Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta"

Transkriptio

1 Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvapalvelujen vuoden 2020 talousarvioesitys 513/ /2019 Perusturvalautakunta Valmistelija: Perusturvajohtaja Mirja Ahoniemi, puh Kunnanhallitus on antanut vuoden 2019 talousarvion laadintaohjeen kokouksessaan Lautakuntien tulee antaa talousarvioesitys mennessä. Vuoden 2020 talousarviokehyksen perusteena on käytetty vuoden 2019 talousarviota. Kehyksessä on huomioitu palkkaratkaisun vaikutukset (2,2%) sekä sisäisten erien muutokset. Sisäisten erien osalta erityisesti tilakustannukset kasvavat vuonna Perusturvapalvelujen vuoden 2020 talousarvion kehys ,1 miljoonaa euroa on sitova lautakuntatasolla toimintakatteen osalta. Perusturvan palvelualueen kehykseen on lisätty 0,2 miljoonaa euroa vanhuspalveluiden mitoitus- ja valvontatarpeen korjaamiseen ja vahvistamiseen. Talousarviokehys sisältää palvelualuueelle annetun sopeutuksen 0,2M, joka on kohdennettu sosiaalityön tulosyksikköön 0,1M sekä vanhus-ja vammaispalvelun tulosyksikköön 0,1M. Perusturvalautakunta piti talousarvion raamiseminaarin , jossa perusturvajohtaja ja tulosyksilöiden esimiehet esittelivät talousarviosuunnitelmia vuodelle Lautakunnalla oli mahdollisuus ohjeistaa viranhaltijoita talousarvion laadinnan suuntaviivoissa. Talousarviovalmistelun tämän hetkisessä vaiheessa Perusturvalautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2020 on 0,5M alhaisempi kuin annettu kehys, joka johtuu onnistuneesta palvelurakenteen muutoksesta vanhuspalveluissa sekä tulosyksikköjen toimintamallien muutoksesta sosiaalityössä sekä vanhuspalveluissa. Perusturvan talousarvio on rakennettu siten, että palvelualueella jatketaan toimintamallien uudistamista ja palvelualueen rakenteellista muutosta. Vanhuspalveluissa talousarviovuoden

2 tavoitteina on jatkaa hallitusti ympärivuorokautisen hoidon vähentämistä ja kotiin annettavien palveluiden vahvistamista sekä kuntoutuksen ja ennakoivan työn lisäämistä. Vanhuspalveluissa vahvistetaan hoitajamitoitusta kotihoidossa sekä Kuuselan ryhmäkodeilla ja Liisan- ja Antinpirtissä. Sosiaalityössä talousarviovuoden tavoitteina on jatkaa tulosyksikön toiminnallisia muutoksia painopisteenä ennakoiva ja ennaltaehkäisevä työskentely ja kevyempien palvelujen ensisijaisuus. Uutena palveluna talousarvioesitys sisältää kunnan oman perheneuvolapalvelun aloituksen, joka osaltaan tulee vahvistamaan ennakoivaa ja ennaltaehkäisevää työtä lapsi-ja perhepalveluissa. Perheneuvolapalvelun järjestämisen yhteydessä on sovittu kunnan sisäisenä siirtona, että sivistyspalvelut vastaa perheneuvolapalveluihin sisältyneen tutkimusklinikan lähetteistä ja palveluoston kustannuksista. Tämä on suunniteltu huomioitavaksi talousarviovalmistelussa siten, että sosiaalityön kehyksestä vähennetään euroa. Tältä osin perusturvapalvelut alittaa kunnanhallituksen antaman kehyksen. Lapsiperheiden palveluissa jatketaan uusien työmuotojen -ja menetelmien käyttöä ja vahvistetaan perhetyön työskentelyä siten, että tavoitteena on vähentää lastensuojelun sijais- ja avohuollon tarvetta ja lisätä ohjauksen ja perhetyön vaikuttavuutta. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on ilmoittanut, että se luopuu psykiatrisen työ- ja päivätoiminnan järjestämisesta, joka siirtyy kunnan tehtäväksi. Tämä on suunniteltu huomioitavaksi talousarviovalmistelussa siten, että erikoisairaanhoidon kehyksestä siirretään euroa sosiaalityöhön palvelun järjestämiseksi. Talousarvio sisältää sosiaalityön ja vammaispalvelun siirtymisvalmistelut ja siirtymisen sosiaalihuollon asiakastiedon arkistoon (Kanta-arkisto). Kanta arkiston käyttöönottovalmistelu tuo henkilöstökustannuksia sekä ICT -järjelmiin liittyviä kustannuksia. Talousarviovuonna jatketaan perusterveydenhuollon, vanhuspalveluiden, sosiaalitoimen ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä, tavoitteena parantaa palveluprosesseja ja hillitä kustannusten nousua. Perusturvan vuoden 2020 talousarvioesitys, perusteluosa, suoritearviot ja henkilöstösuunnitelmat esitellään tarkemmin kokouksessa.

