Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto Kehityspäällikkö , info

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013. Jari Kannisto Kehityspäällikkö 5.2.2014, info"

Transkriptio

1 Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013 Jari Kannisto Kehityspäällikkö , info

2 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisen ajan odote Eläketurvakeskus 2

3 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta seurataan Eläkkeellesiirtymisiän odotteen avulla, joka vastaa periaatteeltaan elinajan odotetta kuvaa keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää, jos eläkealkavuus ja kuolevuus säilyvät tilastovuoden tasolla on väestön ikärakenteesta riippumaton. Ikääntyneiden työllisyysasteen avulla (Mikko Kauton esitys) Työllisen ajan odotteen avulla, joka kuvaa niiden vuosien määrää, joina tietyn ikäisen henkilön voidaan odottaa olevan työsuhteessa tai yrittäjänä jäljellä olevana elinaikanaan. perustuu menetelmään, jossa käytetään poikkileikkausaineistoja kuolemanvaaraluvuista, työvoimaosuuksista ja työllisyysasteista. Eläketurvakeskus 3

4 Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2013 Eläkkeellesiirtymisikä oli 60,9 vuotta (25-vuotiaan odote) 62,6 vuotta (50-vuotiaan odote). Muutokset eläkkeellesiirtymisiässä olivat pieniä 25-vuotiaan odote säilyi edellisen vuoden tasolla 50-vuotiaan odote laski edellisestä vuodesta 0,1 vuotta. Eläkealkavuuksissa muutokset olivat pieniä Eläketurvakeskus 4

5 Vuosina työeläkkeelle siirtyneet eläkelajin mukaan Henkilöä Osa-aikaeläke* Maatal.erit.eläke Työttömyyseläke Työkyvyttömyyseläke Varhennettu vanhuuseläke Varsinainen vanhuuseläke Vuonna 2013 työeläkkeelle siirtyi henkilöä (ilman osa-aikaeläkkeitä). * Osa-aikaeläkkeen aloittaneita ei lueta eläkkeelle siirtyneisiin. Eläketurvakeskus 5

6 Työeläkkeelle siirtyneiden määrä iän mukaan Lukumäärä Ikä eläkkeen alkaessa Eläketurvakeskus 6

7 Eläkkeellesiirtymisiän odote, kaikki työeläkkeelle siirtyneet Odote 64,0 63,5 63,0 62,5 62,0 61,5 61,0 60,5 60,0 59,5 59,0 58,5 58,0 57,5 50-vuotiaan odote 25-vuotiaan odote 57, Eläketurvakeskus 7

8 % 1,0 0,9 0,8 0,7 0,6 Työeläkkeelle siirtyneiden osuus vakuutetuista vuotiaat 0,5 0, ,3 0,2 0,1 0, Ikä tilastointivuoden lopussa Eläketurvakeskus 8

9 % 60 Työeläkkeelle siirtyneiden osuus vakuutetuista, vuotiaat Ikä tilastointivuoden lopussa Eläketurvakeskus 9

10 Työeläkkeelle siirtymisestä Viime vuonna työeläkkeelle siirtyi lähes henkilöä, yli enemmän kuin edellisenä vuonna Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden määrä nousi 9 % Vanhuuseläkkeelle siirtyneitä oli ensimmäisen kerran yli Yli 70 % kaikista eläkkeelle siirtyneistä aloitti vanhuuseläkkeellä. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä pysyi ennallaan Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä oli edellisvuoden tapaan hieman yli Osa-aikaeläkkeen suosio nousi selvästi Yli henkilöä aloitti osa-aikaeläkkeellä Vuonna 1953 syntyneillä ikäraja on 60 vuotta. Eläkealkavuudessa muutokset vähäisiä Naisten ja miesten välillä ei ollut eroa. Eläketurvakeskus 10

11 Tulevaisuus 2005 eläkeuudistuksen lakimuutosten välittömät vaikutukset ovat jo pääosin näkyvissä eläkkeelle siirtymisessä Eläkkeellesiirtymisikä on noussut ja eläkevalikoima supistunut. Elinaikakertoimen vaikutusta on toistaiseksi mahdotonta arvioida. Tuleva kehitys on riippuvainen ihmisten käyttäytymismuutoksista Vaikea ennakoida. Tuleva kehitys on riippuvainen talouden kehityksestä Tuleva kehitys on riippuvainen työelämän kehityksestä Vuonna 2014 eläkkeelle siirtyvien määrä tullee olemaan viime vuoden tasolla Eläketurvakeskus 11

12 Työuran keston odote 15-vuotiaalle Vuosia Työvoimaan kuulumisajan odote Työllisen ajan odote Eläketurvakeskus 12

13 Työllisen ajan odote 15-vuotiaalle Vuosia Miehet Naiset Eläketurvakeskus 13

14 Työuran pituus Työvoimaan kuulumisajan odote oli viime vuonna 37,0 vuotta nousua 2000-luvulla kaksi vuotta, edellisvuodesta laskua 0,2 vuotta. Työllisen ajan odote oli viime vuonna 33,9 vuotta nousua 2000-luvulla 2,4 vuotta, laskua edellisvuodesta 0,3 vuotta, miehillä 34,0 vuotta ja naisilla 33,8 vuotta, miehillä nousua 2000-luvulla 1,6 vuotta, naisilla nousua 2000-luvulla 3,2 vuotta. Eläketurvakeskus 14

15 Eläkkeellesiirtymisiän odote, tavoitteet ja toteutumat Odote 63,0 62,5 62,0 61,5 61,0 60,5 Vuonna 2009 sovittu tavoite 62,4 vuotta vuonna 2025 PTS ,0 59,5 25-vuotiaan odote 59,0 58,5 58, Eläketurvakeskus 15

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2016 Jari Kannisto 15.2.2017 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta

Lisätiedot

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2014. Jari Kannisto Kehityspäällikkö 5.2.2015

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2014. Jari Kannisto Kehityspäällikkö 5.2.2015 Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2014 Jari Kannisto Kehityspäällikkö 5.2.2015 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote Eläketurvakeskus 2 Eläkkeelle

Lisätiedot

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto Eläkkeellesiirtymisikä vuonna 2017 Jari Kannisto 28.2.2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta

Lisätiedot

Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018

Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018 Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä vuonna 2018 Aiheet Työeläkkeelle siirtyneiden määrä Eläkkeellesiirtymisiän kehitys Työllisyys Työllisen ajan odote 2 Eläkkeelle siirtymisen myöhentämistavoitetta

Lisätiedot

Tilastotietoja KiEL eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: tilastot@keva.fi

Tilastotietoja KiEL eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: tilastot@keva.fi Tilastotietoja KiEL eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Saapuneiden KiEL eläkehakemusten määrä eläkelajeittain 2015 ja 2014 Eläkelaji 2015 2014 Muutos, % Vanhuuseläkkeet 837 814 2,8

Lisätiedot

Mistä oli kyse eläkeneuvotteluissa?

Mistä oli kyse eläkeneuvotteluissa? Mistä oli kyse eläkeneuvotteluissa? Suomen aktuaariyhdistys 16.2.2010 Jukka Rantala Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Sisältö Taustaa Eläkeneuvotteluryhmän työskentelystä Eläkeikä- ja työuramittareista

Lisätiedot

Tilastotietoja VaEL-eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: tilastot@keva.fi

Tilastotietoja VaEL-eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: tilastot@keva.fi Tilastotietoja VaEL-eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Kevassa tehdyt VaEL-eläke- ja etuuspäätökset lajeittain 2015 ja 2014 Eläkelaji Kaikki eläkeasiat, kpl 2015 2014 Muutos, % Vanhuuseläkkeet¹

Lisätiedot

Oven ensimmäinen vuosi - Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin. Jari Kannisto

Oven ensimmäinen vuosi - Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin. Jari Kannisto Oven ensimmäinen vuosi - Katsaus osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen valinneisiin Jari Kannisto 14.2.218 31.12.217 mennessä osittaista varhennettua vanhuuseläkettä hakeneet sukupuolen mukaan kuukausittain

Lisätiedot

Osatyökykyiset ja työssäkäynti

Osatyökykyiset ja työssäkäynti Osatyökykyiset ja työssäkäynti Mikko Kautto, johtaja Tutkimus, tilastot ja suunnittelu 8.3.2016 Mikko_Kautto@etk.fi Esityksen aiheita Näkökulma osatyökyvyttömyyseläkkeiden suunnasta Työurien pidentämisen

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2015 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Yhteenveto Kaupungin henkilöstömäärän kehitys on ollut hyvin hallinnassa. Henkilöstömäärä 31.12.2015 oli 14 101, kun se vuoden

Lisätiedot

Missä iässä eläkkeelle?

Missä iässä eläkkeelle? Jari Kannisto Tapio Klaavo Juha Rantala Hannu Uusitalo Missä iässä eläkkeelle? Raportti työeläkkeelle siirtymisen iästä ja sen mittaamisesta Hakapaino Oy Helsinki 2003 ISBN 951-691-05-05 ISSN1238-5948

Lisätiedot

Vajaakuntoisuus työllistymisen esteenä

Vajaakuntoisuus työllistymisen esteenä Vajaakuntoisuus työllistymisen esteenä Nuoret ja työllistymisen esteet seminaari 27.10.2011 Ilona Autti-Rämö Tutkimusprofessori, LKT Mitä ajallisia muutoksia voidaan havaita nuorten työkyvyttömyys- ja

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Työstä eläkkeelle tulokehitys ja korvaussuhteet. Eläketurvakeskuksen raportteja 2010:3. Juha Rantala ja Ilpo Suoniemi

TIIVISTELMÄ. Työstä eläkkeelle tulokehitys ja korvaussuhteet. Eläketurvakeskuksen raportteja 2010:3. Juha Rantala ja Ilpo Suoniemi R RAPORTTEJA Eläketurvakeskuksen raportteja 2010:3 TIIVISTELMÄ Juha Rantala ja Ilpo Suoniemi Työstä eläkkeelle tulokehitys ja korvaussuhteet Tutkimuksessa arvioitiin, mitä muutoksia henkilön tuloissa ja

Lisätiedot

Millaisen Suomen haluamme?

Millaisen Suomen haluamme? Millaisen Suomen haluamme? Akavan linjauksia taloudesta ja työstä 27.2.2012 Miksi? Talouden ja ikääntymisen haasteet ovat vakavat Julkisen talouden kestävyydelle, työn tekemisen kannustamiselle ja työurien

Lisätiedot

Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria?

Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? 10.2.2014 Sosioekonomiset erot elinajan odotteissa suuria erityisesti miehillä Onko eläkejärjestelmä reilu? Raportti tarjoaa tietoa eri näkökulmista

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle TYÖELÄMÄ- JA TASA- ARVOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 15/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle varhennettua vanhuuseläkettä ja osa-aikaeläkettä koskevien säännösten muuttamiseksi Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Lisätiedot

Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2010

Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2010 VALTIOKONTTORI PÄÄTÖS Dnro 3/30/2010 Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2010 Valtiokonttori on 15.1.2010 hyväksynyt nämä laskuperusteet noudatettavaksi laskettaessa valtion eläkelaissa tarkoitettuja työnantajan

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2017

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 6/2017 Pelkosenniemi 22,2 Muonio 20,8 Lieksa 20,5 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu

Lisätiedot

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013

LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 LIITE 2 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Johdanto... 3 1.2 Henkilöstön määrä... 3 1.2.1 Koko- ja osa-aikaisen henkilöstön määrä... 3 1.2.2 Vakinaisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä...

Lisätiedot

Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010

Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 43 2011 Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010 Helsingissä siirtyi eläkkeelle vuoden 2010 aikana 7 296 henkeä. Eläkkeelle siirtyi 17 prosenttia enemmän helsinkiläisiä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015 Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 37358

Lisätiedot

04/2014. Katsaus eläketurvaan vuonna 2013. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

04/2014. Katsaus eläketurvaan vuonna 2013. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 04/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Katsaus eläketurvaan vuonna 2013 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 04/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Katsaus eläketurvaan vuonna 2013 Heidi

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015 Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 38529

Lisätiedot

Roope Uusitalo Työeläkepäivä 14.11.2012

Roope Uusitalo Työeläkepäivä 14.11.2012 Roope Uusitalo Työeläkepäivä 14.11.2012 Uudistus pähkinänkuoressa Siirryttiin yleisestä 65 vuoden eläkeiästä joustavaan eläkeikään 63-68 Otettiin käyttöön kannustinkarttuma Työttömyyseläke korvattiin työttömyysturvan

Lisätiedot

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen

Henkilöstövoimavarojen arviointi. suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Henkilöstövoimavarojen arviointi suositus henkilöstöraportoinnin kehittämiseen Suosituksen tavoitteet Tämä suositus tukee strategista henkilöstöjohtamista sekä henkilöstön ja työyhteisöjen jatkuvaa kehittämistä

Lisätiedot

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja evankelisluterilaisen. eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: Tilastotietoja evankelisluterilaisen kirkon eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Saapuneiden kirkon eläkehakemusten määrä eläkelajeittain vuosina 2015 ja 2014 Eläkelaji 2015 2014 Muutos,

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2017 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEMissä huhtikuu 2013

Nuorisotakuun seuranta TEMissä huhtikuu 2013 Nuorisotakuun seuranta TEMissä huhtikuu 2013 Työttömät työnhakijat alle 25v. ja 25-29v vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220.) Alle 25v 2012 2013 Muutos % Huhtikuun lopussa 28 233 34 817 + 23,32

Lisätiedot

Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari

Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason

Lisätiedot

Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin

Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin Muistio 1 (10) Eläkepalkkakaton vaikutus eläkettä kartuttaviin ansioihin Eläkekatto mielletään yleensä euromääräiseksi rajaksi, joka rajaa tietyn osan kertyneestä eläkkeestä pois. Eläkepalkkakatto taas

Lisätiedot

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite

Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite Näkökulma Henkilöstön uudistuminen ja työkyky Strateginen päämäärä Kehittää henkilöstön osaamista ja luoda vetovoimainen työnantajakuva Tavoite 2012-2014 Toimenpiteet 2012 Tavoitetaso 2012 Toteutuma 31.12.2012

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2011 HENKILÖSTÖKERTOMUS Henkilöstö hallinnonaloittain 31.12. 2010 toistaiseksi määräajatetyt työllis- yhteensä toistaiseksi määräajan työllistetyt yhteensä Hallintotoimi 8 2 10 8 2 0 10 Perusturvatoimi 51 16

Lisätiedot

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka) prosenttia 12/ 1 (9) 31.12. Väestö Vuoden lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 89, josta Lieksassa 11 77, Nurmeksessa 7998 ja Valtimolla 2.321 asukasta. Juuan väkimäärä oli 536. Pielisen Karjalan

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015

JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 JOENSUUN KAUPUNKI HENKILÖSTÖSUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS YLEISTÄ 1 HENKILÖSTÖMÄÄRÄN MUUTOKSET 2013 2015 JA REKRYTOINTITARVE... 1 KESKEISET HUOMIOITAVAT ASIAT HENKILÖSTÖSUUNNITELMAN TOTEUTTAMISESSA JA PÄÄTTÄMISESSÄ...

Lisätiedot

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016

Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Henkilöstöön liittyviä tunnuslukuja 2016 Konserniesikunta, Henkilöstöyksikkö Henkilöstö Yhteenveto vuoden 2016 tilanteesta Henkilöstöresursointi pysyi määrällisesti hyvin hallinnassa haasteellisessa toimintaympäristössä

Lisätiedot

Suomen työeläkkeensaajat 2017

Suomen työeläkkeensaajat 2017 Suomen työeläkkeensaajat 201 Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen työeläkkeensaajat [verkkojulkaisu]. ISSN 2343-1342. Helsinki: Eläketurvakeskus 2018 Työeläkkeensaajat Kaikki työeläkkeensaajat vuosina

Lisätiedot

Miksi pidempiä työuria?

Miksi pidempiä työuria? Miksi pidempiä työuria? Työeläkepäivä 20.10.2010 Jukka Rantala Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Pääasiallinen sisältö Onko työurien pidentäminen tärkeää? Kuinka pitkiä työuria suomalaiset

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2010 Päivi Hakulinen SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstö... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 6 3. Osaava ja oppiva TUKES... 7 Osaaminen ja

Lisätiedot

Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä

Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 5/2006 Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Jari Kannisto Maija Hiltunen Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja

Lisätiedot

HE 77/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijän

HE 77/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijän Hallituksen esitys eduskunnalle varhennettua vanhuuseläkettä ja osa-aikaeläkettä koskevien säännösten muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijän eläkelakia,

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2014

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2014 01:13 Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 0 Helsingissä mediaanitulo 00 euroa Helsinkiläisen vuositulot keskimäärin 34 00 euroa Tulokehitys heikkoa Keskimääräisissä pääomatuloissa laskua Veroja ja

Lisätiedot

Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista. Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen

Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista. Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen Eläketurvakeskus KOULUTTAA Työikäisen (20-64) väestön suhde

Lisätiedot

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015

Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI. Kaupunginhallitus 30.3.2015 Maaningan kunta HENKILÖSTÖRAPORTTI 214 Kaupunginhallitus 3.3.215 JOHDANTO 1 Henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen on viime vuosina noussut esille useissa yhteyksissä. Kunnassa on toteutettu henkilöstökysely

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2012 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(10) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2015 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2018 Työttömyysasteen trendikuvaaja kuudessa suurimmassa kaupungissa 12 kk liukuvana keskiarvona 1/2010 3/2018 20 18 16 14 12 10 8 6 4 Oulu Tampere Turku Helsinki Vantaa Espoo 2 0 2010 2011 2012 2013 2014 2015

Lisätiedot

Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus

Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus Työeläkeuudistus 2017 ja sen vaikutus Mikko Kautto, johtaja Sosiaaliturvan uudistukset 2020-luvun sosiaalipolitiikan kokonaiskuvaa hahmottelemassa seminaari, 3.2.2015 @Mikko_Kautto eläketutka.fi Tutkimuskirjallisuus

Lisätiedot

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 27 2011 Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009 Helsingissä keskitulot 30 000 euroa Pääomatulot laskivat viidenneksen Veroja ja veroluonteisia maksuja 7 200 euroa

Lisätiedot

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste

Lisätiedot

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET

JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET JOUTSAN HENKILÖSTÖKERTOMUS VUODELTA 2015 SISÄLLYSLUETTELO JOUTSASOPIMUS JA LOMAUTUKSET 1 1. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ JA JAKAUMA SEKTOREITTAIN. 2 2. IKÄ-JA SUKUPUOLIJAKAUMA.. 3 3. IKÄRAKENNE 4 4. PALVELUSSUHTEEN

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 400 '000 350 300 250 (1)

Lisätiedot

Tilastotietoja kunta-alan eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja kunta-alan eläkkeistä ja vakuutetuista. Lisätietoja: Tilastotietoja kunta-alan eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Kevassa tehdyt kunta-alan eläkejärjestelmää koskevat eläkeja etuuspäätökset lajeittain vuosina 2015 ja 2014 Eläkelaji

Lisätiedot

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Koulutus 2012 Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010 Suurin osa vastavalmistuneista työllistyi edellisvuotta paremmin vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan suurin osa vastavalmistuneista työllistyi paremmin

Lisätiedot

HTV:t (poistyöll. HTV:t. Yhteensä. Nainen Lkm % ja harj.) kaikki. HTV:t. HTV:t. Yhteensä Lkm % (poistyöll. kaikki. ja harj.) HTV:t.

HTV:t (poistyöll. HTV:t. Yhteensä. Nainen Lkm % ja harj.) kaikki. HTV:t. HTV:t. Yhteensä Lkm % (poistyöll. kaikki. ja harj.) HTV:t. Henkilöstön lukumäärä, miehet ja naiset, htv:t 31.12.- ja harj.) Mies Mies Syyttäjälaitos 222 37,4 371 62,6 593 100 545,6 534,2 212 36,5 369 63,5 581 100 543,3 533,8 200 35,7 361 64,3 561 100 537,4 531,2

Lisätiedot

Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014

Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014 Eläkeuudistus 2017 Pääkohdat Eläketurvakeskus 12/2014 Mihin eläkeuudistuksella pyritään? Riittävät eläkkeet: eläkkeiden taso uhkaa heikentyä voimakkaan elinaikakertoimen takia, jos työurat eivät pitene

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät 2018

Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke. Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät 2018 Keskeiset asiat eläkeuudistuksessa, erityisesti osittainen varhennettu vanhuuseläke ja työuraeläke Anna-Stina Toivonen, Eläketurvakeskus Kevät Uudistuksen tavoitteet Riittävät eläkkeet Kestävä rahoitus

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus. Huhtikuu 2015

Työttömyyskatsaus. Huhtikuu 2015 Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2015 Edellisvuoden huhtikuuhun verrattuna Turun työttömyysaste nousi 1,4 prosenttiyksikköä. 18 16 16,9 16,7 16,2 15,9 14 12 % 10 8 6 4 2 0 2014 2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12

Lisätiedot

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän. vakuutetuista. Lisätietoja:

Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän. vakuutetuista. Lisätietoja: Tilastotietoja valtion eläkejärjestelmän eläkkeistä ja vakuutetuista Lisätietoja: tilastot@keva.fi Kevassa tehdyt valtion eläke- ja etuuspäätökset lajeittain vuosina 2015 ja 2014 Eläkelaji Kaikki eläkeasiat,

Lisätiedot

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017

TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 TYÖELÄKEUUDISTUS 2017 MIKSI UUDISTUS? Suomalaiset elävät keskimäärin entistä pidempään ja elinajan ennustetaan kasvavan edelleen. Työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet neuvottelemaan ratkaisun, joka nostaa

Lisätiedot

Henkilöstöraportti 2014

Henkilöstöraportti 2014 Henkilöstöraportti 2014 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto 3 2 Henkilöstön määrä ja rakenne 3 2.1 Henkilöstömäärä 3 2.2 Henkilöstö sopimusaloittain 4 2.3 Virka- ja työvapaat ja kokonaistyöaika 5 2.4 Ikäjakauma

Lisätiedot

Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen

Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013 Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Työn taustaa Toimeksiannon pohjana vuoden 2012 työurasopimus Vuoden 2005 uudistuksen arviointi Sopeutuminen elinajanodotteen

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2015

Työttömyyskatsaus Toukokuu 2015 Työttömyyskatsaus Toukokuu 2015 Edellisvuoden toukokuuhun verrattuna Turun työttömyysaste nousi prosenttiyksiköllä. 18 16 16,9 16,7 16,2 15,9 15,7 14 12 % 10 8 6 4 2 0 2014 2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11

Lisätiedot

TUTKIMUKSIA. Jari Kannisto. Eläkkeellesiirtymisiän mittaaminen. Eläketur vakeskuksen tutkimuksia 2006:1 TUTKIMUKSIA

TUTKIMUKSIA. Jari Kannisto. Eläkkeellesiirtymisiän mittaaminen. Eläketur vakeskuksen tutkimuksia 2006:1 TUTKIMUKSIA T TUTKIMUKSIA Jari Kannisto Eläkkeellesiirtymisiän mittaaminen Eläketur vakeskuksen tutkimuksia 2006:1 TUTKIMUKSIA Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS Puhelin 010 7511 Faksi (09) 148 1172 Pensionsskyddscentralen

Lisätiedot

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä

Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 1/2005 Eläkkeellesiirtymisikä työeläkejärjestelmässä Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 1/2005 Eläketurvakeskus 00065

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015 Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015 Turussa oli työttömiä työnhakijoita lokakuun lopussa 14576, joista miehiä 8272 ja naisia 6304. Turun työttömyysaste oli 16,0 %, lisäystä edellisvuodesta 0,4 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2015. Strategia ja kehittämisyksikkö/kimmo Lemmetyinen

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2015. Strategia ja kehittämisyksikkö/kimmo Lemmetyinen Työttömyyskatsaus Marraskuu 2015 Strategia ja kehittämisyksikkö/kimmo Lemmetyinen Turussa oli työttömiä työnhakijoita marraskuun lopussa 14696, joista miehiä 8412 ja naisia 6284. Turun työttömyysaste oli

Lisätiedot

KILPAILULUPAHAKEMUS. Kilpailujen nimi. Kilpailujen laatu (x) SM-kilpailut PM-kilpailut. Kilpailupvm. Kilpailupaikka ja.

KILPAILULUPAHAKEMUS. Kilpailujen nimi. Kilpailujen laatu (x) SM-kilpailut PM-kilpailut. Kilpailupvm. Kilpailupaikka ja. KILPAILULUPAHAKEMUS Seura Kilpailujen nimi Kilpailujen laatu (x) SM-kilpailut PM-kilpailut Kansainvälinen Kansalliset Avoimet Maaottelut Kutsukilpailut Salikilpailut Kilpailupvm Kilpailujen alkamisaika

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009

HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2009 Päivi Hakulinen Seppo Vaalavuo SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 4 2. Tehokas TUKES... 4 Henkilöstömäärä... 4 Keski-ikä... 5 Vaihtuvuus... 6 Työaika... 7

Lisätiedot

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M SM-turnaus I 27.-29.11.1998 palattiin Vierumäellä ensimmäinen SM-sarjan osaturnaus. Alla on sarjataulukot turnauksen peleistä, sekä pistetilanne ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Miehet saavat pisteitä

Lisätiedot

Hyvinkääläisten matkat LÄHDE: WSP FINLAND OY, HELSINGIN SEUDUN LAAJA LIIKENNETUTKIMUS, MATKAPÄIVÄKIRJATUTKIMUS 2007 2008 VIRPI PASTINEN

Hyvinkääläisten matkat LÄHDE: WSP FINLAND OY, HELSINGIN SEUDUN LAAJA LIIKENNETUTKIMUS, MATKAPÄIVÄKIRJATUTKIMUS 2007 2008 VIRPI PASTINEN Hyvinkääläisten matkat LÄHDE: WSP FINLAND OY, HELSINGIN SEUDUN LAAJA LIIKENNETUTKIMUS, MATKAPÄIVÄKIRJATUTKIMUS 2007 2008 VIRPI PASTINEN 10.11.2010 Hyvinkääläiset tekevät syysarkena keskimäärin 3,4. Matkat

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015 Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015 Turun työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 18,7 %, lisäystä edellisvuodesta 0,9 prosenttiyksikköä. Kasvu oli hieman pienempi kuin koko maan 1,1 prosenttiyksikköä. 10 suurimman

Lisätiedot

Mervi Takala. Ennakkotietoja vuoden 2001 osa-aikaeläketutkimuksesta

Mervi Takala. Ennakkotietoja vuoden 2001 osa-aikaeläketutkimuksesta Mervi Takala Ennakkotietoja vuoden 2001 osa-aikaeläketutkimuksesta ALUKSI Tässä monisteessa esitellään osa-aikaeläkeläisille tehdyn kyselytutkimuksen alustavia tuloksia. Kysely tehtiin 2 000 osa-aikaeläkeläiselle,

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Työllisyys

Toimintaympäristö: Työllisyys Toimintaympäristö: Työllisyys Tampere 24.3.2009 Jenni Kallio Prosenttia 31.12. 14,0-19,4 (13) 11,0-13,9 (25) 8,0-10,9 (32) 6,0-7,9 (20) 3,6-5,9 (13) Työllisyys 2008 % 25,0 22,5 Työttömyys kääntyi nousuun

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2015

Työttömyyskatsaus Joulukuu 2015 Työttömyyskatsaus Joulukuu 2015 Turussa oli työttömiä työnhakijoita joulukuun lopussa 14696, joista miehiä 9205 ja naisia 6926. Turun työttömyysaste oli 17,7 %, lisäystä edellisvuodesta 0,4 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Varhaiseläkkeet muuttuvat mutta miten?

Varhaiseläkkeet muuttuvat mutta miten? Toimittaneet Mervi Takala ja Hannu Uusitalo Varhaiseläkkeet muuttuvat mutta miten? Arvioita yksityisalojen eläkkeiden kehittämistä koskevan periaatesopimuksen vaikutuksista SISÄLTÖ Hannu Uusitalo ja Mervi

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.4.2016 Maaliskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun

Lisätiedot

Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin?

Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin? Hallitusammattilaiset: Tietopankkiaamiainen Eläkeuudistus 2017 Onko edustamasi yritys varautunut eläkeuudistuksen tuomiin muutoksiin? Janne Sjöman ja Tarja Tyni 19.8.2015 Hallitusammattilaiset / 19.8.2015

Lisätiedot

Nainen. Yhteensä. Lkm % Lkm % HTV:t HTV:t. Nainen. Yhteensä. Nainen

Nainen. Yhteensä. Lkm % Lkm % HTV:t HTV:t. Nainen. Yhteensä. Nainen Henkilöstön lukumäärä, miehet ja naiset, htv:t 31.12.- Mies (poistyöll. kaikki ja harj.) Mies Mies Syyttäjälaitos 214 37,6 355 62,4 569 100 535,7 520,0 209 36,9 358 63,1 567 100 527,5 516,0 222 37,4 371

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2015

Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2015 Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2015 Edellisvuoden kesäkuuhun verrattuna Turun työttömyysaste nousi 1,3 prosenttiyksikköä. 18 16 16,9 16,7 16,2 15,9 15,7 18,1 14 12 % 10 8 6 4 2 0 2014 2015 1 2 3 4 5 6 7 8 9

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2013 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista gerontologisen kuntoutuksen saralta epidemiologinen näkökulma

Ajankohtaista gerontologisen kuntoutuksen saralta epidemiologinen näkökulma Ajankohtaista gerontologisen kuntoutuksen saralta epidemiologinen näkökulma Pertti Era Gerontologisen kuntoutuksen professori Jyväskylän yliopisto, Terveystieteiden laitos Johtaja, tutkimus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2017

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2017 % 12 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 11/2017 20 19 2015 2016 2017 18 17 16 15 14 13 12,8 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko

Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Agronomiliiton Seniorit Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Tietoa eläkkeistä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Kaikki työ- ja kansaneläkkeen saajat 31.12.2011 Eläkkeensaajien kokonaiseläkejakauma

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006

Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 2 Työeläkeuudistuksen tavoitteet myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää 2-3 vuodella sopeuttaa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu 2017

Työttömyyskatsaus Elokuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 8/2017 20 19 18 17 % 16 15 14 13 12 2015 2016 2017 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman ja

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3

KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SAATTEEKSI HENKILÖSTÖPANOKSET HENKILÖSTÖ... 3 1(11) KONNEVEDEN KUNTA HENKILÖSTÖTILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYSLUETTELO SAATTEEKSI. 2 1. HENKILÖSTÖPANOKSET. 3 1.1. HENKILÖSTÖ... 3 1.1.1 Henkilöstön määrä... 3 1.1.2 Henkilöstön määrä toimialoittain.. 3 1.1.3

Lisätiedot

Osa-aikaeläkeläisten eläkkeet ja ansiot

Osa-aikaeläkeläisten eläkkeet ja ansiot Eläketurvakeskuksen monisteita 47 Osa-aikaeläkeläisten eläkkeet ja ansiot Mervi Takala Helsinki 2004 Sisältö 1 Johdanto 5 Osa-aikaeläkkeiden määrän kehitys 5 Osa-aikaeläkeläisten ansiot 6 Keskustelua

Lisätiedot

Eläkeuudistus 2017. 19.5.2016 Tehy PPSHP ja Tehy OuKa. Päivi Lilleberg paivi.lilleberg@keva.fi

Eläkeuudistus 2017. 19.5.2016 Tehy PPSHP ja Tehy OuKa. Päivi Lilleberg paivi.lilleberg@keva.fi Eläkeuudistus 2017 19.5.2016 Tehy PPSHP ja Tehy OuKa Päivi Lilleberg paivi.lilleberg@keva.fi Keva työeläkekentässä Sijoitusten arvo, mrd euroa 2015 Maksutulo, mrd euroa 2015 50 45 40 35 30 25 20 15 10

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.3.2013 Tilannekatsaus 28.2.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli helmikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta

Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Työeläkepäivä 14.11.2012, Seminaari 2 Työnantajien ja työntekijöiden näkemyksiä joustavan eläkeiän toimivuudesta Eila Tuominen Vanhuuseläkkeelle siirtyminen yleistynyt v. 2000 2011 Vuonna 2000 kolmasosa

Lisätiedot

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE

AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia

Lisätiedot

TASA- ARVOSUUNNITELMA

TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA- ARVOSUUNNITELMA Kaupunginhallituksen 2.10.2012 165 hyväksymä Haapajärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma Tasa-arvolain 6a.n mukaan tasa-arvosuunnitelma on selvitys työpaikan tasaarvotilanteesta ja

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2017

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2017 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2015 10/2017 20 19 2015 2016 2017 18 17 % 16 15 14 13 13,0 12 Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Manner-Suomen kaksitoista korkeimman

Lisätiedot

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta

Palvelussuhde 31.12. Miehet Naiset Yhteensä Muutos-% ed. vuodesta 1 2 Johdanto Kaupunginhallitus hyväksyi Alavuden kaupungin henkilöstöohjelman 2015 2020 kokouksessaan 18.5.2015. Henkilöstötyön tavoitteena on, että Alavuden kaupunki on houkutteleva ja vastuullinen työnantaja,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.1.2018 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.12.2017) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun

Lisätiedot

Kylien välinen yleisurheilukilpailu

Kylien välinen yleisurheilukilpailu Miehet Kylien välinen yleisurheilukilpailu Keihäs s p Kiekko s p Kuula s p Saapas s p Pituus s p 60 m s p X-laji s p Yht. Sij. 1 Jarmo Antikainen A 28,78 0 1 29,26 4 3 9,30 5 2 18,32 0 1 3,81 3 4 9,2 3

Lisätiedot