Tuotteistaminen yhteistoiminta-alueella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuotteistaminen yhteistoiminta-alueella"

Transkriptio

1 Tuotteistaminen yhteistoiminta-alueella Alustus kuntatalossa KUNTALIITOSVERKOSTON JA YHTEISTOIMINTA- ALUEVERKOSTON TAPAAMINEN Tero Tyni, Erityisasiantuntija, Kuntatalous Puhelin (09)

2 Tuotteistaminen -mitä tarkoitetaan? Tuotteistaminen on palvelutoiminnan jäsentämistä suoritteiksi ja suoritteiden yhdistelemistä asiakkaille luovutettaviksi palvelukokonaisuuksiksi, eli tuotteiksi Perusidea on tuotekuvaus asiakkaan näkökulmasta lisäksi Tuotteen kustannukset, Tuotteiden valmistusmäärä Tuotteiden laatu on pystyttävä määrittelemään

3 Tuotteistus mihin tarvitaan yleensä? Yleisen kustannustietoisuuden lisäämiseksi, riippumatta siitä, onko kyse yhteistoiminnasta vai puhtaasta omasta toiminnasta, esimerkiksi priorisoinnin tueksi tuotannon sopeuttamistarkasteluun oman toiminnan ja ostopalvelun vertaamisen helpottamiseksi Hankintamenettelyn läpiviennin helpottamiseksi

4 Tuotteistus mihin tarvitaan erityisesti kuntien yhteistoiminnassa? Kuntien yhteistoiminnassa läpinäkyvän ja oikeudenmukaisen kustannusten jakamisen apuvälineeksi Myös kapitaatiolaskutustilanteessa, jossa kustannukset jaetaan jonkin laskennallisen jakoperusteen mukaan Esim väkiluku, verotulot, Ml. Erilaiset painotukset Erityisesti, kun kyseessä on suoriteperusteinen kustannusten jako

5 Kuntien yhteistoiminta-kaavio JÄRJESTÄJÄ /Tilaaja Rahoitus Etukäteishinnoittelu ja tulosvastuu, jos käytössä suoriteperusteinen laskutus Tuottaja -Kunnan yksikkö -Liikelaitos(ky) -Muu yhteisö tai säätiö Rahoitus Joko laskennallinen tai suoriteperusteinen Tuotteet Hoitokäyntejä, Annettu opetus Hoitojaksoja Ym. palveluja Rahoittaja - kunnat (- valtio)

6 Tuotemäärittelyyn vaikuttavat seikat 1/2 Tuotteistamisen tarkoituksena on jäsentää olemassa oleva tuotanto siten, että voidaan todentaa Tuotteiden määrä Tuotteen laatu Tuotteiden hinta (omakustannus /valmistusarvo) Kun edellä olevat on selvillä, tuotteella on olemassa hinnan lisäksi tuoteseloste, jota voidaan tarvita esimerkiksi Tilaaja-tuottaja-mallissa Kilpailutettaessa Oman tuotannon ja ostopalvelun edullisuusvertailussa

7 Tuotemäärittelyyn vaikuttavat seikat 2/2 Esim. toimitaan yhteistyössä kuntien välillä ja jaetaan kustannuksia halutaan selvittää toiminnan tuloksellisuutta ajassa vertailla yksiköitä keskenään halutaan ostaa tai myydä palveluja Tuotteistus ja kustannuslaskenta on aina kunnan (tai muun toimijan) vapaaehtoista laskentaa Tuotteistaminen on tehtävä olemassa olevan tarpeen mukaan

8 Tuotteistaminen: tarkkuustaso Tuotekohtaisen kustannuslaskennan pohjana on jollakin tasolla tehty tuotteistus esimerkiksi hoitokäynti Tarkempi esim. Päivystyshoitokäynti vs. normaalikäynnit, hoitajakäynnit ammattiryhmittäin Päivystyskäynnit oiretyypeittäin Toimintoihin perustuva tuotteistaminen Esim. potilaan kuljetus, vastaanotto ja hoito toimintoihin liittyvä hallinto tarkkuutta voidaan nostaa loputtomiin, mutta kompromissi on tehtävä laskennan helppouden ja tarkkuuden välillä

9 Tuotejaon määrittely Tuotteistamisessa on hyvä olla substanssi-, laskenta- ja tietojärjestelmäosaaja Substanssiosaaja varmistaa luokituksen mielekkyyden Laskentaosaaja varmistaa, että valitun tuoteluokituksen kustannukset on mahdollista selvittää Tietojärjestelmäosaaja varmistaa, että valitun tuoteluokituksen tiedot (tuotemäärä- ja kustannustiedot) voidaan poimia laskentajärjestelmistä Sopivan karkea tuotejako aivan keskeistä, Liian tarkka tuotejako aiheuttaa turhaa laskentaa, kustannusten jakaminen voi olla vaikeaa Liian epätarkka tuotejako ei välttämättä tue päätöksentekoa

10 Tuotejako ostopalveluja käytettäessä Tuotteistamisessa voidaan ottaa vaikutteita myös kilpailevan palvelutuotannon tuotteistuksessa Siellähän laatu ym. tekijät on määritelty ja ehkä otettu huomioon hinnoittelussa Samalla hintavertailu oman toiminnan ja ostopalvelun välillä helpottuu Ilman tuotteistamista ostopalvelujen käyttö on likimain mahdotonta Tuotteistusprosessissa määritellään se, mitä ostetaan. Määrittely on oltava selkeä, jotta vältytään Erimielisyyksiltä kilpailuttamisvaiheessa Erimielisyyksiltä toimitusvaiheessa

11 Mikä on keskeistä tuotteistamisessa kuntien yhteistoiminnassa? Järjestäjän ja tuottajan välillä - Tuotteistamisella ja kustannuslaskennalla varmistutaan siitä, että toiminta on tehokasta - Rahoittajan ja järjestäjän välillä - Kapitaatiolaskutuksen tilanteessa yllä oleva varmistaa toiminnan läpinäkyvyyden, mikä on jäsenkunnille tärkeää - Suoriteperusteisen laskutuksen tilanteessa tarve korostuu, koska suoriteperusteisten kustannusten ja käyttömäärän perusteella kustannukset kohdistuvat jäsenkunnille

12 Kuntien yhteistoiminta-kaavio JÄRJESTÄJÄ /Tilaaja Rahoitus Etukäteishinnoittelu ja tulosvastuu, jos käytössä suoriteperusteinen laskutus Rahoitus Joko laskennallinen tai suoriteperusteinen Tuotteet Rahoittaja - kunnat (- valtio) Tuottaja -Kunnan yksikkö -Liikelaitos(ky) -Muu yhteisö tai säätiö Hoitokäyntejä, Annettu opetus Hoitojaksoja Ym. palveluja

13 Kustannuslaskentaopas kunnille ja kuntayhtymille Kunnat ja kuntayhtymät tarvitsevat vertailukelpoista, luotettavaa ja läpinäkyvää tietoa toimintansa kustannuksista. Esimerkiksi Palvelujen kilpailuttaminen, tuottavuuden parantaminen sekä tilaaja-tuottaja-mallin käyttöönotto edellyttävät palvelujen tuotteistamista, omakustannusarvon selvittämistä sekä toiminta- ja investointi- vaihtoehtojen edullisuusvertailujen tekemistä. Opas on käsikirja, jossa annetaan ohjeistusta vertailukelpoiseen hinnoitteluun, kustannusvaikuttavuuden arviointiin sekä kannattavuus- ja investointilaskelmien tekemiseen. Hinta 48,00, tilausnumero

Kuntien ja kuntayhtymien kustannuslaskenta KUSTANNUSLASKENTAKOULUTUS YRITTÄJILLE. Järvenpää-talo 10.11.2009

Kuntien ja kuntayhtymien kustannuslaskenta KUSTANNUSLASKENTAKOULUTUS YRITTÄJILLE. Järvenpää-talo 10.11.2009 Kuntien ja kuntayhtymien kustannuslaskenta KUSTANNUSLASKENTAKOULUTUS YRITTÄJILLE Järvenpää-talo 10.11.2009 Tero Tyni, erityisasiantuntija, kuntatalous Puh 09 771 2246 Kunnan talouden ohjaus Kirjanpitopainotteisuus

Lisätiedot

TUOTTEISTUKSELLA JA TULOKSELLISUUDEN MITTAAMISELLA LISÄÄ VAIKUTTAVUUTTA PALVELUTUOTANTOON

TUOTTEISTUKSELLA JA TULOKSELLISUUDEN MITTAAMISELLA LISÄÄ VAIKUTTAVUUTTA PALVELUTUOTANTOON TUOTTEISTUKSELLA JA TULOKSELLISUUDEN MITTAAMISELLA LISÄÄ VAIKUTTAVUUTTA PALVELUTUOTANTOON Kuntapalvelut puntarissa laadulla vaikuttavuutta? Porin yliopistokeskus 21.10.2010 Tero Erityisasiantuntija (kuntatalous)

Lisätiedot

Edullisuusvertailun ja tuotteistamisen periaatteet palveluasumisessa

Edullisuusvertailun ja tuotteistamisen periaatteet palveluasumisessa Edullisuusvertailun ja tuotteistamisen periaatteet palveluasumisessa 5.11.2012Tero Tyni, erityisasiantuntija, sosiaali-ja terveystoimi Tero.Tyni@kuntaliitto.fi 09 771 2246 Sisältö: Tuotteistaminen Mitä

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe... Koulutuksen sisäinen tehokkuus eli koulu tuotantolaitoksena... 15. Kenen pitäisi maksaa koulutuksesta?... 27

Sisällys. Esipuhe... Koulutuksen sisäinen tehokkuus eli koulu tuotantolaitoksena... 15. Kenen pitäisi maksaa koulutuksesta?... 27 Sisällys Esipuhe.................................................................. 11 Simo Juva Inhimillinen pääoma ja koulutuksen tehokkuus koulutus taloustieteen tutkimuskohteena...................................................

Lisätiedot

Palvelutoiminnan kustannuslaskenta, hinnoittelu ja edullisuusvertailut. Koulutustapahtuma Oulu, Radisson SAS Hotel, 18.2.2009

Palvelutoiminnan kustannuslaskenta, hinnoittelu ja edullisuusvertailut. Koulutustapahtuma Oulu, Radisson SAS Hotel, 18.2.2009 Palvelutoiminnan kustannuslaskenta, hinnoittelu ja edullisuusvertailut Koulutustapahtuma Oulu, Radisson SAS Hotel, 18.2.2009 Hallintokustannusten kohdistaminen - Hallintokustannukset hinnoittelussa, edullisuusvertailussa

Lisätiedot

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta; tuloksia sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjäfoorumin työskentelystä

Hinnoittelu ja kustannuslaskenta; tuloksia sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjäfoorumin työskentelystä TEHOKKUUTTA PALVELUTUOTANTOON Huippuseminaari 26.11.2009 Hinnoittelu ja kustannuslaskenta; tuloksia sosiaali- ja terveydenhuollon yrittäjäfoorumin työskentelystä Vesa Ekroos KTM 4.12.2009 Vesa Ekroos 1

Lisätiedot

Yleistä Maisema-mallista

Yleistä Maisema-mallista Tiedä Vertaa - Ohjaa Yleistä Maisema-mallista Tiedä Vertaa - Ohjaa liite 1 Raision mallista Maisema-malliin 2000-luvun alkuvuodet Miten saada menojen kasvu kuriin? Miten reagoida kysynnän muutoksiin? Miten

Lisätiedot

valinnanvapaus ja laskutus 2014

valinnanvapaus ja laskutus 2014 Terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapaus ja laskutus 2014 Lahti 20.9.2013 Hannele Häkkinen Jean-Tibor IsoMauno Päivi Koivuranta-Vaara Tero Tyni Sisällys Kustannusten korvaamisen edellytykset» Perusterveydenhuolto»

Lisätiedot

Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen hinnoitteluperusteet päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus.

Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen hinnoitteluperusteet päättää valtuusto ja sairaalakohtaiset hinnat hyväksyy hallitus. HALLITUS 178 16.12.2015 ESITYS VUODEN 2016 PALVELUHINNASTOKSI 613/02/05/00/02/2014 HALL 178 Palveluiden tuotteistus vuonna 2016 Palveluiden hinnoittelun tavoitteet ja hintataso Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Uusia tuulia tuotteistukseen. Ikäihmisten palvelut kehittämisen kentässä Tuotteistamisen määrittelyä. Tuotteistaminen sosiaali- ja terveysalalla

Uusia tuulia tuotteistukseen. Ikäihmisten palvelut kehittämisen kentässä Tuotteistamisen määrittelyä. Tuotteistaminen sosiaali- ja terveysalalla Uusia tuulia tuotteistukseen 23.9.2009 RAI-seminaari-Johtamisen päivä / Rauha Heikkilä 1 Sisältö Ikäihmisten palvelut kehittämisen kentässä Tuotteistamisen määrittelyä Tuotteistamisen tarkoitus Tuotteistaminen

Lisätiedot

Uusi näkökulma suunnitteluun hyödyntäen alueellista sote-tietoa

Uusi näkökulma suunnitteluun hyödyntäen alueellista sote-tietoa Uusi näkökulma suunnitteluun hyödyntäen alueellista sote-tietoa DRG-päivät 3.-4.12.2015, Lahti Sisältö PHSOTEY:n tuottamat palvelut Nykyinen suunnitteluprosessi Alueellisen suunnittelun seuraava askel

Lisätiedot

Kuntien tuottavuusvertailun tuloksia

Kuntien tuottavuusvertailun tuloksia Kuntien tuottavuusvertailun tuloksia vuoden 2016 tiedoilla Kuntamarkkinat 14.9.2017 Samuel Ranta-aho, projektitutkija, kuntatalous Tuottavuus kunnissa Tuottavuus käsitteenä nivoutuu yksityisen ja julkisen

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

Laatu, prosessi, tuote ja tuotteistaminen opiskelija-ateriat, kahvio- ja kokouspalvelut

Laatu, prosessi, tuote ja tuotteistaminen opiskelija-ateriat, kahvio- ja kokouspalvelut Laatu, prosessi, tuote ja tuotteistaminen opiskelija-ateriat, kahvio- ja kokouspalvelut Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa - tapaaminen 7.6.2010 Merja Salminen/Design LiMe Oy Mikä on laatujärjestelmä

Lisätiedot

Kuntapalvelujen tuotteistuksen haasteet

Kuntapalvelujen tuotteistuksen haasteet Kuntapalvelujen tuotteistuksen haasteet Teknisten palveluprosessien hallintainnovaatiot workshop Tampereen yliopisto 8.6.2011 Yliopistotutkija Olavi Kallio Tampereen yliopisto, johtamiskorkeakoulu (JKK)

Lisätiedot

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa

Yhteistoiminnat opetuspalveluissa Yhteistoiminnat opetuspalveluissa Taulukko 41 jne. Mikko Mehtonen Erityisasiantuntija Kuntaliitto - kuntatalous Esi- ja perusopetus Esi- ja perusopetus (taulukot 01, 41 ja 51) valtionosuudet maksetaan

Lisätiedot

ARTTU2-tutkimusohjelma Kuntaseminaari Kuntatalo.

ARTTU2-tutkimusohjelma Kuntaseminaari Kuntatalo. ARTTU-tutkimusohjelma Kuntaseminaari.5.017 Kuntatalo. - Yhdenvertaiset palvelut - Kustannusten kasvun hillintä - kestävyysvajeen umpeenkurominen - kolme miljardia - kuntien sote-menot ovat nyt noin mrd.

Lisätiedot

Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen

Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta ja tilastot Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta 1. Yhteistoiminta-alueet isäntäkunta mallilla» Isäntäkunnan tilasto» Sopimuskunnan tilasto 2. Kuntayhtymät» Kuntayhtymän tilasto»

Lisätiedot

KUSTANNUSLASKENTA PATOLOGIAN LBORATORION TOIMINNAN KUVAAJANA

KUSTANNUSLASKENTA PATOLOGIAN LBORATORION TOIMINNAN KUVAAJANA KUSTANNUSLASKENTA PATOLOGIAN LBORATORION TOIMINNAN KUVAAJANA Labquality days 7.2.2014 Olayinka Raheem HUSLAB Patologian ja genetiikan vastuualue Kustannuslaskenta 2 Kustannuslaskenta 3 Kustannuslaskenta

Lisätiedot

Laadukkaasta kirjaamisesta tehokkaaseen talouden johtamiseen. DRG käyttäjäpäivät 12.-13.12.2013 Petra Kokko

Laadukkaasta kirjaamisesta tehokkaaseen talouden johtamiseen. DRG käyttäjäpäivät 12.-13.12.2013 Petra Kokko Laadukkaasta kirjaamisesta tehokkaaseen talouden johtamiseen DRG käyttäjäpäivät 12.-13.12.2013 Petra Kokko Kustannuslaskentaohjeet NordDRG opas, julkaisu 2014 Kuntaliiton Kustannuslaskentaopas kunnille

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

Kuntalain yhtiöittämisvelvollisuutta koskevat poikkeukset (Kuntalaki 2 b )

Kuntalain yhtiöittämisvelvollisuutta koskevat poikkeukset (Kuntalaki 2 b ) Kuntalain yhtiöittämisvelvollisuutta koskevat poikkeukset (Kuntalaki 2 b ) Kunnan toiminta kilpailutilanteessa markkinoilla ja kilpailuneutraliteetin valvontaseminaari Helsinki 15.11.2013,Kuntatalo Tero

Lisätiedot

Osahanke 2 Kunta- ja paikallistalous. Tampereen yliopisto Taloustieteiden laitos

Osahanke 2 Kunta- ja paikallistalous. Tampereen yliopisto Taloustieteiden laitos ARTTU PARAS-arviointitutkimusohjelma 2008-2012 Osahanke 2 Kunta- ja paikallistalous Tampereen yliopisto Taloustieteiden laitos prof. Pentti Meklin, prof. Jarmo Vakkuri, prof. Lasse Oulasvirta ja dos. Olavi

Lisätiedot

Rahoitusmalli 2013 2.12.2009. asta.tolonen@kainuu.fi

Rahoitusmalli 2013 2.12.2009. asta.tolonen@kainuu.fi Rahoitusmalli 2013 2.12.2009 asta.tolonen@kainuu.fi 2010 2012 Kunnan rahoitusosuus Kainuun maakunnalle: Kuntien rahoitusosuudet maakuntahallinnolle määritellään prosenttiosuutena kuntiin kertyvästä laskennallisesta

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015

TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito ja -peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos JYTA Peruspalvelulautakunta TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015 1. Sopimuksen

Lisätiedot

Kustannukset per potilas laskenta ohjaamaan asiakaskeskeistä johtamista

Kustannukset per potilas laskenta ohjaamaan asiakaskeskeistä johtamista Kustannukset per potilas laskenta ohjaamaan asiakaskeskeistä johtamista Petra Kokko, toimialajohtaja 16.2.2017 16.2.2017 Page 1 Petra Kokko Kokonaiskustannuslaskenta Sisältö Välisuoritelaskenta ja potilaskohtainen

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet

Yhteistoiminta-alueet Yhteistoiminta-alueet Talous- ja toimintatilasto Mikko Mehtonen Erityisasiantuntija Kuntaliitto kuntatalous Yleistä Yhteistoiminta-alue on kunnallisessa palvelutuotannossa runsaasti yleistynyt palvelujen

Lisätiedot

Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli

Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli Hämeenlinna 2012 tavoitteet (kh 12/2005) 1) Palveluiden tuottavuuden ja vaikuttavuuden kasvu 2) Palveluiden organisointi ja tuottaminen asiakaslähtöisesti 3) Kustannustietoisuuden

Lisätiedot

Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta

Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta Palvelujen organisointi ja toiminnan ohjaus tuottavuuden näkökulmasta Kärkihankkeiden 6 ja 7 raportin kommentointia Varatoimitusjohtaja Tuottavuusnäkökulma palvelujen organisointiin ja toiminnan ohjaukseen

Lisätiedot

Maisema-mallin avulla pystymme jakamaan kustannukset oikeudenmukaisesti. mukaisessa suhteessa uuden yhteistoiminta-alueemme

Maisema-mallin avulla pystymme jakamaan kustannukset oikeudenmukaisesti. mukaisessa suhteessa uuden yhteistoiminta-alueemme Maisema-mallin avulla pystymme jakamaan kustannukset oikeudenmukaisesti palvelujen käytön mukaisessa suhteessa uuden yhteistoiminta-alueemme kuntien kesken. Saadaksemme paremman otteen kustannuskehityksestä,

Lisätiedot

- Sisallölliset Iahtökohdat ja tulosten arviointi Suunnittelusihteeri Kirsti Koivisto Peijaksen sairaala

- Sisallölliset Iahtökohdat ja tulosten arviointi Suunnittelusihteeri Kirsti Koivisto Peijaksen sairaala SUOMEN KUNTALIITTO Sairaala palvelut Terveydenhuollon ATK-päivät 26. - 27.5.1 997 Lahti, Kauppahotelli Grand Nord-DRG sairaalan tuotteistuksen väline - Sisallölliset Iahtökohdat ja tulosten arviointi Suunnittelusihteeri

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

Rakenteellinen muutos ei riitä, tarvitaan toiminnan muutosta ja johtamisen instrumentteja Jorma Lauharanta professori

Rakenteellinen muutos ei riitä, tarvitaan toiminnan muutosta ja johtamisen instrumentteja Jorma Lauharanta professori Rakenteellinen muutos ei riitä, tarvitaan toiminnan muutosta ja johtamisen instrumentteja professori 17.2.2016 Rakenteellisesta toiminnalliseen integraatioon Rakenteellinen integraatio -> mahdollistaa,

Lisätiedot

Palveluasumisen järjestäminen ja kilpailuttaminen. Kuntatalo 5.11.2012

Palveluasumisen järjestäminen ja kilpailuttaminen. Kuntatalo 5.11.2012 Palveluasumisen järjestäminen ja kilpailuttaminen Kuntatalo 5.11.2012 Palveluasumisen järjestäminen ja kilpailuttaminen Kuntatalo 5.11.2012 klo 10.00-15.00, kokoustila 3.6-3.7, 3 krs. Suomen Kuntaliitto

Lisätiedot

SPB -malli / Vertikal Oy

SPB -malli / Vertikal Oy Päivähoito Jyväskylä Salo Seinäjoki Kouvola Porvoo Pietarsaari Vihti Lohja Siuntio Karjalohja Sipoo Ylöjärvi Kuopio Joensuu Pori SPB Perusopetus Jyväskylä Vanhuspalvelut Jyväskylä Ylöjärvi Heinola Ruokapalvelut

Lisätiedot

SPB - Suoriteperusteinen budjetointi perusterveydenhuollossa

SPB - Suoriteperusteinen budjetointi perusterveydenhuollossa TARJOUS 26.5.2011 SPB - Suoriteperusteinen budjetointi perusterveydenhuollossa Tarjouksen vastaanottaja Tarjoaja Perusterveydenhuollosta vastaavat toimiala- ja tulosaluejohtajat kunnissa, kuntayhtymissä

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS

VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS VALINNANVAPAUS KUNTALAISEN OIKEUS Toteutuuko valinnanvapaus soteuudistuksessa? Lääkäripalveluyritykset ry www.lpy.fi Toiminnanjohtaja Ismo Partanen ; ismo.partanen@lpy.fi SOTE UUDISTUS HALLITUKSEN ESITYS

Lisätiedot

Kuntien omistajaohjauksen kehittäminen sotessa ja seuraavan hallituksen sote-näkymät

Kuntien omistajaohjauksen kehittäminen sotessa ja seuraavan hallituksen sote-näkymät Kuntien omistajaohjauksen kehittäminen sotessa ja seuraavan hallituksen sote-näkymät Antti Parpo muutosjohtaja Turun kaupunki/varsinais-suomen liitto 10.4.2019 Kuntien asema suhteessa sote-kuntayhtymiin

Lisätiedot

Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet

Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät 19.1.2013 1 Tuomas Telkkä Suomen Yrittäjät Esityksen sisältö Toimintaympäristön muutos ja ennusteet tulevaan Lainsäädännön

Lisätiedot

Kohti vaikuttavaa ja tuloksellista toimintaa Matti Hyytinen/Talousjohtaja/Maanmittauslaitos

Kohti vaikuttavaa ja tuloksellista toimintaa Matti Hyytinen/Talousjohtaja/Maanmittauslaitos Kohti vaikuttavaa ja tuloksellista toimintaa Matti Hyytinen/Talousjohtaja/Maanmittauslaitos 2013 IBM Corporation SISÄLLYS Maanmittauslaitoksen esittely Uusi suunnittelu- ja seurantamalli Vaikuttava ja

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016

FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016 FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ SOSIAALIHUOLLON PALVELUJEN TUOTTEISTUSPERIAATTEET VUONNA 2016 1 Sisällys TUOTTEISTUKSEN LÄHTÖKOHDAT... 3 HALLINNON KUSTANNUSTEN

Lisätiedot

Sosiaalialan tuotteistaminen tietojärjestelm 19.5.2008

Sosiaalialan tuotteistaminen tietojärjestelm 19.5.2008 Sosiaalialan tuotteistaminen tietojärjestelm rjestelmää hyväksik ksikäyttäen 19.5.2008 Sanna Hämäläinen Sosiaalitoimen atk-koordinaattori Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Alkuselvittelyt

Lisätiedot

CREATIVE PRODUCER money money money

CREATIVE PRODUCER money money money CREATIVE PRODUCER money money money 26.11.2009 Lenita Nieminen, KTM, tutkija Turun kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö Liiketoimintamalli tuottojen lähteet (tuote-, palvelu- ja informaatio- ja tulovirrat)

Lisätiedot

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen

Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Henkilökunnan osallistuminen Henkilökunnan osallistuminen Ensimmäinen kysymys : Miten tilaaja tuottaja-mallia tulisi kehittää tai mitä sen tilalle?

Lisätiedot

Koetalousarvio ja talouden riskitarkastelu

Koetalousarvio ja talouden riskitarkastelu Koetalousarvio ja talouden riskitarkastelu Kuntamarkkinat 13.9.2018 Maakuntien koetalousarvio Koetalousarvion laadinnan keskeiset tavoitteet Tiedon lisäämistä rahoituksen riittävyydestä, Organisaatioratkaisujen

Lisätiedot

Taloushallinnon palvelukeskuksen toiminta: Case Tampereen kaupunki

Taloushallinnon palvelukeskuksen toiminta: Case Tampereen kaupunki Taloushallinnon palvelukeskuksen toiminta: Case Tampereen kaupunki Heli Hirvelä palvelukeskuksen johtaja Tampereen kaupunki Tampereen kaupunki työntekijöitä 16 000 kokonaismenot (tp 2005) 1 306 milj. euroa

Lisätiedot

Yhteisten kirjastopalvelujen kustannuslaskenta

Yhteisten kirjastopalvelujen kustannuslaskenta Yhteisten kirjastopalvelujen kustannuslaskenta Teoriaa ja käytännön esimerkkejä Seutukirjastokokous 27. lokakuuta 2005 Taustaksi Verkostomainen yhteistyö vaatii taustaksi tietoa prosesseista ja kustannuksista

Lisätiedot

Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit

Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit Elinkaarimallit ja -palvelut tulosseminaari Elinkaarimallien taloudelliset arviointiperusteet ja analyysit Hanna Kaleva KTI Kiinteistötieto Oy 26.9.2006 ELINKAARIMALLIT kehityshanke: KTI:n osaprojekti:

Lisätiedot

HALLITUS ESITYS VUODEN 2017 PALVELUHINNASTOKSI HALL 180 HUS/2400/2016

HALLITUS ESITYS VUODEN 2017 PALVELUHINNASTOKSI HALL 180 HUS/2400/2016 HALLITUS 180 14.12.2016 ESITYS VUODEN 2017 PALVELUHINNASTOKSI HALL 180 HUS/2400/2016 Palveluiden tuotteistus vuonna 2017 Palveluiden hinnoittelun tavoitteet ja hintataso Perussopimuksen mukaan erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy

Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Palvelustrategia Miksi palvelustrategiaa tarvitaan? Väestö ikääntyy => palvelutarpeen tyydyttäminen Pula ja kilpailu tekijöistä kiihtyy Kuntatalous => tuloksellisuuden ja kustannustehokkuuden lisääminen

Lisätiedot

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE Silja Paavola, SuPer ry Sote-uudistuksen tavoitteet Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko

Lisätiedot

INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN ASUMISPALVELUJEN KILPAILUTUS. 9.12.2013 Kari Salovaara

INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN ASUMISPALVELUJEN KILPAILUTUS. 9.12.2013 Kari Salovaara INNOVATIIVISET HANKINNAT JA PITKÄAIKAISASUNNOTTOMIEN 9.12.2013 Kari Salovaara INNOVATIIVISET HANKINNAT Lähtökohdat Sosiaalipalvelujen tuottavuuden parantaminen ja palvelurakenteiden kehittäminen edellyttävät

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN?

JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? JÄRJESTÄJÄN JA TUOTTAJAN EROTTAMINEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUISSA MITÄ, MIKSI, MITEN? Kuntamarkkinat tietoisku 14.9.2016 SOTE-UUDISTUKSEN TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Sote-uudistuksen tavoitteet,

Lisätiedot

19.3.2015. 3 Väliraportin käsittely, Liite Hyväksyttiin väliraportin runko oheisen liitteen mukaisesti.

19.3.2015. 3 Väliraportin käsittely, Liite Hyväksyttiin väliraportin runko oheisen liitteen mukaisesti. Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 19.3.2015 PoSoTe talous ja rahoitus työryhmä/ 2. kokous Aika keskiviikko 18.3.2015 klo 13.00 13.55 Paikka Läsnä Poissa KYS/ rak. 10, 1. krs. hallituksen kokoushuone Vesa Lötjönen

Lisätiedot

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ HÄRKÄTIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2015 31.12.2016 1. Sopimuksen osapuolet Tämän yhteistoimintasopimuksen

Lisätiedot

PALVELUJEN TUOTTEISTAMISESTA KILPAILUETUA SEUROILLE

PALVELUJEN TUOTTEISTAMISESTA KILPAILUETUA SEUROILLE PALVELUJEN TUOTTEISTAMISESTA KILPAILUETUA SEUROILLE 29.10.2015 KTT Elina Jaakkola Turun kauppakorkeakoulu Uudenlaisen palvelun kokeilu on haastavaa Kenelle tämä sopii? Mitä tähän kuuluu? Onko tämä hyvä

Lisätiedot

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta

Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Yhtiöittämisen avainkysymyksiä - Erityisesti Sote-palvelujen näkökulmasta Alustus työpajassa vesa.voutilainen@jkl.fi Taustaksi yhtiöittämiselle Maakuntalain mukaan maakuntavaltuusto päättää konsernirakenteesta

Lisätiedot

JHS-Kustannuslaskenta JHS-Palveluluokitus ja niihin liittyvä laskenta

JHS-Kustannuslaskenta JHS-Palveluluokitus ja niihin liittyvä laskenta JHS-Kustannuslaskenta JHS-Palveluluokitus ja niihin liittyvä laskenta Mikko Mehtonen Miksi tilastointia kehitetään? Viive» tilastovuoden 2016 lopulliset taloustilastot julkaistiin marraskuussa 2017 Tietotarpeet»

Lisätiedot

POTILASKOHTAINEN KUSTANNUSLASKENTA PSHP:SSÄ

POTILASKOHTAINEN KUSTANNUSLASKENTA PSHP:SSÄ POTILASKOHTAINEN KUSTANNUSLASKENTA PSHP:SSÄ DRG -käyttäjäpäivät 18.11.2010 Controller Petra Kokko Organisoituminen Kustannuslaskentaa tuotteistusta on toteutettu Jaakko Herralan johdolla vuosien 2004-2006

Lisätiedot

Välinehuollon tuotteistus ja hinnoittelu

Välinehuollon tuotteistus ja hinnoittelu Välinehuollon tuotteistus ja hinnoittelu Juho Aaltonen 6.2.2015 VALTAKUNNALLISET VÄLINEHUOLLON ESIMIESTEN JA VÄLINEHUOLLOSTA VASTAAVIEN KOULUTUSPÄIVÄT Yleistä tuotteistuksesta ja hinnoittelusta Hinnalla

Lisätiedot

SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON HENKILÖSTÖ- JA TALOUSPALVELUJEN PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2010

SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON HENKILÖSTÖ- JA TALOUSPALVELUJEN PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2010 SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON HENKILÖSTÖ- JA TALOUSPALVELUJEN PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2010 Sivu 1 / 5 SEUDULLISEN KUNTAPALVELUTOIMISTON PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2010 1. Sopimuksen sisältö Tämä sopimus

Lisätiedot

SPB-mallin käyttäjiä. Opetustoimi Jyväskylä Tampere Kauniainen Porvoo Seinäjoki Raahe Nurmijärvi Salo Mäntsälä Akaa Tuusula Laukaa Kirkkonummi Lohja

SPB-mallin käyttäjiä. Opetustoimi Jyväskylä Tampere Kauniainen Porvoo Seinäjoki Raahe Nurmijärvi Salo Mäntsälä Akaa Tuusula Laukaa Kirkkonummi Lohja 1 SPB-mallin käyttäjiä Varhaiskasvatus Jyväskylä Kouvola Porvoo Vihti Lohja Sipoo Savonlinna Ylöjärvi Raahe Pori Nurmijärvi Kotka Kangasala Asikkala Kuopio Seinäjoki Salo Hämeenkyrö Opetustoimi Jyväskylä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky. Toukokuu 2014

Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky. Toukokuu 2014 Kestävää kasvua ja työtä. Suomen rakennerahasto-ohjelma 2014 2020 TL1: Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Toukokuu 2014 TL 1 Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoitteet: Uuden liiketoiminnan luominen

Lisätiedot

HYVINVOINTIALAN YKSITYINEN PALVELUJÄRJESTELMÄ SATAKUNNASSA

HYVINVOINTIALAN YKSITYINEN PALVELUJÄRJESTELMÄ SATAKUNNASSA HYVINVOINTIALAN YKSITYINEN PALVELUJÄRJESTELMÄ SATAKUNNASSA Sosiaali- ja terveyspalvelualan toimijoiden liiketoimintaosaamisen tutkimus- ja kehittämistarpeita kartoittava selvitys Tutkija Eevaleena Mattila

Lisätiedot

PEHMOPAPEREIDEN TARJOUSPYYNTÖ

PEHMOPAPEREIDEN TARJOUSPYYNTÖ 1 15.3.2016 PEHMOPAPEREIDEN TARJOUSPYYNTÖ Valkeakosken kaupunki ja Akaan kaupunki pyytävät tarjoustanne pehmopapereista oheisen tuotetaulukkoliitteen (liite 1) mukaan. Sopimusaika Sopimuskausi on kolme

Lisätiedot

Puheenjohtajistotoimikunta 10.10.2011 / 43

Puheenjohtajistotoimikunta 10.10.2011 / 43 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Suoriteperusteinen laskutus peruspalvelukeskus Aavassa 168/02.00.00/2013 Kunnanhallitus 121 Kunnanhallitus 7.5.2012: Peruspalvelukeskus Aava on valmistellut suoriteperusteisen

Lisätiedot

Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset

Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset Koetalousarvion laadinnan aloitustilaisuus 12.6.2018 Pasi Leppänen 1 Koetalousarvion osat tuloslaskelma (maakunta ja liikelaitokset yhteensä ilman sisäisiä eriä

Lisätiedot

Tuottavuus ja tuloksellisuustyö kunnissa 20 suurimman kaupungin tuottavuusyhteistyön tuloksia

Tuottavuus ja tuloksellisuustyö kunnissa 20 suurimman kaupungin tuottavuusyhteistyön tuloksia Tuottavuus ja tuloksellisuustyö kunnissa 20 suurimman kaupungin tuottavuusyhteistyön tuloksia Kauko Aronen Kunta-alan pääsopijajärjestöjen tuloksellisuuskampanjan seminaari 3.5.2012 Kunta-alan tuloksellisuustyö

Lisätiedot

Porojen lisäruokinnan logistiikka. Janne Mustonen

Porojen lisäruokinnan logistiikka. Janne Mustonen Porojen lisäruokinnan logistiikka Janne Mustonen Talvinen lisäruokinta Tapahtuu maastossa tai tarhassa Päämääränä porojen elättäminen talven yli ja vasatuoton varmistaminen Porojen lisäenergian tarpeeseen

Lisätiedot

Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia

Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia Kuntaliiton palveluasumisen opas Kuntatalo 5.11.2012 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Toimintaympäristöstä Hankinnan kohteen määrittely Palveluasumisen

Lisätiedot

Ikäihmisten pitkäaikaishoidon kustannusten vertailu palveluntuottajalähtöisesti vai asiakastasolla yli palvelurakenteen?

Ikäihmisten pitkäaikaishoidon kustannusten vertailu palveluntuottajalähtöisesti vai asiakastasolla yli palvelurakenteen? Ikäihmisten pitkäaikaishoidon kustannusten vertailu palveluntuottajalähtöisesti vai asiakastasolla yli palvelurakenteen? Joonas Sakki, tutkija RAI-seminaari 4.4.2013 4.4.2013 Joonas Sakki, Ikäihmisten

Lisätiedot

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat

Kuntainfran palveluiden. organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat. organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumistavat Vaihtoehtojen edut ja haitat Kuntainfran palveluiden organisoitumista vat Vaihtoehtojen edut ja haitat Mikko Belov, Projekti-insinööri Sisältö Kuntien kadunpidon

Lisätiedot

Minkälaisia haasteita osaamiselle ja innovaatioille sote-uudistus asettaa? SOTE Ennakointiseminaari 17.5.2016 Metropolia ammattikorkeakoulu

Minkälaisia haasteita osaamiselle ja innovaatioille sote-uudistus asettaa? SOTE Ennakointiseminaari 17.5.2016 Metropolia ammattikorkeakoulu Minkälaisia haasteita osaamiselle ja innovaatioille sote-uudistus asettaa? SOTE Ennakointiseminaari 17.5.2016 Metropolia ammattikorkeakoulu Antti Hautamäki Tutkimusprofessori (emeritus), JY Dosentti, HY

Lisätiedot

Innovaatioiden pilotointi infrahankkeissa. Uusien ratkaisuiden käyttöönoton nopeuttaminen Laura Apilo

Innovaatioiden pilotointi infrahankkeissa. Uusien ratkaisuiden käyttöönoton nopeuttaminen Laura Apilo Innovaatioiden pilotointi infrahankkeissa Uusien ratkaisuiden käyttöönoton nopeuttaminen Laura Apilo 30.3.2006 Pilotointitoiminnan tavoitteet Käytännön kokeilujen tarkoituksena on tukea innovaatioiden

Lisätiedot

Pohjoinen Sote ja tuottamisen rakenteet hanke

Pohjoinen Sote ja tuottamisen rakenteet hanke Pohjoinen Sote ja tuottamisen rakenteet hanke Kainuun toiminnallinen osakokonaisuus Hallinnon tukipalveluiden tuotteistaminen Loppuraportti Syyskuu 2015 Laatija: Taneli Pikkarainen Kainuun sosiaali- ja

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖRAKENNE

JÄRVI-POHJANMAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖRAKENNE JÄRVI-POHJANMAA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTYÖRAKENNE JÄRVI-POHJANMAA ALAJÄRVI, SOINI JA VIMPELI ETELÄ-POHJANMAA METALLI- JA PUUNJALOSTUS- TEOLLISUUTTA 16.391 AS. YHTEISTOIMINTA- ALUE/EXIT 1.

Lisätiedot

Sote-järjestäminen. - Asiakaspäivät. Antti Larsio / Sitra Tampere-talo. Kuvakaappaukset esimerkkeihin: D365. Antti Larsio 1/2018

Sote-järjestäminen. - Asiakaspäivät. Antti Larsio / Sitra Tampere-talo. Kuvakaappaukset esimerkkeihin: D365. Antti Larsio 1/2018 Sote-järjestäminen - Asiakaspäivät Antti Larsio / Sitra 17.1.2018 Tampere-talo Kuvakaappaukset esimerkkeihin: D365 Keskeiset asiat esityksen sisältö 1) Järjestämisen ja tuottamisen erottaminen toisistaan

Lisätiedot

KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA?

KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA? KUN PUHUU SOTESTA, SAAKO PUHUA RAHASTA? Yhteiskuntasuhdejohtaja Lauri Korkeaoja Terveystalo terveystalo.com #terveystalo Tehostetun palveluasumisen vuorokausihinta omassa tuotannossa ja ostopalveluissa

Lisätiedot

PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT. Timo Aro 2012

PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT. Timo Aro 2012 PROJEKTITUOTTEISTAMISEN AAKKOSET JA KUOLEMANSYNNIT Hankemaailman paradokseja Jos ei ole tuotetta, ei ole mitään tuotteistettavaa Mutta jos tuote on Tuotteistaminen tarkoittaa sitä työtä, jonka tuloksena

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015. Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015. Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta -asiantuntijakuuleminen 29.1.2015 Jukka T. Salminen Apulaiskaupunginjohtaja Vantaan kaupunki Yleistä sotehenkilöstön näkökulmasta /1 Sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011

Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen ja hankinnat Tampereella Kuntatalo 14.9.2011 Mari Patronen projektijohtaja Tampereen kaupunki/ tilaajaryhmä/ ikäihmisten palvelut T A M P E R E E N K A U P U N K I Kaupungin

Lisätiedot

Atria ja Luomu. Matti Perälä Atria Suomi Oy 09.11.2012

Atria ja Luomu. Matti Perälä Atria Suomi Oy 09.11.2012 Atria ja Luomu Matti Perälä Atria Suomi Oy 09.11.2012 1 12.11.2012 Luomu tuoreessa lihassa Luomulihan markkinan koko n 10 12 milj. - Kuluttajapakattuna n 7 meuroa PT-kaupassa luomulihan myynnin kasvu n

Lisätiedot

Palveluverkkotyö Jyväskylässä

Palveluverkkotyö Jyväskylässä Palveluverkkotyö Jyväskylässä Erityinen kuntajakoselvitys Selvitystyöryhmä 29.10.2013 Risto Kortelainen muutosjohtaja risto.kortelainen@jkl.fi 30.10.2013 1 Palveluverkkosuunnittelun lähtökohdat Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma

Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Kilpailukykyä maidontuotantoon -maidontuottajan näkökulma Maidontuotannon kokonaisvaltainen laatu Yhteenveto: Toimintaympäristön tarkastelu- ja ennakointitilaisuus 6/6 Tilaisuuden avaus ja tavoitteet Matti

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalveluiden analysointi ja kehittäminen talouden ja toiminnan tunnuslukujen avulla

Varhaiskasvatuspalveluiden analysointi ja kehittäminen talouden ja toiminnan tunnuslukujen avulla Varhaiskasvatuspalveluiden analysointi ja kehittäminen talouden ja toiminnan tunnuslukujen avulla Simo Pokki Vertikal Oy VERTIKAL OY 1 Varhaiskasvatuspalveluiden analysointi ja kehittäminen talouden ja

Lisätiedot

Mitä on tehty ja saavutettu? Seurantaseminaari

Mitä on tehty ja saavutettu? Seurantaseminaari tuotteistus Hiiden terveyskeskusten toimintakäytäntöjen kehittämishanke Mitä on tehty ja saavutettu? Seurantaseminaari Lähtökohta! Lohjan perusturvalautakunta 20.8.2003: Perusturvakeskus käynnistää välittömästi

Lisätiedot

Sote-tuloksellisuusmittarointia

Sote-tuloksellisuusmittarointia Sote-tuloksellisuusmittarointia Vaikuttavuus- ja kustannustieto-alaryhmän kuulumisia Etäesitys Seinäjoelle 8.4.2016 EPSOTE-taustatietotyöryhmän kokous Sote- ja aluehallintouudistuksen valmisteluorganisaatio

Lisätiedot

Talousjohtamisen näkökulmia varhaiskasvatuspalveluissa

Talousjohtamisen näkökulmia varhaiskasvatuspalveluissa Talousjohtamisen näkökulmia varhaiskasvatuspalveluissa Johtajuusfoorumi 19.3.2013 Tampere Arto Lamberg Varhaiskasvatusjohtaja TIIVISTELMÄ Palveluiden järjestäminen Kunnan toiminnassa on keskeistä strategisten

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon systeemisen innovaation johtaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon systeemisen innovaation johtaminen Tiedä Vertaa - Ohjaa Sosiaali- ja terveydenhuollon systeemisen innovaation johtaminen Innovaattorin näkökulma: innovaattion levittämisestä opittua Lyhyt taustaesittely Raision mallista Maisema-malliin

Lisätiedot

Asiakkaan Asiakk v linnan linnan apaus on tulevaisuutta

Asiakkaan Asiakk v linnan linnan apaus on tulevaisuutta Asiakkaan valinnanvapaus on tulevaisuutta Terveyspalveluala Keskeiset terveydenhuollon osajärjestelmät, joissa yksityinen sektori mukana Lääkärikeskukset ja sairaalat, työterveyshuolto, hammashuolto, kuntoutus,

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa

Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa Sote-uudistus ja Kuntaliiton tuki kuntien tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa DRG-käyttäjäpäivät 2015 Lahti 4.12.2015 toimitusjohtaja Kuntaliitto Sote palvelurakenneuudistuksen tavoitteet Luoda

Lisätiedot

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM

Sote-järjestämislaki ja integraatio. Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki Pekka Järvinen, STM Sote-järjestämislaki ja integraatio Integraatiolla puhtia sote-palveluihin Kuntamarkkinat, Helsinki 11.9.2014 Pekka Järvinen, STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Turvataan

Lisätiedot

Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014

Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Agenda Ajankohtaista Oma Lääkärisi Espoontori Tulokset Vaikutukset Espoon kaupungin

Lisätiedot

Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu. Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe

Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu. Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe Aluejako Yhteistyöalueita viisi Nykyiset ERVA eli erityisvastuualueet Maakuntien välinen sopimuspohjainen toiminta Viisi

Lisätiedot

20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelma Mittarit-kärkihankkeen sote tiedonkeruun tuloksia 2012. Kuntamarkkinat 2012

20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelma Mittarit-kärkihankkeen sote tiedonkeruun tuloksia 2012. Kuntamarkkinat 2012 20 suurimman kaupungin tuottavuusohjelma Mittarit-kärkihankkeen sote tiedonkeruun tuloksia 2012 Kuntamarkkinat 2012 Sisällys Yleistä Tiedonkeruun tulokset» Lasten päivähoito» Vanhainkotihoito» Tk pitkäaikaishoito»

Lisätiedot

SPB - Suoriteperusteinen budjetointi perusopetuksessa

SPB - Suoriteperusteinen budjetointi perusopetuksessa TARJOUS 17.5.2011 SPB - Suoriteperusteinen budjetointi perusopetuksessa Tarjouksen vastaanottaja Tarjoaja Perusopetuksesta vastaavat tulosalue- ja toimialajohtajat VERTIKAL OY Simo Pokki puh. 0440 88 55

Lisätiedot

Seuraavaksi: Talous- ja hallintojohtaja Tiina Pulli, Valtori: Valtorin taloudelliset näkymät ja palveluhintojen muodostuminen

Seuraavaksi: Talous- ja hallintojohtaja Tiina Pulli, Valtori: Valtorin taloudelliset näkymät ja palveluhintojen muodostuminen Seuraavaksi: Talous- ja hallintojohtaja Tiina Pulli, Valtori: Valtorin taloudelliset näkymät ja palveluhintojen muodostuminen Osallistu keskusteluun, kysy ja kommentoi Twitterissä: #Valtori2015 Valtorin

Lisätiedot

Terveyden edistäminen ja ehkäisevätyö kehittyy - Mikä on kuntoutuslaitosten rooli tulevaisuudessa?

Terveyden edistäminen ja ehkäisevätyö kehittyy - Mikä on kuntoutuslaitosten rooli tulevaisuudessa? Terveyden edistäminen ja ehkäisevätyö kehittyy - Mikä on kuntoutuslaitosten rooli tulevaisuudessa? Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Päihdekuntoutuksen keskusliitto ry:n tulevaisuus

Lisätiedot

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto

Talous. Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto Talous Vastuuvalmistelija Miia Kiviluoto Talous-kokonaisuus: valmistelun tavoitteet 1/2 Tahe-toiminnot eli talouden osalta kirjanpidon, laskutuksen ja maksatuksen valmistelu (ns. tilitoimistopalvelut)

Lisätiedot