August Matilaisen ja Anna Sofia Stadighin jälkeläiset
|
|
- Otto Lehtinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 August Matilaisen ja Anna Sofia Stadighin jälkeläiset Matilaisten suvun alkujuuret ovat Mikkelin mlk:ssa. Sukua 1960-luvulla tutkineen Håkan Hg:n ja myöhemmin Eevi Matilaisen täydentämät tiedot on siirretty Pentti Heikkisen toimittamaan ja vuonna 2000 ilmestyneeseen kirjaan Ristiinan ja sen ympäristön kuntien Matilaiset. Tässä esityksessä olevat sukutaulut perustuvat tähän teokseen ja Eevi ja Anu Matilaisen minulle luovuttamiin tietoihin. Sain heiltä myös käyttööni valokuvia, muistiinpanoja ja lahjaksi heidän isästään laaditun kirjan Taidemaalari Erkki Matilainen. August Henrikinpoika Matilainen syntyi Mikkelissä Hän avioitui Anna Sofia Carlintytär Stadighin kanssa Mikkelissä. Hän toimi rautatiellä junamiehenä. Iisalmeen pariskunta muutti vuosisadan vaihteessa. Kaksi vanhinta lasta Karl August (Kalle) ja Johan Adolf (Jussi ) syntyivät Mikkelissä. Perhe asui aluksi asemaalueella rautatieläisten asuntotalossa. Perheeseen syntyi vielä neljä lasta; kolme poikaa ja tytär. Myöhemmin kun perhe kasvoi, hankittiin Matilan tilana tunnettu talo Kankaalta. Perheestä tuli iisalmelaisia ja niinpä suku pitää edelleen Iisalmea kotikaupunkinaan jo useassa polvessa, suvun jäsenistä monet asuvatkin Iisalmessa. Matilaisen veljessarjasta Kalle ja Jussi tekivät elämäntyönsä Valtion rautateiden palveluksessa Iisalmessa. Martti muutti Valkeakoskelle ja perusti siellä seutukunnalla tunnetun urheiluliikkeen. Lauri eli kotona vanhempiensa ja sisarustensa hoivaamana ja kuoli jo 19 vuoden iässä. Nuorin veljeksistä Erkki kouluttautui ammattitaiteilijaksi; kuvaamataidon opettajaksi ja taidemaalariksi ja muutti jo opiskeluaikana Helsinkiin. Veljesten sisar Anna asui elinikänsä Iisalmessa. Kuva otettu August oli kirjoittanut kuvan taakse: Erkki menee 4.päivä sotaväkeen. Hän pääsi ylioppilaaksi tänä keväänä. Tämä on meijän omasta puutarhasta. Meillä on näin paljon kukkia. ( August oli lähettänyt kuvan sisarelleen Leenalle Mikkeliin)
2 August ja Anna Matilaisen perhe 1922 Kalle Matilainen ( )
3 Kalle kirjoitti lyhyen elämänkertansa lapulle, josta se on referoitu seuraavaan muotoon: Kalle Matilainen (Kirkonkirjoissa on nimi Karl August, mutta puhuteltiin aina Kalle Aukustiksi) Vuonna 1902 perhe muutti Iisalmeen isän saadessa vakinaisen toimen Iisalmessa. Päästötodistus Iisalmen kaupungin kansakoulusta vuonna Vapaussodassa olin Sieltä vapauduttuani tulin VR:n palvelukseen harjoittelijaksi. Otettu Valtion rautateiden liikenneosaston palvelukseen Sai nimityksen konduktööriksi 1943 Iisalmen asemalle. Ylikonduktööriksi nimitettiin vuonna Suorittanut asevelvollisuuden Hämeen Ratsurykmentissä Erosi VR:ltä täysin palvelleena v Valittu Iisalmen kaupungin valtuustoon jäseneksi Ollut valtuuston jäsenenä 18 vuotta. Kuulunut kaupungin hallitukseen 4 vuotta. Ollut erinäisten kaupungin lautakuntien jäsenenä. Sotaväessä palvelusaikana sai innostuksen urheiluun. Siviiliin päästyä jatkui innostus juoksuun. Säännöllinen harjoitus paransi tuloksia tulin Suomen mestariksi 5000m:llä Viipurissa. Samana syksynä valittiin ensimmäiseen Suomi - Ruotsi maaotteluun. Maaottelu oli Helsingissä. Paavo Nurmi voitti, minä olin toinen. Siitä alkoi kilpaileminen. Suomen mestarina olin kolme kertaa. Maaottelussa 1927 Tukholmassa voitin m ja 1929 Helsingissä tulin m:llä kolmanneksi. Vuonna 1928 olin Amsterdamin olympialaisissa edustamassa Suomea m:llä. Paavo Nurmi voitti, Ville Ritola oli toinen, Edwin Wide Ruotsista kolmas. Seitsemäs oli Loukola ja minä kahdeksas. Kilpailu Puolassa Vuonna 1930 en juossut - lepäsin tulin 3000 m:llä Suojeluskuntien mestariksi. Siihen loppui kilpaurani. Tuokiokuva Amsterdamin olympialaisista: KALLE MATILAINEN kertoo, kuinka edes kolmoisvoitto esteissä ei saanut suomalaisia laulamaan -
4 liikuttumaan kylläkin. Suomen mitalistit olivat Toivo Loukola, Nurmi ja Ove Andersen. (Linkki Elävään arkistoon): Kalle kertoo Amsterdamin olympialaisista 1928 Matilaisen urheilevat veljekset (kuva vuodelta 1933) vasemmalta oikealle: Jussi, Erkki, Kalle ja Martti Matilaisten veljeksistä olivat Suomea edustamassa Amsterdamin olympialaisissa v Kalle m:n juoksussa ja Jussi aitajuoksussa. Los Angelesin kisoissa v Martti oli kiinni hopeamitalissa 3000 m:n estejuoksussa, mutta hän kaatui väärin asetettuun esteeseen viimeisen kierroksen alkaessa ja menetti pelin. Vuoden 1936 Berliinin kisoissa hän oli myös lähellä mitali, mutta jäi neljänneksi. Linkki Erkki Matilaisen taiteilijamatrikkeliin: Erkki Matilainen Linkki Eevi Matilaisen historiikkiin: Eevi Matilaisen historiikki Linkki Anu Matilaisen taiteilijamatrikkeliin: Anu Matilainen Linkki Leena Airikkalan taidesivuille: Leena Airikkala YLÄ-SAVON SUKUTUTKIJAT ry Muistio Maanantai klo Lisäyksenä Osmo Hallikaisen esitelmään August Matilaisen jälkipolvista todettiin Iisalmessa asuva enää kaksi henkilöä. Kankaalla sijainnut Matilaisten talo purettiin August Matilaisen puolison Stadigsuku on kotoisin Raahesta mahdollisesti ruotsalaista alkuperää. Iisalmen Sanomissa julkaistu kirjoitus Kankaan alueen asukkaista. Erkki Matilaisen kirjoitus uudelleen kirjoitettuna. Mestarien Kangas Entisen vankituvan kohdalla haarautui kärritie oikotienä Kankaan itälaitaa rautatieasemalle. Kangaskyläksi seutua nimitettiin vanhojen kaivojen kohdalla ja siitä etelään. Tästä alkoi mestarien kylä. Tien oikealla puolella oli mökkinsä räätälimestari Hallikaisella, Hattu-Hallikaisella ja vasemmalla
5 räätälimestari Kukkosella, muurarimestari Kauppisella, suutarimestari Auvisella ja Eljas Tuovisella. Toisella puolen tietä oli puuseppämestari Toivasten talo. Heiltä syntyi taloista huonekaluihin ja mandoliineihin asti. Hiukan kauempana oli suutarimestari Hiltusen ja ratamestari Miettisen asunto. Miettisestä hiekkahaudalle päin oli suutarimestari Mäkisen mökki ja hiekkahauda reunalla maalarimestari Heikki Laineen mökki. Kankaan metsänreunassa taas oli maalarimestari