Malmin kirkko. Kevät 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Malmin kirkko. Kevät 2015"

Transkriptio

1 Malmin kirkko Kevät 2015

2 Malmin kirkon tiloja voidaan varata kirkollisiin toimituksiin päivystävältä papilta kirkkoherranviraston aukioloaikoina (kts. yhteystiedot takakannessa) p Kuva Hannu Ala-Hakola Valoa näkyvissä Vuodenaikoja piisaa. Onneksi valoa on kuitenkin näkyvissä. Suomessa on se hyvä puoli, että vuodenajat ovat erilaisia. Kun joulukuussa katsoin ulos metsään, näin aika paljon pimeyttä ja jopa synkeyteen aihetta antavia merkkejä. Valon vähyys ankeuttaa usein. On mustaa ja pimeää. Vaan kuinka kävikään jouluna. Vuoden pimeimpänä aikana Malmin kirkolla sytytettiin jouluvalot, alttarille kuusi kynttilää. Alttarilta lähtee aina eteenpäin valo, joka kertoo Jumalan rakkaudesta. Tuo valkeus vain kasvaa ja kasvaa, kun annamme Jumalan kevään hiljalleen sulattaa joskus routaista sisintämme. Alttarilta lähtevä valo on joskus aivan huikaiseva. Tule tutustumaan. Timo Ahoinpelto 2

3 Viikko-ohjelma SUNNUNTAI Messu tai sanajumalanpalvelus klo 10 Konsertti tai muu musiikkitilaisuus klo 18 TIISTAI Omaishoitajien ryhmä parittomina viikkoina klo 9.30, alk Parkinson-kerho kerran kuukaudessa klo 17 Kuurojen raamattupiiri kerran kuukaudessa klo 17 Miesten laulu- ja rukouspiiri parillisina viikkoina klo 19, alk KESKIVIIKKO Eläkeläisten iltapäivä klo 13, alk Musiikkimatinea kerran kuukaudessa klo 13 Viikkomessu kerran kuukaudessa klo 18 Sanan ja rukouksen ilta kerran kuukaudessa klo TORSTAI Soppakirkko kerran kuukaudessa klo 13 Päiväraamattupiiri klo 14, alk Lähetyspiiri parillisina viikkoina klo 17, alk Kirjoittajapiiri parittomina viikkoina klo 18, alk MAANANTAI Yhdessä enemmän parittomina viikkoina klo 13, alk Ryhmä mielenterveyskuntoutujille Näkövammaisten kerho parittomina viikkoina klo 14, alk Kuorokoulu klo 17.00, alk Missiokuoro klo 17.30, alk Rukoile kiittäen -ryhmä klo 18, alk Malmin Martat parillisina viikkoina klo 18 Kantaattikuoro klo 18.30, alk Gideonit klo kerran kuukaudessa PERJANTAI Lahjoitusleivän jako klo 9 Musiikkileikkikouluryhmät klo 9.30, alk Perhekahvila klo 9.30, alk LAUANTAI Matkailuilta kerran kuukaudessa klo 18 3

4 Messut ja juhla-aikojen jumalanpalvelukset Sunnuntaisin klo sunnuntai loppiaisesta Kasteen lahja su Anita Olli, Timo Ahoinpelto, Heikki Poutanen 2. sunnuntai loppiaisesta Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa Uusien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden tehtävään siunaaminen su Pertti Simola, Pirkko Poisuo, Joona Mikkola, Anita Olli, Heikki Poutanen. Kirkkokahvit 3. sunnuntai loppiaisesta Jeesus herättää uskon su Timo Ahoinpelto, Anita Olli, Heikki Poutanen 3. sunnuntai ennen paastonaikaa (Septuagesima) Ansaitsematon armo Yhteisvastuukeräyksen avajaiset su 1.2. Joona Mikkola, Anita Olli, Saara Menezes, Kaisa Moilanen, Heikki Poutanen. Kirkkokahvit yhteisvastuun hyväksi Kynttilänpäivä Kristus, Jumalan kirkkauden säteily su 8.2. Joona Mikkola, Timo Ahoinpelto, Heikki Poutanen Laskiaissunnuntai Perhemessu su Anita Olli, Pirkkko Poisuo, Marja Kyllönen ja muskarilaiset, Heikki Poutanen. Lämmin keitto (soppatykki) ja mehu Tuhkakeskiviikon messu Katumus ja paasto ke klo 19 Timo Ahoinpelto, Pirkko Poisuo, Heikki Poutanen 1. paastonajan sunnuntai Jeesus, kiusausten voittaja su Pirkko Poisuo, Timo Ahoinpelto, Heikki Poutanen 2. paastonajan sunnuntai Rukous ja usko Herättäjän kirkkopyhä su 1.3. Samuli Korkalainen, Pirkko Poisuo, Heikki Poutanen. Messun jälkeen kirkkokahvit ja seurat 3. paastonajan sunnuntai Aholansaaren konfirmaatio su 8.3. Antti Ylinen, Katja Muranen, Lissu Elenius, Kaisu Rauhamaa 4. paastonajan sunnuntai Elämän leipä Rippikoulusunnuntai su Pirkko Poisuo, Joona Mikkola, Heidi Granström, Anni Kuivala, Outi Aro-Heinilä. Kirkkomehut Marian ilmestyspäivä Herran palvelijatar su Pertti Simola, Joona Mikkola, Pirkko Poisuo, Timo Ahoinpelto; Malmin

5 kantaattikuoro, joht. Heikki Poutanen. Messun jälkeen suntio Pirkko Jantusen eläkkeellelähtöjuhla Palmusunnuntai Perhemessu su Joona Mikkola, Anita Olli, päiväkerholaiset, Heikki Poutanen. Kirkkokahvit ja mehut Hiljaisen viikon maanantai Jeesus Getsemanessa ma klo 19 Antti Ylinen, Heikki Poutanen Hiljaisen viikon tiistai Seppo Pänkäläisen Passio ti klo 19 Phonic-kuoro, Tapanilan kantaattikuoro, joht. Lenne Mitt; Merja Wirkkala, laulu Hiljaisen viikon keskiviikko Joseph Haydn: Seitsemän sanaa ristillä ke 1.4. klo 19 Alexander-kvartetti Kiirastorstai Pyhä ehtoollinen to 2.4. klo 19 Pirkko Poisuo, Timo Ahoinpelto, Anita Olli, Heikki Poutanen Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Jumalan Karitsa pe 3.4. klo 10 Martta Paijola, Joona Mikkola, Malmin kantaattikuoro, joht. Heikki Poutanen Pääsiäispäivä Kristus on ylösnoussut! su 5.4. Timo Ahoinpelto, Joona Mikkola, Pirkko Poisuo, Anita Olli, Heikki Poutanen 2. pääsiäispäivä Ylösnousseen kohtaaminen ma 6.4. klo 10 Jukka Holopainen, Pirkko Poisuo, Paula Närhi, Laura-Elina Koivisto, Heikki Poutanen, Elina Tofferi. Kirkkokahvit 1. sunnuntai pääsiäisestä Ylösnousseen todistajia su Timo Ahoinpelto, Joona Mikkola, Kaisu Rauhamaa 2. sunnuntai pääsiäisestä Hyvä Paimen Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä su Liturgi Jukka Holopainen, Heikki Poutanen. Kirkkokahvit ja seurat 3. sunnuntai pääsiäisestä Jumalan kansan koti-ikävä su Joona Mikkola, Antti Ylinen, Outi Aro-Heinilä 4. sunnuntai pääsiäisestä Iltarippikoulun konfirmaatio su 3.5. Aino Poutanen, Jenni Tuulensuu, Merja Wirkkala 5. sunnuntai pääsiäisestä Rukoussunnuntai Timo Ahoinpelto, Joona Mikkola. Äitienpäivän kakkukahvit Helatorstai Isosten siunaaminen to klo 10 Nuoriso- ja rippikoulutyön papit ja nuorisotyönohjaajat. Kakkukahvit 6. sunnuntai pääsiäisestä Pyhän Hengen odotus su Pertti Simola, Pirjo Kettu Helluntaipäivä Pyhän Hengen vuodattaminen su Anita Olli, Pirjo Kettu Pyhän Kolminaisuuden päivä Salattu Jumala Suvivirren sunnuntai su Pirkko Poisuo, Antti Ylinen Kirkkokahvit 5

6 Kuva Hannu Ala-Hakola 6

7 Musiikkitilaisuudet Malmin kirkossa klo Lajos Bardos: Missa tertia Malmin kantaattikuoro, joht. Heikki Poutanen; lit. Joona Mikkola Konsertti Outi Aro-Heinilä, urut Messu Munkkivuoren liturginen ensemble; Tuomo Nuorvasuo, liturgia; Harri Kerko, Atte Tenkanen ja Senni Valtonen, musiikki 1.2. Nelson Mandelan muistokonsertti Sauli Tiilikainen, laulu; Juha Kandolin, lausunta. Ohjelma 10 euroa 8.2. Konsertti Duo Lempeä; Johanna Sientola, laulu; Marine Niittymäki, piano Konsertti Jorma Liimatta, sello; Juha Salmesvuori, urut Konsertti Seeli Toivio, sello; Kirill Kozlovsky, piano 1.3. Konsertti Hanna Virtanen, urut 8.3. Konsertti Outi Aro-Heinilä, urut Konsertti Pekka Haahti, sello; Ilkka Teerijoki, klarinetti; Kimmo Salonen, piano Konsertti Outi Aro-Heinilä, laulu; Kaj Ekman, piano Konsertti Marjukka Andersson, urut 5.4. ei konserttia Kansainvälinen Gospelmessu Malmin kantaattikuoro ja Missio-kuoro, joht. Heikki Poutanen; lit. Jenni Tuulensuu Konsertti Outi Aro-Heinilä, urut Konsertti Koilliskuoro, Malmin kantaattikuoro ja Missio-kuoro, joht. Heikki Poutanen 3.5. Konsertti Stephen Evans, urut Konsertti Mathias Sandell, urut Konsertti Hanna Virtanen, urut Konsertti Janne Lehtinen, kitara Konsertti Timo Olli, urut 7

8 Muita konsertteja Ti klo 19 Seppo Pänkäläisen Passio Phonic -kuoro; Tapanilan kantaattikuoro, joht. Lenne Mitt; Merja Wirkkala, laulu Ke 1.4. klo 19 Joseph Haydn: Seitsemän sanaa ristillä Alexander-kvartetti Pe 3.4. klo 15 Pergolesi: Stabat mater Laura Pyrrö ja Katriina Pyrrö, laulu; Alexander-kvartetti; Heikki Poutanen, urut Ma klo 18 Veteraanipäivän konsertti Järjestää Lions Club Malmittaret Ke klo 18 Konsertti Pohjois-Helsingin musiikkiopisto Musiikkimatineat klo 13 Ke Mia Margareta Isaksson, piano Ke Heikki Poutanen, laulu; Kaisu Rauhamaa, piano Ke Elina Tofferi, laulu; Heikki Poutanen, urut Ke Heikki Poutanen, urut Ke Mia Margareta Isaksson, piano Kuorot Kuorokoulu vasta-alkajille maanantaisin alk klo 17 Kuorokoulussa käydään läpi kuorolaulun perusasioita: äänenmuodostusharjoituksia ja helppoa säveltapailua sekä opetellaan lauluja. Kuorokoulu on ilmainen, ja ohjaajana toimii kanttori Heikki Poutanen. Kuorokoulusta on luontevaa siirtyä laulajaksi muihin kuoroihin. Missiokuoro Kuoron harjoitukset maanantaisin klo alk Kantaattikuoro Kuoron harjoitukset maanantaisin klo alk Tiedustelut ja ilmoittautuminen kanttori Heikki Poutanen p

9 Sanan ja rukouksen äärellä Raamatturyhmät ja rukouspiirit RUKOILE KIITTÄEN -RYHMÄ maanantaisin alk klo 18 KUUROJEN RAAMATTU- JA KESKUSTELUPIIRI tiistaisin 20.1., 17.2., ja klo 17 PÄIVÄRAAMATTU- PIIRI torstaisin alk klo 14 ÄITIRAAMIS RAAMATTU- JA KESKUSTELUPIIRI ÄIDEILLE torstaisin 8.1., 5.2., 5.3. ja 9.4. klo Mehu- ja teetarjoilu. Lastenhoito järjestetty. LÄHETYSPIIRI joka toinen torstai alk klo 17 Viikkomessut keskiviikkoisin klo , 11.2., 11.3., ja Messun jälkeen välittömästi on Sanan ja rukouksen ilta. Hiljaisuuden retriitti Bergvikin kartanossa Ohjaajina pastori Anita Olli ja kanttori Heikki Poutanen. Tiedustelut ja ilmoittautuminen Heikki Poutanen p Sururyhmät Kevätkaudella 2015 kokoontuu kaksi sururyhmää. Sururyhmä Malmin kirkolla (Kunnantie 1, Helsinki) klo keskiviikkona 21.1., 28.1., ja sekä tiistaina Ryhmän ohjaajina ovat pastori Esko M. Laine ja diakoniatyöntekijä Kaisa Moilanen. Sururyhmä Pihlajamäen kirkolla (Liusketie 1, Helsinki) klo tiistaina 3.3., 17.3., 31.3., 21.4., 5.5. ja Ryhmän ohjaajina ovat pastorit Paula Närhi ja Jukka Holopainen. Ryhmiin ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon p

10 Kutomakerho Malmin piirin kutomakerho (kangaspuilla) kokoontuu Pukinmäessä (Säterinportti 1). Tiedustelut suntio Helena Meriläinen p Matkailuillat lauantaisin klo 18: Mervi Kannelniemi: Bryssel Kreikka Antti Ylinen: Elokuva Sisilian matkasta Esko Laine: Syntymäpäivät Rio de la Platalla Tied. Antti Ylinen, p AIKUISRIPPIKOULU VIIKIN KIRKOLLA Agronominkatu 5, Helsinki la klo 11 17, su klo ja la klo Konfirmaatio on su klo 14. Rippikoulun opettajina ovat pastorit Timo Ahoinpelto ja Outi Lantto. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon p Hiihtoretki Lappiin Saariselälle pääsiäisenä Retken kokonaishinta on 680 / aikuinen. Hintaan sisältyvät lennot, majoittuminen Hotelli Riekonlinnassa, aamupalat ja illalliset sekä sauna. Käytössä on omien hiihtovälineiden huoltorakennus; hiihtovälineitä voi myös vuokrata. Paikkoja on 20. Tiedustelut Antti Ylinen p tai antti.ylinen@evl.fi Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon p Uusi kirjoittajapiiri! Malmin kirkolla alkaa kokoontua uusi KIRJOITTAJAPIIRI kahdesti kuussa klo Ryhmässä voit kirjoittaa käsin paperille tai tietokoneellasi. Ryhmän ohjaajana on äidinkielen opettaja Kirsi Marja Alatalo, p (tiedustelut). Kokoontumispäivät ovat 15.1., 29.1., 12.2., 26.2, 12.3., 26.3., 9.4., ja

11 Perheet ja lapset Malmin rastit la klo Malmilaisten toimijoiden yhteisessä tapahtumassa yksi rastipiste on Malmin kirkolla. Tarjolla hengellisen ja urkumusiikin helmiä, kertomuksia kirkosta (alkavat tasatunnein ja puolelta) ja kuumaa mehua. Perhekahvila Musiikkileikkikoulun yhteydessä perjantaisin klo alk Tiedustelut Anita Olli p MUSIIKKI- LEIKKIKOULU MUSKARIT Perjantaisin klo 9 12 alk Tied. Heikki Poutanen p PÄIVÄKERHOISTA JA ILTAPÄIVÄ- KERHOISTA tietoa antaa lapsityönohjaaja Marianne Hapsal p Perhemessu on erityisesti lapsiperheille tarkoitettu jumalanpalvelus. Kevätkauden perhemessut ovat klo 10 ja klo

12 Varhaisnuorisotyö Koululaisille ja varhaisnuorille järjestetään erilaisia kerhoja ja leirejä. Kerhot ovat maksuttomia. Tiedustelut varhaisnuorisotyönohjaaja Anni Kuivala p tai Rippikoulu- ja nuorisotyö Malmin seurakunnan nuorisotyön toimipiste on Ala-Malmilla, Malmin seurakuntatalo (TALO), Pekanraitti 16, Helsinki. Nuorisotyöhön kuuluvat rippikoulun jälkeinen isoskoulutus, leirit, retket, nuorten illat, messut sekä erilaiset tapahtumat. Toimintaan ovat tervetulleita kaikki rippikouluikäiset ja sitä vanhemmat nuoret. Rippikoulutyön tiedustelut nuorisotyönohjaaja Heidi Granström p tai pastori Jenni Tuulensuu p

13 Varhaisnuorten ja nuorten omat nettisivut löytyvät osoitteesta www. mestat.fi. Kuva Sirkka Wallin 13

14 Diakoniatyö Diakoniatyöntekijälle voi varata henkilökohtaisen käyntiajan. Elämän erilaisissa solmukohdissa ratkaisuja etsitään yhdessä. Diakoniatyön ajanvarauspäivystykset ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo Aika diakoniatyöntekijälle varataan joko puhelimitse p tai käymällä paikan päällä Malmin diakoniatoimistossa, os. Kunnantie 1, Helsinki. Lahjoitusleivän jako kirkon aulassa perjantaisin klo 9 Soppakirkot kerran kuussa torstaisin 22.1., 26.2, 26.3., ja Ateria on maksuton, ja sen alussa on pieni hartaus. Eläkeläisten iltapäivä keskiviikkoisin alk klo 13 Näkövammaisten kerho joka toinen maanantai alk klo 14 Vanhemman väen hiljaisen viikon messu ke 1.4. klo 13 Kirkkokahvit Vanhusten virkistyspäivä ke klo Tarkemmat tiedot Kirkko ja kaupunki -lehdessä. 14

15 Malmin seurakunnan eri työaloista vastaavat Kirkkoherra Pertti Simola, p Tiedottaja Tuila Huomo, p Seurakuntasihteeri Riitta Maatiala p Pääsuntio Arja Käkelä, p Kirkkomusiikki Heikki Poutanen, p Diakoniatyö vs. Elina Leppihalme, p Lähetystyö Minna-Sisko Mäkinen, p Lapsityö Marianne Hapsal, p Varhaisnuorisotyö Taimi Siipilehto-Kuisma, p Nuorisotyö Minna Karas, p Rippikoulutyö Jenni Tuulensuu, p Perhetyö Joona Mikkola, p Sähköposti: Kirkkoherranvirasto p Kunnantie 1, Helsinki ma ti ja to pe klo 9 15, ke klo 9 17 malmi.srk@evl.fi Päivystävä pappi p viraston aukioloaikoina. Tästä numerosta varataan mm. kasteet, vihkimiset ja hautaan siunaamiset. Virkatodistukset ja sukuselvitykset saa Keskusrekisteristä, p

16 Malmin kirkon työntekijät Papit kappalainen Pirkko Poisuo, p pastori Timo Ahoinpelto, p pastori Joona Mikkola, p pastori Anita Olli, p Kanttori Heikki Poutanen, p Diakoniatyö diakoniatyöntekijä Saara Menezes, p vs. diakoniatyöntekijä Kaisa Moilanen, p Varhaisnuoriso- ja nuorisotyö varhaisnuorisotyönohjaaja Anni Kuivala p nuorisotyönohjaaja Heidi Granström p Lapsityö lastenohjaaja Maija Kaseva-Herranen p lastenohjaaja Leena Hilvonen p Suntiot P Pirkko Jantunen, Yan Ming Li, Raija Suppula, Terttu Tiihonen Sähköposti: Malmin kirkko Kunnantie 1, Helsinki Malmin seurakuntatalo Pekanraitti 16, Helsinki Seurakuntapiirin ajankohtaiset ilmoitukset ovat luettavissa Kirkko ja kaupunki -lehdessä. Seurakunta internetissä: (Nuorten toiminta) Kuva: Sirkka Wallin Kannen kuva: Sirkka Wallin

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Malmin kirkko. Kevät 2016

Malmin kirkko. Kevät 2016 Malmin kirkko Kevät 2016 Kuva: Harri Hemmilä Sinulle kiitos Sinulle kiitos, Isä maan ja taivaan, on nimes suuri, pyhä, kallis aivan. ja armosi on vakaa, määrätön, taivaankin tähtein yli ääretön, ääretön.

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Malmin kirkko. Kevät

Malmin kirkko. Kevät Malmin kirkko Kevät 2017 1 Eilen ja tänään Jokaisen Malmin seurakunnan kirkon ja seurakuntakodin sakastissa on mustakantinen tilaisuuksien kirja. Siihen merkitään olennaiset tiedot messuista, konserteista,

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Kevät 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 12.1. 11.5. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2017

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2017 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Kevät 2017 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 14.30 Kokkikerho 1 3 lk 9.1. alk. klo 17.30 Siltamäen naiskuoro Sillattaret 9.1. 10.5. Tiistai

Lisätiedot

Malmin kirkko. Syksy 2016

Malmin kirkko. Syksy 2016 Malmin kirkko Syksy 2016 Historian lehti kääntyy Tänä kesänä vietettyjen Olympialaisten ja lukuisten kirkollisten juhlatilaisuuksien kumun sammuessa vietetään Malmin seurakunnassa merkittävää syyskautta:

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2016

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Kevät 2016 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Kevät 2016 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 14 Kokkikerho 1 3 lk 18.1. alkaen klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 11.1. 23.5. klo 19 Hengellisten

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

Malmin kirkko. syksy

Malmin kirkko. syksy Malmin kirkko syksy 2017 1 Sinä olet Jumalan teko Jumalan kaikki teot ja luontokappaleet ovat hänen sanojaan. Näin on Martti Luther joskus sanonut. Sinä olet Jumalan teko, luontokappale. Sinä olet Jumalan

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo)

Päihde- ja kriminaalityöhön eri järjestöille, Kirkkohallituksen kautta. Kirkkohallitus (PL 210, 00131 Helsinki, viitenumeroluettelo) 1 KAJAANIN SEURAKUNTA Kolehtisuunnitelma 1.1. 7.6.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Tansanian syrjäseudulla asuvien lasten peruskoulutuksen tukemiseen Suomen Setlementtiliiton kautta. Suomen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2. Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti 1.1.-28.2.2015 vahvistettu AN kokouksessa 23.11.2014 Kolehti 1.3.-31.5.2015 vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Päihde-

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

PERIKOOPPIKALENTERI

PERIKOOPPIKALENTERI PERIKOOPPIKALENTERI 28.11.2004 20.11.2005 28.11.2004 2. vuosikerta 1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen. Sak. 9: 9 Ps.

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT

VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2018 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen, Oulun, Mikkelin, Kuopion, Lapuan, Helsingin ja

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Lapuan hiippakunnan määräämä kolehti

Lapuan hiippakunnan määräämä kolehti 11.2.2018 Lapuan hiippakunnan määräämä kolehti VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on tänään kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2018 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu 1. Päivään sidotut kolehdit ti 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Alueseurakunnan nimikkotyö Keniassa, Marja Ochieng. su 6.1. Loppiainen

Lisätiedot

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 2.

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 2. Perikooppikalenteri 1.12.2019 22.11.2020 2. vuosikerta 1.12.2019 1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen. Sak. 9:9 Ps. 24:7

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

1. Päivään sidotut kolehdit

1. Päivään sidotut kolehdit 1. Päivään sidotut kolehdit su 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Pakolaisten auttamiseen kriisialueilla Kirkon Ulkomaanavun kautta. Kirkon Ulkomaanavun säätiö, PL 21, 13 Helsinki, viitenumeroluettelo.

Lisätiedot

Jakomäen kirkon syksy 2015

Jakomäen kirkon syksy 2015 Jakomäen kirkon syksy 2015 MESSU sunnuntaisin klo 12 6.9. alkaen MESSU ELY:n pyhä su 20.9. klo 12. Pekka Kiviranta saarnaa. Messun jälkeen kirkkokahvit ja Siionin kanteleen lauluseurat. MESSU su 27.9.

Lisätiedot

1. Päivään sidotut kolehdit

1. Päivään sidotut kolehdit 1. Päivään sidotut kolehdit su 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Säynätsalon alueseurakunnan diakoniatyölle, vähävaraisten avustamistyöhön. pe 6.1. Loppiainen Jeesus, maailman valo Lähetystyöhön

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

PERIKOOPPIKALENTERI

PERIKOOPPIKALENTERI PERIKOOPPIKALENTERI 30.11.2014 22.11.2015 3. vuosikerta 30.11.2014 1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen. Sak. 9: 9 Ps.

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 1.

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 1. Perikooppikalenteri 1.12.2024 29.11.2025 1. vuosikerta 1.12.2024 1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen. Sak. 9:9 Ps. 24:7

Lisätiedot

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 1.

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 1. Perikooppikalenteri 29.11.2015 20.11.2016 1. vuosikerta 29.11.2015 1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen. Sak. 9:9 Ps.

Lisätiedot

PERIKOOPPIKALENTERI

PERIKOOPPIKALENTERI PERIKOOPPIKALENTERI 27.11.2005 26.11.2006 27.11.2005 3. vuosikerta 1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen. Sak. 9: 9 Ps.

Lisätiedot

Päivän psalmi. Hallelujasäe. 2. vuosikerta. Päivän psalmi. Hallelujasäe. 1. lukukappale

Päivän psalmi. Hallelujasäe. 2. vuosikerta. Päivän psalmi. Hallelujasäe. 1. lukukappale Perikooppikalenteri 2.12.2001-24.11.2002 02.12.2001 1. adventtisunnun Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanansta lauanhin violetti sininen. Sak. 9: 9 Ps. 24: 7 10 Ps. 85: 8 Sak. 9:

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

PERIKOOPPIKALENTERI

PERIKOOPPIKALENTERI PERIKOOPPIKALENTERI 1.12.2013 23.11.2014 2. vuosikerta 1.12.2013 1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen. Sak. 9: 9 Ps. 24:

Lisätiedot

PERIKOOPPIKALENTERI

PERIKOOPPIKALENTERI PERIKOOPPIKALENTERI 2.12.2012 24.11.2013 1. vuosikerta 2.12.2012 1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen. Sak. 9:9 Ps. 24:7

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59 VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on tänään kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2019 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen, Oulun, Mikkelin, Kuopion, Lapuan, Helsingin

Lisätiedot

Pihlajamäki Pihlajisto Viikinmäki. Kevät 2016

Pihlajamäki Pihlajisto Viikinmäki. Kevät 2016 Pihlajamäki Pihlajisto Viikinmäki Kevät 2016 Viikko-ohjelma Pihlajamäen kirkko Liusketie 1 SUNNUNTAI klo 12 Siloé-ryhmä (ranska, lingala) klo 16 Messu ja kahvit MAANANTAI klo 9 ja 9.30 Muskari (0-3v.)

Lisätiedot

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 1.

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 1. Perikooppikalenteri 2.12.2018 24.11.2019 1. vuosikerta 2.12.2018 1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen. Sak. 9:9 Ps. 24:7

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET

VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET HUHTASUON JA HALSSILAN KIRKOILLA 1.1-31.5.2016 pe 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Aurinkorannikon suomalaisen ev. lut. seurakunnan

Lisätiedot

Kirkkovuoden pyhien raamatuntekstit

Kirkkovuoden pyhien raamatuntekstit Kirkkovuoden pyhien raamatuntekstit JOULUJAKSO Adventtiaika 1. adventtisunnuntai Otsikko: Kuninkaasi tulee nöyränä antifoni: Sak. 9: 9 psalmi: Ps. 24: 7 10 1. vsk Jes. 62: 10 12 2. vsk Sak. 9: 9 10 3.

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset Hauhon kirkossa klo 10

Jumalanpalvelukset Hauhon kirkossa klo 10 Hauhon seurakunta Kevät 2015 Jumalanpalvelukset Hauhon kirkossa klo 10 Su 1.2. Su 8.2. Su 15.2. Su 22.2. Su 1.3. Su 8.3. 3. sunnuntai ennen paastonaikaa liturgia Markku Nieminen, saarna Tapani Vanhanen,

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

Lapset ja perheet. kevät 2016

Lapset ja perheet. kevät 2016 Lapset ja perheet kevät 2016 PYHÄKOULUSSA tutustutaan Raamatun kertomuksiin, keskustellaan, rukoillaan, lauletaan, askarrellaan ja leikitään. Opettajina toimivat vapaaehtoiset seurakuntalaiset. Pyhäkoulua

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2019 PERHEMESSUT 20.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo 9.30 17.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi alk. klo

Lisätiedot

Päivän psalmi. Hallelujasäe. Päivän psalmi. Hallelujasäe. 1. lukukappale

Päivän psalmi. Hallelujasäe. Päivän psalmi. Hallelujasäe. 1. lukukappale Perikooppikalenteri 1.12.2002-23.11.2003 01.12.2002 3. vuosikerta 1. adventtisunnun Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanansta lauanhin violetti sininen. Sak. 9: 9 Ps. 24: 7 10 Ps.

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 3.

Perikooppikalenteri adventtisunnuntai adventtisunnuntain jälkeinen viikko. 3. Perikooppikalenteri 3.12.2017 25.11.2018 3. vuosikerta 3.12.2017 1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen. Sak. 9:9 Ps. 24:7

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2018 PERHEMESSUT 21.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 25.3. Hyvinkään kirkossa klo 10.00, (palmusunnuntai) 15.4. Vehkojan

Lisätiedot

SOVINTO Sitä varten - sinua varten - seurakunta on. Arto Antturi Pitskun kyläpappi

SOVINTO Sitä varten - sinua varten - seurakunta on. Arto Antturi Pitskun kyläpappi KEVÄT 2018 SOVINTO 2018 Vietimme itsenäisen Suomen juhlavuotta teemalla Yhdessä. Tärkeä teema. Vuosi 2018 alkaa muistelemalla sata vuotta sitten käytyä kansalaissotaa, jonka teemana oli punaiset vastaan

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2017 PERHEMESSUT 15.1. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, perhebrunssi klo 9.30 alk. 19.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 1/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 21.1.2015

KIRKKONEUVOSTO 1/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 21.1.2015 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 1/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 21.1.2015 sivu 1. Kirkkoneuvoston sihteeri... 2 2. Kirkkoneuvoston ohjesääntö... 3 3. Kirkkovaltuuston 14.1.2015 toimeenpanopäätökset...

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 1/2018

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 1/2018 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 1/2018 Aika ja paikka Pihlavan kirkon seurakuntasali 23.1.2018 klo 18.00-19.17 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, pj Gustafsson Tarja

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2016

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2016 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2016 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 14 Kokkikerho 1 3 lk 22.8. alk. klo 17.30 Siltamäen naiskuoro Sillattaret 22.8. 5.12. klo 19

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA

SU1.1. UUDENVUODEN PÄIVÄN SANAJP KLO 11, VVG, KIRKKOKAHVIT JA PRESIDENTIN PUHE TV:STA 86/ Liite Sivu 1 / 6 KEVÄT 2017 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNNAN TOIMINTAA VÄRIT: NAISTENPIIRI (LEHTEEN) MIESTEN SAUNAILTA (LEHTEEN) SANAN JA RUKOUKSEN ILTA (LEHTEEN) SIIONIN VIRSI SEURAT (LEHTEEN) RY SUNNUNTAISEURAT

Lisätiedot

www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki Sisällysluettelo SUVIVIRSI... 3 JUMALANPALVELUKSET... 4 KOHTAAMISIA KESÄSSÄ... 4 LÄHETYSJUHLAT HELSINGISSÄ... 5 KESÄTORSTAIT... 6 NUORET... 7 LASTEN KURSSIT JA RETKET... 7 DIAKONIA TUKEA SINULLE... 8 YHDESSÄ

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2018

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2018 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2018 Kristityn sydän on tavattoman vahva silloin, kun se huokaa. Tällaiseen rukoukseen kuuluu nimittäin Jumalan lupaus, että Hän ei kiellä rukoilijalta hänen anomaansa.

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 31.5. klo 10 su 7.6. klo 10 su 14.6. klo 10 la 20.6. klo 10 su 21.6. klo 18 su 19.7. klo 10 su

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018 Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018 kuva: Sanna Krook Muskarit Pyhäkoulut Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkisissa asioissa nähtävänä Lavain seurakuntatoimistossa sen aukioloaikoina.

Pöytäkirja on julkisissa asioissa nähtävänä Lavain seurakuntatoimistossa sen aukioloaikoina. Aika: Torstai 15.2.2018 klo 18.00 19.10 Paikka: Seurakuntakodin kerhohuone Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, Lea Honkanen Anita Kamppi Leena Koivula Tellervo Kuusiranta, varapuheenjohtaja Petri

Lisätiedot

Kevätkausi 2015 Liperin seurakunta

Kevätkausi 2015 Liperin seurakunta Kevätkausi 2015 Liperin seurakunta Liperin kirkko Messu joka sunnuntai klo 10. 11.1. klo 10 messu, Leijonien ja veteraanien kirkkopyhä. 11.1. klo 16.00 Suomalainen messu. Esiintymässä enolainen musiikkiryhmä

Lisätiedot

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p 1 Sisällysluettelo Messut 3 Konfirmaatiot 3 Kesäillat Malminkartanon kappelilla 4 Kannelkodin kesäseurat 4 Kesäillan musiikkia 5 Diakonia 5 Raamattua, liikuntaa ja leipää 6 Seurakuntavaalit 6 Yhteystiedot

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Päivän psalmi. Hallelujasäe. Päivän psalmi. Hallelujasäe. Perikooppikalenteri vuosikerta

Päivän psalmi. Hallelujasäe. Päivän psalmi. Hallelujasäe. Perikooppikalenteri vuosikerta Perikooppikalenteri 31.11.2003 21.11.2004 1. vuosikerta 30.11.2003 1. adventtisunnun Kuninkaasi tulee nöyränä LITURGINEN VÄRI: valkoinen, maanansta lauanhin violetti sininen. Sak. 9: 9 Ps. 24: 7 10 Ps.

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN SYKSY 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 12/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 16.12.2015

KIRKKONEUVOSTO 12/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 16.12.2015 KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA KIRKKONEUVOSTO 12/2015 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS 16.12.2015 sivu 104. Päiväkerhosuunnitelma kevät 2016... 2 105. Nuorisotyönohjaajan virka... 4 106. Vastuuryhmät...

Lisätiedot

Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani! Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa.

Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani! Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa poikasensa. Viikin kirkon kuvat David Borland 2014 Viikin kirkko kevät 2015 Herra Sebaot, minun kuninkaani ja Jumalani! Sinun alttarisi luota on varpunenkin löytänyt kodin, pääskynen pesäpaikan, jossa se kasvattaa

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA

Messut Mikaelinkirkossa. syksyllä SUNNUNTAI HELLUNTAISTA t Mikaelinkirkossa syksyllä 2012 14. SUNNUNTAI HELLUNTAISTA Su 2.9. klo 11 Lähimmäinen Eva-Lisa Lindström, Aimo Lankinen, Venla Vänskä, Pauli Syrjö, Mari Lamminen, lauluryhmä Melisma, johtaa Kirsi Honkanen-Punkari.

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2018 PERHEMESSUT 5.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 9.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.

Lisätiedot

Pihlajamäki Pihlajisto Viikinmäki. syksy 2015

Pihlajamäki Pihlajisto Viikinmäki. syksy 2015 Pihlajamäki Pihlajisto Viikinmäki syksy 2015 Viikko-ohjelma Pihlajamäen kirkko Liusketie 1 SUNNUNTAI klo 12 klo 14 klo 16 MAANANTAI Siloé-ryhmä (ranska, lingala) Messukoulu (kerran kuussa) Messu ja kahvit

Lisätiedot

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017 Kappelityöryhmän kokous 30.3.2017 klo 19 Pyhämaan Seurakuntakoti Läsnä: Laiho-Virtanen, Lilja Sjöblom, Mika Johtela, Mira Kivistö, Marko Laurila

Lisätiedot

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2015 http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2015 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen useimmissa jumalanpalveluksissa.

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

Puistolan kirkon syksy 2017

Puistolan kirkon syksy 2017 Puistolan kirkon syksy 2017 YHDESSÄ Pitelet kädessäsi Puistolan kirkon ohjelmalehtistä syksyksi 2017, ole hyvä! Toivottavasti löydät tarjonnasta jotakin itseäsi kiinnostavaa. Jos et sitä löytänyt, kerro

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

VUODEN 2017 KIRKKOKOLEHDIT

VUODEN 2017 KIRKKOKOLEHDIT VUODEN 2017 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on tänään kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2017 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen, Oulun, Mikkelin, Kuopion, Lapuan, Helsingin

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot