Toimeentulotuen ennakkotilasto 2007
|
|
- Elisabet Nurminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sosiaaliturva 2008 Socialskydd Social Protection Tilastotiedote Statistikmeddelande Statistical Summary 14/2008 Toimeentulotuen ennakkotilasto Preliminär statistik över utkomststödet 2007 Ari Virtanen S-posti: etunimi.sukunimi@stakes.fi Telefax Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus kerää vuosittain kunnilta ennakkotiedot toimeentulotukea saavien kotitalouksien, toimeentulotuen eri osa-alueiden sekä toimeentulotuen bruttomenojen määristä ja muutoksista. Vuonna 2007 kaikki 416 kuntaa ovat mukana kyselyssä. Vuoden 2007 ennakkotietojen mukaan toimeentulotukea saavia kotitalouksia oli koko maassa arviolta ja toimeentulotuen bruttomenot olivat yhteensä Vuoden 2007 ennakkotietojen mukaan vuodesta 1997 asti jatkunut toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrän väheneminen jatkui edelleen. Vuoteen 2006 verrattuna kotitalouksien mää-rä väheni koko maassa neljä prosenttia (- 4 %). Sen sijaan toimeentulotuen bruttomenot kasvoivat koko maassa edelliseen vuoteen verrattuna seitsemän prosenttia (7 %). Sosiaali- ja terveysalan tutkimusja kehittämiskeskus Forsknings- och utvecklingscentralen för social- och hälsovården National Research and Development Centre for Welfare and Health Puhelin (09) Telefon Phone Telefaksi (09) Telefax ISSN (Internet) Kuvio 1. Toimeentulotukea saaneet kotitaloudet ja toimeentulotuen kustannukset vuosina Kotitaloudet kotitaloudet kustannukset Kustannukset (1000 )
2 Alueittain tarkasteltuna toimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä väheni Manner-Suomessa kaikissa muissa maakunnissa paitsi Pohjois-Karjalassa (2 %) ja Pohjanmaalla (5 %) Tukea saaneiden talouksien määrä väheni eniten Etelä-Karjalassa (-13 %), Itä-Uudellamaalla (-9 %), Etelä-Savossa (-7 %) ja Keski-Pohjanmaalla (-7 %). Ahvenanmaalla kotitalouksien määrä väheni 14 prosenttia. Manner-Suomessa toimeentulotuen bruttomenot vähenivät vain Itä-Uudellamaalla (-2 %), kun vähennystä vuosina tapahtui vielä kahdeksassa maakunnassa. Yli 10 % bruttomenot lisääntyivät Pohjois-Karjalassa (15 %), Kanta-Hämeessä (12 %), Kainuussa (12 %) sekä Etelä- että Keski-Pohjanmaalla (10 %) Ahvenanmaalla toimeentulotuen bruttomenot vähenivät huomattavasti (-21 %). Läänitarkastelu osoittaa, että kaikissa Manner-Suomen lääneissä on tapahtunut toimeentulotuen asiakkaiden määrän vähenemistä, eniten Lapin läänissä (- 6 %). Toimeentulotuen menot ovat sen sijaan kasvaneet, eniten Itä-Suomen ja Oulun lääneissä (8 %). Toimeentulotuen rahoituspohja muuttui vuoden 2006 alusta. Varsinainen toimeentulotuki jaettiin kahteen osaan: perustoimeentulotukeen ja täydentävään toimeentulotukeen. Perustoimeentulotuen rahoittamiseksi kunnalle maksetaan valtionosuutta 50 prosenttia perustoimeentulotuen kustannuksista. Tämä uudistus on otettu huomioon ennakkotilastossa. Tuensaajat ja kustannukset on jaettu kolmeen ryhmään: perustoimeentulotuen saajat ja kustannukset, täydentävän toimeentulotuen saajat ja kustannukset sekä muun toimeentulotuen saajat ja kustannukset. Valtionosuusuudistus ei koskenut Ahvenanmaata, joten tilastotaulukko 2 on tehty vain Manner-Suomesta. Muissa taulukoissa Ahvenanmaa on mukana. Taulukko A: Kunnan toimeentulotuen bruttomenot toimeentulotuen laadun mukaan vastaavaa tukea saavia kotitalouksia kohden vuonna 2007* Perustoimeentulotuki Täydentävä Muu toimeen- toimeentulotuki tulotuki Yhteensä Yhteensä /kotitalous /kotitalous /kotitalous /kotitalous /asukas MANNER - SUOMI * = Taulukko perustuu kuntakohtaiseen tietoon, eikä siinä ole huomioitu useasta kunnasta tukea saaneiden kotitalouksien osuutta Kaikista toimeentulotukea saaneista kotitalouksista perustoimeentulotukea oli saanut 93 prosenttia. Toimeentulotuen bruttomenoista perustoimeentulotuen menojen osuus oli 89 prosenttia. Toimeentulotuen laadun perusteella suhteellisesti pienin tuki maksettiin täydentävänä toimeentulotukena.
3 Taulukko B: Taulukko C: Perustoimeentulotukea saaneiden Perustoimeentulotuen bruttomenojen kotitalouksien osuus kaikista toimeen- osuus kaikista toimeentulotuen tulotukea saaneista kotitalouksista 2007 bruttomenoista 2007 Maakunta % Maakunta % UUSIMAA 94 UUSIMAA 90 ITÄ-UUSIMAA 90 ITÄ-UUSIMAA 85 VARSINAIS-SUOMI 91 VARSINAIS-SUOMI 91 SATAKUNTA 91 SATAKUNTA 90 KANTA-HÄME 93 KANTA-HÄME 87 PIRKANMAA 93 PIRKANMAA 89 PÄIJÄT-HÄME 94 PÄIJÄT-HÄME 93 KYMENLAAKSO 93 KYMENLAAKSO 90 ETELÄ-KARJALA 92 ETELÄ-KARJALA 91 ETELÄ-SAVO 91 ETELÄ-SAVO 88 POHJOIS-SAVO 94 POHJOIS-SAVO 83 POHJOIS-KARJALA 91 POHJOIS-KARJALA 90 KESKI-SUOMI 92 KESKI-SUOMI 89 ETELÄ-POHJANMAA 89 ETELÄ-POHJANMAA 87 POHJANMAA 94 POHJANMAA 84 KESKI-POHJANMAA 90 KESKI-POHJANMAA 89 POHJOIS-POHJANMAA 93 POHJOIS-POHJANMAA 88 KAINUU 92 KAINUU 88 LAPPI 92 LAPPI 90 MANNER - SUOMI 93 MANNER - SUOMI 89 Joitakin toimeentulotuen ennakkotilastojen tietoja voi poimia myös SOTKAnet verkko-palvelusta. Palvelu löytyy osoitteesta Indikaattorit saa näkyviin esim. seuraavilla asiasanoilla: toimeentulo, toimeentulotuki, toimeentuloturva Käsitteet ja määritelmät Toimeentulotuella tarkoitetaan toimeentulotukilain (1412/1997) mukaan kunnan varoista suoritettua tulonsiirtoa kotitaloudelle silloin, kun tavanomaisia tuloja ja toimeentuloa turvaavia etuuksia ei ole tai ne eivät ole riittävät välttämättömään toimeentuloon. Toimeentulotukeen lasketaan varsinainen ja ehkäisevä toimeentulotuki sekä kuntouttavaan työtoimintaan osallistuville maksetut korvaukset. Vuoden 2006 alusta varsinainen toimeentulotuki jaettiin kahteen osaan: perustoimeentulotukeen ja täydentävään toimeentulotukeen valtionosuusuudistuksen takia. Pakolaisille, paluumuuttajille ja turvapaikan hakijoille annettu toimeentulotuki jää tämän tilaston ulkopuolelle siltä osin kun se korvataan kokonaan valtion varoista. Kotitalouden muodostaa yksinäinen henkilö tai yhdessä asuvat perheenjäsenet. Avoliitto rinnastetaan avioliittoon. 18 vuotta täyttänyt tuensaaja muodostaa oman yksinäiskotitalouden, vaikka asuisikin vanhempiensa luona. Kotitalouksien lukumäärään ei sisälly niitä asiakaskotitalouksia, joille tukea ei ole myönnetty.
4 Taulukon A ja tilastotaulukoiden 2 ja 3 osalta on huomattava, että osa tukea saaneista kotitalouksista sisältyy lukumäärään usean kerran, mikäli sama kotitalous on saanut toimeentulotukea useassa eri kunnassa vuonna Tilastotaulukon 1 kotitalouksien kokonaismäärästä on poistettu useasta kunnasta tukea saaneiden arvioitu osuus, joka on noin 10 prosenttia edellisinä vuosina valmistuneiden, toimeentulotuen vuositilastojen perusteella. Toimeentulotukea saaneiden henkilöiden määrä on arvioitu kertomalla tukea saaneiden kotitalouksien määrä kertoimella 1,581, joka on edellisen vuositilaston mukaan tukea saaneiden kotitalouksien keskimääräinen henkilömäärä. Toimeentulotuen bruttomenoilla tarkoitetaan kuntien maksamia toimeentulotuen kokonaismenoja, joista ei ole vähennetty asiakkaalle ennakonluonteisesti odotettavissa olevaa etuutta vastaan maksettua toimeentulotukea, joka on peritty takaisin takautuvasti maksetusta etuudesta. Tilastotaulukossa on poistettu 2,5 prosentin inflaation vaikutus kokonaisbruttomenoista käyttämällä Tilastokeskuksen julkaisemaa elinkustannusindeksiä. Tilastotaulukossa 1 on vuoteen 2005 asti käytetty Tilastokeskuksen virallisen tilaston menotietoja, tämän jälkeen tiedot on kerätty kuntien ennakkotilastoissa ilmoittamien tietojen perusteella. Bruttomenot/kotitalous. Tunnusluku on muodostettu suhteuttamalla toimeentulotuen bruttomenot niiden asiakaskotitalouksien määrällä, joille toimeentulotukea on myönnetty. Bruttomenot/asukas. Tunnusluku on muodostettu suhteuttamalla toimeentulotuen bruttomenot alueen mukaisella väestömäärällä. Kuntaryhmä. Tilastossa käytetään Tilastokeskuksen vuoden 2007 ryhmitystä, jossa kunnat jaetaan taajamaväestön osuuden ja suurimman taajaman väkiluvun perusteella kaupunkimaisiin kuntiin (väestöstä vähintään 90 % asuu taajamissa tai suurimman taajaman väkiluku on vähintään ), taajaan asuttuihin kuntiin (väestöstä % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on ) ja maaseutumaisiin kuntiin (väestöstä alle 60 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle tai väestöstä vähintään 60 % mutta alle 90 % asuu taajamissa ja suurimman taajaman väkiluku on alle 4 000). Tilastoissa kuntien tiedot on kerätty toteutuneiden kuntaliitosten perusteella. Längelmäen kunnan lopettaminen ja liittäminen osittain Oriveteen ja Jämsään on aiheuttanut myös alueellisia muutoksia vuoden 2006 vertailutietoihin nähden. Koska suurin osa Längelmäen asukkaista siirtyi Jämsän kunnan asukkaiksi, Längelmäen suoritetiedot on kaikkina vertailuvuosina liitetty Jämsän kunnan tietoihin. Tiedot ovat nyt osana Keski-Suomen maakunnan tietoja, vaikka Längelmäki oli vuoden 2006 loppuun asti osa Pirkanmaan maakuntaa. Symbolit. Kuntataulukossa on käytetty seuraavia symboleita: Kotitalouksien lukumäärä on 5 tai sitä vähemmän - Ei tapauksia.. Ei tietoa Liitteet: - Taulukko 1: Toimeentulotuki Taulukko 2: Toimeentulotuen ennakkotilasto , läänit ja maakunnat. - Taulukko 3: Toimeentulotuen ennakkotilasto , kunnat.
5 Sosiaaliturva 2008 Socialskydd Social Protection Tilastotiedote Statistikmeddelande Statistical Summary 14/2008 Preliminär statistik över utkomststödet Ari Virtanen E-post: fornamn.efternamn@stakes.fi Telefax Varje år samlar Forsknings- och utvecklingscentralen för social- och hälsovården in preliminära uppgifter från kommunerna om de hushåll som får utkomststöd, de olika delområdena av utkomststöd samt om bruttoutgiftsbeloppen och deras förändringar. År 2007 deltog alla 416 kommuner i enkäten. Enligt de preliminära uppgifterna för 2007 fick uppskattningsvis hushåll i hela landet utkomststöd och bruttoutgifterna för utkomststöd var totalt euro. Ända sedan 1997 har antalet hushåll som fått utkomststöd minskat och minskar fortfarande. Jämfört med 2006 minskade antalet hushåll i hela landet med 4 procent (-4 procent). Däremot ökade bruttoutgifterna för utkomststöd med 7 procent i hela landet jämfört med föregående år. Diagram 1. Hushåll som fått utkomststöd och kostnaderna för utkomststöd Sosiaali- ja terveysalan tutkimusja kehittämiskeskus Forsknings- och utvecklingscentralen för social- och hälsovården National Research and Development Centre for Welfare and Health Puhelin (09) Telefon Phone hushåll hushåll kostnader kostnader (1 000 ) Telefaksi (09) Telefax ISSN (Internet)
6 Regionalt sett minskade antalet hushåll som får utkomststöd i Fastlandsfinland i alla andra landskap utom i Norra Karelen (2 procent) och Österbotten (5 procent). Mest minskade antalet hushåll som fått utkomststöd i Södra Karelen (-13 procent), Östra Nyland (-9 procent), Södra Savolax (-7 procent) och Mellersta Österbotten (-7 procent). På Åland minskade antalet hushåll som fått utkomststöd med 14 procent. I Fastlandsfinland minskade bruttoutgifterna för utkomststödet endast i Östra Nyland (-2 procent), medan de minskade i åtta landskap åren Bruttoutgifterna ökade med över 10 procent i Norra Karelen (15 procent), Egentliga Tavastland (12 procent), Kajanaland (12 procent) samt Södra och Mellersta Österbotten (10 procent). En granskning på länsnivå visar att antalet utkomststödstagare minskade i alla län i Fastlandsfinland, och mest i Lapplands län (-6 procent). Utgifterna för utkomststödet ökade däremot och mest i Östra Finlands och i Uleåborgs län (8 procent). Finansieringsunderlaget för utkomststödet ändrades från och med Det egentliga utkomststödet delades i två delar: grundläggande utkomststöd och kompletterande utkomststöd. För finansieringen av det grundläggande utkomststödet får kommunen 50 procent av kostnaderna för det grundläggande utkomststödet som statsandel. Denna förändring har beaktats i den preliminära statistiken. Stödtagarna och kostnaderna har delats in i tre grupper: mottagarna av grundläggande utkomststöd och kostnaderna, mottagarna av kompletterande utkomststöd och kostnaderna samt mottagarna av annat utkomststöd och kostnaderna. Statsandelsreformen rörde inte Åland. Därför redovisas endast Fastlandsfinland i statistiktabell 2. I de övriga tabellerna ingår också Åland. Tabell A: Kommunens bruttoutgifter för utkomststöd efter typ av utkomststöd per hushåll som fått stöd 2007* Grundläggande Kompletterande utkomststöd utkomststöd Annat utkomststöd Totalt Totalt /hushåll /hushåll /hushåll /hushåll /invånare FASTLANDSFINLAND * = Tabellen bygger på kommunspecifika uppgifter. Andelen hushåll som fått stöd från flera kommuner har inte beaktats. Av alla hushåll som fick utkomststöd hade 93 procent fått grundläggande utkomststöd. Andelen grundläggande utkomststöd av bruttoutgifterna för utkomststöd var 89 procent. När man utgår från typen av utkomststöd, utbetalades det relativt sett minsta stödet som kompletterande utkomststöd.
7 Tabell B: Tabell C: Andelen hushåll som fick grundläggande Andelen bruttoutgifter för grundläggande utkomststöd av alla hushåll som fick utkomststöd av alla bruttoutgifter för utkomststöd 2007 utkomststöd 2007 Landskap % Landskap % NYLAND 94 NYLAND 90 ÖSTRA NYLAND 90 ÖSTRA NYLAND 85 EGENTLIGA FINLAND 91 EGENTLIGA FINLAND 91 SATAKUNTA 91 SATAKUNTA 90 EGENTLIGA TAVASTLAND 93 EGENTLIGA TAVASTLAND 87 BIRKALAND 93 BIRKALAND 89 PÄIJÄNNE-TAVASTLAND 94 PÄIJÄNNE- TAVASTLAND 93 KYMMENEDALEN 93 KYMMENEDALEN 90 SÖDRA KARELEN 92 SÖDRA KARELEN 91 SÖDRA SAVOLAX 91 SÖDRA SAVOLAX 88 NORRA SAVOLAX 94 NORRA SAVOLAX 83 NORRA KARELEN 91 NORRA KARELEN 90 MELLERSTA FINLAND 92 MELLERSTA FINLAND 89 SÖDRA ÖSTERBOTTEN 89 SÖDRA ÖSTERBOTTEN 87 ÖSTERBOTTEN 94 ÖSTERBOTTEN 84 MELLERSTA ÖSTERBOTTEN 90 MELLERSTA ÖSTERBOTTEN 89 NORRA ÖSTERBOTTEN 93 NORRA ÖSTERBOTTEN 88 KAJANALAND 92 KAJANALAND 88 LAPPLAND 92 LAPPLAND 90 FASTLANDSFINLAND 93 FASTLANDSFINLAND 89 Vissa av uppgifterna i den preliminära statistiken över utkomststöd finns också i indikatorbanken SOTKAnet. Indikatorbanken finns på webbadressen Indikatorerna hittas genom t.ex. följande referensord: utkomst, utkomststöd, utkomstskydd. Begrepp och definitioner I enlighet med lagen (1412/1997) om utkomststöd avses med utkomststöd en inkomstutbetalning från kommunens medel till ett hushåll när sedvanliga inkomster eller förmåner som tryggar försörjningen inte finns eller är otillräckliga för en oundgänglig försörjning. Till utkomststöd räknas egentligt utkomststöd, förebyggande utkomststöd och ersättningar som betalas ut till personer som deltar i arbetsverksamhet i rehabiliteringssyfte. Från och med början av 2006 delades det egentliga utkomststödet i två delar till följd av statsandelsreformen: grundläggande utkomststöd och kompletterande utkomststöd. Utkomststöd som beviljats till flyktingar, återflyttare och asylsökande ingår inte i denna statistik till den del det i sin helhet ersätts av staten. Ett hushåll består av en ensamstående person eller familjemedlemmar som bor tillsammans. Samboförhållanden likställs med äktenskap. En utkomststödstagare som fyllt 18 år bildar ett eget
8 ensamhushåll, även om personen i fråga bor hos sina föräldrar. I antalet hushåll ingår inte klienthushåll som inte beviljats utkomststöd. I fråga om tabell A och statistiktabellerna 2 och 3 bör det uppmärksammas att en del av de hushåll som fått utkomststöd ingår i antalet flera gånger, om samma hushåll fått utkomststöd i flera olika kommuner I statistiktabell 1 har man från det totala antalet dragit av den uppskattade andel som fått utkomststöd i flera kommuner och som uppgår till ca 10 procent enligt tidigare årsstatistik. Antalet personer som fått utkomststöd har beräknats genom att multiplicera antalet hushåll som fått utkomststöd med 1,581, vilket enligt det föregående årets statistik är det genomsnittliga antalet personer i hushåll som fått utkomststöd. Bruttoutgifterna för utkomststödet avser de totala utgifterna för utkomststöd som kommunerna betalat ut och från vilka man inte minskat det utkomststöd som betalats ut i väntan på utbetalning av en förmån och som återindrivits från den förmån som utbetalats retroaktivt. I statistiktabellen har inflationens effekt om 2,5 procent på de totala bruttoutgifterna eliminerats genom att använda det levnadskostnadsindex som Statistikcentralen publicerar. Fram till 2005 har i statistiktabell 1 använts uppgifter om utgifter ur Statistikcentralens officiella statistik, och därefter har uppgifterna tagits från kommunernas preliminära statistik. Bruttoutgifter/hushåll. Nyckeltalet har beräknats genom att ställa bruttoutgifterna för utkomststöd i proportion till det antal hushåll som beviljats utkomststöd. Bruttoutgifter/invånare. Nyckeltalet har beräknats genom att ställa bruttoutgifterna för utkomststöd i proportion till områdets invånarantal Kommungruppering. I statistiken används Statistikcentralens gruppering för 2007, enligt vilken kommunerna indelas på grundval av tätortsbefolkningens andel och den största tätortens invånarantal i urbana kommuner (åtminstone 90 procent av befolkningen bor i tätorter eller den största tätortens invånarantal är minst ), tätortskommuner (60 90 procent av befolkningen bor i tätorter och antalet invånare i den största tätorten är ) och landsbygdskommuner (mindre än 60 procent av invånarna bor i tätorter och invånarantalet i den största tätorten understiger , eller minst 60 procent men mindre än 90 procent av invånarna bor i tätorter och invånarantalet i den största tätorten är under 4 000). Uppgifterna i statistiken har samlats in med beaktande av de kommunsammanslagningar som trädde i kraft den 1 januari Kommunen Längelmä har upphört att existera och delvis slagits samman med Orivesi och Jämsä, vilket orsakat regionala förändringar i fråga om jämförelseuppgifterna Eftersom största delen av befolkningen i Längelmäki blev en del av Jämsäs befolkning, har Längelmäkis prestationsuppgifter inbegripits i Jämsä kommuns uppgifter alla jämförelseår. Uppgifterna ingår nu också i landskapet Mellersta Finlands uppgifter, trots att Längelmäki fram till slutet av år 2006 var en del av landskapet Birkaland.
9 Symboler. I kommuntabellen har följande symboler använts: Antalet hushåll är högst 5 - Inga fall.. Inga uppgifter Bilagor: - Tabell 1: Utkomststödet Tabell 2: Preliminär statistik över utkomststödet , län och landskap. - Tabell 3: Preliminär statistik över utkomststödet , kommuner.
10 1 (25) Taulukko 1. Tabell 1. Toimeentulotuki , koko maa Utkomststöd , hela landet Vuosi Kotitalouksia Muutos Henkilöitä Muutos Kustannukset Muutos Kustannukset Muutos År Hushåll Förändr. Personer Förändr. Kostnader Förändr. Kostnader Förändr % % käypiin hintoihin 2007 hintoihin till gängse priser till 2007 års priser * ** * Toimeentulotukea koskeva lainsäädäntö tuli voimaan vuonna Lagstiftningen om utkomststöd trädde i kraft ** Ennakkoarvio. Kotitalousten kokonaismäärästä on poistettu noin 10 %, joka vastaa useasta kunnasta tukea saaneiden osuutta. Preliminärt. Antalet hushåll har reducerat med cirka 10 %, som motsvarar de hushåll, som har erhållit stöd från flera kommuner.
11 Taulukko 2. Toimeentulotuen ennakkotilasto , läänit ja maakunnat (ilman Ahvenanmaata)* Tabell 2. Förhandsstatistik på utkomststödet , länen och landskapen (utan Åland) 2 (25) Koko maa Toimeentulotukea saaneet Kotitaloudet, jotka saaneet Toimeentulotuen bruttomenot Bruttomenot, Bruttomenot/ Bruttomenot/ Hela landet kotitaloudet yhteensä Hushåll som fått yhteensä, Bruttoutgifter för kotitalous, asukas, Maakunta/lääni Landskapet/länet utkomststöd totalt perustoimeen- täydentävää muuta toimeen- totalt, perustoimeentäydentävä muun toimeen- hushåll, invånare, grundläggande kompletterandannat grundläggandekomplettera annat utkomststöd utkomststöd utkomststöd utkomststöd utkomststödutkomststöd Totalt Förändr. Totalt Förändr MANNER - SUOMI FASTA FINLAND KAUPUNKIMAISET URBANA KOMMUNER TAAJAAN ASUTUT TÄTORTSKOMMUNER MAASEUTUMAISET LANDSBYGDSKOMMUNER Maakunta/Landskapet Uusimaa - Nyland Itä-Uusimaa - Östra Nyland Varsinais-Suomi - Egentliga Finland Satakunta Kanta-Häme - Egentliga Tavastland Pirkanmaa - Birkaland Päijät-Häme - Päijänne-Tavastland Kymenlaakso - Kymmenedalen Etelä-Karjala - Södra Karelen Etelä-Savo - Södra Savolax Pohjois-Savo - Norra Savolax Pohjois-Karjala - Norra Karelen Keski-Suomi - Mellersta Finland Etelä-Pohjanmaa - Södra Österbotten Pohjanmaa - Österbotten Keski-Pohjanmaa - Mellersta Österbo Pohjois-Pohjanmaa - Norra Österbott Kainuu - Kajanaland Lappi - Lappland
12 Koko maa Toimeentulotukea saaneet Kotitaloudet, jotka saaneet Toimeentulotuen bruttomenot Bruttomenot, Bruttomenot/ Bruttomenot/ Hela landet kotitaloudet yhteensä Hushåll som fått yhteensä, Bruttoutgifter för kotitalous, asukas, Maakunta/lääni Landskapet/länet utkomststöd totalt perustoimeen- täydentävää muuta toimeen- totalt, perustoimeentäydentävä muun toimeen- hushåll, invånare, grundläggande kompletterandannat grundläggandekomplettera annat utkomststöd utkomststöd utkomststöd utkomststöd utkomststödutkomststöd Totalt Förändr. Totalt Förändr Lääni/Länet 3 (25) Etelä-Suomi - Södra Finland Länsi-Suomi - Västra Finland Itä-Suomi - Östra Finland Oulu - Uleåborg Lappi - Lappland * = Taulukko perustuu kuntakohtaiseen tietoon, eikä siinä ole huomioitu useasta kunnasta tukea saaneiden kotitalouksien osuutta
13 4 (25) Taulukko 3. Toimeentulotuen ennakkotilasto , kunnat [korjaus ] Tabell 3. Förhandsstatistik på utkomststödet , kommuner [korrektion ] UUSIMAA NYLAND Espoo Hanko Helsinki Hyvinkää Järvenpää Kauniainen Kerava Lohja Tuusula Vantaa URBANA KOMMUNER Karjaa Karkkila Kirkkonummi Mäntsälä Nurmijärvi Tammisaari Vihti TÄTORTSKOMMUNER
14 5 (25) Inkoo Karjalohja Nummi-Pusula Pohja Pornainen Sammatti Siuntio LANDSBYGDSKOMMUNER ITÄ-UUSIMAA ÖSTRA NYLAND Loviisa Porvoo URBANA KOMMUNER Sipoo TÄTORTSKOMMUNER Askola Lapinjärvi Liljendal Myrskylä Pernaja Pukkila Ruotsinpyhtää LANDSBYGDSKOMMUNER
15 6 (25) VARSINAIS-SUOMI EGENTILIGA FINLAND Kaarina Naantali Raisio Salo Turku URBANA KOMMUNER Halikko Laitila Lieto Loimaa Mynämäki Paimio Parainen Piikkiö Uusikaupunki TÄTORTSKOMMUNER Alastaro Askainen Aura Dragsfjärd Houtskari Iniö
16 7 (25) Kemiö Kiikala Kisko Korppoo Koski Kustavi Kuusjoki Lemu Marttila Masku Mellilä Merimasku Muurla Nauvo Nousiainen Oripää Perniö Pertteli Pyhäranta Pöytyä Rusko Rymättylä Sauvo Somero Suomusjärvi Särkisalo Taivassalo Tarvasjoki Vahto Vehmaa
17 8 (25) Velkua Västanfjärd Yläne LANDSBYGDSKOMMUNER SATAKUNTA Harjavalta Pori Rauma URBANA KOMMUNER Eura Huittinen Kankaanpää Kokemäki Nakkila Noormarkku Ulvila TÄTORTSKOMMUNER Eurajoki Honkajoki Jämijärvi Karvia Kiikoinen
18 9 (25) Kiukainen Köyliö Lappi Lavia Luvia Merikarvia Pomarkku Siikainen Säkylä Vampula LANDSBYGDSKOMMUNER KANTA-HÄME EGENTLIGA TAVASTLAND Forssa Hämeenlinna Riihimäki URBANA KOMMUNER Hattula Janakkala TÄTORTSKOMMUNER Hauho Hausjärvi Humppila
19 10 (25) Jokioinen Kalvola Lammi Loppi Renko Tammela Tuulos Ypäjä LANDSBYGDSKOMMUNER PIRKANMAA BIRKALAND Akaa Kangasala Mänttä Nokia Pirkkala Tampere Valkeakoski Ylöjärvi URBANA KOMMUNER Hämeenkyrö Lempäälä Orivesi Parkano Vammala TÄTORTSKOMMUNER
20 11 (25) Ikaalinen Juupajoki Kihniö Kuhmalahti Kuru Kylmäkoski Mouhijärvi Punkalaidun Pälkäne Ruovesi Urjala Vesilahti Vilppula Virrat Äetsä LANDSBYGDSKOMMUNER PÄIJÄT-HÄME PÄIJÄNNE-TAVASTLAND Heinola Lahti KAUPUNKIMAISET - URBANA Hollola Nastola Orimattila TÄTORTSKOMMUNER
21 12 (25) Artjärvi Asikkala Hartola Hämeenkoski Kärkölä Padasjoki Sysmä LANDSBYGDSKOMMUNER KYMENLAAKSO KYMMENEDALEN Hamina Kotka Kouvola Kuusankoski URBANA KOMMUNER Anjalankoski Elimäki Valkeala TÄTORTSKOMMUNER Iitti Jaala Miehikkälä
22 13 (25) Pyhtää Virolahti LANDSBYGDSKOMMUNER ETELÄ-KARJALA SÖDRA KARELIEN Imatra Lappeenranta URBANA KOMMUNER Joutseno TÄTORTSKOMMUNER Lemi Luumäki Parikkala Rautjärvi Ruokolahti Savitaipale Suomenniemi Taipalsaari Ylämaa LANDSBYGDSKOMMUNER
23 14 (25) ETELÄ-SAVO SÖRDA SAVOLAX Mikkeli Pieksämäki Savonlinna URBANA KOMMUNER Mäntyharju TÄTORTSKOMMUNER Enonkoski Heinävesi Hirvensalmi Joroinen Juva Kangasniemi Kerimäki Pertunmaa Punkaharju Puumala Rantasalmi Ristiina Savonranta Sulkava LANDSBYGDSKOMMUNER
24 15 (25) POHJOIS-SAVO NORRA SAVOLAX Iisalmi Kuopio Varkaus URBANA KOMMUNER Siilinjärvi Suonenjoki TÄTORTSKOMMUNER Juankoski Kaavi Karttula Keitele Kiuruvesi Lapinlahti Leppävirta Maaninka Nilsiä Pielavesi Rautalampi Rautavaara Sonkajärvi Tervo Tuusniemi Varpaisjärvi
25 16 (25) Vesanto Vieremä LANDSBYGDSKOMMUNER POHJOIS-KARJALA NORRA KARELIEN Joensuu URBANA KOMMUNER Lieksa Nurmes Outokumpu TÄTORTSKOMMUNER Eno Ilomantsi Juuka Kesälahti Kitee Kontiolahti Liperi Polvijärvi Pyhäselkä Rääkkylä Tohmajärvi Valtimo LANDSBYGDSKOMMUNER
26 17 (25) KESKI-SUOMI MELLERSTA FINLAND Jyväskylä Jyväskylän mlk URBANA KOMMUNER Jämsä Jämsänkoski Keuruu Laukaa Muurame Äänekoski TÄTORTSKOMMUNER Hankasalmi Joutsa Kannonkoski Karstula Kinnula Kivijärvi Konnevesi Korpilahti Kuhmoinen Kyyjärvi Leivonmäki Luhanka
27 18 (25) Multia Petäjävesi Pihtipudas Pylkönmäki Saarijärvi Toivakka Uurainen Viitasaari LANDSBYGDSKOMMUNER ETELÄ-POHJANMAA SÖDRA ÖSTERBOTTEN Seinäjoki URBANA KOMMUNER Alajärvi Ilmajoki Kauhajoki Kauhava Kurikka Lapua Nurmo Ähtäri TÄTORTSKOMMUNER
28 19 (25) Alahärmä Alavus Evijärvi Isojoki Jalasjärvi Jurva Karijoki Kortesjärvi Kuortane Lappajärvi Lehtimäki Soini Teuva Töysä Vimpeli Ylihärmä Ylistaro LANDSBYGDSKOMMUNER POHJANMAA ÖSTERBOTTEN Kaskinen Pietarsaari Vaasa URBANA KOMMUNER
29 20 (25) Laihia Mustasaari Närpiö TÄTORTSKOMMUNER Isokyrö Korsnäs Kristiinankaupunki Kruunupyy Luoto Maalahti Oravainen Pedersören kunta Uusikaarlepyy Vähäkyrö Vöyri-Maksamaa LANDSBYGDSKOMMUNER KESKI-POHJANMAA MELLERSTA ÖSTERBOTTEN Kokkola URBANA KOMMUNER Kannus TÄTORTSKOMMUNER
30 21 (25) Halsua Himanka Kaustinen Kälviä Lestijärvi Lohtaja Perho Toholampi Ullava Veteli LANDSBYGDSKOMMUNER POHJOIS-POHJANMAA NORRA ÖSTERBOTTEN Haukipudas Kempele Kiiminki Oulu Oulunsalo Raahe URBANA KOMMUNER Haapajärvi Haapavesi Ii Kalajoki
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot
Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652
Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta
Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23
SISÄLLYS. N:o 1367. Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2002 N:o 1367 1368 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Työministeriön asetus työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7
asumisoikeus ARAvuokraasunnot
29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa
7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.
Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019
Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska
Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa IPRA 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa
Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.
Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3. Lähde: Kuntaliiton tiedustelu, ennakkotieto Jos muun kuin vakituisen asuinrakennuksen veroprosenttia ei ole määrätty, on käytetty yleistä kiinteistöveroprosenttia.
Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta
Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Maakunnat 2014 Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005
TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT
TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT Kunta (lopullinen kysely Manner- Suomen kuntajaon 1.1.2016 mukaan) Akaa Alajärvi Alavieska Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Forssa
Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2014. Sivu 1 (10)
Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa 2014 Kunta ja maakunta Yht. Manner-Suomi 85139 312,59 10,42 57 96174 277,07 11,26 49,4 47,0 % -0,84 Pääkaupunkiseutu
RAJOITUKSISTA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA 2013-2023. Lainoitetuista asunnoista. Vuosittain vapautuvat ARAvuokra-asunnot
Sivu 1 2.. TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - Uusimaa 1 Askola Espoo Hanko 1 Helsinki Hyvinkää Inkoo 1 Järvenpää 3 Karjalohja 2 Karkkila Kauniainen Kerava 2 Kirkkonummi 0 Lapinjärvi Lohja 3 Loviisa
Anordnande av förebyggande hembesök och äldre /seniorrådgivningsverksamhet 2007
Anordnande av förebyggande hembesök och äldre amhet 2007 Källa: Statistikenkät om äldre personer, funktionshindrade, social kreditgivning och barndagvård i kommunerna 2007. Statistikmedelande 20/2008.
Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013. 759/2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta 2013 759/2013 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2013 Verohallinto
LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA
LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Helsingin kaupunki 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Annikki Thodén 3. Vastauksen vastuuhenkilön
Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat kunnittain Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella
Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella UUDENMAAN YMPÄRISTÖKESKUS MOR-Y01 Hyvinkää 001, 012, 017, 019, 021 5 96 Karjalohja 005 1 11 Karkkila 014, 015, 016, 020 4 119 Mäntsälä 012, 023, 024, 026 4 259 Nummi-Pusula
1.1.2013 alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta
020 Akaa 200,00 248,00 005 Alajärvi 400,00 496,00 009 Alavieska 100,00 124,00 010 Alavus 400,00 496,00 016 Asikkala 300,00 372,00 018 Askola 100,00 124,00 019 Aura 100,00 124,00 035 Brändö 200,00 248,00
Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010
Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010 Ennakkotiedot Uudenmaan ELY-keskus Kunta Tuotantosuunta Tilojen lukumäärä Työntekijöiden lukumäärä Yhteensä Miehet Naiset Työmäärä yhteensä, henkilötyövuotta
Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 610/2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 610/2012 Verohallinnon päätös pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta
Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012
Tilastot Liite 2 Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012 sivu Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut ja käyttäjät 2 Vammaisten tulkkauspalveluun oikeutetut, Etelä- ja Länsi-Suomi 3 Vammaisten
MANNER-SUOMEN KUNTIEN VALTUUSTOKOKO 2013. Lähde: Suomen Kuntaliitto; asukasluku Väestörekisterikeskus.
MANNER-SUOMEN KUNTIEN VALTUUSTOKOKO 2013 Lähde: Suomen Kuntaliitto; asukasluku Väestörekisterikeskus. Kunta- Kunta 2013 Valtuu- Valtuustokoon Peruste poiketa nro tettuja, perusteena asukasluvun mukaisesta
LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013
Dnro A129/200/2012 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013 Annettu Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 2012 Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91a :n
Eläkkeelle numeroina 2013
Eläkkeelle numeroina 2013 Voit tutustua eläkeläisen tukiin verkossa www.kela.fi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Eläkeasiat 020 692 202 Omaisen kuoltua 020 692 208 Sisältö: Kansaneläke 2 Takuueläke
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188
SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Marja-Leena Ikonen 5/2007 Virpi Tiitinen 5.4.2007 Väestö- ja asuntomarkkinatietoja 2006 Valtion asuntorahasto tekee kerran vuodessa asuntomarkkinakyselyn
Eläkkeelle numeroina 2012
Eläkkeelle numeroina 2012 Voit tutustua eläkeläisen tukiin verkossa www.kela.fi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Eläkeasiat 020 692 202 Omaisen kuoltua 020 692 208 Sisältö: Kansaneläke 2 Takuueläke
Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa
Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (Oulun piirin osalta 16.11.2015, Lapin piiriin muutoksia 12.2.2016) Luetteloa tarkistetaan
Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa
Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa Ehdokasasetteluoikeudet vahvistettu puoluehallituksen kokouksessa 31.10.2015 (muutoksia: Oulun piiri 16.11.2015&12.3.&15.4.2016, Lappi 12.2.2016, Varsinais-Suomi
Alkava ARA-tuotanto kunnittain
5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina
Kauppa-alue 1. Akaa Hämeenkoski Kerava
Kauppa-alue 1 Akaa Hämeenkoski Kerava Länsi- Turunmaa Pirkkala Siuntio Asikkala Hämeenkyrö Kiikoinen Marttila Pomarkku Somero Askola Hämeenlinna Kirkkonummi Masku Pori Sysmä Aura Iitti Kokemäki Miehikkälä
Kuntatalouden tunnusluvut
Ii Oulu Kuntatalouden tunnusluvut Oulun selvitysalue Hailuoto Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä 7.5.2014 Heikki Miettinen Kuntatalouden indikaattorit Kriisikunnaksi voidaan nimetä sellainen kunta:
Vuosikatetavoite, 100 % poistoista Vuosikatetavoite, 120 % poistoista Vuosikatetavoite, 140 % poistoista. Paine veropronttiin. Vero% 2016 tasapainossa
Paineet kunnallisveroon, jos vain veroprosentti joustaisi: Laskelmien perusta: Vuoden 2014 kunnallisveroveroprosentit Tilastokeskus: Kuntien vuoden 2013 tilinpäätökset Kuntaliitto 9.10.2014: Kuntien verotulojen
Syyttäjälaitoksen rakenne- ja resurssityöryhmä Liite 4. SYYTTÄJÄNVIRASTOT JA NIIDEN PAIKALLISTOIMISTOT (vuoden 2005 resurssein)
Syyttäjälaitoksen rakenne- ja resurssityöryhmä Liite 4 SYYTTÄJÄNVIRASTOT JA NIIDEN PAIKALLISTOIMISTOT (vuoden 2005 resurssein) (KGRWXVV\\WWlMlQYLUDVWRMD Viraston sijoituskihlakunta tummennettu. Paikallistoimiston
Tiehallinto, tie- ja liikennetekniikka 30.6.1999 Kuntaennuste 1997-2030. Tieliikenteen suoritteet yleisillä teillä
Tiehallinto, tie- ja liikennetekniikka 30.6.1999 Kuntaennuste 1997-2030 Tieliikenteen suoritteet yleisillä teillä Kunnat aakkosjärjestyksessä Suoritteet, 1000 ajonkm 1997 2010 2020 2030 Kela Kunta Tiepiiri
Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen
YKS-toimisto Kunta Yhdyskuntaseuraamustoimisto Osoite Puhelin Telekopio Arviointikeskus Akaa Tampereen yhdyskuntaseuraamustoimisto Rautatienkatu 10, 4 krs. 33100 TAMPERE 029 56 80900 029 56 80945 Länsi-Suomen
Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset
Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai
~ 3 oo tc&.9c(ji( Helsingissä 20. joulukuuta 2011. Hallinto- ja kuntaministeri
~ 3 oo tc&.9c(ji( VALTIOVARAINMINISTERIÖ Päätös VM/251 1 02.02.06.00/2010 Kunta- ja aluehallinto-osasto 20.12.2011 j. ~4.( ~J ~2ora.. - c,s1~ Uck Kunnanhallituksille PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN LISÄYKSESTÄ
Päätös PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUDEN KERTALUONTEISESTA LISÄYKSESTÄ VUODELLE 2011
VALT10VARA1 N M 1 N ISTERI Ö Kunta- ja aluehallinto-osasto Päätös 20.12.2011 VM/2511 /02.02. 06.00/2010 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI kaupunginhallitus 28. 11 1011 /S/i/Z^ II Kunnanhallituksille PÄÄTÖS KUNNAN
VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56
VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079
Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011. 1089/2011 Oikeusministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2011 1089/2011 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä jen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista Annettu Helsingissä 18 päivänä
Muistio 20.12.2013. Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta
Sisäasiainministeriö Muistio SM050:0012013 20.12.2013 1 Pelastustoimen nykyiset järjestelyt Pelastustoimen nykyinen 22 alueen järjestelmä käynnistyi vuoden 2004 alusta. Pelastustoimen aluejaosta päätti
287 Kristiinan- Kristinestad
1 Suomen metsäkeskuksen Julkisissa palveluissa on kolmetoista metsäkeskusaluetta. Nimet (suomeksi ja ruotsiksi), toimipaikat ja toimialueet ovat seuraavat: 01 Rannikon alue, Helsinki 49 Espoo Esbo 78 Hanko
Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014
Tekninen ja ympäristötoimiala I Pauli Mero 23.05.2016 Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014 Keskitulolla tarkoitetaan
Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd
Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd 1 (10) Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd Akaa (020) 563 457 573 Alajärvi (005) 206 181 203 Alavieska (009) 25 47 23 Alavus (010) 261 274
Myynti@antennilinja.fi
VHF Pro-antenniasentajat päivitys 28.04.2016 Antenniurakoitsija Toimipaikka Puhelin Sähköposti Toimialue Antennilinja Oy 00320 Helsinki 0400 570 160, 0400 578 076 Myynti@antennilinja.fi Espoo, Helsinki,
287 Kristiinan- Kristinestad
1 Suomen metsäkeskuksen Julkisissa palveluissa on kolmetoista metsäkeskusaluetta. Nimet (suomeksi ja ruotsiksi), toimipaikat ja toimialueet ovat seuraavat: 01 Rannikon alue, Helsinki 49 Espoo Esbo 78 Hanko
Lausuntopyyntö STM 2015
Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Euran kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Eeva Rautiainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa
Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön
N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)
N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu
Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset
Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU
KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)
KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009) KUNTA KOORDINAATTORI ETELÄ Artjärvi Asikkala Askola Borgå Esbo Espoo Forssa Hamina Hattula Heinola Helsinki Hollola Hyvinkää
Toimeentulotuen ennakkotilasto 2000 tiedonantajapalaute 3/2001
Stakes/StakesTieto 29.3.2001 Sosiaali- ja terveystilastot PL 220, 00531 Helsinki Puh. (09) 3967 2035 Kaarina Lamminpää Fax. (09) 3967 2324 e-mail: etunimi.sukunimi@stakes.fi Toimeentulotuen ennakkotilasto
Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen
Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»
Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Toimipaikan entinen nimi:
Ilmoitus 1 (6) Coronaria Contextia Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan nimenmuutos Coronaria Contextia Oy on ilmoittanut
Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina
Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,
Toimeentulotuen ennakkotilasto 2002 tilastotiedote 6/2003
Stakes/StakesTieto 8.4.2003 Sosiaali- ja terveystilastot PL 220, 00531 Helsinki Puh. (09) 3967 2035 Kaarina Lamminpää Fax. (09) 3967 2324 e-mail: etunimi.sukunimi@stakes.fi ISSN 1459-2355 (Internet) ISSN
Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon
005 Alajärvi Alajärvi 009 Alavieska Alavieska 010 Alavus Alavus 016 Asikkala Asikkala 018 Askola Askola 019 Aura Aura 020 Akaa Akaa 046 Enonkoski Enonkoski 047 Enontekiö Enontekis 049 Espoo Esbo 050 Eura
Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta
Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI
Yleistä asumistukea saavien ruokakuntien vuokrat elokuussa 2011
ISSN 1237-1288 Lisätiedot Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Selvitys 8/2011 Yleistä asumistukea saavien ruokakuntien vuokrat elokuussa 2011 21.10.2011 Sisällys 1 JOKA NELJÄS YLEISTÄ ASUMISTUKEA SAAVA
Vuosi / År 2009. Uusimaa Nyland %
Vuosi / År 2009 Uusimaa Nyland % Espoo Esbo 25 Hanko Hangö 35 Helsinki Helsingfors 25 Hyvinkää Hyvinge 41 Inkoo Ingå 39 Järvenpää Träskända 39 Karjalohja Karislojo 50 Karkkila Högfors 50 Kauniainen Grankulla
Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2013 76/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden keräämisestä, kuljetuksesta
Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030. Maakunnittain
Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2030 Maakunnittain 3 Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä 2010 ja 2030: Etelä-Karjala 2 2 Taipalsaari Lappeenranta Lemi Imatra Luumäki Ruokolahti Rautjärvi
Liite / Bilaga. Lausuntokierroksen jakelu / Sändlista för begäran om utlåtande. Kunnat Kommuner Gieldat. Akaa Alajärvi Asikkala Askola Aura
Liite / Bilaga Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi / Uppdaterande inventering av nationellt värdefulla landskapsområden Lausuntokierroksen jakelu / Sändlista för begäran
1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP
N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58
Sote-järjestämislakiesityksen kuntakohtaiset vaikutukset STM / 4.12.2014
Sote-järjestämislakiesityksen kuntakohtaiset vaikutukset STM / 4.12.2014 1. Aineisto Vaikutusten arvioinnin pohjana on Kuntaliiton keräämä laskentaryhmässä (STM, VM, Kuntaliitto, THL) käytössä ollut aineisto
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019
2 henkeä, 3 henkeä, 4 henkeä, Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat
Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat
Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691
Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018
Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691
Vakioidut laskennalliset kustannukset/ as, indeksi koko maa=100
asukasta kohti sekä ero maan keskiarvoon kunnittain v. 2007 as, maan keskiarvoon Etelä-Pohnmaan shp ALAHÄRMÄ 96 95-376 -341-35 Etelä-Pohnmaan shp ALAJÄRVI 90 94-465 -783 318 Varsinais-Suomen shp ALASTARO
31.12.2009(** 31.12.2009(** 31.12.2009(** KOKO MAA
family home as a share of the relevant age group 31.12.2009(** KOKO MAA - HELA LANDET - WHOLE COUNTRY 5 462 2 971 5 916 2 294 16 643 13 680 1,3 16 875 10 984 10 787 70 753 6,5 67 347 KAUPUNKIMAISET - URBANA
KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %
KOKO MAA 5374499 5486616 2,1 0,6 1,47 29 2011- muutos 2011-2015 Helsinki Uudenmaan maakunta 588384 628510 6,8-0,58 5,00-1,51-0,16 2,74 1,5 2,71 Espoo Uudenmaan maakunta 247869 269496 8,7 0,35 0,87 0,35-0,12
RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012
RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Akaa Pirkanmaa 174,93 85. 85. 80. Alajärvi Etelä-Pohjanmaa
RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus
RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus 2014 2014 2013 2012 Virolahti Kymenlaakso 389,48 1. 1. 1. Forssa Kanta-Häme
THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu
THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien 2011-2013 keskiarvoja, ikävakioitu Kuntakoodi Kunta Aivoverisuoni-indeksi Dementiaindeksi Mielenterveysindeksi 020 Akaa 96,1
2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö
N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi
AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon
AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala 30000 Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola 60000 Etelä-Suomen AVI Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia Espoo 180000 Etelä-Suomen
Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen 13.3.2008
Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen 13.3.2008 Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit
Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain
Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain Tilausnumero, Kunta Maakunta Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa 0800 99 090
RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan
RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan Pelaus / aikuisväestö KUNTA MAAKUNTA 2015 2014 Muutos Muutos % 1 Virolahti Kymenlaakso 355,54 386,89-31,34-8,10 % 2 Pertunmaa
VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56
VM/KAO, 3.2.2014 maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 422 387 16 199 217 2 144 020 56 765 624 35 079
Kunta MTV3:n näkyvyysalue
Kunta MTV3:n näkyvyysalue Akaa Alajärvi Alavieska Keski- Alavus Asikkala Askola Aura Enonkoski Enontekiö Espoo Eura Eurajoki Evijärvi Keski- Forssa Haapajärvi Keski- Haapavesi Keski- Hailuoto Halsua Keski-
terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.
Kunnan Kunnan Vuosien 2011-2013 Vuosien 2011-2013 Muutokset, Muutokset, keskiarvo vuoden keskiarvo vuoden (+)nousee (+)nousee Kaikki kunnat 5 398 173 16 676 457 3 089 16 676 457 3 089 Etelä-Karjala 132
1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta
8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI
Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013
9.1.2013 Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013 Lähde: VM 28.12.2012 ja OKM 31.12.2012 Kunta Asukas- Kunnan siitä: Muut opetus- Valtion- Erät,
Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain
Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain Tilausnumero, Kunta Suorakorvausalue Tilausnumero, suomi ruotsi (jos on erillinen numero) Akaa Pirkanmaa 0800 98 811 Alajärvi Etelä-Pohjanmaa
Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013
VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42
VM/KAO/vs, 10.4.2014 maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42 UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS 5 Alajärvi 10 268 38 488 788 16 199 217 2 144 020 56 832 025 35
Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot
10.7.2014 Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 30.6.2014 Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Autot Henkilöautot Manner-Suomi 3 077 789 61 591 2
Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot
8.4.2014 Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 31.03.2014 Taulu 1. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Ajoneuvot Autot Henkilöautot Manner-Suomi 4 969 511
VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min
VM/KAO/vs, 9.4.2014 maks 340 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592-638 Vuoden 2014 tasolla nuoret -3% ja mediaani -42-56 vanhukset +5,5 % UUSI UUSI UUSI UUSI NYKYINEN MUUTOS MUUTOS v. 2014 5 Alajärvi
Manner-Suomi
Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot 31.12.2014 Taulu 1b. Liikennekäytössä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan Manner-Suomi 3 011 154 2 595 867 304 255 95 176 12 446 3 410
LIITETAULUKOT TABELLBILAGOR APPENDIX TABLES
LIITETAULUKOT TABELLBILAGOR APPENDIX TABLES 1. Kotihoidon laskennan piirissä olevat asiakkaat ja säännöllisen kotihoidon asiakkaat 30.11.2009 Klienter inom hemvårdsinventering och klienter inom regelbunden
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset
Yhteensä: Manner-Suomi 66 944 297,48 11,49 50,6 30 064 305,47 12,08 51,9 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 718 379,85 13,82 56,8 1 027 380,85 15,83 54,9 Helsinki 10 405 349,17 16,14 44,4 3 516 348,55 18,43 42,8
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)
Yhteensä: Manner-Suomi 23 702 276,77 11,07 51,5 11 031 288,91 11,81 51,8 Pääkaupunkiseutu Espoo 896 326,91 14,19 51,4 401 336,05 16,26 50,0 Helsinki 3 146 348,19 15,19 49,0 1 071 354,11 17,11 48,9 Vantaa
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)
Yhteensä: Manner-Suomi 27 520 257,35 14,02 32,5 11 432 253,42 15,28 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 827 293,32 16,67 33,5 297 273,60 19,44 32,0 Helsinki 5 306 292,71 19,88 29,2 1 864 279,88 22,78 28,7 Vantaa
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)
Yhteensä: Manner-Suomi 15 722 398,96 10,11 81,0 7 601 407,77 10,40 81,4 Pääkaupunkiseutu Espoo 995 499,45 12,64 81,1 329 532,27 14,22 81,5 Helsinki 1 953 504,15 13,31 78,2 581 558,65 14,79 77,0 Vantaa
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)
Yhteensä: Manner-Suomi 32 699 430,98 10,59 78,6 23 323 401,83 10,20 81,1 Pääkaupunkiseutu Espoo 2 389 481,02 11,70 80,6 1 324 507,61 13,03 81,2 Helsinki 7 338 481,37 11,52 79,4 2 534 516,64 13,65 77,9
Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat
Yhteensä: Manner-Suomi 18 484 258,65 12,13 34,2 38 952 256,20 14,39 32,5 Pääkaupunkiseutu Espoo 676 293,81 14,42 34,1 1 124 288,11 17,37 33,1 Helsinki 2 443 291,85 14,62 32,8 7 170 289,38 20,62 29,1 Vantaa
Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen
Sivu 1 02.. TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Uusimaa Askola Espoo Hanko 1 Helsinki Hyvinkää Inkoo Järvenpää 2 Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi 0 Lapinjärvi Lohja 3 Loviisa 0 Myrskylä 0
Kaupunginhallituslkunnanhallitus
M '.. Dnro 7, Kaupunginhallituslkunnanhallitus Kirjaamo, jotka määrää Kansaneläkelaitos kuultuaan asianomaisia kunnanhallituksia. Tämän mukaisesti Kansaneiäkølait s pyytää kuntanne lausuntoa alla tarkemmin