Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä"

Transkriptio

1 Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä Suomalainen työasuvalmistaja Image Wear on alansa markkinajohtaja. Yrityksen työasuja, jalkineita ja suojaimia käyttää laaja kirjo ammattilaisia eri toimialoilla. Tuotevalikoimaan kuuluu yli 5000 erilaista tuotetta. Olemme toimineet perheomistuspohjalla jo vuodesta Alamme edelläkävijänä tuomme uusimman tekstiili- ja vaatetusteknologian asiakkaittemme käyttöön ja painotamme toiminnassamme laatua sekä vastuullisuutta. Image Wear toimii sertifioitujen ISO9001: 2015 laatu- ja ISO14001: 2015 ympäristöjärjestelmien mukaisesti. Työvaatteiden käyttäjät tietävät parhaiten, mikä vaatteissa on tärkeintä. Image Wear kuuntelee asiakkaitaan ja tekee palautteen pohjalta jatkuvaa tuotekehitystä. Image Wear palvelee sekä osoitteessa että 22 myymälässä läpi Suomen. Konserniin kuuluvat Tampereella sijaitseva emoyhtiö Image Wear Oy, Työasupalvelumyymäläketju, potilasvaatteiden valmistusyksikkö Iisalmessa ja tytäryhtiö Image Wear AS, jolla on myyntiyksikkö Tallinnassa ja valmistusyksikkö Narvassa.

2 IMAGE WEAR TARJOUS Nro: IW N7B3N TAKSI HELSINKI TYÖASUMALLISTO 2019 HANKINTAOHJE: Työasuja voi hankkia kaikista IW:n myymälöistä kautta maan. Alla pk-seudun myymälät. Esitä Taksi Helsingin kuljettajakortti, kun asioit myymälässä. Painatuksella/brodeerauksella olevia tuotteita ei saa ilman voimassa olevaa Kuljettajakorttia. MAKSU: TOIMITUSAIKA: HINNASTO: Tuotteet maksetaan heti myymälään. Kuljetusyrityksen laskutussopimuksesta saat lisätietoja myyjältä. Kaikki tuotteet ovat IW Myymälämalliston tuotteita. Saat tuotteen heti mukaan myymälästä myymälän varastotilanteen mukaan tai suoraan kotiin/toimipisteeseen n.5vrk tilauksesta. Tilaustuotteet saat haluamaasi toimitusosoitteen lähimpään SmartPost - automaattiin. Hinnat voimassa asti. MYYMÄLÖIDEN YHTEYSTIEDOT PK-SEUDULLA: IMAGEWEAR TYÖASUPALVELU, HELSINKI Hämeentie 95, Helsinki myymala.helsinki@imagewear.fi puh IMAGEWEAR TYÖASUPALVELU, VANTAA Kuriiritie 23-25, VANTAA myymala.vantaa@imagewear.fi puh IMAGEWEAR TYÖASUPALVELU, ESPOO Bertel Jungin Aukio 9, Espoo myymala.espoo@imagewear.fi puh IMAGEWEAR TYÖASUPALVELU, TUUSULA Moukarinkuja 4, TUUSULA myymala.tuusula@imagewear.fi puh Muiden myymälöiden yhteystiedot löydät osoitteesta:

3 TUOTTEET Tuotenimike Tuotenro, materiaali alv 24% Lisäpalvelu Kuva Lisätietoja Miesten/nais ten pikeepaita 7D658/7- K01-990/001 15,00 Miesten/naisten lyhythihainen pikeepaita. Materiaali: CO 100% ja valk. Naisten koot: XS-2XL Miesten koot: S-3XL Miesten/Nais ten housut 1M059/8-271-C ,00 Kestävää ja mukavaa tyylikkyyttä. Yksityiskohtina vyönlenkit ja sivutaskut sekä miehille takatasku nappikiinnityksellä. Materiaali: PES 54%, WO 42%, EL 4% Naisten koot: C32-C52 Miesten koot: C44-C62 Miesten/nais en housut 1K002/ ,00 Rennommat housut valmistetaan joustavasta ja miellyttävästä materiaalista. Housuissa on viisi taskua ja vyölenkit. Lahkeensuun päästövara 5 cm. Kestää pesulapesun. Materiaali: PES 60%, CO 35%, EL 5% Naisten koot: Miesten koot: 42-66

4 Naisten vuorillinen kynähame ,00 Mukava ja toimiva naisten perushame. Koon 38 pituus 59 cm. Vyölenkit, sivutaskut ja takasaumassa halkio. Vuorillinen. Materiaali: 54% PES, 42% WO, 4% EL Koot: Miesten pitkähihainen kauluspaita / SLIM-/Bmitoitukse lla 10B B- 001/990/ ,00 Miesten pitkähihainen kauluspaita rintataskulla. Valkoinen ja v.sin: Materiaali: PES 49%, CO 48%, EL 3% Musta: Materiaali: 49% CO 49% PES 2% EL Saatavana värit: v.sin, musta ja valk. Koot: Koot: B37-B47 Miesten kauluspaita lyhythihainen 10A02-089/ /990/ 720 SLIM-/Bmitoitukse lla 10B B- 001/990 37,20 Miesten lyhythihainen kauluspaita. Paidassa rintatasku. Puuvillasekoitteinen materiaali. Materiaali: PES 49%, CO 48%, EL 3% Saatavana värit: v.sin, musta ja valk. Koot: Koot: B37-B48

5 Naisten pitkähihainen kauluspaita /720/ ,00 Hieman vartalonmyötäinen, naisille muotoiltu pitkähihainen paitapusero. Rintatasku. Rintamuotolaskokset. Valkoinen Materiaali: PES 49%, CO 48%, EL 3% Musta Materiaali: 49% CO 49% PES 2% EL Saatavana värit: v.sin, musta ja valk. Koot: Naisten paitapusero, 3/4-hihat 1D ,20 Naisten paitapusero 3/4 - pituisella hihalla. Istuva malli, jossa muotolaskokset. Rintatasku vasemmalla. Erityinen hyödyllisyysmallisuojattu kainalorakenne, jonka avulla vaate palautuu paikoilleen noston ja kurkottelun jälkeen. Paidassa on joustava ja miellyttävä materiaali, joka kestää teollista pesua. Materiaali: CO 49%, PES 49%, EL 2% Saatavana värit: v.sin, musta ja valk. Koot: Naisten lyhythihainen kauluspaita ,20 Hieman vartalonmyötäinen, naisille muotoiltu lyhythihainen paitapusero. Rintatasku. Rintamuotolaskokset. Materiaali: PES 49%, CO 48%, EL 3%

6 Saatavana värit: v.sin ja valk. Koot: Naisten/mies ten softshelltakki 7F039/ ,20 Takki miellyttävästä softshell -materiaalista. Vetoketjullinen rintatasku vasemmalla ja vetoketjulliset etutaskut. Helmassa kiristettävä joustonyöri. Materiaali: PES 90%, PU 10% Naisten koot: Miesten koot: XS-4XL Naisten/mies ten kevyt toppatakki 1G080/ ,00 rintabrodeerauksen. Huom! toimitusaika n. 8 työpv. Kevyt toppatakki viileisiin säihin. Korkea kaulus suojaa kaulaa kylmältä ja heijastinvetoketju tuo näkyvyyttä. Vetoketjulliset sivutaskut pitävät tavarat mukana menossa. Materiaali: PA 74%, PU 26% Naisten koot: XS-4XL Miesten koot: XS-6XL Miesten neuletakki vetoketjulla Naisten neuletakki napeilla 7F061/2- K ,00 rintabrodeerauksen. Huom! toimitusaika n. 8 työpv. Vetoketjullinen neuletakki sopii hyvin puettavaksi sellaisenaan tai kauluspaidan päälle. Pitää lämpimänä, mutta samalla myös hengittää. Materiaali: 50% WO, 50% PAN Naisten koot: XS-3XL Miesten koot: 2XS-3XL

7 Turvasolmio 9C ,90 painatuksen. Valmiiksi solmittu solmio hakakiinnityksellä. Materiaali: 100% PES Koko: 000 = 50 cm pitkä, = 55 cm pitkä. Valmiin tuotteen hihan tai lahkeen lyhennys ,00 Toimitusaika n.8 työpäivää. Valmiin tuotteen hihan, lahkeen tai helman lyhennys -2, -4 tai -6cm. Mittatilaustuote Toimitus SmartPost - automaattiin tuotteen hinta 5,00 Toimitusaika tuotteelle väh. 10 vkoa.

