Osahankekatsaus Pikassos -alue. Projektiryhmä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osahankekatsaus Pikassos -alue. Projektiryhmä"

Transkriptio

1 Osahankekatsaus Pikassos -alue Projektiryhmä Sirpa Karjalainen

2 PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke ESR-rahoitus, toiminta-aika Hallinnoijana Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja koordinoijana SONet BOTNIA Osallistuu 6 muuta sosiaalialan osaamiskeskusta ja 95 kuntaa, Suomen kuntaliitto ja Jyväskylän yliopisto/kokkolan yliopistokeskus Chydenius Hankejohtaja Jutta Paavola Mukana olevat kunnat Pikassos alueella (17): Pirkanmaalta: Tampere, Orivesi, Ylöjärvi, Lempäälä, Parkano, Kihniö, Sastamala, Punkalaidun, Hämeenkyrö, Nokia, Ikaalinen, Kangasala, Pälkäne, Pirkkala, Vesilahti Satakunnasta Huittinen, Kanta-Hämeestä Riihimäki Päätavoite - Vahva, asiakaslähtöinen ja vaikuttava sosiaalityö maakunnissa Kuntien ja Kelan välisen yhteistyön kehittäminen perustoimeentulotuen asiakkaan paremman palvelun turvaamiseksi Tukea ja toimintamalleja työpajoista sosiaalityön uusien toteutusmuotojen kehittämiseen Yhteiskehittämisen viitekehys eri tasoilla asiakkaan, työntekijän ja johdon osallisuus

3 Kunnat-Kela yhteistoimintamalli kehittämistyö etenee Valtakunnallinen työpaja aikuissosiaalityön päivillä Turussa1/18 Valtakunnallinen monitoimijainen kehittämistyöryhmä kokoontui 5.kerran 5/18 Yhteistoimintamallin 1. luonnos julkaistiin 5/18 Yhteistoimintamallin kehittäminen jatkuu esim. sosiaalityön prosessin kuvaaminen malliin, sähköinen versio linkkeineen Alueelliset tilaisuudet Malliin kuvattu keskeiset kehittämistoimet Kela on aloittanut koulutuskokonaisuuden työntekijöiden osaamisen vahvistamiseksi sosiaalityön palvelut ja ilmiöt tutuksi Huoliseulan kehittäminen sosiaalityön tarpeen tunnistamiseksi Päätösten laatutyö yhteistyö asiakkaat ja kuntien työntekijät

4 Kunnat-Kela yhteistoimintamalli kehittämistyö etenee Pirkanmaan pilotin yhteistyökokoukset 11/17, 5/18 ja 10/18 (pj. Timo Ruohola) Vuorovaikutteiset teematapaamiset: Asumisen turvaaminen 2/18 Nuorten tarpeet 5/18 Sosiaaliasiamiehen kuulumiset syksy Maakunnalliset ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen ohjeet? Taloussosiaalityön kuvaus/toimintamalli

5 Kooste kirjallisesta palautteesta Mitä mieltä olet teematapaamisen hyödyistä työsi kannalta ajateltuna? Millaisia yhteistyön muotoja kuntien ja Kelan välillä toivoisit edistettävän jatkossa? (vastauksia yhdistelty) Teematapaaminen oli todella mielenkiintoinen ja äärimmäisen hyödyllinen yhteistyön kannalta Aivan huippu! Toivottavasti pääsen jatkossakin. Vuoropuhelu lisää tietoa ja ymmärrystä osapuolen välillä -poistaa väärinkäsityksiä Vuorovaikutus ja yhteistyö tulee säilyttää ja parantaa jatkossakin -hyvää keskustelua Yhteistyön tiivistäminen asiakkaan asioiden äärellä on tärkeää ja face to face -kysyminen ja vastausten saaminen on hyödyllistä. Moni asia avautui itselle yhteistyöhön liittyen Tuli uutta, hyödyllistä tietoa puolin ja toisin, Paljon hyödyllistä tietoa Kelan toiminnasta ja perustoimeentulotuen prosessista -Kunnan hyvä tietää Kelan käytännöistä Opin paljon sosiaalityöstä Auttoi oman työn kannalta käsittelemään paremmin omaa/kelan roolia Sain kehittämisideoita ja näkökulmia Toiveita jatkoon Tämän tapaamisen tyyppiset yhteistyötapahtumat jatkossakin molempien työ tutuksi. Lisää impulsseja ja yhteydenottoja Mahdollisuus ottaa tarvittaessa Kelan työntekijä mukaan asiakastapaamisiin puhelinajanvaraus ja yhteiset ajat Kelan neuvoja sosiaalitoimessa ja sosiaalitoimen työntekijä Kelassa - jalkautumista puolin ja toisin Tiivis yhteistyö ja erilaisten yhteisten toimintamallien luominen Yhteispalvelupisteet

6 Muut kehittämisverkostot kuntien ja Kelan välillä Kuntaliiton koordinoima toimeentulotuki ja aikuissosiaalityön valtakunnallinen verkosto Kelan koordinoima kuntien sosiaalialan ammattilaisten kehittämisverkosto STM toimeentulotuen soveltamisopas laadinnassa (Ritva Liukonen)

7 Sosiaalityön työmuotojen uudistaminen Toimivien käytäntöjen kokoaminen teemahaastatteluin 4-6/18 Tavoitteena toiminnan kuvaus, näkökulmana kehittäminen ja asiakaslähtöisyys Lempäälä SISU ryhmä, yksilöllinen ja ryhmämuotoinen sosiaalinen kuntoutus Nokia Solmut auki ryhmä, ryhmämuotoinen sosiaalityö sosiaalisena kuntoutuksena Ikaalinen Musapajatoiminta sosiaalisena kuntoutuksena ja kuntouttavana työtoimintana Hämeenkyrö Monitoimijainen yhteistyö aikuisten palveluissa Sastamala Ajanavaraukseton neuvonta, palveluohjaaja Parkano-Kihniö monitoimijainen yhteistyö lapsiperheiden palveluissa Ylöjärvi SOSKU ryhmätoiminta Riihimäki Sosiaalityön ryhmässä ja asiakasraatitoiminta Kangasala Asumisneuvonta Pälkäne Kostiakeskuksen matalan kynnyksen toiminta Tampere Fyrkka&Fiilistä ryhmätoiminta nuorille Pirkkala Aikuissosiaalityön kokonaisuus Huittinen Avoin kahvila Passeli ja nuorten ryhmätoiminta

8 Sosiaalityön työmuotojen uudistaminen jatkuu Lapsiperheiden aikuiset fokukseen Monitoimijainen palvelutarpeen arviointi seminaari Tampereella 2/18 (Pikassos, THL, LAPE) Lape pippuri yhteistyöpajat 3/18 ja 4/18 Missä on aikuissosiaalityön paikka perhekeskuksissa, monitoimijaisessa arvioinnissa, erityisen vaativissa palveluissa? Odotustilasta osallistumiseen Aikuisten, lasten ja perheiden palveluiden yhteistyöpaja 5/18 (Pirkanmaan liitto, LAPE, Pikassos ja PRO SOS) Kevään teematyöpajat 3/18 ja 4/18 Taloussosiaalityön käytännön toimintamallit ja ryhmämuotoisen sosiaalityön kehittämisen tukeminen Taloussosiaalityön kuvauksen ja käytännön työmuotojen kehittäminen Hankealueen työryhmä ja hankkeen kehittäjätiimi Kykyviisaripilotit: Huittinen, Nokia

9 Yhteiskehittämisen viitekehys monella tasolla Sote-Maku valmistelutyöhön osallistuminen Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto on käynnistynyt keväällä Tuotosten ja verkostojen hyödyntäminen valmistelutyössä Heli Niemi kertoo lisää verkoston toiminnasta

10 Taloussosiaalityön kehittäminen osahankkeessa Kehittämistyöryhmän työskentely (8/17, 11/17, 1/18, 5/18, syksy). Työryhmän tavoitteena: Osaamisen lisääminen teematyöpajojen avulla Ryhmämuotoisen sosiaalityön ja taloussosiaalityön toimivat käytännöt uudistuvan sosiaalityön mahdollisuutena (3/2018) Taivun, pystyn, pärjään -toimintamalli Fyrkkaa ja fiilistä -ryhmätoiminta nuorille Asiakkaan taloudellisten toimintamahdollisuuksien vahvistaminen sosiaalityössä (4/2018) Talous- ja velkaneuvonnan tietoutta ja käytännön työkaluja Syksyn työpajat (2) Kokoava työpaja taloussosiaalityön kuvaamiseksi Työpaja verkostoitumisen tueksi Materiaalipankin kokoaminen ja julkaiseminen Taloussosiaalityön verkoston luominen Välitystiliasiakkaan yhtenäisen asiakasprosessin kuvaaminen osana sosiaalityötä Rakenteellinen työ Kela-kunnat yhteistyö Käytäntöjen kehittäminen kunnissa ja tiedon välittäminen maakuntien valmistelutyöhön

11 Koko hankkeen taloussosiaalityön kehittämistiimi Osahankkeista mukana SOnet Botnia ja Pikassos, Jyväskylän yliopisto/ Kokkolan yliopistokeskus Cydenius Minna Zechner, Katri Viitasalo, Heli Niemi, Sirpa Karjalainen, Jutta Paavola Tavoitteena on luoda taloussosiaalityön kokonaisuuden kuvausta ja toimintamallia Teoreettinen viitekehys Käytännön sovellukset Rakenteellinen työ ja näkyvyys Opas/julkaisu

12 PRO SOS osallistujat tilastoina Tilaisuuksiin on osallistunut Hankekuntien työntekijöitä ja esimiehiä Kelan työntekijöitä, esimiehiä ja kehittäjiä Opiskelijoita ja oppilaitosten edustajia Asiakkaita ja kokemusasiantuntijoita Järjestöjen edustajia Hanketyöntekijät Muita yhteistyötahoja Julkisyhteisöjen työntekijät ovat osallistuneet työkokouksiin ja työpajoihin 1253 tunnin verran ajalla Tämä vastaa 179 henkilötyöpäivää Kaikista hankekunnista ja yhteistyöalueilta on ollut osallistujia Kiitos

13 PRO SOS jatkot Jatkohakemus muutoshakemuksena ajalle Valmistelutyö -Hankejohtaja, ohjausryhmä, osaamiskeskusten johto ja hanketyöntekijät STM ohjeistanut tekemään muutoshakemuksen Pikassoksen osahankeen tilanne ennallaan vuoden 2018 loppuun Muutoshakemus ei aiheuta muutoksia kuntien rahoitusosuuksiin Hankkeen kokonaisbudjetti säilyy ennallaan Pikassos osahanke vuonna 2019? Painopiste valtakunnallisesti juurruttamistyöhön ja yhteisiin painopistealueisiin Socca pääkaupunkiseudun osaamiskeskus siirtäisi meille varoja henkilöstökustannuksiin Hankekoordinaattori 100% v.2019

14

Osahankekatsaus Pikassos. Projektiryhmä

Osahankekatsaus Pikassos. Projektiryhmä Osahankekatsaus Pikassos Projektiryhmä 24.1.2018 28.6.2018 PRO SOS -hanke ESR-rahoitus toimintalinja 5 Toiminta-aika 1.8.2016-31.12.2018 Hallinnoijana Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja koordinoijana SONet

Lisätiedot

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat?

Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Aikuissosiaalityö ja muut aikuisten palvelut -Mitä ne ovat? Perhekeskustoimintamallin ja aikuisten palvelujen yhdyspinnat työpaja Sirpa Karjalainen Hankekoordinaattori PRO SOS aikuissosiaalityön kehittämishanke

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Helsinki, Kuntamarkkinat

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Helsinki, Kuntamarkkinat Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Helsinki, Kuntamarkkinat 12.-13.2018 Hankejohtaja Jutta Paavola 13.11.2018 Pari sanaa hankkeesta ESR-rahoitteinen STM:n päätöksellä toimiva valtakunnallinen

Lisätiedot

PRO SOS -hankkeen Pikassos alueen osahankkeen arviointisuunnitelma

PRO SOS -hankkeen Pikassos alueen osahankkeen arviointisuunnitelma PRO SOS -hankkeen Pikassos alueen osahankkeen arviointisuunnitelma Yleistä PRO SOS -hankkeen arvioinnista PRO SOS -hankkeen arviointisuunnitelman mukaisesti koko hankkeen arvioinnin vastuuhenkilöinä toimivat

Lisätiedot

PROSOS UUDENLAISTA SOSIAALITYÖTÄ YHDESSÄ RAKENTAMASSA

PROSOS UUDENLAISTA SOSIAALITYÖTÄ YHDESSÄ RAKENTAMASSA PROSOS UUDENLAISTA SOSIAALITYÖTÄ YHDESSÄ RAKENTAMASSA 2016-2019 www.prosos.fi 8.5.2019 PROSOS hanke 1.8.2016-31.7.2019 ESR TL 5: Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Mukana seitsemän sosiaalialan

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Kelan ja kuntien yhteistyö Toimeentulotukisiirron jälkeen

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Kelan ja kuntien yhteistyö Toimeentulotukisiirron jälkeen Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Kelan ja kuntien yhteistyö Toimeentulotukisiirron jälkeen Hankejohtaja Jutta Paavola Pari sanaa hankkeesta Sosiaalialan osaamiskeskukset (7 + JY/KYC); hallinnoija

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki (9.

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki (9. Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki 6.6.2019 (9. tapaaminen) Hankejohtaja Jutta Paavola 6.6.2019 Mitä me halusimmekaan

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa. Avausseminaari PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Avausseminaari 22.2.2017 9-16 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa 30.6.2017 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS - Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Pro SOS hanke Euroopan sosiaalirahaston rahoittama toimintalinja (TL) 5 : sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta hanke Myös kuntaliitto ja

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Marianne Kuorelahti 5.10.2017 PRO SOS hanke valtakunnallisesti Mukana seitsemän osaamiskeskusta, 95 kuntaa, Suomen kuntaliitto ja Jyväskylän yliopisto/kokkolan

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Kaakkois-Suomen osahanke Twitter #uudenlaista sosiaalityötä OSA I Valtakunnallinen hanke PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa 2

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla

Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla Pirkanmaan LAPE Pippuri Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE /STM Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla Kehittäjäryhmä 08.05.2018 Asialistalla 1. Ajankohtaiset terveiset

Lisätiedot

UUDENLAISTA SOSIAALITYÖTÄ YHDESSÄ RAKENTAMASSA.

UUDENLAISTA SOSIAALITYÖTÄ YHDESSÄ RAKENTAMASSA. UUDENLAISTA SOSIAALITYÖTÄ YHDESSÄ RAKENTAMASSA www.prosos.fi Valtakunnallinen ESR TL 5 hanke Tekijät Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus Sonet Botnia Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Lisätiedot

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja: YHYRES TEHEREN - Etelä-Pohjanmaan TYP ja OSMO - Osallisuutta moniammatillisesti hanke Marjo Taittonen, E-P TYP johtaja Maarit Pasto, hankekoordinaattori Etelä-Pohjammaa pähkinänkuores Maakunnan lukuja:

Lisätiedot

Hankkeen esittely. Aikuissosiaalityön aamukahvit Kouvola Lappeenranta

Hankkeen esittely. Aikuissosiaalityön aamukahvit Kouvola Lappeenranta Hankkeen esittely Aikuissosiaalityön aamukahvit Kouvola 4.10.2017 Lappeenranta 6.10.2017 Pirkko Haikara PROSOS Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa hanke Hallinto Hanketta johtaa SoNet Botnia.

Lisätiedot

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa PRO SOS hanke valtakunnallisesti Hankekokonaisuutta hallinnoi ja johtaa Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy ja sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA

Lisätiedot

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa

Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Uudenlaista sosiaalityötä yhdessä rakentamassa Osallisuuden avaimetseminaari 29.11.2018 Marja-Liisa Saariaho, marjaliisa.saariaho@seamk.fi Hanketyöntekijä, sosiaalityön lehtori SeAMK, Sosiaali- ja terveysala

Lisätiedot

TYKS. Kenen vastuulla muutokset ovat? Mitä meidän pitäisi nyt käynnistää (valtakunnallisesti, maakunnittain, kunnissa )?

TYKS. Kenen vastuulla muutokset ovat? Mitä meidän pitäisi nyt käynnistää (valtakunnallisesti, maakunnittain, kunnissa )? TYKS Millaisia resursseja muutoksiin tarvitaan? Käynnistää yhteisesti palveluiden muodostaminen palveluiden luokittelu; THL palveluluokitukset palveluiden alle alapalveluita; keskeiset palvelut Palvelutietopaketit

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 7.5.2018 Hämeenlinna Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön rakennusaineet ja kohti tulevaa. Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki 6.11.

Aikuissosiaalityön rakennusaineet ja kohti tulevaa. Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki 6.11. Aikuissosiaalityön rakennusaineet ja kohti tulevaa Maakunnallistuvan aikuissosiaalityön kehittämisverkosto Kuntatalo, Helsinki 6.11.2018 Hankejohtaja Jutta Paavola 7.11.2018 Aikuissosiaalityön rakennuspalikoita

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hankkeessa luodaan Pirkanmaalle yhteinen neuvonta ja asiakasohjaus toiminto Hankkeessa kehitetään Pirkanmaan yhteinen ikäihmisten

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA

VIESTINTÄSUUNNITELMA VIESTINTÄSUUNNITELMA Hankekunnat Henkilöstö Asiakkaat Järjestöt AVI STM Aikuissosiaalityön eri toimijat THL Sosiaalialan osaamiskeskukset SOS II -HANKE SOS II Sosiaalisesti osalliseksi sosiaalityöllä hanke

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 7.3.2018 Vantaa Jarno Karjalainen SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat ideoivat,

Lisätiedot

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2

Pystyy tekemään elämäänsä liittyviä päätöksiä Päätöksenteko 80,7 77,3 77, ,2 83,4 86,5 81, ,4 81,8 80,2 LAPE-AKATEMIA TAMPEREELLA 6.6.2019: Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hyvinvointiympyrän taustatiedot Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Kouluterveyskyselyn uusimmat luvut Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta:

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin ja kohtaamispaikan kehittämistyöryhmät klo 9-12 Kulttuuritalo Laikku, Lastenkulttuurikeskus Rulla.

Perhekeskustoimintamallin ja kohtaamispaikan kehittämistyöryhmät klo 9-12 Kulttuuritalo Laikku, Lastenkulttuurikeskus Rulla. Perhekeskustoimintamallin ja kohtaamispaikan kehittämistyöryhmät 17.5.2018 klo 9-12 Kulttuuritalo Laikku, Lastenkulttuurikeskus Rulla LAPE Pirkanmaa Tänään 9.00-9.30 Tervetuloa! esittäytymiset Hankkeen

Lisätiedot

PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä rakentamassa Pääkaupunkiseudun osahanke Pelillisyyttä ja leikillisyyttä aikuissosiaalityöhön

PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä rakentamassa Pääkaupunkiseudun osahanke Pelillisyyttä ja leikillisyyttä aikuissosiaalityöhön PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä rakentamassa Pääkaupunkiseudun osahanke Pelillisyyttä ja leikillisyyttä aikuissosiaalityöhön Socca 1 Valtakunnallinen hanke PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä rakentamassa

Lisätiedot

Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri

Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaan LAPE Pippuri Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen 2.10.2017 Pirkanmaan LAPE Pippuri 1 4.10.2017 Päivi Viitanen-Marchegiano Päivän ohjelma 2.10.2017 Kuulumiskierros Terveiset THL:n Valtakunnallisilta LAPE-päiviltä

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke

Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke Sosiaalinen kuntoutus ja SOSKU-hanke Sosiaalinen osallisuus tulee, oletko valmis? - seminaari, Jyväskylä 7.10.2015 Jarno Karjalainen 7.10.2015 Sosiaalinen kuntoutus sosiaalihuoltolaissa Sosiaalisella kuntoutuksella

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

ESR-hankekokonaisuus Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (TL 5)

ESR-hankekokonaisuus Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (TL 5) ESR-hankekokonaisuus Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta (TL 5) Sosiaali- ja terveysjohtajien kokous 19.8.2015 suunnittelija Hanna Inkeroinen Muutamia yksityiskohtia valmistelusta n Hakuaika tullee

Lisätiedot

Monitoimijaisen arvioinnin työryhmä klo 9-12 Pikassos. LAPE Pirkanmaa

Monitoimijaisen arvioinnin työryhmä klo 9-12 Pikassos. LAPE Pirkanmaa Monitoimijaisen arvioinnin työryhmä 8.12.2017 klo 9-12 Pikassos LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN 1. Edellisen kokouksen (7.11.) muistio 2. Monitoimijaisen arvioinnin tilannekatsaus 3. Suuntiman esittely Projektikoordinaattori

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Tampere Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset ja asiakkaat

Lisätiedot

Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkosto 5. työkokous. Kuntatalo Helsinki

Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkosto 5. työkokous. Kuntatalo Helsinki Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkosto 5. työkokous Kuntatalo Helsinki 27.9.2018 Jutta Paavola 26.10.2018 Päivän ohjelma 9.30 Tervetuloa erityisasiantuntija Jaana Viemerö Kuntaliitto 9.40

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia. Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1.

Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia. Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1. Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1.2018 Lastensuojelun kehittäjille suunnattu kysely Kokemusasiantuntijoiden

Lisätiedot

Ajankohtaista soteuudistuksesta

Ajankohtaista soteuudistuksesta Ajankohtaista soteuudistuksesta 14.2.2019 Soste, Järjestöt muutoksessa Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 14.2.2019 Sosiaali-

Lisätiedot

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous

Pirkanmaan Lapen eteneminen. Ohjausryhmän kokous Pirkanmaan Lapen eteneminen Ohjausryhmän kokous 3.4.2017 1 18.5.2017 Hankkeen etenemisen tilanne Täydennetty ja saatuun valtionavustukseen sopeutettu hankehakemus toimitettu Sosiaali- ja terveysministeriöön

Lisätiedot

Maakunnan LAPE ryhmä klo Pirkanmaan liitto. Koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio

Maakunnan LAPE ryhmä klo Pirkanmaan liitto. Koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio Maakunnan LAPE ryhmä 16.4.2018 klo 9.00 11.00 Pirkanmaan liitto Koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS, TOINEN ASTE JA VAPAA-AIKA Millä tasoilla työskennellään?

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 23.3.2018 Paasitorni, Helsinki Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle

Lisätiedot

Avauksia taloussosiaalityöstä

Avauksia taloussosiaalityöstä Avauksia taloussosiaalityöstä PRO SOS osahankkeen päätösseminaari, Koske 26.3.2019, Jyväskylä Yliopistonopettaja, YTT Viitasalo Katri Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Esityksen

Lisätiedot

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä

Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö Esityksen nimi / Tekijä Päivi Petrelius, paivi.petrelius@thl.fi Lastensuojelun ja perhesosiaalityön yhteiskehittämö 2.4.2019 Esityksen nimi / Tekijä 1 Yhteiskehittämö kansallinen kehittämisrakenne LAPE-ohjelman osana rakennettiin

Lisätiedot

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä

LAPE OT-keskukset. - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä LAPE OT-keskukset - Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vaativaa asiakastyötä Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi

Lisätiedot

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon

Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon Maakunnan tietohallinto ja ICTpalvelutuotannon organisointi Karri Vainio, Rami Nurmi Pirkanmaan maakuntatilaisuus 9.5.2018 ICT-muutoksen onnistumisen edellytykset 1.Tunnistetaan maakunnittain eroava lähtötilanne,

Lisätiedot

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut

Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut Rikostaustaisten ja heidän perheidensä sotepalvelut 13.2.2019 Vankeusaika mahdollisuutena-loppuseminaari Sinikka Salo, HLT, EHL, Sote-muutosjohtaja Sosiaali- ja terveysministeriö 13.2.2019 Sosiaali- ja

Lisätiedot

Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu Tuloksekas, vaikuttava sosiaalinen kuntoutus - seminaari Sosiaalisen kuntoutuksen

Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu Tuloksekas, vaikuttava sosiaalinen kuntoutus - seminaari Sosiaalisen kuntoutuksen Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilu Tuloksekas, vaikuttava sosiaalinen kuntoutus - seminaari 26.11. 2018 Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke (SOSKU) Tavoitteet Luoda aikuissosiaalityöhön

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA

VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA VARHAISKASVATUS LAPSEN KEHITYKSEN TUKENA Kehittämistyöryhmän tapaaminen 21.11.2017 klo 13.00-16.00 Tipotien sosiaali- ja terveysasema Pirkanmaan LAPE TÄNÄÄN Tervetuloa ja kahvia Edellisen kokouksen muistio

Lisätiedot

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018

Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät Turussa 31.1.-1.2.2018 Kooste päivien annista ISO-verkostoille Päivi Malinen Helmikuu 2018 Juha Luomala, sosiaalineuvos, STM Isoja muutoksia rakenteisiin tulossa,

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden

Lisätiedot

Kooste Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkoston kyselystä. Eveliina Cammarano

Kooste Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkoston kyselystä. Eveliina Cammarano Kooste Maakunnallistuva aikuissosiaalityö kehittämisverkoston kyselystä Eveliina Cammarano Mikä olisi sopiva koko aikuissosiaalityön kehittämisverkostolle? (n=19) 6.6.2019 2 Kuinka usein verkoston tulisi

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa?

Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa? Miltä näyttää Pirkanmaan kunnissa nyt ja tulevaisuudessa? Pirkanmaan Muistifoorumi 3.4.2014 Teija Siipola Toiminnanjohtaja Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Pirkanmaan Muistiyhdistys ry Muistiliiton jäsen 25-vuotias

Lisätiedot

Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena

Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Kehittämistyöryhmän tapaaminen 25.10.2017 klo 13.00-16.00 Tampereen virastotalo, neuvotteluhuone 2. 6 krs, 1 Susanna Raivio Tänään 1.

Lisätiedot

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM

Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Valtakunnallinen työskentely osaamis- ja tukikeskusten suunnittelemiseksi LAPE Osaamis- ja tukikeskukset (OT-keskukset) viidelle yhteistyöalueelle Palvelujen koordinointia, tutkimus- ja kehittämistoimintaa

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 24.11.2017 KLO 9.00-11.30 Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Esittäytymiskierros? Lisäys listalle: terveiset valtakunnallisilta

Lisätiedot

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne

LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne LAPE Osaamis- ja tukikeskusten valtakunnallinen rakenne Tampere 26.10.2018 Pälvi Kaukonen, THL Marjo Malja, Ritva Halila, STM Osaamis- ja tukikeskukset OT-keskus on uusi integratiivinen palvelurakenne

Lisätiedot

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos

Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka

Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Perhekeskustoimintamallin kohtaamispaikka Työpaja 30.5.2017 Marjatta Kekkonen Lapset, nuoret ja perheet yksikkö 1.6.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Perhekeskuksen kohtaamispaikka Tavoitteena on, että perhekeskuksesta

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen

Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut. Miettinen & Miettunen Pirkanmaan LAPE Pippuri Erityis- ja vaativimman tason palvelut 1 5.2.2018 13.06.2017 asialistalla 1. Lyhyesti LAPE -kuulumisista kansallisella tasolla sekä Pirkanmaalla 2. Edellisen kokouksen tehtävän

Lisätiedot

Lape-hankkeen tulokset

Lape-hankkeen tulokset Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 27.1.2017 LAPE muutostyöhön tukea Tuumasta toimeen Lape maakunnallinen

Lisätiedot

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE LIITTEITÄ ASIKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI LOPPURAPORTTIIN Liite 1. Kyselylomake maakuntien työpajoihin osallistuneille, syksy 2016 Liite 2. Loppuarviointilomake maakuntien kokeilujen yhdyshenkilöille,

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö

Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämistyö SOSKU-hanke Järvenpää Susanna Hyypiä 26.11..2018 Sosiaalinen kuntoutus Keski-Uudenmaan sotessa Keski-Uudenmaan soten sosiaalisen kuntoutuksen

Lisätiedot

Sosiaalityön tulevaisuusselvitys

Sosiaalityön tulevaisuusselvitys Sosiaalityön tulevaisuusselvitys Pekka Karjalainen, THL Maakunnallistuva aikuissosiaalityö -kehittämisverkosto 6.11.2018 6.11.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Asettaminen STM on asettanut 2.10.2018 selvityshenkilöryhmän

Lisätiedot

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Terveempi Pohjois Suomi2

Terveempi Pohjois Suomi2 MISTÄ TULEN? Terveempi Pohjois Suomi2 Hankeaika 1.3.2012 31.10.2014 Kokonaisbudjetti 3 066 667 e Koordinaatio Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Osahankkeet (yht. 64 kuntaa) 1. Kainuun maakunta ky (8

Lisätiedot

PIKASSOS 10 v. Dialoginen paneeli SOSIAALIALAN KEHITTÄMISEN YDINILMIÖT. Juhlaseminaari 1.12.2011 Tampere-talo

PIKASSOS 10 v. Dialoginen paneeli SOSIAALIALAN KEHITTÄMISEN YDINILMIÖT. Juhlaseminaari 1.12.2011 Tampere-talo PIKASSOS 10 v. Dialoginen paneeli SOSIAALIALAN KEHITTÄMISEN YDINILMIÖT Juhlaseminaari 1.12.2011 Tampere-talo Puheenjohtajina erityissuunnittelija Seija Junno & kehittämispäällikkö Mervi Janhunen Sekä dialogisen

Lisätiedot

Mika Niemelä: Lapset puheeksi työn teoreettinen tausta ja juurruttaminen osaksi arjen työtä

Mika Niemelä: Lapset puheeksi työn teoreettinen tausta ja juurruttaminen osaksi arjen työtä Iltapäivä kulku klo 12.00 Tervetuloa klo 12.10 Mika Niemelä: Lapset puheeksi työn teoreettinen tausta ja juurruttaminen osaksi arjen työtä klo 13.30 Kahvit klo 13.50 Todistusten jako ja kouluttajien kokemuksia

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen Kuntaliitto 11.1.2013 Kunnan hyvinvointijohtaminen Kuntalaki 1 : Kunta

Lisätiedot

Pelillisyyden ja leikillisyyden mahdollisuudet aikuissosiaalityössä

Pelillisyyden ja leikillisyyden mahdollisuudet aikuissosiaalityössä Pelillisyyden ja leikillisyyden mahdollisuudet aikuissosiaalityössä Erikoissuunnittelijat Pekko Kähkönen & Tytti Sarika Hytti/ Socca, PROSOS-HANKE Socca 1 PRO SOS Uudenlaista sosiaalityötä rakentamassa

Lisätiedot

Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena

Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Koulu, oppilaitos ja vapaa-aika lapsen ja nuoren hyvinvoinnin tukena Kehittämistyöryhmän tapaaminen 19.9.2017 klo 13.00-16.00 Tipotien terveysasema, luentosali 1 Susanna Raivio Tänään 1. Tervetuloa, kahvia

Lisätiedot

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN

PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN PELILLISYYTTÄ JA LEIKILLISYYTTÄ AIKUISSOSIAALITYÖHÖN Työpaja 15.12.2017 : Leikillisyyden ja pelillisyyden mahdollisuudet sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen arvioinnissa PRO SOS-työpaja 15.12.2017

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 14.12.2017 KLO 8.30-11.00 Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Teemana nuorisoikäisten palvelut ja osallisuus perhekeskustoimintamallissa

Lisätiedot

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma

Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma #lapepohjanmaa #lapeösterbotten Lapsi ja perhe keskiössä Pohjanmaan muutosohjelma LANDSKAPSREFORMEN I ÖSTERBOTTEN MAAKUNTAUUDISTUS POHJANMAALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) Mitä halutaan?

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus

Ajankohtaiskatsaus Ajankohtaiskatsaus 7.6.2019 Turun yliopiston Brahea-keskus, paivi.toyli@utu.fi ja heidi.valtari@utu.fi Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, juha.rutanen@helsinki.fi Pro Luomu ry, Marja-Riitta Kottila,

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Alueellisen maahanmuuton kehittämishanke 11/2009 10/2012

Alueellisen maahanmuuton kehittämishanke 11/2009 10/2012 Alueellisen maahanmuuton kehittämishanke 11/2009 10/2012 Projektin tavoitteet Projektin tavoitteet Maahanmuuttajien omakielisen neuvonnan ja ohjauksen vakiinnuttaminen Tampereella ja muissa pirkanmaalaisissa

Lisätiedot

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi?

Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? Mitä valtakunnallisesti tarvitaan, että lastensuojelu muuttuisi? MUUTOKSEN ELEMENTIT - 2019 Sosiaali- ja terveyspolitiikan suunnittelu, ohjaus ja toimeenpano Lainsäädännön ja keskeisten uudistusten valmistelu

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE-hankkeen tulokset

Pirkanmaan LAPE-hankkeen tulokset Pirkanmaan LAPE-hankkeen tulokset PIPPURI Pirkanmaan perheiden palveluiden uudistaminen raikkaita innovaatioita 1 Pirkanmaan LAPE-hanke Hankkeen nimi: PIPPURI Pirkanmaan perheiden palveluiden uudistaminen

Lisätiedot

Yleislääketieteen yksiköiden rooli järjestämissuunnitelman valmistelussa

Yleislääketieteen yksiköiden rooli järjestämissuunnitelman valmistelussa Yleislääketieteen yksiköiden rooli järjestämissuunnitelman valmistelussa Doris Holmberg-Marttila YL, vastuualuejohtaja Yleislääketieteen vastuualue, PSHP Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät Kuntaliitto

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO

Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina. 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Sosiaalialan osaamiskeskukset yhteispelin rakentajina 1.10.2014 Helsinki, Eduskunta/Sosiaali- ja terveysvaliokunta Tarja Kauppila, johtaja, ISO Kehittämisen välttämätön, ei vielä riittävä ehto Jokainen

Lisätiedot

Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista

Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi 22.8.2013, Ylöjärvi Marketta Salminen, projektipäällikkö Vammaispalvelujen valtakunnallinen

Lisätiedot

LAPE Pohjois-Savo tulokset

LAPE Pohjois-Savo tulokset LAPE Pohjois-Savo tulokset YHDESSÄ! hanke 1 Perustiedot Toiminta-aika: 1.1.2017 31.12.2018 Kehittämiskohteet: 1) Perhekeskustoimintamallin kehittäminen ja käyttöönotto 2) Erityis- ja vaativimman tason

Lisätiedot

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen

Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä. Susanna Raivio ja Maria Antikainen Varhaiskasvatus lapsen hyvinvoinnin tukena - kehittämistyöryhmä 1 Susanna Raivio ja Maria Antikainen Kehittämisryhmän koostumus Ryhmän koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio Jäsenkunnat: Kangasala,

Lisätiedot

Lastensuojelun kesäpäivät Kemi

Lastensuojelun kesäpäivät Kemi Lastensuojelun kesäpäivät Kemi 4.-5.6.2019 Erikoissuunnittelija Anne Kantoluoto Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Socca Socca 1 PÄÄKAUPUNKISEUDUN SYSTEEMISEN TOIMINTAMALLIN KEHITTÄMINEN LAPE-

Lisätiedot

LAPE-hanke

LAPE-hanke www.omahäme.fi LAPE-hanke Oma Hämeen (Kanta-Häme) LAPE-hanke LAPE-hanke syventää maakunnallista sote-valmisteluun tähtäävää palveluiden muutosta Kärkihankkeen linjauksen mukaisesti hankkeen päätavoite

Lisätiedot

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA

PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA PALVELUKOKONAISUUKSIEN JA -KETJUJEN VALMISTELUTILANNE MAAKUNNISSA Etelä-Pohjanmaa, Kanta-Häme, Pirkanmaa Työpaja 1 17.4.2018 13.4.2018 Etelä-Pohjanmaa/Penninkangas/Saukko 1 ETELÄ-POHJANMAA 13.4.2018 Esityksen

Lisätiedot

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä

Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Yhdyspinnat lasten, nuorten ja perheiden palveluissa uudistuvassa toimintaympäristössä Katsaus selvitystyöhön 24.1.2018 24.1.2018 Lape-yhdyspinnat Maakuntauudistuksen kokonaisuus asukkaat keskiössä Valtio

Lisätiedot

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA

KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA KEHITTÄJÄASIAKASTOIMINTA Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujenkäyttäjien osallistumista palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin yhdessä työntekijöiden kanssa ASIAKKAIDEN OSALLISTUMISEN

Lisätiedot

Palautekysely. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityönpäivät Lahdessa

Palautekysely. Valtakunnalliset Aikuissosiaalityönpäivät Lahdessa Palautekysely Valtakunnalliset Aikuissosiaalityönpäivät Lahdessa 25.-26.1.2017 1. Missä tehtävissä toimit? 8. Opiskelijana: 3% 7. Muu tehtävä, mikä: 8% 1. Sosiaalityönteki jänä: 26% 6. Kouluttajana /Opettaja:

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa

Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Sosiaalihuollon tutkimuksen ja kehittämisen rakenteet uudistuvassa Sotessa - Sosiaalialan osaamiskeskusten tulevaisuus ja rooli maakunnissa Selvityshenkilö Anu Muuri 1.3.2019 1 Selvityksen lähtökohtana

Lisätiedot

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ klo Koilliskeskus, Kivi Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ klo Koilliskeskus, Kivi Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 14.6.2018 klo 9.00-11.30 Koilliskeskus, Kivi Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Ajankohtaiset asiat Viime kokouksen muistio (20.4.2018) Tulevat

Lisätiedot