Ympäristönsuojelu Ympäristönsuojelupäällikkö IPM
|
|
- Ville Pääkkönen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 päällikkö IPM Päätös Tampereen Infra Rakentamispalveluiden meluilmoituksesta, murskaus Lahdesjärven eteläisellä kaava-alueella Ilmoituksen tekijä Ilmoitusvelvollinen: Tampereen Infra Katuosoite: Viinikankatu 44 G, Tampere Yhteyshenkilö: Kati Suhonen, puh Laskutusosoite: Tampereen Infra Rakentamispalvelut, , Liaison Technologies Oy Y-tunnus: Ilmoituksen vireilletulo ja täydentäminen Meluilmoitus on kirjattu saapuneeksi Ilmoitettu toiminta ja meluntorjunta Tampereen Infra rakentaa Lahdesjärvelle työpaikka-alueen, joka sijaitsee Leppästensuonkadun eteläpuolella. Alueella suoritetaan louheen murskausta Ilmoituksen mukaan töitä tehtäisiin maanantaista perjantaihin klo Murskausurakoitsijaa ei ole vielä valittu. Käytössä on normaali karkeiden murskeiden valmistukseen soveltuva 1 2 vaiheinen murskauslaitos ja tarvittaessa käytetään 3- vaihemurskausta. Murskausmäärä on tonnia riippuen tehtävistä lajitteista. Murskattava kiviaines saadaan ko. rakennettavalta kaava-alueelta. Ilmoituksen liitteenä on Ramboll Oy:n meluselvitysraportti Kiviaineksen murskaus Lahdenjärven eteläosan työpaikka-alueella, asemakaava Nro 8534, Meluselvitys. Lähimmät altistuvat kohteet ovat Ruokomäenkadun varrella ja Leppästentiellä yli 400 metrin etäisyydellä. Tehdyn meluselvityksen mukaan melutason ohjearvot saadaan alitettua varasto- ja louhekasojen sijoittelulla. Tarvittaessa pölynsidontaa tehdään kastelemalla. Kivenmurskaamon toiminnasta työmaa hoitaa tiedottamisen lähiasukkaille sähköpostilla ja sähköisen osoitteen puuttumisen osalta tiedotteen postilaatikkoon. Kaava-alueella tehtävää louhintaa ja iskuvasarointia sekä kuormauksia ja kuljetuksia koskien on annettu melupäätös ( IPM). Päätöksen saa lähettää ilmoitusvelvolliselle sähköpostitse. Asian käsittely, ympäristötarkastaja Anttalainen: Ilmoituksesta ei ole pyydetty lausuntoja, ilmoituksen vireilläolosta ei ole ilmoitettu eikä asianosaisia kuultu, koska ilmoitetun toiminnan ei voida katsoa olennaisesti vaikuttavan yleisiin ja yksityisiin etuihin, kun otetaan huomioon toiminnan ajankohta ja kesto sekä
2 TAMPEREEN KAUPUNKI 2 / 5 päällikkö asianosaisten etua suojaavat ympäristönsuojelupäällikön ratkaisuun sisältyvät määräykset. päällikkö päätti, Päätöksen perustelut että toimintaa on harjoitettava ilmoituksessa esitetyn mukaisesti, ellei seuraavista lupamääräyksistä muuta johdu: 1. Melun vaikutuspiirissä oleville asukkaille ja muille kohteille, joille saattaa aiheutua toiminnasta häiriötä on etukäteen toimitettava tiedote, jossa kerrotaan työstä, sen kestosta ja aikatauluista sekä vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot työn aikana. Tiedotus on toimitettava riittävän laajasti myös Palokallion puolelle. (YSL 122 ) 2. Murskaus voidaan suorittaa ilmoitetulla ajanjaksolla , arkisin maanantaista perjantaihin klo Alueella tehtävän louhinnan ja iskuvasaroinnin sekä kiviaineksen kuormausten ja kuljetusten osalta on noudatettava annetussa melupäätöksessä ( IPM) määrättyjä toiminta-aikoja. (YSL 122 ) 3. Työmaan toiminnot on sijoitettava niin, että työstä aiheutuu mahdollisimman vähän melu- ja pölyhaittoja altistuviin kohteisiin. Melu- ja pölyhaittojen ehkäisy on otettava huomioon kiviaineskasojen ja murskausalueen sijoittamisessa. (YSL 122 ) 4. Murskaustyö on tehtävä siten, että pölyäminen on kaikissa olosuhteissa mahdollisimman vähäistä. Kalusto on varustettava tarkoituksenmukaisella pölynkeräyslaitteistolla, jonka on oltava aina käytössä, kun työtä tehdään sellaisten kohteiden läheisyydessä, joille työstä saattaa aiheutua haittaa tai häiriötä. 5. Murskauspäivistä ja ajoista tulee pitää kirjaa. Kirjanpito on esitettävä valvontaviranomaisille pyydettäessä. Murskauspäivien lukumäärä voi olla enintään 49. (YSL 122 ) 6. Murskausalueen kuivatusvedet on johdettava hulevesisuunnitelman mukaan siten, etteivät ne aiheuta haittoja ympäristölle tai vesistölle. (YSL 122 ) Lisäksi ympäristönsuojelupäällikkö toteaa, että tämä päätös koskee ainoastaan alueella tehtävää murskausta. Alueella tehtävää louhintaa ja iskuvasarointia koskien on annettu erikseen melupäätös ( IPM), jota tulee näiden, kuten myös kiviaineksen kuormauksen ja kuljetuksen osalta noudattaa. Lisäksi työssä on noudatettava voimassa olevia Tampereen kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää työmaan pölyntorjunnan ja polttoaineiden käsittelyn määräystenmukaisuuteen. Päätöksessä mainitut määräykset ovat tarpeen terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi. Toimittaessa ilmoituksen sekä päätöksen määräysten mukaisesti toiminta ei aiheuta terveyshaittaa eikä merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Toiminta on tilapäistä. Toiminta ei vaikuta merkittävästi yleisiin ja yksityisiin etuihin, eikä ympäristönsuojelulain 121 :n mukainen kuuleminen ole tarpeen.
3 TAMPEREEN KAUPUNKI 3 / 5 päällikkö Riittävällä etukäteistiedotuksella annetaan asukkaille ja muille toimijoille mahdollisuus varautua häiriöihin, ja siten vähennetään koettuja haittoja. (Määräys 1) Työaikojen rajoittaminen on perusteltua lähiasukkaiden levon ja virkistyksen turvaamiseksi. (Määräys 2) Altistuvien kohteiden läheisyys edellyttää ympäristö- ja terveyshaittojen tehokasta ehkäisyä. Toimintojen suunnitelmallisella sijoittamisella ja asianmukaisilla työmenetelmillä voidaan ehkäistä melu- ja pölyhaittoja. (Määräykset 3 ja 4) Meluilmoituksessa on tarpeen rajata murskauspäivien lukumäärä 49:ään, koska vähintään 50 päivää kestävä murskaus edellyttää ympäristölupaa. Kirjanpidosta on määrätty valvonnallisista syistä. (Määräys 5) Työmaavesistä voi seurata mm. maaston vettymistä, uomien tai viemäreiden liettymistä ja veden samentumista sekä haitta-ainepitoisuuksien nousua. Alueen eteläosassa on lähde ja hule- ja kuivatusvedet ohjautuvat karuun ja kirkasvetiseen Särkijärveen. Vesien johtamisesta ja esikäsittelystä on määrätty haitallisten ympäristövaikutusten ehkäisemiseksi. (Määräys 6) Ilmoituksen käsittelystä perittävä maksu Ilmoituksen käsittelystä peritään ilmoituksen vireilletulon aikaan voimassa olleen maksutaksan mukainen maksu 640. Sovelletut oikeusohjeet Muutoksenhaku laki 527/2014, 118, 121, 122, 190, 200, 202 ja 205 :t Tampereen kaupungin ympäristönsuojelumääräykset , 17 ja 19 :t Ympäristö- ja rakennusjaoston päätös , 66 Ympäristö- ja rakennusjaoston päätös , 39 Tähän päätökseen voi hakea muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta liitteenä olevan valitusosoituksen mukaisesti. Päätöksen täytäntöönpano Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Päätös tehdään Päätös annetaan julkipanon jälkeen Harri Willberg päällikkö
4 TAMPEREEN KAUPUNKI 4 / 5 päällikkö Päätöksestä tiedottaminen Kopio päätöksestä: ilmoitusvelvollinen (sähköpostitse) Tieto päätöksestä: Sisä-Suomen poliisilaitos, Pirkanmaan ELY-keskus Lisätietoja Ympäristötarkastaja Mirkka Anttalainen, puh
5 5 / 5 Liite VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Päätös annetaan julkipanon jälkeen päätöksessä mainittuna päivänä, ja sen katsotaan tulleen valitukseen oikeutettujen tietoon silloin, kun se on annettu. Valituskirjelmän toimittaminen Valitus on tehtävä kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa päätöksen antopäivästä. Päätöksen antopäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Valitusaika päättyy Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Vaasan hallinto-oikeudelle. Postiosoite: PL 204, Vaasa, käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43 Sähköpostiosoite: vaasa.hao@oikeus.fi Vaihde: , telekopio: Virka-aika: ma-pe klo Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa Valituskirjelmän liitteineen on oltava perillä viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan lähettää myös postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituksen muoto ja sisältö Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta, miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi sekä perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Valitukseen on liitettävä - päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä - selvitys valitusajan alkamisesta - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja, jollei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja, tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta. Oikeudenkäyntimaksu Pöytäkirja Vaasan hallinto-oikeus voi periä valittajalta muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Maksuista säädetään laissa tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista /701. Laissa (7010/1993) on erikseen säädetty tapauksista, joissa maksua ei peritä. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluyksiköstä, os. Frenckellinaukio 2 B, PL 487, Tampere, sähköpostilla: ymparistonsuojelu@tampere.fi tai puh
Ympäristönsuojelu Ympäristönsuojelupäällikkö IPM
päällikkö 15.1.2019 2018-625-IPM Päätös Tampereen Infran meluilmoituksesta, Lahdesjärven eteläisen työpaikka-alueen louhinta Ilmoituksen tekijä Tampereen Infra Viinikankatu 44 G, 33800 Tampere Yhteyshenkilö:
Ympäristönsuojelu Ympäristönsuojelupäällikkö IPM. Päätös Tampereen Infran meluilmoituksesta, murskaus Kaupin Urheilupuistossa
päällikkö 8.3.2019 2019-114-IPM Päätös Tampereen Infran meluilmoituksesta, murskaus Kaupin Urheilupuistossa Ilmoituksen tekijä Tampereen Infra Osoite: Viinikankatu 44 G, 33800 Tampere Yhteyshenkilö: Juha
Ympäristönsuojelu Ympäristönsuojelupäällikkö IPM
23.10.2018 2018-503-IPM Päätös Mevaset Oy:n meluilmoituksesta, murskaus, iskuvasarointi ja purkutyöt osoitteessa Lempääläntie 31 Ilmoituksen tekijä Mevaset Oy Mukaniityntie 18 D 31, 37130 Nokia Yhteyshenkilö:
Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.
, Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain
Ympäristönsuojelu Ympäristönsuojelupäällikkö IPM
päällikkö 7.6.2019 2019-254-IPM Päätös Lempäälän Urheiluautoilijat ry:n meluilmoituksesta, äänentoiston käyttö Kardaanikunkku- yleisötapahtumassa Ilmoituksen tekijä Lempäälän Urheiluautoilijat ry Lemponkatu
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska
Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54
Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
Ympäristönsuojelu Ympäristönsuojelupäällikkö IPM. Päätös Juvenes Oy:n meluilmoituksesta, Viinikylä -yleisötapahtuma
päällikkö 8.3.2019 2019-72-IPM Päätös Juvenes Oy:n meluilmoituksesta, Viinikylä -yleisötapahtuma Ilmoituksen tekijä Ilmoitusvelvollinen: Juvenes Oy /Ravintola Frenckell & Piha Osoite: Frenckellinaukio
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä
Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)
(Muutoksenhaku hankintaa koskevaan päätökseen, EU-kynnysarvon tai kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska
1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle
1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat. 1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta
Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91
Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus
OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto
OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 40 Apollo-Rakenne Oy:n asiakirjapyyntö rakennusvirastolle HEL 2016-010823 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Apollo-Rakenne Oy:n pyytämää HKR- Rakennuttajan
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto
Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 6 Työterveys Helsinki, fysioterapiapalveluiden hankinta H062-13, optiokauden käyttöönotto HEL 2017-001287 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa hankintapäätökseen
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua
Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 3/2015 Hallinto- ja kehittämisosasto Hallintopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Palkkatietojen luovuttaminen Pelastusalan ammattilainen -lehdelle HEL 2015-003265 T 07 00 03 Suomen Palomiesliiton tietopyyntö 20.2.2013 Päätös Päätöksen perustelut
Ympäristö- ja tekninen lautakunta Poikkeamislupapäätös 351/ /2019 YMPTEKLT 124. Kiinteistö Raito
Ympäristö- ja tekninen lautakunta 124 23.10.2019 Poikkeamislupapäätös 351/10.03.00/2019 YMPTEKLT 124 Kaavoittaja Rakennuspaikka Kunta Sotkamo Kiinteistö Raito 765-401-6-255 Pinta-ala 0,2167 ha Rakennuspaikan
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle
VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa
VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet
VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa
UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26
UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska
Ympäristönsuojelu Ympäristönsuojelupäällikkö IPM
päällikkö 5.7.2019 2019-299-IPM Päätös Tampereen Teatterikesä ry:n meluilmoituksesta, Tampereen Teatterikesä / Ohjelmateltta Ilmoituksen tekijä Tampereen Teatterikesä ry Tullikamarin aukio 2, 33100 Tampere
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka
12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely
Puumala Ote pöytäkirjasta 2/2016 1 (5) Kunnanhallitus, 24, 15.02.2016 Valtuusto, 12, 29.02.2016 12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely
48 Rakennuskielto Ryhälän osayleiskaava / Alapohjonen
Puumala Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Kunnanhallitus, 143, 07.12.2015 Valtuusto, 48, 14.12.2015 48 Rakennuskielto Ryhälän osayleiskaava / Alapohjonen 623-402-1-12 PuuDno-2015-364 Kunnanhallitus, 07.12.2015,
Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 32 Asianro 822/00.02.03/2013 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2013 Vs. ympäristöjohtaja Erkki Pärjälä Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut
Lisätiedot Juha Jokinen, asiakasohjauksen päällikkö, puhelin: juha.jokinen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 15 Sijaishuoltopaikan hankinta suorahankintana, Familar Oy, Peiponpesä HEL 2016-008290 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös
PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta
Ehdotus Esittelijä: Kimmo Hagman, tekninen johtaja. Tekninen lautakunta päättää myöntää haetun poikkeamisluvan.
Puumala Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) 48 Poikkeamislupa / Barthelet Philippe ja Ritva PuuDno-2015-315 Valmistelija / lisätiedot: Kimmo Hagman kimmo.hagman@puumala.fi Liitteet 1 Barthelet2015.pdf (Salassa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 111 Käytöstä poistetun kemikaalisäiliön jättäminen maaperään Riimusauvantiellä HEL 2016-006657 T 11 01 00 01 Päätös Hakemus Hakemuksen käsittely on päättänyt myöntää
Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.
MUUTOKSENHAKUOHJE 67,68, 69, 70, 71 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa;
Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). VALITUSOSOITUS,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakentamispalvelu (Stara) 8/2014 Logistiikka Yksikönjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Monikäyttöperävaunujen hankinta HEL 2014-002710 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata logistiikan vuokraamolle 2 kpl Kronos monikäyttöperävaunuja
:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.
, Faksi 013 411 342 Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 3.2.2016 Pykälä 1-13 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 5.2.2016 Muutoksenhakukiellot :t 1-5, 8, 10-13 Valmistelua tai täytäntöönpanoa
Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös
Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KIRDno-2017-35 SOL Palvelut Oy:n siivouspalveluiden hyväksyminen kunnan perusturvalautakunnan valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi Kun kunnan
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 31/2015 Ympäristönsuojeluosasto 07.07.2015 Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 128 Lammin Sahti Oy:n erityisen häiritsevää melua aiheuttava tapahtuma, Rautatientori HEL 2015-007507 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä on tehnyt ympäristönsuojelulain
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 9 Enterprise Mobility Management -järjestelmän, tuen ja konsultoinnin hankinta HEL 2016-012573 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Ilona IT Oy:ltä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 186 Poistumisturvallisuuden arviointi / Tenholantien yksikkö, Sinivida Oy, Tenholantie 9 HEL 2015-013792 T 09 00 00 Poistumisturvallisuusselvitys 14.12.2015 Päätös Ehdot
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Liikuntavirasto Hallintopalvelut Suunnittelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 21, kauppatorin väliaikaisen laiturin kannen korotus HEL 2016-007956 T 02 08 03 01 Päätös päätti tilata kauppatorin väliaikaisen laiturin kannen korotuksen Suomen Vesityö
Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, Palvelukeskuksen johtokunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2, paikannusrannekkeiden hankinta ja ylläpito HEL 2017-002561 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tarjouskilpailun jälkeen solmia hankintasopimuksen kokonaishinnaltaan
Ympäristönsuojelu Ympäristönsuojelupäällikkö IPM
päällikkö 17.5.2019 2019-212-IPM Päätös Marco Äijälä Oy:n meluilmoituksesta, Metson henkilöstön kesäjuhla Hatanpään kartanolla Ilmoituksen tekijä Marco Äijälä Oy (Suomen Tapahtumatuotanto) Toiviontie 1
PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.
PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto 8/2015 Kehittämisyksikkö Suunnittelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 10 Eläintarhan skeittipuiston rakennustyön tilaaminen HEL 2015-009893 T 02 08 03 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. suunnittelupäällikkö päätti tilata Eläintarhan skeittipuiston
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme
Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) 73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen TRE:4648/11.01.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Valmistelijan
Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Syväsäiliöt ja tapahtuma / kausi-roska-astiat, puitesopimuksen jatkaminen optiokaudelle 1.7.2016 30.6.2018, Molok Oy HEL 2014-002746 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 27.05.2019 Kokousaika 27.5.2019 klo 18.00 19.00 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 37 n syksyn esitteen paino ja julkaisu Helsingin Sanomien välissä HEL 2016-008246 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Helsingin Sanomien väliin 16-sivuisen
Otteet Otteen liitteet Päätösluonnosteksti Muutoksenhaku hankintapäätökseen, HKLliikelaitoksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 19 HKL, Jarru- ja laakerikuumakäyntijärjestelmän huolto- ja vikakorjauspalvelut 2014-2017 HEL 2014-014594 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Voestalpine
Lisätiedot Eeva Rantala, hankinta-asiantuntija, puhelin: eeva.rantala(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 23 Erikoishammaslääkäritasoisen proteettisen hoidon suorahankinta HEL 2015-008390 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä suorahankintalain 67 mukaisesti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 21 Uimahallikuljetusten option käyttöönotto lv.2016-2017 HEL 2016-002046 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että suomen- ja ruotsinkielisten vuosiluokkien
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 54 Länsimetro Oy:n kokouspöytäkirjoja koskevan diaariotteen antaminen HEL 2016-008119 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kansliapäällikkö päätti todeta, että
PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.
PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle
Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland
Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika
se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.
MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain
Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )
Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia
Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen
Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 7) Aika 09.11.2018, klo 08:30-08:35 Paikka Seutulantalo, kokoushuone Aino Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 8 Oikeuden
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 5 päätti, että rakennusvirasto liittyy KL-Kuntahankinnat Oy:n puitesopimuksiin sekä päätti hankkia sopimustoimittaja Businessforum Oy:ltä palveluja, tuotteita ja koulutusta
LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA
PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Aika: 03.09.2019 klo 08:30-09:45 Paikka: Kokoushuone 2 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen 3 12 Työterveyshuollon järjestäminen 4 PÖYTÄKIRJA 4/2019
PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)
Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula
PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON
Uudenkaupungin kaupunki Ympäristö-Ja lupalautakunta Vs. ympäristönsuojelupäällikkö ILMOITUS Julkipano 31. 5. 2017 ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON 1.6. 2017 Päätös Vs. ympäristönsuojelupäällikkö
Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA
Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.
Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on
Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 4.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18.05 18.46 Kokouspaikka Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone
1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi
VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Tietokeskus 2/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 2 Helsingin kaupungin tietokeskuksen arkistotietokannan hankinta HEL 2013-009044 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Tietokeskuksen johtaja päätti hyväksyä Mikkelin
VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus Betonimiehenkuja 2 02150 Espoo Suomi VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-
Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone
HELSINGIN KAUPUNKI pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 04.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18:00 19:15 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen
PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen
PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen
1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi
VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.
MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (9) 156 Beerlife Oy:n erityisen häiritksevää melua aiheuttava ulkoilmatapahtuma Intiankatu 18 sisäpihalla HEL 2016-008575 T 11 01 00 02 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon
Munkkiniemen ala-asteen koulu Johtokunta PÖYTÄKIRJA. Aika: Keskiviikkona klo Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.
HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 7 Munkkiniemen ala-asteen koulu 22.5.2019 Johtokunta PÖYTÄKIRJA Johtokunnan kokous Aika: Keskiviikkona 22.5.2019 klo 18.00 Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) johtaja 51 Hankinta, mobiili karttapohjainen oppimisympäristö, Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala HEL 2018-007201 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Toimialajohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Apulaisosastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2 Kaapeliverkon siirron tilaaminen Elisa Oyj:ltä, kortteli 54157 tontti 1 HEL 2016-002386 T 02 08 02 01 Vuosaari, Vuosaarentie 3 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)
PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti
PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2016 1 (4) Lupatunnus HL2011:0037 Seppo Vikiö PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Seppo Vikiö, Terttu Vikiö Siirron jälkeen luvanhaltijat: Hanna Makkonen
ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen
1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710
Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Pauli Ylispangar Aapiskuja 86 62800 Vimpeli VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.5.2012 kaivoslain (621/2011)