3 Ehdotus Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta käy keskustelun annetusta talousarvioesityksestä ja antaa ohjeet talousarvion jatkovalmisteluun. Päätös Perusturvalautakunta: Perusturvalautakunta päätti hyväksyä perusturvajohtajan päätösehdotuksen. Perusturvalautakunta Valmistelija: Perusturvajohtaja Mirja Ahoniemi, puh , hallinto- ja talouspäällikkö Sari Hytönen, puh Perusturvan palvelualue on jatkanut talousarvion valmistelua perusturvalautakunnan ohjeiden mukaisesti. Perusturvalautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2020 on 508,2 tuhatta euroa alhaisempi kuin annettu kehys (Kh ), joka johtuu onnistuneesta palvelurakenteen muutoksesta vanhuspalveluissa sekä tulosyksikköjen toimintamallien onnistuneista muutoksista ja sitä kautta syntyneistä kustannussäätöistä sosiaalityössä ja vanhuspalveluissa. Talousarvoin toimintakate (tulojen ja menojen erotus on ,9 tuhatta euroa, joka 362,0 tuhatta euroa enemmän kuin vuoden 2019 talousarviossa. Perusterveydenhuollon palvelujen ostoon Keski-Suomen Seututerveyskeskukselta on varattu kehyksen mukaisesti 11,7 miljoonaa euroa, joka on saman verran, kuin vuoden 2019 talousarviossa. Erikoissairaanhoidon ostoon on talousarviovalmistelun tässä vaiheessa varattu kehyksen mukaisesti 20,4 miljoonaa eroa, joka on 0,7 miljoonaa euroa enemmän, kuin vuoden 2019 talousarvio. Sairaanhoitopiiriltä on saapunut kuntaan palvelusuunnitelmaesitys, jossa Laukaan kunnan osuus on 0,4 miljoonaa euroa suurempi, kuin talousarviossa nyt esitetty määräraha. Kuntaneuvottelut jatkuvat syyskuun lopulla. Perusturvan talousarvio on rakennettu siten, että palvelualueella jatketaan toimintamallien uudistamista ja palvelualueen rakenteellista muutosta. Talousarvio sisältää henkilöstön osaamisen lisäämiseen ja vahvistamiseen liittyviä panostuksia. Vanhuspalveluissa talousarviovuoden tavoitteina on jatkaa hallitusti ympärivuorokautisen hoidon vähentämistä ja kotiin annettavien

4 palveluiden vahvistamista sekä kuntoutuksen ja ennakoivan työn lisäämistä. Keskiössä on kotihoidon palveluiden vahvistaminen ja kehittäminen sekä kuntouttavan ja ennakoivan työn ensisijaisuus. Talousarvio sisältää yhden lähihoitajan toimen lisäyksen Kuuselan ryhmäkotiin sekä yhden lähihoitajan toimen Liisan- ja Antinpirttiin. Työpanos kohdentuu Kuuselan ryhmäkodissa yöhoidon vahvistamiseen erityisesti muistisairaiden asiakkaiden hoidon ja hoivan alueella. Liisan ja Antin pirtissa yöhoito on tällä hetkellä järjestetty ostopalveluna ja tarkoituksena on järjestää yöhoito vuoden 2020 alusta omana toimintana asukasturvallisuuden sekä asiakkaiden hoidon ja hoivan lisääntymisen vuoksi. Laki yksityisista sosiaalipalveluista 922/2011 edellyttää, että kunnan toimielin ohjaa ja valvoo alueellaan tuotettuja yksityisiä sosiaalipalveluja. Lisäksi kunnan tulee valvoa omaa toimintaa sekä asiakkaalle ostamiaan palveluita joita tuotetaan muualla kuin oman kunnan alueella. Valvontatehtävän riittävä lain edellyttämä hoitaminen vaatii henkilöstöresurssin kohdentamista tähän tehtävään ja hallintopalvelujen talousarvio sisältää yhden uuden henkilöresurssin sosiaalityön ja vanhus-ja vammaispalvelun valvontatehtäviin. Sosiaalityössä talousarviovuoden tavoitteina on jatkaa tulosyksikön toiminnallisia muutoksia painopisteenä ennakoiva ja ennaltaehkäisevä työskentely ja kevyempien palvelujen ensisijaisuus. Uutena palveluna talousarvioesitys sisältää kunnan oman perheneuvolapalvelun aloituksen, joka osaltaan tulee vahvistamaan ennakoivaa ja ennaltaehkäisevää työtä lapsi-ja perhepalveluissa. Lapsiperheiden palveluissa jatketaan uusien työmuotojen -ja menetelmien käyttöä ja vahvistetaan perhetyön työskentelyä siten, että tavoitteena on vähentää lastensuojelun sijais- ja avohuollon tarvetta ja lisätä ohjauksen ja perhetyön vaikuttavuutta. Esityslistan ohessa on perusturvapalvelujen talousarvioesitys vuodelle Ehdotus Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta esittää vuoden 2020 talousarvioesityksen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi. Perusturvalautakunta valtuuttaa viranhaltijat tekemään esitykseen mahdolliset tarvittavat muutokset ja korjaukset.

5 Päätös Perusturvalautakunta: Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta päätti hyväksyä perusturvajohtajan päätösehdotuksen. Valmistelija: Perusturvajohtaja Mirja Ahoniemi, puh ja hallinto- ja talouspäällikkö Sari Hytönen, puh Kunnanhallitus on kokouksessaan tarkistanut talousarvion 2020 valmistelun vuosikelloa ja edellyttänyt lautakuntia tarkistamaan talousarvioitaan lautakuntien kokouksissa viikolla 43. Tarkastelun taustalla on kunnanhallituksen asettaman talouden tasapainottamistyöryhmän tehtävä, joka on noin 2 miljoonan euron esitys sopeutusten toteuttamisesta ja kohdentamisesta. Tasapainottamisryhmän esityksen mukainen sopeutus on tarkoitus sisällyttää kunnanjohtajan talousarvioesitykseen. Perusturvan palvelualueelle ilmoitettu sopeutustarve on perusturvalautakunnan hyväksytyn toimintakatteen parantaminen euroa. Sopeutuksen toteutus edellyttää kriittistä tarkastelua sekä hallittua riskinottoa koko perusturvan palvelualueella. Selvitystyön ja arvioinnin jälkeen päädytään esittämään seuraavia sopeutuksen kohdennuksia. Vanhus-ja vammaispalvelun tulosyksikköön euroa, sosiaalityön tulosyksikköön euroa ja hallintopalveluihin euroa. Talousarvioneuvottelut erikoissairaanhoidon osalta ovat jatkuneet Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kanssa. Erikoissairaanhoidosta on saatu uusi luonnos talousarvioesityksestä , jossa Laukaan kunnan osuus on 20,3 miljoonaa euroa, joka on 0,5 miljoonaa euroa (2,7%) korkeampi, kuin vuoden 2019 talousarvio. Kunnan talousarvioon esitetään 0,04 miljoonaa euroa pienempi summa, koska psykiatrinen työ- ja päivätoiminta siirtyy erikoissairaanhoidosta kunnan tuottamaksi vuoden 2020 alusta. Siirtyvän toiminnan kustannusvaikutukseksi on arvioitu 0,1 miljoonaa euroa. Lautakunnan hyväksymään talousarvioesitykseen esitetään erikoissairaanhoitoon varatun määrärahan vähennystä 0,2 miljoonaa euroa. Perusterveydenhuollon kuntakohtainen luonnos vuoden 2020 talousarvioesityksestä on saatu Keski-Suomen seututerveyskeskukselta Siinä kunnan maksuosuudeksi

6 esitetään 11,9 miljoonaa euroa, joka on 0,3% pienempi, kuin seututerveyskeskuksen vuoden 2019 talousarvio mutta 0,2 miljoonaa euroa suurempi perusturvapalvelujen kehyksen mukaisessa esitetyssä talousarvioesityksessä. Talousarvioesitykseen esitetään perusterveydenhuollon määrärahan lisäystä 0,2 miljoonaa euroa. Lisäksi on käynyt ilmi, että sosiaalityön ja vammaispalveluiden sähköisen arkistoinnin (Kanta-palvelujen) käyttöönotto keväällä 2020 aiheuttaa ohjelmistopäivityskustannuksia noin euroa. Irtain käyttöomaisuus, jonka arvonlisäveron arvo ylittää euroa budjetoidaan investointeihin. Talousarvion investointiosaan esitetään euron määrärahaa Kanta-palvelujen käyttöönottoon. Ehdotus Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta esittää seuraavat muutokset lautakunnan hyväksymään talousarvioesitykseen vuodelle 2020 ja esittää ne edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi: 1. Vanhus- ja vammaispalvelun toimintamenoja vähennetään euroa, sosiaalityön toimintamenoja vähennetään euroa ja hallintopalvelujen toimintamenoja vähennetään euroa. 2. Erikoissairaanhoidon palvelujen ostoon varattua määrärahaa vähennetään euroa 3. Perusterveydenhuollon palvelujen ostoon varattuun määrärahaan lisätään euroa 4. Perusturvapalvelujen investointeihin lisätään euroa Kanta-palvelujen käyttöönottoon Pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa tämän asian osalta. Päätös Perusturvalautakunta: Perusturvalautakunta päätti hyväksyä perusturvajohtajan päätösehdotuksen.

7 Pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa tämän asian osalta.

Paikka Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone, Laukaantie 14

Paikka Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone, Laukaantie 14 LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 1 Perusturvalautakunta Aika 27.08.2019 klo 13:00-15:15 Paikka Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone, Laukaantie 14 Lisätietoja Kokouksessa tauko klo 14.41-14.49 Osallistujat

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Paikka Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone, Laukaantie 14

Paikka Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone, Laukaantie 14 LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Perusturvalautakunta Aika 21.09.2017 klo 12:03-15:10 Paikka Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone, Laukaantie 14 Lisätietoja Osallistujat Saapuvilla olleet jäsenet Haimakka

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2018

Perusturvalautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2018 Perusturvalautakunta 101 08.10.2015 Perusturvalautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2018 Perusturvalautakunta 101 Kunnanhallitus on antanut hallintokunnille 7.9.2015

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA ESITYSLISTA 3/ Vapaa-ajan lautakunta. Aika klo 17:00. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone 1.

LAUKAAN KUNTA ESITYSLISTA 3/ Vapaa-ajan lautakunta. Aika klo 17:00. Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone 1. LAUKAAN KUNTA ESITYSLISTA 3/2016 1 Aika 29.09.2016 klo 17:00 Paikka Kunnanvirasto, kokoushuone 1 Lisätietoja Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle (ohm. 120)

Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle (ohm. 120) Perusturvalautakunta 73 25.08.2016 Kunnanhallitus 167 12.09.2016 Perusturvalautakunta 85 29.09.2016 Kunnanhallitus 207 17.10.2016 Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan ehdotus vuoden 2017 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Perusturvalautakunnan ehdotus vuoden 2017 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Perusturvalautakunta 85 14.09.2016 Perusturvalautakunnan ehdotus vuoden 2017 talousarvioksi ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelmaksi 199/02.02/2016 Perusturvalautakunta 14.09.2016 85 Kunnanvaltuusto on

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

30 Tileistä poistettavat saatavat vuodelta 2013 / perusturvalautakunta

30 Tileistä poistettavat saatavat vuodelta 2013 / perusturvalautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 6/2015 1 (8) Aika 21.10.2015, klo 16:00-18:43 Paikka Kunnantalon kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjan tarkastus 30 Tileistä

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla. Kunnanhallitus 245 04.12.2017 Kunnanhallitus 250 11.12.2017 Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Kh 04.12.2017 245 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Hallintokunnat

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 8) Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston johtokunta

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 8) Keskisen Uudenmaan Musiikkiopiston johtokunta Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 8) Aika, klo 17:30-19:00 Paikka Jä rvenpä ä - talo, kokoushuone 9 Käsitellyt asiat 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 14 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 10 Asianro 144/02.02.02/2012. Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 144/02.02.02/2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset Kaupunginhallitus 3.12.2012 459: Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 21.3.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Paikka Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone, Laukaantie 14

