VERKONKUTOJAN KÄSIKIRJA nro 2 Miten toteuttaa kylän, seutukunnan tai maakunnan kattava valokuituverkko?

Transkriptio

1 VERKONKUTOJAN KÄSIKIRJA nro 2 Miten toteuttaa kylän, seutukunnan tai maakunnan kattava valokuituverkko? Tuija Riukulehto Suomen Seutuverkot ry Maaseudun verkkorakenteet hanke 2007

2

3 SISÄLLYSLUETTELO: 1 Johdanto Organisointi Yksi iso vai monta pientä vai jotain siltä väliltä? Pieni on kaunista? Suuruuden ekonomia? Useat erilliset kyläverkot yhden sateenvarjon alla Osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys vai kuntayhtymä? Verkon rakentaminen Esikartoitus ja työn projektointi Verkkosuunnittelu ja työtapojen vaihtoehtoja Verkon topologia Maastosuunnittelu Laitesuunnittelu Kuitusuunnittelu Kilpailuttaminen Luvat, sopimukset yms. byrokratia Asiakkaiden liittymäsopimukset Yleiset tiet Yksityistiet Rautatiet Vesistöt Muut maanomistajat Toteutustavat Putkeen, pylvääseen vai suoraan maahan? Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa Kaapelien ominaisuuksista Rakennustyömaan hoito ja valvonta Urakkasopimus ja töiden aloitus Suunnitelmien päivittäminen vastuut, oikeudet ja velvollisuudet Työmaakokoukset Työmaapäiväkirjat Rakennuttajan valvojan ja urakoitsijan työmaajohtajan yhteistyö Varasto, tarvikkeet ja muut rakennuttajan vastuulla olevat asiat Myötävaikuttamisvelvollisuus Laitteiden asennus ja verkon määrittelyt Keskuspaikkojen valinta Verkon käyttöönotto Verkon dokumentointi Työnaikainen dokumentointi punakynäversiot työmaapalaverit GPS-kartoitus Laitteiden, käyttäjien ja palveluiden dokumentointi Verkon ylläpito...virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty taso?...Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty.

4

5 Verkonkutojan käsikirja nro 2 Miten toteuttaa kylän, seutukunnan tai maakunnan kattava valokuituverkko

6 Lukijalle Tämä kirjoitus on osa Suomen Seutuverkot ry:n toteuttamaa Maaseudun verkkorakenteet hanketta. Hankkeeseen Seutuverkot ovat saaneet rahoitusta Maa- ja metsätalousministeriöstä, mistä heille kiitos. Hankkeen projektipäällikkönä on toiminut Esa Pulkkinen, joka on työstänyt hankkeesta varsinaiset viralliset hankeraportit. Tämä kirjoitus on tehty tilaustyönä hankkeeseen ja ilmestyy erillisenä raporttina. Tässä yhteydessä en lähde enempää pohtimaan eri tekniikoiden mahdollisuuksia tai rajoitteita. Tyydyn vain toteamaan, että valokuitu on tämän hetkisistä ratkaisuista elinkaareltaan pitkäikäisimmäksi arvioitu sekä kapasiteetin että laadun suhteen. Muissa yhteyksissä on riittävästi pohdittu teknisiä eroja. Näistä voidaan lukea mm. Maakuntien digitaaliset verkkopalvelut hankken raportista, Maaseudun verkkorakenteet hankkeen I-väliraportista sekä aikaisemmasta Verkon kutojan käsikirjasta. Otsikon mukaisesti yritän valottaa niitä arkisia asioita, joihin verkonrakennuksen eri vaiheissa törmätään. Skaala voi vaihdella muutaman talouden kyläverkosta aina seutu- ja maakunnallisen verkon toteutukseen. Pääperiaatteet sopivat kaikkiin. Tietyistä asioista on aina huolehdittava. Kaikkiin ongelmiin en varmasti pysty antamaan yksiselitteistä vastausta, mutta toivottavasti kirjoituksestani välittyy esimerkkejä mahdollisista ajatusmalleista sekä käytännön toteutusvaihtoehdoista. Lisälukemiseksi tämän rinnalle suosittelen Teleteknon julkaisemaa Optiset liityntäverkot kirjaa, mitä osaltaan olen itsekin tässäkin työssä hyödyntänyt. Kyseissä kirjassa on hyvinkin seikkaperäisesti esitetty kuitujen, kaapeleiden sekä muiden tarvikkeiden teknisiä ominaisuuksia. Saman niminen julkaisu löytyy myös Viestintäviraston julkaisuna. Siinä on kerätty joukko eri tahojen kanssa työstettyjä suosituksia, joita voi käyttää verkon rakentamisen perusohjeina. Sieltä löytyy mm. valokuitukaapelien spesifikaatiot eri tilanteissa. Rakentamiseen ja hankintoihin liittyy myös joukko lakeja ja ohjeita, joihin tulee myös perehtyä. Keskeisiä lakeja ovat mm. Viestintämarkkinalaki, Laki julkisista hankinnoista ja Laki yleisistä teistä sekä teiden ylläpitoon ja teillä työskentelyyn liittyvät Tiehallinnon ohjeet ja luvat. Vaikken erikseen olekaan käsitellyt vakuutuksia, nekin kannattaa hoitaa kuntoon. Lakisääteiset työnantajan vakuutukset tarvitaan tietysti. mutta lisäksi tarvitaan vakuutukset varastoille, ilkivallalle ja varkauksille työmailla ja erikseen varsinaisen käytön ajalle sekä vastuuvakuutukset toteutuksesta vastaaville päättäville henkilöille. Talkoolaistenkaan vakuuttamistakaan ei saa unohtaa. Toivotan lukijalle ja verkonsuunnittelijalle pitkää pinnaa sekä aitoa halua perehtyä asioihin. Verkko on tunnetusti niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Hyvällä ja laadukkaalla työllä saadaan aikaiseksi myös hyvä ja laadukas verkko. Kuortaneella, Salmen kylässä 100/100Mbps valokuituyhteyden päässä Tuija Riukulehto

7

8 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro Johdanto Hyvä idea on syntynyt rakennetaan kunnollinen tietoliikenneverkko! Kaikki ovat innoissaan. Mutta mitä oikeasti pitää tehdä, mihin asioihin ottaa kantaa ja mistä päättää? Näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan tässä suppeassa verkonkutojan käsikirjassa. Kirjasessa esitetyt ratkaisut eivät ole ainoita oikeita tapoja toimia ja vaikka olen yrittänyt tuoda esille erilaisia tapoja asioiden toteuttamiseksi, esitys ei varmastikaan ole tyhjentävä. Kaikkia tapoja ja vaihtoehtoja en tuo kovin seikkaperäisesti esille, mutta toivottavasti pystyn antamaan edes vinkin, mistä kyseisestä asiasta saa lisätietoa. Lisäksi on syytä muistaa, että aika kuluu ja asiat menevät eteenpäin. Erityisesti teknisten ratkaisujen kannalta kuten laitteet ja ohjelmistot kannattaa tiedot päivittää. Operaattorista riippumattomien (kuntien, osuuskuntien, yhdistysten tai vastaavien tahojen) valokuituverkkojen rakentaminen käynnistyi 1990-luvulla. Ensimmäinen lienee ollut Kaustisen seutukunnan kuntien ATM-pohjainen valokuituverkko. Pohjoisessa Keski-Suomessa käynnistettiin 1999 marraskuussa kuntia yhdistävä samoin ATM-pohjainen seutuverkko. Varsinaisesti 2000-luvun alussa alkoivat useammat tahot miettiä asiaa myös siltä kannalta, että verkoihin tulisi kuntien lisäksi saada käyttäjiksi myös kuntalaiset. Etelä-Pohjanmaalla aloitettiin maakuntaverkko keskustelut joulukuussa 1999, jonka seurauksena alueelle on syntynyt vähitellen sekä kuntia että kuntalaisia yhdistäviä verkkoja. Kuusiokunnissa kuntaomisteinen runkoverkko 6Net+ ja kylille yhteyksiä tarjoava Verkko-osuuskunta Kuuskaista muodostavat kiinteän kokonaisuuden. Erityisesti kyläverkkojen osalta Kuuskaista on toiminut monille suunnannäyttäjänä. Nyt aktiivisia valokuituverkkojen rakentajia ovat mm. Suupohjan Seutuverkko Oy, Närpiön Dynamonet, Kristiinankaupungissa toimiva KRSNet, Saaristoverkko Turun saariston alueella, Kajo Numminen-Pornainen alueella sekä Osuuskunta Keskikaista Keski-Pohjanmaalla. Kesäkuun 2007 alussa otettiin myös käyttöön Bothnia Digital Bridge, joka yhdistää Pohjanmaan verkkoja Ruotsin seudullisiin verkkoihin. Yhdistämällä verkkoja saadaan suurempi asiakaskunta sähköisille palveluille. Puhuttaessa laajakaistasta kaikki tuntuvat tietävän, mistä on kyse. Mutta mistä on kyse? Mitä laajakaista tarkoittaa, jos tarkoitetaan nopeutta, sisältöä tai tekniikkaa? Termi laajakaista on kokenut inflaation se ei enää tarkoita oikeastaan mitään. Nopeudeltaan laajakaista on perinteisesti ollut vähintään 256 kbps yhteys, mutta onko kyseinen nopeus enää riittävä? Sisältöinä ovat olleet perinteisesti Internet ja sähköposti, mutta entä nyt ja tulevaisuudessa? Tekniikkaankaan kyseinen termi ei ole sidottu joskus kyseessä on XDSLyhteydet tai langattomat tai nyttemmin myös valokuitu. Parempi termi valokuituverkoista puhuttaessa on monipalveluverkko, jolloin lähtökohta on se, että tietoa välittävä media valokuitu ei aseta rajoitteita sisällöille, nopeuksille tai tekniikoille. Kaikki ip-pohjainen tieto voidaan välittää eteenpäin riittävällä nopeudella riippumatta minkä laitteen RJ45 liittimestä tieto verkkoon tulee. Miksi sitten valokuituverkkoja kylille ja kulmakunnille? Operaattorien tarjoamat xdslyhteydet eivät tavoittaneet kaikkia alueita tai ainakaan ne eivät olleet saatavilla silloin kuin niitä olisi tarvittu. Lisäksi kuparipohjaisilla xdsl-ratkaisuilla on ollut tietyt etäisyysrajoitteet sen suhteen kuinka kauaksi ja kuinka nopeita yhteyksiä voidaan tarjota. Hajaasutusalueet jos eivät nyt kokonaan niin ainakin kaukaisimpien talouksien ja yrityksien osalta ovat jääneet liian etäälle puhelinkeskuksesta, jotta kunnollisia tietoliikenneyhteyksiä olisi voita saada aikaiseksi kuparitekniikoihin perustuen. Kuparissakin kuljetetaan yhä suurempia nopeuksia, mutta yleensä etäisyyden kustannuksella eli nopeuden noustessa etäisyydet lyhenevät.

9 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 9 Langattomat tekniikat ovat antaneet odottaa itseään jo monta vuotta. Langattomia avoimia verkkoja löytyy mm. hotelleista, kaupunkien keskustoista sekä muutamista kunnista myös laajemmin. Langattomien ongelmina ovat olleet yleensä näköyhteyden saaminen lähettimen ja vastaanottimien välille, riittävän kapasiteetin tarjoaminen nyt ja tulevaisuudessa käyttäjille sekä riittävä kapasiteetti keskusantennilta maailmalle. Jaettu ilo on moninkertainen ilo, mutta jaettu kapasiteetti ei sitä ole.

10 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro Organisointi Haaveesta tulee suunnitelma, kun asetetaan päivämäärä, ja suunnitelmasta muuttuu toteutukseksi, kun vastuutetaan henkilöt ja organisoidaan toiminta. Koska kyseessä on yleensä suurehko projekti, jolla pitäisi olla myös jatkossa elämää, niin projektia ei voi toteuttaa ilman organisointia. Tämän vuoksi toimintaa pyöritetään useimmiten osakeyhtiö, osuuskunta tai yhdistyspohjalla. Oikeustoimikelpoinen taho tarvitaan myös siihen, että tehdään sopimuksia, hankitaan lupia, hankitaan rahoitusta, huolehditaan jatkossa ylläpidosta jne.. Tuskin kukaan yksittäinen ihminen haluaa ottaa moista taakkaa itselleen omalla riskillä toteutettavaksi. Seuraavassa olen käsitellyt erilaisia tapoja organisoida toteutusta. 2.1 Yksi iso vai monta pientä vai jotain siltä väliltä? Pieni on kaunista? Usein lähtökohtana on se, että muutama kylä alkaa kukin tahoillaan miettiä vaihtoehtoja kylän tietoliikenneyhteyksien parantamista saatuaan vinkkiä muualla tehdyistä toteutuksista. Aluksi yleensä lähdetään oman kylän tarpeista. Sitten jossain vaiheessa naapurikylässä kuullaan asiasta ja aletaan pohtia myös rakentamista. Periaatteessa yhden kylän verkkokin on erinomainen asia, mutta jos on mahdollista yhdistää voimia, niin se kannattaa. Yksi kylä on yleensä niin pieni kokonaisuus, että se ei kiinnosta palvelun tarjoajia, tarvikkeiden hinnat jäävät korkeiksi pienissä erissä hankittaessa ja verkon liittäminen muuhun maailmaan saattaa tulla liittyjille suhteettoman kalliiksi. Alussa toiminta on yleensä vielä järjestäytymätöntä ja vaikka esille nousee joku puuhamies tai nainen, niin varsinaista vetovastuuta ei kukaan välttämättä halua ottaa. Ennen rakentamista täytyy tehdä suunnitelmat, hankkia luvat, kilpailuttaa tarvikkeet ja tekijät jne. Kenellä on tähän tietotaito? Talkootyöt ja yhdessä tekeminen ovat kyläyhteisön kannalta tärkeä sosiaalinen tapahtuma, mutta että siihen asti päästään on monta mutkaa ollut jo matkassa. Pahimmassa tapauksessa puuhamies on väsähtänyt ja homma on jäänyt roikkumaan, eikä kukaan tiedä, missä mennään. Rakentamisessa tulee ottaa myös huomioon, että tiealueella rakennettaessa täytyy nykyisin olla suoritettuna lain määräämät Tieturva I ja työnjohtajilla Tieturva II kurssit. Mutta mikäli kylällä on ammattitaitoisia maanrakennusurakoitsijoita saatavilla sopuhintaan, niin totta kai heitä kannattaa hyödyntää. Tilanne, että kylän kannattaa yksin lähteä toteuttamaan verkkoa, on harvinainen. Ellei lähistöllä ole sopivaa kumppania tai yhteistyöverkostoa muiden kylien kesken, niin silloin on parempi toimia kuin unohtaa koko juttu. Joskus rahoittajat esim. TE-keskukset edellyttävät, että rakentajatahona on kyläyhdistys tai jokin varta vasten tätä tarkoitusta varten perustettu osuuskunta, yhdistys tai vastaava. Mikäli kylä on yksinänsä toteuttamassa verkkohanketta, sen kannattaa ottaa yhteyttä esim. Suomen Seutuverkot ry:hyn, joka voi auttaa kontaktien luonnissa sekä tavarantoimittajiin, muihin verkkotoimijoihin että laajempiin yhteistyöverkostoihin. Myös siinä tapauksessa, että kaikki lähikylät on jo rakennettu, voi joutua toimimaan yksin, mutta silloinkin kannattaa ottaa opiksi naapureilta. Kaikissa tapauksissa pitää kuitenkin muistaa, että tarkoitus ei liene ole toteuttaa vain maailman parasta kylän kattavaa sisäverkkoa, vaan saada yhteydet maailmalle auki. Tämän vuoksi tulee alusta asti ottaa huomioon, mihin toiseen verkkoon tai verkkoihin voidaan oman kylän verkko liittää. Verkkojen verkottaminen keskenään turvaa tulevaisuudessakin yhteistyön mm. ylläpitopalveluiden, sisältöpalveluiden ja kilpailutuksen osalta.

11 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro Suuruuden ekonomia? Jotkut pienestä alkaneet ovat nopeasti kasvaneet suuriksi kokonaisuuksiksi. Tästä esimerkkinä käy erinomaisesti Kuusiokuntien kylien verkkohankkeen syntyminen ja muodostuminen Verkko-osuuskunta Kuuskaistaksi. Vuonna 2002 kesäkuussa aloitin projektipäällikkönä esiselvityshankkeessa. Tämän hankkeen tavoitteena oli aktivoidan 5-10 kylää toteuttamaan omaa kyläverkkoa esim. kyläyhdistysten toimesta. Syksyllä 2002 tilanne oli kuitenkin se, että kiinnostuneita kyliä listalle oli kertynyt 50 ja kiinnostuneita talouksia n Silloin todettiin, että ei ole järkeä tehdä 50:tä kylittäistä tai edes kuutta kunnittain erillistä projektia. Silloin perustettiin Verkkoosuuskunta Kuuskaista. Kuusiokunnissa Kyläverkkojen rakentaminen alkoi syksyllä 2003 ja jatkunee vielä vuoteen 2009 asti. Alueella siis toimii yksi toteuttaja, joka on pystynyt keräämään ja kasvattamaan tietotaitoa ja hyödyntämään sitä toiminnassaan pitkällä aikavälillä. Kaikille kylille ja liittyjille on pystytty tarjoamaan liittymä samaan hintaa. Rahoitusneuvottelut sekä kuntien että pankkien kanssa on pystytty hoitamaan keskitetysti. Kilpailutettaessa tarvikkeita ja urakoitsijoita on päästy varmasti parempiin tuloksiin taloudellisesti kuin, jos kyseessä olisi ollut yhden yksittäisen kylän toteuttama kilpailutus. Yhdessä tekeminen ja erityisesti suunnittelu luo pohjan toimivalle verkkoinfrastruktuurille. Isomman kokonaisuuden hyötynä on yhtenäinen verkko sekä laitteistoltaan, toteutustavaltaan että määrittelyiltään. Isompaan, hyvin hallittuun verkkoon on myös helpompi liittää muita verkkoja, palveluita ja palveluntarjoajia. Myös yhtenäinen hinnoittelu luo tasaarvoisuutta eri kylien kesken. Yhteys Villeltä Veikkolasta Matille Matkakylään on ihan yhtä tärkeä kuin yhteys toiseenkin suuntaan eli matka A:sta B:hen on yhtä pitkä kuin B:stä A:han. Miksi heillä pitäisi olla eri hinta? Yhtenäisellä hinnoittelulla mahdollistetaan myös kaikkein pisimpien etäisyyksien päässä olevia liittymien toteuttaminen tiheämpien alueiden liittymien tuomalla edulla. Kaikkien etu on, että verkko houkuttaa palveluntarjoajia ja mitä enemmän saadaan kytkettyä käyttäjiä verkkoon, sitä houkuttelevampi verkko on Useat erilliset kyläverkot yhden sateenvarjon alla Todettakoon se, että yhteistyö on voimaa. Onnellista on, jos saadaan useat pienet kyläverkot lähellä toisiaan tekemään yhteistyötä. Yhteistyöfoorumin laajuus voi olla yksi kunta, seutukunta tai näiden erilaiset yhdistelmät. Laajimmillaan tietysti saatetaan mennä jopa ylimaakunnallisiksi. Toisaalta mitä laajemmalla foorumilla toimitaan, sitä suurempi tarve tulee keskinäiselle organisoitumiselle. Hyvin vapaasti muodostunut löyhä kylien välinen yhteistyö voi viedä enemmän voimia kuin antaa tukea rakentamisessa. Helpointa on varmasti löytää toimiva yhteistyöverkosto yhden kunnan sisältä. Tällöin tapaamista vaativien asioiden hoito ei edellytä matkoja maakunnan laidalta toiselle ja verkostoon kuuluvia ihmisiä tavataan myös muissa tilanteissa, jolloin keskusteluyhteys pysyy auki jatkuvasti. Tällaisessa järjestelyssä, jossa pienet kyläverkot tekevät yhteistyö, voidaan hyödyntää toisaalta suuruuden tuomaa neuvotteluvoimaa esim. yhteishankintojen muodossa. Samoin voidaan yhdessä suunnitella laajempi verkkokokonaisuus siten, että esim. palveluiden välittäminen verkosta toiseen sujuu sutjakkaasti mm. IP-avaruuksien ja vlanien yhteensovittamisella. Toisaalta jokainen kyläverkko voi päättää omalta osaltaan rakentamisaikatauluista, kustannuksiin vaikuttavista tekijöistä, kuten talkootyön tekemisestä tai työn teettä-

12 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 12 misestä oman kylän maaurakoitsijalla. Näin ollen liittymähinnat voivat kylittäin vaihdella johtuen sekä maastollisista että sosiaalisista seikoista. Tällaisessa työskentelytavassa voi piillä myös se vaara, että työtä tehdään oman työn ohessa. Voi olla, että kylältä ei löydy ammattilaista/ammattilaisia suunnitteluun, sopimusasioihin, työnjohtamiseen ja valvontaan, laitteistojen valintaan ja asennukseen, verkonmäärittelyihin, dokumentointiin jne. Verkon rakentamisessa täytyy muistaa, että verkko on niin vahva, hyvä ja laadukas kuin sen heikoin lenkki. Koko sen ajan, kun kyläverkkoja on rakennettu, ovat operaattorit esittäneet skeptisiä arvioita verkkojen rakennus- ja ylläpitotavoista. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että mitään tärkeää tietoa ei voida luotettavasti tällaisissa verkoissa kuljettaa, juuri sen vuoksi, että niitä ei ole olleet toteuttamassa ammattilaiset. Tosin tässä yhteydessä voi kysyä, että mitkä tahot ovat oikeasti toteuttaneet kylien kuituverkkoja, eli kenellä se ammattitaito on parhaimmillaan. Kupariin perustuvien puhelinverkkojen toteutus on aivan oma maailmansa, joka poikkeaa kuituverkon rakenne ja rakennusperiaatteista. Yhteenvetona edellisistä eduista ja vaaroista voisi todeta, että onnistuessaan hyvä yhteistyö sateenvarjon alla toimii. Mikäli kylätasolla löytyy osaavia ja aktiivisia toimijoita, jotka sitten saavat tukea muilta sateenvarjon alla toimijoilta kaikkien ei sittenkään tarvitse osata kaikkea voidaan rakentaa yleisiä periaatteita noudattavia laadukkaita verkkoja. Sateenvarjon allahan voidaan hankkia yhdessä sitten puuttuvaa tietotaitoa kokeneemmilta verkonrakentajilta. 2.2 Osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys vai kuntayhtymä? Verkon omistajaksi tarvitaan jokin oikeustoimikelpoinen taho, jos verkkoa on tarkoitus pyörittää, laskuja esittää ja maksaa. Tässä yhteydessä henkilöyhtiöt (tmi, Ky tai Ay) eivät ole järkeviä vaihtoehtoja. Kyseiset yhtiötyypit ovat lähinnä perustajansa tai perustajiensa lompsan jatkeita. Tämän vuoksi niitä ei tässä yhteydessä tämän enempää käsitelläkään. Varsinaisia vaihtoehtoja ovat sitten osakeyhtiö, osuuskunta, yhdistys ja kuntayhtymä mallit. Kevein järjestelmä on yhdistysmuoto. Yhdistys ei sinällään ole tarkoitettu varsinaisesti yritystoiminnan muodoksi, vaan lähinnä aatteellisen, ei-kaupallisen toiminnan foorumiksi. Toki se ei estä yritystoimintaa. Tästä esimerkkinä mainittakoon Kase. Kaustisen seudulla verkkotoiminta alkoi Kaustisen seutukunnan tietotekniikkayhdistyksen Kase Ry:n puitteissa. Yhdistys ylläpiti Kaustisen seutukunnan verkkoa, toimi Internet-palveluntarjoajana sekä toteutti erilaisia tietotekniikkaan liittyviä kehityshankkeita. Nykyisin KaseNet toimii organisatorisesti Lestijärven kunnan liikelaitoksena. Perustana tälle on se, seutukunnallinen toiminta hoidetaan Lestijärven kunnan yhtenä lautakuntana. ( Verkon omistaa Kaustisen seutukunta. Kunnan rakentaessa omalla alueellaan verkkoa omaan ja kuntalaisten käyttöön ei välttämättä sen kummempaan organisointia enää tarvita. Tilanteissa, joissa esim. seutukunnan kunnat yhdessä rakentavat esim. kuntien toimipisteitä, kouluja ja terveyskeskuksia sekä kuntalaisia yhdistävää verkkoa tarvitaan jonkinlaista lisäsopimusta kuntien kesken. Tällöin voidaan yksinkertaisimmillaan antaa jonkin kunnan toimia kaikkien kuntien antaman valtuutuksen turvin verkkoa hallinnoivana tahona (esimerkiksi Kuusiokuntien runkoverkko

13 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro Net, jonka hallinnointi on vastuutettu kuntien yhteisillä päätöksillä Kuortaneen kunnalle, Tällöin puhutaan ns. isäntäkuntamallista. Joissakin tapauksissa kunnat ovat perustaneet osakeyhtiön toiminnan organisoimiseksi. Tällaisia ovat mm. Ab Närpes Dynamo Net Närpiö Oy ( Suupohjan Seutuverkko Oy ( ja Pohjoisen Keski-Suomen Verkkopalvelut Oy ( Näin verkkotoiminta on siirretty erilleen kunnan muusta toiminnasta omaksi liiketoimintayksikökseen. Toinen kuntien käyttämä yhteistoimintamalli on sitten kuntayhtymät. Tutuimpia lienee ovat koulutukseen ja terveydenhoitoon liittyvät kuntayhtymät. Tässä vaiheessa kuntayhtymien laajemmat verkkokokonaisuudet ovat perustuneet kilpailutuksen kautta hankittuihin, operaattoreiden tarjoamiin yhteyksiin, jolloin yhdistetyksi on saatu yhtymän tarpeelliseksi katsomat pisteet, mutta ei yleensä kyliä ja kansalaisia vaan organisaation omia toimipisteitä. Kunta tai seutukunta on sinällään hyvä toimija alueellaan, koska kuntien intressissä on oman alueensa elinvoimaisuuden varmistaminen ja vahvistaminen. Kunnallisen infrastruktuurin kuten tiet, kaukolämpö, vesi- ja viemärilinjat rakentamisen ohessa on helppoa ja edullista rakentaa myös kuituinfrastruktuuria samoille alueille, sillä taloihinhan nuo mainitutkin johtavat. Yhden ylimääräisen tyhjän putken asentaminen valokuituverkkoa varten ei rakennusvaiheessa oleellisesti nosta hintaa, mutta säästää tulevaisuudessa pitkän pennin, kun maatyöt onkin jo tehty niiltä osin. Kylien aktiivisuudesta lähteneet verkot ovat usein valinneet toimintamuodokseen osuuskunnan. Osuuskunta on perinteinen tapa tehdä taloudellista yhteistyötä kylillä. Välillä osuuskuntatoiminta on ollut hieman unohduksissa, mutta viime aikoina on noussut mm työosuuskuntien ohessa myös muita osuuskuntia kuten mm. verkko-osuuskunnat. Osuuskunnan hyvinä puolina ovat alueellisuus, jäsenten tasa-arvoisuus (ääni/osuus/henkilö) ja pääoman joustavuus. Alueelle rakennettava infrastruktuuri on alueen asujien omistuksessa. Sen hyödyt ja tuotot jäävät alueen eduksi. Päätökset tehdään lähellä ja oman alueen tarpeita kunnioittaen. Säännöissä yleensä todetaan, että osuuskunnan jäsen ei ole vastuussa osuuskunnan tekemistä sitoumuksista osuuspääomaansa suuremmalla osuudella. Osuuskunnan säännöissä voidaan jo edeltä käsin määritellä voiton käyttötavat. Osuuskuntaa on vaikea vallata, koska uusi jäsen pitää aina hallituksessa hyväksyä. Koska jäsenellä voi olla vain yksi äänioikeuden tuova osuus, ei kaikkien muiden jäsenten pois pyyhkäisy ole helppoa. Toiminnan vakiinnuttua osuuskunnan suurin haaste on uudistumiskyky eli visioiden ja strategioiden mietintä ja toteutus sekä jäsenistön sitouttaminen niihin. Vaarana on jäädä lepäämään laakereille siinä vaiheessa, kun verkko on saatu toimintaan. Pahimmillaan jäsenistö passivoituu ja verkon kehittäminen pysähtyy. Verkko-osuuskunta tyyppisesti toimintaansa ovat organisoineet mm. Verkko-osuuskunta Kuuskaista ( HakuKaista osk ( Valokaista osk ( Verkko-osuuskunta Kajo ( Osuuskunta Keskikaista ( Näiden mainittujen osuuskuntien sivulta voi esim. käydä tutkimassa osuuskuntien sääntöjä sekä tutustua jo rakennettuihin verkkoihin. Uusimpina tulokkaina ovat Andelslaget KrsNET Kristiinankaupungissa ( sekä Andelslaget KNTnet Kruunupyyssä. Kyläläisten perustamia osakeyhtiöitä ei juurikaan ole. Osakeyhtiössä osakkeiden määrä on sidottu yhtiöjärjestyksessä. Tokihan sitä pystyy muuttamaan, mutta uusien jäsenten ottaminen ei ole yhtä joustavaa kuin osuuskunnassa. Osuuskunnan osuuspääoma vaihtelee jäsenmäärän mukaisesti vapaasti, jopa niin, että oma pääoma voi mennä miinuksellekin. Miinuksella oleva oma pääoma ei tietysti ole hyvä asia, mutta osakeyhtiö olisi joutunut jo kauan ennen sitä hakemaan itsensä selvitystilaan. Varsinkin alun rakentamisvaihe on rankka, koska rahaa ei kuukausimaksutyyppisesti vielä tule sisään, mutta suuret rakennuslaskut ja mahdolliset lainojen korot ja lyhennykset pitää silti hoitaa. Osakeyhtiö on altis

14 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 14 myös yritysvaltaukselle eli ostamalla lisää osakkeita saat suuremman äänivallan tai jopa voit kaapata koko yrityksen. Toisaalta, tuskin yrityksen kaappaajakaan jättäisi kuitua lojumaan tyhjän panttina, vaan todennäköisesti aloittaisi uutta tai jatkaisi olemassa olevaa palvelua. Kysymys kuuluukin lähinnä, että millä hinnalla ja palvelusisällöllä. Päätökset eivät kuitenkaan enää olisi infrastruktuurin peruskäyttäjillä. Olipa organisointimalli mikä tahansa, tulee lakeja ja pykäliä noudattaa. Kirjanpito, talous- ja henkilöstöhallinto pitää hoitaa normien ja pykälien mukaan. Henkilötietojen käsittely ohjeistaa ja laatia rekisteriselosteet niistä. Varmistaa tietojen asiallinen säilytys sekä paperilla että mahdollisilla sähköisillä järjestelmillä. Valistumisen jälkeen verkon aiheuttamat työt eivät lopu, joten ylläpito, dokumentointi, vikatilanteiden hoito, asiakaspalvelu ym. toimet tarvitsevat tekijän. Paljon asioita voi ulkoistaa, mutta tarvitaan vähintään yksi viisas ostaja ja sopimusten tekijä organisaation rakentamisen jälkeenkin, jotta verkko jatkossakin pysyisi toiminnassa.

15 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro Verkon rakentaminen 3.1 Esikartoitus ja työn projektointi Verkon rakentaminen pohjautuu tietysti siihen, että on kiinnostusta, tarvetta ja aitoa valmiutta sitoutua hankkimaan valokuituliittymä. Yhden yksittäisen talouden ostovoima ei riitä kuitua kotiin tuomaan, mutta yhdistämällä kylän voimat yhteen, saadaan yleensä riittävä talousmäärä verkon toteuttamiseen. Hyvä ja taloudellisesti järkevästi rakennettu kyläverkko perustuu kunnolliseen esikartoitukseen. Asia on monille kyläläisille uusi ja vaatii perehtymistä. Yleistietoa on saatavilla jo rakennetuista verkoista, mutta koska omakohtainen kokemus puuttuu, ei asian merkitystä osata välttämättä arvottaa oikein. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää löytää kylältä edes yksi aktiivinen henkilö, joka perehtyy asiaan ja joka jaksaa kiertää talosta taloon kertomassa asiasta ja vastaamassa kysymyksiin. Monessa paikassa avuksi on perustettu kehittämishanke, mutta harvoin hankkeen vetäjillä on mahdollisuus kiertää kaikkia tupia kylillä. Kylän kartoittamiseksi kannattaa jakaa vastuuta muutamille henkilöille, ettei kartoitus koidu liian raskaaksi yhdelle henkilölle. Käytännössä on todettu, että esikartoituksen aloituksesta kuluu noin vuosi, että verkkoa päästää rakentamaan. Kyläverkko idea kannattaa saada syksyllä, jolloin talvi kuluu kartoituksessa, suunnittelussa, lupien, tarvikkeiden ja työvoiman hankinnassa. Keväällä on sitten kaikki valmiina ja päästään toteutus aloittamaan. Mitä useampi talo kylältä lähtee mukaan, sitä järkevämmin verkko voidaan toteuttaa. On huomattavasti edullisempaa rakentaa kylä kerralla valmiiksi kuin myöhemmin lisätä verkkoon talouksia. Yhden jälkiliittyjän suunnittelu, toteutus ja hankinnat vaativat noin viisinkertaisen panostuksen verrattuna siihen, mitä yhden talouden toteutus perusrakentamisen yhteydessä vaatii. Tämä johtuu siitä, että yksittäisen jälkiliittymän suunnittelu vaatii oman erillisin selvityksensä siitä, mihin kohtaan verkkoa liittymä voidaan yhdistää (vapaat kuidut, putket, liittymäkaivot, keskus). Maaurakointia varten joutuu erikseen tilaamaan ja siirtämään koneet paikalle, mikä tarkoittaa sitä, että yhden liittymän toteutus maatöiden osalta vaatii yleensä koko päivän siirtoineen, töineen, valvontoineen, vaikka vetomatka olisi lyhytkin. Lisäksi yhteys pitää tietysti hitsata ja dokumentoida, jotka myöskin vaativat ylimääräisen matkan kylälle. Tämän vuoksi rakentaminen kannattaa projektoida/suunnitella hyvin. Rakennetaan kylä kerrallaan ja mielellään niin, että saadaan kaikki halukkaat ensimmäisellä kerralla mukaan ja tehdään selväksi, että jälkiliittyjien on varauduttava siihen, että liittymän hinta ei ole sama kuin ensivaiheessa liittyneillä. Haettiinpa kyläverkon rahoitukseen hankerahaa tai ei, kannattaa tehdä hyvä suunnitelma toteutuksesta. Kuten sanottu hyvin suunniteltu on puoliksi tehty pätee tässäkin. Suunnitelma toimii hyvänä tarkistuslistana hoidettavista asioista. Näitä eri kohtia projektissa pyritään selventämään seuraavissa luvuissa.

16 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 16 Dokumentointi, Esikartoitus Rakentamisen valmistelu Rakennuskausi ylläpito Projektin vaiheet (kk) Esikartoitus tilanteesta Kyläillat xxxx x Kiinttostuneiden kartoitus Reittisuunnitelma Kustannusarvio Liittymänhintapäätös x Liittymäsopimukset xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx x x x x Kilpailutus: kaapelit + putket T maaurakointi T kuituhitsaus T laitteet T muut tarvikkeet ---- T---- T---- T Luvat xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx x x x Urakkaneuvottelu Töiden aloituspalaveri x Työmaakokoukset x x x x x x x x x x Maaurakointi Kuituhitsaukset Keskusasennukset Asiakaslaiteasennukset Urakan vastaanotto x Dokumentointi Ylläpito Merkkien selitteet: x = yksittäinen tapahtuma tai joukko yksittäisiä tapahtumia, jotka koskevat useita eri tahoja / henkilöitä T=Tilaus ---- = toiminta yhtäjaksoista - - = asiaan joudutaan käyttämään aikaa, mutta ei ole päätoimintona. Esim. jälkien siisitiminen/maisemointi tai reittisuunnitelman päivitykset

17 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro Verkkosuunnittelu ja työtapojen vaihtoehtoja Verkkosuunnittelussa toisiinsa liittyviä osa-alueita ovat rakennettavan verkon topologian valinta, mikä vaikuttaa sekä laitevalintoihin että kuitusuunnitelmiin sekä maasto- eli reittisuunnittelu. Hyvän suunnitelman pohjalta on helppo edetä ja ongelmatilanteet selvittää. Etukäteen asioihin perehtyminen nopeuttaa ongelmatilanteiden ratkaisemista. Verkon suunnittelua voi tehdä lähtien kynästä ja peruskartasta aina erityisiin verkkojen suunnitteluohjelmistoihin. Joka tapauksessa olipa tapa mikä hyvänsä tarvitaan kartta reiteistä urakoitsijoita varten ja lupien hakua varten. Yllä: Verkon suunnittelu- ja dokumentointiohjelmiston näyttö työtilassa Verkon topologia Verkkotopologialla tarkoitetaan verkon perusrakennetta eli tapaa jolla verkon pisteet on liitetty toisiinsa. Verkon perustopologiat ovat väylä, rengas ja tähti. Fyysisellä topologialla tarkoitetaan sitä, miten eri pisteet ovat fyysisesti liitetty toisiinsa kaapeleilla. Fyysinen rakenne ei ota kantaa siihen, miten paketit liikkuvat johdoissa. Kun verkon rakennetta aletaan tarkastella siinä liikkuvien pakettien kannalta, tulee eteen verkon looginen rakenne. Verkon fyysinen rakenne voi olla erilainen kuin sen looginen rakenne.

18 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 18 Väylärakenteen ongelma on se, että jos kaapeli/yhteys katkeaa jostain kohdasta, lakkaa pahimmillaan koko verkon toiminta. Tähtirakenteessa yhden yhteyden katkeaminen ei vaikuta toisten yhteyksien toimintaan. Vikatilanteessa renkaassa taas liikenne ohjautuu toisen suunnan kautta ja tämän vuoksi rengasrakenne on vikasietoisin. Fyysinen ja looginen rakenne voivat poiketa toisistaan. Vaikka fyysinen rakenne olisikin väylä, voi looginen rakenne olla rengas. Kuitenkin runkoverkko kannattaa suunnitella siten, että runko muodostaa ei vain loogista rengasta vaan myös fyysisen renkaan. Eli jo kaapeli katkeaa, pelkällä loogisella renkaalla toimintakin katkeaa. Jos kyseessä on myös fyysinen rengas, liikenne voidaan kääntää kulkemaan toista kautta. Looginen rengas fyysisessä väylässä pelastaa niiltä tilanteilta, että yksittäisessä kuidussa on vika tai tulee laiterikko. Viestintäviraston suosituksen mukaisesti verkon liityntöjä ei pitäisi ketjuttaa vaan toteuttaa tähtimäisesti. Verkot voidaan jakaa kahteen tyyppiin eli aktiivisiin ja passiivisiin verkkoihin. Passiivinen verkko xpon, passive optic network perustuu siihen, että keskuksen ja asiakkaan välillä on vain passiivisia optisia verkkokomponentteja kuten optisia jaottimia. Aktiivisessa verkossa liikenteen ohjaus perustuu aktiivisiin laitteisiin kytkimiin, reitittimiin. Tällöin asiakkaan ja keskuksen välillä on aktiivinen verkkolaite. Yhteys muodostuu näiden kahden pisteen välille ns. point-to-point (P2P). Tekipä sitten aktiivisista tai passiivisista komponenteista verkkoa, kannattaa sekä kuitu että reittisuunnittelussa ottaa huomioon verkon toipuminen vikatilanteissa. Rakentaessa kannattaa pyrkiä luomaan fyysisiä renkaita tai, jos niihin ei pysty, niin ainakin loogisia renkaita. Olipa kyseessä sitten yhden kuidun tai kahden kuidun käyttöön perustuvat toteutus, kannattaa yhteyksiä rakennettaessa varata enemmän kuituja varalle kuin mitä minimilaskelmien kautta saadaan Maastosuunnittelu Keskeisin tekijä maastosuunnittelussa on rakennettavien liittymien sijainti. Kaikki halukkaat täytyy saada mukaan. Luonnollisen reitin muodostavat olemassa olevat tiet, joiden varsiin pääsääntöisesti kaapelit kannattaa sijoittaa. Vesistöjäkin voidaan käyttää ja joskus niitä täytyy vähintäänkin ylittää. Ilmakaapelointi ja pylväiden käyttö ei ole myöskään poissuljettu vaihtoehto. Maassa, vedessä ja ilmassa olevista kaapelireiteistä syntyy tarvittava verkkokokonaisuus. Reittisuunnitelmaa ei pysty tekemään pelkästään toimistossa istuen. Reitti pitää kulkea luonnossakin läpi. Alustavan suunnitelman jälkeen tulee jalkautua kartan kanssa maastoon ja merkitä siihen pintakalliot, louhikot, sillat, rummut yms. sekä jo olemassa olevat

19 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 19 rakenteet kuten aikaisemmin sijoitetut kaapelit tai muut maan-alaiset rakenteet, mikäli ne pystytään havainnoimaan. Hyvän asiakaspalvelun vuoksi kannattaa myös pistää merkille tienvarsiin yhtyvät puutarhat ja muut rakennetut kohteet, jotta ne voidaan väistää aiheuttamatta mielipahaa maanomistajalle. Paikallisten ihmisten aluetuntemusta kannattaa hyödyntää niin paljon kuin vain voi. Paikalliset tietävät vanhat tienpohjat, vesijohtoreitit, kalliot ja suot jne. Mitä tarkemmin reitin varren maasto-olot selvitetään, sitä vähemmän rakennettaessa tulee vastaan yllätyksiä. Yllätykset yleensä tarkoittavat kustannuksien lisääntymistä. Rahaa kuluu yllätysmetreihin enemmän kuin normaaleihin perusmetreihin. Yllä: Esimerkki reittikartasta. Kartassa näkyvät mm. tienumerot, talot, jatkoskaivot. Rakennettaessa kaavoitetulla alueella suunnittelu on toisaalta helpompaa, mutta rakentaminen yleensä kalliimpaa. Kaavoitetulla alueella tiedetään tonttijako, olemassa olevasta kunnallistekniikasta sekä esim. sähkö- ja puhelinlinjoista on saatavilla tiedot kartalla. (Karttojen ajantasaisuudessa ja paikkansapitävyydessä kuntakohtaiset erot ovat suuria.) Lisäksi talot sijaitsevat lähellä toisiaan, jolloin taloa kohden tehtävä rakennustyö on vähäisempää. Toisaalta rakentaminen em. alueella on kalliimpaa, koska olemassa olevia rakenteita joudutaan väistämään ja varomaan. Tieliittymiä ja risteyksiä on tiheässä, jolloin joudutaan usein myös rikkomaan asfalttipintoja tai alittamaan rakenteita esim. syväporauksen tai pengerlävistimen avulla. Toisaalta rakennetulla alueella voi olla olemassa olevaa putkitusta, jota voidaan hyödyntää, mikäli päästää putken omistajan kanssa sopimukseen. Kaavoitetun alueen suurin etu on siinä, että pystytään laskemaan mahdollisten liittymien maksimimäärä tarkasti. Tällöin voidaan varautua kuitusuunnitelmia tehtäessä kaikkien kiinteistöjen kuiduttamiseen ennemmin tai myöhemmin. Koska kiinteistöjen väliset etäisyydet ovat lyhyitä, kustannukset pystytään kuitenkin pitämään kohtuullisina. Helpoin ja taloudellisesti kannattavin tilanne on se, että päästään rakentamaan täysin uutta asuntoaluetta esim. kunnallistekniikan rakentamisen yhteydessä. Tällöin tiedetään tontit, työkustannukset jakautuvat useammalle osapuolelle ja kuituverkkoon liittyvät rakenteetkin kuten jakopisteet, teiden alitukset yms. pystytään ottamaan huomioon entistä paremmin. Rakennettaessa haja-asutusalueella haasteet ovat toiset. Yksistään se, että kiinteistöjen väliset etäisyydet ovat pidempiä, lisää haastavuutta. Erityisesti se heijastuu kuitusuunnitteluun, johon palaamme myöhemmin. Karkeasti ottaen kylällä ensivaiheessa halukkaita liittymänottajia on n % talouksista. (Lopullinen halukkuus riippuu hinnoittelusta.) Kylällä taloja tyhjenee ja toisaalta, kun ei ole olemassa ruutukaavatyyppistä kaavoitusta, ei tiedetä, mihin kohtiin tulevaisuudessa uudet talot rakentuvat. Varautuminen kaikkien talouksien kuiduttamiseen on haja-asutusalueella kalliimpaa kuin kaavoitetulla taajama-alueella: suurempia kuitumääriä vedetään pidempiä matkoja ja suhteessa talouksien määrään jakopisteitä (jakokaivoja) tulee yleensä enemmän sekä hitsauksien määrä kasvaa kaapelikokojen suurentuessa. Maastollisesti haasteellisia kohtia ovat tienvarsien louhikot ja kiintokalliot. Rakennettujen teiden varsilla päästää yleensä suoralla auraamisella, mikä on taloudellisin tapa asen-

20 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 20 taa kaapelia. Hankalimmissa kohteissa tarvitaan esiaurausta. Tällöin reitin osa aurataan ilman, että auraan on laitettu kaapelia. Tämä sen vuoksi, että halutaan välttää tilannetta, jossa kaapelille asennuksen aikana aiheutettaisiin liian kovaa rasitusta tai jos epäillään, että matkan varrella ei saada toivottua asennussyvyyttä auraamalla, niin asia tutkitaan esiauraamalla reitti.. Kaapelille asetetaan tietyt lujuusvaatimukset vedon, puristuksen ja iskujen suhteen. Jotta kaapeli pysyisi vaurioitumatta asennuksen aikana, valmistellaan esiaurauksella reitti sellaiseen kuntoon, että asetettuja lujuusarvoja ei rikota. Maastoa tutkimalla voidaan kartoittaa myös alustava tarve esi-auraukselle. Kaikki kalliot eivät näy maanpinnalle. Näkyvät kalliot on helppo ottaa suunnittelussa huomioon ja jo reitin valintavaiheessa selvittää niiden osalta, miten toimitaan. Ensin kannattaa selvittää kallion laajuus eli onko se kierrettävissä kohtuullisin kustannuksin, mihin kyläläiset yleensä osaavat vastata. Mikäli kallio ei ole kierrettävissä mitään kautta (siirtyminen väliaikaisesti tien toiselle puolelle (huom. luvat), siirtyminen kauemmas tiestä metsään), selvitetään pylväiden käyttömahdollisuus tai sitten räjäytetään kallioon asennusura. Jos vastaan tuleva kallio on näkymättömissä ja mikäli kallion päällä on n. 45 cm maata, kannattaa kaapeli kouruttaa kallion pintaan. Tällöin kaapeli suojataan kallioon kiinnitettävän metallikourun avulla. Tällaisen matala-asennuksen dokumentointi on erittäin tärkeää. Erittäin vaikeassa maastossa kannattaa harkita myös kaapelin asentamista pylväisiin, mikäli sellaiset ovat käytettävissä ja ne ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa. Tällöin täytyy selvittää pylväiden omistaja taho (sähkö- tai puhelinyhtiö) ja sopia heidän kanssaan pylväiden käytöstä ja siitä aiheutuvasta kustannuksesta. Tärkeää on tarkistaa myös se, kuinka kauan pylväiden on tarkoitus vielä olla käytössä. Sähköyhtiöiden pylväiden käyttö on siinä mielessä luotettavampi vaihtoehto, että mikäli pylväät poistetaan, niin sähkökaapelit silloin todennäköisesti sijoitetaan maahan ja samassa yhteydessä voidaan sitten yhteistyössä laskea myös kuidut maahan. Puhelinpylväsreittien kohtalona, varsinkin haja-asutusalueella, on vähittäinen poistuminen. Osa kuparireitistä sijoitetaan maahan, mutta osa reiteistä poistuu kokonaan, koska entiset kiinteät kuparilinjat korvataan langattomilla puhelinyhteyksillä (kännyköillä). Tällöin tulee eteen kuitukaapelin osalta uudelleen sijoitus, mikä todennäköisesti tarkoittaa maahan aurausta. Viimeisimpänä asennettavan kaapelina valokuitu sijoittuu alimmaiseksi pylväässä. Vaikka maahan sijoitettuna kaapeli onkin paremmassa turvassa mm. myrskytuhoissa linjoille kaatuvilta puilta, niin joskus pylväät ovat hyvä tapa edetä. Pylväisiin asennusta varten tarvitaan erityisesti kyseistä tarkoitusta varten suunniteltua ilmakaapelia. Ilmakaapeliin kohdistuvat erilaiset voimat verrattuna maakaapeliin. Erityisesti Suomessa talvella ilmakaapeleihin kertyvät jää- ja lumimassat aiheuttavat kaapelille suuren rasituksen. Vuodenaikojen vaihtelu talvipakkasista kesähelteisiin asettaa myös omat vaatimukset kaapelille lämpölaajenemisen vuoksi. Eri valmistajien ilmakaapeleilla on myös hieman toisistaan poikkeavia rakenteita ja ripustustapoja. Reitin varrella tulee vastaan myös vettä. Onko kyseessä pieni puro vai iso järvi, vaikuttaa etenemistapaan. Vesistön ylityksessä tulee ottaa huomioon myös virtaukset, mitkä vaikuttavat siihen, miten kaapeli pohjaan sijoittuu ja pysyy paikallaan. Jos on tarpeen ylittää iso vesistö, kaapelivalmistajilta löytyy tähänkin tarkoitukseen omat kaapelityyppinsä. Valokuidulle kaikkein myrkyllisintä on vesi. Mikäli kaapeli vaurioituu ja vesi pääsee kosketuksiin kuidun kanssa, kuitu syöpyy poikki. Kun puhutaan kaapelin sijoittamisesta suoraan veteen, tarvitaan tällöin erityisesti vedenkestävää kaapelirakennetta. Vesistön ylittävä kaapeli voidaan sijoittaa reitille talvella ja varustaa se riittävillä painoilla, jolloin se kevään tullen painuu vesistön pohjaan. Kesällä kaapelikela tulee saada sopivan veneen kyytiin, josta se sitten puretaan painoilla varustettuna halutulle reitille.

21 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 21 Kaapelissa täytyy olla pituutta niin paljon, että se pystyy asettumaan vesistön pohjalle vapaasti. Kummallakin rannalla sitten tehdään jatkokset, joissa vesistökaapeli muutetaan taas tavalliseksi maakaapeliksi. Reitinvarrelle osuvien siltojen osalta tulee selvittää, onko siltaan jo kiinnitetty hylly jonkun toisen tahon toimesta, mille voisi saada luvan asentaa myös oma kaapeli. Mikäli valmista rakennetta ei ole, niin kaapeli kannattaa sijoittaa suojaputkeen, joka sitten kiinnitetään sillan rakenteisiin yleensä sillan alapuolelle, mutta joskus kaiteeseenkin. Sillan kumpaankin päähän kannattaa jättää varalenkki, koska mikäli sillalla tehdään tietöitä, voidaan kaapeli joutua irrottamaan rakenteista ja sijoittamaan se väliaikaisesti toisin. Tällöin ylimääräinen kaapeli toimii joustovarana ja kaapelia ei tarvitse katkaista työmaan ajaksi vaan se voidaan siirtää sivummalle ehjänä ja toimivana. Mitään verkkoa ei varmastikaan pystytä tekemään niin, ettei jouduttaisi tekemisiin tierumpujen kanssa. Tässä on käytännössä kolmenlaista toimintatapaa. Toimintatapa riippuu useimmiten tielaitoksesta tai tienpitäjän luvassa määrittelemästä tavasta. Joskus rummun ohitus tapahtuu takaluiskan kautta, jolloin reittilinja siirtyy tienvierestä ns. ojanpuolelle. Tämä on sellainen siirto, joka tulee muistaa myös dokumentoida. Jos ei siirrytä takaluiskaan, niin rummun voi ohittaa joko yläpuolelta tai alapuolelta. Rummun ylittämisessä on se hyvä puoli, että tiedetään varmasti kaapelin olevan tien ja rummun välissä eli, jos tehdään korjauksia, niin osataan varoa välissä olevaa kaapelia. On kuitenkin muistettava, että asennussyvyydestä ei tingitä. Toisten mielestä kaapelin oikea sijoituspaikka on rummun alapuoli, jolloin kaapeli ei aiheuta ongelmia esim. rummunvaihtojen yhteydessä. Tällöin kaapeli voidaan joutua sijoittamaan hyvinkin syvään. Kuten sillan yhteydessä myös rumpujen alituksen ja ylityksen yhteydessä kannattaa jättää ylimääräinen työvara mahdollisia tietöitä varten Laitesuunnittelu Verkon laitteisto alkaa siitä, kun kaapeli tulee sisälle joko keskukseen tai kotiin. Kaapelin kuidut päätetään kuitupaneliin joka kotona voi samassa rasiassa, mistä lähtee myös kodin sisäverkko tai sitten seinälle sijoitetaan erillinen kuitupääte, johon sitten välikuidulla (valokuitua) yhdistetään erillinen kotipäätelaite. Keskuksissa kuidut päätyvät riviin hyllyille kuitupaneeliin, josta sitten vedetään välikuiduilla yhteydet kuitumuuntajiin/sfp moduuleihin. Nämä ovat passiivisia komponentteja, joihin ei liity suurempaa älykkyyttä. Niiden sijoittelua vaan täytyy ottaa huomioon laitetiloja mietittäessä. Verkon topologian kohdalla oli puhetta jo aktiivisesta ja passiivisesta verkosta. Tämä valinta määrittää laitekantaa. Laitekantaan vaikuttaa myös asennettavien kuitujen määrä. Minimissään yksikuitu taloutta kohden riittää (xpon, WDM). Kahdella kuidulla/talous toteutetaan perinteinen aktiivinen Point-to-Point verkko. TV-palveluiden välittäjistä jotkut haluavat varata TV:tä varten oman kuidun/liittimen (mikä sinällään on kyllä turhaa). PON/Ethernet/kapasiteetti/palvelut määrittävät sekä keskuslaitteiden että kotipäätelaitteiden valintaa. Keskuslaitteessa on oleellista, että kaikille liittymille saadaan riittävät yhteydet ja jos on varauduttu verkon laajentumiseen, niin täytyy myös suunnitella se, miten käyttämättömät yhteydet saadaan helposti otettua käyttöön. Kotipäätelaitteiden valinnassa tulee mietintään myös se, tarjotaanko liittyjälle vain yksi ethernetportti (RJ45) vai monta. Ja jos monta, niin kuinka monta? Pitääkö kotiliittymässä olla suoraan myös liitosmahdollisuus puhelimelle? Pitääkö TV-palvelu tuoda erillisellä kuidulla? Tarjoaako kotipäätelaitteen joku muu kuin verkonomistaja? Koska vastattavia asioita on paljon ja ratkaisut pitää tehdä jo projektin alkuvaiheessa, pitäisi olla joko

22 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 22 hyvä kristallipallo tai sitten varautua riittävällä kuitumäärällä taloutta kohden. Asiat tunnetusti muuttuvat nopeasti tällä alalla. Aktiivisen ethernet ratkaisun voi toteuttaa ns. yhden kuidun mallilla. Tällöin käytetään valon eri aallonpituuksia. Liikenne saadaan kulkemaan yhdessä kuidussa molempiin suuntiin käytettäessä tulo- ja menoliikenteessä eri aallonpituuksia. Tämä ratkaisu asettaa kuidulle erityisiä vaatimuksia. Kuidut ovat erilaisia mm. sen suhteen, kuinka paljon eri taajuusalueita on käytettävissä. Valokuitujen yhteydessä puhutaan ns. vesipiikistä, mikä tarkoittaa sitä, että valmistusprosessin seurauksena kuituun jää aallonpituusalue, jossa vaimennus on suurempaa kuin muilla taajuuksilla. Nykyisin käytetään pääsääntöisesti matalan vesipiikin omaavaa kuitua tai täysin vesipiikitöntä kuitua. Valittaessa yhden kuidun ratkaisu (xpon/ethernet), niin käytettävien taajuuksien määrä tullee olemaan jatkossa oleellinen asia, koska kapasiteetti vaatimukset kasvavat, jotkut palvelut voivat jatkossa vaatia tiettyä taajuutta tai ne määritellään käyttämään tiettyä taajuutta. Yhden kuidun järjestelmälle on omat laitteensa, jotka perustuvat valotaajuuksien hallintaan. Tähän järjestelmään kuuluvat tietysti sekä kotiin tulevat kuitumuuntimet tai kotipäätelaitteet, jos tarjotaan useampia liityntäportteja taloudelle valmiiksi. Perinteisin malli on kahden tai kolmen kuidun järjestelmä, jossa kaksi kuitua on varattu dataliikenteelle. Tarvittaessa voidaan kolmannella kuidulla välittää TV-signaali. Tosin TV-signaali kulkee täysin hyvin myös kahden kuidun mallissa muun data joukossa. Koska kyseessä on ns. perinteisempi ratkaisu, tähän malliin löytyy laitteita eri valmistajilta todella hyvin ja hinnatkin ovat tulleet koko ajan alaspäin. Henkilökohtaisen mielipiteenäni totean, että aloitettaessa projektia kannattaa laskea vähintään 2 kuitua/talous koko matkalle keskuksesta kotiin sekä jonkin verran ylimääräisiä kuitupareja runkoreiteille. Tällöin voidaan tarvittaessa muuttaa järjestelmä yhden kuidun malliin ja saadaan tuplattua mahdollisten liittymien määrä ilman, että kuitumääriä tarvitsee lähteä muuttamaan. Tehdään vain lisäliittymät tarvittaviin kohtiin. Tällöin jokainen talo voi olla uusi verkon laajennuspiste. Laitekustannukset ovat kuitenkin pieni osa kokonaisuudesta ja sellainen osa-alue, jota joudutaan kuitenkin aikaa myöten päivittämään. Kyseessä on kustannus, joka tulee ennemmin tai myöhemmin eteen ja silloin voidaan tarvittaessa miettiä koko järjestelmän muuttamista yhden kuidun järjestelmäksi. Isommasta kuitumäärästä on helpompi siirtyä vähempään kuin toisin päin. Runkoverkossa vikasietoisuutta lisätäkseni käyttäisin aina eri kuitua meno- ja tuloliikenteelle ja tuplattuna. Lisäksi fyysisten renkaiden luonti verkkoon lisää verkon luotettavuutta vikatilanteissa. Laitesuunnittelussa tulee selvittää myös keskuslaitteiden osalta käytettävissä olevat laitetilat. Keskuksesta kotiin yhteys voidaan välittää joko hyödyntäen erillisiä kuitumuuntimia kytkimen/reitittimen kanssa tai sitten käyttää kuitukytkintä. Aikaisemmin kuitukytkimien hinnat olivat niin korkeita, että tule huomattavasti edullisemmaksi toteuttaa liittymät siten, että käytettiin keskuksessa normaaleja kuparikytkimiä, joista lähtevä signaali sitten muutettiin kuitumuuntimilla valokuituja varten. Toinen vaihtoehto on sitten aito kuitukytkin, jolloin määriteltävänä ja ylläpidettävänä on vain yksi laite. Yksi oleellinen ero on myös se, että kuitumuuntimiin perustuva ratkaisu vaatii laitetilaa huomattavasti enemmän kuin puhdas kuituratkaisu. Esimerkiksi 24 taloutta yhdistettäessä kuitukytkin vie yhden U:n verran räkistä ja kuitumuunninpohjainen ratkaisu vähintään 5 U:ta (1U kytkin, 2x2U kuitumuunninräkit). Tästä seuraa myös se, että kuitukytkimen sähkönkulutus on alhaisempi kuin kytkin+kuitumuuntimet ratkaisussa, mikä vaikuttaa ylläpidon hintaan. Tällöin myös sähkökatkosten yhteydessä UPS:n toiminta-aika on pidempi kevyemmällä kalustuksella eli keskus pysyy pidempään pystyssä. Laitteistot tuottavat myös lämpöä ja pienissä tiloissa kuitukytkimen vähäisempi lämmöntuotto verrattuna

23 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 23 kytkin+kuitumuuntimet yhdistelmään lisää laitteen kestoikääkin lämpöongelmien ollessa vähäisempiä. Olipa kyseessä sitten kuitumuuntimet (räkissä tai yksittäin) tai kuitukytkimen SFPmodulit, niin käytettävillä lasereilla on tietty maksimietäisyys, jonka ne kantavat. Heikoimpien lasereiden kantama on n km, teknisten spesifikaatioiden mukaan. (Yleensä kuitumuuntimet/sfp:t kuitenkin kantavat etäämmälle kuin annettu maksimipituus.) Tämä pääsääntöisesti riittää keskukselta kotiin olevalle yhteysvälille. Mikäli etäisyys on suurempi (yli 20 km), tällaisille yhteyksille pitää varata tehokkaammat kuitumuuntimet/sfp:t). Etäisyyden lisäksi oleellista on myös kapasiteetti. Suurin osa tähän mennessä toteutetuista verkoista perustuvat 100Mbps portteihin kodin ja keskuksen välillä. Rungon osalta nopeuden tulee olla vähintään 1Gbps. Valittaessa rungon kytkimiä ja reitittimiä tulee miettiä myös koko verkon reititystä. Mistä pisteestä tai mieluummin mistä pisteistä mennään maailmalle? Kuinka monta runkoyhteyttä mistäkin laitteesta pitää saada lähtemään? Onko kotitalouksien nopeus 100Mbps vai 1Gbps vai jotain siltä väliltä? Näiden kriteerien perusteella voidaan lähteä miettimään laitevalintaa. Kyläkeskuksessa olevassa kytkimessä pitää vähintään olla 2 GBIC-paikkaa, jotta saadaan jatkettua runkoa eteenpäin tarvittaessa. Usein tulee vastaan myös tilanne, että yhdestä kyläkeskuksesta pitäisikin lähteä useampia runkoyhteyksiä eri suuntiin, jolloin vaaditaan useampia GBICpaikkioja. Kytkimissä on usein GBICien ja asiakasporttien lisäksi myös muutama 1Gbps ethernet-portti, jota voidaan sitten hyödyntää esim. kytkettäessä yhteen samaan keskukseen tulevia kytkimiä toisiinsa. Pääsääntöiset tunnetut kytkimet ja reitittimet ovat perusominaisuuksiltaan samankaltaisia eli liikennettä voidaan ohjata eri reiteille, ne ovat etähallittavia, osaavat välittää VLANit ja QoS-määritykset toimivat jne. Nykyisin laitteisiin löytyy selainpohjaiset ylläpitotyökalut, jolloin määritykset on helpompi tehdä kuin aikaisemmin käytössä olleilla merkkipohjaisilla komentokehottekäskyillä. Joka tapauksessa kytkimien ja reitittimien valintaa tulee käyttää aikaa ja vertailla sekä hinnaltaan että ominaisuuksiltaan eri malleja siitä huolimatta, että ne vaikuttavat aika samankaltaisilta Kuitusuunnittelu Kuten laitesuunnittelun kohdalla todettiin, pitää ratkaista montako kuitua talouteen pitää tulla. Minimissään kaksi kuitua/talous kannattaa varata myös yhden kuidun järjestelmässä. Tällöin käytössä on varakuitu. Näin lähimmän liityntäpisteen ja talon välillä oleva kuituvika saadaan korjattua ottamalla toinen kuitu käyttöön. Tästä ei seuraa se, että jokaisella taloudella olisi kaksi kuitua keskukseen asti käytössä vaan ainoastaan varakuitu lähimpään jakokaivoon. Vastaavasti jakokaivojen välille sekä jakokaivojen ja keskuksen välille kannattaa laskea lisäkuituja. Ei ole olemassa yhtä hyvää laskukaavaa, kuinka paljon millekin välille ylimääräisiä kuituja pitäisi laskea. Ylimääräiset kuidut ovat kuitenkin halvin tapa varautua tulevaisuuteen. Koska kaapelit valmistetaan pääsääntöisesti siten, että ne sisältävät 6 tai 12 kuidun nippuja 1 ylimääräisten kuitujen määräksi voisi esim. arvioida lähimpänä olevasta kuitumäärästä seuraavan määrän käyttö. Näinkin laskien voi ylimääräisten kuitujen määrä jäädä pieneksi. Arvioinnin vaikeutta lisää se, että kyläverkoissa kylän runkoverk- 1 Yleisimmät kuitumäärät kaapeleissa noudattavat seuraavaa jakoa 6, 12, 18, 24, 36, 48, 60, 72, 96, 144. Kaikkein yleisimmät lihavoituina.

24 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 24 ko on usein myös osa laajemman alueen runkoverkkoa, ja jotta koko runkoverkon alueelle saataisiin sama määrä vapaita kuituja jäämään jäljelle, yhtä yhtälöä on vaikea esittää. Aikaisemmin reittisuunnittelun yhteydessä sivuttiin jo kuitusuunnitteluakin tulevaisuuteen varautumisen suhteen taajama- ja haja-asutusalueiden erilaisuuden osalta. Kuten siellä jo annoin ymmärtää, taajama-alueella kannattaa varautua kaikkien kaavoitettujen tonttien osalta. Haja-asutusalueella hyvä varautumiskeino on kaapelin lisäksi asentaa tyhjä putki, johon voidaan myöhemmässä vaiheessa sitten asentaa lisää kaapeleita tarpeen mukaan. Arvioitaessa tarvittavaa kuitumäärää kannattaa heti alusta alkaen laskea mukaan ylimääräisiä kuituja / kuitupareja. Liityntäverkkoa rakentaessa lisä tarvetta kuiduille tulee erityisesti siksi, että jotkut taloudet lähtevät mukaan vasta rakennusvaiheen jo käynnistyttyä. Nämä liittymät eivät ole olleet vielä tiedossa suunnitteluvaiheessa. Runkoverkon kuitumääriä laskettaessa kanttaa laskea ylimääräisiä pareja myös ulkopuolisten käyttäjien tarpeita ajatellen. Kohteita joihin kannattaa myös varautua ylimääräisen kuidun muodossa ovat muiden operaattoreiden keskukset ja mastot, julkiset rakennukset sekä teollisuusalueet ja uudet kaavoitusta odottavat alueet. Kuvassa osa kuitukarttaa. Kuitukartassa näkyvät kaikki asennetut kuidut, niiden reitti jakokaivojen kautta keskuksesta kotitalouksiin. Kaivot ja liittymät on numeroitu. Reittien osalta on kerrottu kaapelityyppi, pituusmitta sekä kelanumero. Kun on ratkaistu pääperiaatteet, joiden mukaan oman verkon suunnittelee, tehdään kuitukartta. Kuitukarttaan piirretään kaikki kuituyhteydet, jotka ovat olemassa sekä myös ne kuidut, jotka eivät välttämättä tässä vaiheessa vielä johda mihinkään. Kuitumääriä laskiessa kannattaa varmistaa, että viimeisellekin liittymälle riittää oma kuitunsa/kuituparinsa. Yleensä kuitumäärät laskevat mitä kauemmaksi edetään keskuksesta, ellei viimeisen liittymän takana ole odottamassa uusi, kenties vielä suunnitteluvaiheessa oleva asuntoalue tai mahdollinen jatko seuraavaan kylään. Linjan viimeisellekin kaivolla kannattaa aina varata vapaita kuituja keskukselta asti 2-6 kpl, koska ikinä ei tiedä, mihiin niitä tarvitaan. Tarve toi tulla uusien talojen muodossa, liittymänä naapurikylään tai

25 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 25 varareitin muodossa. Ulkopuoleltakin voi tulla kysely mahdollisuudesta vuokrata tai ostaa mustaa kuitua. Kuidut lähtevät keskuksen kuitupaneelista ja päätyvät jatkoskaivojen ja haaroituspisteiden kautta kiinteistöihin ja joissakin tapauksissa vielä kiinteistön sisäverkkona aina asiakaan päätelaitteeseen asti. Koko tämä matka tulee olla suunniteltuna ja dokumentoituna kuitutasolla. 3.3 Kilpailuttaminen Aina kannattaa kilpailuttaa, jotta saa hintatasosta mahdollisimman totuuden mukaisen ja ajantasaisen kuvan. Jos rakentajana tai rakennuttajana toimii yksityinen taho kuten osuuskunta, kyläyhdistys, osakeyhtiö ja omistaja tahoina eivät ole kunnat tai muut julkiset toimijat tai projektissa ei käytetä julkisilta tahoilta saatua rahoitusta (esim. EUrahoitus), kilpailuttaminen voidaan tehdä rakentajan parhaaksi katsomalla tavalla tai jopa jättää kilpailuttaminen kokonaan pois mitä en tokikaan suosittele. Useimmiten rahoituksissa on mukana myös EU-rahoitusta tai kuntien tukea seuraa niiden rahojen myötä myös velvollisuus noudattaa hankintalakia. Suurissa hankinnoissa joudutaan kilpailuttamaan ei vain Suomen laajuisesti vaan EU:n laajuisesti. Hankintalaissa määritellään toimet, joiden mukaan kilpailutus täytyy tehdä ja kynnysarvoissa se, missä laajuudessa kilpailutus tulee suorittaa. Hankintalakiin kannattaa tutustua ja sen löytää osoitteesta Kynnysarvot löytyvät osoitteesta Julkiset hankinnat tulee ilmoittaa osoitteessa josta löytyvät suoraan linkit sekä kotimaiseen hankintarekisteriin että EU:n hankintailmoitusten rekisteriin. Mitä asioita sitten pitää hankkia? Keskeisimmät hankinnat ovat maaurakointi, kaapelien hitsausurakointi, aurattavat ja/tai puhallettavat kaapelit, putket sekä tietysti laitteet keskuksiin ja koteihin. Lisäksi tarvitaan jatkoskoteloita, merkkipaaluja, suojakouruja, maadoituskuparia, putkijatkoja, keskuskaappeja jne. Erityisesti kaapelien hankinta voi olla hyvinkin monimutkainen prosessi ja kilpailuttaminen ensikertalaiselle haastavaa. Koska kaapeleita on montaa eri tyyppiä, eri kokoja, eri spesifikaatioita täyttäviä, kaapelit tulee spesifioida todella hyvin. Yhtenä ohjenuorana kaapelien ominaisuuksien suhteen voi käyttää Viestintäviraston työryhmän laatimaa kaapelispesifikaatiota (liitteenä lopussa). Oleellisimmat laatukriteerit liittyvät kaapelin vetolujuuteen, puristuslujuuteen, iskun kestävyyteen sekä taivutukseen. Lisäksi kaapelin vesitiiviys ja lämpötilojen vaihtelun sieto ovat tärkeitä ominaisuuksia. Kaapelin sisällä olevaan kuituun liittyvät lisäksi mm. vesipiikittömyys, PMD-arvo sekä vaimennus db/km. Maaurakoinnissa voidaan tehdä joko tuntiperusteinen tai yksittäisiin suoritehintoihin perustuva hankinta tai tarvittaessa näiden yhdistelmä. Mitä paremmin tekee maastosuunnitelman sitä tarkemmin pystyy arvioimaan projektin rakennuskustannukset myös maanrakennuksen osalta sekä valitsemaan lähestymistavan tunti- ja yksikköhintojen käytön suhteen. Maastosuunnittelua tarvitaan myös siihen, että voidaan aidosti vertailla eri urakoitsijoiden hintoja toisiinsa konkreettisen esimerkin avulla. Yksittäisten suoritteiden välillä voi olla suuriakin eroja suuntaan ja toiseen ja kokonaishintaa on tämän vuoksi vaikeaa hahmottaa. Maaurakoinnissa tärkeimpiä yksittäishintoja ovat auraus (uusi/vanha reitti), esiauraus, tiealitukset (mikäli liittymät on määrätty alittamaan), jatkoskaivojen asennus, kaivuu (uusi/vanha reitti) sekä tuntihinta konetunnista. Maaurakointia varten

26 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 26 tulee myös yksilöidä työsuoritteet mahdollisimman tarkasti, jotta hinnoittelu kaikilla tarjouksen jättäjillä todella sisältää samat asiat. 3.4 Luvat, sopimukset yms. byrokratia Luvatta ei toisen maalle saa rakentaa, vaikka olisi kuinka hyvää mielestään tekemässä. Tämä on hyvä lähtökohta ja se pitää pitää aina mielessä. Erityisesti asia korostuu taajamien pienillä tonteilla, jolloin tulee hyvin tarkkaan valvojan ja työnjohtajan varmistaa, että työkoneet pysyvät oikealla puolella rajalinjaa. Lupia tarvitaan monilta eri tahoilta. Yksi hyvä syy seurata yleisiä teitä myös kaapelireittejä valitessa on se, että kaikille yleisille teille saa luvan samasta paikasta. Toisena ääripäänä eli poistuttaessa tiealueelta, luvat tarvitaan kaikilta maanomistajilta, joiden kautta kaapeli kulkee. Seuraavassa on lyhyesti eritahojen lupamenettelyjä ja toimintatapoja Asiakkaiden liittymäsopimukset Tärkeintä on saada liitettäviä asiakkaita. Pelkkä kiinnostuneiden lista ei ole riittävä vaan liittymän rakentamisesta ja toimittamisesta tulee tehdä erillinen sopimus, jonka molemmat osapuolet allekirjoittavat. Sopimuksessa tai siihen liittyvissä sopimus ehdoissa tulee ilmetä kaikki ne velvollisuudet ja valtuudet, jotka rakentamisen toteuttamiseksi tarvitaan puolin ja toisin. Sopimuksesta tulee ilmetä kustannukset ja mahdolliset rahoitusvaihtoehdot, mahdollinen oman työn määrä (talkootunnit), toimitusaika sekä peruutusehdot. Erilaisia liittymäsopimusehtoja löytyy mm. operaattoreilta, vesiosuuskunnilta ja tietysti jo olemassa olevilta avoimia verkkoja rakentaneilta verkko-osuuskunnilta ja yrityksiltä. Työmäärän vähentämiseksi kannattaa liittymäsopimuksiin tai esim. osuuskunnan sääntöihin sisällyttää kohta, jossa asiakas antaa luvan maa-alueensa käyttöön verkon rakentamiseksi, työkoneiden ja työntekijöiden liikkumiseen rakentamisen aikana alueella sekä ylläpidon vaatimiin toimiin että verkon tarvitsemien muiden rakenteiden sijoittamiseen. Luvan saanti ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tontilla voidaan toimia aivan miten halutaan sen jälkeen. Aina on hyvä selvittää ja sopia etukäteen asiakkaan kanssa, mistä liittymä tuodaan kiinteistöön, mitä muita (maanalaisia) rakenteita tontilla on ja mikäli on tarpeen sijoittaa tontille esim. keskuslaitteita tai muita erityisrakenteita, niin sopia niiden sijoittelusta Yleiset tiet Tiealueella työskennellessä työturvallisuus on erittäin tärkeää. Tiealueella toimiminen nostaa aina liikenneturman riskiä ja toisaalta tiealueella työskentelevien työturvallisuus täytyy taata. Tämän vuoksi tiealueella työskenteleviltä vaaditaan Tieturva -koulutus. Tieturva-koulutuksen perustana on työturvallisuuslain (299/58) 34 luku opetus ja ohjeet sekä valtioneuvoston päätös rakennustyön turvallisuudesta (629/94), jossa työt tie- ja katualueilla määriteltiin kuuluviksi töihin, joihin liittyy erityisiä vaaroja työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle. Vaarallisiksi luokitelluissa töissä ja niitä johtamassa saa käyttää vain huolellisia ja päteviä henkilöitä. Tiellä tai muulla liikennealueella tehtävässä työssä työpaikan omistajalla, tienpitäjällä, on lisäksi varmistamisvelvoite myös ulkopuolisen urakoitsijan työntekijän perehdyttämisestä työpaikalla esiintyviin yleisiin vaaratekijöihin. Tämän vuoksi järjestetään tieturva koulutuksia. Lyhykäisyydessään kaikilla, jotka työskentelevät tiealueella, pitää olla suoritettuna tieturva I-kurssi ja työnjohtajalla pitää olla suoritettuna tieturva II-kurssi, samoin kuin suunnittelijallakin. Seuraavissa kohdissa tarkemmin Tieturva I ja Tieturva II esittelyt ja vaatimukset. Tieturva I

27 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 27 Tieturva I koulutus vaaditaan - henkilöltä, joka osallistuu tiellä tehtävään tienpitoon liittyvään työhön - tie- ja päällystysmateriaaleja kuljettavalta autoilijalta - työkoneen kuljettajalta muussa kuin kertaluonteisessa työssä - Tieturva II -koulutukseen osallistuvalta - Tiehallinnon tarkastus- ja valvontatehtävässä Mutta sitä ei vaadita: - esimerkiksi suojatussa kaapelikaivannossa työskentelevältä asentajalta, jota johtaa Tieturva-koulutuksen käynyt työnjohto, eikä työ liity tienpitoon - tietyökohteisiin liittyvältä kertaluonteiselta tavarantoimittajalta (puutavara, jne) - ajoneuvonosturin, betonipumppu- ja -auton kuljettajalta ym. vastaavan tyyppisissä lyhytaikaisissa erikoistehtävissä. Voimaantulo tällä koulutusvaatimuksella on portaittainen eli vaatimus astui voimaan Tiehallinnon tiellä tehtäviin tarkastuksiin osallistuvien henkilöiden, alueurakoitsijan tiellä työskentelevien henkilöiden ja muiden sopimusurakoitsijoiden työ- ja liikenneturvallisuudesta vastaavien henkilöiden osalta alkaen vaatimus koskee kaikkia sopimusurakoitsijoiden tiellä työskenteleviä henkilöitä sekä muita, joille koulutusvaatimus on asetettu. Tieturva II Tieturva II edellytetään henkilöltä, joka toimii: - tiellä tehtävässä työssä päätoteuttajan työ- ja liikenneturvallisuudesta vastaavana henkilönä - tienpitoon liittyvässä työssä työnjohto- valvonta- ja liikenteen järjestelyjen suunnittelutehtävässä - Tiehallinnon tiemestarina tai tietarkastajana - urakka-asiakirjojen valmistelijana - ulkopuolisia koskevien työlupien valmistelijana - työnaikaisten nopeusrajoituspäätösten valmistelijana Tieturva II osalta vaatimukset tulivat voimaan niiden osalta, jotka ovat päätoteuttajan työ- ja liikenneturvallisuudesta vastaavia henkilöitä, tienpidon tehtävissä tiellä työnjohto-, valvonta- ja työn aikaisten liikenteen järjestelyjen suunnittelutehtävissä toimivia, Tiehallinnon tiemestareita ja tietarkastajia, urakka-asiakirjojen ja työlupien valmistelijoita sekä työnaikaisten nopeusrajoituspäätösten valmistelijoita. Tiealue on alue, joka sisältää kaikki tiehen liittyvät osat (kevyenliikenteen väylät, ojat, takaluiska jne.) Mikäli tiealueen sijainnista on epäselvyyksiä, niin tiedot tien sijainnista maastossa sekä tiealueesta löytyvät maanmittaustoimistosta. Paikallinen maanmittaustoimisto on ainoa avun lähde. Tiealue, jonka rajoja ei ole maanmittaustoimituksessa määrätty, ulottuu metrin etäisyydelle ojan tahi, missä ojaa ei ole, tieluiskan tai - leikkauksen ulkosyrjästä (laki yleisistä teistä). Haluttaessa sijoittaa rakenteita tiealueelle, lupa tulee hakea kyseistä alueesta vastaavalta taholta. Yleisten teiden osalta lupa haetaan siis Tiehallinnon tiepiiriltä. Lupaa haettaessa tulee selvittää reitti eli mitä aluetta haettava lupa koskee. Käytännössä tämä tarkoittaa siis tienumero ja mistä kohdasta alkaen ja mihin päättyen esim. risteävien teiden tai pylväsnumeroinnin avulla lupaa haetaan + kartta alueesta, johon reitti ja rakenteet ovat merkityt. Jos reitillä on jo olemassa olevia kaapeleita sijoitettuna (myös pylväät), uusienkin kaapeleiden sijoitus tehdään useimmiten samalle puolelle tietä, mikä on hyvä huomata myös omassa reittisuunnittelussaan. Reitille osuvista silloista ja isoimmista

28 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 28 rummuista yms. erityiskohteista kannattaa hakemukseen liittää kuvat sekä selvittää, mikä on suunnitelma kyseisten kohteiden osalta. Ensimmäisellä kerralla on hakemuksessa hyvä olla mukana työohjeet urakoitsijalla, jotta tienpitäjä voi tarkistaa asennustyön ohjeistuksen oikeellisuuden siltä osin kuin se koskee tierakenteita. Hakemuspaperit tehdään kolmena (3) kappaleena. Luvat voidaan hakea vapaamuotoisellakin hakemuksella, mutta on olemassa myös valmispohja, jolla lupa voidaan hakea. Kyseinen lupapohja, josta myös selviää tarkemmin mukaan tarvittavat asiapaperit ja kartat, löytyy verkosta osoitteesta Asennusluvan saannin jälkeen reitillä pidetään aloituskatselmus tiemestarin, rakennuttajan ja mielellään myös urakoitsijan kanssa. Silloin voidaan vielä tarkentaa mahdollisia ongelmakohtia sekä tehdä tarvittaessa reittimuutoksia. Kaikki muutokset tulee kirjata ja todeta ne aloituskatselmuksesta kirjoitettavassa pöytäkirjassa. Rakentamisen aikana todennäköisesti tulee sellaisia yllätyksiä, jotka tarvitsevat muutosta jo saatuihin lupiin. Yleisimmät muutostarpeet lienee reitin pidennys, poikkeama tien toiselle puolelle esiin tulleen esteen takia tai uusien viimehetken liittymien vaatimien rakenteiden takia. Niistä tulee ottaa yhteyttä tiemestariin ja tehdä sitten tarvittavat muutokset lupiin tai hakea uudet luvat sovitulla tavalla. Tiealueella työskentelyä suunniteltaessa täytyy tehdä myös suunnitelmat liikenteen ohjaamisesta siten, että työmaa-alueen ohittaminen ei aiheuta liikenneturvallisuusriskiä. Nämä suunnitelmat tulee olla myös mukana hakemuksessa. Suunnitelmantekijän täytyy olla Tieturva 2-tutkinnon suorittanut henkilö. Muutoinkin tiealueella työskenteleviltä vaaditaan Tieturva 1-koulutus ja työmaan vastuuhenkilöiltä (työmaanjohtaja, työmaanvalvoja, suunnittelija) vaaditaan Tieturva 2-koulutus. Mikäli urakoitsija on tiedossa lupia haettaessa, voi suunnitelman teettää urakoitsijallakin, jolla pitäisi olla voimassa oleva Tieturva 2-koulutus. Ennen töiden aloittamista on haettava yleisille teille nopeusrajoitusluvut, jolla saadaan rakennettavalle alueelle väliaikaisesti matalampi nopeus. Yleensä 80 km/h nopeus lasketaan 50 km/h. Yleisten teiden osalta hyvät asennusohjeet, joita kannattaa hyödyntää mahdollisuuksien mukaan muuallakin, löytyvät Telekaapelit ja yleiset tiet 2002 ohjeistuksesta. Ohjeistuksesta löytyvät perustilanteet telekaapeleiden asentamisvaihtoehdoista. Ohessa muutama keskeisin periaate mm. asennussyvyyden ja sijainnin suhteen. Tien pituussuuntainen asennussyvyys: Tien pituussuuntainen kaapeli asennetaan noin 0,7 m:n syvyyteen eikä kaapeli saa nousta lyhyelläkään matkalla 0,4 m lähemmäs maan pintaa. Kaapelin yläpuolelle lasketaan samanaikaisesti merkkinauha. Niiden rumpujen tms. kohdalla, joissa edellä mainittua vähimmäissyvyyttä ei voida noudattaa, suojataan kaapeli putkella tai kourulla, jotka kestävät esimerkiksi lapion iskut. Sijainti sijoitettaessa kaapeli sisäluiskaan Kaapelia ei saa sijoittaa 1,0 m lähemmäksi päällysteen reunaa (reunapaalut ja kaiteet sijoitetaan yleensä tätä lähemmäksi ajorataa), eikä siten, että ojan kunnostus vaikeutuu. Kaapeleiden paikkaa valittaessa on otettava huomioon tulevat liikennemerkit, valaistus ja olemassa olevat kaapelit ja putket sekä pohjavesisuojaukset. Kohdilla, joissa on ennestään kaapeli, uusi kaapeli on sijoitettava mahdollisimman lähelle olemassa olevaa kaapelia, kuitenkin siten, että etäisyys alueella jo olevaan kaapeliin on vähintään 1,0 m.

29 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 29 Näillä perusteilla voi lupien hakua suunnitellessa miettiä kaapelin sijoitusta yleisellä tasolla. Kaavoitetuilla taajama-alueilla kunnat ja kaupungit ovat pääsääntöisesti vastuussa katujen ja teiden kunnossapidosta ja samalla ne vastaavat näiden teiden tiealueesta. Tällöin rakentamista varten tarvittava lupa haetaan kunnallistekniikasta vastaavalta osastolta. Isoimmissa kunnissa löytyy yleensä varta vasten tieasioita hoitava henkilö, jonka puoleen tulee kääntyä. Aika usein kunnilla ei ole mitään sitä vastaan, että teiden sivuihin sijoitetaan kaapeleita tai putkia, mutta välttämättä heillä ei ole tarkkaa dokumentaatiota siitä, mitä kaikkea muuta kyseisten teiden penkkoihin on jo sijoitettu kunnallistekniikan lisäksi. Tämän vuoksi tulee tarkistaa myös alueen muiden operaattoreiden, sähkö- ja kaukolämpölaitosten asentamat rakenteet sekä tietysti asennetut vesi- ja viemäriputket Yksityistiet Yksityisteiden hoidosta vastaavat tiehoitokunnat. Heiltä pitää saada myös lupa rakentamiseen. Helpoimmillaan luvan voi myöntää tiehoitokunnan puheenjohtaja. Mikäli puheenjohtaja ei lupaa myönnä suoraan, kutsutaan kokoon tiehoitokunnan kokous, jossa sitten asia päätetään. Kokouksen kokoon kutsuminen vie 3 viikkoa, minkä vuoksi lupien hakeminen yksityisteiden osalta kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen rakentamisen aloittamista. Onpa sattunut sellaisiakin tilanteita, että tiehoitokunta ei ole pitänyt kokousta moniin vuosiin. Pahimmassa tapauksessa puheenjohtaja ja sihteeri voivat olla kuolleita. Tämä tarkoittaa sitä, että pitää uudelleen organisoida tiehoitokunta, eli selvittää kaikki tienkäyttäjät, valita puheenjohtaja ja sihteeri sekä päätättää asia. Tällöin aikaa kuluu useita kuukausia. Yksityisteiden osalta kannattaa myös tehdä puheenjohtajan kanssa alkukatselmus ja kirjata siinä ilmenneet asiat myös tielupapaperiin. Mikäli kyseessä on hankala, monia tiekiistoja aiheuttanut tiealue, kannattaa kuvata ongelmakohteet tai mikäli mahdollista vaikka videokuvata koko tienvieri ainakin ennen työnaloitusta ja joskus myös välittömästi töiden päättymisen jälkeen. Tällöin nähdään tilanne ennen töiden aloittamista ja voidaan verrata onko jokin tiehen tullut vaurio tai muutos oikeasti rakentamisen seurausta vai onko se ollut jo aikaisemmin vai vasta rakentamisen jälkeen. Muutoinkin kannattaa kuvata vaikeita kohteita, jotta voidaan tarvittaessa todistaa tapahtumat. Yksityisteillä asennuspaikan suhteen ollaan yleensä joustavampia. Näilläkin teillä kannattaa kuitenkin lähtökohdaksi ottaa yleisten teiden asennusohjeet mm. syvyyden suhteen. Sijainnin suhteen voidaan joskus päätyä esim. auraamaan kaapeli tiealueelle, mikäli tien sivut ovat hyvin metsäiset tai kallioiset. Tällöin pitää varmistaa, että tierunko ei toimenpiteestä vaurioidu. Toisaalta keskitiehen aurattuna tie voi kestää jopa paremminkin, kuin jos kyseessä on kapeat, pehmeät luiskat, jotka helposti voivat valahtaa ojaan. Taitava urakoitsija osaa kuitenkin tiivistää penkat niin hyvin, että tällaiset vauriot ovat hyvin vähäisiä. Yllä: Kaapelin aurausta yksityistiellä tiehen, koska koivukuja haluttiin suojella

30 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro Rautatiet Junaradan alitus ei ole helppo kohde. Koska radalla kuljetetaan suuria määriä ihmisiä ja mm. vaarallisia aineita, rata-alueelle kohdistuvat maanrakennustyöt ovat erittäin tarkan valvonnan alla. Lupa radanalitukseen myöntää ratahallintokeskus. Rakentamisen aikana työmaalla on myös heidän osoittama työmaanvalvoja varmistamassa, että työ tehdään ennalta suunnitellulla tavalla ja lupaehtojen mukaisesti. Luvat ovat maksullisia Vesistöt Järvien ja jokien ylittäminen kaapelilla tarvitsee myös luvan. Kyseisen luvan antavat isojakokunnat. Alueen kalastuskunnallekin kannattaa asiasta kertoa ja kuunnella heidänkin mielipiteitä. Kaapelireitti tulee merkitä rannoille riittävillä kylteillä, jotta vesistössä liikkuvat osaavat varoa kyseistä linjaa. Vesistöjen ylittäminen on vaativaa työtä. Vasemmalla kuvassa asennetaan vesistökäyttöön valmistettua kaapelia lossia hyväksikäyttäen. Kuvassa oikealla vesistön yli on viety putki ponttonilautalla. Putki näkyy vielä pinnalla. Putkeen kiinnitetään painot, jotta se asettuu vapaasti järven pohjaan. Putkeen asennetaan aurattavakaapeli. Tätä asennustapaa ei voi suositella käytettäväksi runkoverkon yhteydessä, mutta tässä yhteydessä vesistön takana on vain yksi liittymä, joten normaalista hieman epävarmempi asennustapa on jollakin tapaa hyväksyttävissä Muut maanomistajat Kuten aikaisemmin totesin, toisen maalle ei saa rakentaa ilman lupaa. Tästä seuraa, että mikäli joudutaan syystä tai toisesta em. alueiden ulkopuolelle ja yksityiselle maalle, täytyy selvittää maanomistus ja hankkia lupa omistajalta. Useimmiten tilanne on yksinkertainen ja maan omistaa yksi henkilö/perhe, jolloin lupa saadaan tai sitten ei. Ongelmallisempia ovat perikunnan yhteisessä omistuksessa olevat tilat, ellei sillä ole selkeästi nimettyä edustajaa. Tällöin kaikkien perikunnan osakkaiden pitäisi suostua siihen, että kaapeli saadaan asentaa tilan maa-alueelle. 3.5 Toteutustavat Putkeen, pylvääseen vai suoraan maahan? Kaapelin sijoittamista on jo aikaisemmin sivuttu mm. lupa-asioiden ja reittisuunnitelmien kohdalla. Yhtä selkeää vastausta otsikon kysymykseen on vaikea antaa, sillä ei ole olemassa vain yhtä tapaa tehdä verkkoa. Yleensä eri tapojen kombinaationa löytyy jokaiselle verkolle oma hyvä tapa. Yleisesti voisi todeta, että kaapelien sijoittaminen maan

31 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 31 alle on ylläpidon kannalta edullisempi vaihtoehto, sillä avolinjojen suurin uhka ovat linjoille kaatuvat puut sekä talven aikana kertyvät lumi- ja jäämassat. Kesän ja talven välinen lämpötilaero vaikuttaa myös kaapeliin lämpölaajenemisen kautta. Maanalaiset kaapelitkin vaativat asentamisen jälkeen toimia, joista kaapelinäyttö on keskeisin tehtävä. Suunnittelun yhteydessä sivuttiin jo taajamien ja haja-asutusalueen eroavaisuuksia. Siinä missä kaavoitetuilla alueilla pystytään etukäteen ennakoimaan kaikki tontit ja sen mukaisesti varaamaan täsmälleen oikea määrä kuitua alueelle, haja-asutusalueella joudutaan miettimään tarkemmin tulevaisuuden laajentumismahdollisuuksia. Kun tiedetään tarkkaan tarve, taloudellisesti edullisimmaksi tulee vetää maakaapelia. Maakaapelin asennuksen hinta on aurattavat kaapelit + auraus. Asennettaessa putkea aurauksen hinta on sama ja lisäksi tulee puhallettavat kuidut ja puhallustyö, jotka yhteensä ovat kalliimmat kuin aurattava kaapeli. Toki maastossa tehdään myös kokonaishintaan vaikuttavat hitsaukset sekä jatkoskaivojen asennukset yms. Putken käyttö on järkevää silloin, kun halutaan varautua verkon muutoksiin. Runkoverkkoyhteyksillä yksi hyväksi havaittu toimintamalli on ollut se, että nykyistä tarvetta varten asennus tehdään aurattavalla kaapelilla (jonka sisällä on jonkun verran ylimääräisiä kuituja). Tulevaisuuden kasvua varten asennetaan tyhjä putki kaapelin aurauksen yhteydessä. Tätä putkea voidaan sitten täyttää joko toisilla pienemmillä putkilla tai sitten useammalla puhallettavalla kaapelille. Esimerkiksi ns. ø 40 mm putkeen pystytään puhaltamaan parhaimmillaan neljäkin kaapelia (kaapelin tyypistä ja rakenteesta riippuen), mikä mahdollistaa todella suuret määrien kasvut tulevaisuudessa. Parasta tietysti on, että uutta kaivuutyötä ei tarvitse tehdä. Toinen ääripää on toteuttaa koko verkko putkituksen avulla. Tällöin kuitumäärien lisäksi tulee miettiä myös putkitustapa ja käytettävien putkien määrä reitillä. Putkituksen voi hoitaa yhdellä, yleensä vähintään ø mm olevalla putkella. Toinen mahdollisuus on se, että asennettava putki voi pitää sisällään valmiiksi useita pienempiä putkia, jolloin päällimmäisen ja sisemmän putken kaapelia suojaava vaikutus on hyvä, ja sisäputkiin puhallettava kaapeli voi olla rakenteeltaan keveämpi. Kolmantena tapana voidaan pitää tilannetta, jossa yhdellä kerralla aurataan useampia putkia. Tällöin reitin haarautuessa ei tarvitse muuta kuin kääntää tarvittava putki tai putket uuteen suuntaan. Putkien hyödyntäminen on hyvä tapa valmistautua verkon laajenemiseen. Mikäli tarvitaan lisää kuituja jollekin välille, voidaan putkeen joko puhaltaa uusi kaapeli tai vetää entinen kaapeli pois ja puhaltaa tilalle uusi isompi kaapeli. Verkon ollessa käytössä vähemmän käyttäjiä häiritsevä menetelmä on varmasti uuden kaapelin puhaltaminen. Toisaalta hyvin valmisteltu muutostyö pystytään tekemään useimmiten käyttäjien kannaltakin kohtuullisessa ajassa. Mitä pienemmäksi putken halkaisija menee, sitä kevyempi rakenteista kuitukaapelia pitää putkeen asentaa. Puhallettavan kaapelin halkaisijan pitää olla selkeästi pienempi kuin putken sisähalkaisija, koska puhallettaessa täytyy jäädä riittävästi tilaa paineilmalle, jotta se pystyy kelluttamaan kaapelin ilmavirran mukana. Keskimäärin kaapelia pystytään puhaltamaan n. 2 km, mutta pidemmätkin matkat ovat mahdollisia. Parhaimmillaan on päästy n. 4 km:n etäisyyksiin. Saavutettava puhallusetäisyys riippuu käytettävästä putkesta, kaapelista sekä putken asennuksesta eli mutkista sekä vaaka- että pystysuunnassa ja niiden jyrkkyydestä. Puhallettavan kaapelin rakennetta valittaessa kannattaa valita sellainen tyyppi, jossa vetolujuutta varten asennettu elementti sijaitsee kaapelin keskellä eikä reunoilla. Keskielementti taipuu kaikkiin suuntiin samalla lailla. Käytet-

32 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 32 täessä sellaista kaapelia, jossa elementit on asennettu sivuille, ei päästä yhtä hyviin tuloksiin, koska kaapeli taipuu erittäin vähän sivuelementtien suuntaan. Kaapelin ominaisuudet kuten veto-, isku- ja puristuslujuus puhallettavalle kaapelille voidaan asettaa alemmalle tasolle kuin aurattavassa kaapelissa. Puhallettavaa kaapelia suojaa putki, ja mitä jykevämpää putkea (tai sisäkkäisiä putkia) käytetään sitä heikompaa kaapeli voi olla. Pienimmillään puhutaan mikroputkista ja niihin asennettavista kaapeleista. Asennustapana puhaltaminen on myös huomattavasti hellävaraisempi kuin auraus. Puhallettaessa kaapeliin kohdistuva veto on olematonta. Täytyy kuitenkin muistaa, että koska puhalluskaapelin vetolujuus on aivan toista luokkaa kuin aurattavalla kaapelilla, ei puhallettavaa kuitua saa asentaa auraamalla tai suurella voimalla (kuten traktorilla) putkeen kiskoen. Väärä asennustapa aiheuttaa mitä todennäköisemmin kuitujen katkeamisia kaapelin sisällä. Ilmakaapelien asennus tulee yleensä silloin vastaan, kun mitenkään muutoin ei päästä järkevillä kustannuksilla etenemään, tai tulee jokin fyysinen este, jota ei muutoin päästä ohittamaan. Tällaisia kohtia voivat olla mm. laaja kallioalue, tienpientareen louhikkorakenne, vesistön ylitys tai tienvarressa oleva pohjavesisuojaus. Tosin aina ei voi kaapeli pylväisiin asentaa, sillä osa pylväistä on niin huonossa kunnossa tai asennossa, että ne ovat kiipeily kiellossa Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa Rakennettaessa kannattaa tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa, joilla on rakennustarpeita samalla reitillä. Suunnitteluvaiheesta alkaen tulee ottaa yhteyttä paikallisiin operaattoreihin, puolustusvoimiin, sähköyhtiöihin sekä kunnan tekniseen toimeen. Löydettäessä yhteinen reitti, sovitaan siitä, kuka toimii rakennuttajana ja miten kustannukset rakennustyötä jaetaan. Oleellista on myös se, kuka toimittaa mitäkin tavaraa ja minne. Yleensä jokainen yhteiseen urakkaan osallistuva hankkii oman kaapelin/putken sekä siihen liittyvät tarvikkeet ja toimittaa ne rakennustyömaalle. Lisäksi dokumentointi tulee tehdä huolellisesti ja dokumentit luovutetaan kaikille osallistujille heitä koskevalta osalta. Lupa-asiat pitää myös selvittää ja esimerkiksi tielaitokselta haettavassa luvassa tuoda ilmi kenen kaikkien kaapeleita kaivantoon asennetaan. Mikäli varsinainen rakennuttaja on jo luvan ehtinyt hakea ilman muita, tulee muiden omalta osaltaan hoitaa lupaasiat kuntoon. Jätevesilain uudistuttua useissa eri paikoissa rakennetaan lähivuosina uusia viemärilinjoja. Toisaalla voi olla rakenteilla vesijohto- tai kaukolämpölinja. Kaikissa näissä voidaan ohessa toteuttaa myös valokuituverkon rakentaminen. Tällöin useimmiten asennetaan yhteiselle reitille tyhjä putki, koska jotkut urakoitsijat eivät mielellään käsittele kaapelia tai heillä ei ole kaapelin käsittelyyn tarvittavaa kalustoa. Putket ovat kaikille maanrakentajille kuitenkin tuttu asennettava materiaali. Vesi- ja viemärijohdon kohdalla voi ongelmaksi muodostua se, että nämä putket asennetaan routarajan alapuolelle eli n. 2 metrin syvyyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli asennuksessa tulee ongelmia esim. putken lytistymisen vuoksi tai myöhemmin tulee jokin kuituvika joka täytyy korjata, vioittuneen kohdan esiin kaivaminen on työlästä Kaapelien ominaisuuksista Valokuitukaapeleissa sekä valokuitu ja sen ominaisuudet että valmiin kaapelin ja sen ominaisuudet ovat tärkeitä ja ne määrittelevät millaisissa asennuksissa mitäkin tyyppiä on järkevää käyttää. Puhuttaessa kylä- ja runkoverkoista kuitutyyppi on yksimuotokuitua ja nykysini käytetään joko vesipiikitöntä tai matala vesipiikkistä kuitua. Kuitu itsessään

33 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 33 on hyvin ohut ja hauras, joten sen suojaaminen pinnoitteilla, kaapelilla ja putkilla antaa sille tarvittavan kestävän rakenteen. Oheisissa kuvissa on esitetty kuidun tai kuitujen suojaaminen ensiöpäällysteellä sekä tiukalla että väljällä toisiopäällysteellä. Kaapelirakenteista voidaan erottaa kolmea eri tyyppiä eli kerrattu rakenne, ontelorakenne ja urarunkorakenne. Kerratussa rakenteessa kuituryhmät asettuvat samankeskisesti keskielementin ympärille. Tällöin keskielementti toimii kaapelin vetoelementtinä ja antaa kaapelille sen tarvitseman vetolujuuden. Ontelorakenne muodostuu yhdestä putkesta, jonka sisällä kuidut sijaitsevat väljästi. Kuidut on ryhmitelty, jotta ne on helpompi tunnistaa hitsattaessa. Ontelorakenteella on hyvä puristuslujuus. Vetolujuus saadaan vaipan ja sydämen väliin sijoitettavilla vetoelementeillä tai lujitekerroksella. Urarunkoisessa kaapelirakenteessa urat muodostuvat sydämeksi sijoitetun muovitangon urituksesta. Näihin uriin sijoitetaan kuidut vapaasti ja löysästi. Urarunko rakenteella on hyvä puristuslujuus sekä sitä on helppo työstää kuitujen sijaitessa selvissä lohkoissa urien mukaan. Urarunkokaapelissa vetoelementti on myös kaapelin keskellä kuten kerratussakin rakenteessa. Ohessa havainne kuva eri rakenteista.

34 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 34 Kaapeleiden keskeisimmät ominaisuudet ovat asennuksen käytön kannalta vetolujuus, puristuslujuus, iskun kestävyys, taivutus, lämpötilaerojen sieto sekä vesitiiviys. Asennus erityisesti suoraan maahan auraamalla asettaa kaapelille aivan eriluokan vaatimukset kuin puhallusasennus. Työmaalla tulee huolehtia aina siitä, että kaapeli käsitellään oikein. Käsittelyssä ja asennuksessa tulee välttää tilanteita, joissa kaapeli joutuu liian suureen puristukseen. On varottava kaapelin painautumista teräviä kulmia tai särmiä vasten tai hankaantumista niitä tai karheaa pintaa vasten. Asennuksessa kaapeliin voi kohdistua teräviä nykäisyjä tai iskuja, jotka saattavat vaurioittaa kaapelin sisällä olevia kuituja, vaikka pintavaurioita ei näkyisikään. Kaapelia purettaessa kelalta tai kiepiltä pitää myös välttää kaapelin liiallista kiertymistä vedon aikana ja siitä johtuen silmukan syntymistä, jossa kuidut joutuvat liian tiukalle mutkalle ja saattavat mennä poikki. Mikäli kaapelin pinta vaurioituu, tulee selvittää sisällä olevien kuitujen tilanne. Mikäli kuidut ovat ehjät voidaan pintavaurio korjata kuumennettaessa kutistuvalla vesitiiviin pinnan muodostavalla sukalla.

35 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro Rakennustyömaan hoito ja valvonta Suunnittelun, kilpailutuksen ja lupien hankinnan jälkeen on aika aloittaa varsinainen rakentaminen. Oman henkilökunnan osalta täytyy miettiä rakentamiseen osallistuvien henkilöiden vastuut ja velvollisuudet sekä tietysti oikeudet tehdä päätöksiä ongelmatilanteissa. Oma toiminta kannattaa tehdä niin joustavaksi kuin vain pystyy, ettei töitä jouduta väliaikaisesti pysäyttämään sen vuoksi, että kenelläkään ei ole valtuutta päättää eteen tulleesta asiasta. Työmaan seisokki aiheuttaa rakennuttajalta joko korvausvelvollisuutta seisontamaksujen muodossa tai urakka-ajan pidennystä, mikäli kyseessä on pidempi aikainen seisokki, eikä mitään muuta tehtävää ole urakoitsijalle osoittaa. 4.1 Urakkasopimus ja töiden aloitus Kilpailutuksen ja tarjouspyyntöön liittyvien dokumenttien perusteella tehdään urakkasopimus. Urakkasopimuksessa määritellään kaikki ne paperit ja dokumentit, joita urakoitsija ja rakennuttaja noudattavat urakan toteuttamiseksi. Myös asiakirjojen soveltamisjärjestys on määritelty. Ylemmällä tasolla oleva asiakirja kumoaa mahdollisesti alemmalla tasolla olevan asiakirjan määritykset. Mikäli eri asiakirjoissa on selkeitä ristiriitaisuuksia, ne kannattaa erikseen todeta ja auki kirjoittaa selkeästi, miten kyseisessä asiassa tässä yhteydessä toimitaan. Kummankin osapuolen etu on selkeät sopimuspaperit. Peruspohjan sopimukselle luo Yleiset sopimusehdot 1998 (YSE 1998). YSEssä määritellään monia asioita liittyen kummankin osapuolen vastuisiin, velvollisuuksiin ja oikeuksiin. Tähän monien sopimusten pohjana toimivaan runkopaperiin kannattaa perehtyä todella hyvin, koska se on yleisesti käytetty ohjenuora toimintatavoista. Urakkaneuvottelussa tarkoitus on käydä ennen työnaloittamista läpi ne asiat, jotka mahdollisesti vaativat lisätarkennuksia. Tässä yhteydessä yleensä sovitaan työnaloittamisen ajankohta sekä se, milloin työmaan pitäisi valmistua. Tässä yhteydessä käydään läpi suunnitelmiin tulleet muutokset tarjouspyyntö vaiheen jälkeen. Työmaa on voinut laajeta tai supistua ja siksi täytyy käydä läpi mahdolliset muutokset Suunnitelmien päivittäminen vastuut, oikeudet ja velvollisuudet Rakennettaessa runkoverkkoa muutokset ovat vähäisempiä. Reitit pysyvät ennalta suunnitellun mukaisina, työmaan laajuus ei juurikaan muutu. Mikäli suunnitelmat ja luvat ovat kunnossa, rakentamisen aikana eteen tulevat muutokset ovat vähäisiä, eivätkä yleensä vaikuta esim. rakennusaikatauluun. Vaikka muutokset olisivatkin vähäisiä, niistä tulee kuitenkin yhdessä sopia, jottei tule turhia jälkipuheita. Kyläverkkojen osalta muutokset ovat päivittäisiä. Reitille tulee uusia liittymiä, jotka vaikuttavat kaapelikokoihin, jatkoskaivojen sijoituspaikkoihin, reitteihin eli käytännössä kaikkeen. Lisäksi tulevat tietysti maaston aiheuttamat yllätykset. Jotta kaikki menee oikein ja asiat tulevat dokumentoiduiksi, rakennuttajan valvojan ja urakoitsijan työnjohtajan täytyy olla tiiviissä yhteistyössä keskenään. Yksinkertaisimmillaan voi todeta, että urakoitsija ei tee mitään ilman rakennuttajan suostumusta. Mikäli työmaalla tulee vastaan mikä tahansa sopimuksesta ja suunnitelmista poikkeava tilanne, urakoitsijan velvollisuus on kysyä ohjeita rakennuttajan työmaavalvojalta, jolla pitää olla valtuutus tehdä päätöksiä rakennuttajan nimissä. Kaikki muutokset tulee kirjata.

36 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro Työmaakokoukset Työmaan yleisseurantaa tehdään työmaakokouksissa, joita kannattaa järjestää säännöllisesti. Näissä kokouksissa mennään läpi töiden eteneminen, eteen tulleet ongelmat ja tiedossa olevat suunnitelmien muutokset. Koska valokuituverkon rakentamiseen osallistuvat useat eri toimijat, yhteisessä työmaakokouksessa voidaan linkittää eri työt jouhevaksi kokonaisuudeksi. Näissä kokouksissa kaikki osalliset saavat yleiskuvan siitä, miten työmaa etenee. Tällöin kaikki voivat paremmin suunnitella omaa osuuttaan työmaalla ja valmistella omalta osaltaan seuraavat tehtävät. Työmaakokouksissa tulee käsitellä myös hankalat asiat. Mikäli eri tahojen kesken on erimielisyyttä projektiin liittyen tai toisen urakoitsijan käyttämä työtapa aiheuttaa harmia seuraavan vaiheen urakoitsijalle, tulee näissä kokouksissa tarkentaa toimintatapoja ja yrittää päästä sellaiseen yhteisymmärrykseen eri urakoitsijoiden kesken, että työ voi häiriöttä jatkua. Mikäli yhteisymmärrykseen ei muutoin päästä, rakennuttaja tekee ratkaisun. Säännöllisten työmaakokousten lisäksi kaikilla osapuolilla on oikeus tarvittaessa pyytää työmaakokouksen pitämistä. Olipa ongelma sitten lähtöisin asiakkaasta, urakoitsijasta, rakennuttajasta tai muusta ulkopuolisesta tekijästä ja se vaatii laajempaa käsittelyä, työmaakokous kannattaa kutsua kokoon. Mitä nopeammin hankaliin asioihin otetaan kiinni, sitä helpommin ne yleensä saadaan myös ratkaistuksi. Työmaakokouksesta tehdään pöytäkirja, johon kirjataan käsitellyt asiat sekä ongelmien ratkaisut. Kaikki osalliset voivat allekirjoittaa pöytäkirjan tai pöytäkirja voidaan hyväksyä seuraavassa kokouksessa, jos niin sovitaan. Työmaakokouksen päätökset tulee kuitenkin saada nopeasti kaikkien osapuolten tietoon, jotta osataan toimia oikein Työmaapäiväkirjat Urakoitsijan etu on pitää työmaapäiväkirjaa. Kaikki muutokset ja erikoistilanteet, jotka ovat vaatineet valvojan hyväksyntää, kannattaa kirjata työmaapäiväkirjaan. Työmaavalvoja lisää hyväksyntämerkintänsä työmaapäiväkirjaan. Työmaapäiväkirja toimii siten urakoitsijan suojana tehdyille töille ja erityisesti tehtyjen muutoksien ja poikkeamien osalta osoittaen sen, että rakennuttaja on muutokset hyväksynyt ja siten ottanut myös niistä vastuun. Mikäli jälkikäteen ilmaantuu sellaisia poikkeamia, joita urakoitsija ei voi osoittaa työmaavalvojan/rakennuttajan hyväksyneen, ja ne aiheuttavat rakennuttajalle kustannuksia, joutuu maksumieheksi urakoitsija. Työmaapäiväkirjat voidaan liittää osaksi työmaakokouksia tai esimerkiksi laskun liitteeksi yhdessä punakynäversioiden kanssa Rakennuttajan valvojan ja urakoitsijan työmaajohtajan yhteistyö Kitkattoman etenemisen varmistamiseksi rakennuttajan valvojan ja urakoitsijan työmaajohdon tulee pitää tiivistä yhteyttä keskenään. Yksi ratkaisutapa on se, että valvoja on koko ajan työmaalla. Useimmiten tämä on ajan ja rahan tuhlausta, mutta mikäli urakoitsijan työtavat ja sääntöjen noudattamisen on todettu olevan leväperäistä, voi olla pakko hyväksyä laadukkaan työjäljen varmistamiseksi työmaavalvojan kokoaikainen läsnäolo työmaalla. Hyvän ja luotettavan urakoitsijan kanssa näin tarkka valvonta ei ole tarpeen, vaan työmaavalvojan työpanosta voidaan hyödyntää muuhunkin rakentamisen edistämiseen. Urakkasopimuksessa ja neuvottelussa määritellään myös se, miten työmaavalvoja on saatavilla. Useimmiten sopimuksissa lukee, että työmaavalvoja on saatavilla Mikä-

37 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro 2 37 li tästä aikoo pitää kiinni, työmaan rivakka eteneminen voi estyä. Käytännössä kesäaikana urakoitsijan työporukat saattavat työskennellä aamu kuudesta ilta kymmeneen. Tämän vuoksi urakoitsijalla tulisi olla aina saatavilla henkilö, joka pystyy ottamaan vastuun eteen tulevien ongelmien ratkaisusta. Mikäli näin ei ole, urakoitsija voi joutua ottamaan vastuuta niistä asioista, jotka eivät hänen vastuulleen kuulu. Urakoitsijan täytyy myös selkeästi osoittaa rakennuttajalle, kuka työmaalla on työnjohtovastuussa. Tällöin tiedetään ketkä ovat ne henkilöt, jotka urakoitsijan ja rakennuttajan välistä vuoropuhelua käyvät ja kantavat oman osansa vastuusta jokapäiväisessä työskentelyssä. 4.2 Varasto, tarvikkeet ja muut rakennuttajan vastuulla olevat asiat Urakkasopimuksessa määritellään vastuut tarvikehankinnoista. Hitsausurakoissa tarjous voidaan pyytää siten, että se sisältää työn lisäksi myös tarvikkeet, kuten häntäkuidut, liittimet, kotelot, kaapit jne. Tällöin urakoitsija on niistä ja niiden varastoinnista vastuussa. Toki varastoinnissa ja hankinnoissa voidaan tehdä yhteistyötä ja tarkentaa, mitä kukakin hankkii, mihin ne varastoidaan ja miten ne saadaan työmaalle. Kuituverkon rakentamisessa suurimman varastoitavan materian muodostavat kaapelija putkikelat sekä tyhjät että täydet. Keloja varten tarvitaan laajahko varastoalue, josta pystytään kelat noutamaan kuorma-autoilla ja kaapelikärryillä ja johon kelat pystytään purkamaan isoista rekoista. Varasto tulisi vielä järjestää järkevästi, jotta pystytään hakemaan varastosta juuri oikeat kelat ja tarvikkeet. Joidenkin toimittajien tyhjentyneet kelat voidaan palauttaa valmistajalle, jolloin ne eivät aiheuta rakennuttajalle ongelmia verkon valmistumisen jälkeen. Mutta on myös mietittävä, mitä tehdä rakennusjätteelle, jota syntyy. Osa keloista ei ole palautuskelpoisia ja ne tulee hävittää. Kaapelista jää käyttökelvottomia pätkiä, jotka ovat ongelmajätettä. Myös näiden varastointi ennen hävittämistä tulee selvittää ja tehdä niin, ettei se aiheuta turhaa ympäristörasitetta. Kaikkia tarvikkeita ei voi säilyttää ulkotiloissa, joko siksi, että niitä ei ole tarkoitettu ulkokäyttöön (sähkölaitteet) tai siksi, että ne ovat niin pientä tavaraa, että se voidaan helposti varastaa ulkovarastosta tai tarvikkeet pysyvät siistimpinä sisävarastossa, jolloin lika ei aiheuta lisätyötä asennusvaiheessa. 4.3 Myötävaikuttamisvelvollisuus Yleisissä sopimusehdoissa korostetaan rakennuttajan ja urakoitsijan keskinäistä lojaalisuutta toistaan kohtaan. Tällä tarkoitetaan sitä, että molemmat osapuolet pyrkivät omalla toiminnallaan edesauttamaan toista tavoitteiden ja urakan laadukkaan toteuttamisen osalta. Työmaakokoukset ja työmaapäiväkirjat ovat yhteistoiminnan kirjallinen muoto, mutta myös muu yhteistyön edistäminen on tärkeää. Lojaalisuuden vuoksi on tärkeää, että mikäli kumpi tahansa osapuoli huomaa tai saa tietoonsa seikan, joka vaikuttaa työmaan etenemiseen tai viivästymiseen esim. virhe asennettavassa kaapelissa tai ongelmallinen tilanne jonkun henkilön toimien vuoksi joko työmaalla tai rakennuttajan luona, se tulee tuoda toisen osapuolen tietoon. Hyvällä työmaalla asiat ja työt etenevät hyvässä sovussa. Vaikka asioista voidaan olla välillä erimieltä, erimielisyydet tulee selvittää mieluummin keskustelemalla avoimesti heti tai jopa etukäteen kuin jälkikäteen kyliltä kantautuvan juorun tai uhkailun muodossa.

38 Riukulehto: Verkonkutojan käsikirja nro Laitteiden asennus ja verkon määrittelyt 5.1 Keskuspaikkojen valinta Kyläkeskus, jossa kytkin + kuitumuunninräkit. Ylhäällä olevaan kuitupaneeliin tulee liittymien kuidut, jotka keltaisilla kytkentäkuiduilla sitten liitetään kuitumuuntimiin. Näistä lähtevät RJ45- kaapelit kytkimen portteihin. Kytkimestä lähtevät ja siihen tulevat GBICien kautta runkoverkkoyhteydet. Sijoitettaessa sisätiloihin keskus, varsinkin jos se on yli 50 talouden keskus, joka toteutetaan kytkimillä ja erillisillä kuitumuunninräkeillä, tulee huomioida laitteista aiheutuva meluhaitta (tasainen hurina) sekä laitteiston lämpövaikutus tilaan. Mitä enemmän laitteita on, sitä enemmän ne tuottavat myös lämpöä. Pienissä tiloissa (sisäkomerot) lämpötila voi kohota hyvinkin korkeaksi, mikä ei ole hyväksi laitteistolle. Tämä tarkoittaa sitä, että tilan ilmastointi ja tarvittaessa jäähdytys täytyy hoitaa kuntoon. Ulkosijoitusta varten voidaan joutua ottamaan oma erillinen sähköliittymä. Useimmilta sähköyhtiöiltä löytyy ns. miniliittymä, joka on kohtuullisen edullinen. Ko. liittymätyyppiä voidaan käyttää silloin, kun sijoitettavan laitteiston sähkönkulutus on vähäistä ja se pystytään etukäteen laskemaan. Miniliittymään ei liity sähkömittari vaan sähkö laskutetaan laitteistojen tehojen perusteella laskettavan kulutuksen mukaisesti. Ulkosijoituksessa tulee Keskuspaikat tulee valittaviksi jo suunnittelun alussa. Muutoin ei pystytä laskemaan kuitumääriä ja reittikilometrejä oikein. Oleellisia asioita keskuspaikan valinnassa ovat sähkönsyöttö, turvallisuus, ilmastointi/lämpö sekä pääsyn rajoittaminen vain tarpeellisille tahoille, mutta kuitenkin siten, että huolto- ja ylläpitotehtävät voidaan hoitaa viivytyksettä ja vapaalla pääsyllä keskukselle. Usein kyläkeskus sijaitsee kylätalolla tai koululla. Yleensä näistä tiloista löytyy keskuskaapille sopiva tila, siten että se ei häiritse tilojen muuta käyttöä. Jos keskus sijoitetaan jonkun toisen tahon omistamaan rakennukseen ja sen sähkönsyötön piirin, asiasta tulee tehdä sopimus, jossa todetaan keskuksen aiheuttama rasite kiinteistölle sekä sovitaan sähkökulujen korvauksesta. Tällöin yleensä kiinteistön seinään asennetaan pulttilukko, jonka avain on verkonomistajan kaikkiin putkilukkoihinsa sarjoittama avain, ja jonka sisälle asetetaan sitten ko. kiinteistössä tarvittavat avaimet ulko-oviin, sisäoviin sekä keskuskaappiin. Näin asentajan tai huoltomiehen ei tarvitse huolehtia kuin vain yhden avaimen tallessapidosta suuren avainnipun sijaan. Esimerkki ulkona sijaitsevasta keskuskaapista.