TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2020

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2020"

Transkriptio

1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODELTA 2020 Tarkastuslautakunta Valtuusto

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnan tehtävät Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja tilintarkastajat Arvioinnin toteuttaminen Kuntayhtymän talouden arviointi Kuntayhtymän tuloskehitys Vakavaraisuus ja lainat Investoinnit Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Konsernipalvelut Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Henkilöstö Tarkastuslautakunnan muut havainnot Vastuuvapauden myöntäminen

3 1. Tarkastuslautakunta 1.1. Tarkastuslautakunnan tehtävät Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on valtuuston asettamien toiminnallisten taloudellisten tavoitteiden toteutumisen arviointi. Halutessaan tarkastuslautakunta voi tehdä lisäksi itsenäisiä tarkastuksia valitsemissaan kohteissa. Säännökset, jotka ohjaavat tarkastuslautakunnan tehtäviä ovat: Kuntalain mukaan valtuusto päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisimmistä tavoitteista Kuntalain mukaan hallitus antaa selvityksen valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa Kuntalain mukaan tarkastuslautakunta arvioi ovatko valtuuston talousarviossa asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, myös strategisten tavoitteiden osalta toteutuneet kunnassa ja kuntakonsernissa. Uuden kuntalain mukaan tarkastuslautakunta voi ottaa kantaa myös toimintojen tarkoituksenmukaisuuteen ja tuloksellisuuteen. Edelleen kuntalain mukaan tarkastuslautakunnan on myös arvioitava talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyyttä alijäämän kattamiseen. Uutena tehtävänä Kuntalain 84 :ään on tullut valvoa sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi. Säännöstä sovelletaan alkaen. Tarkastuslautakunta on käsitellyt sidonnaisuusilmoitukset kokouksessaan ja saattaa tiedoksi valtuustolle. Tarkastuslautakunta laatii vuosittain kuntayhtymän valtuustolle tilinpäätöksen yhteydessä luovutettavan arviointikertomuksen Tarkastuslautakunnan kokoonpano ja tilintarkastajat Voimassa olevan hallintosäännön mukaan lautakunnassa on puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kolme muuta jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Yhtymävaltuusto valitsi kokouksessaan tarkastuslautakunnan jäsenet valtuustokaudelle Jäsen Veijo Porkola pj. Maarit Hotakainen vpj. Lasse Lehtinen Eija Pahkala Timo Virolainen Varajäsen Eija Uusivirta Outi Haasala Kalervo Linna Pentti Silvennoinen Ahti Hannula 2

4 Asioiden valmistelijana on toiminut kuntayhtymän tilintarkastaja JHTT Asko Vanhatupa BDO Audiator Oy:stä. Lautakunnan sihteerinä ja avustavana tarkastajana on toiminut Maritta Hintsala Arvioinnin toteuttaminen Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymän tarkastuslautakunta on kokoontunut tilikauden 2018 tavoitteiden arvioimiseen yhteensä kymmenen kertaa , Teams Tarkastuslautakunta kokoontui laatimaan työohjelman ja arviointisuunnitelman vuodelle 2020 ja kuuli henkilöstöpäällikkö Elina Seppä-Jokelalta ajankohtaiskatsauksen , Teams Tarkastuslautakunta kuuli ajankohtaiskatsaukset kuntayhtymän johtaja Ari Maunukselan ja talous- ja hallintopäällikkö Jukka Ylikarjulan kertomana. Lehtori Matti Varpaluoma kertoi auto- ja logistiikan ajankohtaisia asioita opetuksen näkökulmasta , Teams Rehtori Sirkku Purontaus kertoi koulutuksen ajankohtaiset kuulumiset. IT palvelupäällikkö Jari Peitso antoi IT:n ajankohtaiskatsauksen ja tutkintovastaava Janne Erkkilä kertoi media-alan opetuksen ajankohtaisista asioista , Teams Kiinteistöpäällikkö Petri Rintala antoi katsauksen kiinteistöinvestoinneista. Lehtori Tomi Iso-Kungas kertoi rakennusalan opetuksen ajankohtaisista asioista ja lehtori Jari Orjala luonnovara-alasta , Teams Työelämäpalvelupäällikö Anu Haapasalo antoi työlämäpalveluiden, työvoimakoulutuksen ja oppisopimuksen ajankohtaiskatsauksen. Opetuksen ajankohtaiskatsaukset antoivat Lehtori Marja-Leena Stenberg ruoka- ja puhdistuspalveluista, lehtori Tuija Nissilä liiketoiminta-alalta ja lehtori Jaana Sinko hyvinvointialalta. Kuntayhtymän johtaja Ari Maunuksela antoi ajankohtaiskatsauksen tarkastuslautakunnalle. Tarkastuslautakunta kuuli tilintarkastajan väliraportin , Teams Kuntayhtymän johtaja Ari Maunuksela esitteli tilinpäätöksen. Tarkastuslautakunta aloitti arviointikertomuksen valmistelun , Teams Arviointikertomuksen valmistelu jatkui Tarkastuslautakunta hyväksyi arviointikertomuksen ja merkitsi tilintarkastuskertomuksen tiedoksi. 3

5 2. Kuntayhtymän talouden arviointi 2.1. Kuntayhtymän tuloskehitys Käyttötalouden toteutuminen vuodelta 2020 osoittaa, että koulutusyhtymän käyttötaloustulos poistot huomioiden oli ,30 euroa parempi talousarvioon verrattuna. Toimintakulut olivat talousarviota pienemmät ,00 euroa ja toimintatuotot jäivät talousarvion mukaisesta tavoitteesta vain ,00 euroa. Vuoden 2020 talousarvion toteutuminen valtuuston hyväksymällä sitovuustasolla tulosalueittain (netto +/- 0,00 euroa) Konsernipalveluiden sitova nettotulos oli ,25 euroa talousarvioita parempi ja myös ammattiopiston sitova nettotulos alitti talousarvioon varatut määrärahat ,05 euroa. Ammattiopiston tilikauden tulos oli ,05 euroa positiivinen (sitovan määräraha) ja ylijäämäinen ,25 euroa. Toimintatuotot toteutuivat 97,5 %:sti ja kulut 90,7 %:sti talousarvioon nähden. Vuoden 2020 aikana opiskelleesta (2019; 4983) opiskelijasta 76 % suorittaa ammatillista perustutkintoa, 15 % ammattitutkintoa ja 5 % erikoisammattitutkintoa. Opiskelijavuosia toteutui yhteensä 2.646,2 (2019; 2644,8), joka on 96,8 % (96,8%) järjestämisluvasta. Painotettuja opiskelijavuosia toteutui (2019; 3044,4), joka on 96 % (100,6 %) OKM:n rahoituspäätöksessä arvioidusta määrästä. Tutkintotodistuksia on kirjoitettu vuonna 2020 yhteensä (2019;1.123) tutkintoon valmistuneelle. Yhteishaussa ensisijaisten hakijoiden kokonaismääräksi muodostui 687 (2019; 712) ja vetovoimaluvuksi 1,02 (2019;1,06) Vetovoimaisimmat tutkinnot yhteishaussa olivat logistiikan ala sekä auto- ja turvallisuusala. Kpedussa aloitti perustutkinnon suorittamisen vuonna 2020 yhteensä (2019; 1.152) opiskelijaa, joista yhteishaun kautta 593 (2019; 605) ja jatkuvan haun 567 (2019;547) opiskelijaa. 4

6 Yhtymällä on menossa useita hankkeita ja projekteja, joihin saadaan ulkopuolista rahoitusta. Lähde: Projektitoiminnasta on laadittu erillinen projektiraportti Vakavaraisuus ja lainat Kuntayhtymä otti uutta lainaa 3,0 meur ja maksoi lainan lyhennyksiä 3,4 meur. Lainakanta väheni 0,4 meur Investoinnit Vuoden 2020 investoinnit toteutuivat kokonaisuudessaan hyväksytyn talousarvion mukaisesti hieman suunniteltua pienempinä. Vuoden 2020 suurin investointi oli Ammattikampuksella hoitotyön oppimisympäristön uudisrakennus. Vuoden 2020 osalta investointimenot olivat 5,5 milj. euroa. Nettoinvestointimenot olivat 5,3 meur, sillä investointituloja saatiin 0,23 milj. euroa CNC koneen myynnistä ja investointien rahoitusosuuksista. Viiden vuoden aikana kiinteistöinvestointeja on tehty 11,1 meur:lla ja kiinteistöjä on peruskorjattu 715 teur:lla, näihin on saatu hankerahoitusta 0,7 Meur sekä Perhon kiinteistöjen myynnistä 0,7 Meur vuosina 2017 ja Nettoinvestoinnit olivat viiden vuoden aikana 15,8 Meur. Kiinteistöjen peruskorjauksia on tehty 0,7 Meur:lla. 5

7 Talousarvion 2020 mukaan kuntayhtymällä on käytössään noin m2:n tiloja, joista omassa omistuksessa on noin m2. Tavoitteina on investointien suunnitelmakaudella vähentää käytössä olevia toimitiloja neliömetriä. Kokonaistavoitteeksi on asetettu, että käytössä olisi n m2 tilaa. Tarkastuslautakunta toteaa, että toimintakertomuksessa ei ole selvitetty toimitilojen vähentämisen toteutumista. Tarkastuslautakunnan mielestä toimintakertomuksessa tulee esittää investointien tuomat kustannussäästöt. 3. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Suunnitelmakauden merkittävin toimintaympäristön uudistus oli ammatillisen koulutuksen reformi ja siihen sisältyvä rahoitusjärjestelmän uudistus, joita koskeva lainsäädäntö astui voimaan vuoden 2018 alussa. Rahoitusjärjestelmän uudistuminen reformin myötä on muuttanut ns. ansaintalogiikkaa ja vaikeuttanut talouden ennakoitavuutta. Vuoden 2020 aikana koulutusyhtymän talousasema koheni noin 2,5 milj. euroa. Keskeisiä syitä tähän olivat OKM:n valtionosuusrahoituksen kasvu noin 10 % koronaepidemian nettomenosäästöt ja koulutusyhtymän säästötoimenpiteet. Strategian yleiset ja toimintaa ohjaavia tavoitteita olivat: 1. Työelämäyhteistyön, ennakoinnin ja koulutussisältöjen kehittäminen Tavoitteena on kehittää koulutustuotteita ja -palveluja yhdessä työelämän kanssa tarpeenmukaiseksi osaamisen uudistamiseksi. Luoda toimintamalleja vastaamaan yritysten rekrytointitarpeisiin ja tukemaan opiskelijoiden työllistymistä. Kehittää koulutussisältöjä ja niiden toteutustapoja yhteistyössä työelämän kanssa. Pyritään lisäämään työpaikalla järjestettävää koulutusta. Opetuksessa ja ohjauksessa tuetaan opiskelijan urapolun käynnistymistä opintojen alusta lähtien. 6

8 Toimenpiteet 2020: Tavoitteeseen vastattiin avaamalla työnantajia ja opiskelijoita yhdistävä palvelu Kpedu Jobi. Kpedu Jobin tavoitteena on vauhdittaa opiskelijoiden työelämässä oppimisen määrän kasvua ja vauhdittaa valmistumisen jälkeistä työllistymistä. Strategiselle tasolle segmentoituja työelämäasiakkaita varten luotiin kumppanuussopimusmalli ja pilotoitiin kumppanuussopimusprosessia kahden yrityksen kanssa. Strategiarahoituksen turvin koulutettiin 18 opettajaa oppisopimussuunnittelijoiden avuksi toteuttamaan työpaikkaohjaajakoulutuksia. Työpaikkaohjaajakoulutusten materiaalit on rakennettu Itslearning-ympäristöön. Työelämäpalautetta kerättiin vuoden 2020 aikana Kpedun omalla webropolomakkeella. Työelämäpalvelut on valmistautunut uuden valtakunnallisen mallin järjestelmän mukaisen palautteenkeruun koordinointiin. 2. Oppimisprosesseja ja oppimisympäristöjä uudistetaan vastaamaan muuttuvan työelämän osaamistarpeita Oppimisprosessien uudistamisella ja oppimisympäristöjen laajentamisella on tavoitteena vahvistaa yksilöllisiä opintopolkuja. Henkilökohtaistettu opintosuunnitelma perustuu tutkinnon suorittajan tavoitteisiin, kykyihin ja vahvuuksiin. Lähtökohtana on osaamisperustaisuus. Digitalisaatio ja työpaikalla tapahtuva oppiminen laajentavat oppimisympäristöjä. Toimenpiteet 2020: Koronasta johtuva poikkeusolo aktivoi opettajat ottamaan haltuun erilaisia etäopetuksen käytänteitä. Mm. Kpedun digi-hankkeilla koulutettiin opettajia Its learning - oppimisympäristön, O365:n, Teams-sovelluksen ja videokuvaa tallentavan panopto ohjelman käyttöön maaliskuun poikkeusolojen alkuviikoista lähtien. Koulutustarjontatyöryhmä on suunnitellut yhteistä koulutustarjontaa. Tutkinnon suorittamismahdollisuuksien kuvaus on julkaistu 35 tutkintoon AMOSAAtyökalulla Opintopolku.fi palveluun. Viiden uusiutuneen tutkinnon osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelmat on laadittu ja hyväksytty. Metallialan opettaja on opettanut Konepaja Häggblomilla ja sosiaali- ja terveysalan opettaja Soitessa 100 %:lla työajalla vuoden Opettajien työelämäjaksoja toteutui yhteensä 18. Koronaepidemiasta johtuen osa siirtyi keväälle Opiskelijoiden ja johdon tapaamiset peruutettiin keväältä koronaepidemian vuoksi. Opiskelijoiden aktivoimisesta huolimatta Amis-palautteisiin vastaaminen aloituskyselyn osalta heikkeni. Vastausprosentti aloituskyselyyn oli 54 % ja valmistuvien kyselyyn 55 %. 7

9 3. Henkilöstöstrategialla tuetaan henkilöstön osaamisen uudistumista ja henkilöstön hyvinvointia Henkilöstöstrategiasta johdetuilla toimenpiteillä ja sen periaatteilla tuetaan henkilöstön osaamisen lisäämistä ja työkulttuurin kehittämistä strategian tavoitteiden suuntaisesti. Henkilöstöllä on yhteinen vastuu positiivisesta työkulttuurista ja asiakaskokemuksesta. Näitä tukemaan luodaan edistyksellisiä työyhteisökäytäntöjä. Työtiimien vastuuta oman työn kehittämisestä ja yhteistyöstä vahvistetaan. Henkilöstölle laaditaan yksilölliset ja työtiimin kehittymissuunnitelmat. Johtamisosaamista kehitetään tukemaan uudistumista ja työhyvinvointia. Toimenpiteet 2020: LEAN-toimintamallin mukaisen Kanban-taulun käyttöönottoa on otettu joillakin toimialoilla käyttöön päivittäisjohtamisessa. Osaamiskartoitusten perusteella on suunniteltu kaikille opettajille koulutukset (top, koso, opso, hoks). Huhtikuun KPEDU:n yhteisessä kehittämispäivässä opettajat esittelivät erilaisia etäopetuksen malleja. Joulukuussa järjestettiin opettajille toinen hyvien digi käytäntöjen webinaari. Mikko Luoman laatima johtamisen arviointiaineisto on käsitelty johtoryhmissä ja tulosalueilla, ja jatkotoimenpiteet ovat valmistelussa. Johto ja päälliköt osallistuivat KAJO-hankkeessa johtajuusosaamisen kehittämiseen. Henkilöstölle on toteutettu Pulssi-kysely. Kehittämiskohteita on käsitelty toimialoilla, mutta jalkauttaminen tiimitasolle vaatii vielä jatkotoimenpiteitä. Teams-kokoukset ovat lisänneet yhteistoimintaa sekä tiimeissä että koko henkilöstön tasolla. Ikäjohtamisen suunnitelmallisuus vaatii vielä jatkotoimenpiteitä. 4. Toiminnan laadun ja vaikuttavuuden ohjausjärjestelmä tukemaan talouden kestävyyttä Toiminnan ja talouden suunnittelua ja seurantaa kehitetään vastaamaan rahoitusjärjestelmän ja toiminnan uudistumista. Toiminnan suunnittelua ohjaavat asiakkaan tarpeet. Seurantatietoa käytetään aktiivisesti toiminnan kehittämiseen. Kustannusrakennetta seurataan ja arvioidaan jatkuvasti. Ennakoidaan tulevaa toimintaa ja rahoitusta. Toiminnan sopeuttaminen niukkeneviin toimintatuottoihin edellyttää kaiken toiminnan sujuvoittamista ja erilaisia rakenteellisen kehittämisen toimenpiteitä. Näitä tukemaan jatketaan toiminnan ja johtamisen LEAN-prosesseja. Edistetään tarpeenmukaista digitalisaatiota. Strategista mittaristoa ja seurantaa käytetään tukemaan toiminnan tehostamista. Henkilöstön tulos- ja laatutietoisuutta tuetaan systemaattisesti. Laadunhallintajärjestelmä rakennetaan vastaamaan ammatillisen koulutuksen laatustrategiassa asetettuja tavoitteita. 8

10 Toimenpiteet 2020: Pedatiimi on kehittänyt henkilökohtaistamisen KOSO- ja VÄLIOPSO osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen prosessia sekä laatinut linjaukset KPEDU:ssa. Seurantatietoa varten tarvitaan mm. operatiivista toimintaa tukeva asiakaspalautejärjestelmä. Opiskelijoiden pulssi/välipalaute/tutkinnon osa palautejärjestelmän kehittämistä jatketaan laatutyöryhmässä. Tavoitteena on arvioida koulutustarjonnan ja rahoituksen kohdentamista vaikuttavuuden perusteella koulutusyhtymän sisällä. Mittareiden hyödyntäminen tiimien toiminnan ohjauksessa on aloitettu. Ajantasaisen mittari- ja raportointijärjestelmän kehitystyötä on jatkettu. Ammatillisen koulutuksen laatustrategian 2030 tavoitteiden pohjalta laadittava KPedun laadunhallinnan kuvauksen sekä tuloskorttien laatiminen toiminnoille ja tutkinnoille on aloitettu. Johdon työpöydän ja mittaristo -portaalin kehitystyö on jatkunut. Talousseuranta tehdään kuukausitasolla. Uuden Intra-järjestelmän kehitystyö on käynnistynyt. Tavoitteena on lisätä henkilöstön tietoisuutta toiminnan laatutavoitteista, tuloksellisuudesta, rahoituksen muodostumisesta ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Strategian taustatietona oleva sisäinen ja ulkoinen toimintaympäristöanalyysi valmistui kesäkuussa. Syksyllä strategiatyö käynnistyi yhtymäsuunnitelman laatimisen yhteydessä. Henkilöstölle ja luottamushallinnolle toteutettiin webropolkysely Strategia toteutumisesta. Henkilöstökyselyssä kerättiin huomioita seuraavan strategian laadintaa varten Konsernipalvelut Konsernipalvelujen tehtävänä on johtaa yhtymäkokonaisuuden tuloksellista toimintaa ja tuottaa sisäisille ja ulkoisille asiakkaille ajantasaisia, laadukkaita ja kustannuksiltaan edullisia palveluja. Luottamushenkilö- ja hallintopalvelut muodostavat koulutuksen järjestäjätason tehtäväkokonaisuuden, joka vastaa perussopimuksen, koulutuksen järjestämisluvan ja lainsäädännön mukaisesti koulutusyhtymälle annettujen tavoitteiden saavuttamisesta ja resurssien kohdentamisesta tulosyksiköiden käyttöön. Yhteisiä palveluja kehitetään ulkoisten ja sisäisten asiakkuuksien näkökulmasta Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Keski-Pohjanmaan ammattiopisto kaiken ammatillisen koulutuksen tarjoten koulutusta nuorille ja aikuisille monialaisesti. Ammattiopisto toteuttaa yhteensä 26 (2019; 27) perustutkintoa, 22 ammattitutkintoa ja 10 erikoisammattitutkintoa. Työelämäpalvelujen tehtävänä on osaltaan toimialojen kanssa yhteistyössä vastata yhteyksistä alueen yrityksiin ja työelämään. Se tukee myös Kpedun toimialoja työelämäyhteistyön kehittämisessä ja johtaa yhteisen työelämän palveluprosessin kehittämistä. Työelämäpalvelut tuottavat alueen työnantajien tarvitsemia palveluja sekä edistää mahdollisuuksia työyhteisöjen ja yritysten kehittämiseen hanketoiminnan kautta. Työelämäpalvelut tarjoavat alueen työnantajille mahdollisuuden kehittää organisaation osaamista oppisopimuskoulutuksen, työhallinnon rahoittaman koulutuksen, rekrytointi- ja täsmäkoulutusten avulla. Lisäksi Työelämäpalveluissa tuotteistetaan ja 9

11 tuotetaan maksullisia tutkintoon johtamattomia koulutuksia. Kpedun hanke- ja kansainvälisyystoiminnan johtaminen on osa Työelämäpalveluiden tehtävää. Oppisopimusten määrä oli 2020 vuonna 504 (2019; 577). Oppisopimuspalvelut teki yhteistyötä alueen työnantajien kanssa ja tunnisti koulutustarpeita. Koulutustarpeiden pohjalta ammattiopistossa aloitettiin uusia opiskelijaryhmiä ja toteutuksia räätälöitiin ja tuotteistettiin asiakkaan tarpeen mukaan. Toimialoja on osallistettu työpaikkaohjaajakoulutuksiin ja niiden kehittämiseen. Jatkossa työpaikkaohjaajakoulutuksia toteutetaan yhdessä toimialojen kanssa. Erityisopiskelijoiden määrä on pysynyt edelliseen vuoteen verrattuna samana. Perustutkintoon osallistuvista vuonna 2020 erityisopiskelijoita oli 17 %. Valmassa erityisen opiskelijoiden määrä on kasvanut 38,5 %:iin. Vuonna 2019 erityisen tuen opiskelijoiden osuus Valmassa oli 30,5 %. Tutkintotavoitteisessa työvoimakoulutuksessa opiskeli 271 opiskelijaa ja opintoja kertyi 155,2 opiskelijavuotta sekä 72 tutkintoa. Laskennallinen osuus valtionosuusrahoituksesta oli euroa. Osuvakoulutus Oy:n toteuttamien koulutusten määrä väheni koronapandemian johdosta. Osuvakoulutus Oy liikevaihdon määrä oli euroa vuonna Koronapandemian vuoksi toimintavuosi on ollut erikoinen. Etäopiskelua ja työelämässä oppimisen jaksoja toteutettiin välisen ajan. Keski-Pohjanmaan alueen COVID-19-virus tilanne pysyi syksyllä kohtuullisena ja turvallisuusohjeita noudattaen opetusta saatiin toteuttaa lähiopetuksena. Lähes kaikki tilaisuudet, joissa olisi ollut vieraita tai suuria väkimääriä, peruttiin tai uudistettiin virtuaalisiksi. Toukokuun valmistujaisjuhlat, Tulevaisuuden osaajaksi messut ja 9.luokan vanhempain illat toteutettiin virtuaalisesti. Media-alan opiskelijat ja opettajat sekä Kpedun Viestintäpalvelut tuottivat tapahtumat erinomaisesti. Vain helmikuun 2020 EduJob-messut toteutuivat Kampushallilla. Messuilla esiteltiin opiskelumahdollisuuksia ja kesätyöpaikkoja. Tarkastuslautakunnan mielestä oppilashuoltoon, ohjaukseen ja opetustunti-määriin tulee kiinnittää erityisesti huomiota etenkin nyt COVID-19-virustilan-teen ollessa päällä ja huomioiden sen mahdollinen jatkuma. 4. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Yhteisten toimintojen ohjeistaminen ja sähköisten järjestelmien käyttö sekä kehittäminen on keskitetty yhtymäpalveluihin ja vastuutettu konsernin johdolle. Tämä helpottaa toiminnan kehittämistä sekä kokonaisvaltaista seuraamista ja raportointia. Yhtymäsuunnitelman ja talousarvion tavoitteiden toteutumista on seurattu neljännesvuosittain tehtävissä osavuosikatsauksissa, jotka tehdään tulosalueittain. Osavuosikatsaukset on käyty läpi tulosalueiden johtotiimeissä, johtoryhmässä sekä yhtymähallituksessa. Riskien arviointi tehdään vuosittain. Koulutusyhtymän riskien arviointi tehtiin yhtymähallituksessa johtoryhmän valmistelun pohjalta joulukuussa Tulos- ja tavoitesopimuskeskustelut käytiin toimialojen ja johtoryhmän kesken kaksi kertaa vuoden 10

12 2020 aikana: keväällä talousarvion laadinnan valmisteluun liittyen ja loppusyksystä toimintojen kannattavuuden ja uuden strategian valmistelun näkökulmasta. Hanketoiminnan osalta on seurattu hankkeiden talouden toteutumista kuukausittain. EUhankkeiden ohjausryhmätyöskentelyn kautta seurataan hankkeiden toiminnan toteutumista. Projektitoiminnan toteutumista on seurattu osavuosikatsausten yhteydessä tehtyjen projektiraporttien kautta, jotka on käsitelty johtoryhmässä ja hallituksessa. Taloudellista valvontaa tehdään suorittamalla kuukausikatsausten lisäksi pääkirjatason tilivalvontaa ja ostolaskutositteiden tarkastusta. Hankintatoimi on yksityiskohtaisesti ohjeistettu ja kalustorekisteriä hoidetaan Primus-järjestelmän luetteloiden kautta. Kassojen ja varastojen tarkastus on tehty kerran vuodessa. Toiminnallista valvontaa suoritetaan henkilöriskien arvioinnilla, päätösmenettelyjen seurannalla ja tietojärjestelmien ajantasaisuuden seurannalla. Tarkastuslautakunta esittää, että hankkeiden hallinnointiin, taloudelliseen valvontaa sekä toiminnalliseen valvontaan tulee kiinnittää jatkuvasti huomiota. Tarkastuslautakunnan mielestä, hankerahoitukseen osallistuneille olisi annettava tietoa hankkeen tuloksista ja toteutumisesta. 5. Henkilöstö Koulutusyhtymän palveluksessa oli yhteensä 427 (2019;433) työntekijää (ilman sivutoimisia), joista 82,2 % (2019; 83,6 %) oli vakituisessa työsuhteessa. Opetushenkilöstön osuus koko henkilökunnasta on 52,7 % (2019;54,7 %). Henkilöstöstä naisia on 62,8 % (2019;63,5 %) Vakituisen henkilöstön keski-ikä oli vuoden 2020 lopussa 51 vuotta kymmenen kuukautta (2019; 51 vuotta 1 kuukausi) ja koko henkilöstön keski-ikä oli 50 vuotta 1 kuukautta (2019; 49 vuotta 11 kuukautta). Tulosalueittain vakituiset ja määräaikaiset työntekijät Henkilöstömäärästä oli 82,2 % vakituisessa työ-/virkasuhteessa (v / 86,3%, v /86,6%). sairauspoissaolot

13 Sairauspoissaolojen osalta henkilöiden määrä on laskenut 29 Vo:ia sekä sairauspoissaolopäivien määrä on laskenut 28 Yo:ia. Vuonna 2020 koulutusyhtymän henkilöstöstä 13 jäi eläkkeelle. Keski-ikä eläkkeelle siirtyessä vuonna 2020 oli 63,9 v (2019;62v 7kk). Tämä sisältää siirtymisen vanhuuseläkkeelle ja työ kyvyttömyyse lä kkeel le. 6. Tarkastuslautakunnan muut havainnot Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksen vuosikellon mukaisesti KPEDU:ssa on valmisteltu ja lähetetty lisärahahakemus hallitusohjelman mukaiseen opettajien, ohjaajien ja opetuksen tukitoimien lisäämiseen. Haettu summa on euroa. Opetus ja kulttuuriministeriö on myöntänfi, strategiarahoitusta J euroa. Myönnetyllä rahoituksella tuetaan erityisesti opetuksen ja ohjauksen laadun parantamista, oppimisympäristöjen kehittämistä, koulutuksen järjestäjien tieto-osaamisen parantamista, koulutuksen järjestäjien yhdistymistä sekä ammattitaitokilpailujen järjestämistä. 7. Vastuuvapauden myöntäminen Lautakunta yhtyy tilintarkastajan lausuntoon tilinpäätöksen hyväksymisestä sekä tili- ja vastu uva pauden myöntäm isestä ti livelvoll isil le. Kokkolassa Keski-Pohjanmaan koulutusku ntayhtymä tarkastuslautakunta Veijo Porkola puheenjohtaja Maarit Hotakainen varapuheenjohtaja Eija Pahkala jäsen Timo Virolainen jäsen Lasse Lehtinen jäsen 12

14 SIGNATURES ALLEKIRJOITUKSET UNDERSKRIFTER SIGNATURER UNDERSKRIFTER This documents contains 13 pages before this page Tämä asiakirja sisältää 13 sivua ennen tätä sivua Detta dokument innehåller 13 sidor före denna sida Dokumentet inneholder 13 sider før denne siden Dette dokument indeholder 13 sider før denne side authority to sign asemavaltuutus ställningsfullmakt autoritet til å signere myndighed til at underskrive representative nimenkirjoitusoikeus firmateckningsrätt representant repræsentant custodial huoltaja/edunvalvoja förvaltare foresatte/verge frihedsberøvende

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 1 Keski-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuustolle Tarkastuslautakunnan ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 Mikä on hyvä tavoite: Hyvä tavoite toteuttaa kuntalaisen tarpeita, on realistinen mutta tarpeeksi haastava,

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty yv 25.02.2013 10 SISÄLLYSLUETTELO I LUKU VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 II LUKU TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta TOIMINNAN KUVAUS: KPEDUN UUSI ORGANISAATIO LUONNOS Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta Keski-Pohjanmaan ammattiopisto/nuorten koulutuksen tulosalue Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma 2017-2021 1. Yleistä Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 04.04.2019 kello 14:01-16:29 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016 1 Tarkastuslautakunnan ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2016 Mikä on hyvä tavoite? Hyvä tavoite toteuttaa kuntalaisen tarpeita, on realistinen mutta tarpeeksi haastava, konkreettinen ja yksiselitteinen. Tavoite

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26

Seinäjoen koulutuskuntayhtymän. Tarkastussääntö. Hyväksytty yhtymävaltuustossa , 26 Seinäjoen koulutuskuntayhtymän Tarkastussääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 16.12.2015, 26 Sisällys Valvontajärjestelmä... 3 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 3 Tarkastuslautakunta... 3 2 Lautakunnan

Lisätiedot

Suomen Jousiampujain Liitto ry

Suomen Jousiampujain Liitto ry Suomen Jousiampujain Liitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN JOUSIAMPUJAIN LIITTO RY Valimotie 10 00380 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202135-8 Sisällys Sivu

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta

HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja

Lisätiedot

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtuusto 3/ 2018

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtuusto 3/ 2018 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtuusto 3/ 2018 PÖYTÄKIRJA Aika 9.10.2018, klo 9-12 Paikka SOSTE, kokoushuone Jungman, Yliopistonkatu 5, 6. kerros Läsnä x Kari Mäkinen puheenjohtaja x Pia Sundell

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2021 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 16 Osaamisen arvioinnin suunnitelmat 3 17 Muut asiat 4 18 Seuraavat kokoukset 5

Otsikko Sivu. 16 Osaamisen arvioinnin suunnitelmat 3 17 Muut asiat 4 18 Seuraavat kokoukset 5 PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Ammattiosaamisen toimikunta Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Osaamisen arvioinnin suunnitelmat 3 17 Muut asiat 4 18 Seuraavat kokoukset 5 PÖYTÄKIRJA 6/2015 2 Ammattiosaamisen toimikunta

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017

ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 1 (5) ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2017 Ypäjän kunnanvaltuustolle Sisällysluettelo 1. Tarkastuslautakunnan tehtävä, kokoonpano ja työskentely. 2 2. Edellisten vuosien arviointikertomusten johdosta tehtyjen

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2017 2020 Työohjelma 2017 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS

SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS SIIKAISTEN TARKASTUSLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 ARVIOINTIKERTOMUS 1. LAUTAKUNNAN TOIMINTA 1.1. Kokoonpano Kuntalain 121.1 :n mukaan kunnanvaltuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta

Lisätiedot

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28

Tarkastussääntö. Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Tarkastussääntö Yhtymähallitus 15.11.2011 131 Yhtymävaltuusto 29.11.2011 28 Sisällysluettelo Valvontajärjestelmä... 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 1 Tarkastuslautakunta... 1 2 Lautakunnan kokoonpano...

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017 Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan

Lisätiedot

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA ARVIOINTIKERTOMUS 2015 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Tarkastuslautakunnan keskeisimpänä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja kuntalaisten tarvitsemien palveluiden

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka.

Mäntyharju Pöytäkirja 4/ (8) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:08-16:06. Yhtenäiskoulun atk-luokka. Mäntyharju Pöytäkirja 4/2016 1 (8) Aika 10.05.2016, klo 14:08-16:06 Paikka Yhtenäiskoulun atk-luokka Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastus 20 Arviointikertomus

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS. Pohjoismaiden hallinnollisen liiton Suomen osasto ry Nordiska administrativa förbundets finska avdelning rf. Y-tunnus:

TILINPÄÄTÖS. Pohjoismaiden hallinnollisen liiton Suomen osasto ry Nordiska administrativa förbundets finska avdelning rf. Y-tunnus: 1 / 10 TILINPÄÄTÖS Nordiska administrativa förbundets finska avdelning rf Y-tunnus: 01.01.2018-31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 10 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018-31.12.2018

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 07.03.2019 kello 14:00-16:22 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2.

Kokoustiedot. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Aika torstai klo 14:00-16:20. Kaupungintalo, kabinetti 2. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika torstai klo 14:00-16:20 Paikka Kaupungintalo, kabinetti 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (12) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (12) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:30-15:50 Paikka KYS, Auditoriorakennus Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja Marja Berg,

Lisätiedot

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa

Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»

Lisätiedot

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN

17.12.2015 PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ 1.1.2013 LUKIEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kuntayhtymän hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen

Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. 8 Kajaanin ammattikorkeakoulu Oy:n arviointitapaaminen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Aika 15.02.2018, klo 16:29-19:03 Paikka Kajaanin AMK, Taito 1; Kuntokatu 5, ja kaupungintalo, kokoushuone Lönnrot, 3. krs. Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 32 Tarkastuslautakunta 2013-2016 28.09.2015 AIKA 28.09.2015 18:00-19:35 PAIKKA Lautakuntien huone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 22 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 34 23 TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät

2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1

1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1. 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1. 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Tarkastussääntö 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Luku VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 1 2. Luku TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 2 Lautakunnan kokoonpano 1 3 Lautakunnan kokoukset 1 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/

1 Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/ 1 KOKOUSAIKA klo 9.00 KOKOUSPAIKKA Saksankatu 27, A-rak. kokoushuone 1014 LÄSNÄ Pauli Marttila puheenjohtaja Tuija Näppinen varapuheenjohtaja Christer Friskof jäsen Nina Schulman jäsen POISSA MUUT Tuula

Lisätiedot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA 2/2018

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Tarkastuslautakunta ESITYSLISTA 2/2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Tiistai 8.5.2018 kello 14:00 16.28 Koulutuskeskus JEDU Piippola neuvotteluhuone, Siikalatva Saapuvilla: Seppälä Tuomo, puheenjohtaja Niemelä Helinä, jäsen Piippo Sirpa, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU #tulevaisuudenosaajaksi Kpedun strategiset tavoitteet säilyvät ASIAKKAAN KANSSA MENESTYMINEN - Osaamisella eteenpäin YKSILÖLLISEN OPPIMISEN KOROSTAMINEN - Oppia

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

arviointikertomus 2018

arviointikertomus 2018 Liite 3: Tarla 4.4.2019 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän tarkastuslautakunta arviointikertomus SISÄLLYS 1. Tiivistelmä... 3 2. Vuoden 2017 arviointikertomuksen johdosta tehtyjen toimenpiteiden arviointi...

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ SUOMUSSALMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2019 54 Tarkastuslautakunta 05.09.2019 AIKA 12:53-14:38 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 37 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 56 38 Pöytäkirjan

Lisätiedot

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013

SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Tarkastuslautakunta TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 SOMERON KAUPUNKI Arviointikertomus 1 Someron kaupunginvaltuustolle TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2013 1. 1.1. Tarkastuslautakunnan tehtävät Kuntalain 71 :n mukaan tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät:

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Käsittelyt ja hyväksynnät: Johtokunta Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto 10.6.2008 LIIKELAITOS EDUPOLIN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISTÄ 1 Ylläpitäjä Liikelaitos Edupoli on kuntalain

Lisätiedot

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet

TARKASTUSVIRASTO. Johtoryhmä TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet TULOSBUDJETTI 217 1(5) Johtoryhmä.1.217 TARKASTUSLAUTAKUNNAN JA -VIRASTON TULOSBUDJETTI 217 Tarkastuslautakunnan ja -viraston tavoitteet Valtuusto on asettanut tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Y h t y m ä v a l t u u s t o

Y h t y m ä v a l t u u s t o LIITE 2 Y h t y m ä v a l t u u s t o KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA 1/2016 Kokousaika Tiistai 24.5.2016 klo 16.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastian auditorio, Hattelmalantie 8 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Yhtymävaltuuston

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 42. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 42. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 7/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 42 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) keskiviikko 8.5.2019 kello

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Arto Ylitalo Kuntayhtymän johtaja Luottamushenkilöiden koulutus- ja perehdytysohjelma Rovaniemen kaupunki 11.4.2013 Omistajat - koko Lapin asialla Organisaation tehtävät

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Tarkastuslautakunta MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2015 1. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakuntaan kuuluvat puheenjohtajana

Lisätiedot

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas

Uusi Oulu Oulun kaupungin ulkoinen valvonta. Kaupunginvaltuutettujen koulutus Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Oulun kaupungin ulkoinen valvonta Kaupunginvaltuutettujen koulutus 15.11.2012 Kaupunginreviisori Annikki Parhankangas Uusi Oulu 1.1.2013 Kunnan valvontajärjestelmä Muu ulkoinen valvonta - valtion valvonta:

Lisätiedot

Wibom Pirjo jäsen (paikalla alkaen klo 16.34) Yrjövuori Matti

Wibom Pirjo jäsen (paikalla alkaen klo 16.34) Yrjövuori Matti Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 8 / 2018 Aika tiistai klo 16.30 17.20 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,

Lisätiedot

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA 15.11.2017 klo 13:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 17 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMISTOIMET

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996

ORIVEDEN KAUPUNKI TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty 21.10.1996 TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 21.10.1996 Voimaantulo 1.1.1997 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ...5 1. VALVONTAJÄRJESTELMÄ... 5 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta... 5 2. TARKASTUSLAUTAKUNTA...

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 8.4.2011 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Ahlqvist Leila jäsen Laukkanen

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/

Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/ Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Pöytäkirja 2/2019 12 Tarkastuslautakunta Aika 19.03.2019 klo 10:00-12:18 Paikka Hallintokeskus, Vierimaantie 5, Ylivieska Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja 2/2019

Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja 2/2019 Tarkastuslautakunnan kokous 3.4.2019 Pöytäkirja 2/2019 PÖYTÄKIRJA 2 (7) TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Aika 3.4.2019 klo 9.00 11.00 Paikka ISLABin hallinnon kokoushuone, c/o KYS, rak 1A, 3. krs Asiat 9-18

Lisätiedot

Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja Jukka Tahvanainen avasi kokouksen kello

Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja Jukka Tahvanainen avasi kokouksen kello SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Liittokokous 2018 PÖYTÄKIRJA Aika 14.2.2018, kello 13.00 Paikka Valkea talo, Ilkantie 4, Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaus Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2017 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 10.4.2017 klo 9.00

Lisätiedot

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Keskeiset toimenpide-ehdotukset yhtymähallituksen strategiaseminaarin pohjalta

Keskeiset toimenpide-ehdotukset yhtymähallituksen strategiaseminaarin pohjalta Keskeiset toimenpide-ehdotukset 2019 2021 yhtymähallituksen strategiaseminaarin pohjalta Yhtymähallitus 29.8.2019 1) TILIKAUDEN TULOS OLTAVA VOITOLLINEN VUONNA 2022 Toimintatuottojen tavoitetaso vähintään

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 15.11.2006 SISÄLLYSLUETTELO VALVONTAJÄRJESTELMÄ...3 1 ULKOINEN JA SISÄINEN VALVONTA...3 TARKASTUSLAUTAKUNTA...3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Tervetuloa! https://www.facebook.com/matti.louhula/videos/ /

Tervetuloa! https://www.facebook.com/matti.louhula/videos/ / Tervetuloa! https://www.facebook.com/matti.louhula/videos/656261127857495/ Kpedu 2020 strategia Yhdessä oppien tulevaisuuden osaajaksi Mitkä tavoitetilat haluamme saavuttaa? Asiakkaan kanssa menestyminen,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU #tulevaisuudenosaajaksi Kpedun strategiset tavoitteet säilyvät ASIAKKAAN KANSSA MENESTYMINEN - Osaamisella eteenpäin YKSILÖLLISEN OPPIMISEN KOROSTAMINEN - Oppia

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1

KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 KAJAANIN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2011 1 AIKA klo 16:30 PAIKKA Kokoushuone Karvonen KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön terveiset Synergiaseminaari , Helsinki

Opetus- ja kulttuuriministeriön terveiset Synergiaseminaari , Helsinki Opetus- ja kulttuuriministeriön terveiset Synergiaseminaari 10.9.2018, Helsinki Ulla-Jill Karlsson, OKM Ajankohtaista Volyymilisäykset vuodelle 2018 vielä jakamattomien opiskelijavuosien kohdentaminen

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 35. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone

ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta Sivu 35. Isonkyrön kunnanvirasto, hallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA ESITYSLISTA No 6/2019 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 35 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) torstai 2.5.2019 kello 17.00

Lisätiedot

Sorvari Vuokko jäsen 9:53-13:05. Mäntyharju Kari sihteeri

Sorvari Vuokko jäsen 9:53-13:05. Mäntyharju Kari sihteeri PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 30.04.2015 AIKA 30.04.2015 klo 09:42-13:05 PAIKKA Halstarin kabinett OSALLISTUJAT LÄSNÄ Packalen Paul pj Parnetti Alfonso jäsen Peippo Jukka varapj Sorvari Vuokko

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Tarkastuslautakunta. Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, kaupungintalo 2. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot