Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 7) Tilakeskuksen päällikkö hankintapäätös

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 7) Tilakeskuksen päällikkö hankintapäätös"

Transkriptio

1 Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 7) TUUDno Monion lukio- ja kulttuuritalon elinkaarihanke, ehdokkaiden valinta neuvottelumenettelyyn Esittely ja hankinnan kohde Tuusulan kunta on pyytänyt osallistumishakemuksia Monion lukio- ja kulttuuritalon elinkaarihankkeeseen. Rakennuksesta on järjestetty suunnittelukilpailu, jonka voittajatyö muodostaa lähtökohdan suunnittelulle. Hankkeeseen sisältyy rakentamistyön ohella näiden suunnitelmien kehittämistä osana neuvotteluvaihetta. Lisäksi hankintaan sisältyvät erikseen määriteltävät ylläpito- ja käyttäjäpalvelut. Tavoitteena on saada yhdessä tekemisen hengessä kestävä, terve, turvallinen ja elämyksellinen oppimisen, tekemisen ja kohtaamisten rakennus. Hankkeessa huomioidaan kestävän kehityksen periaatteet ja rakennuksen muuntojoustavuus. Ta- voitteena on, että hankkeen toteuttajan vastuulla on rakennuksen käytettävyys ja olosuhteet noin vuoden palvelujakson ajan. Kauden pituus täsmentyy neuvottelumenettelyn kuluessa ja on sama kaikilla tarjoajille. Sopimusrakenne ja sopimuskokonaisuuden laajuus tarkentuu hankinnan neuvotteluvaiheen kuluessa. Tavoitteena on allekirjoittaa hankintasopimus kevättalvella 2019, nostaa rakennus harjakorkeuteen kesään 2020 mennessä ja ottaa se käyttöön viimeistään syyslukukauden 2021 alussa. Osallistumispyyntö julkaistiin Hilmassa ja tarjouspalvelu.fi portaalissa , ilmoituksen nro sekä Euroopan unionin virallisen lehden täydennysosassa , ilmoituksen numero 2018/S Hankinnassa noudatetaan kilpailullista neuvottelumenettelyä, ja tarjousten vertailuperusteena tulee olemaan kokonaistaloudellisesti edullisin, hinta- laatusuhteeltaan paras. Osallistumispyynnössä on kerrottu, että tilaaja valitsee tarjouskilpailuun osallistumishakemuksensa jättäneistä, soveltuvuutta koskevat vaatimukset täyttävistä ehdokkaista kolmesta viiteen (3-5) ehdokasta. Hankinnassa noudatetaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettua lakia (1397/2016). Hankinnan arvo ylittää hankintalain 26 :ssä ilmoitetun Eu- kynnysarvon. Saapuneet osallistumishakemukset ja niiden käsittely Osallistumishakemuksia saatiin asetettuun määräaikaan klo 12:00 mennessä kolme kappaletta:

2 Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 2 ( 7) Skanska Talonrakennus Oy:n ja Caverion Suomi Oy:n muodostama ryhmittymä SRV Rakennus Oy YIT Rakennus Oy Hakemukset avattiin suljetussa tilaisuudessa hankintayksikön tiloissa. Ehdokkailla oli mahdollisuus esittää osallistumispyyntöön liittyviä lisäkysymyksiä kello saakka. Yhtään kysymystä ei esitetty. Tarjousten avaamisen jälkeen suoritettiin määräajassa saapuneiden osallistumishakemusten tarkistus ja arviointi. Osallistujien kelpoisuusehdot oli asetettu osallistumispyynnössä kohdassa Tarjouspyynnön muut ehdot sekä osallistumispyynnön liitteissä. Kaikki hakijat täyttivät osallistumispyynnössä asetetut kelpoisuusvaatimukset. Kaikki hakemukset olivat osallistumispyynnön mukaisia ja hakemukset täyttivät osallistumispyynnössä vaaditut ehdot. Osallistumishakemusten vertailu Osallistumispyynnössä on kerrottu, että tilaaja valitsee tarjouskilpailuun osallistumishakemuksensa jättäneistä, soveltuvuutta koskevat vaatimukset täyttävistä ehdokkaista kolmesta viiteen (3-5) ehdokasta. Mikäli soveltuvia ehdokkaita on enemmän, käytetään ehdokkaiden valintaperusteena aiempien asiakkaiden palautetta vastaavista uudisrakennushankkeista rakennustöissä. Koska kaikki kolme ehdokasta täyttää soveltuvuutta koskevat vaatimukset ja kaikki hakemukset olivat osallistumispyynnön mukaisia, osallistumishakemusten vertailua ja ehdokkaiden karsintaa ei ole tarpeen tehdä. Päätös ehdokkaiden valinnasta neuvottelukierroksille Osallistumispyynnössä kerrottujen valintaperusteiden mukaisesti tarjouskilpailuun valitaan 3-5 ehdokasta. Näin ollen tarjouskilpailuun ehdotetaan valittavan Skanska Talonrakennus Oy:n ja Caverion Suomi Oy:n muodostama ryhmittymä SRV Rakennus Oy YIT Rakennus Oy

3 Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 3 ( 7) Kilpailullisen neuvottelumenettelyn neuvottelukierrosten päätökseksi tässä päätöksessä valituille ehdokkaille lähetetään tarjouspyyntö, jonka mukaan valitaan hankkeen toteuttaja tarjouspyynnössä mainittujen ehtojen mukaisesti. Tästä tehdään erillinen. Liitteet: 1 Osallistumishakemusten avauspöytäkirja 2 Osallistumispyyntö 3 LIITE 1 Alustava tarjouspyyntöluonnos 4 Osallistumispyynnön_espd_lomake 5 LIITE 4 Vertailulomake 6 LIITE 2 Alustava neuvottelukutsu Päätöksen peruste Tuusulan kunnanvaltuuston päätös Päätös Päätän että tarjouskilpailuun valitaan yllä mainituin perustein: Skanska Talonrakennus Oy:n ja Caverion Suomi Oy:n muodostama ryhmittymä, SRV Rakennus Oy ja YIT Rakennus Oy Tiedoksi Ehdokkaat, Ville Riihinen/Inspira Oy, Simo Autio/Krogerus Oy, Kimmo Niemi/Ramboll Finland, Erkko Aarti/AOR, pormestari Allekirjoitus Ritva Lappalainen, tilakeskuksen päällikkö Viranhaltijapäätöksen nähtävänäolo Viranhaltijapä ä tö s on julkaistu kunnan yleisessä tietoverkossa

4 Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 4 ( 7) Oikaisuvaatimus 31 Oikaisuvaatimusohje Oikaisuohje ja valitusosoitus (Kansallisen ja EU- kynnysarvon ylittävät hankinnat) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkina- oikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 :n mukaisen kynnysarvon. Kansallisen kynnysarvon suuruus on lähtien: tavarat ja palvelut terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut muut erityiset palvelut rakennus- ja käyttöoikeusurakat käyttöoikeussopimukset I Oikaisuohje Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintalain :n mukaan hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä oheisasiakirjoineen katsotaan saadun tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Hankintaoikaisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Hankintaoikaisusta on

5 Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 5 ( 7) käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Tuusulan kunta (päätöksen tehnyt toimielin tai viranhaltija) PL 60, Tuusula Hyryläntie 16 kirjaamo@tuusula.fi Hankintaoikaisun käsittelee päätöksentekijä. Hankintaoikaisun vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen. II Valitusosoitus markkinaoikeuteen Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen. Hankintalain 146 :n mukaan markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee: 1) yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua 2) sitä, että hankintasopimusta ei jaeta osiin 75 :n nojalla 3) sitä, että 93 :ssä tarkoitetun kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään yksinomaan hal- vinta hintaa tai kustannuksia Hankintalain 146 :n mukaan puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea valittamalla muutosta, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa. Lupa on myönnettävä, jos: asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää; tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy. Jollei toisin säädetä, valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen hankintalain 130 :n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen. Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä oheisasiakirjoineen katsotaan saadun tiedoksi sinä päivänä, jolloin päätöksen oheisasiakirjoineen sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten,

6 Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 6 ( 7) että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituksen sisältö Valituksessa on ilmoitettava hankinta- asia, jota valitus koskee, sekä valittajan vaatimukset ja niiden perusteet. Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää. Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatija on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valitukseen on liitettävä alkuperäisenä tai jäljennöksenä päätös, johon haetaan muutosta, sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta. Valitukseen on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi. Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten hallintolainkäyttölain 21 :ssä säädetään. Valituksen toimittaminen Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle. Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka- ajan päättymistä. Itse tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan. Valituksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) säädetään. Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa asiakirjat toimittaa markkinaoikeudelle ensiksi seuraavana arkipäivänä. Valituskielto Hankintalain 163 :n mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta kuntalain eikä hallintolainkäyttölain nojalla. Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 146 :n mukaisesti. Muutoksenhausta ilmoittaminen hankintayksikölle Hankintalain 148 :n nojalla hankinta- asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

7 Tuusulan kunta Viranhaltijapäätös 7 ( 7) Ilmoitus on toimitettava hankintayksikölle viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön kohdassa I mainittuun osoitteeseen. Markkinaoikeuden osoite ja muut yhteystiedot Markkinaoikeus Radanrakentajantie 5, Helsinki puh fax markkinaoikeus@oikeus.fi

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016,

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen

HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Viranhaltijapäätös HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Sivistysjohtajan 12.5.2015 16 tekemä viranhaltijapäätös koskien jäänhoitokoneen hankintaa, kumotaan hankintamenettelyssä tapahtuneen

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Muutoksenhakukielto :t 35-38, 42-43 Muutoksenhakukielto Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksistä jotka koskevat - yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 91 ) - virka- tai työehtosopimuksen

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

Valituskirjassa on ilmoitettava

Valituskirjassa on ilmoitettava Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 2/2017

Päätöspöytäkirja 2/2017 Päätöspöytäkirja 2/2017 Päätöspvm 22.8.2017 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro PORI/1868/02.08.00/2017 Infrayksikön infran rakentaminen - toimintayksikön esimies Otsikko Länsiväylän - Tuorsniementien

Lisätiedot

Veriviljelyautomaatti

Veriviljelyautomaatti ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Veriviljelyautomaatti Hankinnan kuvaus Veriviljelyautomaatti, joka hankitaan nykyisen laitekannan täydennykseksi (kapasiteetin lisäys yhdelle toimipaikalle) Kuvaus kilpailutus-

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen Oikaisuvaatimuksen sisältö ja toimittaminen Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä

Lisätiedot

Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin

Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin Hankinnan kuvaus Kiinteiden vetokaappien hankinta Pohjois-Savon aluelaboratorion Puijon laboratorioiden KYSin sairaalan peruskorjaushankkeiden

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN MUUTOKSENHAKUOHJEET JULKINEN HANKINTA Kynnysarvon suuruiset ja sen ylittävät hankinnat HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016)

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon Päätös 1 (7) Hammaslääkärityövoiman vuokraaminen Keiteleen hammashoitolaan Hankintapäätökset 6 / 2019 Valmistelija(t) hallintosihteeri Merja Harju, puh. 044 7171213 sähköpostiosoite: Merja.Harju@kuh.fi

Lisätiedot

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite:

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite: OIKAISUVAATIMUSOHJEET Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Oikaisuvaatimusohjeet Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä

Lisätiedot

Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta

Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta Hankinnan kuvaus Rotem Sigma-tromboelastometri ja Rotem Live -ohjelmisto potilastulosten Liveseurantaan etänä KYSin ja ISLABin

Lisätiedot

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokouspäivämäärä 19.12.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 27.12.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 17.4.2019 46-55 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n

Lisätiedot

Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (8) Kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja hankintapäätös

Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (8) Kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja hankintapäätös Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (8) TUUDno-2017-1090 Vapaa-aikapalvelut / Luonnonjääratojen jäädytyksen ja aurauksen/harjauksen hankinta Tuusulan kunnan vapaa-aikapalvelut kilpailutti luonnonjääratojen

Lisätiedot

Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Liikelaitoksen johtaja hankintapäätös

Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Liikelaitoksen johtaja hankintapäätös Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) TUUDno-2017-996 Vesimittareiden vaihtotyö Esittely ja hankinnan kohde Tuusulan vesi vaihtaa noin 800 kiinteistökohtaista vesimittaria vuosittain. Henkilökunnan

Lisätiedot

:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Tekninen lautakunta Kokouspäivämäärä 27.1.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 2.2.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 2/2018

Päätöspöytäkirja 2/2018 Päätöspöytäkirja 2/2018 Päätöspvm 9.5.2018 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro TELA/831/10.03.01/2015 Infrayksikön infran rakentamisen toimintayksikön esimies Otsikko Liukuvalettavien reunakivien

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai

Lisätiedot

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Kaupunginjohtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Kaupunginjohtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) KAJDno-2018-1045 Kajaanin Lyseon sähköurakka Kajaanin kaupungin tilakeskus on pyytänyt EU:n kynnysarvon ylittävästä Kajaanin Lyseon sähöurakasta (alistettu sivu-

Lisätiedot

Kapillaarielektroforeesilaitteen hankinta

Kapillaarielektroforeesilaitteen hankinta ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (7) Kapillaarielektroforeesilaitteen hankinta Hankinnan kuvaus ISLABin genetiikan laboratoriotutkimukset on keskitetty Pohjois-Savon aluelaboratorion Puijon laboratorioon,

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 16.5.2018 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN HANKINTA TEKNISTEN IT- KONSULTOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELYN SISÄISELLÄ KEVENNETYLLÄ KILPAILUTUKSELLA

OIKEUSMINISTERIÖN HANKINTA TEKNISTEN IT- KONSULTOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELYN SISÄISELLÄ KEVENNETYLLÄ KILPAILUTUKSELLA HANKINTAPÄÄTÖS 1 (5) 18.12.2013 0 VA 1 /5 3-/3-010 OIKEUSMINISTERIÖN HANKINTA TEKNISTEN IT- KONSULTOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELYN SISÄISELLÄ KEVENNETYLLÄ KILPAILUTUKSELLA Oikeusministeriön demokratia-,

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 12/2018

Päätöspöytäkirja 12/2018 Päätöspöytäkirja 12/2018 Päätöspvm 11.6.2018 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro PORI/1418/10.03.02/2018 Tilayksikön päällikkö Otsikko NOORMARKUN LÄHIPALVELUKESKUS, HAPPIKESKUKSEN HANKINTA

Lisätiedot

Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle.

Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimusohje Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

Lisätiedot

27 Viranhaltijapäätös 1 / 5

27 Viranhaltijapäätös 1 / 5 Viranhaltijapäätös 1 / 5 10 / 2018 / Hankintapäätös Liikuntatoimen pienoistraktorin hankinta Asiaselostus/perustelu Asian valmistelija: kunnossapitopäällikkö Juha Rojo puh. 0400 550732 Liikuntatoimi on

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2016 1 (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Lisätiedot

Valitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.

Valitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta. MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto Päätöksistä 1-4, 6, 8-12 ei saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätökset kos kevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 410/2015 136 ). Valitusviranomainen

Lisätiedot

Savonlinja Oy 0,610 38, , ,160

Savonlinja Oy 0,610 38, , ,160 Hankintapäätös 1 (5) 24.1.2019 VARELY/3047/2018 Jakelussa mainitut Hankintailmoitus 18.12.2018 Hankintapäätös Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailusta reittipohjaisista

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

HANKINTAPÄÄTÖS KÄRSÄMÄEN TERVEYS- JA SOSIAALIPALVELUJA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA

HANKINTAPÄÄTÖS KÄRSÄMÄEN TERVEYS- JA SOSIAALIPALVELUJA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA 26.1.2015 Kärsämäen kunta Keskuskatu 14 86710 KÄRSÄMÄKI S-posti: karsamaen.kunta@karsamaki.fi Attendo ryhmittymä (Attendo Oy & Attendo Terveyspalvelu Oy) Ilmoitettu virallinen sähköposti: satu.karvonen@attendo.fi

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-898 Otanmäen koulun muutostyöt päiväkodiksi rakennusurakka Hankinta sisältää Otanmäen koulun entisen lukio-osan muutostyöt päiväkotitiloiksi rakennustekniset

Lisätiedot

DELFIA Xpress laitteisto sikiön kehityshäiriöiden seulontoihin

DELFIA Xpress laitteisto sikiön kehityshäiriöiden seulontoihin 1 (6) DELFIA Xpress laitteisto sikiön kehityshäiriöiden seulontoihin Hankinnan kuvaus Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymän sikiöseulonnat on keskitetty Kuopion Savotalon laboratorioon.

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, katu- ja postiosoite:

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, katu- ja postiosoite: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimitilapäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimitilapäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2018-154 Vartiointipalvelut 2018-2021 Hankintamenettely on avoin. Hankinta on kansallisen kynnysarvon ylittävä palveluhankinta. Tarjouspyyntö on julkaistu

Lisätiedot

Pykälät: ja 32-35

Pykälät: ja 32-35 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 5/2018

Päätöspöytäkirja 5/2018 Päätöspöytäkirja 5/2018 Päätöspvm 28.5.2018 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro PORI/963/02.08.00/2018 Infran kunnossapidon esimies Otsikko Tiemerkintämassan hankinta 2018-2019 Asian esittely

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 69/2017

Päätöspöytäkirja 69/2017 Päätöspöytäkirja 69/2017 Pelastusjohtaja Päätöspvm 13.12.2017 Hankinnat Dnro SATPEL/2790/02.08.00/2017 Otsikko Kahden sammutusauton hankinta Asian esittely ja perustelut Pelastuslaitos on pyytänyt tarjoukset

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella.

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valtuusto tai kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa käyttävä toimielin Ruoveden kunnanvaltuusto Valitusosoitus Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite Ranuan kunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 10.6.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 36, 37, 41, 42, 43, 45, 46, 47 MUUTOKSENHAKUKIELTO

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 36, 37, 41, 42, 43, 45, 46, 47 MUUTOKSENHAKUKIELTO MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 36, 37, 41, 42, 43, 45, 46, 47 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 92/2018

Päätöspöytäkirja 92/2018 Päätöspöytäkirja 92/2018 Päätöspvm 21.8.2018 Hankinnat Porin kaupunki Sivistystoimiala Dnro PORI/2014/02.08.00/2018 Opetusyksikön päällikkö Otsikko Länsi-Porin koulun opettajanhuoneen kalusteet Asian esittely

Lisätiedot

Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (6) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös

Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (6) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (6) JARDno-2017-569 Lisäraide 1. vaihe Myllytien kevyen liikenteen sillan ( YKK) ja Myllytien raittien rakentaminen ( SRU2), lisä- ja muutostyö nro 2, hankinta Lähtökohdat

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Tietohallintojohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Tietohallintojohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Intranetin ylläpitosopimus jatkuvasta palvelusta TRE:841/07.01.02/2017 Lisätietoja päätöksestä Tietohallintojohtaja Jarkko Oksala, puh. 050 5588958, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Toimielin Kokouspäivämäärä Tekninen lautakunta 30.9.2014 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Savonlinnan kaupunginhallituksen kokous 9.10.2017 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kuntalain 91 (365/1995), (kuntalaki 136, 410/2015, voimaantulo 1.6.2017), mukaan seuraavista päätöksistä ei

Lisätiedot

Valmistelija ja yhteystiedot: avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi, p , sirpa.marjoniemi(at)ylasavonsote.fi

Valmistelija ja yhteystiedot: avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi, p , sirpa.marjoniemi(at)ylasavonsote.fi Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Viranhaltijapäätös 1 50/02.08.03.01/2019 Lääkäripalvelujen hankinta Iisalmen terveyskeskukseen Selostus asiasta Valmistelija ja yhteystiedot: avovastaanottojen päällikkö Sirpa

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Päivystys OK / Julkinen

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Päivystys OK / Julkinen Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Hankintapäätökset 3 / 2018 Hankintapäätös: Videolaryngoskopian hankinta, Päivystys OK151, 3901 päivystyspoliklinikka Valmistelija(t) osastonhoitaja Anja Mönkkönen,

Lisätiedot

Laajennus J2 urakoitsijavalinnat / kiinto- ja rst-kalusteurakka

Laajennus J2 urakoitsijavalinnat / kiinto- ja rst-kalusteurakka Päätöspöytäkirja 1(5) Laajennus J2 urakoitsijavalinnat / kiinto- ja rst-kalusteurakka Selostus asiasta Tilapalvelut kilpailutti Laajennus J2:n urakoitsijat rajoitetulla menettelyllä. Kiinto- ja rst-kalusteurakan

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Kaupunkitekniikan johtaja kunnallisasia

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Kaupunkitekniikan johtaja kunnallisasia Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) JARDno-2017-275 Katuvalaistuksen rakentaminen 2018, hankinta Selostus asiasta perusteluineen Hankinta perustuu voimassa olevaan Katuvalaistuksen rakentaminen

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet ( )

Muutoksenhakuohjeet ( ) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) et (147-169 ) Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta tai valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelun hankinta: ICT ja ruotsinkieliset palvelut Uudellamaalla. Hankinnan laajuus on enintään 200 tuntia 26 viikon aikana.

Asiantuntijapalvelun hankinta: ICT ja ruotsinkieliset palvelut Uudellamaalla. Hankinnan laajuus on enintään 200 tuntia 26 viikon aikana. Hankintapäätös 1 (6) Maakuntajohtaja 428 / 2018 30.11.2018 168/08.03.00.00/2018 Asiantuntijapalvelun hankinta: ICT ja ruotsinkieliset palvelut Uudellamaalla Hankinnan yleiskuvaus Uusimaa 2019 -hanke valmistelee

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 75/2018

Päätöspöytäkirja 75/2018 Päätöspöytäkirja 75/2018 Pelastusjohtaja Päätöspvm 9.11.2018 Hankinnat Dnro SATPEL/2672/02.08.00/2018 Otsikko Letkunhuoltojärjestelmän hankinta Asian esittely ja perustelut Kalustomestari Janne Vuorela:

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 43/2017

Päätöspöytäkirja 43/2017 Päätöspöytäkirja 43/2017 Pelastusjohtaja Päätöspvm 15.8.2017 Hankinnat Dnro SATPEL/1828/02.08.00/2017 Otsikko Akkutoimisten pelastusvälineiden hankinta Asian esittely ja perustelut Pelastuspäällikkö Ilkka

Lisätiedot

Kuvantamispalveluiden esimies, p s-posti:

Kuvantamispalveluiden esimies, p s-posti: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Viranhaltijapäätös 1 50/02.08.03.01/2019 Päätös mammografiakoulutuksen hankkimisesta Selostus asiasta Valmistelija ja yhteystiedot: Riitta Asikainen, Kuvantamispalveluiden esimies,

Lisätiedot

Päätös Päätän, että Uudenmaan liitto osallistuu ensi kertaa järjestettävän Red Carpet -festivaalin käynnistämiseen ja kuluihin.

Päätös Päätän, että Uudenmaan liitto osallistuu ensi kertaa järjestettävän Red Carpet -festivaalin käynnistämiseen ja kuluihin. Hankintapäätös 1 (6) Maakuntajohtaja 246 / 2017 29.6.2017 380/02.01.01/2017 Red Carpet 2017 elokuvafestivaalin avustus Hankinnan yleiskuvaus RCFF Elokuvafestivaali Oy on käynnistämässä maahamme uuden,

Lisätiedot

Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE (nro 1) Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Sivistysjohtaja 15.10.2015 7. Kankaanpään kirjaston peruskorjaus ja laajennushankkeen suunnittelijoiden valinta

Sivistysjohtaja 15.10.2015 7. Kankaanpään kirjaston peruskorjaus ja laajennushankkeen suunnittelijoiden valinta KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Kankaanpään kirjaston peruskorjaus ja laajennushankkeen suunnittelijoiden valinta Hankintayksikkö Kankaanpään kaupunki, sivistyskeskus Hankinnan kohde Kankaanpään

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 34/2017

Päätöspöytäkirja 34/2017 Päätöspöytäkirja 34/2017 Pelastusjohtaja Päätöspvm 22.6.2017 Hankinnat Dnro SATPEL/1559/02.08.00/2017 Otsikko Asian esittely ja perustelut F-luokan öljyntorjunta-aluksen hankinta Palomestari Markku Rintala:

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Leppävirta PK / Julkinen

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Leppävirta PK / Julkinen Päätös 1 (7) Hankintapäätökset 2 / 2018 Suorahankintapäätös: Geriatripalveluiden hankinta,, Rautavaara K7295 Valmistelija toimitusjohtaja Jari Lukkarinen, puh. 71301 jari.lukkarinen@kuh.fi Hankintaesitys

Lisätiedot

HANKINTAPÄÄTÖS KINNULAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUJA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA

HANKINTAPÄÄTÖS KINNULAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUJA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA Kinnulan kunta Keskustie 45, 43900 Kinnula kinnulan.kunta@kinnula.fi HANKINTAPÄÄTÖS KINNULAN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUJA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA 1. Hankinnan kohde, kokonaishinta

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelun hankinta Uusimaa2019-hankkeelle muutosjohtajien työnohjauksesta

Asiantuntijapalvelun hankinta Uusimaa2019-hankkeelle muutosjohtajien työnohjauksesta Hankintapäätös 1 (6) Maakuntajohtaja 435 / 2017 19.12.2017 510/04.00.02/2016 Asiantuntijapalvelun hankinta Uusimaa2019-hankkeelle muutosjohtajien työnohjauksesta Hankinnan yleiskuvaus Uusimaa 2019 -hanke

Lisätiedot

Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät:

Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät: Muutoksenhakuohje, koulutuslautakunta Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua

Lisätiedot

Hankinnan vastuujohtaja on Ossi Savolainen. Hankinnan vastuuhenkilö on Jukka Hynninen.

Hankinnan vastuujohtaja on Ossi Savolainen. Hankinnan vastuuhenkilö on Jukka Hynninen. Hankintapäätös 1 (6) Maakuntajohtaja 110 / 2019 17.6.2019 606/02.08.04/2018 Hankintapäätös, väliaikainen puitesopimus Hankinnan yleiskuvaus Tämä väliaikainen palvelusopimus liittyy KL-Kuntahankinnat Oy:n

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 8/2018

Päätöspöytäkirja 8/2018 Päätöspöytäkirja 8/2018 Päätöspvm 29.11.2018 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro PORI/2578/02.08.00/2018 Infrayksikön infran kunnossapito - toimintayksikön esimies Otsikko Kahden hiekkasiilon

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta kunnallisvalituksella. Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 52/2017

Päätöspöytäkirja 52/2017 Päätöspöytäkirja 52/2017 Pelastusjohtaja Päätöspvm 10.10.2017 Hankinnat Dnro SATPEL/2280/02.08.00/2017 Otsikko Säiliöauton ja kalustoauton alustojen hankinta Asian esittely ja perustelut Pelastuspäällikkö

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan:

Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan: HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN HALLITUS Kokouspäivä 21.9.2015 Pykälät 102-108 Sivut 1-21 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Asiantuntijapalvelun hankinta: sote-järjestäjän ja sote-liikelaitoksen neuvottelumenettelyn 1. vaihe ja simulointi

Asiantuntijapalvelun hankinta: sote-järjestäjän ja sote-liikelaitoksen neuvottelumenettelyn 1. vaihe ja simulointi Hankintapäätös 1 (6) Maakuntajohtaja 325 / 2018 6.9.2018 110/00.00.00/2018 Asiantuntijapalvelun hankinta: sote-järjestäjän ja sote-liikelaitoksen neuvottelumenettelyn 1. vaihe ja simulointi Hankinnan yleiskuvaus

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 6.6.2018 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tekninen lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) MUUTOKSENHAKUKIELLOT 20.3.2019 29-45 52- Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2018-129 Kajaanin uuden harjoitusjäähallin ja vanhan jäähallin osakorjausten suunnittelu, hankinnan keskeyttäminen Kajaanin kaupunki/ tilakeskus pyysi

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNKI PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 658/2018. Rakennuspäällikkö

KANGASALAN KAUPUNKI PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 658/2018. Rakennuspäällikkö Rakennuspäällikkö 4.7.2018 1 36 ILMANVAIHTOJÄRJESTELMIEN PUHDISTUS JA ILMAVIRTOJEN SÄÄTÖ HANKINTAPÄÄTÖS 2018 Rakentamisen palvelualue, kiinteistöinsinööri Olli Rissanen 27.6.2018 Kangasalan kaupungin tekninen

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro HA 973/2017. Hallintojohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro HA 973/2017. Hallintojohtaja Hallintojohtaja 5.9.2017 1 7 HANKINTAPÄÄTÖS, ATERIAPALVELUKULJETUSTEN KILPAILUTUS Strateginen johto, liikennesuunnittelija Tuomas Kähkönen 31.8.2017 Kangasalan kunta järjesti tarjouskilpailun ateriapalvelukuljetusten

Lisätiedot

Porin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Yksikön päällikkö, ICT- yksikkö Hankintapäätös

Porin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Yksikön päällikkö, ICT- yksikkö Hankintapäätös Porin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 6) PRIDno-2019-218 Milestone VMS lisenssien hankinta Porin kaupungin käytössä on ollut useita erillisiä kameravalvontajärjestelmiä. Erillisten valvontajärjestelmien

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai perusteet

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Hankinnan laajuus on n. 2,5 pvä / vko, enintään 200 h. Hankinnan vastuujohtaja on Ossi Savolainen.

Hankinnan laajuus on n. 2,5 pvä / vko, enintään 200 h. Hankinnan vastuujohtaja on Ossi Savolainen. Hankintapäätös 1 (6) Maakuntajohtaja 437 / 2018 10.12.2018 171/08.03.00.00/2018 Asiantuntijapalvelun hankinta: Tukipalveluiden valmistelutehtävät Hankinnan yleiskuvaus Uusimaa 2019 -hanke valmistelee uuden

Lisätiedot

HValL 3 :n 1 mom. / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa ha kea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet

HValL 3 :n 1 mom. / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa ha kea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet O I K A I S U V A A T I M U S O H J E E T Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta ei kä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA

MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Toimitusjohtaja, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Toimitusjohtaja, Tampereen Tilakeskus Liikelaitos Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Koukkuniemi, Koukun Helmen astianpesulinjaston rakennusurakan hankinta TRE:4933/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimitusjohtaja Petri Mölsä, puh. 040 543

Lisätiedot

Edellä mainitusta päätöksestä, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 :n mukaan hakea muutosta.

Edellä mainitusta päätöksestä, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 :n mukaan hakea muutosta. KAUPUNGINVALTUUSTO MUUTOKSENHAKUOHJE MUUTOKSENHAKUKIELTO Pykälät: 123, 124, 130, 131, 132, 133, 134 Edellä mainitusta päätöksestä, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain

Lisätiedot