Olisiko Sinusta.. Seurakunnan vapaaehtoiseksi? Ja ihan taatusti olisi!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Olisiko Sinusta.. Seurakunnan vapaaehtoiseksi? Ja ihan taatusti olisi!"

Transkriptio

1 VAPAAEHTOISTYÖ Haagan seurakunnassa Päivitetty

2 Olisiko Sinusta.. Seurakunnan vapaaehtoiseksi? Ja ihan taatusti olisi! Tule mukaan Haagan seurakunnan vapaaehtoisten porukkaan! Meillä laitat peliin omat lahjasi, tietosi ja taitosi - ennen kaikkea hyvän tahtosi. Rakkaus on kekseliäs ja siksi tarvitsemme mukaan kaikki: lihavat ja laihat, ryppyiset ja sileät, stressaantuneet ja kepeät! Saat olla samanlainen tai erilainen - vaikka ihan omanlainen. Kristuksen ruumis tarvitsee kaikki jäsenensä: silmät ja korvat, kädet ja jalat. Vapaaehtoistyö on nimensä mukaisesti vapaaehtoista. Voit olla mukana kerran vuodessa tai joka viikko. Seurakunnan työntekijät tukevat ja ohjaavat Sinua palvelutehtävässäsi. Vapaaehtoisille järjestetään myös virkistyspäiviä. Palvelutehtävät ovat moninaiset: Voit toimia yhtälailla avustajana messussa kuin miesten saunareissun suunnittelijana, asiantuntijana seurakuntaillassa kuin kahvinkaatajana samassa tilaisuudessa. Voit olla aikuisena nuorille, mummona ja pappana perhekerholaisille tai lähimmäisenä sitä tarvitsevalle. Voit rukoilla ja jutella, tsempata ja palvella. Tekemistä on paljon ja kutsumme nyt Sinut mukaan! Tämä esite kertoo Haagan seurakunnan vapaaehtoistyöstä. Uusimmat tai erityisen ajankohtaiset päivitykset tunnistat merkinnästä HUOM! Lue lisää ja lyöttäydy Haagan seurakunnan vapaaehtoisten joukkueeseen! Terveisin vapaaehtoistyön suunnitteluryhmä: Kaarina Johansson seurakuntalainen Meeri Mikkonen seurakuntalainen Kaj Varho seurakuntalainen Sami Lahtinen Sanna Laiho seurakuntapastori diakoni sami.t.lahtinen@evl.fi sanna.laiho@evl.fi

3 JUMALANPALVELUSELÄMÄ Messuavustajan tehtävä Jumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Tule mukaan tekstin lukijaksi, esirukoilijaksi, ehtoollisen jakajaksi tai suntion apulaiseksi! Messua vietetään sunnuntaisin Huopalahden kirkolla klo 10. Kirkkoherra Heikki Nenonen ( , , Aamurukous (laudes) Huopalahden kirkossa vietetään aamurukous kirkon vanhan hetkirukousperinteen mukaisesti maanantaisin klo 7.30 (kesto n. 25 min). Voit toimia rukoushetken johtajana, muusikkona tai seurakuntalaisena. Pastori Mari Silin ( , Hartausisännäksi tai emännäksi palvelutaloon HUOM! Haagan alueella on paljon erilaisia laitoksia ja palvelutaloja, joissa asuu paljon siskojamme ja veljiämme. Haluaisitko alkaa vastata yhdessä papin kanssa jonkun palvelutalon hartauksista (esim. kulkea niissä yhdessä papin kanssa tai vuorotellen)? Pastori Sami Lahtinen ( ,

4 LÄHETYS- JA YSTÄVYYSSEURAKUNTATYÖ Rukoile lähetystyöntekijöiden puolesta Lähetystyö on kirkon ydintehtävä. Voit osallistua siihen esirukouspiirissä tai omassa kodissasi rukoilemalla lähetystyöntekijöiden puolesta. Tilaa tätä varten itsellesi nimikkokohteidemme sähköpostiviesti! Myyjäiset Osallistu adventtina ja vappuna myyjäisiin - sekä talkoolaisena että myyjäisvieraana! Lähetyspiirin tekijäksi Tule mukaan lähetyspiiriin! Jos olet vieraillut lähetystyön kohteissa, tule kertomaan vierailustasi! Huopalahden kirkolla kokoontuu kaksi lähetyspiiriä: tiistaisin klo ja parittomien viikkojen maanantaisin lähetysraamattupiiri klo Kirje nimikkolähetille Muista nimikkolähettejämme kirjeellä tai vaihda nopeita kuulumisia sähköpostin kautta; lähetä heille kotimaan uutisia. Lähetystyön tehtävistä vastaa pastori Mari Silin ( , mari.silin@evl.fi).

5 MUSIIKKI Lähde- kuoro Harjoitukset Tönöllä maanantaisin klo 18. Kuoro on suunnattu lähinnä nuorille aikuisille. Ohjelmisto koostuu hengellisestä musiikista ja gospelista. Kuoroa johtaa Matti Turunen. Haagan psalmilaulajat to klo 18 Harjoitukset Huopalahden kirkolla. Avustamme messuissa ja seurakunnan tilaisuuksissa. Ohjelmistossa psalmimusiikkia, hengellisiä- ja taizelauluja sekä gospelia. Kanttori Olli Mönttinen ( , Laula kanssain ryhmä Tuntuuko kuorotoiminta vieraalta tai liian sitovalta? Liity meihin! Käymme laulamassa ja laulattamassa Haagan alueen vanhainkodeissa ja palvelutaloissa. Voit olla mukana sen verran kuin Sinulle sopii! Toiminnasta vastaa kanttori Hanna Autio Muusikoksi seurakuntaan HUOM! Seurakunnassa on paljon tapahtumia, joihin tarvitsemme soittajia ja esilaulajia (jumalanpalvelukset, toivon tiistai -illat, pop up -messut, kastetoimitukset, laitoshartaudet jne.). Kanttori Hanna Autio ( ,

6 TYÖ LASTEN JA PERHEIDEN PARISSA Perhekerhoon isovanhemmaksi Tule kerhoomme mummoksi tai ukiksi! Kokoonnumme lasten ja nuorten talo Tönöllä maanantaisin klo ja Mariankodissa Schildtinpolku 6 perjantaisin klo sekä Huopalahden kirkolla torstaisin klo Perusta oma lasten kerho Haluaisitko järjestää alle kouluikäisille lapsille muutaman kerran pituisen kerhojakson? Kerhotyyppi voi määräytyä kiinnostuksesi mukaan. Kappalainen Miira Muroma-Nikunen ( , miira.muroma-nikunen@evl.fi) TYÖ NUORTEN PARISSA Kerhonohjaajaksi tytöille ja pojille Järjestämme erilaista toimintaa alakouluikäisille lapsille. Erityisesti tarvitsemme kerhonohjaajia. Voit perustaa joko oman kerhon tai toimia ohjaajana jo toimivassa kerhossa! Nuorisotyönohjaaja Pauli Virtanen ( , pauli.virtanen@evl.fi)

7 YHTEISTEN ILTOJEN JA PIIRIEN TEKIJÄNÄ Toivon tiistai -illat: Sanaa ja rukousta Palvelemista sanan, rukouksen ja hengellisen musiikin äärellä! Voit toimia illan suunnittelijana, juontajana, puhujana, rukouspalvelijana, aikuisena lasten puuhanurkassa, suntiona tai muusikkona. Huopalahden kirkolla kerran kuukaudessa klo 18. Yhteyshenkilö pastori Sami Lahtinen. Miesten piirit Keskustelua mieheltä miehelle. Seurakuntalaisten alustukset ovat tervetulleita. Kokoontumiset Huopalahden kirkolla. Yhteyshenkilö pastori Sami Lahtinen Rukouspiirit Huopalahden kirkolla kokoontuu kaksi rukouspiiriä: ryhmähuoneessa (1krs) maanantaisin klo ja yläsalissa torstaisin klo 9. Pastori Sami Lahtinen ( ,

8 Tule jakamaan osaamistasi HUOM! Suunnitellaan yhdessä Teematorstain ohjelmaa. Suunnittelutoimikunnan kokoontumisia kirkolla 4 krt/vuodessa. Kerho kokoontuu syys- ja kevätkaudella torstaisin klo Huopalahden kirkolla. Yhdessäoloa hartauden, lounaan sekä vaihtuvien teemojen parissa. Tule suunnitteluryhmään tai alustamaan valitsemastasi aiheesta. Diakoni Sanna Laiho ( , sanna.laiho@evl.fi) LÄHIMMÄISPALVELU Kimppakävelyä Tule ulkoilemaan yhdessä palvelutalon asukkaiden kanssa! Kokoontuminen keskiviikkoisin klo 10 Helander-kodilla. KESÄTAUKO vkot Yhteyshenkilö diakoni Sanna Laiho Lähimmäispalvelu Tule lähimmäiseksi ikäihmiselle, liikuntarajoitteiselle tai ystävää tarvitsevalle! Toiminta voi olla juttelua, kuuntelua, ulkoilua tai muuta yhdessä sovittua. Tukisuhde tehdään puoleksi vuodeksi kerrallaan. Diakoni Sanna Laiho ( , sanna.laiho@evl.fi)

9 Yhteisvastuu- ja kirkon ulkomaanavunkeräys Voit osallistua etukäteisvalmisteluihin ja tapahtumiin tai olla mukana koko keräyksen ajan. Voit lahjoittaa oman panoksesi kädentaitojesi kautta (käsityöt, leivonnaiset tai lipaskeräys) Diakoni Elisabeth Bariskin ( , Yhteisvastuun keräyspäällikkö HUOM! Keräyspäällikkö on Yhteisvastuu-keräyksen paikallinen vastuunkantaja. Hän toimii vapaaehtoisten innostajana ja organisoi keräystä yhdessä seurakunnan Yhteisvastuun ja Kirkon Ulkomaanavun työryhmän, sekä vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa. Työparinasi toimii rahastonhoitajana toimiva seurakuntasihteeri. Saat tehtävään koulutusta ja tukea seurakunnan työntekijöiltä. Lisätietoja tehtävästä: diakoni Marjut Mulari p tai Kello viiden tee Viiden teellä jaetaan seurakuntaan lahjoitettuja elintarvikkeita. Hetkeen kuuluu hartaus ja voileipätarjoilu. Tarvitsemme vapaaehtoisia elintarvikkeiden järjestämiseen, jakamiseen ja ihmisten ystävälliseen kohtaamiseen. Huopalahden kirkon seurakuntasalissa torstaisin klo 15. alkaen. KESÄTAUKO vkot Diakoni Sanna Laiho ( ,

10 SUNTION APULAINEN Kirkonkellojen soittaja Huopalahden kirkon tapulissa on Helsingin viimeiset mekaaniset kirkonkellot. Tarvitsemme soittajia ehtookelloille (la klo 18), jotka kertovat haagalaisille pyhän alkamisesta. Suntion apulaisena HUOM! Tarvitsemme avustajia aivan erityisesti kirkkokahveille sekä iltatapahtumien kahvitarjoiluun. Kirkkokokki Tehtävä edellyttää kykyä ruoan valmistamiseen ja hygieniapassia (seurakunta voi järjestää hygieniapassikoulutuksen). Taito tavallisen ruoan valmistamiseen riittää (esim. makkarakeitto). Erityinen tarve kirkkokokille on kirkolla järjestettävien lasten päiväleirien aikana (esim. syyslomaleiri). Projektiluonteinen tehtävä, johon voit sitoutua sen mukaan, kun hyvältä tuntuu. Pääsuntio Antti Lindell ( ,

11 HAAGAN SEURAKUNNAN VAPAAEHTOISTEN VIRKISTYKSET JA KOULUTUKSET Haagan seurakunnan vapaaehtoisten retki Mustasaareen ke Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon 14.5 mennessä, p Virasto avoinna ma-to klo 10-13

12 SYKSYN KOULUTUKSIA Tueksi kotona sairastavalle ja hänen läheisilleen. Vapaaehtoisten koulutus syksyllä 2019 HUOM Tarjolla on merkityksellisiä vapaaehtoistehtäviä kuolevien ja vakavasti sairastavien sekä heidän läheistensä tukena. Vapaaehtoiset kuuntelevat heitä ja keskustelevat heidän kanssaan säännöllisissä tapaamisissa. Lisäksi he esimerkiksi lukevat ääneen, auttavat ulkoilussa tai vain istuvat potilaan luona hiljaa tämän tilanteen ja toiveiden mukaan. Tehtävään saa seitsemän illan koulutuksen. Koulutusillat ovat: 16.10, 23.10, 30.10, 13.11, 20.11, ja Toiminta tapahtuu yhteistyössä Helsingin kaupungin kotisairaalan ja kotihoidon kanssa. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Kristiina Hannula, sairaalapastori puh Lauantai Päivän sisällöistä ym. päivitetään kesän aikana. Lauantai Päivän sisällöistä ym. päivitetään kesän aikana.

13 TULEVAISUUDEN SUUNNITELMIA Toteutamme yhdessä Sinun ajatuksesi Eikö mikään vapaaehtoistyön nykyisistä tehtävistä tunnu sopivalta? Kerro, miten Sinunkin osaamisesi saadaan yhteiseen käyttöön! Pastori Sami Lahtinen ( , Diakoni Sanna Laiho ( ,

14 Usein kysytyt kysymykset Mitä vapaaehtoistyö on? Vapaaehtoistyö on yksittäisten ihmisten tai yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa, josta ei saa rahallista korvausta eli palkkaa. Sitä tehdään omasta vapaasta tahdosta. Sitoudunko johonkin lopullisesti? Voit hakea sinua kiinnostavaan tehtävään ilman että "osallistumispakkoa" on jatkossa. Tehtävien organisoinnista vastaavat vapaaehtoistoiminnan ohjaajat, joiden kanssa asioista voi aina sopia. Kelpaanko mukaan? Vapaaehtoiset ovat ihan tavallisia ihmisiä ja tavalliset taidotkin riittävät. Tehtäviin saa opastuksen ja apua tarvittaessa. Jokainen vapaaehtoinen tavataan, tehdään sopimus vapaaehtoistöiden tekemisestä ja samalla valmennetaan tehtävään. Miksi kannattaisi hakea tehtäviin? Vapaaehtoiseen auttamiseen on monia syitä. Auttamishalu, ylimääräinen vapaa-aika, opiskelu, yhteiskuntavastuu tai vaikka vain halu tutustua johonkin ihan uuteen voivat olla motiiveja. Työttömille vapaaehtoistyö voi olla oljenkorsi työllistymiseen. Myös vapaaehtoistöistä saa työtodistuksen. Miten voin lopettaa vapaaehtoisena olemisen? Voit ilmoittaa halustasi jäädä pois toistaiseksi tai lopettaa kokonaan oman paikkakuntasi Vapaaehtoistyo.fi koordinaattorille.

15 Huopalahden kirkko Vespertie 12, Helsinki Nuorisotalo Tönö Kauppalankuja 7, Helsinki Vapaaehtoistyöstä löydät tietoa seurakunnan kotisivuilta (helsinginseurakunnat.fi/haaga). Haagan seurakunta on facebookissa: Tapahtumista ja kuulumisista löydät tietoa myös Haagalaisesta ja Kirkko ja Kaupunki -lehdestä. Kirkkoherranvirasto p avoinna ma-to Vespertie 12, Helsinki

16 MUISTIINPANOJA VARTEN HALUAISIN TULLA MUKAAN OMAT YHTEYSTIETONI nimi osoite puh. sähköposti

Olisiko Sinusta.. Seurakunnan vapaaehtoiseksi? Ja ihan taatusti olisi!

Olisiko Sinusta.. Seurakunnan vapaaehtoiseksi? Ja ihan taatusti olisi! VAPAAEHTOISTYÖ Haagan seurakunnassa Päivitetty paastonaikana ma 7.3.2016 Olisiko Sinusta.. Seurakunnan vapaaehtoiseksi? Ja ihan taatusti olisi! Tule mukaan Haagan seurakunnan vapaaehtoisten porukkaan!

Lisätiedot

Ristin ylentämisen juhlapäivänä ke 14.9.

Ristin ylentämisen juhlapäivänä ke 14.9. VAPAAEHTOISTYÖ Haagan seurakunnassa Ristin ylentämisen juhlapäivänä ke 14.9. Olisiko Sinusta.. Seurakunnan vapaaehtoiseksi? Ja ihan taatusti olisi! Tule mukaan Haagan seurakunnan vapaaehtoisten porukkaan!

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Kesällä Haagan seurakunnassa. Huopalahden kirkossa ja kirkonmäellä

Kesällä Haagan seurakunnassa. Huopalahden kirkossa ja kirkonmäellä Kesällä 2019 Haagan seurakunnassa Huopalahden kirkossa ja kirkonmäellä Seurakunta ei ole kesälomalla, vaan monenlaista kivaa kesäistä on tarjolla kesä-elokuunkin ajan. (esite päivitetty 29.5.2019) MESSU

Lisätiedot

Kesällä Haagan seurakunnassa. Huopalahden kirkossa ja kirkonmäellä

Kesällä Haagan seurakunnassa. Huopalahden kirkossa ja kirkonmäellä Kesällä 2018 Haagan seurakunnassa Huopalahden kirkossa ja kirkonmäellä Seurakunta ei ole kesälomalla, vaan monenlaista kivaa kesäistä on tarjolla kesä-elokuunkin ajan. (tämä esite on päivitetty 19.5.2018)

Lisätiedot

Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan!

Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Meilahden seurakunnan vapaaehtoistoimintaa koordinoi KOVA (koordinaatiovastuu) -tiimi yhdessä vapaaehtois- ja aluetoiminnan vastuuryhmän

Lisätiedot

Haagan seurakunnan syksy 2015

Haagan seurakunnan syksy 2015 Haagan seurakunnan syksy 2015! JUMALANPALVELUS- ELÄMÄÄ MESSUT Seurakunnan tärkein yhteinen kokoontuminen on sunnuntain ehtoollisjumalanpalvelus eli messu, joka tarjoaa mahdollisuuden hiljentymiseen, rauhoittumiseen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon 2017 1 MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventttisunnuntain Hoosianna-messu 3.12. klo 10 Sami Lahtinen, Seppo Lappalainen ja Olli Mönttinen.

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa

MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon 2018 1 2 MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventttisunnuntai 2.12. messu klo 10 Mari Silin, Miika Kolari, Hanna Autio; Lähde-kuoro. Tule aloittamaan

Lisätiedot

Haagan seurakunnan syksyä 2017

Haagan seurakunnan syksyä 2017 marraskuu 2017, päivitetty 20.10. Haagan seurakunnan syksyä 2017 Tervetuloa tutustumaan Huopalahden kauniiseen kirkkoon ja seurakuntasaliin, kirkonmäkeen sekä lasten ja nuorten talo Tönöön samassa pihapiirissä.

Lisätiedot

Haagan seurakunnan talvi-kevät 2016

Haagan seurakunnan talvi-kevät 2016 Haagan seurakunnan talvi-kevät 2016 Osallistu jumalanpalveluselämään ja seurakuntailtoihin, tule talviriehaan tai laula vaikka kuorossa. Kaikenikäisille toimintaa seurakunnassa kevätkaudella 2016. Päivitetty

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Keväällä 2019 Haagan seurakunnassa

Keväällä 2019 Haagan seurakunnassa päivitetty 1.2.2019 helmi-maaliskuu Keväällä 2019 Haagan seurakunnassa Teemu Laajasalo, kuva Markki Pihlaja Messu ja kirkkoherra Heikki Nenosen virkaanasettaminen 10.3. klo 10. Piispa Teemu Laajasalo.

Lisätiedot

Haagan seurakunnan kesä

Haagan seurakunnan kesä 2014 Haagan seurakunnan kesä Kirkkoherranvirasto, Vespertie 12, 00320 Helsinki Avoinna ma, ti, to, pe klo 10-14, ke 12-18. Puhelin 2340 3200, Fax 2340 3201 sähköposti:haaga.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/haaga

Lisätiedot

Haagan seurakunnan syksyä 2017

Haagan seurakunnan syksyä 2017 syys-lokakuu 2017, päivitetty 18.8. Haagan seurakunnan syksyä 2017 On ilo aloittaa syyskausi uusitussa ja valoisassa Huopalahden kirkossa ja seurakuntasalissa. Kiitos siitä. Tervetuloa viettämään juhlaa

Lisätiedot

Haagan seurakunnan kevät 2017

Haagan seurakunnan kevät 2017 tammi-helmikuu, päivitetty 2.1.2017 Haagan seurakunnan kevät 2017 Tänä vuonna on paljon aiheutta erityiseen juhlaan. Suurimpina mainittakoon Suomi 100 -juhlavuosi sekä Reformaatio 500 vuotta. Seurakunta

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015

Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015 Haagan seurakunnan adventin ja joulun aika 2015 MESSUT JA HARTAUDET I adventin messu su 29.11.2015 Klo 10 Huopalahden kirkko Marja Heltelä, Seppo Lappalainen ja Olli Mönttinen. Mukana Lähdekuoro, joht.

Lisätiedot

Haagan seurakunnan talvi-kevät 2016

Haagan seurakunnan talvi-kevät 2016 Haagan seurakunnan talvi-kevät 2016 Osallistu jumalanpalveluselämään ja seurakuntailtoihin, tule talviriehaan tai laula vaikka kuorossa. Kaikenikäisille toimintaa seurakunnassa kevätkaudella 2016. Kuva:

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Keväällä 2019 Haagan seurakunnassa

Keväällä 2019 Haagan seurakunnassa päivitetty 22.3.2019 Keväällä 2019 Haagan seurakunnassa Menovinkkejä: sunnuntai kirkolla 14.4. klo 9-13, s. 2 hiljainen viikko ja pääsiäinen, s. 2-3 Toivon tiistai 2.4. ja 21.5., s. 4 konsertit s. 4 5

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

Keväisiä tapahtumia Haagan seurakunnassa

Keväisiä tapahtumia Haagan seurakunnassa päivitetty 8.4.2018 Keväisiä tapahtumia Haagan seurakunnassa Menovihjeitä Pe 20.4. Piirakkakurssi ja paja, opastajana TT Juhani Forsberg, s. 7 Ti 1.5. klo 11-13 Vapputapahtuma, s. 8 To 17.5 klo 18 Puhetta

Lisätiedot

lähetys- ja kansainvälisen työn sihteeri Anja Mäkinen kirpputorin vapaaehtoinen Marja-Riitta Vaitti kirpputorin vapaaehtoinen

lähetys- ja kansainvälisen työn sihteeri Anja Mäkinen kirpputorin vapaaehtoinen Marja-Riitta Vaitti kirpputorin vapaaehtoinen YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja LÄHETYSTYÖN JOHTOKUNTA 2/ 2017 Aika 22.03.2017 klo 18 Paikka Paikalla: Seurakuntakeskus, Kahvion laajennus Kahvitus alkoi klo 17.45 Antila Veli-Matti Puheenjohtaja Koivisto

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Keväällä 2019 Haagan seurakunnassa

Keväällä 2019 Haagan seurakunnassa päivitetty 10.1.2019 tammi-helmikuu Keväällä 2019 Haagan seurakunnassa Menovihjeitä: - su 3.2. Sunnuntai kirkolla, yv-keräys alkaa, talvirieha, s. 2 - to 24.1. Iltamusiikkia, s. 3 - ti 5.2. Toivon tiistaissa

Lisätiedot

Haagan seurakunnan kesä 2015

Haagan seurakunnan kesä 2015 Haagan seurakunnan kesä 2015 MESSUT Sunnuntaisin ja pyhinä Messu klo 10 Huopalahden kirkossa Messu klo 12 Hakavuoren kirkossa DIAKONIAPÄIVYSTYS Maanantaisin klo 10 12. Soita p. 09-2340 3200 ja jätä soittopyyntö

Lisätiedot

Menovihjeitä alkukeväästä Musiikkimatinea Olli-kanttori 60 v Messu ja uuden lähetyskohteen esittely

Menovihjeitä alkukeväästä Musiikkimatinea Olli-kanttori 60 v Messu ja uuden lähetyskohteen esittely tammi-helmikuu, päivitetty 19.1.2018 Keväällä Haagan seurakunnassa Menovihjeitä alkukeväästä 21.1. Musiikkimatinea Olli-kanttori 60 v. 28.1. Messu ja uuden lähetyskohteen esittely 29.1. Yhteisymmärrysviikon

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Keväällä Haagan seurakunnassa

Keväällä Haagan seurakunnassa tammi-helmikuu, päivitetty 10.1.2018 Keväällä Haagan seurakunnassa Menovihjeitä alkukeväästä 13.1. Pyhiinvaellus kirkolta kirkolle Länsi- Helsingin alueella 21.1. Musiikkimatinea Olli-kanttori 60 v. 28.1.

Lisätiedot

Keväällä Haagan seurakunnassa

Keväällä Haagan seurakunnassa maaliskuu 2018 - Keväällä Haagan seurakunnassa Lähiajan menovihjeitä 6.3. klo 18 Toivon tiistai. Puhujana kirjailija Teuvo V. Riikonen. 17.3. klo 15 Pienten kirkko. Laululeikkejä ja köröttelyä. Kirkkokahvit

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon

Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon Huopalahden kirkon kellot kutsuvat Joulun viettoon MESSUT JA HARTAUDET Huopalahden kirkossa I adventin messu su 27.11. klo 10 Marja Heltelä, Mari Järvinen, Anne-Maria Ranta-aho ja Olli Mönttinen. Cantabilen

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Haagan seurakunnassa syksyllä 2019

Haagan seurakunnassa syksyllä 2019 Haagan seurakunnassa syksyllä 2019 Tervetuloa mukaan! 1 Esite on päivitetty 26.8.2019, tapahtumat lähinnä syys-lokakuu Huopalahden kirkko Vespertie 12 / Kauppalankuja 7 Lasten ja nuorten talo Haagan Tönö

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

Haagan seurakunnan kevät 2017

Haagan seurakunnan kevät 2017 helmi-maaliskuu, päivitetty 8.2.2017 Haagan seurakunnan kevät 2017 Kuluvana vuonna on paljon aihetta erityiseen juhlaan. Näistä mainittakoon * Suomi 100 juhlavuosi Haagassa * Reformaatio 500 vuotta * Huopalahden

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Tehdään hyvää. Vapaaehtoistoimijan opas. Aina armoa ajasta autuuteen

Tehdään hyvää. Vapaaehtoistoimijan opas. Aina armoa ajasta autuuteen Tehdään hyvää Vapaaehtoistoimijan opas Aina armoa ajasta autuuteen Jaetaan lähimmäisenrakkautta Kiitos, että olet mukana Siilinjärven seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa! Olet mukana toimimassa toisten

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Maarian seurakunnan kevät helmi toukokuu

Maarian seurakunnan kevät helmi toukokuu Maarian seurakunnan kevät 2018 helmi toukokuu JUMALANPALVELUKSET MAARIAN KIRKKO Messu sunnuntaisin klo 10. Joka kuun toisen sunnuntain messu on Maarian messu, joka toteutetaan yhdessä vapaaehtoisten kanssa.

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA

TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA KESKUSTELUAPUA, TIETOA JA TALOUDELLISTA TUKEA Vaikeuksista puhuminen voi auttaa ja helpottaa oloa. Keskustelu diakoniatyöntekijän kanssa on aina

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2013 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 HUOM! Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015

Helsingin kaupungin. sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta. Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoistyön koordinaattori Meeri Kuikka 8.9.2015 Vapaaehtoistoiminta on: Yksittäisten ihmisten ja yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi Tämä ja luennon alkuosuus nähtävissä kurssikotisivulla https://courses.helsinki.fi/fi/tum- 412/124268595 Materiaali myös blogipalvelussa, josta myös harjoittelunohjaajat näkevät nämä! TUM-412 Luento 5.11.2018

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

SEURAKUNTALAISET MUUTOKSEN TOTEUTTAJINA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ MARIKA NÄRHI JA ANNA MARIA SILJANDER

SEURAKUNTALAISET MUUTOKSEN TOTEUTTAJINA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ MARIKA NÄRHI JA ANNA MARIA SILJANDER SEURAKUNTALAISET MUUTOKSEN TOTEUTTAJINA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN NEUVOTTELUPÄIVÄ 23.9.2017 MARIKA NÄRHI JA ANNA MARIA SILJANDER TULEVAISUUSKOMITEAN KANNANOTTO 4: Seurakuntalaiset ovat seurakunta, eivät seurakunnan

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Riemullista kevättä Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18 Su 20.1. Musiikkivieraana Heini ja Pentti Hietanen Pentti Hietanen on yksi Suomen valovoimaisimpia ja tunnetuimpia mieslaulajia

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot