Kuinka vien läpi monialaisen oppimisprojektin?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuinka vien läpi monialaisen oppimisprojektin?"

Transkriptio

1 Kuinka vien läpi monialaisen oppimisprojektin? Amerikat opettajan opas

2 Tavoite Amerikat-projekti ideoitiin yhdessä Siivikkalan ja Ylöjärven yhtenäiskoulun opettajien kanssa keväällä ja syksyllä Kartoitimme Ylöjärven kunnan tarpeita uuden OPS:n mukaisten ilmiöpohjaisten kokonaisuuksien toteuttamiseen koulussa. Amerikat -projektin tavoitteena on hahmottaa Amerikat monesta eri näkökulmasta ja monialaisena ilmiönä. Projektissa pääpaino on laaja-alaisten taitojen vahvistamisella. Siinä perehdytään tutkimusten suunnitteluun, tekemiseen, sekä niiden dokumentointiin. Havaintojen pohjalta laaditaan toisille oppilaille suunnattu oppimistuotos ja pidetään esitys. Projektin aikana harjoitellaan ryhmässä työskentelyn ja vastuun ottamisen ohella myös digilaitteiden, O365-ympäristön sekä ohjelmistojen hyödyntämistä tarkoituksenmukaisesti. Projektissa oppilailla on mahdollisuus valita projektiaihe kiinnostuksensa mukaisesti. Sisällölliset tavoitteet tulee määritellä oppilaiden kanssa yhdessä ryhmittäin ja ne vaihtelevat suuresti. Pääpaino kaikilla on laaja-alaisissa taidoissa. Kenelle Amerikat-projekti on kohdennettu Tampereen seudun OPSin mukaisesti etenkin 6. luokille, mutta on käytettävissä luokka-asteille Projekti aloitetaan yhdessä ja se eriytyy ryhmätöihin, joita tehdään koulussa ja kotona. Projektin kesto Projektin toteuttaminen edellyttää kokonaisuudessaan noin 20 tuntia ohjattua ja itsenäistä tekemistä. Projektin voi kuitenkin toteuttaa myös suppeammin ja vaiheita voi toteuttaa lyhyempinä kokonaisuuksina, esimerkiksi yksittäisiä tehtäviä voi toteuttaa projektista erillisinä ryhmätöinä. Ryhmät voivat edetä tehtävissään itsenäisesti hyvinkin eri tahtiin. Opettajan ohjauksella on suuri merkitys siinä, kuinka syvälle oppilaat pääsevät tutkimuksissaan ja tuotoksissaan. Vaatimustasoa tekemisen laadussa on hyvä miettiä etukäteen oppilaiden kanssa, ja projektin aikana opettaja ohjaa oppilaita kohti parempaa lopputulosta. Tarvittavat välineet Työtilat Office 365:ssä Projektin ajan oppilaille kannettavat tietokoneet / tabletit (vähintään yksi per ryhmä) Älypuhelimia tai tabletteja valokuvaamista, videoimista ja äänittämistä varten Paperia, kyniä yms. suunnitteluvälineistöä Valinnainen: käsikirjastoa tiedonhakua varten Office 365 -ympäristön käyttö Amerikat-työkirja on koottu Onenoteen. Se pitää sisällään koko projektin aineistot. Työkirjassa on Aloita tästä -osa, jonka kautta opettaja voi käyttää ja esimerkiksi heijastaa tyhjää muistikirjaa koko luokalle. Sisältökirjasto-osassa on kaikki tiedollinen aineisto, jota voi käyttää eri tehtävissä. Yhteistyötila-osaan jokaisen ryhmän on tarkoitus luoda oma sivustonsa. Opettaja tai ryhmä itse kopioi yhteistyötilassa olevan aineiston, jonka ryhmä nimeää uudelleen ryhmänsä jäsenten mukaan. Näin jokaiselle ryhmälle muodostuu oma työkirja. 2

3 Onenoten sivuilta löytyy arviointimateriaalia. Samat vaiheittaiset arvioinnit on toteutettu myös Forms-lomakkeina, jotka opettaja voi monistaa itselleen ja jakaa luokan käyttöön. Onenoten ja Formsin lisäksi projektissa on luontevaa käyttää Teams-sovellusta. Teams-tiimi kannattaa luoda luokalle jo ennen projektin aloitusta ellei sellaista ole valmiina. Onenote-työkirjan voi jakaa Teamsin kautta. Teamsia kannattaa hyödyntää käyttöliittymänä materiaalien tallennukseen ja keskustelukanavana luokan palautteenannossa. Arviointi ja palaute Opettaja voi päättää, miten ja missä ympäristössä haluaa arvioida projektia. Projektin materiaali tarjoaa selkeät tavoitteet arvioinnin pohjaksi. Arvioinnin voi toteuttaa materiaalin sisällä tai siirtää toiseen ympäristöön. Arvioinnin suunnittelun tueksi voi käyttää arviointipohjaa, jonka avulla voi valmistautua Amerikat-kokonaisuuden läpivientiin. Projektin tavoitteet on hyvä tehdä selväksi ennen projektin alkua. Onenoten työkirjassa on jokaisen työvaiheen alussa avattu vaiheen yhteiset tavoitteet. Lisäksi ryhmä voi asettaa itselleen oman tavoitteen työvaiheelle. Joka vaiheen aluksi työkirjassa on projektissa harjoitettavien laaja-alaisten taitojen taulukko. Sen avulla oppilaita johdatellaan hahmottamaan laaja-alaisia taitoja. Taulukon otsikot toistuvat ja oppilaiden tehtävänä on tunnistaa ja valita, mitä taitoja projektin kyseinen osuus harjoittaa eniten. Laaja-alaiset taidot tulee avata oppilaille ennen projektin alkua. Niiden pohjalta voi myös käydä avointa arviointikeskustelua oppilaiden kanssa. Taitotavoitteet Valitkaa, mitä taitoja mielestänne tässä vaiheessa harjoitetaan eniten. L1: Ajattelu ja oppimaan oppiminen L2: Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu L4: Monilukutaito L5: Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Pääosa tavoitteista liittyy työskentelytaitoihin ja toimintaan. Opettaja voi halutessaan lisätä omalle ryhmälle olennaisia tai eriyttäviä tavoitteita joko koko ryhmän yhteiseen Onenoteen tai projektiryhmien omille Onenote-sivuille. Projektiryhmät voivat myös määritellä omia tavoitteitaan projektille. Oppilaat ohjataan projektin kannalta keskeisissä vaiheissa esittelemään projektiaan opettajalle. Nämä vaiheet ovat aiheen valinta, projektisuunnitelma ja opponointi. Näissä vaiheissa opettaja voi antaa palautetta ryhmälle ja myös keskustellen kannustaa oppilaita arvioimaan omaa oppimistaan ja työskentelyään tavoitteisiin nähden. Onenote-muistikirjan lopussa on ohjeet vertaisarviointiin sekä itsearviointimateriaali. Itsearviointia voi käyttää vaiheittain tai projektin lopuksi. Väitteet voi toteuttaa joko kyllä/ei-tasolla Onenoteen tai neliportaisena kyselylomakkeena Formsissa. Arviointipohjat ovat muokattavia ja opettaja voi lisätä, poistaa tai muokata arviointia haluamallaan tavalla. Projektin vaiheittain itsearviointi on toteutettu Formsiin. Arviointiasteikko on neliportainen. Tavoitetaso 1 tarkoittaa pääsääntöisesti sitä, että opiskelija ei juurikaan osallistu yhteisiin töihin. Tavoitetaso 4 taas kuvaa kiitettävää työskentelyn tasoa. Päähuomio projektissa on laaja-alaisissa taidoissa. Opettaja voi halutessaan käydä oppilaan kanssa lyhyen arviointikeskustelun oppilaan tekemän itsearvioinnin pohjalta. Tarkoituksena on keskustella hyvin sujuneista asioista ja 3

4 kehittämiskohteista sekä ohjata kysymysten avulla oppilasta kehittämään omaa toimintaansa ja saavuttamaan oma parhaansa. Joka vaiheessa oppilaille esitetään myös avoin kysymys: Mitä opit projektin tässä vaiheessa. Tätä voi käyttää niin tiedollisten kuin taidollisten oppien reflektointiin. Voit ohjata oppilaita vastaamaan laaja-alaisten taitotavoitteiden taulukon kautta. 4

5 ETUSIVU Olennaista opettajalle Motivointi, kiinnostuksen herättäminen ja oppilaiden sitoutuminen projektin tavoitteisiin VAIHEEN KESTO: min TYÖTAPA: opettajajohtoinen TARVITTAVAT VÄLINEET: opettaja heijastaa koko luokalle Onenotessa Tutustu projektiin Käy oppilaiden kanssa läpi ilmiöprojektin kulku pääpiirteittään Amerikat-muistikirjan etusivulta kartan avulla. Kerro projektin tavoitteista ja suunnittelemastasi arvioinnista. 5

6 Muistilista aloitusvaiheeseen 1. Kopioi Amerikat-aineisto omalle luokallesi. 2. Jaa muistikirja kaikille ryhmäsi oppilaille Teamsin kautta ja luo halutessasi jo ryhmät etukäteen. Muistikirjan voi jakaa myös ilman Teamsia. 3. Tutustu koko projektiin ja tavoitteisiin etukäteen niin, että voit kertoa niistä oppilaille. Varaudu esittelemään laaja-alaisten taitojen taitotaulukko ja avaamaan taitojen merkitys. 4. Etusivua seuraavassa Aloitetaan-vaiheessa tehtävä 1.2 on mediaseurantatehtävä, jonka voi antaa kotiläksyksi jo edellisellä viikolla. Omat muistiinpanot 6

7 ALOITETAAN Olennaista opettajalle Motivointi, kiinnostuksen herättäminen ja oppilaiden sitoutuminen projektin tavoitteisiin. VAIHEEN KESTO: 2 4 oppituntia, noin minuuttia. TYÖTAPA: ryhmätyö + yksilötyö TARVITTAVAT VÄLINEET: oppilaille omat digilaitteet TAI vähintään yksi laite per ryhmä, kaikilla pääsy O365-ympäristöön, työskentelyvälineitä ajatuskartan tekoa varten (digi tai paperi) Tavoitteet ja arviointi ALOITETAAN-osion tavoitteissa keskitytään harjoittelemaan ryhmässä toimimista. Hahmotetaan omat ennakkotiedot, tutustutaan Amerikoihin useammasta eri näkökulmasta ja ryhmäydytään. ALOITETAAN-osan oppilaan tavoitteet: Saan selville, mitä tiedän jo aiheesta. Tutustun Amerikkoihin useasta eri näkökulmasta. Osallistun aktiivisesti ryhmän toimintaan. Harjoittelen keskustelutaitoja (omien mielipiteiden ja ajatusten esittämistä sekä toisten kuuntelemista). Osallistun ryhmän työtilan luomiseen ja käyttämiseen. 1.1 Ennakkotiedot: Mitä tiedämme jo Opettajan roolina on ohjata lämmittelyvaihe lyhyen keskustelun kautta. Näytä oppilaille Aloitetaansivulta Amerikan uutiset -johdantovideo. Ennakkoon oppilaille voi antaa videoista taustatietoa: Amerikan uutisia juontaa 9.-luokkalainen Joel. Videoilla esiintyvät myös toiset 9.- luokkalaiset Joel ja Kerttu sekä 6.-luokkalainen Kiuru. Nuoret kertovat videoilla vinkkejä ja näyttävät mallia omasta projektityöskentelystään. Ryhmäytyminen Jaa oppilaat 3 4 hengen ryhmiin. Nämä ryhmät tulevat työskentelemään koko viikon yhdessä. Ryhmätyötilan luominen 7

8 Opettajan kannattaa kopioida jokaiselle ryhmälle Onenoten yhteistyötilasta löytyvä projektiaineiston etukäteen omaksi osiokseen ja nimetä ryhmien aineistot. Tämä ryhmätyötila toimii koko projektin ajan oppilaiden muistiinpanojen ja tuotosten tallennuspaikkana. Ohjaa oppilaat tallentamaan kartta sovittuun paikkaan Onenoteen tai Onedriveen. Paperisesta ajatuskartasta voi neuvoa ottamaan valokuvan. Vinkki: Ryhmille voi luoda myös omat kanavat Teamsiin ja käyttää niitä tallennuspaikkoina ja myöhemmin projektin yhteistyötiloina. Oppilaille tarvittavat materiaalit iso valkea paperi (A2/A3) lyijykynät ja värikynät Vinkit Osa ryhmistä ilmoittaa olevansa nopeastikin valmiita. Vinkkaa ajattelemaan esim. kulttuureja (elokuvat, musiikki, kirjat), uutisia, historiaa, urheilua, matkustamista jne. Voitte käydä tehtävän jälkeen yhdessä läpi, miten yhteistyötä voi parantaa ja miten ottaa kaikki ryhmäläiset huomioon. Sopikaa, voiko tuotosta korjata projektin aikana (esim. jokaisen päivän lopuksi) vai otatteko kartat käsittelyyn ihan lopuksi (ohje tähän on arviointivaiheessa). 1.2 Uutiset kartalle Aihetta voi pohjustaa antamalla tämän tehtävän jo edellisellä viikolla oppilaille kotitehtäväksi. Ohje Google My Mapsin käyttöön Google My Mapsiin kirjaudutaan omilla tai luokan yhteisillä tunnuksilla. Onenotessa on oppilaille ohjeet ja ohjevideo. Vinkit Käy läpi ja ohjeista uutishakua haluamallasi tavalla. Etsittävät uutiset voivat esimerkiksi liittyä useampaan kategoriaan, mikä nopeuttaa tekemistä. Uutisaiheista esimerkiksi tasaarvo on käsite, jota voi avata ja sen pohjalta keskustella aiheesta laajemmin. Tiedonhakua ja uutisointia voi pohtia myös niin, että ovatko uutistalot ainoa uutisten lähde. Löytyykö somesta uutisia? Mikä on uutinen? Voiko yksityisen henkilön instagramkuva tai -video olla uutinen? Tässä vaiheessa voi keskustella sensaatiolehdistöstä ja sen soveltuvuudesta luotettavaksi lähteeksi. Klikkiotsikoista video Luotettavat sivustot? Ylen Valheenpaljastaja Uutisten luoma kuva Luotettavan tiedon metsästäjät Sosiaalinen media sumentaa lähdekritiikin 8

9 1.3 Löytöretkeilijän laiva Tehtävä jakaantuu kolmeen osaan: tiedonhakuun, tiedon soveltamiseen tarvikelistauksen kautta sekä toiminnalliseen laivan rakennukseen. Oppilaille tarvittavat materiaalit Tietoa löytöretkistä: apuna voi käyttää sisältökirjaston tietotekstiä Laivan tekemiseen materiaalia: pieniä puupalasia, paperia, kuumaliimaa, tikkuja, risuja yms. askartelumateriaalia Allas laivojen uittamista varten Vinkit Pyydä oppilaiden esittelemään tavaralistassaan elämiseen tarvittavat asiat: riittävästi säilyvää ruokaa, vettä, lääkintämateriaalia. Linkin takana selostus merimiehen elämästä Kulttuuria Amerikoista Kulttuuritehtävässä on ryhmille kaksi vaihtoehtoista lähestymistapaa: katutaide ja urheilu. Oppilaille tarvittavat materiaalit katutaideryhmälle paperia, kyniä, värejä Vinkit Perustakaa johonkin näkyvälle paikalle taidegalleria, johon oppilaiden suunnittelemat muraalit tulevat näkyville. Trumpin twiitteja voi lukea Twitteristä. Muistilista aloitusvaiheeseen: 1. Suunnittele ryhmien jakoperuste ennalta. 2. Varaa tehtävää 1.3 varten laivanrakennusmateriaalit ennakkoon. 9

10 Omat kommentit 10

11 SUUNNITELLAAN Olennaista opettajalle Oppilaiden tulisi nähdä yhdessä oppiminen keskeisenä voimavarana. Opettajan rooli on tukea oppilaita oman lähestymistavan valinnassa. Olennaista on se, että projektin voi toteuttaa eri tavoin ja oppijalle tulee tunne valinnaisuudesta. Pidä huolta siitä, että kaikkien ryhmien suunnitelmat ovat toteutettavissa ja niillä on onnistumisen edellytykset. Aiheen rajaus on tärkeä vaihe. VAIHEEN KESTO: n. 4 oppituntia, min TYÖTAPA: ryhmätyö TARVITTAVAT VÄLINEET: oppilaille omat digilaitteet Tavoitteet ja arviointi SUUNNITELLAAN-osiossa valitaan ryhmän tutkimuksen aihe, laaditaan projektin suunnitelmaa ja aikataulua. Tavoitteissa painopistealue on edelleen yhdessä toimimisessa, mutta myös oppimisen taidot nousevat esiin. SUUNNITELLAAN-osan oppilaan tavoitteet: Osallistun ryhmässä ideointiin, keskusteluun ja yhteisten asioiden sopimiseen. Opettelen projektisuunnitelman tekemistä. Harjoittelen aiheen rajaamista ja hyvien tutkimuskysymysten tekemistä. Harjoittelen tavoitteiden asettamista. Opettelen hyvien asiasanojen käyttämistä. Työskentelen Onenote-työkirjassa. 2.1 Valitkaa aihe Ryhmät pyrkivät ideoimaan ja valitsemaan aiheen. Opettajan tehtävä on tukea aiheen valinnassa ja tarvittavassa rajauksessa. Oppilaille tarvittavat materiaalit ideariiheen paperilappuja, kyniä Vinkit 11

12 Ideoita tutkimusaiheiksi: Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä suomalaisen ja amerikkalaisen nuoren elämässä on? Mitä kieliä Kolumbiassa puhutaan ja miksi? Miksi juuri Väli-Amerikassa on niin paljon trooppisia hirmumyrskyjä? Miten Chile ja Kanada eroavat toisistaan, mitä yhtäläisyyksiä niillä on? Mitä eroa ja yhteistä on Mississipillä ja Amazonilla? Miksi Etelä-Amerikassa on paljon huumekauppaa? Miksi jalkapallo on Etelä-Amerikassa niin suosittua, kun taas jääkiekko Pohjois- Amerikassa? Millaisia uskontoja Amerikoissa on? Miksi? Mitä kieliä Amerikoissa puhutan, miksi ja missä? Mitä tapahtui intiaaneille löytöretkien jälkeen? Ajatuskarttaa tehdessä oppilaita tuetaan kytkemään eri asioita toisiinsa, keksimään yhteyksiä ja löytämään riittävästi pohjaa jatkotyöskentelyä varten. Kysymyksiä kannattaa käydä ryhmien kanssa läpi, jotta ne muodostuvat riittävän monipuolisiksi. Esimerkiksi Kuinka paljon Haitissa on asukkaita? -> Miten ja miksi Haitin väkiluku on muuttunut viiden viime vuoden aikana? Milloin Yhdysvallat itsenäistyi? -> Miksi Yhdysvallat itsenäistyi ja mitä siitä seurasi?! Tarkistuspiste: Muista tarkistaa, että kaikkien ryhmien aihe on toteutettavissa. 2.2 Tehkää projektisuunnitelma Projektisuunnitelmapohja kannattaa käydä yhdessä läpi. Projektisuunnitelman voi täydentää suoraan tehtävään 2.2 tai opettajan harkinnan mukaan jonnekin muualle. Projektin suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon oppilaiden kokemus projektitöistä. Voit ohjata suunnittelua vaihe vaiheelta ja pyytää kertomaan työn etenemisestä välillä. Ohjeista ja rajaa, anna vinkkejä. Vinkit Aikatauluttaminen on haastava tehtävä oppilaille. Käykää yhdessä läpi projektiin käytössä olevat tunnit sekä se, mitä tarkoittaa, että projekti on valmis tai oppimistuotos esiteltävässä kunnossa (esittelyn suunnittelu ja harjoittelu usein unohtuu oppilailta). Jokaiselle työskentelykerralle oppilaat määrittävät tavoitteen, mihin asti työskentelevät ja tarkastavat kerran päätteeksi, onko aikataulussa pysytty. Käy ryhmien muodostamat tavoitteet tarkasti läpi. Tavoitteiden muodostaminen vaatii tukea. Voit pyytää ryhmiä esittelemään vuorollaan valitsemansa aihe ja suunnitelma. Toiset oppilaat voivat antaa vinkkejä ja palautetta.! Tarkistuspiste: Muista tarkistaa, että kaikkien ryhmien projektisuunnitelma on toteutettavissa. Kiinnitä huomiota etenkin ryhmän tavoitteisiin. 2.3 Tiedon valtatielle 12

13 Oppilaat suunnittelevat tiedonhakua Onenoten apukysymysten avulla. Sopikaa yhteisesti tarvittavasta tiedon määrästä ja lähteiden kirjaamisesta. Mikäli asiasanojen käyttö on oppilaille uutta, ohjeista siinä. Vinkit Voit asettaa tiedonhaulle kriteereitä (1 nettilähde, 2 kirjalähdettä, 1 kysely ja 1 haastattelu). Käy ryhmien kanssa läpi lähteiden luotettavuuden tarkastelu ja lähteiden merkitseminen. Muistilista suunnitteluvaiheeseen 1. Käy etukäteen läpi ja muokkaa projektisuunnitelmapohjaa haluamasi kaltaiseksi. 2. Projektisuunnitelmassa ryhmä luo tavoitteet omalle projektilleen. Ohjaa tavoitteita, mikäli haluat asettaa joitain tiettyjä kriteereitä oppimistuotokselle. 3. Päätä etukäteen, asetatko tiedonhaulle tai sen määrälle tavoitteita. Omat kommentit 13

14 KERÄTÄÄN TIETOA Olennaista opettajalle Tiedonkeräysvaiheessa opettajan rooli on olla resurssi ja mahdollistaja, jolta saa apua tilanteissa, joissa ryhmä ei itsenäisesti saa jotakin ongelmaa ratkaistua. Ryhmien itseohjautuvuus kasvaa ja he saavat vapaasti toteuttaa suunnitelmaansa. Huomioi, että ryhmät saattavat edistyä tiedonhaussa hyvin eri tahdissa. VAIHEEN KESTO: 2 3 oppituntia, n min TYÖTAPA: koko luokka + ryhmätyö TARVITTAVAT VÄLINEET: lähdeaineistoa (oppi- ja tietokirjoja) ja digilaitteita tiedonhakua varten, videokuvauslaitteet niille, jotka tekevät haastattelun Tavoitteet ja arviointi KERÄTÄÄN TIETOA-osiossa hankitaan tietoa. Muun muassa ryhmässä toimiminen, ohjeiden noudattaminen sekä tiedon hankintaan liittyvät taidot, kuten päätelmien tekemisen harjoittelu ovat arvioinnin kohteena. Osallistun ryhmässä ideointiin, keskusteluun ja yhteisten asioiden sopimiseen. Opettelen projektisuunnitelman tekemistä. Harjoittelen aiheen rajaamista ja hyvien tutkimuskysymysten tekemistä. Harjoittelen tavoitteiden asettamista. Opettelen hyvien asiasanojen käyttämistä. Työskentelen Onenote-työkirjassa. 3.1 Nyt tiedonhakuun! Kun suunnitelmat ovat selvät, ryhmät saavat toteuttaa tiedonhakunsa oman suunnitelmansa mukaisesti. Muistuta lähdeluettelosta ja lähteiden luotettavuudesta. Vinkit Kuvien yms. kohdalla kannattaa huomioida tekijänoikeudet. Mistä kuvia saa ottaa käyttöön ja millaiset merkinnät kuvassa pitää olla, jos sitä haluaa käyttää omassa oppimistuotoksessa. Vaikka koulussa esitettävään, hetkeksi tallennettavaan materiaaliin saakin käyttää toisten teoksia, on tämä hyvä hetki pohtia, mitä kuvia saa käyttää omissa esityksissä ja mistä sen tietää

15 3.2 Mitä saitte selville? Tiedonhaun purku ja johtopäätösten tekeminen on tärkeä vaihe. Oppilaiden tulee hahmottaa mitä opimme saimmeko vastauksen tutkimuskysymyksiimme mitä hankitusta tiedosta esitämme muille. Voit keskustella oppilaiden johtopäätöksistä ja pyytää peilaamaan niitä ryhmän tavoitteisiin ja tutkimuskysymykseen Muistilista tiedonhakuvaiheeseen 1. Voit tuoda luokkaan käsikirjastoa ja oppikirjoja tiedonhaun tueksi. 2. Tästä vaiheesta eteenpäin ryhmätyöt etenevät itsenäisesti. Jos projektien laajuudet vaihtelevat ryhmien välillä, ota tämä huomioon tuntisuunnitelmassasi. Omat kommentit TOIMITAAN 15

16 Olennaista opettajalle Toimintavaiheessa oppilaat pääsevät osoittamaan oppimisensa laatimalla oppimistuotoksen, digitaalisen esityksen. Tuotoksessa he pyrkivät välittämään hankkimansa tiedot kiinnostavasti toisille ryhmille. Tuotokset voivat olla hyvin erilaisia. Tuotos voi sisältää tekstiä, kuvaa, kuvioita, diagrammeja, videota, animaatiota ja ääntä. Ryhmät myös valmistautuvat esittelemään tuotoksensa: sen, mitä he ovat tutkineet ja miten tutkimus toteutettiin. Opettajan rooli on olla resurssi, jolta saa apua. Opponointivaiheessa opettaja antaa rakentavaa palautetta ja tukee ryhmää työssään eteenpäin. VAIHEEN KESTO: 4 5 oppituntia, n min TYÖTAPA: ryhmätyö TARVITTAVAT VÄLINEET: Valitun esitystavan mukaiset välineet Tavoitteet ja arviointi TOIMITAAN-osiossa harjoitellaan digitaalisen oppimistuotoksen tuottamista. Tuotos vaihtelee ryhmän kiinnostuksesta riippuen. Arviointi kohdistuu prosessiin, ei pelkästään työn lopputulokseen. Suunnittelen ja toteutan oppimistuotoksen, jossa esittelemme projektimme ja oppimamme asiat toisille. Osallistun aktiivisesti ryhmän työskentelyyn. Annan palautetta eli opponoin toisten työtä. Otan vastaan palautetta toiselta ryhmältä. Osaan parantaa työtämme palautteen perusteella. Harjoittelen esitystä. 4.1 Olkaa luovia Johdata oppilaat aiheeseen Amerikan uutiset -videon avulla, jossa annetaan vinkkejä hyvään esitykseen. Kerro oppilaille ennen vaiheen aloitusta, kenelle ja millaisessa ympäristössä he työnsä esittelevät. Rajaa tarvittaessa esitystapoja. Esittelykanava voi olla esimerkiksi: a. verkkoon ladattava esittely, sen kommentointi ja palaute b. omalle luokalle suullisesti tapahtuva esittely c. esittely vanhemmille tai oppilaille, jotka eivät ole kuulleet asiasta mitään (esim. toisen luokan oppilaat) d. Amerikat-festivaali, jonne kaikki ryhmät tuovat tuotoksensa esille koko koulua varten Vinkit Ohjaa oppilaita huomaamaan, että pelkkä tiedon kopiointi lähteestä ei ole riittävää, vaan ryhmän tulee muokata tietojen pohjalta oma juttunsa 16

17 Työnnä oppilaita pois perinteiseltä mukavuusalueelta, jotta luovuus pääsee pintaan. Jos viimeiset projektit on työstetty teksti+kuva-diashowta, niin haasta ryhmä tekemään esitykseensä sisälle dokumenttielokuvapätkiä, omia kuvia, käyttämään karttoja monipuolisesti jne. Opponointi on oppilaille vieras käsite, mutta sitä voi verrata television kilpailuohjelmista tuttuihin valmentajatiimeihin, joiden kanssa harjoitellaan ja saadaan palautetta ennen oikeaa esitystä. 4.2 Oppikaa opponoinnista Ennen opponointeja muistuta oppilaita siitä, mitä opponointi on ja millä tavalla voi asiallisesti ja kauniisti antaa rakentavaa palautetta. Keskitytään työhön ja esittämiseen, ei esittäjiin. Tarkoitus on auttaa toista ryhmää parantamaan omaa työtään. Käykää myös läpi se, miten palautetta otetaan vastaan. Järjestä opponointi riittävän ajoissa, jotta ryhmillä on aikaa parantaa työtään. 4.3 Tehkää timanttia Anna oppilaiden jatkaa ryhmätyönsä loppuun palautteen perusteella. Oppilaiden kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys on kovilla tässä vaiheessa. Anna vinkkejä töiden parantamiseen, auta avaamaan opponoijien kommentteja ja ohjaa ryhmiä harjoittelemaan esiintymistä. Kun ryhmätyö valmis, oppilaat tarkistavat vielä, että heidän roolinsa esittelytilanteessa on jaettu ja esitystä on harjoiteltu. Ohjaa oppilaat lopuksi palauttamaan oppimistuotoksensa Teamsiin/Onedriveen. 17

18 Muistilista valmisteluvaiheeseen 1. Muodosta etukäteen opponoivat ryhmät. 2. Suunnittele etukäteen, millaisia mahdollisuuksia oppilaiden esitykselle on ja esitetäänkö se luokalle vai jollekin toiselle yleisölle. 3. Varaa erillinen tila/käytävä opponoinnille, jotta ryhmät saavat rauhassa esitellä keskeneräistä projektiaan. Omat kommentit 18

19 ESITETÄÄN Olennaista opettajalle Esittelyvaiheessa ryhmät esittelevät tuotoksensa ja projektinsa sovitulle yleisölle. Jokainen oppilas ja/tai ryhmä saa esittelystä palautetta sekä toisilta oppilailta että opettajalta. Keskustelussa voidaan ottaa esille mm. onnistuminen projektin suunnittelussa, esityksen ja tekstin vaikuttavuudessa. VAIHEEN KESTO: min TYÖTAPA: opettajajohtoinen, yhdessä tekeminen TARVITTAVAT VÄLINEET: oppilaiden vaikuttavat tekstit ja muut esitystuotokset, palautteenantovälineet Tavoitteet ja arviointi ESITETÄÄN-osiossa harjoitellaan esiintymistä, vastuun ottamista, palautteen vastaanottamista ja antamista sekä arvioidaan projektin onnistumista yhdessä muiden ryhmän jäsenten kanssa. Pidän ryhmäni kanssa esityksen suunnitelmien mukaisesti. Otan vastaan palautetta esityksestä. Annan palautetta toisille näiden esityksistä. 5.1 Annetaan palautetta Alustus ja ohjaus Ohjeista oppilaita, mitä ja miten oppilaat/muu yleisö kommentoi esityksiä ja millaisiin asioihin tulisi kiinnittää huomiota. Käykää yhdessä läpi apukysymykset Onenoten tehtäväsivulta. Valitse, onko kommentointitapa suullinen, kirjallinen vai digitaalinen. Kerro myös, millaisiin asioihin aiot itse kiinnittää huomiota esittelyssä. Vinkit Harjoitelkaa palautteenantoa kirjallisesti Teamsin keskustelun kautta, jolloin jokainen pääsee antamaan palautetta. Voitte käydä myös palautetta yhdessä jälkikäteen läpi ja keskustella siitä, millainen on hyödyllinen palaute. 5.2 Estradille 19

20 Varaa riittävästi aikaa kullekin esitykselle ja laita kello näkyviin. Varaa aikaa myös palautteen annolle. Esitä tarvittaessa apukysymyksiä: a. Mikä esityksessä oli hyvää? b. Mikä esityksessä jäi epäselväksi? c. Mitä pidit vaikutustavasta? d. Miten kehittäisit vaikuttavaa tekstiä? e. Mitä mieltä olit projektin huolellisuudesta? Muistilista esitysvaiheeseen 1. Päätä etukäteen, kommentoivatko kaikki kaikkia vai jaatko opponointeja eri ryhmille. 2. Valitse etukäteen, miten esityksistä annetaan palautetta. Jos käytät Teamskeskusteluja, voit käydä avaamassa keskusteluketjut eri ryhmille erikseen. 3. Varmista, että luokan esitystekniikka on kunnossa. 4. Päätä etukäteen, missä ympäristössä toteutat itsearvioinnin. Omat kommentit 20

21 ARVIOIDAAN Olennaista opettajalle Opettaja voi halutessaan käydä oppilaan kanssa lyhyen arviointikeskustelun oppilaan tekemän itsearvioinnin pohjalta. Tarkoituksena on keskustella hyvin sujuneista asioista sekä kehittämiskohteista. TARVITTAVAT VÄLINEET: digilaitteet jokaiselle oppilaalle arvioinnin täyttämistä varten 6.1 Miten onnistuimme? Ohjaa ryhmät keskustelemaan omasta projektistaan. Varmista, että jokainen antaa ja saa palautetta. Keskustelu voidaan toteuttaa työryhmien kesken tai opettajajohtoisesti. Keskustelun pohjaksi voi käyttää Onenoten apukysymyksiä, joihin ryhmän voi ohjata vastaamaan. Oppilaille tarvittavat materiaalit ryhmän oppimistuotoksen esittelyn palautteista kooste Tehtävässä 1.1 tehty Amerikat-kartta ryhmän ennakkotiedoista 6.2 Itsearviointi Itsearviointi on koottu yhteen lomakkeeseen, jota oppilas käy vaiheittain täyttämässä. Lomakkeesta opettaja näkee yhdellä silmäyksellä, miten oppilas on projektinsa kokenut. Itsearviointilomake on Formsissa. Monista se itsellesi ja jaa linkki oppilaille. Kyselyyn voi vastata vaikka omalla kännykällä. Formsin statistiikka tukee opettajaa ongelmakohtien havaitsemisessa. Kyllä/ei-tasoisen itsearvioinnin saa, jos pyydät oppilaita kopioimaan tehtävän 5.3 omille Onenotesivuilleen. 21

1. ALOITETAAN 9 2. SUUNNITELLAAN TUTKITAAN TOIMITAAN ESITETÄÄN MITÄ OPIN? 23

1. ALOITETAAN 9 2. SUUNNITELLAAN TUTKITAAN TOIMITAAN ESITETÄÄN MITÄ OPIN? 23 Opettajan opas Sisällysluettelo TILA 2030 -PROJEKTI 3 OPETTAJAN ENNAKKOVALMISTELUT 7 1. ALOITETAAN 9 2. SUUNNITELLAAN 12 3. TUTKITAAN 15 4. TOIMITAAN 18 5. ESITETÄÄN 21 6. MITÄ OPIN? 23 2 Tila 2030 -projekti

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu Elina Lappalainen & Pia Perälä Suunnittelemamme käsityön kokonaisuuden teemana on joulu. Projekti on suunniteltu kuudesluokkalaisille. Projektin esittelyvaiheessa

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja

Lisätiedot

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen

TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen 1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata

Lisätiedot

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia

OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia OPS2016 opetussuunnitelma, oppiminen ja teknologia Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2014 Juho Helminen Ajattelu ja oppimaan oppiminen Itsestä huolehtiminen

Lisätiedot

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava

Lisätiedot

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma

POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma POM2STN/TS, Savelainen Sannimaari & Sällinen Suvi Käsityön jaksosuunnitelma Jakson päämääränä on kranssin suunnitteleminen ja valmistaminen pehmeitä ja kovia materiaaleja yhdistäen. Jakso on suunnattu

Lisätiedot

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Eija Nevalainen & Heini Kurki Kirjaston ja koulujen yhteistyötapaaminen Mikkelin kaupunginkirjasto 24.8.2016 Ilmiöprojektit: kirjasto mukana aidossa

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn

Lisätiedot

Sisällön tuotanto -verkkojakso Jyväskylän yliopisto

Sisällön tuotanto -verkkojakso Jyväskylän yliopisto Sisällön tuotanto -verkkojakso 15.11. - 12.12.2004 Jyväskylän yliopisto Sisällön tuotanto-verkkojakson tavoite antaa valmiuksia sisällön tuotantoon liittyvien moninaisten kysymysten pohtimiseen ja käsittelyyn

Lisätiedot

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9.

Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9. Tervetuloa! Opettajien alueellinen koulutus 3 Syksy 2018 Tampere 28.8., Helsinki 4.9. ja Oulu 5.9. Koulutuksen ohjelma klo 10.00 Teemme yhdessä 12.00 Lounas 13.00 Kokemuksia luokkapiiristä ja juttutuokiosta

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA Opsii!

VANHEMPAINILTA Opsii! VANHEMPAINILTA 6.9.2016 Opsii! ILLAN SISÄLTÖ Ops - mitä uutta? Arvioinnin ja arviointikäytänteiden muutokset Kaikki koodaataan! Laaja-alainen osaaminen ja valinnaisuus OPS MITÄ UUTTA VAI MITÄÄN UUTTA?

Lisätiedot

Mitä arvioidaan ja milloin?

Mitä arvioidaan ja milloin? Koulun nimi: Ahtialan koulu Mitä arvioidaan ja milloin? Arviointi on monialaista ja jatkuvaa, sanallista arviointia ja arvosanoja annetaan lukukausittain. OPPIMINEN > välitön palaute onnistumisista ja

Lisätiedot

TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET

TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET HEIPÄHEI! Ja tervetuloa EduCycle-tehtävien pariin! Alta löydät muutaman ohjeen, joiden avulla navigoit tehtävien läpi jouhevasti. 1. EduCycle-tehtävät on jaettu

Lisätiedot

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma

Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma Etäkoulu Kulkurin tieto- ja viestintätekniikan opetussuunnitelma 10.6.2013 Koonnut Virpi Soini 2. luokan tavoitteet tutustuu verkko-opiskeluun ja harjoittelee käytännön työtaitoja, kuten tekstintuottamista

Lisätiedot

Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014

Suvi Junes/Pauliina Munter Tietohallinto/Opetusteknologiapalvelut 2014 Työpaja Työpaja on vertaisarviointiin soveltuva työkalu. Työpaja mahdollistaa töiden palautuksen ja niiden jakelun opiskelijoiden arvioitavaksi sekä arvioinnin antamisen. Laita Muokkaustila päälle ja lisää

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

Opettajan ja oppilaan roolit tarkastelun kohteena

Opettajan ja oppilaan roolit tarkastelun kohteena Opettajan ja oppilaan roolit tarkastelun kohteena Työpajan ohjelma 1. Aloitus - Kontekstin luominen työpajalle: Työvälineenä Treffikello - keskustelumenetelmä 2. Alustus työpajaan - Konkreettisia esimerkkejä

Lisätiedot

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla

Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla Ajatuksia arvioinnista Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla OPS 2014 ja arviointi Opintojen aikaisella arvioinnilla pyritään ohjaamaan oppimista, kannustamaan

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 9-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas tunnistaa omaa kemian osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti T3 Oppilas ymmärtää kemian osaamisen

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Hyvinvointikyselyjen toteuttaminen sähköisesti oppilaitoksissa

Hyvinvointikyselyjen toteuttaminen sähköisesti oppilaitoksissa Hyvinvointikyselyjen toteuttaminen sähköisesti oppilaitoksissa - Ohjeet ryhmien ja luokkien hyvinvointikyselyjen toteuttamiseen sähköisesti - Toimintamalli kehitetty osana pääkaupunkiseudun LAPE-hanketta

Lisätiedot

hyvä osaaminen

hyvä osaaminen MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA T2 Oppilas tunnistaa omaa fysiikan osaamistaan, asettaa tavoitteita omalle työskentelylleen sekä työskentelee pitkäjänteisesti. T3 Oppilas ymmärtää fysiikkaan (sähköön

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA OPISKELIJAN MUISTILISTA Käsityön lukiodiplomi muodostuu käsityötuotteesta tai -teoksesta ja sen syntyä esittävästä portfoliosta. Käsityön lukiodiplomi on yhden lukiokurssin laajuinen kokonaisuus. Ennen

Lisätiedot

Ongelma-Ratkaisu. Malli työssä oppimiseen. Petteri Elo OPS-koulutus 2016

Ongelma-Ratkaisu. Malli työssä oppimiseen. Petteri Elo OPS-koulutus 2016 - Malli työssä oppimiseen Yhteystiedot Petteri Elo petteri.elo@pedanow.com +358405506020 www.pedanow.com Twitter: @PetteriElo Työpajan ohjelma 1. Aloitus - Kontekstin luominen työpajalle: Yksinkertainen

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi

Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Oppimista tukeva, yhteisöllinen arviointi Nokia 16.9.2015 Päivi Nilivaara 1 17.9.2015 Mikä edistää oppimista? Resurssit Opiskeluun käytetty aika Palautteen anto Tvt opetusvälineenä Kotitausta Luokalle

Lisätiedot

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita.

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö tehdään itsenäisesti oman idean pohjalta. Työtä tehdään sekä työpajassa että

Lisätiedot

Filla&Rillan perehdytyksen käynyt! -työpaja

Filla&Rillan perehdytyksen käynyt! -työpaja Filla&Rillan perehdytyksen käynyt! -työpaja Kouluttajapäivät, 19.-20.1.2018 Filla&Rilla- koulutuksen runko, 45 min. Essi Olkkonen Leena Piippa Opettajien perehdytyksen rakenne, 45 min. Maltti on valttia!

Lisätiedot

Tuntisuunnitelma: Teema 3

Tuntisuunnitelma: Teema 3 Tuntisuunnitelma: Teema 3 Aika: Oppimiskokonaisuuden 3. oppitunti Mobiililaboratorio-oppimiskokonaisuus, 7.-9. lk Aihe: Tulkitaan mittaustuloksia paikkatiedon avulla Oppitunnin tavoitteet: Oppilaat tutustuvat

Lisätiedot

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Eija Nevalainen & Mikko Siitonen Kirjaston ja koulujen yhteistyötapaaminen Mikkelin kaupunginkirjasto 23.8.2017 Ilmiöprojektit: kirjasto mukana aidossa

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

Aloitusta odotellessasi

Aloitusta odotellessasi Aloitusta odotellessasi Jos sinulla on käytettävissä jokin nettiin menevä laite, mene osoitteeseen m.socrative.com Anna huoneen numeroksi 533877 Vastaa ensimmäiseen kysymykseen. Ohjelmaa tarvitaan myöhemminkin,

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Asteri-Viskuri Varhaiskasvatuksen toimintasuunnitelman laatiminen Yksikön toimintasuunnitelma perustuu Opetushallituksen antamiin varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista?

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Katja Elo katja.elo@tuusula.fi luokanopettaja Tuusulan kunta Tuusulan OPS2016 arviointityöryhmän jäsen OPS2016: Arvioinnin merkitys oppilaalle

Lisätiedot

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Arvioinnin luonteesta kuvataiteessa "Oppimisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee

Oppilas keskustelee ryhmässä ja tuo esille mielipiteitään. Oppilas osallistuu luokan ja koulun ilmaisuesityksiin. Oppilas harjoittelee AI 6. lk Arvioitavat tavoitteet Vuorovaikutustilanteissa toimiminen (T1, T2, T3, T4) Tekstien tulkitseminen (T5, T6, T7, T8) Hyväksytty (5) Välttävä (6-7) Oppilas saa arvosanan 6, Oppilas saa arvosanan

Lisätiedot

TAVOITTEET journalistin reitin suunnittelu omien tavoitteiden asettaminen median tehtäviin tutustuminen

TAVOITTEET journalistin reitin suunnittelu omien tavoitteiden asettaminen median tehtäviin tutustuminen Journalistin reitti Tavoitteet Journalistin reitin tavoitteena on tutustua mediaympäristöön ja erityisesti uutisen tekstilajiin. Journalistin reitillä laaditaan oma uutinen, jota varten haetaan tietoa,

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Perusopetuksen tieto ja viestintätekniikan käytön taitotavoitteet

Perusopetuksen tieto ja viestintätekniikan käytön taitotavoitteet LIITE 5 Tampereen kaupunki Kasvatus ja opetuspalvelut 2012 2015 Perusopetuksen tieto ja viestintätekniikan käytön taitotavoitteet Tavoitteena on, että oppilas hyödyntää tieto ja viestintätekniikan mahdollisuuksia

Lisätiedot

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden

Lisätiedot

Rekisteröityminen. Tulossa syksyllä 2018.

Rekisteröityminen. Tulossa syksyllä 2018. Rekisteröityminen Rekisteröidy ja saat useamman NY-ohjelman käyttöösi. Kirjautumalla luot henkilökohtaiset tunnukset, joiden avulla hyödynnät aina päivitettyjä opettajan materiaaleja. Lisäksi tilaat käden

Lisätiedot

Jihuu, tervetuloa mukaan Filla&Rillaan! - työpajaan

Jihuu, tervetuloa mukaan Filla&Rillaan! - työpajaan Jihuu, tervetuloa mukaan Filla&Rillaan! - työpajaan Kouluttajapäivät, 19.-20.1.2018 Essi Olkkonen Leena Piippa Jihuu! Maltti on valttia! Taustat ja Filla&Rillan esittely (15 min) Uteliaat mielet Tunnusten

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

Eurooppalainen kielisalkku

Eurooppalainen kielisalkku EKStyökalupakki Eurooppalainen kielisalkku Kielisalkussa on kolme osaa kielenoppimiskertomus kielipassi työkansio Kielisalkussa on materiaaleja eri-ikäisille perusopetuksen oppilaille vl 1 3 vl 4 6 vl

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot

Rakennetaan yhdessä verkkokurssi Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, Pulkkila

Rakennetaan yhdessä verkkokurssi Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, Pulkkila Rakennetaan yhdessä verkkokurssi 14.12.2016 Pulkkilan peruskoulu, modulikoulu, Mäkeläntie 2, 92600 Pulkkila Verkko-opetuksen äärellä TVT-strategia opetuksen kehittämisen tukena Verkko-oppimisen pedagogiset

Lisätiedot

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti

Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti Oulujoen koulu Tulevaisuuden koulu -projekti Miksi lähdettiin l mukaan Tulevaisuuden koulu projektiin? Ritaharjuun valmistuva monitoimitalo 2010 (School of the Future-hanke) Oulun opetustoimi julisti haun

Lisätiedot

Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista

Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista Kokemuksia monialaisista oppimiskokonaisuuksista ja niiden arvioinnista Leena-Maija Niemi apulaisrehtori, OPS-koordinaattori Kauniaisten suomenkielinen perusopetus 4.2.2016 Oppijasta kasvaa vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Yrittäjyys YY00B75. Katta Siltavirta

Yrittäjyys YY00B75. Katta Siltavirta Yrittäjyys YY00B75 Katta.siltavirta@oamk.fi 2 Opintojaksokuvaus Yrittäjyyden merkitys yhteiskunnallisesti Keskeiset käsitteet ja sisällöt Yrittäjyysprosessin pääsisällöt: ideasta uuteen liiketoimintaan

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn ja käyttäytymisen arvioinnin kriteerit Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH 2010-2012 Työskentelyn

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä

Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen kehittymistä MATEMATIIKKA JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Merkitys, arvot ja asenteet Opetuksen tavoite: T1 tukea oppilaan innostusta ja kiinnostusta matematiikkaa kohtaan sekä myönteisen minäkuvan ja itseluottamuksen

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

Kotiseutu PIHTIPUDAS. Putaanvirran koulu

Kotiseutu PIHTIPUDAS. Putaanvirran koulu Kotiseutu PIHTIPUDAS Putaanvirran koulu Kokonaisuuden kuvaus Oppilaat tutustuvat omaan kotiseutuun toiminnallisin menetelmin, jotka he valitsevat itse. Tarkoituksena on hyödyntää digitaalisia oppimisympäristöjä.

Lisätiedot

Mahtispalautteen antaminen

Mahtispalautteen antaminen Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.

Lisätiedot

arvioinnin kohde

arvioinnin kohde KEMIA 8-lk Merkitys, arvot ja asenteet T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää alkuaineiden ja niistä muodostuvien

Lisätiedot

Go for it! ja OPS 2016

Go for it! ja OPS 2016 OPS 2016 Go for it! ja OPS 2016 1. Ajattelu ja oppimaan oppiminen 2. Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu 7. Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen Laaja-alainen

Lisätiedot

1 Huomioitavaa Tunnin paikka kursissa. Tunti on osa suurempaa kokonaisuutta. Tunnin tavoite joka määrittää sisältöä, toimintaa ja työyskentelytapojen

1 Huomioitavaa Tunnin paikka kursissa. Tunti on osa suurempaa kokonaisuutta. Tunnin tavoite joka määrittää sisältöä, toimintaa ja työyskentelytapojen Tuntisuunnitelma Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Passi oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia

Lisätiedot

Vinkkejä projektityöskentelyyn. Vinkit perustuvat hankkeen aikana kerättyihin käytännön kokemuksiin.

Vinkkejä projektityöskentelyyn. Vinkit perustuvat hankkeen aikana kerättyihin käytännön kokemuksiin. Vinkkejä projektityöskentelyyn Vinkit perustuvat hankkeen aikana kerättyihin käytännön kokemuksiin. Projekti Aihepiiri Oppilaita kiinnostava aihe Valinnanvapaus Sopivan matemaattinen Vaikeustaso Opettaja

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Pari sanaa arvioinnista

Pari sanaa arvioinnista Pari sanaa arvioinnista Joensuun seudun ops Jokaisella oppilaalla on oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena työpäivänä (Perusopetuslaki 30) Mitä minun tulee tehdä, liittyen oppiainekohtaisiin

Lisätiedot

Portfolio OneNotessa

Portfolio OneNotessa Portfolio OneNotessa Mikä portfolio on ja miksi sitä on hyvä käyttää: Portfolio rakentuu opintojen aikana hankitun osaamisen, sen kuvaamisen ja itsereflektion kautta. Portfoliotyöskentelystä voidaan karkeasti

Lisätiedot

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com

YipTree.com. hommannimionmatematiikka.com YipTree.com hommannimionmatematiikka.com YipTreen ja Homman nimi on matematiikan plussat Työrauha, työrauha ja työrauha Tuntien aloitus tapahtuu automaattisesti ja nopeasti (edellyttäen että koneet toimii)

Lisätiedot

Kouluttajan manuaali PPT-esityksen tueksi:

Kouluttajan manuaali PPT-esityksen tueksi: Kouluttajan manuaali PPT-esityksen tueksi: Tämä esitys sisältää koulutuksen koulun opetushenkilöstölle. Koulutus on rakennettu sellaiseksi, että sen voi vetää ryhmälle ilman aiheeseen etukäteen perehtymistä.

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma

Lisätiedot

2. luento. CS-C2110 Ohjelmointistudio 1: mediaohjelmointi Syksy 2016 [Studio 1] Antti Tolppanen, Sanna Suoranta, Lauri Savioja

2. luento. CS-C2110 Ohjelmointistudio 1: mediaohjelmointi Syksy 2016 [Studio 1] Antti Tolppanen, Sanna Suoranta, Lauri Savioja 2. luento CS-C2110 Ohjelmointistudio 1: mediaohjelmointi Syksy 2016 [Studio 1] Antti Tolppanen, Sanna Suoranta, Lauri Savioja Tänään Ensimmäinen tehtävä Vinkkejä projektin aloittamiseen OLO-työskentelyn

Lisätiedot

Arviointi. Salkkutyöt. Jatkuvan arvioinnin seuraaminen

Arviointi. Salkkutyöt. Jatkuvan arvioinnin seuraaminen Arviointi High five! -kirjasarjan arviointinäkemys perustuu opetussuunnitelman perusteisiin, jossa arvioinnin tärkeimmäksi tehtäväksi nostetaan oppimisen edistäminen. Oppilaan arvioinnin tehtävänä on ohjata

Lisätiedot

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen. Ryhmä 5 Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen Ryhmä 5 Kehityksen suunta.. Mitä teema tarkoittaa? Teeman punaisena lankana on pohjimmiltaan se, että teknologiakasvatus ja teknologian arkipäiväistäminen tulee

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

Tieto- ja viestintätekniikan sisällöt ja tavoitteet vuosiluokittain Alavuden perusopetuksessa. (ver )

Tieto- ja viestintätekniikan sisällöt ja tavoitteet vuosiluokittain Alavuden perusopetuksessa. (ver ) Tieto- ja viestintätekniikan sisällöt ja tavoitteet vuosiluokittain Alavuden perusopetuksessa. (ver.30.11.2016) Alakoulussa oppilas saa tieto- ja viestintätekniset perusvalmiudet, joilla tuottaa erilaisia

Lisätiedot

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa.

MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen. osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. MAOL ry on pedagoginen ainejärjestö, joka työskentelee matemaattisluonnontieteellisen kulttuurin ja osaamisen puolesta suomalaisessa yhteiskunnassa. 2 DIGITAALISUUS Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Lisätiedot

Yhdessä meissä on voimaa

Yhdessä meissä on voimaa 8. lk Yhdessä meissä on voimaa 1. Yhdessä 8.-luokkalaisina 2. Mielen hyvinvoinnin tukitekijät ja kompastuskivet 3. Kaverisuhteet 4. Empatiataidot 5. Järkeä ja jämäkkyyttä 6. Elämän pulmista ja kriiseistä

Lisätiedot

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Yksilöllisen oppimisen menetelmä Yksilöllisen oppimisen menetelmä Tarve menetelmän takana: http://youtu.be/dep6mcnbh_c Oman oppimisen omistaminen Opettajan tietyt raamit toiminnalle Oman oppimisen omistaminen

Lisätiedot

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016

ARVIOINTI veso-iltapäivä alakoulut OPS 2016 ARVIOINTI veso-iltapäivä 29.3.17 alakoulut OPS 2016 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja

Lisätiedot

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola

Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola Pedanet oppilaan ohje Aleksanteri Kenan koulu Eija Arvola 26.8.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Omat asetukset kuntoon (kaikkien tehtävä aluksi) sivut 3-5 2. Tärkeiden sivujen tilaaminen omiin linkkeihin sivut

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille 10.2.2018 Mistä oppimista tukeva arviointikulttuuri muodostuu? Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen

Lisätiedot

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA

JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA MITEN SELVITÄ HENGISSÄ? HYOL:n kesäkurssi 6.6.2017 Hanna Toikkanen ARVIOINTI YHTEYDESSÄ OPPIMISKÄSITYKSEEN (LOPS) Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen,

Lisätiedot

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan

hyvä osaaminen. osaamisensa tunnistamista kuvaamaan omaa osaamistaan MERKITYS, ARVOT JA ASENTEET FYSIIKKA 8 T2 Oppilas asettaa itselleen tavoitteita sekä työskentelee pitkäjänteisesti. Oppilas harjoittelee kuvaamaan omaa osaamistaan. T3 Oppilas ymmärtää lämpöilmiöiden tuntemisen

Lisätiedot

KESKENERÄINEN YRITYS TEHDÄ ESIMERKKIPOHJA SUUNNITTELULLE

KESKENERÄINEN YRITYS TEHDÄ ESIMERKKIPOHJA SUUNNITTELULLE Monialaisen oppimiskokonaisuuden nimi ja eheyttämisen tapa (OPS:n perusteiden mukaan: OHJE: Tähän voidaan jo merkitä, jos oppilaiden kiinnostuksen kohteet ovat olleet ensisijainen syy oppimiskokonaisuuden

Lisätiedot

Code.org sivusto ohjelmoinnin opetuksessa

Code.org sivusto ohjelmoinnin opetuksessa Code.org sivusto ohjelmoinnin opetuksessa Innokas-verkosto Kati Sormunen 1 Tämän oppitunnin tavoitteena On ottaa käyttöön Code.org sivusto, jossa oppilas voi harjoitella ohjelmointia koulussa ja kotona

Lisätiedot