Hakkaraisen, sittemmin muurarimestari Oskari Mäkisen mökki. Metsän reunaa seurailtaessa tultiin vaakamestari Leikon ja tiemestariveljesten Cajanin mökille, jossa aiemmin oli majaansa pitänyt vaakamestari Oksa. Myöhemmin mökissä soitteli kylän kuulu haitaristi Tatu Väisänen. Tatu soitteli yhteen viuluvirtuoosi Timo Tiirikaisen kanssa monissa tilaisuuksissa. Tiirikainen asui keskivaihteen kohdalla. Palattaessa Tiirikaisen asunnosta kärritietä takaisin tultiin seppämestari Riihosen pajalle, sitten drittelimestari Korolaisen ohi puoliksi maahan kaivetun muurarimestari Santtu Lappalaisen mökille. Sitä vastapäätä asui vähän myöhemmin ratamestari Mattila. Luetteloa voitaisiin vielä täydentää monilla mestareilla. Kun siihen vielä lisätään mm. monet piirin- ja Suomen mestarit eri urheilulajeissa, niin Mestarien Kangas -nimityksellä on oikeutuksensa. Muistettava kuitenkin on, etteivät kaikki mestarit toimineet Kankaalla samanaikaisesti. Kuljeskellessani Kankaat Ylä-, Ala-, Poikki- ja Välikatuja mietin, olisikohan löytynyt mestarien joukosta jollekin kadulle sen entisiin ammattimiehiin mestareihin, viittaava lisä tai kokonainen nimi? Erkki Matilainen Annikki Palokoski, sihteeri
6 Eila ja Erkki Matilaisen perhe kesämökillään Pänninsaaressa Iisalmessa 1957 SUKUTAULUT TAULU 1 I August Henrikinpoika Matilainen, rautatieläinen, junamies, s Mikkeli, k Iisalmi. Puoliso: Mikkeli Anna Sofia Carlintytär Matilainen o.s. Stadigh, s Raahe, k Iisalmi. Karl August (Kalle) Matilainen, s Mikkeli. Tauluun 2. Johan Adolf (Jussi) Matilainen, s Mikkeli. Tauluun 3. Lauri Vilhelm Matilainen, s Iisalmi, k Iisalmi. Martti Matilainen, s Iisalmi. Tauluun 10. Anna Sofia Matilainen, s Iisalmi, k Iisalmi. Erkki Matilainen, s Iisalmi. Tauluun 13. TAULU 2 II Karl August (Kalle) Matilainen, Taulusta 1, (isä August Matilainen), ylikonduktööri, s Mikkeli, k Iisalmi. Puoliso: Iisalmi Anna (Anni) Matilainen o.s. Hiltunen, s Iisalmi, k Iisalmi. TAULU 3 II Johan Adolf (Jussi) Matilainen, Taulusta 1, (isä August Matilainen), konduktööri, s Mikkeli, k Iisalmi. Puoliso: Martta Matilainen o.s. Hujala, s Savitaipale, k Iisalmi. Ritva Kaarina Hotti o.s. Matilainen, s Iisalmen mlk. Tauluun 4. Eila Marjatta Pynnönen o.s. Matilainen, s Iisalmen mlk. Tauluun 5. Raija Tuulikki Saarento o.s. Matilainen, s Iisalmen mlk. Tauluun 7. Auli Sisko Matilainen, s Iisalmen mlk. TAULU 4 III Ritva Kaarina Hotti o.s. Matilainen, Taulusta 3, (isä Johan Matilainen), s Iisalmen mlk. Puoliso: Ahti Ilmari Hotti, s Iisalmi. Reijo Juha Ilmari Hotti, s Iisalmi, k Helsinki. Ilkka Pekka Hotti, s Espoo. Antti Hotti, s Valkeakoski. TAULU 5 III Eila Marjatta Pynnönen o.s. Matilainen, Taulusta 3, (isä Johan Matilainen), s Iisalmen mlk. Puoliso: Eero Pynnönen, s Akaa. Mikko Olavi Pynnönen, s Helsinki. Maaria Marjatta Pynnönen, s Helsinki. Tauluun 6. TAULU 6 IV Maaria Marjatta Moren o.s. Pynnönen, Taulusta 5, (äiti Marjatta Pynnönen), s Helsinki. Puoliso: Pekka Antero Moren, s Helsinki. Aurora Aino Maaria Moren, s Helsinki.
7 Mikael Eero Antero Moren s Helsinki TAULU 7 III Raija Tuulikki Saarento o.s. Matilainen, Taulusta 3, (isä Johan Matilainen), s Iisalmen mlk. Puoliso: Reijo Juhani Saarento, s Turku. Elina Tuulikki Saarento, s Kirkkonummi. Tauluun 8. Tuuli Helinä Saarento, s Kirkkonummi. Tauluun 9. TAULU 8 IV Elina Tuulikki Saarento, Taulusta 7, (äiti Raija Saarento), s Kirkkonummi. Puoliso: Jan Erik Saxen, s Helsinki. Emilia Aleksandra Saxen, s Helsinki. Oskar Juhani Saxen, s Helsinki. TAULU 9 IV Tuuli Helinä Lehto o.s. Saarento, Taulusta 7, (äiti Raija Saarento), s Kirkkonummi. Puoliso: Tommi Kalevi Lehto s Loimaa Lauri Verner Lehto, s Espoo. Heli Johanna Lehto s Espoo. TAULU 10 II Martti Matilainen, Taulusta 1, (isä August Matilainen), kauppias (urheiluliike), s Iisalmi, k Valkeakoski. Puoliso: Lilja (Lilli) Matilainen o.s. Aremaa, s Kotka, k Valkeakoski. Anja Helena Matilainen, s Valkeakoski. Tauluun 11. Seija Sinikka Matilainen, s Valkeakoski. Tauluun 12. TAULU 11 III Anja Helena Vasala o.s. Matilainen, Taulusta 10, (isä Martti Matilainen), s Valkeakoski. Puoliso: Pekka Vasala, s Riihimäki. Jussi-Pekka Vasala, s Helsinki. Antti Antero Vasala, s Helsinki. Tauluun 12 TAULU 12 IV Antti Antero Vasala s Helsinki Taulusta 11 ( äiti Anja Vasala ) Avopuoliso: Mari Järvenpää s Kaustinen Lapsi: Ronja Aurora Vasala s Helsinki TAULU 13 III Seija Sinikka Matilainen, Taulusta 10, (isä Martti Matilainen), s Valkeakoski. Puoliso: Jorma Juhani Sillanmikko, s Valkeakoski. Ville Juhani Sillanmikko, s Valkeakoski. Teppo Juhani Sillanmikko, s Valkeakoski.
8 TAULU 14 II Erkki Matilainen, Taulusta 1, (isä August Matilainen ) opetusneuvos, kuvaamataidon yliopettaja, s Iisalmi, k Helsinki Puoliso: Eila Orvokki Matilainen o.s. Rossi, s Helsinki, k Helsinki. Eevi Matilainen, s Rautalampi. Anu Matilainen, s Helsinki. Leena Matilainen, s Helsinki. Tauluun 15. Antti Matilainen, s Helsinki. Tauluun 18 TAULU 15 III Leena Airikkala o.s. Matilainen, Taulusta 14, (isä Erkki Matilainen), s Helsinki. Puoliso: Perttu Antero Airikkala, s Ambomaa. Laura Helena Airikkala, s Kirkkonummi. Tauluun 16. Anna Leena Airikkala, s Helsinki. Tauluun 17. TAULU 16 IV Laura Helena Oikari o.s. Airikkala, Taulusta 15, (äiti Leena Matilainen), s Kirkkonummi. Puoliso: Martti Juhani Oikari, s Vantaa Lapsi: Eevi Rauha Orvokki Oikari, s Helsinki. TAULU 17 IV Anna Leena Airikkala, Taulusta 15, (äiti Leena Matilainen), s Helsinki. Lapsi: Ida Sofia Airikkala, s Helsinki. TAULU 18 III Antti Matilainen, Taulusta 14, (isä Erkki Matilainen), s Helsinki. Puoliso: Heidi Hannele Matilainen o.s. Krogell, s Helsinki. Tuomas Antero Matilainen, s Helsinki. Marianna Tuulia Matilainen, s Helsinki. Katariina Sofia Matilainen, s Helsinki.
9 HENKILÖLUETTELO SUKU- JA MYÖHEMMÄN SUKUNIMEN MUKAAN AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ AIRIKKALA Anna Leena, s. 1982,... 11, 18 Ida Sofia, s. 2008, Laura Helena, s. 1979,... 11, 17 Perttu Antero, s. 1955, AREMAA Lilja (Lilli), s. 1918,... 4 HILTUNEN Anna (Anni), s. 1905,... 2 HOTTI Ahti Ilmari, s. 1929,... 6 Antti, s. 1966,... 6 Ilkka Pekka, s. 1960,... 6 Reijo Juha Ilmari, s. 1957,... 6 Ritva Kaarina, s. 1935,... 3, 6 HUJALA Martta, s. 1906,... 3 JÄRVENPÄÄ Mari, s. 1981, KROGELL Heidi Hannele, s. 1958, MATILAINEN Anja Helena, s. 1947,... 4, 9 Anna (Anni), s. 1905,... 2 Anna Sofia, s. 1867,... 1 Anna Sofia, s. 1910,... 1 Antti, s. 1954,... 5, 12 Anu, s. 1946,... 5 August, s. 1872,... 1 Auli Sisko, s. 1943,... 3 Eevi, s. 1945,... 5 Eila Marjatta, s. 1937,... 3, 7 Eila Orvokki, s. 1924,... 5 Erkki, s. 1913,... 1, 5 Heidi Hannele, s. 1958, Johan Adolf (Jussi), s. 1901,... 1, 3
10 Karl August (Kalle), s. 1899,... 1, 2 Katariina Sofia, s. 1992, Lauri Vilhelm, s. 1904,... 1 Leena, s. 1953,... 5, 11 Lilja (Lilli), s. 1918,... 4 Marianna Tuulia, s. 1988, Martta, s. 1906,... 3 Martti, s. 1907,... 1, 4 Raija Tuulikki, s. 1940,... 3, 8 Ritva Kaarina, s. 1935,... 3, 6 Seija Sinikka, s. 1953,... 4, 10 Tuomas Antero, s. 1986, MOREN Aurora Aino Maaria, s. 1998, Maaria Marjatta, s. 1967,... 7, 13 Pekka Antero, s. 1967, OIKARI Eevi Rauha Orvokki, s. 2013, Martti Juhani, s. 1980, PYNNÖNEN Eero, s. 1933,... 7 Eila Marjatta, s. 1937,... 3, 7 Maaria Marjatta, s. 1967,... 7, 13 Mikko Olavi, s. 1965,... 7 ROSSI Eila Orvokki, s. 1924,... 5 SAARENTO Elina Tuulikki, s. 1969,... 8, 14 Heli Johanna, s. 2007, Lauri Verner, s. 2004, Raija Tuulikki, s. 1940,... 3, 8 Reijo Juhani, s. 1942,... 8 Tuuli Helinä, s. 1971,... 8, 15 SAXEN Emilia Aleksandra, s. 2000, Jan Erik, s. 1968, Oskar Juhani, s. 2002,... 14
11 SILLANMIKKO Jorma Juhani, s. 1948, Teppo Juhani, s. 1984, Ville Juhani, s. 1980, STADIGH Anna Sofia, s. 1867,... 1 VASALA Antti Antero, s. 1977,... 9, 16 Jussi-Pekka, s. 1975,... 9 Pekka, s. 1948,... 9 Ronja Aurora, s. 2014, Iisalmessa Osmo Hallikainen
12 PAIKKAKUNNAT Akaa... 7 Ambomaa Espoo... 6, 15 Helsinki... 5, 6, 7, 9, 11, 12, 13, 14, 16, 17, 18 Iisalmen mlk... 3, 6, 7, 8 Iisalmi... 1, 2, 3, 4, 5, 6 Kaustinen Kirkkonummi... 8, 11, 14, 15, 17 Kotka... 4 Mikkeli... 1, 2, 3 Raahe... 1 Rautalampi... 5 Riihimäki... 9 Savitaipale... 3 Turku... 8 Valkeakoski... 4, 6, 9, 10