OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA"
  • Ida Aho
  • 2 vuotta sitten
  • Katselukertoja:

Transkriptio

1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sysmä SYSMÄN REKOLANVUORTEN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA P39496

2 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma. Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa (OAS): esitellään kaavan laatimisessa nudatettavat sallistumis- ja vurvaikutusmenetelmät kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen ja alustava aikataulu sekä kuvataan kaavan yhteydessä laadittavat selvitykset ja vaikutusten arviinnit. Osallistumis- ja arviintisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa suunnitteluprsessin kuluessa. SYSMÄN REKOLANVUORTEN TUULIVOIMAPUISTOHANKE SlarWind by Janneniska Oy suunnittelee Sysmän kunnan alueelle viidestä tuulivimalasta mudstuvaa Reklanvurten tuulivimapuista. Vimalat tteutetaan enintään 235 metriä krkeina. Reklanvurten tuulivimapuistn sähköverkkliityntä n ensisijaisesti suunniteltu tteutettavaksi kaava-alueen läpi kulkevaan Elenia Oy:n 110 kv vimajhtlinjaan. Tuulivimapuistn sisäinen sähkönsiirt tteutetaan maakaapelein. Kaava-alueelle rakennetaan uusi sähköasema, jsta sähkö siirretään Elenian 110 kv vimajhtn. Hanke ei edellytä uusia maanpäällisiä vimajhtlinjja. Tuulivimaliden sijitussuunnittelu tehdään sana hankesuunnittelua yleiskaavituksen alkuvaiheessa. Tuulivimalaitsten sijaintiin vaikuttavat lunnnlsuhteet, melu- ja varjstusanalyysit sekä vimalaitsvalmistajasta riippuvat vimaliden väliset minimietäisyydet ptimaalisen tutannn varmistamiseksi. Alueella suritetaan tuulimittaukset, jiden tulksien avulla vidaan varmistua tuulivimalaitsten tarkituksenmukaisesta sijittelusta. SUUNNITTELUN TAVOITTEET SlarWind by Janneniska Oy n tehnyt yleiskaavan laadinnasta alitteen Sysmän kunnalle. Sysmän kunnanhallitus n hyväksynyt alitteen ja päättänyt kuuluttaa Reklanvurten tuulivimayleiskaavan vireilletulsta sekä asettaa kaavahanketta kskevan sallistumis- ja arviintisuunnitelman nähtäville. Yleiskaavan tavitteena n mahdllistaa suunnitellun tuulivimapuistn rakentaminen. Tuulivimapuist mudstuu tuulivimaliden lisäksi niitä yhdistävistä rakennus- ja hultteistä sekä maakaapeleista. Yleiskaavan suunnittelun tavitteena n tteuttaa tuulivimapuistn rakentaminen lunnnympäristön minaispiirteet ja ympäristövaikutukset humin ttaen sekä lieventää rakentamisesta mahdllisesti aiheutuvia haitallisia vaikutuksia. Yleiskaava laaditaan siten, että sitä n mahdllista käyttää tuulivimaliden rakennuslupien perusteena MRL:n 77a :n mukaisesti. Yleiskaava laaditaan ikeusvaikutteisena, ja sen hyväksyy Sysmän kunnanvaltuust. Tuulivimapuistn tavitteena n saltaan edistää ilmastpliittisia tavitteita, jihin Sumi n situtunut. Tuuliviman salta tavitteena n nstaa tuulivimalla tutetun sähköntutant Sumessa vusitaslla 9 terawattituntiin vuteen 2025 mennessä. Lisäksi yleiskaavan tavitteena n ttaa humin muut aluetta kskevat maankäyttötarpeet sekä suunnitteluprsessin kuluessa mudstuvat tavitteet. SUUNNITTELUALUEEN SIJAINTI Reklanvurten suunniteltu tuulivimapuisthanke sijittuu Sysmän kunnan alueelle. Kaava-alueen kknaispinta-ala n yhteensä nin 680 hehtaaria. Suunnittelualue sijaitsee Sysmän keskustasta nin 4,5 kilmetriä itä-kaakkn. Suunnittelualue sijittuu Päijät-Hämeen maakuntakaavassa sitetuille tuulivimaliden alueelle (tv 8 Reklan tuulivima-alue). 2

3 Kuva 2. Reklanvurten tuulivimapuistn sijainti (sininen pistekatkviiva), alustavat vimalapaikat ja maakuntakaavan tuulivima-alue (musta pistekatkviiva). Kuva 3. Reklanvurten tuulivimapuistn yleiskaava-alue ja vimalasijittelu rtkuvaphjalla. Kulku tuulivima-alueelle tapahtuu Sysmä-Hartla seututieltä 413 (Valittulantie) Työlammentielle jhtavan länsipulisen liittymän kautta. Tuulivimahankkeen tieverkn rungn mudstaa kaavaalueen läpi kulkeva Työlammentie. Kullekin tuulivimalalle tullaan rakentamaan uusi tieyhteys. 3

4 Kaava-alue n pääsin tavanmaisessa metsätaluskäytössä. Suunniteltu tuulivimapuist sijittuu pääasiassa yksityisten maanmistajien maille. Hankevastaava tekee spimukset maanmistajien kanssa. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT SUUNNITTELUALUEEN NYKYTILA Reklanvurten tuulivimapuistn suunnittelualue n pääsin metsätaluskäytössä. Suunnittelualueen läpi kulkee Elenia Oy:n 110 kv vimajhtlinja. Pinta- ja phjavedet Suunniteltu tuulivimapuist sijittuu Kymijen vesistöalueelle (14). Suunnittelualueen läheisyydessä sijaitsevia pintavesiä vat kaava-alueen phjispulella sijaitsevat Is Työlammi ja Vähä Työlammi, sekä Okslampi. Suunnittelualue ei sijaitse lukitellulla phjavesialueella. Lähimmät suuret järvet vat Jutsjärvi tien killispulella ja Ala-Vehkajärvi kaava-alueen länsipulella. Suunnittelualueen killispulella n kaksi pienempää lampea, Okslampi ja Pahalampi. Lähin phjavesialue, Otam, sijaitsee nin 1,8 kilmetrin etäisyydellä suunnitelluista vimalista. Maisema ja rakennettu kulttuuriympäristö Lähimmät valtakunnallisesti arvkkaat maisema-alueet vat Nuraminen ja Päijätsal lähimmillään nin 3,7 kilmetrin etäisyydellä suunnittelualueesta. Valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin (RKY) Sysmässä kuuluvat Sysmän kirknseudun kulttuurimaisema, Nuramisten kartanmaisema ja Raviskrven asutustila-alue. Näistä lähin RKY-khde, Sysmän kirknseudun kulttuurimaisema, sijaitsee Sysmän keskustan tuntumassa, nin neljän kilmetrin päässä kaavaalueesta. Lisäksi yleiskaava-alueen ympäristöön sijittuu useita maakunnallisesti arvkkaita alueita, jista lähimmät vat Päijät-Hämeen maakuntakaavassa sitettu Majutveden phjissan kulttuuriympäristö, Otamn kylän kulttuurimaisema ja Valittulankylän kulttuurimaisema nin 3 kilmetrin etäisyydellä. Muinaisjäännökset Sysmän ja Hartlan viljelyseudulta tunnetaan runsaasti muinaisjäännöksiä. Vunna 2014 tehdyssä arkelgisessa inventinnissa kaava-alueella ei kuitenkaan havaittu merkkejä kiinteistä muinaisjäännöksistä tai muista arkelgisista khteista. Inventintialueella ei tiedetä sijainneen kiinteää asutusta histriallisella ajalla. Lunt ja lunnnsujelu Kaava-alueesta vunna 2014 laaditun linnust- ja luntselvityksen mukaan suunnittelualue n pääsin nurta talusmetsätyypin metsää ja kallimännikköä. Lisäksi alueelta löytyy paikitellen mnimutisempaa kuusivaltaista metsää, sekä vanhaa metsää lähestyviä mnimutisemman metsän laikkuja. Kasvillisuuden ja lunttyyppien salta mainittavimmat khteet vat metsälain mukaiset jyrkänteet (Työlammi ja Reklanvuret), kaksi tureen lehdn aluetta ja Vähä Työlammin välitön ympäristö, sekä vesilain mukainen alle hehtaarin kkinen lunnntilainen lampi, Vähä Työlammi. Vuden 2014 vimalapaikilla ei llut edellä mainittujen lisäksi muita lunnnsujelulain, metsälain tai vesilain mukaisia erityisen tärkeitä tai sujeltavia lunttyyppejä tai khteita. Luntselvityksiä päivitettiin maastkauden 2020 aikana. Reklanvurten suunnittelualue ei lähtökhtaisesti sijaitse merkittävällä lintujen muuttreitillä. Alue sijaitsee kuitenkin suhteellisen lähellä Päijänteen vesistö- ja syysmuuttreittiä. Kaava-alueen eteläsassa sijaitsee Leppävuren yksityinen lunnnsujelualue. Suunnittelualueella ei sijaitse Natura-alueita tai sujeluhjelmien alueita. Lähin linnustperusteinen Natura-alue, Sysmän lintuvedet (FI ), sijittuu lähimmillään nin 3,6 kilmetrin etäisyydelle kaava-alueesta. Kaava-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei le tiedssa muita sujelualueita. 4

5 Tpgrafia Reklanvurten suunnittelualue n maastnmudiltaan vaihtelevaa. Kaava-alue sijaitsee krkeustasjen m mpy välisellä alueella. Suunnittelualueen krkeimmat maastnkhdat sijaitsevat Reklanvurten alueella. Asutus Tienvarsilla ja järvien sekä lampien rannilla n jnkin verran vakituista asutusta ja lma-asutusta. MML:n paikkatietaineistn perusteella lähin asuinrakennus sijaitsee kaava-alueen sisällä, nin 900 metrin etäisyydellä lähimmästä suunnitellusta vimalasta. Etäisyys lähimpään lmarakennukseen n nin yksi kilmetri. Alle 2 kilmetrin etäisyydelle suunnitelluista vimalista sijittuu 50 asuinrakennusta ja 61 lmarakennusta. Alle 5 kilmetrin etäisyydelle sijittuvia asuinrakennuksia n 604 ja lmarakennuksia nin 506. Lunnnvarat Kaava-alueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei le tiedssa vimassa levia kaivsvarauksia tai maa-ainestenttalueita. Muut hankkeet Lähin timinnassa leva tuulivimapuist Latamäen tuulivimapuist (Ilmatar) Luhangassa sijittuu nin 25 kilmetrin etäisyydelle Reklanvurten kaava-alueesta phjiseen. Kuva 4. Reklanvurten tuulivimapuistn lähialueiden tuulivimahankkeet. VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET Valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet vat sa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Alueidenkäyttötavitteet tulee ttaa humin ja niitä tulee edistää myös tuulivimapuistjen yleiskaavituksessa. Reklanvurten tuulivimapuista ja sen kaavitusta kskevat erityisesti seuraavat valtakunnalliset alueidenkäyttötavitteet: Timivat yhdyskunnat ja kestävä liikkuminen Edistetään kk maan mnikeskuksista, verkttuvaa ja hyviin yhteyksiin perustuvaa aluerakennetta, ja tuetaan eri alueiden elinvimaa ja vahvuuksien hyödyntämistä. Ludaan edellytykset elinkein- ja yritystiminnan kehittämiselle sekä väestökehityksen edellyttämälle riittävälle ja mnipuliselle asunttutannlle. Ludaan edellytykset vähähiiliselle ja resurssitehkkaalle yhdyskuntakehitykselle, jka tukeutuu ensisijaisesti lemassa levaan rakenteeseen. Suurilla kaupunkiseuduilla vahvistetaan yhdyskuntarakenteen eheyttä. 5

6 Terveellinen ja turvallinen ympäristö Varaudutaan sään ääri-ilmiöihin ja tulviin sekä ilmastnmuutksen vaikutuksiin. Uusi rakentaminen sijitetaan tulvavaara-alueiden ulkpulelle tai tulvariskien hallinta varmistetaan muutin. Ehkäistään melusta, tärinästä ja hunsta ilmanlaadusta aiheutuvia ympäristö- ja terveyshaittja. Haitallisia terveysvaikutuksia tai nnettmuusriskejä aiheuttavien timintjen ja vaikutuksille herkkien timintjen välille jätetään riittävän suuri etäisyys, tai riskit hallitaan muulla tavin. Otetaan humin yhteiskunnan kknaisturvallisuuden tarpeet, erityisesti maanpulustuksen ja rajavalvnnan tarpeet ja turvataan niille riittävät alueelliset kehittämisedellytykset ja timintamahdllisuudet. Elinvimainen lunt- ja kulttuuriympäristö sekä lunnnvarat Hulehditaan valtakunnallisesti arvkkaiden kulttuuriympäristöjen ja lunnnperinnön arvjen turvaamisesta. Edistetään lunnn mnimutisuuden kannalta arvkkaiden alueiden ja eklgisten yhteyksien säilymistä. Hulehditaan virkistyskäyttöön sveltuvien alueiden riittävyydestä sekä viheralueverkstn jatkuvuudesta. Ludaan edellytykset bi- ja kierttaludelle sekä edistetään lunnnvarjen kestävää hyödyntämistä. Hulehditaan maa- ja metsätaluden kannalta merkittävien yhtenäisten viljely- ja metsäalueiden sekä saamelaiskulttuurin ja -elinkeinjen kannalta merkittävien alueiden säilymisestä. Uusiutumiskykyinen energiahult Varaudutaan uusiutuvan energian tutannn ja sen edellyttämien lgististen ratkaisujen tarpeisiin. Tuulivimalat sijitetaan ensisijaisesti keskitetysti usean vimalan yksiköihin. Turvataan valtakunnallisen energiahulln kannalta merkittävien vimajhtjen ja kaukkuljettamiseen tarvittavien kaasuputkien linjaukset ja niiden tteuttamismahdllisuudet. Vimajhtlinjauksissa hyödynnetään ensisijaisesti lemassa levia jhtkäytäviä. PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVA Suunnittelualueella n vimassa ( ) Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014, jssa n sitettu myös tuulivimatutantn parhaiten sveltuvat alueet. Sysmään kaavassa n sitettu klme merkitykseltään seudullista tuulivima-aluetta mukaan lukien Reklanvurten alue. Lisäksi Päijät-Hämeessä n vireillä Päijät-Hämeen jätteenkäsittelyalueen vaihemaakuntakaava, jnka tarkituksena n ratkaista kierttalutta ja jätteen lppusijitusta palvelevan jätteenkäsittelyalueen sijittuminen. Suunnittelualueelle tai sen välittömään läheisyyteen sijittuvat maakuntakaavassa seuraavat merkinnät: TUULIVOIMA-ALUE (tv) KÄYTÖSTÄ POISTETTU TAI POISTUVA JÄTTEENKÄSITTELYALUE (EJm) VOIMALINJA SEUTUTIE TAI PÄÄKATU (st) Lisäksi maakuntakaavan Merkinnät ja määräykset -selstuksessa tuulivimamaakuntakaavassa n annettu yleisiä suunnittelumääräyksiä kskien tuulivimaliden rakentamista. 6

7 Kuva 5. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Reklanvurten tuulivimapuistn suunnittelualue n merkitty sinisellä pistekatkviivalla. YLEIS- JA ASEMAKAAVAT Osa Reklanvurten tuulivimapuistn kaava-alueen ympärillä sijaitsevista järvistä ja lammista kuuluu Etelä- Sysmän ranta- ja kyläyleiskaavaan. Reklanvurten tuulivimapuistn kaava-alueen phjispulella sijaitsevalla Isn Työlammen rantaalueella n merkintä kahdelle lmaasunnlle lähimmillään nin 1,2 km etäisyydellä suunnitellusta vimalista. Isn Työlammen lunaispulella sijaitseva entinen kaatpaikka n nykyisin maisemitu. Suunnittelualueen itäpulelle, nin 3,2 kilmetrin etäisyydelle kaava-alueen rajasta, sijittuu myös Hartlan kunnan Keihäsniemen ranta-asemakaava-alue sekä Etelä Hartlan ranta- ja kyläyleiskaava. Kuva 6. Ote Etelä-Sysmän ranta- ja kyläyleiskaavasta. Reklanvurten tuulivimapuistn yleiskaava-alue n merkitty sinisellä pistekatkviivalla. 7

8 YVA-MENETTELYN TARVEHARKINTA Vaikutusten arviinti n sa tuulivimarakentamisen suunnittelua. Merkittävien tuulivimahankkeiden ympäristövaikutukset arviidaan YVA-lain mukaisessa ympäristövaikutusten arviintimenettelyssä. Valtineuvst n lisännyt YVA-asetuksen 6 :n hankeluetteln tuulivimapuistt, jissa vimalaitsten määrä n vähintään 10 tai niiden yhteen laskettu kknaisteh n vähintään 30 MW. Ympäristövaikutusten arviintimenettelystä annetun lain (252/2017) liitettä 1 n muutettu tuuliviman salta eduskunnan päätöksen mukaisesti seuraavasti: tuulipuistn kknaisteh n säilytetty sana YVA-kynnystä, mutta raja n nstettu 45 megawattiin. Reklanvurten suunniteltu tuulivimahanke ei kknsa pulesta (5 vimalaa ja alle 45 MW) kuulu YVA-asetuksen hankeluetteln, mutta kska menettelyä vidaan sveltaa myös pienempiin hankkeisiin, n SlarWind by Janneniska Oy pyytänyt Hämeen ELY-keskukselta päätöstä YVA-menettelyn sveltamisesta hankkeeseen. Hämeen ELY-keskus n tdennut päivätyllä päätöksellä (Dnr HAMELY/332/2020), että Sysmän Reklanvurten tuulivimapuisthankkeen salta ei svelleta ympäristövaikutusten arviinnista annetun lain (252/2017) mukaista ympäristövaikutusten arviintimenettelyä. Näin llen hankkeen ympäristövaikutukset tulee selvittää yleiskaavituksen yhteydessä. SELVITYKSET JA VAIKUTUSTENARVIOINTI Reklanvurten tuulivimapuisthankkeen yhteydessä n tehty j vunna 2014 seuraavat selvitykset: Maisemavaikutusten arviinti Luntselvitykset Kasvillisuus- ja lunttyypit Pesimä- ja muuttlinnust Lepakkselvitys Arkelginen inventinti Selvityksiä n päivitetty maastkaudella 2020 seuraavasti: Luntselvitysten täydennykset Kasvillisuus ja lunttyypit Lepakkselvityksen täydennys alkukesän salta Päiväpetlintujen reviirikartitus Alkuvudesta 2021 päivitetään seuraavat mallinnukset ja selvitykset: Selvitys lemassa levista maisema-alueista ja rakennetuista kulttuuriympäristöistä Havainnekuvat ja näkemäalueanalyysi Melu- ja välkemallinnus Hankkeessa arviidaan seuraavat vaikutukset: Kasvillisuus- ja lunttyypit, pesimä- ja muuttlinnust, lepakt ja muu eläimistö, maa- ja kalliperä, pinta- ja phjavedet, Natura-alueet ja muut lunnnsujelualueet Melu- ja välkelsuhteet Muinaisjäännökset Maisema ja rakennettu kulttuuriympäristö Maankäyttö Yhdyskuntarakenne ja asutus Liikenne ja tiestö Ihmisten terveys, elinlt ja viihtyvyys, alueiden virkistyskäyttö ja metsästys Elinkeintiminta ja lunnnvarjen hyödyntäminen, maa- ja metsätalus Ilmailuturvallisuus, tutkien timinta ja viestintäyhteydet Turvallisuus- ja ympäristöriskit Ilmast ja ilman laatu Yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa 8

9 Selvitettävät vaikutukset määritellään yksityiskhtaisemmin ja vaikutukset arviidaan kaavaselstuksessa. Vaikutusten selvittäminen perustuu alueelta käytössä leviin perustietihin, alueella suritettuihin maastkäynteihin, sallisilta saataviin lähtötietihin, lausuntihin ja humautuksiin sekä laadittavien suunnitelmien ympäristöä muuttavien minaisuuksien analysintiin. Vaikutuksia arviidaan sekä tuulivimapuistn rakentamisen, timinnan, että purkamisen ajalta. Vaikutusten selvittämisen tarkituksena n j suunnittelun aikana saada tieta suunnitteluratkaisujen merkityksestä ja siten parantaa lpullisen suunnitelman laatua. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS OSALLISET Osallisia vat kaava-alueen kiinteistönmistajat ne, jiden asumiseen, työhön tai muihin lihin valmisteilla leva kaava saattaa humattavasti vaikuttaa: kaavan vaikutusalueen (lähiympäristön) asukkaat, maanmistajat ja haltijat, yritykset ja elinkeinnharjittajat sekä virkistysalueiden käyttäjät viranmaiset, jiden timialaa suunnittelussa käsitellään: Sysmän kunnan timielimet ja hallintkunnat lähimmät naapurikunnat: Hartlan kunta Hämeen elinkein-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), Päijät-Hämeen liitt, Päijät-Hämeen pelastuslaits, Etelä-Sumen aluehallintvirast (AVI), Väylä, Liikenne- ja viestintävirast Traficm, Päijät-Hämeen alueellinen vastuumuse, Pulustusvimat (1. Lgistiikkarykmentti), Ilmatieteenlaits yhteisöt, jiden timialaa suunnittelussa käsitellään: asukkaita edustavat yhteisöt kuten asukasyhdistykset sekä kylätimikunnat. tiettyä intressiä tai väestöryhmää edustavat yhteisöt, kuten lunnnsujeluyhdistykset ja yrityksiä edustavat yhteisöt: Etelä-Hämeen lunnnsujelupiiri, Päijät- Hämeen lintutieteellinen yhdistys ry, Sysmän riistanhityhdistys, Itä-Hämeen lunnnsujeluyhdistys ry elinkeinnharjittajia ja yrityksiä edustavat yhteisöt: Pr Agria Etelä-Sumi muut paikallisella tai alueellisella taslla timivat yhteisöt kuten tienhitkunnat ja vesiensujeluyhdistykset erityistehtäviä hitavat yhteisöt tai yritykset kuten energia- ja vesilaitkset; Fingrid Oyj, Finavia Oyj, Digita Oy, Elenia Oy OSALLISTUMINEN Osallisilla n ikeus ttaa saa kaavan valmisteluun, arviida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Osallisilla ja kuntalaisilla n ikeus antaa kaavasta mielipide valmisteluvaiheen aineistn ja kaavalunnksen nähtävillälaikana ja muistutus kaavaehdtuksen nähtävillälaikana. Annettuihin mielipiteisiin ja muistutuksiin laaditaan perustellut vastineet. Reklanvurten tuulivimapuistn yleiskaavjen vireilletuln yhteydessä n laadittu tämä MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma. Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa (OAS) n esitelty kaavan laatimisessa nudatettavat sallistumis- ja vurvaikutusmenetelmät, kerrttu kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen ja alustava aikataulu sekä kuvattu kaavan yhteydessä laadittavat selvitykset ja vaikutustenarviinnit. 9

10 Kuva 9. Yleiskaavituksen vaiheet sekä sallistumismahdllisuudet. SUUNNITTELU- JA PÄÄTÖKSENTEKOVAIHEET JA AIKATAULU Seuraavassa n kuvattu kaavaprsessin vaiheet. KAAVOITUKSEN VIREILLETULO (LOPPUVUOSI 2020 / ALKUVUOSI 2021) SlarWind by Janneniska Oy n tehnyt yleiskaavan laadinnasta alitteen Sysmän kunnalle. Sysmän kunnanhallitus n hyväksynyt alitteen ja päättänyt yleiskaavituksen käynnistämisestä. Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä n laadittu tämä sallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS). Yleiskaavan vireilletulsta ja sallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) julkisesti nähtäville asettamisesta n kuulutettu paikallislehdessä (Lähilehti) sekä Sysmän kunnan ilmitustaulullla ja verkksivuilla. Kunnan asukkailla ja muilla sallisilla n mahdllisuus esittää mielipiteensä OAS:ssa esitetyistä sallistumis- ja vurvaikutusmenetelmistä sekä kaavan suunnitelluista selvityksistä ja vaikutustenarviinnista. Osallistumissuunnitelma n saatavilla Sysmän kunnanvirastn asiintipisteessä sekä Sysmän kunnan verkksivuilta sitteessa Osallistumis- ja arviintisuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa kaavitusprsessin aikana. Yleiskaavasta n järjestetty ensimmäinen viranmaisneuvttelu Hämeen ELY-keskuksessa YLEISKAAVAN VALMISTELUVAIHE (ALKUVUOSI 2021) Sysmän kunnanhallitus päättää valmisteluvaiheen aineistn asettamisesta nähtäville. Nähtäville asettamisesta kuulutetaan julkisesti paikallislehdessä sekä Sysmän kunnan internetsivuilla. Nähtävilläln yhteydessä järjestetään tiedtus- ja keskustelutilaisuus, jsta tiedtetaan kuulutuksen yhteydessä. Osallisilla ja kuntalaisilla n mahdllisuus esittää mielipiteensä nähtävillälaikana valmisteluvaiheen aineiststa ja kaavalunnksesta jk kirjallisesti tai suullisesti. Kirjalliset mielipiteet n sitettava Sysmän kunnalle (s. Valittulantie 5, Sysmä tai sähköpstitse kirjaam@sysma.fi) ennen nähtävilläln päättymistä. Valmisteluvaiheen aineiststa pyydetään lausunnt viranmaisilta. Saatu palaute käsitellään ksteeksi ja lausuntihin sekä mielipiteisiin annetaan perustellut vastineet. 10

11 Valmisteluvaiheen aineist n taviteaikataulun mukaan nähtävillä alkuvudesta YLEISKAAVAN EHDOTUSVAIHE (SYKSY 2021) Sysmän kunnanhallitus päättää ehdtusvaiheen aineistn asettamisesta nähtäville. Nähtäville asettamisesta kuulutetaan julkisesti paikallislehdessä sekä Sysmän kunnan internetsivuilla. Osallisilla ja kuntalaisilla n mahdllisuus antaa nähtävillälaikana muistutus ehdtusvaiheen aineiststa jk kirjallisesti tai suullisesti. Kirjalliset mielipiteet n sitettava Sysmän kunnalle (s. Valittulantie Sysmä tai sähköpstitse kirjaam@sysma.fi) ennen nähtävilläln päättymistä. Ehdtusvaiheen aineiststa pyydetään lausunnt viranmaisilta. Saatu palaute käsitellään ksteeksi ja lausuntihin sekä muistutuksiin annetaan perustellut vastineet. YLEISKAAVAN HYVÄKSYMISVAIHE (LOPPUVUOSI 2021) Sysmän kunnanvaltuust päättää yleiskaavan hyväksymisestä. Yleiskaavan hyväksymispäätöksestä tiedtetaan kunnan ilmitustaululla ja internetsivuilla. Yleiskaavan saatua lainviman ilmitetaan siitä vimaantulkuulutuksella. YHTEYSTIEDOT Yleiskaavan valmistelusta saa lisätietja Sysmän kunnan verkksivuilta sitteesta sekä seuraavilta henkilöiltä: Sysmän kunta Valittulantie 5, SYSMÄ Essi Carlsn Maankäytön suunnittelija puh essi.carlsn@sysma.fi Kaavaa laativa knsultti: FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy Hallituskatu D, OULU Janne Tlppanen Arkkitehti, kaavituksen ja maankäytön Phjis-Sumen tiiminvetäjä puh janne.tlppanen@fcg.fi Hankkeesta vastaava: SlarWind by Janneniska Oy Sratie 2, Nastla Mika Meller Prjektijhtaja puh mika.meller@slarwind.fi 11

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRSÄMÄEN KUNTA 18.12.2014 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (KÄRSÄMÄKI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA A3 13.8.2014 HALSUAN KESKEISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA 20.3.2019 HALSUAN HONKAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P37638 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA 20.3.2019 HALSUAN KANNISTON TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P37638 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.1.2015, tarkistettu 29.4.2015 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HALSUAN KUNTA A4 13.8.2014 HALSUAN ITÄISTEN TUULIVOIMAPUISTOJEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 4.6.2014 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 4.6.2014 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 29.10.2018 HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P36423 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 14.8.2015 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 14.8.2015 PELLON KUNTA PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIMON KUNTA 14.10.2015 SIMON LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Ahvenkosken osayleiskaavan muutos

Ahvenkosken osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PYHTÄÄN KUNTA Ahvenksken sayleiskaavan muuts arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68102-P18488 arviintisuunnitelma Slin Lauri Sisällysluettel 1 arviintisuunnitelma...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELLON KUNTA 4.6.2014 AHKIOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 11.2.2019 HAAPAVEDEN PIIPSANNEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P36423 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 29.10.2018 (päivitetty 11.2.2019) HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A P36423 Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IIN KUNTA 29.3.2017 (päivitetty 19.6.2017 ja 12.4.2018) PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA (II) S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRSÄMÄEN KUNTA 31.5.2015 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (KÄRSÄMÄKI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 29.1.2015 VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAAPAVEDEN KAUPUNKI 13.2.2015 HANKILANNEVANN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA (HAAPAVESI) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IIN KUNTA 15.2.2016 (päivitetty 19.6.2017 ja 15.1.2018) PAHKAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA A (II) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.11.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.11.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

Kotkan itäosan tuulivoimaosayleiskaava

Kotkan itäosan tuulivoimaosayleiskaava 1510001443 Ktka Ktkan itäsan tuulivimasayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 19.12.2012 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LEMIN KUNTA KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOKSET PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 1.8.2017 Lemin kunta Osallistumis- ja arviintisuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

HAA N KAU UMIS- J JA ARV VIOINTI APUIST N TUUL NNEVAN LIVOIMA TON AAVA (H

HAA N KAU UMIS- J JA ARV VIOINTI APUIST N TUUL NNEVAN LIVOIMA TON AAVA (H HAA APAVEDEN N KAU UPUNK KI OSA LLISTU UMIS- J JA ARV VIOINTI ISUUN NITELM MA 18.12.2 2014 H A NKILAN NNEVAN N TUUL LIVOIMA APUIST TON OSAY LEISKA AAVA (H H AAPAVESI ) S U U N N I T T E L U JA T E K N

Lisätiedot

Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Utajärven kunta 14.4.2015

Maaselän tuulivoimapuiston osayleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Utajärven kunta 14.4.2015 1510017192 Utajärven kunta Maaselän tuulivimapuistn sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 14.4.2015 Tässä sallistumis- ja arviintisuunnitelmassa (OAS) esitetään sayleiskaavan laatimisen lähtökhtia

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan sayleiskaavan 2. vaihe arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68789-P21395 arviintisuunnitelma I (I) Salmaa Kristina / Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy PYHTÄÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVAT Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 68102-P18488 9.8.2012 tark. 2.11.2012 tark. 26.6.2013 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.12.2011. 1. Kaavamuutosalue. 82140614 Hartolan kunta 82140614 Hartlan kunta Purnuvuren ranta-asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.12.2011 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus Savnlinnan kaupunki Khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus, Savnlinnan kaupunki khde 114, Vuhisaaren syväsataman asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 13.7.2016 päivitetty 9.6.2017 Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Kaunispään asemakaavan laajennus Valtatie 4:n länsipuli Inarin kunta Tekninen sast Kaavitus Sivu

Lisätiedot

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue

82136257 Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.5.2013. 1. Osayleiskaava-alue 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 22.5.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

YLIVIESKAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAJUKOSKEN II VAIHEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAJUKOSKEN II VAIHEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.8.2018 PAJUKOSKEN II VAIHEEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviintisuunnitelmassa kerrtaan kaavituksen päätavitteet, suunnittelun eteneminen,

Lisätiedot

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos

Päivärinteen koulun asemakaava ja asemakaavamuutos 1510007062 Hattulan kunta Päivärinteen kulun asemakaava ja asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 5.8.2013, tark. 27.9.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 )

Lisätiedot

IIN EISKAA OSAYLE NIIKKA

IIN EISKAA OSAYLE NIIKKA IIN KUNTA 17.12.2015 PAHKAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLE EISKAA VA (II) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510012658 Asikkalan kunta Saitan asemakaavamuuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 10.6.2014, tark. 29.9.2014, tark. 13.2.2015 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis-

Lisätiedot

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Rakennusjärjestyksen muuts Rakennusvalvnta Sipn kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) 1. Mikä rakennusjärjestys n? Rakennusjärjestys

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 20.4.2015 SÄLINKÄÄN JA SOUKKION OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSAYLEISKAAVA Osayleiskaava n yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jlla hjataan

Lisätiedot

Loviisan kaupunki 82142465. Hattomin tuulivoima-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2012

Loviisan kaupunki 82142465. Hattomin tuulivoima-asemakaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.5.2012 Hattmin tuulivima-asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 7.5.2012 1 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035

HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 Haapajärvenkaupunki LIITE A HAAPAJÄRVENKESKUSTANOSAYLEISKAAVA2035 OSALLISTUMISJAARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2011,päivitetty15.11.2011,5.3.2012 Nähtävillä4.7. 31.8.2011

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLIVIESKAN KAUPUNKI 16.9.2016 (päivitetty 30.5.2017) URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA. Vastaanottaja Tornator Oyj. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA. Vastaanottaja Tornator Oyj. Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vastaanttaja Trnatr Oyj Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Päivämäärä 12.5.2014 Viite 1510011269 SAVONLINNAN KAUPUNKI MATKONSALON RANTA-ASEMAKAAVA 1510011269 Savnlinnan kaupunki Matknsaln

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLIVIESKAN KAUPUNKI 16.9.2016 URAKKANEVAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muutokset

Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muutokset 1 1510029580 Padasjen kunta Kaarinkrven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavjen muutkset OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.2.2017 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 19.5.2016 R RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue

Parikkalan kunta. Uukuniemen yleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue 83657 Parikkalan kunta Uukuniemen yleiskaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.3.0 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA IIN KUNTA 29.3.2017 PALOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA A (II) SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIMON KUNTA 14.10.2015 SIMON LEIPIÖN TUULIVOIMAPUISTON LAAJENNUKSEN YLEISKAAVA Tarkistettu 17.5.2016 ja 1..12.2016 SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA PELLON KUNTA 26.9.2016 P PALOVAARAN TUULIVOIMAPUISTON YLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 26.9.2016 PELLON KUNTA Tuulivimayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis-

Lisätiedot

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA

SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI 29.1.2015 R RISTINIITYN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumisja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA TORNATOR OY 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.4.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

KANNONKOSKI, KARSTULA, KINNULA, KIVIJÄRVI, KYYJÄRVI, PIHTIPUDAS, SAARIJÄRVI JA VIITASAARI

KANNONKOSKI, KARSTULA, KINNULA, KIVIJÄRVI, KYYJÄRVI, PIHTIPUDAS, SAARIJÄRVI JA VIITASAARI KANNONKOSKEN, KARSTULAN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN, PIHTIPUTAAN, SAARIJÄRVEN JA VIITASAAREN YHTEINEN TUULIVOIMAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUONNOS 22.2.2012/ 2.7.2012 / 29.10.2012/

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.6.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.6.2013 1510002480-001 Viitasaaren kaupunki Keskustan sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 14.6.2013 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma (OAS) n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

Luonnos LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selostus KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ

Luonnos LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selostus KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ LEMIN KUNTA PIENTEN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSET Selstus Lunns 12.12.2016 KUNNANHALLITUKSEN HYVÄKSYMÄ KUNNANVALTUUSTON HYVÄKSYMÄ KUULUTETTU TULEVAN VOIMAAN Lemin kunta Selstus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletorpankatu 31

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletorpankatu 31 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Helletrpankatu 31 Hyvinkään kaupungin 18. kaupunginsan (Nummenkärki) krttelin 1731 saa kskeva asemakaavan muuts 18:021 HYVINKÄÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 24.4.2019 Kaavan

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutos ja laajennus

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutos ja laajennus VIROLAHDEN KUNTA Virjki-Vaalimaa sayleiskaavan muuts ja laajennus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P24767 I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Mikä n sallistumis- ja?... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Koirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava-alue

Parikkalan kunta. Koirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava-alue 1511001590 Parikkalan kunta Kirniemen Asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.4.2014 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 1149 Kuljun asemakaava, Linnajärventien itäsa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.1.2018 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ

KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ KITEEN KAUPUNKI PYHÄJÄRVI, NIVUNKI, KARJALANJÄRVI, VALKIAJÄRVI, VALKIALAMPI ja PIENET LAMMET RANTA-ASEMAKAAVA UPM-KYMMENE OYJ 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2016(päivitetty) MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 18.6.2018 ISO KORTENEVAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN MUUTOS TÖPÖKALLION ALUEELLA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL

Lisätiedot

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS

KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS 1 KERIMÄEN KUNTA KIRKKORANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAA- VAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.8.2011, tark. 12.12. 2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe

Muurikkalan osayleiskaavan 2. vaihe MIEHIKKÄLÄN KUNTA Muurikkalan sayleiskaavan 2. vaihe arviintisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 68789-P21395 arviintisuunnitelma I (I) Salmaa Kristina / Reinikainen Kuisma Sisällysluettel 1 Suunnittelualue...

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LIITE 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 82136257 Parikkalan kunta Klmikannan Kirniemen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 12.3.2014 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Asikkalan kunta KANAVATIEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Asikkalan kunta KANAVATIEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asikkalan kunta KANAVATIEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA : Kaavaselostus 1/10 Sisällys 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS... 2 2 SUUNNITTELUALUE... 2 3 SUUNNITTELUTEHTÄVÄ

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALAN KUNTA RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.8.2017, tark. 15.10.2017, tark. 1.3.2018 Rismalahden niemen rantaa Insinööritimist

Lisätiedot

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALAN KUNTA RISMALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 9.8.2017 Rismalahden niemen rantaa Insinööritimist Putanen Oy Linnankatu 9 13100

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS

HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS HAAPAVEDEN KAUPUNKI / KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2010 1. Mitä suunnitellaan? Haapaveden keskustan sayleiskaavan tarkistus käynnistyi vunna 2000. Kaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 29.6.2015 KOSOLANKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan MRL 63 :n mukainen sallistumis- ja arviintisuunnitelma.

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY Liite 1 PYHTÄÄN KUNTA SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS /TIEALUEET SILTAKYLÄN-HEINLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS /TIEALUEET Pyhtään Siltakylän-Heinlahden

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS

1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS LEMPÄÄLÄN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

Kaarelan ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kaarelan ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510022681 Asikkalan kunta Kaarelan ranta-asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 29.4.2016 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LESTIJÄRVEN KUNTA 18.9.2014 L LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON SUUNNITTELU JA TEK NIIKKA 18.9.2014 LESTIJÄRVEN KUNTA LESTIJÄRVEN TUULIVOIMAPUISTON Tuulivimasayleiskaavan vireilletuln yhteydessä laaditaan

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN

BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2017 BJÖRKÖN RAIPPALUODON RANTAOSAYLEISKAAVAN TARKISTAMINEN 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mustasaaren kunnan kaavitushjelman 2017 2021 mukaan Björkön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

Asikkalan tien asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asikkalan kunta. 1. Sijainti. 2. Nykytila ja tavoitteet

Asikkalan tien asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asikkalan kunta. 1. Sijainti. 2. Nykytila ja tavoitteet 8 Asikkalan kunta Asikkalan tien asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 0.8.0 Osallistumis- ja arviintisuunnitelma n lakisääteinen (MRL ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jssa esitetään

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kauhavan kaupunki ASEMAKAAVA Alahärmän taajama, Kantlan kaava-alue Osallistumis- ja arviintisuunnitelma OAS 2018 Aluetait Oy sivu 2 / 10 1. ASEMAKAAVAN TARKOITUS JA TAVOITE Asemakaavalla ludaan Alahärmän

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava

Kannuksen Kaukasennevan tuulivoimahankkeen osayleiskaava Kannuksen Kaukasennevan tuulivimahankkeen sayleiskaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 10.5.2016 Sisältö 1. Jhdant... 3 2. Suunnittelualue... 4 3. Tiedt hankkeesta... 5 3.1. Hankkeen tekninen kuvaus...

Lisätiedot

Lumialan jakokunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015

Lumialan jakokunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.7.2015 1510019143 Asikkalan kunta Lumialan jakkunnan ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 6.7.2015 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Kirkonseudun asemakaavan muutos, Jokisuuntien ja Rytikujan tiealueet (mt 18755)

Kirkonseudun asemakaavan muutos, Jokisuuntien ja Rytikujan tiealueet (mt 18755) Kirkonseudun asemakaavan muutos, Jokisuuntien ja Rytikujan tiealueet (mt 18755) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.12.2018 Suunnittelualueen likimääräinen rajaus Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1510026585-002 Hattulan kunta Myllytien krttelin 10 tnttien 13 ja 14 asemakaavan muuts Osallistumis- ja arviintisuunnitelma 16.8.2016 1. Osallistumis- ja arviintisuunnitelman (OAS) tarkitus Maankäyttö-

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkortteli Asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkortteli Asemakaavan muutos ja laajennus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue merkitty punaisella suuntaa antavasti paskartalle. Asuntilantien liikennejärjestelyt ja asuinkrtteli Asemakaavan muuts ja laajennus Osallistumis- ja arviintisuunnitelma Ympäristölautakunta

Lisätiedot

SAUVIINMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

SAUVIINMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI SAUVIINMÄEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT

Lisätiedot

VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI VÄLIKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot