2015 KANSAINVÄLINEN INTERNATIONAL 31. BAUER TURKUTURNAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2015 KANSAINVÄLINEN INTERNATIONAL 31. BAUER TURKUTURNAUS"

Transkriptio

1 2015 KANSAINVÄLINEN INTERNATIONAL 31. BAUER TURKUTURNAUS E-03 ja F D-02 ja E-04 TULOKSET RESULTS

2

3 KIITOS! 31. Bauer TURKU-TURNAUS on jälleen pelattu ja parhaat palkittu. Voitaneen todeta, että joukkueiden jako tasoturnauksiin onnistui kohtalaisen hyvin ja suurinumeroiset erot syntyivät vain 9 pelissä 330:stä (maaliero yli 10). Suomalaisjoukkueiden osalta tasojen selvittäminen etukäteen on helpompaa käyttämällä apuna mm. sarjataulukoita ja järjestävien seurojen ammattitaitoa, mutta ulkomailta tulevien taso selviää yleensä vasta itse turnauksessa. Tänä vuonna näiden muutamien joukkueiden taso osui kohdalleen. F05-junioreiden lohkojaon perustana oli pääsääntöisesti joukkueen kotipaikka/seura. Näissä turnauksissa jako onnistui suhteellisen hyvin, eikä suuria tasoeroja ollut paljoa. Toivottavasti kaikki saivat mieleenpainuvan muiston tästä Euroopan suurimmasta vuosittain järjestettävästä turnauksesta. Ulkomaalaisten määrä oli tänä vuonna vähäisempi aikaisempiin vuosiin nähden, mutta Ruotsista oli taas mukana yksi joukkue ja uutena maana Belgia oli mukana kahdella joukkueella. Venäjältä tuli tällä kertaa vain yksi joukkue, useampi oli tulossa, mutta tiukentuneet lisenssivaatimukset peruuttivat kahden Venäläisen joukkueen tulemisen, jonka vuoksi otteluohjelmiakin jouduttiin vielä muuttamaan ihan viime metreillä. Tänäkin vuonna turnauksella oli pääyhteistyökumppanina Bauer, kaikkien tuntema jääkiekon varustevalmistaja, joka panosti turnaukseen monella eri tavalla niin halleissa kuin hotellillakin. Yhteistyö Bauerin ja turnauksemme välillä jatkunee ensi vuonnakin ja nähtäväksi jää mitä silloin on tarjolla. Katse kohti vuotta Turnauksen kotisivuilta tämän tuloskirjan lisäksi löytyy mm. palautelomake, johon toivon joukkueiden käyttävän hetken aikaa ja auttavan turnauksen tulevaisuuden kehittämisessä. Ilmoittautuminen vuoden 2016 turnaukseen alkaa ennen kesää, Varsinainen turnauskutsu ilmestyy ennen kesälomia. Turun Nuorisokiekko ry TurkuTurnaus Järjestelytoimikunta

4 31. BAUER TURKUTURNAUS E- 03 E03-Cumulus Impivaara 2 1. RNK Stars 2. Redwings 3. HC Nokia Oranssi 4. BJR MK Blue 5. EVU Red 6. LeKi Sininen 7. S-Kiekko Sininen 8. Kiekko-67 E03-Neo Varissuo 1 1. Forward, RUS 2. Blues EPS Red 3. Haukat Valkoinen 4. BJR LV 2 5. TuTo Sininen 6. Karhu-Kissat Cats 7. LKP Blues EPS White E03-Aktia Varissuo 2 1. Skå IK, SWE 2. TPS Numpat 3. EVU Blue 4. FoPS 5. Haukat Oranssi 6. LeKi Valkoinen 7. KalPa PM 8. HC Nokia Musta E03-BWS HK Areena 1. Kiekko-67 Team 2. Karhu-Kissat Bears 3. S-Kiekko Valkoinen 4. Leuven Chiefs, BEL 5. Blues EPS Black 6. TPS Akit White 7. TuTo Valkoinen 8. Haukat Musta F- 05 F05-SportService Impivaara 1 1. RNK Stars 2. Redwings 3. KJT White 4. Kärpät Musta 5. BJR Blue 1 LV 6. TuTo Punaiset 7. TPS Aallot 8. TPS Jampat F05-Fisole Raisio 2 1. EVU Red 2. VG KJT Red 4. TPS Rouvalit 5. GrIFK Green 6. TuK-V 7. Kärpät Valkoinen 8. BJR White 1 LV F05-Konica Minolta Raisio 1 1. KooVee Power 2. Salamat Sininen 3. TuTo Valkoiset 4. HC Everest, EST 5. Kurra Musta 6. KJT Black 7. EVU Blue 8. VG-62 Jaguars D- 02 D02-Holiday Inn Impivaara 1 1. Jokipojat Punainen 2. K-Laser Punainen 3. Viikingit White 4. TPS Altsit 5. TuTo 6. HaKi Blue 7. TPS Korpparit 8. Kurra Musta D02-Turun Sanomat Impivaara 2 1. Salamat Blue 2. RNK Flyers 3. VG-62 Musta 4. RuoSkA 5. K-Laser Valkoinen 6. HaKi White 7. Viikingit Red 8. Kurra Oranssi 9. Salamat Valkoinen 10. Kurra Valkoinen 1. KJT Blue 2. TPS Juusot Black 3. JPK / SKK 4. Tappara Lordit 5. KooKoo Orange 6. TuTo Siniset 7. Jää-Tiikerit White 8. BJR LV E04-Vapor Varissuo 1 1. TPS Numpat Black 2. Jää-Ahmat Red 3. Kurra Musta 4. Ässät Posset 5. Blues MK Blue 2 6. RNK Blue 7. Jokipojat Punainen 8. Jyp Musta D02-Ylivoima Raisio 1 E04-Supreme Kupittaa 1 1. Kiekko TPS Samit 3. Jokipojat Musta 4. K-Vantaa Punaiset 5. PaiHa 6. Cobrat 7. Salamat White 8. ParSport 1. Hermes Red 2. Ässät Kingit 3. Jää-Ahmat Black 4. TPS Juusot White 5. Kurra Oranssi 6. Tappara Paronit 7. VG KooKoo White F05-Rakennustiimi 9. RNK Panthers Kupittaa 10. HaKi Black 1. TuK-V Boston 2. Leuven Chiefs, BEL 3. BJR White 2 LV 4. GrIFK White 5. KJT Blue 6. VG-62 Lions 7. TuTo Siniset 8. TPS Lesit E- 04 E04-BWS Varissuo 2 E04-NewPrint Raisio 2 1. Hokkarit Sininen 2. Rockets 3. TuTo Valkoiset 4. TuK-V 5. KJT White 6. Jokipojat Musta 7. RNK Yellow 8. Jyp Valkoinen E04-Painopiste Kupittaa 2 1. Kurra Sininen 2. TPS Numpat White 3. TarU Hockey 4. Jää-Ahmat White 5. KJT Red 6. TuTo Punaiset 7. Hermes Blue 8. Hokkarit Valkoiset

5 Bauer TurkuTurnaus 2015 Yhteenveto eri ikäluokissa Summary of age classes Turnaus Joukkueet Ottelut Pelaajia Maalit Syötöt Pisteet Jäähyt Yleisö Tournament Teams Games Players Goals Assists Points Penalties Spectators 02 / Holiday Inn / Turun Sanomat / Ylivoima Yht. / Summary / Cumulus / Neo / Aktia / BWS Yht. / Summary / BWS / Vapor / Supreme / NewPrint / Painopiste Yht. / Summary / SportService / Fisole / Konica Minolta / Rakennustiimi Yht. / Summary Bauer TurkuTurnaus Yhteensä - Summary Joukkueet Ottelut Pelaajat Maalit Syötöt Pisteet Jäähyt Yleisöä Teams Games Players Goals Assists Points Penalties Spectators Joukkuetta kohti - Per Team 14,22 15,34 13,39 28,73 26,84 Pelaajaa kohti - Per player 1,08 0,94 2,02 1,89 Ottelua kohti - Per game 6,14 5,35 11,49 10,74 49,75

6 TurkuTurnaus Yhteenveto eri vuosista Vuosi Joukkueet Ottelut Pelaajat Yleisö Year Teams Games Players Goals Assists Penalties Spectators Turkuturnaus yhteensä Vuodesta 1992 TurkuTournament summary Since 1992 Joukkueet Ottelut Pelaajat Yleisö Teams Games Players Goals Assists Penalties Spectators Yhteensä Vuosittain 105,74 278, , , , , ,84 Seuraa kohti 16,63 12,07 11,01 25,71 Ottelua kohti 4,59 4,18 9,77 59,04

7 02 HOLIDAY INN ott nro Päivämäärä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 1 La B Kurra Musta TPS Korpparit Impivaara La B Viikingit White TPS Altsit Impivaara La A Haki Blue Jokipojat Punainen Impivaara La A K- Laser Punainen TuTo Impivaara La B Viikingit White Kurra Musta Impivaara La B TPS Korpparit TPS Altsit Impivaara La A Jokipojat Punainen TuTo Impivaara La A K- Laser Punainen Haki Blue Impivaara La B TPS Altsit Kurra Musta Impivaara La B TPS Korpparit Viikingit White Impivaara La A TuTo Haki Blue Impivaara La A Jokipojat Punainen K- Laser Punainen Impivaara Su Kurra Musta TuTo Impivaara Su Haki Blue TPS Korpparit Impivaara Su Viikingit White K- Laser Punainen Impivaara Su Jokipojat Punainen TPS Altsit Impivaara Su TPS Korpparit Kurra Musta Impivaara Su Haki Blue TuTo Impivaara Su Bronze TPS Altsit Viikingit White Impivaara Su Gold Jokipojat Punainen K- Laser Punainen Impivaara Yhteensä Jokipojat Punainen 2. K- Laser Punainen 3. Viikingit White 4. TPS Altsit 5. TuTo 6. Haki Blue 7. TPS Korpparit 8. Kurra Musta

8 02 TURUN SANOMAT ott nro Päivämäärä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 21 La A Salamat Blue Viikingit Red Impivaara La A Kurra Oranssi RNK Flyers Impivaara La B RuoSkA K- Laser Valkoinen Impivaara La B VG- 62 Musta HAKI White Impivaara La A Kurra Oranssi Salamat Blue Impivaara La A Viikingit Red RNK Flyers Impivaara La B HAKI White RuoSkA Impivaara La B K- Laser Valkoinen VG- 62 Musta Impivaara La A Salamat Blue RNK Flyers Impivaara La A Kurra Oranssi Viikingit Red Impivaara La B HAKI White K- Laser Valkoinen Impivaara La B RuoSkA VG- 62 Musta Impivaara Su Kurra Oranssi HAKI White Impivaara Su K- Laser Valkoinen Viikingit Red Impivaara Su RNK Flyers VG- 62 Musta Impivaara Su RuoSkA Salamat Blue Impivaara Su Kurra Oranssi Viikingit Red Impivaara Su HAKI White K- Laser Valkoinen Impivaara Su Bronze VG- 62 Musta RuoSkA Impivaara Su Gold RNK Flyers Salamat Blue Impivaara Yhteensä Salamat Blue 2. RNK Flyers 3. VG- 62 Musta 4. RuoSkA 5. K- Laser Valkoinen 6. HaKi White 7. Viikingit Red 8. Kurra Oranssi

9 02 YLIVOIMA ott nro Päivämäärä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 41 Pe A Kiekko- 67 PaiHa Impivaara Pe B RNK Panthers TPS Samit Impivaara La A PaiHa Salamat White Raisio La A K- Vantaa Punaiset HAKI Black Raisio La B Jokipojat Musta Cobrat Raisio La B ParSport RNK Panthers Raisio La A K- Vantaa Punaiset Kiekko- 67 Raisio La A HAKI Black PaiHa Raisio La B TPS Samit Cobrat Raisio La B RNK Panthers Jokipojat Musta Raisio La A Kiekko- 67 Salamat White Raisio La A K- Vantaa Punaiset PaiHa Raisio La B Cobrat ParSport Raisio La B TPS Samit Jokipojat Musta Raisio Su A Salamat White HAKI Black Raisio Su B Cobrat RNK Panthers Raisio Su B ParSport TPS Samit Raisio Su A Salamat White K- Vantaa Punaiset Raisio Su A Kiekko- 67 HAKI Black Raisio Su B Jokipojat Musta ParSport Raisio Su HAKI Black RNK Panthers Raisio Su ParSport Salamat White Raisio Su PaiHa Cobrat Raisio Su Bronze Jokipojat Musta K- Vantaa Punaiset Raisio Su Gold Kiekko- 67 TPS Samit Raisio Yhteensä Kiekko TPS Samit 3. Jokipojat Musta 4. K- Vantaa Punaiset 5. PaiHa 6. Cobrat 7. Salamat White 8. ParSport 9. RNK Panthers 10. HaKi Black

10 03 CUMULUS ott nro Päivämäärä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 66 La A Kiekko- 67 Dinamo Riga Impivaara La A KalPa PK EVU Red Impivaara La B S- Kiekko Sininen HC Nokia Oranssit Impivaara La B BJR MK Blue Leki Sininen Impivaara La A EVU Red Kiekko- 67 Impivaara La A Dinamo Riga KalPa PK Impivaara La B Leki Sininen S- Kiekko Sininen Impivaara La B HC Nokia Oranssit BJR MK Blue Impivaara La A Kiekko- 67 KalPa PK Impivaara La A EVU Red Dinamo Riga Impivaara La B Leki Sininen HC Nokia Oranssit Impivaara La B S- Kiekko Sininen BJR MK Blue Impivaara Su Kiekko- 67 Leki Sininen Impivaara Su S- Kiekko Sininen EVU Red Impivaara Su Dinamo Riga HC Nokia Oranssit Impivaara Su BJR MK Blue KalPa PK Impivaara Su Kiekko- 67 S- Kiekko Sininen Impivaara Su Leki Sininen EVU Red Impivaara Su Bronze HC Nokia Oranssit BJR MK Blue Impivaara Su Gold Dinamo Riga KalPa PK Impivaara Yhteensä Dinamo Riga 2. KalPa PK 3. HC Nokia Oranssit 4. BJR MK Blue 5. EVU Red 6. LeKi Sininen 7. S- Kiekko Sininen 8. Kiekko

11 03 NEO ott nro Päivämäärä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 86 Pe A TuTo Siniset LKP 03 Impivaara La A Haukat Valkoinen Blues EPS Red Varissuo La B Karhu- Kissat Cats Blues EPS White Varissuo La B BJR LV 2 Forward Varissuo La A Blues EPS Red TuTo Siniset Varissuo La A LKP 03 Haukat Valkoinen Varissuo La B Forward Karhu- Kissat Cats Varissuo La B Blues EPS White BJR LV 2 Varissuo La A TuTo Siniset Haukat Valkoinen Varissuo La A Blues EPS Red LKP 03 Varissuo La B Forward Blues EPS White Varissuo La B Karhu- Kissat Cats BJR LV 2 Varissuo Su LKP 03 Karhu- Kissat Cats Varissuo Su Blues EPS White TuTo Siniset Varissuo Su Haukat Valkoinen Forward Varissuo Su BJR LV 2 Blues EPS Red Varissuo Su LKP 03 Blues EPS White Varissuo Su Karhu- Kissat Cats TuTo Siniset Varissuo Su Bronze Haukat Valkoinen BJR LV 2 Varissuo Su Gold Forward Blues EPS Red Varissuo Yhteensä Forward 2. Blues EPS Red 3. Haukat Valkoinen 4. BJR LV 2 5. TuTo Siniset 6. Karhu- Kissat Cats 7. LKP Blues EPS White

12 03 AKTIA ott nro Päivämäärä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 106 La A LeKi Valkoinen TPS Numpat Varissuo La A EVU Blue Kalpa PM Varissuo La B Skå IK FoPS Varissuo La B Haukat Oranssi HC Nokia Mustat Varissuo La A Kalpa PM LeKi Valkoinen Varissuo La A TPS Numpat EVU Blue Varissuo La B HC Nokia Mustat Skå IK Varissuo La B FoPS Haukat Oranssi Varissuo La A Kalpa PM TPS Numpat Varissuo La A LeKi Valkoinen EVU Blue Varissuo La B Skå IK Haukat Oranssi HK Areena La B HC Nokia Mustat FoPS Varissuo Su LeKi Valkoinen HC Nokia Mustat Varissuo Su Haukat Oranssi Kalpa PM Varissuo Su EVU Blue Skå IK Varissuo Su FoPS TPS Numpat Varissuo Su HC Nokia Mustat Kalpa PM Varissuo Su LeKi Valkoinen Haukat Oranssi Varissuo Su Bronze EVU Blue FoPS Varissuo Su Gold Skå IK TPS Numpat Varissuo Yhteensä Skå IK 2. TPS Numpat 3. EVU Blue 4. FoPS 5. Haukat Oranssi 6. LeKi Valkoinen 7. KalPa PM 8. HC Nokia Mustat

13 03 BWS ott nro Päivämäärä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 126 Pe A TuTo Valkoinen K- 67 Team Impivaara La A Leuven Chiefs Haukat Musta HK Areena La B Blues EPS Black S- Kiekko Valkoinen HK Areena La B Karhu- Kissat Bears TPS Akit White HK Areena La A Haukat Musta TuTo Valkoinen HK Areena La A K- 67 Team Leuven Chiefs HK Areena La B TPS Akit White Blues EPS Black HK Areena La B S- Kiekko Valkoinen Karhu- Kissat Bears HK Areena La A TuTo Valkoinen Leuven Chiefs HK Areena La A Haukat Musta K- 67 Team HK Areena La B Blues EPS Black Karhu- Kissat Bears HK Areena La B TPS Akit White S- Kiekko Valkoinen HK Areena Su Haukat Musta TPS Akit White HK Areena Su Blues EPS Black TuTo Valkoinen HK Areena Su Leuven Chiefs Karhu- Kissat Bears HK Areena Su S- Kiekko Valkoinen K- 67 Team HK Areena Su Haukat Musta TuTo Valkoinen HK Areena Su TPS Akit White Blues EPS Black HK Areena Su Bronze Leuven Chiefs S- Kiekko Valkoinen HK Areena Su Gold Karhu- Kissat Bears K- 67 Team HK Areena Yhteensä K- 67 Team 2. Karhu- Kissat Bears 3. S- Kiekko Valkoinen 4. Leuven Chiefs 5. Blues EPS Black 6. TPS Akit White 7. TuTo Valkoinen 8. Haukat Musta

14 04 BWS ott nro Päivämäärä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 146 La A TPS Juusot Black KJT Blue Varissuo La A BJR LV Jää- Tiikerit White Varissuo La B JPK / SKK TuTo Siniset Varissuo La B KooKoo Orange Tappara Lordit Varissuo La A Jää- Tiikerit White TPS Juusot Black Varissuo La A KJT Blue BJR LV Varissuo La B Tappara Lordit JPK / SKK Varissuo La B TuTo Siniset KooKoo Orange Varissuo La A TPS Juusot Black BJR LV Varissuo La A Jää- Tiikerit White KJT Blue Varissuo La B Tappara Lordit TuTo Siniset Varissuo La B JPK / SKK KooKoo Orange Varissuo Su BJR LV KooKoo Orange Varissuo Su TuTo Siniset Jää- Tiikerit White Varissuo Su KJT Blue JPK / SKK Varissuo Su Tappara Lordit TPS Juusot Black Varissuo Su BJR LV Jää- Tiikerit White Varissuo Su KooKoo Orange TuTo Siniset Varissuo Su Bronze JPK / SKK Tappara Lordit Varissuo Su Gold KJT Blue TPS Juusot Black Varissuo Yhteensä KJT Blue 2. TPS Juusot Black 3. JPK / SKK 4. Tappara Lordit 5. KooKoo Orange 6. TuTo Siniset 7. Jää- Tiikerit White 8. BJR LV

15 04 VAPOR ott nro Päivämäärä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 166 La A TPS Numpat Black RNK Blue Varissuo La A Blues MK Blue 2 Jää- Ahmat Red Varissuo La B Jyp Musta Kurra Musta Varissuo La B Jokipojat Punainen Ässät Posset Varissuo La A Jää- Ahmat Red TPS Numpat Black Varissuo La A RNK Blue Blues MK Blue 2 Varissuo La B Ässät Posset Jyp Musta Varissuo La B Kurra Musta Jokipojat Punainen Varissuo La A TPS Numpat Black Blues MK Blue 2 Varissuo La A Jää- Ahmat Red RNK Blue Varissuo La B Jyp Musta Jokipojat Punainen Varissuo La B Ässät Posset Kurra Musta Varissuo Su Blues MK Blue 2 Jokipojat Punainen Varissuo Su Jyp Musta RNK Blue Varissuo Su TPS Numpat Black Ässät Posset Varissuo Su Kurra Musta Jää- Ahmat Red Varissuo Su Jokipojat Punainen Jyp Musta Varissuo Su Blues MK Blue 2 RNK Blue Varissuo Su Bronze Ässät Posset Kurra Musta Varissuo Su Gold TPS Numpat Black Jää- Ahmat Red Varissuo Yhteensä TPS Numpat Black 2. Jää- Ahmat Red 3. Kurra Musta 4. Ässät Posset 5. Blues MK Blue 2 6. RNK Blue 7. Jokipojat Punainen 8. Jyp Musta

16 04 SUPREME ott nro Päivämäärä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 186 La A TPS Juusot White Ässät Kingit Kupittaa La A VG- 62 KooKoo White Kupittaa La B Hermes Red Tappara Paronit Kupittaa La B Kurra Oranssi Jää- Ahmat Black Kupittaa La A KooKoo White TPS Juusot White Kupittaa La A Ässät Kingit VG- 62 Kupittaa La B Jää- Ahmat Black Hermes Red Kupittaa La B Tappara Paronit Kurra Oranssi Kupittaa La A TPS Juusot White VG- 62 Kupittaa La A KooKoo White Ässät Kingit Kupittaa La B Hermes Red Kurra Oranssi Kupittaa La B Jää- Ahmat Black Tappara Paronit Kupittaa Su VG- 62 Kurra Oranssi Kupittaa Su Tappara Paronit KooKoo White Kupittaa Su TPS Juusot White Hermes Red Kupittaa Su Jää- Ahmat Black Ässät Kingit Kupittaa Su VG- 62 KooKoo White Kupittaa Su Kurra Oranssi Tappara Paronit Kupittaa Su Bronze TPS Juusot White Jää- Ahmat Black Kupittaa Su Gold Hermes Red Ässät Kingit Kupittaa Yhteensä Hermes Red 2. Ässät Kingit 3. Jää- Ahmat Black 4. TPS Juusot White 5. Kurra Oranssi 6. Tappara Paronit 7. VG KooKoo White

17 04 NEWPRINT ott nro Päivämäärä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 206 La A TuTo Valkoiset Rockets Raisio La A Jokipojat Musta KJT White Raisio La B JYP Valkoinen Hokkarit Sininen Raisio La B RNK Yellow TuK- V Raisio La A KJT White Rockets Raisio La A Jokipojat Musta TuTo Valkoiset Raisio La B TuK- V JYP Valkoinen Raisio La B Hokkarit Sininen RNK Yellow Raisio La A TuTo Valkoiset KJT White Raisio La A Rockets Jokipojat Musta Raisio La B JYP Valkoinen RNK Yellow Raisio La B TuK- V Hokkarit Sininen Raisio Su Jokipojat Musta JYP Valkoinen Raisio Su RNK Yellow KJT White Raisio Su TuTo Valkoiset Hokkarit Sininen Raisio Su TuK- V Rockets Raisio Su JYP Valkoinen RNK Yellow Raisio Su Jokipojat Musta KJT White Raisio Su Bronze TuTo Valkoiset TuK- V Raisio Su Gold Hokkarit Sininen Rockets Raisio Yhteensä Hokkarit Sininen 2. Rockets 3. TuTo Valkoiset 4. TuK- V 5. KJT White 6. Jokipojat Musta 7. RNK Yellow 8. JYP Valkoinen

18 04 PAINOPISTE ott nro Päivämäärä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 226 La B TuTo Punaiset TarU Hockey Kupittaa La B Jää- Ahmat White Hokkarit Valkoiset Kupittaa La A TPS Numpat White Kurra Sininen Kupittaa La A Hermes Blue KJT Red Kupittaa La B Hokkarit Valkoiset TuTo Punaiset Kupittaa La B TarU Hockey Jää- Ahmat White Kupittaa La A KJT Red TPS Numpat White Kupittaa La A Kurra Sininen Hermes Blue Kupittaa La B TuTo Punaiset Jää- Ahmat White Kupittaa La B Hokkarit Valkoiset TarU Hockey Kupittaa La A TPS Numpat White Hermes Blue Kupittaa La A KJT Red Kurra Sininen Kupittaa Su Hermes Blue TuTo Punaiset Kupittaa Su Hokkarit Valkoiset KJT Red Kupittaa Su TPS Numpat White Jää- Ahmat White Kupittaa Su TarU Hockey Kurra Sininen Kupittaa Su Hermes Blue Hokkarit Valkoiset Kupittaa Su TuTo Punaiset KJT Red Kupittaa Su Bronze Jää- Ahmat White TarU Hockey Kupittaa Su Gold TPS Numpat White Kurra Sininen Kupittaa Yhteensä Kurra Sininen 2. TPS Numpat White 3. TarU Hockey 4. Jää- Ahmat White 5. KJT Red 6. TuTo Punaiset 7. Hermes Blue 8. Hokkarit Valkoiset

19 05 SPORTSERVICE ott nro Päivä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 246 La B TuTo Punaiset RNK Stars Impivaara La B TPS Jampat Redwings Impivaara La A TPS Aallot Kärpät Musta Impivaara La A BJR Blue 1 LV KJT White Impivaara La B Redwings TuTo Punaiset Impivaara La B RNK Stars TPS Jampat Impivaara La A KJT White TPS Aallot Impivaara La A Kärpät Musta BJR Blue 1 LV Impivaara La B TuTo Punaiset TPS Jampat Impivaara La B Redwings RNK Stars Impivaara La A TPS Aallot BJR Blue 1 LV Impivaara La A KJT White Kärpät Musta Impivaara Su TPS Aallot TuTo Punaiset Impivaara Su TPS Jampat BJR Blue 1 LV Impivaara Su Kärpät Musta Redwings Impivaara Su RNK Stars KJT White Impivaara Su TPS Aallot TPS Jampat Impivaara Su TuTo Punaiset BJR Blue 1 LV Impivaara Su Bronze Kärpät Musta KJT White Impivaara Su Gold Redwings RNK Stars Impivaara Yhteensä RNK Stars 2. Redwings 3. KJT White 4. Kärpät Musta 5. BJR Blue 1 LV 6. TuTo Punaiset 7. TPS Aallot 8. TPS Jampat

20 05 FISOLE ott nro Päivä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 266 La B TuK- V VG- 62 Raisio La B GrIFK Green EVU Red Raisio La A BJR White 1 LV KJT Red Raisio La A TPS Rouvalit Kärpät Valkoinen Raisio La B EVU Red TuK- V Raisio La B VG- 62 GrIFK Green Raisio La A Kärpät Valkoinen BJR White 1 LV Raisio La A KJT Red TPS Rouvalit Raisio La B TuK- V GrIFK Green Raisio La B EVU Red VG- 62 Raisio La A BJR White 1 LV TPS Rouvalit Raisio La A Kärpät Valkoinen KJT Red Raisio Su BJR White 1 LV GrIFK Green Raisio Su TuK- V Kärpät Valkoinen Raisio Su TPS Rouvalit VG- 62 Raisio Su EVU Red KJT Red Raisio Su BJR White 1 LV Kärpät Valkoinen Raisio Su GrIFK Green TuK- V Raisio Su Bronze TPS Rouvalit KJT Red Raisio Su Gold VG- 62 EVU Red Raisio Yhteensä EVU Red 2. VG KJT Red 4. TPS Rouvalit 5. GrIFK Green 6. TuK- V 7. Kärpät Valkoinen 8. BJR White 1 LV

21 05 KONICA MINOLTA ott nro Päivä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 286 La B HC Everest EST VG- 62 Jaguars Raisio La B Salamat Sininen KJT Black Raisio La A Kurra Musta KooVee Power Raisio La A EVU Blue TuTo Valkoiset Raisio La B KJT Black HC Everest EST Raisio La B VG- 62 Jaguars Salamat Sininen Raisio La A TuTo Valkoiset Kurra Musta Raisio La A KooVee Power EVU Blue Raisio La B HC Everest EST Salamat Sininen Raisio La B KJT Black VG- 62 Jaguars Raisio La A Kurra Musta EVU Blue Raisio La A TuTo Valkoiset KooVee Power Raisio Su EVU Blue KJT Black Raisio Su VG- 62 Jaguars Kurra Musta Raisio Su TuTo Valkoiset Salamat Sininen Raisio Su HC Everest EST KooVee Power Raisio Su EVU Blue VG- 62 Jaguars Raisio Su KJT Black Kurra Musta Raisio Su Bronze TuTo Valkoiset HC Everest EST Raisio Su Gold Salamat Sininen KooVee Power Raisio Yhteensä KooVee Power 2. Salamat Sininen 3. TuTo Valkoiset 4. HC Everest 5. Kurra Musta 6. KJT Black 7. EVU Blue 8. VG- 62 Jaguars

22 05 RAKENNUSTIIMI ott nro Päivä Lohko Kotijoukkue Vierasjoukkue Halli Yleisö 306 Pe A TuTo Siniset VG- 62 Lions Impivaara Pe B TuK- V Boston TPS Lesit Impivaara La A Leuven Chiefs TuTo Siniset Kupittaa La A VG- 62 Lions BJR White 2 LV Kupittaa La B GrIFK White TuK- V Boston Kupittaa La B KJT Blue Salamat Valkoinen Kupittaa La A Kurra Valkoinen Leuven Chiefs Kupittaa La A BJR White 2 LV TuTo Siniset Kupittaa La B TPS Lesit Salamat Valkoinen Kupittaa La B KJT Blue GrIFK White Kupittaa La A Kurra Valkoinen BJR White 2 LV Kupittaa La A VG- 62 Lions Leuven Chiefs Kupittaa La B TPS Lesit KJT Blue Kupittaa La B Salamat Valkoinen TuK- V Boston Kupittaa Su A Kurra Valkoinen TuTo Siniset Kupittaa Su A BJR White 2 LV Leuven Chiefs Kupittaa Su B GrIFK White Salamat Valkoinen Kupittaa Su B TuK- V Boston KJT Blue Kupittaa Su A VG- 62 Lions Kurra Valkoinen Kupittaa Su B TPS Lesit GrIFK White Kupittaa Su Kurra Valkoinen Salamat Valkoinen Kupittaa Su TPS Lesit TuTo Siniset Kupittaa Su VG- 62 Lions KJT Blue Kupittaa Su Bronze GrIFK White BJR White 2 LV Kupittaa Su Gold Leuven Chiefs TuK- V Boston Kupittaa Yhteensä TuK- V Boston 2. Leuven Chiefs 3. BJR White 2 LV 4. GrIFK White 5. KJT Blue 6. VG- 62 Lions 7. TuTo Siniset 8. TPS Lesit 9. Salamat Valkoinen 10. Kurra Valkoinen

23

24

2016 KANSAINVÄLINEN INTERNATIONAL 32. BAUER TURKUTURNAUS

2016 KANSAINVÄLINEN INTERNATIONAL 32. BAUER TURKUTURNAUS 2016 KANSAINVÄLINEN INTERNATIONAL 32. BAUER TURKUTURNAUS 10.4. 12.4.2015 E-03 ja F-05 17.4. 19.4.2015 D-02 ja E-04 TULOKSET RESULTS www.turkuturnaus.fi KIITOS! 32. Bauer TURKU-TURNAUS on jälleen pelattu

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN INTERNATIONAL 30. BAUER TURKU-TURNAUS E-03, E D-00, D-01, F TULOKSET RESULTS.

KANSAINVÄLINEN INTERNATIONAL 30. BAUER TURKU-TURNAUS E-03, E D-00, D-01, F TULOKSET RESULTS. 0 KANSAINVÄLINEN INTERNATIONAL 0. BAUER TURKU-TURNAUS E-0, E-0...0 D-00, D-0, F-0....0 TULOKSET RESULTS www.turkuturnaus.com- 0. Turku-turnaus 0.. -.. E-0 0A 9 0 0B 9 0 0C 9 0 0D HOLIDAY INN Kupittaa Blues

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN INTERNATIONAL 30. BAUER TURKU-TURNAUS E-03, E D-00, D-01, F TULOKSET RESULTS.

KANSAINVÄLINEN INTERNATIONAL 30. BAUER TURKU-TURNAUS E-03, E D-00, D-01, F TULOKSET RESULTS. 0 KANSAINVÄLINEN INTERNATIONAL 0. BAUER TURKU-TURNAUS E-0, E-0...0 D-00, D-0, F-0....0 TULOKSET RESULTS www.turkuturnaus.com- 0. Turku-turnaus 0.. -.. E-0 0A 9 0 0B 9 0 0C 9 0 0D HOLIDAY INN Kupittaa Blues

Lisätiedot

TULOKSET RESULTS

TULOKSET RESULTS 2013 KANSAINVÄLINEN - INTERNATIONAL 29. BAUER TURKU-TURNAUS 29.- 31.3.2013 E-01, E-02 5.-7.4.2013 D-99, D-00, F-03 TULOKSET RESULTS www.turkuturnaus.com KIITOS 29. Bauer TURKU-TURNAUS on jälleen pelattu

Lisätiedot

25. TURKU- U-TURNA 27.-29.3.2009 E-97, E-98 3.-5.4.2009 C-94, D-95, D-96 TULOKSET RESULTS. www.turkuturnaus.com

25. TURKU- U-TURNA 27.-29.3.2009 E-97, E-98 3.-5.4.2009 C-94, D-95, D-96 TULOKSET RESULTS. www.turkuturnaus.com 2009 KANSAINVÄLINEN - INTERNATION TIONAL 25. TURKU- U-TURNA TURNAUS US 27.-29.3.2009 E-97, E-98 3.-5.4.2009 C-94, D-95, D-96 TULOKSET RESULTS www.turkuturnaus.com 25. Turku-turnaus Kahdeskymmenesviides

Lisätiedot

E2 Lohko 1A Lohko 1B

E2 Lohko 1A Lohko 1B E1 AAA Blues Juniors Ry 05 BJR Blue 1 Blues Juniors Ry 05 BJR Blue 2 Blues Juniors Ry 05 LV BJR Blue 1 EPS 05 Red EPS 05 White EVU 05 Red GrIFK 05 Green HAKI 05 Blue Haukat 05 valkoinen HIFK 05 White HIFK

Lisätiedot

D1 D2 Lohkojaot ja pelaamistavat Syksy 2016

D1 D2 Lohkojaot ja pelaamistavat Syksy 2016 D1 D2 Lohkojaot ja pelaamistavat Syksy 2016 D1 AAA Ylempi BLUES JR 03 BJR Blue 1 BLUES JR 03 BJR Blue 2 BLUES JR 03 BJR LV Blue 1 EPS 03 Red EVU 03 Red HIFK 03 Red HIFK 03 White Jokerit 03 Red Jokerit

Lisätiedot

TULOKSET RESULTS www.turkuturnaus.com

TULOKSET RESULTS www.turkuturnaus.com 2011 KANSAINVÄLINEN - INTERNATION TIONAL AL 27. TURKU- U-TURNA TURNAUS US 26.-28.3.2010 E-98, E-99 1.-3.4.2010 D-96, D-97, F-00 TULOKSET RESULTS www.turkuturnaus.com KIITOS 27. TURKU-TURNAUS on jälleen

Lisätiedot

24. TURKU- U-TURNA TULOKSET RESULTS. www.turkuturnaus.com

24. TURKU- U-TURNA TULOKSET RESULTS. www.turkuturnaus.com 2008 KANSAINVÄLINEN - INTERNATION TIONAL 24. TURKU- U-TURNA TURNAUS US 20.- 22.3.2008 E-96, E-97, F-98 4.- 6.4.2008 C-93, D-94, D-95 TULOKSET RESULTS www.turkuturnaus.com 1 24. Turku-turnaus Kahdeskymmenesneljäs

Lisätiedot

30.3.- 1.4.2012 E-00, E-01 6.-8.4.2012 D-98, D-99, F-02 TULOKSET RESULTS. www.turkuturnaus.com

30.3.- 1.4.2012 E-00, E-01 6.-8.4.2012 D-98, D-99, F-02 TULOKSET RESULTS. www.turkuturnaus.com 2012 KANSAINVÄLINEN - INTERNATION TIONAL 28. BAUER TURKU-TURNAUS US 30.3.- 1.4.2012 E-00, E-01 6.-8.4.2012 D-98, D-99, F-02 TULOKSET RESULTS www.turkuturnaus.com 28. Bauer Turku-turnaus 2012 30.3. - 1.4.

Lisätiedot

Jäähallin viikonlopputapahtumat

Jäähallin viikonlopputapahtumat Jäähallin viikonlopputapahtumat Taulukosta puuttuu C2:n ja C1:n loppukauden pelit sekä A:n ja B:n kevätkausi yht. n. 20 peliä. Lauantai 14.9.2013 Savonlinna SaPKo Blues Ak A-NUORET Lauantai 14.9.2013 Savonlinna

Lisätiedot

Jäävuorot Viikko 38. SUNNUNTAI Oulunkylä Oulunkylä Malmi 2

Jäävuorot Viikko 38. SUNNUNTAI Oulunkylä Oulunkylä Malmi 2 n Kiekko-Kerho Viikko 38.26 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIO TORSTAI PERJANTAI.26 20.9.26 21.9.26 22.9.26 23.9.26 24.9.26 25.9.26 Malmi 2 Malmi 2 15:45 8:45 8:45 8:45 16: 16: 16: 16: 16: 9: 9: 9: 9: 9: 16:15

Lisätiedot

Alkulohkot/joukkuetunnukset Halli 1

Alkulohkot/joukkuetunnukset Halli 1 Alkulohkot/joukkuetunnukset Halli 1 A B 1. Kreipas Oranssit 5. Kreipas Valkoiset peli kenttä 1 peli kenttä 2 2. BJR White 6. JyKi Sininen perjantai no joukkue 1 joukkue 2 Tulos no joukkue 1 joukkue 2 Tulos

Lisätiedot

Varustekirppis Linnanmaan jäähallissa klo

Varustekirppis Linnanmaan jäähallissa klo Tammi-Helmikuun info 2014 TULEVIA TAPAHTUMIA Varustekirppis 26.1.2014 Linnanmaan jäähallissa klo.9.00 13.45 Varusteiden myynnistä vastaa Eeva Laitinen ja Annika Antti-Roiko. Myyjän tarvitsee vain hinnoitella

Lisätiedot

ILVES 09 SÄRKÄNNIEMI TURNAUS

ILVES 09 SÄRKÄNNIEMI TURNAUS ALKULOHKOT A B C D LA1 ILVES3 LB1 BJR3 LC1 ILVES4 LD1 BJR4 LA2 TAPPARA2 LB2 HPK3 LC2 TAPPARA3 LD2 HPK4 LA3 KPK2 LB3 HIFK2 LC3 LEKI2 LD3 JOKIP2 LA4 KÄRPÄT3 LB4 VG-62 LC4 HIFK1 LD4 TPS4 LA5 KURRA3 LB5 TPS3

Lisätiedot

LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella

LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella 2012-2013 TULOSSA: SIMATURNAUS PIISPALASSA 3-5.5.2013 ISO KENTTÄ TULOSSA: A- TASON TURNAUS KISAKALLIOSSA 27.4.2013 ISO KENTTÄ TULOSSA: TULOSSA: HARKKAPELI AA/AAA- taso:

Lisätiedot

LR ja SK alueiden startti SEURAJOHTAJAT Suomen Jääkiekkoliitto 1

LR ja SK alueiden startti SEURAJOHTAJAT Suomen Jääkiekkoliitto 1 LR ja SK alueiden startti 3.9.2016 SEURAJOHTAJAT 9.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KESKUSTELUA SEURAJOHTAJAT / Keskustelua Ennen lounasta liiton puheenjohtajan esityksen pohjalta lähti keskustelu liikkeelle

Lisätiedot

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA

TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA TYTTÖJEN ALUESARJAT KAUDELLA 2012-2013 Sarjojen pelaamisaikataulu toteutetaan siten, että C-tytöt pelaavat pääsääntöisesti parittomilla viikoilla huomioiden D-tyttöjen turnaukset, jotka pelataan parillisilla

Lisätiedot

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä)

Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013. klo.10.00 13.00 Energia Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) Marraskuu 2013 TULEVIA TAPAHTUMIA Varustekirppis / Omatoiminen varusteiden vaihtopäivä lauantaina 9.11.2013 klo.10.00 13.00 Areenalla (Tekojään puoleinen käytävä) kuka vaan saa tulla myymään jääkiekkovarusteita,

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y F1-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ Järnefeltin koulu Helsingiuksentie 56 08700 Lohja 30.11.2014 12:00 PF1-E ES ViTa FBC Raseborg Järnefeltin koulu 1 Lohja ViTa 30.11.2014 12:45 PF1-E ES Oilers Blue M-Team

Lisätiedot

KURRA 06 KICK OFF -TURNAUS 13.9.2015

KURRA 06 KICK OFF -TURNAUS 13.9.2015 KURRA 06 KICK OFF -TURNAUS 13.9.2015 TURNAUSINFO 1. Turnauspaikka Klaukkalan jäähalli Lepsämäntie 12 01800 KLAUKKALA Puh. 040 317 4940 Klaukkalan jäähallissa on kaksi kaukaloa, Kilpahalli (KH) ja Harjoitushalli

Lisätiedot

Aktia- Kultakiekko Turnaus MYYRMÄEN JÄÄHALLI

Aktia- Kultakiekko Turnaus MYYRMÄEN JÄÄHALLI Aktia- Kultakiekko Turnaus 2015 21.-23.8.2015 MYYRMÄEN JÄÄHALLI 1 Sisällys Turnauspäällikön terveiset... 3 Joukkueet... 4 Turnaus AAA+... 4 Jokerit Red... 5 Jokerit Yellow... 5 HIFK Red... 6 HIFK White...

Lisätiedot

Tiistaisin klo (poikkeukset ja )

Tiistaisin klo (poikkeukset ja ) Lokakuu 2013 TULEVIA TAPAHTUMIA Tyttökiekkopäivä, Girls Hockey Day, sunnuntaina 13.10.2013 Energia Areenalla. Tapahtuma alkaa klo.15.00, jää klo.16.00 17.00. GHD on tyttöjen oma jääkiekon kokeilutapahtuma

Lisätiedot

TURNAUSKUTSU Euroopan suurin juniorijääkiekkoturnaus Turussa

TURNAUSKUTSU Euroopan suurin juniorijääkiekkoturnaus Turussa www.turkuturnaus.fi 35.Turkuturnaus 2019 TURNAUSKUTSU Euroopan suurin juniorijääkiekkoturnaus Turussa 06-08.4.2019: E07, E08 ja F-09 13-14.4.2018: D05, D06, C03AA Yhteensä 112 joukkuetta 35.Turkuturnaus

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 01.04.2017 12:00 PF2-E ES LaPa SC Hawks Hakaniemi 2 Helsinki LaPa 01.04.2017 12:45 PF2-E ES AskU Loiske Jedit Hakaniemi 2 Helsinki LaPa 01.04.2017 13:45 PF2-E ES Loiske

Lisätiedot

KALEVAN TULEVAISUUDEN TÄHDET 2014 TURNAUS

KALEVAN TULEVAISUUDEN TÄHDET 2014 TURNAUS Maaliskuun info 2014 TULEVIA TAPAHTUMIA KALEVAN TULEVAISUUDEN TÄHDET 2014 TURNAUS Oulun Kärpät 46 ry ja Kaleva järjestävät yhteistyössä Tulevaisuuden Tähdet 2014- turnauksen 29. 30.3.2014 Linnanmaan jäähallilla.

Lisätiedot

Pro Sharpin teroituskoulutus huoltajille

Pro Sharpin teroituskoulutus huoltajille Joulukuu 2013 TULEVIA TAPAHTUMIA Terveystalon ja Kärppien infotilaisuus C-/B-junioreiden ja naisten joukkueen vanhemmat sekä naisten joukkueen täysi-ikäiset pelaajat ovat tervetulleita keskiviikkona 4.12.2013

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 22.01.2017 09:00 PF2-E ES Oilers Krokotiilit TU Esport Areena 3 Espoo Oilers Krokotiilit 22.01.2017 09:45 PF2-E ES KorsKa Titaanit Tiikerit Red Esport Areena 3 Espoo Oilers

Lisätiedot

Kiekko-Vantaa 05 Pääsiäisturnaus Joukkueiden infopaketti

Kiekko-Vantaa 05 Pääsiäisturnaus Joukkueiden infopaketti Kiekko-Vantaa 05 Pääsiäisturnaus 20.4.2014 Joukkueiden infopaketti Sisällysluettelo 1. Turnauksen saatesanat 2. Turnauksen säännöt 3. Turnaukseen saapuminen, turnaustoimisto ja tulospalvelu 4. Hallijärjestelyt

Lisätiedot

Turnausjulkaisun toteutti Tuokinprint

Turnausjulkaisun toteutti Tuokinprint Turnausjulkaisun toteutti Tuokinprint Tervetuloa Pirkkolaan! Uusi kiekkokausi lähtee vauhdilla käyntiin Karhu-Kissojen jo perinteeksi muodostuneessa turnauksessa. Uusi kausi tuo tullessaan myös uusia kujeita

Lisätiedot

Ottelut ja turnaukset 2012

Ottelut ja turnaukset 2012 Ottelut ja turnaukset 2012 Viikkari-turnaus 28-29.4 FC Loviisa HooGee Haukat Harmaa (4 0) Tups Musta FC Loviisa (2 0) FC Loviisa FC Honka United Musta (3 0) Tups Musta FC Loviisa (8 2) HooGee Haukat Valkoinen

Lisätiedot

Pitäjänmäen Tarmo Jäävuorot, Viikko 46 8.11.2015

Pitäjänmäen Tarmo Jäävuorot, Viikko 46 8.11.2015 Pitäjänmäen Tarmo Jäävuorot, Viikko 46.25 9.11.25 10.11.25 11.11.25 12.11.25 13.11.25 14.11.25 15.11.25 Konala 2 Konala 2 Konala 2 Salmisaari 1 Konala 2 Salmisaari 1 Vieraspelit 15:45 15:45 8:45 8:45 8:45

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y F1-POJAT HAASTAJASARJA, G-RYHMÄ Mosahallin alakerta Erätie 3 00730 Helsinki 12.03.2016 12:30 PF1-G ES Erä II Oilers Bluefighters Mosahalli 2 Helsinki Erä II 12.03.2016 13:15 PF1-G ES Panthers White PakVi

Lisätiedot

URHEILUTALO Puolivälierät Su 10.20 17 A1 B4 6 Su 11.00 18 A2 B3 6 Su 11.40 19 A3 B2 6 Su 12.20 20 A4 B1 6

URHEILUTALO Puolivälierät Su 10.20 17 A1 B4 6 Su 11.00 18 A2 B3 6 Su 11.40 19 A3 B2 6 Su 12.20 20 A4 B1 6 Miehet A-lohko B-lohko SPV II Plan B Aston Prilla HC Hanuri Old Panthers SB Spirtus IBK Royal SaSePa Tennisklubi Sarjajärjestelmä (peliaika 2 x 15 min suoraa aikaa, viimeinen minuutti tehokasta) Yksinkertainen

Lisätiedot

HeKi D95TAPAHTUMAKALENTERI Elokuu vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

HeKi D95TAPAHTUMAKALENTERI Elokuu vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 1/10 1 2 3 4 5 31 Elokuu 2007 Kesätreenit 17:30-18:30 Jäähalli 32 33 6 7 8 9 10 11 12 Vanhempainkokous Tukkijätkä Klo18 -> HeKi - K-Vantaa Talkoot 16-17:20 18:10-19:00 13 14 15 16 17 18 19 16:30-18:00

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 7-9 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 7-9 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F1-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 26.11.2016 14:00 PF1-E ES Light Iron Violetti PSS Pantterit Askola Areena 1 Askola Light Iron Violetti 26.11.2016 14:45 PF1-E ES ToBK Blackbirds Valkoinen Askola Areena

Lisätiedot

Pelaajat Päättää viikko

Pelaajat Päättää viikko Pelaajat Päättää viikko Suomen jääkiekon taitovalmentajat haastavat kaikki Suomen seurat Pelaajat Päättää viikolle. Tavoitteena on, että viikolla 50 (12.- 18.12.2016) Suomen liikunta- ja urheiluseuroissa

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP 14.11.2015

CHAMPIONS CUP 14.11.2015 CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 05.02.2017 12:00 PF2-E ES PakVi Indians Black Ruskeasuo 2 Helsinki PakVi 05.02.2017 12:45 PF2-E ES SB Vantaa Haukat AskU Ruskeasuo 2 Helsinki PakVi 05.02.2017 13:45 PF2-E

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa

TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS Laaksolahdessa 6.4.2013 Turnaukseen osallistuu 6 seuraa yhteensä 10 peliryhmällä. Ottelut pelataan turnauksen otteluohjelman mukaisesti. Joukkueiden/peliryhmien

Lisätiedot

SPL Länsi-Suomen piiri Alustavat lohkojaot kevät 2019

SPL Länsi-Suomen piiri Alustavat lohkojaot kevät 2019 SPL Länsi-Suomen piiri Alustavat lohkojaot kevät 2019 Piirisarjat Aikuisten sarjojen kierros/ottelumäärä on koko kauden osalta Nuorten sarjoissa kyseessä on kevätkierros Lohkojaot ja pelimäärät saattavat

Lisätiedot

TURNAUS , VANTAA, TIKKURILA

TURNAUS , VANTAA, TIKKURILA TERVETULOA KIEKKO-VANTAAN 06 IKÄLUOKAN AUTOKESKUS TURNAUKSEEN 25.-26.3.2016. Kaksipäiväinen turnaus pelataan Tikkurilan Trio Areenalla ja harjoitushallissa. Turnauksessa on mukana 24 joukkuetta. Turnaus

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-3 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-3 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F1-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 08.10.2016 12:00 PF1-E ES LaPa LoSB Red Hakaniemi 2 Helsinki LaPa 08.10.2016 12:45 PF1-E ES Oilers Leijonat M-Team Hakaniemi 2 Helsinki LaPa 08.10.2016 13:45 PF1-E ES M-Team

Lisätiedot

Ylempi Jatkolohko M (F2) Ylempi Jatkolohko N (F2)

Ylempi Jatkolohko M (F2) Ylempi Jatkolohko N (F2) Rantalakeusturnaus 18. - 20.01 2013: Joukkueet sarjoittain ja lohkojako F1-03 F2-04 1 Kuusamon Pallokarhut (PaKa) 1 Raahen jääkiekkoklubi (RJK) 2 Kiekko-Oulu 2 Kuusamon Pallokarhut (PaKa) 3 Tornion IHC

Lisätiedot

KÄYTTÖTARRA-TURNAUS 2. tammikuuta 2016

KÄYTTÖTARRA-TURNAUS 2. tammikuuta 2016 KÄYTTÖTARRA-TURNAUS 2. tammikuuta 2016 TURNAUSINFO 1. TURNAUSPAIKKA Hyvinkään jäähalli Vaiveronkatu 70 05880 HYVINKÄÄ Puhelin: jäähallin vahtimestarit, 040 534 9495 Puhelin: turnauspäällikkö Tom Östlund,

Lisätiedot

Olympiarahaston junioriavustukset nyt haussa. Hakuaikaa saakka. Toimi nopeasti ohjeiden mukaan!

Olympiarahaston junioriavustukset nyt haussa. Hakuaikaa saakka. Toimi nopeasti ohjeiden mukaan! Tammikuun Kärppäinfo 2015 KOULUTUKSET - Valmentajakerho E-D-ikäluokan valmentajille kokoontuu 13.1. klo 16.30. KOKOUKSET - Koulutus- ja valmennusjaoston kokous 21.1. klo 15.00 Nepen kabinetissa MAAJOUKKUEET

Lisätiedot

Ikäluokan pelaajat. Erikoispalkinnot. Lindorff palkinto: Ikäluokkien parhaat maalivahdit

Ikäluokan pelaajat. Erikoispalkinnot. Lindorff palkinto: Ikäluokkien parhaat maalivahdit Stadicup 2008 A-finaalit Lady/A-jun DuoSport 8.6. 15:15 Team Vanpa A20 PK-35 FC Wannabe 1-2 (0-2) B18 Puma 8.6. 15:35 FC Espoo v806 2-1 C15 Puma 8.6. 13:00 TiPS Mustat VanPa 0-0 (0-0) rp 2-4 C14 Puma 8.6.

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Jyväkuja Jokela 4.turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Jyväkuja Jokela 4.turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ Jokelan koulukeskus Jyväkuja 13 05400 Jokela 03.12.2016 14:00 PF2-E ES JoKi Punainen SCH Jokelan Koulu 1 Jokela JoKi Punainen 03.12.2016 14:45 PF2-E ES Oilers Krokotiilit

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 06.10.2018 09:00 PE1-02 ES GrIFK Green Oilers Lions Esport Areena 3 Espoo Oilers Lions 06.10.2018 10:00 PE1-02 ES HaKi Light Iron Esport Areena

Lisätiedot

Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen !

Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen ! Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen 6.12.2016! Osallistuvat joukkueet: Viikingit Canadiens Viikingit Maple Leafs Blues EPS Blues Juniors LV Blues 07 EVU Hunters HJK GranIFK PaiHa Turnaussäännöt

Lisätiedot

Päivä Klo Ottelu nro.kotijoukkue Vierasjoukkue Kenttä Lohko

Päivä Klo Ottelu nro.kotijoukkue Vierasjoukkue Kenttä Lohko Miehet A-lohko B-lohko SPV II Plan B Mafia Team Tarmo NJ Panthers SB Spirtus FBC Moose SaSePa Soittorasia 3 Sarjajärjestelmä (peliaika 2 x 15 min suoraa aikaa, viimeinen minuutti tehokasta) Yksinkertainen

Lisätiedot

Stadicup 2006. Voittajat ja parhaat pelaajat

Stadicup 2006. Voittajat ja parhaat pelaajat Stadicup 2006 Voittajat ja parhaat pelaajat Joukkue Pelaaja TB HJK Heidi Paajonen HJK TC15 HJK Sanna Porali HJK TC14 TiPS Sara Hopsu FC Honka TD13 HJK Kiira Sarasjärvi VJS TD12 PuiU Valkoinen Karoliina

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 07.10.2018 15:00 PE2-02 ES Tiikerit Blue EräViikingit Black Myllypuro 4 Helsinki EräViikingit Black 07.10.2018 16:00 PE2-02 ES Blackbirds Musta

Lisätiedot

Etelän starttipalaveri

Etelän starttipalaveri Etelän starttipalaveri 12.9.2016 14.9.2016 1 Seurastartin sisältö Seurojen kuulumiset Tyttöjen sarjatoiminta 2016-2017 Kauden taitojäät, GHD-pelitällit, koulutukset yms. Naisten neljän maan-turnaus ja

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 07.10.2018 10:00 PD2-05 ES Panthers SB Vantaa White Tuusulan SBH 1 Tuusula Panthers 07.10.2018 11:00 PD2-05 ES PSS Keltainen EräViikingit

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 12.01.2019 15:00 PE1-A ES TU Lions Oilers Lions Esport Areena 5 Espoo Oilers Lions 12.01.2019 16:00 PE1-A ES EräViikingit Pohjoinen VSS Black

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 12.9.2014. Pvm Kello Sarja Kotijoukkue Vierasjoukkue Pelipaikka Kenttä Paikkakunta

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 12.9.2014. Pvm Kello Sarja Kotijoukkue Vierasjoukkue Pelipaikka Kenttä Paikkakunta Pvm Kello Sarja Kotijoukkue Vierasjoukkue Pelipaikka Kenttä Paikkakunta 04.10.2014 10:00 PD2-31 SS Steelers Musta Luja-Lukko Areena Luopioinen 1 Pälkäne 04.10.2014 11:00 PD2-31 SS SCU Luja-Lukko Areena

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

Lämpimästi tervetuloa Kisakallioon Filmitähtien kutsuturnaukseen 23.1.2016

Lämpimästi tervetuloa Kisakallioon Filmitähtien kutsuturnaukseen 23.1.2016 Lämpimästi tervetuloa Kisakallioon Filmitähtien kutsuturnaukseen 23.1.2016 Turnauksen suojelijana toimii Hyvinkää Ringette Ry valmennuspäällikkö Sini Forsblom Kisakallion Urheiluopisto sijaitsee Lohjanjärven

Lisätiedot

Juhana Aho. Aku Alho. Turo Asplund. Goalie -- shoots L Born Sep Jyvaskyla, Finland [25 years ago] Height 5.

Juhana Aho. Aku Alho. Turo Asplund. Goalie -- shoots L Born Sep Jyvaskyla, Finland [25 years ago] Height 5. Juhana Aho Goalie -- shoots L Born Sep 30 1993 -- Jyvaskyla, Finland [25 years ago] Height 5.10 -- Weight 163 Season Team League GP A PIM Min GA EN SO GAA W L T Svs Pct GP A PIM 2011-12 JYP-Akatemia Mestis

Lisätiedot

Otteluohjelma

Otteluohjelma Otteluohjelma 2013-2014 to 12.09.2013 SaiPa - KalPa Blues TPS pe 13.09.2013 HPK - Pelicans HIFK - Blues JYP - Kärpät Tappara - Ilves Ässät - Lukko la 14.09.2013 Ilves HPK KalPa JYP 16.00 Kärpät SaiPa 18.30

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 25.9.2015. 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 25.9.2015. 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 10.10.2015 10:00 PE1-09 ES Icehearts Punainen SSV White Campo-Sport 3 Vantaa SSV White 10.10.2015 11:00 PE1-09 ES PSS Akatemia SBS Devils Musta

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Pvm Kello Sarja Kotijoukkue Vierasjoukkue Pelipaikka Kenttä Paikkakunta Vastuujoukkue

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Pvm Kello Sarja Kotijoukkue Vierasjoukkue Pelipaikka Kenttä Paikkakunta Vastuujoukkue G-JUNIORIT, 5. KIERROS, RYHMÄ A 19.03.2017 10:00 SS G Classic musta Sport white Pirkkahalli 1 Tampere Nokian KrP Sininen 19.03.2017 10:15 SS G Nokian KrP Sininen YPA Valkoinen Pirkkahalli 1 Tampere Nokian

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 21.12.2015. 6.turnaus,kierrokset 16-18 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 21.12.2015. 6.turnaus,kierrokset 16-18 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 06.02.2016 09:00 PF2-E ES SSV Red Indians Esport Areena 3 Espoo SSV Red 06.02.2016 09:45 PF2-E ES Oilers Bluewolves TU Esport Areena 3 Espoo SSV Red 06.02.2016 10:45 PF2-E

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA ALEMPI, I-RYHMÄ 10.03.2019 09:00 PF2-I ES FC Tuusula SB-Pro Tuusulan SBH 1 Tuusula FC Tuusula 10.03.2019 09:45 PF2-I ES AskU SC Hawks Yellow Tuusulan SBH 1 Tuusula FC Tuusula 10.03.2019

Lisätiedot

DISKOS UUDENVUODENTURNAUS INFOKIRJE 2 1 (5) Viestin liitteenä on luonnos käsiohjelmastamme.

DISKOS UUDENVUODENTURNAUS INFOKIRJE 2 1 (5) Viestin liitteenä on luonnos käsiohjelmastamme. DISKOS UUDENVUODENTURNAUS INFOKIRJE 2 1 (5) 21.12.2015 Jakelussa mainituille DISKOS UUDENVUODENTURNAUS 2. 3.1.2016 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustoimisto: Tervetuloa Jyväskylään heti Uudenvuoden jälkeen. Tehdään

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 01.02.2015 09:00 PF2-E ES PEP Indians Esport Areena 3 Espoo PEP 01.02.2015 09:45 PF2-E ES Oilers Whitestars VSS Green Esport Areena 3 Espoo PEP 01.02.2015 10:45 PF2-E ES

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 07.10.2017 11:00 PE1-02 ES EräViikingit Pohjoinen PSS Musta Ruskeasuo 3 Helsinki EräViikingit Pohj. 07.10.2017 12:00 PE1-02 ES Oilers Blue

Lisätiedot

VASTALAUSEPÄÄTÖS

VASTALAUSEPÄÄTÖS VASTALAUSEPÄÄTÖS 09.03.2016 VG-62 Edustusjääkiekko ry (VG-62) D-Kiekko ry (D-Kiekko) Suomen Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta on käsitellyt Suomi-sarjan karsintasarjan ottelusta VG-62 D-Kiekko (06.03.2016)

Lisätiedot

Futis-Liigan 40 v juhlaturnaus SILJA turnaus 1.-2.8.2015. Kaupin Urheilupuisto ja Pirkkahallin nurmikentät. Harrastenaiset 11 v 11.

Futis-Liigan 40 v juhlaturnaus SILJA turnaus 1.-2.8.2015. Kaupin Urheilupuisto ja Pirkkahallin nurmikentät. Harrastenaiset 11 v 11. Futis-Liigan 40 v juhlaturnaus SILJA turnaus 1.-2.8.2015 Kaupin Urheilupuisto ja Pirkkahallin nurmikentät Kotijoukkue (otteluohjelmassa ensin mainittu) järjestää otteluun tuomarin/pelinohjaajan sekä pelipallon

Lisätiedot

32. RANTALAKEUS-TURNAUS 17.-19.1.2014 TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014!

32. RANTALAKEUS-TURNAUS 17.-19.1.2014 TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014! TURNAUSINFO TERVETULOA RANTALAKEUS-TURNAUKSEEN 2014! Osoitteet Kempelehalli Koulutie 3 Oulunsalon liikuntakeskus Tuohikuja 6 Pitkäkankaan koulu Opintie 6 Pysäköinti Kempele Kempelehallin yhteydessä on

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 25.9.2015. 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 25.9.2015. 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 11.10.2015 09:00 PE2-01 ES Loiske Panthers GrIFK Green Esport Areena 3 Espoo Loiske Panthers 11.10.2015 10:00 PE2-01 ES Erä Stars Blackbirds

Lisätiedot

IkU Cup Ikaalisissa

IkU Cup Ikaalisissa Cup Ikaalisissa 20.8-21.8 2011 Kiitokset turnaukseen osallistuneille! "Isot kiitokset" kaikille turnaukseen osallistuneille joukkueille, te teitte turnauksesta kaikkien osallistuneiden muistoihin sen mieleen

Lisätiedot

HeKi D95 TAPAHTUMAKALENTERI 27.3.2010 TOUKOKUU 2009. vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 1 2 3 18

HeKi D95 TAPAHTUMAKALENTERI 27.3.2010 TOUKOKUU 2009. vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 1 2 3 18 1/13 1 2 3 18 TOUKOKUU 2009 19 20 Kesäharjoitukset alkavat kello 17 Jäähallilta 4 5 6 7 8 9 10 Jää 18:30-19:30 Seuran päättäjäiset klo18 Lukiolla HeKi 95 Vuosikokous 19:00 Jäähallin kahvio 11 12 13 14

Lisätiedot

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP.

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP. Lilliputti turnaus 2 Ahmat Oranssi Ahmat Valkoinen BJR LV Jääkobrat KiekkoOulu KiekkoOulu 2 KKP KKP Sininen KKP Valkoinen KLaser KLaser 2 KLaser KLaser 4 Kärpät Keltainen Kärpät Musta Kärpät Valkoinen

Lisätiedot

KATSE JÄÄKIEKON HARRASTAMISEN KUSTANNUKSIIN. Urheilutoimittajien tapaaminen, Helsinki

KATSE JÄÄKIEKON HARRASTAMISEN KUSTANNUKSIIN. Urheilutoimittajien tapaaminen, Helsinki KATSE JÄÄKIEKON HARRASTAMISEN KUSTANNUKSIIN Urheilutoimittajien tapaaminen, Helsinki 29.10.2015 JUNIORI- JA SEURATOIMINNAN JUNIORI- JA SEURATOIMINNAN STRATEGIAAN KIRJATTU TOIMENPIDE JUNIORI- JA SEURATOIMINTA

Lisätiedot

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014

HYUNDAI TURNAUS 2014 HYUNDAI TURNAUS 2014. Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 HYUNDAI TURNAUS 2014 1 HYUNDAI TURNAUS 2014 Valtin P03 järjestämä E11 ikäluokan turnaus 17.5.-18.5.2014 2 HYUNDAI TURNAUS 2014 TURNAUSJÄRJESTÄJIEN TERVEISET Puotinkylän Voimistelu- ja Urheiluseura Valtissa

Lisätiedot

Stadicup 2005 tulospalvelu

Stadicup 2005 tulospalvelu Stadicup 2005 tulospalvelu Joukkue 9.6.-12.6.2005 Helsinki Voittajat ja parhaat pelaajat Pelaaja TB FC Espoo Pirjo Leppikangas HPS TC15 FC Kontu Heidi Partanen FC Kontu TC14 HJK Sini Ihamäki HJK TD13 TiPS

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F1-POJAT KILPASARJA, A-RYHMÄ 19.03.2016 10:00 PF1-A ES ÅIF Gul Jokerit Myllypuro 5 Helsinki ÅIF Gul 19.03.2016 10:45 PF1-A ES AC HaBa Tiikerit Red Myllypuro 5 Helsinki ÅIF Gul 19.03.2016 11:45 PF1-A ES

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y F2-POJAT HAASTAJASARJA ALEMPI, I-RYHMÄ Nummelanharjun liikuntahalli Hiidenvedentie 3 03100 Nummela 06.04.2019 09:00 PF2-I ES VSS Green SB-Pro Nummelanharjun LH 1 Vihti VSS Green 06.04.2019 09:45 PF2-I

Lisätiedot

:00 PF2-31 Steelers Musta RSS Panthers Valkoinen Lammin liikuntakeskus 1 Hämeenlinna Steelers Musta :45 PF2-31 Steelers

:00 PF2-31 Steelers Musta RSS Panthers Valkoinen Lammin liikuntakeskus 1 Hämeenlinna Steelers Musta :45 PF2-31 Steelers 2.11.2013 11:00 PF2-31 Steelers Musta RSS Panthers Valkoinen Lammin liikuntakeskus 1 Hämeenlinna Steelers Musta 2.11.2013 11:45 PF2-31 Steelers Oranssi RSS Panthers Punainen Lammin liikuntakeskus 1 Hämeenlinna

Lisätiedot

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma

Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016. Turnausinfo ja otteluohjelma Järvenpään Palloseura P04 FOREVER-kesäturnaus 11.06.2016 Turnausinfo ja otteluohjelma Huom! Välittäkää tiedot etukäteen joukkueillenne. Tätä dokumenttia ei jaeta paikanpäällä kaikille. Tervetuloa Järvenpään

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 13.10.2018 11:00 TD-01 ES GrIFK Green PSS Musta Kauklahti 2 Espoo GrIFK Green 13.10.2018 12:00 TD-01 ES Tiikerit Sininen EräViikingit Sininen

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 15.01.2017 10:00 PD1-A ES SB Vantaa ÅIF White Sipoo Areena 1 Söderkulla ÅIF White 15.01.2017 11:00 PD1-A ES GrIFK Green Erä Sipoo Areena 1

Lisätiedot

Stadi Cup 2013. Mestarit

Stadi Cup 2013. Mestarit Stadi Cup 2013 Mestarit E10 EBK/ Tiikerit E11 EPS/Tulipallot D12 ONS/ONS Ercoma Punainen D13 PK-35 C14 Honka/Akatemia C15 PK-35 B17 Honka/ 1 Ladies RiRa F8 A LPS EPS/ Salamatytöt valkoinen 0-8 HJK-J/Kannelmäki

Lisätiedot

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12.

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. OLS-01 TURNAUS Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. Yleistä Turnauksessa on kilpasarja (8 joukkuetta/2 alkulohkoa) sekä

Lisätiedot

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05 Hyundai-turnaus Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015 Karhula -05 Tiedotteet ja tulospalvelu: http://www.kotkannappulat.fi/joukkueet/karhula-05/hyundai-turnaus-kotka-2-5-2015/ Turnausinfo Hyundai-turnaus

Lisätiedot

TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.)

TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.) 24-25.5.2014 TURNAUSOHJELMA JA SÄÄNNÖT, 19.5.2014 (korj.) OSOITE: Väinämöisen kenttä, Väinämöisenkatu 4-6 00100 Helsinki LAUANTAI 24.5 peliaika 1x25 min kilpasarja (K) haastesarja (HA) harrastesarja (H)

Lisätiedot

NFG 2015 LOHKOJAKO+SARJAJÄRJESTELMÄ G-Juniorit

NFG 2015 LOHKOJAKO+SARJAJÄRJESTELMÄ G-Juniorit NFG 2015 LOHKOJKO+SRJJÄRJESTELMÄ G-Juniorit OLS G-Sudet OFC F/G-tytöt G07-08 Mustajalat Merikoski OLS G- Kojootit Ofbc G07-08 Musta Merikoski passit G 07-08 G07-08 Valkoinen OFC G07-vihreä Papas Pikkupojat

Lisätiedot

Parempaa lätkää w w w. t u t o h o c k e y. f i. T u T o h o c k e y

Parempaa lätkää w w w. t u t o h o c k e y. f i. T u T o h o c k e y w w w. t u t o h o c k e y. f i T u T o h o c k e y Perinteitä ja tulevaisuutta Lätkää on pelattu aina TuTo Hockey on perinteinen turkulaisseura, jonka menestykset muistetaan. 60-70-lukujen taitteessa

Lisätiedot

IKU CUP Tulospalvelu sarjoittain. P6 ottelutulokset, 5v5, 2x15min

IKU CUP Tulospalvelu sarjoittain. P6 ottelutulokset, 5v5, 2x15min IKU CUP 2018 Turnaus järjestettiin koulujen alettua ja kesäisiä ilmoja riitti vielä turnauksenkin ajaksi. Kiitos kaikille turnaukseen osallistuneille joukkueille, turnausvieraille ja talkooväelle. Tulospalvelu

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 07.10.2018 10:00 PE2-01 ES Oilers Sharks EräViikingit Musta Myllypuro 4 Helsinki EräViikingit Musta 07.10.2018 11:00 PE2-01 ES VSS Black GrIFK

Lisätiedot

KARNEVAALITURNAUS 2012

KARNEVAALITURNAUS 2012 KARNEVAALITURNAUS 2012 Kaupin urheilupuisto, Tampere 08.09. E11 pojat Liiga ja Ykkönen E-tytöt Liiga ja Ykkönen F7-pojat ja F-tytöt 09.09. E10 pojat Liiga ja Ykkönen F9 pojat Liiga ja Ykkönen F8 pojat

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y F1-POJAT HAASTAJASARJA YLEMPI, D-RYHMÄ Jokelan koulukeskus Jyväkuja 13 9.turnaus,kierrokset 25-27 05400 Jokela Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 08.04.2018 10:00 PF1-D ES JoKi Musta KorsKa Titaanit

Lisätiedot

Season Team League GP G A Pts PIM +/- GP G A Pts PIM LeKi Lempaala Mestis

Season Team League GP G A Pts PIM +/- GP G A Pts PIM LeKi Lempaala Mestis Saku Aavajoki Born Jun 11 1997 [22 years ago] Height 5.08 -- Weight 163 2018-19 LeKi Lempaala Mestis 4 0 0 0 0-1 Santeri Arousva Born Mar 9 1993 -- Pori, Finland [26 years ago] Height 5.09 -- Weight 176

Lisätiedot

Pajamäen Pallo-Veikot ry. Helsinki 1969. www.ppv.fi

Pajamäen Pallo-Veikot ry. Helsinki 1969. www.ppv.fi Pajamäen PalloVeikot ry. Helsinki 1969 www.ppv.fi Perustietoja pelitapahtumasta Pajamäen PalloVeikot juhlistaa 40 vuotista taivaltaan järjestämällä juniorien pelitapahtuman Talin jalkapallohallissa, lauantaina

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 09.10.2016 12:00 PE2-07 ES Erä Valkoinen Tiikerit Red Ruskeasuo 3 Helsinki Erä Valkoinen 09.10.2016 13:00 PE2-07 ES ÅIF Blå TU Ruskeasuo 3

Lisätiedot