TYÖN HAKU, CV JA KELPOISUUDET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖN HAKU, CV JA KELPOISUUDET"

Transkriptio

1 TYÖN HAKU, CV JA KELPOISUUDET Pekka Ruuskanen, Johtava rehtori, FT, Jyväskylän normaalikoulu, aineenopettajaharjoittelu/opea520-yhteisetluennot 1

2 LAADI ANSIOLUETTELO JO OPISKELUAIKANA l Se, miten ansioluettelonsa täyttää opiskeluaikana, joko kantaa tai tiputtaa varsinaisen työuran alkutaipaleella. - Kauppalehti , Laura Ojanen 2

3 KAIKKI HALUAVAT HYVÄN TYYPIN l TOIMIVAT VERKOSTOT! l SUURI OSA SIJAISUUKSISTA JA LYHYEHKÖISTÄ MÄÄRÄAIKAISISTA TEHTÄVISTÄ TÄYTETÄÄN MUUTEN KUIN ILMOITUSTEN KAUTTA l HYVÄ MAINE!! l TUNNETAAN ASIASI OSAAVANA JA HOITAVANA IHMISENÄ 3

4 HAKUILMOITUS 1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA julistetaan haettavaksi Kasvatustieteiden tiedekunta, Jyväskylän normaalikoulu: 1. Luokanopettajana toimivan lehtorin virka/työsuhde (vakanssinro 10542) alkaen. Virkaan kuuluu velvollisuus opettaa alkuopetuksessa. Harjoittelukoulun opettajan kelpoisuusvaatimuksista on säädetty ja asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998; muutos 1133/2003). Virkoja täytettäessä painotetaan xxxkokemusta sekä kokeiluja kehittämishalukkuutta. Lehtorilta vaaditaan riittävä suomen kielen taito ja kyky ymmärtää ruotsin kieltä. Ennen virkasuhteeseen nimittämistä on henkilön toimitettava nähtäväksi itseään koskeva, lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain L 504/2002 tarkoittama rikosrekisteriote. Hakuilmoitus on nähtävänä yliopiston www-sivulla ja virantäyttösuunnitelmat kasvatustieteiden tiedekunnan www-sivuilla: sekä tilattavissa maksutta yliopiston kirjaamosta, puh Tiedustelut: Johtava rehtori Pekka Ruuskanen, puh Hakemukseen on liitettävä nimikirjanote tai oikeaksi todistettu ansioluettelo sekä kelpoisuuden osoittavat todistukset sellaisine liitteineen, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa haettavissa olevaan tehtävään. Hakemukset osoitetaan Jyväskylän yliopistolle (kirjaamoon) ja toimitetaan yliopiston kirjaamoon, Seminaarinkatu 15, tai postitse PL 35, Jyväskylän yliopisto. Hakuaika päättyy klo Hakemuksia ei palauteta. 4

5 HAKUILMOITUS 2 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA julistetaan haettavaksi Kasvatustieteiden tiedekunta, Jyväskylän normaalikoulu: Lehtorin määräaikainen työ/virkasuhde, matematiikka ja fysiikka (vakanssinro 10523) Ajalle Määräaikaisuuden perusteena on sijaisuus. Harjoittelukoulun opettajan kelpoisuusvaatimuksista on säädetty ja asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998; muutos 1133/2003). Virkoja täytettäessä painotetaan opettajankoulutuskokemusta sekä kokeilu- ja kehittämishalukkuutta. Lehtorilta vaaditaan riittävä suomen kielen taito ja kyky ymmärtää ruotsin kieltä. Palkkaus määräytyy koulutuksen ja kokemuksen perusteella väliltä 2358, ,58 euroa kuukaudessa. Ennen virkaan nimittämistä on henkilön toimitettava nähtäväksi itseään koskeva, lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain L 504/2002 tarkoittama rikosrekisteriote. Hakuilmoitus on nähtävänä yliopiston www-sivulla ja tilattavissa maksutta yliopiston kirjaamosta, puh Tiedustelut: Johtava rehtori Pekka Ruuskanen, puh Hakemukseen on liitettävä nimikirjanote tai oikeaksi todistettu ansioluettelo sekä kelpoisuuden osoittavat todistukset sellaisine liitteineen, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa haettavissa olevaan tehtävään. Hakemukset osoitetaan Jyväskylän yliopistolle (kirjaamoon) ja toimitetaan yliopiston kirjaamoon, Seminaarinkatu 15, tai postitse PL 35, Jyväskylän yliopisto. Hakuaika päättyy klo Hakemuksia ei palauteta. 5

6 KIRJALLINEN HAKEMUS l Hakijan nimi ja yhteystiedot, vastaanottaja, päiväys, allekirjoitus l HERÄTÄ HAKEMUKSELLA MIELENKIINTO, JOTTA PÄÄSET HAASTATTELUUN l VIE ITSE TAI LÄHETÄ POSTITSE l AVOIMET SÄHKÖPOSTIHAKEMUKSET l YKSI SOITTO/TIEDUSTELU RIITTÄÄ 6

7 ANSIOLUETTELO - CV l VALMIS JA PÄIVITETTY CV! l OPINNOT ja muu koulutus l Täydennyskoulutus l TYÖKOKEMUS ERITYISESTI OPETTAJAKOKEMUS l Mahdolliset julkaisut, opintomatkat, kielitaito, tietotekniset taidot, suosittelijat, luottamustehtävät, muut mahdolliset lisäansiot, haettavaan tehtävään liittyvät harrastukset 7

8 TODISTUKSET l KOPIOT OPINTO- JA TYÖTODISTUKSISTA l KELPOISUUS l TYÖKOKEMUS l MENESTYMINEN/PÄRJÄÄMINEN aiemmissa työtehtävissä l Muut ansiot 8

9 VALINTAMENETTELY l VIRKOJEN YLEISET NIMITYSPERUSTEET (PERUSTUSLAIN MUKAISET KRITEERIT) l TAITO (= OPINNOT) l KYKY (= VIRAN HOIDON KANNALTA HANKITTUA RELEVANTTIA KOKEMUSTA) l KOETELTU KANSALAISKUNTO (= KANSALAISAKTIIVISUUS) 9

10 Kyky, Motivaatio ja Asenne Kyky on se, mitä pystyt tekemään. Motivaatio määrää sen, mitä teet. Asenne ratkaisee kuinka hyvin teet sen. - Tuntematon viisas 10

11 VALMISTAUDU HAASTATTELUUN l TYÖPAIKASTA KANNATTAA OTTAA ETUKÄTEEN SELVÄÄ PEREHDY HYVIN TULEVAAN TYÖPAIKKAASI l NETTISIVUILTA l TIEDOTTEISTA,VUOSIKERTOMUKSESTA l TUTTUJEN KAUTTA 11

12 HAASTATTELU 1 l = OHJATTU KESKUSTELU l HAASTATTELUSSA SAADAAN NÄKEMYS HENKILÖN SOVELTUVUUDESTA TEHTÄVÄÄN JA ORGANISAATIOON l YLEENSÄ AVOIN TAI PUOLIAVOIN TOTEUTUS 12

13 HAASTATTELU 2 l HYÖDYNNÄ ENNAKKOTIETOSI HAASTATTELUSSA l KEHITTÄMINEN, KOKEILUT, HANKKEET, PAINOTUKSET.. MOTIVAATIO KERRO MISSÄ OLET HYVÄ PÄTEVYYS l PUKEUDU SIISTISTI, KÄYTTÄYDY RAUHALLISESTI JA ASIALLISESTI ENSIVAIKUTELMA 13

14 HAASTATTELU 3 l HENKILÖÖN JA OSAAMISEEN LIITTYVÄT TIEDOT l HAKIJAN TOIVEET JA ODOTUKSET l TYÖNANTAJAN TARJOAMAT MAHDOLLISUUDET l HAKIJAN OLEMUS 14

15 HAASTATTELU 4 l AVOIMET KYSYMYKSET Kertoisitko? l FAKTAKYSYMYKSET Miten?, Mitä? l TARKENNUSKYSYMYKSET l Kertoisitko lisää?, Ymmärsinkö oikein? l JOHDATTELEVAT KYSYMYKSET l Olet näköjään sitä mieltä l KEHOKIELEN TULKINTA 15

16 HAASTATTELU 5 l Korosuo, Heikki Järvinen, Asko, Rekrytoijan käsikirja. Weilin+Göös. l Sarajärvi, T. Tenhula, T. Karjalainen A., Teemoja ja kysymyksiä akateemista työhönottohaastattelua varten. 16

17 MUODOLLINEN PÄTEVYYS KELPOISUUDET LO LUOKANOPETTAJA (A 986/ ) 1. Kasvatustieteen maisteri (KM) 2. Peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot (= POM), vähintään 60 op/35 ov 3. Opettajan pedagogiset opinnot l Vähintään 60 op/35 ov myös AINEENOPETTAJA, joka on suorittanut POM-opinnot, väh. 60 op/35 ov 17

18 KELPOISUUDET - AO l AINEENOPETTAJA (A 986/ ) 1. YLEMPI KORKEAKOULUTUTKINTO (FM) 2. OPETETTAVASSA AINEESSA PERUS- JA AINEOPINNOT (väh. 60 op/35 ov) l LUKIOSSA SYVENTÄVÄT OPINNOT (väh. 120 op/55 ov) AINAKIN YHDESSÄ OPETETTAVASSA AINEESSA + muissa opetettavissa aineissa perus- ja aineopinnot 3. Opettajan pedagogiset opinnot l Vähintään 60 op/35 ov 18

19 KELPOISUUDET EO sekä kaksoiskelpoisuus EO+LO tai LO+EO l ERITYISOPETTAJA (A 986/ ) 1. Ylempi korkeakoulututkinto (KM) + ped.op. 2. Erityisopettajan opinnot, (väh. 60 op/35 ov) eli Erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot EO-opinnot (LO) POM-opinnot (EO) Luokanopettajan kelpoisuus (KM) POM-opinnot (AO) ja EO-opinnot (AO) Aineenopettajan kelpoisuus (FM) 19

20 Kelpoisuudet - OPO l OPINTO-OHJAAJA (A 986/ ) 1. Ylempi korkeakoulututkinto (FM, KM) 2. Opinto-ohjaajan opinnot (väh. 60 op/35 ov) Oppilaanohjauksen ja opinto-ohjauksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot 20

21 KELPOISUUDET - ESIOPETUS l ESIOPETUSTA ANTAVAN OPETTAJAN KELPOISUUS (A 986/ ) l Luokanopettaja l Lastentarhanopettaja l Sosiaalikasvattaja l Sosiaalialan ohjaaja l Sosionomi (AMK) 21

22 KELPOISUUDET - REHTORI REHTORI (A 986/ ) 1. YLEMPI KORKEAKOULUTUTKINTO (esim. KM, FM) 2. ASIANOMAISEN KOULUMUODON OPETTAJAN KELPOISUUS (yhtenäinen perusopetus, yk-lu) 22

23 KELPOISUUDET - REHTORI 3. OPETUSHALLINNON TUTKINTO (väh. 25 op/15 ov) taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus 4. RIITTÄVÄ TYÖKOKEMUS OPETTAJAN TEHTÄVISSÄ 5. Oppilaitoksen opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito 23

24 Haasteellisia kelpoisuustapauksia l Kaksois- ja kolmoiskelpoisuudet: l AO LO/EO (OPO) (Lukiokelpoisuudet) l Taito- ja taideaineiden kelpoisuudet, l erityisesti musiikki ja kuvataide l Terveystieto: aineopintojen eri nimet ja vastaavuudet, Huom: siirtymäaika päättyi l Ammatillisten opettajakorkeakoulujen pedagogiset opinnot ja kelpoisuudet 24

25 RIKOSTAUSTAOTE l L 504/2002 mukainen rekisteriote: l Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittäminen l VÄKIVALTA-, HUUMAUSAINE- JA SEKSUAALIRIKOKSET l Haetaan: l Oikeusrekisterikeskus PL 157, HÄMEENLINNA 25

26 ANSIOVERTAILU l YHTEENVETO HAKIJOIDEN ANSIOISTA: Normaalikoulun malli : l Tutkinnot/opinnot ja täydennyskoulutus l Opettajakokemus (+opettajankoulutuskok.) l Tutkimus, kokeilu- ja kehittämistoimintaan liittyvät ansiot, julkaisut l Muut ansiot: mm. luottamustehtävät (relevantit) 26

27 TASA-ARVOLAKI HUOM: TOISTA SUKUPUOLTA EI SAA SYRJIÄ l HAASTATTELUUN SEKÄ NAISIA ETTÄ MIEHIÄ l VALITTAVA ANSIOITUNEIN 27

28 VIRKAVAALI l Useissa kunnissa valinnan tekee sivistys/opetuslautakunta tai sivistys/ opetustoimenjohtaja l Jyväskylän kaupungissa kyseisen koulun rehtori 28

29 OIKAISUPYYNTÖ l OIKAISUVAATIMUS 14 PÄIVÄN KULUESSA l VALITUS HALLINTO-OIKEUTEEN l VALTION VIRKANIMITYKSISSÄ VALITUSKIELTO l VALINTAPÄÄTÖKSESTÄ VALITTAMISEEN KANNATTAA RYHTYÄ VAIN, JOS SIIHEN ON VAHVAT PERUSTEET 29

30 TYÖNHAKU l Työ- ja elinkeinoministeriö: l Työ- ja elinkeinotoimistot: l mm. avoimet työpaikat ja paikkavahti, ilmoittaudu työnhakijaksi, cv-netti l Akateemiset rekrytointipalvelut: l Muita: 30

31 PALVELUSSUHTEEN EHDOT l Opettajien ammattijärjestö: l l Kuntatyönanantajat: l l Sivistystyönantajat: l fi/tyomarkkinatoiminta/ voimassa_olevat_tyoehtosopimukset.php 31

32 OPETTAJIEN PALKKAUSPERUSTEET l Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus OVTES l l opettajat/sivut/default.aspx l Opettajien peruspalkat muuttuivat lukien vähimmäispalkoiksi. Samasta ajankohdasta lukien palkkauksessa otetaan huomioon tehtävien vaativuus 32

33 Työnantajan ja työntekijän näkökulma l Kelpoisuusehdot l Viran haku ja viran täyttäminen l Opetusvelvollisuus ja opettajan muut tehtävät, virkaehdot l Rehtorin esimiesrooli työnjohto ja valvontavastuu l Opettajan velvollisuudet ja vastuut 33

TYÖN HAKU, CV JA KELPOISUUDET

TYÖN HAKU, CV JA KELPOISUUDET TYÖN HAKU, CV JA KELPOISUUDET Pekka Ruuskanen, Johtava rehtori, FT, Jyväskylän normaalikoulu, 18.1.2016 https://www.norssi.jyu.fi/ohjattu- harjoittelu/aineenopettajaharjoittelu/opea520- yhteiset-luennot

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016. Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.

Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016. Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03. Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016 Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.05/2016 KH 09.02.2016 38 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.12.2015

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Opettajankoulutus Suomessa

Opettajankoulutus Suomessa Opettajankoulutus Suomessa Opettajan työ rakentaa tulevaisuuden perustaa Yleistä opettajankoulutuksesta Opettajankoulutus yliopistoissa Opettajankoulutus ammatillisissa opettajakorkeakouluissa 4 Varhaiskasvatus

Lisätiedot

9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös

9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-651-15 HEL 2015-008326 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti

Lisätiedot

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien.

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien. HAKIJAYHTEENVETO Hepolan koulun rehtori, (Työavain: 107312) Rekrytoiva yksikkö: Peruskoulut Tehtävänimike työpaikkailmoituksessa: Hepolan koulun rehtori Tehtävän kuvaus työpaikkailmoituksessa: Kemin kaupungin

Lisätiedot

LEHTORIN TEHTÄVÄT TAMPEREEN YLIOPISTON NORMAALIKOULUSSA

LEHTORIN TEHTÄVÄT TAMPEREEN YLIOPISTON NORMAALIKOULUSSA 1 TEHTÄVIEN TÄYTTÖSUUNNITELMA LEHTORIN TEHTÄVÄT TAMPEREEN YLIOPISTON NORMAALIKOULUSSA Toistaiseksi täytettävät tehtävät Yläkoulu ja lukio Historian ja yhteiskuntaopin päätoiminen tuntiopettaja Kuvataiteen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 381/2016 01.01.01 84 Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain 3-1403-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 24.08.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 131 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 17.05.2017 Sivu 1 / 1 5435/2016 01.01.01 101 Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1256-16) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 85 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka

Lisätiedot

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi tai varhaiskasvatuksen ammattiin ulkomaisten opintojen perusteella 2.10.2019 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston

laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 42 Laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virka (vakanssi n:o 422290) HEL 2014-004918 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä

Lisätiedot

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajavirkojen täyttäminen peruskouluissa ja lukioissa Opettajavirkojen ja tuntiopettajan tehtävien täyttäminen vakinaisesti 1.8.2013 alkaen Koulut antoivat

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 105. 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16) 15.06.2016 Sivu 1 / 1 569/2016 01.01.01 105 Oikaisuvaatimus lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-66-16) Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh.

Lisätiedot

LEHTORIN TEHTÄVÄT TAMPEREEN YLIOPISTON NORMAALIKOULUSSA

LEHTORIN TEHTÄVÄT TAMPEREEN YLIOPISTON NORMAALIKOULUSSA 1 KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ TEHTÄVIEN TÄYTTÖSUUNNITELMA 16.1.2015 LEHTORIN TEHTÄVÄT TAMPEREEN YLIOPISTON NORMAALIKOULUSSA Toistaiseksi täytettävät tehtävät Yläkoulu ja lukio Äidinkielen ja kirjallisuuden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 187 Oikaisuvaatimus virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-008988 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (6) 159 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2019-001152 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Tutkijan tutkimusalana on verkkopohjaisten uraohjauspalvelujen tutkimus korkeakoulukontekstissa.

Tutkijan tutkimusalana on verkkopohjaisten uraohjauspalvelujen tutkimus korkeakoulukontekstissa. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA julistetaan haettavaksi Koulutuksen tutkimuslaitos 1. Tutkijan määräaikainen virkasuhde ajaksi 1.11.2008 30.9.2011 Tutkijan tutkimusalana on verkkopohjaisten uraohjauspalvelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (7) 158 Oikaisuvaatimus luokanopettajaksi ottamisesta HEL 2019-000962 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa

Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa Siv. ltk. 85 Sivistyslautakunta on julistanut haettavaksi 31.10.2008 mennessä reh- 25.11.2008 torin viran, nro 0011, vakinaisesti 1.8.2009

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (5) 3 Oikaisuvaatimus englannin ja espanjan kielen lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2017-004372 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain

Lisätiedot

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta?

Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Miten tullaan opettajaksi Helsingin yliopistosta? Opintoasiainkoordinaattori Tanja Steiner 13.10.2004 Teema Opettaja Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutus Helsingin yliopistossa Käyttäytymistieteellinen

Lisätiedot

Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä ; erityisluokanopettajan sijaisuus

Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä ; erityisluokanopettajan sijaisuus Kasvatus- ja opetuslautakunta 78 14.11.2016 Olga Lekhkosen oikaisuvaatimus rehtori Jari Husun viranhaltijapäätöksestä 10.10.2016 119; erityisluokanopettajan sijaisuus 1025/01.01.01.03/2016 KOLA 78 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142

Espoon kaupunki Pöytäkirja 142 10.05.2012 Sivu 1 / 7 6815/01.01.01/2011 142 Oikaisuvaatimus peruskoulun vakinaisen biologian ja maantiedon lehtorin viran täyttämisestä Matinkylän kouluun / työavain 3-1473-11 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.9.2009, 14.6.2016 tehtyine muutoksineen. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Yliopistolain (558/2009) 14 : nojalla yliopiston hallitus

Lisätiedot

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info

Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info Aineenopettajan koulutuksen uusien opiskelijoiden info 15.6.2016 http://www.helsinki.fi/okl/koulutukset/aineenopettajan/uudet_opiskelijat.html INFO 15.6.2016 Opettajan pedagogisten opintojen opiskelijavalinta

Lisätiedot

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

Opettajan pedagogisten opintojen info

Opettajan pedagogisten opintojen info Opettajan pedagogisten opintojen info Humanistisen tiedekunnan perustutkinto-opiskelijoille Torstaina klo 16-18, Porthania IV Infon aiheet Opettajan pedagogisten opintojen valintaryhmät 2016 hakutiedot

Lisätiedot

Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin. 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu

Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin. 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu Katsaus kelpoisuusasetuksen tilanteeseen ja ajankohtaisiin palvelussuhdeasioihin 25.11.2010 Seinäjoki Riikka-Maria Yli-Suomu Puheenvuoron sisältö Ammatillisen koulutuksen opetushenkilöstön kelpoisuusehdot

Lisätiedot

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018

ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 LIITE 2 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA ERILLISET OPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op) 2018 1. HAKUEDELLYTYKSET Yleisenä edellytyksenä erillisiin opettajan pedagogisiin opintoihin hakemiselle on, että hakija

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2017-003319 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49 1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 37 09.02.2016 Kaupunginhallitus 75 08.03.2016 Kaupunginhallitus 125 26.04.2016. Hirsikampuksen rehtorin viran täyttäminen

Kaupunginhallitus 37 09.02.2016 Kaupunginhallitus 75 08.03.2016 Kaupunginhallitus 125 26.04.2016. Hirsikampuksen rehtorin viran täyttäminen Kaupunginhallitus 37 09.02.2016 Kaupunginhallitus 75 08.03.2016 Kaupunginhallitus 125 26.04.2016 Hirsikampuksen rehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 946/03.05/2016 KH 09.02.2016 37 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös

2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) 1 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 7-1381-18 Päätös Päätöksen perustelu päätti valita työkokemuksen, koulutuksen ja vaadittavan kielitaidon

Lisätiedot

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa.

KELPOISUUSLUETTELO. Kaikilta esimiesasemassa olevilta edellytetään riittävää johtamistaitoa. 1 KELPOISUUSLUETTELO Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunta päättävät henkilöstöltä vaadittavista kelpoisuusehdoista. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain ) 17.02.2016 Sivu 1 / 1 69/2016 01.01.01 26 Oikaisuvaatimus määräaikaisen erityisluokanopettajan valinnasta (työavain 3-1299-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012221 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2017-003189 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51)

luokanopetuksen tai erityisopetuksen opettajan kelpoisuus ( alkaen C51) YLEISKIRJEEN 3/2001 LIITE 2 1 (7) PERUSKOULUN, LUKION JA AIKUISLUKION 1.8.2001 ALKAEN TOTEUTETTAVAT SOPIMUSMUUTOKSET PERUSKOULU Palkkauksen perusteet muuttuvat lehtorin, erityisopetuksen opettajan ja luokanopettajan

Lisätiedot

Opettajan pedagogisten opintojen info

Opettajan pedagogisten opintojen info Opettajan pedagogisten opintojen info Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan opiskelijoille Tiistaina klo 14.00 16.00 Biokeskus 3, LS 2402 Infon aiheet Opettajien kelpoisuusvaatimukset Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) 4 Oikaisuvaatimus päätoimisen tuntiopettajan valinnasta HEL 2016-004467 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä

Lisätiedot

4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o ) Päätös

4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o ) Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o 422260) HEL 2014-006304 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

YKSITYINEN OPETUSALA (YOL)

YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) YKSITYINEN OPETUSALA (YOL) 1.9.2009 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi 011064 Peruskoulun rehtori (64-68) I kalleusluokka 3 290,50-3 917,38 II kalleusluokka 3 199,88-3 809,47 011065 Lukion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 214 Oikaisuvaatimus koskien tuntiopettajan määräaikaista virkasuhdetta (turvallisuusala, aikuiskoulutus, työavain 25-439-14) HEL 2014-005591 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

Kuinka välttää oikaisuvaatimukset rekrytoinneissa?

Kuinka välttää oikaisuvaatimukset rekrytoinneissa? Kuinka välttää oikaisuvaatimukset rekrytoinneissa? Rekrytoija 2017 Noora Nordberg, Vihdin kunta Onnistuneen rekrytoinnin askelmerkit Valmistaudu huolella, tiedä mitä olet tekemässä Vältä muotovirheet Vertaile

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011

Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 Minna Koskinen Yanzu-seminaari 12.11.2011 } Pedagogiset näkökulmat taito opettaa, koulutuspolitiikan ymmärrys, itsevarmuuden kasvu opettajana } Palkkaan liittyvät näkökulmat Pätevä opettaja saa yleensä

Lisätiedot

Erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot

Erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot Erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot Hakukohde Erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot (60 op) Hakuaika 4.1. 22.1.2016 (klo 16.15) Hakeminen Koulutukseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2013 1 (5) 732 Liikuntaviraston hallinto-osaston osastopäällikön virkaan ottaminen päätti, että kasvatustieteen maisteri Kirsti Laine otetaan liikuntaviraston hallinto-osaston

Lisätiedot

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet

Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Valintaprosessin lainsäädännölliset haasteet Rekrytoija 2010 9.-10.11.2010 Oulu henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen PPSHP Kunnan henkilöstö Kuntalaki 44 Kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Ympäristökeskus 2/2015 27.01.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Ympäristökeskus 2/2015 27.01.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 7 Helsingin kaupungin ympäristöpalkinnon 2015 säännöt HEL 2015-000843 T 00 04 04 Päätös päätti hyväksyä Helsingin kaupungin ympäristöpalkinnon säännöt seuraavasti: Palkinnon

Lisätiedot

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 1 Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 2 Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Koostuvat kahdesta osasta: kasvatustieteen perusopinnoista, 25 op sekä aine- ja syventävien

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet Jaakko Alamattila khall edustaja Paula Alatalo rehtori-koulutoimenjohtaja

Muut saapuvilla olleet Jaakko Alamattila khall edustaja Paula Alatalo rehtori-koulutoimenjohtaja ENONTEKIÖN KUNTA Sivistyslautakunta PÖYTÄKIRJA Kokousaika 28.9.2011 klo 16-16.25 Kokouspaikka Virastotalo Saapuvilla Seppo Alatörmänen pj olleet jäsenet Jyri Hautamäki vpj Mika Vaari vj Sirpa-Liisa Korva

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttämättä jättäminen, työavain. Päätös

Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttämättä jättäminen, työavain. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n avohuollon sosiaalityö/ 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttämättä jättäminen, työavain 45-461-17 Päätös Päätöksen perustelu n avohuollon johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien

OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien Musiikkioppilaitosten tuntiopettajien tuntipalkkioidenn korotusprosentti 0,58 OSIO A Yleinen osa Kansalais- ja kansanopistojen tuntiopettajien tuntipalkkioden korotusprosentti

Lisätiedot

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2019 alkaen HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1613,9 1745,97 1884,74 2045,72 2206,74 2398,15 HALLINTO-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Leikkipuistoyksikkö Kampinmalmi-Lauttasaari-Töölön johtavan leikkipuisto-ohjaajan valinta HEL 2017-005992 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa sosionomi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 32 Pihlajiston ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2016-003008 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Pihlajiston alaasteen kouluun

Lisätiedot

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat

YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat YKSITYISEN OPETUSALAN PALKAT, LISÄT JA PALKKIOT Sivistystyönantajat 1.5.2018 alkaen (luottamusmiespalkkiot 1.3.2018 alkaen) HALLINTO- JA TUKIPALVELUHENKILÖSTÖ Vaativuusryhmä 1 2 3 4 5 6 1596,34 1726,97

Lisätiedot

ERITYISOPETTAJA (0-9 lk) ajalle 1.8.2015 31.7.2016

ERITYISOPETTAJA (0-9 lk) ajalle 1.8.2015 31.7.2016 ERITYISOPETTAJA (0-9 lk) ajalle 1.8.2015 31.7.2016 Juankosken kaupungissa on haettavana määräaikainen Juankosken koulujen (Juantehtaan koulu ja Juankosken koulu, 0-9 lk) erityisopettajan virka ajalle 1.8.2015

Lisätiedot

Minustako opettaja? -tilaisuus 10.2.2011

Minustako opettaja? -tilaisuus 10.2.2011 Minustako opettaja? -tilaisuus 10.2.2011 Opettajan pedagogisten opintojen info matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan tutkinto-opiskelijoille opintoasiainkoordinaattori Helena Laurila Käyttäytymistieteellinen

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 57 Oikaisuvaatimus koskien opinto-ohjaajan määräaikaisen virkasuhteen täyttämistä HEL 2017-007095 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä Stadin ammattiopiston ja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta 1 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Virantäyttöseloste professorin viran, jonka ala on kasvatustiede, erityisesti opetushallinto ja oppilaitosjohtaminen, täyttämistä varten 1.12.2009 alkaen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (7) 80 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta HEL 2017-002870 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 3 Hallitus 23.4.2015

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 3 Hallitus 23.4.2015 Kokoustiedot Aika: torstai 23.4.2015 klo 18.30 19.15. Paikka: Lehtimäentie 1 D, Espoon keskus Saapuvilla olleet jäsenet: Muut saapuvilla olleet: Pirjo Kemppi-Virtanen, puheenjohtaja jäsen Espoo Kaisa Alaviiri,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka 13.02.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka 13.02. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen Haagan terveysasemalle, työavain 45-1441-14 HEL 2015-000798 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen

Lisätiedot

antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21

antavan opettajan kelpoisuus 2 769, ,21 Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2018 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 779,88-4 499,99 3 675,79-4 376,03 011065 Lukion rehtori 3 940,06-4 941,76 3

Lisätiedot

Perusopetuksen rehtorin viran (0804) täyttäminen alkaen toistaiseksi, Alavan koulu / Merja Laininen

Perusopetuksen rehtorin viran (0804) täyttäminen alkaen toistaiseksi, Alavan koulu / Merja Laininen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Henkilöstöasiat 54 / 2018 Perusopetuksen rehtorin viran (0804) täyttäminen 1.1.2019 alkaen toistaiseksi, Alavan koulu / Merja Laininen Selostus ja perustelu Kuopion

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta 16.11.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 203 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Ilpo

Lisätiedot

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,05 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset

Lisätiedot

Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien

Sivistystyöantajien opetusalan palkat lukien Sivistystyöantajien opetusalan palkat 1.5.2019 lukien LUKIO-OPETUS JA PERUSOPETUS Tilastokoodi I 011064 Peruskoulun rehtori 3 821,46-4 549,49 3 716,22-4 424,17 011065 Lukion rehtori 3 983,40-4 996,12 3

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta 2 1. YLÄKOULUN JA LUKION HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN PÄÄTOIMISEN TUNTIOPETTAJAN VALINTA Siv.ltk 13 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040-157 9405 Kunnanhallitus antoi kokouksessaan 13.6.2018

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU

TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU Tehtävät ovat päätoimisia ellei tekstissä toisin mainita. Nuorisokoulutukseen valitun pitää ennen viran vastaanottamista esittää rikosrekisterilain 6

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 9 Ammatillinen koulutus, Stadin AO, laaja-alaisen tai ammatillisen erityisopettajan lehtorin virka HEL 2017-003684 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 29 Jakomäen peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2016-003004 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Jakomäen peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka

3 Erityisopetuksen opettajan (erityisluokanopettaja ja erityisopettaja) peruspalkka 1 OSIO B, LIITE 1 OSIO B PERUSKOULU II II/1 VIRANHALTIJOIDEN PALKKA Tehtäväkohtainen palkka 2 Lehtorin (aineenopettajan) peruspalkka 4 03 04 00 5 Ylempi korkeakoulututkinto ja perus-/lukioopetusta tai

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014 KASVATUSTIETEIDEN TIE DEKUNT A KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA SUOMENKIELISTEN MAISTERIOHJELMIEN VALINTAOPAS 2014 2(10) SISÄLTÖ 1. Kasvatustieteiden maisteriohjelma.. 3 2. Luokanopettajan maisteriohjelma

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 3 27.01.2016. 3 Asianro 7479/01.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 3 Asianro 7479/01.01.01/2015 Oikaisuvaatimus / Palomiehen viran valinta alkusijoituspaikkana Riistaveden paloasema Henkilöstö- ja hallintopäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2016-013918 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 129 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta 17.4.2018 46 Koulutus-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia. liittyy kuuden kuukauden koeaika.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia. liittyy kuuden kuukauden koeaika. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Sovittelunohjaajan viran täyttäminen HEL 2018-007036 T 00 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Oto. viestintäjohtaja päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa

Lisätiedot

Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu

Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Aatu Asikainen Henkilöstöasiat 28 / 2019 Perusopetuksen luokanopettajan viran (0170) täyttäminen 1.8.2019 alkaen / Aatu Asikainen, Pirtin koulu Selostus ja perustelu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 22.8.

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 22.8. HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) 8 Kalasataman psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-1217-18 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Sote

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Sote Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Lehtori, ammatillinen koulutus, vuorotteluvapaan sijaisuus, lähihoitajakoulutus HEL 2016-000157 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion

Lisätiedot

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.)

HAKUOHJE. VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) HAKUOHJE VISUAALISEN ALAN TAIDEOPETTAJAN PEDAGOGISET OPINNOT (60 op.) Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolla on syksystä 2005 alkaen mahdollista suorittaa visuaalisen alan taideopettajien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 155

Espoon kaupunki Pöytäkirja 155 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 155 Oikaisuvaatimus erityisluokanopettajan viran täyttämättä jättämisestä ja määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta (työavain 3-924-16) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajan pedagogiset opinnot Opettajan pedagogiset opinnot Teologisen tiedekunnan tutkinto-opiskelijoiden opintoasiainkoordinaattori Helena Laurila Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajan pedagogiset opinnot 60 op (kasvatustieteen

Lisätiedot

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1435-14 HEL 2015-002922 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 76/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 26/2008 18.4.2008 Asia Korvausvaatimus Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on määrättävä maksamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 15 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2016-013918 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 36 Taivallahden peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2017-001396 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Taivallahden peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 Kaupunginhallitus 129 23.4.2018 35 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain Päätös

10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain 45-1505-14 HEL 2015-002037 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti kumota päätöksen 8

Lisätiedot