4 Helsingin vastaanottokeskuksen sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, työavain
|
|
- Irma Tyyne Honkanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1(7) 4 Helsingin vastaanottokeskuksen sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, työavain Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen sekä haastattelussa osoitetun sopivuuden perusteella sosionomi (AMK) Mikko Elomaan sosiaaliohjaajan virkaan (vakanssinumero , toimintayksikkö etelän aikuissosiaalityö, työpiste Helsingin vastaanottokeskus) lukien 2464,93 euron tehtäväkohtaisen kuukausipalkan mukaan määräytyvin palkkaeduin ja viranhoitomääräyksessä tarkemmin määrätyin ehdoin. Koeaikaa ei aseteta. Valintapäätös on ehdollinen, kunnes virkaan otetun terveydentilasta saadun selvityksen perusteella virkaan ottaminen on vahvistettu. Selvitys on esitettävä 30 päivän kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien. Päätöksen perustelut Sosiaaliohjaajan virka tuli avoimeksi lukien viranhaltijan irtisanouduttua. Sosiaaliohjaajan virka on vapautettu täyttölupamenettelystä. Virka (vakanssinumero ) on ollut julkisesti haettavana kaupungin sähköisen rekrytointipalvelun sisäisessä ja ulkoisessa haussa sekä työhallinnon avoimet työpaikat internetsivuilla. n toimialajohtajan tekemän henkilöstöhallinnon delegointipäätöksen 13 ( ) mukaan sosiaaliohjaajan virkaan ottaa. Sosiaaliohjaajan keskeisiin tehtäviin kuuluu yksilökohtainen sosiaalityö täysi-ikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa. Työ sisältää asiakkaiden palvelutarpeen arviointia sekä tarpeenmukaista ja suunnitelmallista toimintakyvyn tukemista ja arjessa selviämisen edistämistä. Lisäksi tehtäviin kuuluu vastaanottorahan yksilöhuollon päätöksenteko. Sosiaaliohjaajan työnkuva muodostuu yksilöja ryhmäkeskeisestä asiakastyöstä ja yhteistyöstä moniammatillisessa työyhteisössä sekä laajassa viranomaisverkostossa.
2 HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2(7) Viran kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8, 32 ) mukainen sosionomin kelpoisuus. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää tehtävän vaativuuden mukaista osaamista sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Eduksi luettiin aikaisempi kokemus kansainvälistä suojelua hakevien parissa tehtävästä työstä sekä vastaanottorahan yksilöhuollon päätöksenteosta. Hakijoilta toivottiin kykyä organisoida itsenäisesti omaa työtä ja paineensietokykyä nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Lisäksi arvostettiin Helsingin palvelujärjestelmän tuntemusta sekä ATJasiakastietojärjestelmän ja UMA-ulkomaalaisrekisterin käyttökokemusta. Perustuslain 125 :n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Määräajassa hakemuksen jätti 44 hakijaa, joista 35 täytti viran kelpoisuusvaatimukset. Yhdeksän hakijaa ei täyttänyt asetettuja kelpoisuusehtoja. Yhteenveto hakijoista on liitteenä yksi. Hakemusten perusteella haastatteluun kutsuttiin yhteensä neljä kelpoisuusvaatimukset täyttävää hakijaa. Haastattelijoina toimivat apulaisjohtaja Minna Tuovinen ja johtava sosiaalityöntekijä Janina Svaetichin. ********** on valmistunut sosionomiksi (AMK) vuonna Sosiaalialan kokemusta ********** on yhteensä 4 v 1 kk. Hän on toiminut vertaisryhmäohjaajana sekä suunnittelijana Plan Suomessa ajalla yhteensä 1 v ja 1 kk. Syyskuusta 2014 alkaen ********** on toiminut ohjaajana sekä sosiaaliohjaajana ohjaustiimissä Helsingin vastaanottokeskuksessa. ********** on valmistunut sosionomiksi (AMK) vuonna Hänellä on kokemusta ohjaajan ja avustajan tehtävistä yhteensä 3 vuotta ja 10 kuukautta. ********** on toiminut kahden vuoden ajan ohjaajana ja avustajana vuosina Autismisäätiössä. Helsingin vastaanottokeskuksessa hän on toiminut vuodesta 2014 alkaen ohjaustiimin ohjaajan ja sosiaaliohjaajan tehtävissä yhteensä 1 vuoden ja 10 kuukauden ajan.
3 HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3(7) Mikko Elomaa on valmistunut sosionomiksi (AMK) vuonna Mikko Elomaalla on kokemusta ohjaajan ja sosiaaliohjaajan tehtävistä 4 vuotta ja 3 kk. Lyhty Ry:ssä Mikko Elomaa on toiminut asumisyksiköiden ohjaajan sijaisuuksissa vuosina yhteensä 1 v 7 kk. Tammikuusta 2015 lukien hän on työskennellyt ohjaajan sijaisuuksissa Helsingin vastaanottokeskuksessa yhteensä 2 v ja 2 kk. Sosiaalitiimin sosiaaliohjaajan sijaisuudessa Mikko Elomaa on toiminut toukokuusta 2017 lukien. ********** on valmistunut sosionomiksi (AMK) vuonna Hänellä on kokemusta ohjaustyöstä yhteensä 8 vuoden ja 9 kuukauden ajalta. Hän on toiminut Metsälän säilöönottoyksikössä yhteensä 6 vuotta ja 9 kuukautta ja edelleen. Vuosina ********** toimi Tornion kaupungin lastensuojeluyksikössä ohjaajana kahden vuoden ajan. Kaikilla haastatelluilla oli kokemusta kansainvälistä suojelua hakevien ohjauksesta joko vastaanottokeskuksessa tai säilöönottoyksikössä sekä kokemusta tulkkien välityksellä työskentelystä niin yksilöiden kuin ryhmienkin kanssa. Myös Ulkomaalaisrekisterin käyttökokemusta oli kaikilla hakijoilla. ********** on noin vuoden ajalta kokemusta ohjaustiimin sosiaaliohjaajan tehtävästä ja yksilökohtaisesta ohjaustyöstä. Haastattelussa hän osoitti myös hyviä yhteistyötaitoja. Hän on myös käyttänyt ATJ-asiakastietojärjestelmää. ********** on kokemusta sosiaaliohjauksesta vastaanottokeskuksessa ja kokemusta yksityismajoitusprosessista. ATJ-käyttökokemusta hänellä on ohjaustiimin sosiaaliohjaajan ja ohjaajan työtehtävien osalta. Mikko Elomaa on toiminut sosiaalitiimin sosiaaliohjaajana, joten hänellä oli haastatelluista eniten kokemusta suunnitelmallisesta yksilökohtaisesta työstä sekä ainoana hakijana kokemusta yksilöhuollon vastaanottorahan päätöksenteosta. ********** on pisin työkokemus turvapaikanhakijoiden kanssa tehtävästä ohjaajan työstä säilöönottoyksikössä sekä lisäksi lastensuojelukokemusta. Hänellä ei kuitenkaan ole kokemusta vastaanottorahan yksilöhuollon päätöksenteosta eikä palvelusuunnitelmien laatimisesta ja seuraamisesta.
4 HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4(7) Koulutuksen, kokemuksen sekä haastattelussa osoitetun sopivuuden perusteella otettiin sosiaaliohjaajan virkaan (vakanssinumero ) Mikko Elomaa. Hänellä on kokemusta kansainvälistä suojelua hakevien kanssa tehtävästä yksilöllisestä sosiaaliohjauksesta sekä yksilöhuollon päätöksenteosta. Hänellä on myös kansainvälistä suojelua hakevien vastaanottojärjestelmän tuntemusta, ATJ asiakastietojärjestelmän käyttökokemusta sekä tehtävän edellyttämä kielitaito. Lisäksi Mikko Elomaa on osoittanut käytännön työssään kykyä hoitaa virkatehtäviään asianmukaisesti. Lisätiedot Janina Svaetichin, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: Leena Markkanen, johtaja, puhelin: Liitteet 1 Yhteenveto hakijoista Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet Tiedoksi Ote Virkaan otettu Muut viran hakijat Henkilöstöasiantuntija Taloushallintopalvelu Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta
5 HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 5(7) MUUTOKSENHAKUOHJEET OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Pöytäkirjan 4. Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimuksen saa tehdä - se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) - kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.
6 HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 6(7) Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava: Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Yleishallinto, Energia ja Satama) (09) (Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi) (09) (Rakennus- ja ympäristötoimi) (09) (Sivistystoimi) (09) (Sosiaali- ja terveystoimi) Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Pöytäkirja Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava - päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu - miten päätöstä halutaan oikaistavaksi - millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi - oikaisuvaatimuksen tekijä - millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen - oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
7 HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 7(7) Leena Markkanen Pöytäkirja on pidetty nähtävänä yleisessä tietoverkossa osoitteessa
2 Helsingin vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1(7) 2 Helsingin vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 7-92-17 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen sekä haastattelussa osoitetun sopivuuden
Sosiaali- ja terveystoimi, Asumisentuki, sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, työavain Päätös
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) 3 Sosiaali- ja terveystoimi, Asumisentuki, sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, työavain 7-701-18 Päätös Päätöksen perustelu Asumisen tuen arviointipäällikkö päätti ottaa
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (7) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut -palvelukokonaisuus Psykiatria- ja päihdepalvelut
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (7) 2 Sosiaali-ja terveystoimi,, Sosiaalityöntekijän virka työavain 7-136-17 Päätös päätti ottaa koulutuksen ja kokemuksen perusteella sosiaalityöntekijä Ami Westerholmin
4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Lännen psykiatria- ja päihdekeskus, Lääkärin viran täyttäminen, työavain 45-394-16 HEL 2016-005315 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen
19 Sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 19 Sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-353-18 HEL 2018-006148 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa
Psykiatrisen sairaalahoidon sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain
2 Psykiatrisen sairaalahoidon sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 7-412 18 Päätös Päätöksen perustelu päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden perusteella
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 22.8.
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) 8 Kalasataman psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-1217-18 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) 12 päihdepoliklinikan sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-1618-18 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden perusteella
6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Pohjoisen sosiaali- ja lähityön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1231-14 HEL 2014-013114 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pohjoisen sosiaali-
10 Kahden sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Kahden sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-402-16 HEL 2016-006276 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti ottaa
Koeaika on puolet virkasuhteen kestosta. Työhöntulotarkastusta ei tarvitse esittää. Sijaisuuden täyttämiseen ei tarvita täyttölupaa.
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 7-637-17 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelutarpeen arvioinnin johtava sosiaalityöntekijä päätti ottaa koulutuksen ja kokemuksen perusteella
7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain
n päällikkö 7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 7-1175-18 Päätös n päällikkö päätti ottaa koulutuksen ja työkokemuksen perusteella sosiaalityöntekijä Sinikka Viitasen sosiaalityöntekijän
10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1279-16 HEL 2016-014443 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti poistaa tekemänsä päätöksen 25.1.2017
7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Etelän sosiaalityö, työavain 45-1433-14 HEL 2015-002380 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen
7 Sosiaali- ja terveysvirasto, Viiskulman terveysaseman lääkärin virka. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7, Viiskulman terveysaseman lääkärin virka HEL 2017-003873 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen lisensiaatti Paula Johanna Markkasen
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) 1 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 7-1381-18 Päätös Päätöksen perustelu päätti valita työkokemuksen, koulutuksen ja vaadittavan kielitaidon
8 Sosiaalityöntekijän virka, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Sosiaalityöntekijän virka, työavain 45-306-16 HEL 2016-004649 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö päätti koulutuksen, työkokemuksen
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 10.4.
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) 5 Kalasataman psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-402-18 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Perhe- ja sosiaalipalvelut palvelukokonaisuus Vammaistyö Vammaisten sosiaalityö
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (6) 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisen valinta, työavain 7-968-17 Päätös n eteläinen toimipiste 1:n johtava sosiaalityöntekijä päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa
6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen; Idän sosiaaliohjaus 1, työavain 45-1547-14 HEL 2015-001499 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen
3 Etelän sosiaalityö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 3 Etelän sosiaalityö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1412-15 HEL 2016-000949 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
4 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1(4) Sosiaali- ja terveystoimiala Perhe- ja sosiaalipalvelut Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys 14.6.2018 Perheiden erityispalvelut Perheneuvola 4 Sosiaalityöntekijän viran
Lisätiedot Sanna Teiro, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: sanna.teiro(a)hel.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 20 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2014-008275 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Puistolan terveysaseman terveyskeskuslääkärin valinta, työavain 45-1303-15 HEL 2015-014221 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pohjoisten terveysasemien johtava
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Terveys- ja päihdepalvelut Psykiatria- ja päihdepalvelut 22.8.
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (4) 9 Kalasataman psykiatrian poliklinikan sosiaalityöntekijän virkaan valinta, työavain 7-1224-18 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun
8 Sosiaali-ja terveysvirasto, Viiskulman terveyskeskuslääkärin virka. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Sosiaali-ja terveysvirasto, Viiskulman terveyskeskuslääkärin virka HEL 2017-003865 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen lisensiaatti
10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (11) 10 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; Idän sosiaalityö, työavain 45-1505-14 HEL 2015-002037 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti kumota päätöksen 8
8 Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut, ylilääkärin virka, työavain. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Psykiatrian ja päihdehuollon erityispalvelut, ylilääkärin virka, työavain 45-88-16 HEL 2016-002895 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1435-14 HEL 2015-002922 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,
26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 26 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-1102- 14 HEL 2014-010759 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti
6 Sosiaali- ja terveysvirasto, etelän sosiaalityö, sosiaaliohjaajan virka, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 6, etelän sosiaalityö, sosiaaliohjaajan virka, työavain 45-1413-15 HEL 2016-002255 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja
Otteen liitteet. Taloushallintopalvelut, palveluvastaava Henkilöstöpalvelut, henkilöstöasiantuntija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 11 Kahden(2) sosiaalityöntekijän viran täyttämättä jättäminen, Lännen sosiaalityö ; Työavain 45-455-14 HEL 2014-006862 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti
14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Sijoituksen sosiaalityö toimistosihteerin virka, työavain 45-937-14 HEL 2014-009863 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,
Lisätiedot Pirkko Turpeinen, lastenkotitoiminnan päällikkö, puhelin: pirkko.turpeinen(a)hel.fi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Toivolan lastenkodin vastaavan ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-488-14 HEL 2014-007446 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Pirkko Turpeinen päätti koulutuksen,
9 Terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen Perhe - ja sosiaalipalveluissa Työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 9 Terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen Perhe - ja sosiaalipalveluissa Työavain 45-1237-14 HEL 2014-013994 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot Johtajalääkäri
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain Koeaika on puolet virkasuhteen kestosta.
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 7-1022 17 Päätös Lapsiperheiden palvelutarpeen arvioinnin ja tuen johtava sosiaalityöntekijä päätti ottaa koulutuksen ja työkokemuksella osoitetun
Pohjoisen psykiatria- ja päihdekeskuksen kuuden sosiaalityöntekijän virkaan valinnat, työavain
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 (3) 2 kuuden sosiaalityöntekijän virkaan valinnat, työavain 7-1144-18 Päätös psykososiaalisen työn päällikkö päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastatteluissa osoitetun
22 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 22 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-815-16 HEL 2016-009712 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö päätti ottaa
Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Tiedoksi Palveluvastaava
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Viiskulman terveysaseman terveyskeskuslääkärin vakinaistaminen, työavain 45-552-14 HEL 2014-006672 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 80, Asiakasmaksut ja perintä -yksikön taloussihteerin viran täyttäminen, työavain 45-166-17 HEL 2017-001961 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 24/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelu Lastensuojelun johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 36 Malmin lastensuojelutarpeen arvioinnin johtavan sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2015-009608 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 Sosiaalityöntekijän kahden viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-651-15 HEL 2015-008326 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti
6 Kuntoutuksen osaamiskeskuksen osastonlääkärin viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 6 Kuntoutuksen osaamiskeskuksen osastonlääkärin viran täyttäminen, työavain 45-512-16 HEL 2016-007931 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Kuntoutuksen osaamiskeskuksen
14 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 14 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-333-17 HEL 2017-005185 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,
6 Sosiaali- ja terveysvirasto, Lauttasaaren terveysasema, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Sosiaali- ja terveysvirasto, Lauttasaaren terveysasema, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen HEL 2015-008752 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita
Sosiaalityöntekijän viransijaisuuteen valinta, työavain
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (8) 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuteen valinta, työavain 7-528-18 Päätös HelppiSeniorin päätti ottaa koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 55/2014 Talous- ja tukipalvelut 03.10.2014 Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 400 Asiakasmaksut ja perintä -yksikön taloussihteerin viran täyttäminen, työavain 45-793-14 HEL 2014-011663 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Talous- ja tukiosaston
7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Terveyskeskuslääkärin virkaan valinta, Vuosaaren terveysasema, työavain 45-1410-14 HEL 2014-014737 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lisätiedot päätti koulutuksen,
21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 21 Ylihoitajan virkaan valinta neuvola- ja perhetyön jaokseen, työavain 45-788-14 HEL 2014-008582 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lapsiperheiden hyvinvointi-
2 Palvelualueiden lääkäripalvelut, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Palvelualueiden lääkäripalvelut, terveyskeskuslääkärin viran täyttäminen, työavain 45-1290-16 HEL 2017-000247 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Kaupunginsairaalan
2 Sosiaaliohjaaja viransijaisuuden täyttäminen, työavain
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (7) 2 Sosiaaliohjaaja viransijaisuuden täyttäminen, työavain 7-1141-18 Päätös HelppiSeniorin päätti ottaa koulutuksen, työkokemuksen ja haastattelussa osoitetun sopivuuden
7 Suursuon sairaalan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 7 Suursuon sairaalan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain 45-174- 17 HEL 2017-002150 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, työkokemuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia. liittyy kuuden kuukauden koeaika.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Sovittelunohjaajan viran täyttäminen HEL 2018-007036 T 00 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Oto. viestintäjohtaja päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa
11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Kotihoidon ohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-766-14 HEL 2014-009231 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti koulutuksen, työkokemuksen sekä haastattelujen
5 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 5 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen HEL 2015-006937 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 28 Selvitys, arviointi ja sijoitus -toimiston sosiaalityöntekijän viran täyttäminen (työavain 45-366-16) HEL 2016-004585 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut -osaston
Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 1 Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjan nähtävilläolo vuonna 2014 Päätös päätti, että Etelän terveysasemien johtavan ylilääkärin pöytäkirjat pidetään
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaisten sosiaalityön päällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1388-15 HEL 2016-001704 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita koulutuksen, kokemuksen ja haastattelun
2 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, Hietaniemenkadun palvelukeskus, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, Hietaniemenkadun palvelukeskus, työavain 45-1528-14 HEL 2015-001523 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Taru Neiman päätti
7 Perheoikeudellisten asioiden yksikön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 7 Perheoikeudellisten asioiden yksikön sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-779-14 HEL 2014-008534 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Perheiden
23 Sosiaalityöntekijän virka. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 23 Sosiaalityöntekijän virka HEL 2015-009885 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa
5 Palliatiivisen poliklinikan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 5 Palliatiivisen poliklinikan apulaisylilääkärin virkavalinta, työavain 45-24-17 HEL 2017-002554 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
2 Kotihoidonohjaajan viransijaisuuden täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Kotihoidonohjaajan viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-523- 16 HEL 2016-005679 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen
6 Maahanmuuttoyksikkö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; 2-virkaa, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 6 Maahanmuuttoyksikkö, sosiaalityöntekijän viran täyttäminen; 2-virkaa, työavain 45-381-16 HEL 2016-005281 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko-Pyynikin päiväkodinjohtajan viran täyttäminen HEL 2017-004072 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa lastentarhanopettaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 5 Sotev, Pihlajamäen terveysasema, terveyskeskuslääkärin virka, työavain 45-144-16 HEL 2016-003065 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Tietotekniikka- ja viestintäosasto 08.01.2018 2 Johtavan sovittelunohjaajan viransijaisuuden täyttäminen HEL 2018-000035 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 10 Leikkipuistoyksikkö Kampinmalmi-Lauttasaari-Töölön johtavan leikkipuisto-ohjaajan valinta HEL 2017-005992 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa sosionomi
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta Otteet. Otteen liitteet. Henkilöstöasiantuntija
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11, liikaa maksetun palkan takaisinperintä HEL 2016-005678 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle liikaa maksetut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Sosiaali- ja terveysvirasto 10/2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lastensuojelun johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 17 Lastensuojelun johtavan sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-251-15 HEL 2015-004182 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimistopäällikkö päätti
3 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, idän sosiaali- ja lähityö, työavain. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 3 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, idän sosiaali- ja lähityö, työavain 45-563-16 HEL 2016-006120 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Idän sosiaali- ja lähityön
Lisätiedot Tuija Huikuri, johtava sosiaalityöntekijä, puhelin: tuija.huikuri(a)hel.fi. Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 13 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen haettavaksi julistamatta. HEL 2014-006970 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti täyttää
Lisätiedot Hanna Maarit Tarvainen, toimistosihteeri, puhelin: hanna.m.tarvainen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16, liikaa maksettujen kilometrikorvausten takaisinperintä HEL 2016-007457 T 01 02 01 08 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että ********** peritään takaisin hänelle
28 Idän aikuissosiaalityön johtavan sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 28 Idän aikuissosiaalityön johtavan sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-185-17 HEL 2017-005344 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa
1 HEL tutkimuslupa 2 HEL tutkimus suunnitelma
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 16 Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2014-010496 HEL 2014-010496 T 13 02 01 Päätös Palvelualueen johtaja päätti myöntää hakemuksen mukaisesti tutkimusluvan **********
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto 2/2015 Terveys- ja päihdepalvelut Terveysasemat ja sisätautien poliklinikka 13.02.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen Haagan terveysasemalle, työavain 45-1441-14 HEL 2015-000798 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen
5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Terveyskeskuslääkärin virkaan ottaminen, työavain 45-924-15, Munkkiniemen terveysasema HEL 2015-011043 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita lääketieteen
Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 1 Pöytäkirjan nähtäväpito päätös Päätös Perhe - ja sosiaalipalvelujen johtajalääkäri päätti, että johtajalääkärin pöytäkirjat pidetään Helsingin kaupungin kirjaamossa
2 Sosiaali- ja terveystoimiala, nuorisoaseman sosiaaliterapeutin viran täyttäminen, työavain
HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 1 (7) 2 Sosiaali- ja terveystoimiala, nuorisoaseman sosiaaliterapeutin viran täyttäminen, työavain 7-781-17 Päätös päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa osoitetun
1 HEL Tutkimuslupahakemus 2 HEL Tutkimussuunnitelma. Oikaisuvaatimusohje, sosiaali- ja terveyslautakunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Päätös tutkimuslupahakemukseen HEL 2014-014205 HEL 2014-014105 T 13 02 01 Päätös Palvelualueen johtaja päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimukselle "Kohti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden ympäristöpalvelun ympäristönsuojeluyksikön maaperä ja jätteet -tiimin tiimipäällikön viran täyttäminen
1 Tutkimuslupahakemus Tutkimussuunnitelma 3 Muut liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 68 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2016-010304 HEL 2016-010304 T 13 02 01 Päätös Päätöksen perustelut ja ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Apulaisrehtori, Opiskelijapalvelut
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Opinto-ohjaajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-716-16 HEL 2016-007428 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvioinnin perusteella
2 Etelän sosiaali- ja lähityö, vanhuspalvelujen sosiaalityöntekijän virka, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2 Etelän sosiaali- ja lähityö, vanhuspalvelujen sosiaalityöntekijän virka, työavain 45-42-16 HEL 2016-001973 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Liikuntavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 70 n hallintopalveluiden lakimiehen viransijaisuuden täyttäminen HEL 2016-012955 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Va. liikuntajohtaja päätti ottaa liikuntaviraston
5 Lännen sosiaalityö, sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, työavain Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 5 Lännen sosiaalityö, sosiaaliohjaajan viran täyttäminen, työavain 45-1346-15 HEL 2016-000963 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunkisuunnitteluvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 15 n asemakaavaosaston II asemakaavaarkkitehdin viran täyttäminen HEL 2016-000003 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti valita arkkitehti Arja Kasasen kaupunkisuunnitteluviraston
2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) yksikkö 20.6.2017 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttäminen, työavain 45-516-17 Päätös Sosiaalipäivystyksen johtava sosiaalityöntekijä päätti ottaa koulutuksen,
6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962. Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2015-002962 HEL 2015-002962 T 13 02 01 Päätös Tutkimusluvan ehdot päätti myöntää tutkimusluvan ********** tutkimuslupahakemukselle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 50/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 60 Kahden palomestarin viran täyttäminen HEL 2013-013772 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa palomestarin virkoihin (vakanssinumero 017823 ja vakanssinumero
Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 18 Liikkumistaidon ohjausta koskevien korvausten tarkistaminen vuodelle 2014 HEL 2014-006381 T 01 02 00 00 Päätös Päätöksen perustelut Vammaistyön päällikkö päätti hyväksyä
4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o ) Päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Opinto-ohjaajan virka (vakanssi n:o 422260) HEL 2014-006304 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Apulaisrehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Stadin aikuisopiston oppisopimusjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Koulutustarkastajan virkasuhteinen tehtävä, työavain 25-831-16 HEL 2016-007704 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Oppisopimusjohtaja päätti kokonaisarvionperusteella
1 Hel Tutkimuslupahakemus HV
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Päätös tutkimusluvan jatkohakemuksesta HEL 2013-016097 HEL 2013-016097 T 13 02 01 Päätös Psykiatria- ja päihdepalvelujen vs. johtaja Leea Muhonen päätti hyväksyä **********
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Stadin ammattiopisto, S2-opetus ja äidinkielen lehtorin virka, työavain 25-354-16 HEL 2016-006090 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Terveys- ja päihdepalvelut Päivystys Päivystystoimintojen johtajalääkäri
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 9 Apulaisylilääkärin viran täyttäminen, työavain 45-896-16 HEL 2017-001350 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastattelussa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto 14/2014 Perhe- ja sosiaalipalvelut Vammaistyö Vammaistyön johtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 23 Päätös tutkimuslupahakemuksesta HEL 2014-012917 HEL 2014-012917 T 13 02 01 Päätös päätti myöntää tutkimusluvan ********** opinnäytetyölle "Asiakkaiden ja työvalmentajien
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Sosiaali- ja terveysvirasto Talous- ja tukipalvelut Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 311 Asiakasmaksut ja perintä -yksikön taloussihteerin viran täyttäminen, työavain 45-704-16 HEL 2016-008694 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut -osaston osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja Sivu 1(7) Sosiaali- ja terveystoimiala
Helsingin kaupunki Pöytäkirja Sivu 1(7) 4 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-53-17 Päätös Perheoikeudellisten asioiden päällikkö päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen ja haastatteluissa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Varhaiskasvatusvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 77 Päivähoitoyksikkö Lassi-Niityn päiväkodinjohtajan viran täyttäminen HEL 2016-006549 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa kasvatustieteen maisteri,