jaettavan omaisuuden omistajia 38 Vrt. Saarenpää 1994, s Ks. kuitenkin Saarenpää 1980, s. 455, jossa kirjoittaja perustellusti arvioi ratkaisun olevan ensi sijassa tiukkaa esineellisen tasajaon noudattamista. Samoin Välimäki 2009, s Määräosaisen jaon ensisijaisuudesta myyntiluparatkaisuissa ks. Välimäki 2009, s Todettakoon, että yhteisomistussuhteen perustaminen on teknisesti mahdollista miltei minkä tahansa varallisuusobjektin ollessa kyseessä. Tällaisen jaon tosiasiallisena seurauksena on reaalisen jaon siirtyminen yhteisomistuslain mukaiseen yhteisomistussuhteen purkamiseen esine myymällä. 40 Ks. NJA 1987 s 943, jossa HD nimenomaisesti viittasi harkintajärjestykseen määräosaiseen jakoon johtaneessa ratkaisussaan. 41 Ks. Saarenpää 1980, s. 455, jossa arvioidaan, että tonttien kaavoitustilanne olisi voinut vaikuttaa tuomioistuinten ratkaisuihin. Kaavamuutosten myötä niiden arvo olisi saattanut nousta. 42 Yhteisen omaisuuden jaosta osituksessa ks. Lohi 2016, s. 607 ss. ARTIKKELEITA 571

12 (yksin tai määräosin). Perinnönjaon kohteena on kolmannelle henkilölle aiemmin kuulunut omaisuusmassa, jonka varsinainen omistaja kuolinpesän osakas ei ennen jakoa ole. 43 Aarnio ja Kangas toteavat AL 103 :n valossa olevan ymmärrettävää, ettei osituksessa toista osapuolta voida oikeuttaa lunastamaan osituksen ulkopuolisilla varoilla toisen osuutta. 44 Lisäksi kirjoittajat toteavat, että [v]aikka ratkaisut koskevatkin omaisuuden ositusta, niillä on merkitystä myös arvioitaessa sitä, missä laajuudessa lunastus on perinnönjaossa mahdollinen vastoin jakoon osallisten tahtoa (KKO 1972 II 22, Vaasan HO S 89/348, KKO 1993:109). 45 Lunastuksen laajuudella kirjoittajat saattavat viitata korkeimman oikeuden enemmistön perusteluun pesänjakajan toimivallasta: [k]un pesänjakajan toimivalta rajoittuu ositettavana olevaan omaisuuteen, mainitunlainen lunastus ei voi tulla B:n sitä vastustaessa kysymykseen. 46 Perinnönjakoa koskevan oikeusnormin johtamiseen ositusratkaisusta voidaan kohdistaa kritiikkiä. Lunastuksen kielto on lähtökohtaisesti tarpeellisempi normi osituksessa kuin perinnönjaossa. Osituksessa lunastuksessa olisi kyse omaisuuden joutumisesta pois varallisuuspiiristä sekä tietyllä tapaa myös aviovarallisuusjärjestelmässä keskeisen omaisuuden erillisyyden periaatteen (AL 34 ) kaventamisesta. Toki lunastuksen sallittavuuden puolesta osituksessakin voidaan esittää painavia argumentteja. Kannanoton muodostaminen ositustilanteisiin ei kuitenkaan ole tämän artikkelin tarkoituksena. Ennakkopäätökselle KKO 1994:34 annettava merkitys perinnönjaon lunastusta koskevana oikeuslähteenä riippuu siitä, kuinka ratkaisevaksi ositus- ja perinnönjakojärjestelmien erot nähdään. Kysymys on siitä, voidaanko ositus tässä tilanteessa riittävällä tavalla samastaa perinnönjakoon. Selvää kuitenkin on, ettei korkein oikeus ole antanut oikeusohjetta lunastuksen kiellosta perinnönjaossa. Ratkaisujen käsittäminen lunastuskielteisiksi on toki voinut tosiasiassa ohjata perinnönjakoja suurestikin. Lunastusta ei juuri ole käytetty perinnönjaon keinona toimitusjaoissa. Vallitsevasta käsityksestä poiketen voidaan arvioida, ettei oikeustila ole yksiselitteisesti lunastukselle kielteinen. Korkeimman oikeuden selvän prejudikaatin uupuessa muille oikeuslähteille on lainopissa mahdollista antaa enemmän painoarvoa. 3.3 Vallitsevan kannan muuttaminen Lunastuksen sallimisen hyödyt olisivat nähdäkseni suurempia kuin sen haitat. Lunastuskielteinen kanta on kuitenkin oikeudessamme tosiasiassa hyvin vakiintunut. Tulkintalinjassa tehtävä muutos ainakin jossain määrin horjuttaisi lainkäytön ennustettavuutta. 43 Ks. Eva Gottberg, Oikeustapauskommentti KKO 1994:34. Lakimies 1995, s Aarnio Kangas 2016, s Ks. myös Aulis Aarnio Markku Helin, Suomen avioliitto-oikeus. 3., uudistettu painos. Lakimiesliiton Kustannus 1992, s. 212, jossa viitataan kannan tueksi ratkaisuun KKO 1982 II Aarnio Kangas 2016, s Ratkaisun KKO 1993:109 merkitys lunastuskeskustelussa on nähdäkseni epäselvä. Tapauksessa oli kyse myyntilupaharkinnasta, eikä selosteessa mainita missään kohdin mainita lunastusta jaon vaihtoehtona. 46 KKO 1994:34. Ks. myös myyntilupaa koskeva ositusratkaisu KKO 2002:121, jonka perusteluissa todetaan, että [y]hteisen omaisuuden jakamista yksin yhden puolison osaan ei ole katsottu mahdolliseksi, jos se on merkinnyt omaisuuden lunastamista ja jos toinen puoliso ei ole siihen suostunut. 572 DL 3/2021

13 Lunastus perinnönjaossa Vallitsevan kannan muuttamisesta aiheutuvat seuraamukset onkin otettava huomioon reaalisena argumenttina tulkintakannanottoa laadittaessa. Erityisen varovainen lainopin harjoittajan on oltava esittäessään normiväitettä vallitsevaa prejudikatuuria vastaan, vaikka oikeuskäytännön linjaa voitaisiin pitää erehdyksenä. 47 Lainopissa kannanottojen pysyvyydelle on annettava huomattava merkitys silloin, kun jokin taho on voinut suunnitella toimintaansa vallitsevaa oikeustilaa silmällä pitäen. 48 Perinnönjakoa koskevan tulkintakysymyksen osalta tällaista suojattavaa olettamaa on jokseenkin vaikea keksiä. Pysyvyys ei tuo mukanaan sellaisia etuja, että virheelliseksi osoittautunut oikeustila tulisi hyväksyä. Estettä kannanmuutokseen ei vaikuttaisi olevan. Lunastuksen hyväksymisen käytännön vaikutuksena olisi se, että pesänjakajan on tarjottava lunastusmahdollisuutta kuolinpesän osakkaille. Lunastusmahdollisuutta on tarjottava silloin, kun pesänjakaja joutuisi muuten hakemaan omaisuudelle myyntimääräystä. 49 Kysymys lunastuksen sallittavuudesta tulisi ratkaistavaksi joko perinnönjaon moitetta tai myyntimääräystä koskevassa oikeudenkäynnissä, riippuen siitä, salliiko pesänjakaja toimituksessaan lunastuksen. Myyntilupa-asiaa käsiteltäessä tuomioistuimen on harkittava, onko perinnönjako toimitettavissa muilla tavoin kuin omaisuutta myymällä. Käytännössä lunastuskysymystä voidaan myyntimääräystä koskevan päätöksenteon yhteydessä käsitellä vain, jos pesänjakaja tai asiaan osallinen saattaa omaisuudesta esitetyn lunastustarjouksen tuomioistuimen tietoon. Pesänjakajan myyntilupahakemusta on tyypillisesti pidettävä osapuolille kevyempänä oikeudenkäyntinä kuin perinnönjaon moitetta. Kiistatilanteessa oikeustilasta epävarma pesänjakaja voisi vallitsevan kannan mukaisesti hakea omaisuudelle myyntimääräystä, jonka yhteydessä lunastusoikeus tulisi osakkaan vaatimuksesta tuomioistuimen ratkaistavaksi. 3.4 Kenelle lunastusoikeus tulee osoittaa? Lunastusmyönteisen tulkintakannanottoon päädyttäessä on vielä arvioitava, kenelle pesän osakkaista lunastusoikeus tulee osoittaa. 50 Tällöin kyse olisi tilanteesta, jossa useampi perillinen on valmis lunastuksessa maksamaan omaisuudesta vähintään käyväksi arvioitavan hinnan. Oikeuskirjallisuudessa Saarenpää on lunastuksen edellytyksiä käsitellessään arvioinut, että lunastusoikeus voitaisiin antaa suurimman pesäosuuden saajalle. 51 Kannanotossa on peruja 1734 PK:n mukaisesta jaosta, jossa lunastusoikeus oli lähtökohtaisesti suurimman osan saajalla. 52 Vaikka edellä on torjuttu ajatus lisäehtojen asettamisesta lunastukselle, kannanotto voidaan ottaa huomioon yhtenä näkökulmana lunastusoikeuden saajaa valittaessa. Kannanoton taustalla on omaisuuden rationaalisen käytön turvaaminen. Sitä silmällä pitäen myös tapauskohtainen harkinta, jossa huomioon otettaisiin esimerkiksi asuminen kiinteistöllä, voisi tulla kyseeseen valintakriteerinä. Tällainen perustelu voitaisiin tietyllä tapaa nähdä johdonmukaisena, sillä omaisuuden rationaaliseen käyttöön, osakkaiden tar- 47 Markku Helin, Lain esityöt tutkijan oikeuslähteenä. Teoksessa Marja Pohjonen (toim.), Lain esityöt oikeuslähteenä. Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 1990, s , s Vakiintuneen tulkinnan yllättävästä muuttamisesta ks. Lohi 2003, s Yhteisomistussuhteen perustamisesta myynnin estyessä erityisestä syystä ks. Kontiainen DL 2021, s Lunastukseen oikeutetun perillisen valintaa pidettiin ongelmallisena myös ruotsalaisissa lainvalmistelutöissä. Ks. SOU 1932:16, s Saarenpää 1981, s ja Saarenpää 1994, s Ks. Hannu Tapani Klami, Vuoden 1737 perimysjärjestelmä. Lakimies 1981, s , s. 125 ss. ARTIKKELEITA 573

14 peisiin ja näkemyksiin on kiinnitettävä huomiota omaisuuden saajaa valittaessa niin sanotussa sisäisessä lunastuksessa. Ulkoinen lunastus eroaa kuitenkin pesään kuuluvan omaisuuden samaan osaan sijoittamisesta yhdellä tapaa merkittävästi: siinä käytetään ulkopuolista rahaa. Kun ajatellaan perillisten yhdenvertaisen aseman turvaamista ja tasajaon periaatteen mahdollisimman täydellistä toteuttamista, ei liene mitään parempaa tapaa ratkaista asiaa kuin antaa lunastusoikeus sille, joka haluaa maksaa omaisuudesta eniten. Raha on mainettaan parempi mittari ihmisten tarpeille ja arvostuksille. Tällainen ratkaisu myös hyödyttää koko kuolinpesää yhdenvertaisella tavalla. Toisenlaisen ratkaisun tekeminen esimerkiksi osakkaan asumisen perusteella tarkoittaisi käytännössä sitä, että muut pesän osakkaat joutuisivat tyytymään alhaisempaan jako-osuuteen. Koska esimerkiksi perillisen asumisintressiä ei ole lainsäädännössä nimenomaisesti suojattu, on kaikkien perillisten yhdenvertaista kohtelua pidettävä jo perinnönjaon tavoitteiden kannalta parempana ratkaisuna. Lunastukseen saa oikeuden omaisuudesta eniten tarjoava osakas. 4 Säännöksen luonne ja kannanoton arviointia 4.1 PK 23:8:n luonteesta ohjeena tai määräyksenä PK 23:8:n luonteesta reaalista jakoa ohjaavana oikeusnormina on myös esitetty kiinnostavia puheenvuoroja. Säännöksen velvoittavuudella voitaisiin ajatella olevan merkitystä esimerkiksi siinä, millaisissa tilanteissa pesänjakaja on velvollinen tarjoamaan osakkaalle lunastusoikeutta. Oikeusnormit tavataan jakaa sääntöihin ja periaatteisiin. Sääntöjen on sanottu olevan kuin rautatiekiskoja; niitä ei voi kulkea osittain. Sääntöä on joko noudatettava tai se väistyy. Tyypillisimmillään säännöillä on täsmällinen tunnusmerkistö ja selkeä oikeusvaikutus. 53 Periaatteet sen sijaan voivat samanaikaisesti vaikuttaa oikeudellisessa ratkaisussa ristikkäisiin suuntiin. Periaatteet ovat optimointikäskyjä, joita tulee toteuttaa niin pitkälle kuin yksittäistapauksessa on mahdollista. 54 Periaatteiden ja sääntöjen jaottelussa PK 23:8 jäsentyy säännöksi. 55 Tiettyä jakotapaa on noudatettava, kun sen soveltamisedellytykset täyttyvät. Väitöskirjassaan tasajaon periaatetta tarkastellut Saarenpää kuitenkin painotti, että PK 23:8:n on jako-ohje: Se osoittaa, missä järjestyksessä eri vaihtoehtoja on toimitusjaossa harkittava. Oleellista tuolle säädökselle on, että myyntitilannetta lukuun ottamatta viimekätinen harkintavalta on jätetty pesän- 53 Oikeussäännöistä ks. esim. Juha Pöyhönen, Sopimusoikeuden järjestelmä ja sopimusten sovittelu. Suomalainen Lakimiesyhdistys 1988, s , jonka esimerkissä PK 17:3:n mukainen vaatimus perintöosuuden luovutussopimuksen kirjallisesta muodosta on oikeussääntö. 54 Sääntöjen ja periaatteiden ero käsitetään näin, kun kyse on vahvasta erotteluteesistä. Toisaalta on ilmeistä, ettei oikeusnormeja voida aina dikotomisesti jakaa kahteen luokkaan, vaan kyse on enemmän liukuvista rajoista periaatteiden, sääntötyyppisten periaatteiden, periaateluonteisten sääntöjen ja sääntöjen välillä. Ks. Aulis Aarnio, Ottakaamme oikeussäännöt vakavasti. Oikeus 1989, s Pöyhösen (1988, s. 16) mukaan PK 23:8 on tasajaon periaatteen ilmaiseva sääntö, joka sisällöltään on kuitenkin periaatetta suppeampi. 574 DL 3/2021

15 Lunastus perinnönjaossa jakajalle. Hänen tehtävänään on esineellisen tasajaon periaatteen sopeuttaminen kulloiseenkin jakotilanteeseen. 56 Saarenpään esittämä ja sittemmin muissa yhteyksissä toistama arvio on kiinnostava, mutta sitä vaivaa tietty epätäsmällisyys. Kirjoituksissa ei selvästi tuoda esiin, mitä oikeudellista merkitystä säännöksen luonnehdinnalla joko määräykseksi tai ohjeeksi on. Voidaan kysyä, mikä säännöksen soveltamisessa muuttuisi, jos se katsotaan ohjeen sijasta määräykseksi. Lähtökohta PK 23:8:n velvoittavuuteen on selvä: pesänjakajan on noudatettava säännöstä. Mikäli hän jakaa jäämistön lainkohdan määräysten vastaisesti, saadaan jako kumottua moitekanteella. Saarenpään perustelu vaikuttaa olevan tämä: PK 23:8 ei ole määräys, sillä pesänjakajalla on oikeus valita eri jakovaihtoehdoista, esineellisen tasajaon ohella erityisesti omaisuuden sijoittamisesta samaan osaan. Ohjeluonteisuutta korostaa lisäksi se, että omaisuuden rationaaliselle käytölle voidaan jaossa antaa painoarvoa. 57 Saarenpää viittaa myös vuoden 1935 Ehdotukseen, jossa PK 23:8 on luonnehdittu jako-ohjeeksi, ei sitovaksi säännöksi. 58 Saarenpään ohjeluonnehdinta kumpuaa todennäköisesti siitä käytännön havainnosta, että perinnönjako oli erityisesti perintökaaren voimassaolon alkuaikoina keskittynyt ensimmäiseen jakoportaaseen. Lopputuloksena oli turhan pirstovia jakoja. 59 Säännöksen ohjeluonteella halutaan korostaa sitä, että kaikkea ei ole tarpeen jakaa esineellisesti tasan, vaan myös muut jakoportaat ovat käytettävissä. Yksin moniportaisuus ja konkreettisten jaon vaihtoehtojen moninaisuus ei kuitenkaan tee jakonormista siinä määrin vähemmän velvoittavaa, että lainkohtaa tulisi sanoa ohjeeksi. Päin vastoin, jakonormin eri portaita on lähtökohtaisesti noudatettava aina silloin, kun edellytykset täyttyvät. Kuten Aarnio on osuvasti kuvannut: jo laissa (PK 23 luvun 8 :ssä) sallitaan tai oikeammin velvoitetaan panemaan tietty vaikeasti jaettava omaisuus samaan osaan. 60 Vaikka pesänjakajalla todellisuudessa on useita vaihtoehtoja lainmukaisen jaon suorittamiseen, ei ole syytä siihen, että PK 23:8 tulisi ymmärtää ohjeeksi. Tällainen luonnehdinta olisi sitä paitsi epätarkka. Se ei ole tehokas tapa korostaa muiden jakovaihtoehtojen kuin esineellisen tasajaon olemassaoloa ja käyttökelpoisuutta. Täsmällisempää on todeta, että pesänjakajalla ei vain ole mahdollisuutta, vaan hänen pitää poiketa esineellisestä tasajaosta, jos samaan osaan panemisen tai myyntiluvan hakemisen kriteerit täyttyvät. Samoin on lunastuksen osalta. Kokonaan toinen kysymys on, missä jakoportaiden rajat kulkevat. 4.2 Lunastuskielteinen vai -myönteinen kannanotto? Lunastuksen sallimisessa perinnön reaalisessa jaossa on kyse siitä, katsotaanko sen tulkinnallisesti mahtuvan PK 23:8:n sisältöön. Oma vastaukseni on tältä osin myöntävä. Kyse on 56 Saarenpää 1980, s Saarenpää 1980, s Saarenpää 1994, s. 211 av Ks. myös Saarenpää 1980, s. 449 ja Saarenpää DL 2004, s Saarenpään tar koittama esitöiden (Ehdotus 1935, s. 172) virke kuuluu näin: Vaikka ehdotukseen ei täten olekaan otettu mitään määräyksiä jakotavasta sen varalta, että jako perustuu pesänosakasten väliseen sopimukseen, on tällaisia määräyksiä katsottu tarvittavan ohjeeksi pesänjakajalle, joka toimittaa perinnönjaon. 59 Ks. Oikeusministeriö 2004, s Aulis Aarnio, Voiko perittävä testamentissa antaa lakiosaperillistä sitovia perinnönjako-ohjeita? Defensor Legis 1977, s. 4 17, s. 14. ARTIKKELEITA 575