Tuloksellinen somemarkkinointi. Kristiina Pääkkönen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuloksellinen somemarkkinointi. Kristiina Pääkkönen 10.11.2015"

Transkriptio

1 Tuloksellinen somemarkkinointi Kristiina Pääkkönen

2 Valmentajaesittely Yhteiskuntatieteiden maisteri, MBA, Johdon ja esimiesten työnohjaaja MIF, Certified Progress Coach ja tiedottaja MTi Kristiina Pääkkönen Vienyt satoja yrityksiä sosiaaliseen mediaan ja auttanut suomalaisyrityksiä nostamaan kaksi miljoonaa euroa joukkorahoituksen avulla Yli 15 vuoden kokemus organisaatioiden ja viestinnän kehittämisestä Toi kansainvälisen osakepohjaisen joukkorahoituksen Suomeen 3 vuotta sitten ja toimi FundedByMe:n maajohtajana 2 vuotta Työskennellyt myös koulukaverit.com-tiimissä, viestintäkonsulttina, advisorina, tiedottajana ja toimittajana. Julkaissut syksyllä 2015 ekurssi-palvelussa koulutukset Sosiaalinen media työkäyttöön ja Twitter työkäyttöön

3 Sosiaalinen media 2016 Somepalveluiden kirjo hämmentää -> Keskity kohderyhmäsi kannalta oikeisiin kanaviin Mittaamisen merkitys korostuu entisestään Sosiaalinen media tavoittaa jo lähes kaikki -> Myös B2B toimii jo Nuoret siirtymässä Facebookista uusiin palveluihin Mainonnalla nopeita tuloksia?? Kuvien ja videoiden merkitys korostuu Osa yrityksistä ottaa asiakkaat mukaan tuotteiden suunnitteluun ja ennakkomarkkinoi tehokkaasti (crowdsourcing ja crowdfunding)

4 ? Joukkorahoitus Osakepohjainen Ennakkomyynti mesenaatti.me FundedByMe Indiegogo

5 ?

6 WhatsApp sopii asiakaspalvelukanavaksi

7 Mikä kanava sopii tietyn ikäisille?

8

9 Suomalaiset aikuiset tavoitat Facebookista Nuoret aikuiset monipuolisempia

10 Bongaa tämä: tulossa Tilastokeskuksen uudet tilastot Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö

11 Uusia kanavia?

12 ?

13

14

15

16

17 Seuraajavinkkejä Snapchatiin Organisaatioita Elisa (operaattori) elisaoyj DNA (operaattori) - dna_fi Fazer (elintarvikeala) fazersuomi Flow Festival (tapahtumat) flowfestival MTV (media) - MTVSuomi Verohallinto - verohallinto Ihmisiä antti_tuisku Anssi Kela annaabreuoffici reinonordin

18 B2B B2B-puolella tärkeää rakentaa asiantuntijabrändiä Blogit Alan keskustelupalstat (myös Linkedin-ryhmät) Asiantuntijoiden kasvoilla Kansainvälisyys? Kanavavalinnat Linkedin Twitter Instagram YouTube/Vimeo Blogialusta

19 Valitse viisaasti Onko kohderyhmäsi nuoria, nuoria aikuisia, aikuisia vai seniori-ikäisiä? Mitä nuorempia tavoittelet, sitä laajemmin sinun tulee kanavia hallita Aloita kokeilemalla (henkilönä), mittaa alusta saakka Käytä vain kanavia, joista saat klikkauksia

20 Mitä sisältöä oltava (viikoittain) eri kanavassa FB Twitter Linkedin Instagram Kuva X X (x) x? Hashtag x X x Linkki muualle x x Oma linkki x x x x Ihmislähtöistä, hauskaa ja merkityksellistä sisältöä x x x x

21

22 Onko some enää ansaittu markkinointikanava Neuvotko mainostamaan?

23

24 Insta ads Yli 400M käyttäjää Instassa brändejen kanssa vuorovaikutetaan brändien kanssa enemmän (68%) kuin Facebookissa (32%) Instagram-mainostaminen mahdollista syyskuusta lähtien Kuvat, videot ja mainoskaruselli Call to action -painike Toimii Facebookin Power editorin kautta

25 Tarvitsenko työkalun somepaletin hallintaan? Hallinnoi kaikkia tilejä yhdestä paikasta Käytä somea tiimin kanssa (24/7) Seuraa hashtageja: Kuuntele tehokkaammin (notifikaatiot, 24/7) Ajasta julkaisut (24/7) Mittaa jatkuvasti kaikkea mitä teet Työkaluja: Hootsuite, Tweetdeck, Buffer?

26 Sovelluksia some-paletin hallintaan

27 Twitter ads Twitter Adsit jakautuvat seuraaviin Osallistaminen (engagement) Yhteisön kasvattaminen (community growth) Konsversio (coversion) Yli 340M kuukausittain aktiivia käyttäjää Twitter engagement kampanjalla voidaan promota olemassaolevia tai luotavia tviittejä. Voit kohdistaa Twitter-mainokset esimerkiksi avainsanojen ja seuraajien perusteella

28 Muuttunut somekenttä Mikä somekanavissa askarruttaa minua juuri nyt? Mihin minun tulisi reagoida välittömästi? Mitä ja miten mittaan nyt toimintaani somessa? Mitä minun tulee ymmärtää paremmin, jotta voimme onnistua markkinoinnissa myös ensi vuonna?

29 Keskustelun purku 1 Mikä somekanavissa askarruttaa minua juuri nyt? Miten pitkälle suunnitella/ajastaa? -> Suunnittelu, jopa vuositasolla, vähentää stressiä / Parin kuukauden välein / Spontaanit päivitykset ja kampanjat päälle Missä kaikkialla on oltava? Mitä ja miten mittaan nyt toimintaani somessa? Miten mittaan? -> Esim. Somemonitori ja Cisionin palvelut auttaavat analysoimaan (myös keskustelun sävyä) jos hakusana on riittävän käytetty (esim. isot kuluttajabrändit) Mitä minun tulee ymmärtää paremmin, jotta voimme onnistua markkinoinnissa myös ensi vuonna? Kuinka mittaan sisältöjä Kuinka tuotan kohderyhmää kiinnostavaa sisältöä

30 Keskustelun purku 2 Mihin minun tulisi reagoida välittömästi? Asiakaspalvelun päivystys ja prosessit -> Sovi ja viesti asiakkaille palveluajat ja kerro koska palaat asiaan

31 Ota yhteyttä: Kristiina Pääkkönen MEME Fredrinkinkatu 47, 6. krs Helsinki Puh:

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot

Some, tapahtumat ja kumppanuudet. Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Some, tapahtumat ja kumppanuudet Pirkanmaan ja Keski-Suomen kirjastot Kohtaaminen verkossa Mikä on sosiaalinen media? Ostopolku inspiraatiopolku Kiinnostavin tarina ja vakuuttavin sisältö johtaa parhaisiin

Lisätiedot

Osaamisen jakaminen - sosiaalinen media työelämässä Metropolia Ammattikorkeakoulu 21.11.2012

Osaamisen jakaminen - sosiaalinen media työelämässä Metropolia Ammattikorkeakoulu 21.11.2012 MEMEgroup Oy Osaamisen jakaminen - sosiaalinen media työelämässä Metropolia Ammattikorkeakoulu 21.11.2012 1 www.memegroup.net Kouluttajan esittely Viestintäkonsultti, yritysvalmentaja Kristiina Pääkkönen

Lisätiedot

SOME-INFO 16.11.2015. Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle?

SOME-INFO 16.11.2015. Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle? SOME-INFO 16.11.2015 Sosiaalinen media tutuksi ja mitä hyötyä siitä on kylätoiminnalle? TOIVEET PÄIVÄN TILAISUUDESTA! Maaseutukuriirin SOME-kyselyyn tuli yhteensä 20 vastausta. Kaikilla vastanneilla organisaatiolla

Lisätiedot

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen

Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen Tiedottaminen, mediayhteydet ja sosiaalisen median hyödyntäminen Jan Södersved, BirdLife Suomi ry Viestintätyöpaja 14.11.2015 Viestintää Verkkosivut Esitteet Lehdet ja muut julkaisut Sähköpostilistat Mediatiedotus

Lisätiedot

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila MARTAT VERKOSSA Jouko Marttila 1.10.2016 Mobiili-internet on ykkönen Lähes puolet asiakkaista hakee tietoa sosiaalisesta mediasta ostopäätösten tueksi Facebook Yritykset käyttävät markkinointiin ja asiakaspalveluun.

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS

SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS SOSIAALISEN MEDIAN VALMENNUS Eveliina Toivonen 21.3.2016 VALMENNUKSEN SISÄLTÖ 1. Sosiaalinen media yleisesti 2. Sosiaalisen median kanavat 3. Käyttöönotto 4. Sosiaalisen median suunnitelma 5. Sisältömarkkinointi

Lisätiedot

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen

Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely Tiina Rintanen Ilmastonmuutos haltuun kampanjan esittely 25.8.2018 Tiina Rintanen TAPIO 26.9.2018 2 Kampanjan tiedot Ajankohta viikko 41 (8.10-14.10.2018) Kampanja käynnistyy ma 8.10 klo 8.30 videon julkaisulla Hastag

Lisätiedot

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa

Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa Sähköisen median mahdollisuudet kaupankäynnin tehostamisessa 7.5 2014 Anu Korkiakangas Myynninmaailma Oy www.myynninmaailma.fi Miksi sähköinen markkinointi? Tukemaan myyntiä Tavoitat oikeat kohderyhmät

Lisätiedot

Sosiaalinen media, markkinoinnin konseptointi, inbound-markkinoinnin kehitys, tekstisisällöt digiympäristöihin

Sosiaalinen media, markkinoinnin konseptointi, inbound-markkinoinnin kehitys, tekstisisällöt digiympäristöihin SIIRI SALO SISÄLTÖSPESIALISTI, MAINOSTOIMISTO ILME Sosiaalinen media, markkinoinnin konseptointi, inbound-markkinoinnin kehitys, tekstisisällöt digiympäristöihin AIEMMIN MM. COMMUNICATIONS SPECIALIST,

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

Hiekkis. Some-strategia

Hiekkis. Some-strategia Hiekkis Some-strategia Some-strategian sisällys Valitsimme tähän some-strategiaan neljä tämän hetken suosituinta ja käytetyintä some-kanavaa nuorten keskuudessa. Projekti suunniteltiin ja toteutettiin

Lisätiedot

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus Digitaaliset elämäntavat / yhteenveto medialle Julkaisuvapaa 9.6.2017 klo 10 Lisätietoja medialle: Osastopäälllikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA

Lisätiedot

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke Eveliina Toivonen www.hamk.fi TYÖPAJAN SISÄLTÖ 1. Kuulumiset 2. Kertaus aiemmasta tietoiskusta 3. Uusia ideoita 4. Tärpit

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

SOSIAALISEN MEDIAN KOULUTUS Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke. Eveliina Toivonen

SOSIAALISEN MEDIAN KOULUTUS Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke. Eveliina Toivonen SOSIAALISEN MEDIAN KOULUTUS Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke Eveliina Toivonen www.hamk.fi KOULUTTAJA Eveliina Toivonen Tradenomi 2011 MBA 2016 IPTE 2018 Markkinointi ja viestintä Suunnittelija,

Lisätiedot

MINÄ & SOME - KUINKA JOHTAA KAAOSTA?!

MINÄ & SOME - KUINKA JOHTAA KAAOSTA?! MINÄ & SOME - KUINKA JOHTAA KAAOSTA?! UUDISTU SISÄLTÖMARKKINOIJANA! 31.3.2016 Kristiina Pääkkönen / MEMEgroup Oy Yhteiskuntatieteiden maisteri, MBA, Johdon ja esimiesten työnohjaaja MIF, Certified Progress

Lisätiedot

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015

Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Aivovammaliitto ry Sosiaalinen media Pia Warvas ja Asta Hietanen Lokakuu 2015 Sisältö Sosiaalinen media järjestöissä Twitter Blogit Instagram Lähteet: Sosiaalinen media koulutus Oulussa 2.9.2015 sekä oma

Lisätiedot

MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI. Pia Behm, CEO/Owner

MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI. Pia Behm, CEO/Owner MATKAILUPALVELUJEN SÄHKÖINEN MYYNTI JA MARKKINOINTI Pia Behm, CEO/Owner Kuka puhuu? - erusway Oy 10/13: Auttaa yrityksiä saamaan lisää asiakkaita Venäjältä - Google Partner - Tärkeimmät asiakkaat matkailun

Lisätiedot

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke

VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke VERKKOMARKKINOINNIN MAHDOLLISUUDET Tietoa ja tuottoa pienteurastamoihin -hanke Eveliina Toivonen 9.9.2016 www.hamk.fi TIETOISKUN SISÄLTÖ 1. Markkinoinnin perusperiaatteet 2. Verkkomarkkinoinnin kolme teemaa

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry

Sosiaalisen median pelisäännöt. FC Honka ry Sosiaalisen median pelisäännöt FC Honka ry 16.05.2016 Honkalaisuus on tukemista, jakamista ja arvostamista Honkalaiseen perheeseen kuuluvat niin pelaajat kuin heidän läheisensä, joukkueiden ja seuran toimijat

Lisätiedot

Näin Suomi kommunikoi 6. Elisa

Näin Suomi kommunikoi 6. Elisa Näin Suomi kommunikoi 6 Elisa 9 Tutkimuksen toteutus Tutkimuksen suunnittelusta, analyysista ja raportoinnista on n Otos (%) Suomi (%) vastannut Prior Konsultointi Oy. Kaikki vastaajat Tutkimuksen toimeksiantaja

Lisätiedot

Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa

Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Mitä on sosiaalinen media? Miten olet itse käyttänyt sosiaalista mediaa? Kuva: SPR Aineistopankki

Lisätiedot

DIGITAALISEN MARKKINOINNIN TYÖPAJA MARKKU IKONEN, MORGAN DIGITAL

DIGITAALISEN MARKKINOINNIN TYÖPAJA MARKKU IKONEN, MORGAN DIGITAL H1 DIGITAALISEN MARKKINOINNIN TYÖPAJA MARKKU IKONEN, MORGAN DIGITAL 22.2.2018 FASILITOIJA Markku Ikonen Digimarkkinoinnin asiantuntija, Morgan Digital Tradenomi (ylempi amk) 1999-2001 Uusmedia-alalla 2001-2013

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille

OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille OHJE sosiaalisessa mediassa toimimiseen vapaaehtoisille Hengitysliitto on somessa aktiivinen Hengitysliiton löydät seuraavista sosiaalisen median kanavista tunnuksella Hengitysliitto Viestintätiimi vastaa

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA, EduBerry. Hannakaisa Markkanen, tiedottaja

SOSIAALINEN MEDIA, EduBerry. Hannakaisa Markkanen, tiedottaja SOSIAALINEN MEDIA, EduBerry Hannakaisa Markkanen, tiedottaja SOSIAALINEN MEDIA 2. OSIO Facebook ja Whatsapp fokuksessa Facebook-tehtävän purku ja harjoitteita Whatsapp-ryhmä EduBerry Miten Whatsapp-ryhmää

Lisätiedot

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti

Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti Tiedepuisto // Sähäkkä-hanke Miten hyödyntää sosiaalista mediaa tehokkaasti mainonta markkinointi rekrytointi Santeri Lanér, VTM Tietotekniikan ammattilainen vuodesta 1996 Yrittäjänä ja konsulttina vuodesta

Lisätiedot

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015

Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Urheiluseuran viestintä 18.2.2015 Sisältö Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Mediaviestintä Kriisiviestintä Seuraviestintä sisäinen viestintä Seuraviestintä (sisäinen viestintä) Hyvä sisäinen viestintä

Lisätiedot

Verkkoviestintäkartoitus

Verkkoviestintäkartoitus Verkkoviestintäkartoitus 9.2.2015 Minna Helynen minna.helynen@tampere.fi http://www.tyollisyysportti.fi/seutunuotta https://www.facebook.com/seutunuotta @seutunuotta http://takuullatekemista.blogspot.fi/

Lisätiedot

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä Sirkku Hirvonen Millä alkuun sosiaalisessa mediassa Sosiaalisen median strategia vs. kevytsuunnitelma Strategia kirosana Suunnitelma kuitenkin

Lisätiedot

TWITTER. itsmf aamiaisseminaari 4.9.2014. Marika Siniaalto Grapevine Media Oy

TWITTER. itsmf aamiaisseminaari 4.9.2014. Marika Siniaalto Grapevine Media Oy TWITTER itsmf aamiaisseminaari 4.9.2014 Marika Siniaalto Grapevine Media Oy TERVETULOA! YHTEYSTIEDOT Marika Siniaalto Grapevine Media Oy p. 045 674 4768 marika.siniaalto@grapevine.fi @MarikaSiniaalto Grapevine

Lisätiedot

Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media

Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media Ammatti- ja Järjestölehdet, monikanavaisuus ja sosiaalinen media Aikakauslehtien Liitto, Ammatti- ja järjestölehtien tapaaminen Viestintä-Piritta Anne Lindfors @anne_lindfors 3.11.2015, Helsinki www.viestintapiritta.fi

Lisätiedot

Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa. Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3.

Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa. Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3. Mittaa, kohdenna ja optimoi näkyvyytesi verkossa Janne Stude Tuotepäällikkö, Omakaupunki.fi Oma Yritys-tapahtuma 27.3.2012, Wanha Satama Ennen kuin aloitat mieti seuraavia: Kohderyhmä Tavoitteet Mitä on

Lisätiedot

Tiedotejakelun trendit 2014!

Tiedotejakelun trendit 2014! Tiedotejakelun trendit 2014 Riina Vasala Toimitusjohtaja epressi.com epressi.com epressi.com on kotimainen yksityisesti omistettu yritys. Tarjoaa yritysviestinnän ammattilaisille työkalun mediajulkisuuden

Lisätiedot

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA

SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE TIIVISTELMÄ RAPORTISTA 0 SOME -KYSELY SAARIJA RVEN PERUSKOULUN 5.-9. LUOKKALAISILLE JA TOISEN ASTEEN OPISKELIJOILLE 24.10-10.11.2017 TIIVISTELMÄ RAPORTISTA SOFIA AHONEN, KULTTUURITOIMEN HARJOITTELIJA SAARIJÄRVEN KAUPUNKI 1 1

Lisätiedot

Sisältöjen voima muuttuvassa markkinointiviestinnässä. Antti Tuominen - Intohimotoimisto Cassius - @AnttiArtoAleksi

Sisältöjen voima muuttuvassa markkinointiviestinnässä. Antti Tuominen - Intohimotoimisto Cassius - @AnttiArtoAleksi Sisältöjen voima muuttuvassa markkinointiviestinnässä. Antti Tuominen - Intohimotoimisto Cassius - @AnttiArtoAleksi SISÄLTÖ KESKIÖSSÄ HUONO SISÄLTÖ KUMOAA HYVÄN STRATEGIAN SISÄLTÖ KESKIÖSSÄ HUONO

Lisätiedot

Verkosta virtaa bisnekseen!

Verkosta virtaa bisnekseen! Verkkomarkkinointikoulutus 10.12.2015 Kerava Verkosta virtaa bisnekseen! Tuotteiden ja palveluiden markkinointi verkossa Asiakaslähtöinen tuotteistaminen verkossa: oma tuotepalettini Keinot asiakkaiden

Lisätiedot

Markkinointi sosiaalisessa mediassa

Markkinointi sosiaalisessa mediassa Markkinointi sosiaalisessa mediassa Digityöpaja, 30.11.2017 Outi Mertamo DigiReWork hanke Hamk.fi/digirework Minä Outi Mertamo Tuotantotalouden insinööri, 2010. Aloittanut HAMKissa markkinointisuunnittelijana

Lisätiedot

Sosiaalinen media ja kaupunki

Sosiaalinen media ja kaupunki Sosiaalinen media ja kaupunki Miten yhteistyö virkamiesten kanssa toimii? Daniel Helander Viestintäsuunnittelija Helsingin kaupunki Kaupunkiympäristön toimiala Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin

Lisätiedot

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen

Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä. Sirkku Hirvonen Sosiaalinen media pk-yritysten markkinoinnissa ja myynnissä Sirkku Hirvonen Millä alkuun sosiaalisessa mediassa Sosiaalisen median strategia vs. kevytsuunnitelma Strategia kirosana Suunnitelma kuitenkin

Lisätiedot

Digimarkkinoinnin mahdollisuudet myynnin tukena. Business Forum Ruka Jonna Muurinen Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy

Digimarkkinoinnin mahdollisuudet myynnin tukena. Business Forum Ruka Jonna Muurinen Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy Digimarkkinoinnin mahdollisuudet myynnin tukena Business Forum Ruka 23.11. Jonna Muurinen Markkinointiviestintätoimisto Kuulu Oy Jonna Muurinen Kuulu Oy perustaja, toimitusjohtaja Tutkintoja ja taustaa:

Lisätiedot

Somepulssi 2016 Live-lähetykset somessa. Kysely sosiaalisesta mediasta ja live-lähetyksistä aktiivisille somenkäyttäjille

Somepulssi 2016 Live-lähetykset somessa. Kysely sosiaalisesta mediasta ja live-lähetyksistä aktiivisille somenkäyttäjille Somepulssi 2016 Live-lähetykset somessa Kysely sosiaalisesta mediasta ja live-lähetyksistä aktiivisille somenkäyttäjille Somepulssi-kyselystä Somepulssi 2016 -kyselyssä kartoitettiin sosiaalisen median

Lisätiedot

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoisen ja omaehtoisen toiminnan informaatio- ja kehittämiskeskus

Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoisen ja omaehtoisen toiminnan informaatio- ja kehittämiskeskus Kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoisen ja omaehtoisen toiminnan informaatio- ja kehittämiskeskus Ole siellä missä yleisösi muista kohdistaa markkinointi Facebook aikuiset Instagram,

Lisätiedot

Kuvaa, tägää & keskustele miten hyödynnät somea tuloksellisesti. Veera Bianca Papinoja

Kuvaa, tägää & keskustele miten hyödynnät somea tuloksellisesti. Veera Bianca Papinoja Kuvaa, tägää & keskustele miten hyödynnät somea tuloksellisesti Veera Bianca Papinoja www.veerabianca.com @veerabianca Veera Bianca Some- ja PR -konsultti Matkabloggaaja / Instagrammaaja (www.veerabianca.com

Lisätiedot

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena Mervi Holmén Johtaja, maakuva ja markkinointi 15.9.2014 2 Visit Finland -markkinointi Visit Finland -kohderyhmät kokonaisuudessaan Visit Finland -markkinointi,

Lisätiedot

TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään 2017 Tätä opasta ei saa jakaa, luovuttaa, myydä, kopioida tai julkaista ilman tekijän lupaa.

TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään 2017 Tätä opasta ei saa jakaa, luovuttaa, myydä, kopioida tai julkaista ilman tekijän lupaa. 5 PARASTA BLOGGAAJAN MUISTILISTAA #BLOGGAAJA #BLOGGAAMINEN #BLOGIAMMATTILAINEN TiiaKonttinen.fi Kaikki oikeudet pidätetään 2017 Tätä opasta ei saa jakaa, luovuttaa, myydä, kopioida tai julkaista ilman

Lisätiedot

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015

Kunnanjohtajana somessa. Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Kunnanjohtajana somessa Alustus kuntajohtajapäivillä Lappeenrannassa 27.8.2015 Tausta Virkaura kunnallishallinnossa Kuntien keskushallinnon tehtävissä 80 luvulta saakka Jämsän hallintojohtajana 2001-2012

Lisätiedot

Kristina Ruuskanen TV09S1M1

Kristina Ruuskanen TV09S1M1 Kristina Ruuskanen TV09S1M1 1/24 1. Johdanto 2. Digitaalinen markkinointi 3. Digitaalisen markkinoinnin muotoja 4. Suosituimmat digitaalisen markkinoinnin keinot 5. Digitaalisen markkinoinnin käytön syyt

Lisätiedot

Rakkaudesta Vantaaseen työntekijä- ja asukaslähettiläät digiajan airueina

Rakkaudesta Vantaaseen työntekijä- ja asukaslähettiläät digiajan airueina Rakkaudesta Vantaaseen työntekijä- ja asukaslähettiläät digiajan airueina Ulla Ruuskanen Kuntien verkkoviestijöiden tapaaminen 22.9.2017 25.9.2017 1 Agenda Tausta Tasavertainen dialogi Mitä lähettilyys

Lisätiedot

Sosiaalisen median viestintäsuunnitelma

Sosiaalisen median viestintäsuunnitelma Sosiaalisen median viestintäsuunnitelma LAPIN YLIOPISTON VIESTINTÄPALVELUT 2015 Tämän suunnitelman tavoitteena on: Nostaa esille perusteluita, miksi Lapin yliopiston on tärkeää olla mukana sosiaalisessa

Lisätiedot

ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet

ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet Sosiaalinen netti ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet Antti Leino Digital director / Omnicom Media Group @anttileino Kirjat: Dialogin aika (2010) Sosiaainen netti ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet

Lisätiedot

Brändin rakentaminen somessa

Brändin rakentaminen somessa Terhi Aho Tulos Helsinki Oy 22.4.2016 #tuloslove Brändin rakentaminen somessa Brändin rakentamisesta johtamiseen Ennen Nyt Ei voi hallita, mutta voi vaikuttaa. Kuka johtaa yrityksen verkkoviestintää? Viestintä

Lisätiedot

Somettaminen käyntiin 10.5.2016. Tiedottaja Johanna Hietikko Koljonen Johanna.hietikko koljonen@vasek.fi

Somettaminen käyntiin 10.5.2016. Tiedottaja Johanna Hietikko Koljonen Johanna.hietikko koljonen@vasek.fi Somettaminen käyntiin 10.5.2016 Tiedottaja Johanna Hietikko Koljonen Johanna.hietikko koljonen@vasek.fi Kanavia on monia, aloitetaan kuitenkin Facebookista Twitteristä ja Instagramista. FACEBOOK Tarvitset

Lisätiedot

Syvemmälle sosiaaliseen mediaan palvelut hyötykäyttöön. Christina Forsgård Twitter: kittikatti LinkedIn: fi.linkedin.com/in/christinaforsgard

Syvemmälle sosiaaliseen mediaan palvelut hyötykäyttöön. Christina Forsgård Twitter: kittikatti LinkedIn: fi.linkedin.com/in/christinaforsgard Syvemmälle sosiaaliseen mediaan palvelut hyötykäyttöön Christina Forsgård Twitter: kittikatti LinkedIn: fi.linkedin.com/in/christinaforsgard Sosiaalisessa mediassa toimimisen edellytykset Sosiaalinen media

Lisätiedot

Asiakaskohtaaminen sosiaalisessa mediassa

Asiakaskohtaaminen sosiaalisessa mediassa Asiakaskohtaaminen sosiaalisessa mediassa Tietotalo Digiforum 11.2.2016 #SOME2016 #DigiForum Asiakaskohtaaminen sosiaalisessa mediassa Esittely: Toni Hopponen 00358 (0) 40 1989 003 Toni@flockler.com @tonihopponen

Lisätiedot

Miten saat uusia asiakkaita ja lisää myyntiä sosiaalisesta mediasta. Jari Juslén 2013-4-10

Miten saat uusia asiakkaita ja lisää myyntiä sosiaalisesta mediasta. Jari Juslén 2013-4-10 Miten saat uusia asiakkaita ja lisää myyntiä sosiaalisesta mediasta Jari Juslén 2013-4-10 Taktiikat vs. strategia Markkinoijan maailma on täynnä uusia taktiikoita ja temppuja, joilla pankki räjähtää Tämän

Lisätiedot

Facebook-opas tilitoimistoille

Facebook-opas tilitoimistoille Facebook-opas tilitoimistoille Joko tilitoimistollanne on Facebook-sivu? Jos ei, tähän oppaaseen on koottu 10 askeleen polku, jota seuraamalla sivu on helppo perustaa. MUUTAMA FAKTA SOSIAALISESTA MEDIASTA

Lisätiedot

Vaikuttajamarkkinoinnin. tutkimus. Huhtikuu 2017

Vaikuttajamarkkinoinnin. tutkimus. Huhtikuu 2017 Vaikuttajamarkkinoinnin tutkimus Huhtikuu 2017 Somekanavien kuukausittaiset käyttäjämäärät (15-65 v) Kotimaisilla blogeilla on enemmän kuukausittaisia käyttäjiä kuin Instagramilla 78 % (2 756 K) Youtube

Lisätiedot

Klikit Myynniksi. Raahe Jaakko Suojanen

Klikit Myynniksi. Raahe Jaakko Suojanen Klikit Myynniksi Raahe 31.10.2016 Jaakko Suojanen Sisältö Verkossa myyminen Tehokas verkkosivu Liikennemäärän kehittäminen Hakukoneoptimointi Google Adwords Facebook Konversion kehittäminen Jaakko Suojanen

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Agenda Kampanjan eteneminen ja tulokset kesän toimista Paikallisen markkinoinnin ja vies7nnän ak7voin7 Kampanja aikajana Tavoitteet, strateginen viesti, visuaalisuus, mediasuunnitelma

Lisätiedot

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa

Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa DNA Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2: Suomalaisten Some-käyttö monipuolistunut Instagram & Twitter nousussa Yhteenveto medialle Viihde- ja digitaalisten sisältöjen tutkimus 2 Yhteenveto /

Lisätiedot

SÄHKÖINEN MARKKINOINTI

SÄHKÖINEN MARKKINOINTI SÄHKÖINEN MARKKINOINTI Kuka Teemu Korpi? Sähköisen markkinoinnin ala Hakusanamainonta Display-mainonta Facebookmainonta Hakukoneoptimointi Affiliate-markkinointi Sisältömarkkinointi Sosiaalinen media Mobiilimarkkinointi

Lisätiedot

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä

Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa. Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mandi Vermilä Tiedekirjojen markkinointi sosiaalisessa mediassa Ajankohtaista julkaisemisessa 6.3.2015 Mitä sosiaaliset mediat ovat? Miksi sosiaalisia medioita käytetään markkinointikanavina? Koska sosiaalisen median

Lisätiedot

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Yhteistyö7laisuus Helsinki 10.9.2014, Salla Halme Sosiaalinen media MIELETÖN MAHDOLLISTAJA vuorovaikumeinen verkkovies7ntäväline tai - kanava jokainen voi

Lisätiedot

Sosiaalinen media markkinointivälineenä

Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media markkinointivälineenä Sosiaalinen media on hyvä apuväline brändin kannatuksen kasvattamiseksi ja tietoisuuden levittämiseksi. B2B-yrityksessä, jossa sosiaalista mediaa edelleen vain ihmetellään

Lisätiedot

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Tietotunti 7.11. klo 12 ja 17 Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook Sosiaalinen media Sosiaalinen media (lyhennetään arkikielessä some) tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä,

Lisätiedot

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2018

Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 2018 Kuntien verkkoviestintä ja sosiaalisen median käyttö kysely 18 Taustaa Kysely toteutettiin maalis-huhtikuussa 18 Kysely lähetettiin kirjaamojen kautta kuntien verkkoviestinnästä vastaaville Vastaajia 170,

Lisätiedot

Markkinointia, joka tuottaa myyntimahdollisuuksia!"#$%&'%(()*+,-'.#%/0

Markkinointia, joka tuottaa myyntimahdollisuuksia!#$%&'%(()*+,-'.#%/0 Markkinointia, joka tuottaa myyntimahdollisuuksia!"#$%&'%(()*+,-'.#%/0 Markkinoinnin tehtävät 1. Liidien tuottaminen 2. Liidien laadullistaminen 3. Tuotteiden ja palveluiden tunnettuuden kehittäminen

Lisätiedot

PING METRICS Copyright Dagmar Oy

PING METRICS Copyright Dagmar Oy PING METRICS 2018 a PING METRICS KULUTTAJIEN NÄKÖKULMA MAINOSTAJIEN NÄKÖKULMA VAIKUTTAJAMARKKINOINNIN TUTKIMUS Kuluttajien keskuudessa toteutetun Vaikuttajamarkkinoinnin tutkimuksen toteutuksesta ja analyysistä

Lisätiedot

Yhdistyksen viestintä ja verkkoviestintä

Yhdistyksen viestintä ja verkkoviestintä Yhdistyksen viestintä ja verkkoviestintä Suomen Ladun koulutus Salo 25.4.2014 Piritta Seppälä Viestintä-Piritta www.viestintapiritta.fi keskiviikkona 2. huhtikuuta 2014 Kuka Viestintä-Piritta? keskiviikkona

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE

VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE VIESTINTÄSUUNNITELMA CITIZEN MINDSCAPES TUTKIMUSRYHMÄLLE Joulukuu 2015 Mira Matilainen LÄHTÖKOHDAT Kohderyhmät: Rahoittajat, tutkijakollegat, muut sosiaalisen median tutkimuksesta ja hankkeesta kiinnostuneet

Lisätiedot

DIGITAALINEN LIIKETOIMINTA JA ASIAKASKOKEMUS FRESHUP,

DIGITAALINEN LIIKETOIMINTA JA ASIAKASKOKEMUS FRESHUP, DIGITAALINEN LIIKETOIMINTA JA ASIAKASKOKEMUS FRESHUP, 26.5.2016 1 Miksi asiakas valitsee juuri sinun tuotteesi? Mistä asiakas oikeastaan maksaa? ARVOKETJU Raaka-aineet Tuotteet Palvelut Kokemus 0,2 5,9

Lisätiedot

Sosiaalinen media - muuttaako se busineksen? Verkkoajasta suurin osa vietetään sosiaalisissa medioissa.

Sosiaalinen media - muuttaako se busineksen? Verkkoajasta suurin osa vietetään sosiaalisissa medioissa. Sosiaalinen media - muuttaako se busineksen? Verkkoajasta suurin osa vietetään sosiaalisissa medioissa. Petri Karjalainen, myyntijohtaja, Sanoma Suomalaisista 78 % käyttää internettiä viikoittain. 20-30%

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global

Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Kansainvälisten myyntiliidien määrä nousuun LinkedIn-markkinoinnilla CASE AAC Global Toimiala: Kansainvälinen viestintä, sen koulutus ja konsultointi Yritys: AAC Global Lähdimme testaamaan LinkedIn-markkinoinnin

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Kehitä kokeilemalla. Invalidiliiton järjestöpäivät Lari Karreinen

Kehitä kokeilemalla. Invalidiliiton järjestöpäivät Lari Karreinen Kehitä kokeilemalla Invalidiliiton järjestöpäivät 4.-5.2.2017 Lari Karreinen www.karreinen.org LARI KARREINEN Ihmiset antavat parastaan, kun osallistuminen on hauskaa, innostavaa ja mielekästä. Fasilitaattori

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA

SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA SOSIAALINEN MEDIA TYÖNHAUSSA MMA-risteily 3.10.2015 Martti Kuusanmäki COO & FOUNDER martti@duunitori.fi 050 413 7667 kuusanmaki MARTTI KUUSANMÄKI COO & FOUNDER +358 50 413 7667 martti@duunitori.fi @kuusanmaki

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media 0 n kuntapäättäjät ovat myönteisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin päättäjät muualla maassa. Puolet päättäjistä somettaa. Eteläpohjanmaalaiset kuntapäättäjät ovat

Lisätiedot

Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy. Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015

Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy. Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015 Onnistu sisällöissä ja somessa Differo Oy Riikka Seppälä @seppalar1 Riikka.Seppala@Differo.fi 11.3.2015 Differosta Autamme yrityksiä jalkauttamaan kohderyhmää kiinnostavaa puhetta verkkoon sisältöstrategian

Lisätiedot

Ruukki sosiaalisessa mediassa

Ruukki sosiaalisessa mediassa Ruukki sosiaalisessa mediassa Sosiaalinen media ja yhteisölliset toimintatavat teknologiateollisuudessa - Facebook-hömpästä bisneksen tueksi 26.1.2011 Petri Kyrönviita Ruukki tänään Rakentamisen liiketoiminta

Lisätiedot

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy

SOME. Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa. S.E.V.I. Consulting Group Oy SOME Sosiaalisen median hyödyntäminen kuluttajamarkkinoinnissa TIEDONLÄHDE Facebookista on tullut uusi Google: kuluttajien ensisijainen tiedonlähde on monesti sosiaalinen media Kuluttajat muodostavat mielipiteensä

Lisätiedot

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio

Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio Technopolis Business Breakfast Technopolis, Kuopio 27.9.2012 Oskari Uotinen Intosome Oy on yhteisöllisen bisneskehityksen asiantuntijayritys. Autamme asiakkaitamme ymmärtämään ja hyödyntämään yhteisöllisiä

Lisätiedot

IAB Finland Sosiaalisen Median Markkinoinnin Mittaamisen Suositus 1.0

IAB Finland Sosiaalisen Median Markkinoinnin Mittaamisen Suositus 1.0 1.11.2012 IAB Finland Sosiaalisen Median Markkinoinnin Mittaamisen Suositus 1.0 Tämän suosituksen tarkoitus on auttaa yrityksiä ja yhteisöjä laatimaan vertailukelpoisia mittauksia sosiaalisen median markkinointitoimenpiteitä

Lisätiedot

Ellimaija Ahonen Kouluttaja

Ellimaija Ahonen Kouluttaja LinkedInin käyttö työnhaussa Ellimaija Ahonen Kouluttaja Spring House Oy Kanssanne tänään Ellimaija Ahonen ü Koulutus- ja palveluliiketoiminta ü Kahlattuna Suomi ja Iso-Britannia Matkan varrella Työnhaku-

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohje 2018

Sosiaalisen median ohje 2018 Sosiaalisen median ohje 2018 Miten teet hyvän ja mielenkiintoisen somejulkaisun? Julkaisun tulee olla mielenkiintoinen ja sen tulee herättää lukijan kiinnostus Lisää julkaisuihin kuvia, videoita tai linkkejä.

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media laiset kuntapäättäjät ovat hieman kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa. Somettavien päättäjien määrä lisääntynyt. laiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Sähköisen markkinoinnin koulutusohjelma, Markkinointiviestinnän ammattitutkinto markkinointiassistentin osaamisala

Sähköisen markkinoinnin koulutusohjelma, Markkinointiviestinnän ammattitutkinto markkinointiassistentin osaamisala Sähköisen markkinoinnin koulutusohjelma, Markkinointiviestinnän ammattitutkinto markkinointiassistentin osaamisala 24.4.2018 14.5.2019 Oppilaitos: Ajankohta: Aikuiskoulutusosasto ja oppisopimustoimisto

Lisätiedot

Videotuotanto SOK:lla. Tehokas nettivideo 5.2.2015

Videotuotanto SOK:lla. Tehokas nettivideo 5.2.2015 Videotuotanto SOK:lla Tehokas nettivideo 5.2.2015 Viestintä ja yhteiskuntasuhteet +asiakasvuorovaikutus ja asiakasymmärrys Kai Ovaskainen Strateginen viestintä ja vaikuttaminen Kai Ovaskainen Monikanavainen

Lisätiedot

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti

Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti 2 4. 1 1. 2 0 1 6 Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti Hanna Repo, Asiakkuusjohtaja Risto Laine, Myyntijohtaja Otavamedia OMA Autamme asiakkaitamme luomaan merkityksellistä vuorovaikutusta

Lisätiedot

Sosiaalinen media kylätoimijoiden viestinnässä ja kylien markkinoinnissa

Sosiaalinen media kylätoimijoiden viestinnässä ja kylien markkinoinnissa Sosiaalinen media kylätoimijoiden viestinnässä ja kylien markkinoinnissa Auli Lepistö, 050 531 5093 Digiteekki Oy Säkylä Lännen kyläyhdistys 1 Sisältö Mitä on sosiaalinen media Sosiaalisen median työkaluja

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Uusmaalaiset kuntapäättäjät ovat kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, mutta ovat ahkeria somettajia Uusmaalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

SISÄLTÖMARKKINOINTI. Viestintää uusissa vaatteissa vai markkinointia vanhoissa vaatteissa? @MinnaPerila

SISÄLTÖMARKKINOINTI. Viestintää uusissa vaatteissa vai markkinointia vanhoissa vaatteissa? @MinnaPerila SISÄLTÖMARKKINOINTI Viestintää uusissa vaatteissa vai markkinointia vanhoissa vaatteissa? @MinnaPerila SISÄLTÖMARKKINOINTI JA NATIIVIMAINONTA OVAT NYT IN. MIKSI? Digitaalinen maailma antaa uusia reviirejä

Lisätiedot

@amkivi pointtiperille.com Facebookissa: Tiedon visualisointi. Lisää visuaalisuutta. viestijän työkalupakkiin

@amkivi pointtiperille.com Facebookissa: Tiedon visualisointi. Lisää visuaalisuutta. viestijän työkalupakkiin @amkivi pointtiperille.com Facebookissa: Tiedon visualisointi Lisää visuaalisuutta viestijän työkalupakkiin Miksi kertoa visuaalisesti? Lisää ymmärrystä Auttaa muistamaan On helpompi jakaa oma idea muille

Lisätiedot

Näin teet oman tilin!

Näin teet oman tilin! Twitter Näin teet oman tilin! Mene osoitteeseen https://twitter.com/, missä uuden tilin luominen alkaa syöttämällä oma nimi, sähköpostiosoite (Tili pitää vahvistaa eli olemassa oleva osoite) sekä salasana.

Lisätiedot