8 IMAGE WEAR TYÖJALKINET T YÖJALKINETARJOUS ARJOUS TAKS KSI I HELSINKI Nro: QUO F0M6S0 TYÖJALKINEIDEN HANKINTA. HANKINTAKANAVAT: MAKSUVÄLINEET: 21 myymälään kautta maan. Maksuvälineenä käy yleisimmät maksu- ja luottokortit. Kuljetusyritys voi halutessaan sopia laskutusasiakkuudesta suoraan lähimmän myymälän kanssa. Myymälöissämme on myös mahdollis llisuus ilmai- seen en jalkojen skannauspalveluun alveluun! TYÖJALKINEMALLISTO TAKSI HELSINKI Tuotenimike Työjalkine, Key Työjalkine Lisa Työjalkine SpOc Tuotenro, materiaali Z-42M M J alv 24% 69,00 69,00 88,00 Kuva Lisätietoja Standardi EN ISO 20347: O2 SRC FO. Siistit työkengät, jotka soveltuvat myös siistiin pukuun tai virka-asuun. ESD hyväksytty kävelykenkämallinen työjalkine. Öljynkestävä, vettä hylkivä, antistaattinen, staattista sähköä poistava ESD jalkine. Koron jousto FlexStep, pohjamateriaali FlexStep. Koot Niin kauan kuin varastoa riittää. ittää. Tyylikkäät kävelykengät venykkeellä sekä pitävällä ja iskuja vaimentavalla kiilakorolla. Päällinen kestävää mustaa pintanahkaa, jossa tehosteena hillityt koristetikkaukset. 3D-dry -vuori hengittää ja pitää jalat miellyttävän kuivina koko päivän. Anatomisesti muotoiltu, kokopitkä pohjallinen tuo lisämukavuutta. ESD-hyväksytty. Koot Niin kauan kuin va- rastoa riittää. Standardi EN ISO 20347:2012, O2 A E FO SRC. Kevyt, öljyä kestävä ulkopohja, antistaattiset ominaisuudet, ESD, vettähylkivää nahkaa, kaksinkertaiset iskunvaimennusvyöhykkeet, täyttää IEC (ESD) -vaatimukset. Koot 35-48

9 Sivu 2 / 3 Työjalkine Trip Työjalkine Oliver Työjalkine Olivia Turvajalkine Matador XL+ S3 J M M OPM 89,00 100,00 94,00 80,00 Standardi EN ISO 20347:2012, O2 SRC. PU-ulkopohja, päällismateriaali pintanahka. Kevyt, öljyä kestävä ulkopohja, antistaattiset ominaisuudet, hengittävä pohjallinen, kaksinkertaiset iskunvaimennusvyöhykkeet, täyttää IEC (ESD)-vaatimukset. Suojaa seuraavilta:, antistaattinen, liukastuminen. Käyttöympäristöt: Ulkokäyttö, sisäkäyttö, toimistoympäristö, liukkaat ympäristöt, kuivat ympäristöt, puhtaat ympäristöt. Koot Standardi EN ISO 20347: O1 SRB FO. Tyylikäs ja monikäyttöinen, nauhoilla säädettävä kävelykenkä GripStep -kitkapohjalla. GripStep -pohjarakenteessa yhdistyvät PU:n ja TR-kumin kitkaominaisuudet pidon maksimoinniksi. 3D-dry vuori antaa jalkojen hengittää pitäen ne miellyttävän kuivina koko päivän. Muotoiltu, kokopitkä huopapohjallinen tuo lisämukavuutta. Koot Standardi EN ISO 20347: O1 SRC Tyylikäs ja monikäyttöinen, nauhoilla säädettävä kävelykenkä GripStep -kitkapohjalla. GripStep -pohjarakenteessa yhdistyvät PU:n ja TR-kumin kitkaominaisuudet pidon maksimoinniksi. Raikkaanvärinen 3D-dry -vuori antaa jalkojen hengittää pitäen ne miellyttävän kuivina koko päivän. Muotoiltu, kokopitkä pohjallinen tuo lisämukavuutta. Koot Standardi EN ISO 20345:S3 SRC Kestävästä, PU-pinnoitteisesta nahasta valmistetut nauhalliset Sievin puolikengät, joissa on komposiitista valmistettu varvassuoja ja teräksinen naulaanastumissuoja. Jalkineiden polyuretaanipohja kestää öljyä ja useita kemikaaleja sekä vaimentaa tehokkaasti iskuja. Muotoiltu pohjallinen hengittää ja lisäksi 3D-dry vuori parantaa jalkineiden ilmanvaihtoa lisäten käyttömukavuutta. ESD-hyväksytty. koot Pohjallinen, Jalas Arch support J M-000 tai Sievin vastaava malli 28,50 Anatomisesti muotoiltu pohjallinen. Saatavilla low, medium ja high -tuella. Kaksinkertaiset Poron XRD -iskunvaimennusvyöhykkeet. Vahvike kantapään alla, rei itetty etuosa. Vaatii jalkaskannauksen myymälässä tai sovitustilanteessa.

10 Sivu 3 / 3 Pohjallinen, Jalas Spenco J ,80 Spenco-pohjallinen. Pohjallinen, jossa kantapään ja koko jalan alueen rasvapatjan paineen kevennys. Voidaan pestä + 40 C. Hinnat voimassa tai niin kauan kuin tuotetta riittää Image Wearin varastossa (Key ja Lisa). YHTEYSHENKILÖ Image Wearilla: Niina Jurvanen, niina.jurvanen@imagewear.fi, puh

Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä

Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä Suomalainen työasuvalmistaja Image Wear on alansa markkinajohtaja. Yrityksen työasuja, jalkineita ja suojaimia käyttää laaja kirjo ammattilaisia

Lisätiedot

Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä

Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä Suomalainen työasuvalmistaja Image Wear on alansa markkinajohtaja. Yrityksen työasuja, jalkineita ja suojaimia käyttää laaja kirjo ammattilaisia

Lisätiedot

Teemme työstäsi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa

Teemme työstäsi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa Tuotevalikoima Teemme työstäsi mukavampaa, tehokkaampaa ja turvallisempaa Image Wear on suomalainen perheyritys. Olemme valmistaneet työasuja jo vuodesta 1959. Perheomistuspohjalla alusta asti toiminut

Lisätiedot

UUTUUDET! NAISTEN TOPPI Hieman vartalonmukainen naisten toppi. Raidallinen. 3/4-hihat. Keskiselän pituus koko M n. 70 cm. Konepesu 60 C.

UUTUUDET! NAISTEN TOPPI Hieman vartalonmukainen naisten toppi. Raidallinen. 3/4-hihat. Keskiselän pituus koko M n. 70 cm. Konepesu 60 C. UUTUUDET & SUOSIKIT UUTUUDET! 2. 1. UUTUUDET! 1. NAISTEN TAKKI Hieman vartalonmukainen malli. Pystykaulus. Painonapit. Kaksi sivutaskua, kynätasku oikeanpuoleisen taskun päällä. Sivuhalkiot. Keskiselän

Lisätiedot

Talvi- ja kuorivaatteet

Talvi- ja kuorivaatteet 55 Kuorihousut Vuorelliset kuorihousut, joissa on teipatut saumat, kuminauha ja kiristysnyöri vyötäröllä, sivutaskut, vetoketjullinen reisitasku, esitaivutetut polvet, säädettävä lahkeen leveys, heijastin

Lisätiedot

KAMPANJAT

KAMPANJAT 01.10.-30.11.2014 KAMPANJAT WINDBREAKER CODE 1448 & NAISTEN WINDBREAKER CODE 1449 Kuivuu nopeasti Mukavat tuulitakkimme sopivat ympärivuotiseen käyttöön. Ne ovat tuulenpitäviä, vettähylkiviä ja hengittäviä,

Lisätiedot

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme

Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet. Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Lyhyesti standardeista, jotka koskevat palosuojattuja tuotteitamme ja palosuojattuja huomiotuotteitamme 26 Pakolliset vaatimukset palosuojavaatteet Noin 40 % kaikista

Lisätiedot

TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA

TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA Volvo Asusteet -sivuston lähtökohtana on ollut luoda asustekokonaisuus Volvo Personal Service (VPS) -konseptia toteuttaville korjaamoille, mutta sivusto sisältää myös

Lisätiedot

Myyntisuosikki. Uusia kuvia otetaan

Myyntisuosikki. Uusia kuvia otetaan Sanotaan, ettei ole olemassa huonoa säätä, ainoastaan huonoja vaatteita tai paremminkin huonoja vaatevalintoja. Meidän valikoimassamme on sopivia päällysvaatteita kaikenlaisille säille. ULKOVAAT- TEET

Lisätiedot

Uudet stretch-housut Björnkläderiltä

Uudet stretch-housut Björnkläderiltä 19 20 Uudet stretch-housut Björnkläderiltä Riipputaskuhousut stretch, luokka 2 Uutuus! Housut, joissa on stretchosiot haaraosassa ja takana. Riipputaskuissa lokerot työkaluille ja kynälle. Vahvikkeet taskuissa,

Lisätiedot

MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757

MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757 UUTUUDET SYKSY 2013 MIESTEN VETOKETJUCOLLEGE CODE-1757 Punainen kontrastiväri kauluksessa sekä vetoketjun lenkissä. Etutaskut. Rintatasku vetoketjulla. Hihansuut ja helma joustavalla ribbineuloksella.

Lisätiedot

VAATTEET NÄKYVILLÄ YKSITYISKOHDILLA

VAATTEET NÄKYVILLÄ YKSITYISKOHDILLA 1 HOUSUT NÄKYVILLÄ YKSITYISKOHDILLA, NORDIC STRETCH Kontrastiosat parantavat näkyvyyttä ja turvallisuutta. Housut, joissa stretch-materiaalia haaroissa, takana ja pohkeissa. Riipputaskut, joissa työkalu-

Lisätiedot

c9wmq c9wmq a9vmt a9vmt +9vmq j9wnt Naisten vaatteet NORAH NAISTEN PAITAPUSERO ESTER NAISTEN PAITAPUSERO NAISTEN PIKEEPAITA HEAVY CODE 1723

c9wmq c9wmq a9vmt a9vmt +9vmq j9wnt Naisten vaatteet NORAH NAISTEN PAITAPUSERO ESTER NAISTEN PAITAPUSERO NAISTEN PIKEEPAITA HEAVY CODE 1723 TYÖVAATEKUVASTO Naisten vaatteet 1 ESTER NAISTEN PAITAPUSERO Pitkät hihat. Rintatasku. Edessä ja takana muotolaskokset. Pyöristetty helma. Keskiselän pituus 68 cm koko C38. MATERIAALI:60/38/2% puuvilla/polyesteri/elastaani

Lisätiedot

Palosuojatut vaatteet

Palosuojatut vaatteet 35 Palosuojatut vaatteet Tuotenumero Tuotenumero Tuotenumero Otsikko Otsikko Otsikko Palosuojatut vaatteet Hitsaushousut Hitsaushousut, joissa on sivutaskut, D-rengas, mittatasku, puukkonappi, reisitasku,

Lisätiedot

TAKSIVAATEKAUPPA. työvaatekuvasto TYÖVAATEKUVASTO

TAKSIVAATEKAUPPA. työvaatekuvasto TYÖVAATEKUVASTO TAKSIVAATEKAUPPA työvaatekuvasto TYÖVAATEKUVASTO Miesten ja unisex vaatteet HENRIK MIESTEN KAULUSPAITA Pitkät hihat. Rintatasku. Pyöristetty helma.keskiselän pituus 77 cm koko 39/40. MATERIAALI: 60/38/2%

Lisätiedot

Harmony. Uusi hoitoalan vaatemallisto. Hyvin istuvat Mukavat Helppohoitoiset Kulutusta kestävät Tyylikkäät Käytännölliset yksityiskohdat

Harmony. Uusi hoitoalan vaatemallisto. Hyvin istuvat Mukavat Helppohoitoiset Kulutusta kestävät Tyylikkäät Käytännölliset yksityiskohdat Uusi hoitoalan vaatemallisto Hyvin istuvat Mukavat Helppohoitoiset Kulutusta kestävät Tyylikkäät Käytännölliset yksityiskohdat Mukavat työvaatteet, jotka on tehty sinulle, joka työskentelet hoitoalalla.

Lisätiedot

LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET

LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET Rentoa ja käytännöllistä. Liivi- ja farkkuvalikoimamme laadukkaat tuotteet ovat suosittu vaihtoehto, kun vaatimuksina ovat mukavuus, käytännöllisyys ja vähemmän virallinen ilme. LIIVIT JA DE- NIMVAATTEET

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 23.8.2017 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Tilaus tehdään oheisella lomakkeella, joka lähetetään Markku Tähtiselle. Tilaukset toimitetaan joukkuekohtaisesti

Lisätiedot

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL

VUORITTOMAT YLÄOSAT. Tuotenro Väri Koot Punainen XS-4XL Sininen XS-4XL Musta XS-4XL COLLEGEPUSERO, CARPENTER NORDIC Collegepusero, jossa pitkä vetoketju, sivutaskut ja vetoketjullinen rintatasku. Hihoissa tummat heijastimet. Ergonominen peukaloaukko hihansuissa. 220 g/m² 938079025 Punainen

Lisätiedot

MEDIWE-HINNASTO 2012. Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön.

MEDIWE-HINNASTO 2012. Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön. MEDIWE-HINNASTO 2012 Mukavat, helposti puettavat ja kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön. Päivävaatteet 1 T-paidat 3 Hoitovaatteet 4 Vuodesuojat 5 Sukat 6 Yöasut 7 Alusasut 8 Hoitohenkilöstö

Lisätiedot

Profile Professionals - osaava ammattilainen!

Profile Professionals - osaava ammattilainen! 2007 Kevät & Kesä Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- ja brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.7.2007 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Profile Professionals

Lisätiedot

Päällinen: Ulkopohja: Välipohja: Pohjallinen:

Päällinen: Ulkopohja: Välipohja: Pohjallinen: TOE GUARD RUSH ART. TG80450 Toe Guard Rush on metallivapaa turvasandaali, joka on kevyt ja hengittävä. Ulkopohja on antistaattista ja öljynkestävää -muovia, kärjessä T-kulutussuoja. Irrotettava, antibakteerinen

Lisätiedot

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT

EDGE. Kestää teollisen pesun. Hieman viistossa oleva reisitasku on helppokäyttöinen. Muotoillut lahkeet lisäävät mukavuutta. 100797 EDGE-HOUSUT 31 EDGE Farkkutyylistä ja 1950-luvusta vaikutteita saanut uusi Edgekokoelma on suunniteltu kaikkien alojen ahkerille ammattilaisille, jotka odottavat työvaatteiltaan laadukkuutta, toiminnallisuutta ja

Lisätiedot

Määrä: 500 1000 2500 5000 10 000 Hinta/kpl: 1,07 0,72 0,65 0,51 0,45

Määrä: 500 1000 2500 5000 10 000 Hinta/kpl: 1,07 0,72 0,65 0,51 0,45 Heijastimet hämärään Turvaa kulku pehmoheijastimella Pehmoheijastimessa lanka/hakaneula kiinnitys. Materiaali: CE hyväksytty EN 13356 vaatimukset täyttävä. Värit: valkoinen ja keltainen. Heijastimissa

Lisätiedot

Turvajalkineet. Jalkineiden luokittelu valmistusmenetelmän mukaan:

Turvajalkineet. Jalkineiden luokittelu valmistusmenetelmän mukaan: Turvajalkineet Jalkineiden luokittelu valmistusmenetelmän mukaan: 1 luokka: nahkajalkineet ym. materiaalit Ei kokonaan vulkanoidut tai valetut jalkineet. 2 luokka: kumi- ja polymeerijalkineet Perusvaatimukset

Lisätiedot

VAATTEET. 2 puhla.fi puhla.com

VAATTEET. 2 puhla.fi puhla.com VAATTEET Sadeviitta Miellyttävä ja hyvin suojaava sadeviitta käytettäväksi esim. pyörätuolilla liikuttaessa. Sadeviitan kangas on ohutta vedenpitävää polyamidi -kangasta, joka on miellyttävä pukea, taitella

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 9.8.2018 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Kaikkiin tuotteisiin, tuubihuivia lukuun ottamatta, on saatavilla numerointi 4,00 /kpl. Numerointi tehdään

Lisätiedot

BOSS KEVYTTÄ VAATETUSTA TYÖNJOHTOON JA VAPAA-AIKAAN

BOSS KEVYTTÄ VAATETUSTA TYÖNJOHTOON JA VAPAA-AIKAAN KEVYTTÄ VAATETUSTA TYÖNJOHTOON JA VAPAA-AIKAAN BOSS Boss-mallisto tarjoaa kattavan valikoiman tyylikkäitä ja mukavia työvaatteita mm. myynti-, huolto- tai jakelutehtäviin. Hyvin istuvista, toimivuuden

Lisätiedot

INFORMATIIVINEN TOIMINNALLINEN SUOJAAVA KESTÄVÄ

INFORMATIIVINEN TOIMINNALLINEN SUOJAAVA KESTÄVÄ by by TOPPER Aivan uutta Topperista! Tuotekehityksen tuloksena ylpeänä esittelemme uuden ensihoidon LANSSI-mallistomme! Ensihoidon toimivien työvaatemallien taidokas kaavoitus sekä nykyaikaiset kehittyneet

Lisätiedot

www.sievi.com SieviAir

www.sievi.com SieviAir www.sievi.com SieviAir 2010 Sievi on merkki ammattilaisuudesta Sievi on Pohjois-Euroopan johtava turva- ja ammattijalkineiden valmistaja. Sievi on laatujohtajan merkki, joka kertoo tinkimättömästä työturvallisuudesta,

Lisätiedot

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM Model 4140 4160 LIIVI NAISILLE - STRETCH Perinteinen farkkuliivi. Kevyesti muotoon ommeltu. Kaulus ja nappikiinnitys. Sivutaskut, joissa puhelintasku ja ylimääräinen lisätasku.

Lisätiedot

MERI-LAPIN KESKUSPESULA

MERI-LAPIN KESKUSPESULA LEE UNISEX PUSERO JULIA NAISTEN TUNIKA KERRY UNISEX PUSERO TUOTENRO.: 102139-332 TUOTENRO.: 110762-541 TUOTENRO.: 128168-528 Väljä malli. V-pääntie. Lyhyet hihat. Rintatasku vasemmalla puolella. Kaksi

Lisätiedot

Turvajalkineet. Jalkineiden luokittelu valmistusmenetelmän mukaan:

Turvajalkineet. Jalkineiden luokittelu valmistusmenetelmän mukaan: Turvajalkineet Jalkineiden luokittelu valmistusmenetelmän mukaan: 1 luokka: nahkajalkineet ym. materiaalit Ei kokonaan vulkanoidut tai valetut jalkineet. 2 luokka: kumi- ja polymeerijalkineet Perusvaatimukset

Lisätiedot

Brage Euro Fight palopuku

Brage Euro Fight palopuku Brage Euro Fight palopuku Radiotasku ulko- ja sisäpuolella. Pienempi tasku kännykälle Erittäin hyvä hinta- /laatusuhde Valmiit tarrapohjat asemaja yksikkötunnuksille Työterveyslaitoksen hyväksymä Brage

Lisätiedot

Turvajalkineet. Jalkineiden luokittelu valmistusmenetelmän mukaan:

Turvajalkineet. Jalkineiden luokittelu valmistusmenetelmän mukaan: Jalkineet Turvajalkineet Jalkineiden luokittelu valmistusmenetelmän mukaan: 1 luokka: nahkajalkineet ym. materiaalit Ei kokonaan vulkanoidut tai valetut jalkineet. 2 luokka: kumi- ja polymeerijalkineet

Lisätiedot

PALOSUOJATUT NÄKYVÄT NÄKYVÄ VAROITUSVAATETUS AMMATTIKÄYTTÖÖN

PALOSUOJATUT NÄKYVÄT NÄKYVÄ VAROITUSVAATETUS AMMATTIKÄYTTÖÖN NÄKYVÄ VAROITUSVAATETUS AMMATTIKÄYTTÖÖN PALOSUOJATUT NÄKYVÄT Polttavan kuumuuden ja lentävien kipinöiden keskellä huomioasulta vaaditaan muutakin kuin hyvää näkyvyyttä. Vaatteiden on suojattava käyttäjänsä

Lisätiedot

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset:

Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: Hengitysliitto ry/ammattiopisto Luovi 27.10.2014 Työvaatehankinnan tarjouspyyntöä koskevat kysymykset ja niihin annetut vastaukset: 1. Naisten kokkihousut pyydetty mekaaninen strech materiaali o hyväksytäänkö

Lisätiedot

CLIQUE ICE -T J R. Aktiivikäyttöön soveltuva tekninen, hengittävä T-paita. Moderni leikkaus

CLIQUE ICE -T J R. Aktiivikäyttöön soveltuva tekninen, hengittävä T-paita. Moderni leikkaus 11 CLIQUE ICE -T Aktiivikäyttöön soveltuva tekninen, hengittävä T-paita. Moderni leikkaus Materiaali: 100 % polyesteri Koot: Miehet S XXL Naiset 36/S 42/XL Junior 110/120, 130/140, 150/160 11 CRAFT SQUAD

Lisätiedot

w w w. s i e v i. c o m 2008

w w w. s i e v i. c o m 2008 2008 www.sievi.com Sievi on merkki ammattilaisuudesta Sievi on Pohjois-Euroopan johtava turva- ja ammattijalkineiden valmistaja. Sievi on laatujohtajan merkki, joka kertoo tinkimättömästä työturvallisuudesta,

Lisätiedot

JAKO seurakuvasto PPJ 2016

JAKO seurakuvasto PPJ 2016 JAKO seurakuvasto PPJ 2016 Oy Udda Finland Ltd, 2. pelipaita: Jako Porto pelipaita oranssi/antrasiitti, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen: 435321 Lyhythihainen: 425321 Koot: jr 116 cm -

Lisätiedot

HINNASTO 2015. Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön

HINNASTO 2015. Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön 2015 MediWe tuotteet vaivattomasti verkkokaupastamme www.mediwe.fi Mukavat, helposti puettavat kestävät vaatetusratkaisut yksityis- ja laitoskäyttöön Päivävaatteet 1 T-paidat 3 Hoitovaatteet 4 Vuodesuojat

Lisätiedot

Heinlahden metsästysyhdistys/asutarjous / Hinnat sisältävät alv:n 23%

Heinlahden metsästysyhdistys/asutarjous / Hinnat sisältävät alv:n 23% Mainospiste Newex tarjoaa seuralle erilaisia pukineita harrastus- ja vapaa-ajan käyttöön. Lisäksi tarjotaan joitakin valikoituja käyttöesineitä. Tämän tarjouksen hinnat sisältävät arvonlisäveron sekä yhdistyksen

Lisätiedot

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO

JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO 29.7.2019 JUNIORI-ÄSSÄT MALLISTO Vaatteiden sovitusmallit löytyvät Astora Areenan varustemyymälästä. Kaikkiin tuotteisiin, tuubihuivia lukuun ottamatta, on saatavilla numerointi 5,00 /kpl. Numerointi tehdään

Lisätiedot

RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA

RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA PIKEEPAIDAT JA PUSEROT Kevyesti muotoon ommeltu malli naisille A B A B Raskaaseen työhön! Konepesu 85 C. RENNOSTI JA TYYLIKKÄÄSTI PIKEEPAIDASSA Nytellon laadukkaat design-pikeepaidat. Pehmeää ja miellyttävää

Lisätiedot

Section Index. Jalkojensuojaimet. Sandaalit ja pistokkaat varvassuojalla

Section Index. Jalkojensuojaimet. Sandaalit ja pistokkaat varvassuojalla JALKINEET JALKOJENSUOJAIMET Sandaalit ja pistokkaat varvassuojalla Section Index Jalkojensuojaimet Irtopohjalliset... 52 Kumisaappaat varvas- ja naulaanastumissuojalla... 48 Lämmönkestävät turvakengät,

Lisätiedot

w w w. s i e v i. c o m 2011

w w w. s i e v i. c o m 2011 2011 www.sievi.com FI Sievi on merkki ammattilaisuudesta Sievi on Pohjois-Euroopan johtava turva- ja ammattijalkineiden valmistaja. Sievi on laatujohtajan merkki, joka kertoo tinkimättömästä työturvallisuudesta,

Lisätiedot

PPJ. JAKO seurakuvasto 2016

PPJ. JAKO seurakuvasto 2016 PPJ JAKO seurakuvasto 2016 2. pelipaita: Jako Porto pelipaita oranssi/antrasiitti, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen: 4353 21 Lyhythihainen: 4253 21 Koot: jr 116 cm - 164 cm, sr S XXL Sukat:

Lisätiedot

2007 Joulu. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.12.2007 asti.

2007 Joulu. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.12.2007 asti. Hinnat ovat arvonlisäverottomia. Erikseen lisätään painatus- tai brodeerauskustannukset. Hinnat ovat voimassa 31.12.2007 asti. 2007 Joulu 00 02 03 04 05 10 12 16 18 21 35 352 38 45 572 57 561 54 55 56

Lisätiedot

PPJ. JAKO seurakuvasto 2017

PPJ. JAKO seurakuvasto 2017 PPJ JAKO seurakuvasto 2017 2. pelipaita: Jako Porto pelipaita oranssi/antrasiitti, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen: 4353 21 Lyhythihainen: 4253 21 Koot: jr 116 cm - 164 cm, sr S XXL Hinta:

Lisätiedot

TOPPER + VOIMA SISÄLLYSLUETTELO

TOPPER + VOIMA SISÄLLYSLUETTELO VOIMA TOPPER + VOIMA Jokainen asianmukaisesti vaatetettu, työasussaan viihtyvä työntekijä viestittää huolehtivasta ja arvostavasta työnantajasta. Standardien mukaiset suojavaatteet on suunniteltu edesauttamaan

Lisätiedot

PPJ. JAKO seurakuvasto 2017

PPJ. JAKO seurakuvasto 2017 PPJ JAKO seurakuvasto 2017 2. pelipaita: Jako Porto pelipaita oranssi/antrasiitti, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen: 4353 21 Lyhythihainen: 4253 21 Koot: jr 116 cm - 164 cm, sr S XXL Sukat:

Lisätiedot

Takki ja housut 199 (sh.322 ) Premium takki. Premium housut

Takki ja housut 199 (sh.322 ) Premium takki. Premium housut Premium takki Hyvin istuva ja tuulenpitävä hiihtotakki todelliselle aktiivihiihtäjälle Materiaalina uusi, kevyt ja tuulenpitävä Stormwall Soft Shell + Stretch Knit takaosa Hannu Mannisen ja koko yhdistetyn

Lisätiedot

TYÖVAATEMALLISTO. Kun huomionäkyvyys on työssä elintärkeää NÄKYVÄT EN ISO 20471

TYÖVAATEMALLISTO. Kun huomionäkyvyys on työssä elintärkeää NÄKYVÄT EN ISO 20471 TYÖVAATEMALLISTO Kun huomionäkyvyys on työssä elintärkeää NÄKYVÄT EN ISO 20471 NÄKYVÄT EN ISO 20471 / KESÄ PUSERO 120609 Vanha tuotenumero: 201900-077 Tuotetiedot: Edessä vetoketju, kaksi vetoketjullista

Lisätiedot

69.00 CLIQUE SOFTSHELL MIEHET/ NAISET. Sateelta ja tuulelta suojaava. -materiaali

69.00 CLIQUE SOFTSHELL MIEHET/ NAISET. Sateelta ja tuulelta suojaava. -materiaali Sateelta ja tuulelta suojaava Softshell -materiaali CLIQUE SOFTSHELL MIEHET/ NAISET 69.00 580 CLIQUE SOFTSHELL 020920 Miesten monikäyttöinen sateelta ja tuulelta suojaava Softshell-takki, jossa vetoketjulliset

Lisätiedot

NÄKYVÄT UUTUUS! ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN EN SUOJAVAATTEET»

NÄKYVÄT UUTUUS! ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN EN SUOJAVAATTEET» EN SUOJAVAATTEET» ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN NÄKYVÄT Kun työpiste sijaitsee ohi kiitävän liikenteen tai talonkokoisten työkoneiden seassa, ei vahinkoihin ole varaa, piste.

Lisätiedot

Referenssit Vaatteitamme käyttävät mm.

Referenssit Vaatteitamme käyttävät mm. Image Wear Oy Vuonna 1959 perustettu suomalainen perheyritys, AAA-luottoluokitus Suomen johtava työvaatevalmistaja, liikevaihto 23,4 m (2013) Koko Suomen kattava 26 myymälän Image Wear työasupalvelu verkosto

Lisätiedot

TUOTELUETTELO

TUOTELUETTELO 2015-16 TUOTELUETTELO Solid Gear tarjoaa ammattilaisille kenkiä, joissa yhdistyvät urheilullinen ulkoasu ja tekninen toiminnallisuus. Kun jokainen yksityiskohta ratkaisee, olemme tyytyväisiä vain täydellisyyteen.

Lisätiedot

2. pelipaita. Jako United pelipaita oranssi/musta, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen oranssi/musta 4372 19

2. pelipaita. Jako United pelipaita oranssi/musta, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen oranssi/musta 4372 19 2. pelipaita Jako United pelipaita oranssi/musta, hengittävä ja kevyt 100% polyester. Pitkähihainen oranssi/musta 4372 19 Koot: jr 116 cm-176 cm, sr S-3XL Hinta: 19,50 eur alv24% (sis. PPJ-logon) Sukat

Lisätiedot

w w w. s i e v i. c o m 2009

w w w. s i e v i. c o m 2009 2009 www.sievi.com Sievi on merkki ammattilaisuudesta Sievi on Pohjois-Euroopan johtava turva- ja ammattijalkineiden valmistaja. Sievi on laatujohtajan merkki, joka kertoo tinkimättömästä työturvallisuudesta,

Lisätiedot

KESTÄVÄ Sietää hyvin jatkuvaa käyttöä, kulutusta ja toistuvaa pesua. INFORMATIIVINEN

KESTÄVÄ Sietää hyvin jatkuvaa käyttöä, kulutusta ja toistuvaa pesua. INFORMATIIVINEN KESTÄVÄ Sietää hyvin jatkuvaa käyttöä, kulutusta ja toistuvaa pesua. INFORMATIIVINEN Suunniteltu erilaisille värikoodeille, heijastimille ja merkeille. SUOJAAVA Täyttää turvastandardit, suojaa esim. tuulelta,

Lisätiedot

Raikasta ja kaikin osin harkittua Siivous- ja huoltotyöhön

Raikasta ja kaikin osin harkittua Siivous- ja huoltotyöhön 50 HUOLTOTYÖ WORKERS FUNC. 1050 LIIVI UNISEX Suora v-aukollinen malli. Pitkähkö takakappale. Vetoketju. Sivutaskut. vainlenkki oikeassa sivutaskussa. Tarralla suljettava puhelintasku. Kaksi viistoa takataskua.

Lisätiedot

NÄKYVÄT UUSI DESIGN! ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN PÄIVITETTY / NÄKYVÄT

NÄKYVÄT UUSI DESIGN! ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN PÄIVITETTY / NÄKYVÄT PÄIVITETTY / NÄKYVÄT ERITTÄIN NÄKYVÄ SUOJAVAATEMALLISTO VAATIVAAN AMMATTIKÄYTTÖÖN NÄKYVÄT Kun työpiste sijaitsee ohi kiitävän liikenteen tai talonkokoisten työkoneiden seassa, ei vahinkoihin ole varaa,

Lisätiedot

TOPIT JA PI- KEEPAIDAT

TOPIT JA PI- KEEPAIDAT ASIAKKAIDEN SUOSIKKEJA TOPIT JA PI- KEEPAIDAT 74 TOPIT JA PIKEEPAIDAT 363 NAISTEN PIKEEPAITA Klassinen, kevyesti vartaloa myötäilevä pikeepaita, jossa 3 nappia. Lyhyet hihat, joiden suissa joustinneulos.

Lisätiedot

Confirmed model: STORM

Confirmed model: STORM Collection: 2013-2016 model: STORM Leveys 7 cm BLUE: PMS 293C Colors for socks: NORDIC BLUE BLACK WHITE 4,0 cm 4,0 cm PMS 300C PRO.BLACK PMS 000C 4968 0900 0003 BLUE: PMS 293C 18 cm BLUE PMS 300C BLACK

Lisätiedot

Hard-wearing safety shoes developed. for active work. where high demands comes first.

Hard-wearing safety shoes developed. for active work. where high demands comes first. Hard-wearing safety shoes developed for active work where high demands comes first. Turvakenkä L.Brador 760 Nauhallinen tulevaisuuden turvakenkä aktiiviseen työskentelyyn, joka vaatii mukavuutta, vaimennusta

Lisätiedot

MIELLYTTÄVÄÄN ARKEEN Vuonna 2018 Sandryds lanseeraa uuden malliston muodikkaita ja entistä tarkoituksenmukaisempia työvaatteita eri ammattiryhmien

MIELLYTTÄVÄÄN ARKEEN Vuonna 2018 Sandryds lanseeraa uuden malliston muodikkaita ja entistä tarkoituksenmukaisempia työvaatteita eri ammattiryhmien WORKBOOK 2018 MIELLYTTÄVÄÄN ARKEEN Vuonna 2018 Sandryds lanseeraa uuden malliston muodikkaita ja entistä tarkoituksenmukaisempia työvaatteita eri ammattiryhmien tarpeisiin. Tarkkaan suunniteltu konsepti

Lisätiedot

NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN!

NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN! SALE SWEET DEALS FROM YOUR CORPORATE WEAR COMPANY OF CHOICE. JAMES HARVEST SPORTSWEAR / PRINTER ACTIVE WEAR NÄYTTÄVÄ NEULE KEVÄT HINTAAN! LEEDS 24.90 69.00 ERIKOISHINNAT VOIMASSA 30.6.2014 ASTI TAI NIIN

Lisätiedot

Naisten huippu mallisto

Naisten huippu mallisto Naisten huippu mallisto 2014 1 Naisten housut Kaksoiskiinnitys Takana jousto Kaksoiskiinnitys Takana jousto Tasku Monikäyttöiset taskut Tasku Monikäyttöiset taskut S687 Naisten Action-housut Housut on

Lisätiedot

Malli 1765 Malli 3212 Malli 4100

Malli 1765 Malli 3212 Malli 4100 Nytellon valikoimissa on paljon erilaisia housuja eri vartalotyypeille. Jotta sopivan mallin löytäminen laajasta valikoimasta olisi helpompaa, housut on luokiteltu vyötärötyypin mukaan kokoresorillisiin

Lisätiedot

Ympäristöystävällisiä kokinvaatteita

Ympäristöystävällisiä kokinvaatteita Ympäristöystävällisiä kokinvaatteita Yhä useammat ravintolat haluavat korkeatasoisia, ympäristöystävällisiä työvaatteita. Siksi loimme uuden kokoelman Recycled - kokinvaatteet, jotka on valmistettu kierrätetystä

Lisätiedot

PARAS PITO KAIKILLA ALUSTOILLA MAKES A DIFFERENCE

PARAS PITO KAIKILLA ALUSTOILLA MAKES A DIFFERENCE PARAS PITO KAIKILLA ALUSTOILLA MAKES A DIFFERENCE Epäsäännölliset kuviot ja erilaiset pintarakenteet mukauttavat kengänpohjan eri alustoihin. Korkea pohjan reunus suojaa kenkää. Epäsymmetrisen kannan

Lisätiedot

BOCKMANN YLEISTYÖASUT

BOCKMANN YLEISTYÖASUT BOCKMANN YLEISTYÖASUT Työhousu harmaa, sininen Taskuja 10kpl mm. matkapuhelint. Henkilökorttitasku, 3M heijastin Läpälliset reisi- ja takatasku Pakkasta kestävä D-lenkki Työtakki harmaa, sininen Taskuja

Lisätiedot

TYÖVAA AATTEET. MO 910 EN 471 luokiteltu huomiopusero, luokka 2, oranssi/musta. Runsaasti erilaisia taskuja, turvallisuutta lisäävät heijastimet.

TYÖVAA AATTEET. MO 910 EN 471 luokiteltu huomiopusero, luokka 2, oranssi/musta. Runsaasti erilaisia taskuja, turvallisuutta lisäävät heijastimet. TYÖVAA AATTEET OUTDOOR Softshell-pusero, väri musta. Lukuisia taskuja, mm. 5 eri vetoketjulla suljettavaa taskua puseron ulkopuolella ja vetoketjullinen povitasku. Hihojen suissa ja puseron alaosassa Cordura-vahvikkeet.

Lisätiedot

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA

HOUSUJEN ASIANTUNTIJA HOUSUT HOUSUJEN ASIANTUNTIJA Pyrimme Nytellolla parantamaan koko ajan hoito-, huolto-, ravintola- ja muille aktiivisille aloille suunniteltuja laadukkaita housujamme. Tänä syksynä esittelemme ylpeinä kaikkien

Lisätiedot

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön VUODEPOTILAAN VAATTEET HOITOLAKANA. y-tunnus: 2592147-1 myynti@virtually.fi puh.

Virtually Oy. Laadukas tyynysarja vaativaan käyttöön VUODEPOTILAAN VAATTEET HOITOLAKANA. y-tunnus: 2592147-1 myynti@virtually.fi puh. HOITOLAKANA Valmistusmaa: Belgia Hoitolakana on muotoonommellun lakanan ja paidan yhdistelmä. Se on erityisesti tarkoitettu levottomille potilaille, joilla on pukemiseen tai siisteyteen liittyvä häiriö.

Lisätiedot

TYÖVAATEMALLISTO. Kun tarvitset suojaa kipinöiltä ja kuumuudelta. HITSAUS ja kuumatyö

TYÖVAATEMALLISTO. Kun tarvitset suojaa kipinöiltä ja kuumuudelta. HITSAUS ja kuumatyö TYÖVAATEMALLISTO Kun tarvitset suojaa kipinöiltä ja kuumuudelta HITSAUS ja kuumatyö HITSAUS JA KUUMATYÖ HITSARIN PUSERO 120428 Vanha tuotenumero: 301415-730 Tuotetiedot: edessä vetoketju ja päällä suojalista

Lisätiedot

Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä

Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä Tässä muutamia suosituimpia tuotteita, Fristads ja Leijona työvaatevalikoimastamme. Meiltä myös yksilöinnit (painatukset ja brodeeraukset) sekä mainos-ja liikelahjat. (hinnat, ilman ALV:tä) Kysy lisää

Lisätiedot

ARBESKO 2014 TURVA- JA TYÖJALKINEET KUN SINULLA ON TYÖSSÄ OIKEAT KENGÄT, VOIT KESKITTYÄ MUIHIN ASIOIHIN.

ARBESKO 2014 TURVA- JA TYÖJALKINEET KUN SINULLA ON TYÖSSÄ OIKEAT KENGÄT, VOIT KESKITTYÄ MUIHIN ASIOIHIN. FI ARBESKO 2014 TURVA- JA TYÖJALKINEET KUN SINULLA ON TYÖSSÄ OIKEAT KENGÄT, VOIT KESKITTYÄ MUIHIN ASIOIHIN. www.arbesko.fi 1 KENGÄT, JOTKA VAIKUTTAVAT PÄÄSTÄ VARPAISIIN Onko kenkä valmistettu oikealla

Lisätiedot

Sinisissä yläosissa: Logo 45 mm leveä Vasen rinta Valkoinen. Valkoisissa yläosissa: Logo 45 mm leveä Vasen rinta Sinisen sävy PMS 2945

Sinisissä yläosissa: Logo 45 mm leveä Vasen rinta Valkoinen. Valkoisissa yläosissa: Logo 45 mm leveä Vasen rinta Sinisen sävy PMS 2945 Valkoisissa yläosissa: Logo 45 mm leveä Vasen rinta Sinisen sävy PMS 2945 Sinisissä yläosissa: Logo 45 mm leveä Vasen rinta Valkoinen Squad backpack repussa: Logo 45 mm leveä Craftin logoa vastakkaiseen

Lisätiedot

clique BURELL 027111 shirts clique TAnnER 027110

clique BURELL 027111 shirts clique TAnnER 027110 clique BURELL 027111 Sivusaumaton chambray kauluspaita jossa kaarrokkeet edessä ja takana. Rintatasku, jossa erillinen tila kynille. Selässä laskokset. Materiaali: 1 % puuvilla, chambray. Paino: 120 g/m

Lisätiedot

Kevyet, mukavat, turvalliset vaatteet!

Kevyet, mukavat, turvalliset vaatteet! Palosuojaus 370 g/m² Kevyet, mukavat, turvalliset vaatteet! Materiaalikuvaus palosuojattu/huomiovaatemallistomme on valmistettu canvasista. Materiaalin ominaisuudet ovat hyviä kulutuskestävyyden että mukavuuden

Lisätiedot

Kooveen seura-asut 2013

Kooveen seura-asut 2013 SP Tipas, lyhyt hiha Miellyttävä ja lukuisten käyttäjien suosima suunnistuspusero, SP Tipas. Se on kevyt, kestävä ja hyvin hengittävä. Näihin ominaisuuksiin on yhdistetty Kooveen perinteinen, tyylikäs

Lisätiedot

TOPPALIIVI. Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: 100% polyester

TOPPALIIVI. Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: 100% polyester TOPPALIIVI Toppaliivissä nasille ja miehille omat mallit. Vetoketjulliset sivutaskut. Korkea kaulus ja irrotettava huppu. Materiaali: % polyester Värit: Musta (hieman kiiltävä) Koko: S - XXL, 3XL (Vain

Lisätiedot

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB THE #1 HELPER LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB Perustuen meidän suosittuihin työhousuihimme, olemme suunnitelleet housut parhaille apureillemme. Olemme ottaneet mukaan toimivia ja parhaimpia toimintojamme

Lisätiedot

T-paita, miesten T-paita, naisten toppi

T-paita, miesten T-paita, naisten toppi T-paita, miesten Laadukas single jersey T-paita modernilla leikkauksella, kaksinkertainen kaularesori ja niskanauha. 100 % puuvilla, (väri -95 85% puuvilla, 15% Viskoosi) Paino: 180 g/m2 Koot S-4XL T-paita,

Lisätiedot

CarePro-mallisto. Hoiva-alan ammattilaisille

CarePro-mallisto. Hoiva-alan ammattilaisille CarePro-mallisto Hoiva-alan ammattilaisille 2 4 CarePro-mallisto tyylikkyyttä ja mukavuutta CarePro-mallisto on sairaaloiden ja erilaisten hoitolaitosten ammattilaisille tarkoitettu työvaatemallisto. Mallistosta

Lisätiedot

Myymäläjalkineet syksy/talvi 2015-2016

Myymäläjalkineet syksy/talvi 2015-2016 Myymäläjalkineet syksy/talvi 2015-2016 Respecta Oy puh. 0207 649 748 myynti@respecta.fi 1623211-3 Pomar Orto jalkine, musta, K-laajuus 15012-110 Pomar Orto laajalestinen kävelykenkä nauhoilla. Pitävä TR-kumipohja,

Lisätiedot

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta!

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! 56 HUOLTOTYÖ DENIM Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! B A A. 4302 NAISTEN STRETCH CAPRIFARKUT Naisten Capri-pituiset viisitaskuiset farkut, joissa lahkeensuussa halkio ja kolme nappia. Lenkit.

Lisätiedot

TYÖVAATTEET. Collegepusero L.BRADOR 643PB. Pikeepaita L.BRADOR 678B. T-paita L.BRADOR 634P. Collegepusero L.Brador 660PB. T-paita L.

TYÖVAATTEET. Collegepusero L.BRADOR 643PB. Pikeepaita L.BRADOR 678B. T-paita L.BRADOR 634P. Collegepusero L.Brador 660PB. T-paita L. Pikeepaita L.BRADOR 678B Vahvaa puuvillaa, hyvä istuvuus ja muotoilu. Entsyymikäsitelty. Helmassa halkio. Trendikäs, korkealaatuinen ja hyvin istuva pikeepaita. 100% Puuvilla. 280 g/m². Collegepusero L.BRADOR

Lisätiedot

Kaikki tuotehinnat alv 0% Provestis Workwear Center

Kaikki tuotehinnat alv 0% Provestis Workwear Center -1- Housut 2084 RT Luxe 120949 Housut RT 6042 48,08 Visby cons RT-housu 100%co 6042 63,80 76487 73,22 Koot: 44-66 65% polyesteri, 35% puuvilla. Paino 295 g/m². Säädettävä lahkeen pituus 5cm. Teollisuuspesu.

Lisätiedot

LAATUA TYÖPÄIVÄÄSI. Helposti yhdistettävillä ajattomilla asuilla löydät luontevasti sopivan asukokonaisuuden eri tilanteisiin.

LAATUA TYÖPÄIVÄÄSI. Helposti yhdistettävillä ajattomilla asuilla löydät luontevasti sopivan asukokonaisuuden eri tilanteisiin. LOOK BOOK LAATUA TYÖPÄIVÄÄSI Helposti yhdistettävillä ajattomilla asuilla löydät luontevasti sopivan asukokonaisuuden eri tilanteisiin. Panostus korkealaatuisiin materiaaleihin, hyvään istuvuuteen ja

Lisätiedot

TOIMIVA T YÖILME. Clean SIIVOUS. Cook KEITTIÖ. Care HOIVA

TOIMIVA T YÖILME. Clean SIIVOUS. Cook KEITTIÖ. Care HOIVA TOIMIVA T YÖILME Clean SIIVOUS Cook KEITTIÖ Care HOIVA Ammattiasuja toiveidenne mukaan Me Standa Oy:ssä valmistamme ammattiasuja siivous-, ravintola-, hoito- ja bisnesalalle yli 20 vuoden kokemuksella.

Lisätiedot

työasut ja tarvikkeet

työasut ja tarvikkeet työasut ja tarvikkeet mittataulukko Valitse oikea koko BockMann-työvaatteet on suunniteltu käyttäjän mukavuutta ja mahdollisimman suurta liikkumavaraa ajatellen. Eri ominaisuudet kuten polvisuojapaikat,

Lisätiedot

Vuorittomat sertifioidut huomioasut. Työasukuvasto

Vuorittomat sertifioidut huomioasut. Työasukuvasto Vuorittomat sertifioidut huomioasut Työasukuvasto 6/2014 1 Vuorittomat sertifioidut huomioasut Materiaali: likaa hylkivää ja kestävää beavernylon kangasta. 55% polyesteriä ja 45% puuvillaa, kankaan paino

Lisätiedot

PRO X IHANTEELLINEN VALINTA KUNNOSSAPITOON TYÖVAATTEET»

PRO X IHANTEELLINEN VALINTA KUNNOSSAPITOON TYÖVAATTEET» TYÖVAATTEET» IHANTEELLINEN VALINTA KUNNOSSAPITOON PRO X Pro X tarjoaa laajan skaalan tyylikkäitä ja toimivia työvaatteita rakennusalan, kunnossapidon sekä teollisuuden ammattilaisille. Monipuolinen mallisto

Lisätiedot

Sisällysluettelo TEAMWEAR

Sisällysluettelo TEAMWEAR TEAMWEAR 2019-2020 Sisällysluettelo 3 Warrior AlphaTuulipuku 4 Warrior Alpha Toppapuku 6 Warrior Alpha Stadium takki 7 Warrior Covert Stadium takki 8 Warrior Alpha 3in1 takki 9 Warrior Covert 3in1 takki

Lisätiedot

FORATIA FINLAND OY TYÖVAATTEET

FORATIA FINLAND OY TYÖVAATTEET FORATIA FINLAND OY TYÖVAATTEET 1 SISÄLLYSLUETTELO THOR Työvaatteet 3-4 BALDER Työvaatteet 5 THOR vaatteet työhön ja vapaa-aikaan 6-7 MEDUSA Työvaatteet 8 TRITEX Työvaatteet 9 THERMO Haalarit 9 HIGH VIS

Lisätiedot

ARBESKO 2014 TURVA- JA TYÖJALKINEET KUN SINULLA ON TYÖSSÄ OIKEAT KENGÄT, VOIT KESKITTYÄ MUIHIN ASIOIHIN.

ARBESKO 2014 TURVA- JA TYÖJALKINEET KUN SINULLA ON TYÖSSÄ OIKEAT KENGÄT, VOIT KESKITTYÄ MUIHIN ASIOIHIN. FI ARBESKO 2014 TURVA- JA TYÖJALKINEET KUN SINULLA ON TYÖSSÄ OIKEAT KENGÄT, VOIT KESKITTYÄ MUIHIN ASIOIHIN. www.arbesko.fi 1 KENGÄT, JOTKA VAIKUTTAVAT PÄÄSTÄ VARPAISIIN Onko kenkä valmistettu oikealla

Lisätiedot

TALVI ALE! VARASTON TYHJENNYSMYYNTI

TALVI ALE! VARASTON TYHJENNYSMYYNTI 2606 2606 2312 2312 9999 2395 9999 2395 DOW JACKET 1902992 1902990 DWR-käsitelty lämmin untuvatakki. uotoilut hihat ja vahvistetut hartiat. Säädettävä huppu. 90/10 untuva/sulka. Saatavana koossa: iehet

Lisätiedot

Parhaat lahjat kuvasto 2016

Parhaat lahjat kuvasto 2016 Parhaat lahjat kuvasto 2016 K.860 SATIINISOLMIO Klassisen tyylikäs miesten solmio, pakattuna mustaan lahjalaatikkoon. 100% polyesteri, 20 väriä 15,00 K.861 SATIINIHUIVI Monikäyttöinen business satiinihuivi,

Lisätiedot