Paikka Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone, Laukaantie 14 LAUKAAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2018 1 Perusturvalautakunta Aika 20.09.2018 klo 13:00-16:10 Paikka Kuntala, kunnanhallituksen kokoushuone, Laukaantie 14 Lisätietoja Kokouksessa pidettiin tauko klo 14.30-14.43

Lisätiedot

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus

Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus Talousarvioraami 2020 Kunnanhallitus 3.6.2019 Enontekiön kunnan painelaskelmat (päivitetty 5/2019) Enontekiö Trendi: 2013-2018 TP 2016 TP 2017 TP2018 2019 2020 2021 2022 2023 2024 2025 2026 Asukasluku

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

Perusturvan toimialan esitys vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Perusturvan toimialan esitys vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Perusturvalautakunta 78 03.10.2012 Perusturvan toimialan esitys vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaksi 320/02.02.01/2012 PELA 78 Kaupunginhallitus on pyytänyt kaupungin toimialojen

Lisätiedot

Käyttötalouden muutokset

Käyttötalouden muutokset Kunnanhallitus 180 10.10.2016 Valtuusto 31 24.10.2016 Vuoden 2016 talousarviomuutoksien hyväksyminen 541/02.02.00/2016 Kunnanhallitus 10.10.2016 180 Valmistelija: talousjohtaja Lasse Leppä, puh. 050 5999

Lisätiedot

- KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 62. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

- KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 62. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone - KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 62 KOKOUSAIKA 15.10.2013.2013 klo 18.00- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Teemu Pakarinen, pj Seija

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen Kunnanhallitus 197 19.11.2018 Valtuusto 36 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelmien hyväksyminen 558/02.02.00/2018 Kunnanhallitus 19.11.2018 197 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Ylityksiä on perusteltu seuraavasti: Sosiaali- ja terveyslautakunnan lisämäärärahaesitys TA Valmistelija: taloussuunnittelija Janne Katajamäki,

Ylityksiä on perusteltu seuraavasti: Sosiaali- ja terveyslautakunnan lisämäärärahaesitys TA Valmistelija: taloussuunnittelija Janne Katajamäki, Kaupunginhallitus 69 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 14 07.03.2016 Määrärahaylityksen myöntäminen vuodelle 2015 62/02.02.00.03/2015 Kaupunginhallitus 29.02.2016 69 Valmistelija: henkílöstö- ja talouspäällikkö.

Lisätiedot

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 110 20.12.2016 110 Asianro 7086/02.02.00/2016 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden käyttösuunnitelman sekä isäntäkuntapalveluiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (6) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/ (6) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 7086/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2016 1 (6) 110 Asianro 7086/02.02.00/2016 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden käyttösuunnitelman sekä isäntäkuntapalveluiden talousarvion hyväksyminen vuodelle

Lisätiedot

Keskiviikko 4.9.2013 klo 16.00-17.30. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 4.9.2013 klo 16.00-17.30. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 6 /2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 56 KOKOUSAIKA Keskiviikko 4.9.2013 klo 16.00-17.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/ (6) Sosiaalilautakunta. Julkinen. Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone

Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/ (6) Sosiaalilautakunta. Julkinen. Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 16.11.2017 Klo 17.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Sosiaalilautakunta 26.10.2011 76 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Sos. ltk 59 Pelkosenniemen hallintosäännön mukaan kokouskutsu on toimitettava jäsenille viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 3619/02.02/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 45 Asianro 3619/02.02/2013 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2013 tekniset talousarviomuutokset Perusturvan palvelualue Vanhus- ja vammaispalvelujen

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (12) Perusturvalautakunta Aika , klo 16:05-19:00. Kunnantalon kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (12) Perusturvalautakunta Aika , klo 16:05-19:00. Kunnantalon kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 8/2015 1 (12) Aika 10.11.2015, klo 16:05-19:00 Paikka Kunnantalon kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 34 Pöytäkirjan tarkastus 35 Talousseuranta

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvapalvelujen toimialan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvapalvelujen toimialan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma Perusturvalautakunta 7 20.01.2016 Perusturvalautakunta 30 09.03.2016 Perusturvapalvelujen toimialan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma 268/02.02/2015 Perusturvalautakunta 20.01.2016 7 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 1343/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 17 Asianro 1343/02.02.00/2017 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden talousarvio 2017 / kehittämisrahan hakeminen kaupunginhallitukselta Vuoden talousarvion

Lisätiedot

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4 Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tukipalvelulautakunta, 15, 11.08.2015 Tukipalvelulautakunta, 23, 29.10.2015 23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta MjuDno-2015-671 Tukipalvelulautakunta,

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

21 19.02.2014. Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin käyttösuunnitelma vuodelle 2014

21 19.02.2014. Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin käyttösuunnitelma vuodelle 2014 Yhteistoiminta-alueen sosiaalija terveyslautakunta 21 19.02.2014 Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut ydinprosessin käyttösuunnitelma vuodelle 2014 YASOSLTK 21 Kuntalain 65 :n mukaan kunnan toiminnassa

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Valmistelijan yhteystiedot Talouspäällikkö Paula Hakanen, puh , Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelijan yhteystiedot Talouspäällikkö Paula Hakanen, puh , Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Tampere Ote pöytäkirjasta 1/2016 1 (5) 7 Sosiaali- ja terveyslautakunnan talousarvio v. 2017 TRE:6209/02.02.01/2016 Valmistelijan yhteystiedot Talouspäällikkö Paula Hakanen, puh. 040 801 6943, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA Perusturvalautakunta 28.4.2015 ( 39): Riihimäen seudun terveyskeskuksen yhtymähallitus

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (15) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 21.12.2016 Voimaan 1.1.2017

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma. Nuorisolautakunta

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma. Nuorisolautakunta Nuorisolautakunta 62 28.10.2015 Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Nuorisolautakunta 26.8.2015 Nuorisolautakunnan talousarviossa vakinaisen henkilöstön palkkojen ja sivukulujen

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 1 STLTK 28.10.2015 Liite 3 A TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 TOIMIELIN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoitteena on tuottaa palveluita, 1. joilla

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien taloussuunnitelman valmisteluperusteista

Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien taloussuunnitelman valmisteluperusteista Kunnanhallitus 127 15.06.2015 Lausunto Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän vuoden 2016 ja talousarvion vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman valmisteluperusteista 201/00.04.01/2015 Kunnanhallitus 15.06.2015 127

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017 2018 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2014 tilinpäätöksen sekä vuoden 2015 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8769/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 8769/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2017 1 (1) 52 Asianro 8769/02.02.00/2016 Talousarviomuutokset vuonna 2017 perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueilla Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO nro 11/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 165 Kokouksen järjestäytyminen KH 166 Lähetekeskustelun käyminen vuoden 2016 talousarviosta ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelmasta KH 167 KH 168 KH 169 KH 170 Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä TA 2015 toteuma Perusturvajohtaja Markku Kipinä 10.3.2016 Tulosyksiköiden kuukausiseuranta Tulosyksikkö Syyskuu (75,0 %) Marraskuu (91,7 %) Joulukuu (100 %) Tulot Menot Toimintakate Tulot Menot Toimintakate

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SOSIAALILAUTAKUNTA 29.10.2013 50 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA KOKOUSAIKA 29.10.2013 kello 18.00-20.50 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 44 52 Kokouksen

Lisätiedot

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 12.5.2014 PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Perusturvalautakunta ja jaostot Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38 KOKOUSAIKA 14.08.2012 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Aino Savolainen, pj Teemu Pakarinen,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin Sosiaali- ja terveyslk 50 11.10.2011 Kunnanhallitus 317 07.11.2011 Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin 351/030.033/2010 SOSTE 50 Sosiaali-

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille

Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

Perusturvan toimialan esitys vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Perusturvan toimialan esitys vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Perusturvalautakunta 78 03.10.2012 Perusturvalautakunta 86 11.10.2012 Perusturvan toimialan esitys vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaksi 562/00.03.01/2012, 320/02.02.01/2012

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE 16.09.2014 146 Valmistelijat talouspäällik

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5469/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (1) 357 Asianro 5469/02.02.02/2015 Talousarviomuutokset vuodelle 2015 Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu Talousarviomuutoksia vuodelle

Lisätiedot

Perusturvajohtaja Tuija Koivisto

Perusturvajohtaja Tuija Koivisto Vuosia valmisteltu sote-uudistus on jäissä; yleisesti kuitenkin nähdään, että sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu tulee saada yksittäistä kuntaa leveämmille hartioille Raukesivat myös pitkään

Lisätiedot

Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta

Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta Tiivistelmä Soten tuottavuusohjelmasta Tuottavuutta kehitetään tilaamalla Seuranta arviointi Oman toiminnan ja markkinoiden seuranta Tarjonta Laatu Hinta Tulevaisuuden palvelutarpeen ja tarjonnan kehitys

Lisätiedot

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta Liikuntalautakunta 7 09.02.2017 Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/02.02.02/2016 Liikuntalautakunta 09.02.2017 7 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

(x) (-) (x) (-) Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. Anita Urpilainen *) saapui paikalle (x*)

(x) (-) (x) (-) Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. Anita Urpilainen *) saapui paikalle (x*) KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvajaos Nro 11/2016 24.11.2016 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa Torstaina

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

I. Perehdytys: II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio

I. Perehdytys: II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio I. Perehdytys: - hyvinvointitoimialan organisaatio - Talouden terminologia tutuksi - talousarvion laadinta II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio Hallintopäällikkö Sannamari

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (11) Perusturvalautakunta

Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (11) Perusturvalautakunta Kirkkonummen kunta Kokouskutsu 1 (11) Aika 02.11.2017, klo 17:30 Paikka Kokoushuone Ervasti Käsiteltävät asiat 43 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 44 Pöytäkirjan tarkastus 45 Perusturvan talousarvion

Lisätiedot

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus

3 Tarkastuslautakunnan valmistelijan / pöytäkirjanpitäjän määrääminen. 5 Tarkastuslautakunnan laskujen hyväksyminen ja asiatarkastus Mäntyharju Pöytäkirja 1/2016 1 (12) Aika 05.04.2016, klo 09:05-11:00 Paikka Terveyskeskuksen kokoushuone Sopukka Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (7) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (7) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta Järvenpää Pöytäkirja 1/2018 1 (7) Aika, klo 17:33-20:09 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 2 Ilmoitusasiat

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN VS. PERUSTURVAJOHTAJA JAANA KOSKELA

PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO ALKAEN VS. PERUSTURVAJOHTAJA JAANA KOSKELA Sosiaalipalveluiden PERUSTURVAPALVELUJEN TOIMIALAN ORGANISAATIO 5.12.2018 ALKAEN VS. PERUSTURVAJOHTAJA JAANA KOSKELA Terveyspalveluiden Tulosalueet Toimintakyvyn tukipalveluiden Ikäihmisten hyvinvointipalveluiden

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen toimialan 1. osavuosikatsaus 2016 / Vuoden 2016 talousarvion määrärahamuutokset

Perusturvapalvelujen toimialan 1. osavuosikatsaus 2016 / Vuoden 2016 talousarvion määrärahamuutokset Perusturvalautakunta 52 19.05.2016 Kunnanhallitus 145 06.06.2016 Kunnanvaltuusto 60 20.06.2016 Perusturvapalvelujen toimialan 1. osavuosikatsaus 2016 / Vuoden 2016 talousarvion määrärahamuutokset 268/02.02/2015

Lisätiedot

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön

Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti Pöytyän kansanterveystyön SELVITYS TALOUSTOIMIKUNNALLE PERUSTURVAPALVELUT/Eeva-Sirkku Pöyhönen TOTEUTUNEET SÄÄSTÖT 2014 2015 Tehtäväalue Toiminto Säästö vuonna 2014 Säästö vuonna 2015 Hallinto Perusturvajohtajan työpanoksen myynti

Lisätiedot

Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä. Tähän sisältyy vastuu

Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä. Tähän sisältyy vastuu Perusturvalautakunta 88 29.09.2016 Lumijoen kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailuttaminen Ptltk 88 Kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyvistä lakisääteisistä tehtävistä säädetään

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) Pauli Salonpää Hannu Oksanen Raili Laitinen Eeva-Liisa Puranen Hillevi Kanervio

Henkilökohtaiset varajäsenet: ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) Pauli Salonpää Hannu Oksanen Raili Laitinen Eeva-Liisa Puranen Hillevi Kanervio KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvajaos Nro 9/2017 23.11.2017 Kokousaika Torstaina 23.11.2017 klo 16.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot