Miten ja mistä metsäenergiaa. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Miten ja mistä metsäenergiaa. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy"

Transkriptio

1 Miten ja mistä metsäenergiaa Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy

2 Vapo - konserni

3 Halkometsistä sahoille ja soille Vuonna 1945 Suomi lämmitettiin 7,5 miljoonalla kuutiolla halkoja, joita oli tekemässä miestä ja kuljettamassa hevosta. Tänä päivänä puu ja turve varmistaa sähkön ja kaukolämmön tuotannon Turve tuo lämpöä miljoonan suomalaisen arkeen.

4 Vapo tänään Vapo on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, Viro, Latvia, Liettua, Puola Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo Oy:n osakkeista 50,1 % ja Suomen Energiavarat Oy 49,9 %. Vapo-konsernin liikevaihto vuonna 2010 oli 720 milj. euroa ja henkilöstön määrä Soiden suojelu on tärkeää. Turveteollisuus käyttää suoalasta alle 1 prosenttia.

5 Vapon tuotteet Vapo Biopolttoaineet biopolttoaineet: energiaturve, puu, pelletit ja peltoenergia ympäristöturpeet laitevalmistus Vapo Timber Oy sahatavara Vapo Biolämpö paikallisilla biopolttoaineilla tuotettava, paikallinen ja alueellinen lämpö ja höyry Vapo Ympäristö Kekkilä, Mustankorkea Vapo-konsernin liiketoiminnan ja strategian kehitys Vapo-konsernin laatu-, työturvallisuusja ympäristötoiminnot 5 Turve työllistää.

6 Metsäenergia tänään

7 Suomalaiset haluavat lisää kotimaista energiaa Suomen nykyinen energiaomavaraisuus on vain 30 prosenttia sen pitäisi olla paljon suurempi. Myös EU peräänkuuluttaa energiaomavaraisuuden vahvistamista. Suomen omat energiaresurssit ovat merkittävät. Kestävän energiatulevaisuuden kannalta Suomi on rikas maa: meillä on mittavasti vesivoimaa, metsää, turvetta ja muuta bioenergiaa, maalämpöä ja tuulienergiaa sekä tulevaisuudessa myös aaltoenergiaa. 90 % suomalaisista kannattaakin kotimaisen energian lisäämistä.* * Taloustutkimus, syyskuu 2009

8 Puuenergian käyttöpaikat Inari Kittilä yli MWh MWh MWh MWh MWh MWh alle MWh Pello Tornio Haukipudas Oulu Salla Kemijärvi Rovaniemi Posio Suomussalmi Vaala Puolanka Hyrynsalmi Kestilä Ristijärvi Haapavesi Paltamo Kokkola Kajaani Pietarsaari Nivala Kärsämäki Sotkamo Haapajärvi Vieremä Nurmes Lieksa Pankakoski Ylistaro Pihtipudas Kuopio Juuka Outokumpu Alavus Jyväskylä Suonenjok Ilomantsi i Joensuu Leppävirta Seinäjoki Hankasalmi Rääkkylä Kaskinen Pieksämäki Kankaanpää Mänttä- Vilppula Savonlinna MikkeliJuva Padasjoki Tampere Pori Puumala Heinola Mäntyharju Simpele Rauma Urjala Lahti Iitti Kuusankoski Säkylä Forssa Turenki Myllykoski Somero Lohja Nurmijär vi

9 Energiaturpeen käyttöpaikat Ivalo Kittilä Salla Kemijärvi Ylitornio Rovaniemi Kemi Oulu yli MWh yli MWh MWh MWh MWh alle MWh Kajaani Haapavesi Kokkola Sotkamo Nurmes Pietarsaari Lapinlahti Lieksa Lapua Sorsasalo Kuopio Ilomantsi Seinäjoki Äänekoski Outokumpui Koskenkorva Joensuu Ähtäri Jyväskylä Varkaus Kankaanpää Jämsänkoski Pieksämäki Savonlinna Juva Kaanaa Mänttä Kaipola Mikkeli Tampere Heinola Pori Valkeakoski Simpele Rauma Myllykoski Lappeenranta Kuusankoski Kauttua Hämeenlinna Anjalankoski Forssa Kotka Kerava Salo

10 Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähkön tuotantoon käytetyt polttoaineet 100 % muu uusiutuvat 80 % turve 60 % maakaasu 40 % 20 % öljy kivihiili 0 % Lähde: Energiateollisuus

11 Kaukolämmön ja siihen liittyvän sähkön tuotantoon käytetyt polttoaineet polttoaine-energia yhteensä 57,8 TWh Uusiutuvat 14 % Öljy 7 % Muut 2 % Kivihiili 26 % Turve 16 % Maakaasu 35 % Lähde: Energiateollisuus

12 Lisää uusiutuvaa energiaa

13 Maailmanlaajuiset haasteet Energian riittävyyden varmistaminen Energiaomavaraisuuden ja paikallisen tuotannon lisääminen Uusiutuvien energialähteiden osuuden kasvattaminen

14 EU kannustaa uusiutuviin ja paikallisiin Energian tarve maailmanlaajuisesti on kasvussa väestönkasvun ja elintason nousun myötä. EU:n tavoite on lisätä merkittävästi paikallisten energiamuotojen ja uusiutuvan energian tuotantoa ja osuutta. Suomi on sitoutunut nostamaan uusiutuvan energian tuotantonsa nykyisestä 28 prosentista 38 prosenttiin.

15 Uusiutuvan energian lisäys Suomen primaarienergiana % Lisäys primaarienergiana 39,2 TWh ja lopullisena energiana 37,5 TWh 6 % 16 % Metsähake 48 % Tuulivoima Lämpöpumput 15 % Liikenteen biopolttoaineet Muut 15 % Muut = vesi, pelletti, jäte, pelto jne. 15

16

17 Kotimaisen polttoaineen saatavuus tulevaisuudessa PUU Suomen metsävarat mahdollistavat puun hyvän saatavuuden Tarvitaan energiapuun erilliskorjuuta Puun tarjonta markkinoille voi muodostua ongelmaksi Energiapuuta riittää, mikäli sitä saadaan markkinoille tasaisesti ja tuotantoketju saadaan kustannustehokkaaksi. TURVE Tarvitaan alan yhteisiä ponnisteluja luvallistettujen turvetuotantopinta-alojen pitämiseksi riittävällä tasolla - Jos turveteollisuus voisi hyödyntää 2 % Suomen suopinta-alasta, niin turvepolttoaineen saatavuus olisi turvattu nykykäyttötasolla pitkälle vuosisadan jälkipuoliskolle - Ei ole oikeasti luonnonsuojelukysymys vaan jotain muuta Turvetta riittää, mikäli turveteollisuus saa luvallistettua riittävät pinta-alat

18 Suomen soiden ja metsien kokonaisenergiasisältö verrattuna Norjan ja Pohjanmeren öljyn energiasisältöön TWh Turvevarat Puusto Öljy Suomi Norja Pohjanmeri Teknisesti käyttökelpoiset turvevarat Nyrönen, Klemetti/KP,

19

20 Suomen bioenergiapotentiaali, TWh 58100/13000 = nykyinen käyttö Turve, kasvu ja käyttö Turvevarat Metsähake Jätteet Puun pienkäyttö Peltoenergia Metsäteoll. jäteliemet Metsäteoll. puupolttoaineet Hakkuusäästö, runkopuu K.Mutka/KP

21 Pari faktaa puusta ja turpeesta

22 Seospoltto puu ja turve Turve vähentää kattilan likaantumista turpeen sisältämä rikki ja tuhka vähentävät kerrostumien muodostumista kattilaan ja siten myös nuohoustarvetta turve vähentää petihiekan agglomeroitumisriskiä ja vaihtotarvetta Lähteet: Leijupolttoteknologia: vihreää energiaa,vtt Paikalliset polttoaineet Suomen huoltovarmuuden perusta, VTT, Vapo

23 Seospoltto puu ja turve Turve vähentää kattilan korroosioriskiä turpeen sisältämä rikki sitoo puun poltossa muodostuvia korrodoivia alkaliklorideita alkalisulfaateiksi Lähteet: Leijupolttoteknologia: vihreää energiaa, VTT Biopolttoaineiden käyttö, ominaisuudet ja vertailu muihin polttoaineisiin, Eija Alakangas, VTT

24 Seospoltto puu ja turve Turve tasaa ja parantaa polttoaine-seoksen laatua sekä parantaa kattilan toimivuutta ja laitoksen käytettävyyttä kosteusvaihtelut tasoittuvat kuljettimien kapasiteetti täyden tehon tuottamiseksi riittää tehontuottokyky säilyy kattilan pysyessä puhtaampana petihiekan agglomeroitumis-riski alenee ja vaihtotarve vähenee Lähteet: Leijupolttoteknologia: vihreää energiaa, VTT Paikalliset polttoaineet Suomen huoltovarmuuden perusta, VTT, Vapo Biopolttoaineiden käyttö, ominaisuudet ja vertailu muihin polttoaineisiin, Eija Alakangas, VTT

25 Seospoltto puu ja turve mg/mj 1,8 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 Pienhiukkaspäästöt (PM2,5) leijukattilassa, m g/mj Puupolttoaineet Jyrsinturve Puupolttoaineet 70 % + jyrsinturve 30 % Seossuhteen %-osuudet energiamäärästä Turve vähentää puun polton pienhiukkaspäästöjä kun 30 % puupolttoaineesta *) korvataan turpeella leijukerrospoltossa, niin pienhiukkaspäästöt (PM 2,5 ) alenevat 1/3:n verran *) energiamäärästä Lähteet FINE/HIUKE, VTT Paikalliset polttoaineet Suomen huoltovarmuuden perusta, VTT, Vapo

26 4 Turpeen tuotanto ha Turpeen kasvu 6mlj. ha 3 Käyttö 3,28 milj. t Kertymä 3,44 milj. t 1 2 Turpeen energiakäyttö ja Soiden hiilensidonta ovat Tasapainossa Suomessa Mäkilä 2009

27 Turpeen ja kivihiilen vertailu Turve n v Kivihiili n v Kivihiili/ turve ikä = kertainen Turvekerrostuma voinut syntyä, kehittyä ja tuhoutua kertaa kivihiilen muodostumisaikana Normaali turvekerros hajoaa jatkuvasti hiljalleen metaaniksi ja vedeksi. * Turpeesta voi syntyä kivihiiltä vain mikäli turvekerrostuma hautautuu syvälle sedimenttien alle ja joutuu korkeaan lämpötilaan (ja paineeseen). * Vanhoja turpeita (yli v) tavataan vain tektonisilla alueilla, jossa turvekerrostuman pohja vajoaa ja suo kasvaa pinnalta uutta turvetta.

28 Turve vs. öljy/suomi vs. Norja SUOMEN TURVE- JA NORJAN ÖLJYNTUOTANNON ILMASTOVAIKUTUSTEN VERTAILU (2008) Suomessa esitetään turpeen käytöstä luopumista ilmastosyistä (mm. Suomen tiedeakatemia syksyllä 2010) Suomen turvetuotannon KHK -vaikutus: n. 8,5 milj. tco2/v Suomen kivihiilen käytön poltoaine KHK vaikutus n. 8,9 milj. tco2/v (ei sisällä louhinta-, jauhatus-, kuljetuspäästöjä) Suomen puuenenergian KHK vaikutus n. 32,5 milj. tco2/v Norjan öljyntuotannon KHK -vaikutus: n. 260 milj. tco2/v ( 2,4 milj. bar/pv ) Kukaan Norjassa ei ole esittänyt öljyntuotannon lopettamista, jotta maailma pelastuisi Norjassa tehdään öljyllä bisnestä, mutta Suomessa yritetään selvitä turpeella kylmistä talvista -

Toimenpiteitä vuoden 2020 bioenergiatavoitteen saavuttamiseksi. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy

Toimenpiteitä vuoden 2020 bioenergiatavoitteen saavuttamiseksi. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy Toimenpiteitä vuoden 2020 bioenergiatavoitteen saavuttamiseksi. Keski-Suomen Energiapäivä Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy Ilmastonmuutos Uusiutuvan energian osuus kokonaiskulutuksesta EUmaissa 2008

Lisätiedot

Puula Forum 6.7.2012. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy

Puula Forum 6.7.2012. Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy Puula Forum 6.7.2012 Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny Vapo Oy Öljyn hintakehitys Kaikki tuotantosuot parhaan vesienkäsittelyn piiriin vuoden 2014 loppuun mennessä (BAT) 14.7.2012 BAT= best available technique

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32 Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Markus Hassinen Liiketoimintajohtaja, Bioheat Metsäakatemian kurssi no.32 Vapon historia - Halkometsistä sahoille ja soille 18.4.2011 Vuonna 1945 Suomi

Lisätiedot

Turvetuotannon tarve 2020

Turvetuotannon tarve 2020 Turvetuotannon tarve 2020 Helsinki 21.1.2009 Jaakko Silpola toimitusjohtaja Turveteollisuusliitto ry Lintujärvi aiemmin turvetuotannossa olleella Rastunsuolla jaakko.silpola@turveteollisuusliitto.fi www.turveteollisuusliitto.fi

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo 15.6.2009 3.6.2009 Vapo tänään Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo Oy:n osakkeista

Lisätiedot

Riittääkö puuta kaikille?

Riittääkö puuta kaikille? Riittääkö puuta kaikille? EK-elinkeinopäivä Hämeenlinnassa 8.5.2007 Juha Poikola POHJOLAN VOIMA OY Pohjolan Voiman tuotantokapasiteetti 3400 MW lähes neljännes Suomen sähköntuotannosta henkilöstömäärä

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN?

TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN? TURPEEN JA PUUN YHTEISPOLTTO MIKSI NÄIN JA KUINKA KAUAN? Energiapäivät 4-5.2.2011 Perttu Lahtinen Pöyry Management Consulting Oy TURPEEN JA PUUPOLTTOAINEEN SEOSPOLTTO - POLTTOTEKNIIKKA Turpeen ja puun

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

Maakunnan uudet mahdollisuudet bioenergiassa

Maakunnan uudet mahdollisuudet bioenergiassa Maakunnan uudet mahdollisuudet bioenergiassa Keski-Suomen Energiapäivät 2011 2.2.2011 Päivi Peronius Keski-Suomen maakunnan merkittävät raaka-ainevarat Turve Teknisesti turvetuotantoon soveltuu 43 833

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Maailma tarvitsee bioenergiaa

Maailma tarvitsee bioenergiaa Maailma tarvitsee bioenergiaa Turpeen ja puun tulevaisuuden näkymät Punkalaidun 15.3.2014 Pasi Rantonen Vapo tänään Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Latvia, Puola Suomen valtio omistaa

Lisätiedot

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat Martti Flyktman, VTT martti.flyktman@vtt.fi Puh. 040 546 0937 10.10.2013 Martti Flyktman 1 Sisältö Suomen energian kokonaiskulutus Suomen puupolttoaineiden käyttö ja

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821. Oikeusministeriön asetus. N:o 819 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2009 N:o 819 821 SISÄLLYS N:o Sivu 819 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä ja oikeusaputoimistojen toimipaikoista... 4661 820

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 74/2018 M 1 (18) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2018 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen Turpeen energiakäytön näkymiä Jyväskylä 14.11.27 Satu Helynen Sisältö Turpeen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä Turveteollisuusliitolle Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 22 mennessä

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw)

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw) 382 Liite TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus (MHz) ERP (kw) Anjalankoski,

Lisätiedot

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma Johtaja Jorma Tolonen Metsäkeskus Kainuu Projektipäällikkö Cemis-Oulu Sivu 1 9.12.2011 Esityksen sisältö Kainuun bioenergiaohjelma

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 341. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2008 SISÄLLYS N:o Sivu 341 Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen

Lisätiedot

Soiden hiilivarastojen kehitys

Soiden hiilivarastojen kehitys Soiden hiilivarastojen kehitys, GTK Toimiva suoluonto Ympäristöakatemian kenttäseminaari 2.-3.9.2013 Sisältö: Suomen luonnon hiilivarastoista Soiden kasvu ja hiilen varastoituminen jääkauden jälkeisenä

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2018

Yhdistysluettelo 2018 Yhdistysluettelo 2018 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2018 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 38 1 ANJALANKOSKEN KVT RY 117

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

RATAOMAISUUDEN JAKO ALUEISIIN JA RATAOSIIN

RATAOMAISUUDEN JAKO ALUEISIIN JA RATAOSIIN 1 (5) ALUE 1 Uusimaa 1101 Helsinki (Pasila) sis. Pasilan henkilöaseman laiturialueet 1102 (Pasila) (Riihimäki) 1103 (Riihimäki) (Lahti) 1104 (Pasila) Kirkkonummi 1105 (Huopalahti) Vantaankoski (Havukoski)

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

Puuperusteisten energiateknologioiden kehitysnäkymät. Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa seminaari Suomenlinna 25.3.2010 Tuula Mäkinen, VTT

Puuperusteisten energiateknologioiden kehitysnäkymät. Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa seminaari Suomenlinna 25.3.2010 Tuula Mäkinen, VTT Puuperusteisten energiateknologioiden kehitysnäkymät Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa seminaari Suomenlinna 25.3.2010 Tuula Mäkinen, VTT 2 Bioenergian nykykäyttö 2008 Uusiutuvaa energiaa 25 % kokonaisenergian

Lisätiedot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä Suomen metsäkeskus 6.2.2017 Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä 1.1.-31.12.2016 Välisumma (näkyvät rivit yhteensä) 6 368 727 495 110 66 060 Kunnostusojitus ja suometsänhoito Metsätien

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka:

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen. 1. Palveluja tuottava toimipaikka: Ilmoitus 1 (5) 02.10.2017 Coronaria Kuntoutus Oy c/o Cor Group Oy Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 2646026-7 ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottajan toimipaikan lopettaminen Coronaria

Lisätiedot

Ajokorttitoimivallan siirto

Ajokorttitoimivallan siirto Ajokorttitoimivallan siirto Tieliikenteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Kimmo Pylväs Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Tosi pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Talousvaliokunta Maiju Westergren

Talousvaliokunta Maiju Westergren Talousvaliokunta 19.4.2018 Maiju Westergren KOHTI ILMASTONEUTRAALIA ENERGIANTUOTANTOA TAVOITE 1. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen Uusiutuvan ja päästöttömän energian osuuden kasvattaminen Kivihiilen

Lisätiedot

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla 1 Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla Vaskiluodon Voima Oy:n käyttökohteet Kaasutuslaitos Vaskiluotoon, korvaa kivihiiltä Puupohjaisten polttoaineiden nykykäyttö suhteessa potentiaaliin Puuenergian

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä oikeusaputoimistojen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista

Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä oikeusaputoimistojen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista LUONNOS 19.5.2011 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä oikeusaputoimistojen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista Oikeusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion oikeusaputoimistoista

Lisätiedot

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö

Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Case Oulun Energia: Lähienergian hyötykäyttö Juhani Järvelä Oulun Energia -konserni Henkilötiedot Nimi: Nykyinen toimi: Työura: Juhani Järvelä Toimitusjohtaja Oulun Energia -konserni Lääketeollisuus Helsinki,

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Radio Taajuuskokonaisuudet

Radio Taajuuskokonaisuudet Radio 2020 Taajuuskokonaisuudet Vaihtoehdot 2020-kierrokselle Vaihtoehto 1: Nykymalli Nykyiset kokonaisuudet Tekniset optimoinnit: Täydet päällekkäisyydet poistettu Vaihtoehto 2: Muokattu malli Valtakunnalliset

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2015

Lomakyytien aikataulut 2015 Lomakyytien aikataulut 2015 päivitetty 6.7.2015 / Alik Hotti VMTK Reitti 3B Pyhäntä th 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th 17:35 17:35 20:10 20:10 Sievi th 17:50

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014

KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KESTÄVÄ METSÄENERGIA -SEMINAARI 18.11.2014 KÄYTTÖPAIKKAMURSKA JA METSÄENERGIAN TOIMITUSLOGISTIIKKA Hankintainsinööri Esa Koskiniemi EPV Energia Oy EPV Energia Oy 19.11.2014 1 Vaskiluodon Voima Oy FINLAND

Lisätiedot

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 70/2014 M 1 (27) Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019 Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012

Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012 Energiaturpeen käyttö GTK:n turvetutkimukset 70 vuotta seminaari Esa Lindholm, Bioenergia ry, 28.11.2012 Energiaturpeen käyttäjistä Kysyntä ja tarjonta Tulevaisuus Energiaturpeen käyttäjistä Turpeen energiakäyttö

Lisätiedot

KUIVAN LAATUHAKKEEN 11.11.2013

KUIVAN LAATUHAKKEEN 11.11.2013 KUIVAN LAATUHAKKEEN MARKKINAT 11.11.2013 KUIVA LAATUHAKE Kuiva laatuhake tehdään metsähakkeesta, joka kuivataan hyödyntämällä Oulussa olevien suurten teollisuuslaitosten hukkalämpöjä ja varastoidaan erillisessä

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien 2011-2013 keskiarvoja, ikävakioitu Kuntakoodi Kunta Aivoverisuoni-indeksi Dementiaindeksi Mielenterveysindeksi 020 Akaa 96,1

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe

- IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe La Su + IC 43 Helsinki asema Oulu asema 7:30:00 14:08:00 Ma Ti Ke To Pe - AE 30 Pietari_(Finljandski) Helsinki asema 5:40:00 9:16:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 31 Helsinki asema Moskova_(Leningradski) 17:52:00 7:25:00 Ma Ti Ke To Pe La Su - PVV 32 Moskova_(Leningradski) Helsinki

Lisätiedot

Metsäenergian asema suhteessa muihin energiamuotoihin: Ekonomistin näkökulma

Metsäenergian asema suhteessa muihin energiamuotoihin: Ekonomistin näkökulma Metsäenergian asema suhteessa muihin energiamuotoihin: Ekonomistin näkökulma Jussi Lintunen (Luke) Puuta vai jotain muuta Johdantoa Energiaa on monenlaista: Sähkö, lämpö, jalostetut polttoaineet ja polttonesteet

Lisätiedot

Metsäsektorin yhteistyötä tarvitaan. Kansallinen metsäohjelma Metso-ohjelman käynnistys ja toteutus Maakuntakaavoituksen seuranta

Metsäsektorin yhteistyötä tarvitaan. Kansallinen metsäohjelma Metso-ohjelman käynnistys ja toteutus Maakuntakaavoituksen seuranta Metsäsektorin yhteistyötä tarvitaan Kansallinen metsäohjelma Metso-ohjelman käynnistys ja toteutus Maakuntakaavoituksen seuranta 1 Kansallinen metsäohjelma, KMO 1. Metsäteollisuudella kasvumahdollisuuksia

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan toimialapäivät Noormarkku 31.3.2011 Ylitarkastaja Aimo Aalto Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 066 Jyty

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 066 Jyty Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 066 Jyty Hämeenlinna ry 1,32% 103 Jyty Juuka-Valtimo ry 1,32%

Lisätiedot

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti liittotunnus 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% Jyty Hangö Hanko

Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti liittotunnus 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% Jyty Hangö Hanko Jäsenmaksu 2018 Yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti liittotunnus 021 Jyty Espoon Seutu ry, Jyty Esbo Nejden rf 1,32% 651 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,32% 651 066 Jyty Hämeenlinna ry 1,32% 651 103 Jyty

Lisätiedot

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Agenda 1. Johdanto 2. Energian kokonaiskulutus ja hankinta 3. Sähkön kulutus ja hankinta 4. Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali Raimo Lovio Aalto-yliopisto

Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali Raimo Lovio Aalto-yliopisto Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali 2020-2030 14.3.2019 Raimo Lovio Aalto-yliopisto Potentiaalista toteutukseen Potentiaalia on paljon ja pakko ottaa käyttöön, koska fossiilisesta energiasta luovuttava

Lisätiedot

Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys

Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys Turve : fossiilinen vai uusiutuva - iäisyyskysymys TURVE ENERGIANA SUOMESSA 03. 06. 1997 Valtioneuvoston energiapoliittinen selonteko 15. 03. 2001 Valtioneuvoston energia- ja ilmastopoliittinen selonteko

Lisätiedot

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011 TUULIVOIMATUET Urpo Hassinen 10.6.2011 UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITEPAKETTI EU edellyttää Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden energian loppukäytöstä 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä Energian loppukulutus

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2009 2016 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017 Päästölaskennan sektorit Kuluttajien sähkönkulutus Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Tieliikenne

Lisätiedot

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik Johdatus työpajaan Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik 14.9.2016 Bioenergian osuus Suomen energiantuotannosta 2015 Puupolttoaineiden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta

Lisätiedot

Kainuun bioenergiaohjelma 2006-2010 KAIBIO. Timo Karjalainen Joensuu 12.12.2006

Kainuun bioenergiaohjelma 2006-2010 KAIBIO. Timo Karjalainen Joensuu 12.12.2006 KAIBIO Timo Karjalainen Joensuu 12.12.2006 Bioenergiaohjelman lähtötilanne Kainuun puuenergiaohjelma 1999-2006 Ohjelmatyön toteutus Kainuun Etu Oy (hallinnoija) Ohjelman laatija Kajaanin yliopistokeskus

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Anne Herneoja liikennejohtaja Puutavaran rautatiekuljetusten kehittäminen 17.4.2007 Metsäteho Oy 17.4.2007 Anne Herneoja 1 Ratahallintokeskus vastaa Suomen rataverkosta

Lisätiedot

Nordean MS Lync ratkaisu

Nordean MS Lync ratkaisu Nordean MS Lync ratkaisu Miksi yhdistetty viestintäratkaisu Miten matka on edennyt Puheratkaisut Käytön laajuus Kokemuksia & tulevaisuuden odotuksia Olli Mäenpää (olli.maenpaa@nordea.com) Collaboration

Lisätiedot

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011 TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA Urpo Hassinen 25.2.2011 www.biomas.fi UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ KOKO ENERGIANTUOTANNOSTA 2005 JA TAVOITTEET 2020 % 70 60 50 40 30 20 10 0 Eurooppa Suomi Pohjois-

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

Kuntien energiaratkaisut - ilmastotalkoilla uutta yrittäjyyttä

Kuntien energiaratkaisut - ilmastotalkoilla uutta yrittäjyyttä Kuntien energiaratkaisut - ilmastotalkoilla uutta yrittäjyyttä Suomen yrittäjät: Kunnallisjohdon seminaari 19. - 20.5.2009 Tallinna, Hotelli Viru Simo Jaakkola, varatoimitusjohtaja Koneyrittäjien liitto

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

Lomakyytien aikataulut 2017

Lomakyytien aikataulut 2017 Lomakyytien aikataulut 2017 päivitetty 28.11.2016 / Alik. Kokko, VMTK Reitti 3B Pyhäntä tienristeys 28/88 16:25 16:25 21:25 21:25 Kärsämäki Neste 16:50 16:50 21:00 21:00 Nivala Neste th/liikenneympyrä

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019 2 henkeä, 3 henkeä, 4 henkeä, Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508

Lisätiedot

Metsähallitus Metsätalous Oy MH 309/2017. Istutus- ja taimikonhoitopalveluiden hankinta alkaen 2017 keväthankinta

Metsähallitus Metsätalous Oy MH 309/2017. Istutus- ja taimikonhoitopalveluiden hankinta alkaen 2017 keväthankinta Metsähallitus Metsätalous Oy MH 309/2017 Istutus- ja taimikonhoitopalveluiden hankinta alkaen 2017 keväthankinta Valitut toimittajat valintaperusteena hankintaerän tai vaihtoehtoisten erien halvin kokonaishinta

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691 96 Enonkoski 432 562

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018 Yksin asuva, kohden Akaa 522 600 686 785 96 Alajärvi 465 560 657 710 96 Alavieska 444 485 621 631 96 Alavus 420 500 594 725 96 Asikkala 479 601 710 801 96 Askola 464 604 737 805 96 Aura 457 508 623 691

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 Nimi Osoite 7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi Iso 2488 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com.

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com. Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com. Kohdetuote Kohdekaupunki Kohdepostinumero energiavaraaja HELSINKI 00660 energiavaraaja HELSINKI 00690 energiavaraaja

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 18.11.214 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

N:o 453. Valtioneuvoston asetus

N:o 453. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä kesäkuuta 2009 N:o 453 455 SISÄLLYS N:o Sivu 453 Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan

Lisätiedot

KOHTAAVATKO METSÄENERGIAN KYSYNTÄ JA TARJONTA SATAKUNNASSA. Mikko Höykinpuro Vapo Oy 12.1.2012

KOHTAAVATKO METSÄENERGIAN KYSYNTÄ JA TARJONTA SATAKUNNASSA. Mikko Höykinpuro Vapo Oy 12.1.2012 KOHTAAVATKO METSÄENERGIAN KYSYNTÄ JA TARJONTA SATAKUNNASSA Mikko Höykinpuro Vapo Oy 12.1.2012 Metsähakkeen alueellinen saatavuus Päätehakkuiden latvusmassa Päätehakkuiden kuusen kannot Nuorten metsien

Lisätiedot