Muodostelmaluistelun Kutsukilpailut
|
|
- Lotta Mäki
- 4 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Muodostelmaluistelun Kutsukilpailut Seniorit, Kansalliset juniorit, Kansalliset noviisit ja tulokkaat Riihimäki Järjestäjä: Riihimäen Jäätaiturit ry.
2 Tervetuloa seuraamaan kisoja! Lämpimästi tervetuloa Riihimäen Jäätaitureiden syksyisen perinteisiin kutsukilpailuihin joukkueille, talkoolaisille ja niille, jotka seuraavat kisoja striimattuna omalta kotisohvalta! Perinteitä täydentämään on nyt tullut tilanteesta johtuvia erikoisjärjestelyitä, joiden avulla voimme tarjota kaikille mahdollisuuden kannustaa kilpailevia nuoriamme turvallisesti. Toivomme, että kaikki voivat jakaa tukijoukoilleen, mummoille ja kummeille ja miksei pidemmällekin kilpailun katselulinkkiä ja rohkaista liittymään kannustamaan! Aloitamme omien joukkueiden kisakauden näin kotikisoista, ja varsin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Keväällä muiden seurojen tapaan jouduimme keskeyttämään toimintamme ja palasimme jäälle ahkeroimaan vasta kesäkuussa. Tämä on haastanut pientä seuraamme ennen näkemättömällä tavalla, ja olen tavattoman ylpeä tämän porukan sisukkuudesta, valmennuksen sinnikkäästä työstä ja omien nuortemme tinkimättömästä halusta luistella. Tilanteesta huolimatta jokainen joukkueemme puhaltaa yhteen hiileen ja jakaa harrastuksen sekä kisaamisen riemua myös ympärilleen. Tätä iloa ja työn tulosta teidän on nyt tänään mahdollista todistaa. Vaikka alkanutta kautta leimaa myös menetys, olemme onnistuneet aloittamaan kauden neljällä kilpailevalla joukkueella. Chicas -perheeseemme liittyi kesällä myös Chicas Élites, joka kilpailee Kansalliset Seniorit sarjassa. Keväällä vahvistui myös se, että tauolla ollut Chicas del Sol Kansalliset Juniorit-sarjassa pystyi palaamaan kisajäille. Vanhat tutut Chicas del Amor Kansalliset Noviisit-sarjassa sekä Mini Chicas Tulokkaat-sarjassa jatkavat toimintaansa. Seuramme aloittaakin kisakauden historiallisesti, kun kaikki neljä joukkuetta ovat nyt samalla jäällä, ja jokainen neljästä sarjasta mukana tässä kilpailussa. Joukkueidemme rinnalla kilpailee tänään kahdeksan muuta hienoa joukkuetta, joiden esittelyt teidän on mahdollista lukea seuraavilta sivuilta. Koko seuran puolesta kiitän heitä tuhannesti osallistumisesta ja mukanaolosta. Kilpaillaan tänään hyvässä hengessä, kerätään yhteistyöstä voimaa ja kannustetaan toisiamme. Tämän lisäksi on tärkeää, että me paikalla olevat noudatamme hygieniaohjeita, ja muita erityisjärjestelyitä, jotka olemme ottaneet käyttöön tapahtuman järjestämiseksi turvallisesti. Viimeiseksi haluan kiittää tänään mukana olevaa talkooväkeä. Teidän panoksenne mahdollistaa kisojen onnistumisen ja on monella tapaa seuramme selkäranka. Jatketaan hyvää työtämme pienen seuran ja Riihimäkeläisen Muodostelmaluistelun puolesta! Hienoa kisapäivää kaikille, Nina Hannola Kilpailun johtaja Puheenjohtaja Riihimäen Jäätaiturit Ry
3 Tärkeitä tietoja: Kilpailun tuomarit Aura Hilkamo (Ylituomari) Hannele Alanen Elise Salpio Kilpailun johtaja Nina Hannola Kilpailun sihteeri Johanna Kivistö Ensiapuvastaava Mikko Räsänen Puffetti Seuramme puffetti palvelee luistelijoita ulkona kilpailuiden ajan. Myynnissä makkaraa, suolaisia- ja makeita leivonnaisia, makeisia, virvoitusjuomia, teetä ja kahvia. WC.t WC.t sijaitsevat vanhan hallin aulassa sekä pukukoppien yhteydessä Valokuvaaminen Kilpailusuoritusten kuvaaminen on sallittua omaan käyttöön. Luistelijoiden turvallisuuden takaamiseksi, salamavalon käyttäminen on ehdottomasti kielletty HUOM!! Liikkumista katsomossa tulee välttää kilpailusuoritusten aikana!
4 KILPAILUPÄIVÄN AIKATAULU Riihimäen Jäätaitureiden kutsukilpailu TULOKKAAT Koppiin Jään laidalle Jäälle Jäältä Kopista Koppi Amicae Aboenses 8:33 8:58 9:00 9:06 1 ja 2 Mini Chicas 8:39 9:04 9:06 9:12 painisali Ad Altiora 8:45 9:10 9:12 9:18 3 ja 4 JÄÄDYTYS 9:18 9:38 Amicae Aboenses (toinen suoritus) 9:36 9:38 9:44 10:04 1 ja 2 Mini Chicas (toinen suoritus) 9:42 9:44 9:50 10:10 painisali Ad Altiora (toinen suoritus) 9:48 9:50 9:56 10:16 3 ja 4 JÄÄDYTYS 9:56 10:16 PALKINTOJENJAKO alkaa noin 10:20 NOVIISIT Chicas del Amor 10:23 10:48 10:50 10:56 painisali Shiny Lakers 10:29 10:54 10:56 11:02 1 ja 2 Ad Astra 10:35 11:00 11:02 11:08 3 ja 4 JÄÄDYTYS 11:08 11:28 Chicas del Amor (toinen suoritus) 11:26 11:28 11:34 11:54 painisali Shiny Lakers (toinen suoritus) 11:32 11:34 11:40 12:00 1 ja 2 Ad Astra (toinen suoritus) 11:38 11:40 11:46 12:06 3 ja 4 JÄÄDYTYS 11:46 12:06 PALKINTOJENJAKO alkaa noin 12:10 JUNIORIT Spicy Lakers 12:13 12:38 12:40 12:46 1 ja 2 Altius 12:19 12:44 12:46 12:52 3 ja 4 Chicas del Sol 12:25 12:50 12:52 12:58 painisali JÄÄDYTYS 12:58 13:18 Spicy Lakers (toinen suoritus) 13:16 13:18 13:24 13:44 1 ja 2 Altius (toinen suoritus) 13:22 13:24 13:30 13:50 3 ja 4 Chicas del Sol (toinen suoritus) 13:28 13:30 13:36 13:56 painisali JÄÄDYTYS 20 min 13:36 13:56 PALKINTOJENJAKO alkaa noin 14:00 SENIORIT Team la Fiesta 14:03 14:28 14:30 14:36 14:56 1 ja 2 Chicas Élites 14:09 14:34 14:36 14:42 15:02 3 ja 4 PALKINTOJENJAKO alkaa noin 15:10
5 TULOKKAAT SARJA Ad Altiora Porvoon taitoluistelijat Luistelijat: Pesonen Emilia (C), Lius Sahar, Sammalvaara Henna, Law Saana, Keravuori Sofia, Kolehmainen Ria, Sipiläinen Mila, Amaral Layla, Björkman Sophia, Lius Warda, Kuustonen Jessica, Seppänen Nella, Sundström Minea, Kuustonen Tessa (A), Vahtera Saana, Laatikainen Ruut, Halonen Iiris, Eklund Mea Valmentajat: Anna Asikainen ja Tuuli Raaska Joukkueenjohtajat: Katja Sipiläinen ja Teija Kuustonen Joukkueen keski-ikä 8,5 vuotta ( ) Ohjelman teema: Barbien matka prinsessalinnaan
6 Amicae Aboenses Turun Riennon Taitoluistelu Luistelijat: Ahtinen Kerttu, Degerholm Emilia, Giers Ada, Heinonen Stella, Järviö Sanni (A), Karjalainen Kiira, Keihäs Fanny, Lindgren Peppi, Nieminen Viola, Oksanen Iina, Piiroinen Sara, Pitkänen Eeva-Leena, Raikko Seela (A), Ramstedt Elisabeth (C), Saario Aada, Salama Matilda, Sild Laura-Liisa, Takkula Onerva, Talvitie Sini, Tuomela Elli, Uttula Alma, Uusitalo Aava, Varjonen Iiris, Vartiainen Nella, Åkerblom Peppi Valmentajat: Mari Giers ja Eveliina Välimaa Joukkueenjohtaja: Mari Oksanen Joukkueen keski-ikä 7,96 vuotta ( ) Ohjelman teema: Nuorallatanssijat
7 Mini Chicas Riihimäen Jäätaiturit Luistelijat: Gradinar Kira, Harju Charlotta, Jetsu Emma (C), Jääskeläinen Nella, Lampila Sofia, Lampila Sylvia, Nevalainen Isla, Nordström Rianna, Palonen Christina, Saloranta Pihla, Sinisalo Eevi, Sivonen Sonja, Sohlman Anni, Toivonen Jenni, Vikström Nelli (C), Vilhunen Lumi, Vilhunen Tuuli Valmentajat: Emilia Mollberg ja Eveliina Taipale Joukkueenjohtaja: Heidi Hyväri Joukkueen keski-ikä: 10,5 vuotta ( ) Ohjelman teema: Tiger Boo
8 KANSALLISET NOVIISIT SARJA Ad Astra Porvoon Taitoluistelijat Ry Luistelijat: Anttila Aura, Gabrielsson Ronja, Huovinen Inari, Hyttinen Ulla, Kauhanen Sara, Korpela Kerttu, Korpela Martta, Lindblad Fanny, Mustakallio Saara (C), Mäkinen Maaria, Naumova Maria, Panova Sofja, Putkinen Anastasia, Selin Emma, Smedberg Selma, Tirkkonen Venla (C) Valmentajat: Tuuli Raaska ja Anna Asikainen Joukkueenjohtaja: Kristiina Putkinen ja Salla Tillaeus-Smedberg Joukkueen keski-ikä: 12,6 vuotta ( ) Ohjelman teema: Luonnonkatastrofista selviytyminen
9 Chicas Del Amor Riihimäen Jäätaiturit Luistelijat: Tessa Pohjantähti, Anni Niiranen, Ilona Mikkonen, Anette Selin, Janina Vuorenmaa, Malla Tamminen, Emma Laakso (C), Eeva-Maria Viitaila, Mathilda Turunen, Iia Rouvali (A), Moona Hannola, Siru Perttala, Veera Saarinen, Iitu Salonen, Oona Turkkila, Alina Valtanen, Sofia Pelander Valmentajat: Eveliina Taipale, Emmi Taipale ja Emilia Mollberg Joukkueenjohtaja: Nina Hannola Joukkueen keski-ikä: 11,53 vuotta ( ) Ohjelman teema: Doran Seikkailu
10 Shiny Lakers Uplakers Taitoluistelu Luistelijat: Lehtonen Sofia, Vehkakoski Outi, Kotelba Laura, Rantala Johanna, Suominen Helmi, Prusi Saimi (C), Vähä-Jaakkola Aino (A), Salokangas Enni, Hyytinen Ella, Löppönen Iina, Salonen Erika, Lounamaa Silja, Rantanen Aino, Flander Anni, Kröger Noora, Lehti Iines, Aalto Unna, Manninen Sofia, Virta Olivia, Laaksomaa Veera, Sankari Linnea, Mattsson Mella, Nieminen Viena Valmentajat: Janette Hinkka ja Kaisa Kauhanen Joukkueenjohtaja: Johanna Lappeteläinen ja Marika Vuorinen Joukkueen keski-ikä: 11,7 vuotta ( ) Ohjelman teema: Cheer Up!
11 KANSALLISET JUNIORIT SARJA Altius Porvoon Taitoluistelijat Luistelijat: Lotta Puustinen (C), Emma Lönnberg, Venla Vehkaluoto, Emilia Weckman, Suvi Kaasalainen Oona Isokoski, Maija Gattuso, Ella Lipiäinen, Aada Lipiäinen, Hertta Kivikko, Emmi Liakka, Venla Sihto, Jeta Dumani, Henni-Sofia Torkkel, Olivia Pursio, Iida Sauremaa, Iida Sihto, Kiia Metso (C), Iida-Sofia Vesala, Kaisla Lehosmaa Valmentajat: Tiina Poranen ja Ilona Tiala Joukkueenjohtaja: Outi Saarenpää ja Jaana Sauremaa Joukkueen keski-ikä: 15,4 vuotta ( ) Ohjelman teema: Maailmanpuu
12 Spicy Lakers Uplakers Taitoluistelu Luistelijat: Hermio Siiri, Hakari Tiia (A), Murtoma ki Ella, Lahtinen Tilda, Majanen Siiri, Virtanen Sofia, Sulko Kiia, Nieminen Ella, Tuohenmaa Josefina, Sillanpa a Aliisa, Saarinen Linnea, Hinkka Oona, Baruffato Milla (C), Pennanen Iina, Pitka niitty Aino, Nevasalmi Nora, Hiltunen Venla, Kaasalainen Saana, Parviainen Emma Kuvasta puuttuu: Sa rkija rvi Sofia Valmentajat: Janette Hinkka ja Kaisa Kauhanen Joukkueenjohtaja: Marika Hakari ja Taina Hiltunen Joukkueen keski-ikä: 15,7 vuotta ( ) Ohjelman teema: Valtiatar
13 Chicas del Sol Riihimäen Jäätaiturit Luistelijat: Pihlaja Essi, Karjalainen Anni, Perttula Jenna, Peltonen Kiia, Varjonen Martta (C), Paajanen Fiina, Salonen Hanna-Mari (A), Liitola Viia, Räsänen Saaranella,, Salonen Pinja, Kivistö Kaisa, Virta Jonna, Kärkkäinen Eda, Kivistö Maisa, Nukarinen Iris Valmentajat: Emmi Taipale ja Eveliina Taipale Joukkueenjohtaja: Kati Karjalainen ja Kati Räsänen Joukkueen keski-ikä: 14,1 vuotta ( ) Ohjelman teema: Tír na nóg
14 SENIORIT SARJA Chicas Élites Riihimäen Jäätaiturit Luistelijat: Ekholm Hanna, Hirvonen Alisa, Karpansalo Vilja, Kivikoura Heli, Kuitunen Sanni, Kuumola Viivi, Lang Laura (A), Loitokari Veera, Mekkonen Roosa, Mollberg Emilia, Paavola Annika, Pilvinen Linda, Pränni Ann-Marie, Raappana Nelli, Rinnetie Laura, Sillanpää Emmi, Sumiloff Satu, Taipale Eveliina (C), Taipale Emmi, Timonen Anna Valmentajat: Venla Karpansalo Joukkueenjohtaja: Viivi Kuumola Joukkueen keski-ikä: 23,5 vuotta ( ) Ohjelman teema: Rikkinäinen CD-levy
15 Team la Fiesta Lahden Taitoluistelijat Luistelijat: Polus Luisa, Takala Sonja, Heini Sanna, Nyqvist Nelli, Huumonen Elina (C ),Saareks Tiina Koivunen Eevi, Kuoppala Venla, Laitinen Hannele (C ), Söderholm Emmi-Lotta, Lindroos Riina, Tyrisevä Sonja, Ivanoff Laura, Kokko Riina, Rakovsky Shannon, Polus Linda, Sillanpää Salla, Jaakkola Linda, Alava Johanna, Raatikainen Salla, Eskola Elina, Ristola Sina Kuvasta puuttuvat: Ahmas Ella, Koskela Pieta, Lankinen Jessica, Raaska Tuuli, Vilja Marika Valmentajat: Jenni Metzner-Vesaaja ja Netta Tuominen Joukkueenjohtaja: Riina Lindroos Joukkueen keski-ikä: 23 vuotta( ) Ohjelman teema: Karma
16 Riihimäen Jäätaiturit ry Riihimäen Jäätaiturit ry on muodostelmaluisteluun erikoistunut taitoluisteluseura, jonka tavoitteena on tehdä muodostelmaluistelua tunnetuksi alueella, tarjoten laadukasta valmennusta ja ohjausta. Seurassamme kaudella on neljä kilpailevaa joukkuetta: Seniorit- sarjassa kilpaileva Chicas Élites, Kansalliset Juniorit -sarjassa kilpaileva Chicas del Sol, Kansalliset Noviisitsarjassa kilpaileva Chicas del Amor sekä Tulokkaat-sarjassa kilpaileva Mini Chicas. Seuramme pyrkii tarjoamaan kysyntään vastaavia ryhmiä. Seurassamme voit harrastaa muodostelmaluistelua kilpailu- tai kehitysmielessä tai vain omaksi iloksesi. Kilpailevien joukkueidemme lisäksi toimintaamme kuuluvat kehitysryhmä Minitähdet, harrasteryhmä Tähdet ja suosittu luistelukoulu. Seuraathan ilmoituksiamme nettisivuillamme, Facebookissa sekä Instagramissa. Ota rohkeasti yhteyttä! rjt.sporttisaitti.com
17 Riihimäen Jäätaiturit ry kiittää kilpailijoita, talkooväkeä sekä tukijoita ja toivottaa rauhaisaa joulunodotusta!
AIKATAULU Kutsukilpailu. Kutsukilpailut
Kutsukilpailut AIKATAULU 16.2.2018 Kutsukilpailu MINIT (20) klo: 07:15-07:45 6 luistelijaa 4 min. 1 Meri Aaltonen LTL 2 Nea Linden RTL 3 Katariina Taavila LTL 4 Rianna Pilsikov LTL 5 Linnea Kilpi UpTL
TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ PERJANTAINA 20.11.2015
Laitila, Kustaa Hiekan lukutupa TYÖPAJA-TAPAHTUMAPÄIVÄ klo 15.00-15.40 Työpaja A Näppäri Fredrika-sali MAX. 30 Gyldén Jasmin Jalonen Maria Kauranen Aino Kauranen Elisa Lännistö Silja Vuorela Hilda Vuorre
Taitokilpailut 2013 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-98) Kuljetus-Laukaus
Tytöt C15 (-98) Pituuspotku Kuljetus-Keskitys Nimi Seura aika väh. Syöttö Pujottelu Pusku o/m v/m aika väh. aika merkki 1 Markkanen Iina JyPK 29,5-20 9,5 38,3 26,7-8 37 30-13,4 35,8-9 26,8 79,9 Hopea 2
Taitokilpailut 2012 SPL:n Keski-Suomen piiri. Tytöt C15 (-97)
Tytöt C15 (-97) Nimi Seura Kuljetus-Keskitys Pusku Syöttö Pujot- Kuljetus-Laukaus Pituuspotku Loppu- SPL aika väh. telu aika väh. o/m v/m aika MERKKI 1. Putkonen Melina JyPK 35,9-9 26,9-4 40,7 28,7 29,4-13
Aikataulu 19.3.2016 9.00-9.30
Aikataulu 19.3.2016 Aluedebytantit 8.00-8.36 1 Maiju Oksanen Hyvinkään Taitoluistelijat, HyTL 2 Stella Sjöblom Tuusulan Luistelijat, TL 3 Anni Rantanen Vihdin Taitoluistelijat, VTL 4 Anette Rönkkö Tuusulan
Aikataulu 26.2.2016 16.45 18.00
Aikataulu 26.2.2016 16.45 18.00 Aluedebytantit (2), aluenoviisit (4), laajennettu tähtiarviointi 1 Sanni Ripatti Mikkelin Luistelijat, ML 2 Pirita Parhankangas Kouvolan Taitoluistelu ry KTL 1 Ada Salminen
LUISTELUJÄRJESTYS
LUISTELUJÄRJESTYS 27.10.2017 HÄMEEN ALUEEN TINTTIEN, MINIEN JA TAITAJIEN SYYSKILPAILU 5.11.2017 YLÖJÄRVELLÄ Osallistuvat seurat; lyhenteet ja koko nimi: HeiTa, Heinolan Taitoluistelijat HTL, Hämeenlinnan
LOPPUTULOKSET Keuruun kutsukilpailu 31.01.2009 KeuPa HT / Taitoluistelijat
LOPPUTULOKSET Keuruun kutsukilpailu 31.01.2009 / Taitoluistelijat Taitajat -95-96 tytöt 1. Bettina-Sofia Karhu 25 Tähteä 2. Pauliina Hautala 22 Tähteä 3. Veera Häkkinen Kuopion Luisteluseura ry 22 Tähteä
AIKATAULU JA LUISTELUJÄRJESTYS
24.2.2015 Vihdin Taitoluistelijoiden yksinluistelun kutsukilpailu 28.2.2015 klo 8:00 21:00 Kisakalliossa Lohjalla. AIKATAULU JA LUISTELUJÄRJESTYS Tintit 2007 tai myöhemmin synt., tytöt ja pojat 8:00 9:00
Kutsukilpailut, aikataulu MINIT
Kutsukilpailut, aikataulu 2.12.2017 MINIT 9.00-9.30 Ryhmä 1 Pojat ja tytöt 1 Tony Stellberg Tuusulan Luistelijat 2 Luukas Vuinen Tuusulan Luistelijat 1 Minttu Törmänen Tuusulan Luistelijat 2 Alexandra
VARALAN VAPPIS 2017 Sivu 1 / 5. Kilpailun aikataulu ja luistelujärjestys
VARALAN VAPPIS 2017 Sivu 1 / 5 Kilpailun aikataulu ja luistelujärjestys Tintit 2008, tytöt Suorituksen arviointi verryttely 4 min Ryhmä 1. 8:00 8:30 (1 7) 1 Mella Koistinen Hämeenlinnan Taitoluistelijat
Tuusulan Luistelijat Aluekilpailut Minit 99 ja nuoremmat
Tuusulan Luistelijat Aluekilpailut 15.11.2008 Minit 99 ja nuoremmat Nimi Seura Pisteet Emma Ignatius Tuusulan Luistelijat 43,67 Oona Tamminen Järvenpään Taitoluistelijat 41,34 Oona Huikko Tuusulan Luistelijat
Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi
Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6
Kutsukilpailut Keuruu
Kutsukilpailut Keuruu 11.11.2017 Keupa HT onnittelee kaikkia kilpailijoita hienoista luistelusuorituksista sekä kiittää tuomareita, valmentajia ja kaikkia muita kilpailuihin osallistuneita. Katri Mäkeläinen
AIKATAULU TAITAJAT (9 luistelijaa) LÄMMITTELY 4 MIN RYHMÄ 1 1.Petra Tuovinen Kuopion Luisteluseura
AIKATAULU TAITAJAT 2004-2005 (9 luistelijaa) LÄMMITTELY 4 MIN 8.00-8.04 8.05-8.26 RYHMÄ 1 1.Petra Tuovinen 2.Sofia Toropainen 3.Jasmin Yasar 4.Millie Colling 5.Salla Pellikka LÄMMITTELY 4MIN 8.27-8.31
HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE ASEMAN KENTÄLLÄ
HANKASALMEN ALAKOULUJEN VÄLISET YLEISURHEILUMESTARUUSKILPAILUT KE 9.9.2015 ASEMAN KENTÄLLÄ TYTÖT 1-2.lk 40m 1. Emilia Tarvainen Nj 7.6 2. Vilja Salo Kv 7.7 3. Isla Smolander Nj 7.8 4. Ada Backman Kv 7.9
LUISTELUJÄRJESTYS päivitetty
LUISTELUJÄRJESTYS 4.2.2017 päivitetty 10.2.2017 HÄMEEN ALUEEN TINTTIEN, MINIEN JA TAITAJIEN KEVÄTKILPAILU 11.2.2017 YLÖJÄRVELLÄ Osallistuvat seurat; lyhenteet ja koko nimi: HeiTa, Heinolan Taitoluistelijat
ESPOON KILPAILUT
Tytöt 2. luokka 1999-1997 syntyneet Hyppy Nojapuut Puomi Permanto Yhteensä 1 Ida Koskinen 1998 TuUL 9.10 8.65 8.95 9.10 35.80 2 Saima Kokkonen 1998 TuUL 9.00 8.90 9.00 8.75 35.65 3 Nadja Kankare 1997 TuUL
Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä:
Sivu: 1 Päivämäära: 18 marraskuu 2015 Aika: 20:51:13 Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Laji 1, 25m Vapaauinti Naiset Loppukilpailut (4) 1 Sanni Virtanen 2006 06A359
LUISTELUJÄRJESTYS JA AIKATAULU
LUISTELUJÄRJESTYS JA AIKATAULU YL TÄHTISARJOJEN KUTSUKILPAILUT 5.11.2017 HAMINA Tintit 2009 (16) ja Tintit pojat (4) 1. ryhmä 6 luistelijaa 8.00 8.25 1. Silvennoinen Maiju SaTu 2. Viinikainen Roosa KoTa
SIJA NIMI SEURA VAPAA
Kategoria 1 1. Toini Antila TNV 9.000 2. Tytti Ilvessalo 8.567 3. Ilona Timonen SVS Vantaa 8.550 4. Ingrid Bergring 8.450 5. Verna Niskanen RaIsku 8.317 6. Uljana Timonen SVS Vantaa 8.200 7. Ksenia Kamenev
ESPOON KILPAILUT
ESPOON KILPAILUT 6.10.2007 Tytöt 2. luokka 1998-2000 1 Milla Majaniemi 1999 Kieppi 8,55 8,60 8,45 8,95 34,55 2 Sharon Benizri 1999 Kieppi 7,70 8,60 8,40 9,20 33,90 3 Hanna Lehtovirta 1999 Kieppi 7,30 8,25
NTV kilpalinjan luokkakilpailut 18.10.2009, Espoo Tuulimäki
B LUOKKA sijoitus Sukunimi Etunimi Seura Kategoria 1 Värjä Maria LrV VI 2 Tähtinen Oona Kieppi V 3 Montonen Hanna LrV V 4 Ehtonen Satu HämVS V 5 Salmi Saara HämVS V 6 Silvola Nea AS V 7 Kinnunen Minni
Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m
Kauden parhaat kotimaa 2006-07 Naiset 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Risku Elina SU 070392 11,62 Seinäjoki 17.3.07 2 Puolakka Mariel HLK 191191 11,90 Helsinki 19.12.06
Minikarnevaalit 18.11.2007 Leppävirta
Taitajat Sijoitus Nimi Seura Pisteet Erikoismaininta 1. Sanni Koskinen 40,66 2. Vilma Kangasaho 36,00 3. Pinja Salmi 34,00 4. Kristiina Venäläinen KuLS 33,32 5. Veera Häkkinen KuLS 32,67 6. Sanna-Mari
Orimattilan Jymyn OP-Tiistaikisat Tulokset:
Orimattilan Jymyn OP-Tiistaikisat 23.5.2017 Tulokset: P5 80m 1) Aleksi Mero 21,08 2) Ahti Kuronen 21,31 3) Jimi Salminen 24,13 4) Peetu Kapulainen 24,57 5) Samuel Hosiaisluoma 25,96 6) Joona Erola 27,72
Raision kaupungin ja Raision Kuulan mestaruuskilpailut Kerttulan urheilukenttä TULOKSET
Raision kaupungin ja Raision Kuulan mestaruuskilpailut 27.8.2012 Kerttulan urheilukenttä Järjestäjä: Raision Kuula TULOKSET T7 40 m 1. Nea Karhunen RaisKu 8,08 2. Anniina Kirstilä RaisKu 8,09 3. Mette
2. Sagira Esala, vanne. 4. Kiia Gustafsson, naru. 6. Iiris Juntunen, vanne. 8. Hulda Elopuro, naru. 10. Martina Kaunisvesi, naru
Suoritusjärjestys Luokka 2 päivitetty 14.10. Luokka 2, ryhmä 1 Luokka 2, ryhmä 1, vapaa 1. Jasmin Rasinkangas 3. Sofia Halme 5.Rosa Rinkkala 7. Juulia Vainio 9. Emma Meriläinen 11. Essi Ukkonen 13. Katja
Lauantai Ikäkausikilpailut
Lauantai 31.3.2018 Ikäkausikilpailut klo 9:00 8-vuotiaat, naru + 1 väline Ensimmäinen väline 1 Tulikoura Iris ESVOLI naru 2 Korpelainen Sandra SVSEspoo vanne 3 Puchko Anna ESVOLI naru 4 Rodokhlebova Eva
10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa
10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 40m T3 1. Linda Nuotio 16,8 2. Monika Tuomala 16,9 3. Ilona Palokankare 17,0 4. Elina Nikander 19,3 5. Saara Ketola 19,6 6. Adelina Karppinen 21,0
Minicup ja Yara-kutsukilpailu Uusikaupunki Kilpailuaikataulu
MINIT 2009 9.30-9.34 LÄMMITTELYRYHMÄ 1 1 9:35 Iida Laine STR 2 9:40 Merelle Veräjänkorva TRT 3 9:43 Erika Marttila STR 4 9:47 Liisa Andreeva Salpa 5 9:50 Tilda Joopi TRT 6 9:54 Iia Salama SCT 7 9:57 Silja
Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli
Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli Uimareita yht 105 Uintikertoja yht 204 Naiset Uinteja vuosittain 46 52 34 31 Sukunimi Etunimi 2005 2006 2007 2008 Adler Maria 70 4 Uintiaika 00:00,0 10:19,1 09:33,9
Silja Line Seurakisojen tulokset: ke
Tytöt 5v. Silja Line Seurakisojen tulokset: ke 2.7.2014 1. Aliisa Mononen 2.28 2. Venla Niemi 1.87 3. Aliisa 1.68 4. Martta Laitinen 1.61 5. Martta 1.60 6. Erin Nygård 1.53 7. Olivia Olli 1.48 8. Alma-Sofia
MINIKARNEVAALIT Luistelujärjestys ja aikataulu
MINIKARNEVAALIT 5.11.2016 Luistelujärjestys ja aikataulu Huom! Noudatamme joustavaa aikataulua, sillä päivän aikataulu on varsin tiukka. Olethan ajoissa paikalla! Emme tasaa aikoja jäänajoissa vaan jatkamme
HÄMEEN ALUECUP LUISTELUJÄRJESTYS. Verryttely 4 min. Tintit s ja nuoremmat (16)
HÄMEEN ALUECUP 15.2. LUISTELUJÄRJESTYS Tintit s. 2007 ja nuoremmat (16) klo 9.45-10.20 ryhmä I (1-8) 1. Aada Vasama HTL 2. Jenni Kumpulainen LTL 3. Elsa Liukkala Koovee 4. Mllene Issajev HeiTa 5. Isa Parviainen
Lauantia Ikäkäusikilpailut. 9-vuotiaat, naru+ väline. Ensimmäinen väline. Toinen väline
Lauantia 31.3.2018 Ikäkäusikilpailut klo 9.00 8-vuotiat, naru+ 1 väline Ensimmäinen väline 1 Tulikoura Iris ESVOLI naru 2 Korpelainen Sandra SVSEspoo vanne 3 Puchko Anna ESVOLI naru 4 Rodokhlebova Eva
Lauantia Ikäkäusikilpailut. 9-vuotiaat, naru+ väline. Ensimmäinen väline. Toinen väline
Lauantia 31.3.2018 Ikäkäusikilpailut klo 9.00 8-vuotiat, naru+ 1 väline Ensimmäinen väline 1 Tulikoura Iris ESVOLI naru 2 Korpelainen Sandra SVSEspoo vanne 3 Puchko Anna ESVOLI naru 4 Rodokhlebova Eva
Suomen Cup - Vuokatti
Suoen Cup - Naiset 3 x 4 k (P) 2 k - 1.11.15 Tuoarineuvosto 2 k Apulais- 00 1 2 3 4 5 7 8 Nr Joukkue / Nii 1 Häeenlinnan Hiihtoseura 1 1-1 Anni Kainulainen 1-2 Maija Hakala 1-3 Laura Mononen 8 Ski Tea
Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset.
Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina 17.5.2015 Ohessa kaikkien lajien tulokset. T3 40m 1. Ella Salonen 13,3 2. Ilona Sinivaara 15,2 3. Aada Vainionpää 17,2 4. Sofia Alavuo 19,5 5. Lilli Tarkanmäki
KAINUUN YLEISURHEILU TYTTÖJEN TILASTO 2014
KAINUUN YLEISURHEILU TYTTÖJEN TILASTO 2014 T15 SARJA: KAJAANIN KIPINÄ Annika Haverinen KajKi 100 m: 12,51 +1,3 Kajaani 8.6. 12,92-0,6 Espoo 14.6. 12,77-0,4 Espoo 14.6. 12,93 +0,0 Pudasjärvi 19.6. 12,49
Riihimäen Jäätaiturit kutsukilpailu , Riihimäen jäähalli Kansalliset noviisit
Riihimäen Jäätaiturit kutsukilpailu 20.11.2016, Riihimäen jäähalli Kansalliset noviisit Luistelujärjestys Sijoitus Joukkue Seura Yhteensä Elementit Osa alueet Vähennykset 2 1 Team White Pearl KooKoo Jäätaiturit
MINIKARNEVAALIT LUISTELUJÄRJESTYS TAITAJAT 2002 JA ENNEN SYNT. (10) TAITAJAT (13) RYHMÄ 1 (5) 08:00-08:04 VERRYTTELY
MINIKARNEVAALIT 7.11.2015 LUISTELUJÄRJESTYS TAITAJAT 2002 JA ENNEN SYNT. (10) RYHMÄ 1 (5) 08:00-08:04 VERRYTTELY 08:04-08:24 1 Maria TURUNEN Kiuruveden Taitoluistelijat 2 Veera KÄRKKÄINEN Kiuruveden Taitoluistelijat
T3 40 M (2013-) T3 PALLO (2013-)
T3 40 M (2013-) 1 Hilma Heijari 12,50 2 Mila-Maria Hautala 12,69 3 Lila Vänni 12,88 4 Jasmin Nieminen 13,93 5 Fiona Ojanto 14,02 6 Avalina Kauri 14,08 7 Hilda Mattila 14,47 8 Säde Saviranta 15,12 9 Mila
Suoritusjärjestys 2. luokka
Luokkakilpailut 21.-22.5.2016 ESVOLI ry 1(5) Suoritusjärjestys 2. luokka RYHMÄ 1, klo 12:20-13:30 76. Kettunen Caterina OVO vapaa Esitys Piiroinen Emmi 78. Aro Emilia OVO vapaa 80. Salonen Pinja TV vapaa
Suomen Cup - Vuokatti
Suoen Cup - Naiset 3 x 4 k (P) 2 k - 1.11.15 Tuoarineuvosto 2 k 00 Nr Joukkue / Nii 1 Häeenlinnan Hiihtoseura 1 1-1 Anni Kainulainen 1-2 Maija Hakala 1-3 Laura Mononen 2 Lepäälän Kisa 2-1 Leena Nuri 2-2
Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat Tulokset:
Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat 26.5.2015 Tulokset: T5 60 m: 1) Siiri Ovaska 14,8 2) Silva Järvi 14,9 3) Tinka Lainio 15,1 4) Tilda Strandman 15,8 5) Anniina Mero 16,6 6) Saana Numminen 16,7 7)
Aikataulu ja luistelujärjestys lauantai, vanha halli. Tintit s.2009 ja myöhemmin (29)
Tintit s.2009 ja myöhemmin (29) 8:00-8:04 ryhmä 1 1. Emma Kanerva HTL 2. Alisa Alaranta LTL 3. Caoilfhionn Kavanagh RTL 4. Nicolina Podchishchalova KoTa 5. Aino Vainionpää HTL 6. Tuuli Mänttäri KoTa 7.
5-Pitäjän yleisurheilukisat Heinävesi T10 60M NIMI KUNTA TULOS SIJOITUS PISTEET
5-Pitäjän yleisurheilukisat 19.9.2017 T10 60M 17.55 Elli Sarjanen 10.0 1 11 Milja Lötjönen Kerimäki 10.2. 2 9 Minja Puustinen 10.4. 3 8 T 12 60M 17.45 Aada Heiskanen 8.7. 1 11 Moona Malinen Kerimäki 9.5.
https://mail-attachment.googleusercontent.com/attachment/u/0/...
Janan Mestaruuskilpailut Liinalammen kenttä 9.8.2012 TULOKSET M 100 m 1. Andrei Harenko 15,76 M Keihäs 1. Andrei Harenko 18,30 P7 40 m Tuuli: -0,7 1. Niklas Kinnunen 8,41 2. Leevi-Eelis Lindberg 8,68 3.
3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su
3-4lk. Tytöt 25m su 1 Iida Kemppainen Soidinsuo 00:20,53 2 Tiia Liuski Lohtaja 00:22,36 3 Heta Hirvonen Soidinsuo 00:22,80 4 Katri Kemppainen Nakertaja 00:24,82 5 Emmi Loisa Keskuskoulu 00:25,97 6 Saara
Pojat 2005 syntyneet pituushyppy
Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen 3,25 Aaro Lehtihalme 3,19 Miska Tervo 2,99 Viljami Nieminen 2,65 Tuomas Mäkinen 2,59 Joonas Paavola 2,35 Niklas Miikkulainen 2,18 Pojat 2005 syntyneet Valtteri Heinonen
Voimisteluseura Kieppi ry. Tytöt 2.lk syntyneet. Luokkakilpailut Töölön Kisahalli, Helsinki
Tytöt 2.lk 1999-2000 syntyneet 1 Palviainen Aliisa 2000 Kieppi 8,15 8,55 9,25 9,20 35,15 2 Saukkonen Siiri 2000 Kieppi 8,30 8,25 9,00 8,85 34,40 3 Haanpää Emilia 2000 Kieppi 8,60 8,00 8,75 8,70 34,05 4
AIKATAULU JA LUISTELUJÄRJESTYS
VARALAN VAPPIS 2014 Sivu 1 / 5 AIKATAULU JA LUISTELUJÄRJESTYS VAPAAOHJELMA Minit, tytöt, 2005 Ryhmä 1. 7:30 8:05 (1-8) 1 Eevi Luukkonen TapTl 2 Sini Hirvilampi SeiTl 3 Aino Kaukonen HeiTa 4 Milena Pöntinen
Kuviomestaruuskisat Oulu Taitouimarit & Tulokset
Kuviomestaruuskisat Oulu 11.-12.12.2010 Taitouimarit & Tulokset Lähtöjärjestys Lähtöjärjestys_Tulokset # Nimi Seura Al.kuv. AG12 1 Maija Piiroinen VAU 1 2 Sandra Keskitalo OUS 3 Iida Pikkarainen OUS 2
PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15
PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 8.9.15 T 8-40 M LOPPUKILPAILU 1 Emilia Hamza Punkaharju 7,0 2 Iida Saariniva Punkaharju 7,0 3 Wilma Asikainen Kulennoinen 7,3 4 Ronja Koikkalainen
PromoCup 2018 Perjantai
PromoCup 2018 Perjantai 16.11.2018 MINIT 2009 1. LÄMMITTELYRYHMÄ KLO 11:50-12:28 LÄMM.AIKA 4 MIN 1 Cecilia Ruzza SalPa 2 Erika Marttila STR 3 Piitu Sorsakivi RauTL 4 Sofia Salvi RauTL 5 Martta Karlsson
Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat Tulokset:
Orimattilan Jymyn Silja Line seurakisat 23.6.2015 Tulokset: T5 40 m 1) Siiri Ovaska 9,1 2) Tinka Lainio 10,1 3) Enna Antikainen 10,2 4) Silva Järvi 10,6 4) Anniina Mero 10,6 6) Saana Numminen 10,8 7) Helmi
Tulokset: AG12. Kuviomestaruuskisat Lähtöjärjestys. Loppupisteet. Lähtöjärjestys/lopputulokset. Lopputulokset. Kuviomestaruuskisat 2015 AG12
AG12 Tulokset: AG12 /lopputulokset Al. 1 Veera Säämänen Vanders 55,6129 2 Essi Vuori Cetus 51,9405 3 Emma Salminen JySw 50,0510 4 Annastiina Karvinen JySw 49,7837 5 Eerika Lampinen Cetus 49,7520 6 Mari
Kuviomestaruuskisat 2013
FINNISH SWIMMING ASSOCIATION SYNCHRONIZED SWIMMING Oulu 13-15.12.2013 Kuviomestaruuskisat 2013 Kuviomestaruuskisat 2013 AG12 Kuviomestaruuskisat 2013 Oulu 13-15.12.2013 Tulokset: AG12 Referee: Susanna
1. Jutta Lukkala LaitJy 2.34,82 2. Pihla Kössi PaimU 2.45, Jutta Lukkala LaitJy 12,73 2. Pihla Kössi PaimU 16,15
Pm-ottelut T9-15 Naantali 31.7.2014 T15 5-ottelu 800 m 1. Jutta Lukkala LaitJy 2.34,82 2. Pihla Kössi PaimU 2.45,20 T15 5-ottelu 80 m aj Tuuli: +0,5 1. Jutta Lukkala LaitJy 12,73 2. Pihla Kössi PaimU 16,15
Raision kaupungin mestaruuskilpailut (9-13v.)
Raision kaupungin mestaruuskilpailut 1.9.2008 (9-13v.) T7 40m 1. Ilona Tättilä 7.86 2. Sirkku Korpela 7.96 3. Vilma Rajasuu 8.36 4. Vilma Jalonen 8.37 5. Tuuve Nyfors 8.38 6. Sanni Rekola 8.48 7. Nea Koski
Wikärit, Varkaus
Wikärit, Varkaus 30.5.2018 Tulokset: Sij Nimi Seura Tulos Tuuli P9 40m yhdistetyt tulokset 1 Leevi Remonen VarkKV 6,94 2 Jyry Kauppinen LeppävVi 7,08 3 Eetu Kokko LeppävVi 7,38 4 Heikki Teittinen JoU 7,64
Suomen Cup - Keuruu Naiset 5,4 km
11.1.014-700 m 1 75 318518 Heini Hokkanen 6:51. (1) 13:3.0 0.0 68 3185343 Susanna Saapunki 6:59.4 (3) 13:46.1 +14.1 3 90 3185114 Laura Mononen 6:57.0 () 13:57.4 +5.4 4 81 3185089 Maija Hakala 7:07.0 (4)
Muodostelmaluistelun kutsukilpailut Riihimäen Jäätaiturit Tulokkaat
Muodostelmaluistelun kutsukilpailut Riihimäen Jäätaiturit 29.11.2015 Tulokkaat Luistelujärjestys Sijoitus Joukkue Seura Yhteensä Elementit Osa-alueet Vähennykset 3 1 IceBlades Tappara ry Taitoluistelu
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ
LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189
Sarjat : Taitajat Axel tytöt ja pojat laajennettu tähtiarviointi. laajennettu tähtiarviointi
KILPAILUVAHVISTUS JA LUISTELUJÄRJESTYS 28.1.2016 Hämeenlinnan Taitoluistelijat ry kiittää ilmoittautumisestanne ja vahvistaa osallistumisenne Hämeen alueen Tinttien, Minien ja Taitajien kevätkilpailuun
ORIMATTILAN JYMYN OP-TIISTAIKISAT TULOKSET
ORIMATTILAN JYMYN OP-TIISTAIKISAT 4.7.2017 TULOKSET P5 60m 1) Veikka Koistinen 1,95 2) Aleksi Mero 14,86 3) Mauri Pöyhönen 16,39 4) Samuel Hosiaisluoma 16,96 5) Niko Vaahterla 17,11 6) Jimi Salminen 17,25
SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS:
KILPAILUPÖYTÄKIRJA KILPAILUJEN JÄRJESTÄJÄ: KILPAILUT: Kuukausikilpailut KILPAILUPAIKKA: Peltosaaren Yleisurheilupuisto SARJA / MATKA: Tytöt 4 / 40m / ERÄ 1 ERÄ 1 RATA KILPAILIJAN N:O ETUNIMI SUKUNIMI SEURA
Pistetilanteet, kausi 2016, luokka T14 Junior Grand Prix Finland Pisteet yhteensä
Pisteet yhteensä Ramstedt Peppi 520 125 645 Eerola Emma 520 65 585 Hartman Emilia 420 100 520 Erlund Stella 340 165 505 Heiskanen Lotta 400 105 505 Tuomela Ella 340 140 480 Hakovirta Annika 280 165 445
TELINETEMMELLYKSET Naiset PM- ja EM-KATSASTUS , Turku
TELINETEMMELLYKSET Naiset PM- ja EM-KATSASTUS 20.3.2010, Turku Nimi Seura Synt. D-pist. Väh. Hyppy D-pist. Nojapuut D-pist. Puomi D-pist. Väh. Permanto Loppupisteet 1 Annika Urvikko TV 1990 5,00 0,10 14,00
Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39
1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.
Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Lentopallojaosto
Leppävirran Viri Pöytäkirja 1.8.2010 1/2 Aika 1.8.2010 klo 19:00 Paikka Virin toimisto Paikalla Terho Happonen pj Eila Asikainen Virpi Kauhanen (poissa) Riitta Eskelinen Antero Asikainen Pia Salolahti
Vakka-Suomen rataviestit Sorvakon urheilukentällä. P9 4 * 50m
Vakka-Suomen rataviestit 15.6.2017 Sorvakon urheilukentällä P9 4 * 50m 1. Laitilan Jyske 34.49 10 Einari Vuorela Onni Salminen Oskari Metsärinta Oskari Aaltonen 2. Maskun Kataja 34.80 9 Toivo Ylikännö
Mynämäen-Nousiaisten Osuuspankin Hippo-kesäkisat , Mynämäki. Tulokset
Mynämäen-Nousiaisten Osuuspankin Hippo-kesäkisat 21.8.2018, Mynämäki Tulokset 2014 ja myöhemmin syntyneet pojat 40 m 1. Viima Huppunen 10,56 2. Elias Järvinen 11,46 3. Rasmus Iivonen 11,65 4. Väinö Simula
Sarja P 1-2 lk. 40m ERÄ Nimi Aika Sijoitus
P 1-2 lk. 40m ERÄ Nimi Aika Sijoitus 3 Riku Mikkonen 7,53 1 3 Joni Pöyhönen 7,72 2 2 Niku-Petteri Turunen 7,80 3 4 Jarkko Hiltunen 8,05 4 4 Jesse Hyttinen 8,19 5 2 Sampo Laitio 8,29 6 2 Veeti Korhonen
Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet
Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet H18 1 Ovaska Janne LuuRa 34 Poissa Poissa 12 12 10 2 Tonder Aapo SKVuoksi 18 Poissa Poissa Poissa 10 8 H16 1 Husu Miika SKVuoksi 36 #8 8 10 10 8 2 Klemola
LUOKKAKILPAILUT luokka SUORITUSJÄRJESTYS / RYHMÄ 1 (klo 12.00)
2.luokka LUOKKAKILPAILUT 15.10.2011 2.luokka SUORITUSJÄRJESTYS / RYHMÄ 1 (klo 12.00) VAPAA VÄLINE 1 Janina Widberg RaJu vapaa Jenni Kaita SVSE 3 Alexia Fanfani OVO vapaa 5 Vera Forssel ESVOLI vapaa 7 Laura
1. Tuomas Lehtonen LiedPa 16,77 2. Kalle Stylman LiedPa 17,37 3. Tomi Mustonen TurWei 17,45 4. Akseli Sautila TuUL 17,47
Säästöpankkikilpailut Lieto Keskuskenttä 23.5.2016 TULOKSET M 600 m 1. Markus Teijula NaantLöy 1.20,50 2. Christian Vänttinen NaantLöy 1.23,27 3. Tuomas Lehtonen LiedPa 1.23,96 4. Pyry Nieminen MynämI
Tulokset Silja Line seurakisat Sarja P/T15. Nimi Seura Sarja 60m aj 3-loikka Keihäs 600m käv Aapo Nieminen HyvsU P15 11,06
Tulokset Silja Line seurakisat 3.8.2015 Sarja P/T15 Nimi Seura Sarja 60m aj 3-loikka Keihäs 600m käv Aapo Nieminen HyvsU P15 11,06 Tulokset Silja Line seurakisat 3.8.2015 Sarja P13 Nimi Seura Sarja 60m
Luokkakilpailut Lumo,Vantaa 30.11-01.12.2013 Luokka 2 suoritusjنrjestys lauantai 30.11.2013 9:00-15:30
Luokkakilpailut Lumo,Vantaa 30.11-01.12.2013 Luokka 2 suoritusjنrjestys lauantai 30.11.2013 9:00-15:30 Esitys SVS 1 (8:55) Ryhmن 1 9:00-10:25 Esitys SVS 2 1. Janika Rekilن ReRa Vapaa 3. Meri Kvick JyVo
Laji 1, 50m Perhosuinti Naiset, Loppukilpailut 10 v ja nuoremmat # Nimi Synt PisteetFINA Aika Tila Seura
Tekijä: WinGrodan 1.21.01, Lisenssinhaltija: Sivu: 1 Päivämäära: 02 kesäkuu 2013 Aika: 23:37:56 Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu: Roberts-uinnit Kilpailun paikkakunta:
1. Aatu Kangasniemi PorvU 505 8,61 2, Olavi Halonen HyvsU 485 6,39 3, Luukas Vendelin KarkkPo 467 6,73 3,
Uudyn Pm-junnut 9-15v Nummelan Urheilukenttä 15. 16.8.2015 TULOKSET P9 Miniottelu (kuula,pituus) 1. Aatu Kangasniemi PorvU 505 8,61 2,85 393 112 2. Olavi Halonen HyvsU 485 6,39 3,66 270 215 3. Luukas Vendelin
VeUS-tulokset keltaisella pohjalla
Tulokset Laji 3 (Loppukilpailut) - Ikäsarjoittain (pisteet ja väliajat) Kilpailu Kilpailun paikkakunta Järjestäjä Allas Kilpailupäivämäärä Espoo Swim Games Espoo Cetus 50m 13.12.2014 VeUS-tulokset keltaisella
Kurikan koululaisuinnit
Kurikan koululaisuinnit 24.11.2014 1.lk tytöt 25 m 1 Aino Tolonen Peura 30,30 2 Sanni Kahila Paulaharju 35,60 3 Jenna Syväoja Paulaharju 38,22 1.lk pojat 25 m 1 Elias Kivistö Koivisto 31,28 2 Aapo Koivuniemi
Valio Play -suunnistus, , Hämeenkyrö
Valio Play -suunnistus, 19.8.2018, Hämeenkyrö H15+ (4,2 km) 1 11.00 95753 180275 Eino Lehtiniemi Rasti-Nokia H14 (3,6 km) 5 11.29 99200 203083 Joonas Äärilä Rasti-Nokia H13 (3,6 km) 11 11.32 37705 220694
Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset
Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset Esikoulu tytöt 60 m Esikoulu tytöt pallonheitto 1. Mehtätalo Carola 13.15 1. Mehtätalo Carola 10,16 2. Lehto Meeri 13.51 2. Toppila Hanna 9,95 3. Toppila Alma
Raision kaupungin mestaruuskilpailut , tulokset T7 40 m T7 pallo
Raision kaupungin mestaruuskilpailut 22.8.2011, tulokset T7 40 m 1. Viveka Loukola 7,20 2. Lyydia Tättilä 7,73 3. Tilda Kajula 7,97 4. Ilona Kuusela 8,17 5. Aino Järvinen 8,20 6. Riina Lehtonen 8,31 7.
Kyrön Voima
Kyrön Voima 26.10.2013 B-luokka, 2004-2006 -syntyneet hy no pu pe kategoria 1 Jaatinen Jenni 2004 KaNV 9,5-10 7-7,5 8,5-9 8,5-9 V 2 Kinnunen Heta 2005 VTT 9,5-10 7,5-8 8,5-9 8-8,5 V 3 Ljung Tilda 2005
LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET TYTÖT
LIEDON PARMA SISULISÄENNÄTYKSET TYTÖT Tummennetut lajit ovat viralliset lajiohjelman lajit v.2015 pa=ponnistusalue, h=käsiajanotto, i=hallissa Ilmoita mahdolliset virheet, puutteet ja uudet ennätystulokset:
Pistetilanteet, kausi 2014, luokka T14 Junior Grand Prix Finland Pisteet yhteensä
Pisteet yhteensä Kallio Bea 500 160 660 Antonen Veera 460 130 590 Kivikoski Bea 420 165 585 Keränen Sonja 400 165 565 Törn Fanny 280 165 445 Hakala Hedda 280 60 340 Hautalahti Erika 200 80 280 Johansen
POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton
POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet 1 Viljanen Tomi 8,9 267 18,60 495 763 2 Rintala Lari-Antton 9,3 211 11,40 238 450 3 Iso-Tuisku Anton 9,5 188 11,12 230 418 4 Tuomisto Lassi 9,9 151 9,80
Luokkakilpailut , Vantaa
Luokkakilpailut 22-23.04.2017, Vantaa Suoritusjärjestys STARA Sunnuntai 23.04.2017 9.30-12.45 Aika Sukunimi,Nimi Seura Ohjelma 1 9:30 Artemenko Anastasia, Egorova Anastasia SC Vantaa naru 2 9:32 Hammarberg
Hakijalle on sekä ryhmätilanne- että haastatteluaika, yhteistä aloitusta ei pidetä.
Erityispedagogiikan koulutuksen (EP) soveltuvuuskokeet 10.6.2015 Hakijalle on sekä ryhmätilanne- että haastatteluaika, yhteistä aloitusta ei pidetä. Paikka: Viveca-rakennus (Rautpohjankatu 8) Sukunimi
Ikäkausimestaruuskilpailut Kuviot AG12. Kuviot AG15. KuUS. Kuopio
Kuviot AG12 Nimi Seura Kuviopisteet 1 Turkki Tara VaU 46,9333 2 Pöykiö Viivi 46,2133 3 Pitkänen Linnea OUS 45,4267 4 Lehtelä Sara 44,4533 5 Jaara Noora OUS 44,2933 6 Overmyer Rebecca VaU 43,9440 7 Keskitalo
PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET
PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 3.9.14 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Alina Jaatinen Punkasalmi 7,9 2 Wilma Asikainen Kulennoinen 8,0 3 Emilia Kosonen Punkasalmi 8,9 1 Helmi Karjalainen Kulennoinen
1. Miika Mäkinen RiihimKi ,2 6, Tuomo Rämö HämeenlTa ,2 5, Johannes Hartikainen HämeenlTa 547 0,0 5,47
Seuraottelu Kisko - Tarmo Peltosaari 29.5.2016 TULOKSET M 100 m Tuuli: NWND 1. Tapio Nieminen RiihimKi 11,21 2. Miika Mäkinen RiihimKi 11,34 3. Tuomo Rämö HämeenlTa 11,68 4. Ilari Saunamäki RiihimKi 12,03
Sarjahiihto , perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura
Sarjahiihto 27.1.2016, perinteinen sprintti, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura T6 v 0,3 km P6 v 0,3 km T8 0,6 km P8 0,6 km AIKA-AJOT T10 0,6 km 1 Johanna Jokinen Lahden hiihtoseura
ELISE-J RVENP, IK KAUSIKILPAILUT 21.-22.5. ILMOITTAUTUNEET: Asema NIMI KENEN KANSSA V LINEET SEURA 1 Iida Rosendahl 2002 Vuorinen, Rusama vapaa 1 lk
Asema NIMI KENEN KANSSA V LINEET SEURA 1 Iida Rosendahl 2002 Vuorinen, Rusama vapaa 1 lk pienet Esvoli 2 Emilia Vuorinen 2003 Rosendahl, Rusama vapaa 1 lk pienet Esvoli 3 Sandra Kukkurainen 2003 Ohtola,
MARTTILAN HIPPOKISAT ke Marttilan urheilukentällä, yhteistyössä Marttilan Osuuspankki ja Marttilan Murto TULOKSET
MARTTILAN HIPPOKISAT ke 24.8.2016 Marttilan urheilukentällä, yhteistyössä Marttilan Osuuspankki ja Marttilan Murto TULOKSET P2007 40 m 1) Kasper Nousiainen 7.3 1) Samuli Vuori 7.3 3) Akseli Koskivainio
Pelaajaluettelot E10 OGC 2014 E10 17.-19.1. & 7.-9.2.2014
OGC 204 E0 7.-9.. & 7.-9.2.204 Pelaajaluettelot E0 Joukkue: Pelaajia: Toimih.: ONS-04 Punainen 4 ONS-04 Valkoinen 2 4 SiPS-04 9 6 OsPa-0405 4 ORPa Blue Cats Sininen 7 ORPa Blue Cats Valkoinen 7 Klubi-36-0406