Vanhempainaamu keskiviikkona Koosteet keskusteluista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vanhempainaamu keskiviikkona 17.2.2016. Koosteet keskusteluista"

Transkriptio

1 Vanhempainaamu keskiviikkona Koosteet keskusteluista

2 Taustaa tulosten tutkimiseen Aamukeskusteluissa oli läsnä noin 40 vanhempaa, jotka jakautuivat 9 ryhmään Keskusteluihin osallistui myös kaksi 5. -luokkalaista / ryhmä Aiheista keskusteltiin 5-10 min / aihe, jonka jälkeen vaihdettiin aihetta Keskustelujen koosteet fläpeiltä on koottu seuraaville dioille, ensimmäisessä siassa on joitain ohjaavia kysymyksiä, joita rasteilla pohdittiin

3 Kysymyksiä teemoihin Teemoja pohdittiin mm. Seuraavien kysymysten avulla: Omista lähtökohdista vs. yleissivistys Riittääkö, että jostain kokonaisuudesta tiedetään vain osa vai onko "luettava" kaikki, jolloin em. näkökulma heikkenee Arviointikeskustelut, ketkä läsnä, mikä ajankohta vartit huomioiden Mistä haluaisitte keskustella vanhempaintapaamisissa - lapsi oppijana vs. osaaminen aineissa, (jouluna ei jaeta todistusta) Arvot ja mitä ne tarkoittavat, miten näkyvät koulutyössä Mistä kouluasioista lapset kertovat kotona ja mitä he pitävät tärkeinä asioina Mitä taitoja toivotte lastenne oppivan alakoulun aikana Millä tavoin vanhemmat voisivat olla mukana koulun arjessa ja koulun kehittämisessä. (Poislukien TAKOVA, johtokunta, kodin ja koulun päivä) Teknologian rooli koulussa

4 Mikä lasten mielestä on ja opiskelussa tärkeää koulussa Kaverit välitunneilla ja oppiaineissa Lempioppiaineet ja niiden opiskelu erilaisilla menetelmillä ja erilaisissa kokoonpanoissa Työrauha, ja säännöt luokassa Avun saaminen kotona ja koulussa Koulun yhteisöllisyys ja se, että monet tuntevat toisensa eri luokkaasteilla. Kummitoiminta. Turvallisuus koulun arjessa ja poikkeustilanteissa

5 Opittavat taidot Sosiaaliset taidot Yhdessä toimiminen Ongelmien ratkaiseminen yhdessä Tiimityäskentely Vaikuttamisen taidot Ajattelun taido kehittyminen Miksi? Kriittinen ajattelu Medialukutaito / lähdekritiikki Tiedonhaku

6 Opittavat taidot jatkuu Yleissivistys Perustaidot (AI, MA) Oppimaan oppimise taidot Kulttuuri Suomalainen kulttuuri Erilaisuuden sietäminen Sitkeys, Sisu Pitkäjänteisyys, Käsiala, hienomotoriikka kädentaidot Itsetunto, itseluottamus Omat vahvuudet (löytäminen, arvostus)

7 Arviointikeskustelut / vanhempaintapaamiset Tiheys - Oppilas-vanhempi-opettaja tapaaminen vähintään kerran vuodessa koko alakoulun ajan - Ekaluokalla kaksi tapaamista / kouluvuosi - muilla yksi riittää? - Jos on huoli aikuinen mukaan myös isompien oppilaiden arviointikeskusteluun / enemmän tapaamisia Järkevä ajankohta voi vaihdella: - jos on pienemmistä oppilaista kyse ja opettaja on vaihtunut, alkusyksyyn sijoittuva tapaaminen tarpeen - jos huolta luokan toiminnasta, alkusyksyn tapaamiskierros tarpeen myös isommilla etenkin opettajan vaihtuessa - jos kaikki ok, niin joulun jälkeen sijoittuva tapaaminen arviointikeskustelun yhteydessä ehkä parempi Jos tapaamisessa vain oppilas ja opettaja: - varmistettava, että tieto arviointikeskustelussa esiin tulleista asioista/tsemppikohteista huoltajalle esim. Wilman kautta lyhyesti tietoa kotiväelle, niin osaavat tukea tarvittaessa ja ottaa keskusteluun esille tulleita asioita - lapsi aktiivisemmassa roolissa kuin jos paikalla olisi myös vanhemmat Keskeiset arviointitulokset kirjataan - miten? Vapaamuotoinen selostus, ranskalaiset viivat,

8 Omista lähtökohdista vs. yleissivistys Vanhemmilla oli hyvin erilaisia ja vahvoja mielipiteitä. Osa kannatti ehdottomasti yleisivistävän pohjan luomista koulussa: pohjalle voitaisiin sitten rakentaa tai syventää tietoa oppilaan omista kiinnostuksenkohteista. Osan mielestä on turhaa tavoitella yleisivistystä alakoulussa, koska siihen ei kuitenkaan päästä. Osa vanhemmista toivoisi lisää projektiluonteisia työskentelytapoja, koska näin opiskellen asiat jäävät paremmin mieleen. Osa ilmaisi huolensa siitä, työnnetäänkö lapsille liikaa vastuuta omasta oppimisestaan. Koulun pitäisi ottaa huomioon yksilölliset erot ja ikätaso.

9 Vanhempien osallisuus kouluarjessa Vanhempien vierailut luokissa. Vanhemmat tulisivat kertomaan esim. omista ammateistaan. Vanhempien kutsuminen esim. Lava on vapaa -tapahtumaan katsomaan esityksiä. Koko koulun yhteinen tapahtuma, esim. vappurieha, jota valmistellaan yhdessä vanhempien kanssa. Aamukahvit äitien- ja isänpäivinä. Isovanhemmat mukaan koulun toimintaan esim. kirjasto Isovanhempien päivä Pyöräpaja keväällä ja sen yhteyteen kirppari Oman luokan aamu esim. vapaan keskustelun ja yhdessäolon merkeissä. Vanhemmat saisivat tilaisuuden tutustua toisiinsa paremmin. Avoimet ovet - tavallisen koulutunnin seuraaminen.

10 Teknologian rooli koulussa Yksimielisiä oltiin siitä, että on hyvä, että teknologiaa käytetään. Arjessa tarvitaan monenlaisia tvttaitoja. Teknologia innostaa ja motivoi oppilaita. Toisaalta tarvitaan monipuolisuutta, myös esim. yksinomaan tableteilla työskentelyyn voi tylsistyä. Kaikilla ei ole laitteita kotona, joten on tärkeää, että niitä opitaan käyttämään koulussa Opettajien koulutuksesta on huolehdittava. Osa vanhemmista kaipasi enemmän tietoa siitä, miten teknologiaa käytetään luokassa, esim. mitä ohjelmia ja sovelluksia on käytetty. Tällöin näiden ohjelmien käyttöä voisi jatkaa kotonakin. Omien laitteiden käyttö koulussa pohditutti. Tuoko tämä eriarvoisuutta? Toisaalta koettiin, että tärkeintä on, että kaikilla on mahdollisuus osallistua opiskeluun, omalla tai lainalaitteella. Osa vanhemmista kuitenkin arveli, että olisi parempi, jos kaikilla olisi käytössä koulun laitteet ja sen myötä samat ohjelmat. Nettietiketin läpikäymistä pidettiin tärkeänä. Myös käsinkirjoittamisen taidosta huolehtimista pidettiin tärkeänä. Käsialakirjoituksen tarpeellisuus jakoi mielipiteitä. Koettiin, että teknologian tulisi olla oppimisen tukena luontevalla tavalla

11 Arvo: Oikeudenmukaisuus -Vanhemmat pitivät oikeudenmukaisuutta erittäin tärkeänä arvona. Heidän mielestään suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen ovat koulussamme hyvällä mallilla. -Vanhempien mukaan lapset kertovat heti kotona, jos he kokevat, että opettaja on toiminut koulussa epäoikeudenmukaisesti.

12 Oikeudenmukaisuus jatkuu Vanhemmista oikeudenmukaisuus on ristiriitatilanteiden oikeudenmukaista läpikäyntiä, kaikkien osapuolten kuuntelemista, oikeudenmukaista toimintaa arjen koulutilanteissa, kaikkien mukaan ottamista, kiusaamisen ehkäisyä, sukupuolten välistä tasa-arvoa, suosimisen ehkäisyä, samanlaisia sääntöjä kaikille, turvallisuuden tunnetta, resurssien jakamista tasaisesti kaikkien Espoon koulujen kesken.

13 Arvo: asukas- ja asiakaslähtöisyys Vuorovaikutus ja viestintä Viestintään on oltu todella tyytyväisiä. Sitä on ollut riittävästi, mutta ei kuitenkaan liikaa. 2-Portainen viestintä koettu hyväksi eli isot, koko koulua ja kaikkia oppilaita koskevat asiat ovat omana tietonaan (rehtorin sininen tiedote) ja luokkaa koskevat asiat erikseen. Wilma on hyvä, tietoa voisi olla siellä enemmänkin, esim. tiedotteet voisi lisätä myös Wilmaan. Keskustelut opettajan ja oppilaan välillä on koettu hyväksi, mutta haluttaisiin tietoa vanhemmille keskustelun sisällöstä, esim. Wilman avulla. Oppilaiden kokemukset Wilmasta olivat myönteiset.

14 Asukas- ja asiakaslähtöisyys jatkuu Avoin alku Ykkösluokkalaisille toteutettava avoin alku on koettu hyväksi toiminnaksi. Oppilaiden keskinäinen verkosto on kasvanut jo heti ensi taipaleesta lähtien ja kaikki luokkatasoa opettavat opettajat ovat tulleet tutuiksi. Avoin alku on sopinut myös hieman hiljaisimmille oppilaille Resurssit Resurssien jako on ollut onnistunutta. Erityisesti kiiteltiin runsasta jakotuntien määrää. Monella vanhemmalla oli kokemusta muiden koulujen niukasta jakotuntimäärästä. Myös oppilaat kokivat jakotuntien määrän hyvänä.

15 Asukas- ja asiakaslähtöisyys jatkuu Oppilaiden osallistaminen Vanhemmat olivat sitä mieltä, että Taavinkylän koulussa osallistetaan oppilaita erittäin hyvin. Moni huomautti, että jo nyt Taavinkylän koulussa toteutuvat uuden opetussuunnitelman määrittämät oppilaiden osallistamistavat oikein hyvin ja monipuolisesti. Erityisesti mainittiin erilaiset raadit ja muu jokapäiväinen oppilaiden osallistaminen arkipäivässä, esim. akvaarion hoito, ruokalavastaavat, välkkälainaamo. Oppilaiden mielestä osallistamisen taso on tällä hetkellä hyvä ja riittävä.

16 Arvo: vastuullinen edelläkävijä Koulu yhteisönä: -turvallinen -ketään ei jätetä yksin -ollaan yhdessä vastuussa yhteisistä asioista, ei vain yksin omista asioista -uskalletaan myös epäonnistua -kokeileva -epäonnistumiset hyväksytään ja pystytään tekemään korjausliikkeitä -jaetaan onnistumiset ja epäonnistumiset -ei anneta periksi, arvostetaan sitkeyttä, "siedetään" asioita -keskusteleva -keskustelun ja väittelyn taidot -asiat voivat riidellä, ihmisten ei tarvitse -avoin (esim. yhteistyö yritysten ja yhteisöjen kanssa)

17 Vastuullinen edelläkävijä jatkuu Koulussa pitäisi ohjata -monipuolisten työskentelytaitojen käyttöön -ei pelkkää teknologiaa -ihminen on kokonaisuus (esim. kaikkien aistien käyttö tärkeää) -huomioidaan yksilölliset oppimistyylit ja oppilaiden omat vahvuudet -kyseenalaistamaan (esim. mediakritiikki tai onko kaikki tiedon nimellä kulkeva oikeaa tietoa) -ekologisesti kestävään elämään Arvoa pidetään erittäin tärkeänä!: -on tärkeämpää esim. oppia sitkeyttä, uskaltaa kokeilla, löytää oma oppimistyyli ja osata toimia yhteisön jäsenenä kuin saada hyviä numeroita todistukseen

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää. Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry. Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan

Lisätiedot

Vastausten määrä: 209 Tulostettu 6.2.2013 11:12:24

Vastausten määrä: 209 Tulostettu 6.2.2013 11:12:24 Vastausten määrä: 209 Tulostettu 6.2.2013 11:12:24 Poiminta luokat 7-9 7. luokalla = 1 TAI 8. luokalla = 1 TAI 9. luokalla = 1 Lapseni on: Lomakkeiden määrä 209 1. luokalla 0 2. luokalla 0 3. luokalla

Lisätiedot

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015 Esiopetuksen arvot Arvokysely tammikuu 2015 Yleistä kyselystä - Toteutettu Savonlinnan esiopetusyksiköissä - Aikuisille kysely netissä - Lapset keskustelivat ryhmissään aikuisen johdolla (valitsivat 12:sta

Lisätiedot

Kuusiston koulu (Kaarina)

Kuusiston koulu (Kaarina) Page 1 of 8 Kuusiston koulu (Kaarina) tulostusohje Tyttöjä: Poikia: 101 vastaajaa 60 (59 %) 41 (41 %) Koulun tilat ja toiminta Samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Eri mieltä Vastaajia Luokkahuone on

Lisätiedot

FSD2363 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : alaluokat 4-6

FSD2363 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : alaluokat 4-6 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2363 Koulun hyvinvointiprofiili 2006-2007 : alaluokat 4-6 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi. Sari Muhonen Elämänkatsomustieto Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu arto.vaahtokari@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1/9 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Kansalaisen taidot 2 (OPH 2011) Opettajan peruskysymykset

Kansalaisen taidot 2 (OPH 2011) Opettajan peruskysymykset - UUSI OPS 2016 - Osallistava opetus ja oppilaan ajattelun kehittäminen Markus Leppiniemi Kansalaisen taidot 1 (OPH 2011) Ajattelun taidot Työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot Käden ja ilmaisun taidot

Lisätiedot

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa

Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön

Lisätiedot

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet

Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto. Osaamishaasteet Asiantunteva ja asiakaslähtöinen avoin yliopisto Dosentti Pirjo Vuokko ÅA, Arken 5.10.2007 Osaamishaasteet Asiantuntijaosaaminen & Organisaatio-osaaminen Asiantuntijaorganisaation suuri haaste on estää

Lisätiedot

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen

VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen VASU2017 KOONTI KYSELYSTÄ HUOLTAJILLE VASU2017 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetushallitus valmistelee parhaillaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteita, ja niiden mukaan laadittava

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666

Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat 1-2 / 2019 yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Opetussuunnitelmakysely - Huoltajat yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 666 Miten seuraavat asiat ovat välittyneet lapsenne koulun arjesta? Oppilas voi vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Säännöllisesti

Lisätiedot

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella KiVa Koulu -ohjelma Koulumme on yksi 2260:sta suomalaiskoulusta,

Lisätiedot

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa

Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta

Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilaat hyvinvoinnin rakentajina koulussa tukioppilastoimintaa 40 vuotta Tukioppilastoiminnan uusi esittelyvideo (linkki) Tukioppilastoiminnan toimijat ja yhteistyökumppanit Toimijat koulun tukioppilastoiminnassa

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma

Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi?

Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto. Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Ndoromo Owen Suomen Punainen Risti Vaasan suomalainen osasto Miten kotoutua maahanmuuttajasta kuntalaiseksi? Useimmat meistä viettävät koko elämänsä yhdessä tietyssä kulttuuriympäristössä. Siitä syystä

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga

Detta frågeformulär utgör en del av den ovannämda datamängden, arkiverad på Finlands samhällsvetenskapliga KYSELYLOMAKE: FSD2948 KOULUN HYVINVOINTIPROFIILI 2013-2014: ALALUOKAT 4-6 QUESTIONNAIRE: FSD2948 SCHOOL WELL-BEING PROFILE 2013-2014: PRIMARY SCHOOL, GRADES 4-6 Tämä kyselylomake on osa yllä mainittua

Lisätiedot

7,8 27,8 46,1 54,1 17,4. (oppilas, huoltaja ja opettaja) 27,5 45,7 50,6 25,4. (oppilas, huoltaja ja opettaja) 3,8 20,4 27,4 41,2 50,5 34,6

7,8 27,8 46,1 54,1 17,4. (oppilas, huoltaja ja opettaja) 27,5 45,7 50,6 25,4. (oppilas, huoltaja ja opettaja) 3,8 20,4 27,4 41,2 50,5 34,6 Arviointi lukuvuoden aikana Lukuvuoden aikana tehtävän arvioinnin tarkoituksena on arvioida, kuinka hyvin lapset ovat oppineet juuri opetetun asian ottaen huomioon oppilaiden erilaiset tavat oppia ja työskennellä.

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut

Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Opetussuunnitelmakysely - Oppilaat OPS-kysely, yhteenveto/kaikki koulut Mäntsälä n = 1613 Oletko kokenut, että seuraavia asioita on mielestäsi enemmän, saman verran tai vähemmän kuin Oppitunnilla istutaan

Lisätiedot

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Tytti Solantaus 2016 1 I LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELUUN VALMISTAUTUMINEN 1. Lapset puheeksi keskustelun tarkoitus Lapset puheeksi keskustelun pyrkimyksenä on

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma 2010-2011 YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA 2010-2011 Sisältö Esimerkki linjan opinnoista Tavoitteet Opetusmenetelmät Opintojen sisältö. tavoitteet ja vaadittavat suoritukset Kasvatustieteen perusopinnot Erityispedagogiikan

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015. Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus Eurajoen kunta / koulutoimi PERUSKOULUN TOIMINTAKERTOMUS Koulun nimi lukuvuosi 2014-2015 Rikantilan koulu A. TILASTOLLISET ASIAT 1. Peruskoulun oppilaiden lukumäärä kevätlukukauden 2014 päättyessä Oppilasmäärä

Lisätiedot

Kooste koulujen vastauksista. Koostanut HundrED

Kooste koulujen vastauksista. Koostanut HundrED Kooste koulujen vastauksista Koostanut HundrED Lomakevastaukset Luokkakeskustelujen pohjalta palautettiin 255 vastausta 64 eri koulusta. Osa vastauksista oli opettajien koosteita ja osa yksittäisten vanhempien

Lisätiedot

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta

Perusopetuksen maakunnallinen arviointi Koulun toiminta. Möysän koulun tulokset. Vastaajamäärät lk oppilasta Perusopetuksen maakunnallinen arviointi 2016 Möysän koulun tulokset Vastaajamäärät 124 1.-2.lk oppilasta 120 3.-5.lk oppilasta 22 opetushenkilöä 83 huoltajaa, joista loppuun saakka vastasi 68 Koulun toiminta

Lisätiedot

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016 Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt Arvioinnin

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti

Tytöt LVI-alalla - Perusraportti Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi

Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi Miten yliopiston teoriaopetus vastaa harjoittelussa tarvittaviin taitoihin? Opetusapteekkien neuvottelupäivä 23.4.2014 Liisa Niemi Olen 3. vuoden proviisoriopiskelija, opiskellut v. 2011-2014 Kerron vanhasta

Lisätiedot

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry

Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu. Vihdin vanhemmat ry Huoltajakysely, kevät 2011 Ojakkalan koulu Vihdin vanhemmat ry 1. Koulun ja kodin kontaktit? 2. Koulun ja kodin yhteistyötapojen tärkeys? 3. Toivomukset kodin ja koulun kontaktitavoista 4. Asenneväittämät

Lisätiedot

Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************

Empatiaosamäärä. Nimi: ******************************************************************************** Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan

Lisätiedot

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa?

Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Tuomo Alasoini Joukkoistuuko työ Suomessa ja mitä siitä seuraa? Teknologinen kehitys muuttaa työtä vauhdilla. Digitaaliset alustat tarjoavat uusia mahdollisuuksia jakaa työtä ja tehdä työtarjouksia ihmisille,

Lisätiedot

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että

Lisätiedot

Kunnanhallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Hallitusjäsenen henkilökohtainen arviointi

Kunnanhallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Hallitusjäsenen henkilökohtainen arviointi Liite 3 Suomen Kuntaliiton yleiskirjeeseen 9/80/2012 Kunnanhallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Hallitusjäsenen henkilökohtainen arviointi Hallitustyön edellytykset, toimintakulttuuri

Lisätiedot

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA

LUOKKATUNNIT OPS YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA LUOKKATUNNIT OPS2016 - YLÄKOULUN NÄKÖKULMASTA H A N N A G U S TA F S S O N O S A L L I S U U S - KO O R D I NA AT TO R I Miksi? Miten? Mitä? MIKSI LUOKKATUNTEJA? - Turun opetussuunnitelmassa 2016 paikallisena

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Viestintäsuunnitelma 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Sisältö lyhyesti 1. Student Lifen viestinnän lähtökohdat ja nykytilanne 2. Viestinnän tavoitteet ja niiden saavuttaminen 3. Viestinnän kohderyhmät

Lisätiedot

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila

Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila Tulevan ekaluokkalaisen vanhemmille! Kirkonkulman koulu Humppila Hyvät vanhemmat! Koulun aloittaminen on samalla iloinen ja jännittävä asia. Tähän lehteen on koottu tärkeitä koulunkäyntiin liittyviä asioita.

Lisätiedot

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille 10.2.2018 Mistä oppimista tukeva arviointikulttuuri muodostuu? Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen

Lisätiedot

Peruskoulujen tasa-arvo hanke

Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Peruskoulujen tasa-arvo hanke Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke, joka kohdennetaan koulutuksellista tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin Hankekokonaisuus,

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016

ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 sivla 15.9.2015 ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTAKAUDELLE 2015-2016 Kunnan velvollisuus on järjestää esiopetusta oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna. 1.1.2015 voimaan tulleen lakimuutoksen

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

SIMO JANUARY 08, 2015

SIMO JANUARY 08, 2015 Toimintakulttuuri 1 SIMO JANUARY 08, Opsissa peräänkuulutetaan kodin ja koulun yhteistyötä; onko kodin tahtotilaa pohdittu - kertooko vanhempien passiivisuus siitä, että koti ei kenties olekaan yhtä innokas

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa

Lisätiedot

Aloitusta odotellessasi

Aloitusta odotellessasi Aloitusta odotellessasi Jos sinulla on käytettävissä jokin nettiin menevä laite, mene osoitteeseen m.socrative.com Anna huoneen numeroksi 533877 Vastaa ensimmäiseen kysymykseen. Ohjelmaa tarvitaan myöhemminkin,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo

Kemia. Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta. Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo Kemia Perusteluonnoksen 15.4.2014 pohjalta Hannes Vieth Helsingin normaalilyseo OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Kemian opetus tukee oppilaan luonnontieteellisen ajattelun sekä maailmankuvan kehittymistä. auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa

Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Yleiskaavatyö 2013 2016 Yleiskaavaluonnos 2014 Palvelut nyt ja tulevaisuudessa Nettikysely 13.11. 15.12.2014 vastaajia 1 339 Palvelut Lahdessa nyt ja tulevaisuudessa Lahden kaupungin maankäyttö toteutti

Lisätiedot

ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6

ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6 ARVIOINTIKESKUSTELUT PERUSOPETUKSEN VUOSILUOKILLA 3-6 Oppilaan nimi ja syntymäaika VUOSILUOKKA 3 Oppimaan oppimisen taidot tiedot itsestä oppijana: vahvuudet ja kehittämisen kohteet tavoitteenasettelutaito

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.

P A R T. Professional Assault Response Training 2002. Seppo Salminen Auroran koulu. Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11. P A R T Professional Assault Response Training 2002 Seppo Salminen Auroran koulu Valtakunnalliset sairaalaopetuksen koulutuspäivät 16.11.2007 PART -taustaa Ammatillista reagointia uhkaavissa ja väkivaltaisissa

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

Arvioidaan työskentelyn asennetta, vastuullisuutta, omaaloitteisuutta,

Arvioidaan työskentelyn asennetta, vastuullisuutta, omaaloitteisuutta, OPS:n perusteet Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia. Työskentelyn arvioinnin pohjana ovat työskentelylle eri oppiaineissa asetetut tavoitteet. Työskentelyn arviointi kohdistuu

Lisätiedot

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä!

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! OPS 2016 Arvokeskustelun tuloksia Keravanjoen koulun huoltajat 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? oppivelvollisuus ja yleissivistys oppii vastuulliseksi kansalaiseksi

Lisätiedot

Esityksen aihe 9.10.2014

Esityksen aihe 9.10.2014 Tunne ja turvataidot osaamiseksi hankkeen satoa Helsinki Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen, Sirpa Valkama & Riitta Ala Luhtala 2 TUNNE JA TURVATAIDOT OSAAMISEKSI TUTA HANKE (2012 2014) Jyväskylän ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Baletti - Kysely huoltajille 2015

Baletti - Kysely huoltajille 2015 Baletti - Kysely huoltajille 2015 Yleistä Huoltajakysely lähetettiin kaikille baletin oppilaiden vanhemmille eli yht. 74 henkilölle. Vastauksia saatiin 23.Vastausprosentti oli 31,1, joka on huomattavasti

Lisätiedot

Kandidaatin tutkielman arviointien koonti

Kandidaatin tutkielman arviointien koonti 1 Kandidaatin tutkielman arviointien koonti Arvioinnit koottu 30.9.2013 Koonnut Noora Mäkelä Avoimissa vastauksissa on kirjattu sulkeissa samansisältöisten kommenttien lukumäärä. Kyselyyn vastanneiden

Lisätiedot

TURVIS verkosto. VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015

TURVIS verkosto. VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015 TURVIS verkosto VALTAKUNNALLINEN TOISEN ASTEEN OPPILAITOSTEN TURVALLISUUSVERKOSTO Perustettu 16.6.2015 Tavattiin Opetusalan turvallisuusfoorumissa 2015 ja siitä se ajatus sitten lähti. Perustamiskokous

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016

KOULUN TOIMINNAN ARVIOINTI 2016 VASTAUKSIA KYSELYYN YHTEENSÄ VASTAUSPROSENTTI N.,% VASTAAJIEN JAKAUTUMINEN KYSYMYSTEN ARVIOINTIASTEIKKO OPPILAITA 6,% VANHEMPIA 9,% HENKILÖKUNTAA 9,% NAINEN/TYTTÖ 6,% MIES/POIKA,9% TÄYSIN ERI MIELTÄ MELKO

Lisätiedot

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi

Opettajankoulutuslaitos, Rauma. VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Opettajankoulutuslaitos, Rauma VERME-hankkeen Vastuullinen johtaja Tuula Laes Koordinaattori Susanne Leväniemi Miksi VERME? Kukaan ei ole valmis koulutuksesta valmistuttuaan. Eikä koskaan. Oppiminen jatkuu

Lisätiedot

Matematiikan tukikurssi

Matematiikan tukikurssi Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014

Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 Koonti huoltajien OPS 2016 arvokeskustelusta 11.1.2014 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? Oppiakseen perustietoja ja -taitoja sekä sosiaalisuutta Oppiakseen erilaisia sosiaalisia taitoja ja sääntöjä

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat

IV-kuntotutkimushanke_tutkijat IV-kuntotutkimushanke_tutkijat 1. 1. Kuinka käyttökelpoisena pidät SuLVIn IV-kuntotutkimusohjeistusta yleisesti? 1 2 3 4 5 Yhteensä Keskiarvo Asteikko 0 0 0 3 0 3 4 2. 2. Kuinka hyvänä pidät IV-kuntotutkimuksen

Lisätiedot

2.4.2016 ALOITUS. Alkusanat Missä ollaan ja miksi Lyhyt oma esittely nimi, koulu ja mitä ainetta opetat Päivän ohjelma

2.4.2016 ALOITUS. Alkusanat Missä ollaan ja miksi Lyhyt oma esittely nimi, koulu ja mitä ainetta opetat Päivän ohjelma ALOITUS Alkusanat Missä ollaan ja miksi Lyhyt oma esittely nimi, koulu ja mitä ainetta opetat Päivän ohjelma 1 Erilaiset pedagogiset lähestymistavat 1. Millaiset pedagogiset mallit suuntaavat opetusta

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti. Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015

OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti. Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015 OPS2016 Monialaisia oppimiskokonaisuuksia kohti Leena-Maija Niemi apulaisrehtori Kasavuoren koulu 19.10.2015 Kasavuoren koulu on peruskoulu Kauniaisissa, vuosiluokat 7-9 340 oppilasta ja 35 opettajaa Kolme

Lisätiedot

Opetuksen pyrkimyksenä on kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua.

Opetuksen pyrkimyksenä on kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua. Matematiikkaluokkien opetussuunnitelma 2016 Alakoulu Matematiikkaluokilla opiskelevalla oppilaalla on perustana Kokkolan kaupungin yleiset matematiikan tavoitteet. Tavoitteiden saavuttamiseksi käytämme

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot