MARKKINAOIKEUS TUOMIO Nro 27/19. Vaatimukset. Perusteet Dnro 2018/272 Crystalis Entertainment UG. Tekij änoikeutta koskeva riita KANNE
|
|
- Elli Halttunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 MARKKINAOIKEUS TUOMIO Nro 27/19 KANTAJA Dnro 2018/272 Crystalis Entertainment UG VASTAAJA xxxx xxxxx ASIA Tekij änoikeutta koskeva riita KANNE Vaatimukset Crystalis Entertainment UG on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa xxxx xxxxx suorittamaan sille hyvityksenä televisiosarjan kahden jakson luvattomasta yleisön saataviin saattamisesta euroa korkolain 4 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen lukien. Crystalis Entertainment UG on lisäksi vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa xxxx xxxxx korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut yhteensä eurolla viivästyskorkoineen. Perusteet Crystalis Entertainment UG (jäljempänä myös Crystalis) on televisiosarjan Black Sails tekijänoikeuden haltija ja sillä on sopimukseen perustuva yksinoikeus sarjan välittämiseen yleisölle vertaisverkossa. xxxx xxxxx (jäljempänä myös vastaaja) on loukannut Crystaliksen tekijänoikeutta televisiosarjan Black Sails kahteen jaksoon. Vastaaja on Suomesta käsin luvattomasti saattanut internetissä, BitTorrentvertaisverkossa yleisön saataviin televisiosarjan Black Sails kolmamen kauden jaksoja 4 ja 5. Crystaliksen tekijänoikeutta loukkaava teosten jakaminen on tapahtunut vastaajan nimissä olleen teleliittymän kello (UTC-aika) käytössä olleesta IP-osoitteesta Teosten jakaminen on tapahtunut aikavälillä kello kello (UTC-aika). Kaikkien IP-osoitteesta havaittujen oikeudenloukkausten kohdalla on käytetty samaa porttia ja gtorrent-ohjelmaa. BitTorrent-ohjelma arpoo käyttöönotettaessa itselleen tiedonsiirtoa varten tiedonsiirtoportin, jonka numero säilyy ohj elmaa käytettäessä pääsääntöisesti samana niin kauan kuin ohjelmaa ei päivitetä tai sen asetuksiin ei aiheudu muutoksia. Sisällöllinen ja ajallinen jatkuvuus BitTorrent-liikenteessä viittaa siihen, että IP-osoitteesta havaittu liikeme on peräisin vastaajan laitteesta.
2 Vastaaja on itse tehnyt oikeudenloukkaukset. Vastaaja on käyttänyt BitTorrent-ohjelmaa. BitTorrent-ohjelmaa on mahdollista käyttää myös etäyhteyden avulla. Vastaajan IP-osoitteesta on yhdistetty vastaajan harrastamaa One Piece -animaatiota jakaviin BitTorrent-parviin sekä vastaajan harrastamaa sukeltamista koskevia teoksia jakaviin BitTorrentparviin. Vastaajan IP-osoitteesta on lisäksi juuri ennen vastaajan ulkomaanmatkaa yhdistetty hylkysukellukseen liittyvää materiaalia jakaviin BitTorrent-parviin samalla teknisellä profiililla millä Crystaliksen teoksia on jaettu. Vastaajan IP-osoitteesta on hänen sukellusmatkansa aikana yhdistetty Crystaliksen samoja teoksia jakaneisiin BitTorrent-parviin kuin vastaajan sukellusmatkan päätyttyä. Hyvityksen määrän tulee olla tuntuva, koska teoksia on saatettu huomattavan suurten yleisömäärien saataviin. Vastaaja on omalla panoksellaan edesauttanut vertaisverkon tavoitteen toteutumista. Vastaaja on jakanut Crystaliksen teoksia osallistuen parviin, jotka ovat havaintopäivien aikana olleet vähintään useiden tuhansien käyttäjien kokoisia. Kun kutakin teosta jaetaan useissa eri parvissa, ja koska yleisön kiinnittyminen kuhunkin parveen on täysin sattumanvaraista, on vastaajan kokonaisyleisöksi laskettava kaikki teoksiin eri parvissa kiinnittyneet käyttäjät yhteensä. Kokonaisyleisöt ovat olleet kyrnmeniä tuhansia käyttäjiä yhden päivän aikana. Kun BitTorrent-verkkoteknologiaa on kehitetty siten, että tietoa tiedostonjaon toteutuneesta tavumäärästä ja jaettujen teoskappaleiden lukumäärästä ei enää tallennu, ei hyvitystä määritettäessä merkitystä tule antaa sellaisen selvityksen puuttumiselle, jonka hankkimisen tekijänoikeutta loukkaavat tahot ovat tietoisesti pyrkineet estämään. Hyvityksen määrän tulee olla tuntuva myös siksi, että teokset ovat olleet uusia, minkä vuoksi teko on ollut omiaan aiheuttamaan huomattavan suurta vahildcoa. Black Sails -sarjan kolmannen kauden neljännen jakson kansainvälinen ensi-ilta on ollut ja viidennen jakson Vastaaja on saattanut yleisön saataviin Crystaliksen teoksia helmimaaliskuussa Hyvityksen määrän tulee olla tuntuva myös sen vuoksi, että teoksia on jaettu pitkällä aikavälillä. Sarjan Black Sails kolmannen kauden neljännestä jaksosta on tehty vahvistettuja jakohavaintoja yhtenätoista päivänä ja viidennen jakson jakamisesta seitsemänä päivänä. Oikeudenloukkauksen jatkuminen pitkän ajan korostaa oikeudenloukkauksen vakavuutta, minkä vuoksi hyvityksen määrän tulee vastaavasti olla korkeampi. Hyvityksen määrän tulee olla tuntuva lisäksi siksi, että vastaajan tekijänoikeuksia loukkaava toiminta on ollut tahallista ja ilmentänyt välinpitämättömyyttä tekijänoikeuksista. Vastaajan on tullut käsittää BitTorrent-verkon toimintaperiaate tiedostojen edelleen jakamiseksi sekä suojattujen teosten levittämisen lainvastaisuus. BitTorrent-verkon käyttö ei tapahdu vahingossa, vaan edellyttää käyttöön suunnitellun erillisen ohjelman asentamista tietokoneelle. BitTorrent-ohjelmien
3 käyttöliittymästä käy tavanomaisen käytön aikana ilmi, että ohjelma jakaa ladattavaa tiedostoa edelleen latauksen aikana. Hyvityksen määrän tulee olla tuntuva vielä siksi, että teoksia on jaettu kopiosuojaamattomassa muodossa, mikä edesauttaa niiden luvatonta levittämistä. Luvallisesti levitettynä tällainen aineisto on saatavilla vain suojatussa muodossa, jolloin sen kopiointi edelleen ei ole mahdollista ja teokset ovat tekijän jälkikontrollin piirissä. Suoratoistopalvelun tilaaja hankkii itselleen katseluoikeuden palvelun sisältämiin teoksiin, mutta teosten kopiointi omalle laitteelle siten, että tilaajalle jäisi pysyvä kopio teoksesta haltuunsa, ei ole sallittua. Näin ollen suoratoistopalvelun kuukausihinta ei muodosta vertailukelpoista normaalia lisenssimaksua tai muuta vastaavaa käyttökorvausta. Joka tapauksessa hyvityksen määrä tulee olla vähintään markkinaoikeuden aiemman oikeuskäytännön mukainen 50 euroa sarjan jaksolta. VASTAUS Vaatimukset xxxx xxxxx on vaatinut, että markkinaoikeus hylkää kanteen. Lisäksi xxxx xxxxx on vaatinut, että markkinaoikeus velvoittaa Crystalis Entertainment UG:n korvaamaan hänen arvonlisäverolliset oikeudenkäyntikulunsa ,74 eurolla viivästyskorkoineen. Perusteet Vastaaja ei ole jakanut kysyrnyksessä olevia teoksia vertaisverkossa. Vastaaja ei ole voinut jakaa teoksia, sillä hän on ollut lomamatkalla Egyptissä väitettyjen tekijänoikeusloukkausten tekoajankohtina. Vastaaja ei ole matkansa aikana käyttänyt tietokonettaan muuhun kuin sukellusvideoiden katsomiseen ja niiden muokkaamiseen. Tietokoneen käyttö on ollut rajoittunutta ajankäytöllisten rajoitteiden vuoksi ja sen vuoksi, että verkkoyhteys on ollut niin huonolaatuinen, että minkäänlainen tiedostojen lataaminen ei olisi ollut mahdollista. Vastaajan IP-osoitteelle Suomessa kuulunut laajakaistaliittymän kautta jaettu langaton internetyhteys on ollut avoin väliaikaisesti vastaajan Egyptin-matkan aikana ja matkan ajallisessa läheisyydessä ennen ja jälkeen matkan, mistä johtuen sitä on voitu käyttää myös vastaajan kodin ulkopuolelta esimerkiksi naapureiden tai ohikulkijoiden toimesta. Vastaaja on asunut tapahtuma-ajankohtana kerrostaloasunnossa, jossa avoimen verkkoliittymän kantama on voinut riittää naapuriasunnossa ja rakennuksen ulkopuolella oleskeleviin henkilöihin. Verkon oikeudeton käyttäjä on saattanut myös murtautua vastaajan tietokoneeseen asentamalla siihen haittaohjelman. Kun BitTorrent-ohjelma ja sen asetukset ovat olleet järjestelmässä jo valmiina, verkon oikeudeton
4 käyttäjä on haittaohjelman etäkäytöllä voinut käyttää BitTorrent-ohjelmaa tiedostojen jakamiseen samaa porttia käyttäen. Mikäli vastaaja olisi jakanut tiedostoja, olisi hän käyttänyt jakonopeuden rajoitinta. Vaikka BitTorrent-ohjelmaa käytetään oletusasetuksilla, niin useimmiten käy niin, ettei lataamisen aikana kukaan muu ehdi ladata kuin pieniä, vain nimellisiä osia tiedostosta. Jos pakatusta tiedostosta puuttuu pienikin osa, se on käyttökelvoton. Lisäksi verkkoyhteyden epäsyrnmetrisyys johtaa siihen, että yhtä latausta kohden ei käyttäjä tulisi edes korkeilla jakoasetuksilla jakaneeksi tiedostoa kuin murto-osan verrattuna lataamisensa määrään. Lataajia saattaa olla useita kymmeniä ellei tuhansia, jolloin yhden tiedoston osalta jako-osuus on vain muutama promille. TODISTELU Asiakirjatodistelu Vastaajalle ei olisi ollut mielekästä yrittää hyödyntää kysymyksessä olevia tiedostoja niiden heikon laadun vuoksi, eikä ainakaan ladata ja saattaa niitä yleisön saataviin juuri ennen matkaa tai matkan aikana. Muut samasta IP-osoitteesta ladatut ja jaetut tiedostot ovat olleet laadultaan hyviä. Jo kohtuullisen osaamaton BitTorrent-käyttäjä osaa arvioida ennen latauspäätöksen tekemistä tiedoston laadun. Kysymyksessä olevat teokset ovat olleet maksutta katsottavissa YouTube-palvelussa helmikuusta 2016 lukien, joten vastaaja olisi helposti saanut jaksot katsottavakseen joka tapauksessa vapaasti ja nopeammin, niitä samalla jakamatta. Hyvitystä ei tule määrätä maksettavaksi lainkaan, koska tiedostojen levittäminen edes yhden kokonaisen tiedoston osalta ei ole ollut mahdollista tai vähintäänkin se on ollut epätodennäköistä. Kohtuullinen hyvityksen määrä on 0,995 euroa kustakin levitetystä tiedostosta, eli yhteensä 1,99 euroa, tai 4,80 euroa perustuen latauspalvelu itunesin hinnastoon taikka korkeintaan 25 prosenttia Crystaliksen alun perin esittämästä 50 eurosta, eli 12,50 euroa. Suuri parvi ei tarkoita automaattisesti tiedostojen levitystä suurelle joukolle, sillä suuren parven sisällä on mahdollista levittää tiedostoja myös vain muutamalle jäsenelle. Se että tiedostot saattavat vertaisverkoissa olla kopiosuojattomia on edellytys niiden hyödyntämiselle tekijänoikeuksien omistajien mahdollisesti järjestämässä markkinointitarkoituksessa, jossa näiden näytetiedostojen lataaminen saattaa kestää huomattavan pitkään ja epäonnistua kokonaan sekä ne vaativat useimmiten erikseen tekstitystiedostojen hankinnan ja asettamisen, mikä siten ohjaa käyttäjän lopulta tilaamaan tai ostamaan tuotteen. Lisäksi kysymyksessä olevat tiedostot eivät vastaa alkuperäisiä tiedostoja, vaan ne ovat niin sanottuja ripattuja kopioita, eli heikompilaatuisia näytteitä. Kantaja 1. TECXIPIO GmbH:n tekninen selvitys NARS-ohjelman lokitiedoista
5 Asiantuntijanlausunto Henkilötodistelu 2. TECXIPIO GmbH:n tekninen selvitys IP-osoitteen toiminnasta BitTorrent-verkossa (salassapidettävä) 3. Kuvakaappaus gtorrent-ohjelman verkkosivuilta 4. Kuvakaappaus vastaajan Twitter-tililtä 5. Ote Remote Desktop Manager -verkkosivustolta 6. Hakutuloslistaus WiGLE.net-verkkosivuston tietokannasta 7. Ote WiGLE.net-verkkosivustolta 8. Kuvakaappaus WiGLE.net-sivuston karttanäkymästä 9. Kuvakaappaus GoogleMaps-palvelusta Vastaaja 1. Kuvakaappaus sukellusmatkan järjestäjän verkkosivuilta 2. Kuvakaappaus sukellusmatkan järjestäjän verkkosivuilta 3. Sukelluspäiväkirja liitteineen 4. Kuvakaappaus vastaajan Facebook-profiilista 5. Vastaajan Facebook-profiilin käyttöhistoriatiedot 6. Ote internetsivustolta Black Sails on Steam 7. Kuvakaappaus MyBroadband-sivustolta 8. Kuvakaappaus thenextweb.com-sivustolta 9. Kuvakaappaus smallbusiness.chron.com-sivustolta 10. Emil Lehmosen ja Mika Laaksosen asiantuntijalausunto Torrenttiedostoanalyysi Kantaja 1. Emil Lehmosen ja Mika Laaksosen asiantuntijalausunto Torrenttiedostoanalyysi Kantaja 1. Emil Lehmonen, asiantuntijana Vastaaja 1. xxxx xxxxx, todistelutarkoituksessa 2. Cccc ccccc, todistajana 3. Yyyy yyyy, todistajana MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU Perustelut
6 1 Asian tarkastelun lähtökohdat 1. Tekijänoikeuslain 2 1 momentin mukaan tekijänoikeus tuottaa muun ohella yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta saattamalla se yleisön saataviin muuttamattomana tai muutettuna. Pykälän 3 momentin 1 kohdan mukaan teos saatetaan yleisön saataviin, kun se välitetään yleisölle johtimitse tai johtimitta, mihin sisältyy myös teoksen välittäminen siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana. 2. Crystaliksen vastaajaan kohdistama hyvitysvaatimus perustuu siihen, että vastaaja on saattanut Black Sails -nimisen televisiosarjan kolmannen kauden kahta jaksoa yleisön saataviin BitTorrent-vertaisverkossa Crystaliksen tekijänoikeuksia loukaten. Crystaliksella on asiassa riidattomasti asiavaltuus esittää kanteen mukaisia vaatimuksia. 3. BitTorrent on yhteyskäytäntö eli protokolla, joka on tarkoitettu tiedostojen jakamiseen vertaisverkossa käyttäjien tietokoneilta toisille internetin välityksellä ilman palvelinta. Vertaisverkon käyttämiseksi tarvitaan internetliittymä ja jokin BitTorrent-protokollaa tukeva ohjelmisto, kuten gtorrent. Kun käyttäjä haluaa jakaa tiedoston, BitTorrent-ohjelma pilkkoo sen pieniin palasiin ja lisäksi tuottaa siitä kuvaustiedoston, joka sisältää BitTorrent-protokollan tarvitsemat tiedot jaettavasta tiedostosta. Ne käyttäjät, jotka haluavat ladata tiedoston itselleen, antavat omalle BitTorrent-ohjelmalleen käskyn hakea sen saamansa kuvaustiedoston perusteella. Ohjelma hakee kaikki tiedostoon kuuluvat palaset niiltä vertaisverkkoon liittyneiltä tietokoneilta, jotka sitä jakavat, ja koostaa niistä uudelleen alkuperäisen tiedoston. Tiedostoa verkosta lataavat käyttäjät yleensä jakavat tiedostoa samanaikaisesti myös muille käyttäjille. Samaa tiedostoa jakavien ja lataavien BitTorrentkäyttäjien joukkoa kutsutaan parveksi. BitTorrentvertaisverkossa kuka tahansa voi liittyä parveen. Siten yleisö, jonka saataviin teos saatetaan, voi kasvaa suureksi. 4. Tekijänoikeuslain 2 S:n 3 momentin esitöistä (HE 28/2004 vp s ) ilmenee, että pykälässä tarkoitettua teoksen välittämistä voi olla esimerkiksi teoksen saattaminen yleisön saataviin tietoverkon välityksellä. Pelkkä mahdollisuus teoksen saataviin saamiseen riittää. Yleisölle välittämisestä on kysymys myös silloin, kun tietoverkkoon kytkeytynyt käyttäjä sallii tietokoneensa muistilaitteen sisällön käyttämisen tietoverkon välityksellä muille verkon käyttäjille tällaisen toiminnan mahdollistavan tietokoneohjelmiston avulla (peer to peer). Teoksen välittää tietoverkossa yleisölle se henkilö, jonka aloitteesta ja vastuulla teos välitetään tietoverkossa tai teos on tietoverkkoon kytketyllä palvelimella yleisöön kuuluvien henkilöiden saatavilla. 2 Vastaajan väitetty teosten yleisön saataviin saattaminen 2.1 Ovatko tiedostot sisältäneet väitettyjä televisiosarjan jaksoja?
7 5. Asiassa on riidatonta, että vastaajan liittymän käytössä olleesta IPosoitteesta on kello kello (UTC-aika) saatettu yleisön saataviin Black Sails -nimisen televisiosarjan kolmannen kauden jaksoiksi neljä ja viisi nimettyjä tiedostoja. 6. Crystaliksen esittämästä asiantuntijalausunnosta ilmenee, että asiantuntijan tutkiman aineiston ja Crystaliksen asiakirjatodisteesta 1 ilmenevien yleisön saataviin saatettujen tiedostojen nimet ovat vastanneet toisiaan. Asiantuntijalausunnosta ilmenee myös, että mainitusta asiakirjatodisteesta 1 ilmenevä tiivistesumma viittaa Googlehakukoneella haettaessa Black Sails -televisiosarjaan. Asiantuntijalausunnosta ilmenee lisäksi, että Crystaliksen toimittamia videotiedostoja on vertailtu HBO Nordic -palvelussa laillisesti saatavilla olevaan aineistoon. Asiantuntijalausunnon päätelmänä on esitetty, että aineistona olleiden videotiedostojen sisältö on vastannut Black Sails -televisiosarjan kolmannen tuotantokauden neljättä ja viidettä jaksoa. Markkinaoikeus katsoo asiassa tulleen näytetyksi, että vastaajan liittymän käytössä olleesta IP-osoitteesta edellä mainittuna aikana yleisön saataviin saatetut Black Sails -nimisen televisiosarjan kolmannen kauden jaksoiksi neljä ja viisi nimetyt tiedostot ovat sisältäneet nämä jaksot. 2.2 Miltä laitteelta teokset on saatettu yleisön saataviin? 7. Asiassa on riidatonta, että se, kuka on ladannut ja edelleen välittänyt kysymyksessä olevia televisiosarjan jaksoja, on ollut sama henkilö. Riidatonta on myös, että teosten jakamiseen on käytetty samaa tiedonsiirtoporttia ja BitTorrent-ohjelmaa sekä että gtorrentohjelma käyttää oletuksena aina samaa porttia. Nämä seikat puhuvat vahvasti sen puolesta, että teosten yleisön saataviin saattaminen on tapahtunut myös samalta laitteelta. 8. Asiassa on lisäksi riidatonta, että vastaajalla ei ole enää käytössään laitteita, joita hän käytti kanteessa tarkoitettuna tapahtuma-aikana helmimaaliskuun vaihteessa Vastaaja on häntä todistelutarkoituksessa kuultaessa kertonut, että hänen taloudessaan on alkuvuodesta 2016, ollut kaksi pöytätietokonetta, hänen Windows-tietokoneensa ja avopuolison Ubuntu Linux -tietokone. Ainoat BitTorrent-ohjelmat ovat olleet vastaajan Windows-tietokoneella. 9. Crystalis on esittänyt asiakirjatodisteena 2 edellä mainitun vastaajan liittymän käytössä olleen IP-osoitteen DHT-protokollalla havaittua BitTorrent-liikennettä koskevat lokitiedot ajalta Asiassa on riidatonta, että asiakirjasta ilmenee BitTorrent-liikennettä tiedostonimien tasolla. Asiassa ei ole edes väitetty, että asiakirjassa listatut tiedostot eivät sisältäisi niitä sisältöjä, mihin niiden tiedostonimet viittaavat.
8 10. Mainitusta asiakirjatodisteesta 2 ilmenee, että vastaajan liittymän käytössä olleesta IP-osoitteesta ajalla havaitussa BitTorrent-liikenteessä useimmin käytetty tiedonsiirtoportti on ollut portti Edellä todetulla tavalla Crystaliksen teosten jakamiseen on käytetty riidattomasti tätä samaa porttia Emil Lehmonen on häntä asiantuntijana kuultaessa kertonut, että DHT-protokollassa käytettyjä portteja on yli Näin ollen on pidettävä varsin todennäköisenä, että samasta IP-osoitteesta ja samasta portista tapahtunut tietoliikenne on tapahtunut samalta laitteelta. Markkinaoikeus siten katsoo, että ainakin se asiakirjatodisteesta 2 ilmenevä BitTorrent-liikenne, jossa on käytetty porttia 24290, on tapahtunut samasta laitteesta kuin riidan kohteena olevien Crystaliksen teosten yleisön saataviin saattaminen. 11. Edellä mainitusta asiakirjatodisteesta 2 ilmenee lisäksi, että siitä ilmenevä BitTorrent-liikenne on muodostunut pääasiassa elokuvista ja televisiosarjoista. BitTorrent-liikenne on sisältänyt muun ohella One Piece -animaatioihin liittyviä tiedostoja sekä sukeltamiseen liittyviä videoita. Asiassa on riidatonta, että vastaaja on One Piece -animaatioiden ja sukeltamisen harrastaja ja että vastaajalla on ollut käytössään BitTorrent-ohjelma. Markkinaoikeus katsoo, että ainakin se asiakirjatodisteesta 2 ilmenevä BitTorrent-liikenne, jossa on käytetty porttia 24290, kuvaa vastaajan tietokoneelta tapahtunutta BitTorrentliikennettä. 12. Vastaaja on liittymänsä langattoman verkon osalta kertonut, että verkko on ollut suojattu. Hän oli kuitenkin juuri ennen alkanutta Egyptin matkaansa avannut salauksen mahdollisten vierailijoiden varalta, ja jotta hänen heikommat IT-taidot omaavan avopuolisonsa olisi ollut helpompi käyttää verkkoa. Vastaajan avopuoliso Cccc ccccc on häntä todistajana kuultaessa kertonut olevansa ammatiltaan tuotantosuunnittelija käyttävänsä Linuxkäyttöjärjestelmää tietokoneessaan. Hän on myös kertonut rakentaneensa oman kotitietokoneensa vastaajan vanhasta tietokoneesta. Hän ei ollut tiennyt, oliko verkko ollut avoin vai suojattu. Hän oli tiennyt langattoman verkon salasanan sijainnin ja tarvittaessa salasana oli kerrottu vieraille. Cccc kertomaan nähden vastaajan kertomalle suljetun verkon salauksen avaamisesta ei ole annettava enemmälti painoarvoa. 13. Vastaaja on kertonut lisäksi, että hänen silloinen kerrostaloasuntonsa on sijainnut sisäpihan puoleisessa alimmassa kerroksessa ja laitteistot oli sijoitettu lähelle ikkunaa, mistä syystä verkon kantavuus esimerkiksi sisäpihalle on ollut hyvä. Markkinaoikeus toteaa, että edellä kohdissa ja kohdassa 12 langattomasta verkosta todettuun nähden ei ole kuitenkaan uskottavaa, että teosten yleisön saataviin saattaminen olisi tapahtunut vastaajan asunnon ulkopuolelta. 14. Edellä todettujen seikkojen perusteella markkinaoikeus katsoo, että asiassa on tullut näytetyksi se, että Crystaliksen teosten yleisön saataviin saattaminen on tapahtunut vastaajan pöytätietokoneelta.
9 2.3 Onko vastaaja itse saattanut teokset yleisön saataviin? 15. Edellä todetulla tavalla asiassa on tullut näytetyksi se, että teosten yleisön saataviin saattaminen on tapahtunut vastaajan tietokoneelta. Tämä seikka puhuu jo itsessään sen puolesta, että vastaaja on saattanut teokset yleisön saataviin. Asiassa on kuitenkin vielä arvioitava, onko vastaaja itse saattanut teokset yleisön saataviin ottaen erityisesti huomioon sen seikan merkitys, että vastaaja on riidattomasti ollut , eli suuren osan hänen tekemäkseen väitetyn tekijänoikeusloukkauksen aikaan sukellusmatkalla Egyptissä. 16. Asiassa on todettu riidattomaksi, että vastaajalla on ollut käytössään BitTorrent-ohjelma, joskaan vastaaja ei häntä kuultaessa ole muistanut tarkemmin mistä BitTorrent-ohjelmasta on ollut kysymys. Vastaaja on myös kertonut, miten BitTorrent-ohjelmaa käytetään tiedostojen lataamiseen ja että ladattavien tiedostojen valitsemiseen häneltä kuluu aikaa alle minuutti. 17. Asiassa on niin ikään riidatonta, että gtorrent-ohjelmaa on mahdollista käyttää etäyhteydellä ja että se on mahdollista asettaa käynnistymään automaattisesti Windows-käyttöjärjestelmän käynnistymisen yhteydessä. 18. Vastaaja on kertonut, että Egyptin matkalla hänen päivänsä olivat täyttyneet sukelluksista, mitä kertomusta tukee myös vastaajan asiakirjatodisteena 3 esitetty sukelluspäiväkirja. Vastaaja on kertonut myös, että tietoliikenneyhteydet matkan aikana olivat olleet erittäin rajalliset, eikä tiedostojen jakaminen olisi ollut mahdollista. Myös todistajana kuultu Yyyy yyyyy on kertonut yhteyksien olleen rajalliset. 19. Vastaaja on myös kertonut, että hän oli muistikuvansa mukaan sulkenut pöytätietokoneensa lähtiessään iltapäivällä matkalle ja avannut sen saavuttuaan matkalta. Asunnon tulostinta oli ollut mahdollista käyttää vain vastaajan tietokoneen kautta, mistä syystä vastaajan avopuoliso oli saattanut käyttää vastaajan tietokonetta vastaajan matkan aikana. Tässä tarkoituksessa avopuolisolla on ollut käytössään vastaajan tumus ja salasana vastaajan tietokoneelle päästäkseen. Tietokoneissa ei ole ollut etäyhteysohjelmia eikä niihin ollut pääsyä etäyhteydellä. Kenelläkään muulla kuin vastaajan avopuolisolla ei ole ollut pääsyä vastaajan tietokoneeseen. 20. Vastaajan avopuoliso Cccc ccccc on kertonut, että heillä tietokoneet on pidetty yleensä aina päällä. Jos hän oli halunnut tulostaa jotakin, hän oli mahdollisesti käynnistänyt vastaajan tietokoneen täksi ajaksi. Matkalle lähtiessään vastaaja oli sammuttanut tietokoneensa. 21. Crystaliksen asiakirjatodisteesta 2 ilmenee, että vastaajan liittymän käytössä olleesta IP-osoitteesta ja tiedonsiirtoportista on havaittu BitTorrent-liikennettä myös vastaajan sukellusmatkan aikana ja siten, että osasta tiedostoja on havaintoja sekä ennen vastaajan
10 sukellusmatkaa että myös sukellusmatkan aikana. Todisteesta ilmenee myös, että teleliittymästä ja suurella todennäköisyydellä myös vastaajan tietokoneelta on jaettu ainakin yhtä teosta jokaisena helmi- ja maaliskuun 2016 vuorokautena. Kyseinen eri teosten jakamisen jatkuvuus viittaa siihen, että vastaajan tietokone olisi ollut päällä tai että sitä olisi käytetty jokaisena päivänä. 22. Crystaliksen asiakirjatodisteesta 1 ilmenee, että Black Sails - televisiosarjan kolmannen tuotantokauden viidemen jakson yleisön saataviin saattaminen edellä todetusti vastaajan tietokoneelta on ensimmäisen kerran havaittu koelatauksin kello (UTCaika) ja viimeinen havainto on ollut kello (UTCaika). Televisiosarjan neljännen jakson osalta vastaava aikaväli on ollut kello kello Crystaliksen asiakirjatodisteesta 2 puolestaan ilmenee, että Crystalis on saanut tiedon DHT-protokollan avulla siitä, että ensimmäisen kerran kummastakin edellä mainitusta jaksosta on havainto , eli toisen teoksen osalta hiukan aiemmin kuin mitä koelatauksin on ensimmäisen kerran havaittu. 23. Edellä todetulla tavalla Crystaliksen teoksia on havaittu saatetun yleisön saataviin ensimmäistä kertaa vasta vastaajan matkalle lähdön jälkeen. Crystaliksen mukaan sen tekemä valvonta perustuu siihen, että TECXIPIO:n ohjelma on pystynyt yhdistämään vastaajan liittymää käyttäneeseen laitteeseen. Tämä yhdistäminen ei välttämättä onnistu välittömästi sen jälkeen, kun laite on liittynyt BitTorrent-parveen, vaan ensimmäinen havainto voi tulla huomattavasti sen jälkeen, kun laite on liittynyt BitTorrent-parveen. Markkinaoikeus katsoo, että TECXIPIO:n ohjelman toimintatavasta sanotun vuoksi voidaan pitää teknisesti mahdollisena, että jakaminen alkaa jo ennen sitä ajankohtaa, kun valvontaohjelman yhdistäminen tapahtuu. Muuta ei asiassa ole väitettykään. Näin ollen sillä seikalla, että ensimmäinen havainto on tehty vasta vastaajan matkalle lähdön jälkeen, ei voida tässä asiassa antaa ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa sitä, onko vastaaja saattanut teokset yleisön saataviin, kun edellä todetusti on tullut näytetyksi se, että yleisön saataviin saattaminen on tapahtunut vastaajan pöytätietokoneelta. 24. Markkinaoikeus katsoo asiassa esitetty todistelu vastaajan Egyptin matkasta ja tätä koskevat riidattomat seikat huomioon ottaen, että asiassa on sinänsä jäänyt näyttämättä se, että vastaaja olisi matkansa aikana Egyptistä käsin etäyhteyttä käyttäen saattanut teoksia yleisön saataviin kotonaan olevalta pöytätietokoneeltaan. Kun kuitenkin otetaan huomioon edellä todettu siitä, että gtorrent-ohjelma on riidattomasti mahdollista asettaa käynnistymään automaattisesti Windowskäyttöjärjestelmän käynnistymisen yhteydessä, markkinaoikeus katsoo, että sillä seikalla, että vastaaja ei ole ollut kotonaan teosten jakamisen aikana ei voida poissulkea sitä, että vastaaja on jättänyt käyntiin tai muulla tavoin käynnistysvalmiuteen teosten jakamisen mahdollistavan BitTorrentohjelman ennen kotoa poistumistaan. Asiassa ei myöskään ole tullut ilmi seikkoja, jotka puhuisivat sen vastaajan väitteen puolesta, että
11 teosten yleisön saataviin saattaminen olisi johtunut vastaajan pöytätietokoneessa olevasta haittaohjelmasta. 2.4 Johtopäätös vastaajan menettelystä 25. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 I momentin mukaan riitaasiassa asianosaisen on näytettävä ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa tai vastustamisensa perustuu. Pykälän 2 momentin mukaan seikan asettaminen tuomion perustaksi edellyttää, että asianosainen on esittänyt siitä uskottavan näytön. 26. Asiassa on siten arvioitava, onko Crystalis esittänyt uskottavan näytön siitä, että vastaaja on saattanut Crystaliksen teoksia yleisön saataviin. 27. Asiassa on edellä todetusti tullut näytetyksi se, että Crystaliksen teosten saataviin saattaminen on tapahtunut vastaajan pöytätietokoneelta. Vastaaja on itse kertonut, että hänen pöytätietokoneeseensa ei ole ollut pääsyä hänen lisäkseen muilla kuin hänen avopuolisollaan. Vastaajan avopuoliso on puolestaan kertonut käyttäneensä vastaajan pöytätietokonetta tulostamiseen. Vastaajalla on riidattomasti ollut käytössään BitTorrent-ohjelma ja hän on kertomansa mukaan käyttänyt pöytätietokonettaan juuri ennen matkalleen lähtöä. Markkinaoikeus katsoo erityisesti nämä seikat ja lisäksi edellä selostettu muu näyttö sekä siitä tehdyt johtopäätökset huomioon ottaen, että Crystalis on esittänyt asiassa riittävän uskottavan näytön siitä, että vastaaja on saattanut vertaisverkossa yleisön saataviin televisiosarjan Black Sails kolmannen kauden jaksoja neljä ja viisi. 28. Markkinaoikeus katsoo, että vastaaja on loukannut Crystaliksen tekijänoikeuslain mukaista yksinoikeutta määrätä kysymyksessä olevista teoksista välittämällä niitä osaltaan BitTorrent-vertaisverkossa vapaasti rajoittamattoman ja ennalta määrittelemättömän uuden yleisön saataviin. 3 Hyvityksen määrääminen 3.1 Velvollisuus suorittaa hyvitystä 29. Tekijänoikeuslain 57 1 momentin mukaan muun ohella joka vastoin tätä lakia käyttää teosta, on velvollinen suorittamaan tekijälle kohtuullisen hyvityksen. 30. Tekijänoikeuslain mukaisen kohtuullisen hyvityksen tarkoituksena on osaltaan saattaa tekijänoikeuden haltija siihen asemaan, jossa hän olisi ollut ilman tekijänoikeuden loukkausta. Toisaalta hyvityksen taustalla on ajatus siitä, että loukkaaja ei saa päästä teosta oikeudettomasti käyttämällä parempaan asemaan kuin sitä luvallisesti käyttämällä. Hyvityksellä pyritään myös ehkäisemään tehokkaasti tekijänoikeuksien loukkaamista ja suojattujen teosten lainvastaista käyttöä (esimerkiksi KKO 2010:47, kohta 33). Hyvitysvastuun syntyminen ei edellytä, että tekijänoikeutta olisi loukattu tahallisesti tai
12 tuottamuksellisesti taikka että teoksen käyttäjälle olisi kertynyt oikeudettomasta menettelystään taloudellista hyötyä. 31. Vastaajan on edellä katsottu osaltaan saattaneen kysymyksessä olevia Crystaliksen teoksia BitTorrent-vertaisverkossa yleisön saataviin. Menettelyssä on kysymys tekijänoikeuslain 2 S:ssä tarkoitetun yksinoikeuden loukkauksesta ja siten teoksen käyttämisestä tekijänoikeuslain vastaisesti. Vastaaja on näin ollen velvoitettava suorittamaan Crystalikselle hyvitystä. 3.2 Kohtuullisen hyvityksen määrä 32. Hyvitystä määrättäessä on lähtökohdaksi oikeuskäytännössä vakiintunut se vastike, jolla teoksen käyttäjä olisi voinut hankkia oikeudenhaltijalta luvan käyttää teosta. Hyvitys määräytyy tällöin normaalien käyttökorvausten eli lisenssimaksujen mukaisesti (esimerkiksi KKO 2010:47, kohta 34). Kohtuullisen hyvityksen määrää arvioitaessa on lähtökohtana sen selvittäminen, onko tekijänoikeutta loukannut teoksen käyttötapa sellainen, jonka osalta on olemassa normaali lisenssimaksu tai muu vastaava käyttökorvaus. Korkein oikeus on toisaalta ratkaisukäytännössään (esimerkiksi KKO 2010:47, kohta 35) katsonut, että normaalia lisenssimaksua tai vastaavaa korvausta, vaikka se olisi voitu määritelläkin, ei voida sellaisenaan ottaa kaikissa tapauksissa hyvityksen perusteeksi. Mitä enemmän teoksen luvaton käyttö poikkeaa sellaisesta teoksen hyödyntämisestä, jota tavanomaista käyttökorvausta määrättäessä on ajateltu, sitä vähemmän tavanomainen korvaus soveltuu sellaisenaan hyvityksen pohjaksi. Koska kysymyksessä on lain sanamuodonkin mukaan kohtuullinen hyvitys, tuomioistuimen on hyvityksen suuruutta arvioidessaan otettava huomioon tapauksen erityispiirteet. 33. Markkinaoikeus katsoo, että kohtuullisen hyvityksen lähtökohtana tulisi sinänsä olla hinnoittelu siinä jakelutavassa, joka lähinnä vastaisi loukkauksessa toteutunutta menettelyä. Nyt esillä olevassa asiassa vastaaja on saattanut Crystaliksen teokset uuden yleisön saataviin lataamalla ne omalle tietokoneelleen ja samalla osallistumalla teosten osien välittämiseen edelleen muille käyttäjille. Teosten tämän tyyppiseen jakelutapaan perustuvista myyntihinnoista tai käyttökorvauksista ei ole esitetty selvitystä. Vastaaja on esittänyt selvitystä ainoastaan hinnoista koskien kappaleen laillista hankkimista omaan käyttöön, jota koskevasta hyvityksestä ei nyt ole kysymys. 34. Kun teosten luvaton tekijänoikeutta loukkaava käyttö on tapahtunut tavalla, jonka osalta ei edellä todetun mukaisesti ole olemassa vertailukelpoista normaalia lisenssimaksua tai muuta vastaavaa käyttökorvausta, on kohtuullisen hyvityksen määrä määritettävä kokonaisharkintaan perustuvan arvion pohjalta. Tällöin on otettava huomioon hyvityksen merkitys osana tekijänoikeuden tehokasta teosten luvatonta käyttöä ehkäisevää seuraamusjärjestelmää ja toisaalta hyvityksen kohtuullisuus. Korkein oikeus on oikeuskäytännössään katsonut, että hyvityksen kohtuullisuutta koskevassa harkimassa on
13 otettava huomioon tapauksen erityispiirteet, kuten luvattoman käytön tarkoitus sekä loukkauksen toteuttamistapa ja vahingollisuus (KKO 2010:47, kohta 36). 35. Tässä tapauksessa vastaaja on ollut osallisena teosten välittämiseen internetissä melko pian niiden julkaisemisen jälkeen, mikä on voinut vähentää lailliseen jakelukanavaan kohdistuvaa kuluttajien mielenkiintoa. Asiassa on riidatonta, että Black Sails -televisiosarjan kolmannen kauden neljännen jakson kansainvälinen ensi-ilta on ollut ja viidennen jakson Vastaaja on jakanut kolmannen kauden neljättä jaksoa ensimmäisen kerran ja viidettä jaksoa Tämä seikka edellyttää, että hyvitys on määrältään tuntuva. 36. Lisäksi vastaaja on edellä todetusti osallistunut teosten välittämiseen yhdessä muiden BitTorrent-vertaisverkon käyttäjien kanssa parven jäsenenä, eikä hän ole voinut vaikuttaa siihen, kuinka paljon muita lataajia BitTorrent-parvessa on ollut, minkä vuoksi teosten leviäminen BitTorrent-vertaisverkossa on ollut hallitsematonta. Myös tämä seikka sekä seuraamusjärjestelmän tehokkuus edellyttävät, että hyvitys on määrältään tuntuva. 37. Toisaalta vastaaja ei ole ainakaan suoranaisesti taloudellisesti hyötynyt siitä, että hänen lataamansa tiedostot ovat osaltaan mahdollistaneet Crystaliksen teosten lataamisen BitTorrentvertaisverkossa. Vastaaja ei ole pyrkinyt saamaan vastiketta niiltä käyttäjiltä, jotka ovat teoksen omalle tietokoneelleen ladatakseen käyttäneet hyväksi vastaajan tietokoneelle ladattua tiedostoa. Tämä seikka on otettava huomioon hyvityksen määrää alentavana seikkana. Sen sijaan sillä, että yleisön saataviin saatetut teokset olisivat vastaajan väittämin tavoin heikompilaatuisia kopioita kuin alkuperäiset, ei ole olennaista merkitystä kohtuullisen hyvityksen määrää tässä asiassa arvioitaessa. 38. Hyvityksen määrää edellä mainitut seikat huomioon ottaen kokonaisuutena arvioituaan markkinaoikeus katsoo, että kohtuullisena hyvityksenä on pidettävä televisiosarjan yhden jakson osalta 50 euroa, eli kahden jakson osalta 100 euroa. 4 Oikeudenkäyntikulujen korvaaminen 39. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. 40. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 1 momentin mukaan jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Saman pykälän 2 momentin mukaa, mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti
14 sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen maaraan. 41. Crystalis on vaatinut arvonlisäverottomien oikeudenkäyntikulujensa korvaamista kulujen osalta eurolla ja palkkion osalta eurolla viivästyskorkoineen. 42. Vastaaja on hävinnyt asian ja hän on siten lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan kaikki Crystaliksen tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Markkinaoikeus katsoo, että tekijänoikeuslain mukaisen kohtuullisen hyvityksen määrän osalta kysymyksessä on tässä tapauksessa ollut harkinnanvarainen seikka, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Vastaaja on paljoksunut vaatimusta siltä osin kuin siinä on vaadittu korvaamaan asiamiehen palkkiota tuomioon tutustumisesta ja päämiehelle kommunikoinnista yli 1,5 tunnin ajalta. Markkinaoikeus katsoo, että kolmen tunnin varausta lopputoimiin ei asian laatuun ja siihen nähden, että Crystalis on ulkomainen yhtiö, voida pitää tarpeettomana toimenpiteenä ja tästä aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja kohtuullisina. Näin ollen vastaaja on velvoitettava korvaamaan Crystaliksen oikeudenkäyntikulut vaaditun määräisenä. Tuomiolauselma Markkinaoikeus velvoittaa xxxx xxxxx suorittamaan Crystalis Entertainment UG:lle tekijänoikeuslain 57 1 momentin mukaista hyvitystä 100 euroa viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti lukien. Markkinaoikeus velvoittaa xxxx xxxxx korvaamaan Crystalis Entertainment UG:n oikeudenkäyntikulut eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorkoa on maksettava korkolain 4 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut markkinaoikeuden tuomion antamisesta. MUUTOKSENHAKU Muutosta tähän ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan. Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy
15 Puheenjohtaja Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Pekka Savola (eri mieltä) ja Riikka Pirttisalo sekä asiantuntijajäsen Olli Pitkänen (eri mieltä). Asiassa on äänestetty. Eri mieltä olevien jäsenten äänestyslausunto on liitetty tuomioon.
16 ERI MIELTÄ OLEVIEN JÄSENTEN LAUSUNTO Asiantuntijajäsen Pitkänen: Katson enemmistön tavoin näytetyksi, että Crystaliksen Black Sails - televisiosarjan kahden jakson yleisön saataviin saattaminen on tapahtunut vastaajan pöytätietokoneesta, ja olen samaa mieltä perustelujen kohdista Tämän jälkeen lausun seuraavaa. Crystalis ei ole edes väittänyt, että ensimmäisen teoksen yleisön saataviin saattaminen olisi alkanut ennen noin kello 23 ja toisen teoksen noin kello 6 Suomen aikaa. Lisäksi vasta tällöin kyseisten teosten yleisön saataviin saattamisesta on tehty koelatauksin ensimmäiset havainnot. Olennaista merkitystä ei ole sillä, että DHT-protokollalla on tehty havainto BitTorrent-liikenteestä molempien teosten osalta jo , kun tämän merkitys on jäänyt lähemmin selvittämättä ja kun tällaistakaan havaintoa ei ole tehty viimeistään , jolloin vastaajan ulkomaanmatka on riidattomasti alkanut. Ensimmäisen teoksen yleisön saataviin saattamisesta on noin 10 vuorokauden aikana tehty 221 koelatausta ja toisesta noin yhdeksän vuorokauden aikana 64 koelatausta. Molemmista tai yhdestä on tehty jokaisena vuorokautena eri ajankohtina koelatauksin useita havaintoja. Vastaajan pöytätietokoneesta on tehty DHT-protokollan avulla havaintoja erinäisiin teoksiin liittyvään BitTorrent-liikenteeseen jokaisena helmi- ja maaliskuun 2016 vuorokautena. Kuitenkin nyt käsillä olevista teoksista näitä havaintoja on tehty vasta vastaajan jo ollessa ulkomailla. Katson mainittujen valvontahavaintojen osoittavan Crystaliksen suorittaman valvonnan laajuutta ja tehokkuutta. Näin ollen, jos vastaaja olisi aloittanut yleisön saataviin saattamisen ollessaan Suomessa, valvontajärjestelmä olisi varsin todennäköisesti tehnyt tästä jonkinlaisen havainnon. Katson Jaaneen näyttämättä, että vastaaja olisi käyttänyt pöytätietokonettaan etäyhteyden avulla ja aloittanut kyseisten teosten yleisön saataviin saattamisen Egyptistä käsin. Katson myös jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi ennen matkalle lähtöään ajastanut kyseisten teosten yleisön saataviin saattamisen alkamaan myöhemmin ja että yleisön saataviin saattaminen olisi tämän vuoksi alkanut vasta useamman vuorokauden kuluttua. Katson lisäksi jääneen näyttämättä, että vastaajan itsensä aloittama yleisön saataviin saattaminen olisi alkanut myöhemmin myöskään sen vuoksi, että vastaajan avopuoliso olisi ulkomaanmatkan aikana käynnistänyt tietokoneen ja käyttänyt sitä. Kame on perustettu siihen, että vastaaja on itse tehnyt kyseiset oikeudenloukkaukset. Vastaajan ulkomailla oleminen väitettyyn tapahtuma-aikaan on ollut riidatonta. Crystalis ei ole esittänyt tarkempaa selvitystä valvontajärjestelmän toiminnasta ja siitä, että järjestelmässä olisi merkittävää, vuorokausienkin viivettä uusien oikeudenloukkauksien
17 Markkinaoikeustuomari Savola: havaitsemisessa. Katson jääneen näyttämättä, että vastaajan väitetysti aloittama yleisön saataviin saattaminen olisi tämän vuoksi havaittu vasta huomattavasti myöhemmin. Muilta osin Crystaliksen esittämät perusteet olisivat näissä olosuhteissa edellyttäneet varsin epätodennäköisinä pidettäviä tapahtumainkulkuja. Esitettyä näyttöä kokonaisuutena arvioitaessa katson jääneen näyttämättä, että vastaaja olisi itse henkilökohtaisesti tehnyt väitetyt oikeudenloukkaukset ja hylkään kanteen. Aänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö. Olen samaa mieltä kuin asiantuntijajäsen Pitkänen. Vakuudeksi: Puheenjohtaja JAKELU Crystalis Entertainment UG; oikeudenkäyntimaksu euroa xxxx xxxxx ; maksutta
18 VALITUSOSOITUS (korkein oikeus) Valitusluvan myöntämisen perusteet Markkinaoikeuden ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan oikeuteen kirjallisella valituksella, jos korkein oikeus oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 S:n nojalla myöntää valitusluvan. Valituslupa voidaan myöntää ainoastaan jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi, tai jos siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava, tai jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy. Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen Muutoksenhakukirjelmän toimittaminen Korkeimmalle oikeudelle osoitettu muutoksenhakukirjelmä, joka sisältää valituslupahakemuksen ja valituksen, on toimitettava markkinaoikeuteen 60 päivän kuluessa siitä päivästä, jona markkinaoikeuden ratkaisu annettiin. Muutoksenhakukirjelmä voidaan toimittaa markkinaoikeuteen henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, faksilla, sähköpostilla tai hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelun kautta. Muutoksenhakukirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen tuomioistuimen aukioloajan päättymistä. Aukiolo päättyy kello Markkinaoikeuden osoite: Radanrakentajantie Helsinki Faksi Sähköposti markkinaoikeus@oikeus.fi hallintoja erityistuomioistuinten asiointipalvelu Muutoksenhakukirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituslupahakemuksessa on mainittava markkinaoikeuden ratkaisu, johon haetaan muutosta se peruste, jolla valituslupaa haetaan syyt, joiden nojalla muutoksenhakija katsoo, että valitusluvan myöntämiseen on laissa tarkoitettu valitusluvan myöntämisen peruste. Valituksessa on ilmoitettava miltä kohdin markkinaoikeuden ratkaisuun haetaan muutosta mitä muutoksia markkinaoikeuden ratkaisuun vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Muutoksenhakukirjelmässä on lisäksi mainittava hakijan nimi ja kotikunta hakijan tai hänen asiamiehensä yhteystiedot, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset hakijalle voidaan toimittaa. 2
19 Muutoksenhakukirjelmän liitteet Mikäli edellä mainituissa yhteystiedoissa tapahtuu muutoksia, uudet yhteystiedot on toimitettava kirjallisesti korkeimman oikeuden kirjaamoon. Muutoksenhakukirjelmä on hakijan tai, jollei hän itse ole sitä laatinut, sen laatijan allekirjoitettava. Kirjelmän laatijan on samalla ilmoitettava nimensä ja kotikuntansa. Korkeimpaan oikeuteen saapunutta sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Jos korkeimmalle oikeudelle toimitetussa sähköisessä asiakirjassa on selvitys asiamiehen toimivallasta, asiamiehen ei tarvitse toimittaa valtakirjaa. Korkein oikeus voi kuitenkin määrätä valtakirjan toimitettavaksi, jos sillä on aihetta epäillä asiamiehen toimivaltaa tai sen laajuutta. Muutoksenhakukirjelmään on liitettävä markkinaoikeuden ratkaisu alkuperäisenä tai jäljennöksenä, ne asiakirjat, joista ilmeneviin seikkoihin hakija viittaa perusteinaan, asiamiehen valtakirja, jollei asiamies ole asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Muutoksenhakija ei saa vedota muihin seikkoihin ja todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty markkinaoikeudessa, paitsi milloin hakija saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen markkinaoikeudessa tai että hänellä muuten on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin. Jos hakija haluaa esittää muutoksenhakemuksensa tueksi uusia todisteita, hänen on ne ilmoitettava ja lisäksi mainittava, mitkä seikat hän tahtoo näyttää toteen ja mistä syystä todistetta ei ole aiemmin esitetty. Maksut Muutoksenhakuasian käsittelystä korkeimmassa oikeudessa peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa tarkemmin säädetään
OTM Mikko Junno Asianajotoimisto Hedman Partners Oy Pitkänsillanranta 3 A Helsinki Puh. (09)
SISÄLTÄÄ SALASSAPITOPYYNNÖN MARKKINAOIKEUDELLE Asia Haastehakemus tekijänoikeuden loukkausta koskevassa asiassa Kantaja Crystalis Entertainment UG (haftungsbeschränkt) (jäljempänä "kantaja ) Asiamies ja
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.
Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös
Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei
Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)
(Muutoksenhaku hankintaa koskevaan päätökseen, EU-kynnysarvon tai kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua
Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön
Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 24 Asianro 1160/00.02.03/2013 KTL tiedonannot 2013 Toimitusjohtaja, henkilöstöasiat 4 Henkilökohtaisen lisän myöntäminen / Terhi Holländer 5 Teknisen henkilöstön
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena
1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle
1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat. 1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN
Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96)
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 23.8.2018. Muutoksenhakukielto ( 92, 93, 98-101) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei
Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54
Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan
Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan:
HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN HALLITUS Kokouspäivä 21.9.2015 Pykälät 102-108 Sivut 1-21 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Liikuntavirasto Hallintopalvelut Suunnittelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 21, kauppatorin väliaikaisen laiturin kannen korotus HEL 2016-007956 T 02 08 03 01 Päätös päätti tilata kauppatorin väliaikaisen laiturin kannen korotuksen Suomen Vesityö
Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 6 Työterveys Helsinki, fysioterapiapalveluiden hankinta H062-13, optiokauden käyttöönotto HEL 2017-001287 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa hankintapäätökseen
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi teollis- ja tekijänoikeuksia
LUOTTAMUKSELLINEN
LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot
Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.
VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 9 Enterprise Mobility Management -järjestelmän, tuen ja konsultoinnin hankinta HEL 2016-012573 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Ilona IT Oy:ltä
MUUTOKSENHAKUKIELTO. Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus. :t 95, 96, 98
MUUTOKSENHAKUKIELTO Oikaisuvaatimus Kunnallisvalitus :t 95, 96, 98 Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta sen vuoksi, että päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.
98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään
OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 74, 86, 87 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Lisätiedot Juha Jokinen, asiakasohjauksen päällikkö, puhelin: juha.jokinen(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 15 Sijaishuoltopaikan hankinta suorahankintana, Familar Oy, Peiponpesä HEL 2016-008290 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö
Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland
Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
MALMINETSINTÄLUVAN OSITTAISTA RAUKEAMISTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN
Päätös 1 (5) 4.5.2015 ML2013:0088 Sodankylän malminetsintä oy PL 3 33211 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN OSITTAISTA RAUKEAMISTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen päätös
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto 8/2015 Kehittämisyksikkö Suunnittelupäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 10 Eläintarhan skeittipuiston rakennustyön tilaaminen HEL 2015-009893 T 02 08 03 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. suunnittelupäällikkö päätti tilata Eläintarhan skeittipuiston
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla).
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla). Muutoksenhakukiellot ja kieltojen
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen
HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun
MARKKINAOIKEUDELLE 20.11.2015. Crystalis Entertainment UG (Jäljempänä Crystalis ) Scanbox Entertainment A/S (Jäljempänä Scanbox )
MARKKINAOIKEUDELLE 20.11.2015 Asia Kantaja Kantajan asiamies Vastaus tekijänoikeusloukkausta koskevaan haasteeseen Crystalis Entertainment UG (Jäljempänä Crystalis ) Scanbox Entertainment A/S (Jäljempänä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 37 n syksyn esitteen paino ja julkaisu Helsingin Sanomien välissä HEL 2016-008246 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Helsingin Sanomien väliin 16-sivuisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 21 Uimahallikuljetusten option käyttöönotto lv.2016-2017 HEL 2016-002046 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että suomen- ja ruotsinkielisten vuosiluokkien
Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto
Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/2017 1 (6) 83 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta. JARDno-2017-1802 Valmistelija / lisätiedot: Kristiina
PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta
PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakentamispalvelu (Stara) 8/2014 Logistiikka Yksikönjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Monikäyttöperävaunujen hankinta HEL 2014-002710 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata logistiikan vuokraamolle 2 kpl Kronos monikäyttöperävaunuja
Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 5 päätti, että rakennusvirasto liittyy KL-Kuntahankinnat Oy:n puitesopimuksiin sekä päätti hankkia sopimustoimittaja Businessforum Oy:ltä palveluja, tuotteita ja koulutusta
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
Toimitusjohtaja / /2018
Hankintapäätös julkinen Toimitusjohtaja 25.3.2019 539/02.08.00.00/2018 17 PÄÄTÖS (EU-KYNNYSARVON YLITTÄVÄ HANKINTA) HSL:N MYYNTIPISTEVERKOSTO, KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS, NEUVOTTELUMENETTELYYN HYVÄKSYTYISTÄ EHDOKKAISTA
PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.
PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle
ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä
ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,
Otteet Otteen liitteet Päätösluonnosteksti Muutoksenhaku hankintapäätökseen, HKLliikelaitoksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 19 HKL, Jarru- ja laakerikuumakäyntijärjestelmän huolto- ja vikakorjauspalvelut 2014-2017 HEL 2014-014594 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Voestalpine
PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.
PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 40 Apollo-Rakenne Oy:n asiakirjapyyntö rakennusvirastolle HEL 2016-010823 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Apollo-Rakenne Oy:n pyytämää HKR- Rakennuttajan
PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2016 1 (4) Lupatunnus HL2011:0037 Seppo Vikiö PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Seppo Vikiö, Terttu Vikiö Siirron jälkeen luvanhaltijat: Hanna Makkonen
Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, Palvelukeskuksen johtokunta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2, paikannusrannekkeiden hankinta ja ylläpito HEL 2017-002561 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tarjouskilpailun jälkeen solmia hankintasopimuksen kokonaishinnaltaan
Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus
Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016,
VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN
Päätös 3.5.2016 1 (5) Lupatunnus Keliber Oy Toholammintie 496 69600 Kaustinen VARAUSPÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen päätös Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut
ILMOITUS KIRJOITUSVIRHEEN KORJAUSPÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA
1 (1) 10.10.2016 VA2016:0030 Scandian Metals AB Fasadvägen 43 98141 Kiruna Sweden ILMOITUS KIRJOITUSVIRHEEN KORJAUSPÄÄTÖKSEN ANTAMISESTA Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöksen
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla:
HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN TALOUS- JA KONSERNIJAOSTO Kokouspäivä 3.6.2015 Pykälät 37-41 Sivut 1-11 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018
Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin
ulø1'*- ç- ksi markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen
IF Ë fl 1 (s) Oma Säästöpankki Oyj Hakemuksen 19.10.2018 markkinalain 4 luvun l4 :n mukaisen esitteen ksi Oma Säästöpankki Oyj (hakija) on pyytänyt Finanssivalvontaa hyväksymään laatimansa arvopaperimarkkinalain
LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA
PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Aika: 03.09.2019 klo 08:30-09:45 Paikka: Kokoushuone 2 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen 3 12 Työterveyshuollon järjestäminen 4 PÖYTÄKIRJA 4/2019
Lumenajo kaupunkialueella talvikaudella / Optio
Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Hankinta- ym. sopimukset 12 / 2018 Lumenajo kaupunkialueella talvikaudella 2018 2019 / Optio Selostus ja perustelu Mestar pyysi tarjoukset lumenajokalustosta Julkiset
Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, yleisten töiden lautakunta Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 4 Syväsäiliöt ja tapahtuma / kausi-roska-astiat, puitesopimuksen jatkaminen optiokaudelle 1.7.2016 30.6.2018, Molok Oy HEL 2014-002746 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 32 Asianro 822/00.02.03/2013 Tiedonannot ympäristö- ja rakennuslautakunnalle vuonna 2013 Vs. ympäristöjohtaja Erkki Pärjälä Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut
Lisätiedot Eeva Rantala, hankinta-asiantuntija, puhelin: eeva.rantala(a)hel.fi. 1 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 23 Erikoishammaslääkäritasoisen proteettisen hoidon suorahankinta HEL 2015-008390 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä suorahankintalain 67 mukaisesti
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 17.4.2019 46-55 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska
KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO
1 (1) Kuusamo Keskuskuja 6 93600 Kuusamo KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan päättymiseen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 54 Länsimetro Oy:n kokouspöytäkirjoja koskevan diaariotteen antaminen HEL 2016-008119 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kansliapäällikkö päätti todeta, että
Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone
HELSINGIN KAUPUNKI pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 04.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18:00 19:15 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Rakennusvirasto 2/2014 Katu- ja puisto-osasto Toimistopäällikkö KIT
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 3 Jätkäsaaren väliaikaiset opasteet, hankinnan keskeyttäminen HEL 2013-011248 T 02 08 02 00 Päätös Päätöksen perustelut Investointitoimiston toimistopäällikkö päätti
MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN
Päätös 8.11.2017 1 (5) Lupatunnus Aurion Resources Oy c/o Ab Scandinavian GeoPool Ltd BOX 131 77623 Hedemora, Sweden MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 186 Poistumisturvallisuuden arviointi / Tenholantien yksikkö, Sinivida Oy, Tenholantie 9 HEL 2015-013792 T 09 00 00 Poistumisturvallisuusselvitys 14.12.2015 Päätös Ehdot
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain
Valituskirjassa on ilmoitettava
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen
Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 7) Aika 09.11.2018, klo 08:30-08:35 Paikka Seutulantalo, kokoushuone Aino Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 8 Oikeuden
MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO
MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain
UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26
UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Rakentamispalveluliikelaitos
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 39 Hankinta, Riegl VMX-1HA Mobile Laser Scanning System laitteiston suorahankinta, Stara HEL 2018-006876 T 02 08 01 01 Päätös päätti valtuuttaa rakentamispalveluliikelaitoksen
Päätös. (Suomi) Oy Varausalueen sijainti: Ilomantsi Varauksen nimi: Purola 2 Varausalueen koko: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2018:0041.
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.10.2018 1 (5) Lupatunnus Mineral Exploration Network (Suomi) Oy Koskenniskantie 5 82750 Joensuu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta
Crystalis Entertainment UG (haftungsbeschränkt)
MARKKINAOIKEUS PÄÄTÖS Nro 193/16 5.4.2016 Dnro 2016/31 HAKIJA Crystalis Entertainment UG (haftungsbeschränkt) ASIAAN OSALLINEN Elisa Oyj ASIA Teleliittymän haltijan yhteystietojen saaminen tekijänoikeuslain
PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA
Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2017 1 (4) Lupatunnus HL2011:0043 Heikki Rantala PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Rantala Heikki Siirron jälkeen luvanhaltija: Hovilainen Tarmo
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta
Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91
Liikennejärjestelmä ja tutkimukset, osastonjohtaja / /2017
HANKINTAPÄÄTÖS JULKINEN 1 (5) Liikennejärjestelmä ja tutkimukset, osastonjohtaja 11.3.2019 295/02.08.00.00/2017 8 KANSAINVÄLINEN KATSAUS MATKAKETJUJA KOSKEVAN TIEDON YHTEISKÄYTÖSTÄ (PUITEJÄRJESTELYYN PERUSTUVA
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Tietokeskus 2/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 2 Helsingin kaupungin tietokeskuksen arkistotietokannan hankinta HEL 2013-009044 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Tietokeskuksen johtaja päätti hyväksyä Mikkelin
Dnro 2017/171
MARKKINAOIKEUS PÄÄTÖS Nro 639/18 19.12.2018 Dnro 2017/171 HAKIJA Crystalis Entertainment UG (haftungsbeschränkt) ASIAAN OSALLINEN Elisa Oyj ASIA Teleliittymän haltijan yhteystietojen saaminen tekijänoikeuslain
Kaipolan tehtaiden ympäristölupapäätöksen muuttamista koskeva hakemusasia, Jämsä.
PÄÄTÖS Nro 48/05/1 Dnro ISY-2005-Y-46 Annettu julkipanon jälkeen 18.5.2005 HAKIJA Pekka Leppänen ASIA Kaipolan tehtaiden ympäristölupapäätöksen muuttamista koskeva hakemusasia, Jämsä. HAKEMUS Pekka Leppänen
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska
Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi
31.08.2017 Inkeri Lilleberg Simo Nurmi 31.08.2017 31.08.2017 Päätös 1 (3) 1618/781/2017 ÅF-Consult OY Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Hakija Vireilletulo Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten
Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.
, Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua