Suunnittelupäivä Kauppakamarien puheenjohtajat Kauppakamarien toimitusjohtajat Keskuskauppakamarin hallitus Keskuskauppakamarin johtoryhmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suunnittelupäivä Kauppakamarien puheenjohtajat Kauppakamarien toimitusjohtajat Keskuskauppakamarin hallitus Keskuskauppakamarin johtoryhmä"

Transkriptio

1 Suunnittelupäivä Kauppakamarien puheenjohtajat Kauppakamarien toimitusjohtajat Keskuskauppakamarin hallitus Keskuskauppakamarin johtoryhmä

2 Keskuskauppakamarin hallituksen kokous Työministeri Timo Harakka

3 Esityksen rakenne Talouspolitiikan lähtökohdat Työllisyyden näkymät Keinot työllisyysasteen nostamiseksi Työ- ja elinkeinoministeriö

4 Talouspolitiikan lähtökohdat 1/2 Työn tuottavuus x työn määrä = elintaso (BKT/työtunnit) x (työtunnit/väkiluku) = elintaso Pitkällä aikavälillä elintason kasvu = työn tuottavuuden kasvu Työ- ja elinkeinoministeriö

5 Talouspolitiikan lähtökohdat 2/2 Tällä vaalikaudella on saatava sekä työn määrä että tuottavuus nousuun. Kumpaakaan ei saa unohtaa. Tuottavuuden heikko kasvu finanssikriisin jälkeen on keskeinen syy julkisen talouden epätasapainoon. Martti Hetemäen selvitystyö budjettiriiheen tärkeä. Avainasemassa tuottavuuden osalta: T&K&I Koulutus Liikenneinfra Työ- ja elinkeinoministeriö

6 OECD: Going for Growth raportti Education is the most common reform priority Tax reform, with increasing reliance on property taxes, is a pro-growth priority in many advanced economies Lauren Boone, OECD Chief Economist Työ- ja elinkeinoministeriö

7 Työllisyysaste (15-64-v.) Q2/2019 (tai viimeisin): Suomi jäljessä muita Pohjoismaita ja Saksaa (Lähde: OECD Key Employment Statistics) Työ- ja elinkeinoministeriö

8 Lomautusten määrä laski 44 kuukautta peräkkäin, kunnes touko-kesäkuussa 2019 kasvu pysähtyi (TEM työnvälitystilastot) Työ- ja elinkeinoministeriö

9 Työttömien työnhakijoiden määrä laskee aiempaa hitaammin, nyt alle hengen vauhtia vuodentakaiseen verrattuna Työ- ja elinkeinoministeriö

10 Avointen työpaikkojen määrä julkisessa työnvälityksessä on ennätystasolla, 1. vuosipuolisko (TEM työnvälitystilastot) Työ- ja elinkeinoministeriö

11 Työnantajien mielestä TE-toimisto on hakukanava, joka on vaikuttanut eniten siihen, että työpaikka saatiin täytettyä (Tilastokeskus, työnantajahaastattelut) Työ- ja elinkeinoministeriö

12 Suomessa maahanmuuttajat ovat nuoria ja työikäisiä Ulkomaalaistaustaisen (vas.) ja suomalaistaustaisen (oik.) väestön ikärakenne Naiset Miehet Lähde: Kototietokanta / Tilastokeskus. Työ- ja elinkeinoministeriö

13 Pelkän perusasteen varassa olevien nuorten määrä on korkea vuotiaita pelkän perusasteen varassa olevia on yli Koulutetut osallistuvat useammin aikuiskoulutukseen % Aikuiskoulutukseen osallistuminen koulutusasteen mukaan, % % 40% % % vuotiaat Yli 29-vuotiaat 10% 0% Perusaste Keskiaste Korkea-aste Työ- ja elinkeinoministeriö

14 Mistä työllisen tavoite muodostuu? Laskettu erotus VM:n ennusteuran ja 75 % työllisyysasteen välillä vuonna 2023 Väestörakenteen muutos johtaa työvoiman supistumiseen 76 Työllisyysaste, v ; 72, Työllisyysasteen (15-64) trendi VM ennuste Tavoite ~ hlö Työ- ja elinkeinoministeriö

15 Työllisyysasteeseen vaikuttavia rakennetekijöitä Nostavia tekijöitä Työvoiman tehokas tarjonta Tehokas kysynnän ja tarjonnan yhteensovitus Toimivat kannusteet (verotuksen, etuuksien ja palkanmuodostuksen vuorovaikutus) Muut toimivat työmarkkinainstituutiot, esim. työsuhdeturva ja aktiivinen työvoimapolitiikka Työvoiman hyvä osaamistaso Laskevia tekijöitä Työvoiman tarjonnan rajoitteet Yhteensovituksen ongelmat, esim. alueellinen ja ammatillinen liikkuvuus ei ole riittävää Sosiaaliturvan korkea rajaveroasteet pienituloisilla Liian vähäinen tai tehoton aktiivinen työvoimapolitiikka Työvoiman heikko osaamistaso Työ- ja elinkeinoministeriö

16 Työministerin ensitoimet syksyllä 2019 viisi avainsanaa TYÖVOIMAPALVELUT OSATYÖKYKYISET PALKKATUEN LAAJENNUS KUNTIEN VASTUU OSAAJIEN TARJONTA Työ- ja elinkeinoministeriö

