Keskuskari ja Kesäranta, Kalajoen kaupunki Luontoselvitys 2013

Transkriptio

1 LIITE 4 n a t a n s o y Kalimenkyläntie K e l l o Lassi Kalleinen gsm lassi.kalleinen@natans.net y= Keskuskari ja Kesäranta, Kalajoen kaupunki Luontoselvitys 2013

2 Sisältö 1. Aluerajaus ja alueen yleisluonnehdinta Dyynit ja muu rantaluonto Keskuskarin kluuvi ja sitä ympäröivät soistumat Varttuneet männiköt Tiironnokan ja Sonninnokan primäärisoistumat ja tervaleppäluhdat Liito-oravat...14 Vuonna 2012 tehty selvitys Vuoden 2013 täydennys Viitasammakot Yhteenveto ja suositukset...18 Liite 1, Uhanalaiset lajit...20 Liite 2, Liitekartat...21

3 1. Aluerajaus ja alueen yleisluonnehdinta Keskuskarin ja Kesärannan Tiironnokan välissä on luonnoltaan monipuolinen ja arvokas alue matkailualueen ja mökkikäyttöön otetun ranta-alueen lähituntumassa. Alueen mantereen puolella on golfkenttä, joka on luonnonympäristöltäänkin rakennettu joka sentiltä. Se edustaa urbaania, mutta luonnonympäristöön jollain tapaa sopeutuvaa rakentamista. Toisaalta alueen pohjoisosaan on 2012 tehty Keskuskarin hiekkaranta ja dyyni -niminen luontotyyppirajaus eli perustettu yksityisellä maalla oleva suojelualue (LTA206929). Golf-kentän ja meren välissä on dyynisoistumalle rakennettuja huviloita, mutta myös Vesilain 15 tarkoittama kluuvi, jonka muuttaminen on lailla kielletty. Kluuvi taas on ympäristölleen rasite tuhatpäisen lokkikolonian äänten ja ulosteiden takia. Kartta 1. Aluerajaus Näiden eteläpuolella on alue, jolla rakentaminen on ollut ainakin nykypäivän näkökulmasta hallitsematonta: vesijättömaalle on noussut joukko erityyppisiä lomarakennuksia rakentamiselle sopimattomiin paikkoihin kuten dyynille tai kluuvin lintuyhdyskunnan kylkeen. Edelleen etelään on Golf-kentän tuntumassa puoliavoin lammaslaidun, ja laitumen jälkeen jälleen huvila-asutusta. Kesärannassa on kaksi niemeä, Sonninnokka ja Tiironnokka. Ne ovat pääosin uudempia huvila-alueita. Ranta-alueet on täysin rakennettu. Huvilayhdyskuntien takana on metsäisiä alueita ja soistumasarja. Soistumat ovat harvinaisia maannousemarannikon primäärisoita. Sonninnokan ja Tiironnokan rantametsissä on ollut liito-oravareviirejä (Pteromys volans), ja soistumissa elää ja lisääntyy viitasammakoita (Rana arvalis). Liito-oravien ja viitasammakkoitten eliynmpäristöt ovat lähellä asutusta. Sekä liito-orava että viitasammakko ovat kuitenkin luontodirektiivin liitteen IV lajeja, mikä tarkoittaa ns. tiukkaa suojelua myös suojelualueiden ulkopuolella. Niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen on kielletty. Tämän työn tehdyissä kartoituksissa tuoreita liito-oravareviirejä etsittiin metsistä ja pihoilta, mutta niitä ei kuitenkaan tavattu. Muutos voi olla tilapäinen vai pysyvä. Viitasammakoitten tärkeimmäksi keväiseksi kutu- ja kerääntymisalueeksi osoittautui 2013 kartoituksissa Sonninnokan takaisen soistumasarjan lähinnä rantaa ja huvila-asutusta oleva soistunut lampare. Sen lähistölle ollaan myös suunnittelemassa lisää asutusta. Lisäksi kluuvissa ja sen soistumilla, aivan golfkentän lähistöllä, on suuri naurulokkikolonia. Tiironnokan takaisilla soilla pesi 2012 jopa arkana erämaalintuna 3

4 pidetty kurki. Kurjen pesimäpaikka Viitapakan ulkoilualueen ja huvilarannan välissä sattuu olemaan luonnontilaisessa tervaleppäluhdassa, joka on näin pohjoisessa hyvin harvinainen luontotyyppi. Tervaleppäluhtia alueelta havaittiin kaksi. Kesärannan kaava-alueen puolella Sonninnokasta itään on kasvanut upossarpiota (Alisma wahlenbergii), ja Sonninnokan - Tiironnokan tienoilta on kirjattu 2002 ruijanesikkoesiintymä (Primula nutans ssp. finnmarchica var. jokelae), jota ei enää 2013 tarkistuksissa löydetty. Arvokkaista alueista on yhteenvetokartta (kartta 6) ja uhanalaisista luonotyypeitsä, eläimistä ja kasveista luettelo (liite 1 Uhanalaiset) ja liitekarttoja (1.-4.). 2. Dyynit ja muu rantaluonto Keskuskarin eteläpuolelle on tehty luontotyyppirajaus Keskuskarin hiekkaranta ja dyyni. Meren puoleinen hiekkaranta ja ensimmäinen dyyni ovat lähes luonnontilaisen kaltaisia kluuvin suupuolelle asti. Lievää kasvittumista on havaittavissa, mutta ranta on avoin. Itämeren hiekkarannat on erittäin uhanalainen luontotyyppi (EN). Se on myös luonnonsuojelualin luontotyyppi. Luontotyyppirajauksen ulkopuolisella dyynialueella sen sijaan on monenlaista ihmistoimintaa: tieuria, taimikon raivauksia ja rakentamista. Yksi rakennus on taimettuvalla dyynillä, muutama kluuvin yläpuolisen primäärisoistuman reunalla. Dyyneillä on tunnetusti myös omat kehitysvaiheensa. Keskuskarin - kluuvin laskuojan välillä on liikkuvia rantavehnädyynejä ja kasvittuvia harmaita dyynejä (Kartta 3 keltaiset alueet). Kummatkin dyynityypit ovat Kartta 2. Keskuskarin hiekkaranta ja dyyni -luontotyyppirajaus luonnontilaisen kaltaisia. Harmaalla dyynillä on sammalia, rantavehnää, ukonkeltanoita ja muita tyypillisiä kasveja. Variksenmarjaa on niukasti. Variksenmarjanummeksi tai -dyyneiksi katsottavia alueita ei ole. Harmaat dyynit päättyvät Kuva 1. Liikkuva rantavehnädyyni 4

5 taimikkoon ja sen raivauksiin, suomyrtti- ja kiiltopajupensaikkojen hallitsemiin soistumiin tai kluuvia ympäröivään järviruokovyöhön. Pohjoisosassa on laajahko dyynien välinen soistuma, jossa kasvaa lähinnä suomyrttiä ja kiiltopajua sekä luhta- ja niittykasvillisuutta (Kartta 3 vihreät alueet). Soistuvalla osalla on tieuria ja sen tuntumassa on rakennuksia. Aluetta on myös raivattu. Aluetta ei voi pitää luonnontilaisena eikä edes luonnontilaisen kaltaisena. Kartta 3. Alueen pohjoisosan arvokkaat kohteet: dyynit, kluuvi ja primäärisoistumat. Ortoilmakuva Maanmittauslaitos. Lisenssi. Dyyneiltä - harmaalta dyyniltä - havaittiin kaksi uhanalaista kasvia: yksittäinen ahonoidanlukko (Botrychium multifidum, silmälläpidettävä, NT, RT 3a,) ja perämerensilmäruohoa (Euphrasia bottnica, silmälläpidettävä, NT) pieni laikku. (Liitekartta 3.) Kluuvin laskuojan ympäristöstä etelään päin hiekkaranta ja dyyni on ruovikoitumassa. Järviruo on leviäminen on alkanut kluuvin ojan suusta ja jatkunut ilmeisesti yleisempien virtaussuuntien mukaan etelään. Syynä on ennen kaikkea kluuvin rehevöityminen. Kluuvia rehevöittää suuri naurulokkikolonia. Lokkien ulosteet sisältävät runsaasti typpeä ja fosforia. Kluuvin rannalla on kolme kesämökkiä, joiden nurmikot yltävät vesirajaan. Suojavyöhykkeet puuttuvat. Kluuvin suusta etelään järviruoko on vallannut dyynistä ja hiekkarannasta jo valtaosan. Rantaa on rakennettu tiiviisti, kaivettu altaita ja sitä on niitetty, vesot- 5

6 tu ja sinne on tehty polkuja. Ranta on tältä osin muuttunut voimakkaasti, mikä näkyy myös ilmakuvassa. Kuva 2. Rantaa on muokattu voimakkaasti kluuvin ojasta etelään. Järviruoko on vallannut rannan. Se on osin jo noussut entiselle dyynille. Edelleen etelän suuntaan mökkikylän jälkeen on laidunaitaus. Laitumen rantaniitty on nyt matalahkoa ja lepikko avointa ja hakamaista. Laitumen jälkeen Sonninokan ja Tiironnokan ranta jatkuu pääasiassa uudehkoina huvilatontteina. Matalakasvuisia rantaniittyjä on siellä täällä pitkin rantaa. Niiden kasvillisuus on pääosin luikkia (Eleocharis palustris ja E. uniglumis), suolavihvilää (Juncus gerardii), suolasaraa (Carex halophila), merihanhikkia (Potentilla anserina ssp. egedii), luhtakastikkaa (Calamagrostis stricta) ja punanataa (Festuca rubra). Matalakasvuisten ja monilajisten niittyjen tyyppikasvia tupassaraa (Carex nigra ssp. juncella) sen sijaan on melko vähän. Laidunalueen kohdalla on upossarpion esiintymisalue (Liitekartta 1). Upossarpio (Alisma wahlenbergii) on eritäin uhanalainen ( EN), luonnonsuojeluasetuksessa erityisesti suojeltava laji. Se on Perämeren endeemi eli kotoperäinen laji. Sitä esiintyy hiukan keskiveden alapuolella ( n cm). Se kasvaa yleensä vähäkasvisilla hiesu- ja hiekkapohjilla. Sen päälevinneisyysalue on Kalajoelta Kemiin. Kasvupaikat siirtyvät jonkin verran ja kannan koko vaihtelee voimakkaasti vuosittain, joten yhden vuoden tilanteesta ei paikallisestikaan saa hyvää kuvaa. Rantojen rehevöityminen ja ruovikoituminen kaventaa kasvupaikkoja. Kasvi on huomioitava mm. ruoppauksissa ja venevalkamien suunnittelussa. Lammaslaitumen edustan särkille sijoitettua esiintymää ei pystytty vahvistamaan syksyllä 2013 korkean veden takia ja 2013 käynti 8.6. oli ehkä liian aikainen. Särkille on alkanut muodostua järviruokoniitty, mutta vapaata pohjaa ja sopivaa habitaattia on upossarpiolle runsaasti. Ruijanesikko on vaarantunut Perämeren maannousemarantojen laji (VU). Se on myös direktivilaji (liitteet II ja IV). Liitekartassa 3 on esitetty Hertta-tietokannasta saatu epävarma esiintymätieto ja sen erittely. Sonninnokka - Tiironnokka tarkistettiin 2013, mutta ruijanesikkoa ei löytynyt. Epävarman sijaintitiedon johdosta esiintymää ei pysty varmuudella sanomaan hävinneeksi. 6

7 Luontotyyppi t. eliö Uhanal. Paikka Status Kohteen tila Lisätietoja Hiekkaranta Keskuskari S Luontotyyppirajaus Liikkuva alkiodyyni Liikkuva rantavehnädyyni EN Keskuskari S Luontotyyppirajaus VU Keskuskari S Luontotyyppirajaus kohtalainen Kartat 2-3 kohtalainen Kartat 2-3 kohtalainen Kartat 2-3 Harmaa dyyni VU Keskuskari S Luontotyyppirajaus kohtalainen Kartat 2-3 Dyynisoistumat EN Keskuskari S Osin rakennettu heikko Kartat 3 Upossarpio EN Sonninnokka Huomioitava muuttuva Liitekartta 1 Ruijanesikko VU Epätarkka tieto Ei statusta hävinnyt Liitekartta 2 Ahonoidanlukko NT, RT Dyynillä Luontotyyppirajaus Perämerensilmäruoho NT Dyynillä Luontotyyppirajaus yksittäisiä Liitekartta 3 Laikku 0,5 m Liitekartta 3 Taulukko 1. Yhteenveto rantojen luontotyypeistä ja uhanalaisista kasveista Itämeren hiekkarannat, luontotyyppi erittäin uhanalainen (EN). Hiekkarannat on myös luontodirektiivin luontotyyppi (1640) ja luonnonsuojelulein luontotyyppi. Luontotyyppien uhanalaisuus Raunion ym. (2008) mukaan. Liikkuva alkiovaiheen dyyni, luontotyyppi erittäin uhanalainen(en). Vastaa luontodirektiivin luontotyyppiä liikkuvat alkiovaiheen dyynit (2110). Sisältyy luonnonsuojelulain luontotyyppiin hiekkadyynit. Tyyppi alueella luonnontilaisen kaltainen - muuttunut. Liikkuva rantavehnädyyni, luontotyyppi vaarantunut (VU). Vastaa luontodirektiivin luontotyyppiä liikkuvat rantakauradyynit (2120). Sisältyy luonnonsuojelulain luontotyyppiin hiekkadyynit. Tyyppi alueella luonnontilaisen kaltainen - muuttunut. Harmaa dyyni, luontotyyppi vaarantunut (VU). Vastaa luontodirektiivin luontotyyppiä kiinteät ruohokasvillisuuden peittämät dyynit (2130). Sisältyy luonnonsuojelulain luontotyyppiin hiekkadyynit. Tyyppi alueella luonnontilaisen kaltainen - muuttunut. Dyynialueen kosteat soistuneet painanteet on erotettu omaksi luontotyypikseen, jonka uhanalaisstatus on erittäin uhanalainen (EN). Vastaava luontodirektiivin luontotyyppi on dyynien kosteat soistuneet painanteet (2190). Sisältyy luonnonsuojelulain luontotyyppiin hiekkadyynit. Luontotyyppi alueella on kulunut ja urien ja raivausten takia pirstoutunut. Tyyppi on luontotyyppirajauksen ulkopuolella. 3. Keskuskarin kluuvi ja sitä ympäröivät soistumat Lokkiyhdyskunnan asuttama kluuvi on yhteydessä mereen vain korkeimman veden aikana. Merivesi nousee vielä paitsi laskuojaa pitkin myös reunojen ylit- 7

8 se. Kluuvi ei erotu kartoilta vesialueena, sillä se on kasvittunut ja soistunut (Kartta 3). Reunoiltaan se on pajukoitumassa ja ruovikoitumassa. Soistumat ovat laajoja. Järviruoko on valtaamassa alaa suursaroilta (vesisara, Carex aquatilis, pullosara, Carex rostrata). Leveälehtiosmankäämiä (Typha latifolia) on pieni kasvusto. Kesäaikaan rehevöitynyt vesi haisee. Rehevöitymisestä kertoo myös hyvin runsas pikkulimaska (Lemna minor). Muu kasvillisuus on luhtarannoille ja reheville kosteikoille tyypillistä. Merikasvillisuuden jäänteitä ei havaittu. Uposlehtisistä on havaittu uistinvitaa (Potamogeton natans) ja ahvenvitaa (Potamogeton perfoliatus), kelluslehtisistä ratamosarpioita (Alisma plantago-aquatica), vehkaa (Calla palustris), kurjenjalkaa (Potentilla palustris), rantakukkaa (Lythrum salicaria), terttualpia (Lysimachia thyrsiflora) ja muita tyypillisiä luhtakasveja. Lammessa on mahdollisesti viher- ja sinileviä. Kuva 3. Kluuvi heinäkuun lopulla. Vesipeili vähenee kesän myötä. Kyseessä on pikemmin rehevä lintukosteikko kuin tyypillinen merellinen kluuvi. Kluuvin etelärannalla on kolme loma-asuntoa. Niiden piha-alueet ulottuvat vesirajaan. Ilmeisesti pihojen kohdalta on poistettu vesi- ja rantakasvillisuutta. Loppukesällä kasvitonta vettä on vain huviloiden edustalla, kun se keväällä näyttää lammelta. Kuva 4. Kluuvin elämää - pihalta kuvattuna. natans oy

9 Kluuvin arvo lintuvetenä arvioidaan erikseen lintuselvityksen yhteydessä. Lintuyhdyskunta on tehnyt kluuvista normaalia rehevämmän. Kasvilajiston monipuolistumista rajoittaa hallitseva järviruoko, mistä syystä kluuvilla ei ole erityistä kasvistollista merkitystä. Kluuvi muuttuu pohjoiseen päin rajatta ja mosaiikkimaisesti luhdiksi ja suursarojen hallitsemaksi avoimeksi rantasuoksi. Suot voidaan lukea toisaalta kluuvin osaksi ja toisaalta hiekkamaalle syntymässä olevaksi maankohoamisrannikon primäärisoistumaksi. Syntymässä oleva suo on maisemallisesti avoin. Suon rannalle on myös rakennettu kesäasuntoja. Lokkikolonian pesiä on myös näillä rantasoilla. Kuva 5. Keskuskarin kluuvin primäärisoistuma: saraniittyjen ja pensasluhtien mosaiikkia. Saroina pääasiassa vesisara, viiltosara, suolasara ja liereäsara, pensastossa kiiltopajuja ja suomyrttiä. Syntymässä oleva suo on kasvistoltaan kiinnostava. Luhtaisimmilla paikoilla sammalia ei ole lainkaan, mutta reunoja kohti ne lisääntyvät. Sammalta on kuitenkinmonin paikoin ohuelti. Suolla on yhä myös rantavaiheen kasveista suolasaraa ja suomyrttiä (Myrica gale). Suolasara kasvaa paikalla rinnakkain vesisaran ja liereäsaran (Carex diandra) kanssa. Liereäsara on sisämaassakin luhtakasvi ja/tai ravinteikkaampien soiden kasvi. Maankohoamisen ja vähittäisen karuuntumisen myötä se hävinnee näiltä paikoilta eikä sitä havaittu Sonninnokan ja Tiironnokan vastaavilta. mutta vähän vanhemmilta soistumilta. Suon mantereen puoleisella reunalla on luonnontilaisia pensasluhtia (kiiltopajua ja suomyrttiä) ja kapea harmaaleppäreunus. Rahkasammalpohjaisia harmaaleppäluhtia ylempänä on keskiravinteinen saniaislehto (harmaaleppä ja metsäalvejuuri, Dryopteris carthusiana) ja sitä seuraa kapealti koivikkoa, jossa tyyppilajina kasvaa runsaasti riidenliekoa (Lycopodium annotinum). Puustoisessakin vyöhykeessä on useita sukkessiovaiheita, mutta ne muuttuvat äkillisesti puistomaisesti hoidetuksi golfkenttään rajautuvaksi männiköksi. Männikkö on syntynyt entisille dyyneille; mantereen suuntaan käyristynyt runko kertoo vielä merituulista. 9

10 Primäärisukkessiosarjat ovat erittäin uhanalaisia (EN). Pohjanmaalla tällaisia soita on tutkinut erityisesti Sakari Rehell. Hänen mukaansa hiekkamaalle syntyneet rannikon soiden sukkessiosarjat ovat kuitenkin jonkin verran yleisempiä kuin moreenimaille syntyneet. Hiekkamaiden nuoria soita on mm. Hailuodossa. Useat sukkessiosarjan vaiheista ovat pinta-alaltaan pieniä ja luontotyypiksi lyhytikäisiä. Luontotyyppi Uhanal. Paikka Status Kohteen tila Kluuvi EN Keskuskari S Vesilaki 15 a kieltää muuttamisen Primäärisoiden kehityssarjat Harmaaleppäluhdat CR Kluuvin N- ja E- osat CR Kluuvin soistumien E-reuna Suomyrttiluhdat EN Kluuvin soistumien reunoilla Uhanalainen luontotyyppi. Ei lakiin perustuvaa luokittelua. Uhanalainen luontotyyppi. Ei lakiin perustuvaa luokittelua. Uhanalainen luontotyyppi. Ei lakiin perustuvaa luokittelua. Lisätietoja Kohtalainen Kartta 3 Hyvä Kartta 3 Hyvä, pintaala vähäinen Kartta 3 Hyvä Kartta 3 Taulukko 2. Kluuvi ja siihen liittyvät luontotyypit. Luontotyyppejä ei ole erikseen rajattu kartalle. Vesilain mukaan enintään kymmenen hehtaarin suuruiset fladojen ja kluuvien muuttaminen on kielletty (Vesilaki 15 a ). Mereen satunnaisen yhteyden saavuttavat kluuvit kuuluvat luontotyypin uhanalaisuustarkastelussa luokkaan EN ja vastaavat luontodirektiivin luontotyyppiä rannikon laguunit (1150). Luontotyyppi on alueella rakentamisen takia muuttunut, mutta sen arvoa nostaa lokkikolonia ja sen suojatit. Kluuvin soistumat voidaan lukea myös luontotyyppiyhdistelmään maankohoamisrannikon soiden kehityssarjoihin (CR). Nämä primäärisuot kuuluvat direktiivin luontotyyppiin vaihettumissuot ja rantasuot (7140). Tähän kehityssarjaan sisältyy joukko pienialaisia ja mosaiikkimaisia mutta hyvin uhanalaisia luontotyyppejä: harmaaleppäluhdat (CR), suomyrttiluhdat (EN). Kluuvia ympäröivät suot ovat lähes luonnontilaisia. Suositellaan että kluuvi soistumineen säilytetään luonnontilassa. Rajautuu Golf-kentän suunnassa tarkasti männikköön. 4. Varttuneet männiköt Golfkentän ja rannan välissä on varttuneita entisille dyyneille syntyneitä mäntymetsiä. Metsätyypiltään ne ovat kuivahkoja kangasmetsiä (puolukka-variksenmarja -tyyppi). Puolukka on valtavarpu, kanervaa ja variksenmarjaa on jonkin verran, samoin metsälauhaa. Joissakin paikoin - mm. laitumen kohdalla - män- 10

11 tyjen alla on muutamia tesmoja (Milium effusum) muistona lehtovaiheesta. Jäkäliä on vähän. Metsät ovat puistomaisia, lahopuuta ei ole. Matkailuympäristössä ne sopivat edelleen rakennettavaksi, mutta rantamäntyjä kannattaa säilyttää mahdollisimman paljon maisemallisista syistä. Kuva 6. Harmaaleppäluhtaa, jossa rahkasammalten lisäksi kasvaa vehkaa, rentukkaa ja kurjenjalkaa. Luontotyypin uhanalaisarvio on peräti äärimmäisen uhanalainen (CR). Metsien sukkessiosarjan rannikon kuivan kankaan männiköt on uhanalaisluokittelussa sijoitettu luokkaan äärimmäisen uhanalaiset (CR). Golfkentän viereiset entisille dyyneille syntyneet männiköt eivät kuitenkaan ole edes luonnontilaisen kaltaisia, vaan lähinnä puistomaisesti hoidettuja metsiä. Varovainen rakentaminen näillä alueilla on mahdollista. Kuva 7. Entisille dyyneille syntynyttä kuivahkoa kangasmetsää. Heti oikeassa reunassa alkavat lehtipuuvaltaiset sukkessiovaiheet eikä luhtiin ole kuin muutaman metrin matka. Taustalla näkyvällä hietikolla kasvoi vielä hiekkarantojen pioneerikasvia suola-arhoa. natans oy

12 6. Tiironnokan ja Sonninokan primäärisoistumat ja tervaleppäluhdat Kartta 4. Alueen eteläosan kohteet: primäärisuot, tervaleppäluhdat, liito-oravien selvitysalue ja viitasammakoiden kutualue. Liito-oravat ja viitasammakot käsitellään seuraavissa luvuissa. Ortoilmakuva Maanmittauslaitos. Lisenssi. Primäärisoiden ja entisten kluuvien ketju on myös Sonninnokan ja Tiironnokan välillä Viitapakan ja siihen liittyvien rantamuodostumien alla. Niiden vesitalous perustunee pohjaveteen ja sulamisvesiin, luhtaisuuteen. Meriyhteytensä menettäneet kluuvit karuuntuvat ja matalimmat soistuvat ensin. Rantavaiheen ravinteisuus on häviämässä. Tiironnokan suuntaan suot muuttuvat rämeiksi, Kuva 8. Viitapakan alla olevassa suokapeikossa on tervaleppäluhta. Luhta rajoittuu toisaalta nevaan, toisaalta rämeisiin. natans oy

13 mutta luhtaisilla paikoilla on vielä vaateliaampaa kasvillisuutta. Kesä 2012 oli hyvin sateinen, vettä soistumissa oli runsaasti eikä erillisten lampien kasvillisuutta päästy tarkastelemaan lähemmin. Paikoin niissä kuitenkin kukki lumpeita (Nymphaea candida). Nevareunuksilla kasvoi jouhisaraa (Carex lasiocarpa) ja pullo- ja vesisaraa, tupasluikkaa (Eleocharis cespitosa) ja luhtakasveja kuten vehkaa ja kurjenjalkaa. Kahdessa paikassa havaittiin tervaleppää (Alnus glutinosa). Tervaleppäluhtia on sekä Sonninnokan että Tiironnokan soistumissa. Sonninokan tervaleppäluhta on Viitapakan alla kahden suon välisessä kapeikossa. Se on kooltaan vain muutamia aareja. Tervaleppien lisäksi paikalla kasvaa hieskoivua (Betula pubescens), virpapajua (Salix aurita), harmaaleppää (Alnus incana) ja melko runsaasti harmaalepän ja tervalepän risteymiä. Tervalepät ovat sekä pensasmaisia että puumaisia, mutta puumaiset eivät ole suuria vaan vaikuttavat kitukasvuisilta. Suokapeikon tervaleppäluhdassa pesi 2012 kurki; se nähtiin piilottelevana toukokuussa, mutta pesintä varmistui kun heinäkuussa paikalla nähtiin poikanenkin. Tervaleppäluhta on keskiravinteinen. Tyypillisin luhtakasvi on vehka ja keskeiset sarakasvit vesi- ja jouhisara. Paikalla on myös maariankämmekkäpopulaatio (Dactylorhiza maculata). Sen yksilöiden ulkoasussa ei havaittu merkkejä muista liuskakämmeköistä. Maariankämmekkä kasvaa suojuottien vanhemmissa osissa - nuoremmista se puuttuu. Tämä on ilmeisesti esimerkki kasvillisuuden muutoksista sukkessiosarjan eri- ikäisillä soilla. Luhdan reunoilla on runsaasti kookasta virpapajua (Salix aurita). Luhdan korpimaiset reunukset muuttuvat nopeasti rämeiksi. Sonninnokan mäen alla oleva tervaleppäluhta on metsäisempi, mutta yhtä kaikki senkin tyyppikasvi on vehka. Saniaisia ei juuri ole eikä ravinteikkuudesta kertovia putkilokasveja. Tervalepät ovat suurempia kuin edellisessä paikassa, mutta eivät täälläkään suuria puita. Pinta-alaltaan tämä on hiukan suurempi kuin edellinen. Kuva 9. Tiironnokan tervaleppäluhta on puustoisempi kuin edellinen. 13

14 Primäärisuot kuuluvat uhanalaiseen luontotyyppiyhdistelmään maankohoamisrannikon soiden kehityssarjat (CR). Nämä primäärisuot kuuluvat direktiivin luontotyyppiin vaihettumissuot ja rantasuot (7140) ja tervaleppäluhdat direktiivin luontotyyppiin metsäluhdat (9080). Suo on lähes luonnontilainen. Tervaleppäkorvet on luonnonsuojelulain suojelema luontotyyppi. Korpien ja luhtien raja on liukuva, ja maankohoamisrannikolla niiden ero on vielä vähäisempi, koska suot ovat nuoria ja ohutturpeisia. Siksi myös osa tervaleppäluhdista voisi kuulua luonnonsuojelulain luontotyyppiin. Tässä on kuitenkin tulkittu, että luonnonsuojelulain tarkoittamat tervaleppäkorvet ovat runsasravinteisia ja monilajisia. Nämä tervaleppäluhdat ovat sen sijaan keskiravinteisia ja muu luhtalajisto on tavanomaista. Tervaleppäluhdat esitetään säästettäviksi pohjoisen sijaintinsa ja harvinaisuutensa takia. Kurki on EY:n lintudirektiivin liitteen I laji. 7. Liito-oravat Liito-oravaa on havaittu aiemmin Kalajoelta mm. Rahjan sataman alueelta ja Siiponjoen varrelta. Hertta-tietokantaan on tallennettu reviirejä Piekkoniemestä Sonninnokkaan jokseenkin tasaisena nauhana. Havainnot ovat rantametsistä ja piha-alueilta. Tämän selvityksen alueelta on tallennettu kolme reviiriä, jotka on merkitty pisteinä yhteenvetokarttaan ja liitteeseen (liitekartta 4). Lisäksi viranomaisneuvottelussa saatiin tietää, että havaintoja ruokailupuista on myös Golf-kentän huoltorakennuksen nurkalta ja sen parkkipaikan viereisen kuusen juurelta, myös vuodelta Toisaalta Viitapakan pohjoispuoliset karut ja kuivat männiköt ja niiden edustalla oleva suojuotti rämeineen on suorastaan este liito-oravan siirtymiselle pohjoiseen päin. Vuonna 2012 tehty selvitys Liito-oravaselvitys tehtiin ensimmäisen kerran Direktiivilajien huomioon ottaminen suunnittelussa -julkaisun ohjeiden mukaisesti. Liito-oravan jätöksiä etsittiin sopivien pesä-, suoja- ja ruokailupuiden tyviltä. Näitä ovat mm. kolopuut, kookkaat haavat, lepät ja koivut sekä suuret kuuset. Liito-oravan mahdollisesti asuttamat metsiköt rajattiin aiempien havaintojen, puuston koostumuksen ja metsänrakenteen perusteella kartalle. Puitten alta löytyvien jätösten perusteella sopivat suuret puut oli määrä tulkita liito-oravan käyttämiksi levähdys- tai ruokailupuiksi. Liito-oravan on vanhojen kuusivaltaisten sekametsien laji. Se on kolopesijä, ja sen takia elinympäristöstä on suuria kolopuita, yleisimmin vanhoja haapoja, joissa on esimerkiksi tikkojen koloja. Tällaisten puiden tyviltä etsitään sen ulosteita. Ulosteet ovat parhaiten havaittavissa viimeisten keväthankien jälkeen ennen kuin kasvillisuus peittää jäljet. 14

15 Kuva 10 Mahdollista liito-oravametsää Kalatiirantien varresta. Kuva Selvitys tehtiin yhtä aikaa viitasammakkoselvityksen kanssa. Lumi oli jo sulanut, ja paikalla olisi pitänyt olla aiemmin, mutta tuolloin ajankohta oli mielestämme edelleen sopiva. Selvitysalueiden puusto oli keski-ikäistä tai nuorempaa kuusivaltaista sekametsää. Metsät ovat kuitenkin melko tasarakenteisia, eikä sopivia kolo- tai ruokailupuita havaittu. Muutamia vanhoja koivuja tutkittiin tarkemmin. Haapoja alueella on hyvin niukasti; suuria haapoja ei löydetty ollenkaan. Liitooravalle sopivia kolopuita ei löydetty eikä liito-oravan ulosteita. Tiironnokan ja Sonninokan alueen metsät käveltiin kattavasti. Ranta-alueen tontteja ei tutkittu eikä tonttien väliin mahdollisesti jääviä alueita. Liito-orava voi käyttää myös vanhoja pönttöjä, joita saattaisi löytyä asutuksen liepeiltä. Rannat on rakennettu tiuhaan, ja teiden ja meren väliin jäävä metsäkaistale on kapea. Tiironnokan ja Sonninnokan metsistä ei löytynyt kolopuita eikä edes kovin vanhoja puita. Alueella ei ole havaittu haapaa. Jos alueella on reviirejä, syömä- ja lepopaikat lienevät tonttimetsissä. Puusto Tiironnokan ja Sonninnokan välillä on huomattavasti nuorempaa kuin Piekkoniemen satavuotiaat kuusikot ja rehevät sekametsät. Järeää puustoa ei ole. Piekkoniemen metsiin tutustuttiin vertailumielessä vielä Vuoden 2013 täydennys Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus edellytti, että lito-oravaselvitys on ulotettava vielä rannan puoleiselle tonttialueelle. Täydennys tehtiin inventoijan ja mukana olleen harjoittelijan avustuksella. Selvityksestä on tehty erillinen tarkempi raportti, josta tässä esitetään vain yhteenveto. Keskuskarin - Tiironnokan alueelta selvitettiin mahdollisia liito-oravien reviirejä tutkimalla myös tontit, linnunpöntöt, rakennusten päädyt ja harakanpesät. Myös Golf-kentän huoltorakennuksen ja parkkipaikan luota 2012 tehdyt havainnot (hav. Eero Laukkanen) tarkistettiin. Havaintoja liito-oravista ei tehty. 15

16 Sonninnokan - Tiironnokan tonttien takana on melkein koko alueella kuusi- sekametsiä, joissa aiemmin on todettu liito-oravareviirejä. Reviireistä ei nyt löydetty merkkejä, ei myöskään ruokailu- tai kolopuista. Liito-oravakoiraiden vaeltelu pohjoisen suuntaan on kenties vähentynyt tai loppunut rakentamisen tiivistymisen ja golfkentän näkymäakseleiden myötä. Golf-kentältä on tehty varovaisesti kaksi näkymäakselia merelle. Ne sijoittuvat lammaslaitumen kumpaankin päähän. Puustoa ei ole poistettu kokonaan, mutta aukot ovat melko leveitä. Soveliaimmat paikat liito-oraville ovat Sonninnokan ja Tiironnokan kuusikoissa, mutta myös nämä entiset reviirit näyttävät nyt olevan tyhjillään. Tämä voi olla tilapäistä. Suosittelemme, että rantamökkien takana olevat puustot säilytetään tiheinä ja mahdollisimman yhtenäisinä, jotta ne toimisivat käytävänä pohjoisen suuntaan. Myös laitumen kohdalla on syytä säilyttää nykyinen tiheä puusto. Liito-orava on uhanalainen, luonnonsuojelulain suojelema ja rauhoitettu laji ja lisäksi ns. direktiivilaji, luontodirektiivin liitteen IV a -laji. Erityisesti suojelu on kohdistettu lajin lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin. Luonnonsuojelulain tarkoittamalla liito-oravan lisääntymispaikalla liito-orava saa poikasia, ja levähdyspaikassa liito-orava viettää päivänsä. Lisääntymis- ja levähdyspaikka käsittää pesäpuut ja paikalla olevat muut sen käyttämät puut. Lisääntymis- ja levähdyspaikan käsitteeseen luetaan myös niiden välittömässä läheisyydessä olevat suojaa ja ravintoa tarjoavat puut. Liito-oravalle sopivia lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei tässä selvityksessä löytynyt. 8. Viitasammakot Viitasammakoita etsittiin jo 2012 selvitysten yhteydessä toukokuun päivänä. Selvitysalueelta ei tuolloin tavattu sammakoita. Ajankohta oli liian myöhäinen. Viitasammakoista oli aiempia tietoja Kalajoelta, mm. Hiekkasärkkien pohjoispuolelta, mutta ei juuri tässä tarkastellulta alueelta. Viitasammakko on myös luontodirektiivin liitteen IV a -laji. Se tarkoittaa, että lajin lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Viitasammakon suojelutaso Suomessa on kuitenkin suotuisa. Viitasammakon levinneisyysalue on aukkoinen - ilmeisesti asiaa ei toistaiseksi tunneta riittävästi. Viitasammakkoa tavataan Perämeren rannikolla kaikenlaisissa kosteissa ympäristöissä, allikoista soihin. Lajin erottaminen tavallisesta sammakosta on vaikeaa muutoin kuin kudun aikaan. Tavallisen sammakon ja viitasammakon ääntely poikkeaa toisistaan selvästi. Liito-oravia selvitettiin 2013 toukokuun päivinä. Siinä yhteydessä tarkistettiin ensimmäisen kerran myös viitasammakolle soveltuvat lammet ja suot. Lammissa oli vielä hiukan jäätä ja myös suot olivat jäässä, vaikka lunta oli enää varjoisimmissa paikoissa. Sammakoista ei näkynyt eikä kuulunut merkkiäkään. Sopivan ajankohdan selvittämiseksi analysoitiin tietoja kutua edeltäneiden päivien lämpötiloista aiempina vuosina. Tosin aiempia tietoja oli niukasti. 16

17 Rana arvalis viitasammakko Vihasniemi 713: Alatalo, Jarkko Rana arvalis viitasammakko Kaakkurineva 713: Alatalo, Jarkko Rana arvalis viitasammakko Letto 713: Alatalo, Jarkko Rana arvalis viitasammakko Letto 713: Alatalo, Jarkko Taulukko 3 Aiemmat viitasammakkohavainnot Hatikka-tietokannasta Nyrkkisäännöksi näytti muodostuvan, että sammakoita kannattaisi etsiä tilanteessa, jossa pakkasia ei olisi ollut noin viikkoon. Tämän jälkeen eduksi olisi ensimmäinen lämpöaalto, jolloin päivälämpötila saisi nousta kerran pari kymmeneen asteeseen. Vuoden 2013 toukokuun yhdeksännen päivän paikkeille näytti syntyvän tällainen ensimmäinen lämpöaalto kolean kevään jälkeen. Illallakin lämmintä oli noin 9 astetta. Tämä arvio osoittautui oikeaksi, ja sammakoitten kutuääntelyä saattoi helposti seurata useammassakin paikassa. Kutua seurattiin iltahämäristä yömyöhään ja takaisin Oulussa oltiin aamuyöllä. (Vuonna 2012 sammakoita yritettiin seurata mutta silloin kutu oli täysin ohi ja ilma liian kolea.) Viitasammakoille - tai ylipäätään sammakoille - näyttää alueella olevan yksi selkeä kokoontumis ja kutupaikka, Sonninnokan lampi (Kartta 5). Tämä lampi - entinen kluuvi - laskee mereen pienen puron kautta Sonninnokan eteläpuolella. Vetensä se saa yläpuoliselta rannikon primäärisuojuotilta ja niihin vesi taas kertyy sulamisvesinä dyynimetsistä ja pohjavetenä. Mainittakoon, että 2012 raportissa on kuva juuri tästä samasta lammesta mahdollisena viitasammakon kutupaikkana, Kuva 11. Viitasammakoiden ääntelyn tallennusta 17

18 Tällä nimettömällä lammella oli 9.5. ehkä satoja viitasammakoita ja paljon vähemmän tavallisia sammakoita. Viitasammakoita kuultiin myös kaikilta yläpuolisilta soilta, mutta muualla oli aina kyse muutamista yksilöistä. Viitasammakoiden yksittäisiä ääniä kuultiin myös Golfalueen lammista ja Tapion tuvan vesimontuista. Ainoa vesistö, josta niiden ääntelyä ei kuulunut oli Golf-alueen huoltorakennuksen alapuolinen suurempi lampi ja sen alapuolinen kluuvi. Tähän selityksen tarjoaa lokkikolonia. Kartta 5. Viitasammakkojen kutu- ja kerääntymisalue. Ortoilmakuva Maanmittauslaitos. Lisenssi. 9. Yhteenveto ja suositukset Kaavoitettavan alueen arvokkaimmiksi kohteiksi katsotaan (1) pohjoisosan liikkuvien dyynien ja harmaiden dyynien yhdistelmä kluuvin laskuojasta pohjoiseen (Keskuskarin hiekkaranta ja dyyni -luontotyyppirajaus, (2) lokkikolonian asuttama kluuvi suoreunuksineen, (3) viitasammakkojen kutualue Sonninnokan suolampareella, (4) mahdolliset liito-oravareviirit Sonninnokan ja Tiironnokan metsissä, (5) upossarpioesiintymä Sonninnokasta pohjoiseen laitumen kohdalla ja (6) maankohoamisrannikon primäärisoiden sarja, jollainen on Sonninnokassa. Sonninnokassa siihen liittyy myös pienialainen tervaleppäluhta. (Tervaleppäluhtia ei katsottu luonnonsuojelulain tarkoittamaksi tervaleppäkorveksi.) Edellä mainitut luontotyypit ovat uhanalaisia luontotyyppejä ja/tai luontodirektiivin luontotyyppejä. Niitä on suojeltu myös Rahjan saariston Natura-alueella. Mutta hiekkarantojen ja kluuvin suojelulla on vahvempi lainsäädännöllinen perusta. Hiekkarannat on luonnonsuojelulain suojelema luontotyyppi, ja kluuvi taas on vesilain suojaama. Rannikon soiden sukkessiosarjoilla ei ole suoranaista lainsäädännöllistä perustaa, mutta niiden suojelu on hyvin puutteellista. Siksi suositellaan, että edellä mainitut alueet säästetään rakentamiselta ja että huolehditaan myös näiden vesitalouden säilymisestä ennallaan. Alueelta tehtiin liito-oravaselvitys ja viitasammakkoselvitys. Sonninokan ja Tiironnokan seudulta on aiempia tietoja liito-oravien reviireistä, viitasammakko- natans oy

19 tiedot taas ovat Hiekkasärkkien pohjoispuolelta. Kumpaakaan lajia ei tavattu v selvityksissä, mutta ajankohta oli myös liian myöhäinen tehtiin täydennysselvitykset liito-oravien ja viitasammakkojen osalta. Liito-oravia etsittiin 2012 erityisesti Tiironnokan ja Sonninnokan kuusivaltaisista sekametsistä ja 2013 rannan tonteilta, linnunpöntöistä ja ullakoilta. Selvitykset tehtiin ns. papanamenetelmällä. Reviirejä tai ruokailupuita ei kuitenkaan löydetty. On kuitenkin mahdollista, että liito-oravat palaavat alueelle. Siksi on syytä ylläpitää Sonninnokan ja Golf-kentän välinen rantareitti tiheäpuustoisena. Direktiivilajina viitasammakon lisääntymispaikkoja ei saa tuhota eikä sen elinalueita merkittävästi heikentää. Sonninnokan lampareen tulisi siis jäädä ennalleen. Viitasammakon suojelutaso Suomessa on suotuisa. Viitasammakot näyttävät viihtyvän myös kaivetuissa lampareissa, mutta niihin tulisi jättää matalia niittymäisiä reuna-alueita. Jos siis Sonninnokan - Tiironnokan takaiseen suoketjuun suunnitellaan vesipeilin luovia lampiketjuja, ruoppauksessa on syytä olla varovainen. Soista tulisi ruopata auki vain keskiosia tai tällä hetkellä vetisiä osia. Soille on syytä jättää myös ranta-osia, saraikkoja. Kolmas kesälle 2013 sisällytetty täydennys koski ruijanesikkoesiintymää Sonninnokan ja Tiironnokan tienoilla. Esiintymän nimi, Life-projektin alkuperäiset astekoordinaatit ja ELY-keskuksen ilmoittamat koordinaattimuunnokset ovat niin ristiriitaisia, että tiedosta ei voi päätellä onko esiintymä ollut Sonnin- vai Tiironnokalla vai jossain välissä. Kyseinen alue tarkastettiin kuitenkin eikä ruijanesikkoa havaittu. Tarkemmat tiedot ovat liitteessä. Kartta 6. Yhteenvetokartta 19

20 Kirjallisuutta Ala-Risku, Terhi. (2010): Asemakaavojen luontoselvitykset Kalajoki Itä-Ymmyrkäinen, Plassi ja Rahjan satama. FCG Oy (2010): Kalajoen satama. Suunnitellun maa-ainesten ottoalueen sekä sataman laajennusalueen luontoarvojen tarkastelu. Hatikka, Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokanta, ote Näpänkangas, Jouni, Ote Hertta-tietokannan uhanalaistiedoista. Sähköposti Oulun yliopiston kasvimuseon kenttäkorttiarkisto Raunio, A. ym, Suomen luontotyyppien uhanalaisuus. - Osa 2. Suomen ympäristö 8 / Ryttäri, T., Kalliovirta, M., Lampinen, R. 2012, Suomen uhanalaiset kasvit. Helsinki Sigma Konsultit (2004): Rahjan satama-alueen luontoselvitys Marko Sievänen ja Hannu Tikkanen (2002), Rahjan saariston Natura 2000-alueen luonnonhoitosuunnitelma. LIITE I Uhanalaiset kasvit ja eläimet suom uhanal paikka Latitude Longitude liito-orava VU Piekkonniemi-Sonninnokka d liito-orava VU Piekkonniemi-Sonninnokka e liito-orava VU Piekkonniemi-Sonninnokka f , , , , , , ruijanesikko VU Sonninnokka? , , upossarpio EN Sonninnokka a , , upossarpio EN Sonninnokka b , , upossarpio EN Sonninnokka c , , upossarpio EN Sonninnokka c , , ahonoidanlukko NT (RT 3a) Keskuskari, dyyni perämerensilmäruoho NT(RT 3a) Keskuskari, dyyni , Taulukko 4. Kaavoitusalueiden uhanalaiset. Koordinaatisto ETRS-TM- 35FIN. Kaksi viimeistä havaintoa Lassi Kalleinen, muut Hertta. 20

21 LIITE 2 Liitekartat Liitekartta 1. Upossarpion (Alisma wahlenbergii) esiintymiä särkillä Liitekartta 2. Ruijanesikon epävarma esiintymäpaikka Tiironnokan edustan ruijanesikkoesiintymän tarkastus Hertta-tietokannassa on Rahja Life -projektissa tallennettu tieto ruijanesikosta Tiironnokalta tai Soninnokalta. Tieto on ristiriitainen. Se on muunnettujen koordinaattien mukaan Tiironnokalta (alkuperäiset koordinaatit N E ja muunnetut YKJ : ), mutta nimeksi on (virhellisesti?) annettu Sonninnokka. Alkuperäiset astekordinaatit - tulkittuna WGS84-koordinaateiksi - osoittavat mantereelle Tiironnokan ja Sonninnokan puoliväliin. Jos alkuperäinen esintymän nimi Sonninnokka taas on oikein, ovat koordinaatit virheelliset. Kasvupaikasta ei ole kirjallista kuvausta. Havainto on vuodelta Esiintymän koko on ollut 3 x 4 m ja yksilöitä on ollut noin 150. Koska tieto on näin epävarma, sitä ei esitetä kartalla. Muunnetut YKJ-koordinaatit osoittavat jo pusikoituneelle alueelle. Tiironnokan edustalle on syntynyt kuitenkin uutta maata eli kasvittunut särkkä, joka matalalla vedellä ulottuu kiinni mantereeseen. Tämä särkkä sopisi osoitettua paikkaa paremmin nykyiseksi kasvupaikaksi. Ruijanesikkoa etsittiin tältä alueelta, mutta myös muualta Keskuskarin ja Kesärannan välisiltä rannoilta, myös Sonninnokalta. Ruijanesikkoesiintymän tarkastus tehtiin 8.6. mikä saattaa tuntua aikaiselta. Ruijanesikko kukki v kuitenkin jo pari päivää aiemmin mm. Haukiputaalla Oulun pohjoispuolella. 21

22 Vedenkorkeus aamulla oli noin 10 cm alle keskiveden. Tarkastuksen olosuhteet ja ajoitus olivat siis ihanteelliset. Ruijanesikkoa ei paikalla kuitenkaan havaittu, ei kukkivana eikä lehtiruusukkeina. Rantaniittyjen kasvillisuus koostuu nykyään seuraavista lajeista. Suurimpia kasvustoja muodostavat keskiveden alapuolella luikat (Eleocharis palustris ja E. uniglumis), järviruoko (Phragmites australis) ja suolasara (Carex halophila). Edellisiä hieman ylempänä kasvavat rönsyrölli (Agrostis stolonifera), luhtakastikka (Calamagrostis stricta) ja punanata (Festuca rubra), kukin yleensä omina vyöhykkeinään tai mosaiikkimaisina laikkuina. Suolavihvilää (Juncus gerardii) on jonkin verran edellisten seassa. Muita tyypillisiä ja rannan tavanomaisia lajeja ovat: merivihvilä (Juncus balticus), merihanhikki (Potentilla anserina ssp. egedii), luhtakuusio (Pedicularis palutris), merisuolake (Triglochin maritima) ja jokapaikansara (Carex nigra ssp. nigra). Merestä nousevalle särkälle oli jo tarrautunut myös muutamia lehtipuiden taimia. - Ruijanesikko kasvaa usein tupassaran seurassa (Carex nigra ssp. juncella). Sitä näillä rannoilla kasvaa vain niukasti. Liitekartta 3. Silmälläpidettävät ahonoidanlukko (ylh) ja perämerensilmäruoho (alap.) Liitekartta 4. Liito-oravareviirit aiemmin tunnettuja esiintymiä (Hertta 2012). Tiironnokan -Sonninnokan väliltä ei löydetty reviirejä 2012 eikä pihoilta