Raportti. Markku Lahti, Olli van der Meer, Anna Klobut

Transkriptio

1 1 (24) ALA-KOITAJOEN ELINYMPÄRISTÖMALLINNUS 1 JOHDANTO Ala-Koitajoki on uhanalaisen Saimaan järvilohen lisääntymisaluetta. Kalojen elinolosuhteiden parantamiseksi koskia on kunnostettu ja kunnostettaneen edelleen. Vuonna 2013 annetun KHO:n päätöksen mukaisesti juoksutuksen tulee olla kesäisin 6 m3/s ja talvella 4 m3/s aikaisemman 2 m3/s sijaan. Määräykset ovat voimassa 7 vuotta, tai kunnes velvoitejuoksutusten tarkistamista koskeva uusi lupapäätös on lainvoimainen. Kunnostusten ja kalojen elinolojen edistämiseksi tietoa lisäämällä, suoritetaan käsillä olevassa työssä elinympäristömallinnus perustuen maastomittauksiin, virtausmallinnuksiin ja kalojen elinympäristövaatimustietoihin. 2 TARKASTELUALUE Ala-Koitajoki laskee Pielisjokeen Uimaharjun alapuolella. Hiiskosken yläosassa on säännöstelypato, jolla säädellään Ala-Koitajoen virtaamaa. Pääosa vesistä johdetaan sähköntuotantoa varten Tekojärven ja Palojärven kautta Pamilon voimalaitokseen. Sieltä vesi purkautuu tunnelia pitkin Pielisjokeen Jäsysjärven kautta (kuva 1.) Ala-Koitajokeen tehtiin yksitoista erillistä mallinnusaluetta, joilla selvitettiin järvilohelle soveltuvan habitaatin määrää eri virtaamilla (kuva 1). Kuva 1. Tarkastelualue ja Ala-Koitajoen mallinnusalueet.

2 2 (24) Todellinen virtaama Ala-Koitajoessa on nimellisjuoksutusta 5-15% suurempi yläpuolisen järven veden pinnankorkeuden vaihteluihin varautumisen vuoksi käytettäessä manuaalisesti ajoittain säädettävää luukkua. Lisäksi padon suotovedet, noin 0,2 m3/s ja ajallisesti vaihtelevat, ajoittain usean kuutiometrin sekunnissa sivuvalunnat kasvattavat virtaamia erityisesti alavirranpuoleisimmilla koskilla. Alimmalla koskella virtaama on siten yleisesti noin 1 m3/s nimellisjuoksutusta suurempi, kevättulvalla esim. jopa 6 m3/s suurempi. Kuvassa 2 on esitetty joen alavirranpuoleisen Siikakosken valuntamallin toteutunut virtaama vuoden ajalta. Voidaan havaita, että virtaama on keskimäärin ollut noin 1 m3/s nimellisjuoksutusta suurempi. SYKE:n tietojen mukaan Pamilon ohijuoksutus olisi vaihdellut välillä nimellisvirtaamilla 6 ja 4 m3/s väleillä 6,06,7 ja 4,2-4,7 m3/s (kuva 3). Hiiskoskella sivuvalunnan vaikutus on pieni, Pamilonkoskella noin 2/3 Siikakosken arvosta. Suotovesiä tulee Tiaisenkosken ylävirranpuolelle. Kuva 2. Siikakosken virtaama HBV-valuntamallin havaintojen perusteella. Kuva 3. Pamilon ohijuoksutus Ala-Koitajokeen.

3 3 (24) Aikaisemmin suoritetut kunnostukset Laajamittaisia kunnostuksia on tehty vain kolmelle koskelle, lisäksi on levitetty kutusoraa ja tehty osittaisia kunnostuksia. Koskia on aikaisemmin kunnostettu ajatellen 2 m3/s minimijuoksutusta. Koskille on tehty täydentäviä kunnostuksia ajatellen 4 m3/s virtaamaa seuraavasti: -kevät 2014: kunnostettiin Hiiskoski ja Tiaisenkoski, kutusoraa helikopterilevityksenä Siika-, Pamilon- ja Kuusamonkoskille, kutusoraikkoa kaivinkonetyönä Tyltsyn- ja Mäntykoskeen ja Kuusamonkosken niska-alueelle. -lokakuu 2014: koko Räväkkäkosken alue kunnostettiin, täydentäviä kunnostuksia Tiaisenkoskella -kevät 2015: poikas- ja kutualue Hiiskoskeen ja osia Mäntykoskesta. Kutusoraa helikopterilevityksenä Kuusamonkoskelle ja Räväkkäkoskelle. Kunnostussuunnitelmissa (Rouvinen 2011) on esitetty laajempia kunnostuksia monille muillekin koskille. 3 MAASTOMITTAUKSET JA MALLINNUSMENETELMÄT Topografian mittaukset suoritettiin manuaalisesti GPS-sauvaa käyttäen. Virtaamamittaukset suoritettiin siivikoimalla. Pohjan raekoko määritettiin visuaalisesti vertaamalla muokattuun Wentworth-tyyppiseen kivikokoasteikkoon (<0,5 mm (0), 0,5-2 mm (1), 2-8 mm (2), 8-16 mm (3),16-32 mm (4), mm (5), mm (6), (7) mm, (8) mm, (9) mm, >1024 mm (10)). Mittaukset jakautuivat yhdelletoista eri koskiosuudelle, joiden kokonaispituus on noin 5,5 kilometriä. Osalla koskista mittaustiheys oli GPS-sauvamittauksiksi melko korkea, mutta osalla koskista tiheys jäi alhaisemmaksi, ja joissain, vähäisissä, syvissä kohdissa, jouduttiin arvioimaan pisteitä vierestä. Mittausten aikana vallinneet aikaisempaa suuremmat juoksutukset, jotka johtuivat säädön vaikeudesta silloisilla luukuilla ja varmuusvaran pitämisestä yläpuolisen järven vedenpinnan korkeuden vaihteluiden varalle, että virtaama ei laske alle ajankohdan lupaehdon, vaikuttivat työhön. Mittauksia yritettiin jatkaa useaan otteeseen; kevään jälkeen kesällä ja syksyllä, ja kun syksyllä virtaus oli alhaisempaa, saatiin mittaukset suoritettua loppuun. Näistä johtuen myös tarkkoja vedenpinnankorkeus-virtaama-mittauksia saatiin vähemmän kalibrointia varten. Virtaama oli keväällä 2014 eri koskissa 7,8-11 m3/s. Mittaukset ajoitettiin ja kosket (Hiiskoski, Tiaisenkoski ja Räväkkäkoski) valittiin ylävirran puolelta siten, että mittausten aikana virtaama oli 7,8-8,4 m3/s. Muita koskia ei voitu mitata keväällä liian kovan virtauksen vuoksi. Kesällä päästiin mittaamaan virtaamilla 6,4-7,3 m3/s Mänty-, Tyltsy- ja Lohikoski ja Röppö-Laavitsakosken rantaviivat, ja lokakuussa Kuusamon-, Pamilon- ja Siikakoski ja Röppö-Laavitsakosken keskiuoma 5,3-5,7 m3/s virtaamilla. Räväkkäkoski mitattiin uudelleen kunnostusten jälkeen marraskuun lopussa virtaamalla 4,5 m3/s. Virtaama-arvioita laadittiin eri ajanhetkille ja kullekin koskiosuudelle erikseen virtaamamittausten, juoksutustietojen ja valuntamallin arvojen avulla, laskemalla AlaKoitajoen osien lähivalumia ja ottamalla padon suotovirtaus huomioon sekä käyttämällä myös sopivaa yläpuolista valuma-aluetta lähivalunnan vertailuvesistönä valuntamalli- ja havaintoarvoineen. Näin kalibrointivirtaama pyrittiin saamaan kullekin koskelle veden pinnankorkeusmittausten ajanhetkillä vallinnutta vastaavaksi.

4 4 (24) Mallinnusmenetelminä käytettiin virtausmallina DHI:n Mike3D-mallia, joka on huolellisesti validoitu ja maailman käytetyimpiä vesistöjen kolmiulotteisia virtausmalleja. Mike3d-mallin tulokset ovat yleisesti vastanneet hyvin havaintoja. Elinympäristön soveltuvuuden laskennassa käytettiin FISU-mallia (Lahti 2009), jossa sovelletaan PHABSIM-tyyppistä kalojen olosuhdetietoihin perustuvaa elinympäristön soveltuvuuslaskentaa. Laskennassa arvioidaan elinympäristön soveltuvuutta kullekin kalalajin elinvaiheelle erikseen eri virtaamilla perustuen muilla tai samoilla koskilla aikaisemmin havaittuun kalojen käyttäytymiseen. Soveltuvuus arvioidaan ensin virtausnopeudelle, vesisyvyydelle ja pohjan laadulle asteikolla 0-1 kullekin erikseen, ja kokonaissoveltuvuus kussakin mallinnusalueen elementissä saadaan näiden tulona. Kullekin koskialueelle laadittiin oma maastomittauksia selvästi tiheämpi laskentaverkko. Näiden koskikohtaisten mallien karkeus kuvattiin nk. aitona karkeutena, joka on virtaamasta riippumaton. Karkeus määritettiin kalibroimalla malli havaitussa virtaustilanteessa, jossa oli mitattu veden pinnankorkeutta useissa kohdissa pitkin jokea. Karkeus asetettiin erilaiseksi eri kohdissa koskia, jos veden pinnankorkeus ei asettunut yhdellä kertoimella riittävän tarkasti havaintojen mukaiseksi. Useilla alueilla karkeuskertoimen arvoista tuli hyvin korkeita. Tämä kuvaa kunnostettujen koskien korkeaa karkeutta ja mittausten resoluutiota; koskissa oli ja sinne rakennettiin mittausten aikana luonnonkoskista poikkeavasti runsaasti yksittäisiä, aseteltuja kiviä ja erilaisia virtauksen ohjaamiseen ja veden pinnankorkeuden nostoon tarkoitettuja kivirakennelmia. Luonnonkoskissa jäät ja virtaus ovat useimmiten muokanneet pohjan geometrian tasaisemmaksi. Mallinnustuloksia tulkittaessa tuleekin muistaa, että koska topografian maastomittaukset on yleisesti tehty muutamien metrien välein, ja vaikka virtaukseen vaikuttavia rakennelmia on mitattu myös em. arvoja tiheämmin ja viivaobjekteina, on uoman muotoa kuvaavasta mallista jäänyt kiviä pois. Tästä johtuen mallin virtausnopeusarvot voivat olla hieman alhaisempia, ja kuvaavat useamman metrin kokoisia alueita, eivät mikroskaalan vaihtelua. Luonnossa kivien välissä ja päällä virtausnopeus voi olla korkeampi, ja kivien takana alhaisempi. Olosuhteita arvioitaessa veden pinnankorkeus, vesisyvyys ja pohjan raekoko voidaan ottaa sellaisenaan, ja virtausnopeuden arvojen ympärille kannattaa olettaa kivisyydestä johtuva vaihteluväli. Mallinnuksessa ei kuvata jääilmiöitä erikseen. Jääkansi, suppo, pohjajää ja suppopadot voivat muuttaa olosuhteita paikallisesti talvella merkittävästi. Paikalliset olosuhteet, mm. veden lämpötila, vaikuttavat näihin. Ala-Koitajoella ei ole havaittu supon tai pohjajään aiheuttamia ongelmia (Piironen 2016). Ilmeisesti tämä johtuu mm. yläpuolisesta järvestä syvemmältä juoksutettavan veden korkeammasta lämpötilasta.

5 4 5 (24) KÄYTETYT PREFERENSSIKÄYRÄT Lohenpoikasten kesäajan preferenssikäyrinä käytettiin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) sähkökalastuksista (Mäki-Petäys 2000) ja sukellustutkimuksista (Linnansaari ym. 2010) saatua aineistoa. Sähkökalastusaineistot ovat vastaavan kokoluokan joista ja niiden aineisto sisältää myös Ala-Koitajoen tietoja. Ala-Koitajoen järvilohesta poiketen muiden jokien aineisto käsittää merilohen poikasten habitaatin käyttöä. Ns. yleiskäyrien käyttöön päädyttiin, koska niiden katsottiin tarjoavan paremman luotettavuuden kuin pelkkään Ala-Koitajoen suhteellisen suppeaan aineistoon perustuvat käyrät. Utsjoen Mantokosken sukellusaineistoa käytettiin täydentämään aineistoa vesisyvyyksillä, joilta ei sähkökalastuksilla saada tietoja. Talvelle käytettiin kirjallisuudesta koottua asiantuntijakäyrästöä, koska talvelle ei ole Ala-Koitajoen tapaiselle joelle soveltuvia valmiita käyriä (Huusko&Kreivi 2004). Kutupreferenssinä käytettiin RKTL:n yleispreferenssiä (Louhi 2006) Ala-Koitajoelle muokattuna (Piironen 2015). 5 TULOKSET, SUOSITUKSIA KUNNOSTUSTOIMIKSI 5.1 Yleistä Kesällä habitaattimallinnuksen perusteella useimmilla koskilla lohenpoikasille tulee sopivaa elinympäristöä runsaasti lisää, kun virtaama nousee kahdesta kuutiosta neljään kuutioon sekunnissa. Sen jälkeen poikasille soveltuvien alueiden määrän kasvu hidastuu ja osalla koskista se käytettyjen preferenssikäyrien perusteella jopa vähenee (WUA-arvo pienenee). Syynä tähän on se, että uoman muodon takia vesipinta-ala ei juurikaan kasva, mistä johtuen virrannopeus ja syvyys muuttuvat poikasille paikoin optimaalista suuremmiksi. Tämä koskee varsinkin alle 10 cm:n poikasia (nollikkaat). (esimerkkinä Siikakoski, kuva 3). Kuva 3. Siikakosken soveltuvuus kahden, neljän ja kuuden kuution virtaamilla alle 10 cm:n lohenpoikasille kesätilanteessa. Yksivuotiaat ja sitä vanhemmat lohenpoikaset suosivat kovempaa ja syvempää koskea kuin nollikkaat, joten virtaaman lisäys useissa tapauksissa lisää habitaatin soveltuvuutta näille ikäluokille aina korkeimpaan mallinnusvirtaamaan saakka. Esimerkkinä

6 6 (24) Räväkkäkoski, jossa hyvää habitaattia on sitä enemmän mitä suurempi virtaama (kuva 4). Kuva 4. Räväkkäkosken soveltuvuus yli 10 cm:n lohenpoikaselle neljällä eri virtaamalla. Talvella rantojen läheiset alueet jäätyvät, ja poikaset paljolti joutuvat siirtymään keskiuomaa kohden. Suuremmilla virtaamilla talvella sopivaa syvempää aluetta on enemmän, esimerkkinä Kuusamonkoski (Kuva 5). Uusimpien tutkimusten mukaan talviaikainen selviytyminen koskialueilla riippuu eniten pohjan kivien tarjoamista suojapaikoista, koska lohenpoikaset hakeutuvat kivien alle suojaan talvi- ja jääolosuhteissa (Huusko & Kreivi 2004). Suojapaikoissa ne viettävät valoisan ajan hyvin passiivisina. Kuva 5. Kuusamonkosken soveltuvuus lohenpoikasille talvella kahden, neljän ja kuuden kuution virtaamatilanteissa.

7 7 (24) Myös kudulle sopivien alueiden määrä kasvaa virtaaman noustessa. Kutua rajoittaa soraikkojen puute. Sopivaa aluetta virrannopeuden ja syvyyden puolesta löytyy laajoilta alueilta varsinkin kolmella suurimmalla mallinnusvirtaamalla, mutta useilla koskilla ei ole mittausten perusteella kutuun sopivaa soraa (esimerkkeinä Hiiskoski ja Tiaisenkoski, kuvat 6 ja 7). Kuva 6. Hiiskosken soveltuvuus järvilohen kudulle kahden, neljän ja kuuden kuutiometrin virtaamalla virrannopeuden ja syvyyden perusteella. Kuva 7. Tiaisenkosken soveltuvuus järvilohen kudulle kuuden kuutiometrin virtaamalla: A-kuvassa mallinnus on tehty myös pohjan kivikoko huomioiden ja B-kuvassa mallinnus pelkästään syvyyden ja virrannopeuden perusteella.

8 8 (24) Kaikille koskille yhteisiksi kunnostusohjeiksi voidaan esittää seuraavaa: Ranta-alueiden muokkaaminen niin, että virtaaman kasvaessa 4-6 kuutioon sekunnissa, veden peittämä alue laajenee sopiville ranta-alueille (lohenpoikasille sopivaa pohjaa) niin, että virrannopeus ja syvyys ovat siellä riittävät. Usein tämä tarkoittaa uittoperkausten jäljiltä kapeilla kohdilla olevien rantakivikoiden avaamista virtaukselle. Alueen kiveäminen samalla. Talviaikaista habitaattia voidaan lisätä sijoittamalla uomaan kalan kokoon nähden sopivan kokoisia kiviä ja lohkareita ( cm) löyhästi siten, että kalat pääsevät niiden alle suojaan. Kutusoraikkojen lisääminen mallinnuksessa havaituille ja maastotarkasteluissa sopiviksi kohteiksi todetuille alueille. Seuraavassa tarkastellaan tuloksia koskikohtaisesti. Koskien virtaus- ja soveltuvuuskuvat on esitetty liitteissä. Tuloksia tarkasteltaessa tulee muistaa, että mallinnukset on suoritettu tietyillä virtaamilla, mutta luonnossa virtaama lienee Hiiskoskella keskimäärin 0,4-0,45 m3/s nimellisarvoa suurempi, ja alimmalla koskella, Siikakoskella, virtaaman lisäys vaihtelee välillä 1-6 m3/s, ollen yleensä 1-2 m3/s. Tuloksia kannattaakin tarkastella esim. Hiiskoskella nimellisvirtaaman mukaisesti, mutta Siikakoskella 1 m3/s suuremman virtaaman kuvien avulla.

9 5.2 9 (24) Hiiskoski Hiiskoskea on kunnostettu aikaisemmin, mutta myös huhtikuussa 2015 mittausten jälkeen. Lohenpoikasille on hyvin habitaattia kesäaikana. Virtaaman nousu viiden kuution jälkeen ei kuitenkaan enää juuri lisää soveltuvan habitaatin määrää. Syynä tähän on, että uoman muodon takia vesipinta-ala ei juurikaan kasva ja siksi syvyys nousee poikasille paikoin optimaalista suuremmiksi. Varsinkin alle 10 cm:n poikasilla tämä on nähtävissä selvästi. Uoman leveämmällä yläosalla on enemmän elinympäristöjä suuremmalla virtaamalla, kun taas kapealla alaosalla vettä on suuremmilla virtaamilla jo liiaksi. Talviaikaisessa tilanteessa sopivaa ympäristöä lohenpoikasille on laajemmalla alueella. Uoman kapenemiskohdassa pintavirtausnopeus mahdollistaisi veden alijäähtymistä ja supon ja pohjajään muodostumista suuremmilla virtaamilla, mutta yläpuolelta juoksutettavan järviveden lämpö estänee tämän. Kudulle sopivien alueiden määrä kasvaa virtaaman noustessa. Kutua rajoittaa osin soraikkojen puute, osin vesisyvyys ja virtausnopeus. Osalla aluetta nämä ympäristötekijät osuvat samanaikaisesti optimaalisiksi, mutta usein yksi tai kaksi näistä ovat epäoptimaalisia. Mittausten jälkeen tehdyssä kutusoraikon rakentamisessa vesisyvyyttä ja pohjan laatua muutettiin uoman keskiosalla kudulle sopivammaksi. Uoman kapenemiskohdan jälkeen on pohjanlaatumääritysten ja topografiamittausten jälkeen tehty kutusoraikko. Sen olosuhteet ovat käytettyjen preferenssikäyrien ja oletettavan kutusorapatjan paksuuden, cm, perusteella sopivat. Uuden rakennetun poikasalueen yleiset virtausolot näyttävät ennen kunnostusta suoritettujen mittausten perusteella suotuisalta poikasille virtaamilla 4-6 m3/s. Pienellä virtaamalla suotuisa alue siirtyy keskivirtaan päin. Kuva 8. Mikroelinympäristön soveltuvuudella painotettu pinta-ala (WUA-m2) lohen eri elinvaiheille eri virtaamilla Hiiskoskella.

10 (24) Tyltsykoski Lohenpoikasille on hyvin habitaattia kesäaikana kosken yläosassa, mutta kapeammassa, syvemmässä ja kovavirtaisemmassa keskiuomassa on pienimmille poikasille soveltumatonta aluetta, joka laajenee virtaaman kasvaessa. Virtaaman nousu viiden kuution jälkeen ei enää lisää soveltuvan habitaatin määrää. Syynä tähän on se, että uoman muodon takia vesipinta-ala ei juurikaan kasva ja sen takia syvyys muuttuu poikasille paikoin optimaalista suuremmaksi. Talvella soveltuvaa elinympäristöä on keskiuomassa, ja määrä kasvaa virtaaman noustessa. Soveltuvaa aluetta on kuitenkin vain osalla keskiuomaa; joissain kohdissa virtausnopeus on liian suuri ja jossakin pohjan materiaali liian pienikokoista. Kova virtaus altistaisi supolle ja pohjajäälle, mutta ilmeisesti juoksutettavan järviveden lämpö estää tämän. Kudulle sopivien alueiden määrä kasvaa virtaaman noustessa neljään kuutiometriin sekunnissa asti, jonka jälkeen pinta-alan määrä säilyy tasaisena. Kutua rajoittaa soraikkojen puute. Sopivaa soraa löytyy paikoin vain kosken niskalta, jonne sitä onkin levitetty helikopterilla. Sopivaa aluetta virrannopeuden ja syvyyden puolesta löytyy samoin eniten kosken yläosista. Keski- ja alaosilla vesisyvyys sekä pohjan laatu rajoittavat kutualueiden laajuutta. Kosken keski- ja alaosa olisivat kunnostuksen tarpeessa; uoma on nyt melko kapea; uomaa voitaisiin leventää jonkin verran, ehkä kivetä keskeltäkin virtauksen hidastamiseksi, ja rakentaa poikasille sopivia ranta-alueita. Jos keski- ja alaosalle halutaan rakentaa kutupaikkoja, tulee veden syvyyden olla nykyistä pienempi näillä kohdilla; uoman leventäminen ja levitettävän kutusoraikon paksuus pienentävät vesisyvyyttä, tämä saattaa riittää, mutta toisaalta kutusoran paikallaan pysyminen tulee varmistaa. Kuva 9. Mikroelinympäristön soveltuvuudella painotettu pinta-ala (WUA-m2) lohen eri elinvaiheille eri virtaamilla Tyltsykoskella.

11 (24) Kuusamonkoski Kuusamonkoskella virtausnopeus on alhaisehko. Virtaaman nousu neljän kuution jälkeen ei juurikaan enää lisää soveltuvan habitaatin määrää. Kasvava vesisyvyys alkaa rajoittaa elinympäristöjä; tällöin noin metrin syvyinen keskiuoma on pienemmille poikasille jo liian syvää, ja niiden elinympäristöt siirtyvät rannemmas. Talviaikaisessa tilanteessa sopivaa habitaattia on keskiuomassa ja sen määrä lohenpoikasille nousee virtaaman kasvaessa. Kudulle sopivien alueiden määrä samoin kasvaa virtaaman noustessa. Kutua rajoittaa virtausnopeuden lisäksi soraikkojen puute. Melko sopivia kohtia virrannopeuden ja syvyyden puolesta löytyy useista kohdista, mutta niillä ei yleensä ole kutuun sopivaa soraa. Kosken niskalla on jonkin verran kutukokoista pohjan materiaalia. Kutusorastuksessa, jos se tehdään suurelle osalle poikkileikkausta, sorapatjan paksuus pienentää paikallisesti poikkileikkausta, jolloin virtausnopeus saattaa nousta kudulle optimaalisemmaksi sorastuskohdissa, vaikka soveltuvuuskartalla, johon on tulostettu soveltuvuus vesisyvyyden ja virtausnopeuden suhteen nykytilanteessa, soveltuvuus ei olisi aivan optimissa. Koskeen on levitetty soraa helikopterista keväällä Rannoille tulisi rakentaa lisää poikasalueita, mikäli virtaamaa nostetaan. Kunnostussuunnitelmassa (Rouvinen 2011) suositellaankin uoman leventämistä poikaskivikoilla työn päätavoitteena ottaen huomioon olosuhteet virtaamalla 4 m3/s. Koska koski sijaitsee enemmän alavirran puolella Ala-Koitajokea, voi sivuvesiä tulla ajoittain enemmän, mikä lisää kesäisten poikasalueiden tarvetta. Kuva 10. Mikroelinympäristön soveltuvuudella painotettu pinta-ala (WUA-m2) lohen eri elinvaiheille eri virtaamilla Kuusamonkoskella.

12 (24) Mäntykosken alaosa Poikasten elinympäristöt sijaitsevat kesällä virtaamalla 2 m3/s:ssa enemmän keskiuomassa, mutta virtaaman noustessa vesisyvyys nousee liian suureksi siellä ja elinympäristöt siirtyvät rantoja kohden, missä ei rantojen jyrkkyydestä johtuen ole virtaamaan suhteutettuna kovin paljoa poikasalueita. Talvella elinympäristöt sijaitsevat keskiuomassa, ja suuremmilla virtaamilla soveltuva alue on laajempi. Jäätöntä aluetta on enemmän suuremmilla virtaamilla. Tämä saattaisi lisätä suppo- ja pohjajääriskiä, mtuta tällaisia ilmiöitä ei ole havaittu Ala-Koitajoella (Piironen 2016). Mäntykoskella sijaitseva aikaisemmin vain suurilla virtaamilla vesittynyt sivu-uoma ja aluetta siitä alavirtaan päin on kunnostettu topografiamittausten jälkeen. Sivu-uomaan on mm. johdettu lisää vettä yläpuolisen pohjapadon avulla. Mallinnuksen tulosten perusteella voidaan arvioida, että näin saaduilla uusilla poikasalueilla pohjan laatu, vesisyvyys ja virtausnopeus on saatu paremmin lohen elinympäristövaatimuksia vastaaviksi erityisesti 4-6 m3/s virtaustilanteita ajatellen. 2 m3/s:ssa virtaamalla sivu-uomassa saattaa olla liian vähän vettä kunnostuksen jälkeisessäkin tilanteessa. Kunnostussuunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä muillekin kuin nyt kunnostetuille alueille. Uomaa tulisi leventää rannoilla rakentamalla sinne kesäaikaa varten alueita pienille poikasille. Kunnostusten jatkaminen olisi hyödyllistä. Kudulle sopivien alueiden määrä kasvaa virtaaman noustessa 4 m3/s asti, mutta ei juuri sen jälkeen. Kutua rajoittaa soraikkojen puute sekä suuremmilla virtaamilla kasvava vesisyvyys, joka nousee jopa niin paljon, että osalla aluetta pelkkä kutusorapatjan paksuus ei riitä nostamaan virtausnopeutta eikä etenkään pienentämään vesisyvyyttä. Kuva 11. Mikroelinympäristön soveltuvuudella painotettu pinta-ala (WUA-m2) lohen eri elinvaiheille eri virtaamilla Mäntykosken alaosalla.

13 (24) Mäntykosken yläosa Mäntykosken yläosaa ei ole kunnostettu lukuun ottamatta kutusorastusta. Kunnostussuunnitelmassa esitetään kosken leventämistä 1,5-kertaiseksi. Kapealla ja jyrkkärantaisella Mäntykosken yläosalla vesisyvyys ja virtausnopeus nousevatkin suuremmilla virtaamilla liian suuriksi pienten poikasten kesähabitaatteja ajatellen, joten kunnostussuunnitelman ehdotus on paikallaan. Pienpoikasille tarvittaisiin lisää aluetta rannoille. Alueen yläosassa vesisyvyys on keskiuomassa kesällä poikasille liian suuri jo virtaamalla 2 m3/s. Talvella sopivaa elinympäristöä on vesisyvyyden johdosta runsaammin, ja soveltuva alue levenee virtaaman noustessa. Jäätöntä aluetta on enemmän suuremmilla virtaamilla, mikä lisäisi supon ja pohjajään muodostumisen riskiä. Näitä ilmiöitä ei kuitenkaan ole havaittu Ala-Koitajoella. Jopa kudulle vesisyvyys nousee keskiuomassa preferenssikäyriin nähden liian suureksi osalla aluetta, erityisesti suurimmilla virtaamilla. Kosken alaosassa on virtausolojen suhteen soveltuvaa kutualuetta pienemmillä virtaamilla. Koski on yläosastaan paikallisesti liian syvää, mikä hidastaa myös virtausnopeutta erityisesti pienillä virtaamilla. Kutusoraa koskessa on paikoin. Kutua varten pienempi vesisyvyys olisi suotuisa, mutta toisaalta keskiuomassa on runsaasti talvielinympäristöjä. Kunnostustoimenpiteitä voisivat olla poikasalueiden rakentaminen uomaa levittämällä, kuten suunnitelmassa on esitetty, osalle aluetta kutupaikkaa, kuten on jo tehtykin, ja loppu keskiuomaa voisi olla talvielinympäristöä. Kuva 12. Mikroelinympäristön soveltuvuudella painotettu pinta-ala (WUA-m2) lohen eri elinvaiheille eri virtaamilla Mäntykosken yläosalla.

14 (24) Lohikoski Lohikosken päissä ja aivan keskiosassa on suotuisaa elinympäristöä, mutta näiden väleissä vesisyvyys nousee rannoilla kesällä liiaksi etenkin suuremmilla virtaamilla. Kahdessa kohdassa koskea, jotka näkyvät vesisyvyyskuvissa punaisina, suuri vesisyvyys alentaa virtausnopeutta. Alhainen virtausnopeus tai liian suuri vesisyvyys rajoittavat paikoin soveltuvuutta. Ylävirran puolella on hidasvirtainen poukama. Virtaaman nousu neljän kuutiometrin jälkeen ei lisää soveltuvan habitaatin määrää paljoa kesällä. Syynä tähän on, että uoman muodon takia vesipinta-ala ei juurikaan kasva ja sen takia syvyys muuttuu poikasille paikoin optimaalista suuremmaksi. Talviaikaisessa tilanteessa sopivan habitaatin määrä lohenpoikasille on runsasta, nousten suurempia virtaamia kohden. Aikaisemmin mainituissa suuremman vesisyvyyden hidasvirtaisissa kohdissa keskiuomassa soveltuvuus on alhaisempaa mutta kohtalaista. Lohikoski oli vuoden 2015 alustavassa kunnostusohjelmassa, mutta Kuopion Teho-Louhinnan raportissa koskea ei mainita. Poikasalueiden rakentamisesta näyttäisi olevan hyötyä suuremmilla virtaamilla. Kunnostussuunnitelmassa ehdotetaan virtauksen ohjaamista hidasvirtaisen sivu-uoman ja sitä erottavan saaren ylitse ja muualla uoman leventämistä rantoja avaamalla sekä kivien tuontia. Nämä ovat sopivia toimenpiteitä vesisyvyyden pienentämiseksi ja pinta-alan lisäämiseksi. Kudulle sopivien alueiden määrä kasvaa virtaaman noustessa. Kutuun sopivan kokoista kivimateriaalia löytyy koskesta, mutta virtausnopeus ja vesisyvyys eivät ole optimaalisia samanaikaisesti näillä alueilla. Vesisyvyys on monessa kohdassa uomaa kudulle liian suuri, ja toisaalta myös virtausnopeus on liian alhainen, erityisesti pienillä virtaamilla. Kutusoraikkoja on kuitenkin mahdollista rakentaa paikallisesti. Kuva 13. Mikroelinympäristön soveltuvuudella painotettu pinta-ala (WUA-m2) lohen eri elinvaiheille eri virtaamilla Lohikoskella.

15 (24) Räväkkäkoski Räväkkäkoskea kunnostettiin lokakuussa 2014 ja kunnostuksen laajuuden vuoksi se mitattiin uudelleen sen jälkeen. Räväkkäkoskella keskimääräinen virtausnopeus on alhaisehko pienillä virtaamilla. Ylävirran puolelta katsottuna oikealla yläosassa koskea sijaitsevan syvän alueen kohdalla virtausnopeus on mallin mukaan liian alhainen. Tässä pitää maastossa tarkastaa virtauksen jakautuminen eri virtaamilla, koska virtaamia saaren eri puolilta ei ole mitattu; jakautuminen on topografian ja pinnankorkeuteen perustuvan kalibroinnin mukainen. Uoma on kuitenkin molemmilla puolilla saarta yhteenlaskettuna melko leveä ja vesisyvyys suuri, joten virtausnopeus joka tapauksessa jää yleensä alhaisemmaksi kuin muualla. Kivisyydestä johtuen koskessa on tarjolla pyörteisyyttä ja korkeampiakin virtausnopeuksia. Kuitenkin, alhaisesta virtausnopeudesta johtuen lohen elinympäristöjä on kaikille elinvaiheille enemmän suuremmilla virtaamilla. Koskessa on pinta-alaan nähden suhteellisesti paljon soveltuvaa elinympäristöä poikasille. Pienellä virtaamalla elinympäristöä on koko uomassa, joskin uoma on kapeampi. Suuremmalla virtaamalla soveltuvuus suurenee osalla keskiuomia ja alue laajenee sivuille, osalla keskiuomaa vesisyvyys nousee liiaksi. Talvella soveltuvaa aluetta on syvemmissä kohdissa, joissa usein kesäajan soveltuvuus pienille poikasille on heikompaa erityisesti suuremmilla virtaamilla, ja talvielinympäristöjen määrä lisääntyy virtaaman mukana. Kosken rakenteen johdosta suurempi virtaama näkyy laajempana soveltuvana elinympäristönä. Koski on kunnostettu suurelta osalta perusteellisesti. Kudulle virtausnopeudeltaan ja vesisyvyydeltään soveltuvaa aluetta on vasemmanpuoleisessa uomassa. Kuva 14. Mikroelinympäristön soveltuvuudella painotettu pinta-ala (WUA-m2) lohen eri elinvaiheille eri virtaamilla Lohikoskella.

16 (24) Tiaisenkoski Tiaisenkoskea kunnostettiin lokakuussa 2014 lisää, jolloin tehtiin uutta nollikasaluetta keväällä kunnostettujen alueiden väliin. Koskea ei ole sen jälkeen mitattu uudelleen. Kosken keski- ja yläosa olivat syviä ja hidasvirtaisia, eikä niillä juuri ollut, etenkään uoman keskellä, pienille poikasille soveltuvia elinympäristöjä kesällä. Kosken alaosalla oli runsaasti soveltuvuudeltaan hyvää elinympäristöä poikasille kesällä eri virtaamilla, koska alaosalla oli vaihteleva vesisyvyys. Virtaaman nousu neljän kuutiometrin jälkeen ei enää juuri lisännyt soveltuvan habitaatin määrää kesällä. Talviaikaisessa tilanteessa sopivan habitaatin määrä lohenpoikasille nousi virtaaman kasvaessa. Talvellakin soveltuvat elinympäristöt sijaitsivat lähinnä kosken alaosasta kosken puoliväliin saakka; yläosassa virtaus alkoi olla liian hidasta ja vesisyvyys suuri. Kosken keski- ja yläosan kunnostamista rajoittaa uoman vähäinen pituuskaltevuus. Tämän takia kosken alaosan avaaminen yläosan virrannopeuden kasvattamiseksi saattaa madaltaa liiaksi alaosan hyviä poikasalueita ja myös virrannopeus voi nousta siellä liian suureksi poikasten optimiin nähden.yläosa voi soveltua taimenen elinympäristöksi. Yläosaa tietenkin voisi täyttää, mutta se vaatisi paljon massoja, ja veden pinnankorkeus nousisi ylävirtaan päin, tai virtausta voisi ohjata suisteilla. Suurilla kivillä voitaisiin nostaa virtausnopeutta paikallisesti. Kudulle sopivien alueiden määrä kasvoi virtaaman noustessa. Sopivaa aluetta virrannopeuden ja syvyyden puolesta löytyi osasta kosken alaosaa. Kutua rajoitti ennen kunostusta myös soraikkojen puute. Kuva 15. Mikroelinympäristön soveltuvuudella painotettu pinta-ala (WUA-m2) lohen eri elinvaiheille eri virtaamilla Tiaisenkoskella.

17 (24) Röppö-Laavitsankoski Röppö-Laavitsankoskea ei ole kunnostettu 4 m3/s:ssa varten, ja tämä näkyykin WUAQ-käyrissä siinä, että pinta-alat eivät nouse samassa suhteessa virtaamaan. Mikäli virtaamaa kasvatetaan, kosket tulisi kunnostaa rakentamalla poikaskivikoita suurempia virtaamia varten. Vesisyvyys rannoilla nousee liiaksi mallinnusalueen alavirranpuoleisen kapean (20-25 m) Röppökosken osuudella. Rantapenkereiden purkamisella voitasiin saada pienille poikasille lisää kesähabitaattia. Laavitsan ylävirranpuoleisessa mutkassa on samankaltainen tilanne hieman lievempänä; 2 m3/s:lla vesisyvyys ei vielä ole liian suuri keskiuomassa, mutta sitä suuremmilla virtaamilla on. Kunnostussuunnitelmassa onkin esitetty näiden Röppökosken ja Laavitsan rantakivikoiden avaamista. Toisaalta leveimmissä (leveys 60 m), syvissä kohdissa olevissa poukamissa virtausnopeus jää rannoilla liian alhaiseksi. Virtaaman nousu neljän-viiden kuutiometrin jälkeen ei juuri enää lisää soveltuvan habitaatin määrää kesällä. Syynä tähän on, että uoman muodon takia vesipinta-ala ei juurikaan kasva ja syvyys muuttuu pienille poikasille kesäaikaa ajatellen paikoin optimaalista suuremmiksi. Talviaikaisessa tilanteessa soveltuvat elinympäristöt sijaitsevat paljolti niillä alueilla, jotka kesäaikana muuttuvat suuremmilla virtaamilla liian syviksi pienimmille poikasille, mutta edellä mainitut kaksi syvää aluetta ovat jo osittain liian syviä ja hidasvirtaisia talvielinympäristöksikin. Jäätöntä aluetta on paikoin, ja enemmän suuremmilla virtaamilla, mikä lisäisi supon ja pohjajään muodostumisen riskiä. Näitä ilmiöitä ei kuitenkaan ole havaittu Ala-Koitajoella. Kudulle sopivien alueiden määrä kasvaa virtaaman noustessa. Kutua rajoittaa suuri vesisyvyys yhdessä alhaisen virtausnopeuden kanssa osalla uomaa, ja soraikkojen puute. Kuva 16. Mikroelinympäristön soveltuvuudella painotettu pinta-ala (WUA-m2) lohen eri elinvaiheille eri virtaamilla Röppö-Laavitsankoskella.

18 (24) Pamilonkoski Pamilonkosken yläosaa ei ole arvioitu kallioisuuden vuoksi tarkoituksenmukaiseksi kunnostaa. Koskeen on levitetty soraa helikopterista keväällä Alavirranpuoleisella, mitatulla osalla veden pinnankorkeuden nousu virtaaman mukana vähentää keskiuomassa sijaitsevien pienten poikasten kesäelinympäristöjen määrää suurimmilla virtaamilla, mutta nämä alueet ovat talvella erinomaista elinympäristöä. Kokonaisuudessaan alueen soveltuvuus lohen poikasille on korkea. Kosken eniten habitaattia kesällä pienpoikasille tarjoava virtaama näyttäisi laskelmien mukaan olevan 4 m3/s. Koskessa tarvittaisiin lisää rantojen lähellä sijaitsevia pienpoikaselinympäristöjä kesällä, erityisesti, jos virtaamaa nostetaan vielä arvosta 4 m3/s:ssa. Talviaikaisessa tilanteessa sopivan habitaatin määrä lohenpoikasille on runsaampi suuremmilla virtaamilla, koska vesisyvyys rajoittaa virtaamalla 2 m3/s:ssa elinympäristön määrää. Kudulle sopivien alueiden määrä kasvaa virtaaman noustessa. Pohjanlaadun mittauksen tulosten perusteella koski näyttää melkoisen yhtenäiseltä ominaisuuksiltaan tai kyseessä on mittauksen resoluutio. Kosken kapeassa kohdassa vesisyvyys nousee keskiuomassa suuremmilla virtaamilla. Kesähabitaatteja voitaisiin tehdä näille kohdille rannoille uomaa leventämällä, mikäli maasto-olosuhteet sallivat. Kuvissa kivikoko näyttää suurelta; kivikoon sopivuus tulee varmistaa; kunnostussuunnitelmassa on suositeltu kiveämistä sopivankokoisilla kivillä. Kuva 17. Mikroelinympäristön soveltuvuudella painotettu pinta-ala (WUA-m2) lohen eri elinvaiheille eri virtaamilla Pamilonkoskella.

19 (24) Siikakoski Koskeen on levitetty soraa helikopterista keväällä Siikakoski on Ala-Koitajoen alimmainen koski, jolle siten tulee eniten sivuvesiä. Vesisyvyys nousee keskiuomassa pienille poikasille liian suureksi suuremmilla virtaamilla. Rannoille voitaisiin lisätä pienpoikaselinympäristöjä. Suuremmille poikasille elinympäristöä on enemmän. Talvella soveltuva alue laajenee keskiuomassa virtaaman kasvaessa. Jäätöntä aluetta on enemmän suuremmilla virtaamilla, mikä lisäisi supon ja pohjajään muodostumisen riskiä. Näitä ilmiöitä ei kuitenkaan ole havaittu Ala-Koitajoella. Kudulle sopivien alueiden määrä kasvaa virtaaman noustessa. Koskesta löytyy kudulle virtausoloiltaan soveltuvia alueita ja sinne on lisätty kutusoraa. Pohjan laatu koskella on melko homogeeninen tai mittausten resoluutio yleispiirteinen. Kuva 18. Mikroelinympäristön soveltuvuudella painotettu pinta-ala (WUA-m2) lohen eri elinvaiheille eri virtaamilla Siikakoskella.

20 6 20 (24) POHDINTAA Lohet valitsevat elinympäristönsä vesisyvyyden kokonsa mukaisesti kesällä; pienimmät lohen poikaset ovat turvassa suurempien kalojen predaatiolta ja kilpailulta lähempänä rantaa matalilla alueilla. Talvella kalat hakevat kokonsa suojapaikkoja, joissa ne pyrkivät minimoimaan energiankulutuksen; pienet ja keskikokoiset poikaset kivien ja lohkareiden alta, aikuiset kalat lähtevät mm. suvantoihin. Talvella mm. suurempien kalojen uhan vähetessä eri kokoiset poikaset voivat käyttää vapaammin eri vesisyvyyksiä. Mikäli jäätyminen ei haittaa, saattavat etenkin pienimmät kalat pysytellä samalla reviirillä kuin kesällä, mutta hakeutuvat kivien alle varsinkin päiväaikaan jolloin ne ovat tutkimusten mukaan erittäin passiivisia. (Heggenes 1990, Heggenes ym. 2006, Huusko ym. 2003, Huusko ym ) Ala-Koitajoella rannat paljolti jäätyvät. Laskennassa talvikäyrillä on kuvattu sellaisten soveltuvien alueiden esiintymistä, joille lohenpoikaset voivat siirtyä jäätyviltä rannoilta. Työssä ei ole tarkasteltu jääpeitteen ja sen aukkojen vaikutusta erikseen. Virtaaman noustessa koskipinta, jolla pintavirtausnopeus ylittää 0,6 m/s, lisääntyy. Tällöin, mikäli vesi olisi valmiiksi kylmää, kalojen elinympäristöä vähentävän ja mätiä vahingoittavan pohjajään ja supon muodostuminen olisi mahdollista. Näissä tilanteissa osa virtausnopeuden,vesisyvyyden ja pohjan laadun kannalta soveltuvista alueista voisi olla käyttökelvotonta. Veden alijäähtymisestä seuraavia ilmiöitä pidetään yleisesti kalojen kannalta haitallisina (Huusko ym. 2007, Stickler 2008). Sopiva pohjan rakenne ja materiaali voivat tarjota suojaa pohjajäältä (Huusko ym. 2004). Suurten jäättömien alueiden alavirran puolelle voi myös muodostua suppopatoja. Lämpimämpi juoksutettava järvivesi pitää ainakin ylävirran puoleisimpia koskia kauemmin sulana. Järvivesi vaikuttaa myös siihen, että Ala-Koitajoella ei ole havaittu suppoa tai pohjajäätä (Piironen 2016). Havaintoja lienee tehty kuitenkin vain 4 m3/s asti. Suuremmilla virtaamilla lämmönsiirto vedestä ilmakehään on pyörteisyyden ja laajemman avoimen pinnan johdosta suurempaa, mutta toisaalta lämmintä järvivettäkin tulee enemmän. AlaKoitajoessa vesi kulkee koskipaikkojen välillä usein jääkannen alla. Joen tulisi olla jääpeitteetön useiden kilometrien matkalta kylmissäkin oloissa, että esimerkiksi 50 senttimetrin paksuisen kerroksen veden lämpötila laskisi yhden asteen. Ala-Koitajoen kosket ovat keskenään erilaisia; jollakin jyrkkärantaisella koskella suurempi virtaama saattaa nostaa vesisyvyyttä liiaksi, kun taas toisella hidasvirtaisella koskella virtaaman kasvattaminen suureksikin lisää soveltuvien elinympäristöjen määrää selvästi. Keskimäärin 4 m3/s:ssa kohdalla kuitenkin on taite, jonka jälkeen pienten poikasten elinympäristöjen määrä ei kesällä lisäänny yhtä nopeasti. Kunnostustöiden avulla on mahdollista saada selvästi laajempi koskimaisten alueiden pinta-ala suuremmilla virtaamilla. Koska virtaama on aikaisemmin ollut 2 m3/s ja koskia on silloin kunnostettu sitä varten, tulee, mikäli virtaamaa aiotaan kasvattaa merkittävästi, huolehtia, että vesisyvyydet ja virtausnopeudet ovat myös tämän jälkeen suotuisia. Virtaamaa kasvatettaessa uoman vesipinta-ala laajenee sivuille ja vesisyvyys kasvaa keskiuomassa. Tällöin pitää huolehtia, että poikasille on sopivaa pohjan rakennetta, loivaa poikaskivikkoa, ranta-alueilla. Aikaisemmin vallinneen pienemmän vir-

21 21 (24) taaman aikana nämä ranta-alueet ovat saattaneet kasvaa umpeen tai saattavat olla uittoperkausten jäljiltä jyrkkiä kivipenkereitä, tai voivat luonnostaan olla jyrkkärantaisia. Kun virtaamaa nostetaan, uomapinta-ala ei tällöin juurikaan laajene, sen sijaan vesisyvyys saattaa jopa nousta liian syväksi pienimmille poikasille kesällä. Tämä on nähtävissä myös mallinnuksen pinta-aloista eri virtaamilla. Koskille onkin kunnostussuunnitelmassa suositeltu uittoperkausten jäljiltä olevien rantapenkereiden purkamista ja näiden alueiden muokkaamista poikasalueiksi, sekä muita uomaa laajentavia toimenpiteitä, ja paikalta löytyvän ja muun kivimateriaalin tuomista uomaan sopivan kivikoon varmistamiseksi. Muutamalla koskella on jo rakennettu loivia, laajoja poikaskivikoita. Niitä on rakennettu ottaen huomioon olosuhteet virtaamalla 4 m3/s. Lisäksi on suoritettu kutusoraikkojen rakentamisia. Suurella osalla koskista jyrkkien rantakivikoiden muokkaus poikasten kesäelinympäristöksi on kuitenkin vielä tekemättä. Kunnostustöitä tuleekin jatkaa, mikäli virtaamaa kasvatetaan aikaisemmasta. Esimerkkinä voidaan mainita Räväkkäkoski, joka on kunnostettu perusteellisesti, ja siellä elinympäristöjen määrä nousee samassa tahdissa virtaaman kanssa. Osalla koskista on tärkeää olla valuma-, suoto- ja säännöstelyvaravesiä varten poikasalueita myös nimellisjuoksutusta suuremmilla virtaamilla. Pitää kuitenkin huolehtia, että koskia ei laajenneta liiaksi, että virtausnopeus ei laske turhan alhaiseksi. Ala-Koitajoella lohen poikasten on havaittu käyttävän keskivirtausnopeudeltaan myös hyvin kovavirtauksisia alueita. Tämä voi johtua taimenen poikasten aiheuttamasta kilpailusta, esimerkkinä Hiiskoski, jossa taimenet ajavat lohet keskemmäs kovemman virran reunaan (Piironen 2016). Virtausolosuhteet ovat kovempaa virtausta edellyttävien kutualueiden rakentamisen kannalta suotuisammat suuremmilla virtaamilla. Kutualueiden ei tarvitse olla yhtä laajoja kuin poikasalueiden. Virtaamia ja kutupaikkoja suunniteltaessa tulee huolehtia, että mäti ei jää kuiville talvella. Talvivirtaaman ei olisi hyvä olla kutuajankohdan virtaamaa pienempi, koska tällöin kasvaa mädin kuiville jäämisen tai jäätymisen riski. Kutupreferenssikäyränä käytettiin paikallisten olosuhteiden mukaan muokattua käyrää. Koko ajan tulee lisää havaintoja kutupesien sijainnista; tätä tulee seurata aktiivisesti ja käyttää hyväksi kutupaikkojen rakentamisen optimoimisessa, erityisesti, koska aivan viimeisimmissä kutupesäseurannoissa on havaittu kutupesiä melko suurissakin vesisyvyyksissä verrattuna käyrien tietoihin. Suurikokoiset lohet vaeltavat talveksi pitkiäkin matkoja syvemmille alueille, mutta lohen pienemmät poikaset yleensä jäävät koskialueille. Tällöin kivien alla tarjoutuvat suojapaikat, joissa kuononopeus on alle 10 cm/s, ovat tärkeitä (Huusko&Kreivi 2004). Talvitilanteen pinta-alat nousevat virtaaman kasvaessa. Talvella on tärkeää huolehtia, että eri kokoisille poikasille on tarjolla sopivan kokoisia kiviä, joiden alla tarjoutuu tilaa. Pelkästään soveltuva kivikoko ei riitä; kivi ei saa olla esimerkiksi sedimentin tai hienomman kiviaineksen osin peittämä, vaan kiven alla on oltava tilaa. Ala-Koitajoelle onkin tuotu ja levitetty karkeaa materiaalia koskiin. Kunnostuksia on suoritettu myös topografiamittausten jälkeen Hiis- ja Mäntykoskilla. Aikaisempaan topografiamittaukseen perustuvan mallinnuksen perusteella voidaan arvioida, että olosuhteet ovat kunnostustoimenpiteiden johdosta muuttuneet kunnostetuissa kohdissa suotuisiksi; Hiiskosken uudella kutualueella virtausolot ja pohjanlaatu,

22 22 (24) poikasalueella pohjan rakenne ja Mäntykoskella uusilla poikasalueilla pohjan laatu ja virtausolot saatu usealla virtaamalla lohen elinympäristövaatimuksia vastaaviksi. Virtaaman luonnollinen ja säännöstelystä johtuva lisäys ja vaihtelu tulee muistaa virtausolojen vaikutuksen arvioinnissa; toisinaan virtaama voi erityisesti alavirran puoleisimmilla koskilla olla huomattavasti nimellisjuoksutusta suurempi; erityisesti kevättulvan aikaan. Usein virtaamat voivatkin olla noin 0,4-1 m3/s korkeampia kuin nimellisjuoksutus, joilla laskennat on suoritettu. Toisaalta, jos arvioidaan olosuhteita kunnostetuilla poikasalueilla, tulee ottaa huomioon, että myös kunnostukset on tehty nimellisjuoksutusta suuremmalla virtaamalla, mutta ilmeisesti suurimpia kevättulvia vältellen. 7 YHTEENVETO Kosket vaativat lisäkunnostuksia, jotta suuremmilla virtaamilla muodostuisi lisää poikastuotantoaluetta uoman reuna-alueille. Suurilla mallinnusvirtaamilla mm. uittoperkauksissa muodostuneiden penkereiden takia potentiaaliset poikasalueet ovat useilla koskilla liian syviä ja vaativat kunnostamista (penkereiden purkamista). Sopiva kivikoko eri kokoisille poikasille varmistettava kiveämisin. Talvella riittävä vesisyvyys ja sopiva kivikoko ovat tärkeimmät tekijät poikasten selviämiselle talvesta. Kutusorastukset tarpeen. Talvi- ja kutuaikaisen virtaaman tulee olla samaa suuruusluokkaa.

23 23 (24) LIITTEET Liite 1. Vesisyvyys, virtausnopeus, pohjan laatu ja elinympäristön soveltuvuus eri koskille, kullekin koskelle oma asiakirja. Liite 2. Preferenssikäyrät. Liite 3. Tulvatilanteen vesisyvyys ja virtausnopeus. LÄHDELUETTELO Enders, E, Clarke, K., Pennell, C., Ollerhead, N. & Scruton, D Comparison between PIT and radio telemetry to evaluate winter habitat use and activity patterns of juvenile Atlantic salmon and brown trout. Hydrobiologia, May 2007, Volume 582, Issue 1, pp Heggenes, J Habitat utilization and preferences in juvenile atlantic salmon (salmo salar) in streams. Heggenes, J., Baglinière, J-L. &Cunjak, R.A Spatial niche variability for young Atlantic salmon (Salmo salar) and brown trout (S. trutta) in heterogeneous streams. Ecology of Freshwater Fish 8(1):1-21 June 2006 Huusko, A. & Kreivi, P Virtavesikalojen talvi elämää muuttuvissa jääoloissa. Kala- ja riistaraportteja nro 316. Huusko, A. Kreivi, P., Mäki-Petäys, A., Nykänen, M. & Vehanen, T Virtavesikalojen elinympäristövaatimukset. Perustietoa elinympäristömallisovelluksiin. Kalaja riistaraportteja nro 284. Paltamo. 42 p. Huusko, A., Greengerg, L., Stickler, M., Linnansaari, T., Nykänen, M., Vehanen, T., Koljonen, S., Louhi, P. & Alfredsen, K Life in the ice lane: The winter ecology of stream salmonids. River research and applications 23: Lahti, Two dimensional aquatic habitat quality modelling. Doctoral dissertation. Linnansaari T, Keskinen A, Romakkaniemi A, Erkinaro J, Orell P Deep habitats are important for juvenile Atlantic salmon Salmo salar L. in large rivers. Ecology of Freshwater Fish 2010: 19: John Wiley & Sons A/S. Louhi, P Lohen kutuhabitaattitietokanta, yleispreferenssi. RKTL. Mäki-Petäys, A Preference information database of salmon, Finnish Game and Fisheries Research Institute, Oulu. Mäki-Petäys, A., Erkinaro, J. Niemelä, E., Huusko, A. &Muotka, T Spatial distribution of juvenile Atlantic salmon (Salmo salas) in a subarctic river: size-specific changes in a strongly seasonal environment. Can. J. Fish. Aquat.Sci. 61: (2004). Mäki-Petäys Suullinen tiedonanto.

24 24 (24) Piironen, J Tutkimushankkeen Järvilohen palauttaminen Ala-Koitajoella väliraportti vuoden 2014 toiminnasta, RKTL Dnro 579/405/ s. Piironen, J Järvilohelle muokattu kutuhabitaattitietokanta, yleispreferenssi. RKTL. Piironen Suullinen tiedonanto. Rouvinen, J Ala-Koitajoen kalataloudellinen täydennyskunnostussuunnitelma. 65 s. Stickler, M Anchor ice formation and habitat choice of Atlantic salmon (Salmo salar L.) parr in deep streams. Thesis, Trondheim. NTNU.