VARAMIESPALVELU-YHTIÖIDEN ASIAKASLEHTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARAMIESPALVELU-YHTIÖIDEN ASIAKASLEHTI"

Transkriptio

1 VARAMIESPALVELU-YHTIÖIDEN ASIAKASLEHTI nro 4 kevät Matkakohteeksi Saarenmaa Diili jakaa mielipiteet Haluatko kirjoittajaksi? Janne Niinimaan PALUU KASVATTI- SEURAN RIVEIHIN Svensk resumé Eestikeelne kokkuvõte

2 PÄÄKIRJOITUS Kehittyvä markkinajohtaja Helmikuussa 2005 julkaistun Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrin mukaan suomalaiset yritykset kuvaavat tilannettaan melko normaaliksi. Teollisuudessa tuotantomäärät tosin kasvoivat selvästi vuoden lopulla. Rakennusalan tilanne on melko normaali, ja alalle odotetaan jälleen kevään edetessä vuodenaikaan liittyvää kasvua. Palveluyritysten kasvu on puolestaan ollut tasaista, ja senkin näkymät ovat varsin hyvät. Kaikilla aloilla odotetaan henkilöstömäärien lisääntyvän jonkin verran. Työvoimaa vuokraavien henkilöstöpalvelualan yritysten liikevaihto on kasvanut keskimäärin prosentin vuosivauhtia. Alan kovasta kehityksestä huolimatta Varamiespalvelu-Yhtiöt on jatkuvasti kasvanut selvästi nopeammin kuin ala keskimäärin. Viime vuonna liikevaihtomme oli yli 75 miljoonaa euroa, ja kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 24 prosenttia. Vuoden 2004 aikana Suomessa ja Virossa avattiin 14 uutta Varamiespalvelun palvelualuetta. Työllistämme päivittäin jo yli työntekijää vakituisen henkilöstön määrä on 120. Kehitys on siis ollut kaikin puolin suotuisaa. Varamiespalvelun kattavaan valtakunnalliseen palveluverkostoon kuuluukin jo yli 50 palvelualuetta. Tämä takaa saman palvelun samoin ehdoin koko maassa. Ketjun valtakunnallinen osaaminen on onnistuttu yhdistämään menestyksellisesti yhteyshenkilöidemme hyvään paikallisen liike-elämän tuntemukseen myös suurten keskusten ulkopuolella. Uusi vuosi tuo Varamiespalvelulle alan markkinajohtajana uusia haasteita. Tavoitteena on jatkaa arvokeskustelua ja pitää yrityksen arvot mukana arjessa. Osaamista ja toimintaa kehittämällä takaamme hyvän, kustannustehokkaan ja oikeaaikaisen palvelun niin henkilöstömme työpanosta vuokraaville yrityksille kuin työntekijöillekin. Henkilöstökoulutuksella tehostamme sekä asiakashallintaa että eri asiakaskohderyhmien suhdemarkkinointia. Varamiespalvelun aluepäälliköt ovat mukana CRM-hankkeessa, ja kaikki franchisingyrittäjämme suorittavat vuoden aikana Yrittäjän Erikoisammattitutkinnon. Kiristyvä kilpailu työntekijöistä luo sekin mahdollisuuksia menestykseen: tavoitteemme on jatkossa kouluttaa ja perehdyttää työntekijäasiakkaitamme entistä laajemmin. Varamiespalvelu on aina ollut alansa edelläkävijä ammattiliittoyhteistyössä. Toimiva yhteistyö on vuosien varrella taannut meille työrauhan. Kuluvana vuonna toteutamme yhdessä Palvelualojen Toimialaliiton ja Taloustutkimuksen kanssa asiakastyytyväisyystutkimuksen, jonka avulla kehitymme entistä asiakaslähtöisemmäksi. Ammattitaitoisen ja työhönsä sitoutuneen henkilöstön avulla takaamme parhaan palvelun kustannustehokkaasti ja kilpailukykyiseen hintaan. Jukka Antila, toimitusjohtaja SISÄLTÖ Kehittyvä markkinajohtaja Pääkirjoitus... 2 Varamiehen onnenpotku Väliaikaisesta vakituiseen työsuhteeseen... 3 Pelikenttien keikkatyöläinen Janne Niinimaa kiekkoilee nyt Suomessa... 4 Se on voiteen vika, jos suksi ei luista Startexilla tämä tiedetään... 6 Lapin kullan kimallus Rainer Kaplilla on kultakuume... 8 Tukkijoella tavataan Kulttuurihistoriaa Lustossa... 9 Dunlop Hiflex saa massat liikkeelle Esittelyssä Dunlop Hiflex Turun taidemuseo ja Varamiespalvelu yhteistyöhön Tekemisen paloa Varamiespalvelun palkkahallinnossa homma toimii Varamiespalvelu edelläkävijänä tuulta halkomassa Haastattelussa toimitusjohtaja Jukka Antila Unohtumaton Saarenmaa Läheltäkin löytyy monipuolisia matkakohteita Diili: TV-kevään puheenaihe Ohjelma Olli Rikalan näkökulmasta Arkista pakerrusta ja tähtihetkiä Mitä kirjoittajan työ vaatii? Työelämän kaverukset Porvoo-Loviisassa naiset päättävät.. 18 Pätkä töistä Niklas Herlinin kolumni Eestikeelne kokkuvõte Svensk resumé Ristikko Lyhyesti Yhteystiedot Varamiespalvelu-Yhtiöt on yksityinen työvoimapalveluja tuottava yritysketju, joka vuokraa ja rekrytoi työvoimaa kaikille aloille useimpiin työtehtäviin. Vuonna 1988 perustettu yritys toimii franchisingperiaatteella 55 palvelualueella Suomessa ja Virossa, ja se on alansa suurin toimija Suomessa sekä liikevaihdon että palvelualueiden määrän suhteen. Ketjun kokonaisliikevaihto vuonna 2004 oli 75,3 miljoonaa euroa, kasvua edellisestä vuodesta oli 24 prosenttia. Päivittäin Varamiespalvelu työllistää yli henkilöä. Det Norske Veritas on myöntänyt Varamiespalvelulle vuonna 1999 koko ketjun kattavan laatusertifikaatin, joka päivitettiin syksyllä 2002 vastaamaan ISO 9001:2000 -sertifikaattia. Varamiespalvelu-Yhtiöt on Elinkeinoelämän keskusliittoon (EK) kuuluvan Palvelualojen Toimialaliitto ry:n jäsen. Varamiespalvelu-Yhtiöiden asiakaslehti Päätoimittaja Jani Suominen Toimitus Enala//Hyysalo Oy (Carina Berg, Katri Kallionpää, Sari Kelkka, Anna Korpi-Kyyny, Sari Lommerse) ja Minna von Weissenberg Julkaisija Suomen Varamiespalvelu Oy Osoite Maariankatu 6 b, Turku Puhelin (02) Faksi (02) Sähköposti asiakaslehti@varamiespalvelu.fi Taitto Enala//Hyysalo Oy, Tiina Valve Valokuvat Vesa Aaltonen, Jari Aikio, Sanna Koivusaari, Anne Nylund, Tomi Parkkonen, Harri Pälviranta, Petri Torvelainen, Töölön Matkatoimisto Oy ja Rainer Kaplin albumi Kannen kuva Jari Aikio Paino Forssan Kirjapaino Oy Painosmäärä kpl Kotisivut Ilmoitukset puh. (02) VARAMIESPALVELU

3 Usein käy niinkin, että Varamiespalvelun vuokratyöntekijä jää sille tielleen. Varamiehen onnenpotku K un Anna Kallio viime kesänä sai Varamiespalvelun kautta työkeikan Soitin Laine Oy:n toimistohommiin, oli kaunis kesäpäivä, ja houkutus kieltäytyä työtarjouksesta oli suuri. Kiltisti Anna kuitenkin otti työtarjouksen vastaan. Nyt jälkikäteen hän toteaa sen olleen onnenpotku. Viiden viikon työkomennus nimittäin venähti vakituiseksi työpaikaksi, ja helmikuussa Anna nimitettiin yrityksen talous- ja henkilöstöpäälliköksi. Hoidan kaikkea henkilöstöhallintoon liittyvää, kontrolloin rahaliikennettä ja tuotan raportteja johtoryhmälle tulevaisuuden suunnittelua varten. Välillä keitän kahvia tai siivoan varaston mappihyllyjä eli teen kaikkea mahdollista olen sitä mieltä, että kaavoihin ei kannata kangistua koskaan! Anna ilmoittautui työnhakijaksi Varamiespalveluun täyttämällä lomakkeen internetissä. Hotellihallintoa opiskellut verhoilija ja entisöijä toivoi ensisijaisesti toimistotöitä. Ajattelin kokeilla sellaista työnhakumenetelmää. Olin toiminut hotelli- ja kahvila-alan yrittäjänä kymmenen vuotta, ja oli sellainen väli, etten oikein tiennyt mitä tekisin. Lomakkeen täyttämisen jälkeen Anna kävi Varamiespalvelussa haastattelussa, josta noin viikon kuluttua tuli jo työtarjous. Soitin Laineen työ oli Annan ensimmäinen Varamiespalvelun kautta saama tehtävä. Nyt työntekijöitä palkkaavana osapuolena Anna aikoo tarvittaessa taas kääntyä henkilöstövuokrausyrityksen puoleen. Jos tarvitsemme nopealla aikataululla työntekijöitä, otan varmasti yhteyttä Varamiespalveluun. Anna Kallion työkeikka poiki vakituisen työpaikan. VARAMIESPALVELU 3

4 Jääkiekkoilija Janne Niinimaan, 29, työtalvi on ollut poikkeuksellinen. NHL:n työsulun vuoksi New York Islandersin puolustaja on viettänyt ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen talven kotikaupungissaan Oulussa ja pelannut kasvattijoukkueensa Oulun Kärppien pelipaidassa. 4 VARAMIESPALVELU

5 Pelikenttien keikkatyöläinen Niinimaata luonnollisesti harmittaa maailman kovimman jääkiekkoliigan ja lajin keulakuvan ristiriidat, mutta henkilökohtaisella tasolla siitä irtoaa hänelle jotain hyvääkin. Jännää, että tuli tällainen mahdollisuus tulla pelaamaan kotikaupungin joukkueeseen. Työsulkuun liittyy paljon negatiivista, mutta plussaa on se, että saa olla kotona, Niinimaa sanoo. Talven Niinimaa on paitsi asunut ja pelannut Oulussa, myös nautiskellut olostaan kesämökillään Kiimingissä. Yllättävä breikki NHLurassa on tuonut hänelle mahdollisuuden harrastaa suuria intohimon kohteita, kalastusta ja metsästystä. Viime syksy oli ensimmäinen pitkään aikaan, että pääsin metsälle. Edmontonissa käytiin metsällä jatkuvasti, mutta New Yorkissa se on vähän hankalaa. Niinimaa on liikkunut luonnossa koko ikänsä. Luontoon liittyvät myös kiekkouran jälkeistä elämää koskevat suunnitelmat. Suunnitelmissani on opiskella sitten, kun jääkiekkoura loppuu. Yksi vaihtoehto on opiskella eräoppaaksi. Musiikki on toinen intohimoni, vaikka en soitakaan mitään instrumenttia. Voisin tehdä jotain promootiohommaa tai vastaavaa, auttaa nuoria bändejä eteenpäin. Maailma vei parikymppisenä Tähänastisessa elämässään Niinimaa ei ole ehtinyt tehdä paljon muuta kuin pelata jääkiekkoa. Hän on heilunut mailan varressa siitä asti, kun veti ensimmäisen kerran 5- vuotiaana luistimet jalkaansa. Ensimmäisen sopimuksensa Oulun Kärppien kanssa hän teki 15-vuotiaana. Kärppien jälkeen kotiseu- rana toimi kolmen vuoden ajan Jokerit. NHL-urasta Niinimaa haaveili jo pikkupoikana. Kun hänet 18-vuotiaana varattiin Philadelphia Flyersiin, vietti hän vielä kaksi vuotta kotimaassa käydäkseen loppuun lukion ja armeijan. Nyt takana on kahdeksan NHL-kautta. Ensimmäiset puolitoista kautta kuluivat Philadelphia Flyersissä, sitten seurasi aika Edmonton Oilersissa Kanadassa ja viimeksi New York Islandersissa. Niinimaa sanoo jääkiekkoilijan olevan tavallaan keikkatyöläinen. Työpaikka voi varsinkin NHL:ssä vaihtua tiuhaan ja myös kesken sopimuskauden. Toisaalta meillä on taatut sopimukset eli sopimuksen mukainen palkka maksetaan, vaikka työpaikka vaihtuukin. Muunlaisesta työelämästä Niinimaalla on kokemusta vain muutamalta kesältä. Isällä on rakennusfirma, joka rakentaa Oulun alueelle taloja ja rivitaloja. Olen ollut rakennuksilla kesäisin hanttihommissa. Ison omenan vilinässä Niinimaa asuu New Yorkissa yksin, mutta saa usein seuraa rapakon takana vierailevasta siskostaan ja muista sukulaisista ja ystävistä. Muutto kotoisasta Edmontonista isoon omenaan oli aikamoinen muutos. New Yorkissa on niin valtavasti ihmisiä. Ollaan kuitenkin jenkkien sydämessä, maailman vilkkaimmassa kaupungissa. Ensin tuli aikamoinen alkushokki, mutta kyllä siihen on tottunut. Niinimaa on ehtinyt kokea jääkiekkourallaan paljon. Hän oli Suomen maajoukkueen nuorin pelaaja, kun joukkue voitti MM-kultaa vuonna Olihan se huimaa. Olin siinä vaiheessa nuorisomaajoukkueessa, ja miesten joukkueessa pelasin vasta viimeisissä harjoituspeleissä. Minut otettiin suoraan kisajoukkueeseen. Pelasin Jutilan Timon pakkiparina: pääsin pelaamaan ja voittamaan maailmanmestaruuden esikuvani kanssa. Niinimaa on noussut välillä otsikoihin muutenkin kuin mestaruuksista puhuttaessa. Esimerkiksi viime syksyn Summas-jupakkaa on hänen mielestään vatvottu enemmän kuin tarpeeksi. Hän ei piittaa julkisuudesta mitenkään ylettömästi. Julkisuus kuuluu ammattini puolesta asiaan. Sen kanssa pitää olla sinut, mutta juorulehdet ovat ihan höpöhommaa. Jokainen tekee kuitenkin päätöksensä siitä, kuinka paljon haluaa tuoda yksityiselämäänsä julkisuuteen. Minä kommentoin kiekkoasioita ja sillä hyvä, en tykkää esimerkiksi kotiani esitellä. Tulevaisuus näyttää pelataanko NHL:ssä ensi kaudella normaalisti. Niinimaalla on vielä kaksi seuraavaa vuotta sopimus voimassa. Sen lisäksi hänellä ei toistaiseksi ole suurempia suunnitelmia. Paitsi: Stanley Cup pitäisi voittaa. Se on tavoite, mutta katsotaan, miten terveys kestää ja intoa riittää. Janne Niinimaan uran kohokohdat: SM-kulta Jokereiden riveissä 1994 ja 1996 MM-kulta Tukholmassa 1995 Olympiapronssi Naganossa 1998 VARAMIESPALVELU 5

6 Se on voiteen vika, jos suksi ei luista 6 VARAMIESPALVELU

7 Suksivoiteita ja voitelutarvikkeita valmistava ja myyvä Startex pitää huolen siitä, että Suomen ja monen muun maan hiihtäjillä suksi luistaa. Vuodesta 1981 asti toiminut yritys lykkii varmalla tasatyönnöllä Hollolasta maailmalle. Startexin tuleva toimitusjohtaja Jukka Järvinen työskenteli 70-luvulla suksiteollisuuden palveluksessa ja opasti suomalaisia hiihtoturisteja Alpeilla. Omasta kokemuksesta syntyi ajatus suksivoiteita valmistavasta yrityksestä. Lasikuitusuksien tullessa markkinoille olin aktiivisesti mukana alppihiihdossa. Olin jo siellä tottunut vastaavanlaisiin suksiin ja tutustunut myös luistovoiteisiin. Maastohiihdon puolella suksivoiteet eivät mielestäni kehittyneet tarpeeksi nopeasti, joten näin siinä mahdollisuuden, Järvinen muistelee. Tuotekehitys on keskeisin osa Startexin toimintaa ja siihen panostetaan kaikki käytettävissä oleva energia ja varat. Tuotekehitys lähtee usemmiten uusista innovaatioista, joiden uskotaan olevan haluttuja tai muuten laadullisesti entistä parempia. Viime vuonna lanseerattu Start Grip Tape -pitoteippi oli tyypillinen uuden innovaation alkuun laittama tuote, kertoo Järvinen. Patentteja Startex on hakenut muutamalle tuotteelle ja valmistusmenetelmälle, joiden arvellaan kestävän pidempään. Yrityksen 25 työntekijästä tuotekehityksessä työskentelee kokopäiväisesti kolme henkilöä, mutta tuotteiden jatkokehitys tapahtuu isommalla joukolla. Kehitystyön apuna käytämme mm. Valtion teknisen tutkimuskeskuksen ja Tampereen teknillisen korkeakoulun asiantuntevaa tutkijajoukkoa. Alamme kausivaihtelut ovat hyvinkin suuria. Varamiespalvelun avulla olemme joustavasti voineet tasoittaa ruuhkahuippujen epätasapainoa. Tuotekehitystyö on ollut ilmeisen onnistunutta ja vuosien varrella Startexille on myönnetty useita palkintoja innovatiivisuudesta. Tärkein niistä on presidentti Tarja Halosen viime syksynä myöntämä INNO- SUOMI palkinto. Se toi paljon julkisuutta ja kannusti meitä jatkamaan sitä tietä, jonka olemme valinneet, Järvinen toteaa. Tuotteita kilpaurheiluun ja harrastelijoille Startexilla on useita sopimuksia eri lajiliittojen kanssa. Esimerkiksi Suomessa sopimukset on tehty maastohiihto-, hiihtosuunnistus-, ampumahiihto-, alppihiihto-, mäki- ja yhdistetyn joukkueen sekä telemarkjoukkueen kanssa. Lisäksi tuemme joitakin lumilautailijoita ja ski cross -laskijoita. Vanhimmat sopimuksemme ovat 80-luvun lopulta ja jatkuvat edelleen, Järvinen kertoo. Yleensä sopimukset ovat voimassa olympiadin kerrallaan, joten nykyiset sopimukset jatkuvat Torinon olympialaisiin Tällä kaudella suurin osa tuoteuutuuksista oli suunnattu kilpapuolelle. Olemme tehneet selkeän jaon eri tuoteryhmien välillä. Tämä tarkoittaa sitä, että tarjoamme harrastehiihtäjille entistä helppokäyttöisempiä ratkaisuja, kuten pitoteippejä ja luistoliinoja. Kilpahiihtoon taas tarjoamme entistä parempia vaihtoehtoja, valikoiman laajuudesta ja hinnasta tinkimättä, hän selventää. Harrastehiihdossa on kyse massatuotteista, kun taas kilpapuolella yksikköhinnat nousevat selvästi korkeammiksi, vaikka käyttäjämäärä on pienempi. Lopputuloksen kannalta molemmat ovat tärkeitä. Emme tule tulevaisuudessa unohtamaan kumpaakaan käyttäjäryhmää, vaan panostamme molempiin täysipainoisesti, Järvinen lupaa. Ei mikään perässähiihtäjä Startexin tuotanto ja liikevaihto ovat jo kolmatta vuotta noin 50 %:n kasvuvauhdissa. Ensi vuonna kasvuvauhdin uskotaan hieman kiihtyvän. Suomen markkinoilla Startex on ylivoimainen noin 50 % markkinaosuudella, joten lähes kaikki kasvu tulee viennistä. Suurin potentiaali on entisen Itä-Euroopan ja Kiinan markkinoilla. Seuraavan kolmen vuoden aikana lanseeraamme melko joukon uusia tuotteita. Uutuudet tulevat sekä nykyiselle toimialallemme että uusille sektoreille, Järvinen paljastaa. Suomalaisuus on ollut Startexille etu varsinkin maastohiihtovoiteiden viennissä. Meitä pohjoismaalaisia kun pidetään kaikkialla maailmassa maastohiihdon osaajina. Toisaalta osaamistamme alppihiihtovoiteiden kehittämisessä hieman epäillään, koska meillä ei ole suuria vuoria, eikä sitä kautta lajin osaamista ja perinteitä. Tämä on onneksi muuttumassa eduksemme Palanderin ja Poutiaisen ansiosta, hän myhäilee. Suomalaisten hiihtäjien ahdinko viime vuosina ei ole vähentänyt hiihdon harrastajamäärää, päinvastoin. Kuitenkin aivan viime aikoihin asti voitelu on ollut suuri este hiihtoharrastukselle. Kehittämämme pitoteippi ja luistoliina ovat selvästi madaltaneet kynnystä aloittaa hiihtoharrastus. Viime talvi oli tässä merkittävä suunnanmuuttaja, ja on varmasti osaltaan vaikuttanut meille myönnettyjen innovaatiopalkintojenkin saamiseen. Suuri apu on ollut myös sauvakävelyn suosiosta liikuntamuotona, jota on ollut helppo jatkaa talvella suksien kera, Järvinen pohtii. Itsekin hiihtoa harrastava toimitusjohtaja lähtee ladulle tai laskettelumäkeen aina, kun aikataulu sen sallii. Kesän ehdoton ykkösharrastus on golf, joka on mielekästä vastapainoa kiireisen talven jälkeen. Kevään hohtaville hangille Järvinen antaa seuraavan vinkin: Keväällähän olosuhteet ja ilmat ovat useinmiten parhaat mahdolliset. Aurinko paistaa ja aamun pakkasen jälkeen ilma lämpenee sopivaksi ulkoilusääksi. Ei muuta kuin Startpitoteippiä pidoksi ja luistoliinaa luistoksi ja hiihtämään, hän kehottaa. VARAMIESPALVELU 7

8 Äänekoskelainen Rainer Kapli on potenut kultakuumetta jo liki 30 vuotta. Vuosien saatossa harrastus on edellyttänyt joustoa sekä työnantajilta että vaimolta. Lapin kullan kimallus Kevään lähestyessä Rainer Kaplin kultakuume kohoaa aste asteelta. Kullankaivuu on kuulunut miehen harrastuksiin jo vuodesta 1978 lähtien, eikä sitä hänen omien sanojensa mukaan lopeteta kuin vasta haudassa. Tämä homma alkoi ihan puolivahingossa, kun kuljin paljon Lapissa kalalla. Kerran käytiin huvin vuoksi Tankavaaralla tutustumassa kullankaivuuseen ja vanhojen partojen opastuksella löydettiinkin joitakin hippuja. Sanotaan, että kun näet kultaa, älä vain koske siihen muuten kuume tarttuu heti. Tottahan se oli. Vuosien varrella kullankaivuuinnostus on kasvanut entisestään. Ovatpa menetelmätkin kehittyneet ja tehostuneet. Kun kärpänen oli kunnolla puraissut, piti tietysti perustaa omat valtaukset ja kaikki. Lapio ja ränni -systeemillä kaivettiin Kutturantiellä, Ivalon eteläpuolella seitsemän vuotta, se oli raakaa ruumiillista työtä. Kultaa löytyi kuitenkin aina sen verran, että kipinä säilyi. Jonkun ajan kuluttua ostettiin moottorilapio ja siirryttiin koneelliseen kaivuuseen. Ja aina kun edellinen valtaus meni umpeen, haettiin uusia. 70-luvun lopulta olen viettänyt kesät aika tarkkaan näissä merkeissä. Rikastuuko sillä? Onko kullankaivuu harrastuksena sitten tulonlähde vai menoerä? Jotkut sillä varmasti rikastuvatkin, isommat kaivinkoneyrittäjät saavat kesässä kokoon ehkä kymmenen kiloa kultaa. Oma tavoite on kuitenkin se, että saa kulut katettua. Ja jos löytää hyvin hippuja, voi jäädä joskus vähän voitollekin. Tähän mennessä suurin löydökseni on 16-grammainen. Aarteenetsijänä sitä tietysti aina ajattelee, että joskus kohdalle voi tulla se suuri löytökin. Miten tähän aarteenmetsästykseen mahtaa suhtautua kaivajan lähipiiri, vaimo ja kaksi poikaa? Vaimo oli aluksi monta vuotta mukana näissä hommissa. Nyt hän on jättänyt osallistumisen vähemmälle, mutta antaa silti minun touhuta. Olen minä kiitokseksi teettänyt hänelle koruja löytämistäni hipuista ja hän on todennut muutenkin että ei siinä auta Maamme-laulukaan, kun se sinne lähtee. Se on vain sellainen juttu, että kun on kerran tämän kipinän saanut, niin se on menoa. Suomen viisi suurinta rekisteröityä isomushippua g Evert Kiviniemi, Luttojoki, Laanila g Aleks Kiviniemi, Hangasoja, Laanila g Juhani Kangas & Risto Telilä & Eeva ja Lauri Ollila, Miessijoki, Lemmenjoki g Marjut Telilä, Miessijoki, Lemmenjoki g Jouko Virtanen, Tankavaara 1950 Vaikka veri vetää Rainer Kaplin joka kesä kullankaivuupuuhiin, hän antaa arvoa myös tavalliselle päivätyölle. Työstä saa tietysti toimeentulon ja leivän. Sosiaalinen kanssakäyminen ja ammattitaidon säilyttäminen ovat niin ikään työn tärkeitä puolia. 8 VARAMIESPALVELU

9 MUSEOITUA TYÖTÄ Tasapainoilua työn kanssa Kullankaivuusesongin kestäessä toukokuulta pitkälle syksyyn perinteisten päivätöiden järjestäminen on aika ajoin asettanut Kaplille haasteita. 30 vuotta olen tehnyt erilaisia ohutlevytöitä ja ollut hitsaajana sekä isommissa että pienemmissä firmoissa. Yhdellä työnantajalla olen viihtynyt parhaimmillaan 13 vuotta ja kyllä työnantajat ovat yleensä jonkin verran joustaneet tämän kullankaivuun suhteen. Kerran jouduin kuitenkin ottamaan lopputilin, kun oli jo heinäkuu eikä työnantaja vieläkään päästänyt pohjoiseen. Se on vain sellainen juttu, että kun on kerran tämän kipinän saanut, niin se on menoa. Tällä hetkellä Kapli työskentelee varamiespalvelulaisena Outokumpu Distribution Oy:llä Jyväskylässä ja pitää ratkaisua toimivana. Yhdellä työmaalla taannoin kuulin työkaverin kehuvan Varamiespalvelua. Kiinnostuin heti ja siirryin tänne itsekin pari vuotta sitten. Tuntuu olevan ihan minulle räätälöity homma. Varamiespalvelussa ymmärtävät tämän minun hulluuteni ja ovat joustavia. Entä kuinka käy taas lähiviikkoina, joko Moreenimyyriksi ristitty valtaus kajastelee unissa? Kyllä! Eiköhän toukokuun puolessa välissä taas tule lähdettyä kohti pohjoista. Nyt kaikki on hyvin, kun tiedän, että se töiden puolesta onnistuu. Suomalainen hyvinvointi on kotoisin metsästä. Harva kuitenkaan tietää, millä kaikilla tavoilla metsä liittyy siihen keitä me olemme ja miten me maailman hahmotamme. Tukkijoella tavataan nneksi on Lusto, Punkaharjulla toimiva metsä- ja puutalouteen, metsän käyttötapoi- Ohin ja metsäkulttuuriin keskittynyt kulttuurihistoriallinen museo, joka kerää ja tallentaa suomalaiseen metsään liittyvää esineistöä, kuvastoa ja muistitietoa. Linjakasta puuarkkitehtuuria edustavan Luston perusnäyttely kertoo metsiemme historiasta ja tulevaisuudesta. Kierroksella tulevat tutuksi esimerkiksi metsän monet antimet, 1850-luvulla käynnistynyt metsien teollinen hyödyntäminen ja metsän tarjoamien raaka-aineiden jalostaminen paperiksi, tervaksi, soittimiksi Uskomattoman monipuoliseksi materiaalivarastoksi osoittautuvasta metsästä löytyy edelleen myös menestyviä vientiartikkeleita: kotimaisten marjojen ja sienten lisäksi metsästä viedään maailmalle esimerkiksi jä- kälää, turkiksia ja puurakentamisen osaamista. Ja onhan metsällä roolinsa matkailumarkkinoinnissakin. Tästä muistuttaa hienosti perusnäyttelyn osaksi integroitu, Hannoverin EXPO2000 -maailmannäyttelyssä ihastusta herättänyt Hiljaisuuden Huone järvimaisemineen. Perisuomalaisella tukkilaisromantiikallakin on tietysti paikkansa Lustossa. Tässä museossa ei kuitenkaan katsota vain menneeseen. Nykyajan metsäammattilaisuuteen tutustuttavat Metsäkulttuuripäivät keräävät Lustoon kaikenikäisiä metsästä kiinnostuneita vieraita. Perinteitä ja nykyaikaa yhteen solmivan tapahtuman ohjelmassa ovat mm. moottorisahauksen ja metsäkonekuljettajien SM-kisat sekä tukkilaiskisat. Viihtyä voi myös erilaisissa työnäytöksissä, tukkilaistansseissa, Jorma Hynnisen metsäja savottalaulukonsertissa tai naismetsurin elämästä tarinoivassa kesäteatterissa. Ja tietysti metsää saa myös maistaa! Kullanhuuhdontakilpailuissa tarvitaan sekä nopeutta että oikeaa tekniikkaa. Kuvassa juuri kisaurakkansa päättänyt Rainer Kapli Tankavaaran MM-mittelössä kesällä Lapin kullan kimallus -elokuvan joukkokohtauksissa avustanut Kapli rooliasussaan keväällä Metsämuseo Lusto Lustontie 1, Punkaharju, puh. (015) , Avoinna: Toukokuussa ja syyskuussa päivittäin klo Kesäkuusta elokuun loppuun päivittäin klo Lokakuusta joulukuun loppuun ti-su klo VARAMIESPALVELU 9

10 ASIAKKAAT JA VARAMIESPALVELU Dunlop Hiflex saa massat liikkeelle FILE Toimitusjohtaja Lauri Ranki, 55. Insinööri (Tekniska Läroverket i Helsingfors, 1974) ja ekonomi (Helsingin Kauppakorkeakoulu, 1979). Dunlop Hiflex Oy:n toimitusjohtaja vuodesta Sitä ennen viisi vuotta Wihuri Oy:n Autolan toimialajohtajana. Naimisissa, kolmen tyttären ja yhden pojan isä. Se on aika kulunut sanonta, mutta työ käy harrastuksesta. Pyrin kuitenkin pitämään kuntoa yllä sopivin keinoin, nyt talviaikaan hiihtäminen kiinnostaa. 10 VARAMIESPALVELU

11 Dunlop Hiflex Oy on Suomen johtava hydrauliikan, pneumatiikan ja letkujen erikoisliike. Yrityksen tärkeimpiä tuotteita ovat hydrauliletkut ja -liittimet, jotka muodostavat noin 40 prosenttia liikevaihdosta. Turun taidemuseo ja Varamiespalvelu yhteistyöhön -P eriaatteessa me siirrämme paineistettua nestettä, joka saa aikaan toivotun liikkeen esimerkiksi erilaisissa maansiirto- ja metsätyökoneissa, yrityksen toimitusjohtaja Lauri Ranki selventää. Yritys tuo maahan ja myy myös putkistotarvikkeita, matalapaineletkuja ja hydraulikomponentteja. Pneumatiikan puolella tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa erilaiset sylinterit, venttiilit ja liittimet. Hydrauliikkaletkujen ja -liittimien toimittajana Dunlop Hiflex Oy on markkinajohtaja Suomessa noin 40 prosentin markkinaosuudellaan. Asiakaskunta koostuu kone- ja rakennusteollisuusyrityksistä sekä koneenvalmistajista ja urakoitsijoista. Yrityksen liikevaihto on noin 32 miljoonaa euroa. Koko maan kattava myyntiverkosto Dunlop Hiflex on osa englantilaisomisteista Unipoly Hiflex -ryhmää. Yhtiöllä on omat letku- ja liitintehtaat Etelä-Afrikassa sekä myyntiyhtiöt Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Beneluxmaissa ja Saksassa. Suomessa yritys aloitti toimintansa vuonna 1969 nimellä Hi-Flex Oy. Nykyisellä nimellään yritys on tunnettu vuodesta 2002 lähtien. Nyt Dunlop Hiflexillä on Suomessa 13 toimipistettä myymälöineen sekä Viron toimipisteet Tallinnassa ja Tartossa. Pääkonttori ja keskusvarasto sijaitsevat Vantaalla. Vuosien varrella olemme hankkineet toimipisteitä joko perustamalla uusia tai ostamalla jälleenmyyjiä. Tänä päivänä verkosto kattaa koko maan. Lisäksi meillä on Suomessa noin 70 jälleenmyyjää, Ranki kertoo. Suurin Suomen konttoreista sijaitsee Tampereella, jonne on perustettu myös OEM-keskus, jossa tehdään letkuasennelmia hydrauliikka-alalle koko maan kattavasti. Asennelmatuotantoa on muissakin toimipisteissä, mutta suuret tuotantomäärät keskitetään Tampereelle. Olemme hankkineet Tampereen service centeriin parhaat mahdolliset koneet ja tekijät. Näin pystymme tarjoamaan asiakkaille suurtuotannon edut ja varmistamaan tuotteiden korkean laadun. Laajentamissuunnitelmat Virossa ja Venäjällä Dunlop Hiflexillä on 144 työntekijää, joiden lisäksi yrityksessä työskentelee kuukausittain noin vuokratyöntekijää. Pääasiassa vuokratyövoimaa käytetään keskusvarastolla Helsingissä ja Tampereen service centerissä. Vuokratyövoiman käyttäminen on meille hyvä ratkaisu, sillä yrityksemme tuotanto on hyvin syklistä: yhtenä kuukautena on paljon töitä, toisena taas vähemmän, Ranki toteaa. Yrityksen tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu muun muassa markkinoiden laajentaminen Suomen rajojen ulkopuolella. Myyntiverkoston laajentamisajatukset ovat Virossa, jossain vaiheessa ehkä myös Pietarin alueella. Jos asiakkaamme siirtävät tuotantoaan sinne, me menemme mukana. Kotimaassa tavoitteena on pitää markkinaosuus perinteisellä sektorilla ja kasvaa uusilla tuotteilla. Meillä on tarkoitus jatkaa tämän alan markkinajohtajana ja kasvattaa liikevaihtoa 5-10 prosenttia vuodessa. Olemme myös kiinnostuneita ottamaan mukaan lisää tuotteita, jotka soveltuvat asiakaskunnallemme. AAinakin turkulaisten taiteen ystävien maantieteessä tapahtuu tänä keväänä merkittävä muutos, kun Vartiovuoren tähtitornissa vuosia evakossa ollut Turun taidemuseo muuttaa viimein takaisin kaupungin katolla sijaitsevaan graniittilinnaansa. 101-vuotiaan taidemuseon sielukkaaksi omakuvaksi rakennettu avajaisnäyttely avaa polkuja suomalaisen taiteen historian alkuajoista viimeisimpään mediataiteeseen. Näyttelyssä on nostettu esiin myös Turun taidemuseon merkittävän kokoelman muotoutumiseen panoksensa antaneet mesenaatit, lahjoittajat ja taiteen ystävät, joilla on ollut merkittävä rooli osana taidemuseon historiaa ja kokoelman profiloitumista. Suuri yleisö pääsee tutustumaan Puolalanmäen peruskorjattuun taidemuseorakennukseen ja avajaisnäyttelyyn perjantaina 29. huhtikuuta. Turun taidemuseon ja Varamiespalvelun välillä maaliskuussa solmittu yhteistyösopimus tuo Varamiespalvelulle merkittävää viestintänäkyvyyttä taidemuseon pääyritysyhteistyökumppanina. Varamiespalvelun Turun taidemuseolle suuntaama taloudellinen tuki käytetään taidemuseon kokoelma-, näyttely-, tiedotus- ja museopedagogiseen toimintaan. VARAMIESPALVELU 11

12 T Puhalletaan yhteiseen hiileen, vedetään yhtä köyttä ja mitä näitä kliseitä sujuvasta yhteistyöstä onkaan. Varamiespalvelun palkkahallinnosta puhuttaessa niitä on kuitenkin melkein pakko käyttää. ekemisen paloa Varamiespalvelun palkkahallinnossa Kun Varamiespalvelu taannoin teetti kyselyn yrityksen toiminnasta, palkanmaksun virheettömyys sai kiitosta. Se on hyvin se, varsinkin kun otetaan huomioon, että palkkahallinnossa käsitellään noin 7000 palkanmaksutapahtumaa kuukaudessa. Koko Suomen Varamiespalvelun työntekijöiden palkat lasketaan Turussa. On tärkeä laadullinen asia, että palkat ovat oikein. Kun ne lasketaan täällä keskitetysti pystymme vastaamaan siitä, että ne on laskettu oikein, lähtevät ajallaan ja että asiakkaita laskutetaan oikein, hallintojohtaja Tuula Ojanperä sanoo. Keskittäminen on tarpeen myös työn vaativuuden vuoksi. Palkat lasketaan kunkin asiakasyrityksen työehtosopimusta noudattaen. Kaikkiaan palkanmaksussa täytyy hallita noin 80 alan TES. Olisi vaikeaa löytää jokaiselle palvelualueelle henkilö, joka osaisi työehtosopimukset. Ei meilläkään jokainen osaa niitä ulkoa, mutta kun teemme työtä ryhmässä, tieto kulkee. Palkkahallinto työllistää 13 henkilöä, joista kuusi on palkanlaskijoita. Ojanperän mukaan yrityksen palkanlaskijoiden ammattitaitoa ei voi koskaan korostaa liikaa. Kun olemme yrityksen kasvaessa rekrytoineet uusia työntekijöitä, olemme huomanneet kuinka vaativa posti on tulla tällaiseen yritykseen palkanlaskijaksi. Yleensä hakijat ovat tottuneet kuukausipalkkalaisiin, ja heidän mielestään jo 30 ihmisen palkkojen maksaminen on hirveä määrä. Täällä jokainen laskee vähintään 300 henkilön palkat viikos- Hyvän palkanlaskijan pitää olla aina vähän skeptinen: ei saa sokeasti uskoa kaikkea mitä näkee, vaan täytyy osata nähdä sen paperilla olevan tiedon taakse. Pitää olla itsekritiikkiä ja ripaus epäilyä, Jaana Langinkoski-Lindström sanoo. sa, eikä se jää siihen, vaan sen lisäksi tehdään vielä laskuja ja muuta. Palkanmaksun elinkaari Varamiespalvelulla on 55 palvelualuetta, joista osa syöttää palkkatiedot verkossa palkanmaksuohjelmaan. Loput palvelualueet lähet- 12 VARAMIESPALVELU

13 tävät tiedot Turkuun, jossa ne tallennetaan tietokoneelle. Palkanmaksu on työviikon mittainen prosessi. Maanantaina aletaan käsitellä henkilöja asiakastietoja. Seuraavaksi on vuorossa palkanmaksun perusteena käytettävien tuntilappujen tallennus palkkaohjelmaan. Kun palkat on laskettu ja lähetetty pankkiin, tehdään asiakkaiden laskut. Kun laskut postitetaan asiakkaille ympäri maata, eletään perjantai-iltapäivää. Edellä kuvatusta palkanmaksun perusrungosta kuitenkin haarautuu viikon aikana paljon erilaisia tapahtumia ja välillä ongelmiakin. Muun muassa näiden haarautumien vuoksi Varamiespalvelun palkkahallinnossa tiimityöskentely on ensiarvoisen tärkeää. Koskaan ei jää yksin ongelmansa kanssa. Olemme kaikki samalla tavalla vastuussa siitä, että jokaisen yrityksen palkat lähtevät ajallaan ja oikein. Kun tulee uusia työntekijöitä, korostamme, että yhdessä tehdään ja apua saa kysyä, palkkahallinnon työnjohtaja Jaana Langinkoski-Lindström sanoo. Tapahtumat hitsaavat yhteen Talouspäällikkö Hanne Koivuranta puolestaan kiittelee työn ulkopuolisen yhteisen tekemisen positiivista vaikutusta työyhteisöön. Otamme perinteisesti osaa Naisten Kuntovitoseen ja aina yritämme miehiä kovasti mukaan. Tänä vuonna meitä voi jopa onnistaa. Loppukesästä järjestettävään Sata-Dragon -soutuun olemme osallistuneet kaksi kertaa. Perinteeksi ovat muodostuneet palkkahallinnon kevätkauden avajaiset ja kesäkauden lopettajaiset. Myös yhteisiä koulutuspäiviä järjestetään säännöllisesti keväisin ja syksyisin. Kyllä tällaiset tapahtumat hitsaavat mielestäni työporukkaa yhteen. Siinä oppii työkavereista muitakin puolia kuin sen työpuolen, Koivuranta sanoo. Mainiota yhteishenkeä kuvastaa myös se, että palkkahallinnossa ei juuri väki vaihdu. Langinkoski-Lindström muistelee ilmapiirin tehneen häneen vaikutuksen, kun hän reilu vuosi sitten tuli Varamiespalveluun. Olemme Hannen kanssa tuttuja pitkältä ajalta, ja hän aina kehui yhteishenkeä ja työn tekemisen paloa. Kyllä se ihan selkeästi täällä oli, kun tänne tuli. Täällä on sellainen avokonttorin hulina ja yhteisen tekemisen halu. Helmikuun alusta lähtien Varamiespalvelun ohjaksia on pidellyt uusi toimitusjohtaja, Jukka Antila. Jos asiat olisivat menneet toisin, hän voisi olla tamperelainen jääkiekkovalmentaja. Itsestään puhumisen sijaan hän puhuu mieluumin Varamiespalvelusta ja sen tulevaisuudesta. Varamiespalvelu edelläkävijänä tuulta halkomassa H yvältä toimitusjohtajalta vaaditaan Antilan mukaan selkeää ja johdonmukaista linjaa. Sellainen löytyy myös häneltä. Koulutamme henkilöstöämme jatkuvasti ja syvennämme toimialaosaamistamme. Ne tuovat meille arvokasta kilpailuetua ja auttavat meitä palvelemaan asiakkaitamme yhä paremmin. Suurimmiksi haasteiksi Antila mainitsee toimialan imagon kohennuksen ja vastaamisen työelämän vaatimuksiin. Työelämässä kaivataan joustavuutta ja nopeaa reagointikykyä. Myös hyvistä työntekijöistä käydään nykyään kovaa kamppailua. Usko omaan tekemiseen Varamiespalvelun konsepti on Antilan mukaan toimiva ja strategia tarkasti suunniteltu. Sitä toteuttamalla hän uskoo Varamiespalvelun pysyvän markkinajohtajana tulevaisuudessakin. Se ei silti tarkoita paikoilleen jämähtämistä. Olemme dynaamisia ja reagointikykyisiä. Tärkeintä on kuunnella asiakkaita. Olemme hyvin asiakaslähtöisiä ja heidän tyytyväisyytensä on meille elintärkeää, hän painottaa. Askelia ulkomaille Viime vuoden toukokuussa Varamiespalvelu avasi ensimmäisen toimipisteensä Viroon. Palaute lahden takaa oli niin positiivista, että tammikuussa näki päivänvalon jo toinen tallinnalainen toimipiste. Kansainvälisillä markki noilla on paljon potentiaalia ja meillä on sekä työnantajien että työntekijöiden puolella monikansallisia asiakkaita. Palvellaksemme heitä aiomme olla mukana kansainvälisessä kehityksessä myös jatkossa, Antila kertoo. VARAMIESPALVELU 13

14 MATKAILU Niin kaunista muualta ei löytyä saata kuin Saarenmaan nurmien kesäinen yö, lauletaan Georg Otsin Saarenmaan valssissa. Ainutlaatuisuudestaan tunnettu Saarenmaa lukeutuukin nykyään yhdeksi Itämeren arvostetuimmaksi lomakohteeksi, joka tarjoaa jokaiselle jotain. Unohtumaton Saarenmaa V iron suurinta saarta Saarenmaata ei pidetä turhaan alueen vetovoimaisimpana turistikohteena. Yli 1300-kilometrinen rantaviiva houkuttelee kiireettömille pyöräretkille ja nähtävää löytyy laidasta laitaan. Aktiivinen kulttuurielämä ja historian läsnäolo näkyvät erityisesti saaren ainoassa kaupungissa Kuressaaressa. Näyttävät pitsihuvilat, kivitalot ja lukuisat tapahtumat hallitsevat vanhan hansakaupungin katuja. Kuressaaressa on myös eloisa kylpyläkulttuuri, joka tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille. Kaupungista on mahdollista löytää juuri omiin tarpeisiin sopiva majoitusvaihtoehto korkeatasoisista kylpylähotelleista pieniin mökkihuoneistoihin. Alueen ylpeytenä pidetään kuitenkin ehdottomasti 1300-luvulta peräisin olevaa piispanlinnaa, joka on Baltian ainoa alkuperäisen asunsa säilyttänyt keskiaikainen linnoitus. 14 VARAMIESPALVELU

15 Historian aistii kaikkialla Saarenmaan monivivahteinen historia on jättänyt jälkensä suosittuun lomakohteeseen. Aluetta ovat aikoinaan hallinneet niin saksalaiset, tanskalaiset, ruotsalaiset kuin venäläisetkin. Tästä johtuen Kuressaarea on aiemmin kutsuttu saksalaisittain Arensburgiksi. Neuvostoaikana kaupunki tunnettiin puolestaan nimellä Kingissepa. Vuosisatojen ajan Länsi-Viron saarilla oli myös vironruotsalaista asutusta, josta muistona ovat monet ruotsalaisperäiset paikannimet. Lähes kaikki vironruotsalaiset, joita oli esimerkiksi vuonna 1934 noin 7 600, pakenivat saarilta pääasiassa Ruotsiin toisen maailmansodan aikana. Nykyisin Virossa asuu enää kolmisensataa vironruotsalaista. Heistä vain noin kolmekymmentä puhuu ruotsia äidinkielenään. Kuressaaressa sijaitsee suuri saksalainen sotilashautausmaa, joka muistuttaa toisen maailmansodan vaikutuksista alueella. Saarenmaan eteläosassa Tehumardissa käytiin yksi kovimmista Viron maaperällä käydyistä taisteluista, jolloin saksalaiset joukot ottivat yhteen neuvostojoukkojen kanssa. Nykyisin Tehumardin taistelupaikalla kohoaa neuvostoaikana pystytetty monumentaalinen muistomerkki. Toisen maailmansodan jäljet näkyvät luonnossakin vahvasti, sillä suuri osa Saarenmaan eteläisestä ns. Sörven säärestä on yhä autiona. Entisestä asutuksesta muistuttavat ainoastaan vanhat pihapuut ja talonrauniot. Muinaiset perinteet elävät vahvoina Saarenmaalla. Asukkaat käyttävät kansallispukuja erityisesti juhlapäivinä ja valmistavat taidokkaasti erilaisia perinneherkkuja, kuten Saarenmaan limppua ja savuankeriasta. Kauniissa käsitöissä ja värikkäissä kirjailuissa näkyy paikallisten kiinnostus vanhoja valmistusmenetelmiä kohtaan. Monipuolinen luonto Saarenmaa on erityisen kuuluisa koskemattomasta luonnostaan, jota hallitsevat runsaslajinen kasvisto ja tiheät metsät. Alueella kasvaa esimerkiksi kauniita orkideoita ja elää runsaasti harvinaisia perhoslajeja sekä hylkeitä. Saarenmaan sadasta suojelukohteesta huomionarvoisimpiin alueisiin lukeutuu länsirannikolla sijaitseva Vilsandin luonnonpuisto. Kymmenittäin saaria, kareja ja luotoja käsittävän alueen päätavoitteena on suojella rannikkomeren ekosysteemiä ja ylläpitää perinteisiä elintapoja. Vilsandin länsirannalla sijaitsevat Saarenmaan tunnetuimmat lintusaaret, jotka ovat olleet luontoretkeilijöiden suosikkikohteita jo useiden vuosien ajan. Näkemistä jokaiselle Parikymmentä kilometriä Kuressaaresta sijaitsee erikoinen Kaalin kraaterijärvi, joka on muodostunut meteoriitin törmäyksestä vuosituhansia sitten. Sata metriä halkaisijaltaan oleva syvä lampi on arvostettu geologi- nen nähtävyys, jonka vieressä toimii nykyään myös ravintola. Toinen paikallinen erikoisuus on Saarenmaan pohjoisrannikolla sijaitseva Pangan rantatörmä, joka kohoaa parhaimmillaan yli 20 metrin korkeuteen. Täytä puolikannen Saarenmaahan palautelomake ja kuuluu kuutisensataa pienempää osallistu arvontaan, jossa voit voittaa kahden saarta, jotka ovat hengen hotellimatkan kaikki erilaisia. Esimerkiksi lyhyen lisena matkanjärjes- Saarenmaalle. Vastuul- lentomatkan päässä olevalla Ruhnun Matkatoimisto Oy. täjänä toimii Töölön saarella voi ihailla luvulla rakennettua puukirkkoa, joka on yksi vanhimpia puurakennuksia Virossa. Etelärannikolla sijaitsevan Abrukan erikoisuus on puolestaan Virossa harvinainen lehtipuumetsä. Vakituisia asukkaita on pienellä saarella vain noin kolmekymmentä. Muita vierailemisen arvoisia kohteita Länsi-Viron saaristossa ovat muun muassa Vormsin, Muhun ja Kihnun saaret. Saarenmaa tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet monipuoliseen lomanviettoon. Aluetta kehitetään jatkuvasti lomailijoiden toiveita ajatellen. Parasta saarella tulee silti jatkossakin olemaan kiireetön ilmapiiri ja ainutlaatuinen luonto. Ne tekevät Saarenmaasta unohtumattoman matkakohteen kaikenikäisille. Saarenmaa pähkinänkuoressa Saarenmaan maakunta on pinta-alaltaan 2922 km 2. Alueeseen kuuluu kuutisensataa pienempää saarta, joista suurimpia ovat Muhu, Abruka, Ruhnu ja Vilsandi. Asukkaita on kokonaisuudessaan noin ja heistä 98 % on kansallisuudeltaan virolaisia. Saarenmaan ainoassa kaupungissa Kuressaaressa on asukkaita noin , kuntia saarella on yhteensä 15. Keskimääräinen lämpötila kesällä on +19 C ja talvella 1 C. Saarenmaalle järjestetään paljon pakettimatkoja, mutta alue on omatoimikohteenakin suosittu. Saarelle on mahdollista tulla esimerkiksi veneellä, lentokoneella ja omalla autolla lauttayhteyttä hyödyntäen. Lisätietoja kohteesta löytyy osoitteesta Matkailu virkistää kiireen keskellä Työnteko on tärkeää. Aikaiset herätykset ja pitkät työpäivät saattavat kuitenkin väsyttää, vaikka työpaikalla viihtyisikin erinomaisesti. Oman hyvinvoinnin takia kannattaa jättää arki taakseen vapaa-ajalla. Parhaiten irtiotto tapahtuu matkustelemalla, sillä erilaiset ihmiset ja vaihtelevat maisemat piristävät takuuvarmasti. Maailmalla näkee unohtumattomia kulttuureita ja valokuville ikuistetut nähtävyydet lämmittävät pitkään loman jälkeenkin. Suomalaisten suosituimpia lomakohteita ovat Kanarian Saaret ja Etelä-Espanja. Lähempääkin toki löytyy paljon tutustumisen arvoisia matkakohteita. Nyt esittelyssä on Saarenmaa Viron rannikolta. Virkistysmatka on yllättävän lyhyen matkan päässä. VARAMIESPALVELU 15

16 Kamala, ihana, turha, hyvää viihdettä, mahtava, täysi floppi, hauska. Muun muassa näitä sanoja on käytetty puhuttaessa Diilistä, ohjelmasta, joka ei ole jättänyt ketään kylmäksi. Arvostelu on helppoa kotisohvalta, mutta miltä tosi-tv kilpailijasta tuntuu? Asiaa valaisee Olli Rikala. Hän on mies, jota nettikeskusteluissa on kuvailtu rehdiksi ja hyväksi kilpailijaksi. Diili: Tv-kevään puheenaihe Olet 26-vuotias ja sinulla on jo oma yritys. Mikä sai sinut lähtemään mukaan Diiliin? Jäin miettimään asiaa, kun näin tv:ssä mainoksen. Ystävien rohkaisemana päätin lähettää hakemuksen. Kun kuulin valinnastani, sain kaikki tärkeät asiat junailtua niin, että minulla oli mahdollisuus lähteä. Perheeni tukemana päätin tarttua tilaisuuteen. Opin Sarasvuolta ja muilta Trainers' Houselaisilta matkan varrella paljon. Kaduitko päätöstäsi missään vaiheessa? Täytyy sanoa, että tämä on oikeasti ollut hyvä Diili, jota en varmasti tule katumaan. Enkä usko, että ketään, joka lähti mukaan, on kaduttanut. Diilin kautta olen saanut paljon ystäviä ja uusia mahdollisuuksia. Kuvauksissa oli hauskaa, vaikka kotiin oli välillä tosi ikävä. Olitko varautunut sarjan herättämään keskusteluun? Osasin odottaa, että keskustelua syntyy, koska mukana oli ristiriitaisia mielipiteitä herättäviä persoonia. Miltä keskustelu on sinusta tuntunut? Keskustelu on kaikilta osin ollut hyvin asiallista ja positiivista, mikä sinänsä on ollut kannustavaa. Olen saanut keskusteluista paljon virtaa ja uskoa omaan asiaani. Ohjelman tarkoituksena on keskustelun herättäminen, joka toivon mukaan luo uskoa suomalaisiin. Varamiespalvelu on Diilin pääyhteistyökumppani. Koska keskustelu on ollut vilkasta, onnistuimme mielestäni tehtävässämme. Minkälaista palautetta olet itse saanut? Tähän asti olen saanut erittäin positiivista palautetta sekä ystäviltäni että ventovierailta. Ihmiset lähestyvät hyvin asiallisesti ja kertovat mielipiteensä ohjelmasta. Vastaako Diilin välittämä kuva sinusta todellisuutta? Uskon ja toivon, että katsojat saavat minusta todellisen kuvan Diilin kautta. En paljoakaan ajatellut, että miltä tämä nyt näyttää televisiossa. Tehtävien tiimellyksessä kaikki muu unohtui. Entä ohjelman välittämä kuva itse kisasta? Tehtävien kannalta huomaa, että hyvin olennaisia asioita on joskus jäänyt leikkauspöydälle, mutta meidän fiilis on saatu hyvin esiin. Koska ohjelma on leikattu hyvin nopeatempoiseksi, ei katsojille välttämättä välity, miten rankkoja tehtävät olivat. Miten Diili on vaikuttanut elämääsi? Olen saanut jonkin verran yhteydenottoja yrityksiltä, ja ne ovat olleet ainoastaan positiivisia. Suurin yksittäinen vaikutus elämääni oli se, kun olin kuvausten aikana poissa arjesta ja kotoa lähes kaksi kuukautta. Se oli tietyllä tavalla avartava kokemus. Oletko oppinut ohjelman aikana jotain itsestäsi? Olen oppinut niin paljon, ettei yksi haastattelu riitä niitä purkamaan. Tärkein opetus on se, mikä on tärkeintä elämässä liike-elämässä menestymisen lisäksi: perhe, rakkaat ystävät ja hyvinvointi. 16 VARAMIESPALVELU Voisitko kuvitella lähteväsi uudelleen mukaan vastaanvanlaiseen ohjelmaan? Jos mietin tosi-tv:tä, niin valintani osui oikeaan. Tämä kokemus taitaa riittää minulle.

17 Toimittajan ja kirjailijan työ on Arkista pakerrusta ja tähtihetkiä upertähtien tapaamista, kirjailijapalkintojen keräilyä vai ikuista kiirettä ja luovuuden tuskaa? Ammattikir- Sjoittajan työ voi olla kivaakin, mutta ei sentään helppoa. Harvoin pääsee vierekkäiselle pytylle luonnollisesti pierevän Brooken kanssa. Tarjosin nololle tähdelle märän käden ja terveiset suomalaisfaneilta. Näillä kokemuksilla sitä jaksaa taas pakertaa, kertoo toimittaja Miia Saari TV-Maailmasta. Vaikka filmitähtiä on hauska tavata, ei Saaren mielestä mikään voita tavallisen ihmisen mielenkiintoista tarinaa. Sen kertominen edellyttää kuitenkin usein melkoista ideanja tiedonmetsästystä, hyvää organisointia ja lähes akrobaattista venymistä. Tästä kertoo esimerkiksi allekirjoittaneen omasta arjesta napattu legendaarinen repliikki Anteeksi, voinko soittaa uudestaan, täytyy vaihtaa toinen tissi lapsen suuhun? No, onneksi sillä kertaa oli haastateltavana ymmärtäväinen lastenlääkäri. Vapaus on vapaan toimittajan onni ja taakka: voit kirjoittaa vaikka laiturin nokassa, mutta saatat olla töissä koko päivän. Aikaa riittää perheelle enemmän, mutta rahaa sitäkin vähemmän. Voi kirjoittamisella silti elääkin ainakin jos on sinnikäs ideageneraattori. Kirjoittajan on kuitenkin osattava myös myydä juttuideansa ja tilaustöitä satelee vasta sitten, kun tekijä on tuttu ja luotettavaksi koettu. Ihaninta kirjailijan työssä on, kun saa tehdä mitä haluaa ja siitä saa silloin tällöin kohtuullisesti rahaakin. Kirjailijan onnen hetki on kuitenkin se, kun kirja on vasta pilvilinnana mielessä ja kaikki on mahdollista, kertoo kirjailija Anja Snellman. Kirjoittaminen ei ole kevyttä sisätyötä tai pelkkää inspiraatiota. Se vaatii sisua ja istumalihaksia. Kirjailijan on myös siedettävä kritiikkiä ja ahdistusta. Snellmanille ovat tärkeitä aamut. Lähden koirien kanssa lenkille saamaan endorfiinia. Kun palaan, lapset ovat lähteneet kouluun ja talo on tyhjä. Perheen vuoksi teen tietysti kompromisseja. Snellman kirjoittaa niin kauan kuin jaksaa ja pitää sitten taukoja. Yötyö on jäänyt: proosan kirjoittaminen vaatii päivärytmiä. En pakota itseäni kirjoittamaan. Minulla ei ole tyhjän paperin kammoa. Yksinäisyyttäkään ei voi kammota, sillä kirjoittaminen edellyttää useimmiten runsaasti omaa aikaa. Ystäville on paras opettaa ajoissa, että kirjailija voi häipyä välillä puoleksikin vuodeksi, Snellman nauraa ja jatkaa. Esimerkiksi Kreikan rauhassa on hyvä aloittaa uusi versio tai viimeistellä tekstiä. Snellmanin 24 vuoden uraan mahtuu 17 kirjaa ja lukuisia palkintoja. Mistä aiheet syntyvät? Isän alkoholismi varjosti elämäämme. Minä ammensin elämän kriiseistä jo pikkutyttönä, kun kirjoitin pöydän alla päiväkirjoja. Muistilehtiötä Snellman ei sen sijaan kanna: muistamisen arvoista on vain se, minkä muistaa spontaanisti. Romantiikka on silti kaukana tämänkin ammatin arjesta. Myös kirjailijan työ on nykyisin jatkuvaa kilpailua ja entistä kaupallisempaa. Miten sitten kehittyä kirjailijaksi? Snellmanin mielestä joillekin sopii koulutus, mutta ilmankin pärjää varsinkin jos lukee riittävästi. Kirjailijan pitää rakastaa kirjoittamista ja lukemista yhtä paljon. Pöytälaatikkokynäilijästä ammattilaiseksi? Kirjoittaminen on ihanaa, mutta olisiko siitä työksi juuri minulle? Jos rakastat kirjoittamista ja saat muutkin innostumaan olet jo oikeilla jäljillä. 1 Aloita itseäsi lähellä olevista aiheista: lapsista, koirista tai työstäsi. 2 Imaise lukija mukaan kiinnostavalla alulla. 3 Unohda latteudet: elän päivän kerrallaan. Kerro elävästi mitä oikeasti teet: runoilen vessanpytyllä, ei mene aika hukkaan. 4 Pyydä kirjoituksestasi palautetta. Älä lannistu: opi sietämään kritiikkiä! 5 Ole sisukas ja kehitä istumalihaksiasi. Hyväksi voi tulla vain harjoituksen ja kokemuksen kautta. 6 Lue, kirjoita ja lue: seuraa yhteiskuntaa tuntosarvet koholla. 7 Jos menestyt, piirrä julkisuudessa tarkka raja työ- ja yksityiselämän välille. 8 Kehitä itseäsi! Vaikka toimittajan työ ja kirjailijan ura ovat luovia ammatteja, harva pärjää ilman koulutusta. Jos viestinnän tai kirjallisuuden yliopisto-opiskelu ei innosta, on tarjolla muutakin koulutusta. Lisätietoja saat oheisista linkeistä: KIRJOITUSKILPAILU Mitä työ merkitsee sinulle? Onko työ sinulle vain elinkeino vai onko se suorastaan intohimosi? Liittyykö sanaan työ sinun mielessäsi makeita muistoja, suurta dramatiikkaa tai vielä toteutumattomia toiveita? Mitä työ kertoo tekijästään? Kerro 2-3 liuskan verran ajatuksistasi ja kokemuksistasi työstä. Lähetä kirjoituksesi kesäkuun loppuun mennessä Jani Suomiselle, jani.suominen@ varamiespalvelu.fi tai PL 901, Turku. Liitä mukaan nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Voittajakirjoitus palkitaan 250 eurolla ja julkaistaan seuraavassa Staff Ok:n numerossa. VARAMIESPALVELU 17

18 Varamiespalvelu on toiminut Porvoo-Loviisan palvelualueella toukokuusta Tänä keväänä tämä kahden naisen toimisto muutti uuteen osoitteeseen Rihkamatorille. Paitsi että sijainti on parempi, tilat ovat suuremmat ja parkkipaikkojakin löytyy. Työelämän kaverukset V aramiespalvelun hyvä imago ja vuokratyöntekijöiden suuri kysyntä vauhdittivat toimintaa Porvoossa heti alkumetreiltä lähtien. Toimistolla on kiireistä, sillä tieto avoimista työpaikoista leviää nopeasti ja hakijoiden määrä kasvaa: Olemme onnistuneet täyttämään asiakkaidemme tarpeet kiitettävästi, vaikka toimeksiannot ovatkin moninkertaistuneet vuoden sisällä. Hyvät apuvälineet, kuten sähköinen työhakemus, nopeuttavat toimintaa entisestään. Myös muutto uuteen toimipisteeseen on tuonut kaikkia osapuolia lähemmäksi toisiaan, kertoo Porvoossa vaikuttava Jaanamaija Hapuoja Varamiespalvelusta. Kuten ketjun asiakkaat yleensäkin, tulevat toimiston suurimmat käyttäjäryhmät metallin, kaupan, rakennuksen, kemian ja ravintolan alalta. Kaikkialta on myös tullut kiitosta: Moni kehuu henkilöstövuokrauksen helppoutta, sillä löydämme vaivattomasti sopivan ihmisen vaadittuun työhön. Valveutuneet työnantajat tuntevat toimintamme jo hyvin, mutta yhä löytyy yrityksiä, jotka eivät ymmärrä henkilövuokrauksen tuomaa hyötyä. Tekijät ovat olleet erityisen tyytyväisiä työnsaannin nopeuteen ja mahdollisuuteen kokeilla muitakin aloja. Myös palkkataso on saanut kehuja; olemme usein maksaneet odotuksia parempaa tuntipalkkaa, Jaanamaija Hapuoja toteaa ja muistuttaa Varamiespalvelun toimivan aina työehtosopimusten mukaisesti. Tulevaisuus näyttää kiireiseltä. Alueella on paljon potentiaalisia yrityksiä, joiden kanssa yhteistyö on suunnitteilla ja henkilöstövuokrauksen kysyntä on kasvussa. Saatamme myöhemmin laajentaa toimintaamme isompiin tiloihin, mutta se ei ole ainakaan vielä ajankohtaista. Tärkeintä on tehdä töitä innolla ja hymyssä suin, muistuttaa henkilöstöneuvottelija Johanna Kumpula. Tosiasioita toisesta Mistä asti työkaverisi on työskennellyt Varamiespalvelussa? Johanna: Jaanamaija aloitti franchisingyrittäjänä toukokuussa Jaanamaija: Muistatko ensitapaamisenne? Johanna: Kyllä, se oli maanantai-iltapäivä lokakuun alussa. Kävin silloin työhaastattelussa. Jaanamaija: Kyllä, hyvin. Johanna erottui edukseen jo ensimmäisellä haastattelukierroksella. Hänen valintansa henkilöstöneuvottelijaksi oli itsestään selvää. Mikä on työkaverisi paras puoli? Johanna: Hän on innostunut, kiinnostunut uusista asioista ja hyvin ennakkoluuloton. Jaanamaija: Rauhallisuus, aktiivisuus ja hyvä ihmistuntemus. Hän on aamuihminen, joka saapuu aina ajoissa työmaalle. Entä omituisin piirre? Johanna: Veneily yksikseen merellä. Jaanamaija: Ehkä metsästysharrastus. Kerro työkaverisi päivittäisistä rutiineista. Johanna: Jaanamaija lenkkeilee ennen töitä ja vie lapset kouluun. Iltaisin hän on yleensä perheen kanssa. Jaanamaija: Samantyyppisiä rutiineja kuin itsellänikin, eli paljon kahvia ja ruisleipää. Iltapäivään kuuluu myös pikaiset puhelut lasten kanssa siitä, kuka tulee milläkin bussilla ja mistäpäin (toim. huom: aika usein bussi on mennyt ohi). Mitä työkaverisi tekee vapaa-ajalla? Johanna: Veneilee Avomies 1:llä ja hiihtää. Myös musiikki on hänelle tärkeää. Jaanamaija: Rakentaa uutta kotia, käy kuntosalilla sekä touhuaa perheensä kanssa. Luonnehdi työkaveriasi viidellä sanalla. Johanna: Rohkea, nuorekas, päättäväinen, iloinen ja ulospäinsuuntautunut. Jaanamaija: Sitkeä, positiivinen, lappilainen, vähäuninen ja monitaitoinen. Muistatko työkaverisi läheisimmän ystävän etunimen? Johanna: Pirjo. Jaanamaija: Japesta puhuu aika paljon Mitä työkaverisi teki viime kesänä? Johanna: Juhli synttäreitään saaressa, teki töitä ja veneili. Jaanamaija: Hoiti lapsia kotona ja mahdollisesti metsästeli. Mikä saa työkaverisi nauramaan? Entä ärtymään? Johanna: Naisen logiikka naurattaa ja vaikeahkot työjutut vetävät vakavaksi. Jaanamaija: Omat kommellukset hymyilyttävät ja työntekijöiden laiminlyönnit ärsyttävät. Jaanamaija (vas.) ja Johanna pyörittävät toimiston arkea kahdestaan. 18 VARAMIESPALVELU

19 NIKLAS HERLININ KOLUMNI Pätkä töistä Olen aika lailla liikuttunut siitä, että myös sosiaalidemokraatit ovat oppineet pätkätöiden helpottavuuteen. Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre ylisti taannoin pätkätöiden autuutta Helsingin Sanomissa. Mönkäre löysi paljonkin hyvää pätkätöistä; oleellista on varsinkin se, että lyhyen keikan jälkeen pitkäaikaistyötön saattaa päästä kiinni työelämään. Oikein, sillä pitkäaikaistyöttömyys on yhteiskunnassa suuri ongelma ja vaikein työttömyyteen liittyvä kysymys. Omalla, omituisella järkeilylläni olen tullut siihen tulokseen, että pätkätyö on yhtä tarpeellinen kuin sosiaalidemokraattisen puolueen jäsen. Oikein käytettynä pätkätyö on hyvin hyödyllinen ajatus, mutta koko maailmaa ei voi pätkätyön varaan rakentaa. Pätkätyön tulisi olla poikkeustapaus, ei pysyvä ratkaisu. Siis ei mitään eroa keskivertodemariin. Jos pitkäaikaistyötön pääsee työelämään kiinni pätkätyön kautta, niin asiat menevät oikeaan suuntaan. Tosin tässä asiassa nopein keino olisi tarttua kaikin keinoin ensin pimeän työvoiman käyttöön. Nyt käytän henkilökohtaista otantaa: tunnen jonkun verran pitkäaikaistyöttömiä. Tuntemani pitkäaikaistyöttömät jakaantuvat osapuilleen kahteen ryhmään: osa tekee hanakasti pimeätä työtä vähintään viikoittain. Loput ovat sosiaalisesti niin työrajoitteisia, etteivät tee enää koskaan työtä, eivät pitkää, eivät pätkää, ellei päihdeputkea saada poikki. Pimeissä töissä käyvät työttömät eivät yleensä halua laillista pestiä, tunnetusta syystä. Taloudelliset riskit ovat liian suuria. Kuten tiedetään, töihin meno on taloudellinen vaara. Toisaalta olen ehdottomasti sitä mieltä, että pimeä työ on erittäin hyvä vaihtoehto päihdekierteeseen verrattuna. Näissä oloissa olen valmis vaikka yllyttämään rikokseen: menköön laittomiin, pimeisiin töihin, jos se auttaa sinänsä laillisen juopottelun lopettamisessa. Aivan loistava vaihtoehto pätkätyö on nuorelle, perheettömälle henkilölle, joka haluaa vaikkapa matkustaa. Sellaisiakin pätkätyöläisiä olen tavannut, jotka tekevät töitä talvella pohjoisen hiihtokeskusten tarjoilijoina ja kesäisin samoja hommia etelän rannikkokaupunkien purjehdusseurojen ravintoloissa. Illat töissä, päivät rinteessä tai purjelautailemassa. Ja samalla säästää sen verran rahaa, että saa Kanarian matkan liput maksettua. Ja parhaassa tapauksessa tekee pätkätöitä vielä Kanariallakin. Tämä siis ei ole uraorientoituneen tai perheellisen ihmisen tapa toimia. Mutta erittäin hyvä tapa nuorelle ja seikkailumieliselle ihmiselle. Taidealoilla pätkätyöläisyys tai freelancerina toimiminen on tärkeää. En sano, että jokaisen näyttelijän pitäisi olla free, mutta kaikki eivät voi olla virkamiesnäyttelijöitä. Yleisö kaikkoaisi kyllästyneenä, jolloin ala lamaantuisi. Erilaisten taidealojen harjoittajia varten on onneksi luotu apurahajärjestelmiä; nälkäisenä ei taidetta saa syntymään. Mutta taiteen parissa uraansa luovan on töihin ryhtyessään hyväksyttävä se tosiasia, että pätkätöitä ja taloudellista riskiä on luvassa. Varakkaille ihmisille (esimerkiksi allekirjoittanut) pätkätyöt ovat ihan sopiva ratkaisu. Pätkätyöhän edustaa myös vapautta, ja vapaudesta täytyy maksaa tietty hinta. Mutta sitten on sellaisia kutsumusammatteja, joihin pätkätyö ei missään nimessä sovi ja joissa niitä käytetään. Mielestäni makaaberein esimerkki on opettajien alistaminen pätkätöihin. Työsopimus tehdään kahden lukukauden mittaiseksi niin, että se loppuu koulujen loppuessa. Ja kun koulut alkavat elokuussa, sama souvi alkaa uudelleen. Annamme nuorimmat kansalaisemme idealistien huomaan opettajaksi ei kukaan rikastuakseen ryhdy ja pidämme heitä pätkätöissä. Ainakin osin samaan kategoriaan kuuluvat terveydenhuollon ammattilaiset. Kunnat on pakotettu säästämään, eikä niitäkään pääse tässä tapauksessa syyttämään. Itse asiassa joudumme syyttämään kukin itseämme siitä, että olemme päästäneet yhteiskunnan siihen jamaan, että julkinen talous varsinkin kunnallistasolla on pulassa. Ja jos ei halua syyttää itseään, kannattaa syyttää lähintä demaria. Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija. VARAMIESPALVELU 19

20 EESTIKEELNE KOKKUVÕTE Arenev turuliider T ööjõudu rentivate personaliteenuste ettevõtete käive on kasvanud protsenti aastas. Hoolimata valdkonna tormakast arengust on Varamiespalvelu-Yhtiöt kasvanud juba mitu aastat märgatavalt kiiremini kui ala keskmiselt. Möödunud aastal oli meie käive umbes 75 miljonit eurot, mis teeb eelmise aasta suhtes kasvuks 24 protsenti. Aasta jooksul avasime Soomes ja Eestis kokku 14 uut teeninduspiirkonda. Tänaseks hõlmab Varamiespalvelu üleriigiline teenindusvõrgustik juba üle 50 teeninduspiirkonna. Praegusel ajal anname iga päev tööd rohkem kui töötajale oma personali oli aasta lõpus 120 inimest. Aasta 2005 meie eesmärgiks on jätkata diskussiooni oma organisatsiooni väärtuste üle ja arvestada neid igapäevases praktilises töös klientidega. Peame oma kasvavas kuid eriti konkurentsitihedas valdkonnas pidevalt arendama oskusteavet, kuna tänu oskusteabele ja pidevale arengule tagame kvaliteetse, efektiivse ja õigeaegse teenuse oma kõikidele klientidele, nii meie tööjõudu rentivatele ettevõtetele kui ka meile oma tööpanuse andvatele töötajatele. Varamiespalvelu on oma erialal olnud alati teerajaja koostöö osas ametiühingutega. Toimiv koostöö ametiühingutega on taganud meile pideva töörahu. Professionaalse ja tööle pühendunud personali abil tagame parima teenuse tõhusalt ja konkurentsivõimelise hinnaga. Jukka Antila, tegevdirektor Lapi kulla sära Ä änikoskist pärit Rainer Kapli on põdenud kullapalavikku juba pea 30 aastat. Aastate jooksul on pidanud tema harrastusse mõistvalt suhtuma nii tööandjad kui ka abikaasa. Kevade lähenedes haarab Rainer Kaplit kullapalavik. Kullaotsimine on tema hobiks juba alates aastast. See algas pooljuhuslikult, kui käisin Lapimaal kalal. Korra käisime ajaviiteks Tankavaaras tutvumas kullakaevamisega ja leidsime isegi mõned kullaterad. Kui kulda näed, ära seda puutu muidu jääd kohe kullapalavikku, hoiatasid mõned. Ja see oli tõsi. Aastate jooksul on innustus ainult kasvanud. Ka töömeetodid on arenenud. Ma ei pidanud vastu ja registreerisin oma leiukoha ja puha. Läksin labidalt ja uhtumisvannilt üle Meie kliendileht uuenes H oiate käes Varamiespalvelu kliendilehe Staff Ok värsket numbrit. Lehte hakati välja andma aasta sügisel eesmärgiga tõsta Varamiespalvelu teenuste kvaliteeti ning tutvustada meie ettevõtet ja töötajaid kõikidele sidusrühmadele. Neljanda numbrini jõudes on lehe trükiarv juba rohkem kui kahekordistunud ning see on käesolevalt numbril Kliendilehe järele on seega ilmne vajadus ja see loob hea põhja lehe edasiarendamiseks. Kliendilehe neljas number toob kaasa mõningaid uuendusi. Teie käes olev leht on sisu poolest varasemast mitmekülgsem ja sellest leiab lugemist laiemaltki kui vaid Varamiespalvelust ja tööjõu rentimisest. Vanad püsirubriigid ehk kliendi- ja töötajaintervjuud, teeninduspiirkondade esitlused, uudised jne on loomulikult endiselt alles, kuid lisaks on leht teinud sammu lifestyle-tüüpi lehe suunas. Kas olete töötaja, klient või muu koostööpartner loodame, et leiate lehest endale meelepärast lugemist! Jani Suominen peatoimetaja Staff Ok masinatele. Ja alati kui eelmine leiukoht ammendus, taotlesin uue. Kuid kas kullaotsimine on sissetulekuallikas või puhas kulu? Mõned saavad ehk rikkakski, suuremad masinatega kaevajad saavad suvel kokku võibolla nii kümme kilo kulda. Minu eesmärgiks on omadega nulli jääda. Samas mõtleb kullaotsija aga loomulikult, et ükskord tuleb äkki kätte ka suur leid. Kullaotsimise hooaeg kestab maist sügavale sügisesse välja ja seetõttu on Kaplil olnud keeruline pidada püsivat töökohta. Käesoleval ajal töötab ta Varamiespalvelu töötajana Outokumpu Distribution Oy-s Jyväskyläs ja peab lahendust sobivaks. Näib olevat just minule mõeldud süsteem. Varamiespalvelu-Yhtiöt valiti 2005 aasta parimaks frantsiisiettevõtete ketiks Soomes Startex annab hoo S uusamäärdeid ja määrimistarvikuid valmistav ja turustav Startex hoolitseb selle eest, et Soome ja mitme teise riigi suusad libiseks. Alates aastast tegutsenud ettevõte rühib kindlas tempos Hollolast laia maailma. 1970ndatel aastatel töötas Startexi tulevane tegevdirektor Jukka Järvinen suusatööstuses ja oli Soome suusaturistide giid Alpides. Neist kogemustest tekkis idee asutada oma suusamäärdeid valmistav firma. Kui turule ilmusid plastsuusad tegelesin aktiivselt mäesuusatamisega. Sellel alal olin juba harjunud vastavate suuskadega ja tuttav ka määretega. Murdmaasuusatamises ei arenenud määrded minu meelest piisavalt kiiresti, meenutab Järvinen. Tootearendusel on Startexi tegevuses keskne roll ja sellele kulutatakse kogu vaba energia ja raha. Tootearendus on olnud väga edukas ning aastate jooksul on Startexi innovatiivsust hinnatud paljude auhindadega. Startex on sõlminud mitmeid lepinguid erinevate alaliitudega. Vanimad lepingud pärinevad 80ndate aastate lõpust ja kehtivad endiselt. Lõppeval hooajal oli suurim osa tooteuuendustest suunatud võistlussuusatamisse. Hobisuusatamises on tegemist massitoodetega, kuid võistlussuusatamises on tooteühiku hinnad selgelt kõrgemad, ehkki kasutajate hulk on väiksem. Lõpptulemuse seisukohalt on mõlemad tooterühmad olulised. Startexi tootmismaht ja käive on kasvanud juba kolmandat aastat järjest u 50 % aastas. Soomes on Startex juba ülekaalukas turuliider ligi 50 % turuosaga, mistõttu peaaegu kogu kasv tuleb ekspordist. Suurim potentsiaal on Ida-Euroopa ja Hiina turgudel. Järgmise kolme aasta jooksul toome turule päris palju uusi tooteid. Soome päritolu on olnud Startexile kasulik ennekõike murdmaasuusatamise toodete ekspordil. Põhjamaalasi peetakse kogu maailmas murdmaasuusatamise asjatundjateks. Teisalt on meie oskustes mäesuusatamise alal veidi kaheldud. See on õnneks tänu Palanderile ja Poutiaisele muutumas, muheleb Järvinen. 20 VARAMIESPALVELU

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen

SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta. Olli E. Juvonen SELVIÄ VOITTAJANA LAMASTA tästä ja seuraavasta Olli E. Juvonen Talentum Helsinki 2009 Talentum Media Oy ja Olli E. Juvonen ISBN 978-952-14-1446-6 Kansi: Ea Söderberg Taitto: NotePad Ay, www.notepad.fi

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT

VARAMIESPALVELU-YHTIÖT VARAMIESPALVELU-YHTIÖT vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju 60 palvelualuetta Suomessa ja Virossa alan markkinajohtaja Suomessa sekä liikevaihdon että palvelualueiden

Lisätiedot

SUOMI Graafinen ohjeistus

SUOMI Graafinen ohjeistus SUOMI ohjeistus ovellukset. inen värilogo valkoisena juhla-asussaan. värinen. inari.fi Inari on Suomen suurin kunta. Sen voimavara on mahtava luonto, josta voi olla aidosti ylpeä. Inarin helmi ja aarreaitta

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007. Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade. Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2007 Promenade Research Oy Pekka Harjunkoski Tutkimuspäällikkö 050-599 0079 pekka.harjunkoski@promenade.fi Esityksen sisältö: Toteutus ja menetelmä 3 Tutkimuksen

Lisätiedot

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.

SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen. SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015

Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf ry Seniorikysely Helmikuu 2015 Kytäjä Golf Ry:n Seniorikysely Ajankohta: Helmikuu 2015 Sähköpostiosoitteet: Kytäjä Golf Ry:n jäsenrekisteri Jäsenrekisterissä 1.2.2015 273 senioria (miehet 55v,

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi p. 09 5259 0050 info@wulff.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus ja ihanuus on kiinni ennenkaikkea tekijänsä asenteesta!

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

MAALIVAHTISEMINAARI 3-4.1-16

MAALIVAHTISEMINAARI 3-4.1-16 KARI TAKKO Dallasin Euroopan kykyjen etsinnän päällikkö Peliura Pelasin ensimmäisen liigaotteluni 16-vuotiaana Ässissä 12/78 Lukkoa vastaan ja sain NHL-varauksen Quebec Nordiquesiin 1980, mutta en tehnyt

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016 Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään Kyselytutkimuksen tuloksia 2016 Tutkimuksen tausta Sitra tutki, miten suomalaiset ovat saaneet viimeisen työpaikkansa, ovatko he aikeissa hakea uutta työtä, miten

Lisätiedot

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus Ikääntyvien palvelutarvekartoitus Alueiden ennakointiseminaari 14.3.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke Ikääntyvät mukaan tulevaisuustyöhön! Vuosi

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan

MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010. Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 1 (5) JOULUKUU 2010 Yritysasiakkaat suosittelevat e laskua Kultalinkki ja taloushallinnon ohjelmistot SEPA aikaan MAKSULIIKEUUTISET 2 (5) E laskulla rahanarvoisia etuja Tässä Maksuliikeuutisten

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä

Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä Senioreille kysely tietotekniikan ja internetin käyttöstä 1. Ikä 30-39 1.1% 4 40-49 1.7% 6 50-59 13.6% 49 60-69 56.7% 204 70-79 23.3% 84 80-89 3.6% 13 90 -> 0.0% 0 answered question 360 skipped question

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja

Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja 5.10.2000 06:51 Operaattorit ja vanhat mediatalot ovat löytäneet toisensa ja uusia yhteistyökuvioita on paljon ilmassa: on perustettu kimppayrityksiä

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2008

Nuorisotutkimus 2008 Nuorisotutkimus 08 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin huhtikuussa 08 verkkokyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY

Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan. Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Nuoret luupin alla 2012 katsaus turkulaisten 6.- ja 9.-luokkalaisten vapaa-aikaan Leena Haanpää Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus, TY Turku 11.9.2014 NUORET LUUPIN ALLA Tuottaa tutkimustietoa lasten

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI TALENTUM HELSINKI 2012 Copyright 2012 Talentum Media Oy ja Terhi Majasalmi ISBN: 978-952-14-1884-6 ISBN:978-952-14-1883-9 Ulkoasu: Lapine Oy Paino: BALTO print 2012

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ tutkimus KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2009 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien maaliskuun 2009 lopussa tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä lomista ja lomatoiveista

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus 2006

Aikuiskoulutustutkimus 2006 Koulutus 2008 Aikuiskoulutustutkimus 2006 Aikuiskoulutukseen osallistuminen Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa

Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa 26.9.2018 Irma Garam Opetushallitus Kansainvälistymisen neuvontapalvelut Perustietoja suomalaisten tutkinto-opiskelusta ulkomailla Opiskelijamäärä

Lisätiedot

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI

KAUPPASI PARAS KALAKAVERI KAUPPASI PARAS KALAKAVERI www.jokisenevaat.fi JOKISEN EVÄÄT ON LUOTETTAVA KUMPPANI KALATISKISI HOVIHANKKIJAKSI Yhteistyö kanssamme tarjoaa sinulle suuren määrän etuja ja palveluja, jotka helpottavat työtäsi

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj p. 0300 870 414 info@wulff.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus ja ihanuus on kiinni ennen kaikkea tekijänsä asenteesta! Myynnin parhaat

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 11.9.2013 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

Verkoston voima puurakentamisessa. Kirsti Sorama, KTT, yliopettaja SeAMK Liiketoiminta

Verkoston voima puurakentamisessa. Kirsti Sorama, KTT, yliopettaja SeAMK Liiketoiminta Verkoston voima puurakentamisessa Kirsti Sorama, KTT, yliopettaja SeAMK Liiketoiminta Puurakentamisen lyhyt historia 1990-luvun alkupuolella eri puolilla Eurooppaa esiteltiin ajatuksia monikerroksisista

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI TALVEN TAIKAA PAJASANOMAT 1 /2012 Joulukuussa näytti talven tulo jäävän muutamaan pakkasasteeseen ja lumihiutaleeseen, olihan joulukuussa jopa

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa

Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa Sivu 1/5 Kotimaa 24.10.2015 klo 17:38 päivitetty 24.10.2015 klo 17:39 Nukketeatterin virtuoosit kohtasivat Vaasassa Vaikka Nukketeatteri tunnetaankin paremmin ulkomailla, on sen historia Suomessakin yli

Lisätiedot

OU! Kirjaston yö taiteissa

OU! Kirjaston yö taiteissa OU! Kirjaston yö taiteissa Taiteiden yön toinen juhlajulkaisu 22.8.2013 1 Pääkirjoitus Taidetta ja remonttia K eskellä pääkirjaston remonttia vietettiin uuden Oulun kaupungin juhlavuoden taiteiden yötä.

Lisätiedot

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat

Lisätiedot

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

Esitutkimus. Asiakastyöpajat Suomen käsityön museo selvitti syksyllä 2013 nuorten aikuisten museoissa käymättömyyden syitä ja kehitti palvelumuotoilukoulutuksen avulla omaa toimintaansa vastaamaan paremmin heidän tarpeitaan. Lopputuloksena

Lisätiedot

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva

Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva URHEILU 25.11.2017 Päivitetty: 25.11.2017 Sisarusparit tennisseura LVS:n tuki ja turva Holopaiset ja Kalliot vievät eteenpäin lahtelaista naistennistä. Yleensä tennis on koko perheen juttu ja Lahdessakin

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Euroopan valtioista ensimmäisiä. sopusoinnuksi. sykkivä sydänl Se on melkein yhtä. kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin

Euroopan valtioista ensimmäisiä. sopusoinnuksi. sykkivä sydänl Se on melkein yhtä. kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin on Euroopan sydän, voimakas, sykkivä sydänl Se on melkein yhtä kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin Gibraltarin uhmailevista kallioista ja tarujen ympäröimästä Kreikasta. Se on, historialliselta näkökannalta

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua: Varhaiskasvatuksen pilotin tulokset ja oppilaitosyhteistyön tulevaisuus 9.2.2012 PKS-KOKO Riikka Heloma, työvoimasuunnittelija, Sosiaalivirasto, Helsingin

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen

Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Vapaa-ajan palvelut Vuosiseminaari 14.1.2009 Piia Savolainen Varamiespalvelu-Yhtiötel Vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen henkilöstöpalveluja tuottava yritysketju Yli 70 palvelualuetta Suomessa, Virossa,

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.

Lisätiedot

Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa

Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa Educa - Opetusalan valtakunnallinen koulutustapahtuma, ammatillinen seminaari

Lisätiedot

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO Keminmaan kunta 2 Kunnantie 3, 94400 Keminmaa 1. ASUMINEN JA ARKI Olen tyytyväinen asuntooni Kyllä En En ikinä Noudatan asumiseen liittyviä sääntöjä Viihdyn kotona

Lisätiedot

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät!

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! PUHE 10.12.2012/Maija Aksela Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! Tänään on meille suuri päivä. Sydämellinen KIITOS yliopistolle tästä hienosta tunnustuksesta omasta sekä

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Meidän koulu -kysely Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Tulokset...4 2.1 Sukupuoli...4 2.2 Luokka...4 2.3 Silmien väri... 2.4 Koulumatkan pituus... 2. Horoskooppi...6

Lisätiedot

Työurat pidemmäksi hyvällä työilmapiirillä

Työurat pidemmäksi hyvällä työilmapiirillä Työurat pidemmäksi hyvällä työilmapiirillä Pauli Forma Työelämäpalvelujen johtaja, Keva 11.9.2014 Työkykyä 18 22 25 28 31 34 37 40 43 46 49 52 55 58 61 64 67 Ikärakenteet julkisella ja yksityisellä sektorilla

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Euroopan Hiihtomaratonliiton aloite

Euroopan Hiihtomaratonliiton aloite Esimerkkinä HelteRennet -kilpailu (Norway) 3-kielinen (maan kieli + saksa + englanti) Yleistietoa Hiihtoreitit Kuvia Yhteystiedot 1 Euroopan Hiihtomaratonliitto (European Union of Cross Country Skiing

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot