Anders Breivikin manifesti kolmen teorian valossa

Transkriptio

1 Anders Breivikin manifesti kolmen teorian valossa Eetu Laitinen Pro gradu -tutkielma Sosiaalipsykologia Yhteiskuntatieteiden laitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen Yliopisto Helmikuu 2020

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos Sosiaalipsykologia EETU LAITINEN: Anders Breivikin manifesti kolmen teorian valossa Pro gradu -tutkielma, 80 sivua Tutkielman ohjaaja: Professori Vilma Hänninen Helmikuu 2020 Avainsanat: autoritaarisuus, sosiaalinen identiteetti, narratiivisuus, radikalisaatio, oikeistoradikalismi, ekstremismi, terrorismi, konservatismi, Frankfurtin koulukunta Tämä tutkimus tarkastelee Anders Breivikin manifestin sisältöä ja taustoja kolmen eri teoriakehyksen kautta. Tarkastelun kohteena on sekä manifestin sisältö kuin myös siinä käytetty kieli. Ensimmäisenä teoriakehyksenä tutkimuksessa on käytetty autoritaarisen persoonallisuusteorian ajatuksia ja kuinka ne kielessä näyttäytyvät. Tarkastelun kohteena on Breivikin itselleen suorittama haastattelu ja kuinka siinä näyttäytyy autoritaarinen ajattelumalli. Breivikin käyttämät retoriikkastrategiat tuodaan myös tässä esille. Keskeisenä tässä kehyksessä näkyy Breivikin ajattelun kapeus ja kritiikittömyys monia asioita kohtaan. Asiat nähdään ideologisesta perspektiivistä, siten että ne aina tukevat hänen maailmankuvaansa eikä ole siten altisteinen muutokselle. Toisena teoriakehyksenä tutkimuksessa on käytetty sosiaalisen identiteetin teoriaa. Tavoitteena on ollut löytää ne ryhmät, jotka Breivik kokee vihollisiksi ja myös ryhmät, jotka hän kokee liittolaisiksi. Kyseisessä kehyksessä keskeistä on myös ne keinot, joilla Breivik perustelee kyseisten ryhmien olemassaolon. Vihollisryhmien olemassaolo luo Breivikille kehyksen, jonka turvin hän osittain oikeuttaa oman terroritekonsa. Kolmantena teoriakehyksenä tutkimuksessa hyödynnetään narratiivista näkökulmaa. Pääpaino on Breivikin oman tarinan kertomisessa ja siinä, kuinka hän yrittää luoda johdonmukaisen tarinan itsestä, joka päättyy terroritekoon. Yhtenä keskeisenä havaintona on se, kuinka omaa menneisyyttä voidaan arvioida uudelleen ja siten perustella oma toiminta. Tutkimuksessa kauttaaltaan näkyy myös ne yhteiskunnalliset tekijät ja Breivikin tausta-ajatukset, jotka hänen ajattelussaan näkyvät. Manifestia on lähes mahdoton tulkita täysin irrallisena sosiaalisesta kontekstista, joten myös näitä on tuotu esille. Breivik ei ole ajatuksissaan yksin, mutta hänet erottaa muista hänen toimintametodinsa. Maahanmuuttovastaisuus, monikulttuurisuuden vastustaminen ja islaminvastaisuus ovat vieläkin kysymyksiä, jotka herättävät keskustelua ja mielipiteitä. Sisällöllisesti Breivikin manifestin ongelma on sen sisäinen ristiriitaisuus ja tekstien liiallinen kopiointi, jolloin Breivikin omat ajatukset hämärtyvät, eikä lukija välttämättä tiedä mitä mieltä Breivik itse eri asioista on. Breivikin mukaan länsimainen kulttuuri on tuhoutumassa ja syyllisiä hän löytää niin postmodernismista, marxismista, islamista, vihervasemmistosta, multikulturalisteista sekä eliitistä, ja pyrkii yhdistämään nämä kaikki yhteiseen viholliskuvaan. Tämä viholliskuva toimii hänelle keinona luoda eksistentiaalinen uhka koko länsimaiselle kulttuurille, ja tätä uhkaa vastaan kaikki keinot ovat sallittuja.

3 UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences Social Psychology LAITINEN, EETU: Anders Breivik s manifesto in the light of three theories Master s thesis, 80 pages Advisor: Professor Vilma Hänninen February 2020 Keywords: authoritarian, social identity, narrativity, radicalization, right-wing radicalism, extremism, terrorism, conservatism, Frankfurt School This study examines the content and the background of Anders Breivik s Manifesto through three different theoretical frameworks. Both the content of the manifesto and the language used in it are examined. The first theoretical framework used in the study are the ideas of an authoritarian personality and how they appear in language. The focus is on Breivik s own interview, and how it presents an authoritarian way of thinking. Breivik s rhetoric strategies are also examined here. Central to this framework is the narrowness of Breivik s thinking and his lack of criticism of many things. Things are seen from an ideological perspective that always supports his own worldview and thus is not susceptible to change. The second theoretical framework used in the study is the theory of social identity. The goal has been finding those groups that Breivik perceives as enemies and groups he identifies as allies. Within this framework, the means by which Breivik justifies the existence of these groups are also central. The existence of enemy groups creates a framework for Breivik to partially justify his own terrorist act. As a third theoretical framework, the research utilizes a narrative perspective. The focus is on telling Breivik s own story, and how he tries to make a coherent story about himself that ends in a terrorist act. One of the central observations is how one can revaluate his own past, and thus justify one s own actions. Throughout the study, we also see the social factors and Breivik s underlying ideas that are present in his thinking. It s almost impossible to interpret the manifesto in isolation from the social context, so these have been brought up. Breivik is not alone in his thoughts, but his methods sets him apart from others. Anti-immigration, anti-multiculturalism and anti-islam are still topics, that generate debate and opinions. The problem with the manifesto is its internal contradictions and too many copied texts, which obscures his own ideas and the reader does not necessary know what is Breivik s own opinion about different things. According to Breivik, Western culture is about to be destroyed, and he finds the culprits in postmodernism, Marxism, Islam, the Greens, multiculturalists and the elite, and tries to combine all of these with the image of common enemy. This image of a common enemy serves as a mean for him to create an existential threat to all Western culture, and against this threat all means are allowed.

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO BREIVIKIN MANIFESTI Manifestin ajatuksia yleisesti Arvot ja asenteet Sananvapaus Sukupuolten väliset suhteet NÄKÖKULMIA BREIVIKIN AJATTELUN TAUSTOIHIN Ideologia Kieli ja ideologia Fasismi Poliittinen väkivalta Radikaalioikeisto Moraali ja konservatismi Jordan Peterson ja ideologinen ekstremismi Jordan Peterson ja postmodernistinen uusmarxismi Breivikin ajatusten ideologinen tausta KOLME TEORIAA BREIVIKIN MANIFESTIN YMMÄRTÄMISEN KEINOINA Autoritaarinen persoonallisuus Erich Fromm ja autoritarismi Autoritaarisuus ja elämän merkityksellisyys Autoritaarisuus ja diskursiivisuus Sosiaalinen identiteetti Ideologia ja sosiaalinen identiteetti Narratiivinen näkökulma Tutkimuseettinen pohdinta TULOKSET Autoritaarinen persoonallisuus ja diskursiivisuus Breivik ja todellisuuden kielellinen rakentuminen Retoriikka ja radikaalioikeisto Sosiaalisen identiteetin analyysi Narratiivinen analyysi YHTEENVETO JA POHDINTA...65 LÄHTEET...72

5 1 1 JOHDANTO Anders Behring Breivikin heinäkuun 22. päivän vuonna 2011 Oslon keskustassa ja Utoyan saarella tekemässä terrori-iskussa kuoli 77 ja haavoittui useampi sata henkilöä. Iskut koostuivat Oslolaisen virastotalon lähellä räjähtäneestä autopommista, jossa kuoli 8 ihmistä ja joukkomurhasta Utoyan saarella, jossa Breivik ampui 69 henkilöä (Lewis & Lyall 2012). Breivikin mukaan iskut olivat näyttävin ja vaikuttavin poliittinen hyökkäys nykyajan Euroopassa. Iskut toimivat eräänlaisena markkinointikeinona hänen kirjoittamalleen 1500-sivuiselle manifestille : 2083: A European Declaration of independence (2011). Ensimmäisessä suoritetussa mielentilatutkimuksessa Breivikin todettiin sairastavan skitsofreniaa, mutta toisessa hänen todettiin olevan syyntakeinen ja Oslon käräjäoikeus tuomitsi hänet 21 vuodeksi vankeuteen. Teon päällimmäisenä motiivina oli radikaalin islamismin torjuminen. Tämä uhka kohdistuu länsimaihin ja traditionaalisiin eurooppalaisiin arvoihin, kulttuuriin sekä oikeuksiin. Nämä käyvät ilmi poliisikuulusteluissa sekä Breivikin julkaisemasta manifestista (Bangstad 2014). Breivikin teon voi nähdä olevan harvinaisen brutaali ja radikaali, sillä se kohdistui Breivikin omaan kansalliseen ja etniseen ryhmään. Utoyan saaren valikoitumisen taustalla on kuitenkin tekijän kannalta loogisia syitä. Sosiaalidemokraattisen nuorisojärjestön koulutuskeskuksena se soveltui hyvin symboloimaan arvoja, joita Breivik vastustaa. Samoin myös paikka itsessään takasi terroriteolle voimakkaan huomionarvon. Breivikin manifestin aatteellista sisältöä on analysoitu varsinkin Breivikin kritisoimasta maahanmuuttomyönteisestä ja vasemmistoliberalistisesta näkökulmasta. Ensijaisesti pyrin työssäni käsittelemään Breivikin manifestin aatteellista sisältöä ja sitä, kuinka hän perustelee ja oikeuttaa tekonsa näkemystensä perusteella. Huomio ei siis kiinnity esimerkiksi Breivikin persoonallisuuteen vaan hänen ajatustensa sisältöön, jotka manifestissa näyttäytyvät. Menetelmäksi olen valinnut tähän kolme eri teoriasuuntausta. Ensimmäinen näistä on autoritaarinen persoonallisuusteoria, jonka yhdistän laajempaan kielelliseen näkemykseen stereotypioiden luonteesta. Tarkoituksena on siis, etteivät stereotypiat näyttäydy ainoastaan yksilön mielen sisällä, vaan ne näyttäytyvät myös kielessä itsessään. Tällä pyrin välttämään autoritaarisen persoonallisuusteorian ongelmat (Adorno, Frenkel-

6 2 Brunswik, Levinson & Sanford 1950), jossa yksilön herkkyys fasismille näyttäytyy ainoastaan pisteenä asteikolla. Kyseinen ajatustapa on lähellä sosiaalisen konstruktionismin ajatusta siitä, että yksilöiden sosiaaliset käytännöt rakentavat todellisuutta jatkuvasti. Kieli ei ole vain neutraali väline, vaan sillä myös perustellaan ja oikeutetaan asioita (Kuusela 2002, 60). Toisena kehyksenä käytän sosiaalisen identiteetin teoriaa. Sosiaalisen identiteetin teorian taustalla on idea siitä, selittyykö ryhmäkäyttäytyminen ryhmään kuuluvien yksilöiden psykologisilla ominaisuuksilla, vai onko ryhmässä toimiminen jotain laadullisesti erilaista kuin yksilökäyttäytyminen. Teorian peruslähtökohtana, että ryhmä on enemmän kuin jäseniensä kokonaisuus, ja että ryhmäkäyttäytyminen ei ole redusoitavissa yksilöpsykologiaan. Lähtökohtaisena ajatuksena on ajatus yhteiskunnasta, joka on jakautunut erilaisiin ja keskenään kilpaileviin sosiaalisiin ryhmiin. Ihmiset haluavat nähdä itsensä positiivisessa valossa ja luontaisesti pitävät siitä, jos ryhmään kuuluminen vahvistaa tätä. (Hogg & Vaughan 2008.) Manifestissa pyrin erittelemään Breivikin sisäryhmät ja myös ulkoryhmät. Breivik luo manifestissä selkeän vihollisasetelman eri ryhmien välillä ja käyttää tätä myös perusteluna toiminnalleen. Pyrin analysoimaan kuinka Breivik ilmaisee sekä kuvailee sisä- ja ulkoryhmäänsä ja kuinka nämä liittyvät toisiinsa. Tämä vihollisasetelma oli Breivikin tapauksessa niin voimakas, että hän näki tehtäväkseen ryhtyä väkivaltaisiin toimiin, jotta hänen vastustamansa ulkoryhmä saataisiin tuhottua. Kolmantena kehyksenä käytän narratiivista teoriaa. Narratiivisen ajattelun voi nähdä yhtenä ajattelun muotona, jolla organisoimme kohtaamamme kokemuksen narratiiviseksi struktuuriksi (Bruner 1990). Jeremy Brunerin mukaan jo lasten kulttuurinen ympäristö painostaa lasta olemaan kertoja. Ulkomaailma ei arvioi yksilöä vain heidän toimintansa perusteella, vaan myös kuinka he itse kertovat siitä. Näin ollen kielen avulla pystymme myös selittämään tapahtumia ja motiiveja muille. Käytän tutkimuksessa Jeremy Brunerin (1991) ajatusta varsinkin siitä kuinka kerronta auttaa yksilöitä jäsentämään elämän tapahtumia ymmärrettäviksi. Omaa tarinaa kertomalla Breivik pyrkii asettamaan tekonsa ja ajatuksensa ajalliseen ulottuvuuteen, ja tekemään ne sitä kautta ymmärretyksi. Kerronnalla on myös muitakin ulottuvuuksia. Se on aktiivista, intentionaalista ja strategista toimintaa, ja eri tilanteissa käytetään eri strategioita (Hänninen 2002, 56). Elämäntarinan kertominen on siis tulkintaa omasta elämästä ja pyrin tästä lähtökohdasta lähestymään sitä, kuinka Breivikin tarina rakentuu ja miten se näyttäytyy varsinkin Breivikin radikalisaation jälkeen. Koko tutkimuksen olen yrittänyt tuoda esille niitä keskeisiä tekijöitä, jotka olen nähnyt tarpeelliseksi manifestin ajatusten ymmärtämiseen. Näihin kuuluvat esimerkiksi Breivikin suhde

7 3 erilaisiin arvoihin, naisiin ja yleisesti ottaen koko yhteiskuntaan. Tarpeelliseksi olen nähnyt joidenkin yhteiskunnallisten tekijöiden tuomisen esille, mutta pääpaino on silti tekstianalyysissä, johon olen käyttänyt edellä mainittuja kehyksiä. Täysin irrallisena yhteiskunnallisesta kontekstista manifestia on kuitenkin vaikea analysoida, sillä monet sen teemat liitttyvät moniin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Työni voi nähdä myös eräänlainen teema-analyysi, joka kuitenkin lopulta yhdistyy sisällönanalyyttisiin tulkintamalleihin. Breivikin manifesti pitää sisällään johdatuksen, jota seuraa kolme kirjaa. Ensimmäinen kirja käsittelee multikulturalismia ja kulttuurimarxismia Euroopassa: What you need to know, our falsified history and other forms of cultural Marxist/multiculturalist propaganda. Toinen kirja Europe burning kuvailee nykyistä Euroopan tilaa johon multikulturalismi ja poliittinen korrektius on johtanut. Kolmas kirja: A Declaration of Pre-emptive War sisältää yksityiskohtaiset tiedot siitä, kuinka voimme taistella multikulturalismia vastaan ja antaa ohjeita sen vastustamiseksi. Kolmas kirja pitää sisällään myös kysymys/vastaus-osion ja oman päiväkirjan, jossa Breivik selostaa omaa matkaansa tehtävän täyttämiseksi. Breivikin oikeudenkäynti tarjosi keskustelun aineksia monille keskusteluille koskien sitä, voiko esimerkiksi äärimmäisen fanaattinen ja ideologinen ihminen vedota hulluuteen. Professori Simon Wesselyn (2012) mukaan, kun ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää mitä jonkin teon takana on, on yksinkertaista vedota tappajan hulluuteen. Breivikin teon valmistelu ja sen lähes virheetön suorittaminen hämmästytti monia, kuinka korkea älykkyys voi yhdisty kapasiteettiin suorittaa terroriteko. Tapaus Breivikistä on kirjoitettu kohtalaisesti, vaikka kirjoitukset eivät aina välttämättä ole kovinkaan analyyttisiä. Esimeriksi Sindre Bangstadin (2014) Anders Breivik and the Rise of the Islamophobia tuomitsee maahanmuuttokriittisen ideologian akateemisella kansalaisuudella vahvistetusta poliittisesta kansalaisuudesta käsin. Kirjoittajalla on kiire kuitata manifesti copy/pastemenetelmällä tuotetuksi plagiaatiksi, linkittää se natsismiin sekä todeta, että lopulta monikulttuurinen Norja tulee voittajaksi. Manifestin taustoihin ei tällöin kiinnitetä huomiota, vaan perustellaan teoksen negatiivisuus jostain toisesta ideologisesta perspektiivistä. Maltillisemmat kirjoittajat ovat selittäneet Breivikin terroritekoa yksilöön liittyvillä tekijöillä, kuten vaikean lapsuuden aiheuttamilla psykologisilla traumoilla. Joitakin avauksia on myös tehty länsimaisen maahanmuuttokritiikin rakenteellisen selittämisen suuntaan. Tässä selitysmallina on globaalin kapitalismin kriisi, joka lopulta jakaa ihmiset voittajiin ja häviäjiin vahingoittaen läntisiä

8 4 yhteiskuntia. Yksilöpsykologisiin tekijöihin perustuvat selitysmallit pyrkivät tyypillisesti vastaamaan kysymykseen, miksi jostakusta tulee terroristi. Rakenteelliset selitykset puolestaan tarkastelevat aikakautta ja strukturaalisia tekijöitä pyrkien vastaamaan siihen, minkä ideologian äärimmäisyyksiin taipuvainen yksilö tietyssä ajassa valitsee. Akateemisesti Breivikiä ei olla juurikaan käsitelty siten, että hänen esittämänsä länsimaisuuden käsitete otettaisiin vakavasti. Lähellä tätä kuitenkin pääsee Roger Griffin teoksessaan Terrorist s Creed (2012). Griffin luokittelee Breivikin manifestin negatiivisiin piirteisiin Euroopan populistipuolueiden radikaalisiiville ominaisen ksenofobian, rodullisen stereotyypittelyn ja taipumuksen demonisoida ulkomaalaisia. Hänen mukaansa negatiivista on myös vasemmistoliberaalien kulttuurieliittien leimaaminen pettureiksi, joiden johdolla islamilaiset maahanmuuttajat lopulta kolonisioivat ja assimilioivat Euroopan. Breivikin ideologian positiivisina piirteinä Griffin näkee juutalaisuuden, kristinuskon ja traditioiden arvostamisen. Positiivista on myös irroittautuminen natsismin juutalaisvastaisuudesta sekä poliittisten oikeuksien vastustamisesta. Breivikin ratkaisu näihin ongelmiin on selkeä: konservatiivinen vallankumous, joka näyttäytyy aseellisena vastarintana islamilaisista maista tulevaa maahanmuuttoa kohtaan. Griffin aloittaa analysoinnnin Breivikin historiaan palautuvasta yksilöselityksestä, joka laajenee kohti ideologista visionääriä. Breivik on sekä profeetta, herättäjä kuin myös seuraaja, itsensä radikalisoiva mietiskelevä erakko ja käytännnön fanaatikko. Breivikin uneksima Euroopan yhteinen vastarintaliike yhteistä vihollista kohtaan on hänen toimintansa yksi päämääristä ja motiiveista. Breivik on selostanut islamilaisen kulttuurin sotaisat ja imperialistiset puolet melko uskottavasti, vaikka kuva ei olekaan kovin kokonaisvaltainen. Kuitenkin lehdistön ja median tarkastelutapa, jossa Breiviä käsitellään ainoastaan hulluna fanaatikkona peittää alleen sen epätoivon ja identiteettikriisin, joka omaa aikaamme leimaa.

9 2 BREIVIKIN MANIFESTI 5 Luvussa esittelen Breivikin manifestin sisältöä ja pyrin yhdistämään siinä esiintyneitä teemoja omiksi kokonaisuuksiksi. Näitä ovat manifestissa esiintyneet arvot ja asenteet, sananvapaus ja sukupuolten väliset suhteet. Esittelen myös manifestin sisältöä tiiviisti ja Breivikin omia yhteiskunnallisia ajatusmalleja. Kyseiset teemat toistuvat Breivikin manifestissa ja luovat sille sen ideologisen taustan, jolle Breivikin ajattelu perustuu. Näin ollen näiden teemojen erittely näyttäytyy myös yhtenä keinona analysoida Breivikin manifestia, jotta ymmärrämme paremmin mihin hänen ajatusmaailmansa perustuu. 2.1 Manifestin ajatuksia yleisesti Breivikin manifestin (2011) alkuosa koostuu Breivikin siteeraamista ja täydentämistä maahanmyyttokriitikoiden teksteistä, joissa varoitetaan varsinkin islamisaation muodostamasta uhasta länsimaisille yhteiskunnille. Siteerattujen joukossa on internetaktivisteja, journalisteja, tutkijoita sekä poliitikkoja. Manifestin jälkimmäisissä osissa Breivik kuvailee uutta ja tulevaa maailmanjärjestystä, kuvailee omaa valmistautumistaan iskuihin sekä antaa yksityiskohtaisia ohjeita niille, jotka suunnittelevat samankaltaisia tekoja. Manifestin johdanto-osassa kuvataan tämän hetkinen tilanne. Breivikin mukaan islamin vahvistuva asema ja läsnäolo länsimaissa aiheuttaa kulttuurista painetta, joka aiheuttaa epävakautta yhteiskunnissa. Ongelmien syy ei ole kuitenkaan ainoastaan islamissa, vaan sen syy on läntisten yhteiskuntien sisäinen. Breivik vierittää syyn amerikkalaisessa yliopistomaailmassa kehittyneelle monikulttuurisuusideologialle. Liian sallivan maahanmuuttopolitiikan takia vastaanottaviin maihin saapuu lukutaidottomia, huonosti työllistyviä, syrjäytyviä henkilöitä, jotka lopulta radikalisoituvat. Tämä johtaa siihen, että maan alkuperäisväestö joutuu ahtaalle omissa maissaan ja joutuvat elämään jatkuvan pelon vallassa. (Breivik 2011, ) Ensimmäisen kirjan pääteema on liberaalia historiantulkintaa vastustava versio islamin aggressiivisesta ekspansiosta, josta ensi vaiheessa kärsivät erityisesti Lähi-idän kristityt. Ristiretket esitetään länsimaisen kristikunnan oikeutettuna reaktiona islamin valloitussotiin. Turkin

10 6 islamilaisten hallitsijoiden pyrkimykset esitetään saman ekspansion jatkona, kuin myös 1990-luvun Balkanin sodat. Islam-myönteisten historioitsijoiden korostama uskontojen rauhanomainen rinnakkainelo maurilaisessa Espanjassa tai Osmanien Turkissa kiistetään Eurabia-teoksen historiakatsauksen pohjalta: muslimien kanssa asuminen oli sallittua vain monoteististen uskontojen edustajille, eli kristityille ja juutalaisille. Heitä koskivat kuitenkin myös monet rajoitukset, kuten pukeutumis- ja jumalanpalvelussäännöt sekä eriuskolaisvero. Breivik kiistää poliittisesti korrektin tulkinnan pyhästä sodasta ainoastaan hengellisenä kilvoitteluna, jonka hän perustelee viitaten Koraaniin. Kirja huipentuu Euroopan nykytilannetta esitteleviin tilastoihin ja moniin kielteisiin tapauskuvauksiin eri maista. Kirja korostaa islamin haluttomuutta rauhalliseen yhteiseloon muiden kanssa, ja tätä vahvistaa tapauskuvaukset islamin väkivallanteoista muita uskonnon harjoittajia kohtaan. (Breivik 2011, ) Manifestin toinen kirja kuvaa kuvaa Euroopan nykytilaa otsikolla Europe Burning. Islamisaation alkusysäyksenä esitetään Eurabia-teesin mukaisesti maanosan eliittien 1970-luvulla käynnistämää yhteistyötä arabimaiden kanssa. Eurabia on poliittinen uudissana, jolla viitataan ajatukseen, että islaminuskoisesta väestöstä tulee enemmistö Euroopassa muutaman sukupolven kuluttua. Keskeisenä toimijana tässä hankkeessa on Ranska, jota motivoi halu jatkaa suhdetta vanhoihin siirtomaihinsa. Taloudellisella tasolla tämä on merkinnyt investointien virtaa kohti arabimaita, edullisia öljykaupan ehtoja ja myös uusia markkinoita eurooppalaisille tuotteille. Kulttuurisesti taas tämä on tarkoittanut, että medialle sekä koulutusohjelmiin on tarjottu islam-myönteisiä sisältöjä. (Breivik 2011, ) Vastuullisiksi tähän eurooppalaisen kulttuurin alentuneeseen tilaan Breivik pitää maahanmuuttopositiivisia tahoja: vasemmistoliberaaleja, vihreitä ja feministejä. Auttamishalun taustalla Breivikin mukaan näillä ilmenee muukalaisten ihailua, alemmuudentunnetta ja itsevihaa länsimaista kulttuuritradiota vastaan. Valkoista rotua sekä omaa kulttuurihistoriaa väheksytään, ja Breivikin mukaan monet näistä liikkeistä perustuvat velkaan muille kulttuureille. Nämä liberaalit ovat Breivikin mukaan vielä yhteistyössä monikulttuurisen ja globaalin kapitalismin kanssa, joille maahanmuutto näyttäytyy halpana työvoimana. Tämä kulttuurinen monipuolistuminen hyödyttää yhteiskunnan parempiosaisia, kun taas köyhille siitä koituu ongelmia niin väkivallan kuin myös huumeidenkin osalta. (Breivik 2011, ) Breivikin mukaan lisääntyvä ja kiihtyvä maahanmuutto johtaa yhä syvenevään konfliktikierteeseen. Uskonnollisten kulttuurien yhteen sovittelusta edetään maahanmuuttajien syrjäytymisen myötä

11 7 kohti pikkurikollisuutta sekä väkivaltaa. Kantaväestön siirtyessä kohti omatoimista partiointia, valtio vastaa tähän lisäämällä virallista valvontaa. Lopulta tämä johtaa poliittisiin murhiin, asuinalueiden eriyttämiseen ja lopulta sotaan. Tämä ilmiö näyttäytyy myös retoriikan tasolla, missä suvaitsevaisuusvaatimuksista edetään kohti yhä vahvempia voimakeinoja. (Breivik 2011, ) Islamin ei katsota soveltuvan yhteiselämään länsimaisten yhteiskuntien kanssa. Siinä missä länsimaissa korostetaan tasa-arvoperiaatetta, islamin väitetään suosivan erillisyyttä suhteessa muihin kansoihin. Ehkäisyn kieltävä Islamilainen perhemalli ja perhepolitiikka nähdään nähdään uhkana euroopan kantaväestölle, joka tämän johdosta jäisi vähemmistöksi omissa maissaan. Länsimainen demokratia, joka perustuu väkivallattomuuteen, yhteistoiminnallisuuteen sekä lakeihin toimii Breivikin mukaan parhaiten, kun yhteiskunnan jäseniä yhdistää järjestelmään luottaminen, samaistuminen ja tästä nouseva lojaalisuus. Yhteiskunnan kantavana voimana Breivik näkee kansalaisten kokemuksen siitä, että he kuuluvat yhteen samaan kansalliseen yhteisöön. Ylikansalliset poliittiset instituutiot näyttäytyvät näin ollen ongelmana ja uhkana, jotka etäännyttävät poliittisen eliitin siitä yhteisöstä, joita heidän pitäisi palvella. Islamiin varsinkin liittyy voimakas medialainsäädäntö sekä sensuuri. Yksilöillä ei ole juurikaan valtaa omiin kohtaloihinsa, koska subjekteilla eli kansalaisilla ei ole päätäntävaltaa siitä kuinka verorahoja käytetään. Länsimaiden poliittinen todellisuus on vieraantumassa yhä enemmän perinteisestä demokratiasta. Kansalaiset ovat muuttumassa yhä enemmän poliittisten voimien vallitessa alamaisiksi. (Breivik 2011, ) Toisen kirjan lopussa ja kolmannen kirjan alussa Breivik pyytää patriootteja, perinteisiä kristittyjä ja monikulttuurisuuden vastustajia liittymään yhteen kulttuurikonservatiiseksi taisteluliikkeeksi. Yhteisenä tavoitteena on pysäyttää muslimien maahanmuutto ennen kuin tämä on liian myöhäistä. Uhkakuvina Breivik mainitsee islamilaisen vallankumouksen ja totalitaarisen teokratian. Breivikin mukaan sisällissota on väistämättä edessä, jos haluamme säilyttää länsimaisten yhteiskuntien vapaudet. (Breivik 2011, ) Kolmas kirja kuvaa pääosin sitä kuinka vastarintaa tulisi organisoida ja terrori-iskun valmistelun esittelylle. Breivikin utopiakuvauksessa palataan traditionaaliseen länsimaiseen elämänmalliin, jonka ytimen muodostavat kansallisvaltiot, patriarkaalinen ydinperhe ja kristillinen kirkko, joka on hylännyt suvaitsevaisuusideologian. Breivikin nationalismi näyttäytyy hänen protektionistisessa

12 8 talouspolitiikassa, jota vahvistaa kulttuurisen yhtenäisyyden tuottama sosiaalinen koheesio. (Breivik 2011, ) 2.2 Arvot ja asenteet Breivikin muotoilema aatekokonaisuus yhdistää militanttisen patriotismin ja kulttuurikonservatismin. Länsimaiden keskeisiä arvoja ovat esimerkiksi demokratia, lainkuuliaisuus, poliittiset vapaudet, maltillinen kapitalismi, luonnontieteiden arvostus sekä maallinen hallinto. Länsimaiden ydinalueen muodostavat Eurooppa ja Yhdysvallat. Eurooppalainen versio länsimaalaisuudesta näyttäytyy kansallisvaltioiden muodossa, jotka erilaisuudestaan huolimatta muodostavat yhteisen ja kulttuurisen kokonaisuuden. Historian merkitys näyttäytyy vahvana perinteiden säilyttämisessä ja kunnioittamisessa. Breivikin mukaan oman maaperän suojeleminen on tärkeää, ja hän vastustaa vahvasti rotujen sekoittamista. Breivik ei kuitenkaan viittaa rasismiin, vaan siihen että omat kulttuurit voisivat olla erillisiä ja kehittää omaa kulttuuriaan. Afrikan kansoja tulisi tarvittaessa voida auttaa jopa asein, jotta korruptoituneet regiimit voitaisi kukistaa ja tilalle saataisiin voimia, jotka saavat kansalta kannatusta. Tavoitteena on saada aikaan afrikkalaista nationalismia, josta kansalaiset voisivat olla ylpeitä ja tämä antaisi heille toivoa. (Breivik 2011, , ) Breivikin mukaan islam ei hyväksy länsimaisille demokratioille tyypillisiä hallintoa ja oikeuslaitosta. Islam hänen mukaansa tavoittelee teokraattista yhteiskuntaa, jossa se vaatii oikeutta omiin tuomioistuimiin ja vapautusta vastaanottavien maiden laeista. Tähän samaan tähtää islamilaisten uskonoppijoiden pyrkimys rajoittaa median oikeutta kertoa islamista kriittisesti. Breivik kritisoi protestanttisten kirkkojen nykyistä monikulttuurisuuslinjaa. Breivik arvelee kirkkojen liittoutuvan islamin kanssa, jotta he saisivat käännytettyä väestöä enemmän kirkkoon. Myös ateistien väitetään etsivän islamista tapoja ja tukea kirkonvastaiseen toimintaan. Breivikiä häiritsee kirkoissa sen nykyiset liberaalit arvot. Kritiikin alle joutuvat liberaali sukupuoli- ja perhepolitiikka, avioeron, ehkäisyn ja abortin hyväksyminen, naisten vihkiminen papeiksi sekä vapaa seksuaalikäyttäytyminen. Breivik näkee kuitenkin kirkon ja perinteisen arvomoraalin olevan kiinteästi kiinni länsimaisessa yhteiskunnassa. Kirkkokunnista paras on perinteinen katolinen kirkko, jossa yhdistyvät perinteiset länsimaiset arvot, kurinalaisuus sekä yhteisöllisyys. Kristinusko on Breivikin mukaan tärkein eurooppalaisia yhteiskuntia yhdistävä tekijä. Maallistuneessakin

13 9 yhteiskunnassa kristillinen arvomoraali nähdään vahvana varsinkin kulttuurista identiteettiä ja yhtenäisyyttä vahvistavana voimana. (Breivik 2011, , ) 2.3 Sananvapaus Breivikille tärkein länsimainen poliittinen vapaus on sananvapaus, jota varsinkin liberaalit poliittiseen korrektiuteen perustuvat normit yrittävät vahingoittaa. Vasemmistoliberaali älymystö on Breivikin mukaan vallannut perinteiset mediakanavat. Nämä pyrkivät vaikuttamaan ihmisten ajatuksiin, mielipiteisiin ja toimintatapoihin. Media maalaa mustavalkoista maailmankuvaa, jossa on olemassa kaksi vastakkaista ryhmää. Ihmiset jaetaan vähemmistöihin ja enemmistöihin, sorrettuihin ja sortajiin, sekä uhreihin ja rikollisiin. Historiaa kirjoitetaan yhä enemmän vähemmistöjen näkökulmasta, joten enemmistön perinteinen kulttuuri joutuu altavastaajaksi. (Breivik 2011, , , ) Vasemmistoliberalismin kiinnostus poliittiseen korrektiuteen voidaan Breivikin mukaan nähdä lyömäaseena ja itsesensuurina, joka pyrkii suojelemaan ihanteita epämiellyttäviltä faktoilta. Breivikin mukaan akateemiset, poliittiset ja median eliitit ovat hylänneet demokratian ihanteen, jossa perusarvona on keskusteleva dialogi. Valtakoneisto vaikenee itselleen kiusallisista aiheista, tuottaa tietoa, joka soveltuu omaan agendaan sekä pyrkii pitämään kulisseja yllä pitämällä väittelyitä ideologisesti vaarattomista aiheista. Poliittinen monimuotoisuuden kysymykset siirretään kohti seksuaalista monimuotoisuutta, erimieliset vaiennetaan leimaamalla heidät jollakin tunnesävytteisellä termillä ja kritiikkiä rajoitetaan esimerkiksi vihapuhetta kieltävillä laeilla. Päätöksenteko tällöin ei enää perustu monipuoliseen tutkimukseen ja laajoihin näkemyksiin asioista. Perinteinen media ei salli keskustelua vaarallisista aiheista ja ainoaksi foorumiksi jää tällöin internet. Kun yksilöiden osallisuus ja tunne osallisuudesta hajoaa, niin hajoaa samalla myös yksilöiden usko demokratiaan. (Breivik 2011, 16-23, , ) 2.4 Sukupuolten väliset suhteet Breivikin perheihanteet palautuvat menneeseen traditionaaliseen aikaan. Ihanteena on 1950-luvun yhteisö, joka on hierarkkinen, turvallinen ja vauras. Lasten koulunkäynti on tässä yhteiskunnassa kurinalaista ja opetuksen laatu korkeaa. Sukupuolten välisiä suhteita leimaa keskinäinen kunnioitus ja hyvät tavat. Yhteiskunnan asiat ovat miesten harteilla, ja miehen ihanteena nähdään

14 10 uraorientoitunut elättäjä, rohkea suojelija ja viisas kasvattaja. Naisen tehtävänä on luoda hyvä ja viihtyisä koti, huolehtia sen aineellisista ja emotionaalisista tarpeista sekä osallistua lähiympäristössään sosiaaliseen vapaaehtoistyöhön. (Breivik 2011, 511, ) Miehen suojelijanrooliin kuuluu sotilasidentiteetin omaksuminen tarvittaessa. Isänmään puolustaminen muuttuu velvollisuudeksi puolustaa länsimaista kulttuuripiiriä yhteistä uhkaa vastaan. Tätä Breivik katsoo historiallisesti eräänlaisena jatkumona, joka ulottuu aiemmasta historiasta kohti tulevaisuutta. Tehtäväksi tällöin jopa tulee itsensä uhraaminen, jos sillä saa parannettua tulevaisuutta. (Breivik 2011, ) Breivik jakaa naiskuvan kahteen ääripäähän. Toisella puolella näyttäytyy huora ja toisessa puhdas Madonna. Ensimmäiseen kategoriaan sijoittuu Breivikin mukaan varsinkin länsimaisessa yhteiskunnassa asustavat feministit, jotka ovat seksuaalisesti vapautuneita ja ovat hylänneet perinteiden perhe-keskeisen elämän. Madonna taas on perinteinen oman kulttuuripiirin naisellinen nainen, mutta Breivik tunnustaa myös esimerkiksi musliminaisten alistetun aseman. Breivik katsoo naisten olevan heikompi sukupuoli sekä fyysisesti, psyykkisesti että taloudellisesti, joten he tarvitsevat miesten tukea. Länsimaissa monen keskeisenä arvona pitämä vapaus on Breivikin mukaan miesten takaama, koska lopulta vapaus voidaan varmistaa vain uskottavalla uhalla tai väkivallalla. Feministinen utopia särkyy viimeistään silloin, kun muslimimiehet käyvät kohdistamaan naisiin väkivaltaa elleivät he hyväksy omien miestensä suojelua. Isättömässä kulttuurissa lapset kasvavat liian pehmeiksi, ja varsinkin poikien kasvatuksessa isän ohjaava käsi on välttämätön. Breivik ei kuitenkaan sano vastustavansa sukupuolten välistä tasa-arvoa. Hänen mukaansa molemmat sukupuolet ovat samanarvoisia, vaikka erilaisia. (Breivik 2011, )

15 3 NÄKÖKULMIA BREIVIKIN AJATTELUN TAUSTOIHIN 11 Tässä luvussa käyn läpi niitä yhteiskunnallisia suuntauksia, jotka näyttäytyvät selkeimmin Breivikin manifestissa. Näistä keskeisimmät ovat poliittinen väkivalta, fasismi, konservatismi ja antijihadismi. Hieman uudempaa näkökulmaa näihin tuo pop-intellektuelli Jordan Petersonin käsitys ideologioista. Käsitys ideologioista näkyy jokaisessa aiheessa ja erittelen erikseen myös ideologian suhdetta kieleen. Kyseiset ajatukset näyttäytyvät Breivikin manifestissa usein, joten olen pyrkinyt avaamaan mitä nämä liikkeet ja ajatussuuntaukset pitävät sisällään. En kuitenkaan ole kovinkaan laajasti lähtenyt yhteiskunnallisia näkemyksiä avaamaan, sillä pääpaino on manifestin sisällönanalyysissä, eikä niinkään yhteiskunnallisten tekijöiden erittelyssä. Ideologioiden ymmärtäminen auttaa ymmärtämään niitä sosiaalipsykologisia tekijöitä, mitkä tekevät tietyistä liikkeistä niin puoleensavetäviä. Ne vastaavat moniin psykologisiin tarpeisiin, sekä luovat varmuutta ja suuntaa elämälle. Näin psykologiset tekijät yhdistyvät laajempiin yhteiskunnallisiin näkemyksiin. 3.1 Ideologia Ideologiaa on kuvattu yhtenä epäselkeimmistä käsitteistä sosiaalitieteissä. Vaikeutena on ollut päästä yhteiseen näkemykseen termiin sisältyvistä asioista. Termi on peräisin 1700-luvun lopulta, jolloin sillä pääosin viitattiin ideoiden tieteeseen, mikä myöhemmin oli lähempänä tiedon sosiologiaa. Käsitteen myöhemmin otti käyttöön Marx ja Engels (1978) teoksessaan Saksalainen ideologia jossa käyttivät sitä kahdessa merkityksessä. Ensimmäisenä he käyttivät sitä melko neutraalisti kuvailemaan, että ideologia viittaa mihin vain abstraktiin tai symboliseen systeemiin, jolla yritetään selittää sosiaalisia, ekonomisia ja poliittisia todellisuuksia. Hallitsevalla ideologialla on siten piilotettua vaikutusvaltaa ihmisten elämään. Tämä ideologinen johtoasema toteutuu usein epäsuorasti, sillä se ei perustu vain julkilausuttuihin pakkoihin, vaan myös kutsuihin ja huomaamattomiin paineisiin. Toiseksi he viittasivat ideologialla myös ideoiden verkkoon, joka vääristynyt ja siten alisteinen väärälle tietoisuudelle. Ideologia termiä käytetään pääasiassa sen käyttötarkoituksen mukaan ja usein tavoitteena näyttäisi olevankin pitää termi monitulkintaisena. John Jost ja kumppanit (2009) ovat määritelleet ideologian

16 12 ideoiden ruumiina, joka reflektoi yksilön, ryhmän tai kulttuurin sosiaalisia tarpeita ja pyrkimyksiä. Se on doktriinien ja uskomusten kokoelma, joka toimii poliittisen, ekonomisen tai muun systeemin perustana. Näin määriteltynä ideologian tarkastelu sallii sekä top-down kuin myös bottom-up tarkastelun. Top-down prosessit tarkastelevat poliittisen eliitin luomaa mediakuvaa ja miten se konstruoi yksilöiden hahmottamaa todellisuutta. Bottom-up prosessit sen sijaan nousevat henkilöiden yksilöllisistä motiiveista ja tarpeista. Top-down prosessit ovat hallinneet vahvasti yhteiskuntatieteitä, eikä huomiota ole juurikaan kiinnitetty muihin psykologisiin tekijöihin (Zaller 1992). Psykologit ovat esittäneet huomioita myös, että missä määrin yleisöllä on kognitiivisia kykyjä ja motivaatiota, joita tarvitaan eliittien viestien tarkkaan ymmärtämiseen ja soveltamiseen. Verrattuna top-down prosesseihin, bottom-up tutkimustapa perustuu sille ajatukselle, että on olemassa monia psykologisia faktoreita, sekä dispositionaalisia ja situationaalisia, jotka vaikuttavat yksilöiden ideologisiin taipumuksiin. Niin episteemisillä, eksistentialistisilla kuin myös relationaalisilla motiiveilla on merkitystä, kun pyritään luomaan jonkinlainen kokonaiskuva ideologisista eroista. Episteeminen tarve näyttäytyy esimerkiksi korrelaationa konservatismissa ja yksilön tarpeessa varmuudelle ja struktuurille. Eksistentialistiset tarpeet näyttäytyvät turvallisuudessa ja riskinhallinnassa, ja relationaaliset tarpeet konformistisuudessa ja solidaarisuudessa (Jost, Glaser, Kruglanski & Sulloway, 2003). Monet sosiaalipsykologiset ilmiöt kuten stereotypiat pyrkivät linkittämään yhteen niin top-down ja bottom-up prosessit. Stereotypiat ovat esimerkiksi hyvin tunnettuja niin tavalliselle väestölle kuin myös poliittiselle eliitille, ja ne siten toimivat usein ideologisen diskurssin alakontekstina (Mendelberg 2001). Toisen maailmansodan päätyttyä osa sosiaalitieteilijöistä julisti ideologioiden kuolleen. He perustelivat argumenttejaan sillä, että tavallisten ihmisten poliittisista asenteista puuttuu sellainen stabiilius ja varmuus, jota ideologiat vaatisivat. Poliittisilla ideologioilla kuten liberalismilla ja konservatismilla ei ole riittävästi motivationaalista voimaa ja merkitystä yksilön käyttäytymiseen. Lisäksi liberalismilla ja konservatismilla ei ole ollut riittävää sisällöllistä eroa toisistaan. Tämä ideologian loppu teesi otettiin tieteilijöiden keskuudessa melko hyvin vastaan. Syynä tähän oli McGuiren (1986) mukaan se, että tällöin pystyttiin keskittymään enemmän situationaalisiin tekijöihin, joihin tutkijoilla oli enemmän kiinnostusta dispositionaalisten tekijöiden sijaan luvulla kuitenkin alkoi uudestaan heräämään kiinnostus ideologioiden tutkimiseen. Sidanius (1985) esimerkiksi tutki ideologioiden merkitystä yksilön kognitiiviselle käsittelytavalle. Altemayer (1988) keskittyi sen sijaan tutkimaan autoritaarisuutta ideologiaperspektiivistä. Kesti kuitenkin

17 13 joitakin vuosia ennen kuin nämä pystyttiin jotenkin integroimaan laajempaan teoreettiseen kehykseen. Nykyinen aika näyttäisi olevan monille tarkkailijoille olevan varsin ideologinen ja eri ryhmien väliset vastakkainasettelut ovat kasvaneet. Siten tutkimus ideologian sosiaalipsykologisista alkuperistä on kasvanut varsinkin Yhdysvalloissa. Sosiaalisten, kognitiivisten ja motivationaalisten tekijöiden linkittymistä poliittiseen suuntautumiseen on varsinkin tutkittu viime aikoina. Sosiaalitieteilijät tunnustavat myös yhä enemmän kuinka yksilöiden omat kyvyt, tarpeet, arvot ja motivaatiot vaikuttavat poliittisiin uskomusjärjestelmiin. Yksinkertaisin tapa lähestyä nykyaikaisia ideologioita on jaotella ne karkeasti kahteen eri pääsuuntaukseen: liberalismiin ja konservatismiin. Liberalismi koostuu muutamista ydinajatuksista, jotka kaikki ovat välttämättömiä sen ilmenemismuodoille. Siihen kuuluu oletus siitä, että ihmiset ovat rationaalisia, vaatimus ajatuksenvapaudesta, usko inhimilliseen ja sosiaaliseen kehitykseen, olettamus yksilön ensisijaisuudesta ainutlaatuisena valitsijana, sekä sosiaalisuuden ja hyväntahtoisuuden korostaminen. Yhtä keskeistä kuitenkin on myös omien motiivien ja toimien kriittinen tarkastelu. Konservatismin yhtenä yleisenä piirteenä on ahdistus muutosta kohtaan, ja varsinkin luonnollisen ja luonnottoman muutoksen erottaminen toisistaan. Luonnollinen muutos nähdään jatkuvana orgaanisena muutoksena, joka on legitimoitu, turvallinen ja tasainen. Sosiaalinen järjestys perustuu laille, jotka on eristetty ihmisen kontrollista. Siten konservatiivit usein perustelevat yhteiskunnallista järjestystä jumalalla, luonnolla, historialla tai biologialla. (Freeden 2003, ) Monet tutkimukset etenevät siinä uskossa, että ihmiset ovat motivoituneita puolustamaan tiettyjä uskomuksia ja ideologioita ainakin osaltaan siksi, että ne palvelevat yksilön psykologisia tarpeita. Osa tutkijoista korostaa suhteellisen vakaita, yksilön sisäisiä dispositiopiirteitä, jotka vaikuttavat käyttäytymiseen. Toiset tutkijat sen sijaan enemmän kiinnittävät huomiota niihin ulkoisiin tekijöihin, jotka vaikuttavat yksilöön. On kuitenkin melko selvää, että kokonaisvaltaisen kuvan luomiseen tarvitaan sekä dispositionaalisia kuin myös situationaalisia näkökulmia Kieli ja ideologia Rakennamme sosiaalista todellisuutta kielen avulla. Kielen avulla kategorisoimme ja arvotamme ympäröivää maailmaa, mutta sen avulla myös kategorisoimme ja arvotamme itse kieltä. Kuva kielestä hahmottuu aina ideologioiden läpi. Kielen ideologisuus palautuu siihen, että kieli ei ole vain rakennejärjestelmä tai joukko sääntöjä, vaan toimintaa, joka kytkeytyy sen hetkiseen

18 14 sosiaaliseen tilanteeseen. Arvioimme ja hahmotamme ympäroivää todellisuutta erilaisista näkökulmista, emmekä pysty pakenemaan siten kielen ideologisuutta. (Piippo 2016, ) Kieli-ideologiat ovat ovat kiinnostavia siksi, etteivät ne rajoitu ainoastaan kieleen vaan kertovat myös ympäröivästä todellisuudesta. Sen takia ne tarjoavat mahdollisuuden kytkeä vuorovaikutuksessa tehtävät kielelliset valinnat laajempaan sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen kehykseen. Kielenkäyttöä ja eri kielimuotoja kuvaava puhe on tärkeä keino, jolla ideologioita ylläpidetään. Kieli-ideologioita on tarkasteltu usealla eri tutkimusalalla, eikä niihin ole yhtä vakiintunutta tutkimusmenetelmää. Usein kuitenkin taustalla on näkemys, jossa kielen ideologisuutta lähestytään kielellisen toiminnan kautta vähitellen muokkautuvina ja uusiutuvina diskursseina. (Piippo 2016, ) Jos kieltä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti kieli kytkeytyy hahmottamisen, arvioimisen ja kategorisoinnin tapoihin, sekä laajempaan yhteiskunnalliseen viitekehykseen. Siten se on myös psykologinen ja sosiologinen ilmiö. Kriittinen kielitietoisuus lähtee ajatuksesta, ettei kielessä ole tilaa, joka olisi vapaa kieleen liittyvistä ideologioista, kielen sosiaalisista merkityksistä ja eri kielimuotojen kytköksistä yhteiskunnallisiin hierarkioihin. Kielen avulla hahmotamme ihmisten, asioiden ja toiminnan yhtäläisyyksiä ja eroja ja myös arvotamme niitä. Keskeistä ei ole vain se kuka viestii ja kenelle, vaan millaisia vaikutuksia kielenkäytöllä on. Ideologioilla tuotetaan monesti jyrkkärajaisia vastakkainasetteluja meidän ja muiden välille. Kieli voi sitä kautta vahvistaa näitä eroja, mutta ne myös tasapäistävät ja yksinkertaistavat ilmiöitä. (Piippo 2016, ) Kielikuvaideologiat ovat olennainen osa ihmisen maailmankuvaa eli sen hahmottamista, kuinka maailma ja ihmiset siinä toimivat ja miksi. Ne myös kytkeytyvät kiinteästi erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin. Maailman hahmottamiseen liittyy olennaisesti erilaiset poliittiset ideologiat, jotka liittyvät lähes kaikkeen sosiaaliseen elämään. Näitä ovat esimerkiksi konservatismi, liberalismi ja nationalismi. Niitä voi pitää jonkinlaisena perustavina näkemyksinä ihmisyhteisöistä. Siten ne pyrkivät usein vastaamaan, miten auktoriteetin ja vallan tulisi yhteiskunnassa jakautua ja miten yhteiskunnan tulisi suhtautua muutokseen. Siten ne kiinnittyvät voimakkaasti yhteiskuntaan sekä kielellisiin asenteisiin ja ideologioihin. Konservatismi korostaa ajattelussaan perinteiden, vakauden ja jatkuvuuden tärkeyttä. Yleisesti siinä suhtaudutaan kielteisesti instituutioiden ja käytäntöjen muuttamiseen. Siten se on voimakkaasti yhteydessä työssäni esiintyvään käsitykseen autoritaarisuudesta, joka painottaa yhteisöllistä

19 15 kontrollia, hierarkiaa ja vallan keskittämistä. Yksilön vapaus nähdään alisteisena yhteisölle ja sitä leimaa voimakas auktoriteettiusko. Kielenohjailussa keskeisintä on yksityskohtainen sääntely ja poikkeuksettomat normit. Kielen tulisi olla mahdollisimman vakaa ja muuttumaton. Standardikielen normeista poikkeaminen voi rikkoa sosiaalista järjestystä, mikä voi luoda ahdistusta. Vastakkaisena tästä näkökulmasta nähdään liberalismi, joka peräänkuuluttaa sallivaa asennetta muutosta kohtaan. Yksilö nähdään ensijaisena yhteisöön nähden. Argumentoinnissa keskeisellä sijalla on suvaitsevaisuus ja rationaaliset perustelut perinteiden säilyttämisen sijaan. (Voutilainen 2016, ) 3.2 Fasismi Toisen maailmansodan jälkeen syntyi moneen Euroopan maahan antifasistinen konsensus, joka sulki avoimen fasistiset liikkeet julkisesta tilasta. Fasismin tuhoaminen oli keskeinen osa sen itsemäärittelyä. Fasismi demonisoitiin niin vahvasti, että siihen tiivistettiin suurin osa siitä pahuudesta, joka lopulta kukistettiin Berliinin raunioissa Fasismi mielletään usein Euroopassa toimineeksi poliittiseksi liikkeeksi, joka pysäytti ihmisten uskon kehitykseen ja optimismiin. (Koivulaakso, Brunila & Andersson 2012, ) Fasismia voidaan yleisesti luonnehtia herruusjärjestelmäksi, joka pyrkii demokraattisten, parlamentaaristen ja oikeusvaltioon kuuluvien instituutioiden täydelliseen ja lopulliseen likvididoimiseen. Ideologian ytimessä oli ja on radikaali sosiaalidarwinismi, joka merkitsee autoritarismia, militarismia ja johtajaperiaatteen dominanssia. Ulkopolitiikassa tämä näyttäytyy äärinationalismina, rasismina ja imperialismina. Kuitenkin vasta näiden yksittäisten ideologisten ainesten yhteensulautuminen kattavaksi maailmankatsomukselliseksi ja poliittiseksi virtaukseksi luo fasismin poliittisena liikkeenä. Sosiaalidarwinistinen ajatusmalli tiettyjen kansojen ja rotujen paremmuudesta oli keskeisenä perusteluna, että alempia rotuja pystyttiin alistamaan ja tuhoamaan, sillä se olisi ihmislajin ja yhteiskuntien kehittymisen kannalta välttämätöntä. Sosiaalidarwinismilla oikeutettiin luokkarakenteet ja autoritaariset poliittiset rakennelmat. (Koivulaakso, Brunila & Andersson 2012, ) Sveitsiläis-saksalaisen filosofin Armin Mohlerin väitöskirja Konservatiivinen vallankumous Saksassa kokosi katalogin erilaisista demokratianvastaisista ja konservatiivisista Weimarin tasavallan aikaisista ajattelijoista tuottaen siten sodan jälkeisille fasistisille liikkeille uuden teoreettisen kaanonin. Mohlerin kokoelma sisälsi kirjoituksia monilta antiliberaaleilta

20 16 ajattelijoilta kuten Oswald Spengleriltä, Martin Heideggerilta, Carl Schmittiltä ja Thomas Mannilta. Tavoitteena oli luoda uusi älyllinen perinne, joka kuitenkin olisi irrotettuna toisen maailmansodan tapahtumista. Kirja oli myös tarkoitettu selviytymisoppaaksi heille, jotka eivät halunneet kadottaa henkistä luomiskykyään sodanjälkeisenä rappion aikakautena. (Koivulaakso, Brunila & Andersson 2012, ) Italialainen traditionalisti Julius Evolta myös käsitteli samantyylisiä teemoja fasismin uudistumisen kanssa. Häntä yhdisti Mohleriin samanlainen, perinteeseen perustuva maailmankatsomus, mutta myös poliittinen visio sodanjälkeisen henkisen rappion tilasta. Sodanjälkeinen maailma oli tuomittu kulkemaan kohti tuhoa, koska henkiset arvot korvattiin materialismilla. Tämän kehityksen kaksi vastakkaista puolta olivat Neuvostoliiton kommunismi ja Yhdysvaltojen edustama kapitalismi. Evolalle ja Mohlerille tärkeintä oli traditioon perustuva konservatiivinen ajattelu, johon monet oikeistoradikaalit ja fasistiset liikkeet nojautuvat. (Koivulaakso, Brunila & Andersson 2012, ) Demokraattisen yhteiskunnan epävakautta lisäävät lisääntynyt pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyys sekä sosiaalivaltion murentuminen. Saksassa 1930-luvulla nousseen fasismin synnytti osaltaan maailmanlaajuinen talouskriisi, joka johti pitkäaikaiseen joukkutyöttömyyteen ja romahdutti maan sosiaalijärjestelmän. Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen (NSDAP) äänestäjien keskeisenä motiivina oli juuri puuttua sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja vastata tärkeimpiin sosiaalisiin vaatimuksiin. Lisääntyvä eriarvoisuus ja ekologinen kriisi osaltaan romuttaa demokratian ja myös Euroopan vakauden liitoksia. Kulutusyhteiskunnan rakenne, fossiilisiin polttoaineisiin perustuva kapitalismi kohtaavat luonnon sietokyvyn rajat. (Sundström 2007, ) Historiallisen fasismin voima perustuu usein sille siihen, että se ymmärtää aikakauden kriisit terävämmin kuin muut poliittiset voimat. Siinä puetaan sanoiksi aikalaisten tuntemukset siitä, että kaikki on mennyt pieleen ja maailma on kulkeutunut harhapolulle. Radikaalia oikeistoa on vaikea syyttää vain vetoamalla niin kutsuttuun rasismikorttiin tai fasismikorttiin luvun yksi merkittävimmistä filosofeista ja poliittisista teoreetikoista Hannah Arendt on todennut, että ihmisiä puhuttelevien ideologioiden on sisällöltään vastattava aina joitakin kokemuksia ja toiveita ja kyettävä kohtuullisella tavalla tyydyttämään tietyt poliittiset tarpeet. Frankfurin koulukunnan isä Georg Lukacs on korostanut, että kansallissosialistien ideologia heijasteli aikansa todellisia ongelmia, kärsimyksiä, tarpeita, vaikkakin vääristyneesti. (Jokisalo 2016, )

21 17 Fasismi sanaa usein käytetään väärin, eikä ymmärretä sen laajaa sosiaalihistoriallista ulottuvuutta. Jos leimaamme häntä fasistiksi se ei voi perustua vain melko harhaiseen näkemykseen siitä, että kaikki maahanmuuttoon ja islamin arvostelu on fasismia. Roger Griffin (1991, 26-37) on kirjoittanut fasismista, että se voidaan kuvata parhaiten nationalismin vallankumoukselliseksi muodoksi, jonka tavoitteena on poliittinen, yhteiskunnallinen ja eettinen vallankumous. Tämän hankkeen ydinmyytti on, että se on vain populistinen, luokkarajat ylittävä liike puhdistavan kansallisen uudestisyntymisen aikaansaamiseksi ja rappeutumisen aallon pysäyttämiseksi. Saksan historiallisen fasismin ideologiassa äärimmäisellä juutalaisvastaisuudella oli keskeinen merkitys. Juutalainen määritettiin ideologisesti pääasiassa hänen rotunsa, eikä uskonnon, kulttuurin tai perinteiden kautta. Saksalaisen fasismin ideologiassa antisemitismi yhdisti kaikki viholliset juutalaiskäsitteeseen. Puhuttiin juutalaisesta marxismista tai riistävästä juutalaisesta pääomasta. Keskeistä oli kuitenkin se, että pystyttiin luomaan yhteinen viholliskuva, joka on syynä kaikkeen.. Tämän tyylistä ideologista tehtävää myös tuo Breivikin manifesti myös ilmi, jossa yhteisenä vihollisena on muslimit. (Jokisalo 2016, ) 3.3 Poliittinen väkivalta Poliittisen väkivallan ehkä keskeisin kysymys on se miksi ihmiset päätyvät toimimaan väkivaltaisesti. Perinteinen näkemys, jonka mukaan yksilö omaksuu jonkun väkivaltaan kannustavan ideologian ja siten radikalisoituu on hieman puutteellinen. Usein ideologia tarjoaa väylän päästä oikeutetusti käyttämään väkivaltaa. Radikalisoitumisprosessin ja väkivaltaisen toiminnan omaksumisessa ratkaisevassa asemassa ovat kolme tekijää: 1) ideologia, jossa maailma jaetaan ystäviin ja vihollisiin, 2) valmius väkivallan käyttään, 3) todelliseen tai kuviteltuun ryhmään kuuluminen (Hamm, Spaaj & Cottee 2017). Näistä ensimmäinen eli ideologia näyttäisi läheisesti liittyvän ajatukseen, jossa todellisuus nähdään vastakkaisuuksien kautta. Tätä vahvistaa oma sisäinen ryhmäjäsenyys, jota verrataan johonkin ulkoiseen ryhmään. Valmius väkivallan käyttöön on vahvasti liitoksissa yksilön dispositionaalisiin tekijöihin ja tähän voi olla monia syitä. Turvallisuuden tunnetta usein haetaan välttämällä kaikkea vierasta ja erilaista. Totalitaariset ideologiat voivat lietsoa voimakkaita viholliskuvia, joilla voidaan perustella vallan keskittäminen ja yksimielisyyden vaatimus (Tammikko 2019, 58-60).