17 Työllisyyden kasvattamisen kohderyhmiä 1/2 Osatyökykyiset Työvoiman ulkopuolella arvioidaan olevan n työkykyistä ja -haluista Työkykyohjelmalla (mm. yhteiskunnallisten yritysten roolin kasvattaminen sekä julkisten hankintojen hyödyntäminen) tavoitellaan muutaman tuhannen hengen vaikuttavuutta työllisyyteen Kuntien roolin vahvistaminen työvoimapalveluissa Nuoret Ilman toimenpiteitä nuorten työttömyyden arvioidaan jäävän n hlö korkeammaksi kuin ennen vuoden 2008 finanssikriisiä Lisäksi osa syrjäytyneistä nuorista kokonaan työmarkkinoiden ulkopuolella Oppivelvollisuuden korotus vaikuttaa hitaasti. Tavoitellaan joidenkin tuhansien lisäystä työllisyyteen pitkällä aikavälillä Muita toimia: Nuorisotakuu. Ohjaamoiden kehittäminen. Valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma Ikääntyvät Viime aikoina nopeimmin kasvava työllisyysreservi Eläkeuudistus nostaa edelleen työllisyyttä Työttömyysturvan lisäpäiväoikeuksien lyhentäminen lisää työllisyyttä 6000 hlö v mennessä (ETK) Työ- ja elinkeinoministeriö

18 Työllisyyden kasvattamisen kohderyhmiä 2/2 Osaajien maahanmuutto ja tehokas kotoutuminen Työperäistä maahanmuuttoa lisäämällä on mahdollista paikata runsasta työvoimapulaa kokevien alojen tilannetta ja siten edistää talouskasvua Suora vaikutus nimelliseen työllisyysasteeseen on hyvin pieni TEM tavoite: nostetaan työperusteinen maahanmuutto hlö/vuosi henkeen vuodessa (nettomaahanmuutto > hlö/vuosi) Kotouttamista kehittämällä voidaan nostaa koko maahanmuuttajaväestön työllisyyttä Merkittävä potentiaali: vuonna 2017 työttömänä noin työikäistä ulkomaan kansalaista ja työvoiman ulkopuolella noin (Tilastokeskus, työssäkäyntitilasto) Onnistunut kotoutuminen on tärkeää julkisen talouden ja huoltosuhteen parantamiseksi: maahanmuuttajaväestön edullisen ikärakenteen takia Työikäisten valtavirta (25-54-vuotiaat) Ennen kaikkea miesten työllisyys on tässä ryhmässä pohjoismaisittain matala Suuri ryhmä, jolloin pienikin parannus työllisyydessä merkitsee paljon Kolmikantaisesti valmisteltavat työmarkkinatoimet TE-hallinnon kehittäminen ja palvelujen lisääminen (palkkatukiprosessien nopeuttaminen ja mm. yhteishankintakoulutuksen ja uraohjauksen lisääminen) Työmarkkinoiden kohtaannon parantaminen Sosiaaliturvan kokonaisuudistus ja pienituloisten työtulovähennys Työ- ja elinkeinoministeriö

19 Koulutusuudistukset Jatkuva oppiminen OKM:ssä käynnistyy Jatkuvan oppimisen uudistus -hanke TEM:ssä työllisyyden ministerityöryhmän alatyöryhmä Osaaminen ja työmarkkinoiden kohtaanto Panostetaan työelämälähtöisiin koulutusmalleihin Uudistetaan yhteisrahoitteisia koulutuksen toteutusmalleja osana muuta TE-palvelujen uudistamistyötä. Tavoitteena erityisesti työmarkkinoiden kohtaannon parantaminen. Työnantajien kanssa yhteisesti suunniteltavien ja rahoitettavien Rekry-, Täsmä- ja MuutosKoulutusten sekä FEC-mallin käytön lisäämiseksi talousarviossa lisärahoitusta työvoimakoulutuksen hankintaan sekä panostuksia TE-hallinnon henkilöstöresursseihin Muuntokoulutuksen lisääminen OKM:n tutkintoon johtavassa koulutuksessa suunnataan lisäresursseja nopeutettuihin muunto-, täydennys- ja erikoistumiskoulutusohjelmiin, joilla aiemmin tutkinnon suorittaneet voivat kouluttautua uudelleen rinnakkaiselle tai kokonaan toiselle alalle Työ- ja elinkeinoministeriö

20 Työllisyyden edistämisen ministerityöryhmä on aloittanut työnsä Teemat: Työvoimapolitiikan palvelurakenne Palkkatuki ja etuudet, ml. työttömyysturva Työkyvyn edistäminen ja osatyökykyisten työllistäminen Osaaminen ja työmarkkinoiden kohtaanto Työperäinen maahanmuutto ja kotouttaminen Työlainsäädäntö Paikallinen sopiminen Työ- ja elinkeinoministeriö

21 KIITOS

22 Kommentit ja kysymykset työministerille K3 toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi osanottajat

23 Työllisyystavoitelaskuri

24 Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla Toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi Pääekonomisti Mauri Kotamäki Johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää

25 Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla Juho Romakkaniemi

26 Tausta Kauppakamareiden tavoitteena on vapaa, vauras, avoin ja kilpailukykyinen Suomi, joka on paras aivan jokaiselle. Sellainen Suomi on paras toimintaympäristö myös elinkeinoelämälle ja yrityksille. (Kauppakamareiden joulukuussa 2018 hyväksytty strategia) Laajan kilpailukyvyn kehittäminen tarkoittaa yhteiskunnan tehokkuuden ja tuottavuuden kasvattamista pitkällä aikavälillä. Tämä kasvattaa yhteiskunnan hyvinvointia. Kilpailukyvyn parantaminen ei ole nollasummapeliä, vaan kaikki maat voivat oppia toisilta ja parantaa hyvinvointiaan. Sijoituksen paraneminen eri mittauksissa kuitenkin tarkoittaa kokonaishyvinvointimme kasvua ja ykköseksi pyrkimisen paras palkinto on maa, jossa kaikilla menee mahdollisimman hyvin. Keskuskauppakamari valmisteli jo 2019 eduskuntavaaleihin suunnatut teesit ja hallitusohjelmatavoitteet tästä näkökulmasta. Tämä toimii hyvänä pohjatyönä entistä laajemman ja yksityiskohtaisemman ohjelmatyön pohjaksi.

27 Uusi ohjelmatyö Ohjelma julkaistaan Kauppakamarin syysvaltuuskunnassa joulukuussa 2019 Julkaistavan ohjelman työnimi on Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla, alaotsikkona Suomesta maailman kilpailukykyisin maa. Ohjelman tarkoituksena on toimia käsikirjana vaikuttamistyöllemme ja kannanmuodostuksellemme tulevina vuosina. Pitkän ajan tähtäimenä on vaikuttaminen vuoden 2023 eduskuntavaalien agendaan ja niiden jälkeiseen hallitusohjelmaan. Toki tarjoamme myös ratkaisuja jo nykyiselle hallitukselle sen työssä matkan varrella. Pohjatyönä pääekonomisti Mauri Kotamäki laatii artikkelin eri kansainvälisten arvioitsijoiden kilpailukykyrankingien sekä Suomea koskevien analyysien keskeisestä sisällöstä. Tätä käytetään teoreettisena pohjana ohjelmassa esitetyille ratkaisuille.

28 Ohjelman osiot: 1) Osaaminen koulutus, jatkuva oppiminen, osaava työvoima, innovaatiot ja IPR:t 2) Toimiva infrastruktuuri liikenneväylät, rahoitusmallit, datainfrastruktuuri, kaavoitus 3) Kannustava toimintaympäristö vero- ja säädösympäristö, julkinen talous, sujuva sääntely 4) Kilpailukykyinen Eurooppa kauppapolitiikka, sisämarkkinat, innovaatiot- ja investoinnit Valmistelu tehdään vaikuttamisyksikön uuden johtajan Johanna Sipolan vetämänä, asiantuntijoiden tehdessä päätyön. Valmistelu toteutetaan sujuvassa ja tiiviissä yhteistyötä kauppakamareiden asiantuntijaresurssien sekä Keskuskauppakamarin valiokuntien kanssa.

29 Verotus 2020-luvulle siirryttäessä Emmiliina

30 Verotuksen kansainvälinen tausta Veronkierron torjunta 2010-luvulla Veroraportoinnin hurja kasvu Digipalvelujen verottaminen Verotuksen digitalisaatio Kansainvälisten veroriitojen lisääntyminen EU:n alv-hankkeet

31 Ajankohtaista Suomessa Kireä ansiotuloverotus Jatkuva sähköisen ilmoittamisen kehittäminen Ympäristöverojen korotukset Monimutkaistuva verolainsäädäntö POSITIIVISTA verotuksen painopisteen siirtäminen ennakoivaan valvontaan

32 K3:n verokommentteja 2019

33 Suomen kilpailukyky 2020-luvulla Pääekonomisti Mauri Kotamäki

34 Sisältö 1. Mitä kilpailukyky on? 2. Mikä on Suomen kansantalouden kilpailukyky? 3. Mitä asialle voisi tehdä?

35 Mitä kilpailukyky on?

36 Kilpailukyky koostuu

37 Kilpailukyky WEF:n mukaan

38 Mikä on Suomen kansantalouden kilpailukyky?

39 Kilpailukyky maailmassa

40 Suomen sijoitus WEF:n vertailussa

41 Mitä asialle voisi tehdä?

42 Työmarkkina

43 Infrastruktuuri

44 Kiitos!

45 Tauko

46 Kauppakamarien yhteiset tavoitteet vuodella 2020: Digitalisaatio ja vastuullisuus Juho Romakkaniemi

47 K johtoryhmä Juho Romakkaniemi toimitusjohtaja Ann-Mari Kemell johtaja verotus & talouspolitiikka Heidi Merikalla-Teir johtaja riidanratkaisu Patrik Lindfors viestintäjohtaja viestintä & sidosryhmät Johanna Sippola johtaja elinkeinopolitiikka Timo Vuori Johtaja, hallituksen sihteeri kasvu ja kv-kauppa Leena Linnainmaa varatoimitusjohtaja -lakiasiat Anne Horttanainen johtaja hallinto & resurssit Samuli Haapasalo Liikenneasioiden neuvonantaja Johnny Åkerholm Talouspoliittinen neuvonantaja Jaakko Laajava* Kv-asioiden neuvonantaja Ilkka Lakaniemi Digitalouden neuvonantaja Kaikki johtoryhmän jäsenet sekä neuvonantajat raportoivat toimitusjohtajalle. *Laajavan sopimus päättynyt. Työtehtävät erillisestä toimeksiannosta. Raportointi Timo Vuorelle.

48 Esimerkki: Verotus & Talouspolitiikka Ann-Mari Kemell johtaja Emmiliina Kujanpää veroasiantuntija 48

49 Kauppakamarien jäsenyritykset n kpl K2 Etelä-Karjala K2 Etelä-Pohjanmaa K2 Etelä-Savo K2 Helsinki K2 Häme K2 Keski-Suomi K2 Kuopion seutu K2 Kymenlaakso K2 Lappi K2 Länsi-Uusimaa K2 Oulu K2 Pohjanmaa K2 Pohjois-Karjala K2 Rauma K2 Riihimäki-Hyvinkää K2 Satakunta K2 Tampere K2 Turku K2 Åland

50 K johtoryhmä Juho Romakkaniemi toimitusjohtaja Pauliina Pulkkinen Viestintä- ja yhteistyöjohtaja - viestintä ja yhteistyö Timo Vuori Johtaja - kansainvälisyys ja kauppa Anne Horttanainen Varatoimitusjohtaja?, hall. sihteeri - hallinto ja resurssit Johanna Sipola johtaja - Vaikuttaminen ja kilpailukyky XX johtaja - Yritysten itsesääntely ja vastuullisuus Edistää viestinnällisin keinoin kauppakamarien strategiassa määriteltyjä tavoitteita, lisää näkyvyyttä sekä ulkoisesti että sisäisesti. Kauppakamariyhteistyön ja tärkeimpien sidosryhmien ml. media kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen ja ylläpito. Edistää yritysten kansainvälistymistä kumppanuuksilla, verkostoilla ja palveluilla Kv-verkostot, asiakirjat, kauppayhdistykset Mahdollistaa Keskuskauppakamarilaisten onnistumisen työssään Hallinto, henkilöstö, talous, it-asiat, kiinteistö, ansiomerkit ja Keskuskauppakamarin Palvelu Oy Isojen visioiden ja rakenteellisten ratkaisujen tuominen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päättäjien pöydälle Talous-, vero,- liikenne-elinkeino ja koulutuspolitiikka, lakiasiat, yhtiöoikeus, arvopaperimarkkinajuridiikka Tarjoaa itsesääntelyn keinoin yrityksille asiantuntevia, lainsäädäntöä täydentäviä ja korvaavia kustannustehokkaita ja yksinkertaisia ratkaisuja. Hoitaa myös K3:n lakisääteiset tehtävät. EKKA, AKA, LTL, Lunastusltk, MEN, HTT, FAI, välittäjäkokeet ja vastuullisuusasiat

51 K henkilöstö (36/42 henkeä) Pauliina Pulkkinen Terhi Walamies Anna Yli- Saunamäki Timo Vuori Anne Hatanpää Jenni Isola Asta Kouri Hannele Visuri Anne Horttanainen Maritta Merinen Mikko Pousi Anne-Mari Sillanpää Helena Pesonen Tarja Nuutinen Keskuskauppakamarin Palvelu Oy Mari Hakkarainen Kirsi Loikas Markus Lähdesmäki Karoliina Koistila (opintovapaa) Eeva Teton (perhevapaa) Johanna Sipola Ville Kajala Mauri Kotamäki Emmiliina Kujanpää Erkko Meri Mikko Valtonen Päivi Wood Anette Holmberg/ Tanja Arvola (perhevapaa)/ Minna Aalto-Setälä (vapaalla) Antti Turunen (opintovapaalla) XXX Paula Paloranta Raisa Harju Eero Yrjö-Koskinen Mari Virta FAI-tiimi Santtu Turunen Adriana Aravena- Jokelainen Elina Kylkilahti Jaana Tikkunen Tiina Salmi / Salla Sointu (perhevapaa)

52 Kauppakamarit ja vastuullisuus Viestintäjohtaja Terhi Koipijärvi, Metsähallitus Vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen, K3

53 Vastuullisuus - liiketoimintaa ja johtamista Terhi Koipijärvi

54 #Russia #Forest #Leadership #Responsibility #Globalbusiness #Equality #Westernriding

55 Ensin rahaa ja sitten hyvää - ei, vaan strateginen vastuullisuus, jossa kaikki kestävyyden osa-alueet toteutuvat yhtä aikaa

56 Ilmastonmuutos Regulaatio Ihmisoikeudet Universaalit sitoumukset Eettinen johtaminen Monimuotoisuus Kaupungistuminen Bio- ja kiertotalous Arktinen Vuorovaikutus

57 Johtaminen

58 Code of Conduct vastuullisen toimijan kivijalka

59 Strateginen lähestymistapa vastuullisuuteen Vastuullisuuden johtaminen ja integrointi toimintaan Vastuullisuus liittyy strategiaprosessiin sen kaikilla tasoilla Arvoilla ja työn merkityksellisyydellä on tyypillisesti vahva yhteys vastuullisuuteen Useat toimintaympäristön trendit liittyvät taloudelliseen-, sosiaaliseen- ja ympäristövastuuseen Vastuullisuus tukee strategisten tavoitteiden saavuttamista Vastuullisuus edistää strategian mukaista arvonluontia ja riskienhallintaa Vastuullisuuden implementointi edellyttää tavoitteisiin perustuvaa johtamista ja selkeän vastuullisuuden tiekartan Integrointi liiketoimintaprosesseihin on olennaista Tavoitteisiin perustuva sidosryhmäyhteistyö Missio Arvot Visio ja strategiset tavoitteet Johtaminen ja politiikat toiminnan ohjeistamiseksi ja kehittämiseksi Prosessit, mittarit ja seuranta Raportointi ja viestintä

60 Vastuullisuuden tiekartta Olennaisuusmäärittely Teemat: johtaminen, ihminen, ympäristö ja yhteiskunta Yhteiset mitattavat tavoitteet ( ) ja raportointi Integrointi SDG:hin (Agenda 2030) YK Ruggie periaatteet Kannustinjärjestelmät Prosessit: compliance, johtaminen, riskienhallinta, hankinta, viestintä

61 Hyvämaineinen yritys selviää kriiseistä Maine on aineetonta pääomaa, jonka sidosryhmät määrittelevät Maine syntyy tekojen ja viestinnän yhteisvaikutuksesta brändi ei voi olla päälle liimattua Maine ansaitaan, se on historiaa ja tulevaisuuden odotuksia Maine = eettisyys, vastuullisuus olemassa olon oikeutus

62 Arvonluontia

63 Edelläkävijän plussat ja miinukset

64 HYVIS JA PAHIS

65 Kohti yhtenäistä brändiä Metsähallituksen polku kohti yhtenäistä mentaalibrändiä ARVOT VASTUULLISUUS- OHJELMA STRATEGIAN PÄIVITYS METSÄHALLITUKSEN TARKOITUS - BRÄNDISTRATEGIA

66 #kestäväätekoa Metsähallituksen vuosikertomus

67 Vastuullisuuskoulutukset käynnistyvät Vastuullisuusasiantuntija Eero Yrjö-Koskinen

68 K3:n vastuullisuustyön taustaa K3:n valtuuskunta päätti syksyllä 2018 vastuullisuustyön käynnistämisestä Pyöreän pöydän keskustelut keväällä 2019, joissa pohjustettiin vastuullisuustyön painopisteitä ja tulevia linjauksia Vastuullisuusasiantuntija aloitti työt helmikuussa, vastuullisuuslautakunta nimettiin toukokuussa ja se kokoontui ensimmäistä kertaa kesäkuussa Kattava edustus yritysmaailmasta, edustajia myös tutkimuslaitoksista ja järjestökentästä - Hanna-Leena Pesonen, dekaani, Jyväskylän yliopisto (lautakunnan puheenjohtaja) - Kati Ihamäki, johtaja, OP-ryhmä (vpj) - Anne Ekberg, viestintä- ja markkinointijohtaja, Fiblon Oy - Minna Halme, professori, Aalto-yliopisto - Terhi Koipijärvi, viestintäjohtaja, Metsähallitus - Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja, Lassila & Tikanoja Oy - Ari Nissinen, kehittämispäällikkö, Suomen ympäristökeskus - Anja Peltonen, johtaja (kuluttajapolitiikka), Kilpailu- ja kuluttajavirasto - Michaela Ramm-Schmidt, johtaja, Baltic Sea Action Group - Lea Rankinen, vastuullisuusjohtaja, SOK - Elina Seppälä, Energy Sourcing Director, Stora Enso Oy - Leo Stranius, toiminnanjohtaja, Kansalaisareena

69 Taustakartoitus ja koulutustilaisuudet K3 kartoitti yhteistyössä Gaian kanssa yritysten haasteita päästövähennysten toteuttamisessa => kyselyn perusteella koulutustilaisuudet räätälöidään kullekin paikkakunnalle sopiviksi Koulutustilaisuudet käynnistyvät syksyllä ja järjestetään seitsemällä paikkakunnalla: Helsinki (22.10.), Turku (24.10.), Vaasa (29.10.), Tampere (30.10.), Oulu (5.11.) ja Lahti (12.11.) Koulutukset puolen päivän työpajoja, joihin mahtuu kuhunkin 30 osallistujaa Koulutusten sisältö: hiilineutraalius vuoteen 2035 tai viimeistään 2040 mennessä, päästövähennyksiä koskevat tavoitteet ja keinovalikoima viiden vuoden välein, kompensaatiomekanismit mahdollisia jos muut keinot on käytetty, hankintaketjun päästöille etsitään toimiva lähestymistapa Vastuullisuuslautakunta arvioi vuosittain yritysten edistymistä ja myöntää oikeuden ilmastomerkin käytölle Ilmastomerkille luodaan oma logo ja sen käyttöä ohjaavat säännöt

70 Koulutustilaisuuksien hinta ja vastuullisuustyön jatko Koulutukset avoimia kaikille Koulutuspäivän normaalihinta: alv/osallistuja Jäsenhinta: alv/osallistuja Alueellisten kauppakamareiden toivotaan rekrytoivan osallistujia koulutustilaisuuksiin => komissio 100 /kauppakamarin jäsenosallistuja Alueellisen kauppakamarin toimitusjohtajan puheenvuoro sisällytetään ohjelmaan Paikallinen yritys-case esille Vastuullisuustyö jatkuu ihmisoikeuksia, sosiaalista vastuuta ja ympäristövastuuta koskevien koulutusten valmistelulla Ihmisoikeudet ja sosiaalinen vastuu keväällä 2020, ympäristövastuu syksyllä 2020 Säännöllinen palautekysely koulutusten sisällön kehittämiseksi K3 korostaa vastuullisuuden kasvavaa merkitystä yritysten kilpailukyvyn kannalta Vastuullisuustyön tueksi toivotaan tukea alueellisten kauppakamareiden toimitusjohtajilta

71 Vastuullisuus on uusi megatrendi

72 Kiitos!

73 Kauppakamarit ja digitaalisuus Johtaja Anne Horttanainen, K3 Tietohallintopäällikkö Max Moiseev, HSKK

74 Lisäarvoa yhdessä tekemällä Yhteiset digitalisaatiohankkeet Anne Horttanainen & Max Moiseev

75 Lisäarvoa yhdessä tekemällä Miksi yhdessä? Mitä yhdessä? Eteneminen ja resurssit

76 Miksi yhdessä?

77 Miksi yhdessä? Kauppakamareilla on paljon samoja toiminnan organisointiin ja kehittämiseen liittyviä tarpeita Käytämme paljon aikaa ja resursseja samojen asioiden ratkaisemiseen - resurssihukka on ilmeinen Yhä useampi onnistunut projekti tai hankinta vaativat erityisasiantuntemusta tietohallinnosta, -turvasta, -suojasta ja laaja-alaista teknologiaymmärrystä Digitalisaatio ei ole tulevaisuutta se on jo tapahtunut. Ovatko kauppakamarit mukana?

78 Miksi yhdessä? Nykyisen tietosuojalainsäädännön vaatimukset (GDPR) ja valmistella olevat uudet EU-sisämarkkinoiden regulaatiohankkeet (mm. eprivacy) asettavat täysin uusia tarpeita ja vaatimuksia kauppakamareille Kyberrikollisuuden torjunta ja tietoturvavaatimukset niin ikään edellyttävät jatkuvaa panostusta Digitalisaation hyvällä johtamisella mahdollistetaan kasvu ja rakennetaan edelläkävijän kuva On ajan kysymys, milloin joudumme laajan tietovuodon tai tietoturvarikkomuksen uhriksi.

79 Koko kauppakamariryhmän kilpailukyvyn ja tulevaisuuden kehityksen kannalta on elintärkeää, että kauppakamarit pysyvät digitaalisessa kehityksessä mukana.

80 Mitä yhdessä?

81 Mitä yhdessä? (kysely 20 kauppakamarille kesä 2019) 17/20 kauppakamaria pitivät yhteisten resurssien tehostamista kannatettavana ja tärkeänä 18/20 pitivät tietoturva- ja tietosuoja-asioiden hoitoa ryhmätasolla välttämättömänä 14/20 olivat kiinnostuneita mahdollisuudesta yhteisestä CRM-ratkaisusta 15/20 kauppakamaria on ilmoittanut ehdokkaansa perustettavaan työryhmään Useampi kauppakamari on nostanut paikallisen asiantuntemuksen hyödyntämisen tärkeyden ja peräänkuulutti monimuotoisuuden säilymisen jatkossakin

82 Mitä yhdessä? 1. Yhteiset järjestelmät ja työkalut 2. Tietosuoja- ja tietoturva-asiat: koulutus, neuvonta ja tuki 3. Jatkuvat koulutukset yhteisten työkalujen käyttöön 4. Puite- ja hankintasopimukset Opt-In / Opt-Out-periaatteella 5. Neuvontaa ja tukea hankinnoissa & teknologiavalinnoissa

83

84 Eteneminen ja resurssit

85 Eteneminen ja aikataulu Kesäkuun toimitusjohtajien kokouksessa on päätetty työryhmän perustamisesta, jonka tehtävänä on linjata yhteistyön suuntaviivoja ja laajuutta Työryhmän kokoonpano on jo valittu useampi edustaja erikokoisista kauppakamareista Työryhmä aloittaa työskentelyn syyskuussa Työryhmä valmistelee ehdotusta, joka tuodaan toimitusjohtajien kokoukseen myöhemmin syksyllä Tietosuoja- ja tietoturva-asioiden neuvonta ja ohjaus alkavat per heti

86 Rahoitus ja resurssit Hyödynnetään olemassaolevia resursseja (Helsingin seudun kauppakamarin tietohallinto ja Keskuskauppakamarin asiantuntijat) ja tarvittaessa hankitaan uusia resursseja ostopalveluina tai rekrytoimalla Kustannukset jaetaan kauppakamareiden kesken suhteessa jäsenmäärään Toiminnan kustannukset alustavan arvion mukaan asettuvat tasolle 0,35 /jäsen/kk 1 /jäsen/kk

87 Digitalisaation mahdollisuuksia hyödyntämällä varmistamme kauppakamareiden aseman edelläkävijöinä ja mahdollistamme uusien tulovirtojen synnyn innovaatioiden kautta.

88 Ryhmätason hankkeet 2020 Ulkomaankaupan asiakirjajärjestelmät uusitaan kokonaisuudessaan (alkuperätodistukset ja muut vahvistettavat asiakirjat) Tietoturvaa/tietosuojaa kehitetään & valmistaudutaan tulevaan eprivacy-asetukseen Tietohallinnon kehittämistyöryhmän linjausten toimeenpano

89 Kiitos!

90 Kehittämis- ja vaikuttamistavoitteet Toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi

91 Vaikuttamistavoitteet Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla ohjelmatyö Hallitusohjelman avainkohtiin vaikuttaminen Valmistautuminen kuntavaaleihin ja mahdollisiin maakuntavaaleihin (huhtikuu 2021)

92 Kehittämistavoitteet Ulkomaankaupan asiakirjojen ja järjestelmien uudistaminen It-hankkeiden yhteensovittaminen Verkkosivu-ja ilmeuudistus Kauppakamarien vastuullisuustoimet

93 Aikataulut vuodelle 2020 Johtaja Pauliina Pulkkinen

94 K3 hallituksen ja valtuuskunnan kokoukset 2020 Pe To To Ti 9.6. valtuuskunnan kevätkokous ja pj-lounas Ti suunnittelupäivä Ti Ti Pe valtuuskunnan syyskokous ja illallisgaala

95 Tj-kokoukset 2020 Ti Teams-palaveri klo Ke Tj-kokous klo Ti Teams-palaveri Ke Tj-kokous Ke Tj-kokous Tampereella aamupäivällä Hallituspaikkatapahtuman yhteydessä. KESÄ

96 Ti Teams-palaveri Syyskuussa kauppakamaripäivien yhteydessä Ti Teams-palaveri Ke Tj-kokokous Ti Teams-palaveri

97 Cocktails!

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto Janne Savolainen Erityisasiantuntija Ajankohtaista Hallitusohjelman toimeenpano on käynnistynyt Uraohjauksen merkitys

Lisätiedot

Suomalaisen työpolitiikan linja

Suomalaisen työpolitiikan linja Suomalaisen työpolitiikan linja - Työmarkkinoiden muutostilanne ja haasteet - Suomalaisen työpolitiikan kokonaisuus ja tavoitteet - Suomen työmarkkinareformin lähtökohtia - Hallituksen periaatepäätös Työministeri

Lisätiedot

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työ & työllisyys lukuja (lokakuu 2012) Työlliset (Tilastokeskus TK): 2 467

Lisätiedot

Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys. Pääministeri Juha Sipilä

Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys. Pääministeri Juha Sipilä Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys Pääministeri Juha Sipilä Hallituksen talouspoliittiset tavoitteet TOTEUTUVAT VAATIVAT VIELÄ TÖITÄ Työllisyysaste

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Arvaamaton toimintaympäristö 2017 (lähde: The Ecomomist, The Moscow Times) Toimintasuunnitelma 2017 2 Tausta-aineistoa lähde ICC Toimintaympäristö Kasvava poliittinen ja taloudellinen epävarmuus Suomalaisten

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu 8.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu 22.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun

Lisätiedot

Älykkäitä tekoja Suomelle

Älykkäitä tekoja Suomelle Älykkäitä tekoja Suomelle Teknologiateollisuuden tavoitteet hallituskaudelle 2019-2023 TekojaSuomelle.fi Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51 % Suomen viennistä 310 000 ihmistä työskentelee

Lisätiedot

HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma

HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma HE Talousarvioksi 2018 (pl 32) Työvoiman kohtaanto-ongelma Työvoiman kohtaanto-ongelma on vakava: Tarvitaan järeämpiä toimenpiteitä Yrityksillä on vakavia rekrytointihaasteita joka puolella maata ja pula

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016

Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:

Lisätiedot

Kestävän talouden Suomi. Talouspolitiikan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen

Kestävän talouden Suomi. Talouspolitiikan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen Kestävän talouden Suomi Talouspolitiikan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen Kestävän talouden kivijalat Ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää talouskasvua Korkea työllisyysaste Kestävä julkinen talous

Lisätiedot

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Tammikuun lopussa 47 880 48 314 +

Lisätiedot

ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Juha Levy

ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Juha Levy ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2017 Yleistä tarkistuksesta Viime syksynä laadittu sopimus on monivuotinen (16-19) Nyt tarkistus sopimukseen vuodelle 2017 mahdollisimman kevyesti Uutta

Lisätiedot

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä

TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 24.4.2014 klo

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Rahoitusmalliuudistus ja strategiatyö: näkökulmia Jyväskylän yliopistosta

Rahoitusmalliuudistus ja strategiatyö: näkökulmia Jyväskylän yliopistosta Miten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen uudet rahoitusmallit vaikuttavat korkeakoulujen kv-toimintaan nyt ja tulevaisuudessa? Rahoitusmalliuudistus ja strategiatyö: näkökulmia Jyväskylän yliopistosta

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp) Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp) Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Henna Busk Pellervon taloustutkimus PTT 6.10.2016 Talouden näkymät PTT näkemys talous-

Lisätiedot

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta

Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta Elinvoima- ja osaamislautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelma 2018 Esittely, elinvoima- ja osaamislautakunta 20.12.2017 Strateginen johtamisjärjestelmä TAMPEREEN STRATEGIA VISIO JA TAVOITELTAVAT TULOKSET

Lisätiedot

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00

Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2014 25.3.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä

Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2013 26.11.2013

Lisätiedot

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän Työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 21.10.2014 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ Jyväskylä Helena Kasurinen

ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ Jyväskylä Helena Kasurinen ELINIKÄISEN OHJAUKSEN YHTEISTYÖRYHMÄ 2010-2013 Jyväskylä 27.1.2011 Helena Kasurinen Elinikäinen ohjaus Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto z Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Ajankohtaista Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteesta Lokakuu 2016 Lokakuu 2015 Työttömyysaste 13,8% 14,6% TE-toimiston asiakkaita 48

Lisätiedot

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu

Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras. Työllisyyskatsaus, toukokuu NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon nuorten työttömien aktivointiaste toukokuussa 45 % Suomen kolmanneksi paras Työllisyyskatsaus, toukokuu 2013 25.6.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Alueiden kilpailukyky 2011

Alueiden kilpailukyky 2011 Valtakunnalliset sekä taustamuuttujakohtaiset tulokset 1 Kuinka paljon seuraavat tekijät vaikuttivat/vaikuttavat yrityksenne sijaintiin ja toimintaedellytyksiin alueella? Kaikki vastaajat, n=1280 Yritykselle

Lisätiedot

Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille. 14. elokuuta 2019

Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille. 14. elokuuta 2019 Valtiovarainministeri Mika Lintilän talousarvioehdotus: Luottamusta ihmisille ja yrityksille 14. elokuuta 2019 Suomen talous kasvaa hidastuen Maailmantalouden kasvu vaimenee Epävarmuuden kasvu vähentää

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 23.7.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun Työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 20.1.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

TRAFI sidosryhmätapaaminen

TRAFI sidosryhmätapaaminen TRAFI sidosryhmätapaaminen ELY-keskuksen ja TE-toimiston strategiset tavoitteet Lapissa vuosille 2016-2019 Rovaniemi 16.12.2015 Lappilainen tulokulma Toimintaympäristöanalyysi ja tavoitteet laadittu tiiviissä

Lisätiedot

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 5.4.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN

Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET RESILIENSSI OSAAMINEN Päivitetty 6.2.2019 Keski-Suomen Elinikäisen ohjauksen kehittämisryhmä: ELINIKÄISEN OHJAUKSEN STRATEGISET PAINOPISTEET 2019-2020 PAINOPISTEET JA TAVOITTEET: NUORET RESILIENSSI OSAAMINEN Osaajien positiivinen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Nuorten tulosperustaiset hankinnat

Nuorten tulosperustaiset hankinnat Nuorten tulosperustaiset hankinnat Tausta Syksyn 2017 budjettiriihessä hallitus päätti lisätä tulosperusteisten hankintojen resursointia TE-hallinnossa Hallituksen linjauksen mukaisesti uudet tulosperusteiset

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Alle 25-vuotiaita työttömänä Etelä-Savossa yli 200 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.00

Alle 25-vuotiaita työttömänä Etelä-Savossa yli 200 enemmän kuin vuosi sitten. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.00 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Alle 25-vuotiaita työttömänä Etelä-Savossa yli 200 enemmän kuin vuosi sitten Työllisyyskatsaus, lokakuu 2014 25.11.2014 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Syyskuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2013 20.8.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta

Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta Työn murros ja elinikäinen oppiminen Suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta 25.5.2018 Työn murros on jo täällä työn murros, automatisaatio, robotisaatio, tekoäly Annamme talouskasvun tyrehtyä nykyisen

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Joulukuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.

Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9. NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät

Lisätiedot

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue

Eurooppa strategia. Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 -strategia Merja Niemi Alueiden kehittämisen ja rakennerahastotehtävien tulosalue Eurooppa 2020 Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia= visio 3 temaattista prioriteettia 5 EU-tason

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT edustaa laajasti koko rakennusalaa

Rakennusteollisuus RT edustaa laajasti koko rakennusalaa Rakennusteollisuus RT edustaa laajasti koko rakennusalaa Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuus RT ry edustaa rakennusalan yrityksiä elinkeinopoliittisissa, teknisissä ja työmarkkina-asioissa RT-liittoyhteisöön

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00

Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9:00 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa elokuun työttömyysluvut pahimmat sitten vuoden 2005 Työllisyyskatsaus, elokuu 2013 24.9.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun

Lisätiedot

Työllisyystiistai

Työllisyystiistai Työllisyystiistai 3.9.2019 @Työllisyystiistai Uuden hallituksen työllisyyslinjaukset klo 10:00 Klo 10.35 Hyvät käytännöt klo 11:00 VIP-vieras Hallitusohjelman linjauksista ja toimeenpanosta Valtiosihteeri

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

Miten Kanta-Hämeen työllisyys entistäkin paremmaksi?

Miten Kanta-Hämeen työllisyys entistäkin paremmaksi? Miten Kanta-Hämeen työllisyys entistäkin paremmaksi? Kanta-Häme kartalle! Eduskuntavaaliehdokkaiden tilaisuus 12.3.2019 Hämeenlinna Eija Mannisenmäki, johtaja, Hämeen TE-toimisto p. 0295 041 840, eija.mannisenmaki@te-toimisto.fi

Lisätiedot

Rakennusteollisuus RT edustaa laajasti koko rakennusalaa

Rakennusteollisuus RT edustaa laajasti koko rakennusalaa edustaa laajasti koko rakennusalaa ry ry edustaa rakennusalan yrityksiä elinkeinopoliittisissa, teknisissä ja työmarkkina-asioissa RT-liittoyhteisöön kuuluvat keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus,

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja?

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? 25.9.2017 Alle 25 v. työttömät koulutuksen mukaan (TEM/työnvälitystilasto 1207) Elokuu 2016 Elokuu 2017 Muutos (%) Koulutus yhteensä 46 161 36 587 20,7

Lisätiedot

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-hankkeet ja rahoitusmahdollisuudet Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020,

Lisätiedot

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille

Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) joulukuu 2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00

Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömien määrä kasvoi Etelä-Savossa vuodentakaisesta 7 % ja koko maassa 17 % Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2013 21.5.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) huhtikuu 2018 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 29.8.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus. Osastopäällikkö Ilona Lundström

Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus. Osastopäällikkö Ilona Lundström Suomen energiakentän innovaatioiden tulevaisuus Osastopäällikkö Ilona Lundström 17.3.2019 EU:n energia- ja ilmastotavoitteet 2030 EU:n ilmastotavoitteet KHK vähennystavoite vähintään 40 % vuoteen 2030

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset

Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 KEINOlaiset 18.9.2018 KEINO 1 Sisältö o KEINOsta lyhyesti o Ajankohtaista: o Tilaajaryhmätoiminta käynnistyy! o Muutosagenttien haku alkaa! o Kestävien

Lisätiedot

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2015 23.4.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015

KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015 KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015 Lassila & Tikanoja Oyj 2 MAAILMA ON RAJUSSA MURROKSESSA Lassila & Tikanoja Oyj Mukaillen: Finland Futures Research Centre

Lisätiedot

Nuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014. Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä

Nuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014. Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä Nuorisotakuu tilannekatsaus 01/2014 Timo Hakala/ Kaakkois-Suomen ELY-keskus/ Työllisyys ja osaamispalvelujen hankintaryhmä Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa

Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa 3.11.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kouluttaja Pohjanmaa Häme Keski-Suomi Uusimaa

Lisätiedot

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.

Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9. NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta Työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 22.12.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00

Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, tammikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HELMIIKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten miesten työttömyys on lisääntynyt syksystä selvästi Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, tammikuu 2013 26.2.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste 14.5.2019 Erno Mähönen ja Liisa Larja Työllisyyden ja työttömyysasteen muutokset Erno Mähönen Takana poikkeuksellisen hyvä vuosi työllisyyden kasvu hidastuu väistämättä

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Lokakuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Osaamistarpeiden muutos koulutuksen haasteena Kommentti työn, tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Julkinen keskustelu työn murroksesta ja suuri osa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Marraskuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot