Jakke Lehtonen. Nordic-Katiska. Pennun ruokinta. miten olla murehtimatta helppoja asioita

Transkriptio

1 Jakke Lehtonen ravitsemuksenabc Nordic-Katiska koiran Pennun ruokinta miten olla murehtimatta helppoja asioita

2

3 Jakke Lehtonen Koiran ravitsemuksen ABC: Pennun ruokinta Miten olla murehtimatta helppoja asioita Opas pentujen ruokintaan sekä kasvuun. Miksi pennun ruokkiminen on helppoa? Mitkä ovat pentujen tarpeet? Voidaanko pennulle aiheuttaa kasvuhäiriöitä ruokinnalla? Saako pentua liikuttaa ja juoksuttaa?

4 Ensimmäinen sähköinen versio (PDF), 2014 Perustuu osaltaan Nordic-Katiskan ylläpitämän verkkoresurssin katiska.info sisältöön. Jakke Lehtonen 2014 Kuvat: Tue luovaa sähköistä julkaisua! Jakke Lehtonen 123RF Stock Photos Kannen suunnittelu: Nordic-Katiska Älä kopioi tai jaa luvatta Sähköinen toteutus ja julkaisu: Nordic-Katiska ISBN (PDF) ISBN (EPUB) Kiistot: Ruokintaesimerkeissä lasketun saannin esittelemiseksi käytän laskujen pohjana markkinoilta saatavia raaka-aineita ja lisäravinteita. Mikäli tuotemerkki on mainittu, niin se on esimerkinomaisesti eikä ole kannanotto tuotteeseen tai sen valmistajaan. Jos kirjoittajalla tai julkaisijalla on taloudellisia kytköksiä tuotemerkkeihin, valmistajiin tai myyjiin, niin ne ovat erikseen mainittu. En takaa tutkimustulosten, tuotetietojen ja laskelmien oikeellisuutta sekä ajantasaisuutta, mutta takaan, että kaikki tiedot ja johtopäätökset ovat tehty sillä tietotaidolla joka minulla on ja ns. hyvässä uskossa. Tätä kirjoitusta ei tule käyttää minkään sairauden hoidon perustana, vaan sen rooli on yleissivistävä. Kirjoittaja ja julkaisija sanoutuvat irti kaikista vastuista ja sen myötä vahingonkorvauksista liittyen mihin tahana tässä kirjassa esitettyyn väitteeseen.

5 Sisältö Sinkin puutos Proteiinit vuonna Proteiini vuonna Rotat, proteiini ja sinkki Aluksi 8 Sisällöstä 12 Lyhenteitä...14 Pennun kasvukausi 15 Korkeus ja paino...18 Kasvusta lyhyesti...21 Kasvukäyrä Luuston muodostuminen Kasvulevyt Kasvun säätelijät...27 Kasvuhormoni Insuliininkaltaiset kasvutekijät Muut hormonit Koko vaikuttaa kasvupyrähdyksiin Ulkoiset muuttujat Ravintotekijöitä...33 Proteiinien puutos Ruokinnan rajoittaminen ja ajoittaminen Lihaa luille Imevät possut Lihalla on merkitystä Viimeinen niitti Teho on tuhoa Entä insuliini ja IGF-1? Lasten ylipaino Pelikenttä lisää sekaisin Kalsium pysäyttää kasvun Tuhottomasti kalsiumia Tutkimus beagleilla Ruokinta Loppuihmettely kasvusta...55 Pennun tarpeet 57 Proteiini...59 Proteiinit lyhyesti Aminohapot Raja-aminohappo Aminohappotrivia... 67

6 Rasva ja energia Kaloreita varastoon...70 Kalsium Aktiivinen imeytyminen...73 Vierotetut pikkupennut...75 Saantisuositus...76 Sinkki Sinkki pähkinänkuoressa...78 Sinkkiä tarpeeseen...79 Kalsiumin vaikutus...80 Puutteen ulkoiset merkit...81 Paljonko on paljon...82 Fytaatit ongelmana...83 Muodolla on merkitystä...85 Ruuan sinkki ei riitä...86 Lihapohjaiset...87 A-vitamiini Yliannostus...89 Tarve...90 Saannit ja myrkyllisyys...90 A-vitamiini ja energia...92 Karoteenit Antioksidanttivaikutus...95 D-vitamiini D-vitamiinin tehtävät...97 D-vitamiinin lähteet...98 Ylläpitotarve...99 Puute rikkoo luuston Lonkkadyplasia Rokotukset Jodi Jodi elimistössä Puute ja ylisaanti Tarve Lähteet Kuivamuonat Kupari Puute ja yliannostus Natrium Hyödyntäminen Puutos ja yliannostus Tarve Kantavat ja imettävät Rauta Raudan imeytyminen Raudan puute Käytännön annostelu Bioaktiivisuus...122

7 Tarve Seleeni Bioaktiivisuus ja tarve Seleeniä nivelille Muita ravintoaineita Imevät ja vierotetut Pennun ruokinta 132 Ikäkausiruokien kaudettomuus Raakaruokkijoiden päänvaiva /50-ruokinta Liha ja kuivamuona Ruokakupin aito koko Ruokintakertojen määrä Pennun liikkuminen 145 Tyylinä RARF Pennulle massaa RARF:lla Lonkat ja portaat Kun menee pieleen 155 Kuka rikkoi mitä Allergiat Eliminaatio Nirsous Panoisteiitti Koira on lihansyöjä 171 Termit Pähkinänkuori Erä 1: Ravinto Erä 2: Anatomia Erä 3: Ruuansulatus Kasvisravinnon puutteet B -vitamiini Aminohapot Hiilihydraatit Muita tekijöitä Selvä johtopäätös Lopuksi 182 Kasvuhäiriöt Kello

8 8 Aluksi Onko minun syytä toivottaa heti alkuun onnea tulevasta tai uudesta pennusta? Ymmärrettävistä syistä uusi tulokas saa ihmiset kiinnostumaan aiheesta. Halutaan tarjota tulokkaalle mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään, mutta samalla ollaan huolissaan. Mitä jos pennulle kehittyy kasvuhäiriöitä tai allergia mikäli ruokinta ei ole kunnossa. Jos teen virheen, niin pilaanko iloisen hännänheiluttajan loppuelämän. Huoli pois. Mikään ei ole niin helppoa kuin pennun ruokkiminen. Jos kaikki ei mene tulevaisuudessa aivan kuten elokuvissa, niin se ei johdu ruokinnasta. Moiset harvemmin johtuvat ravitsemuksesta, vaikka pennulle ei tarjottaisikaan aivan täydellisen tasapainotettua ja suunniteltua ruokaa. Tuon huomautuksen tarkoitus ei ole yllyttää piittaamattomuuteen tai välinpitämättömyyteen, vaan yrittää vähentää pelkoja. Pennun elimistö huolehtii itsestään yllättävän hyvin, jos se saa ruuastaan edes vähimmäistarpeet tyydytettyä ja niin köyhän ruuan tarjoaminen, että se suoraan aiheuttaisi kasvuhäiriöitä, on lähes mahdotonta ilman rikollista piittaamattomuutta. Koska tiedän, että et kuulu tuohon eläinsuojelullisten ongelmien ryhmään (jos kuuluisit, niin et olisi hankkinut tätä kirjaa), niin pystyn luottavaisin mielin toteamaan, että et sinä pysty ruokinnalla koiraasi rikkomaan. Onko maailman kuuluisin neliosainen scifi-trilogia Linnunradan käsikirja liftareille tuttu? Jos on, niin silloin sinulle on tuttu myös ystävällisin kirjaimin kanteen painettu lause Don t panic älä hätäile. Jos et tuota tunne, niin no, älä hätäile. Mikäli perussyy tämän kirja ostamiseen oli pelko ja huoli pennun kehittymisestä ja omista kyvyistäsi turvata se, niin lopeta lukeminen tähän. Juuri nyt. Heti. Ota pentu mukaasi, tai jos vasta odottelet saapumista, niin aikuinen koira, ja lähde ulos. Menkää tekemään jotain kivaa ja vauhdikasta. Sellaista, jossa koiran häntä heiluu, kieli roikkuu ja sinulle tulee kuuma sekä mielellään myös hiki. Unohda epäilyt ja paineet pennun ruokinnasta sekä tulevaisuudesta ja sisäistä oleellisin asia pennun ruokkimisesta: se mitä teet ulkona, on tärkein osa-alue; ei ruokakupin sisältö. Pennun kehitysaika nuoreksi konkkeliksi ja siitä aikuiseksi on niin lyhyt, että aikaa ei kannata hukata turhanpäiväisyyksiin.

9 9 Anteeksi, mutta turha murehtiminen ravitsemuksesta ja sen vaikutuksesta tulevaisuuteen on turhaa ajanhukkaa. Käytän hyvinkin epäkohteliasta käskytystä ja komennan sinut sisäistämään perusasiat:»» tärkeää ei ole oikein tekeminen, vaan suurten virheiden välttäminen»» älä murehdi asioita, joihin et voi vaikuttaa»» opettele ne asiat, joihin voit vaikuttaa»» kasvuhäiriöt johtuvat kasvattajan valinnoista (siitoseläimet ja rodun tyyppi) sekä huonosta tuurista»» sinä elät pentusi kanssa, ei kasvattaja tai kukaan muukaan»» opettele lähdekritiikki»» pentu ei koskaan liiku liikaa Toki listassa oli yleistyksiä, joihin löytyy poikkeuksensa, mutta niistä myöhemmin kirjassa lisää. Kunhan oivallat sen, että! E 1. keskityt vain olennaisuuksiin, 2. unohdat muinaiset uskomukset ja urbaanit legendat, 3. opettelet perusasiat (kuten kaikessa harrastamisessa) ja 4. ruokit koiraasi. Se siitä, loppu on luojan huomassa.

10 10 Normaalin arkipäiväinen perusasioista huolehtiminen on se mihin panostetaan, ja tässä on se maaperä, josta ihmisten huoli pennusta aidosti versoaa. Arkipäivä ei olekaan arkea, vaan uusien asioiden opettelua. Lasten suhteen on helpompaa. Meille kaikille on koulusta alkaen opetettu ihmisen ravitsemusta. Jopa he, jotka sanovat olevansa laskematta omaa syömistään ja käyttävät sitä perusteena välinpitämättömyydelle koiran ravitsemuksen suhteen, ovat selkäydintasolla oppineet perusasiat. Se, että ei koske salaatteihin tai syö pelkkää roskaruokaa, on oma valinta. Silti he tietävät itsekin tekevänsä jotain, joka ei ole terveellistä mutta se on edelleen oma valinta, joskus toki opittu malli. Lapsille annetaan ikään kuin automaattisesti edes jotenkin terveellistä ruokaa. Jopa ne paljon parjatut hampurilaisateriat täyttävät perusvaatimukset, sillä ei niissä muuta vikaa ole kuin liian suuret syöntimäärät suhteessa laiskaan elämään. Koirien suhteen tätä turvaverkkoa ei ole, sillä meille ei ole opetettu petojen ravitsemusta. Paljon mainostettu maalaisjärki ei toimi, koska se pohjaa sekasyöjien eli ihmisten ravitsemukseen tai muiden harrastuseläinten ruokintaan, kuten vaikkapa kasvissyöjien kanien ja hevosten tarpeisiin. Jos tätä erittäin oleellista ero ei oivalla, niin silloin syntyy (koomisiakin) tilanteita, kuten että väitetään koiran saavan A-vitamiinimyrkytyksen liian suuresta määrästä mustikkaa se ei muuten onnistu millään eläimellä, koska mustikassa ei ole A-vitamiinia. Siinä on karotenoideja, jotka ovat eri asia, vaikka A-vitamiinin esiasteita ovatkin. Se, että käsken välttämään stressiä, pelkoa ja huolestuneisuutta, ei tarkoita, että ei pitäisi opetella. Aina kun tarvitsee jotain taitoa, jota ei entisestään ole, niin joutuu opettelemaan. Karsastan sanaa joutua, koska harrastuksessa ei pitäisi olla pakkoa. Mutta törmään säännöllisesti asenteisiin, jossa todetaan, että ravitsemus ei kiinnosta ja on jopa turhaa. Tuo on aivan yhtä idioottimainen toteamus kuin että väittäisi, että on aivan se ja sama mitä lapsi syö; kyllä se kehittyy itsestään ja tietää itse mitä tarvitsee. Ei tiedä. Ei lapsi, kuin ei myöskään koira, iästä riippumatta. Ratsastuksessa pengotaan erilaisten kuolainten merkitystä, käydään opettelemassa istuntaa ja väännetään kenkien tarpeellisuudesta. Agilityssä maksetaan hyppykursseista ja käytetään lihasammattilaisten palveluja kerran tai kaksi kuukaudessa. Panostetaan ja halutaan oppia harrastuksesta. Sen jälkeen todetaan, että ravitsemuksen osaaminen on turhaa rakettitiedettä. Ruoka on kuitenkin se perusta, jolla kaikki toiminta tapahtuu kaiken harrastamisen ydin, jopa silloin kun ei harrasteta, vaan eletään yhdessä. Jos ruokinta ei ole kunnossa, niin on aivan turha käydä hyppykursseilla tai hierojalla, koska silloin ruoka ei rakenna ja tue koiran työtä ja viime kädessä elämää. Tiedän, että saarnaan sinulle aiheetta, koska sinua ravitsemus ja ruokinta kiinnostavat, muutoinhan et olisi hankkinut tätä kirjaa. Mutta kyseessä on niin laaja ja yleinen suhtautumisvirhe, että en ohita sitä edes silloin kun kuulija tai lukija ei moista kiukuttelua ansaitse. Joten pahoittelut siitä, että kiukuttelin sinulle turhaan, mutta en pahoittele sitä, että kiukuttelin ymmärtänet eron.

11 11 Paljastan syyn, miksi pennun ruokinnasta ei tarvitse erikseen murehtia ja miksi on oleellista vain selvittää ylipäätään koiran tarpeiden perusteet: pentu ruokitaan aivan kuten aikuinen. Pennulla on korkeammat tarpeet, mutta ne ovat tutkimustyön teoriaa. Käytännössä pentu kattaa korkeammat tarpeensa vain syömällä enemmän painokiloaan kohden kuin aikuinen. Silloin riittää, että ruokintakin on suunniteltu kuin aikuiselle. Muutama sääntöä vahvistava poikkeus löytyy, mutta ne koskevat vain raakaruokkijoita. Käymme ne kirjassa erikseen läpi. Oletko kuullut tuon teesin ennenkin? Varmasti olet, jos seuraat Facebookin koiranruokintaryhmiä tai olet ostanut e-kirjani Koiran ravitsemuksen ABC: Raakaruokinnan suunnittelu. Siltä osin kirjan sisältö on sinulle vanhan kertaamista höystettynä hieman laajemmalla yksityiskohtien käsittelyllä. Kunhan muistat: Don t panic.

12 12 Sisällöstä Kirja ei pyri olemaan tieteellinen esittely pentujen ja nuorten koirien ruokinnasta, vaan antamaan käytännön vinkkejä arkipäivän ruokintaan. Suurin osa kirjan alkupuolesta on kaikesta huolimatta teoriaa, koska teoria määrää miksi määrättyjä asioita on tehtävä ja miksi jotkin yleisesti esitetyt väitteet pentujen ruokinnasta eivät ehkä olekaan aivan niin ehdottomia. Aito missio on saada sinut ymmärtämään, että pennun ruokinnassa ei ole mitään poikkeuksellista ja että tämä kirja on eräällä tavalla aivan turha. Aivan samalla tavalla turha kuin että tekisi vaikkapa jackrusseleilla ja belgianpaimenkoiran kaikille karvamuunnoksille oman ruokintaoppaansa. Koira on kuitenkin koira, eikä muuksi muutu. Jos olet tuttu Katiskan kanssa (siis enemmän kuin tämän kirjan oston suhteen), niin paikka paikoin koet varmasti deja vú tunteen. Olen hieman meikkaillut aikaisemmin Katiskassa julkaistuja asioita ja tehnyt pintaremonttia, mutta sama runko alla edelleen on, vaikka pintalaudoitus olisikin vaihdettu. Tätä ei voi välttää, koska asiat eivät mihinkään muutu. Mutta uskon, että vaikka olisitkin jo sinut Katiskan sisällön kanssa, niin uudet yhteydet ja laajemmat kytkökset avaavat aihetta entisestään. Jos huomaat, että olet lukemassa tutun oloista tekstiä, niin silmäile se edes läpi. Lähes kaikkeen Katiskasta lainattuun materiaaliin on tehty kirjaa varten tarkennuksia, muutoksia ja jopa korjauksia. Asiat, tässä tapauksessa pennun ruokinta ja sen merkitykset, on lisäksi tuotu samaan asiayhteyteen ilman Katiskassa ollutta pirstoutumista eri merkintöihin. Loppujen lopuksi jokainen opas on onnistunut tehtävässään, jos lukija viimeisen sivun jälkeen kysyy itseltään miksi olen tehnyt jotain toisin tai toteaa, että näinhän minä olenkin tehnyt. Kaikkien oppaiden ja opusten perimmäinen tarkoitus on tehdä itsestään tarpeettomia, ja siihen pyrin minäkin. Hyvä fiktio on viihdettä, josta nautitaan toistekin, mutta hyvä fakta opettaa asian niin, että siihen ei tarvitse enää palata. Käsitteenä pentu on epämääräinen (selitän kirjassa myöhemmin miksi) ja se aiheuttaa ongelmia kauniisti vyyhdetylle rautalangalle. Pyrin hahmottamaan asioita käytännön tasolla, mutta erittäin suurella todennäköisyydellä juuri sinun pentusi rotua ja kokoluokkaa ei ole käytetty esimerkeissä. Tämä johtuu pentujen suuresta kirjosta niin koon kuin kehitysvauhdin suhteen. Jos teen yhden viikkomallin kaikille eri kokoluokille sekä ikäryhmille, niin siitä tulisi noin 300 sivuinen opus ja silloinkin joutuisi käyttämään pientä fonttia, eikä mitään muuta asiaa käsiteltäisi sivu toisensa jälkeen samaa reseptiä pienillä muutoksilla. Hyvä puoli on se, että moista rautalankaa ei edes tarvita. Olenko jo muistanut mainita, että pentu ruokitaan kuten aikuinen?

13 13 Koko kirja kutoutuu tuon väitteen ympärille selittäen miksi näin on. Ihmiset inhoavat teoriaa. Olen pahoillani (enkä ole, olen vain kohtelias), mutta aivan kaikkea teoriaa ei voida hylätä, koska ne selittävät miksi asiat ovat kuten ovat, ja miksi määrätyt asiat johtavat toiseen. Mutta pyrin pitämään teorian niin yksinkertaisena kuin mahdollista sinä päätät kuinka hyvin onnistuin siinä. Vaikka teoriaa kaikesta huolimatta on, niin olen siivonnut kaikki lähdeviitteet pois. Tiedän, että tuo on hieman arveluttava tapa, koska viitteistä piittaamattomat voivat jättää viimeiset sivut pois samalla kun aiheesta enemmän kiinnostuneet pääsevät penkomaan miksi jotain on väitetty. Kokemuksen myötä kuitenkin tiedän, että erittäin monet maallikkolukijat, jotka haluavat vain ruokkia pentunsa mahdollisimman hyvin, eivät pidä ja suorastaan jopa säikkyvät viitemerkintöjä. Tämä kirja on kuitenkin kirjoitettu heille, ei ravitsemuksen teorian syventäväksi oppikirjaksi. Joten aina kun törmäät ilmaisuihin on tutkittu tai tutkimusten mukaan, niin kannattaa loikata Katiskaan vilkaisemaan mitä alkuperäisessä tekstissä on lähdeviitteeksi merkitty. Siellä ne ovat, edelleen. Tämä kirja ei ole raakaruokintakirja, eikä myöskään kuivamuonaopas. Tämä on opas koiranpentujen ruokintaan ja ravitsemukseen. Kannattaa pitää mielessä, että ruokintaideologia on ihmisen henkisempi valinta, joka ohjaa mitä työkaluja käytetään. Koiralle, tai pennulle, kysymys on vain ruuasta, ja että se tyydyttää tarpeet. Toki ruokintametodeissa on eronsa, mutta ne liittyvät teknisiin asioihin kuten sulavuuteen ja hyödyntämiseen. Koiran elimistö ei tiedä ovatko proteiinien aminohapot tulleet kuivamuonasta vai raa asta lihasta, kunhan aminohapot ovat niitä, joita koira tarvitsee. Joten jos olet käsityksessä, että kuivamuonat ovat tarkkaan tasapainotettuja kasvavan pennun tarpeisiin, niin sinua on jossain määrin sumutettu mainosväittämille. Tai jos uskot vakaasti, että raakaruokinta automaattisesti täyttää pennun ravitsemukselliset vaatimukset, niin olet eksynyt sivupoluille asiasta keskittyen tekniikkaan. Mutta jos sinulle on myyty uskomus, että koiran tarpeet muuttuvat ruokintatavan mukaan, jolloin raakaruokitulla on erilaiset tarpeet ja jopa aivan poikkeava fysiologia sekä biologia kuin kuivamuonilla elävillä, niin sinua on kusetettu. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta sitä ei voi muulla tavalla kuvailla. Johtuen työkalujen (siis ruokintatapojen) erilaisuudesta pyrittäessä täysin samaan lopputulokseen (pennun tarpeiden täyttämiseen), mainitsen suurimmat erot, joihin pitää kiinnittää huomiota, jos ja kun sellaisia on. Mutta muistetaan ruokintatyyleissä kyse on siitä millaista vasaraa käyttää, mutta tarve on aina sama: saada naula puuhun. Oletko kasvattaja? Minulla on sinulle huonoja uutisia, tai hyviä, riippuu tulkinnasta. Tämä ei ole pikkupentujen ruokintaopas kasvattajille. Käyn kevyesti ja lyhyesti läpi myös pikkupennut imetyksestä luovutukseen, mutta niihin ei keskitytä. Hyvät uutiset ovat ne, jotka suurin osa kasvattajista jo tietää ainakin kokeneimmat: pikkupennuille riittää, että ne saavat vatsansa täyteen. Huonot uutiset sitten ovat ne, että kasvattaja itse asiassa tekee ruokinnassa sen työn, johon hän ostajiaan pentuohjeissa neuvoo.

14 14 Toisin sanoen, jos ruokinnalla saadaan aikaiseksi kasvuhäiriöitä ja muita ongelmia, niin sen on tehnyt kasvattaja, ei omistaja. Kirjassa on jonkin verran toistoa. Se ei johdu siitä, että olisin halunnut nostaa sivumäärää. Haluan, että kirja olisi niin pitkälle kuin mahdollista lukea pomppien sisällössä sinne ja tänne. Tiedän, että suurin osa lukee järjestelmällisesti alkaen kannesta ja päätyen viimeiselle sivulle, mutta haluan silti jättää mahdollisuuden loikata sisällysluettelosta haluamaansa aiheeseen ilman, että jotain rankan tärkeää jää uupumaan. Tuon toteuttaminen on kylläkin helpommin sanottua kuin tehty, mutta ainakin yritin. Minulla on myös aina ollut paha tapa itse kirjoituksissa hyppiä, pomppia, eksyä ja laventaa aihetta. Olen tietoisesti yrittänyt tässä kirjassa suitsia tuota ja tiivistää ydinasioihin. Sama asia kuin edellisessä: tuon toteuttaminen on kylläkin helpommin sanottu kuin tehty, mutta ainakin yritin. Lyhenteitä Kirjassa on käytetty seuraavia lyhenteitä: kgka = kuiva-ainekilo, ruuan kuivapaino ilman vettä kgep = koiran elopaino, paino jonka vaaka näyttää kgme = koiran metabolinen paino, elopaino potensiin 0,75 KY = kansainvälinen yksikkö, mm. vitamiineilla. Muuntokerroin grammoihin vaihtelee. NRC = National Research Councin, yhdysvaltalainen riippumaton tutkimuksia keräävä ja teettävä elin AAFCO = yhdysvaltalainen rehuvalmistajien yhteenliittymä, joka antaa valmistusstandardit NRC:n tutkimuksiin perustuen

15 Pennun kasvukausi > > Kasvuun kuuluvat kasvupyrähdykset > > Kasvun kesto on pitkien luiden kasvu > > Paino ei ole sama asia kuin kasvu > > Kasvua säätelevät hormonit ja perimä > > Pentu tarvitsee paljon proteiinia ja rasvaa

16 16 Ennen kuin voidaan selvittää tarkemmin pennun ravitsemuksen saloja, niin on määriteltävä mikä on pentu. Pennun kasvu on vaikein teoreettinen asia ruokinnassa, vaikkakin käytännön elämässä helpoin se tapahtuu huolimatta mitä itse tekee. Kasvun perusteet on ymmärrettävä, koska pennun ruokinnan erot aikuiseen (siis periaatteelliset erot) perustuvat nimenomaan kasvuun. Aikuisellahan ruokinnan mittarit määrää koiran koko ja viime kädessä aktiivisuus. Koira kasvaa niin kauan kun sen pitkissä luissa tapahtuu pituuskasvua. Kun niiden kasvurustot sulkeutuvat, on myös kasvu loppunut, eikä pentu ole enää pentu. Jos halutaan jakaa elämän eri vaiheet mahdollisimman moneen luokkaa, niin olisi puhuttava nuoresta aikuisesta heti kun kasvu loppuu riippumatta siitä kuinka pentumaisesti koira edelleen käyttäytyy. Usein sanotaan, että koiran vuosi vastaa seitsemää ihmisen vuotta, mutta tuo ei päde pentuaikana eikä vanhuudessa. Molemmissa ikäryhmissä ihmiskello käy huomattavasti nopeammin. Vuoden ikäinen koira vastaisi ihmisen ikänä pienillä roduilla noin 25 vuotiasta, isoilla ehkä vuotiasta. Samaan aikaan pitkien putkiluiden kasvurustojen sulkeutuessa loppuu käytännössä myös muiden luiden kasvu. Tätä hetkeä säätelee koiran sisäinen kello geenien ohjauksessa. Koiran perimä määrää myös kuinka suuri tai korkea siitä tulee. Kasvuun ei kyetä käytännössä vaikuttamaan ruokinnalla kuin aiheuttamalla koiralle vakavia puutostiloja. Ravinnolla voidaan kiihdyttää kasvua vain muutamissa poikkeustilanteissa, kuten imeväisenä, mutta silloinkaan nopeutta ei voida kontrolloida. Kasvu tarkoittaa siis yhtä ja vain yhtä asiaa. Se on luiden kasvua, jossa korkeuskasvun määrää raajojen pitkät putkiluut. Kun kasvulla tarkoitetaan lihaskasvua tai lihavuutta, niin se on tila, joka jatkuu koko elämän ja johon vaikuttaa vahvimmin liikunta ja ruuan energian määrä. Kasvu alkaa siitä vaiheesta kun munasolu hedelmöitetään ja se jakaantuu ensimmäisen kerran, mutta meille se on konkreettisena käsitteenä aika syntymästä siihen hetkeen, kun luiden kasvurustot ja -alueet ovat sulkeutuneet, luutuneet, ja korkeuskasvu on loppunut. Tuo kokonaisaika kestää rodusta ja yksilöstä riippuen jotain noin kymmenestä kuukaudesta puoleentoista vuoteen. Kun puhutaan koiran kypsymisestä ja valmistumisesta aina muutaman ikävuoteen asti, niin siinä ei ole kysymys kasvusta, vaan lihaksiston kehittymisestä ja rakenteen muusta vantteroitumisesta. Varsinaista kasvua se ei enää ole. Pentu kasvaa kiihkeää vauhtia. Nollasta sataan puolesta vuodesta vuoteen, nopeammin jos kasvuajaksi huomioidaan vain kiihkein vaihe ennen selvää hidastumista. Noin 500 gramman pentu kymmenkertaistaa painonsa viikoissa ja vuodessa se voi olla satakertainen. Tuota ei tehdä pyhällä hengellä tyhjästä, vaan se kaikki täytyy saada ruuasta. Joka ikinen gramma ja sentti.

17 17 Olen kuullut sanottavan, että koiramaailman pahin energiasyöppö on Iditarod-valjakko pakkasella. Ei se ole. Varsinainen energiasyöppö on kasvava pentu, rodusta riippumatta. Mitään ei saada ilmaiseksi, vaan kaikki vaatii energiaa. Aineenvaihdunta on se tekijä, joka kuluttaa kaiken koiran käyttämän energian ja aineenvaihdunta tekee eräällä tavalla keskeytymätöntä kolmivuorotyötä täysillä ylitöillä rakentaessaan pentua. Muistin virkistykseksi, niin ulostemäärät eivät kerro aineenvaihdunnasta mitään, vaan ruuansulatuksesta aineenvaihdunnan näkyvin jäte on virtsa, joka on yksi syy siihen, miksi pentu pissaa niin paljon ja usein. Aineenvaihdunnassa rakennetaan uutta ja muutetaan ainetta toiseksi, kun taasen ruuansulatus pilkkoo pienemmäksi. Ruuansulatus siis purkaa lihan proteiinit niiden rakennuspalikoiksi aminohapoiksi, jotka sitten kuljetetaan eri puolille kehoa. Kohteessaan aminohappoja yhdistellään uudestaan tai niiden osasista rakennetaan kokonaan uusia aminohappoja ja tuo on aineenvaihduntaa, yksi osa siitä. Jokainen prosessi vaatii työtä ja työ vaatii energiaa ja energia sekä prosessin rakennuspalikat on puolestaan saatava ravinnosta. Kasvu ja sen tahti määräävät siis tarpeet. Mitä enemmän rakennetaan, niin sitä enemmän tarvitaan. Jos pidetään taukoa, niin tarvitaan vähemmän. Kasvun hidastuessa myös tarpeet vähenevät. Pennun ravitsemukselliset tarpeet eivät ole tasaisesti nouseva yksikkö kasvun myötä, jos ajatellaan syötäviä määriä. Ne eivät ole myöskään tasaisesti laskevia aikuisuutta kohden, jos tarpeet ajatellaan suhteessa painokiloon. Pennun tarpeet ovat vaihtelevaa, koska kasvukin vaihtelee. Jos pennun ravitsemuksellisista tarpeista tehdään käyrä sen painokiloa kohden, niin siitä saadaan kaunis laskeva viiva, joka tasaantuu kasvun loputtua aikuisen tarpeiksi. Se on pelkkä illuusio, joka aiheutuu pitkistä aikaväleistä sekä helppouden vaatimuksista. Kasvupyrähdykset niin viikkokuin jopa vuorokausitasolla tekevät sen, että on mahdotonta määritellä aidosti täsmällistä milligrammataulukkoa. Se ei onnistu rotutyypille, koolle tai yksilöstä puhumattakaan. Ollaan siis tilanteessa, jossa on myönnettävä, että pennun saantivaatimukset eivät ole tarkkoja, vaan rajat muotoutuvat määrättyjen yleisempien suuntalinjojen perusteella. Ei tämä ole uutta, sama pätee myös aikuisilla koirilla. Jostain syystä on kuitenkin helpommin hyväksytty se, että aikuisen tarpeet vaihtelevat ja minimitaso ravinnossa on saavutettava pyrittäessä teoreettiseen optimiin. Pennuilla vaaditaan teoriassa ja ohjeissa huomattavan usein kuitenkin suurempaa tarkkuutta ruokinnassa, vaikka kasvuerot aiheuttavat suuremman ja hallitsemattomamman eron tarpeille. Teoria ei siten kohtaa useinkaan käytäntöä, kun puhutaan yleisistä vaatimuksista pentujen ruokinnassa.

18 18 Korkeus ja paino Useimmiten kun puhutaan kasvusta, niin tarkoitetaan lihavuutta. Se on eri asia kuin korkeuskasvu, joka on sitä aitoa kasvua. Pennun ruokinnan kokonaisenergiamäärä eli rasva määräytyy sen lihavuuden mukaan aivan kuten aikuisellakin. Lihavalla pennulla vähennetään ensin rasvan määrää, sitten ruuan kokonaismäärää ja samalla lisätään liikuntaa. Kuivamuonalla ruokitulla on kiinnitettävä huomiota myös hiilihydraatin määrään. Tosin tuo on pelkkää ruokintajargonin hokemista, koska kuivamuonaruokitulla ei kyetä osa-alueita muuttamaan. Kyseessähän on paketti, joten ainoa vaihtoehto määrän vähentämisen lisäksi on ottaa käyttöön matalampienerginen ruoka vähemmän rasvaa. Jos ollaan tilanteessa, jossa pennun lihavuus edellyttää sekä rasvan ja hiilihydraatin vähentämistä, niin käytännössä ainoa vaihtoehto on vähentää ruuan määrää. Energiaruoka-aineiden eli proteiinin, rasvan ja hiilihydraattien suhteiden summahan on aina sata. Jos joku laskee, niin jonkun on noustava. Ei voida siis laskea rasvaa, ilman että hiilihydraatti, proteiini tai molemmat nousevat. Käytännössä siis kuivamuonia käyttävät pystyvät säätämään ruokamerkkien avulla rasvan määrää, jolloin useimmiten myös proteiini laskee hiilihydraatin noustessa. Rasvasta saadaan noin kaksinkertaisesti energiaa verrattuna hiilihydraattiin, kun proteiinista ei käytännössä saada kaloreita. Joten jos rasva laskee kaksi yksikköä hiilihydraatin noustessa saman verran, niin aito energian väheneminen onkin vain yhden yksikön verran. Koska rasvan ja proteiinien määrä on sidottu toisiinsa, niin rasvaa alennettaessa joudutaan nopeasti tilanteeseen, jossa rasvan ollessa riittävän alhaalla, ettei pentu liho, niin proteiinien määrä on liian alhaalla tukeakseen tervettä kasvua. Tuota ristiriitaa on käytännössä mahdotonta ratkaista, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää niin sanottu 50/50-ruokinta eli sekoittaa (vähärasvaista) lihaa ja kuivamuonaa erittäin hyvä vaihtoehto tosin, monistakin syistä. Mutta käsittelen sitä aspektia myöhemmin tässä kirjassa. Raakaruokkijoilla on hieman enemmän työkaluja lihavuuden suhteen, koska voidaan valita vähärasvaisempia lihoja. Mutta valitettava tosiasia on sekin, että jos lihoja halutaan ostaa jollain joltisenkin kohtuullisella hinnalla, niin rasvan ja proteiinien määrät ovat hyvin samanlaisia tuotteesta riippumatta. Jossain vaiheessa törmätään myös samaan rasvan ja proteiinien määrän ongelmaan kuin kuivamuonissa. Kun rasvaa on ruuassa vähemmän, niin se on yleensä saatu aikaiseksi sekoittamalla ruokaan sulamattomia tai huonolaatuisia raaka-aineita eli luita, rustoja, jänteitä ja vatsalaukkua. Silloin ruuasta saatavien hyödynnettävien proteiinien grammat jäävät kasvua ajatellen liian vähäisiksi. Hiilihydraateilla ei raakaruokinnassa voida ruokintaa säätää, ellei käytetä puuroja. Silloin ollaan lopulta tilanteessa, jossa ainoat erot kuivamuoniin löytyvät säilyvyydestä (tai sen puutteesta) ja veden määrästä paljon viljaa ja huonolaatuista lihaa.

19 19 Paras tapa lihavuutta vastaan onkin sopiva määrä ruokaa yhdistettynä liikkumiseen. Jos pennulla ei ole jo valmiiksi jotain perussairautta, niin lihavuus johtuu aina kahdesta tekijästä: liikaa ruokaa ja liian laiskaa elämää. Jos pentu on hoikka, niin ratkaisu onkin paljon helpompi ruokintatavasta riippumatta. Lisätään rasvaa. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että lihavuus ja hoikkuus eivät ole kasvua ja niihin voidaan ja täytyy vaikuttaa ruokinnalla. Kasvu on pituuskasvua, kuten ihmisilläkin, vaikka koiran kohdalla toki puhutaan korkeudesta. Kyse on luiden pituuden kasvusta, joka näkyy parhaiten raajojen pitkien luiden kasvuna, jota taasen mitataan yleisestä säkäkorkeudesta. Kun luiden pituuskasvu loppuu, niin pennun kasvu on loppunut ja siitä on tullut aikuinen vartaloltaan toki, järjeltäänhän se on usein edelleen keskenkasvuinen. Elimistön sisäinen kello, jota ohjaa vahvimmin perimä, määrää milloin luiden kasvurajat sulkeutuvat ja hormonitoiminta siirtyy teinimoodista aikuiseksi. Tämä tapahtuu rodusta oikeammin koosta riippuen 8 14 kk välillä pääsääntöisesti. Kuten jo varmaan huomasit, niin tämä oli jo kolmas hivenen erilainen aikaväli samaan asiaan. Se johtuu täysin yksilöeroista ja miten kasvua mitataan asiana. Kuukauden heitot eivät ole oleellisia, oleellista on ymmärtää mittakaava. Minikääpiöt lopettavat kasvunsa huomattavasti aikaisemmin kuin maksijätit. Nartut lopettavat kasvunsa hieman aikaisemmin kuin urokset, mutta keskimäärin puhutaan vain muutaman viikon eroista. Narttujen kiimakierrolla on yhtä vähän merkitystä korkeuskasvun päättymiselle kuin urosten sukukypsyydellä tai ihmisillä tyttöjen kuukautiskierrolla. Massan, eli painon ja lihasmäärän, kehittyminen ei ole varsinaista kasvua. Toki kasvuaikana rakennetaan uutta lihaksistoa ja niiden pituuden on kasvettava samaan tahtiin kuin mitä luunkin mitta pitenee, mutta silti se on enemmänkin seuraus luuston kasvusta kuin erillinen tekijä. Koska lihakset ovat kiinnittyneinä luustossa ja vaikuttavat nivelten yli, niin niiden on saatava pituutta. Jos ne eivät saisi, niin ne repeytyisivät irti kiinnityskohdistaan ja lopputulos olisi paha revähtymä. Samasta syystä väite, että liikaa kasvava lihas ruuan korkean proteiinimäärän takia, vääntäisi voimallaan pitkää putkiluuta luokille ja aiheuttaisi mm. länkisääriä, on puhdasta koiramaailman omaa urbaania legendaa. Ensinnäkään lihaksessa ei ole koskaan niin suurta voimaa takana, että se voisi taivuttaa kantavia luita. Paha kramppi eli raju hallitsematon lihaksen supistuminen, jossa voi olla koko lihaksen supistusvoima takana, voi aiheuttaa revähdyksen lihaksen repeytyessä kiinnityskohdastaan irti tai katketessa, mutta ei koskaan luunmurtumia. Toiseksi proteiinien syöttäminen ei aiheuta lihaksen kasvua, vaan mahdollistaa sen, jos lihaksella on muista syistä tarvetta kasvaa paksuutta tai pituutta. On ymmärrettävä, että ruokinta ei aiheuta kasvua, mutta kasvu aiheuttaa vaatimuksia ruokinnalle. Pätee luissa, lihaksissa ja kaikessa muussakin. Se, että kasvun päätyttyä koira rotevoituu, johtuu nimenomaan kasvun loppumisesta. Kun energiaa ei tarvita enää niin suuria määriä uuden rakentamiseen, niin kaloreita riittää paremmin varastoitavaksi. Lihaskasvu tehostuu siksi, että mm.

20 20 kasvuhormonia ei enää tarvita varsinaiseen kasvuun, vaan sitä käytetään nimenoman lihasmassan (ja voiman) rakentamiseen sekä elimistön huoltoon ja korjaukseen. Siksi nuoret ja kasvavat koirat eivät suurista liikuntamääristä huolimatta kykene rakentamaan vahvaa ja näyttävää lihaksistoa, mutta aivan kuin yhdessä yössä lihaskasvu räjähtää vauhtiin varsinaisen korkeuskasvun loputtua. Pentuajan liikunnan ja rasituksen siemenet on kylvetty lihaksiin hermotuksen ja lihassolujen määrän sekä erikoistumisen myötä, mutta tuo potentiaali saadaan käyttöön (ja näyttöön) vasta kun kasvuhormonit pääsevät keskittymään lihaksiin varsinaisen kasvun loputtua. Välillä kuulee mainittavan, että koira on vartaloltaan valmis vasta jonkun vuoden ikäisenä. Lahjakkain väite tästä teoriasta oli, että koira on valmis niinkin myöhään kuin kuudennen ikävuoden paikkeilla. Perusteluna käytettiin painoa ja näyttelyiden vaatimaa ulkomuotoihannetta. Tuo on tyypillinen koiraluulo, jolla ei ole mitään pohjaa todellisuudessa. Vaatii kohtuullisesti mielikuvitusta olettaa, että eläin olisi vartaloltaan valmis aikuinen vasta silloin kun sen lajitoverit villissä maailmassa alkavat kuolla korkeahkon ikänsä vuoksi. Rodusta riippuen kuusivuotias on joko myöhäisessä keski-iässä, vanhuuden kynnyksellä tai vanhus. Jossain vaiheessa on unohdettu pentuvaiheen, aikuisuuden ja vanhuuden erot. Se, että vasta kolmivuotias kehittää massaa, johtuu vain ja ainoastaan vähäisestä liikkumisesta nuorempana, eikä liity mitenkään sellaisiin epäselviin määreisiin kuin myöhäinen aikuistuminen tai pitkä kasvu. Jos koira on niin sanotusti valmis (erittäin epätarkka ja tulkinnanvarainen määre) vasta kuusivuotiaana tai sen jälkeen, se tarkoittaa sitä, että vanhuuden kynnyksellä keski-iän jälkeen aineenvaihdunta hidastuu ja koira alkaa lihomaan herkemmin. Kyse ei siten ole pentuajan kasvun loppumisesta, vaan siirtymisestä vanhuuden kynnykselle. Pahimmassa tapauksessa se juoruaa myös siitä, että koira on ollut ikänsä liian hoikka ja lihakseton liian vähän ruokaa, liian vähän liikuntaa; tasapainotetut ruuat ovat moisten virheiden rinnalla turhaa nippeliä.

21 21 Kasvusta lyhyesti Kerrataan pääkohdat: Koira kasvaa niin kauan kun sen pitkissä luissa tapahtuu pituuskasvua. Kun niiden kasvurustot sulkeutuvat, on myös kasvu loppunut. Samaan aikaan loppuvat käytännössä F myös muiden luiden kasvu. Tätä hetkeä säätelee koiran sisäinen kello geenien ohjauksessa. Koiran perimä määrää myös kuinka suuri tai korkea siitä tulee. Kasvuun ei kyetä käytännössä vaikuttamaan ruokinnalla kuin aiheuttamalla koiralle vakavia puutostiloja. Ravinnolla voidaan kiihdyttää kasvua vain muutamissa poikkeustilanteissa, kuten imeväisenä, mutta silloinkaan nopeutta ei voida kontrolloida. Tärkeimmät koiran kasvun säätelijät ovat kasvuun vaikuttavat hormonit, kuten kasvuhormoni ja insuliinin kaltaiset kasvutekijät. Ulkoisista tekijöistä vaikuttavat esim. unen määrä ja rasitus. Ravitsemuksessa vakavimmat kasvuhäiriöt saadaan aikaiseksi sinkin, proteiinien ja A-vitamiinin puutoksessa samalla kun D-vitamiinin puutos vaikuttaa kasvavan luun laatuun. Kalsiumin puutos heikentää luutumista kasvussa myös. Tämä tarkoittaa ruokinnassa suoraan sitä, että puutokset ovat huolestuttavia ja se mihin on kiinnitettävä huomiota on, että saadaan tarpeeksi eikä missään nimessä liian vähän, kuten turhan usein neuvotaan kasvuhäiriöiden estämisessä yritettäessä hidastaa siksi kasvua. Vähemmän on aina vähemmän. Jos koiran kasvua pyritään hidastamaan vähentämällä sen ruuasta mm. proteiinia ja rasvaa, niin sen kasvua saatetaan saada hidastettua, jos puutos on tarpeeksi vakava. Mutta kun ruokinta palautetaan sille tasolle, jolla sen kuuluisi olla, niin tapahtuu catch-up, kiinnikurominen, jossa luusto kasvaa normaalia nopeammin pyrkien saavuttamaan menetetyn kasvun. Puutoksella aiheutetulla kasvun hidastumisella ei siis saavuteta tasaisempaa ja hitaampaa kasvua, vaan epätasaisia kasvupyrähdyksiä. Kasvun yläraja on koodattu perimään, mutta ääriolosuhteet vaikuttavat päästäänkö siihen. Nälkä ja aliravitsemus vähentävät ja hidastavat kasvua nuorella iällä. Tämä johtuu hyvin pitkälle siitä, että ruuan rakennusaineita ei riitä uuden tekemiseen, vaan ne joudutaan käyttämään hengissä pysymiseen. Toki tuo yhteys on huomattavasti monimutkaisempi, mutta juurikin tuosta on perustaltaan kysymys. Siksi tilanteissa, joissa vauvat ja erittäin nuoret eivät saa riittävästi ravintoa, niin kasvu painon

22 22 kuin pituudenkin suhteen hidastuu ja aikuispituus jää lyhyemmäksi. Jos ruokaa on riittävästi, niin populaation keskipituus alkaa kasvamaan. Me olemme jonkin verrankin pidempiä kuin vaikkapa keskiajalla, eikä tuo ero johdu jalostuksesta. Se johtuu ravitsemuksen ja yleisen terveydentilan kohenemisesta. Koirilla pätevät samankaltaiset lainalaisuudet, mutta aliravitsemuksen merkitys aikuisiän kokoon on huomattavasti epäselvempi. Tiedetään, että imeväisiässä maidon puute tai sen heikko laatu hidastaa pentujen kehittymistä. Koiranpentujen ja ihmislapsen oleellinen ero on raskausajan pituudessa. Koiranpennut jatkavat synnytyksen jälkeen sellaista kehittymistä, jota ihmislapsi tekee vielä äitinsä kohdussa. Siksi kehittymisen suhteen koira on ensimmäisten päivien ja jopa viikkojen suhteen huomattavasti ihmistä arempi aliravitsemukselle. Tilanne tosin tasaantuu näiden kahden eläinlajin välillä nopeastikin iän myötä johtuen koiran nopeammasta kehittymisestä. Siksi voitaisiin olettaa, että aikuisiän lopulliseen korkeuteen aliravitsemuksella on koirilla huomattavasti pienempi merkitys kuin ihmisillä. Ero puutteessa eläneen, mutta myöhemmin riittävästi ravintoa saaneen ja jo alusta alkaen sopivalla määrällä ruokaa kasvaneiden välillä voitaisiin havaita ehkä luuston laadussa, lihaksistossa ja rasvasolujen määrässä, mutta tuskin mittanauhalla säkäkorkeudesta. Normaalin rajoissa oleva yliruokinta taasen ei lisää korkeuskasvua kuin aivan ensimmäisinä päivinä pikkupennuilla, ja niilläkin erot huonompilaatuista (siis vähemmän proteiinia ja rasvaa) maitoa saaneihin nähden johtuvat enemmänkin lihavuudesta. Kasvattajat harvemmin mittaavat pentulaatikossa pentujen vartalon ja raajojen pituutta arvioidessaan saavatko pennut riittävästi maitoa, mutta kylläkin punnitsevat. Näiltä osin siis lähtökohtaisesti koiran kasvun säätely emän ruokintaa heikentämällä, kun halutaan alentaa maidon rasvaprosenttia pentujen kasvun hillitsemiseksi, ja myöhemmässä iässä pentujen oman ruokinnan heikentäminen samalla perusteella, imitoi vain ja ainoastaan nälänhätää ja aliravitsemusta. Onneksi suurin osa kasvua säätelevistä omistajista ei kuitenkaan tipauta ruokintaa niin alas, että sillä aidosti vähennettäisiin kasvua, jolloin ei saavuteta sitä mitä haetaan, mutta kylläkin altistetaan kasvava pentu erilaisille muille puutteille. Tilanne on täysin sama kuin anorektisilla nuorilla, joilla ravinnon puute sotkee koko hormonitoiminnan heikentäen kasvua ja mm. lopettaen tytöiltä kuukautiset. En ole koskaan kuullut moisen olevan haluttua.

23 23 On toinenkin tekijä, joka vaikuttaa ihmisissä lapsilla ja nuorilla hormonitoiminnan muutoksia ja jossain määrin saattaa vaikuttaa myös kasvuun erittäin kova ja intensiivinen rasitus. Tosin se vahvistaa myös luustoa ja niveliä, joten vastaavan voisi olettaa olevan tähtäimessä myös koirien omistajilla, varsinkin kun yhtä kovaan treeniin kuin mitä lupaavilla urheilijanaluilla on, ei monikaan omistaja koirillaan kykene. Mutta tuo saattaisi olla selittävänä tekijänä kilpailevien vinttikoiranarttujen pidemmälle kiimakierrolle. Vinteillä ei kylläkään ole kokemusperäisesti havaittu korkeaproteiinisen ruokinnan ja liikunnan vaikuttavan yhtään mitään kasvuvauhdille tai korkeudelle, vaikkakin juurikin kasvun nopeuttaminen olisi haluttua. Kasvukäyrä Kasvu ei ole kauniin lineaarista, tasaisella viivalla samalla tavalla nousujohteista koko kasvuvaiheen. Se ei ole sitä ihmisillä, eikä se ole sitä koirilla. Käsitys tasaisen nousujohteisesta kasvusta on ilmeisesti (virheellisesti) kopioitu neuvoloiden lasten kasvukäyristä, vaikka ihmistenkään käyrä ei ole kauniin lineaarinen. Kun joku kasvattaja tai harrastaja kehuu ruokkivansa koiran niin, että se kasvaa tasaisesti, eikä kasvupiikkejä ole, niin kyse on aina liian lyhyestä mittausvälistä kokonaisuudessaan eli mitataan vain pentuvaihetta tai pelkästään kiihkeän kasvun vaihetta ja mittaus lopetetaan siinä vaiheessa, kun käyrä lakkaa nousemasta ja päätetään, että kasvu oli tässä. Yksi tapa saada punnituksiin ja mittauksiin selvä virhe, joka antaa harhakuvan tasaisesta kasvusta, on muuttaa mittausväliä. Imeväisenä punnitaan kerran päivässä, kiinteän ruuan tultua punnitaan kerran viikossa ja luovutuksen jälkeen aletaan punnita kaksi kertaa tai kerran kuussa. Kun numeroita katsotaan tai ne siirretään taulukkoon käyräksi, niin mittausväli pidetään samana, vaikka aidosti päivien suhteen se pitenee. englanninmastiffi ( ), berhandinkoira ( ), irlanninsusikoira ( ), tanskandoggi ( ), newfoundland (+), labradorinnoutaja ( ), beagle ( ), englannin springerspaniel ( ), cockerspaniel ( ), kääpiösnautseri ( ), cairnin terrieri ( ), papillon ( -) On siis siirrytty eräällä tavalla logaritmiseen käyrään, jota tulkitaan lineaarisesti. Se on tyylipuhdas virhe. Jos painoa tai varsinkin kasvun Helmink et al todellista mittaria säkäkorkeutta mitattaisiin säännöllisesti vähintään kerran päivässä, niin jopa kasvupiikit löytyisivät niiltäkin koirilta, joiden omistajat

24 24 kivenkovaan väittävät, että niitä ei ole. Ja jos mitattaisiin säkäkorkeuden lisäksi myös takakorkeus, esim. suoliluun kohdalta, niin huomattaisiin, että ne tasaisestikaan kasvavat eivät kasva tasaisesti. On taas kerran huomioitava, että kasvu tarkoittaa tässä painoa, ei koiran korkeuskasvua eli säkäkorkeutta. Toki paino korreloi jossain määrin korkeuden kanssa, mutta rakenne-erot, lihasmassan määrä ja varsinkin lihavuusaste vaikuttavat huomattavasti. Jos käsissä on aina tyypiltään samanlainen rotu, ja pystyy pitämään pentujen lihavuuden kerta toisensa jälkeen samanlaisena, niin toki painokäyrästä voidaan ennakoida myös korkeuskasvua. Kiihkeän kasvun vaihe Kiihkeän kasvun vaihe on ehkä tärkein yksittäinen asia, joka olisi ymmärrettävä yleisestä kasvusta. Se on vaihe, jolloin pennulla on periaatteessa suurimmat vaatimukset ravinnon suhteen. Silloin rakennetaan eniten luustoa ja jopa lihasta, ainakin pituuden suhteen, ja pentu vaatii eniten energiaa. Vaihe on kaikille tuttu. Pentu kasvaa pelkkää jalkaa ja jos on tuuria, niin kaikki jalat kasvavat jopa yhtä aikaa ja yhtä paljon. Yleensä pentu on kuitenkin yhden kasvupyrähdyksen jälkeen takakorkea ja hetken kuluttua uuden kasvusession jälkeen se onkin etupäästään korkeampi. Painoa on vaikea pitää riittävänä ja osa onkin aivan eläinsuojelutapausten näköisiä pitkillä tikkujaloillaan, kehnolla rinnanleveydellä ja huonolla liikekoordinaatiolla. Kellä on ollut kasvavia teinipoikia, niin tuntevat tilan eivätkä pennut eroa tuosta. Jalat ovat venyneet niin paljon, että niitä ei osata enää laittaa oikeisiin paikkoihin. Pöydän alle ei enää mahdutakaan kumartumatta, vaikka se vielä viikko sitten onnistui täydessä vauhdissa ja kallo kolisee. Kiihkeän kasvun vaihe ajoittuu eri aikaan riippuen koiran koosta. Pienimmillä se päättyy jo 16 viikon paikkeilla kun isoilla mennään vaikkapa 10 kk ikään asti. Tällä on merkitystä omistajalle sen verran, että isoissa roduissa omistaja vastaa kaikista eduista ja virheistä, joita kasvuaikana tehdään, mutta hänellä on myös pidempi aika säätää ja varmistaa. Kääpiöillä asiasta on vastannut kasvattaja, eikä aikaa ole mennyt kuin muutama viikko vieroituksen jälkeisestä yhteiskuppivaiheesta lähes aikuisen vartaloon. Joskus kasvattajat eivät puutu imevien emojen käytökseen, kun ne eivät vierota itse. Mitä yliaikaisemmaksi pennut

25 25 pääsevät ennen vierotusta, niin sitä lyhyempi aika pennuilla on tottua normaalin arjen ruokiin ja tämä on tärkeää totuttaa ja kasvattaa paksusuolen bakteerikannan sellaiseksi, joka suosii aitoa koiran ravintoa. Taaskin isoilla roduilla omistajalle jää enemmän pelivaraa, vaikka hänkin joutuu aidon vierottamisen silloin tekemään, mutta silti puhutaan koko kasvukauden ajassa suhteessa lyhyemmästä aikajaksosta. Kääpiöillä sen sijaan on menty lähes kasvun kääntöpisteeseen (eli kasvuhuippuun) ennen kuin kiinteä ruoka on siinä roolissa kuin pitäisi. K-vitamiinilla on erittäin tärkeä rooli luuston kehityksessä ja se valmistetaan paksusuolen bakteerien avulla. En halua edes pohtia kuinka suuri merkitys liian pitkällä imetyksellä on sille asialle koiranpennuille kun ei anneta syntymästä K-vitamiinipiikkiä. Toki ihmisvauvat saavat sen veren hyytymistekijöiden takia, mutta pelkästään siihen keskittyminen on rajua K-vitamiinin merkityksen aliarviointia, plus että pennut kävelevät täysillä siinä vaiheessa kun ihmistaimi vasta alkaa oivaltamaan maailman olevan laajempi kuin se 20 senttiä, mihin on nähnyt siihen mennessä. Kasvuhuippu tai kasvun kääntöpiste on se hetki, jolloin koira on saavuttanut 50 % tulevasta aikuispainostaan. Hivenen veteen piirretty aikaviiva siis, ja koska pennun lopullista kokoa ei kyetä kuin arvuuttelemaan, vaikka kasvukäyrä olisikin tavalla tai toisella tehty, niin kasvuhuipun määrittäminen etukäteen tai edes ajallisesti tapahtuvana hetkenä on lähes mahdotonta. Kääpiöillä se ajoittuu noin kahden kuukauden ikään ja suurimmilla viimeistään puolen vuoden kohdalle. Keskikokoiset sijoittuvat siten noin 3 4 kk kohdalle. Kasvuhuipun jälkeen kiihkeän kasvun vaihe alkaa hiljakseen hidastumaan ja painon lisääntyminen ei tapahdu enää samalla vauhdilla. Samaan aikaan pennun ravitsemukselliset tarpeet alkavat lähestyä aikuista koiraa selvästi sekä varsinkin elimistön oma säätely, käytännössä puhutaan kalsiumin aktiivisesta säätelystä, alkaa toimia kuten aikuisella koiralla. Viimeistään puolen vuoden iässä ylipäätään voidaan sanoa, että säätelyjärjestelmä toimii kuten aikuisella. Luuston muodostuminen Koska luusto on elävä organismi, niin se tarvitsee jatkuvasti ravintoaineita sekä mineraaleja. Kaikilla luilla, sesam-luita lukuun ottamatta, on valtimo- ja laskimojärjestelmä, joka kuljettaa ravintoaineet ja mineraalit, jotka luun ulkopinnassa oleva kuitumainen suoniston ja hermoston verkosto ottaa talteen. Tätä kalvoa kutsutaan luukalvoksi. Luustoa muodostuu sikiössä joko sitä nimenomaisesti valmistavista soluista tai rustosta. Rusto on muodostunut kondrosyyttisoluista eli rustosoluista, jotka erittävät tätä kimmoisaa ainetta. Suurin osa näistä sikiön kudoksista ja rustoista mineralisoituvat kalsiumin ja fosforin avulla luuksi. Osa rustoista jää luutumatta, kuten etu- ja takaraajojen pitkien luiden nivelten päät.

26 26 Luuston muodostuminen on monimutkainen reaktio. Luusto muodostuu kolmesta elävästä solusta ja yksi niistä, osteoblasti, luunemosolu, valmistaa esikudokset ja erittää proteiinin, kollageenin. Kollageeni muodostaa eräänlaisen verkon, joka ympäröi solun ja erottaa sen viereisistä soluista. Tähän verkkoon kiinnittyvät mineraalit kalsium, fosfori, karbonaatti ja sitraatti ja se mineralisoituu luuksi. Tämä eristetty osteoblasti muuttuu nyt osteosyytiksi, luusoluksi, toiseksi luuston kolmesta solutyypistä. Nämä ovat eläviä soluja, jotka ottavat kalsiumia ja muita mineraaleja luustoon sekä tarpeen mukaan erittävät niitä luustosta. Kolmas solutyyppi on osteoklasti, luunsyöjäsolu, joka kilpirauhashormonin ohjaamana tuhoaa vanhaa luuta, jotta uutta voitaisiin muodostaa. Luustoa muodostetaan koko ajan, mutta eniten sikiö- sekä kasvuvaiheessa. Siksi esimerkiksi kasvavalla pennulla (sekä murtumien hoidossa) on muistettava varmistaa määrättyjen ravintoaineiden saaminen, sillä pelkkä kalsium ja fosfori eivät riitä. Luustoa muodostavien proteiinien tekemiseen tarvitaan, aminohappojen lisäksi, C- ja B -vitamiinia, kuparia ja sinkkiä. 6 Glukosamiinipolymeerien, joita tarvitaan kollageeniin valmistamiseen, tarvitaan glukosamiinia ja mangaania. D-vitamiinia tarvitaan mineralisoinnissa kalsiumin kanssa. Koko prosessin aktivoi K-vitamiini. Ravinnon proteiinit ovat erittäin tärkeässä roolissa kun rakennetaan tervettä luusto. Riittävän korkea proteiinimäärä, ja nimenomaan eläinvalkuainen, lisää luun muodostumista, kalsiumin hyödyntämistä sekä IGF-1:en erittymistä. Koska proteiini työskentelee yhdessä kalsiumin kanssa, niin ravinnon valkuaismäärän rajoittaminen on haitallista kasvavalle sekä aikuiselle koiralle. Kasvulevyt Nuoren koiranpennun korkeuskasvun ymmärtäminen pitkien luiden suhteen vaatii kasvulevyjen toiminnan ymmärtämistä. Puhekielessä käytetään yleensä nimeä kasvupatit. Niin kauan, kun kasvulevyt ovat auki, niin luut voivat kasvaa pituutta ja koira korkeutta. Kun ne sulkeutuvat, kasvu on loppu. Ennen syntymää pennun luusto on pelkästään rustoa. Iän myötä mineralisaatiota tapahtuu kolmessa eri paikassa: luiden molemmissa päissä (epifyysit), pitkän luun varressa (diafyysi) sekä luun ja epifyysien välissä rustosta muodostuneissa kahdessa levyssä (fyysit) eli kasvulevyissä. Muut luiden kasvulevyt ovat pääjänteiden liittymiskohtien alueilla kuten polvilumpion nivelsiteiden alueella.

27 27 Kasvulevyissä on rustosoluja, jotka jakaantuvat, lisääntyvät ja muodostavat proteiiniverkkoa, joka taasen mineralisoituu. Nämä kasvulevyt tuottavat uutta luutta, eli luut kasvavat pituutta, kunnes koira on aikuinen. Siinä vaiheessa ruston solut lakkaavat jakautumasta, ja kasvulevyjen rustot mineralisoituvat ja muuttuvat luuksi. Useasti puhutaan kasvulevyjen sulkeutumisesta. Tämä tapahtuu esimerkiksi reisiluussa noin viikolla 47 ja sääriluun kohdalla noin 59. viikon kohdalla koiran koosta riippuen tietenkin. Kasvun säätelijät Kasvua säätelee perimä sen suhteen mikä tulee olemaan aikuiskoko, yksinkertaistettuna. Sisäinen kello yhdessä perimän kanssa säätelee koska ja mitä tapahtuu. Hormonit säätelevät missä ja miten tapahtuu. Ja ketjun loppupäässä sitten ravinto tarjoaa rakennuspalikat kun tapahtuu. Kun halutaan vaikuttaa tapahtumiseen ja sen nopeuteen, niin on kyettävä vaikuttamaan vähintään yhteen em. tekijöistä. Kasvuhormoni Kasvuhormoni eli GF on tärkein kasvuun vaikuttava hormoni. Sitä erittyy aivolisäkkeestä koko eliniän ajan. Kasvuvaiheessa sen tärkein vaikutus on rakentaa ja kehittää luustoa, mutta se auttaa rakentamaan muutakin kudosta. Niin kauan kun kasvurajat ovat auki pitkien luiden päässä, niin luu kasvaa kasvuhormonin opastuksella pituutta. Kun kasvu on loppu, niin kasvuhormoni kiihdyttää proteiinisynteesiä eli elimistön uusien proteiinien rakentamista. Urheileville suurin merkitys lienee silloin nopeutunut lihaskasvu. Kasvuhormoni ohjaa myös kehon aineenvaihduntaa. Kun sen määrä plasmassa nousee, niin kasvuhormoni alkaa muuttamaan energian tuotantoa rasvojen käyttöön ja eräällä tavalla estää glukoosin ja varsinkin proteiinien käyttöä. Proteiinisynteesiä ja uuden kudoksen rakentamista siis tuetaan ja kasvuhormoni toimii sokerien suhteen päinvastoin kuin insuliini. Koska kasvuhormoni aiheuttaa jossain määrin insuliiniresistenssiä, niin sen on arveltu olevan yhtenä sisäisenä tekijänä mm. ihmisten ylilihavuudessa. Uskotaan, että jostain syystä kasvuhormin tuotanto sekä erittäminen ei toimi kunnolla osalla ylilihavista ja siksi se altistaa metabolisille ongelmille. Kukaan ei tiedä onko tuo edes mahdollista koirille tai kannattaako sitä edes pohtia. Vaikka se pätisikin, niin siihen ei kyetä vaikuttamaan mutta selittäisi kylläkin osaltaan miksi joitain koiria on huomattavan vaikea saada laihtumaan.

28 28 Kasvuhormonia erittyy eräällä tavalla purskahduksittain hypotalamuksen kasvuhormonia vapauttavan hormonin GHRH ohjaamana ja myös greliinin vaikutuksesta. Greliini on vatsalaukussa syntyvä hormoni, joka vastaa nälän tunteesta. Ruokahalun lisäksi se nopeuttaa vatsalaukun tyhjenemistä ja siirtää elimistöä anaboliseen tilaan, jotta esim. insuliini ja kasvuhormoni pääsevät vaikuttamaan. Jotta asia ei muuttuisi yhtään helpommaksi, niin syömisen (ja näläntunteen) lisäksi kasvuhormonin eritystä lisää myös vuorokausirytmi, oikeammin nukkuminen. Ihmisillä öiseen aikaan kasvuhormonia erittyy useammin ja korkeammissa määrissä kuin päivällä, ja tuokin rytmi vahvistuu aina 3-5 päivän välein. Tuo on yhtenä aiheuttamassa kasvupyrähdyksiä. Insuliininkaltaiset kasvutekijät IGF-1 ja IGF-2 ovat insuliinin kaltaisia kasvutekijöitä. Ne muodostuvat maksassa ja eritystä ohjaa aivolisäke. IGF-tekijät, ja varsinkin niistä tärkein IGF-1 on sekä endokriininen eli umpierityksen hormoni kuin myös kudoshormoni eli sitä eritetään suoraan eri kudoksista. Samalla se on lisäksi parakriininen hormoni eli vaikuttaa naapurisoluihin sekä autokriininen eli IGF-1 hormonia erittävä solu on samalla myös kohdesolu. IGF-1 vaikuttaa nopeimmillaan anabolisiin toimintoihin niin hiilihydraattien kuin proteiinienkin aineenvaihdunnassa esim. lisäämällä aminohappojen ottoa soluihin. Se on myös yksi tärkeimmistä lihaskasvun säätelijöistä. IGF-1 on mitogeeni eli solunjakautumista käynnistävä ja kiihdyttävä tekijä, jolla on siten merkitystä muun kudoskasvun lisäksi myös DNA:n synteesissä. IGF-1:tä säätelee kasvuhormonin lisäksi geneettiset tekijät, tyroksiini ja muut kilpirauhashormonit, sukupuolihormonit ja kortisoli, sekä ravitsemus IGF-1 reagoi mm. saatavilla oleviin ravintoaineisiin. Ihmisillä esimerkiksi neljän päivän paasto romahduttaa IGF-1 tasot puoleen. Koska ravintoaineet vaikuttavat sen eritykseen, niin silloin myös niin ali- kuin yliruokintakin vaikuttaa aina jollain tavalla IGF-1 määriin ja sitä kautta omalla tavallaan joko nopealla reaktiolla aineenvaihduntaan ja pidemmällä aikavälillä kasvuun. IGF-1:en puoliintumisaika on kuitenkin kohtuullisen lyhyt, muutamia tunteja, joten jo pelkästään ruokailujen välit hyvin sulavalla ruualla saavat IGF-1 tasot heilahtelemaan. Käytännölle tuo ei ole merkityksellistä, mutta auttaa ehkä osaltaan ymmärtämään miksi kasvu ei ole tasaisesti tapahtuva asia. Mutta sen sijaan tieto, että kalaöljy saa IGF-1 tasot reagoimaan nopeammin, saattaa olla oleellinen tieto, varsinkin laihoilla koirilla sekä lihaskasvua haettaessa. Ihmisillä IGF-1 määrät ovat alhaiset syntymässä ja lähtevät nousuun kohti puberteettia ja pysyy ylhäällä aina 20 ikävuoteen asti, jonka jälkeen määrät lähtevät iän myötä laskuun, mutta vaihtelevat silti eri tekijöiden suhteen, kuten vaikka fyysisen aktiivisuuden myötä. Koirien IGF-1 tasoista ei ole täyttä varmuutta, jos mietitään koko elinkaarta. Kasvutekijöillä on suuri merkitys pennun kasvulle heti syntymästä. Se ei vielä itse kykene täyteen hormonituotantoon, joten

29 29 sen on saatava ne maidosta. Koirien koolla on merkitystä siihen paljonko emä IGF-1:tä tuottaa, ja se johtuu täysin pentujen koosta ja ensimmäisten päivien kasvusta. Isojen on kasvettava nopeammin, koska niillä on suurin suhteellinen (ja myös määrällinen) ero syntymä- ja aikuispainon välillä, mutta kasvuaika on hyvin lähellä samaa muiden kanssa. Tanskandoggiemä tuottaa ternimaidossa lähes kaksi kertaa enemmän IGF-1 tekijää kuin beagle, 70 nl/mg vastaan 40 ng/ml, ja määrät tipahtavat kolmanteen imetyspäivään mennessä noin 10 ng/ml määrään ja pysyy tuon ja 20 ng/ml välissä loppuimetyksen ajan. Kolmanteen päivään mennessä pentujen on siis käynnistettävä itse kasvuhormonituotantonsa, vaikka ne saavatkin hivenen tukea emältä. Ongelmaksi nousee koko ajan kehittyvä vatsalaukku, joka alkaa käyttämään kasvutekijöitä ravinnoksi kuin mitä tahansa proteiineja, joten imetyksen myöhemmässä vaiheessa IGF-1 maidossa kertoneekin enemmän emän oman elimistön toipumisesta kuin pentujen saamasta avusta. Koska IGF-1 ja paino kulkevat heti syntymästä alkaen käsi kädessä, niin on syytä olettaa, että IGF-1 liittyy jo heti alusta erittäin vahvasti terveeseen kasvuun. IGF-1 liittyy mahdollisesti vahvemmin nimenomaan lihasten kasvuun kuin kasvuhormoni, ainakin hiirikokeiden perusteella. Siksi kasvuhormonin vaihtelut vaikuttavat vahvemmin luustoon ja pituuskasvuun, ei lihasten kehittymiseen ja kykyyn vahvistua. Toki tuokin on liian tiukka rajaus, ja vaikutukset menevät päällekkäin. Jo pelkästään sekin, että IGF-1 lisää sisäistä D-vitamiinin valmistusta lisäten siten kalsiumin ja fosforin imeytymistä ja vähentäen PTH:n eritystä. Parathormoni PTH eli lisäkilpirauhashormoni lisää kalsiumin pitoisuutta veressä lisäämällä osteoklastien määrää ja aktivoimalla niitä sekä tehostamalla kalsiumin imeytymistä munuaisista. PTH:n eritystä säätelee kalsiumin määrä veressä, joten mutkankin kautta IGF-1 säätelee luuston muodostumista. Kun hiirille annettiin kasvuhormonia, niin sen anaboliset vaikutukset riippuivat saadusta ravinnosta. Lihaksissa oleva IGF-1 nousi kasvuhormonin myötä, mutta ei ollut riippuvainen ravinnosta. Aliravitsemuksessa sen sijaan IGF-1 lähti heti laskuun. Koiralla on suhteellisesti korkeampi IGF-1 kuin ihmisellä. Sitä pidetään yhtenä syynä koirien lyhyempään elinikään ja nopeampaan vanhenemiseen. IGF-2 on IGF-1:en tyyppinen hormoni, jonka merkitystä ei täysin edes tunneta. Se on 70 prosenttisesti samanlainen kuin IGF-1. IGF-2:en uskotaan olevan aktiivinen sikiön solujen erikoistumisessa sekä aineenvaihdunnan säätelyssä ja olevan solujen jakautumisessa IGF-1:tä vahvempi mitogeeni. IGF-2:en säätelyä ei tunneta kunnolla, mutta ainakin osa hormoneista, IGFtekijöitä sitovat proteiinit sekä aliravitsemus ja ylipaino vaikuttavat siihen.

30 30 Muut hormonit Insuliini vaikuttaa kasvuun. Osaksi koska se on anabolinen hormoni, mutta sillä on myös vaikutuksensa kasvuhormoniin. Insuliini on hyvin samantapainen kuin IGF-tekijät siksi niitä kutsutaankin insuliinin kaltaisiksi kasvutekijöiksi. Samalla tavalla insuliini pystyy vaikuttamaan kasvuhormonin erittymiseen vähentämällä siltä ja insuliinin määrä onkin käänteisesti suhteessa kasvuhormonin määrään kun insuliini nousee, niin kasvuhormoni laskee ja päinvastoin. Insuliinin ja IGF-1:en vaikutuksen vertailemista vaikeuttaa se, että ne toimivat yhtä aikaa ja niillä on yhteiset reseptorit. Mm. hiiritutkimuksilla on kuitenkin selvitetty, että insuliini vaikuttaa eri väyliä pitkin kuin IGF-1 ja niiden oleellinen ero on siinä, että kun IGF-1 säätelee kasvuhormonin synteesiä eli valmistumista, niin insuliini rajoittaa kasvuhormonin erittymistä. Koko vaikuttaa kasvupyrähdyksiin Koiran koko vaikuttaa kasvuhormonin määrään veressä, mutta ei niinkään IGF-tekijöitä. Kuutta tanskandogin pentua ja kuutta beaglen pentua seurattiin verikokein kuuden viikon iästä aina 24 viikkoon asti. Niiltä mitattiin kerran viikossa kasvuhormonin, IGF-1 ja IGF-2 määrät ja joka toinen viikko otettiin yhtenä päivänä samat testit aina kuuden tunnin välein. IGF- 1 ja IGF-2 määrissä ei ollut rotujen välillä eroa, mutta tanskandogeilla oli korkeammat kasvuhormonipitoisuudet. Kun arvoja verrattiin aikuisten vastaaviin, niin beagleilla kasvuhormonin määrä oli korkeampi 7 viikon ikään asti, mutta tanskandogin pennuilla koko seuranta-ajan. Kasvuhormonin piikit tulivat useammin ja suurempina tanskandogeilla kuin beagleilla. Tosin tilastollisesti merkittävät erot saatiin esiintymiskertojen määrässä vain viikoilla 19 ja 23 ja hormonin määrässä viikoilla 9, 11 ja 13. Iän myötä tapahtunut hormonipiikkien harveneminen tapahtui vain tanskandogeilla. Kummallakin rodulla oli korkeamman kasvuhormonin jaksoja, mutta tanskandogeilla ne kestivät pidempään. Ihmiselläkin on vauvana samalla tavalla kasvuhormia kuin tanskandogeilla. Alkuvaiheessa kasvuhormonipiikit tulevat erittäin useasti ja sitä erittyy kerralla paljon, ja yleinen kasvuhormonipitoisuus pysyy pitkään suurempana kuin aikuisilla. Tämä johtuu suuremmasta aikuispainosta. Kasvuhormoni määrää kuinka suuri yksilöstä tulee. Vaikka kasvuhormoni toimii yhdessä IGF- 1:den kanssa, niin IGF-1 toimii enemmänkin kasvuhormonin säätelijänä kuin sellaisenaan määräisi aikuiskoon enemmänkin IGF-1 vaikuttaa painoon. 13 tanskandogia samasta pentueesta jaettiin kahteen ryhmään, josta neljä pentua sai syödä halunsa mukaan ja yhdeksän sai noin 70 % tuosta ruokamäärästä. Ruokintaa jatkettiin kuuteen kuukauteen asti ja pennuilta mitattiin IGF-1, T3 ja T4 tasot. Vapaasti syövillä ja selkeästi painavammilla dogin pennuilla oli paikoin korkeammat T3 ja T4 arvot ja selvästi korkeampi IGF-1 kuin rajoitetusti syövillä. Iän myötä kasvuhormonien piikit tulevat harvemmin ja matalampina, joka johtuu kasvuhormonin kertymisestä ja aikuiskoon saavuttamisen lähestymisestä.

31 31 Kasvuhormonia säätelee hypotalamus aivolisäkkeen kanssa. Koska niin beagleilla kuin tanskandogeillakin oli samat IGF- 1 ja IGF-2 määrät riippumatta kasvuhormonin määrästä, niin kummallakaan ei ole koirilla käytännön roolia kasvuhormonin säätelyssä. Siispä säätely tapahtuu suoraan hypotalamuksen kautta kasvuhormonin vastavaikuttajahormonilla somatostatiinilla. Syntymisen jälkeen kasvuhormoni ei ole herkkä vastavaikuttajalleen, joten määrät pysyvät korkealla. Iän myötä säätelyjärjestelmä aikuistuu ja kasvuhormoni alkaa vastaamaan aina paremmin ja paremmin somatostatiinille kunnes lopulta kasvuhormonin määrä tipahtaa sopivan alas ja kasvu loppuu. Loppumisvaihe oli kylläkin rankka yleistys ja siihen vaikuttaa monet muutkin tekijät. Oleellisinta on se, että jos aikuiskokoon halutaan vaikuttaa, niin täytyy vaikuttaa joko kasvuhormoniin itseensä haluttaessa lisätä kasvua tai sen vastavaikuttajaan kasvua vähennettäessä. Ulkoiset muuttujat Ihmisillä todetaan nykyään yleisesti, että hormonien ja perimän vaikutus kasvuun on 80 %. 20 % määräytyy siis ulkoisilla tekijöillä. Tuokin on yleistävä kaavamainen malli, sillä niin koiran kuin ihmisenkin kasvu jakautuu eräällä tavalla kolmeen vaiheeseen. Ensimmäinen on imeväisikä, jolloin kasvu kiihtyy koko ajan, mutta ei ole kiihkeimmän kasvun aikaa. Silloin kasvuun vaikuttavat eniten hormonien lisäksi ravinto äidin maito. Imeväisikäisenä kärsitty aliravitsemus näkyy hitaana kasvuna ja voi vaikuttaa aina aikuisikään asti. Valitettavasti osan mitattavien rotujen kasvattajien käyttämästä emän ruokinnan heikentämisestä säätelemässä maidon rasva- ja proteiinipitoisuutta vaikuttamassa pentujen kasvuun, pohjaa tähän mekanismiin. Ihmisillä vauvavaiheen aliravitsemuksen suhde kasvuun on selvempi, koirilla ei. Sitä ei ole tiettävästi tutkittu, mutta jokainen kasvattaja tietää, että syntymäpainolla tai edes alhaisemmalla painolla ja koolla vieroitusvaiheessa ei ole merkitystä aikuispainon ja -koon kanssa kuin äärilaidoilla. Kyse saattaisi olla kahdesta asiasta. Koirien kasvu on kaikkiaan nopeampaa, jolloin yhden vaiheen vaikutus kokonaisuuteen jää vähäisemmäksi. Toinen selitys saattaisi löytyä moniraskauksista, joka automaattisesti asettaa pennut erilaiseen asemaan ravinnon riittävyyden suhteen, jolloin koirien oma sopeutuminen lajina ikään kuin suojelisi sitä imeväisiän ravinnon riittämisellä ja pienemmällä painolla ei olisi vaikutusta kasvuun, koska elinvoima ja toimivuus ovat jo aikojen alussa karsineet ne yksilöt, jotka selvisivät hengissä pentuvaiheesta, mutta eivät olleet tarpeeksi isoja ja vahvoja aikuisina. Toinen vaihe ihmisillä on lapsuus aina murrosikään asti. Silloin vahvimpina vaikuttajina kasvussa ovat GH/IGF-1 sekä kilpirauhasen tyroksiini. Ravinnon merkitys kasvun hidastajana aliravitsemuksessa on vähäinen, mutta esim. lihaskudoksen syntyyn sillä toki on merkitystä. Mutta jos ruuasta on puutetta, niin kolmas vaihe eli sukukypsyys saattaa viivästyä. Koiralla vastaava toinen kasvuvaihe saattaisi olla kiihkeän kasvun vaihe. Kasvun hidastuessa, vaikkakin ihmisillä voi tulla rajujakin

32 32 kasvupiikkejä, alkaa puberteetti (murrosikä), jolloin kasvuun vaikuttavat eniten GH/IGF-1 lisäksi sukupuolihormonit kuten testosteroni. Ravinnolla ei ole enää käytännön merkitystä. Yksi tärkeä tekijä on riittävä uni. Koiranpentu kasvaa unen aikana aivan samalla tavalla kuin ihminenkin, ja siksi pennut nukkuvat paljon aivan elämänsä alussa, ja aina kasvupiikkien aikana ne ovat ikään kuin uneliaampia kuin välillä. On täysi arvoitus vaikuttaako pennun tarkoituksellinen hereillä pitäminen kasvuun, kuten jos sitä aktivoidaan paljon. Se kuitenkin nukkuu öisin. Riittävä lepo täytyy kuitenkin suoda, ja se pätee koko elinkaaren ajan. Stressi vähentää ja hidastaa myös kasvua. Tuo ei tarkoita, että pitäisi pyrkiä täydelliseen harmoniaan, mutta pennulla ei saisi olla jatkuvaa painetta. Laumasuhteet saattavat nostaa stressiä, kuin myös jatkuva ja erittäin intensiivinen koulutus. Omien kokemusteni valossa kuitenkin väittäisin, että pennulla täytyy olla todella paljon negatiivista stressiä, ennen kuin se alkaa vaikuttamaan kasvuun, ja silloinkin puhutaan ns. luovutusikäisistä pennuista, joilla kiihkeimmän kasvun aika saattaa viivästyä ja olla loivempi. Hieman vanhemmalla pennulla stressi enemmänkin laihduttaa. Mutta tuon tapaisissa tilanteissa pennun kasvu on se pienin murhe, koska ylipäätään elämänlaatu olisi suunnattoman kehno. Krooniset tulehdukselliset sairaudet yhdessä kortisonin kanssa saattavat aiheuttaa epänormaalia kasvua, varsinkin jos se liittyy aliravitsemukseen. Nuorella iällä puhjennut diabetes tai kilpirauhasen vajaatoiminta vaikuttavat kasvuun, samaten haiman vajaatoiminta. Myös jatkuva suolisto-oireilu voi vaikuttaa kasvua hidastavasti tai vähentävästi.

33 33 Ravintotekijöitä Koska koiramaailmassa säädellään kasvua nimenomaan ruokinnalla, niin ruuassa täytyy silloin olla ne tekijät, jotka kasvua säätelevät. Vaikka proteiineista puhutaankin, niin voihan vaikutus olla jossain muuallakin, jota ei vain ajatella. Vilkaistaan muutamia tekijöitä, jotka voisivat vaikuttaa kasvuun ja sen nopeuteen. Proteiinien puutos Yleisin tapa yrittää rajoittaa koiranpennun kasvusta, vaikka käytetäänkin ilmaisua hidastaa, tehdään rajoittamalla proteiinien saanti, mutta energia pidetään juuri ja juuri riittävänä, että pentu pysyisi edes erittäin hoikkana kuihtumatta sairaalloisen laihaksi. Kun proteiineja ei saada tarpeeksi, niin kasvuhormonin määrä lähtee nousemaan, mutta IGF-1 laskee. Se, että IGF- 1:den eritys ei enää reagoi kasvuhormonin nousuun, johtuu siitä, että kasvuhormonin reseptorien määrä niin kudoksissa kuin maksassakin vähenee. Hormonit ovat eräänlaisia avaimia, jotka sopivat vain omiin lukkoihinsa, joiden avaamisesta seuraa jotain. Soluissa olevat reseptorit voi mieltää lukoiksi, joihin hormonit eli avaimet sopivat. Tätä tilaa, jossa elimistö ei enää reagoi nousevaan kasvuhormonin määrään, kutsutaan kasvuhormoniresistenssiksi. Proteiinien puutos aiheuttaa lisäksi IGF-1 resistenssin. Tämä on ehkä seurausta siitä, että energia riittäisi elimistön rakentamiseen, mutta palikat puuttuvat, eivätkä solut siten vastaa komentoon uuden rakentamisesta; vähät proteiinimäärät tarvitaan hengissä säilymiseen. Niin lapsilla kuin eläinkokeillakin on todennettu, että ruokinnan korjaaminen proteiinien määrää lisäämällä, palauttaa tilan normaaliksi. Proteiinien vähentämisessä on huomioitava kaksi seikkaa. Ensimmäinen on, että resistenttiä tilaa ei saada aikaiseksi normaalilla proteiinin vaihtelulla, tai lyhytaikaisessa puutoksessa. Toinen, että vaikka proteiinien eväämisellä saavutetaankin kasvun keskeytyminen, ei hidastuminen, niin se vaikuttaa myös kaikkien muidenkin kudosten rakentumiseen mukaan lukien luuston vahveneminen. Yleisesti käytetyllä proteiinien vähentämisellä saavutetaan siis pahimmillaan kasvun totaalinen pysähtyminen ja vajaakehittyminen, parhaimmassa tapauksessa ainoastaan osa elimistä kärsii puutoksesta. Ruokinnan rajoittaminen ja ajoittaminen Sisäeritysjärjestelmään, joka säätelee puolestaan hormonituotantoa, vaikuttaa mm. vuorokausirytmi sekä ravinto. Rotilla tutkittiin miten päiväsaikaan tehty rajoitettu ruokinta vaikuttaa kasvuhormoniin, IGF-1:een sekä greliiniin. Vertailuryhmässä olevat rotat saivat syödä halunsa mukaan ja rajoitetulla ruokinnalla olevat saivat kahden tunnin ajan evästä itselleen. Rajoitetulla ruokinnalla olleilla vatsalaukun tyhjeneminen hidastui ja maksan aktiivisempi toiminta alkoi siirtyä kohti yötä, samaten kehon

34 34 rasvapitoisuus alkoi laskea. 24 tunnin jaksolla greliinin kokonaiseritys nousi, joka kertoi nälän tunteesta, mutta plasmassa IGF- 1:den ja kasvuhormonin määrä taasen laski ja kasvuhormonin suurempi eritys alkoi tapahtua ruoka-aikojen. Tämä osoitti sen, että ulkoiset tekijät kuten vuorokausirytmi, akuutti ja krooninen nälkä sekä ylipäätään ravinto ovat vaikuttamassa hormonien määrään. Tässä ei ole mitään uutta, se on tiedetty jo kauan monen eläimen kiima-ajat seuraavat valon määrää. Tutkimus ei kerro miten ruokinnan rajoittaminen ja ajoittaminen vaikuttavat varsinaiseen kasvuun. Se kertoo sen, että kasvusta vastaava hormonituotanto ajoittaa itseään sen mukaan, että ne saavat rakennusaineita kasvua varten. Sinkin puutos Koska hormonit tehdään elimistössä, niin oleellisten rakennusaineiden puutos, niiden toimintaa avustavien ravintoaineiden puutos sekä tietysti aineenvaihdunnan itsensä tarvitsemien aineiden puutos vaikuttaa kasvuun, aina hidastavasti ja negatiivisesti. Yksi tällainen tekijä, joka aiheuttaa kehnoa sekä puutteellista kasvua ja ehkä pahimmillaan kasvuhäiriöitä, on sinkin puutos. Unkarilaisia kasvuhormonin puutteesta kärsiviä lapsia on tutkittu sinkin suhteen, ja huomattiin, että erittäin monella oli sinkkivaje. Tuon perusteella voi aivan oikeutetusti olettaa, että pennulle terveen ja normaalin kasvun takia on syytä varmistua siitä, että sinkkiä on riittävästi ruuassa, kuin myös kaliumia ja magnesiumia. Sinkkivaje koirien ruokinnassa on täysin aito ongelma, sillä sitä on vaikea saada ruuasta optimiin tarvittavia määriä. Usein kuulee vastaavien asioiden kohdalla väitettävän, että jos jotain ei saada riittävästi ruuasta, niin eläinlajin (yleensä viitataan susiin ja kettuihin) on täytynyt sopeutua puutokseen. Paikoin näin varmasti on, kuten vaikkapa ihmisillä, jotka eivät myöskään saa läheskään aina riittävästi sinkkiä rodunomaisesta ravinnostaan, jonka takia lapsikuolleisuus nousee ja kasvu heikkenee. On valittava, että haluaako luonnollisen puutteen ja hyväksyy korkeamman kuolleisuuden, matalamman eläiniän ja heikomman kasvun, vai pyrkiikö johonkin muuhun. Luonnossa ei ole pyrkimystä pitkäikäisyyteen, vaan että sukukypsät yksilöt pääsevät siirtämään geenejään ja onnistuvat pitämään jälkeläisistään edes osan hengissä niiden sukukypsyyteen asti. Luonnossa on korkea pentukuolleisuus ja pitkä sekä terve vanhuus ovat illuusioita. Osaksi siksi, että tärkeitä ravintoaineita ei saada normiravinnosta riittävästi.

35 35 Proteiinit vuonna 1951 Vuonna 1951 tutkittiin miten eri valkuaislähteet vaikuttivat kasvuun. Tutkimus on mielenkiintoinen siltä osin, että tätä ja vastaavia käytettiin vielä 80- ja 90-luvulla perusteluina ravinnon proteiinien vaikutuksesta kasvuun. Alamme siis päästä proteiinipelkojen alkulähteille. Tutkijat halusivat selvittää vaikuttaako kuumentaminen, siis kypsentäminen, proteiinien kasvua tukeviin vaikutuksiin. He antoivat mm. kaseiinia, kananmunan valkuaista, vehnägluteenia, lihaa ja jauhettua maapähkinää. Ruoka-annokset pyrittiin saamaan samanlaisiksi, jolloin perustana käytettiin kananmunaa ja 12 prosentin proteiinia. Tuo vastaisin tutkijoiden mukaan kaseiinissa 18 % proteiinia, koska jos koirat olivat aikaisemmissa tutkimuksissa saaneet pelkkänä proteiinin lähteenä alle 18 % proteiinia kaseiinista, niin kasvua ei tapahtunut pääsääntöisesti koska koirat olivat kieltäytyneet syömästä. Tutkimuksessa ei mainita ovatko määrät kuiva-aineesta, mutta prosentti itsessään kertoo, että kyse täytyy olla märkäpainosta. Kypsennettyjä proteiinin lähteitä olivat kaseiini ja kuivattu kananmuna, josta oli rasva poistettu. Kaikkiin annoksiin oli lisätty tarpeen mukaan suoloja, kalsiumia ja vitamiiniseosta, jotta niistä oli saatu samankaltaisia. Munan keltuaiseen perustuvassa ruuassa rasvaa oli 26 %, kaikissa muissa 10 %. Kokeeseen otettiin 37 cockerspanielia kahdeksasta pentueesta. Jokainen painoi 1,5 kg aloittaessaan kokeen 5 7 viikon ikäisenä ja testi kesti päivää (4 6 kk). Naudanlihalla saatiin paras kasvu, painot nousivat 7,8 kg ja kaseiinilla päästiin 5,5 kilon painon nousuun. Pohjalla olivat kypsä kananmuna, maapähkinä sekä munan valkuainen kasvua oli ollut kilosta kahteen. Kun tuloksia vertailtiin saadun proteiinin määrässä suhteessa painon kehittymiseen, niin ykkösenä oli kananmunan keltuainen ja kun se laitettiin vertailuarvolle 100, niin naudanliha, kuivattu kananmuna ja kaseiini saivat arvon 75. Kuivattu kananmuna sai arvon 26 ja munan valkuaisen albumiini piti häntää arvolla 9 (albumiinit ovat veteen liukenevia proteiineja, eikä niitä enää luokitella ravintoproteiineiksi). Albumiinia saaneilla koirilla oli kaikilla kehno karvanlaatu ja ihomuutoksia. Veriarvoissa eri ryhmien välillä ei ollut eroja. Tutkittavasti koirista kaksi kehitti epileptisiä kohtauksia, joista toinen, uros, jouduttiin lopettamaan sen vuoksi. Kummatkin olivat gluteenia saaneiden ryhmässä. Tutkimuksessa vedettiin johtopäätöksiä eri proteiinilähteiden hyödyllisyydestä ja kuumentamisen vaikutuksesta. Nykyään tiedetään, että osa noista johtopäätöksistä olivat vääriä ja tulokset eivät johtuneetkaan proteiineista tai niiden lähteistä itsestään, vaan eri aminohappojen ja varsinkin välttämättömien aminohappojen määrästä ja osassa raaka-aineista niiden puutteesta rajaaminohapoista siis. Lisäksi rasvan määrä oli liian alhainen lukuun ottamatta kananmunan keltuaiseen perustuneessa ruuassa, joka selittää osaltaan miksi sille saatiin parhaat arvot.

36 36 Oleellista on, että tässä tutkimuksessa kasvu tarkoitti painon nousua, ei korkeuskasvua tai luuston kehittymistä. Hieman sivujuonteena 1951 tutkimuksesta, kun siinä todettiin, että alle 18 % valkuainen kaseiinista sai koirat lopettamaan syömisenä, niin olen törmännyt hieman vastaavanlaiseen mekanismiin. Jos kiihkeässä kasvussa olevat pikkupennut eivät saa ruuastaan riittävästi energiaa ja proteiini on myös alle tarpeen, niin ne kehittävät anorektista käyttäytymistä. Jos tuo kestää riittävän pitkään, niin pennut jäävät kasvultaan heikommiksi loppuiäkseen ja niiden syömisinto on heikko; ne ovat jatkuvasti vaarassa käynnistää uudelleen anorektisen käyttäytymisensä. Puutteella saadaan siis kasvua vähennetty, mutta toivon todellakin ettei kukaan mitattavan rodun omistaja nälkiinnytä pentuaan vain siksi, että se saattaa vaikuttaa korkeuskasvuun. Proteiini vuonna 1991 Ruokkimalla koiria ruualla, jonka ravintoarvot ylittäisivät NRC:n (1974) koirien ravintosuositukset epäiltiin altistavan jättirodut kasvuhäiriöille. Suuntaa antavia tuloksia oli saatu kalsiumin ja fosforin yliannostamisesta, vaikkakin jonkun verrankin noista tuloksista voidaan nykyään kyseenalaistaa. Mutta tällä kertaa haluttiin selvittää, altistaako korkeammat proteiinimäärät kasvuhäiriöille. 17 tanskandogin pentua iältään 7 viikkoa, jaettiin kolmeen ryhmään, jotka saisivat 31,6, 23,1 tai 14,6 % proteiinia kuiva-aineessa. Tutkimuksen loputtua säkäkorkeudessa ei ollut eroja eri ryhmien välillä. Eroja ei ollut myöskään kalsiumaineenvaihdunnassa tai luustossa. Korkeampi proteiini ei siten lisännyt kasvua eikä aiheuttanut kasvuhäiriöitä. Painon kehityksessä oli hieman eroa viikoilla 6-8, jolloin matalimmalla proteiinilla olevat jäivät painossa jälkeen, mutta ero ei kasvanut ja pysyi pienenä kokeen loppuun asti viikolle 21. Tutkijat pitivät tutkimuksen perusteella epätodennäköisenä että ravinnon proteiineilla ja kasvuhäiriöillä olisi mitään syyyhteyttä. Kaupan päälle syntyi suositus, että jättiroduilla ei ruuan proteiini saisi laskea alle 14,6 prosentin kuiva-aineesta. Rotat, proteiini ja sinkki Rotilla testattiin mitä tapahtuu kasvuvaiheessa proteiini- ja energiaköyhällä ruokinnalla, kun siihen yhdistetään sinkin puute, ja mitä seuraa ruokinnan korjaamisesta oikeaksi. Havaittiin, että vähällä sinkillä ja proteiinilla sekä vähällä proteiinilla olleet kasvavat rotat olivat laihempia ja niillä oli vähemmän lihasmassaa pohkeen kaksoiskantalihaksessa kuin pelkällä sinkin puutteella tai energiaköyhällä ruualla olleilla rotanpojilla. Tyypin I ja II lihassolujen halkaisija oli pienempi kun mentiin vajaalla sinkillä ja proteiinilla, proteiinilla sekä sinkillä verrattuna vähäiseen energiaan tai kontrolliryhmään. Kaikissa kolmessa puutosryhmässä seerumin sinkki oli laskenut, mutta IGF-1 (insuliininkaltainen kasvutekijä) oli alimmallaan kun puutosta oli sinkistä tai energiasta.

37 37 Rottien ruokintaa korjattiin ja taas tehtiin tutkimuksia. Tyypin I lihassolujen halkaisija ei palautunut ryhmissä, joissa oli ollut puutetta proteiinista tai energiasta. Tyypin II lihassolujen halkaisija ei korjaantunut proteiinipuutteisilla, vaikka ruokinta korjattiin. Sen sijaan kylläkin molemmissa, niin energia- kuin proteiinipuuteryhmässä kaiken kaikkiaan paino palautui paremmin kuin sinkin tai sinkin ja proteiinin vähyydestä kärsineillä. Tulos oli, että kasvuvaiheessa kärsitty sinkin puutos ei vaikuttanut mitenkään lihassolutyyppien korjaantumiseen, mutta proteiinin puutos kylläkin. Luurankolihaksiston palautumisen laatu puutetiloista ei riippunut painosta, lihasmassasta eikä sinkin tai IGF-1:en määrästä plasmassa. Huomattavaa on myös, että vaikka sinkin puutteesta toivuttiinkin kun ruokintaa korjattiin, niin sinkin vähyys aiheutti aivan samoja ongelmia kuin ylipäätään proteiinien puute. Kokonaisenergian vähyys, eli käytännössä laihuus tai turha hoikkuus, ei ollut niinkään ongelma kunhan sinkkiä ja proteiinia saatiin tarpeeksi. Rotta on rotta ja koira on koira. Niiden tarvitsema ravinto, aineenvaihdunta ja sen nopeus, sekä ylipäätään kasvunopeus ovat erilaiset. Mutta rotat ovat näissä asioissa kiitollisempia tutkittavia, sillä niiden kasvunopeus on suurempi. Niistä saadaan helpoiten määrätyt vertailuarvot, joita voidaan sitten sovittaa muihin lajeihin ihmiseen tai koiraan. Koiralla on kuitenkin yksi asia, joka saa sen varmuudella häviämään rotalle näissä tutkimuksissa. Rotta on sekasyöjä, joka kykenee tehokkaasti hyödyntämään heikostikin sulavan aineksen, vaikka sitten vajaan ja laadultaan kehnon proteiinin. Koira on lihansyöjä, ja sillä on huomattava vaatimus korkealaatuiselle ja helposti sulavalle proteiinille. Vaikka proteiinin määrää ei niinkään tipautettaisi, niin jo pelkän laadun heikentäminen saattaa hyvinkin aiheuttaa puutetta. Osalta pennuista kasvattajat, ja omistajatkin, eväävät riittävän proteiininsaannin kasvuvaiheessa hitaamman kasvun mantran nimissä. Lainattu rottakoe osoittaa miten vakavasta ruokintavirheestä on kysymys. Pennut saadaan kylläkin laihemmiksi, mutta samalla aiheutetaan vaikeasti korjattava tai jopa korjaamatonta vahinkoa lihaksiston ja sen lihassolujen kehityksessä. Mutta tässä tutkimuksessa löydettiin jotain, joka saattaisi vaikuttaa varsinaiseen kasvuunkin. Nimittäin energian puute ja varsinkin sinkin vähyys laskivat insuliininkaltaisen kasvutekijän IFG-1:en määrää plasmassa, ja se

38 38 osallistuu luuston kasvuun. Joten proteiinin laskemisella ei vaikutettu muuhun kuin lihaksiston vajaakehittymiseen, joka ei ole millään mittarilla haluttua. Sen sijaan on mahdollista, että sinkin puutos voisikin heikentää tai hidastaa kasvua kasvutekijä IGF- 1:en vähyyden myötä mutta silloin se vaikuttaa muidenkin kudosten kuin vain luuston kovettumiseen ja kasvuun, mukaan lukien elimiin ja aivoihin. Lihaa luille Ihmisillä on tutkittu korkean valkuaisen vaikutusta luustoon ja kalsiumin hukkaamiseen. Tämä ei liity suoraan kasvun säätelyyn, mutta kylläkin erittäin vahvasti siihen tarkoitukseen, johon kasvun hidastamisessa ruokinnan proteiinien vähentämisellä pyritään: estämään kasvuhäiriöitä ja saamaan terveempi sekä vahvempi luusto. Tutkittiin mitä tapahtuu kun annetaan proteiinia reippaasti yli ihmisten 0,8 g/kgep suosituksen. Kalsiumia ei hukkaantunut luustosta, kalsiumin erittyminen ei lisääntynyt, kehon kalsiumtasapaino ei horjunut, mutta pitkän ajan vaikutuksena oli luuston vahvistuminen tiheyden parantuessa. Myös murtumaherkkyys laski. Korkeamman proteiinin hyötyjä oli mm. kalsiumin imeytymisen tehostuminen sekä plasman IGF-1:en nousu, joka on yksi kasvua ylläpitävistä hormoneista. Tuloksista löytyi siis pelkästään etuja korkeammasta proteiinista. Imevät possut Ihmisiltä tiedetään, että alhainen syntymäpaino ja sen jälkeen saatu proteiinipitoinen ravintolisä saattaa altistaa myöhemmällä iällä ylipainolle, joten proteiinilisän vaikutusta imeviin possuihin on selvitetty. Porsaat jaettiin kahteen ryhmään: normaali- ja alipainoisiin. Niille annettiin normaali- tai korkeaproteiinista maidonkorviketta kolmen viikon ajan. Sen jälkeen ne ruokittiin 70 päivän ikään asti samalla ravinnolla. Sitten tutkittiin kasvua sekä muutamia hormoneja. Tutkimuksen aikana ruuan kulutuksessa ei ollut eroja, mutta korkeaproteiinista saaneilla kertyi enemmän massaa imeväisaikana, mutta siirryttäessä normaaliin ruokaan, niin suurempi massa säilyi ainoastaan korkeaproteiinista saaneilla uroksilla. Munuaisten ympärillä olevan rasvakudoksen määrässä ei ollut eroja. Plasman leptiinipitoisuus oli korkeampi korkeaproteiinisella ruualla olleilla, ja ero vieläkin suurempi normipainoisilla verrattuna syntymäpainoltaan alhaisiin. Insuliininkaltaisen kasvutekijän (IGF-1) määriin ja IGF-järjestelmän geeneihin ruokavalio ei vaikuttanut. Tulos siis oli, että imeväisaikana annettu lisäproteiini lisäsi lihaskasvua, mutta se vaikutti imetyksen loputtua vain uroksilla. Tutkimus ei ota kantaa siihen, että saavuttivatko muut porsaat kasvussa korkeaproteiinisella emänmaidonvastikkeella isommiksi

39 39 kasvaneet myöhemmässä vaiheessa. Tutkimus ei myöskään kerro kuinka paljon lisäproteiinista muutettiin energiaksi, vai onko asia käännettävä ylösalaisin: normiproteiinilla valkuaisaineita joudutaan hapettamaan energiaksi, eikä samaa määrää enää käytetä proteiinisynteesiin. Proteiinisynteesiin liittyvästä asiasta on kuitenkin kyse, koska rasvakudoksissa ei tapahtunut muutoksia, joten kasvun on täytynyt tapahtua nimenomaan luurankolihaksissa. Luuston kasvuun tai kasvunopeuteen korkeampi proteiini ei vaikuttanut. Lihalla on merkitystä Vuonna 2013 tehty tutkimus lihaproteiinien merkityksestä kasvuhormoniin ja IGF-1:een tehtiin kylläkin ihmisille, mutta sen tulokset ovat silti mielenkiintoiset. Tytöillä puberteetin aikana suurempi eläinproteiinien käyttö nosti IGF-1 määriä ja sitä myöten myös kasvuhormonia, ja se oli selvästi havaittavissa vielä nuorina aikuisina. Pojilla sen sijaan nuorina aikuisina mitatut IGF-1 määrät olivat kääntäen verrannollisia nuorena saadun lihaproteiinin määrän. Tytöillä siis liha kiihdytti GH/IGF-1 toimintaa, kun taasen pojilla se näytti vaikuttavan enemmänkin pidemmän ajan ilmentymään, kasvutekijöiden ohjelmoitumiseen. Ero liittynee sukupuolihormoneihin ja sukupuolten erilaisuuteen niin lihasmassan kuin lisääntymisenkin suhteen. Koirilla tuolla saattaa olla se merkitys, että suuremmalla lihan määrällä nartut saadaan kehittymään nopeammin ja uroksille saadaan pentuaikana annetulla lihalla parempi vaste aikuisena kehittymisessä. Ehkä. Viimeinen niitti 43:lle jätille alettiin antamaan kahden kuukauden iästä aina 18 kuukauteen asti kahta ruokaa, josta toisessa oli korkeammat määrät proteiinia, omega-3 rasvahappoja, kalsiumia ja antioksidantteja. Tulosten mukaan ruualla, joka jättiläisrotujen kasvattajien ja harrastajien mielestä on täyttä murhaa, saatiin aikaiseksi koko kasvukaudeksi paras rasvattoman painon suhde eli hoikkia, mutta lihaksikkaita pentuja sekä paras ruston kehittyminen luuksi. Vastaavia tuloksia on saatu myös lammastutkimuksissa sekä naudoilta ja hevosilta. Tosin aikaisempi lammastutkimus kylläkin tarjosi syyksi nopeammalle kasvulle nimenomaan fosforia kun verrattiinkin fosforin ja typen saantia, ja silloin alemmalla fosforilla olleilla oli hitaammasta kasvusta riippumatta laadullisesti heikompi luusto. Tarkoittako tämä sitä, että sama pätisi koirillakin? Jos näin olisi, niin pitäisi haudata kaikki tutkimukset niin rotilta, koirilta kuin ihmisiltäkin, jotka osoittavat täysin päinvastaista. On siis oltava jokin tekijä, joka erottaa lampaat, naudat ja hevoset rotista, koirista ja ihmisistä. Se tekijä on ylipäätään ravinto. Lampaat, naudat ja hevoset ovat puhtaita kasvissyöjiä, joiden ravinto on erittäin köyhää verrattuna sekasyöjiin kuten rottiin ja ihmiseen, puhumattakaan lihansyöjästä, joka koira eittämättä on. Koiran lajityypillinen ravinto on köyhimmilläänkin proteiinirikkaampaa ja energiatiheydeltään vahvempaa kuin kasvissyöjien ravinto koskaan. Ruuan laadulla ja varsinkin määrällä on siis merkitystä kasvun kiihdyttäjänä ravintoketjun alapäässä, ei enää huipulla.

40 40 Teho on tuhoa Suurin merkitys Suomessa ruokinnan heikentämiselle lienee kuitenkin kotimaisen koiratutkimuksen vahvimman uranuurtajan Saki Paatsaman toteamus, että tehoruokinta on tuhoruokintaa merkityksessä, että yliruokinta aiheuttaa eniten kasvuhäiriöitä. Tätä on sittemmin tulkittu niin, että minimiruokinta on aitoa ja oikeaa tehoruokintaa jota se ei ole, ja jota Paatsama itse ei edes väittänyt. Hänen suurin huolenaiheensa taisi olla ylilihavat koirat. Osa Paatsaman päätelmistä perustui myös vanhaan tutkimustietoon, jotka on myöhemmin kumottu, koska niissä vaikutti asiat, joita ei tutkimusaikana tunnettu. Kuten vaikka aminohappokoostumus ja raja-aminohappo-ongelma. Ruokinnan yhteyksiä varsinkin suurikokoisten rotujen kasvuhäiriöihin on tutkittu kohtuullisen paljon ja näyttöä löytyy suuntaan sekä toiseen. Fakta kuitenkin on, että ruokintamuutoksillakaan ei ole saatu suurtakaan vaikutusta aikaiseksi, kuin ei myöskään PEVISA:n rajoituksilla, mutta sitäkin enemmän poistamalla jalostuksesta kehnoa rakennetta periyttävät. Paljon koirien ravintotutkimuksissa siteerattu Dämmrich esittää omassa katsauksessaan kytköstä ruokinnan, kasvun ja kasvuhäiriöiden suhteen, tarkemmin kylläkin ruuan ja kasvuhäiriöiden välillä. Tanskandogin pennut saivat syödä joko halunsa mukaan tai rajoitetusti (80-90 % vapaasti syöneiden määrästä) kuuden kuukauden ikään asti. Vapaasti syöneillä alkoi esiintyä muutoksia nivelissä. Vapaasti syöneet dogiurokset painoivat 42 kg paikkeilla, kun rajoitetulla ruualla olleet heilauttivat vaa an 22 kilon paikkeille. Nartuilla painovaihtelut olivat 38 kg vastaan 22 kg, kuitenkin hivenen enemmän kuin rajoitetulla ruualla olleet urokset. Painoerot olivat siis huomattavan suuret vapaalla ruokinnalla ja rajoitetulla olleiden välillä. Dämmrich uskoi yliruokinnan aiheuttavan luuston liian nopeaa kasvua roduilla, joilla on ylipäätään taipumusta nopeaan kasvuun, ja jos koiralla on myös peritty alttius kasvuhäiriöihin, niin se sairastuu. Hän myös väitti, että kun aikuiskoko siis korkeus, ei paino riippuu täysin perimästä, niin kasvuaikaa kyetään suuremmalla määrällä energiaa ja proteiineja lyhentämään eli nopeuttamaan kasvua. Kun energiaa ja proteiineja vähennetään, niin kasvuaika hidastuu ja koiralta kestää kauemmin saavuttaa perimänsä määräämä koko. Onko tuttu väite? Nyt on huomattavaa se, että kaikkiin muihin väitteisiin Dämmrich liittää viitteen kuten tutkijan kuuluukin, mutta ei näin perustavanlaatuiseen väittämään, joka toimii kivijalkana hänen koko omalle hypoteesilleen ravinnon ja kasvuhäiriöiden yhteydestä. Tuo on mielenkiintoista, koska kyseessä ei ole ns. yleinen tieto (kuten että maa kiertää aurinkoa), sillä väittämälle on lähes mahdotonta löytää perusteluja. On oletettavaa, että hän perustaa väitteensä Hedhammarin tutkimukseen vuodelta 1974, mutta en ymmärrä viittauksen puuttumista jos kyseessä on tuo ainoa tutkimus laatuaan.

41 41 Omituisuus jatkuu. Selitettyään pidempään miten tasapainoinen suhde painon ja korkeuskasvun välillä on perustana terveelle luustolle ja vahvoille nivelille, niin hän perustelee yliruokinnan riskiä kasvulle sillä, että ad libitum (vapaasti) syöneet dogit painoivat tuplasti enemmän. Koirien korkeutta ja reisiluun pituutta oli kuitenkin myöskin mitattu. Tulosten mukaan vapaasti syöneillä oli reisiluu oli pidempi molemmilla sukupuolilla enemmän syöneillä ja lihavammilla dogeilla, vaikkakin hajontaa oli paljon. Dämmrich esittää hieman muista tutkijoista poikkeavia perusteluja sille miksi nivelten kasvuhäiriöt syntyvät, mutta pääpiirteet ovat selvät: syy on liiallinen ruuan energia, jonka takia koirat lihovat liikaa, jonka takia luuston on kehityttävä nopeammin tukeakseen suurempaa painoa, joka aiheuttaa heikkoa luuston laatua, joka ei kestä nivelissä suurta painoa. Tehoruokinta on tuhoruokintaa, palattiin takaisin rankkaan ylipainoon, eikä kukaan puhu enää proteiinien määrästä ja vaikutuksesta luuston kasvun kiihdyttäjänä. Muuten, Dämmrich toteaa havainneensa kalsiumin aineenvaihduntaan liittyviä ongelmia, mutta koska koirat eivät kehittäneet näkyviä ongelmia, niin hän ohittaa ne lähinnä olankohautuksella ja lyhyellä maininnalla. Mielenkiintoinen suhtautuminen, koska hän pyrki nimenomaan osoittamaan kasvuhäiriöiden syyksi muut tekijät kuin kalsiumiin liittyvät, joita taasen muut tutkijat ovat esittäneet syyksi. Entä insuliini ja IGF-1? Kun Dämmrich julkaisi tutkimuksensa 1991, niin hän ei tiennyt eräitä asioita, jotka tiedetään tänään. Yliruokinta energialla ja varsinkin erittäin korkealla rasvalla altistaa ylipainoon myös kasvutekijöiden kautta. Eräs mekanismi on elimistön resistentti niin IGF-1:tä kuin insuliiniakin kohtaan eli kudokset ja solujen reseptorit eivät enää reagoi IGF-1:en ja insuliinin nouseviin määriin. Käytännössä kasvun kannalta tämä tarkoittaa sitä, että kasvuhormonin määrät eivät laskekaan, vaan nousevat entisestään. Seurauksena on kaksi asiaa. Ensimmäinen on selviö eli ylilihavuus. Toinen on energian ja muiden ravintoaineiden ylitarjonnasta, kohonneesta IGF-1 ja insuliinitasoista johtuvasta anabolinen tilasta sekä ylhäällä pysyvästä kasvuhormista johtuva kiihtynyt kasvu. Voidaan kohtuullisen huoletta sanoa, että Dämmrich ei tutkinutkaan ruokinnan vaikutusta kasvuun, vaan ylilihavuuden vaikutusta kasvaviin koiriin tuo on todella oleellinen ero. Kukaan koiria harrastava ei voi väittää saavansa uutta tietoa kuullessaan, että kasvavalle pennulle ylilihavuus on terveysuhka. Kun Dämmrich antoi tutkittavien tanskandoggipentujen lihota kaksinkertaiseksi muihin verrattuina, niin kiinnostava tieto ei ole, että niiden luusto kasvoi pidemmäksi, vaan että ne saivat ylipainon myötä kasvuhäiriöitä.

42 42 Lasten ylipaino Ihmisillä tutkitaan huomattavan paljon ylipainon syitä ja vaikutuksia, koska liikalihavuus alkaa olla epidemia länsimaissa, ja varsinkin lasten ylipaino alkaa olla huolestuttavaa. Esipuberteetissa ylipaino kiihdyttää pituuskasvua ihmisilläkin. Ero kuitenkin supistuu ja häviää kokonaan puberteetin aikaan, kun hoikemmat saavat viimeisen kasvuspurtin, mutta ylilihavat jäävät ilman loppukasvua. Silloin heillä kasvuhormonin määrä laskee, joka vain vahvistaa käsitystä, että pituuskasvu on nimenomaan kasvuhormoniriippuvaista. Nuorempana kiihtynyt kasvu liitetään nykyään nousseisiin leptiini-, insuliini-, androgeenisten hormonien ( mieshormonit, mm. testosteroni), IGF-1 ja sitä sekä kasvuhormonia sitovien proteiinien määriin. Leptiini on rasvakudoksen erittämä hormoni, joka mm. kertoo elimistölle nälästä ja kylläisyydestä, aidommin varastorasvan määrästä. Kun on syöty riittävästi, niin leptiinin määrä lähtee nousemaan ja kertoo hypotalamuksen kautta keholle, että nyt on aika tuntea olo kylläiseksi. Kun leptiinin määrä alkaa vähentyä veressä, niin se on yhtenä kertomassa, että ruokaa tarvittaisiin lisää ja syntyy näläntunne. Leptiini estää myös insuliinin eritystä ja vaikuttaessaan esim. kilpirauhasen TSH:n eritykseen, se on mukana säätelemässä aineenvaihdunnan nopeutta ja aktiivisuutta. Leptiinipitoisuudessa tulee lapsille nousu ennen puberteetin alkua. Tytöillä leptiinitasot nousevat korkeammaksi kuin pojilla, ja leptiini on se tekijä, joka laukaisee kuukautiskierron. Tytöillä on siis oltava riittävästi rasvaa kehossa saadakseen kuukautiset. Tämä on suurin yksittäinen tekijä miksi treenatuilla ja hoikilla urheilevilla tytöillä on usein epäsäännöllinen kuukautiskierto sekä anorektikoilla kuukautiset loppuvat kokonaan. Samaten ylilihavilla tytöillä on samasta syystä, eli riittävän korkean rasvaprosentin ja nousseen leptiinin takia riski aloittaa kuukautiskierto liian aikaisin. Pojilla ylilihavuuden ja murrosiän alkamisen suhde on epäselvä, sillä osa tutkimuksista väittää lihavuuden aikaistavan ja osa taasen myöhästyttävän. Ylilihavilla veren leptiinipitoisuus on jatkuvasti huomattavan korkea, koska rasvakudos vuotaa leptiiniä koko ajan verenkiertoon. Elimistö muuttuu resistentiksi leptiiniä kohtaan, eikä se enää kykene säätelemään nälän tunnetta, ja myös aineenvaihdunta kärsii. Mutta leptiiniä erittää muutkin kuin vain rasvakudos. Leptiini lisää elimistöä purkavien eli katabolisten sekä tulehdusta aiheuttavien aineiden syntyä nivelrustossa. Leptiini on suurissa määrin muutenkin tulehduksia synnyttävä ja ylläpitävä hormoni, jonka takia sen säätely ns. normaaleissa rajoissa olisi edellytys. Ylilihavilla säätely ei toimi, leptiiniä on liikaa ja syntyy useita ylipainoon liittyviä ongelmia. Nivelrustossa syntyy leptiinejä (ja muita samaan ryhmään kuuluvia hormoneja) ja pitoisuudet ylittävät veressä olevan määrän. Lisäksi nivelrustossa on leptiinille herkkiä reseptoreita. Kaikki nämä yhdessä synnyttävät tulehdustilan nivelrustoon, josta seuraa nivelrikko. Ylipaino

43 43 ei siis aiheuta nivelrikkoa mekaanisen painon aiheuttamalla kuormituksella ja rasituksella, vaan koska ylipainon myötä syntyy tulehdustila. Kukaan ei tiedä mikä merkitys ylipainon ja leptiinin yhteydellä on koirille. Mutta koska kyseessä on kahden nisäkäslajin samanlainen säätelyjärjestelmä, niin on lupa olettaa, että vastaavan laatuisesta toimivuudesta olisi kysymys. Se ei selitä lonkkadyplasian syntyä itsessään, mutta ehkäpä hyvinkin rajussa ylipainossa se saattaa olla selittävä tekijä. Ja jos näin on, niin Dämmrichin tutkimukset rajusti ylilihavilla kasvavilla tanskandogeilla muuttuvatkin entistä selvemmin lihavuustutkimukseksi, ei kasvututkimukseksi. Pelikenttä lisää sekaisin Vuonna 1975 tehty lonkkatutkimus greyhoundeista, saksanpaimenkoirista ja niiden risteytyksistä ei vastaa kysymykseen voidaanko kasvua säädellä, mutta se kertoo hieman miksi johtopäätösten teko ei ehkä ole niin helppoa kuin mitä tutkimuksista voisi kuvitella ja että vaikuttavia tekijöitä on useita. Kun tutkittiin syntyneitä pikkupentuja, niin havaittiin greyhoundien olevan kehittyneempiä luustoltaan kuin saksanpaimenkoirat, ja roturisteyksen sijoittuivat noiden väliin. Neljän viikon ikäisenä jokaisella greyhoundilla ja risteytyksellä oli stabiilit tai ainoastaan hivenen epästabiilit lonkat, kun sen sijaan jokaisella saksanpaimenkoiralla oli epästabiilit lonkat. 16 viikon kohdalla sen sijaan saksanpaimenkoirien luusto olikin jo kypsempi kuin greyhoundeilla tai risteytyksillä. Kuuden kuukauden kohdalla 28 saksanpaimenkoirasta kuudella oli lonkkadysplasia. Neljä näistä lopetettiin, kuten myös kolme terveeksi kuvattua pentuesisarusta. Myös terveillä oli havaittavissa merkkejä dysplasian kehittymisestä. Kaikki puolivuotiaat greyhoundit ja risteytykset sen sijaan olivat terveitä. Tutkijat spekuloivat sillä, että koska tiedetään estrogeenin vaikuttavan haitallisesti luuston ja rustojen kehittymiseen, ja koska saksanpaimenkoirat tulivat aikaisemmin sukukypsiksi, niin yksi lonkkadysplasiaan ja luuston kehittymiseen vaikuttava asia olisi sikiön altistuminen kohdussa korkeammalle estrogeenille sekä sen oma korkeampi estrogeenin tuotanto. Koska luuston kehittyminen ja kasvuhäiriön syntyminen tapahtui noin nopeasti ja nuorella iällä, niin kasvunopeudella ei ole merkitystä dysplasia syntyi kiihkeän kasvun aikana, jolloin edes hidastaminen nälkiinnyttämisellä ei vaikuta, kuin ei myöskään ylimääräisellä energialla ehkä saavutettu kasvun kiihtyminen, koska kyseessä on eksponentiaalisesti lisääntyvä kasvu jopa normaalitilanteessa Dämmrichin esittämä energia pidentää kiihkeän kasvun vaihetta, mutta ei pysty jyrkentämään sitä.

44 44 Kalsium pysäyttää kasvun Dämmrichin tutkimusten lisäksi koirien kalsiumsuositukset perustuvat kahteen Herman Hazewinkelin tekemään tutkimukseen tanskandogin pennuilla. Toki muitakin tutkimuksia on tehty, mutta ne pohjaavat perusolettamuksiltaan Hazewinkelin työhön, ja ovat eräällä tavalla olleet noiden kahden tutkimuksen toisintoja. Tieteellinen tutkimustyö toki pohjaa yhteen perusjalkaan: kaikki tutkimukset on kyettävä toistamaan, ja samat tulokset on saatava. Jos ei, niin jossain on jotain pielessä. joko tutkimusasetelma on ollut väärä, tai johtopäätökset pielessä. Kumpaakin tapahtuu tutkimusmaailmassa, mutta juuri siksi vain yhteen tutkimukseen perustuvaa tietoa on aina pidetty epäluotettavana. Ja aivan samasta syystä kukaan ei usko homeopatiatutkimuksiin, ellei ole uskovaa luonnetta; homeopatian tehoa todistavia tutkimuksia ei ole kyetty toistamaan ja niistä on aina löydetty huomautettavaa. Vuonna 1999 tutkittiin mitä kalsiumin ja fosforin ylisaanti kasvavilla pennuilla aiheuttaa ja seuraako siitä ongelmia pitkällä aikavälillä. Dogipennuille annettiin kolmannesta ikäviikosta viikkoon 17 asti kuiva-aineesta mitattuna korkeaa kalsiumia (Ca 3,1 g/kg ja P 0,8 g/kg) korkea kalsium ja fosfori (Ca 3,1 g/kg ja P 2,8 g/kg) normaali kalsium ja fosfori (Ca 1,0 g/kg ja P 0,8 g/kg) Viikoilla korkeilla pitoisuuksilla olleet siirtyivät ns. normaaliruokintaa. Pentujen ulosteet tutkittiin, veriarvoja seurattiin ja ne punnittiin. Vertailuryhmänä käytettiin normaaleja määriä (lue: suositusten mukaisia) kalsiumia ja fosforia saaneita. Ruuan määrä rajoitettiin painon mukaan niin, että energiaa annettiin punnituksen perusteella laskettuna niin, että kolmeen kuukauteen asti annettiin kaksi kertaa suositusten mukaisesta ylläpitoenergiasta ja kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen 1,6 kertaa metabolisen painon mukaan laskettu ylläpitoenergia. Kun pennut eivät pysyneet kasvukäyrällään, niin niiden ruokamäärää nostettiin.

45 45 Tulosten mukaan 15 viikon kohdalla F»» korkealla kalsiumilla olleet söivät vähemmän, eikä niiden paino kasvanut samaan tahtiin verrokkien kanssa»» korkealla kalsiumilla olleet erittivät ulosteissa enemmän kalsiumia kuin verrokit Koska kalsiumin imeytyminen ylisaannilla oli suurinta 9 viikon kohdalla, mutta erittyminen ulosteen kautta lisääntyi 15 viikkoon asti, niin johtopäätös oli selvä ja tunnettu: säätely alkaa vasta luovutusiän jälkeen. Korkeaa kalsiumia saaneiden hitaampi painonnousu johtui siitä, että ne söivät vähemmän. Tutkijoiden mielestä tämä johtuu kahdesta syystä: mineraalien saanti ei ole tasapainossa ja kun fosforin saanti ei ole riittävää, niin se käytetään pehmytkudosten rakentamiseen, ei luustoon. He myös olettivat, että tämä aiheutti sen, että korkeaa kalsiumia ja normaalia fosforia saaneet pennut kehittivät riisitautioireita. Muuta huomioitavaa kokeessa oli, että ruuan proteiini 22 % paikkeilla ja rasva 10 prosentissa. D-vitamiini saanti oli matala, vain 2,5. Tämä oli helppo osuus. Se vaikeampi pala purra onkin arvioida, että pitääkö nyt hyväksyä se, että kolminkertainen määrä kalsiumia noin kolmeen kuukauteen asti hidastaa kasvua ja on siten haitallista koirille. Jos näin, niin proteiinia vähentämällä kasvua rajoittanet kasvattajat ja omistajat ovat olleet aivan hakoteillä olisikin pitänyt vain antaa kauhamitalla kalsiumia. Mutta ennen kuin mennään eteenpäin, niin muistetaan taas kerran yksi asia. Kasvu tarkoittaa taas kerran painoa. Missään vaiheessa kasvu ei tarkoita luiden pituuskasvua, eli koiran korkeutta. Sitä ei koskaan mitata, vaan aina painoa. Otetaan esimerkit elävästä elämästä hatusta vedetyillä painoilla, koska en löydä aitoja punnittuja tähän hätään. 12 viikkoiset greyhound-urokset, veljeksiä samasta pentueesta. Käytännössä ulkosiitosjalostusta, vaikka taustalta löytyykin pientä kertausta. Molemmat olivat kolmikuukautisina yhtä korkeita ja painoivat suunnilleen saman. Kuukausi siitä eteenpäin, niin A painoi B:tä kilon verran enemmän, mutta B oli viisi senttiä korkeampi. Kaikkien tutkijoiden mukaan A:n kasvu oli siis B:tä kovempaa, koska se painoi enemmän. Väärin. B:n kasvu oli kovempaa, koska sen raajojen luut olivat kasvaneet enemmän ja sen paino oli alempi siksi, että samoilla annoksilla syötettynä energia ei ollut riittänyt ylläpitämään läskiä, vaan kaikki oli mennyt siihen kasvuun. Tämä aivan selvästi virheellinen käsitys vaivaa kaikkia koirapuolen ravintotutkimuksia.

46 46 Tanskandogitutkimuksissa, eli käytännössä Hazewinkelin työssä, mainitaan aina miten pennut eivät ole tai ovat pysyneet kasvukäyrällään. Tämä käyrä perustuu kahteen vanhempaan tutkimukseen, Kirkin vuodelta 1966 ja Lewisin tutkimusryhmän vuodelta Se siitä. Todellakaan laajasta otannasta ei ole kysymys. Onko jossain vaiheessa muistettu kyseenalaistaa noiden kahden tutkimuksen asetelmat ja tulokset? Ei, edes tutkijapuolelta. Tutkijaryhmä itsekin myöntää, että on epäselvää mistä hidastunut kasvu eli painonnousu eli laihtuminen johtuu. Mineraalitasapainon heittely oli yksi selitys, ja se nostetaan aina valokeilaan. Itsekin he heittivät ilmaan, että yksi syy saattoi olla liian vähäinen energiansaanti. Minä voisin suoraan sanoa, että millä tahansa jätillä, jotka kasvavat metrin 10 kuukaudessa, 22/10 ruoka ei vastaa mitään tarpeita. Ei se riitä ylipäätään millekään pennulle. Joten tutkimusasetelmassa huomioimaton tekijä oli, että kasvavat pennut pidettiin riittämättömällä proteiinin saannilla sekä liian alhaisella rasvalla. Suomeksi: koko tutkimusasetelma romahti, koska perusasiat kokonaisruokinnassa eivät olleet kunnossa. Ja taas kerran törmätään vanhaan ongelmaan: mikä tekijä nostetaan valokeilaan ja mitkä kaikki muut tekijät tulokseen voivat vaikuttaa. Mutta edelleenkin on selvittämättä miksi korkeaa kalsiumia saaneet koirat vähensivät syömistään, joka oli kuitenkin se suurin syy miksi ne laihtuivat, eli eivät kasvaneet. Kokemusperäisesti (valitettavasti) tiedetään, että kun kasvava pentu on pitkään liian vähillä kaloreilla ja/tai ruokamäärällä, niin niille kehittyy anorektista käyttäytymistä. Ne lakkaavat syömästä, siis syövät vain sen mitä on pakko riippumatta vaikka yhtä äkkiä ruokaa olisikin yllin kylin saatavilla. Lisäksi minua vaivaa suunnattomasti se, että kalsium-tutkimuksessa koirat pidettiin D-vitamiinin puutteessa. Mutta vuonna 1999 ei D:tä pidetty niin merkityksellisenä tekijän kuin nykyään. Yksi tutkimuksen anneista oli sekin, että itse asiassa pyhä kalsiumin ja fosforin suhde, se tuttu lyhenne Ca/P, ei olekaan merkityksellinen. Ei olekaan. Se tiedettiin jo aikoja sitten, mutta nostettiin kuivamuonamarkkinoilla terveysväittämäksi kun piti kääntää huomio jonnekin muualla, eikä oikein muutakaan kehuttavaa ruuista löytynyt. Tämä oli kuivamuonatutkimus, mutta käsitteli kalsiumia. Siis sitä barffin tukijalkaa, jolla koko Billinghurstin lanseeraama ruokintaideologiaa perustellaan. Luissa on keskimäärin 30 % kalsiumia ja nuorilla eläimillä vähemmän luiden keskeneräisestä mineralisaatiosta johtuen, noin 20 prosentin luokkaa. Oletetaan, että tyypillisessä barf-ruokavaliossa annetaan 60 % ruoka-annoksesta ns. lihaisia luita, joissa on puolet lihaa ja puolet luuta (terminä muuten aivan yhtä epätarkka kuin 50/50-tyyli, ja arjen toteutus vielä epämääräisempi). Leikitään, että meillä on 30 kg koira, joka syö barffimaiseen tapaan kaksi prosenttia painostaan, eli ruokakipon paino on 600 grammaa (joka

47 47 ei muuten riitä yhtään mihinkään millään ruokintatavalla yksi syy siihen, miksi barf-koirat ovat hoikkia, jopa laihoja). Tuosta 600 grammasta on siis lihaisia luita 360 grammaa, siitä puolet 180 g on luuta, josta kalsiumia on 54 grammaa. 30 kilon koiran kalsiumin tarve on 130 mg/kgme eli 1,6 grammaa, pyöristettynä 2 grammaa. Tyyppibarffaaja siis syöttää 52 grammaa liikaa kalsiumia joka ruokinnallaan. Luojalle kiitos aikuisen koiran kyvystä säädellä kalsiumia, kuidusta moisen ruokintavirheen laastarina ja sille, että suurin osa barffaajista ei itse asiassa edes syötä luuta vaikka niin luulevatkin. Otetaan toinen laskuesimerkki. Viiden kilon pentu barffilla, jossa annetaan maltillisesti lihaisia luita eli vain puolet annoksesta, ja pentu syökin viisi prosenttia painostaan ahne kun on. Sen ruokakippo vetää siis 250 grammaa, josta 125 grammaa on lihaisia luita kalsiumia saadaan siis hieman vajaa 19 grammaa. Pennun yleisesti käytetty minimitarve on 630 mg/kgme eli hieman päälle kaksi grammaa, pyöristetään kolmeen. Tarve on 3 g annetaan 19 grammaa. Se on yli kuusi kertaa suositusten. Todellisuudessa luovutusiän jälkeen pennun kalsiumin tarve on noin puolet, joten yliannostus vain kasvaa jopa 12 kertaiseksi. Hazewood teki omat tutkimuksensa suurilla, kolminkertaisilla annoksilla laskettuna ruuan kilopainosta. Miettikää itse loput. Tuhottomasti kalsiumia Kalsiumin suhteen liikkuu kaksi sääntöä, oikeammin meemiä. Ensimmäinen on, että kalsiumin ja fosforin suhteen on oltava 1,6 paikkeilla. Määristä kukaan ei puhu mitään, sillä onhan aivan se ja sama saako koira 100 mg vai 100 grammaa, kunhan suhde on oikea. Toinen meemi on, että pentu imeyttää aina saamastaan kalsiumista 40 prosenttia. Mutta taaskaan kukaan ei kysy, että mistä se 40 prosenttia lasketaan prosenttihan ei ole yksinään yhtään mitään. Otetaan käsittelyyn vanhempi Hazewinkelin tutkimus, jossa selviteltiin (taas) kalsiumin aineenvaihduntaa tanskandogeilla. Se selittää miksi sanotaan, että koira säätelee kalsiumin imeytymistä haarukassa 0-80 (tai 90) prosenttia ja pennut (tai 90) prosenttia.

48 48 Tutkimuksen asetelmat olivat: seitsemän viiden ja kuuden koiran ryhmää kahdeksan eri pentuetta kontrolliryhmä sai 1,1 % kalsiumia ja 0,9 % fosforia kuiva-aineesta laskettuna kontrolliryhmästä 10 sai syödä halunsa mukaan (ad libitum) ja kuusi painon määrittelemän energiantarpeen mukaan laskettua annosta korkeaa 3 % kalsiumia ja normaalia fosforia 0,9 % sai kuusi koiraa korkeaa 3 % kalsiumia ja korkeaa 3 % fosforia sai myöskin kuusi koiraa matalaa kalsiumia 0,55 % ja normaalia fosforia 0,9 % sai kaksi ryhmää, ykkösessä viisi ja kakkosessa kuusi koiraa matalaa kalsiumia 0,55 % ja matalaa fosforia 0,5 % sai kahdeksan koiraa tutkittavat saivat ruokaa lasketun energian tarpeen mukaan näytteet tutkittiin 6, 14, 20 ja 26 viikon iässä Tutkimuksen yhteenvetoa lainaten, niin lukuun ottamatta 14 viikon kohdalla ollutta eroa ruuan määrässä, jolloin matalan ja korkean kalsiumin ryhmissä fosforin ollessa normaali, söivät vähemmän, niin muita oleellisia eroja ei löytynyt. Plasman kalsium ei vaihdellut päinvastainen olisi ainakin minusta ollut ihmeellistä, koska kalsiumin tasapaino, homeostaasi, on ehkä elimistön tiukimmin säädeltyä ja luustoa käytetään varastona, jos ruuan kalsium ei riitä. Kalsiumin imeytyminen oli! kontrolliryhmässä % E korkealla kalsiumilla % matalalla kalsiumilla % fosforin määrä ei vaikuttanut

49 49 Korkean kalsiumin ryhmässä imeytettiin enemmän kuin kontrolliryhmän koirilla. Tästä johtuen korkean kalsiumin koirat kerryttivät elimistöönsä kalsiumia enemmän kuin muut. Suositusten mukaisella kalsiumilla olleilla kontrollikoirilla ja matalan kalsiumin ryhmällä ei ollut eroa erittämisessä. Hazelwoodin johtopäätös siis oli, että jos pennuille annetaan 3,3 % kalsiumia riippumatta fosforin määrästä, niin kalsiumin imeyttäminen nousee kuten myöskin kertyminen nousee, joten tanskandogin pennut eivät kykene suojelemaan itseään kalsiumin yliannostamiselta säätely ei toimi. Ne nostivat imeyttämisen jopa yli 90 prosenttiin kun kalsiummäärä laskettiin 0,55 prosenttiin (taaskaan fosforilla ei ollut merkitystä), mutta silti alhainen saanti johti myöhemmin pahaan osteoporoosiin eli luukatoon. Taas kerran, tuossa oli se helppo osuus. Mutta loppu onkin mielenkiintoisempaa ainakin minusta. Ruuan koostumus oli mielenkiintoinen, nykyisillä mittapuilla. Lihajauhoa, soijajauhoa, maissigluteenia, maissi- ja perunatärkkelystä, talia ja soijaöljyä. Prosentit huimaavat 21 % proteiinia ja 9,9 % rasvaa. Olen aiheesta ruuan laatu ja näissä tutkimuksissa käytetty liian alhainen valkuainen ja rasva puhunut jo riittämiin. Minua ei kiinnosta, että ne täyttivät vuonna 1991 NRC:n vuoden 1974 (!) määrittelemät standardit ne ovat joka tapauksessa aivan liiat matalat. Joka aiheuttaa sen, että tutkimukselta eräällä tavalla lähtee pohja. Nykyään tiedetään, että proteiinin määrällä ja laadulla on merkitys luuston kehittymisessä. Ja taas kerran kaikki kokeessa käytetyt koirat kärsivät D-vitamiinin puutteesta. Oleellinen asia, kun mietitään luun mineralisaatiota ja kalsiumin käyttäytymistä. Tutkimukseen perustuen väitetään, että kun tanskandogien pentua syötetään rajoitetulla määrällä, eli metabolisen painon määräämän energian tarpeen mukaan, korkeaproteiinisella, -energisellä ja suuremmalla kalsiummäärällä, niin niistä kehittyy luustoltaan terveempiä kuin halunsa mukaan syöneistä. Tällä tarkoitetaan Hedhammerin tutkimusta tanskandogeilla vuodelta Olisin halunnut vilkaista mitä on tarkoitettu korkeaproteiinisella ja -energisellä aikakautena, jolloin 21/10 ruokaa pidettiin riittävänä pennuille. Jäi katsomatta, koska en löytänyt edes yhteenvetoa tuosta tutkimuksesta. Jos jollakulla on se, niin lukisin sen mielelläni. Pieni sivuhyppy. Olen joskus maininnut, että useat koirat säätelevät omaa ruokintaansa kun ne ovat sopivassa painossa. Suurin osa ei syö itseään tahallaan pullukoiksi. Tämä on kokeellisesti testattu greyhoundeilla, jotka vapaassa ruokinnassa nostivat painiaan kireästä kisapainosta kolmisen kiloa ylöspäin ja jäivät siihen. Hazewood ohittaa vastaavan huomion pelkällä maininnalla, se ei varmaan ollut hänen mielestään kiinnostaa, koska ei liittynyt suoraan tutkittavaan asiaan.

50 50 Kontrolliryhmässähän osa sai määrätyn kokoisen annoksen ja osa sai syödä halunsa mukaan. Syömismäärällä ei ollut eroja näissä kahdessa ryhmässä. Surullista tässä tutkimuksessa oli melkoisen osan tutkittujen tanskandogien kohtalo. Jokainen matalalla kalsiumilla ja matalalla fosforilla ollut koira sai luunmurtumia. Murtumia sai myös jokainen matalan kalsiumin ja normaalin fosforin kakkosryhmästä, ja ykkösryhmässä kaksi koiraa. Jokainen jouduttiin lopettamaan, eikä niistä siis saatu veriarvoja 26 viikon iässä. Surullista tutkimuksen suhteen vai koirien? Kalsiumin imeytymisen aikataulu seurasi tuttua kaavaa. 14 viikon iässä säätely alkaa hissukseen toimimaan verrattuna luovutusiän kahdeksan viikon 70 prosenttiin korkean kalsiumin ryhmissä. Matalan kalsiumin ryhmissä imeytyminen taasen alkaa tehostumaan samalla tahdilla. 20 viikon kohdalla imeytyminen oli 40 % tasolla korkealla kalsiumilla, kun taasen liian alhaisella tasolla olleet imeyttivät edelleenkin sen minkä irti saivat joka ei silti riittänyt luuston kovettamiseen. 26 viikon kohdalla säätely toimi jo kaikilla. Kun sanotaan, että pentu imeyttää aina tai 90 prosenttia saamastaan kalsiumista, niin itseasiassa tarkoitetaankin, että F»» 8 viikon ikäisenä imeytetään 70 prosenttia JOS kalsiumin saanti on riittävä tai suurempi»» 8 viikon iässä imeytetään yli 80 prosenttia JOS kalsiumin saanti on liian matala»» viikon isässä imeytetään 40 % JOS kalsiumin saanti on riittävä tai suurempi»» viikon iässä imeytetään yli 80 % JOS kalsiumin saanti on liian matala»» 26 viikon iässä, hieman päälle puolivuotiaana, jokainen säätelee tarpeen mukaan Tutkimus beagleilla Hazewoodin tutkimukset kalsiumin yliannostuksesta pennuille perustuvat kahteen asiaan. Niissä on tutkittu kolminkertaista yliannostusta ja tanskandogin pentuja. Se on se pohja, jolle nykyaikaiset kalsiumsuositukset pohjaavat. Edellä olleissa artikkeleissa Kalsium pysäyttää kasvun ja Tuhottomasti kalsiumia on hivenen yritetty aukaista Hazewoodin tutkimuksiin liittyviä nyansseja. Tutkimusten perusteella on vedetty rajalinjat, joiden mukaan kalsiumin puute sekä energia, siis kaloreiden, sekä kalsiumin ylisaanti vahingoittaa luuston kehitystä. Itse en kylläkään löytänyt varsinaista näyttöä kalsiumin yliannostuksen haitoista, puutteesta sitäkin enemmän.

51 51 Minulle suurin henkinen ongelma on Hazewoodin rotuvalinta. Tanskandogi on varmasti otollisin tutkittava, koska se kasvaa paljon vuodessa, joten luustoon vaikuttavat asiat näkyvät varmasti ylikorostuneina. Juuri tämä ylikorostuminen vaivaakin. Jättiläiset, olivat ne sitten dogeja tai irliksiä, ovat erittäin pienilukuinen poikkeus koirarotujen kirjossa. Niiden koko on tarkoituksella aiheutettu poikkeavaksi. Jättien koko on aivan yhtä kaukana normaalista kuin kääpiöidenkin. Pahoittelut, jos joku jätin tai kääpiön omistaja nyt pahoitti mielensä. Ne ovat aivan varmasti yhtä ihania lemmikkejä kuin kaikki muutkin, ja normikokoisissa on omat perimästä johtuvat ongelmansa, mutta ei siitäkään päästä yli eikä ympäri, että äärirakenteet itsessään aiheuttavat ongelmia. Voidaan siis heittää ilmaan kysymys, että paljonko Hazewoodin rotuvalinta vaikutti tuloksiin, koska tutkimus tehtiin jo luontaisesti luustoltaan herkällä rodulla. Kun hän puolitti kalsiumin saannin, niin kokeessa olleet dogin pennut jouduttiin lopettamaan luunmurtumien takia. Jos unohdetaan italiaanot (onko niillä sama ongelma perinnöllisen heikkouden ja kalsiumin sekä D-vitamiini de facto vajaasaannin kanssa?), niin moniko vaikkapa jackrussel olisi saanut kalsiumin puolittuessa murtumia? Ei yksikään, olen varma siitä. Haluan siis lisää aiheesta, edes joltain kantilta. Suunnilleen samaa ikäluokkaa on Dobeneckerin tutkimus, jossa selviteltiin kalsiumin ja fosforin sulavuutta, beagleillä. Tutkimuksessa asetelmana oli: beaglen pentuja kolmesta pentueesta, 10 urosta ja 10 narttua koirat jaettiin neljään ryhmään jokaiselle ryhmälle tehtiin kolme koetta ikään perustuen, 1. oli 6,5 1-13,5, 2. oli 3,5 15,5 ja 3. oli 15,5 25,5 viikkoa mineraali- ja vitamiinimäärät jaettiin koirille yksilöllisesti painon ja iän perusteella käytetyt kalsiumin ja fosforin lähteet olivat CaCO3, kalsiumfosfaatti ja natriumfosfaatti. kalsiumin saanti oli 15, 50, 100 (kontrolliryhmä), 150 tai 300 prosenttia suosituksesta Ensimmäisen ikäryhmäkokeen alussa kalsiumia oli noin 11 g ja fosforia 8 g kuiva-aineesta koska fosfori pidettiin suosituksen mukaisena, niin Ca/P-suhde muuttui kalsiumin muuttuessa Ja tutkimuksen tulokset olivat mielenkiintoisia, jopa verrattuna Hazewoodin tuloksiin. Lyhyesti lainattuna: mitään vaikutusta luuston terveyteen ei löydetty:

52 52»» mitään kliinisiä oireita ei havaittu luustossa»» ruokinnan muutokset eivät vaikuttaneet systemaattisesti painokäyrään (huom. puhutaan nimenomaan painokäyrästä, ei kasvukäyrästä) Ruuan koostumus oli aivan yhtä mielenkiintoinen kuin ylipäätään ruokintatutkimuksissa. 60 % käsiteltyä mahalaukkua, 39 % keitettyä riisiä ja prosentti selluloosaa. Mutta päinvastoin kuin mitä dogin pennut saivat Hazewoodin tutkimuksessa, niin tärkeimmät tunnusluvut olivat järkevillä tasoilla olisiko vuosituhannen vaihtuminen vaikuttanut Kuiva-aineesta proteiini oli noin 31 % ja rasva 29 %. No, aidot saadut grammat ovat kuitenkin tärkeimmät ja korkeatkin kuiva-aineen prosentit ovat aidossa ruokinnassa vaatimattomat, jos kosteus annoksessa on 80 % tai annoksen koko on huomattavan pieni. Mutta kuivaaineprosenteilla ruokia verrataan, ja siinä Dobenecker on huomattavasti terveellisemmällä ja terveemmällä tasolla kuin Hazewood, olkoonkin että rasva oli ihmeellisen korkea. Tutkimus vahvisti jo vakiintunutta käsitystä, että ikä vaikuttaa kuinka paljon kalsiumin imeytymistä kyetään säätelemään. Eri ryhmien välillä imeytyvän kalsiumin määrä vaihteli suuresti ja osoitti ainoastaan tendenssiä vähentyä. Imeytyneen fosforin määrä laski kontrolliryhmässä, siis niissä jotka saivat suositusten mukaiset kalsium- ja fosforimäärät, suoraan iän mukaan niin, että suurimmat määrät havaittiin nuorimmissa pennuissa. Ikähaarukassa ,5 viikkoa ensimmäisessä ruokintakokeessa ei löydetty eroja kalsiumin imeyttämisessä, joka vahvistaa tietoa, että pikkupennut eivät kykene säätelemään kalsiumin sisäänottoa. Dobenecker löysi ensimmäiset merkit kalsiumin imeytymisen säätelystä ikäryhmästä 13,5 15,5 viikkoa. Silloin 15 % suosituksesta olevat lisäsivät huomattavasti imeyttämistä verrattuna kolminkertaista yliannostusta saaneisiin. Vielä tässä vaiheessa normiannoksen kontrollit, pieni ylitys tai puolikkaalla annoksella olevat eivät eronneet muista ryhmistä. Itse kysyisin kuitenkin tässä vaiheessa, että tarkoittaako tuo, että 50 % ja 100 % ryhmillä ei ollut tarvetta tehostaa sisäänottoa, koska saanti oli riittävä, vai, että ne eivät kyenneet tehostamaan. Nuo ovat kaksi eri asiaa. Joka tapauksessa 300 % ryhmä ei vieläkään kyennyt vähentämään kalsiumin imeytymistä suhteessa kontrolliryhmään. Ikähaarukassa 15,5 25,5 viikkoa ei enää havaittu imeyttämisen suhteen eroja. Kalsiumin imeytymiseen vaikutti ruoka, eli annetun kalsiumin määrä niin kauan kuin pennuilla ei ollut vielä kehittynyt sisäsyntyistä kykyä säädellä sitä. Fosforin suhteen sen sijaan vaikutti nimenomaan ikä niin, että fosforin imeytymistä vähennettiin suoraan sitä mukaa kuin ikää tuli lisää. Selvästi korkein fosforin imeytyvyys havaittiin kun kalsiumista oli selvä

53 53 puutos (15 % suosituksesta) tai kun kalsiumin ja fosforin suhde oli selvästi alle 1:1. Kehnoin imeytyvyys saatiin kun kalsiumissa annettiin kolminkertaista yliannostusta. Syynä saattaa olla veren PTH-hormonin lisääntyminen, joka lisää munuaisissa aktiivisen D-vitamiinin muodostusta, joka taasen kiihdyttää molempien mineraalien imeytymistä suolistosta. 15,5 25,5 viikkoisissa ei enää eroja fosforin imeytymisessä löydettykään. Loppupäätelmä siis on vanhaa tuttua. Alle neljän tai viiden kuukauden ikäiset pennut eivät kykene säätelemään kalsiumin imeytymistä niin, että elimistössä pysyttäisiin annossuosituksen tarjoamissa rajoissa. Ne eivät kykene yliannostuksessa vähentämään imeytymistä, eivätkä puutteessa lisäämään sisäänottoa tosin kyky tehostaa imeytymistä kehittyy aiemmin kuin kyky vähentää. Suoraan sanoen syystäkin puutteessa on saatava nopeasti kaikki mahdollinen mitä on tarjolla, jotta luusto saisi edes hivenen rakennusaineita. Fosforin suhteen säätely sen sijaan alkaa hyvinkin nuorena. Mitä meille jäi käteen tästä tutkimuksesta, jotain konkreettista arkipäivän ruokintaan? Sen verran, että edelleenkin ääripäät ovat haitallisia ja jos kalsiumia on enemmän kuin fosforia, niin hyvä. Eli tässä pätee se paljon koiramaailmassa mainostettu maalaisjärki grammoja ei tarvitse mitata kolmen desimaalin tarkkuudella, kunhan pahimpia virheitä välttää; riittävästi ruokaa, proteiineja ja rasvaa, järkimäärä kalsiumia, ei päästetä lihomaan höllyväksi ihrakasaksi ja annetaan riittävästi liikuntaa. Ja vielä vähän enemmän liikuntaa. Sekä D-vitamiinia. Minua nimittäin vaivaa kuitenkin yksi kysymys, joka vie hieman pohjaa barffin arvostelusta pelkän kalsiumin liikasaannin suhteen. Koska kalsiumin yliannostus pikkupennulle on haitallista, ja koska pikkupennut eivät kykene suojaamaan itseään kolminkertaisen ylisaannin haitoilta, niin mitkä ne haitat sitten ovat? Ihan konkreettisesti? Hazewoodin kokeissa löytyi yksi haittavaikutus, ja se oli tanskandogeille kalsiumin puutteesta aiheutuneet murtumat. Yhtään yliannostamisen konkreettista ongelmaa hän ei kertonut. Dobenecker ei löytänyt beagleilta mitään haittavaikutuksia mistään. Usein mainitaan kalsiumin kertyminen kudoksiin, mutta varsinainen aito merkitys on hämärä. Barffissa suurten luumäärien varsinainen ongelma ei olekaan kalsiumin ylisaanti, vaan että ruuasta niin suuri osa hyödyntämätöntä ravintoa, josta ei saada muuta kuin kalsiumia, liikaa.

54 54 Ruokinta Toki ruokinnallakin on vaikutuksensa, mutta lähinnä puutteen kautta sairaalloista ylipainoa ei nyt huomioida. Yliannostus vaikuttaa lähinnä niissä tilanteissa, joissa jonkun aineen erittäminen elimistöstä on puutteellista, erittäin hidasta tai se vaikuttaa huomattavan vahvasti jonkun toisen aineen pitoisuuksiin. Proteiinit eivät kuulu yliannostusriskien joukkoon, koska munuaiset erittävät huomattavan tehokkaasti ja nopeasti elimistön tarpeen ylittävät määrät. Kivennäisaineet ovatkin oma tarinansa. Ne, ja niiden ionit, vaikuttavat aina muihinkin. Kalsiumissa lasketaan määriä siksi, että sekä puute että yliannostus ovat haitallisia luun terveen kehittymisen suhteen. Ravinto, stressi, yöuni jne. kaikki vaikuttavat kasvuhormonin ja IGF-1:en määriin. Siltä osin ruokinnallaan kasvunopeutta säätelevät ovat oikeilla jäljillä. Säätely on vain turhaa, jos ei tiedetä mitä ja miten säädetään eikä tuota prosessia voida hallita. Koiran, ja ihmisen, kasvua voidaan hidastaa nälkiinnyttämällä, nostamalla stressitasoa sekä estämällä nukkuminen. Luusto kasvaa varmasti hitaasti, mutta ei saada myöskään rakennusaineita, stressihormonit sotkevat koko järjestelmän, ja koira sairastuu vakavasti unen puutteeseen. Terve kasvu ja terve yksilö edellyttävät riittävästi tasapainoista ruokaa, kroonisen stressin poistamista ja riittävästi unta. Kun proteiinien määrää ravinnossa vähennetään tarpeeksi, niin kasvu todellakin hidastuu. Proteiinien, eli aminohappojen, puute vähentää IGF-1 määrää, ja se alkaa hidastamaan kudosten ja luuston rakentamista. Suon siellä, vetelä täällä, sillä tuo aiheuttaa kääpiökasvuisuuden lisäksi myös luuston haurastumista ja nimenomaan kasvuhäiriöitä. Luusto on rakennettava, ja jos sitä säätelevän hormonin määrä romautetaan antamalla elimistön luulla nälänhädän olevan koittamassa ja siten suunnata vähät voimavarat ainoastaan välttämättömimpään, kuten hengissä pysymiseen, niin lonkkien vahvistaminen jää toissijaiseksi. Kalsiumin, D-vitamiinin ja puhtaiden kaloreiden yliannostus (tai puute) aiheuttavat kasvuhäiriöitä. Kalsiumilla on kohtuullisen tarkka homeostaasi ja D-vitamiini osallistuu sen säätelyyn. Kun tuo tasapaino järkkyy, niin lopputulos näkyy elimistön kalsiumvarastossa, luustossa. Tiedetään, että jättiroduilla on suurempi riski sairastua erilaisiin nivelten kehityshäiriöihin. Syylliseksi epäillään nimenomaan järkkynyttä kalsiumtasapainoa. Mutta tiedetään myös, että jättiroduilla on suuremmat määrät kasvuhormoneita, jolloin alttius saada kasvuhäiriöitä voi johtua edellä mainitun kalsiumtasapainon lisäksi myös hormonitasapainosta tai D-vitamiinista tai kaikkien yhteistoiminnasta. Kalsiumia pidetään kuitenkin suurimpana yksittäisenä syyllisenä. Kalsiumin eritys on kohtuullisen heikkoa, koska hormonit pyrkivät säätelemään nimenomaan veren kalsiumpitoisuutta, ja jos elimistö ei muutoin kalsiumia tarvitse, kuten rasituksen jälkeen neutralisoimaan happamuutta, niin luuston pitoisuuksiin ei kosketa. Tällöin pitkän ajan liikasaanti saattaa aiheuttaa nuorilla koirilla osteokondroosia ja Wobblerin syndroomaa, kun taasen puute aiheuttaa osteoporoosia ja murtumaherkkyyttä.

55 55 Ylipaino, eli yliruokkimisen antamat liiat kalorit, taasen rasittavat vasta kovettumassa olevia pitkiä luita sekä niiden niveliä ihan pelkällä mekaanisella rasituksella. Proteiineissa vaatimus ei ole niiden rajoittamisessa, vaan riittävässä määrässä ja mahdollisimman hyvässä laadussa eli eläinproteiinissa. Loppuihmettely kasvusta Loppumenemä, lopputulema ja kaikki muutkin päätelmät kaiken edellä olevan perusteella johtavat hyvin lyhyeen toteamukseen. Meillä ei ole mitään työkalua säädellä tai hidastaa kasvua. Aiheuttamalla puutoksia heikentämällä ruokinnan laatua niin proteiinien, energian eli rasvan, tärkeimpien luustoa rakentavien mineraalien eli kalsiumin, fosforin magnesiumin kuin suojaravintoaineiden eli vitamiinien ja muiden mineraalien saannissa johtaa ensin kehityshäiriöihin ja pahimmillaan puutteelliseen kasvuun, näivettymiseen ja kitukasvuisuuteen. Se, että Dämmrich sai lihotuskuurilla ylipainoisille kasvaville tanskandogin pennuille ongelmia, ei ole perustelu sille, että aliruokinnalla saataisiin positiivisia vaikutuksia aikaiseksi. Ääripää ei käytännössä koskaan puolla tai perustele toista ääripäätä. Kun kasvavalta pennulta evätään sille tarpeellinen määrä proteiineja ja rasvaa, niin sillä ei paranneta kasvua tai rakenneta vahvempaa luustoa niin, että saadaan kuitenkin normaalikokoinen ja terve aikuinen. Sillä aiheutetaan kasvun pysähtyminen ja heikkokasvuisuutta aikuisena. Tuo on jo edellä useaan kertaan näytetty toteen. Proteiinin ja energian puutetta pidetään pahana uhkana normaalille ja terveelle kasvulle, ihmispuolella. Jostain syystä saman ei katsota pätevän koiriin. Ketju, jossa proteiinien puute aiheuttaa IGF-1 puutoksen, jonka jälkeen kasvuhormonin eritys häiriintyy, jolloin kasvuhormonin sitoutuminen sen reseptoreihin heikkenee ja viimeiseksi lenkin ensimmäisen eli IGF-1:en sitoutuminen sen omiin reseptoreihin heikkenee, ei olisi uhkakuva. Ihmisillä on, vajaaravitsemuksen sekä terveydellisten tekijöiden kuten ripuleiden ja suolisto-ongelmien kautta. Sama pätee koirille, ei ole mitään syytä väittää, että näin ei olisi. Tiedän, että kuvitelma proteiinien ja energian vähentämisestä terveen kasvun edistäjänä on lähtöisin ylilihavuuden haitoista, mutta ehkä oikea ratkaisu olisi pitää ne pennut normaalissa painossaan riittävällä määrällä proteiineja ja rasvaa? Osa hoitaa ulkokierteisiä jalkoja ja muita (kuviteltuja) kasvuhäiriöitä kuuriluontoisesti alentamalla hetkeksi proteiinit ja rasvan. Ojasta allikkoon mennään tässäkin. Oikeammin, ei saada mitään hyötyä. Kun ensin ollaan ruokavalion köyhdyttämiselle lopetettu tai heikennetty kasvua, niin ruuan palatessa takaisin kasvavalle koiralle sopivaan ravintoon, se kiihdyttää kasvuaan ikään kuin saadakseen menetetyn ajan kiinni. Tämä kiinniottokasvu on kuvattu ja tutkittu rotilla, pätenee myös koiriin. Ainakin se pätee ihmisillä, sillä vauvojen kohdalla proteiinien vähyys aiheuttaa viivästynyttä kasvua, ja kun ravitsemus saadaan myöhemmin kuntoon, niin kasvu kiihtyy nopeammaksi kuin mitä se normaalisti samassa iässä olisi. Lapsi siis kirii itseään päästäkseen omalle normaalille kasvukäyrälleen.

56 56 Mutta D-vitamiini, kalsium ja proteiinit yksinään eivät tee vahvaa luustoa, edes kasvutekijöiden avustuksella. Tarvitaan myös se elimistön vaatima kannuste: rasitus. Rasitus, hyppäämiset, iskut ja väännöt, kuormittaa ja laittaa elimistön rakentamaan itseään entistä vahvemmaksi kestääkseen tulevat koitokset. Ruotsissa seurattiin 833 parikymppistä nuorta miestä. Havaittiin, että kahdenkymmenen ikävuoden molemmin puolin saatu rasitus vahvisti luustoa, teki luusta tiheämpää ja lisäsi luumassaa suojaten aktiivisen ajan murtumariskien lisäksi luultavammin myös vanhemmalla iällä. Vahvinta luuston kehittyminen oli niissä raajoissa, jotka tekivät työtä, kuten lantiossa ja raajoissa. Vastaavaa, mutta lyhyemmän ajanjakson rasituksen merkitystä luustolle, tutkittiin Iso-Britanniassa armeijassa 12 viikon alokasjaksolla. Havaittiin, että jo lyhytaikainenkin rasitus vahvisti ja lisäsi reisiluun tiheyttä sekä massaa. Vieläkö löytyy joku, joka kaikesta huolimatta on vakuuttunut siitä, että parasta mitä kasvavan nuoren koiranluustonkehitykselle ja terveydelle voi tehdä, on rajoittaa siltä proteiinien lisäksi myös rasittava liikunta etteivät lonkat kulu.

57 Pennun tarpeet > > Yleisesti ilmoitetut tarpeet ovat pikkupennuille > > Puolen vuoden iän jälkeen tarpeet ovat kuin aikuisella > > Viimeistään 10 kk jälkeen ruokinnassa kuin aikuinen > > Kaikki tarpeet tyydyttyvät kun ruokaa riittää > > Erityisiä penturuokia ei tarvita

58 58 Kun olen ruokintaluennoillani kysynyt, että mikä on yleisin tai tärkein syy miksi pennun ruokinta koetaan niin vaikeaksi, niin ensimmäisenä tarjotaan pelkoa kasvuhäiriöiden syntymisestä. Mutta tuo ei ole syy, se on seuraus. Aito syy on se, että ei tiedetä riittävästi pentujen ravitsemuksellisista tarpeista. Koiranruokateollisuus on vuosikymmeniä rummuttanut väitettä, että vain heidän reseptinsä tarjoaa riittävän tasapainoisen ravinnon, jolla pentu kasvaa oikein ja terveeksi. Jos teet mitä tahansa muuta, niin saadaan joko liikaa tai liian vähän, ja pentu parhaimmassa tapauksessa vain kuolee. Ehkä liioittelin hiukan seurausten suhteen, mutta en väitteissä. Olen kuullut takavuosina Masteryn myyntiedustajan väittävän, että lihan sekoittaminen ruokaan sotkee tasapainoisen täysruuan niin myytti Pennulle saa antaa vain tasapainotettua penturuokaa pahasti, että se aiheuttaa vähintään kasvuhäiriöitä. Ja hän totesi tuon silmää räpäyttämättä. Ei Mastery ole ainoa merkki, joka on tuohon disinformaatioon sortunut. Voidaan todeta, että se on enemmänkin maan tapa, jota käyttävät kaikkien merkkien myynti- ja mainosmiehet. Barffilla ja raakaruoka-akselilla on myös omat meeminsä pentujen ruokinnasta. Ne keskittyvät yleensä kalsiumin ja fosforin suhteeseen sekä luuloihin kasvun säätelystä ruokintaa muuttamalla. Varsinaista ruokintamuutosta kasvuajan suhteen ei tehdä, ja kalsiumista murehtiminen jää yleensä puheen tasolle. Kummassakin ruokintatyylissä on yhteistä se, että aitoa muutosta pentujen ruokintaan ei tehdä, vaikka siitä paljon puhutaan. Yhteistä on myös se, että kummassakin suuri enemmistö antaa vastuun ruokinnasta kolmannelle henkilölle kuivamuonissa sille, joka reseptit suunnittelee ja barffissa taasen Billinghurstin teorioita tulkitseville. Pelko kasvuhäiriöistä on siten suora epäluottamuslause kummallekin tyylille. Syötti pentuaan millä tahansa metodilla, niin aina kannattaa tarkistaa, että ravintosaannit ovat riittäviä grammoissa juuri sille pennulle sillä ruokamäärällä. Jos ne ovat, niin pelko puutteiden aiheuttamista ongelmista ovat turhia ja jäljelle jää huoli yliannostuksen vaikutuksista. Jos ruokinta ei kata tarpeita, niin on aivan sama mitä käytettävän tyylin auktoriteetti väittää. Tyhjästä ei voi nyhjäistä, ja ruokaa on täydennettävä. Kaikki edellä mainittu kasvun säätelijöistä ja siihen vaikuttavista tekijöistä osoittaa kohtuullisen selvästi, että normaali ruokinta suojaa sen minkä suojaa kasvuhäiriöitä vastaan, mutta puutokset pahentavat tilannetta. Ruualla ei aiheutettu ongelmia, sillä ne piilevät niin perimässä kuin rakenteessakin, mutta puutoksilla saadaan häiriöt ilmaantumaan. Siksi ruokintaa on mietittävä. Lohduttavaa lienee sekin, että mietintämyssyä ei tarvitse liimata päähän. Perustason selvitys ravinnon koostumuksesta riittää.

59 59 Proteiini Ruuan proteiinit ovat ehkä tärkein yksittäinen osa-alue kasvavan pennun ravitsemuksessa. Toki ilman rasvaakin lähtee henki, mutta rasvan määrää useimmiten osataan säädellä aivan terveellä järjelläkin jos pentu on laiha, niin saadaan liian vähän rasvaa; jos lihava, niin rasvaa on liikaa. Proteiinien vaikutusta ei taasen osata samalla tavalla nähdä ja niitä pidetäänkin abstraktimpana tekijänä. Se on kylläkin hieman omituista, koska ruuan valkuaisaineet näkyvät pennussa sen turkkina, lihaksina ja yleisenä rakenteena. Lisäksi proteiineihin kytketään paljon erilaisia uskomuksia, varsinkin kasvun säätelyssä, jotka ovat pääsääntöisesti vääriä ja jopa pennulle haitallisia. Harhaoppisuutta jopa. Pennun ravinnon pitäisi sisältää noin 22 % proteiinia kuiva-aineesta laskettuna. Vaikka tuo on suositus, niin aidosti se on ehdoton alaraja ja käytännössä puhutaan vähintään 30 prosentista hyvälaatuista eläinproteiinia. Prosenttilaskut ovat hieman jopa harhaanjohtavia, ja koskevat vain kuivamuonasäkkien tuoteselosteita ja analyysejä tavaajia. Raakaruokkijoiden lihoissa proteiinin määrä on hyvinkin vakio kuiva-aineesta laskettuna, koska lihassa on hyvin pitkälle aina sama proteiinimäärä. Jos lihan märkäpainosta on proteiinia 14 %, niin se tarkoittaa kuiva-aineessa 40 prosenttia hieman kosteuden määrästä riippuen. Elimistön on kyettävä rakentamaan uutta lihaskudosta ja se vaatii rakennuspalikoita riittävästi (joka on poliittisesti korrekti ilmaisu merkitykselle paljon ). Kasvun loputtua ja jopa työssäkin riittää vähäisempi määrä, koska valkuaista tarvitaan lähinnä ylläpitoon ja korjaamiseen, ei enää niinkään rakentamiseen. Valkuaisen sisältämät aminohapot ovat perusrakennusaine lihaksiston ja muun kudoksen lisäksi verelle ja luustolle. Prosentteja oleellisempia asioita ovat grammat ja proteiinien laatu eli mistä ne saadaan. Aikuisen (minimi)tarve on 5 g/kgme ja sitä nostaa mm. fyysinen aktiivisuus ja lihasmassan osuus koko painosta. Pennuilla tilanne on lukuja katsellessa eli teoriatasolla hankalampi. Metabolista painoa, joka siis ottaa huomioon korkeammat tarpeet pienillä koirilla, koska niillä on mm. turkin, ihon ja lihaksiston osuus suhteessa luustoon suurempi, ei voida järkevästi käyttää, koska kasvu muuttaa tilannetta. Isojen rotujen kiihkeän kasvun aikahan oli pidempi kuin pienillä, joten keskikoisten ja siitä suurempien pennut vaativat enemmän kuin pienten aikuiset. Lisäksi kasvu ei ole tasainen tapahtuma, vaan syntymästä ensin vieroitukseen hitaasti kiihtyvä, joka lisää tahtiaan aina lujempaa ja lujempaa kasvun kääntöpisteeseen asti, jolloin aletaan taas hidastumaan aikuisuutta kohti. Laskennallisesti ei voida siis tehdä selvää yhtä vaadittavaa annosmäärää, joka pysyisi oikeana läpi koko pentuvaiheen. Silti kuivamuonissa suositus on tasainen prosenttiluku aina kasvun hidastumiseen, jolloin neuvotaan siirtymään matalampien prosenttien juniorruokiin. Äkkiä katsottuna tässä näyttäisi olevan ristiriita, kuten olisi proteiinien määrässä kun verrataan

60 60 kuivamuonia lihoihin, mutta ei siinä ole. Kyse on syödyistä määristä ja suositusten ylittämisistä. Alamme koko ajan lähestyä perusväitettä, että pennun ruokkiminen ei eroa rodun aktiivisen aikuisen ruokkimista. Ristiriita on vain näennäistä ja perustuu teoriaan jota meidän on vielä hetki mentävä läpi, jotta käytäntö saataisiin perusteltua. Yleisesti tarjotaan pennun proteiinien tarpeeksi 14 g/kgep. Mutta aivan kuten yleisesti käytetyssä kalsiumin tarpeessa 630 mg/ kgme josta tarkemmin myöhemmin niin kyse on pikkupennun tarpeesta ennen vierotusta ja sen aikana. Imeväisikäisellä ei vielä entsymaattinen pilkkominen toimi kunnolla, joka on suurin syy korkeaan proteiinin tarpeeseen, vaikka kasvu ei suhteessa vielä kiihkeintä olekaan. Ruuansulatuksen tehottomuutta siis kompensoidaan määrällä. Tämä näkyy myös ns. maitoripulina pikkupennuilla, jos ne ovat syöneet liikaa tulee keltaista, ryynimäistä ulostetta, joka johtuu sulamattomasta proteiinista. Se ei vaadi toimenpiteitä ja vähiten emän ruokinnan heikentämistä. Viimeistään luovutusiässä tarve on jo tipahtanut 10 gramman paikkeille tai alle, 12 viikon ikäisenä kahdeksaan grammaan ja 5 6 kuukauden iässä ollaan enää viiden gramman paikkeilla ja pian sen jälkeen ollaan aikuisen tarpeissa jopa isommissakin roduissa. Silloin laskuissa elopaino voidaan muuttaa metaboliseksi painoksi. Nyrkkisääntönä on, että elopainotarve on noin puolet metabolisesta painosta lasketusta. Tarkoittaa sitä, että isompien rotujen pentujen 2 3 g/kgep vastaa käytännössä aikuisten 5 g/kgme suositusta. F»» 7-12 viikkoa: 10 g/kgep»» 12 vk - 6 kk: 8 g/kgep»» 6 kk - : 3 g/kgep tai 5 g/kgme Rotuerot, eli koko, näkyy laskennallisissa suosituksissa kahdessa kohdassa. Isojen rotujen pennuilla on hieman korkeampi tarve, noin gramman verran painokiloa kohden, luovutusiän kintailla. 16 viikon jälkeen asetelma kääntyy toisinpäin ja pienillä onkin gramman verran suurempi tarve painokiloaan kohden kasvun loppumiseen saakka. Annetut määrät ovat eräänlaisia perustarpeen keskiarvoja. Niiden alittamiseen ei ole syytä eikä tarvetta normaaleilla koirilla. Kun pennuilla kasvu kiihtyy, tulee ns. kasvupiikki, niin proteiinien tarve nousee. Suurin osa kasvusta tapahtuu nukkuessa öiseen aikaan, joten silloin on myös korkein tarve aminohapoille. Siksi kasvavilla iltaruuan on oltava ehdottomasti korkeaproteiininen. Pahinta mitä voi tehdä, on sortua taikauskoiseen luuloon proteiinien kasvua kiihdyttävästä vaikutuksesta ja sillä perusteella evätä

61 61 pennulta valkuaista ruuasta. Laita lapsi tynnyriin, ja anna kaksi duplo-palikkaa, jotka eivät sovi toisiinsa ja katso mitä kehittyy. Sama käy pennun rakenteelle, kun proteiinia aletaan laskemaan alle minimitarpeen. On aivan sama millä laskentatavalla ruokinnan osasia ja saanteja miettii, niin aina kuitenkin keskitytään kupissa olevaan ruokaan, ei koiran tai omistajan tosiasialliseen kulutukseen ja vaikkapa valkuaisen tarpeeseen. On hyväksyttävä tosiasia, että ei olemassa tarkkaa ja varmaa mittaria jolla päättää koiran juuri sillä hetkellä tarvitsema proteiinimäärä. On mentävä perustiedoilla, tunteella ja selkäytimellä rakentaen niistä ruokintamalli, joka tuntuu omasta itsestä hyvältä ja täyttää varmuudella vähintään tarpeen laskennallisen minimin. Koiran tarve proteiineille voidaan siis ilmoittaa myös:»» pikkupennulla 14 g/kgep/vrk»» 16 vk pennulla 8-10 g/kgep/vrk, riippuen kiihkeän kasvun vaiheesta»» aikuiselle 5 g/kgme/vrk (2 3 g/kgep/vrk) Proteiinit lyhyesti Proteiinit on saatava ravinnosta. Lihapohjainen ruokinta on koiralle paras mahdollinen, koska lihasta koira saa kaikki tarvitsemansa aminohapot. Kasvisvalkuaisesta sen sijaan puuttuu koiralle välttämättömiä aminohappoja. Liiallisella rasvalla saadaan kasvuhäiriöitä aiheutettua ainoastaan sairaalloisen ylipainon kautta, mutta sen sijaan proteiinien puutteella saadaan aikaiseksi koko elimistöä koskeva puutos, josta seuraa vakavia häiriöitä, joita ei saada useinkaan parannettua vaikka proteiinien saanti nostettaisiinkin pennun tarvitsemalle tasolla. Pahimmillaan kasvunsäätely proteiineja vähentämällä onkin se kuuluisa valtatie helvettiin ja kadotukseen, ja laskun maksaa koira terveydellään. Hormonit rakennetaan proteiinien aminohapoista ja syödyt proteiinit itsessäänkin vaikuttavat hormonien eritykseen. Kun kasvavalla pennulla on puutetta hyvälaatuisesta proteiinista, niin ongelma ei ole yksin se, että elimistö ei saa kaipaamiaan rakennusaineita. Puute heikentää ja estää kasvua ohjaavien hormonien syntymistä kuten IGF-1:den ja keho ei saa tarvitsemaansa komentoa rakentaa. Lopputuloksena saadaan kitukasvuisuutta, huonolaatuista luustoa ja vastustuskyvyn ongelmia. Voidaan kysyä, että johtuvatko lisääntyvät allergiat, hiivaongelmat ja autoimmuunisairaudet sittenkin vain pennuille hyvälaatuisen eläinproteiinin puutteesta?

62 62 Proteiinin tehtävät ovat solujen ja kemiallisten yhdisteiden rakennusainetta elimistön puolustus eli vasta-aineet ravintoaineiden ja kaasujen kuljetus (hemoglobiini on suurimmaksi osaksi proteiinia) kaikki entsyymit ja useat hormonit ovat proteiineja (esim. insuliini) olla tarpeen mukaan energianlähteitä vesitasapainon ja ph:n säätelyssä keskeinen rooli vaikuttaa kalium-natrium tasapainon ylläpitoon Aminohapot Aminohappoja on vähintään 20, usein puhutaan 22:sta. Määrä riippuu hieman aminohapon määritelmästä ja mitkä kaikki aminohappojohdannaiset lasketaan mukaan. Siitä ollaan kuitenkin yksimielisiä, että aminohapot jakautuvat kahteen ryhmään, välttämättömiin ja ei-välttämättömiin. Koiralla välttämättömiä aminohappoja on kymmenen: arginiini, fenyylialaniini, histidiini, isoleusiini, leusiini, lysiini, metioniini, treoniini, tryptofaani ja valiini. Raja-aminohappo on se välttämätön aminohappo, jota on vähiten ruuassa. Se määrää paljonko ja mitä muita aminohappoja ja niistä sen jälkeen proteiineja voidaan rakentaa. Ei-välttämättömiä aminohappoja elimistö tekee itse. Ensin puretaan joku käytössä oleva ja siitä ja muutamasta muusta osasta rakennetaan uusi, eli keho syntetisoi uusia aminohappoja. Ei-välttämättömiä ei siis välttämättä ole saatava ravinnosta. Tosin mitä enemmän ei-välttämättömiä saadaan nimenomaan ruuasta, niin sitä vähemmän elimistön täytyy purkaa ja rakentaa puhtaan vajaasaannin takia ainakin periaatteessa. Välttämättömiä aminohappoja ei kyetä tekemään itse, vaan ne voidaan saada vain ravinnosta. Mutta kuten aina, niin tässäkin on olemassa yksi poikkeus. Kun välttämätön aminohappo on hajotettu, niin sen hiilirungon α-keto- ja hydroksihapot voidaan reaminaation avulla muuttaa takaisin välttämättömiksi aminohapoiksi. Koska kyseessä on kuitenkin kokonaisuuden kannalta vähäinen asia, niin muistisäännöksi riittää, että välttämättömät aminohapot on aina saatava ravinnosta.

63 63 Pennuilla tilanne on aikuiseen jossain määrin poikkeuksellinen, sillä kasvuvaiheessa ei ole riittävää proteiinivarastoa kierrätettäväksi, koska rakennetaan koko ajan uutta. Tämä on se syy miksi pennuilla on korkeampi laskennallinen tarve proteiineille ylipäätään ja varsinkin välttämättömien aminohappojen ainoalle lähteelle: lihalle. Raja-aminohappo Ketju on aina yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Se pätee myös ruokinnassa. Ravinto voi päällisin puolin näyttää täysipainoiselta, mutta siellä saattaa olla yksi heikko kohta, vajaus, joka romauttaa koko paletin. Onni onnettomuudessa on se, että useimmiten nämä piilossa olevat kompastuskivet vaikuttavat vain mutkan kautta, eikä moinen koske tavallisia kotikoiria ellei omistaja kuulu siihen vähänlukuiseen joukkoon, joka pyrkii säätämään koiransa ruokaa optimiin, parhaimpaan mahdolliseen järkevillä ponnistuksilla. Sen sijaan määrättyjen perussairauksien ja ehdottomasti urheilukoirien omistajien kannattaa moiset huomioida. Yksi tällainen tekijä on proteiineissa raja-aminohappo. Proteiini, joka on vaikkapa sen paistin rakentava legopalikka, koostuu aminohapoista. Ruuansulatus ei pysty hyödyntämään kokonaisia proteiineja, vaan ne on ensin purettava ja pilkottava erillisiksi aminohapoiksi (tai pienemmiksi niiden ryhmiksi), jotka voidaan siirtää suolen seinämän läpi ruokasulasta elimistön käyttöön. Sen jälkeen aminohapoista rakennetaan uusia proteiineja elimistön käyttöön vaikkapa isompaa reisilihasta, uutta luuta tai parempaa turkkia. Kuten legopalikoita, niin aminohappojakin on erilaisia sen mukaan, että mitä niistä voidaan tehdä. Oikeammin, mikä on elimistön tarve saada niitä ruuasta. Osa aminohapoista näet voidaan rakentaa muista aminohapoista, eli proteiineista ei ole tarvetta saada aivan kaikkia elimistön vaatimia aminohappoja. Aminohapot voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään: välttämättömät aminohapot, joita ei kyetä valmistamaan itse ja jotka on siis saatava ruuasta ei-välttämättömät aminohapot, joita voidaan valmistaa itse välttämättömistä aminohapoista ehdollisesti välttämättömät aminohapot, joita kyetään valmistamaan välttämättömistä, paitsi määrätyissä tilanteissa, jolloin ne on saatava ruuasta Nyt aletaan lähestyä raja-aminohappojen ongelmaa. Koska ei-välttämättömät aminohapot valmistetaan välttämättömistä aminohapoista, niin välttämättömien aminohappojen määrä sanelee kuinka paljon ei-välttämättömiä aminohappoja ylipäätään kyetään valmistamaan. Jos peruslego puuttuu, niin linnan kivijalkaa ei saada rakennettua, vaikka erikoispalikoita olisi vaikka kuinka paljon.

64 64 Raja-aminohappo on siis se ruuasta saatava välttämätön aminohappo, jota saadaan vähiten. Kun se on loppu, niin niitä eivälttämättömiä ei saadakaan rakennettua, koska yksi rakennusosa puuttuu. Siinä vaiheessa on aivan se ja sama kuinka paljon niitä muita välttämättömiä aminohappoja on saatu niistä ei saada jonkun proteiinin vaatimia aminohappoja valmiiksi, koska yksi oleellinen puuttuu. Riippuu hieman tapauksesta, että onko vertailuarvona käytetty kananmunaa, vai äidinmaitoa, mutta yleensä verrataan äidinmaitoon. Se sisältää optimiksi lasketun määrän välttämättömiä aminohappoja, itsestään selvästä syystä imeväisellähän ei muuta ravintoa ole, ja kaikki rakennettava tehdään äidinmaidosta. Äidinmaidolle voidaan siis antaa vertailuluvuksi 100. Vertailtavan ruuan proteiinien välttämättömistä aminohapoista otetaan se, jota on vähiten koska se on raja-aminohappo, ja se loppuu ensimmäisenä. Jos tuota aminohappoa on vaikkapa vain puolet siitä määrästä mitä saataisiin äidinmaidosta, niin ruuan proteiinien vertailuarvo raja-aminohapon takia on 50. Se tarkoittaa sitä, että jos ruoka X olisi ainoa proteiinien lähde, niin sen aminohapoista voitaisiin käyttää vain 50 % eli puolet, koska raja-aminohapon eli vähiten oleva välttämätön aminohappo estää loppumisellaan muidenkin aminohappojen käyttämisen, vaikka niitä ruuassa riittäisikin. Joten ruokaa X täytyisi syödä kaksi kertaa enemmän ennen kuin saadaan sama hyöty proteiinien aminohapoista riippumatta siitä paljonko analyysi kertoo raakaproteiinin olevan ja paljonko siitä on imeytetty. Ja se ylimäärä poistetaan munuaisten kautta pissimällä pois. Rajoittavia aminohappoja ovat esimerkiksi»» vehnässä, maississa, riisissä ja ohrassa lysiini»» herneissä ja pavuissa tryptofaani sekä toisena metioniinin ja kysteiini»» maississa ja ohrassa toisena rajoittavana treoniini»» maississa lisäksi tryptofaani Muistisääntö on, että rajoittava aminohappo on viljoissa lysiini, vihanneksissa tryptofaani ja palkokasveissa metioniini ja kysteiini.

65 65 Lysiini on rajoittava aminohappo karnitiinin muodostumisessa, jota taasen tarvitaan mm. rasvojen hapettamisessa energiaksi. Lysiiniä tarvitaan mm. kasvuhormonille, hermostolle ja kalsiumin hyödyntämiselle. Se on tärkeä aminohappo ylipäätään kasvulle. Tryptofaani on edellytys serotoniinin (aivon yksi välittäjäaine) ja niasiinin synnylle. Siten sillä on vahva merkitys aktiivisuudelle, levolle sekä seksuaalisuudelle. Niasiinia (B3-vitamiini) tarvitaan mm. solujen aineenvaihduntaan. Treoniinista muodostetaan glysiiniä ja seriiniä. Glysiini on mm. osa DNA:n aminohappoja ja toimii hermovälittäjäaineena selkäytimessä. Seriiniä tarvitaan solujen väliseen viestintään. Treoniini vaikuttaa myös kollageenin ja hammaskiilteen muodostumiseen sekä on mukana vastustuskyvyssä ja ruuansulatuksessa. Metioniinia vaaditaan mm. tauriinin, karnitiinin, kreatiinin ja endorfiinien tuotantoon ja on osa viestiaineiden adrenaliini, noradrenaliini ja serotoniini valmistusta. Siten sillä on erittäin suuri merkitys energian tuotannossa ja käytössä, hermoston toiminnassa sekä rasvaaineenvaihdunnassa. Kysteiini valmistaa kahdesta molekyylistään kystiiniä, jota taasen vaaditaan mm. kynnessä, ihossa ja karvassa olevan aminohapon keratiinin muodostumiseen. Se osallistuu myös immuunijärjestelmän toimintaan. Kuten sanottua, raja-aminohappojen miettiminen ei kuulu pääsääntöisesti normaaliruokintaan, JOS käytetään eläinperäistä ruokaa. Kasvispohjaisissa itse tehdyissä ruokavalioissa tilanne muuttuukin ja raja-aminohapot (yleensä niitä on kolme) nousevatkin valokeilaan. Kasvisten vertailuarvo on soijaa lukuun ottamatta Normaaliruokinnassa riittää, että murehtii ylipäätään riittävästä proteiinien saannista suomeksi: antaa lihaa riittävästi. Tämä koskettaa molempia ruokintaideologioiden ääripäitä, kuivamuonia ja barffia. Kuivamuonissa leijonan osa proteiineista tulee kasvismaailmasta, jotka eivät soijaa lukuun ottamatta koskaan tarjoa kaikkia koiran tarvitsemia aminohappoja. Välttämättömät aminohapot haetaan siitä pienestä osasta eläinpohjaista, joka pelletteihin on sekoitettu samalla toivoen, että liha on ylipäätään käyttökelpoista lihaa eikä jänteitä, mahalaukkua, rustoa tai muuta hyödyntämätöntä sidekudosta. Barffaajien ongelmaksi taasen nousee ylipäätään liian alhainen lihan määrä luiden ollessa ylikorostetussa asemassa.

66 66 Sen sijaan jos koiralla on jokin ruuan sulamiseen tai aineenvaihduntaan vaikuttava perussairaus, niin aihetta kannattaa miettiä edes yleisellä tasolla. Annetun ruuan hyödyntäminen saattaa (ja usein onkin) matala, eikä aineenvaihdunnan yskiessä keho pystykään rakentamaan uusia proteiineja riittävän tehokkaasti silloin on huolehdittava, että koira kaikkiaan saa helposti sulavaa proteiinia, joka kattaisi valmiiksi mahdollisimman suuren kirjon aminohappoja silloin ei ole niin suurta tarvetta rakentaa olevista uutta. Sama koskee vanhuksia, joilla on jo ikänsä puolesta heikentynyt aineenvaihdunta. Eikä missään nimessä saa unohtaa pentuja, jotka kasvussaan vaativat suuria määriä hyvälaatuisten proteiinien kaikkia mahdollisia aminohappoja. Onko sitten tarvetta selvittää eri ruoka-aineiden aminohappokoostumusta ja huomioida sitä kautta raja-aminohapot aminohappotasolla? Ei ole, ellei harrasta syvempää, high tech -ruokintaa; harrasta ruokinnan ja ravitsemuksen teoriaa. Mutta raja-aminohappo terminä auttaa ymmärtämään kahta asiaa.»» Miksi eläinproteiini on tärkeämpi kuin kasvisproteiinit»» Miksi jotkut suositelevat käyttämään useampaa eri proteiinilähdettä Viimeinen tarkoittaa suomennettuna sitä, että neuvotaan käyttämään useamman eri eläimen lihaa eri lihanosissa eri eläimissä on hieman erilainen aminohappokoostumus. Tosin tuo on enemmän teoriaa kuin aitoa käytäntöä ja lihalähteiden vaihtelu aminohappoprofiilin nimissä on jo melkoista hienosäätöä. Hienosäätöä tietysti edellytyksellä, että aminohappokoostumus mietitään, eikä mennä arvuuttelemalla. Yksi tällainen hienosäätö on esimerkiksi tarjota sydäntä aina yhdessä kalan kanssa, jolloin saadaan mm. rikkiyhdisteiden määrä sopivammaksi. Muutoinhan vaikkapa hevosen ja naudan vaihtelu, tai broilerin käyttö, liittyy enemmänkin niistä saataviin mineraaleihin kuin aminohappoihin. On myös muistettava, että aminohappoja ei voida varastoida elimistöön. Rasvaa varastoidaan läskiksi. Osa vitamiineista varastoidaan läskiin. Osa varastoidaan myös eri sisäelimiin. Proteiinien aminohappojen ainoa varasto on lihakset ja muut kudokset. Joka kerta kun ruuasta ei saada riittävästi proteiineja tai ruuan proteiinien aminohapot eivät kata tarvetta, niin ensimmäiseksi puretaan lihaksistoa. Jos koira menettää lihasmassaansa, niin se aina huolestuttavaa. Jos perusterve aikuinen menettää lihasmassaansa, niin on tehty raju ruokintavirhe. Jos perusterve pentu kasvunsa aikana menettää lihasmassaa, niin kyseessä on vielä suurempi ongelma mutta tätä ei ole syytä sekoittaa kasvupiikkien aiheuttamaan hoikistumiseen.

67 67 Barffaajille hoetaan mantraa, että ainoastaan pidemmän aikavälin kokonaissaannin tasapaino ratkaisee. Se pätee vaikkapa A- tai D-vitamiinin suhteen, mutta ei oikein muiden. Rasvahappojakin pitäisi saada joka päivä. Proteiineja on ehdottomasti saatava riittävästi joka päivä. Pahin aiheen väärinkäsitys, johon olen törmännyt, oli väite, että proteiinien saannin on oltava tasapainossa kuukauden aikajänteellä. Väärin. Proteiinien saannin on oltava tasapainossa 24 tunnin aikavälillä. Jos saanti on vajaata pidemmän ajan, niin elimistölle kyseessä on paasto tai nälänhätä, vaikka aivan kaikkea muuta saataisiinkin riittävästi. Pennuilla se vaikuttaa välittömästi kasvuun heikentäen laatua sekä lisäten epäsäännöllisiä kasvupiikkejä. Muistutetaan taas kerran, että luista ei saada proteiinia. Niistä ei saada myöskään rasvaa, eikä vitamiineja. Luista saadaan vain kalsiumia. Ei mitään muuta. Aminohappotrivia Ravitsemuksen teorian hallitsevissa koiranruokaoppaissa törmää muutamaan varoitukseen tai tähdennykseen aminohappojen suhteen. Niissä kyse on puhtaasti nippelitiedosta, jotka varmuudella pätevät tutkimuksissa, mutta eivät kohtaa todellisuutta. Yksi monista tapauksista, joissa tutkimustyön analyyttinen asioiden erottaminen selvärajaisiksi pieniksi tekijöiksi eksyy siitä, mitä aito syöminen on. Oikeammin, kyse on kuivamuonien valmistukseen liittyvästä problematiikasta kun vapaita aminohappoja lisätään täydentämään aminohappoprofiililtaan vajaita ja koirille sinänsä jopa sopimattomia raaka-aineita. Kyse on siis tilanteesta, johon voi törmätessään todeta, että aha, onpa mielenkiintoista eikä sen enempää. Pentujen ruuan lysiinipitoisuutta ei voida nostaa määrättömästi, koska lysiini on suuremmissa määrin arginiinin vastavaikuttaja. Jos lysiiniä saadaan liikaa, eikä arginiinin määrää nosteta, niin siitä seuraa ammoniakkimyrkytys. Huolestuttavaa, eikö totta? Mutta ruokinnassa lysiinin määrää ei kyetä nostamaan ilman, että kaikkien muidenkin aminohappojen määrä nousee samalla. Lysiini kuuluu yleisempien aminohappojen joukkoon ja sitä on eläinperäisissä raaka-aineissa aina hieman päälle kahdeksan prosenttia proteiineista. Jos ruokaan lisätään maitoa tai munaa, niin lysiinin määrä laskee. Ainoa tapa nostaa lysiiniä, on käyttää monnien suvun kaloja ja silloinkin puhutaan vain prosenttiyksikön noususta, jolla ei ole mitään merkitystä. Lysiinin määrää voidaan onnistua laskemaan jos käytetään paljon kasvismaailman tuotteita, mutta ei nostamaan sellaiselle tasolle, että arginiinin määrä olisi riittämätön.

68 68 Kystiinin määrä pitäisi olla enintään puolet rikkipitoisten aminohappojen määrästä, muutoin se aiheuttaa iho-oireina näkyvän metioniinin puutoksen. Kystiini on kahdesta kysteiinistä muodostunut aminohappoyhdiste ja metioniinin kanssa ainoat rikkipitoiset aminohapot. Kystiinin määrä saadaan nousemaan vain yhdellä tavalla ja se on nostamalla kasvisperäisen ruuan osuus huomattavan korkeaksi lihaan nähden. Eläinperäisessä kysteiinin ja metioniinin suhde määrällisesti on aina oikein. Kyse on siis, taas kerran, vain kuivamuonavalmistajien ongelmasta. Kystiini on yhdiste, joka syntyy myös virtsakiviin. Se on yksi syy siihen, että kuivamuonavalmistajien resepti kiviongelmissa on alentaa proteiinien määrää, joka raaka-aineista johtuen laskee suoraan kysteenin määrää. Toinen ratkaisu olisi jättää kasvispohjaiset kuivamuonat kokonaan hyllylle ja antaa vain maltillisen määrän hyvä laatuista eläinproteiinia. Mutta koska se ei ole vaihtoehto funktionaalisissa eläinrehuissa, niin sitä ei tarjota. Kysteeniä kuitenkin syntetisoidaan elimistössä riittävästi, jos metioniinia on tarpeeksi, eikä se muutu ongelmaksi lihapohjaisessa ruokinnassa. Rasva ja energia Kaikki tietävät, tai ainakin pitäisi tietää, että rasva on erittäin tärkeässä roolissa koiran ruuansulatuksen, energian tuotannon sekä ylipäätään hyvinvoinnin kannalta. Rasvan, ja nimenomaan hyvälaatuisen eläinrasvan, puute lienee ruokinnan suurin ongelma. Se aiheuttaa suurempia ongelmia kuin yliannos hiilihydraatteja ja näkyy heti turkissa, tassuissa ja koko elinvoimassa. Rasva on tärkein, mutta koiranruokintakirjallisuudessa vähiten käsitelty koirien ravitsemuksellinen kysymys. Pennulla on rasvan laadun suhteen samat vaatimukset kuin aikuisellakin. Se tarvitsee suurimman osan (mieluiten kaiken) eläinrasvana. Kikkailut erilaisten omega-suhteiden kanssa kuuluvat täysikasvuisen ruokavalioon, ei kasvavan. Määrän suhteen pentu käyttäytyy kuten erittäin aktiivinen aikuinen johtuen kasvun vaatimasta energiasta sekä oman rasvavaraston ja elimistön muun rasvaan perustuvan kudoksen rakentamisesta. Pentu rakentaa uutta turkkia pentukarvan jälkeen, elimistön suurin elin iho tarvitsee rasvahappoja kuin myös hermosto, hormonitoiminta sekä solut ylipäätään kaikkea rakennetaan lisää koko kasvun ajan. Käytännössä rasvan määrä ruuassa arvioidaan aivan samoin kuin aikuisellakin: lihavuudesta. Koska pentu kehittyy suurin harppauksin, niin myös energian tarve eli tarve ruuan rasvalle vaihtelee aivan samoin. Syntymänsä jälkeen pennulla on matalin rasvan tarve energian tuottoa ajatellen. Pennut eivät liiku suuremmin, eikä lämmön tuottoonkaan tarvita päättömästi kaloreita. Energia käytetään siten suurimmaksi osaksi kehittyvän aineenvaihdunnan tarpeisiin. Imevien kohdalla tarpeiden miettiminen on täysin akateemista puuhaa, jolla ei ole mitään yhtymäkohtaa aitoon arkielämään. Ainoa, jolla on merkitystä, on emän ruokinta ja että maitoa riittää. Pahin virhe mihin kasvattaja voi syyllistyä, on pentujen

69 69 kasvun säätely emän ruokintaan vaikuttamalla. Yleensä se tarkoittaa nartun ruuan heikentämistä niin paljon, että maidon rasvaja myös proteiinimäärät laskevat emää siis nälkiinnytetään. Moinen on täysin kontrolloimatonta, koska mitään mittareita ei käytetä eikä olla hajullakaan mitä aidosti tehdään. Kuvitellaan, että imevää pentua laihduttamalla sen kasvu saadaan jotenkin terveemmäksi kuvitelmilla hidastumisesta. Se mitä aidosti saadaan aikaiseksi, on viivästynyttä kasvua, kitukasvuisuutta, puutostiloja, heikkoa immuniteettia ja yleistä heikkoutta. Nälissään liikkuvia ja nisää jatkuvasti etsiviä pentuja kutsutaan suurella ylpeydellä aktiivisiksi pennuiksi ja taukoamatonta ääntelyä osoitukseksi kehittyvästä luonteesta. Moista voi huoletta kutsua rikolliseksi typeryydeksi, jopa eläinsuojelulliseksi ongelmaksi. Nartun maidon laadun säätely joka on siis aidosti puhdasta sanahelinää on yleisintä lonkkadysplasiaroduissa ja sitä valitettavasti harrastetaan edelleenkin. Imevän pennun lihavuus ei ole ongelma sen tulevaisuuden suhteen ja jokainen hoikistuu mittoihinsa kun liikkuminen alkaa kunnolla ja siirrytään kiinteälle tietysti edellytyksellä, että ei aloiteta yliruokintaa. Jos imevän tai vierotuksella olevan pennun kohdalla ensimmäinen mielikuva on hoikkuus, niin kyse on aina laihuudesta. Poikkeuksetta. Vierotuksen aikoihin rasvan tarve lähtee jyrkkään nousuun, koska silloin pienillä roduilla ja hieman myöhemmin suurilla alkaa kiihkeän kasvun vaihe. 12 viikon paikkeilla kaikilla roduilla on suurin piirtein sama laskennallinen energian tarve. Se johtuu siitä, että isot pennut rakentavat enemmän uutta lihasta ja luuta kun taasen pienet pennut käyttävät painoaan kohden suhteellisesti enemmän energiaa elämiseen. Lopputulos jouleina painokiloa kohden on kuitenkin sama. Toisen rokotuksen jälkeen eli noin neljän kuukauden jälkeen isot vaativat enemmän energiaa ruuastaan laskettuna painokiloa kohden, koska niillä on kiihkeän kasvun vaihe kovimmillaan, mutta pienten rotujen pennut ovat jo saavuttamassa aikuispainoaan. Noin 10 kk iässä viimeistään on saavutettu energialaskuissa aikuisten tilanne, jossa painokiloa kohden pienet koirat tarvitsevat suhteellisesti enemmän energiaa, mutta isot toki grammoissa aina enemmän. Rasvan tarpeeksi ilmoitetaan yleisesti ruuan kuiva-aineesta 15 % isojen rotujen pennuille ja noin 20 % pienemmille roduille. Tuon laskeminen on paitsi ajanhukkaa, myös vaarallista. Oikeammin laskea kannattaa, mutta noudattaa ei. Jos muutetaan prosentit niin, että 15 % on ehdoton minimi ja 20 % lähellä mahdollista optimia aivan kaikilla roduilla kasvuvaiheessa, niin aletaan lähestyä reaalielämän vaatimuksia. Ruuan rasvamäärä on pidettävä jonain, kuten vaikkapa 20 prosentissa kuiva-aineesta, mutta ruuan määrää muutetaan lihavuuden mukaan, ja tämäkin koskee vain luovutettuja pentuja. Toki kasvattajat voivat syöttää pentulaumansa erillisistä kupeista yksilöittäin säädetyillä annoksilla, mutta ei siinä ole mitään järkeä, pelkkää turhaa työtä. Vierotetut pennut ovat ahneita nälkäänsä ja syövät vatsansa täyteen. Jos pikkupentujen ruokakippo on nuoltu kiiltäväksi, niin ruokaa on ollut liian vähän. Ainoa

70 70 johon on kiinnitettävä huomiota ennen kasvattajan taholta, ovat määrätyt ujommat ja väistyvämmät pennut, että ne saavat varmasti riittävästi ruokaa. Pennun ruuan määrää ja laatua voidaan säädellä lihavuuden mukaan vasta ns. luovutusiän jälkeen (7-9 viikkoa), ei ennen, joten se on omistajan tehtäviä. Eläin- ja kasvirasvat ovat jopa 95 prosenttisesti hyödynnettävissä. Liika kuitu tai kalsiumin yliannostus vähentää rasvojen sulavuutta. Tämä tulee käytännössä vastaan silloin, kun käytetään esimerkiksi turhan suurta määrää viljoja yhdessä rasvan tai rasvaisen lihan kanssa. Käytännössä tämä koskee vain kahta ryhmää: pentujaan puuroilla tai barffilla ruokkivia. Ratkaisun osannee jokainen hahmottaa itsekin vähennetään sitä mitä annetaan liikaa. Kaloreita varastoon Ihmisillä suurin osa (70 80 %) ruuan ylimääräisestä energiasta varastoituu kehoon rasvana rasvasoluihin. Ylimääräinen tarkoittaa siis sitä osaa rasvoista, proteiineista ja hiilihydraateista, joita ei ole käytetty johonkin muuhun tai on ylipäätään saatu imeytettyä. Proteiinien sisältämät aminohapot menevät ensisijaisesti uusien kudosten rakentamiseen ja vanhojen korjaamiseen, jonka jälkeen aminohapot (oikeammin niiden hiilirunko) poltetaan käytännössä energiaksi vain jos käyttöenergiaa ei ole saatu riittävästi rasvoista ja hiilihydraateista. Ylimäärä aminohapoista eritetään virtsaan ja poistetaan kierrosta. Kiihkeässä kasvussa olevaa pentua on usein vaikea saada lihomaan edes siedettäviin hoikkuuden vaatimiin mittoihin. Toki tässä on suuria yksilö- ja varsinkin rotukohtaisia eroja. Noutaja on huomattavasti helpompi saada jopa kasvuaikana lihavaksi kuin vinttikoiran pentua. Yleisesti koiramaailmassa käytetty sääntö on, että pennun pitäisi olla mieluummin hoikka kuin tukeva. Periaatteessa juurikin näin, mutta hoikkuuden ihannoinnissa on menty paikoin liioittelun puolella. Aidosti tuon säännön pitäisi olla, että! E»» kasvavan pennun pitää olla normaalipainossaan, ei ylilihava, ja pennun normaalipaino edellyttää korkeampaa elimistön rasvaprosenttia kuin aikuisella olisi Jos kasvava pentu on hoikka aikuisen mittapuulla, niin se on laiha.

71 71 Pentu tarvitsee rasvakerrosta energiapuskuriksi. Se suojaa sitä rasitusta vastaan ja antaa voimaa sekä kestoa pentuajan riehumiselle ja liikkumiselle. Se antaa lisäenergiaa kylmässä ja helteessä. Siitä saadaan nestettä kiihkeän aineenvaihdunnan takia. Aikuista korkeampi rasvaprosentti on siten vararavintoa kun kasvupyrähdys alkaa, ja elimistö keskittyy luuston ja lihaksiston rakentamiseen, eikä kaloriakaan uhrata rasvakerrokselle tämän on suurin syy miksi kasvun aikana pentu hoikistuu, ei niinkään se, että korkeutta saaneella pennulla suhteellinen rasvaprosentti sinällään pienenee. Tarkoituksella hoikkana pidetyllä pennulla ei tätä puskuria ole, joka muun muuassa on aiheuttamassa kroonista nälän tunnetta, josta seuraa paitsi kerjäämistä ja ryöstöretkiä keittiöön niin myös koprofagian jaloa taitoa ulosteiden syömistä. Kyllä, osa pennuista hallitsee nuo kaikki taidot vaikka painoa olisikin riittävästi. Mutta rasvan puute altistaa, eikä ongelmia kannata ehdoin tahdoin kylvää, koska niitä syntyy riittämiin aivan itsekseen. Hoikkana pitämisen perussyy on pelko kasvuhäiriöistä. On muistettava, että sairaalloinen ylipaino altistaa kasvuhäiriöille, ei terve pennun lievä pyöreys. Sama pelko aiheuttaa myös yrityksiä tasoittaa ja säädellä kasvuvauhtia vähentämällä rasvan ja varsinkin proteiinien määrää. Sehän ei onnistu, vaan saadaan aikaiseksi vain pentu, jolla energia ei riitä normaaliin aktiivisuuteen ja lihakset sekä luusto joudutaan rakentamaan puutosten varaan jokainen kykenee hahmottamaan mitä tapahtuu legolinnalle, kun puolet palikoista puuttuvat. Jos sinua kiinnostaa enemmän rasvojen toiminta koiran elimistössä, niin kannattaa suunnata Katiskaan lukemaan artikkeli Rasva ruokinnassa. En katso tarpeelliseksi esitellä sen enempää rasvojen teoriaa pentujen ruokintaan keskittyvässä kirjassa, koska on vain yksi rasvateoria, joka on osattava: pennulle aina eläinrasvaa. Kalsium Kalsium on elimistön yleisin kivennäisaine ja erittäin tärkeä elektrolyytti lihasten ja hermojen toiminnalle samalla kun se on luuston tärkein rakennusaine. Pentujen ravitsemuksessa se on ehkä eniten tutkittu komponentti, koska on haluttu selvittää sen rooli luuston kehityksessä sekä kasvuhäiriöissä. Tutkimusmääristä huolimatta yhteys tai sen puute nivelten kehityshäiriöissä on edelleen epäselvä. Toinen syy tutkimusten keskittymisessä kalsiumiin on sen helppous, koska sitä saadaan määrällisesti niin paljon ruuan mukana. Tutkimusintoon on toki vaikuttanut historiallisetkin syyt, sillä niihin aikoihin kun kalsiumtutkimuksia on vahvimmin tehty, ei tunnettu vaikkapa D- tai K-vitamiinin roolia yhtä hyvin kuin tänään eikä niiden toimintaa tunneta täysin vieläkään. Kolmas syy on se, että aidon tarpeen suhteen koirien kalsiumtutkimukset ovatkin olleet ihmisten tarpeisiin tehtyä perustutkimusta, koska vanhuuden osteoporoosi ja siitä aiheutuvat ranne- ja lonkkamurtumat ovat suuri kansantaloudellinen ongelma läpi koko kehittyneemmän maailman.

72 72 Kalsiumin saantia pidetään usein ruokinnassa mineraaleista suurimpana ongelmana, vaikka se itse asiassa on ehkä helpoin. Se on noussut eräällä tavalla ylikorostuneeseen asemaan. Tuo ylikorostuneisuus näkyy tässäkin kirjassa, sillä jos kalsiumiin liittyvät luvut poistettaisiin, niin paljoa ei jäisi jäljelle. Samalla painotukset kalsiumin roolissa ruokinnassa sekä koiran kehitykselle ja terveydelle ovat lähteneet sivupoluille. Oleellista on absoluuttinen saanti, ei mikään muu, prosenttisuhteet vähiten. Jos raakaruokinnassa käytetään edes hivenen luita, tai ns. koirien jauhelihoja, joihin on jauhettu luuta, niin kalsiumista ei ole käytännössä koskaan puutetta. Kuivamuoniin on lisätty kalsiumia niin paljon, että siitä ei tule koskaan puutetta. Ylipäätään kalsiumin kohdalla pitäisi miettiä ylisaannin mahdollisuutta enemmän kuin puutetta. Kalsiumin varastona on luusto ja siellä se on hydroksiapatiittina Ca (PO ) (OH). Paitsi että kalsium tekee luustosta niin kovan, että se pitää kehon ryhdissään, niin sitä myös vapautetaan sieltä elimistön muuhun tarpeeseen joka kerta, kun esim. ravinnosta ei saada tarpeeksi kalsiumia tai tulee muu akuutti tarve, vaikkapa rasituksen jälkeen. Tätä ns. vapaata kalsiumia löytyy joka paikasta verestä, solunulkoisesta nesteestä ja ylipäätään kaikista kehon soluista. Ionisoitu kalsium (Ca++) on edellytys sille kaikelle tiedonsiirrolle kehossa, ja sitä on noin puolet vapaasta kalsiumista. Toinen puoli on sitoutuneena albumiiniin. Ilman sitä eivät johdu solunsisäiset tai solujen väliset signaalit, eivätkä hermosignaalit. Rauhaseritys kaatuisi ilman vapaata kalsiumia, ja melkoinen määrä entsymaattisia reaktioita jäisi tapahtumatta. Kehon kalsiumpitoisuus pidetään lähes vakiona erittäin kapealla vaihteluvälillä ja on luultavasti tarkimmin säädelty homeostaasi, tasapainotila, elimistössä. Kun koira syö kalsiumia sisältävää ruokaa, vaikka sitten sen broilerin koipireisipalan tai kalsiumlisättyä kuivamuonaa, niin varsinainen kalsiumin imeytyminen tapahtuu suolistossa. Ruuan kalsium sekoittuu ruuansulatusnesteiden kalsiumiin ja koko velli otetaan käyttöön ohutsuolessa joko passiivisesti tai aktiivisesti, joka vaatii myös energiaa. Aktiivinen imeytyminen on tärkein ja tehokkain, ja tässä tulee kuvioihin mukaan kalsiumlisän ehkä se parhain kaveri: D-vitamiini. Aktiivi imeytyminen on täysin riippuvainen 1,25-dihydroksi-D3-vitamiinin (1,25(OH)2D) toiminnasta, ja jos D-vitamiinista on puutetta, niin imeytymistä ei suuremmin tapahdu. Ja jos halutaan tehdä asia vielä hiukan vaikeammaksi, niin tuokaan ei riitä. Kokonaisimeytymiseen vaikuttaa vahvasti myös suolinesteestä tapahtuva uudelleen imeytyminen ja siihen tapahtuva eritys. Harmittava tilanne pentujen suhteen on se, että aktiivinen imeytyminen käynnistyy vasta noin puolen vuoden iässä. Mukavaa on taasen se, että sillä ei ole merkitystä, ellei ruuan kalsiummäärää romauteta.

73 73 Aktiivinen imeytyminen Aikuinen koira kykenee säätelemään kalsiumin imeytymistä. Riippuen koiran sen hetkisestä tarpeesta, niin koira imeyttää haarukassa 0 80 % (tai 90, lähteestä tai laskutavasta riippuen) saatavilla olevasta kalsiumista. Saatavilla oleva ei läheskään aina tarkoita samaa kuin ruuan kokonaiskalsium, mutta jos kalsiumin lähteenä oleva ruoka, usein luu, liukenee mahahapoissa, niin kalsium on saatavilla. Jos ruuassa on riittävästi kalsiumia, niin kalsium imeytyy passiivisesti, ilman että imeytymistä täytyy tehostaa. Mutta jos ruuassa on vähemmän kalsiumia, niin D-vitamiinin avustuksella käynnistyy aktiivisen säätelyn kautta tehostettu imeyttäminen. Riittävänä määränä pidetään 1,1 % kuiva-aineesta ja vähemmän (eli ilmeisesti riittämätön) on 0,55 % KA. Tämä on syy, miksi 1,1 % pidetään niin tärkeänä penturuuissa. Mutta tässä on koukku, jota ei koskaan muisteta mainita. Prosentti ei ole yksinään mitään, vaan se on pelkkä suhdeluku, yksi sadasta. 1,1 % kalsiumia kuiva-aineesta on riittävä määrä täyttämään pennun kalsiumin tarpeen ilman aktiivista imeytymistä vain ja ainoastaan sillä edellytyksellä, että pentu syö laskennallisesti oikean määrän ruokaa eli saa tarpeensa mukaisen määrän kalsiumgrammoja ruuasta. 1,1 % on siten sidottu ruuan energiamäärään. Jos ruokaa joudutaan antamaan laskennallista määrää enemmän, niin pentu saa myös kalsiumia enemmän kuin mitä sen tarve on, mutta silti 1,1 % pitää paikkaansa. Jos pentu syö vähemmän, ja saa kalsiumia grammoina vähemmän, niin sille syntyy kalsiumin puutos huolimatta siitä, että prosentti on oikea 1,1 %. Tuossa tilanteessa aikuinen yrittäisi tehostaa aktiivisen imeytymisen kautta kalsiumin saantia, mutta pentu ei siihen kykene. 1,1 % kuiva-aineesta on kuivamuonavalmistajien sääntö, joka perustuu kahteen syyhyn. Ensimmäinen on, että samalla reseptillä aivan jokainen koira ikäluokastaan ja rodustaan riippumatta saa riittävän määrän kalsiumia, mutta ei totaalisen liikaa. Ruuassa on 1,1 % KA kalsiumia, ja 30 kg koira syö sitä 500 grammaa. Se saa silloin kalsiumia 3,3 grammaa. Tästä se imeyttää passiivista reittiä 0 80 % ja jos otetaan rajaksi pennuilta tuttu 40 % imeytyminen, niin se saa 2,2 grammaa kalsiumia. Sen tarve on 1,7 grammaa. Kyse 1,1 % suosituksessa ei siis ole mistään muusta kuin että koira saa pennuilta lainatulla 40 % passiivisella imeytymisellä tarpeensa mukaisen määrän kalsiumia. Tuolta osin puhutaan siis täysin turhasta painotuksesta ruokinnassa. Toinen syy on iänaikainen fosforin ja kalsiumin suhde. Raaka-aineista johtuen fosfori on aina haarukassa 0,8 1 % kuivaaineesta, ja jos halutaan säilyttää Ca/P-suhde, niin kalsiumin on oltava vähintään 1,1. Viimeiset vuosikymmenet ruokintaa ohjannut säännöstö ei siten perustu yhtään mihinkään muuhun kuin reseptiikkaan ja Ca/ P-suhteeseen. Kalsiumin imeytymiselle, hyödyntämiselle ja saannille sillä ei ole mitään merkitystä. Märkäruuassa kalsiumia olisi oltava noin 0,5 %, että saataisiin kalsiumin tarve tyydytettyä. Jos oletetaan 65 % kosteus, niin ollaan noin 1,5 % kuiva-aineessa.

74 74 Prosenteilla ja suhteilla ei ole merkitystä, ellei aina verrata samaa asiaa ja koiralle on oleellista vain ja ainoastaan syödyt grammat. Pennuilla kyse on hieman hankalammasta asiasta, mutta vain hiukan. Alle 5 6 kk ikäisellä pennulla aktiivinen säätely ei toimi. Se ei siis kykene tehostamaan kalsiumin imeytymistä, vaan imeyttää aina % ruuan kalsiumista, ainakin teorian mukaan. Samalla sen kyky erittää kalsiumia on rajallinen. Tästä syystä ainoastaan tasapainotetuilla ruuilla on mahdollista saada luustoltaan terve pentu tai ainakin näin väitetään. Kalsiumin yhteydessä puhutaan usein myös pennun kyvyttömyydestä säädellä kalsiumin imeytymistä. Pentu siis imeyttää aina vähintään 40 % saamastaan kalsiumista, joten periaatteessa yliannostaminen on haitallista itse kalsiumin suhteen päinvastoin kuin aikuisilla. Kyky säädellä imeytymistä alkaa kehittymään viikon iästä ja toimii täysillä viimeistään 6 kk iässä samaan aikaan tarpeen laskiessa. Tuona aikana pitäisi siis huolehtia tarkemmin saannista. Säätelyn puute ei kylläkään ole oleellista ns. passiivisessa saannissa eli tuossa maagisessa 40 prosentissa, joka imeytyy aina. Oleellista on se, että pentu ei kykene aktiiviseen säätelyyn, eli lisäämään kalsiumin sisäänottoa, kun ruuan kalsiumin määrä vähenee. Kyseessä on kohtuullisen tärkeä asia, koska sillä on perusteltu jo pitkään useita ratkaisuja pentujen ruokinnassa, joten selvitetään vielä lisää mitä passiivinen imeyttäminen tarkoittaa käytännössä. Jos 10 kg pennun kalsiumin tarve on 3823 mg ja sille annetaankin huimat 10 grammaa eli mg kalsiumia, niin 40 % imeytymisellä se saa 4000 mg. Tuolla erolla ei ole yhtään mitään merkitystä. Kun asiaan ynnätään vielä bioaktiivisuus, eli että ylipäätään useimmista kalsiummuodoista imeytyy %, niin todellinen riski yliannostukselle on nolla. Puhumattakaan jos nuo määrät yritettäisiin saada luusta, jonka painosta noin 20 % on kalsiumia. Jotta saataisiin esimerkin 10 kg pennulle 10 grammaa kalsiumia, niin se pitäisi syödä puhdasta luuta 50 grammaa. Koska esimerkiksi siipien painosta noin kolmannes on luuta, niin se edellyttäisi 150 grammaa siipiä, eikä vielä oltaisi edes riskirajalla eli määrä, jota ei saa ylittää on 1250 mg/ kgme tässä esimerkissä siis kalsiumina 7029 mg. Eli ei riski aivan nolla ole, koska ihmisten kykyä tehdä hölmöyksiä ei koskaan saa aliarvioida. On mahdollista antaa niin suuria kalsium- tai luumääriä, että se aiheuttaa puolen vuoden aikajaksolla luutumishäiriöitä sekä kudosten mineralisoitumista, mutta se vaatii melkoista yrittämistä. Suurempi riski saattaa olla vajaasaanti. Yleisesti käytetyn määrittelyn mukaan, joka on kylläkin huomattavan epätarkka ja jopa väärä ja itse asiassa aiheuttaa ylisaantia aiheuttamatta kuitenkaan ongelmia, luovutetun pennun pitää saada vähintään 560 mg/ kgme kalsiumia, Koska se on lähes viisi kertaa enemmän kuin aikuisella, niin omistajien sisäinen mittari käytännön annostelussa saattaa pettää. Mutta ympäri käydään ja yhteen tullaan palaamme takaisin kyvyttömyyteen säädellä imeytymistä, eli

75 75 imeyttää passiivisesti aina 40 %. Korkean minimisaannin takia ei oikeastaan voida edes puhua kyvyttömyydestä säädellä, koska reaalimaailmassa tuo 40 % sääntö on ainoastaan varmistamassa, että minimisaanti saataisiin hoidettua. Tehdään asiasta vielä hiukan monimutkaisempaa. Pennun kalsiumin aktiivinen säätely alkaa kehittymään noin 16 viikon iässä ja toimii täydellä teholla noin 6 kk iässä. Kääpiöillä kaikki alkaa aikaisemmin, ja viimeistään 4 kk kohdalla niillä toimii aktiivinen säätely tehokkaasti. Voidaan sanoa, että säätely toimii normaalisti, kun kasvuhuippu on saavutettu eli hetki, jona kasvuvauhti on kovimmillaan isoilla roduilla se on noin viiden kuukauden iässä. Jos kaikki rodut koosta riippumatta niputetaan samaan kaavaan, niin kalsiumin tarve on F»» 630 mg/kgme neljän kuukauden ikään asti,»» 315 mg/kgme puolen vuoden ikään ja siitä»» vajaaseen vuoden ikään asti sama tai vain hieman yli aikuisen tarpeen. Vierotetut pikkupennut Kun pikkupennut vieroitetaan, niin niillä on ne yleisemmin tunnetut pentujen vaatimukset ravinnolle, kuten proteiinissa noin 14 g/kgme ja kalsiumissa 630 mg/kgme. Mutta kukaan ei pysty säätelemään ruokaa vieroitetuille noiden mittarien mukaan, eikä kuulukaan. Pikkupennulle annetaan niin paljon hyvälaatuista eläinproteiinia ja -rasvaa kuin ne jaksavat syödä. Lihaisia luita on turha tarjota, joten luun on oltava jauhettuna joukossa tai käytetään kalkkilisää. Jos kalsium haetaan kalkista (tai muusta vastaavasta ravintolisästä) niin silloin voi kokonaismäärän laskea yhteensä kaikille pennuille. Eniten syövä saa eniten ja vähiten syövä vähiten, ja määrät noudattavat riittävän tarkasti silloin pentujen tarvetta. Tyyli, jolla pennut vieroitetaan, riippuu hyvin paljon kasvattajasta. Mutta pikkupennun tarpeet huomioiden saattaisi on järkevää antaa sekoitusta, jossa on: hyvälaatuista ja kohtuullisen hienoa naudan jauhelihaa munan keltuainen tilkka kasvisöljyä emämaidonvastiketta

76 76 Kalsiumista ei tarvitse huolehtia ennen kuin emä lopettaa imettämisen, tai suurin osa syödystä on kiinteää. Jos emän ruokkii pennut alla eli pentulaatikossa, niin oikea aika aloittaa kiinteä on siinä vaiheessa, kun pennut tuntevat mielenkiintoa emän ruokaa kohtaan. Toinen merkki on pentujen painokasvun hiipuminen. Silloin maito ei enää riitä ravinnoksi. Yleensä pennut muuttuvat silloin myös levottomiksi ja yrittävät syödä jatkuvasti. Turhan usein innokkaat kasvattajat vierottavat pennut aivan liian aikaisin, usein jopa ennen kolmen viikon ikää. Neljä viikkoa on parempi vaihtoehto, mutta toki tuo riippuu pentujen määrästä ja emän maidon tuotannosta. Viimeistään viiden viikon ikäisenä pennut pitäisi olla jo vierotettu kokonaan tai ainakin niin, että maito ei ole enää niille tärkein ravinnonlähde. Kun pennut ovat siirtyneet kokonaan kiinteälle, niin voidaan harkita hieman puhdasoppisemman raakaruokinnan aloittamista. Ongelmaksi nousevat kuitenkin hivenaineet ja E-vitamiini, joiden saanti on vaikeaa turvata raakaruualla. Sama pätee sinkkiin ja seleeniin. On pennuilla turvallisempaa luopua ajatuksesta ruokkia puhtaasti raa alla ja aloittaakin 50/50-ruokinta. Silloin turvataan kaikkien ravintoaineiden saanti edes vähimmäistasolla. On olemassa toinenkin 50/50-ruokintaa (eli ns. pentujauhelihan ja pentukuivamuonan sekoittamiselle) puoltava näkemys. Vaikka kasvattaja olisikin päättänyt, että hänen pentunsa kasvavat raakaruualle, niin tuo päätös ei päde kuin muutaman viikon. Seuraavaksi pennut siirtyvät ostajille, jotka eivät ehkä olekaan yhtä intomielisiä raakaruokkijoita. Kun pennuille on jo esitelty kuivamuona osana ruokintaa, niin ostajien elämä helpottuu huomattavasti. Vaikka he olisivatkin tottuneet käyttämään pelkästään kuivamuonia koiriensa ruokinnassa, niin muutos 50/50-ruokintaan ei ole niin suuri kulttuurishokki ja kynnys siirtyä siihen on matalampi, kun mukana on yksi tuttu ainesosa. Jos ostajakin käyttää puhdasta raakaruokintaa, niin kuivamuonan käyttö osana pikkupentujen ruokintaa ei vaikuta mitenkään hänen tuleviin ruokintatapoihinsa. Saantisuositus Raakaruokinnassa kalsiumia saa riittävästi kun ruuassa on luita gramma per painokilo, tai kun ruokaan jauhetusta luusta saadaan kalsiumia noin 0,5 % ruuan märkäpainosta.»» aikuisille 130 mg/kgme»» 630 mg/kgme kolmen kuukauden ikään asti (tai hieman päälle 500 mg)»» 315 mg/kgme puolen vuoden ikään ja siitä vajaaseen vuoden ikään asti sama tai vain hieman yli aikuisen tarpeen»» Ca/P-suhde aikuisille 1,2:1»» Ca/P-suhde pennuille 1,1 1,4:1

77 77 Oleellisin asia ymmärtää pennun ja aikuisen välisissä suosituksissa on se, että kaikesta huolimatta eroa ei ole. Kaikki mahtuvat samaan haarukkaan, kun syötetään energian tarpeen mukaisesti. Usein kuulee sanottavan, että energian saantia ei voi käyttää mittarina kalsiumin saannissa kokoerojen vuoksi ja siksi kalsiumin suhteen tasapainotetut penturuuat ja mielellään vielä rotukohtaiset ovat ainoa turvallinen tapa ruokkia. Väite on täysin päätön. Jos kuvitellaan, että kalsium on tasapainotettu 1,1 1,4 prosenttiin, niin edelleen energian saanti määrää kalsiumin saannin riippumatta merkistä ja rotukysymyksestä. Samankokoisilla pennuilla on helposti melkoisiakin eroja kulutuksessa, jolloin ne syövät erilaiset määrää ruokaa ja saavat automaattisesti erilaisen määrän kalsiumia. Se, että kaikissa kuivamuonissa markkinoilla on käytännössä sama määrä kalsiumia, mutta ruokien energiat eli rasvamäärä vaihtelevat paljonkin jopa penturuokien välillä riippumatta rotujen (ja pentujen) kokoerosta, romuttaa totaalisesti kuvitelman tasapainotetuista kuivamuonista. Prosentti antaa aina sadalle grammalle saman määrän, vaikkapa sen 1,1 grammaa kalsiumia, jolloin oleelliseksi muuttuu syöty ruokamäärä ja jos ruokamäärä halutaan kalsiumin nimissä pitää kaikille suunnilleen samana, niin silloin ruuan rasvan määrää pitäisi vaihdella aktiivisuuden nimissä. Erot ruokien välillä eivät ole niin suuret. Tasapainottamisen mahdottomuus näkyy parhaiten imevissä pennuissa. Emän maidossa on kohtuullisen vakiosti 1,2 % kalsiumia maidon määrästä, laadusta ja emän rodusta riippumatta. Määrä, jonka pennut imevät vuorokausitasolla, vaihtelee kuitenkin huomattavan paljon niin pentueen kuin saman rodunkin sisällä. Kaikkien prosenttilaskuihin perustuvien ja tasapainotusta saarnaavien oppien mukaan emän maito olisi silloin kaikkea muuta kuin tasapainoista ja terveellistä luustolle, ja kylväisi ensimmäiset kasvuhäiriön siemenet.

78 78 Sinkki Sinkki on yksi tärkeistä kivennäisaineista, joka vaikuttaa monen muun lisäksi entsyymitoimintaan, ihoon ja turkkiin sekä spermaan. Aikaisemmin siihen ei ruokinnassa suuremmin kiinnitetty huomiota, koska sinkin tarpeesta tai puutoksista ei puhuttu. Käytännössä jokainen pentujen ravitsemusta käsittelevä opas ohittaa sinkin joko minimimaallisilla huomioilla tai ei käsittele sitä ollenkaan. Tämä johtui luultavasti siitä, että sinkistä ei periaatteessa tule puutosta normaalilla ruokavaliolla. Monet ovat kuitenkin törmänneet kaljuihin silmänympäryksiin, jota nykyään yleisesti pidetään ensimmäisenä ja selvimpänä ulkoisena merkkinä sinkkivajeesta. Ennen se tulkittiin biotiinin puutteeksi, ja usein biotiinilisä paransikin tilannetta. Ei tultu kuitenkaan ajatelleeksi, että useimmiten biotiinin mukana annetaan myös sinkkiä, sillä koske ne toimivat eräällä tavalla käsi kädessä, niin biotiinituotteisiin lisätään sinkkiä. Nykyään tulkinta onkin, että itseasiassa turkkia paransikin nimenomaan lisätty sinkki. Sinkkiä saadaan joka puolelta. Liha on taaskin paras lähde, mutta silti raakaruokkijoilla on vaikeuksia saada koirilleen riittävästi sinkkiä. jos ei haluta käyttää lisäravinteita. Terminä paras tarkoittaa taas kerran suhteessa ruoka-aineisiin, josta ei saada yhtään. Kuivamuoniinkin sinkkiä on lisätty sen verran, että perustarve pitäisi saada tyydytettyä. Perustarve ei kuitenkaan aina riitä. Pennuilla on korkeampi tarve ns. peruskoiraan verrattuna. Samaten stressi ja rasitus lisäävät tarvetta. Useimpiin hiven- ja lisäravinteisiin on lisätty sinkkiä, eikä yleisen käsityksen mukaan niiden kauttakaan ole mahdollista saavuttaa myrkyllisyysrajaa edes pitkäaikaisessa käytössä. Siksi sinkkilisää kannattaisi käyttää aina, kun koiran voisi olettaa tarvitsevan sinkkiä lisää. Sinkki pähkinänkuoressa Sinkki vaikuttaa monen entsyymin ja hormonin kautta lähes joka paikassa koiran kehossa. Sinkin puute vaikuttaa mm. A-vitamiinin käyttöön, turkkiin, ihoon, tassuihin, vastustuskykyyn ja yleiseen terveyteen. Sinkkiä voidaan huoletta kutsua tärkeimmäksi hivenaineeksi ja erääksi merkityksellisimmistä vastustuskyvyn kehittymisessä ja ylläpitämisessä. Se vastaa siten ikään kuin vaikutuksiltaan D- ja A-vitamiinia. Sinkin puute on todellinen ongelma, sillä sitä on vaikea saada riittävästi edes kuivamuonista. Raakaruokinnassa sinkin saannin turvaaminen on eräs vaikeimmista asioista toteuttaa. Käytännössä se vaatii lähes aina lisäravinteita. Yleisimmät puutteen oireet ovat kaljut silmänympärykset, ohut ja matta turkki ja halkeilevat anturat. Sinkin puute voi aiheuttaa myös anorektistyyppistä ruokahaluttomuutta, joten aina nirsoudessa ei ole kyse välttämättä nälän puutteesta. Pohjoiset rodut ovat muita herkempiä saamaan sinkin puutteesta johtuvia ihotulehduksia.

79 79 Vilja- ja palkotuotteiden fytaatit heikentävät paikoin paljonkin sinkin hyödyntämistä. Samaten ruuan korkea kalsium- sekä eihemiraudan määrä estävät sinkin varastoimista tai vaikuttavat siihen heikentävästi hemirauta ei heikennä sinkin imeytymistä. Mutta samalla aterialla annettu sinkki sen sijaan ihmistutkimusten perusteella heikentää raudan bioaktiivisuutta, mutta enintään puolen tunnin ajan. Sinkin imeytymiseen vaikuttaa lisäksi minkä kanssa se on sitoutuneena. Jos sinkkiä on yhdessä vaikkapa maitoproteiinien kanssa, niin sen imeytyminen tehostuu. Paras hyöty saadaan sinkkisitraatilla, kun se on yhdessä rasvan kanssa. Käytännön elämässä moisen murehtiminen kuuluu kuitenkin akselille triviaalit tiedot ja riittääkin, että ylipäätään huolehtii sinkin saannista Sinkin tarpeelle ilmoitetaan erilaisia määriä. F»» yleisesti aikuisen koiran tarve on noin 2 mg/kgme, jota voidaan pitää miniminä»» suositeltava määrä on lähes kaksinkertainen, 2 mg/kgep»» pennun tarve on kaksinkertainen, suositeltava on 4 mg/kgep Sinkki imeytyy huonosti, % yhdisteen muodosta riippuen sinkkioksidin ollessa myynnissä olevista huonoin, joten tarpeen voi huoletta kertoa kahdella tai kolmella. Koska aikuisen sinkin saannin turvaaminen ilman lisäravinteita optimitasolle on lähes mahdotonta, niin pennuille se on täysin toivoton tehtävä pelkällä ravinnolla. Voidaankin heittää ilmaan avoin kysymys: koska pentujen ravinnossa on usein lähes vajaasaantia nimenomaan immuniteetin kehittymiseen tärkeistä A- ja D-vitamiinista sekä sinkistä, niin kuinka suuri merkitys tilanteella on jatkuvasti lisääntyville immuunipohjaisille sairauksille kuten vaikkapa yliherkkyyksille ja allergioille? Sinkkiä tarpeeseen Vaikka sinkki on koirillekin ehdottoman tärkeä hivenaine, niin sen merkitystä ja annostusta koirille ei ole kuitenkaan tutkittu turhan paljon. Jotain kuitenkin löytyy, joten tiedetään joitain raja-arvoja sekä mitä tapahtuu puutteessa. Vuonna 1963 tutkijat Robertson ja Burns antoivat pennuille, joiden rotua ei tiedetä, mutta olivat luultavasti joko sekarotuisia tai beagleja, ruokaa, jossa oli 0,3 % kalsiumin lisäksi lisätty 2 % kalsiumkarbonaattia ja joko 33 mg tai 200 mg sinkkiä ruokakilossa. 10 kk kohdalla matalalla sinkillä ruokitut olivat kasvaneet vain kolmasosan siitä mitä korkeammalla määrällä olleet olivat painoa keränneet. Sinkin puutteessa kasvaneilla oli kaikki mahdolliset sinkin puutoksen oireet alkaen

80 80 iho-oireista aina sisäelinvaurioihin saakka. Englantilaisilla pointtereille annettiin maissiin ja soijaan perustuvaa sinkitöntä ruokaa, ja syntyi iholeesioita ja tulehduksia viiden viikon jälkeen. Kun koirien sinkki nostettiin määrään 200 mg ruokakilossa sinkkikarbonaattina, niin koirat toipuivat kuudessa viikossa. Näillä perusteilla pääteltiin, että jos korkean kalsiumin kuivaruuassa sinkin määrä tipahtaa alle 90 mg/ruokakilo, niin koirille kehittyy puutos. Myöhempien kokeiden perusteella on myös päätelty, että jos kalsium ei kohoa huomattavasti, niin 60 mg/kgka riittäisi ylläpitoon. Löytyy myös toisenlaisia tuloksia sinkin määrän suhteen, niin sinkin kuin koirienkin määrässä tutkija Fisher antoi yli 800 beaglelle sinkkiä 32 mg/kgka, eikä havainnut merkkejä sinkin puutoksesta. Mutta tiedoksi niille, jotka yrittävät haarukoida verikokeilla ruokintaansa kohdalleen, niin jos koirilla oli maksasairauksia, kilpirauhasongelmia, narttu oli steriloitu tai oli tulehduksia, niin seerumin sinkki laski. Sen sijaan jos koiralla oli munuaisten toiminnassa vikaa, kastroitu uros, epilepsiaa tai tehty kirurginen toimenpide, niin seerumin sinkki ei muuttunut. Tämä saattaa liittyä Baxterin tutkimusryhmän havaintoon vuonna 1970, jossa he vertaillessaan radioaktiivisesti merkityn sinkin kulkua sydänkohtauksissa eri soluihin huomasivat, että sinkkiä päätyi vaurioituneisiin soluihin enemmän kuin terveisiin. Päätelmä oli, että sinkki osallistuu vaurioiden korjaamiseen. Labradorinnoutajien pennuille annettiin joko 50 mg tai 200 mg/kgka sinkkiä. Kun ryhmien pentujen välillä ei ollut kasvussa eroja, niin NRC 2008 suosituksiin huomioitiin, että 50 mg kuivamuonan kiloa kohden riittää pennuilla tukemaan normaalia kasvua. Heikko turkki ja kaljuuntuminen silmien ympäriltä ovat olleet tuttuja maallikkopuolen merkkejä sinkin puutteesta. Mutta mikäli se todella johtuu sinkkivajeesta, niin sinkin vaikutuksesta turkkiin pitäisi silloin löytyä tutkimuksiakin. Kuten löytyykin. Aikuisilla koirille annettiin ensin yhdeksän viikon ajan normaalia kuivamuonaa sinkin ollessa suositusten mukainen. Sitten lisättiin 23,9 mg/mj sinkkiä ja/tai linoleenihappoa 3,6 g/mj. Koirien turkki ja ihon kunto arvioitiin. Verrattuna puhtaalla kuivamuonalla olleisiin sinkkilisää tai sinkkiä ja linoleenihappoa yhdessä saaneilla turkin kiilto ja tuuheus paranivat sekä iho pysyi parempana. Kalsiumin vaikutus Vanhempien tutkimusten mukavuus on siinä, että ne huomioivat aina silloin tällöin myös muitakin kuin kuivamuonaa käyttäviä. Tiedetään, että jos ruoka koostuu ns. luonnollisista raaka-aineista, niin sinkkiä pitäisi olla vähintään 60 mg/kgka, kun taasen teollisissa kuivamuonissa riittäisi 9,7 mg/1000 kcalme tai 2 mg/kgep. Mutta nyt alamme lähestyä sinkin ongelmaa. Sen imeytymiseen ja hyödyntämiseen vaikuttavat monet asiat, ja koirien tarpeet vaihtelevat.

81 81 Sinkkisuositukset pätevät perusterveellä peruslaiskalla peruskoiralla, jos ravinnon kalsium ja fytaatit eivät nouse suosituksia korkeammaksi, sillä molemmat heikentävät sinkin imeytymistä. Jos koira on puuroruokinnalla, niin fytaatit tekevät kiusaa ilman huolellista ja pitkää kypsennystä. Jos koira barffaa, niin kalsium huitelee taivaissa ja kasvisoseissa saattaa olla suurempiakin määriä fytaatteja ja muita sen kaltaisia yhdisteitä. Myös korkeat kuitumäärät vähentävät sinkin imeytymistä. Jotta saataisiin suositusten mukainen määrä, niin ruuan sinkin on noustava. Vaikeus on siinä, että ei olemassa suoraviivaista taulukkoa koiran koon ja ruuan kalsiumin sekä fosforin mukaan, joka kertoisi paljonko sinkkiä on annettava lisää. Mutta vähintään 90 mg/kgka saattaisi silloin olla suositeltava ylläpitomäärä. Kalsiumin sinkkiä estävä vaikutus on kuitenkin erittäin epäselvä. Tutkimuksissa ei ole huomioitu varsinaista kokonaisravinnon merkitystä, vaan asiaa on selvitetty pääosin mineraalisien ja sekasyöjän näkökulmasta. Tiedetään, että esim. kaseiiniin sitoutuneen sinkin imeytymistä ei rauta tai kalsium estä. Tutkimuksista puuttuu siten kokonaan lähtökohta, jossa selvitettäisiin varsinaisen ravinnon imeytymistä sekä miten eläinperäiset tekijät siinä vaikuttavat. Puutteen ulkoiset merkit Sinkin puute näkyy ensimmäisenä turkissa. Karva muuttuu heikoksi tai karvanlähtöä saattaa olla liian usein ja paljon. Anturat ovat toinen mittari. Niiden halkeilu saattaa olla myös yksi merkki sinkin puutteesta. Pahemmissa tiloissa tulee ihomuutoksia sekä -tulehduksia. Oireilu on sinällään hankalaa, koska se voi liittyä niin moneen muuhunkin ongelmaan, kuten ylipäätään liian vähäiseen rasvaan. Vaikka nyrkkisääntönä onkin, että ongelmissa muutetaan yhtä asiaa kerrallaan, koska muutoin ei tiedetä mikä vaikutti, niin kehnolla rasvalla olevalle koiralle aloittaisin kolme asiaa: sinkkilisän, rasvan lisäämisen sekä eläinperäisen proteiinin. Suomeksi, sinkkitabletti sianlihan joukkoon. Kalkkiin en itse koskisi, paitsi ehkä poikkeustapauksissa pienillä pennuilla. Sinkin puutteeseen liitetään myös haluttomuus, jaksamattomuus sekä ruokahaluttomuus, jopa anorektinen käyttäytyminen. Siksi nirsoilla pennuilla saattaa sinkkilisä olla yksi ratkaisu, jos ollaan aivan varmoja, että kyse ei ole nälän puutteesta. Hyötyeläinpuolella sinkki on ollut jo pitkään tärkeä ravintolisä, oikeammin sen määrään rehuissa on kiinnitetty huomiota. Sinkin etuja ovat parempi kasvu ja suorituskyky, sekä yleisen elinvoiman kasvu. Tietenkään sinkki yksinään ei moisiin ihmeisiin kykene, ja aina ruokinnan on oltava kokonaisuutena kunnossa, mutta sinkin puute on aiheuttanut ongelmia kasvun ja immuniteetin suhteen. Sinkin puute aiheuttaa myös hormonaalisia ongelmia, jotka varsinkin nartuilla näkyvät kiimakierrossa sekä tiinehtyvyydessä, mutta sinkkivaje vaikuttaa uroksillakin: sperman laatu heikkenee ja libido vähenee. Joten ihan aina

82 82 tiinehtyvyysongelmat ja astumishaluttomuus eivät johdukaan perinnöllisistä ongelmista, vaan ehkä myös ulkoisista syistä. Kasvattajat periyttävät omia toimintatapojaan, vahvimmin ruokintatyyliä, ja jos siinä on vaikkapa sinkin suhteen paha puute, niin ongelmat näkyvät sukupolvesta toiseen. Paljonko on paljon Aikaisemmin kehnon turkin ja kaljujen silmänympärystöjen tulkittiin vaivaavan nimenomaan kuivamuonalla syötettyjä koiria. Perusteluna käytettiin riittämätöntä saantia AAFCO:n suosituksista huolimatta. Periaatteessa oltiin pattitilanteessa, sillä suositusten noudattaminen pitäisi taata saanti, mutta se ei sitä tehnyt. Tiedämme kuitenkin, että sinkissä saantisuositus on ehdoton minimi, ja henkilökohtaiset tarpeet saattavat ylittää tuon minimin paikoin reippaastikin. Paperilla sinkin määrä on sinänsä aivan riittävä, mutta ei reaalielämässä. Mutta myös se vaikuttaa mistä yhdisteestä sinkki saadaan. Kuten yleensäkin kivennäisissä ja metalleissa, niin sinkki ei ole kovinkaan bioaktiivinen ja sen imeytyminen on suhteellisen kehnoa. Koko ruuan sisältämästä sinkkimäärästä imeytyy enintään 5 40 % sinkin lähteestä ja koirasta riippuen. Tarvetta mietittäessä yksi perusasia olisi tietää miten mikäkin sinkkiyhdiste on hyödynnettävissä ja miten koira säätelee sinkin ottoa. Kummatkin tekijät ovat enemmän tai vähemmän hämärän peitossa. Mutta se tiedetään, että pentuna ja narttu imettäessään korkeamman tarpeensa lisäksi myös hyödyntävät paremmin sinkkiä kuin keski-ikäinen työkoira. Siksi, taas kerran, milli- tai mikrogrammojen miettiminen sekä laskeminen on aivan turhaa muuttuvia tai tuntemattomia tekijöitä on niin paljon, että mikrogrammatarkat laskut ovat mahdottomia. Onneksi riittää, että pysytään tasoissa, jotka ovat edes suunnilleen oikean suuntaiset, eivätkä missään nimessä liian matalat. Koska hiven- ja kivennäisaineilla on usein samantyyppiset hyödyntämis- ja imeytymisreitit sekä niiden ionit vaikuttavat toisiinsa, niin mineraalien keskinäisillä suhteilla on merkitystä hyödyntämiseen. Kalsiumin määrästä ja varsinkin suhteesta fosforin määrään puhutaan kaikkialla, ja aihe on saanut kohtuuttoman paljon huomiota. Kuivamuonailijat mainostavat yleensä omaa brändiään parhaimmaksi. Pakkohan se on, koska ilman erillistä kalsiumlisää he eivät kykene edes vaikuttamaan kalsiumin määrään. On otettava mitä valmistaja antaa. Barffaajat taasen mahtailevat omalla lihaisten luiden mallillaan ja ovat vakuuttuneita kanansiipien sekä rustojen oikeasta kalsiummäärästä. Kuivamuonapuristit voivat lukea pussin kyljestä paljonko heidän koiransa saavat kalsiumia ja uskoa tarvitaan määrän riittävyyteen. Barffaajat tosin eivät aina kykene edes vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen: paljonko heidän ruokavaliossaan on kalsiumia. On pakko uskoa, koska tietoa ei ole. Tietoa tarvittaisiin, sillä liika kalsium heikentää sinkin imeytymistä. Luumäärältään korkeassa ateriassa on reippaasti sinkkiä, mutta sitä ei saada koiralle,

83 83 koska mukana tullut korkea kalsium estää sinkin imeytymisen. Sinänsä terveellinen ruokavalio, mutta yhden osatekijän puute saadaan aikaiseksi, koska kokonaismäärissä liioitellaan. Vaikka kuivamuonavalmistajat painottavatkin milligrammatason Ca/Psuhteita, niin se ei ole koskaan kuitenkaan niin hienosäätöä. F Kun antaa kalsiumia enemmän kuin fosforia (yli 1:1) niin saadaan kalsium hyödynnettyä. Kun pitää kalsiumin määrän enintään tuplana fosforiin nähden (alle 2:1), niin saadaan kalsiumin lisäksi sinkki hyödynnettyä. Ehkä turhan simppeli yksinkertaistus, mutta toimiva. Muutahan tuon muistisäännön lisäksi ei enää tarvitakaan kuin tietoa mitä syötetään. Toki imeytymistehokkuuteen vaikuttaa myös koira yksilönä. Toiset vain ovat tehokkaampia kuin toiset. Osaa rotuja vaivaa myös geneettinen ongelma, joka vaikuttaa sikin imeytymiseen. Tällaisia löytyy varsinkin arktisista roduista, siperianhuskyillä ja alaskanmalamuuteilla tilasta on raportoitu. Näillä sinkin lisääminen on tärkeää, jo aivan pennusta alkaen. Sinkki on kohtuullisen turvallinen lisäravinteena, sillä sinkin yliannostaminen oireisiin asti on erittäin vaikeaa. Käytännössä kyseessä on lähinnä teoreettinen riski. Sinkkimyrkytys on mahdollista saada, mutta silloin se tapahtuu jonkun muun sinkkilähteen kautta, kuten vaikkapa kehnosti galvanisoiduista astioista, joka sekin alkaa nykypäivänä olla Suomessa teoreettinen riski. Turhaa yliannostamista on kuitenkin syytä välttää, sillä jossain vaiheessa sinkki alkaa heikentämään kuparin ja raudan hyödyntämistä. On siis mahdotonta sanoa paljonko on paljon, mutta se on selvää, että määrät, jotka ovat alle suositusten, ovat ehdottomasti liian vähän. Fytaatit ongelmana Ihmisillä normaalissa sekaruuassa sinkin imeytyminen on keskimäärin 30 %, mutta liharuokinnassa tilanne on hieman parempi, sillä eläinproteiinit parantavat hivenen sinkin imeytymistä. Viljakasveissa sinkin imeytyminen on vain 13 % luokkaa, pääosin fytaattien takia. Koirilla ongelma saattaa keskittyä puuroilla ruokittaviin, mutta myös kuivamuonilla eläviin, jos lisäravinteena olevan sinkin määrää lasketaan siksi, että kokonaismäärä näyttäisi analyysissä olevan riittävä. Mutta ihmisillä kyseessä on niin tärkeä asia, että viljelykasveille suunnitellaan joko jalostuksellisia tai geenimanipulaation keinoja, joissa C-vitamiinin määrää voitaisiin nostaa samalla, kun fytaattien ja fenoliyhdisteiden määrää saataisiin laskettua.

84 84 Jos ruuassa on paljon fytaatteja, vaikkapa puuroja käytettäessä, niin lisätty kalsium heikentää sinkin saatavuutta entisestään. Samalla tavalla taasen sinkki heikentää kuparin hyödynnettävyyttä. Kyse on liukoisuudesta sekä kilpailusta samoista kuljetusreiteistä. Rotille annettiin hieman sinkkivajaata fytaatilla lisättyä ruokaa, johon oli laitettu kuiduksi joko selluloosaa tai kasvisperäisiä sulamattomia kuituja. Oleellista ei ole erot sinkin imeytymiseroissa riippuen sulamattoman kuidun lähteestä, vaan että fytaattien myötä sinkin hyödyntäminen heikkeni ja rottien kasvu kärsi. Mielenkiintoista on toki se, että sulamattomalla kuidulla voidaan paikata fytaattien aiheuttaa haittaa. Se johtui kuitujen lisäämästä bakteeritoiminnasta paksusuolessa. Kuten aina elimistön säädellessä imeytymistä, niin sinkilläkin on aktiivista imeytymistä eli sisäänottoa tehostetaan, jos saanti on vajaata. Ihmisillä ravinnon sisältämän sinkin (ei siis lisäravinteen) imeytyminen voi tehostua jopa 92 prosenttiin kuukaudessa tai kahdessa, mutta vain edellytyksellä, että sinkkiä saadaan vähän ja ruuassa on huomattavan matalat määrät fytaatteja. Jos fytaattien määrä nousi, niin sinkin imeytymisen tehostumista ei tapahtunut. Pentujen kyky käyttää aktiivista imeytymistä on sinkin suhteen epäselvä. On siis turvallista olettaa, että aivan kuten kalsiumissa, niin se ei toimi tehokkaasta kuin vasta puolen vuoden paikkeilla. Joten nuoremmilla pennuilla ei voida luottaa muuhun kuin siihen, että ruuassa on varmuudella riittävästi sinkkiä. Mutta fytaattikysymyskään ei ole niin yksinkertaista. Kun kauranlesettä, jossa on paljon fytaattia, lisättiin matalakuituiseen eläinproteiinia sisältävään ruokaan, niin sinkin imeytyminen oli päälle 40 prosenttia ja sinkin määrän lisääminen näkyi myös imeytymisessä. Kauranleseen fytaatit eivät tässä tutkimuksessa vaikuttaneet sinkin imeytymiseen. Ristiriita on selitettävissä parillakin eri mekanismilla. Ensinnäkin sillä, että rottatutkimuksissa on havaittu, että kuitu lisää sinkin imeytymistä ja tässä kauranlesettä lisättiin nimenomaan kuiduttomaan ruokaan, jolloin kokonaiskuidun määrä pysyi kohtuullisena. Toinen on se, että eläinproteiinit auttavat sinkin imeytymistä ja jos sinkki on sitoutuneena hyvin sulavaan proteiiniin, niin imeytyminen vahvistuu entisestään. Fytaattien ongelmahan on nimenomaan vahvan sidoksen syntymisessä metallien kanssa, mutta jos ne ovat jo valmiiksi sitoutuneina, niin kontaktia ei pääse syntymään. Kolmas selittävä tekijä on se, että tutkimus tehtiin ihmisillä, joilla on sekasyöjinä lihansyöjää parempi sietokyky. Koirien ruokinnan suhteen ollaan siis eräänlaisessa pattitilanteessa. Fytaatit heikentävät sinkin imeytymistä, mutta eivät jos sinkki saadaan lihapohjaisesta ruokavaliosta. Patti on ratkaistavissa sillä, että ymmärretään ja hyväksytään kolme asiaa:»» lihapohjaisessa ravinnossa luonnostaan olevan sinkin imeytymiseen fytaatit eivät vaikuta»» lihapohjaisesta ravinnosta ei saada riittävästi sinkkiä»» lisäravinteena annetun sinkin imeytymistä fytaatit haittaavat Johtopäätös on selvä. Sinkkilisä on annettava eri aikaan kuin fytaattipohjainen ruoka, kuten puurot tai kasvissoseet.

85 85 Muodolla on merkitystä Sioilla tehdyissä tutkimuksissa heikoin oli sinkkilysiini, sitten tuli sinkkioksidi, toiseksi paras oli sinkkimetioniini ja parhaimpana sinkkipikolinaatti. Tässäkin tutkimuksessa todettiin, että imeytymisen määrät riippuvat mitattavista ja vaikuttavista muuttujista, joten asia ole aivan yksiselitteinen. Kananpojat eivät välttämättä ole suoraan verrannollisia koiriin ruuansulatuksen ja aineenvaihduntansa suhteen, mutta antavat niillä tehdyt kokeet jotain suuntaviivaa. Kun verrattiin sinkkisulfaattia sinkkioksidiin, niin mitattaessa sinkin kertymistä painon nousun kautta, niin sinkkioksidille saatiin 61,2 % verrattuna sulfaattimuotoon. Kun mittarina käytettiin reisiluuta ja sinkkisulfaatilla saatu kertymä asetettiin vertailuarvoksi 100 %, niin sinkkioksidille saatiin 44,1 %. 42 yhdeksän viikon ikäistä labradorinnoutajan pentua olivat tutkimuskohteina, kun selviteltiin sinkin biosaatavuuksia. Kontrollina oli NRC:n vaatimukset täyttävä ruoka, jossa sinkkiä oli 5,4 mg/kgka, kalsiumia 10 g/kgka ja kuituna käytettiin selluloosaa, koska siinä ei ole sinkin vastavaikuttajia eikä fytaattia. Vertailukohdaksi, eli suhteellisen biosaatavuuden 100 % pisteeksi laitettiin sinkkipikolinaatti 10 mg/kgka määrällä. Kun sinkki vaihdettiin sinkkioksidiksi kalsiumin pysyessä samana, niin suhteellinen biosaatavuus pikolinaattiin nähden oli 55,3 %. Kun kalsium nostettiin 15 grammaan, niin pikolinaattimuodon suhteellinen biosaatavuus oli vain 65,3 % ja sinkkioksidin 38 %. Kun kalsium pidettiin edelleen 15 grammassa, mutta ruokaan lisättiin puolet juurikasleikettä, niin biosaatavuus parani hiukan, sinkkipikolinaatille 77,3 % ja oksidille 48,7 %. Tuloksissa oli mielenkiintoista se kuinka paljon kalsiumin lisäys heikensi sinkin imeytymistä. Kun asiaa mietitään arkipäivän kautta, niin kahdella muutoin samanlaisella kuivamuonalla voi olla huomattaviakin eroja sinkin hyödynnettävyyden kannalta vain siksi, että toisessa lukee tuoteselosteen kalsiumin kohdalla 1 % ja toisessa 1,5 % tuosta on täysin kysymys. Raakaruokkijoilla tilanne kärjistyy entisestään riippuen täysin luiden osuudesta. Barffimainen 60 % lihaisia luita heikentää takuulla sinkin imeytymistä. Tutkimuksessa ei edes yritetty selvittää, ei edes spekulaatioiden tasolla, miksi juurikasleikkeen lisääminen nosti hyödynnettävyyttä, vaikka kuidun pitäisi heikentää. Kyse voi olla niinkin yksinkertaisesta syystä kuin että kun ruuasta puolet oli juurikasleikettä, niin ruuan kulku suolistossa hidastuu. Sinkin imeytymiseen vaikuttaa minkä kanssa se on yhdessä. Jos sinkkiä löytyy proteiineista, ja varsinkin maitoproteiineista kuten kaseiinista, niin se imeytyminen tehostuu ja on noin 52 % heran kanssa kuitenkin alempi, %. Maidon rasvalla on kuitenkin estävä vaikutus, ja jos sinkin lähteenä on ns. kuorittu maito, niin sinkin biosaatavuus nousee 58 prosenttiin. Käytännön ruokinnalle tällä tiedolla on hyvin vähän merkitystä. Sillä saattaa olla hieman ajatuksia nostattava idea imevien pentujen suhteen, mutta ei suuremmin muuten. Sinkkilisättyä maitoa ei Suomessa saada ja vaikka saataisiinkin, niin maidon käyttö koirille

86 86 sinkkilisänä on hieman arveluttava tapa. Proteiinien, ja varsinkin maitoproteiinien, vaikutus saattaa nousta aitoon pohdintaan urheilulisien kanssa, mutta silloin täytyisi pohtia, että pätevätkö samat imeytymismäärät myös kuivatuotteessa. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että jos sinkki lisättiin sinkkisitraattina kaseiiniin tai heraan, niin bioaktiivisuus parani. Nousua saatiin myös sekoittamalla sinkkisitraatti rasvaan tai maitotuotteesta tehtyyn pellettiin. Ruuan sinkki ei riitä Tiedämme, että koiran tarve sinkille on 120 mg/kgka, kun ruuan energiatiheys on 3,5 kcalme/gka ja 1000 mg ei saa ylittää AAFCO:n määrittelyissä, joka de facto standardi ympäri maailman. Tuo on siis ohjeistus ruuan valmistajille, ja sitä noudatetaan pennusta imettäviin, työkoiriin ja eläkeläisiin. Ainoa tarkistus, joka määriin tehdään, on ruuan energian takia, jos se ylittää 4 kcalme/gka. Koiralla tuo tarkoittaisi noin 2 mg/kgep. Joten 30 kg koiran olisi syötävä (kuivamuonaa) puolen kiloa, hiukan yli, saadakseen sinkin tarpeensa tyydytettyä ainakin laskennallisesti. Tuosta voi hahmottaa pennun määrät, jos katsoo sopivaksi määräksi kuivamuonamaailman 2 mg/kgep. Jos pennuille tuplataan sinkin tarve, niin ruokaa vaaditaan tietysti tupla enemmän. Vertailuksi: Royal Canin Starterissa suositellaan aikuispainoltaan 25 kg painavalle pennulle kahdeksan viikon iässä 280 grammaa. Silloin pentu saisi 67 milligrammaa, joka on bioaktiivisuutta miettimättä riittävä määrä 33 kg koiralle 2 mg/kg. Jos oletetaan 20 % bioaktiivisuus, niin hyödynnettävää sinkkiä onkin enää 13 mg, joka on alimmillaankin noin kuuden kilon pennulle riittävä määrä Royal Canin suosittelee siirtymään luovutuksesta eli noin kahdeksan viikon iästä juniorsarjan ruokiin. Samainen mediumluokan pentu saisi silloin 10 viikon ikäisenä Medium Junior -ruokaa suositellusti 238 grammaa, joka tarjoaa sinkkiä 59 milligrammaa. Kuuden kuukauden iässä samainen pentu söisi 361 grammaa ja sinkkiä saataisiin 89 mg se vastaisi 44 kg koiran laskennallista tarvetta. Mutta 20 % bioaktiivisuudella määrät tipahtavat 10 viikkoiselle 11 milligrammaan eli viidelle painokilolle ja 6 kk pennulla 17 mg eli kahdeksalle painokilolle. Acana Classic Puppy & Junior suosittaa samassa painoluokassa 750 grammaa kahdeksan viikon ikäiselle, jolloin sinkin saanti olisi 225 mg. 6kk iässä saataisiin 147 mg sinkkiä. Jos huomioidaan tässäkin 20 % bioaktiivisuus, niin hyödynnetyt määrät olisivat 45 mg (22 kg) ja 29 mg (14 kg).

87 87 Sinkin määrä on siis riittävä, jos ei murehdi imeytymistä. Mutta jos huomioi bioaktiivisuuden, niin sinkin saanti romahtaa pennun kasvun myötä. Jokainen päättäkööt itse sen merkityksen, mutta huomattavan usein ensimmäiset silminnähtävät sinkin puutokset tulevat esille viimeistään aikuisuuden kynnyksellä. Lihapohjaiset Raakaruokinnan, tai ylipäätään lihapohjaisessa, pidetään yhtenä tärkeänä kriteerinä luonnonmukaisen ruokinnan mukanaan tuomaa terveellisyyttä luonnonmukaisuus ei tässä tarkoita luomua, vaan jotain määrittelemätöntä ruokintatapaa, joka eroaa kuivamuonien valmistetuista eväistä. Katsotaan mitä tapahtuu raakaruokkijoille, mutta koska annosmääriä on mahdotonta ilmoittaa syötettävinä kiloina, niin katsotaan montako grammaa mitäkin tarvitaan, että saavutettaisiin 2 mg/kgep sinkkiä. Fineli /100 g tarvitaan koiran kgep 10 kg pennulle päivässä BARF antaa per kg* sikanauta 3 mg 66 g 670 g 0,05 mg sydän 1,3 mg 153 g 1530 g (1,6 kg) 0,022 mg silakka 2,1 mg 95 g 950 g 0,035 mg broileri 1 mg 200 g 2000 g (2 kg ~1,5 broileria) 0,017 mg naudan maksa 4,5 mg 44 g 440 g 0,15 mg/viikko** merilevä µg/g g g * Laskettu 30 kg koiralle, kun annos on 2 % painosta ja raaka-ainetta on 25 % annoksesta ** Kuten edellä, mutta 1 % painosta kerran viikossa

88 88 A-vitamiini Retinolia, eli A-vitamiinin puhdasta muotoa, esiintyy ainoastaan eläinkunnan tuotteissa, varsinkin maksassa ja kananmunassa. Kasviksissa A-vitamiinia esiintyy ainoastaan sen esiasteina, yleensä beetakaroteenina. Äidinmaito sisältää runsaasti A-vitamiinia, ja on pikkupennulle sen tärkein lähde. Tämä on huomioitava pulloruokinnassa olevien pentujen suhteen. Imettävillä nartuilla on taasen muistettava varmistaa A-vitamiinin saanti, jotta pennutkin saisivat. A-vitamiinia saadaan vain eläinperäisestä ruuasta. Sen esimuotoja, kuten beetakaroteenia, saadaan taasen kasvismaailmasta. A-vitamiini varastoituu pääosin maksaan, ja jossain määrin myös rasvakudokseen, läskiin. Beetakaroteeni taasen varastoituu vähäisemmissä määrissä myös maksaan, josta sitä muutetaan A-vitamiiniksi. Beetakaroteenin muuttumista A-vitamiiniksi säädellään kuitenkin tehokkaasti, eikä sillä kyetä nostamaan elimistön A-vitamiinitasoja korkeammiksi, joka olisi paikoin haluttua, kuten eräissä sairauksissa ja rasituksen yhteydessä. Sinkki on tärkein tekijä A-vitamiinin käsittelyssä ja sinkin puutoksessa myös A-vitamiinista tulee puutetta. A-vitamiinia tarvitaan näön lisäksi»» normaaliin kasvuun ja kehittymiseen»» vastustuskyvyn kehittymiseen»» kantoon, tiinehtyvyyteen ja sperman tuottoon»» terveeseen ihoon»» vaikuttaa useisiin kuljetusproteiineihin ja entsyymeihin»» vaikuttaa rasva-aineenvaihdunnassa A-vitamiinin puute aiheuttaa hedelmällisyyshäiriöitä, sikiökuolleisuutta, lihasheikkoutta, limakalvo- ja ihosairauksia, turkin ja kynsien heikkoa kuntoa sekä hämäräsokeutta. A-vitamiinia käytetään tukihoitona myös iho-ongelmissa, ripuleissa ja hengitystiesairauksissa. Tämä johtuu siitä, että puute näkyy laskeneena vastustuskykynä, joka oireilee mm. ripuleina ja hengitystieinfektioina. Kennelyskässä korkeampi A-vitamiini ruuassa on täysin perusteltua.

89 89 Pennuilla A-vitamiinin puute aiheuttaa mm. anoreksiaa, kasvuhäiriöitä sekä heikkoa vastustuskykyä, ja sitä kautta tulehdus- ja ripuliherkkyyttä. Kuivamuonalla ruokitulla koiralle tuskin tulee pahaa puutosta, mutta raakaravinnossa on huolehdittava että käytetyistä raakaaineista saadaan turvattua riittävä A-vitamiinin saanti. Kypsennettäessä lihaa tai muita tuotteita, on muistettava, että kypsennys tuhoaa osan A-vitamiinista. A-vitamiinin vakava puutos on kuitenkin erittäin harvinaista. Elimistö muodostaa tarpeen vaatiessa ohutsuolen soluissa karotenoideista A-vitamiinia. Se varastoituu pääasiassa maksaan ja ne karotenoidit, joista ei ole muodostunut A-vitamiinia, varastoidaan rasvakudokseen. Koiran matala rasvaprosentti kuitenkin vaikuttaa varastoituvan A-vitamiinin määrään, joten vitamiinilisä saattaa tulla harkittavaksi hoikille ja matalan rasvaprosentin yksilöille aikaisemmin. Maksa vapauttaa A-vitamiinia erään sinkkiä sisältämän entsyymin avulla ja se kuljetetaan kahdella proteiinilla kohteeseensa, kuten verkkokalvoon, iholle tai kiveksiin. Siksi sinkin puutteessa A-vitamiinia ei saada käyttöön ja proteiinien puutteessa sitä ei saada kuljetettua. Yliannostus Yliannostus kerääntyy pidemmällä aikavälillä. Oireina ovat ihon kuivuminen, ruokahaluttomuus, silmän sidekalvojen ärtymistä, luustohäiriöitä ja maksavaurioita. Nämä oireet vaativat kuitenkin A-vitamiinin merkittävää yliannostamista. Lievempää yliannosta saattaa aiheuttaa sinkin puutos, koska se heikentää A-vitamiinin hajoamista, jolloin sitä alkaa kerääntymään elimistöön nopeammin. Koirilla ei tunneta myrkytyksen aiheuttavan annoksen suuruutta, mutta ihmisillä aikuisille yli 100- ja lapsilla 20-kertainen kerta-annos suosituksiin nähden voi aiheuttaa myrkytystilan. Oireina ovat yleensä pahoinvointi, päänsärky, huimaus, näkökyvyn heikkeneminen ja lihasten toimintahäiriö. Pitkäaikaisessa, useista viikoista vuoteen, kestävä noin 10-kertainen yliannostus voi johtaa krooniseen A-vitamiinimyrkytykseen. Koirat ja ketut kykenevät kuitenkin erittämään jopa 60 % saamastaan A-vitamiinista virtsaan, joka on ilmeisesti yksi syy, miksi koirilla veren A-vitamiinipitoisuudet voivat olla erittäin korkeita, eivätkä ne silti saa helposti yliannostusoireita. Koirat sietävät jopa 50-kertaisia A-vitamiinitasoja ilman myrkytysoireita. A-vitamiinin esiasteilla, karotenoideilla, ei yliannostusta saada aikaiseksi, koska elimistö itse säätelee A-vitamiinin valmistusta.

90 90 Tarve Yleisesti, ilman sen suurempia viiteitä, koirien A-vitamiinin ylläpitotarpeeksi ilmoitetaan»» KY/kgEP eli retinolina 22,5-30 µg/kgep. 10kg koiralle siis 300 µg ja 30 kiloiselle 900 F µg. Mutta käytetään myös haarukkaa KY/kgEP.»» Useimmiten esitetään määriä pennuille 270 KY/kgEP. Sairauksissa ja rasituksessa voidaan käyttää tukihoitona huomattavasti suurempia annoksia.»» Pentujen A-vitamiinitarve on tuttu kaksi kertaa yli aikuisen (ja sama kuin emällään) eli vähintään 75 µg/kgep (250 KY). Labradorinnoutajan ja kääpiösnautserin pennuille annettiin vieroituksesta yhden vuoteen ikään asti A-vitamiinia nousevalla annoksella alkaen 1500 µg/4184 kjme (1000 kcalme) ja lopettaen määrään µg/4184 kjme ( KY). Pentujen kasvua seurattiin ja veriarvot mitattiin säännöllisesti kokeen aikana. Annettu A-vitamiinimäärä ei vaikuttanut kasvuun eikä veriarvoihin seerumin noussutta retinolia lukuun ottamatta. 330 KY/kgEP (99 µg) annosta A-vitamiinia vrk ajan suositellaan koirille, joilla on jostain bakteerista tai viruksesta johtuva suolistosairaus. Samaa annostusta voidaan käyttää myös avustamaan rokotuksen vasta-aineiden muodostumista, jos uhkana on kennelyskä tai penikkatauti. Erittäin suuria annoksia A-vitamiinia ei tulisi koskaan antaa suun kautta keskustelematta asiasta ensin eläinlääkärin kanssa. Injektoitavaa A-vitamiinia ei saa koskaan antaa ilman eläinlääkärin määräystä, jos sellaista sattuisi käsiinsä saamaan. Saannit ja myrkyllisyys A-vitamiinin suositusten ja myrkyllisyysrajojen suhteen on ongelma kukaan ei itse asiassa tiedä tarkkoja, tai edes pätevämpiä suuntaa antavia rajoja. Se tiedetään, että raportoidut A-vitamiinin yliannostuksesta johtuvat ongelmat ovat niin harvinaisia, että voitaisiin jopa sanoa, että niitä ei ole. Määrättyjä suuntaviivoja saannin suhteen tietysti on annettu. AAFCO:n mukaan ruuassa olisi oltava A-vitamiinia vähintään 5000 KY:tä kilossa ruokaa ja enintään KY:tä. Jos nuo

91 91 muutetaan mikrogrammoiksi sadassa grammassa eläinpohjaisen retinolin kautta, niin rajat ovat 150 µg/100g ja 7500 µg/100g. Tuossa ovat siis kuivamuonavalmistajille määritellyt rajat tarpeelle ja korkeimmalle turvalliselle saannille. Jos koira syö 400g kuivamuonaa tuolla pitoisuudella, niin se saa päivässä A-vitamiiniksi muutettuna maksimissaan 600 µg A-vitamiinia päivässä kun ei huomioida imeytymistä, eikä A-vitamiinin lähdettä. Vertailuksi Royal Caninin Starter KY/ kg eli 2100 KY/100 g eli 630 µg/100 g. Se antaa siis A-vitamiinia päälle neljä kertaa yli AAFCO:n perussuosituksen, joka ei ole huono asia. Tosin nyt täytyy muistaa, että A-vitamiinin tärkein rooli kuivamuonissa on toimia säilönnän osana, joten vaikka koirat määrästä hyötyvätkin, niin voidaan kysyä, että johtuuko ylitys koirien tarpeesta vai valmistajan tarpeesta. NRC ilmoittaa teoksessa Nutrient Requirements of Dogs and Cats, että koska A-vitamiinin saantia ei ole tutkittu maksakertymän ja muiden suhteen, eikä erikseen kantaville/imettäville nartuille ja kasvaville pennuille, niin ruuan energiamäärän kautta A-vitamiinia pitäisi tarjota 303 µg/1000 kcal. Myrkytysrajan, tai korkeimman turvallisen päiväsaannin suhteen ollaan aivan yhtä heikossa kantimissa kuin saantisuositusten suhteen. NRC:n Nutrient Requirements of Dogs and Cats kertoo seuraavaa: Vuonna 1949 kahdelle kahden kuukauden ikäiselle greyhoundin pennulle annettiin µg/kgep A-vitamiinia ( KY:tä) 30 päivän ajan ja ne sairastuivat A-vitamiinin aiheuttamaan myrkytykseen. Tässä saattaisi olla yksi raja yliannostuksen suhteen, ainakin pentujen suhteen A-vitamiinin yliannostamista tutkittiin labradorinnoutajan pennuilla. 10 viikon kohdalla (n. 6 kg) niille annettiin retinolia µg/kgep kerran viikossa 10 viikon ajan ja sitten µg/kgep 88 päivää tai µg/kgep kerran viikossa 14 viikon ajan tai kahdessa muussa ryhmässä jatkuvasti tai µg/kgep kerran viikossa 11 viikon jälkeen jokainen pentu alkoi osoittamaan myrkytysoireita tutkittiin aikuisia koiria vuoden ajan antamalla niille ruuan energian kautta laskemalla retinolia päivässä µg/1000 kcalme eikä luustotutkimuksissa löydetty merkkejä A-vitamiinin yliannostuksesta. Vuoden ikäisille beagleilla vuonna 1996 tehdyn tutkimuksen perusteella ilmoitettiin, että ylläpitoruokinnassa voidaan käyttää µg/kgka annoksia ilman ongelmia.

92 92 NRC:n vuoden 1987 laitos ei anna selvää suurimman turvallisen päiväsaannin rajaa, mutta suosittaa koirille»» enintään 10 kertaista ylitystä suositeltuun päiväsaantiin»» pennuille enintään µg/kgka kun ruuassa on energiaa 4 kcal/g»» aikuisille enintään µg/kgka, kun ruuassa on energiaa 4 kcal/g»» kantavien tai imettävien narttujen A-vitamiinisaannista ei ole tutkimuksia, joten suositellaan samaa kuin pennuilla A-vitamiini ja energia A-vitamiini on mukana tärkeänä tekijänä solujen jakautumisessa ja erilaistumisessa. Siten sillä on myös tärkeä merkitys ylipäätään normaalille kasvulle ja kehittymiselle. Jos aiheutetaan A-vitamiinin puutos, niin kasvun hidastuminen ei ole enää missään merkityksessä, koska ylipäätään terveenä hengissä säilyminen alkaa olla akuutein ongelma. Jyrsijöillä A-vitamiini alentaa kehon rasvaa vaikuttamalla energian tuottoon. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt, että voidaanko A-vitamiinilla vaikuttaa koiran kehon koostumukseen, rakenteeseen ja myös kasvuun. Se on oleellinen tieto paitsi pentujen ruokinnan suhteen, niin myös että tiedettäisiin voisiko rottakokeita soveltaa koiriin. Siispä asiaa tutkittiin. A-vitamiinia annettiin kahdeksan viikon iästä alkaen 24 labradorinnoutajan pennulle aina 78 viikon (1,5 vuotta) ikään asti ja 25:lle kääpiösnautserin pennulle 52 viikkoon asti. A-vitamiinin määrää nostettiin iän myötä 1500 µg/4184 kjme (1000 kcalme) aina µg/4184 kjme asti. Kasvavien pentujen ruokintaa seurattiin ja sitä verrattiin arvioituun energian tarpeeseen. Pennuista tehtiin kasvukäyrät ja kasvua sekä lihavuutta arvioitiin viikoittain, jonka mukaan ruokintaa muutettiin tarpeen mukaan. Kehon koostumus tutkittiin viikoilla 26, 52 sekä labradorinnoutajilla vielä tutkimuksen lopussa 1,5 vuoden iässä röntgenkuvilla. Tulokset eivät olleet yllättäviä käytännön elämään tutustuneille, mutta nyt sen pohjaksi saatiin tutkittua dataa. Pentujen kasvu noudatti rotunsa kasvukäyriä eli A-vitamiini ei vaikuttanut kasvuun. Myöskään kehon koostumuksessa eikä lihavuudessa A-vitamiinilla ollut vaikutusta. Sen sijaan havaittiin, että energian käytössä oli koko kasvuajan suurin vaihteluja niin pentujen kuin rotujenkin välillä. Vaikka pidemmällä aikavälillä saadaankin kaunis kasvukäyrä, niin todellinen kasvu ja sen vaatima energia vaihtelee ja pennut kasvavat eri tavalla. Tutkimus ei siis kertonut mitään kasvuun vaikuttamisesta ravinnolla, ja itse asiassa siinä yritettiinkin selvittää vaikuttaako A-vitamiini lihavuuteen.

93 93 NRC:n suositusten mukaan koirien tarve A-vitamiinille on pennuille»» 105 μg/kgme/vrk ja aikuisille 50 μg/kgme/vrk, ja»» turvallisen saannin rajat olisivat vastaavasti 1044 μg/kgme/vrk ja 2099 μg/kgme/vrk. Tarkoittaa sitä, että yhdelläkään kuivamuonalla ei päästä lähellekään minkäänlaisia riskirajoja, mutta jokainen täyttää saantisuositukset. Kuivamuonalla syötetyillä terveillä koirilla ei ole koskaan puutetta A-vitamiinista. Ainakaan periaatteessa. Kuivamuonien tuunaus lisääntyy koko ajan, ja jos vaikkapa 30 kg koiralle antaa 400 g kuivamuonaa, jossa on A-vitamiinia KY/kg ja joukkoon laitetaan 100 g maksaa, niin koira saa jo reippaammin A-vitamiinia μg. Ei siinäkään päästä vielä lähellekään myrkytysrajaa, mutta turvallisen saannin rajat lähes saavutetaan. Mutta vaikka ylikin antaisi, tai käyttää paremmin A-vitaminisoitua KY/kg -ruokaa, niin ei yöuniaan kannata menettää. Tuossa ei nimittäin huomioida koiran kykyä erittää A-vitamiinia. Ja tuskin kukaan antaa joka päivä yli 100 grammaa maksaa koiralleen kuivamuonan lisäksi. Yksi asia on syytä muistaa. Jotta A-vitamiini saataisiin hyödynnettyä, niin tarvitaan myös rasvaa. Porkkanan beetakaroteeni ei paljoa barffaajaa lohduta, jos mukana ei ole yhtään rasvaa. A-vitamiinin puutetta ei koirilla periaatteessa ole muualla kuin laboratorio-olosuhteissa. Saantimäärät ovat riittävät normaaliruokinnalla. Ongelmaksi tuleekin se, mitä kukakin normaalilla ymmärtää. Jos koira elää stressaavassa ympäristössä ja rasituksessa, niin A-vitamiinin kulutus kasvaa. Mikäli omistajan käsitys normaaliruokinnasta on luuta, rustoa, kanansiipiä ja -kauloja sekä soseena pakastettua kurkkua, lehtisalaattia ja kesäkurpitsaa, niin A-vitamiinin vähyys alkaa olla jo todellisuutta. Kuivamuonissa on esitetty epäilyjä A-vitamiinilisien bioaktiivisuudesta sekä lähteiden luonnollisuudesta. Yleinen käsitys on, että synteettiset vitamiinit eivät toimi kuten pitäisi, vaan elimistö suhtautuu niihin paikoin kuin vierasaineisiin, jolloin niiden bioaktiivisuus heikkenee huomattavasti. Asiaa tutkitaan esim. foolihapon suhteen maailmalla kohtuullisestikin. Samaten on kysymysmerkki miten rasvan saanti ja laatu vaikuttavat A-vitamiiniin. Kummassakin kun on useinkin huomautettavaa koirien ruokinnassa. Meille jokaiselle on opetettu, että porkkanaa on syötävä, jotta näkisi hämärässä. Hämäränäkö onkin yksi asia, johon A-vitamiini liittyy. Mutta se toimii monessa muussakin. Sillä on oleellinen rooli solukalvojen toiminnan säätelyssä, luiden ja hampaiden kasvussa, immuunivasteessa,

94 94 lisääntymishormonien valmistuksessa, ihon ja limakalvojen solujen rakentamisessa ja proteiinisynteesissä. Lisäksi A-vitamiini (ja beetakaroteeni) on antioksidantti. Joko urheilukoirien omistajien huomio heräsi? Entä mainitaanko sellaisia asioita kuin iho-ongelmat, huonosti toimiva ruuansulatus ja suolisto, allergiat ja muut immuniteettihäiriöt tai luuston kehityshäiriöt? Me kuitenkin tiedämme, että koirilla on riittävä A-vitamiinin saanti, joten nuo ongelmat eivät voi liittyä A-vitamiinin vajaaseen saantiin tai kehnoon hyödyntämiseen vai voivatko? En minä tiedä, mutta maksan, kalan ja kalaöljyjen ottaminen mukaan ruokavalioon ei olisi välttämättä huono idea. Karoteenit A-vitamiinia ei esiinny yhdessäkään kasvissa. Niissä se esiintyy A-vitamiinin esiasteina, karoteeneina, joka pystyy muuttumaan elimistössä varsinaiseksi A-vitamiiniksi. Kyky muuttaa karoteeneja, käytännössä beetakaroteenia, retinoleiksi eli A-vitamiiniksi löytyy kaikilta nisäkkäiltä. Tämä johtunee suoraan A-vitamiinin tärkeydestä elimistössä. Mutta koska eläin sopeutuu ruokavalioonsa, niin kyky ja tehokkuus karoteenien muuttamiseen määräytyy suoraan sen lajityypillisen ravinnon mukaan. Hevoset eivät metsästä, joten ne eivät voi saada puhdasta A-vitamiini saaliseläinten maksasta. Sen takia ne ovat erittäin tehokkaita muuttamaan beetakaroteenia. Koiraeläimet taasen ovat petoja, ja niille varsinainen A-vitamiinin saanti tulee saaliin maksasta, eikä niiden ole koskaan tarvinnut opetella kasvispohjaisten esiasteiden hyödyntämistä. Tosiasiassahan pedot ovat menettäneet kykynsä tai se on heikentynyt evoluution myötä. Kissa ei kykene muuttamaan beetakaroteenia, mutta koiralla (ja ihmisellä) tuo taito vielä on, mutta heikentyneenä. Joku saattaa pitää itsestään selvyyksien toistamisena sitä, että erikseen mainitaan lajityypillisen ruuan merkitys. Mutta se ei ole. Maailmassa on tolkuton määrä koiranomistajia, jotka raastavat parasta aikaa porkkanaa koiralleen sen sisältämän beetakaroteenin takia. Keskitytään koiralle täysin epälajinomaiseen ruoka-aineeseen, vaikka pitäisi mennä ostamaan maksaa. Useimmiten hiljaisena perusteena käytetään kotoa ja koulusta saatua oppia, että porkkana on hyväksi ja se parantaa hämäränäköä. Porkkana on meille hyväksi, kunhan se pureskellaan hyvin (sulavuus ihmiselläkin on heikko), mutta hämäränäköä se ei paranna. Se on sotien aikainen varhaisurbaani legenda, jossa on siteeksi totta. Retinolilla lienee merkitystä silmien kehityksessä, mutta parempaan pimeänäköön se ei liity. Koirille raa an porkkanan hyödyllisyys on lähellä nollaa vitamiinien kannalta mietittynä. Toki ne pitävät siitä, ja jos kantavana voimana on, että koira tietää mitä se tarvitsee, niin silloinhan kaikki ovat tyytyväisiä. Koiralle suurin houkute porkkanassa on kuitenkin sen makeus, sokeri houkuttaa kaikkia eläimiä lajista riippumatta, ja se on kovaa, joka sopii pureskelusta pitävälle eläimelle. Muutoin se käyttäytyy koiran ruuansulatuksessa kuten

95 95 vierasesine tai liiallinen määrä kuitua. Porkkanan beetakaroteenin sanotaan parantavan hämäränäköä. Puoliksi totta, mutta uskomus itsessään juontuu toiseen maailmansotaan ja taisteluihin Iso-Britannian ilmaherruudesta. Britit olivat saaneet käyttöönsä aivan uuden keksinnön, tutkan, joka antoi etulyöntiaseman niin vihollisen löytämisessä kuin taistelussakin. Salatakseen teknisen etunsa britit levittivät huhua, että lentäjiensä yönäköä parantaakseen heille syötetään isoja määriä porkkanaa. Saksan tiedustelu uskoi tuon ja Luftwaffe alkoi antamaan myös omille lentäjilleen isoja määriä porkkanaa ja ravitsemusmeemi oli valmis. Antioksidanttivaikutus Karoteeneilla on kuitenkin muitakin tehtäviä tai etuja elimistössä kuin muuttua A-vitamiiniksi. Ne toimivat esimerkiksi antioksidantteina. Koska rankkana yleistyksenä voidaan sanoa, että kaikissa kasvikunnan tuotteissa, joilla on vahva väri ja nimenomaan oranssiin tai punaiseen kääntyvä, on paljon karoteeneja, niin niiden käyttö koirien ruokinnassa saattaa olla perusteltua ja jopa suotavaa. Perusedellytys on toki se, että valitaan edes oletettavasti sulavia raaka-aineita. Beetakaroteenissa on ongelma. Koska se on esiaste, niin se on muutettava elimistössä A-vitamiiniksi ja aineenvaihdunta toimii lähes aina elimistön tarpeen mukaan. Vaikka elimistölle tarvittaisiinkin korkeampaa A-vitamiinipitoisuutta vaikkapa sairauden tukihoidossa, niin sitä ei onnistuta tekemään porkkanalla tai ylipäätään beetakaroteenilla. Beetakaroteeni ei myöskään muutu A-vitamiiniksi yksi yhteen, vaan sitä tarvitaan aika paljonkin enemmän. Muistisääntö on, että yhtä mikrogrammaa puhdasta A-vitamiinia vastaa»» kaksi mikrogrammaa lisäravinteesta saatua beetakaroteenia»» 12 mikrogrammaa ravinnosta saatua beetakaroteenia»» 24 mikrogrammaa jotain muuta ravinnosta saatua karotenoidia, esiastetta Sadasta grammasta maksaa saadaan noin mikrogrammaa A-vitamiinia, niin porkkanaa tarvittaisiin saman määrän A-vitamiinia tuottamiseen yli 30 kiloa tämäkin sillä edellytyksellä, että kaikki porkkanan sisältämä beetakaroteeni saataisiin hyödynnettyä.

96 96 Tämä ei tarkoita sitä, että beetakaroteeni olisi hyödytön. Sitä se ei missään nimessä tarkoita. Se tarkoittaa, että A-vitamiinin lähteenä beetakaroteeni on huono. Ihmisillä, jotka kykenevät hyödyntämään kasvispohjaista ruokaa sekasyöjinä koiraa paremmin, valmistetussa annoksessa beetakaroteenin imeytyminen vaihteli yhdeksän ja 22 prosentin välillä. Sen sijaan A-vitamiinin, eli retinolin, imeytyminen on prosenttia, tosin sitä ei ole mitattu koirilla, mutta mikään ei anna olettaa, että lihansyöjinä koirilla imeytyminen olisi ainakaan heikompaa. Imeytyneestä retinolista % varastoidaan ja loput joko käytetään, hapetetaan tai poistetaan elimistöstä ulosteiden ja virtsan mukana. Koiran pystyy erittämään jopa 60 % saamastaan A-vitamiinista niin rasvaliukoinen kuin onkin. Lisäravinteena annettu beetakaroteeni nostaa ihmisillä ja rotilla veressä, maksassa ja suolistossa olevan beetakaroteenin määrää kertoen sen imeytymisestä, mutta ei nostanut käytännössä A-vitamiinitasoja eli retinolia. Aineenvaihdunta ei siis muuttanut beetakaroteenia retinoliksi normaalissa ravitsemuksessa. Tästä saadaan kaksi tiedon murusta: beetakaroteenilla ei kyetä nostamaan A-vitamiinin määrää (hyvä tietää esim. imettävillä nartuilla), mutta koska beetakaroteeni on myös antioksidantti, niin siitä saadaan ainakin se etu eli ei mene ns. hukkaan. Vastustuskyvyn suhteen jako A-vitamiini on hyvä ja beetakaroteeni hyödytön ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Hiirikokeiden mukaan lisäravinteena annettu (ei siis ravintopohjainen) beetakaroteeni nosti emän maidossa IgA vasta-aineiden määrää, josta pennut hyötyivät. IgA eli immunoglobuliini A on vastustuskyvyn yksi tekijä, joka kuuluu ns. ensimmäiseen torjuntalinjaan bakteereja ja muita mikrobeja vastaan. Se asuu limakalvoilla, kuten hengitysteissä ja ruuansulatuskanavassa, joten se kohtaa ensimmäisenä taudinaiheuttajia. Liika on liikaa beetakaroteeneissa. Antioksidanteista on saatu selvää näyttöä, että saataessa niitä liikaa, ne muuttuvatkin prooksidanteiksi. Ne eivät enää suojaakaan hapettumisreaktioilta ja vapailta happiradikaaleilta, vaan alkavatkin tukea hapettumista ja härskiintymistä. Tupakoivilla miehillä korkea beetakaroteenimäärä lisää keuhkosyövän riskiä. Koirat eivät polta, ja pennut toivottavasti vielä harvemmin, mutta tuo on yksi viite siihen miksi aivan joka kerta ajattelu enemmän on parempi ei toimi.

97 97 D-vitamiini D-vitamiini (kalsiferoli) on yhteisnimitys steroideille joilla on kolekalsiferolin eli D -vitamiinin biologinen aktiivisuus. 3 D-vitamiini on erittäin tärkeä vitamiini koiralle, jonka koira voi saada vain ravinnostaan ei auringon UV-säteilyn avulla, kuten aikaisemmin virheellisesti luultiin. Ruuasta saadaan D -vitamiinia, joka on eläinperäinen kolekalsiferoli, sekä D vitamiinia, kasvisperäistä ergokalsiferolia, joka muutetaan maksassa D 3 -vitamiiniksi. D 3 on imeytymiseltään kuitenkin yli kuusi kertaa D 2 :sta tehokkaampaa. Vitamiinimaailman tällä hetkellä eniten suurennuslasin alla oleva on D-vitamiini, ja tästä enemmänkin hormonista kuin vitamiinista on löydetty mielenkiintoisia asioita. Mehän tiedämme itseasiassa vitamiineista hyvin vähän. Pintapuolisesti niiden päätehtävät, mutta se ei riitä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja kaikella on vielä heikosti ymmärrettyjä vaikutuksia. Koirien ravitsemuksessa, aivan kuten ennen ihmisilläkin, D-vitamiinia on pidetty pelkästään luuston kehittymisessä häärääväksi tekijäksi, eikä sen muuhun merkitykseen ole puututtu. D-vitamiini suojaa flunssilta. Ei liene sattumaa, että kausi-influenssat piinaavat nimenomaan pohjoista pallonpuoliskoa. Voisiko tässä olla syy (mahdollisesti) vuosi vuodelta paheneviin kennelyskäepidemioihin? Koirat eivät yksinkertaisesti saa tarpeeksi D-vitamiinia kuivamuonista tai barffaajien kanansiivistä ja vihreistä vihanneksista? No, ei sitä saa tarpeeksi mistään ravinnosta. Paitsi kalasta, jos tarpeeksi syöttää. Ihmisiltä löytyy autoimmuunipohjainen Crohnin tauti. Yksinkertaistettuna kyseessä on suoliston krooninen tulehdus. Tiedämme, että D-vitamiini osallistuu immuunijärjestelmän rakentamiseen ja tiedämme, että D-vitamiini voi estää AI-pohjaisen Crohnin taudin syntymisen; tiedämme, että koirilla on lisääntyvästi AI-ongelmia ja tiedämme, että koirilla on koko ajan enemmän autoimmuunisairauksia. Mikä merkitys tässä on koirien ehkä vajaalla D-vitamiinin saannilla? En minä tiedä. Mutta tärkein asia D-vitamiinin suhteen täytyy muistaa. Koira ei saa D-vitamiinia auringonvalon avulla. Se saa D-vitamiininsa vain ja ainoastaan ravinnosta. Ihmisillä (ja mm. hevosilla) UVB-säteily muodostaa iholla kolesterolista syntyneen rasvahapon skvaleenin kautta D-vitamiinia. Koirilla ei skvaleenia synny ihossa. Siksi se ei myöskään saa auringon valosta D-vitamiinia, kuten ei mikään muukaan lihansyöjä, kissat mukaan lukien. D-vitamiinin tehtävät Olen kirjoittanut sarjaan Koiran ravitsemuksen ABC oman kirjan pelkästään D-vitamiinista ja sen merkityksestä. Siksi en käsittele aihetta sen syvemmin tässä oppaassa, vaan sinun kannattaa piipahtaa Katiskassa ostoksilla, jos aine D-vitamiini kiinnostaa enemmän. Toivottavasti kiinnostaa, sillä se on yksi

98 98 tärkeimmistä vitamiineista ja myös valitettavan vaikea saada täysissä määrissä pelkästään ravinnosta. D-vitamiinin tärkein tehtävä on vastata elimistön kalsium- ja fosfaattitasapainosta. Tämä on ollut pitkään yleinen käsitys, joka tosin ei ota huomioon D-vitamiinin muita rooleja.. Solun ulkopuolinen sekä seerumin kalsium säätelee useita aineenvaihduntareaktioita sekä liittyy lihasten ja hermoston toimintaan. D-vitamiini pystyy vaikuttamaan seerumin kalsiumpitoisuuteen vasta aktivoitumisen jälkeen. Tarvitaan kaksi peräkkäistä reaktiota aktiivisen D-vitamiinin eli kalsitrolin muodostamiseen. Ensimmäinen tapahtuu maksassa ja toinen munuaisissa. Aktiivisen D-vitamiinin muodostumista säätelevät seerumin ionisoitunut kalsium sekä hormonit. Kun veren kalsiummäärä laskee, niin munuaisissa lisääntyy aktiivisen D-vitamiinin muodostus. Tämä lisää kalsiumin ja fosfaatin imeytymistä ohutsuolesta, vapauttaa kalsiumia ja fosfaattia luustosta ja vähentää kalsiumin ja fosfaatin erittymistä virtsaan. Mikäli ravinnosta ei saada tarpeeksi D-vitamiinia, niin kalsiumin imeytyminen heikkenee, koska D-vitamiini aktivoi ohutsuolessa kalsiumia sitovan proteiinin muodostusta. Veren kalsiumpitoisuus pyritään kuitenkin pitämään vakiona hormonaalisesti, joten vapautuminen luustosta lisääntyy ja eritys virtsaan vähenee. Pennuilla aktiivinen säätely ei kuitenkaan toimi ennen kuin noin puolen vuoden iässä. Tässä on mielenkiintoinen sivujuonne. Aktiivisen säätelyn suhteen tutkimuksissa pennut olivat kaikki nykykäsityksen mukaan vajalla D-vitamiinin saannilla. Olisi mielenkiintoista tietää mitä tapahtuisi säätelylle, jos D-vitamiinin annostelua nostetaan niin emällä kuin pennuillakin. Mutta koska tuo on pelkkää ajatusleikkiä, niin elämme sen nykyfaktan valossa, että D-vitamiinin määrästä riippumatta sen rooli kalsiumin imeytymisen aktiivisessa imeytymisessä muuttuu merkittäväksi vasta 6 kk iässä. D-vitamiinin lähteet D-vitamiinia koiraa saa vain yhdestä lähteestä: ravinnostaan. Tämä pätee kaikilla lihansyöjillä kissat mukaan lukien. Auringon ultraviolettisäteilyn avulla kasvis- ja sekasyöjien elimistö muodostaa ihon synteesissä D-vitamiinin esiasteesta itse vitamiinin kolesterolista muodostuvan ihossa olevan skvaleeni-rasvahapon avulla. Koirilla tätä mekanismia ei ole. Hyviä D-vitamiininlähteitä ovat silakka, lohi, sardiini ja muut rasvaiset kalat. Kala- ja kalanmaksaöljyissä on runsaasti D-vitamiinia. Sanapari hyvä ja runsaasti tarkoittavat suhteessa muihin eläinperäisiin ruokiin, sillä saannin suhteen kaikkia em. ruokia pitäisi antaa melkoisia määriä, jotta saataisiin tarve tyydytettyä. Munankeltuainen ja maksa sisältävät myös D-vitamiinia. Koska D-vitamiini varastoituu nimenomaan rasvaan, niin ylipäätään rasvaiset lihat ovat hyviä lähteitä.

99 99 Yleisenä luulona on usein ollut, että ruuasta saatu D-vitamiini on huomattavasti tehokkaampaa kuin lisäravinteista saatu. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Lisäravinteena saatu D-vitamiini imeytyy tehokkaammin, eikä ruokaa ole käytännössä mahdollista syödä niin paljoa, että D-vitamiinin tarve saataisiin tyydytettyä joko ruokien grammat tai kilohinta estävät. Hyvä vaihtoehto on kuitenkin pyrkiä saamaan niin paljon D-vitamiinia kuin mahdollista niin vaihtelevista ruokalähteistä kuin mahdollista ja kattaa vaje lisäravinteilla. Ylläpitotarve Koirilla suositellaan yleisesti, hieman lähteestä riippuen, noin 0,3 µg/kgep D-vitamiinia, hieman alle. Oma kysymysmerkkinsä ovat ihmisten muuttuvat saantisuositukset. Alkaa olla jo selviä viitteitä siitä, että aikaisemmat saantisuositukset ovat ollaan liian matalia, saanti ei ole ollut luullulla tasolla ja että myrkytysraja onkin vaikeammin saavutettavissa. Onkin oletettavaa, että koirien saantisuosituksia tullaan myös nostamaan uusien tutkimustulosten varmistumisten myötä. Mutta saantisuositusten muuttumista ei kannata odotella, vaan on järkevää antaa koirille välittömästi korkeampaa määrää: F»» aikuiselle 0,7 µg/kgep»» pennuille 1 µg/kgep vähintään puolen vuoden ikään, ja luultavammin läpi koko kiihkeämmän kasvuvaiheen D-vitamiinia ja rasitusta luustolle Kalsiumin, D-vitamiinin ja puhtaiden kalorien yliannostus (tai puute) aiheuttavat kasvuhäiriöitä. Kalsiumilla on erittäin tarkka homeostaasi ja D-vitamiini osallistuu sen säätelyyn. Kun tuo tasapaino järkkyy, niin lopputulos näkyy elimistön kalsiumvarastossa, luustossa. Tiedetään, että jättiroduilla on suurempi riski sairastua erilaisiin nivelten kehityshäiriöihin. Syylliseksi epäillään nimenomaan järkkynyttä kalsiumtasapainoa. Mutta tiedetään myös, että jättiroduilla on suuremmat määrät kasvuhormoneita, jolloin alttius saada kasvuhäiriöitä voi johtua edellä mainitun kalsiumtasapainon horjumisen lisäksi myös hormonitasapainosta virheestä tai D-vitamiinista tai kaikkien yhteistoiminnasta. D-vitamiinin puutteen parhaiten tunnettu seuraus on luuston kehityshäiriöt ja haurastuminen. Koska D-vitamiini säätelee luuston kahden tärkeimmän rakennusaineen, kalsiumin ja fosforin, imeytymistä ravinnosta, niin sen puute aiheuttaa rakennuspalikoiden vajetta sekä vaikeuttaa samojen palikoiden siirtämistä luustosta muihin tehtäviin.

100 100 Maailmalla greyhoundin uran lopettava suurin yksittäinen vamma lienee kinnermurtuma. Murtumien syistä on väännetty kättä vuosia, eikä siihen luultavasti koskaan saada täyttä selvyyttä. Suurimmat syyt lienevät kuitenkin liiallinen rasitus ja kova kilpailutahti, huono radan kunto, radan profiili ja täydessä vauhdissa tapahtuvat kolarit. Nuo saattavat kuitenkin olla vain murtuman aiheuttavia ns. viimeisiä tekijöitä, varsinainen altistus on saattanut tapahtua jo kasvuaikana. Silloin suurin syy olisi pentuajan ruokinta ja liikunta. Greyhoundeja on maailmalla kasvatettu aikuiseksi kautta aikain isoissa juoksutustarhoissa, joten syy tuskin on liikunnan puute. Silloin syy olisi ravinnossa ja rehellisesti sanottuna se onkin melkoinen ongelmakohta. Kasvavat pennut elävät köyhällä ravinnolla, jossa lihaa on mausteeksi, ja kalsiumin saantiakin rajoitetaan tosin ei tarkoituksella, mutta kehnolaatuisesta ravinnosta johtuen. Vaikka Suomessa asioita tehdään paljon paremmin kuin mitä aina ymmärretäänkään, niin paikoin meillä tehdään aivan samat virheet, mutta eri syistä. Varsinkin PK- ja jättiroduissa ruokaa huononnetaan välillä tarkoituksella, koska luullaan, että ruuan laatua heikentämällä kyettäisiin hidastamaan kasvua ja estämään kasvuhäiriöiden syntyä. Yleensä tämä toteutetaan vähentämällä huomattavasti ruuan proteiinia sekä alentamalla kalsiumin saantia. Kuten aiemmin selitin, niin koiran kasvua kuitenkin säätelevät samat asiat kuin meilläkin, eli eräänlainen sisäinen kello sekä kasvuun vaikuttavat hormonit. Proteiinien sekä kalsiumin rajoittamisella ei hidasteta kasvunopeutta, vaan ainoastaan heikennetään lihaksiston ja luuston rakennetta molemmat ovat tärkeitä rakennusaineita. Luuston kasvuun ja kehittymiseen vahvaksi tukirakenteeksi vaikuttavat monet tekijät. Tarvitaan oikeat hormonitasot, riittävät rakennuspalikat ravinnosta, riittävä kannuste elimistölle vahvistua, oikea rakenne ja tuuria perintötekijöiden suhteen. Rakennuspalikoiksi vaaditaan proteiinia sekä mineraaleja kalsiumia ja magnesiumia, fosforista sen sijaan ei ole koskaan puutetta. Rakenne ja perintötekijät ovat kasvattajien ja rodun harrastajien pitkäjänteisen työn vaatimus, eikä siihen kyetä pentukohtaisesti enää vaikuttamaan. Kannusteena on liikunta, joka pakottaa lihaksia, niveliä, jänteitä ja luustoa vahvistumaan ja kestämään paremmin tulevat rasitukset. Hormonitasot ovatkin monimutkaisempi asia, mutta niihinkin voidaan vaikuttaa jossain määrin. Jo pelkästään riittävä uni auttaa kasvamaan oikein. Meillä on lisäksi ravinnoista saatava yksi vitamiini, joka toimii kuten hormoni ja osallistuu hormonitoimintaan; se on oleellinen kalsiumin hyödyntämisessä ja ilman sitä luusto ei kasva eikä vahvistu: D-vitamiini. Yhdysvalloissa tehtiin seurantatutkimus, jossa osallisena oli 6712 murrosikäistä tyttöä. Siinä tutkittiin maitotuotteiden, kalsiumin ja D-vitamiinin roolia rasitusmurtumien synnyssä. Seitsemän vuoden seurannan tulos oli, että maitotuotteiden ja kalsiumin saanti ei vaikuttanut rasitusmurtumien syntyyn, mutta korkeammat D-vitamiinitasot laskivat riskiä rasitusmurtumille.

101 101 Naisilla vaihdevuodet aloittavat murtumien suhteen riskiajan. Naisten riski saada osteoporoosin, luukadon, takia rannetai lonkkamurtumia on huomattavasti suurempi kuin miesten. Syitä on monia estrogeenista alkaen, mutta koiranomistajille käytännön hyöty on, että kalsiumin saannin ja puutteen sekä D-vitamiinin roolia on tutkittu huomattavan paljon. Ihmisillä kalsiumin ja D-vitamiinin saantia pidetään huomattavan tärkeänä juurikin osteoporoosin ehkäisyssä, mutta koirilla luustoa vahvistetaan vähentämällä kalsiumin saantia sekä hyödynnettävyyttä aivan päätöntä. Samaan aikaan sanotaan, että koska turkki kiiltää, niin kaikki on kunnossa. Luuston heikkeneminen ei näy päälle, ja osteoporoosi tulee hitaasti ja vaanien. Lieneekö sattumaa, että ongelmaroduissa luustokuvaukset tehdään aina vain nuorempina, koska vanhemmiten tulokset eivät enää olisi niin mairittelevia? AAOS:n (American Academy of Orthopaedic Surgeons) 2012 vuositapaamisessa esiteltiin tutkimus, jonka mukaan lähellä vaihdevuosia olleilla rannemurtumista kärsineistä naisista oli huomattavan suurella osalla puute tai vajaus D-vitamiinista. Koska D-vitamiinin puute aiheuttaa luuston heikkenemisen lisäksi myös lihasheikkoutta ja sitä myöten kaatumisriski lisääntyy, niin D-vitamiinin lisäämisellä saatettaisiin onnistua vähentämään rannemurtumia. Mutta D-vitamiini, kalsium ja proteiinit yksinään eivät tee vahvaa luustoa. Tarvitaan myös se elimistön vaatima kannuste: rasitus. Rasitus, hyppäämiset, iskut ja väännöt, kuormittaa ja laittaa elimistön rakentamaan itseään entistä vahvemmaksi kestääkseen tulevat koitokset lihaspuolella puhutaan superkompensaatiosta. Ruotsissa seurattiin 833 parikymppistä nuorta miestä. Havaittiin, että kahdenkymmenen ikävuoden molemmin puolin saatu rasitus vahvisti luustoa, teki luusta tiheämpää ja lisäsi luumassaa suojaten aktiivisen ajan murtumariskien lisäksi luultavammin myös vanhemmalla iällä. Vahvinta luuston kehittyminen oli niissä raajoissa, jotka tekivät työtä, kuten lantiossa ja raajoissa. Vastaavaa, mutta lyhemmän ajanjakson rasituksen merkitystä luustolle, tutkittiin Iso-Britanniassa armeijassa 12 viikon alokasjaksolla. Havaittiin, että jo lyhytaikainenkin rasitus vahvisti ja lisäsi reisiluun tiheyttä sekä massaa. Vieläkö löytyy joku, joka kaikesta huolimatta on vakuuttunut siitä, että parasta mitä kasvavan nuoren koiran luuston kehitykselle ja terveydelle voi tehdä, on rajoittaa siltä myös rasittava liikunta ettei lonkkanivel vaan kulu.

102 102 Puute rikkoo luuston Toki tutkimusdataa kalsiumin ja D-vitamiinin vaikutuksesta luustoon löytyy eläinpuoleltakin. Tutkittiin eläinmalleilla miten kalsiumin ja D-vitamiinin saannit vaikuttavat luuston kehitykseen. Ei ollut yllättävää, että liian vähäinen kalsiumin saanti vaikutti luuston kasvuun negatiivisesti. Asia kannattaa muistaa barf-tyylin ruokinnassa, sillä paljon käytetyt nuoren broilerin siivet ja kaulat sisältävät huomattavan vähän kalsiumia. Rustoissa sitä ei ole ollenkaan. Osteomalasia eli luunpehmentyminen saatiin aikaiseksi kun ruuassa on liian vähän kalsiumia sekä D-vitamiinia. Tämä on eräällä tavalla aikuisten muoto lasten riisitaudista, eikä siinä rakennettava luu kalkkeudu. Osteomalasia tulee koiralle rajusta D-vitamiinin puutoksesta kasvulevyjen sulkeutumisen jälkeen. Pennuilla vastaava sairaus olisi riisitauti, mutta se on koirilla suunnattoman harvinainen, niille kehittyy helpommin osteodystrofia fibrosa, joka on riisitaudin tapainen luuston kehityshäiriö. Osteomalasia aiheuttaa kipuilua rintakehässä ja raajoissa, kosketusarkuutta sekä murtumaherkkyyttä. Osteomalasia on siis D-vitamiinin puutteesta johtuva sairaus, joka johtuu joko riittämättömästä saannista, tai koiralla on sairaus, jonka takia se ei kykene imeyttämään D-vitamiinia tai muodostamaan siitä tarvittavaa aktiivista muotoa. Kalsiumia saadaan riittävästi, mutta koska luuston kovettajista yksi tekijä on poissa, D-vitamiini, niin kalsiumia ei mineralisoida luustoon ja luu jää pehmeäksi. Jos osteomalasiaa verrattaisiin muovipulloon, niin tilanne olisi sama kuin jos PET-pullon jättäisi lämpimään, vaikka grillin lähelle. Pullo on näennäisesti mallissaan ja pitää jopa nesteen sisällä, mutta jos sitä vääntää, niin se taipuu se ei pysy ryhdissään. Aivan kuin kaksikomponenttiliimasta puuttuisi kovete. Kun kalsiumista tai D-vitamiinista on puutetta, mutta toista saa riittävästi, niin siitä seuraa osteoporoosi eli luukato. Siinä luun mineraalitiheys heikkenee, luusta tulee ikään kuin huokoisempaa ja hauraampaa. Se aiheuttaa murtumaherkkyyttä (ihmisillä ranteissa ja lonkissa kaatumisten takia) sekä selkänikamien luhistumista. Samantyyppisiä ongelmia löydetään koiristakin. Yleisesti sanotaan, että osteoporoosi on perimmiltään kalsiumin puutetta D-vitamiinisaannin ollessa normaalia. Kun elimistö tarvitsee kalsiumia muualle, eikä se sitä saa ruuasta, niin silloin kalsium otetaan varastosta luustosta. Luu on D-vitamiinin (ja parin muun tekijän) takia edelleen kovaa, mutta haurasta. Jos muovipulloon porataan reikiä, niin se pysyy edelleen kovana, mutta taivutettaessa se murtuu. Tosin osteoporoosi saadaan aikaiseksi alemmillakin D-vitamiinitasoilla, koska silloin kalsiumia ei saada hyödynnettyä. Ruuassa saattaa olla kalkkia riittämiin, mutta koska D-vitamiinista uupuu, niin se siirretään lannoittamaan pihamaata jokainen luita syöttänyt koiranomistaja tuntee valkoiset kasat. Se on hyödyntämätöntä kalsiumia. Mutta kuten aina, niin elimistössä asiat ovat selkeärajaisia vain oppikirjoissa, muutoin kaikki limittyvät ja erot hämärtyvät.

103 103 Voidaan siis vahvoin perustein leikkiä ajatuksella kalsiumin ja D-vitamiinin saannin merkityksestä lonkkadysplasiaroduilla. 90-luvun alussa muutamatkin saksanpaimenkoirakennelit kehuivat saaneensa aikaan lonkkien parantumista pelkästään vaihtamalla lihapohjaiseen ruokintaan. Tosin jätettiin aina kertomatta kuinka usein myös siitosmateriaali, varsinkin narttukanta, uusiutui tai muuttuiko jalostus, mutta ravinnollakin voi olla merkitystä. Lihapohjaisessa annetaan koiralle sopivaa ja helposti hyödynnettävää valkuaista rakennusaineeksi, mutta lihan kautta saadaan muutakin. Lihan joukkoon jauhettujen sisäelinten, usein maksan, määrä nousi sekä mukaan tuli jauhettu kala. Samalla myös D-vitamiinimäärät nousivat, ainakin jonkin verran. Maksan saapuessa ruokavalikoimaan nousi samalla sikiön sekä pennun kehityksen kannalta huomattavan tärkeiden foolihapon, A- sekä D-vitamiinin määrät kaikki vaikuttavat kudosten kasvuun, myös luuston ja nivelten. Viimeinen niitti, jos moista ilmaisua saa käyttää positiivisessa asiassa, oli käytettyjen jauhelihojen koostumus. Niihin jauhetaan mukaan aina myös luuta, jolloin helposti imeytyvän kalsiuminkin määrä saattoi nousta. Saatiinko lopputuloksena terveemmät lonkat? Valitettavaa on se, että välillä ruokintavirheillä saatetaan onnistua tekemään peruuttamatonta vahinkoa, vaikka pääsääntöisesti ruokintavirhe ei olekaan aiheuttava tekijä, vaan piilevän syyn laukaiseva. Toki elimistö on suunnattoman joustava kokonaisuus, jolla on parempi kyky korjata ja parantaa itseään kuin mitä kykenemme edes kuvittelemaan, mutta ei elämäkään kaikkeen pysty. Siksi olisi syytä pysähtyä miettimään mitä tekee ja miksi. Vanhaa timpurien sanontaa lainatakseni: mittaa kaksi kertaa ja sahaa kerran. Marsu on kasvismaailmaan painottuva sekasyöjän tyyppinen eläin, jonka elinikä on lyhempi kuin koiran. Läheskään aina jyrsijöillä tehtyjä tutkimuksia ei pystytä siirtämään yhtä helposti koiriin kuin ihmisiin. Kanadassa tehtiin kuitenkin marsuilla yksi D-vitamiinin puutokseen ja luuston kehittymiseen liittyvä tutkimus, joka saattaisi kiinnostaa ainakin koirien kasvattajia, viime kädessä myös omistajia. Oli kaksi ryhmää kantavia marsuja. Kontrolliryhmä sai normimäärän D-vitamiinia, toiselta ryhmältä taasen D-vitamiini evättiin kokonaan. D-vitamiinipuutoksessa olleet emät synnyttivät kooltaan pienempiä ja luustoltaan heikompia pentuja kuin vitamiinilla olleet. Sitten nämä puutteessa syntyneet jaettiin kahteen ryhmään, koska haluttiin selvittää pystytäänkö kasvuvaiheessa annetulla D-vitamiinilla korjaamaan sikiövaiheen puutteet. Tulos oli valitettavan selvä. D-vitamiinilisä ei kyennyt korjaamaan jälkeläisen luustovaurioita, jotka olivat syntyneet kantoaikana emän D-vitamiinipuutoksesta. Edelleenkään marsu ei ole koira, ja tämän tyyppiset on/off tutkimukset, joissa annetaan riittävästi vastaan jätetään kokonaan ilman, ovat aina ongelmallisia. Mutta herättää tuo tutkimustulos kuitenkin määrättyjä ajatuksia, sekä olisi osaltaan selittämässä miksi aiemmin kuvaamassani greyhound-esimerkissä aikuisena annetulla D-vitamiini ja kalsiumlisällä ei ehkä kyettykään enää

104 104 korjaamaan kasvuaikana tehtyä vahinkoa. D-vitamiini, kalsium ja proteiinit eivät yksinään tee vahvaa luustoa. Tarvitaan myös se elimistön vaatima kannuste: rasitus. Rasitus, hyppäämiset, iskut ja väännöt kuormittavat ja pakottavat elimistöä rakentamaan itseään entistä vahvemmaksi kestääkseen tulevat koitokset lihaspuolella puhutaan superkompensaatiosta. Koirilla luuston vahvistamiseen vaaditaan aivan samalla tavalla riittävästi D-vitamiinia, kalsiumia, hyvälaatuista proteiinia ja fyysistä rasitusta.! Kennelmaailmasta löydettävät kasvua hidastavat toimenpiteet, joissa vähennetään kalsiumia, vähennetään lihaa ja proteiinia ja laitetaan koira liikkumattomaksi, ovat oikotie luustolliseen kadotukseen. Lonkkadyplasia Koirilla tunnetuin yksittäinen rampauttava tekijä on lonkkadysplasia, yleisemmin tunnettu lonkkavikana. Siinä lonkkamaljan, lonkkaluun pään, nivelpintojen tai kaikkien yhdessä kehitys on mennyt pieleen ja ne ovat vahingoittuneet, kuluneet tai niitä ei yksinkertaisesti ole. Lonkkadysplasiaa vastaan on taisteltu vuosikymmeniä, ja vaikka joissain roduissa onkin jalostusvalinnoilla onnistuttu parantamaan jonkin verran tilannetta, niin kokonaisuus huomioiden kehitystä on ollut hyvin vähän tai ei ollenkaan. Syyllistä etsitään edelleen, eikä aiheuttajasta tiedä kukaan. Lonkkadysplasia on osaltaan perinnöllinen ongelma, osaltaan se johtuu ulkoisista tekijöistä ja ylipaino on altistava tekijä. Tuosta ollaan samaa mieltä, mutta ei oikein mistään muusta. D-vitamiinista ei ole suoraan lonkkadysplasian tappajaksi, ellei sitten mutkan kautta luuston vahvistajana niin sikiö- kuin kasvuvaiheessa. Mutta D-vitamiinia on kuitenkin myyty samaan hoitopakkiin glukosamiinin, kondroitiinisulfaatin ja omega-3 -öljyjen kanssa nivelten huoltajana ja korjaajana. D-vitamiinilla voi olla tehoa, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että nivelongelmien korjaajaksi siitä tuskin on, ainakaan suoraan. Kuten glukosamiinia, niin myös D-vitamiinia on tutkittu ihmisten polven nivelrikon hoidossa. Kahden vuoden ajan kokeiltiin D-vitamiiniannoksia, jotka nostivat plasman 25(OH)D arvot tasolle 90 nanomoolia litrassa. Koko tutkimusaikana D-vitamiinin

105 105 ei havaittu vähentävän kipua tai vaikuttavan nivelpintoihin yhtään sen enempää kuin plasebonkaan. D-vitamiini ei siis toimi ihmisten polven nivelrikoissa eikä sitä kautta oletettavasti myöskään lonkkadysplasiassa. D-vitamiinitutkimuksissa on kuitenkin usein havaittu, että etsitty vaikutus on saatu vasta riittävän korkealla määrällä, tai jos tutkittavan omat tasot ovat olleet huomattavan alhaalla ennen annostusta. Olisi siis mahdollista, että jos D-vitamiinin määrä veressä nostettaisiin vaikka 150 nanomooliin litrassa, niin etuja havaittaisiin. Mutta niin kauan kun asiaa ei ole tutkittu, niin moinen väite on pelkkää mielikuvitusta, eikä D-vitamiinilla ole tutkittua hyötyä nivelrikkojen hoidossa. Rokotukset Ihminen on tarveharkintainen eläin. Yleensä juuri sillä hetkellä tarvittavat asiat ovat niitä tärkeimpiä, vaikka paikka kokonaisuuden prioriteettilistalla saattaisikin olla aidosti alempana. Yksi tällainen prioriteettilistalla tarpeettoman korkealla ollut murheenkryyni oli takavuosina rabies-rokotteet. Koira ei voinut matkustaa Ruotsiin (tai Britteihin/Irlantiin) jos se ei kehittänyt riittävästi vasta-aineita rokotteen avulla rabiesta vastaan. Rokotteesta riippuen, sekä koiran omasta kyvystä kehittää vasta-aineita, matkustus rajojen yli länsinaapuriin ei ollut läheskään aina selviö. Rokotusvasta-aineiden nousua murehdittiin huomattavan paljon, vaikka todellista merkitystä taudin ehkäisyssä sillä ei Suomessa kuitenkaan ollut ja vielä vähemmän tartuntariskinä taudista vapaille maille. Nyttemmin vasta-ainetutkimus on poistunut ja rabiesrokotteiden suhteen voidaan keskittyä tärkeämpiin asioihin. Kasvattajien yksi suurimmista huolenaiheista on parvo, mutta välillä kaikki säikkyvät aiheestakin penikkatautia, ja kasvava joukko näkee vuosittain painajaisia kennelyskästä. Kaikki ovat sairauksia, joihin on olemassa rokote, mutta teho vaihtelee. Kennelyskärokote on varmasti epävarmin, olkoonkin että tänä päivänä suosituksi tulleesta nenäsumutteena annetusta rokotteesta on hyviä kokemuksia. Parvorokotteen suoja vaihteli vielä takavuosina melkoisestikin yksilön mukaan vajaasta vuodesta muutamaan vuoteen, ja jos ei rokottanut vuosittain tai yrittänyt tutkia vasta-ainetiitereitä, niin mitään varmuutta rokotussuojasta ei ollut. Jokainen noista on myös tappava sairaus, joten useimmat koiranomistajat ovat valmiita tekemään lähes mitä tahansa varmistaakseen tehon. Valitettavasti emme voi vahvistaa rokotteita, mutta voimme yrittää tukea koiran immuunijärjestelmää tehostamaan rokotteen toimintaa, taas kerran D-vitamiinilla. 32 koehenkilölle annettiin 2000 KY:tä (50 μg) D-vitamiinia 10 viikon aikana ja seurattiin mitä tapahtui tetanusvasta-aineille. Testiaikana tuli talvi ja valon määrä tipahti. Ei siis ollut yllätys, että D-lisää saaneilla veren D-vitamiinipitoisuudet nousivat samalla kun verrokkiryhmän laskivat. Mutta kiinnostavaa oli se, että D-vitamiinitason nousu myös lisäsi vasta-ainetiitereiden määrää rokote siis antoi vahvemman suojan kun käytettiin D-vitamiinia. Siksi koiran D-vitamiinimäärää kannattaa nostaa normaalista aina vähintään pari viikkoa ennen rokotusta ja pitää ylhäällä ainakin parisen viikkoa rokottamisen jälkeen.

106 106 Jodi Suurin osa koiraihmisistä törmää jodiin vain antiseptisenä puhdistusaineena. Käytännössä puhutaan betadinesta käytän tuossa tarkoituksella pientä alkukirjainta, sillä Leiraksen Betadine on puhekielessä nimenä laventunut tarkoittamaan kaikkia jodipohjaisia puhdistusaineita. Jodia mietitään siis vain silloin kun haavanpuhdistuksessa kankaat tuhriutuvat tai onnistuu saamaan käsiinsä koiran, joka on herkkä jodille. Toinen kerta kun kuulee puhuttavan jodista, on ydinvoimaonnettomuuksien kohdalla. Joditabletteja käytetään suojelemaan radioaktiivisissa päästöissä kehoon kertyvää radioaktiivista jodia vastaan. Jodi on ravintoaineena hieman samanlaisessa asemassa kuin K-vitamiini ja jopa D-vitamiinikin aikoinaan. Ainoat kerrat, kun siitä kuuluu puhuttavan, liittyvät epämiellyttäviin asioihin ja aineelle kerrotaan vain yksi, tarkka kohde. K-vitamiini yhdistetään aina pelkästään rotanmyrkkyihin, vaikka sillä on luustolle suuri merkitys. D-vitamiinin kohdalla puhutaan (tai puhuttiin, muutosta on tapahtunut viimeisten vuosien aikana) riisitaudista ja/tai luuston kehittymisestä, vaikka se osallistuu moneen muuhunkin eikä vähiten vastustuskyvyn puolella. Jodin kohdalla mielleyhtymät rakentuvat joko ilkeisiin haavoihin tai ydinräjähdyksen sienipilveen ja vaikutus vain struumaan, joka on useimmalle nuoremmalle aikuisellekin vain epäselvä tautinimi. Mutta koska kilpirauhasen vajaatoiminta yleistyy niin koirilla kuin varsinkin koirien omistajille, ja koska jodi toimii kilpirauhasessa, niin mielenkiinto jodia kohtaan on heräämässä. Jodi elimistössä Jodia tarvitaan elimistössä kilpirauhasessa. Ilman jodia ei saada valmistettua kahta hormonia: tyroksiinia (tetrajodityroniini eli T4) ja trijodityroniinia (T3). Molemmat ovat ns. kilpirauhashormoneita, joista T4 on epäaktiivinen ja T3 aktiivinen muoto. Näistä T4 on yleisesti tunnetumpi, koska epäiltäessä kilpirauhasen vajaa- tai liikatoimintaa, niin kilpirauhasen hormoneista yleensä mitataan ensimmäiseksi T4. Kilpirauhashormoneita ei saada valmistettua ilman kolmea raaka-ainetta. Yksi on jodi. Kaksi muuta ovat aminohappo tyrosiini ja mineraaleista seleeni. Kun jostain kolmesta on puutetta, niin se näkyy kilpirauhasen kyvyssä tuottaa hormoneitaan, ja eläin (tai ihminen) sairastuu. Ei nopeasti, eikä radikaalisti romahtaen, vaan hitaasti ja hiipien, kuten jokainen kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnasta kärsivä tietää. Tämä johtuu siitä, että hormonit ovat usein pitkäikäisiä, sillä ne toimivat viestinviejinä, käynnistäjinä ja katalyytteinä eli kiihdyttäjinä kehon erilaisissa kemiallisissa reaktioissa, jolloin ne eivät itse käytännössä suuremmin osallistu reaktioihin. Niitä siis kuluu vähän ja elimistön varastot riittävät pitkään. Hormonitoiminta ravinnon puutteessa tai vajaasaannissa ei myöskään lopu kuin seinään, sillä jos ruuasta ei saada, niin elimistö alkaa purkamaan muita varastoja.

107 107 Tämä on yksi, ja ehkä vahvin peruste siihen, että koiran ilmiasun seuraaminen tasapainoisen ravitsemuksen mittarina ei toimi. Kun merkit puutteesta tulevat näkyviin, niin koira on elänyt jo pitkään saamatta perustarpeitaan tyydytettyä ja puutteiden tullessa näkyviin ollaan jo niin sanotusti löysät housuissa. Perusteluna ilmiasu on aivan yhtä kestämätön kuin että koiralla on asiat hyvin, koska se heiluttaa häntäänsä. Koska jodi itsessään ei tee elimistössä suuriakaan, vaan on hormonien rakennusaine, niin oleellista on, että mitä hormonit tekevät. Kilpirauhashormonit T3 ja T4 vaikuttavat aineenvaihdunnassa eli miten elimistö saa solutasolla energiaa ja miten uusia aineita kuten rasvoja ja proteiineja valmistetaan. Ne kiihdyttävät perusaineenvaihduntaa. Ne ovat ehdottoman välttämättömiä kun tehdään uutta kudosta ja korjataan vanhaa (puhutaan proteiinisynteesistä). Entsymaattiset reaktiot eivät toimisi tai olisivat liian hitaita. Rasvojen palaminen kaloreiksi solujen mitokondrioissa loppuisi tai hidastuisi pahasti. Ruuansulatus kärsisi, koska imeytyminen suolesta heikkenisi. Reaktiot mm. adrenaliiniin heikentyisivät. Solut eivät kasvaisi kunnolla ja kasvattajilla olisi käsissä lisääntymisongelmia. Munuaiset säätelevät jodin määrää, kuten pääsääntöisesti kaikkia mineraaleja. Ylisaantia siedetään kohtuullisen hyvin, eikä sitä yleensä tarvitse säikkyä Tähän on olemassa pari poikkeusta, kuten aina. Jos koiralla on kilpirauhasen sairauksia tai munuaiset eivät toimi kunnolla, niin yliannostusta ei kannata harkita. Imeytyneestä jodista kilpirauhanen on ainoa, joka varsinaisesti sitä hyödyntää ja se varastoi noin 10 % jodista. Maksimissaan 80 prosenttia jää verenkiertoon eräänlaiseen välivarastoon kunnes sitä tarvitaan tai se poistetaan munuaisten kautta virtsaan. Plasmassa jodin puoliintumisaika on normaalitilanteessa noin 10 tuntia, mutta voi lyhentyä huomattavasti jos jodin saannista on puutetta. Jodi saadaan pääasiassa jodidina eli sen ionimuodossa tai yhdisteenä jonkun muun mineraalin kanssa, esimerkiksi kalsiumjodidina tai natriumjodidina. Orgaanisessa muodossa jodia voidaan saada joskus aminohappoihin yhdistyneenä tai ulosteita syödessä. Jodi imeytyy verraten hyvin koko suoliston matkalta, eikä sen kanssa tarvitse käytännössä murehtia biosaatavuudesta sen ilmoitetaan usein olevan yli 90 %. Jodin imeytymistä ja hyödyntämistä eivät muut mineraalit häiritse. On kuitenkin esitetty, että erittäin suuret määrät kalsiumia tai kaliumia saattaisivat vaikuttaa heikentävästi. Tuo on kuitenkin oletusta, ja niin korkeisiin määriin pääsevät tuskin edes paatuneimmat barffaajat. Jos jokin heikentää jodin imeytymistä, niin se on korkea kuidun määrä. Jodin määrää elimistössä ei pystytä mittaamaan. Virtsatestejä kuitenkin välillä tarjotaan ja niissä on väitteenä ollut, että annettaessa suurempi määrä jodia, niin 24 tunnin kulutta virtsan noussut jodimäärä todistaisi, että puutetta ei ole ja jos eritystä ei tapahdu, niin puute olisi todettu. Tuohon testaukseen ei luota yleensä kuin testiä myyvät ja vahvalla uskolla varustetut.

108 108 Ylipäätään edeltävä jodin saanti vaikuttaa pitkään ja jodin hyödyntämiseen tai erittämiseen vaikuttavat mm. kilpirauhasta ohjaava lisäkilpirauhasen hormoni TSH ja miten kilpirauhanen on adaptoitunut jodin saantiin. Jodin puute tai tarve voidaan käytännössä todeta vain tutkimalla ruokintahistoriaa, oireita ja poistuvatko oireet jodilisän myötä. Puute ja ylisaanti On epäselvää, että aiheuttaako jodin puute varsinaisesti kilpirauhasen vajaatoimintaa vai oireileeko jodin puute samalla tavalla. Saksassa oli jodiköyhillä alueilla tutkittu mahdollista yhteyttä kilpirauhasen vajaatoimintaan sekä sen kasvaimiin ja muutamakin tutkija esittää, että tapausten määrä olisi yhteydessä jodin puutteeseen. Ylisaantia pidetään turvallisempana vaihtoehtona kuin puutetta, ja että sitä siedettäisiin melkoisen hyvin. Ihmisillä tiedetään, että Japanissa on ruokavaliosta johtuen huomattavan korkea saanti jodista kuin Euroopassa, jopa 10 kertaa enemmän, eikä sen ole havaittu aiheuttavan ongelmia. On myös väitetty, että Japanissa olisi vähemmän kilpirauhasongelmia, mutta tuon tueksi en löytänyt tutkittua faktaa. Ylisaannille tunnetaan kuitenkin kotieläimissä kliinisiä oireita, kuten kyynelvuotoa, lisääntynyttä kuolaamista ja mattaa turkkia. Pelkästään oireiden perusteella voisi kysyä, että kun foorumeilla kysellään seuraavan kerran turkin värjäytymisistä silmäkulmissa, niin vastakysymys voisi olla, että saako koira paljonkin merilevää ravintolisänä. Oireet johtuisivat silloin liian korkean jodin määrän nostamasta tyroksiinin määrästä verenkierrossa. Tuo olisi periaatteessa helppo todeta koirilla. Jos T4 on huomattavan korkea, ja koira saa merilevää, niin syy olisi jodissa, koska koirilla on huomattavan harvoin kilpirauhasen liikatoimintaa. Mutta ylisaanti myös vähentää kilpirauhasen toimintaa, kun se on tarpeeksi suurta ja kestää riittävän kauan. Kissoilla havaittiin, että kun ravinnon jodimäärä ylitti 14 mg/kg, niin kilpirauhashormonien määrä laski. Samaa asiaa on tutkittu koiranpennuilla. Ne saivat 5,6 mg/kgka jodia, ja se vaikutti kilpirauhastoimintaan ja kilpirauhanen otti pienempiä määriä jodia käyttöön. Tuota tutkimusta muutettiin hieman ja jatkossa havaittiin hieman huolestuttavampia asioita. Kun jodia annettiin jopa 775 µg/kgep, niin pennuille syntyi luuston kehityshäiriöitä. Kissoilla on jo pitkään tiedetty, että yliannostus jodia johtaa ajan myötä kilpirauhasen liikatoimintaan, mutta koirilla yhteys on tuntemattomampi ja näyttäisikin aiheuttavan vajaatoimintaa. Possuilla tehdyssä kokeessa sen sijaan havaittiin, että erittäin suuret määrät jodia alkuvaiheessa hidastivat painon nousua, mutta loppujen lopuksi sillä ei ollut merkitys kasvuun. Jodi kertyi mm. kilpirauhaseen, lihaksistoon, maksaan, munuaisiin ja jopa ihoon, mutta ei vaikuttanut kilpirauhashormonien määrään

109 109 Tarve Kukaan ei tiedä mikä on pentujen tarkka jodin tarve. Vuoden 1970 tutkimuksesta tiedetään, että vaikka 5,2 µg/kgep aiheutti mitattavia ongelmia, niin ne eivät näkyneet pentujen ilmiasussa ja kilpirauhasen toiminta oli palautunut normaaliksi ensimmäiseen ikävuoteen mennessä. Toisaalta on todettu, että aikuisille beagleille vaaditaan jodia 12 µg/kgep (23,6 µg/kgme), jotta kaikki tunnusluvut olisivat normaaleja. Näistä on haarukoitu suositus, jonka mukaan (15 kg koiralle) suositeltava päiväsaanti jodia olisi F»» 15 µg/kgep tai 29,6 µg/kgme»» kasvaville pennuille edellytettäisiin 40 µg/kgep tai 61 µg/kgme Tiineyden loppupuolella oleva tai imettävä 22 kg narttu, jolla on kahdeksan pentua, tarvitsisi 50 µg/kgep tai 108 µg/kgme, jos ruuan energia on 5000 kcalme. Korkeinta suositeltavaa määrää ei ole kuitenkaan kyetty määrittelemään koirille. Lähteet Maailmassa on kaksi hivenainetta, josta on paikoin melkoisesti puutta: jodi ja seleeni. Kumpikin osallistuvat kilpirauhasen toimintaan. Koska on jo pitkään tiedetty, että molempien puute aiheuttaa vakaviakin terveysongelmia, niin riippuen ympäristöstä, on ruokiin, eläinten rehuihin tai lannoitteisiin lisätty jodia ja seleeniä. Jodi lisättiin suolaan, koska se on ylisaanninkin suhteen turvallinen. Seleeni taasen lisätään lannoitteisiin ja rehuihin, koska sillä on kapeampi turvallisuusmarginaali ja myrkytys on mahdollista saada. Katsottiin siis turvallisimmaksi tavaksi kierrättää seleeni ravintoon kasvien ja eläinten kautta. Periaatteessa mineraalien kiertokulku ihmisiin tapahtuu siten, että ensin kasvit liuottavat ja imevät sen, jonka jälkeen kasvin syö joko ihminen tai eläin, ja ihminen syö taas eläimen. Normaali ravintoketju siis. Käytännössä jodin ja seleenin kohdalla ongelmaksi tulee maaperä. Suomen maaperässä on vähän jodi ja määrät vähenevät mitä kauemmas mennään merestä. Rannikoilla on enemmän jodia maaperässä kuin ylemmillä mailla. Kuten aina, niin meret vaikuttavat koko elämäämme. Seleenistä sanotaan, että sitä ei löydy Suomen maaperästä. Käytännössä totta, mutta periaatteessa ei. Meillä on maaperässä riittävästi seleeniä, mutta se on muodoissa, jotka eivät liukene eivätkä siten pääse kasveihin.

110 110 Jodin (ja seleenin, näitä kahta ei voi erottaa toisistaan) pääasiallinen saanti on siis ruokaan, lannoitteisiin ja rehuihin sekoitettu lisä. Ihmisillä tärkein on ollut suola, mutta vaikka suolan saantia on vähennetty, niin rehujen ja lannoitteiden jodaus on turvannut erotuksen muun ravinnon kautta. Koirilla tärkein saantitie on enemmistölle kuivamuonat lisätyn jodin takia. Raakaruokituille sen sijaan kala ja merilevä, mutta toki lihoistakin jodia saadaan. Nyt ensimmäiset tarkkaavaiset heräävät käsillä olevaan ongelmaan. Luomutuotannossa ei saa käyttää lisiä. Ei edes niitä mineraaleja, joita ei maaperästä saada, mutta ovat silti elintärkeitä. Jos unohdetaan vakavat eläinsuojelulliset kysymykset mitä luomutuotannon puutoksilla, kuten vaikka seleeninpuutoksella, aiheutetaan naudoille ja hevosille, niin kysymys kuuluukin luomulihaa käyttäville: mistä koirat saavat jodin (ja seleenin), jos ei ole huolehdittu riittävästä kalan ja merilevän saannista? Kuivamuonaa käyttävien ei tarvitse murehtia riittävästä jodin saannista. Valmistaja on sen asian toteuttanut noudattaessaan AAFCO:n (tai muiden ohjaavien ja määräävien instanssien) ravintoprofiileja. Ongelma on siis vahvin raakaruokkijoilla, joiden on huolehdittava itse riittävästä saannista Raakavalmistajat eivät noudata koirien ravintosuosituksia. Ei olisi tarvettakaan, jos tuotteet myytäisiin raaka-aineina ruuanlaittoon (kuten ihmisille jauheliha). Mutta jos tuotteita myydään täysravintona, kuten tekee ainakin Mush ja NEU, niin saantisuosituksia olisi syytä noudattaa valmistajan puolelta. Ehkä joskus Evira saa niin paljon itsestään irti, että alkaa vaatimaan katetta väitteille ja lyö stopin virheelliselle markkinoinnille, mutta ennen sitä omistajat ovat omatoimisuutensa ja tietämyksensä varassa ilman tukea, turvaa ja suojaa (kyllä, tilanne ärsyttää minua suunnattomasti, eikä rehutilanne koske kuluttajansuojaakaan). Tyylikkäin tapa saada jodia olisi kala. Silloin saataisiin eräällä tavalla kaupan päälle hyviä omega-3 rasvoja sekä kalan proteiineja. Mutta ainoana lähteenä se edellyttäisi niin suuria määriä, että se ei ole mahdollista. Myös liha ja kananmuna toimivat täydentävinä jodin lähteinä toki olettamuksella, että teuraseläimet sekä kanat ovat saaneet jodia omasta ruokavaliostaan. Teollisessa tuotannossa näin pääsääntöisesti on. Ehdottomasti järkevin ja helpoin tapa on kuitenkin merilevä.

111 111 määrä gramma kattaa EP-kiloja merilevä, wakame 168,3 µg/g 1 g/11 kg merilevä, Kennelrehu µg/g 1 g/46-80 kg merikala, Vetlearn 145,6 µg/100 g 100 g/9 kg silakka, Fineli 30 µg/100 g 100g/2 kg makean veden kala, Vetlearn 10,3 µg/100 g 100 g/0,6 kg sikanauta, Fineli 3 µg/100g 1 kg/2 kg kananmuna, Fineli 23 µg/60 g (1 kpl) 1 kpl/1,5 kg Jos oletetaan stereotyyppiset annokset, ja käytetään pessimistisiä arvoja jodin määristä raaka-aineissa, ja tarpeeksi 15 µg/kgep, niin 10 kg koiran jodin saanti on: raakaruokinnassa enintään 10 µg, jolloin puutetta tulee 140 µg päivässä barffissa enintään 2 µg, jolloin puutetta tulee 148 µg päivässä Vaje on kohtuullisen suuri, mutta aidossa ruokinnassa jodin saanti lienee kuitenkin suurempi, mutta ei niin suuri, että se kattaisi koko tarpeen. Luomuruokinnassahan tilanne on jodin suhteen katastrofaalinen. Vaikka useat luonnonmukaista ruokintaa julistavat väittävätkin, että eivät käytä purkkeja ja purnukoita lisäravinteisiin, niin tosiasiassa aika moni käyttää. Nimittäin merilevää. Gramma tai alle riittää täydentämään jodin saannin puolikas teelusikallinen tai alle.

112 112 Kuivamuonat Kuivamuonien pitäisi täyttää koirien jodin tarve, koska valmistajat noudattavat ravintosuosituksia. Koska se ei kuitenkaan ole automaatio, niin tarkistetaan asia. Osa valmistajista vaihtelee varsinkin penturuokien jodipitoisuutta, mutta pääsääntöisesti 3 mg/kg on aika vakioitu määrä. Se, että onko jodin erilaisilla määrillä käytännössä mitään merkitystä, on oma juttunsa. Kyse on kuitenkin aidoista syödyistä määristä, ei valmistajan annossuosituksista. 180 µg/100 g: Acana Puppy small breed 200 µg/100 g: Belcando kaikki ruuat 210 µg/100 g: Acana Puppy&Junior, Acana Puppy large breed 300 µg/100 g: Jahti & Vahti kaikki ruuat 340 µg/100 g: RC Mini junior 360 µg/100 g: RC Starter, RC Giant Puppy active, RC Giant Junior medium/maxi 370 µg/100 g: RC Giant Junior active 530 µg/100 g: RC X-Small junior 560 µg/100 g: RC Giant puppy 600 µg/100 g: RC Giant junior Vertailuksi muutama aikuisten ruoka: 200 µg/100 g: Belcando 210 µg/100 g: Acana Classic Adult large breed 300 µg/100 g: Acana Classic Adult, Jahti & Vahti (yleisin määrä markkinoilla) 370 µg/100 g: RC µg/100 g: RC Adult mini

113 µg/100 g: RC Giant adult 530 µg/100 g: RC Medium adult 560 µg/100 g: RC X-Small adult 590 µg/100 g: RC Maxi adult Lainataan vielä muutama mainoslause: Ammattimaisen tutkimuksen tuloksena syntynyt ainutlaatuinen tuotesarja täyttää nartun ja pentujen tarpeet elämän ensihetkien - tiineyden, syntymän, imetyksen, vieroituksen ja kasvun alkuvaiheen (2 kk asti) aikana. Royal Canin Acana Puppy Large Breed sopii suurten ja erittäin suurten koirarotujen pennuille ja kasvuikäisille nuorille koirille.. Erityisesti pienten rotujen pennuille suunniteltu koiranruoka.. Pennut tarvitsevat terveeseen kasvuun erityistarpeisiinsa sopivaa ruokaa. Acana Jahti & Vahti Pentu on kypsennetty, monipuolinen ja tasapainoinen kasvavien pentujen ruoka. Siinä on kaikki kasvavan koiran tarvitsemat ravintoaineet, vitamiinit ja hivenaineet. Siten se varmistaa pentujen turvallisen kasvun ja kehityksen. Jahti & Vahti Riittävä määrä kasvuun tarvittavaa energiaa ja luuston kasvuun tarvittavat tärkeät mineraalit varmistavat elämälle hyvät lähtökohdat. - Belcando Kuten huomaa, niin valmistajien käsitykset tasapainoisesta ruuasta eroavat aika paljon, varsinkin jos ääripäitä tutkii. Acanaa saa syöttää isolle pennulle lähes kolme kertaa enemmän kuin Royal Caninia jos mielii saman määrän jodia tarjota. Vastaavia eroja löytyy monista muistakin kohdin. Tämä on ehkä suurin syy siihen miksi ikäkausiruuat ovat turhaa vedätystä. Merkkien väliset erot ovat suurempia samalla ikäryhmällä, kuin merkin sisällä eri ikäryhmien välillä.

114 114 Kupari Kupari on kivennäisaine, jonka saantia ei yleensä mietitä. Silti se on erittäin tärkeä hivenaine. Siitä on periaatteessa harvemmin varsinaista puutetta, jos ruokinta on tasapainoista. Pääsääntöisesti kuivamuonista saa riittävästi kuparia, kuten myös raakaruokinnasta, jos sisäelimet kuuluvat ruokavalioon. Kupariin on kuitenkin liitetty määrättyjä uskomuksia, joihin luottaminen sokein silmin saattaa altistaa koiran vajaasaannille ja silloin on vastassa ongelmia. Varsinkin pienet valkoiset näyttelykoirat ovat vaaravyöhykkeellä. Tämä johtuu siitä, että kuparin uskotaan aiheuttavan turkin värjääntymistä punasävyiseksi. Kuparin saantia vähennetään ulkomuotovaatimuksen takia pätemättömin perustein, ja koira maksaa laskun. Bedlingtonin terriereillä on geneettinen sairaus, joka aiheuttaa ongelmia kuparin kanssa, ja myös dobermanneilla kupari on yhdistetty terveydellisiin ongelmiin välillä aiheesta, välillä aiheetta. Nuo kaikki yhdessä ovat aiheuttaneet vastaavanlaisen tilanteen kuin paniikissa suolamäärien kanssa: on siirrytty liikasaannin pelossa puutteeseen. Taas kerran ääripäät eivät toimi. Kuparin tärkein merkitys on olla useiden eri entsyymien rakennuspalikkana. Päinvastoin kuin usein uskomusruokinnan piirissä kuvitellaan, niin ravinto ei ole minkään entsyymin saantitie, vaan entsyymit tehdään itse. Vaikka ruuasta saataisiinkin kuparia sisältäviä entsyymejä, niin niitä ei kyetä hyödyntämään, vaan ne tapetaan, viipaloidaan, fileoidaan ja rakennetaan uusiksi. Ruuan kuparia sisältävät entsyymit ovat siis jonkinlainen kuparin lähde, mutta eivät toimivien kuparia sisältävien entsyymien lähde. Tuo on selvä ja erittäin tärkeä ero. Hivenaineena kuparia tarvitaan kohtuullisen vähän. Raakaruokkijoilla tämä helpottaa hieman elämää. Jos ruuassa on noin 800 µg/1000 kcalme tai koira saa 200 µg/kgep, niin se riittäisi normaalitilanteessa perusterveelle koiralle. AAFCO:n suositus kuivamuonille on tällä hetkellä 7,3 mg/kgka. Kuparin tarve on F»» luovutusikäisellä pennulla 400 µg/kgep molemmin puolin ja»» puolivuotiaana se on 300 µg/kgep paikkeilla, hieman koosta riippuen ja laskee siitä nopeasti aikuisen tarpeelle. Imevillä on huomattavan korkea kuparin tarve, mutta se kertoo vastasyntyneen olemattomista kuparivarannoista eikä saantiin kyetä vaikuttamaan kuin huolehtimalla emän riittävästä kuparin saannista.

115 115 Ruoan kuparista imeytyy yleensä noin puolet, mutta imeytymiseen vaikuttaa monet eri tekijät. Ylimääräinen kupari sitoutuu ohutsuolen soluissa metalleja sitovaan proteiiniin ja erittyy ruoansulatuskanavaan solun kuollessa. Elimistössä kuparia on kohtuullisen vähän. Siitä on luustossa noin puolet, lihaksissa 25 prosenttia ja loput muissa kudoksissa. Kuparin ylimäärä erittyy sapen kautta ohutsuoleen. Kupari ei varastoidu muualle elimistöön, kuten kalsium varastoituu luustoon. Ruokavalio vaikuttaa kuparin hyväksi käytettävyyteen. Esimerkiksi eläinproteiinit lisäävät kuparin imeytymistä, kun taasen kasvisproteiini ja kuidut vähentävät. Samantyyppiset kivennäisaineet vaikuttavat kuparin imeytymiseen, jolloin runsas sinkkija rautamäärät heikentävät, koska niitä siirtää ohutsuolesta verenkiertoon sama proteiini. C-vitamiini muuttaa kuparin heikosti imeytyvään muotoon. Suuret molybdeeni-, kalsium- ja fosfaattimäärät kiihdyttävät kuparin eritystä ja edistävät mahdollista kuparin puutosta. Tämä on syytä huomioida jos ruokinnassa käytetään suuria määriä luuta tai puuroja. Kupari on elimistössä sitoutuneena kuparientsyymeihin tai muihin proteiineihin. Kuparientsyymit osallistuvat mm. solujen energian ATP:n tuottamiseen ja jo vähäinenkin kuparin puute pienentää kudosten energian tuottoa, ja vaikuttaa antioksidanttitehtäviin, sidekudoksen muodostamiseen, jossa se on tärkein elementti C-vitamiinin lisäksi, raudan aineenvaihduntaan sekä keskushermoston toimintaan. Kupari osallistuu myös luultavasti lämmönsäätelyyn, sokeriaineenvaihduntaan, vastustuskyvyn muodostamiseen ja sydämen toimintaan, mutta näitä tehtäviä ei vielä tunneta täysin. Puute ja yliannostus Anemia on ehkä yleisin tunnettu kuparin puutteesta kertova ongelma. Yleensä anemia liitetään raudan puutteeseen, mutta asia ei ole aivan noin yksinkertainen, sillä kuparia tarvitaan kahteen kertaan raudan kanssa. Ensimmäisen kerran kupari on mukana, kun valmistetaan entsyymi, joka muuttaa raudan muotoon, jossa se voidaan kuljettaa luuytimeen punasolujen muodostusta varten. Jos kuparista on rajusti puutetta, niin rauta jää varastoihin. Toisen kerran kuparia tarvitaan hemoglobiinin muodostamisessa. Jos kuparia on liian vähän, niin rauta imeytyy, mutta hemoglobiinin muodostuminen kärsii. 13 kg painavilla aneemisilla koirilla havaittiin, että niiden oli saatava vähintään 2 mg kuparia päivässä, jotta hemoglobiinin muodostuminen palautui ennalleen. Tämä tarkoittaisi siis noin 150 µg/kgep. Kuparin puute syntyy joko liian vähäisestä saannista tai liian suuresta menetyksestä munuaishäiriöissä. Yksi kuparientsyymi toimii C-vitamiinin kanssa hermoston viestiaineiden, adrenaliinin ja noradrenaliinin, muodostamisessa. Kuparin puute voi siten heikentää hermosolujenkin normaalia toimintaa.

116 116 Aina säännönmukaisesti kysytään, että kuinka nopeasti puutteet näkyvät. Urheilevilla koirilla suorituskyvyn heikkeneminen hemoglobiinin romahtamisen takia alkaa oireilla eri aikoina koirasta ja rasituksesta riippuen, ja koiramaailman äärisprinttereillä greyhoundeilla selvä hidastuminen ja kestävyyden puute näkyvät noin kuukaudessa. Pennuilla kuparin puutteesta johtuva turkin heikkeneminen ja värien haalistuminen näkyivät neljässä kuukaudessa. Samassa ajassa ilmeni myös uloimpien varpaiden yliliikkuvuutta, joka altistaa varvasvammoille. Käytännössä vakavan kuparipuutoksen saaminen ravintoteitse edellyttäisi erittäin pahaa ruokintavirhettä ja keskittymistä hyvin yksipuolisesti esim. vegaanityyppiseen ravintoon. Jos ruokinnassa käytetään kuivamuonia tai raakaruokinnassa ruokavalio perustuu lihoille ja elimille, niin vakavaa kuparin puutosta ei synny perusterveelle koiralle. Yliannoksesta johtuvat kuparimyrkytykset ovat erittäin harvinaisia, koska kupari ei suuremmin varastoidu elimistöön. Ihmisillä kudoksiin kertyy kuparia vasta kun nautittu määrä on monisatakertainen normaaliin verrattuna. Kuparimyrkytyksen oireita ovat pahoinvointi, päänsärky, mahakrampit ja ripuli. Kun annettiin yhtenä annoksena 165 mg/kgep kuparisulfaattia (CuSO ), niin se aiheutti ensin oksennusta ja sen jälkeen kuoleman neljässä tunnissa. Tuo vastaa kuparina 65,7 mg ja rikkinä 33,2 4 mg painokiloa kohti. Tuollaisen määrän saaminen ravinnosta on täysin mahdotonta. Bedlingtonin terriereillä on geneettinen ongelma, joka aiheuttaa kuparin kertymistä ja sitä kautta kuparimyrkytyksen. Rodun omistajat ovat tietoisia ongelmasta ja osannevat säätää koiriensa kuparin saannin sopivaksi. On havaittu, että jos kuivamuonissa on 5 10 mg/kg kuparia, niin bedlingtonit voivat saada myrkytyksen. Useissa kuivamuonissa kuparimäärät ovat mg/kg välillä. Natrium Natriumin ja kloorin pääasiallinen tehtävä on huolehtia ioniensa myötä nestetasapainosta, elimistön happamuuden säätelystä sekä liikenteestä solusta sisään ja ulos puhutaan natriumin ja kloridin pumpusta, joka perustuu ionien erimerkkiseen sähkövaraukseen, plussa ja miinus vetävät toisiaan puoleensa, ja jos jommallakummalla puolella solukalvoa on enemmän plussa kuin miinusta tai päinvastoin niin alkaa virtaus. Natrium ja kloori ovat elimistön tärkeimmät elektrolyytit. Määrällisesti suurin on kalsium, sitten tulee kalium ja natrium on kolmannella sijalla. Natrium osallistuu erittäin moniin tehtäviin. Koska natrium sitoo vettä, niin se osallistuu vesitasapainon ja verimäärän ylläpitämiseen. Happo-emästasapainon ylläpitämiseen, sillä happojen eritys virtsaan vaatii natriumia. Hermoimpulssien kulku ja lihaksen supistuminen vaatii natriumia. Se on yhtenä osana luuston rakennetta. Natrium mahdollistaa kaliumin kanssa glukoosin ja aminohappojen pääsyn soluihin.

117 117 Koira ei käytännössä menetä hikoilun kautta natriumia kuten ihminen tai hevonen, ja siksi koira ei tarvitse helteillä suurempaa natriumlisää. Koiralle ei siis kannata ostaa suolakiveä. Mutta koira menettää natriumia rasituksessa sekä munuaisten kautta virtsaan, joten kova rasitus tai lisääntynyt juominen edellyttää suolan lisäämistä, ainakin hetkeksi. Pennuilla (kuin myös aikuisillakin) varsinainen natriumin hukka liittyy ripuleihin ja oksenteluun. Kuivumista siis pahentaa entisestään nesteen hukkaantumisen myötä myös tärkeimmän nestetasapainon säätelijän hukka. Luusto on natriumin tärkein varastopaikka, vaikka natrium tekeekin töitään elävissä soluissa. Nisäkkäiltä löytyy luustosta elimistön kokonaisnatriumista noin 43 %. Kehon nesteet pois lukien plasma ja solujen sisäinen neste pitävät sisällään 29 %. Plasmasta löytyy 12 % kehon natriumista, joten loput 16 % on piilossa sidekudoksissa ja solujen sisäisenä. Siksi veri- ja virtsakokeet eivät käytännössä kerro mitään natriumin saannista tai puutoksesta ruokinnassa, vaan elimistön jostain tilasta, joka vaikuttaa natriumiin. Hyödyntäminen Päinvastoin kuin yleensä mineraaleilla, natriumin imeytymisestä ja muodosta ei tarvitse murehtia. Yhdisteestä riippumatta natrium imeytyy, lähes 100 prosenttisesti, jos jokin ulkoinen syy ei sitä estä. Yksi tällainen ulkoinen syy on ruoka ja varsinkin sen laatu, mutta siitä huolimassa natriumilla on hyvä hyödynnettävyys. NRC:n mukaan soijan käyttö nostaa natriumin määrää ulosteessa, soijan suuri osuus ruuan proteiineista siis heikentää natriumin imeytymistä. Koirien purkkiruokien syöminen laski natriumin imeytymisen noin 83 prosenttiin, mutta tuo ei ole kovinkaan suomalainen ratkaisu ruokkia koiria. Sulamattoman kuidun ja huonosti sulavan hiilihydraatin korkeampi määrä heikentää mineraalien imeytymistä ja siten myös natriumin. Kun koirien ruuassa oli kuitua prosentin verran ja hiilihydraattia kaksi prosenttia, niin natriumista imeytyi 90 prosenttia. Kun kuitu nostettiin 20 prosenttiin ja raakatärkkelys 40:een, niin natriumin imeytyminen laski alle 60 prosenttiin. Käytännön elämälle tuolla tiedolla on se merkitys, että kun natriummääriä laskee, niin sen imeytymiselle voi käyttää huoletta esimerkiksi 80 % kaavaa huomattavan suurillakaan kuitumäärillä ei mennä pahasti alle, ja jos tärkkelys ja selluloosamäärät ovat ruokinnassa noin korkeat, niin on suurempiakin huolenaiheita kuin natriumin imeytyminen. Mutta oli toinenkin yhteys. Kun ylipäätään ulostemäärä lisääntyi, niin natriumin imeytyminen heikentyi. Tästä on hyvin lyhyt matka johtopäätökseen, että yliruokinnalle saatiin yksi haittavaikutus lisää.

118 118 Yleensä ohutsuoli on pääasiallinen reitti imeyttää ravintoaineita. Natriumista kuitenkin jopa 80 % imeytyy paksusuolesta. Tämä johtuu luultavasti yksinkertaisesti siitä, että natrium kulkee veden mukana (ja vesi natriumin mukana), ja paksusuoli on eräs tärkeimmistä paikoista imeyttää ruokasulasta vettä. Tähän liittynee myös korkean kuidun natriumin imeytymistä heikentävä vaikutus, ainakin osaltaan kuituhan imee vettä itseensä. Puutos ja yliannostus Natriumin puutos oireilee nestetasapainon heittelyistä tutuilla tavoilla. Hermostuneisuutta, sykkeen nousua, lisääntynyttä juomista sekä virtsan laimentumista, hematokriitin ja samalla hemoglobiinin nousua sekä limakalvot muuttuvat vaaleiksi ja kuiviksi. Beagleillä tehdyillä kokeilla oireita saatiin aikaiseksi kun natriumia oli ruuassa 160 mg/kgka, jolloin koirat saivat 3,6 mg/kg päivässä. Saksanpaimenkoirille tehdyssä kokeessa taasen ei saatu oireita annettaessa 4,4 mg/kg päivässä, josta 1,6 mg saatiin ruuasta ja 2,8 mg vedestä. Tuon mukaan 10 kg koiran olisi saatava vähintään 36 mg, 30 kg koiran 108 mg ja 60 kg koiran 216 mg päivässä. NRC raportoi useista tutkimuksista, jotka on kaikki suoritettu kuivamuonilla. Morrisin 1976 tutkimuksessa kokeiltiin useita eri kuivamuonamerkkejä, ja siinä ilmoitettiin koirien saannin vaihdelleen välillä mg/kgep, jotka vastaavat noin 10 g/ kgka määrää ruuassa. Vuonna 1989 Allen antoi koirille juurikin ruokaa, jossa natriumia oli 10 g/kgka ja hän havaitsi, että tuolla määrällä kalsiumin erittyminen ei kiihtynyt terveillä koirilla. Korkea natrium ei siis hukkaisi kalsiumia. Eräässä tutkimuksessa koirille annettiin kuuden viikon ajan natriumia 285 mg/kgep (vastaa ruokaa, jossa olisi natriumia 18 g/kgka), eikä havainnut muita muutoksia kuin plasmassa olevan pitoisuuden huomattavan kasvun verrattuna koiriin, jotka olivat saaneet 12,6 mg/kgep. Kokeiltu määrä 285 mg painokiloa kohden tarkoittaisi 30 kg koiralla 8,55 grammaa, joka vastaa lähemmäs 23 grammaa ruokasuolaa oli kylläkin jo huomattu, että jos aikuinen koira sai ruokaa, jossa oli 20 g/kg natriumia, niin se heikensi kaliumtasapainoa seurasi aiheessa jatkoa, kun huomattiin, että kahdessa viikossa tasapaino oli palautunut, vaikkakin plasman kaliumtasot pysyivät alhaisena, kun koirille annettiin 320 mg/kgep, joka vastaa ruuassa hieman yli 20 g/kgka. Suuri määrä natriumia (suolaa) romahduttaa ensin kaliumtasapainon, joka korjaantuu ajan myötä vaikka natriumin saanti pysyisikin korkealla tasolla, mutta veressä joudutaan pitämään alhaista kaliumia. Jos aikuisella koiralla on vain saatavilla riittävästi vettä, niin se kykenee käsittelemään ilman sen suurempia ongelmia melkoisiakin suolamääriä. Mutta jos ruuassa oli natriumia yli 29 g/kgka, niin se heikensi maistuvuutta ja aiheutti

119 119 huonovointisuutta ja oksentelua. Suolana tuo olisi noin 74 grammaa suolaa kilossa kuivamuonaa. Koska ruuassa natriummäärä 29 g/kgka aiheutti niin beagleille kuin tanskandogeille huonovointisuutta sekä oksentelua, ja koska 20 g/kgka lisäsi kaliumin eritystä ja sotki kaliumtasapainon, niin ylin turvallinen saanti on NRC:n toimesta määritelty 15 g/kgka paikkeille. Tarve Imevien pentujen tarpeesta ei tiedetä, koska niitä on ylipäätään tutkittu vain pari kertaa. Tavalliselle kasvattajalle tuolla tiedolla ei ole edes mitään arvoa, koska imeväisikäisen natriumin saantiin on mahdotonta vaikuttaa. Se edellyttäisi maidon analysointia ja emän ruokinnan säätämistä tuloksen perusteella. Jonkinlainen merkitys asialla voisi olla jos orpopennuille tehtäisiin itse vastike, mutta toivottavasti kukaan ei ala moista tekemään. Siksi on aika triviaalia tietoa, että Meyerin mukaan emänmaidossa on natriumia noin 70 mg/100 ml, jolloin neliviikkoisen pennun tarve olisi 100 mg/kgme. Vieroituksen jälkeen pennun natriumin tarve ruuassa olisi arviolta 550 mg/1000 kcal (4,19 MJ). Tuokin on vain arvio, joka perustuu imeväisten tutkimuksista saatuihin arvioihin ja jossa oletetaan, että natriumin todellinen tarve ja energiantarve eivät muutu imeväisiästä vieroituksen jälkeiseen aikaan. Yleensä natriumin kohdalla todetaan, että tarve on:»» 3 kk ikään noin 80 mg/kgme,»» puolen vuoden taitteille asti noin 40 mg/kgme»» siitä eteenpäin aikuisten tarve tai hieman yli eli 26,2 mg/kgme (13,3 mg/kgep) NRC ilmoittaa koiralle ehdottomaksi vähimmäissaanniksi 4,4 mg/kgep. Koska beaglet saivat puutosoireita annoksella 3,6 mg ja saksanpaimenkoirat eivät saadessaan 4,4 mg, niin silloin vähimmäissaannin on oltava 4,4 mg/kgep. Kun vähät koirien natriumtutkimukset ynnätään ja niitä tarkistellaan ulosteessa hukattuihin määriin sekä oletuksella 40 % aidosta imeytymisestä, niin suositeltavaksi saanniksi arvioidaan 26,2 mg/kgme tai 13,3 mg/kgep. Tuon perusteella ilmoitetaan ruuan energian kautta, että jos saadaan 200 mg/1000 kcal (4,19 MJ), niin 15 kg koiran natriumin päivätarve saadaan tyydytettyä, jos samainen koira syö päivässä sen 1000 kcal.

120 120 Kempe ilmoittaa kirjassaan Koiran ruokinta ja hoito huomattavan erilaisia määriä. Ylipäätään hän noudattaa usein tapaa, jossa määrät ovat vastaavia kuin muilla lähteillä metabolisessa painossa, mutta ilmoittaa ne elopainolle. Osassa hän on tarkistanut määrät elopainolle, jolloin ero ilmenee painon laskutavan kautta. Paikoin olen itse samaa mieltä hänen painotuksistaan, mutta paikoin en ymmärrä niitä. Natriumille hän esittää aikuisen tarpeeksi 53 mg/kgep ja pennuille 3 kk iästä alkaen painosta riippuen 88 mg/kgep, kuuden kuukauden paikkeilla 60 mg/kgep ja noin seitsemästä kuukaudesta eteenpäin aikuisen tarpeen. Nuo ylittävät monin kerroin kaikki muut suositukset. Kirjansa tekstissä hän aloittaa natriumista ja vaihtaa lennossa kaliumiin, joten siitä ei saa apua. Kempe on ottanut kaikki suosituksensa käytännössä yhdestä tutkimuksesta, Meyer ja Zentek 2005, joten on mahdollista, että he ovat suosittaneet erilaisia määriä. Ongelma on siinä, että asiaa on maallikkolähteistä mahdotonta tarkistaa. Kantavat ja imettävät Samoista tutkimuksista on haarukoita kantaville ja imettäville nartuille saantisuositukset, jotka ovat jos mahdollista, vielä sekavammat. Jos kantava narttu saa päivässä 105 mg/kgep ja imettävä 145 mg/kgep, niin emän ja pentujen pitäisi olla tyytyväisiä. Imettäväksi nartuksi on määritelty keskikokoinen narttu imettämässä kahdeksaa pentua maidontuotannon ollessa huipussaan ja natriumin biosaatavuus oletetaan 75 prosentiksi. Kuten NRC:n julkaisussa todetaan, niin tuo laskelma ei välttämättä pidä täysin paikkaansa. Kun natrium luultavammin useimmiten kuitenkin imeytyy yli 90 prosenttisesti, eikä ulosteiden kautta tapahdu suurtakaan hävikkiä, niin riittäväksi saanniksi voidaan olettaa kantavalle 80 mg/kgep (173 mg/kgme) ja imettävälle 110 mg/kgep (238 mg/kgme). Jos määriä verrataan pentujen suosituksiin, jotka erittäin usein ovat samat kuin imettävällä emällä, niin ne lähes kaksinkertaistuivat jo pelkästään siksi, että painoyksikkö vaihtui taas metabolisesta painosta elopainoon. Joka tapauksessa Meyerin (1985a) arvuuttelun mukaan jos 22 kg nartulle kahdeksalla pennulla annetaan ruokaa, jossa on natriumia 500 mg/1000 kcal (4,19 MJ), niin sen pitäisi olla riittävää niin kantoaikana kuin läpi koko imetyksen. 500 mg natriumia vastaisi hieman yli grammaa ruokasuolana. Rauta Rauta on tärkein kivennäisaine veren hemoglobiinille. Kehon raudan määrä vaikuttaa imeytymiseen, sillä eritystä ei säädellä. Ruuassa rauta on kahdessa muodossa, hemi- ja ei-hemirautana. Hemirautaa saa lihasta ja kalasta. Ei-hemirautaa kasvikunnan tuotteista ja maitovalmisteista. Ei-hemirauta imeytyy huomattavasti heikommin kuin hemirauta. Mutta ei-hemiraudan imeytyminen nelinkertaistuu, jos ravinnossa on lihaa tai kalaa. Pienikin määrä C-vitamiinia tehostaa myös ei-hemiraudan

121 121 imeytymistä. Raakaruokinnassa tuolla ei ole suurtakaan merkitystä niin kauan kun ruokinta perustuu punaiseen lihaan ja maksaan. Mutta jos ruokinta on toisenlaista, ja koira on huonokuntoinen, sairas tai aneeminen, niin raudan lähteeseen ja saantiin kannattaa uhrata hieman vaivaa. Kuivamuonissa rautaa on milligrammoina mitattuna riittävästi, mutta sen sijaan niiden yleinen koostumus ja sulavuus saattaa vaikuttaa imetymistä heikentävästi. Jos pentu on kroonisesti löysällä, lähes ripulissa, sopimattoman kuivamuonan takia, niin sille saattaa kehittyä vähintään lievä raudanpuutos. Raudan imeytyminen Ohutsuolessa rauta siirtyy kuljetusproteiinien avulla vereen, jossa kuparia sisältävä proteiini hapettaa raudan ferro- ja ferriraudaksi, jolloin ne voivat kiinnittyä kuljetusproteiiniin. Ohutsuolen soluissa ylimääräinen rauta kiinnittyy varastoproteiiniin, josta sitten elimistön tarpeen mukaan vapautetaan rautaa verenkiertoon. Suurin osa raudasta jää ohutsuolen soluun ja poistuu elimistöstä solun kuollessa. Suurin osa verenkierrossa olevasta raudasta menee punasoluihin hemoglobiinin muodostukseen. Pienestä määrästä muodostetaan lihaksiston myoglobiinia ja solun rautaa sisältäviä entsyymejä. Ylimääräinen rauta varastoidaan maksaan ja luuytimeen. Hemirautayhdisteet (hemoglobiini, myoglobiini ja hemientsyymit) huolehtivat hapen ja elektronien kuljettamisesta elimistössä. Hemoglobiinin tehtävä on kuljettaa happea kudoksille ja myoglobiini taasen kuljettaa ja varastoi happea luuranko- ja sydänlihaksessa sekä vapauttaa happea lihassupistuksen aikana. Raudan puute Raudan puute aiheuttaa anemiaa. Pennuilla raudan puutteesta johtuva anemia on erittäin harvinainen. Joskus syy on pahassa ruokintavirheessä, kuten raakaruokinnassa liian vähäisessä lihan määrässä yhdistettynä liian suureen luiden ja kasvisten määrään, mutta yleensä käsissä on jokin terveydellinen ongelma. Silloin ruoka ei imeydy tai paksusuolessa on vaikkapa paha tulehdustila. Krooninen ripuli altistaa aina raudan puutokselle. Joskus harvoin sisäloiset aiheuttavat anemiaoireita. Silloin kyseessä on yleensä paha ulkomailta saatu hakamatotartunta. Hakamato on suolinkaisen lisäksi yleisin sisäloinen ja se käyttää ravinnokseen mm. suolen seinämän läpi imemäänsä verta. Sitä on kahta eri sukukuntaa: ns. eteläinen ja pohjoinen. Pohjois-Euroopan ulkopuolella vaikuttava hakamato on ärhäkämpi ja pahoissa tartunnoissa aiheuttaa anemia veren puutteen kautta. Kotimainen ei ole yhtä paha, mutta sekin alkaa pidemmällä aikavälillä näkymään veriarvoissa. Toinen anemiaa aiheuttava on leveä heisimato eli tutummin lapamato. Se aiheuttaa anemiaa kiertoteitse

122 122 synnyttämällä puutteen B -vitamiinista. Suolinkainen ei käytännössä aiheuta anemiaa. Suolinkaisen aiheuttama ongelmat 12 liittyvät pahoissa kroonisissa tapauksissa yleiseen aliravitsemukseen, mutta ne ovat harvinaisia. Joten jos pennulle kehittyy anemia, jota ei voida selittää sairauksilla tai ravitsemuksella, niin ensimmäinen temppu on tehokas matohäätö. Tämä koskee varsinkin tuontipentuja muualta kuin Pohjoismaista tai jos pentu on ollut paljon tekemisissä tuontikoirien kanssa. Myös järviseudulla asuvat pennut kannattaa hoitaa lapamadon suhteen, jos ne ovat saaneet pakastamatonta raakaa kalaa. Käytännön annostelu Pentu ei tarvitse rutiinisti rautalisää. Sitä voidaan harkita pitkän ja pahan ripulin jälkeen, mutta edes krooninen löysyys ei vaadi kuuria. Raudan tarpeen saa toki selvitettyä yksinkertaisella verikokeella, jossa selvitetään hemoglobiinista onko pentu aneeminen, mutta silloin kannattaa muistaa, että pennun hemoglobiini nousee aikuisen tasolle vasta kasvun rauhoituttua eli kk iän jälkeen hieman isommilla pennuilla. Normaalielämässä riittää normaali ruokinta. Raakaruokkijat saavat pennun raudan tarpeen tyydytettyä käyttämällä tuttuun tapaan muiden vaatimusten mukaan punaista lihaa ja maksaa. Kannattaa huomata, että valkoisessa lihassa eli kaikissa linnuissa, on huomattavasti vähemmän rautaa kuin vaikkapa naudassa tai siassa. Raudan krooninen yliannostaminen ravinnon kautta on mahdotonta, mutta akuutin lievän myrkytyksen saa aikaiseksi antamalla liikaa maksaa. Sen merkkinä on erittäin musta ripuli. Se ei vaadi sen kummallisempaa hoitoa, mutta tulevaisuudessa maksan määrää kannattaa laskea. Bioaktiivisuus Kaiken kaikkiaan raudan imeytymiseen vaikuttavat useat tekijät. Riippuen täysin kuinka paljon ruuassa on estäjiä tai imeytymistä lisääviä tekijöitä, niin raudasta imeytyy jotain välillä 2 35 %. Viljoissa rauta ei ole kovinkaan helposti hyödynnettävässä muodossa. Vain noin 1,4 % siitä imeytyy. Imeytymistä voidaan parantaa hieman kypsentämällä ja jauhamalla sekä lisäämällä C-vitamiinia. Fytaatit heikentävät raudan imeytymistä. Tosin rotilla on havaittu, että fytaatti ei heikentäisi raudan imeytymistä, mutta jos sulamatonta kuitua lisätään ruokaan, jossa ei ole fytaatteja, niin raudan imeytyminen tehostuu. Tämä johtunee kuitujen bakteerifermentaatiosta paksusuolessa ja rasvahappojen syntymisestä. Rotan ruuansulatus kuitenkin poikkeaa koirista, joten rottakokeiden tuloksiin täytyy aina suhtautua pienellä varauksella. Proteiinien lähde vaikuttaa myös imeytymiseen. Rautalisä imeytyy paremmin, kun mukana saadaan eläinpohjaista proteiinia, eli kyse ei ole pelkästään tutusta hemi vastaa ei-hemirauta-asetelmasta.

123 123 Sinkki heikentää raudan imeytymistä, koska ne kilpailevat samasta imeytymisreitistä. Mutta tämä pätee vahvimmin kun sinkkilisää käytetään ei-hemiraudan kanssa. Lihasta saatavan hemiraudan imeytymistä sinkkilisä ei heikennä. Ravinnon rauta sen sijaan vaikuttaa sinkin määriin elimistössä. Kyseessä on monimutkainen vaikutus. Ruuasta imeytynyt rauta lisää itsensä lisäksi myös sinkin määrää luustossa ja lihaksistossa, mutta vähentää sinkin määrää maksassa. Koska sinkkiä tarvitaan monissa maksan tekemissä aineenvaihdunnallisissa prosesseissa, niin lisäraudan käyttöä ja antamisen ajoitusta kannattaa hieman miettiä sinkin saannin kannalta. Sinkki heikentää kuitenkin lyhytaikaisesti raudan imeytymistä. Jos sinkkilisä annetaan puolikin tuntia aikaisemmin kuin rauta, niin raudan imeytyminen on normaalia. Jos kummankin saanti on suositusten rajoissa, niin raudan vaikutusta sinkin hyödyntämisessä ei tarvitse murehtia. Käytännössä puhutaan siis aikuisten harrastavien koirien ongelmasta, joka ei koske sinällään pentuja, ellei harrasta hieman arkielämää tarkempaa ruokinnan suunnittelua ja toteutusta. Tarve Pennuilla on aikuista korkeampi tarve vain imeväisiässä, joka johtuu elimistön olemattomista rautavarannoista. Pentu joutuu kuitenkin muodostamaan uutta verta ja lihaksistoa koko ajan, johon kaikkeen tarvittaisiin rautaa. Koska kasvattajalla ei ole minkäänlaisia työkaluja mitata tai edes täsmänä vaikuttaa maidon koostumukseen, niin ainoa mitä voidaan tehdä, on huolehtia emän ruokinnasta. Rautalisän käyttö saattaa joskus tulla kyseeseen, mutta useimmiten normaali ruokinta imettävän emän yleisesti korkeammat tarpeet huomioiden riittää. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että imettämisen takia lisääntynyt ruuan tarve kattaa myös pikkupentujen vaatiman raudan. F Vierotuksesta luovutusikään pentujen raudan tarve laskee ja on käytännössä sama kuin aikuisille viimeistään noin 10 viikon iästä eteenpäin. Jos ruuasta saadaan noin 3 mg/kgep, niin se riittää. Oma laskennallinen ongelmansa tosin raakaruokinnassa on, että tuota määrää on paikoin lähes mahdotonta tavoittaa, jos luottaa lihojen analyyseihin. Tässä on olemassa selvä ristiriita teorian ja käytännön kanssa, joka on edelleen ratkaisematta. Itse neuvon olemaan murehtimaan sen tarkemmin raudan saantia, ellei siihen ole aitoa syytä anemian kautta. Muutoin normaalit ruokintamäärät lihan ja elimien kautta riittävät.

124 124 Seleeni Seleeni esiintyy orgaanisessa muodossa seleeniä sisältävissä aminohapoissa sekä ravintovalmisteissa epäorgaanisessa muodossa. Seleenin saaminen ravinnosta on erittäin pitkälle riippuvainen maaperän seleenimääristä. Yleensä pohjoiseurooppalainen ruoka on seleeniköyhää, mikäli siihen ei ole lisätty seleeniä. Seleenin imeytyminen on tehokasta (jos yhdisteestä ylipäätään voidaan imeyttää), eikä sitä säädellä. Eri ruoka-aineiden seleenin imeytymistehokkuus vaihtelee ja viljoista seleeni imeytyy tehokkaammin kuin eläinkunnan tuotteista. Seleenin aineenvaihdunta on tiukasti säädeltyä. Elimistön tarpeen mukaan seleeni joko sitoutuu kuljetusproteiiniin tai erittyy joko virtsaan tai keuhkojen kautta. Seleenin toimintaa ei täysin ymmärretä, mutta se toimii ainakin antioksidanttina ja ylipäätään elimistön puolustuksessa, jolloin seleeni sitoo itseensä myrkyllisiä raskasmetalleja. Seleeniä sisältävät proteiinit osallistuvat myös kilpirauhashormonin aktivointiin tai inaktivointiin, joka kannattaa pitää mielen perukoilla, jos rodulla tai yhdistelmällä on riski kilpirauhasen vajaatoimintaan. Lähes kaikilla koirilla Pohjois-Euroopassa on jonkinasteinen seleenin puute, koska ravinto on useimmiten seleeniköyhää. Vakavampi seleenin puute muuttaa seleenientsyymien toimintoja ja heikentää kilpirauhashormonien aineenvaihduntaa. Seleenin ja jodin yhdistetty puutos aiheuttaa vakavamman kilpirauhasen vajaatoiminnan kuin jodi yksinään. On myös esitetty teorioita, että riittämätön seleeni olisi syynä joihinkin syöpiin, mutta seleenin suojaavasta vaikutuksesta ei ole saatu riittävää näyttöä. Seleenin puute kytketään aika ajoin kasvukipuihin, mutta siitäkään ei ole riittävästi näyttöä. Tiedetään kuitenkin, että alueilla, jossa seleeniä saadaan riittävästi, on ihmisnuorilla huomattavasti vähemmän kasvukipuja kuin seleeniköyhillä alueilla. Seleeni on myrkyllinen, ja ero turvallisen saannin ja myrkyllisen annoksen välillä on pienempi kun muilla kivennäisaineilla. Koirien myrkyllisestä annoksesta ei ole tietoa, mutta ihmisillä noin 5 mg päivittäinen annos aiheuttaa myrkytyksen, selenoosin, jonka oireita ovat tukan lähtö, kynsivauriot, iho-oireet, hampaiden irtoaminen ja hermostolliset muutokset. Tämä saattaisi olla yksi selitys koirien mystillisille hammasheikkouksille, jatkuvalle karvanlähdölle ja heikoille kynsille tietysti edellytyksellä, että koira olisi jostain saanut liikaa seleeniä, joka on kylläkin erittäin harvinaista. Ihmisillä akuutin myrkytystilan aiheuttaa noin 40 mg päivittäinen annos. Suurin turvallinen annostus aikuiselle ihmiselle on µg/vrk. Ihmisten kautta laskettuna määrät vastaisivat siten koirilla tasoa 5 10 µg/kgep, joka on kuitenkin sama kuin koirien saantisuositus. Ylipäätään koirien tarpeet ylittävät moninverroin ihmisten tarpeet, joten myrkytysrajan suhteen muutosta ihmisistä koiriin ei voida pitää luotettavana. Ulkoinen merkki seleenin liikasaannista on valkosipulin hajuinen hengitys. Tässä on toki muistettava, että valkosipulikin aiheuttaa valkosipulin hajua hengitykseen. Voi ehkä tuntua itsestään selvyydeltä, mutta tiedän tapauksia,

125 125 joissa ylihuolehtiva pennun omistaja on tehnyt kotidiagnoosin seleenin yliannostuksesta hajun perusteella unohtaen samalla täysin, että käyttää ruuassa tuoretta valkosipulia. Bioaktiivisuus ja tarve Seleenin bioaktiivisuus vaihtelee sen mukaan mistä sitä saadaan ja mitä muuta saadaan. Yleisesti seleenillä on matala bioaktiivisuus. Äidinmaidon seleeni imeytyy hyvin, mutta omassa eläinlajissaan. Siksi tieto siitä, että ihmisillä äidinmaidon seleenistä imeytyy 11,1 %, lehmän maidosta 6,8 %, vuodella 6,2 % ja lampaan maidosta alle 2 %, on määriltään epäolennaista. Olennaista on se, että maidosta seleeni on imeytyvää noin 10 prosentin verran, mutta imeytyminen vähintään puolittuu, jos maitoa käyttää muu kuin saman eläinlajin imeväinen. Syyksi esitettiin aminohappoja, mutta kun maidon rasvaosa poistettiin, niin imeytyminen kuitenkin parani. Syytä tähän ei siis tiedetä. Mutta taas kerran, ylipäätään tieto maidon seleenin imeytymisestä on nippelitietoa, koska se koskee vain imeviä pentuja eikä juuri sen nartun maidon koostumusta tunneta. Seleenin varsinaista tarvetta ei tunneta koirilla. Ei myöskään tiedetä, että pitäisikö määrän olla pennuilla suurempi. Voidaan siis tarjota muutamaakin määrää, joista voi itse valita sopivimman. F»» NRC:n kautta on tarjottu 11,8 µg/kgme ja»» Kempe esittää omien lähteidensä kautta 5 µg/kgep Käytännössä puhutaan täysin samasta määrästä.

126 126 Kuivamuonissa seleenin saanti vaihtelee. Erilaiset määrät brändien välillä takaavat sen, että ruokamerkkien vertailu yhtenä vakaana kokonaisuutena on täysin mahdotonta. RC Starter: 16 µg/100 g RC Junior medium: 7 µg/100 g RC Adult medium 14 µg/100 g Acana Puppy & Junior: 40 µg/100 g Acana Classic adult: 30 µg/100 g Jahti & Vahti pentu 25 µg/100 g Jahti & Vahti muut ruuat: 20 µg/100 g Raakaravinnossa seleenin määrien laskeminen on käytännössä mahdotonta, koska valmistajat eivät niitä analyyseissään kerro. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että pitäisi tuntea teuraseläimillä käytetty rehu. Luomutuotannossa saa lisätä määrätty seleenimuotoa, mutta ongelma on siinä, että se on täysin samaa imeytymätöntä seleeniä kuin mitä on Suomen maaperässäkin. Teuraseläin ei siitä hyödy, kuin ei myöskään sen syövä peto. Maiden (ja mantereiden) välinen ero kannattaa pitää mielessä jos ja kun käyttää ulkolaisia tietokantoja seleenin määrän arvioimiseen. Yhdysvalloissa seleeniä saadaan kotimaiseen tilanteeseen verrattuna enemmän, mutta sielläkin paikalliset erot ovat suuria olkoonkin että lannoitteiden ja rehujen seleenilisä (tai seleenittömyys) tasoittavat tilannetta. Fineli ilmoittaa seleenimäärät, joten jotain suuntaa on saatavilla raakaruokintaa laskettaessa. Kannattaa silti muistaa, että koirien teolliset lihatuotteet eroavat laadultaan huomattavasti ns. ihmislaatuisesta, mutta jos on siinä onnellisessa tilanteessa, että kykenee käyttämään ruokinnassa palalihoja ja muuta parempilaatuista, niin silloin saa Finelin kautta tarkempia arvoja. Lihan ja varsinkin sisäelimien määrä on yritettävä arvioida, koska seleeni saadaan sitä kautta, ei rustoista, jänteistä ja luista.

127 g riittää painokiloille sikanauta jauheliha 23 µg 4 broilerin koipireisi 13 µg 2 kokonainen broileri 24 µg 5 broilerin maksa 51 µg 10 naudan maksa 46 µg 9 poronliha (yleinen) 30 µg 6 hirvenliha (yleinen) 4 µg 1 Seleeniä nivelille Tiedetään, että seleeni on vahva antioksidantti, jolla on melkoinen merkitys sperman laadulle tai kilpirauhasen toiminnalle. Tiedetään myös, että Suomessa seleenin saanti on vähäistä. Noista kahdesta tiedosta on vedetty myös arvuuttelua seleenin vajaasaannin merkityksestä niin ihmisiä kuin koiriakin kiusaavalle kilpirauhasen vajaatoiminnalle. Seleenin on arvioitu suuremmissa annoksissa myös laskevan riskiä esim. virtsarakon, eturauhasen ja kilpirauhasen syöpiin, ainakin ihmisillä. Seleeni osallistuu proteiinin toimintaan, joten sen vaikutusten voi olettaa olevan vieläkin laajempi. Tilanne on siis samantyyppinen kuin sinkillä, jolla on myös laajat terveysvaikutukset nimenomaan siksi, että se osallistuu niin monen proteiinin toimintaan, ja erilaiset proteiinit taasen ohjaavat kaikkia kehon toimintoja.

128 128 Antioksidanttina seleeni kykenee sitomaan itseensä myös määrättyjä ympäristömyrkkyjä, ja tätä on usein käytetty markkinointiväitteenä seleenin puhdistavasta ja terveellisestä vaikutuksesta. Osaksi tämä pitääkin paikkaansa, mutta suuremmaksi osaksi se on liioittelua. Seleeni on kuitenkin aktiivisen tutkimuksen kohteena ja uutta tietoa saadaan koko ajan lisää. Pääsuunta tutkimuksissa on varmasti seleenin mahdollisesti syöpiä estävä vaikutus. Näyttö seleenin tehosta syövissä on sen verran vahva jo nyt, että amerikkalainen ruokien ja lisien turvallisuutta valvova viranomainen FDA (Food and Drug Administration) on myöntänyt seleenille luvalliseksi terveysväitteeksi yleisen syöpäriskin vähentämisen. Nivelongelmat ovat kasvava vaiva ihmistenkin parissa ja siksi kaikkia mahdollisia hoitotapoja tutkitaan. Tähän asti ainoa tutkitusti toimiva tapa hoitaa polvia ravintolisällä on ollut glukosamiini. Korvaavia ja täydentäviä tapoja etsitään kuitenkin koko ajan. On kuitenkin täydellinen kysymysmerkki, että pystyttäisiinkö seleenillä ja glukosamiinilla estämään pennulla piilevä tai alkava lonkkadysplasia tai olkanivelen ja kyynärpäiden ongelmat. Polvien patella luksaatioon kummallakaan tuskin on merkitystä. British Journal of Nutriotin kertoi Selemax-nimisen tuotteen tutkimuksista. Se on seleenillä rikastettu hiivapohjainen tuote. Seleenin toimivuutta tutkittiin hiirillä ja rotilla reumaattisen artritiksen hoidossa. Tulosten mukaan seleeni vähensi huomattavasti tulehdussolujen määrää polvessa. On täysin auki auttaako seleeni vähentämään tulehdusta myös lonkan ongelmissa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että kokeilla ainakin kannattaa. Tutkimuksessa hiirille annettiin Selemaxia 0,1 %, 1 % ja 10 % ruuasta. Valitettavasti tutkimusyhteenveto ei kerro paljonko Selemaxissa on seleeniä, mutta googletuksen myötä löysin yhden dokumentin, jonka mukaan Selemaxissa olisi orgaanista seleeniä 2000 ppm en kuitenkaan tiedä onko kyseessä sama tuote. PPM = Parts per million, on suhteellinen pitoisuusmitta, joka ilmaisee, kuinka monta miljoonasosaa jokin on jostakin ppm = 1 ja ppm = 1 %. Esim. 1 ppm on milligramma kilossa tai litrassa Muualla maailmassa seleeniä on enemmän maaperässä, joten kasvismaailmasta ja sitä myöten myös lihasta saadaan enemmän seleeniä kuin täällä. Suomessa eläinten rehuihin lisätään seleeniä, joten ravinnosta saatavan seleenin määrää nostetaan sitä kautta eräällä tavalla keinotekoisesti. Luomutuotannossa seleeniä ei lisätä, niin luomulihassa on huomattavan alhaiset seleenimäärät. Suurempi merkitys on kuitenkin tuontilihassa, jonka rehu ei välttämättä ole riittävää seleenin suhteen, vaikka sitä lähtömaan maaperässä kuitenkin riittävästi olisi. Vaikka käyttäisikin kotimaisia tuotteita, jolloin lannoituksessa on seleeniä käytetty, niin silti kotimainen seleenin saanti jää alhaiseksi.

129 129 Seleenin antamisessa on muistettava kaksi asiaa. Ensimmäinen on, että rikki estää seleenin hyödyntämistä, joten esim. MSM:n käyttöä samaan aikaan seleenin kanssa kannattaa harkita. Toinen on, että E-vitamiini toimii yhdessä seleenin kanssa, joten E-vitamiinia on syytä antaa aina yhdessä seleenin kanssa ja E-vitamiinin puutos aiheuttaa seleenin puutetta, vaikka sitä muutoin olisikin riittävästi. Muita ravintoaineita Koirien ravitsemuksen on täytettävä kaikkien suojaravintoaineiden eli mineraalien ja vitamiinien tarpeet. On kuitenkin oltava melkoisen kiinnostunut ravitsemuksen teoriasta, jos ottaa asiakseen selvittää ja laskea jokaisen tekijän saannit erikseen. Käytännön ruokinnassa se on harvemmin tarpeen, koska turvattaessa tärkeimpien mineraalien ja vitamiinien saannit, niin muut seuraavat yleensä mukana. Hyvä muistisääntö on, että jos rasvan, proteiinin, kalsiumin ja A-vitamiinin saannit on turvattu ravinnon kautta, niin sinkkiä ja D-vitamiinia lukuun ottamatta kaikki muut seuraavat perässä. Tarkistettavien listaa voisi olla syytä tarkistaa myös jodin suhteen, mutta se on hivenen kysymysmerkki. Periaatteessa kuivamuonia käyttävät ovat turvallisemmilla vesillä. Kuivamuonien valmistuksen standardit takaavat, että enemmistöä edustava eräänlainen laskennallinen keskivertokoira täyttää laskennalliset tarpeensa. Ongelmia saattaa tulla siinä vaiheessa kun koira ei edustakaan laskennallista keskivertoa. Jos on täysin vakaasti sitä mieltä, että on syytä noudattaa jopa orjallisesti käsitystä pentujen tiuhaan muuttuvasta tarpeesta ja säätää niitä yhtä tarkkaan rodun koon ja kehitysvauhdin mukaan, niin kuivamuonat eivät ole vaihtoehto päinvastaisesta mainostuksestaan huolimatta. Ne ovat kaikki tehty ajatuksella, että one size fits all eli käsissä on yhden koon sukkahousut kaikille mahdollisille rotu- ja kokovariaatioille. Yksilöllisyys ei koskaan toteudu massatuotannossa. Lohduttavaa tuossa on toki se, että yksi koko todellakin sopii kaikille ja ainoat asiat, joita on syytä murehtia, on ylipäätään riittävyys sekä imeytyminen. Raakaruokkijoita on pitkään syyllistetty siitä, että ruuat eivät ole tasapainotettu vaatimusten suhteen ja raakaruokintapa vaatii kovempaa perusosaamista ravitsemuksesta paitsi tietenkin barffissa, jossa selviää aivan kaikesta prosenttilaskun alkeilla tietämättä mitä koira tarvitsee ja mitä ruoka tarjoaa. Osa on totta, osa tarua. Totta on se, että ruokakipollista ei ole erikseen tasapainotettu minkään suhteen, paitsi raaka-aineiden luonnollisen koostumuksen suhteen (jos se sellaisena on toteutettu). Tarkoittaa sitä, että vaikkapa lihassa ja maksassa, tai yhdistämällä sydäntä ja kalaa, on juuri täydellisen oikeissa suhteissa ja määrissä aivan kaikki niistä raaka-aineista saatavat osaset. Ainoa josta on huolehdittava, on osasten oikeat määrät. Se vaatii määrättyä perusosaamista ja sitä varten on Katiskassa tarjolla Koiran ravitsemuksen ABC: Koiran raakaruokinta. Pääsääntöisesti

130 130 riittää, että tietää mikä on minkäkin raaka-aineen varsinainen käyttösyy ja kaikki muu seuraa mukana. Jos antaa maksaa A-vitamiinin tarvetta vastaavan määrän ja punaisella lihalla täyttää proteiinien ja rasvan saannin, niin rauta ja kupari seuraavat automaattisesti mukana ilman erillistä suunnittelua ja laskemista. Raakaruokinnan hienosäätö esimerkiksi kalaöljyjen omega-3 rasvahappojen suhteen tai vaikkapa kasviöljyjen käyttö vaatii laajempaa perusymmärrystä. Mutta hyvä puoli perusasioiden opettelussa on, että ei joudu niin helposti vedätetyksi ja erehdy antamaan pennulleen ruuaksi luuloja ja markkinointiväittämiä, kuten on riskinä täysravintojen tai täysravinnoiksi kutsuttujen lähes huijausten suhteen. Se, että tietää mitä ongelmia hernejätteen käyttö aiheuttaa ruuissa onkin jo tyylipuhdasta jatkokurssia, eikä liity varsinaiseen perustason raakaruokintaan muutoin kuin että moisista raakaruokavirityksistä ehkä kannattaa pysyä erossa. Barffin suhteen on aivan sama osaako ravitsemusta tai edes matematiikan perusteita. Barffista on barffin periaatteilla täysin mahdotonta tehdä toimivaa ruokintaa, koska mallin koko teoria perustuu luuloille, virheille ja taikauskoille ja synnyttää aina ja poikkeuksetta ruokintavirheen. Joten jos olet barffaaja, niin olen pahoillani. En siksi, että pahoitit mielesi, vaan siksi että olet tuhlannut aikaasi ja koiran elämää moiseen. Ehkä kannattaisi tarkistaa asioita raakaruokinnan suuntaan? Toki voit kutsua sitä edelleen barffiksi, mutta luovu lihaisista luista sekä prosenttiosuuksien laskemisista ja suunnittele ruokinta raakaruokinnan perusteiden mukaan, jotka muotoutuvat koiran tarpeiden mukaan. Pennun suhteen on muistettava, että oleellinen kysymys ei ole minkä ikäisenä pentu voi aloittaa luiden syömisen, vaan että sopiiko ruoka ylipäätään kasvavalle koiralle. Imevät ja vierotetut Varsinkin imeväisillä ja vielä vierotetuillakin ennen luovutusikää, on yleensä huomattavan korkeat tarpeet. Tunnetuin lienee kalsiumin 630 mg/kgme, joka on nimenomaan aivan pikkupentujen tarve, eikä koske enää omaan kotiinsa muuttavia. Pikkupentujen tarpeet ovat hieman kaksijakoinen asia. Imevien vaatimukset ovat pääsääntöisesti pelkkää teoriaa, koska maidon koostumukseen ei voida vaikuttaa sen enempää kuin mitä emälle syötetään, ja siltikään ei tiedetä paljonko maitoon erittyy. Yleisesti ottaen imeväisten ravitsemukselliset vaatimukset kertovat enemmänkin paljonko maidosta saadaan ja mikä on vastasyntyneiden tila. Kiinteää ruokaa syövien tarpeet taasen ilmaisevat paljonko elimistö tarvitsee kehittyäkseen. Tiedän, tuo ero on hiuksenhieno ja näyttää samalta, mutta ei ole. Mutta kuten sanottua, maidolla elävien suhteen puhutaan aivan puhtaasta teoriasta, ei ravintosuunnittelusta.

131 131 Vierotettujen kohdalla pikkupentujen tarpeet olisi tiedettävä raakaruokinnassa siltä osin, että kykenee rakentamaan yhtenäisen annoksen, joka keskimäärin pentujen määrän kautta täyttäisi tarpeet. Minkäänlaista kontrolliahan syömiseen per paino ja pentu ei ole. Toki kasvattaja voi yrittää yksilöllistä ruokintaa, mutta jäänee kertaluontoiseksi kokeiluksi. Siirryttäessä kiinteään (kuvitellulla) ravinnon tasapainoisuudella ei onneksi ole taaskaan käytännön merkitystä, koska maidolla on edelleen suuri merkitys kokonaisravitsemukselle. Yleensä alkuvaiheessa riittää, että ruoka on eläinperäistä, hyvin sulavaa ja siinä on mieluummin liikaa kuin liian vähän proteiineja ja rasvaa. Suojaravintoaineista ei ole syytä huolehtia kuin kokonaisuus huomioiden ennen kuin on siirrytty suurimmaksi osaksi kiinteälle. Orpopennuilla asia on hieman toinen, mutta niiden ravitsemuksessa kannattaa käyttää asiansa osaavan ammattilaisen apua. Siksi en esittele sen tarkempaa orpojen ruokinnan vaatimuksia ja suunnittelua. Mutta pelkkään vastikkeeseen ja aloitusbuustereihin tukeutuminen on hyvin kaukana optimista.

132 Pennun ruokinta > > Pentu ruokitaan kuin aikuinen > > Ikäkausiruuat ovat markkinointia > > Raakaruokinta suunniteltava kuin aikuisten > > 50/50-ruokinta ehkä turvallisin > > A- ja D-vitamiini laskettava erikseen

133 133 Olen useammassa kohdassa todennut, että pentujen tarpeiden erot ovat laskennallisia. Erot ovat näennäisiä, eivätkä toteudu vaatimuksina käytännön ruokinnassa, vaan automaattisina pennun syödessä suhteessa enemmän kuin aikuinen. Siitä seuraa suoraan se, että pentujen ravitsemuksellisten vaatimusten tunteminen on ravitsemuksen perusteoriaa, jonka osaamista ei edellytetä käytännön ruokinnassa. Kyse on vain ja ainoastaan kuivamuonalähtöisestä ajattelusta, jossa on oletettu tilanne, että pennulle syötetään liian matalaprosenttisia ruokia liian vähän kääntäen, pentu ei kykene syömään niitä riittävästi saadakseen tarpeensa tyydytettyä. Ongelma ei siten ole ravitsemusopin osaamisessa tai osaamattomuudessa, vaan perustavampaa laatuisessa virheessä: pentua ei syötetä kuten aikuista aidon energiantarpeen mukaisesti. Aikuinenkaan ei saa ravitsemustaan kuntoon, jos se saa liian matalaenergistä ruokaa. Aminohapoista tehdään proteiinisynteesin kautta (valmistetaan uusia proteiineja) ne proteiinit, joista rakennetaan lihakset, hormonit, viestiaineet, entsyymit, hermosto jne. Aikuinen koira tarvitsee noin 5 g/kgme/vrk proteiineja eli 30 kg koiran ravinnossa on oltava noin 64 g valkuaista. Jos oletetaan tyypillinen 30/20 energiaruoka, niin sitä on annettava hieman yli 200 g perustarpeen tyydyttämiseen. Siinä ei kylläkään oteta huomioon valkuaisen imeytymistä. Jos oletetaan, että saman kuivamuonan valkuaisesta imeytyy 60 %, niin ruokaa tarvitaankin jo päälle 350 grammaa. Puhtaassa sikanautajauhelihassa on valkuaista 17,5 g/100 g, joten sitä olisi syötettävä jo jonkun matkaakin yli 360 grammaa eikä huomioida valkuaisen imeytymistä. Koirien jauhelihoissa valkuaista on kuitenkin vähemmän, joten niitä tarvitaan enemmän. Pikkupentu tarvitseekin jo pelkästään kasvunsa vuoksi huomattavasti enemmän ja niille lasketaankin perustarpeeksi 14 g/kgme/vrk. Luovutuksesta eteenpäin tarve alkaa laskemaan, mutta on nelikuisellakin vielä lähes tupla aikuiseen verrattuna, 9 g/kgme/vrk. Aikuinen koira 30 kg painava tarvitsee silloin 30/20 energiaruokaa hieman yli 200 g, ja jos proteiinien imeytyminen huomioidaan, vähintään 350 g. Ihmislaatuista sikanautajauhelihaa tarvittaisiin yli 360 grammaa. Tästä on hyvin lyhyt johtopäätös siihen, että koska pentu vaatii myös korkeaproteiinista ja -energistä ruokaa, mutta sen tarve on tuplasti aikuisen, niin moisilla prosenteilla olevaa ruokaa tarvitaan tuplasti eikä edes riitä. Johtopäätös on väärä, mutta myös oikea. Prosentit riittävät pennulle mainiosti, kuten myös prosenttien kautta saatavat grammat. Määränkin on oltava suurempi kuin aikuisilla, mutta ei kerrottuna aikuisen ruokintamäärä, vaan suhteessa pennun painoon. Muistetaan, että suositukset ovat painokiloa kohden. Aikuisen annoksella pentu saa helposti kaksi kertaa suuremman tarpeensa tyydytettyä, koska painaa vain kolmasosan aikuisesta. Esimerkkisuhde toki, mutta toimiva.

134 134 Pennut syövät vähän ja usein. Yleinen mielipide. Itse asiassa pennut syövät paljon, ja vielä vähän enemmän. Miettikää sitä kuivamuona-annosta tai lihanokaretta suhteessa pennun kokonaan ja venyttäkää mielikuvituksessanne pennun koko aikuisen kokoon niin, että kerta-annos sekä koko päivän ruokamäärä kasvaa samalla zuumauksella kuin pentukin. Se annos ei olekaan enää pieni, vaan alkaa olla sama kuin mitä aikuiselle annettaisiin joskus jopa suurempi. Esimerkkikoiramme painaa aikuisena noin kiloa ja ensimmäisillä rokotuksilla 10 kg paikkeilla, hieman yli tai alle. Aikuisena se syö yksinkertaistettuna lihaa noin kilon päivässä, ehkä hieman alle. Mutta käytetään perustana kiloa, että olisi helpompi laskea. Pentu saisi tuosta määrästä noin 80 % eli 800 g yhteensä päivässä. Kuivamuonavertailussa samainen koira söisi päivässä Acanan Classic Sport & Agilityä (33/24 -ruoka) ja pentuna saman sarjan Puppy & Junioria (33/19). Näin siksi, koska olen koko ajan sanonut, että pentua ruokitaan kuin se olisi rotunsa aktiivinen aikuinen. Aikuinen ja pentu söisivät omaansa kumpikin 400 grammaa päivässä. Aikuisen kohdalla ylitetään siis hieman suositusannos ja tuon teen vain saadakseni hieman enemmän kosketuspintaa todellisuuteen. Säkin kylkeen painetut ehdotelmat ruokien määristä ovat pääsääntöisesti alimitoitettuja ja Acanan kohdalla tiedän, että annosmäärän on oltava suurempi. Ikäkausiruokien kaudettomuus Katsotaan mitä pennun saannille tapahtuu, kun sille annetaan penturuokaa pennun vaatimuksilla tai aikuisten ruokaa aikuisen määrillä. Arvot ovat ilmaistu kuinka monta kertaa ylitetään tarve tai montako osaa jäädään alle: proteiini kalsium A-vitamiini Sport & Agility 2,6 3,8 2,4 Puppy & Junior 2,6 2,9 2,9 Kuten huomaa, niin kummallakin ruualla ylitetään pennun tarpeet yli kaksinkertaisesti. Vaikka säikkyisi aikuisille suunnatun Sport & Agilityn korkeampaa kalsiumia, niin vaikka ruokamäärän tipauttaisi 300 grammaan, jolloin saadaan sama kalsiummäärä, niin edelleen proteiinia saataisiin kaksi kertaa ja A-vitamiinia 1,8 kertaa pennun tarpeen yli.

135 135 On siis ymmärrettävä kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että paljon mainostetut tarkat juuri pennun tarvitsemat ravintoaineiden määrät tarkoittavatkin reippaita ylityksiä pentujen tarpeisiin. Toinen on vanha tuttu: penturuuat ja aikuisten aktiiviruuat ovat brändinsä sisällä käytännössä samoja ruokia. Kuivamuonamerkkien penturuuat eroavat toisistaan hyvin vähäisissä määrissä. Puhutaan muutamien prosenttiyksiköiden eroista proteiinissa ja rasvassa. Pientä hajontaa saadaan aikaiseksi kun verrataan kalsiumin ja A-vitamiinin määrää, mutta niissäkin kyse on numeroilla kikkailuista kuin aidosta ravitsemukseen liittyvästä asiasta. Merkeistä ehkäpä Royal Canin on ainoa, joka edes jossain määrin yrittää muuttaa reseptiikkaansa ikäkausien mukaan, ja silti lopputulos on käytännön elämälle nolla, siis ei merkitystä. RC Starter RC 4300 Acana Sport & Agility Acana Puppy J&V Energy J&V Puppy proteiini % rasva % kalsium % 1,2 1,5 1,7 1,3 1,3 1,5 A-vitamiini KY/kg Kuten huomaa, niin merkkien väliset erot ovat suuremmat, kuin merkkien sisällä penturuuan ja aktiivin välillä. Joten oleellista ei ole ikäkausimerkintä, vaan merkkierot eivätkä nekään ole oleellisia, sillä kyse on edelleen ruokintamääristä. Vertaillaan samoja ruokia kuin edellä, mutta annosmäärien kautta sen suhteen paljonko niistä saadaan hyödynnettäviä grammoja. Käytetään edelleen esimerkkinä aikuispainoltaan kg koiraa, joka painaa 16 viikkoisena noin 10 kg. Tarkkoja ruokamääriä on mahdotonta antaa, koska se riippuu koiran aktiivisuudesta sekä ruuan rasvaprosentista, mutta koska tiedetään, että pentu syö hyvin lähelle aikuisen ruokamäärää päivätasolla laskettuna, niin oletetaan aikuiselle 400 grammaa (noin, 1,3 % painosta) ruuan rasvamäärän ollessa 20 %. Silloin pennulla sama 400 grammaa vastaisi neljää prosenttia painosta täysin aktiivisuusoletuksen mukaisesti.

136 136 Ruokien annosmäärää eri merkeissä tarkistetaan siis tämän oletuksen suhteen, ei säkkisuositusten mukaisesti. Tämä johtuu siitä, että valmistajien suositukset ovat paikoin kaukanakin arkitodellisuudesta. Näyttäisi siltä, että mainososastoilla on tarve aliarvioida energian ja rasvan tarve, jolloin saadaan suositusannokset alemmas, jolloin voidaan markkinoida väitettä ruuan riittävyydestä pidemmälle ajalle sen huippulaadun takia. Laadun tapaisella abstraktilla käsitteellähän ei ole mitään roolia ruuan kulutukselle, vaan se on täysin riippuvainen siitä miten koira laihtuu tai lihoo ruuallaan. annos g proteiinia g kalsiumia mg A-vitamiinia µg suositus RC Starter RC Acana Sport & Agility Acana Puppy J&V Energy J&V Puppy Riippumatta mitä ruokaa annetaan, mutta pidettäessä rasvan määrä samana eli vakioidaan energia kuten kuuluukin, niin jokainen ruoka antaa grammoissa aivan kaikkea enemmän kuin mitä tarve on. Kalsiumin vaarallisuudesta varoitetaan jatkuvasti, mutta on huomattava, että kun Acanan penturuoka antaa kolme kertaa yli tarpeen, niin Jahti & Vahti pentuversiossaan ylittää tarpeet lähes nelinkertaisesti. Se laittaa aivan uuteen mielenkiintoiseen valoon pelot pennun kyvyttömyydestä

137 137 säädellä kalsiumiaan. Kaunista teoriaa, mutta kaukana todellisuudesta. Yhtä kaukana kuin valmistajien väitteet juuri heidän penturuokiensa tarkasta tasapainoisuudesta juuri sinun pennullesi. Pieni sivujuonne. Jahti & Vahti antaa todellisuudessa proteiinia vähemmän kuin mitä laskut väittävät. Tämä johtuu siitä, että tuoteselosteessa proteiini ilmoitetaan kuiva-aineesta, kun kaikki muut määrät ovat laskettu säkin sisällöstä eli noin 10 % kosteudella. Tämä saa proteiinin näyttämään pari prosenttiyksikköä korkeammalta kuin mitä se todellisuudessa on. Kehno temppu yrittää näyttää paremmalta kuin mitä aidosti on. Samaa arveluttavaa kikkailua siis kuin mitä suurin osa kuivamuonavalmistajista harrastaa tuoteselosteen raaka-aineiden järjestyksen kanssa keplotellessaan lihan näyttämään eniten käytetyltä raaka-aineelta. Käytettäessä mitä tahansa aikuisten aktiiviruokaa aikuisten ruokamäärillä aikuisen aktiivisuuden mukaan, niin ollaan samoissa ravintoainesaanneissa kuin pennuilla käytettäessä penturuokia pennun aktiivisuuden mukaan. Siten pentua ruokitaan kuin se olisi rotunsa aktiivinen aikuinen. Raakaruokkijoiden päänvaiva Raakaruokkijat joutuvat aina suunnittelemaan ja koostamaan koiran ravinnon. Tässä suhteessa mitään eroa aikuiseen ei ole. Ei ole olemassa oikotietä onneen. Kuivamuonailijat voittavat siis helppoudessa ja pääsevät antamaan mitä tahansa ruokaa sen suuremmin pohtimatta, mutta häviävät taasen raakamarkkinoiden laadulle, tai ainakin oletetulle laadulle. Pennun ruokinnan suunnittelu ei eroa mitenkään aikuisesta riippumatta millä lähtöarvoilla laskunsa tekee. Ruoka-annokset voi laskea suoraan pennulle käyttämällä pennun sen hetkisen ikäkauden suosituksia tai ynnäämällä suoraan aikuisten suosituksilla aikuisen ruokamääriin. Niin tai näin, niin aina pääsee saman lopputulokseen tai ainakin riittävän lähelle. Kun ruokinta pohjaa lihaan, niin rasvaa ja proteiineja tulee aina riittävästi. Jos 30/20 kuivamuona mitataan märkäpainosta samalla vesimäärällä kuin lihoissa on, niin se vastaisi proteiiniltaan ja rasvaltaan 12/8 ruokaa. Suurin osa raakaruuista on kuitenkin proteiiniltaan ja rasvaltaan 14 % molemmin puolin, joten ne ovat aina vahvempia kuin korkeaenergiset kuivamuonat. Tietenkään asia ei ole aivan näin yksiselitteinen, koska prosentteja oleellisempaa ovat syödyt grammat. Pitäisi siis verrata saatuja kuiva-ainemääriä, kun taasen kokonaisruuassa syömiskyvylle huomioida märkäpaino. Harvempi kuitenkaan lisää kuivaruokiin 60 prosenttia vettä. Vastapainona taasen märkäruokia syötetään tyypillisesti suurempia litra- ja grammamääriä, joten erot ovat melkoisen minimaaliset.

138 138 Raakaruokinnassa saadaan aina tyydytettyä pennun proteiinien tarve kun ruokinta perustuu lihaan ja lihaa annetaan rasvansa mukaan sellainen määrä, että pennun paino pysyy oikeana. Ruokamääränä päivätasolla laskettuna se on käytännössä sama kuin aikuisella tai hieman alle, ja aina tarpeet ylitetään reippaasti. Kalsiumin määrä on laskettava erikseen, aivan kuten joudutaan aikuisellakin tekemään. Aikuisella koiralla muistisääntönä on, että gramma luuta kattaa kalsiumin tarpeen. Se tarkoittaisi silloin esimerkkinä käyttämällämme 10 kg koiralla 10 grammaa luuta. Siitä saadaan noin 370 mg kalsiumia grammaa kohden eli 3700 mg. Tuo ylittää pentumme tarpeen kaksinkertaisesti. On kuitenkin huomioitava, että pennuille suunnitellut tasapainotetut kuivamuonat antoivat jokainen huomattavasti enemmän. Oleellisin asia tässä on se, että aivan sama laskukaava toimii pennulle piittaamatta pennun korkeammasta laskennallisesta tarpeesta. Eroa siihen, että ruokkii pennun kuin aikuisen, ei ole. Määrä kattaa kaiken. Barffaajat ovat hieman ongelmissa. Jos oletetaan laskennallisesti tyypillinen barf-ratkaisu, jossa lihaisten luiden osuus on 60 % ja ruoka-annoksen koko on 5 % pennun painosta, niin ruuassa olisi esimerkkipennullamme luuta 150 grammaa, josta saataisiin kalsiumia mg eli 55,5 grammaa. Pennun tarve on noin 1,7 grammaa. Barffissa siis annettaisiin pelkästään kalsiumia lähes 32 kertaa yli sen tarpeen. Vaikka suhtautuisi kuinka skeptisesti yliannostusriskiin, niin tuossa ylitetään kaikki mahdolliset marginaalit tavalla, jolla ei ole enää mitään kosketuspintaa todellisuuteen. Ainoat asiat, jotka suojelevat pentuja barffin ruokintavirheiden aiheuttamilta kasvuhäiriöriskeiltä ovat se, että suurin osa luusta onkin rustoa ja että elimistön säätelyrajoitukset koskevat jollain tavalla tolkullisia ylityksiä. Barffin määrissä ylitetään suoliston kyky imeyttää ylipäätään, joten melkoinen osa ulostetaan pihanurmikoille ja lenkkipoluille muiden ihmisten iloksi. Jos barffaajat laskisivat ruoka-annosten koon kuten kuuluu, eikä metodin kehittäneen australialaisen Billinghurstin väärinkäsityksen mukaisesti, niin tilanne vain pahenisi. Painosta laskettavat ruokamäärien prosentit tarkoittavat kuivaainemääriä, mutta barffissa käytetään märkäpainoja. Voisi jopa sanoa, että on luojan lykky ettei Billinghurst ymmärtänyt märkäja kuivapainojen eroa, tai vaihtoehtoisesti ei selvittänyt miten hänen teollisesta ruokinnasta lainaamansa prosentit aidosti tarkoittivat, koska silloin barffilla olisi luumäärien noustessa entisestään onnistuttu tappamaan suolistotukoksella melkoisestikin pentuja. Barffissa on toinenkin ongelma ja se lihaisten luiden määritelmä. Lihaisissa luissa on puolet lihaa ja puolet luuta. Suurin osa käytetyistä luista ei täytä tuota määritelmää, vaan niissä on reippaasti vähemmän lihaa ja huomattavasti enemmän luuta tai rustoa. Hyödyntämättömän ruuan osuus moisissa tilanteissa vain korostuu.

139 139 Maksan käytössä aikuisilla koirilla noudatetaan usein muistisääntöä, jossa 1,5 grammaa maksaa per painokilo kerran viikossa riittää tyydyttämään A-vitamiinin tarpeen, jolloin muutkin maksan kautta saatujen ravintoaineiden määrät ovat riittävät. Jos samaa kaavaa noudatettaisiin esimerkillämme, niin pentu saisi 15 grammasta naudanmaksaa A-vitamiinia 2951 µg ja sen tarve on viikossa 5250 µg (75 µg/kgep/vrk). Aikuisten mallin noudattaminen ei tässä toimi, vaan löysimme sen alussa mainitun poikkeuksen. Mutta jos A-vitamiinin kohdalla todettaisiinkin, että pennulle annetaan maksaa 1,5 g per sen oletettu aikuispaino eli ruokittaisiin joka suhteessa kuin aikuinen, niin saanti olisikin erinomainen. Rehellisesti sanottuna vaikka tuo muutos sääntöön onkin täysin ruokintateesin hengen mukainen (pentu ruokitaan kuten rotunsa aktiivinen aikuinen), niin poikkeava tapa laskea tekee A-vitamiinista poikkeuksen. A-vitamiinin, eli maksan määrä, on siis laskettava erikseen painon mukaan tarpeen perusteella aivan kuten aikuisillakin. Toinen vastaava poikkeus on periaatteessa D-vitamiini, jos pääsee käyttämään suurta määrää kalaa ruokinnassa. D-vitamiinin annostus on siis laskettava tapaus kerrallaan raaka-aineista, ja varsinkin jos käyttää ravintolisiä tai kalanmaksaöljyä. Jos raakaruokinnan suunnittelu tuntuu hankalalta, jopa pelottavalta varsinkin pentujen suhteen, niin kannattaa ostaa Katiskan julkaisema saman Koiran ruokinnan ABC -sarjan e-kirja Raakaruokinnan suunnittelu. Siinä on käsitelty tarkemmin mitä on otettava huomioon ylipäätään raakaruokinnan suunnittelussa sekä miten koostaminen kannattaa tehdä. Mukana tulee myös ystävällinen ja helppokäyttöinen laskentataulukko avustamaan suunnittelua. Ainakin minusta se on ystävällinen se kertoo sinulle, että ei raakaruokinta ole vaikeaa. Ei edes pennulle.

140 140 50/50-ruokinta Puolet lihaa, puolet kuivamuonaa. Tuttu juttu monelle ja tapa on yleistymässä. Luentojeni perusteella se on ruokinnasta tarkemmin kiinnostuneiden joukossa ehdottomasti yleisin tapa ruokkia. 50/50-tyyli laajenee myös koko ajan suuren yleisön joukossa. Eikä tuo ole edes huono tapa, sillä siitä saa kaksi hyötyä samassa paketissa. Ensinnäkin voi käyttää halvempaa kuivamuonaa, jolloin ruokinnan kokonaiskilohinta laskee. Lihan oletettua määrää säkissä ei tarvitse murehtia, koska noin puolet annoksesta on kuitenkin lihaa. Ja jos käyttää hieman halvempaa (lue: ostaa isompia eriä) lihaa, niin taas annoksen kilohinta laskee. Kustannustehokasta tehokasta ruokintaa siis. Puolet ja puolet on nyrkkisääntö, jolloin ei tarvita kalkkilisää ja ruuan kalsium/fosfori -suhde pysyy oikeana. Toinen nyrkkisääntö on, että jos ruuasta kolmasosa tai alle on kuivamuonaa, niin kalsiumia tarvitaan. Nyrkkisäännöt ovat käteviä, mutta vielä kätevämpää on, jos ne pitävät vielä paikkaansakin. Joten tarkistetaan asia muutaman esimerkin kautta. Käytän taas esimerkkinä yleisesti kirjassa noudatettua tapaa, jossa pentu on noin 14 viikon ikäinen 10 kilon painoinen otus, joka aikuisena painaa haarukassa kiloa. Esimerkit ovat kuitenkin vain esimerkkejä, eli niitä ei sinällään kannata käyttää suorana mallina käytännön ruokinnasta. Kunhan antavat mittasuhteita. Liha ja kuivamuona 400 g sikanautajauhelihaa mallia koira antaa arviolta 60 mg kalsiumia ja 600 mg fosforia. Luvut voivat heitellä riippuen mitä kaikkea lihaan on jauhettu, mutta käytännössä kalsiumin määrä on hyvin lähellä nollaa. Kun yrittää arvioida fosforin määrää, niin yksi tapa on käyttää Finelin lukuja ja nostaa niitä ylöspäin. Käytetään esimerkissä Jeppe-kuivamuonaa (aktiivi+, 27/25), myös 400 g. Tätä siksi, että saadaan noudatettua teesiä pentu ruokitaan kuten aktiivinen aikuinen ja saadaan esitettyä 50/50-ruokinnan yksi kantava idea: tarjota sama, mutta edullisemmin. Kuivamuonilla on vähän aitoja eroja kalsiumin määrässä, joten kun kerran on laskenut yhden, niin se pätee muihinkin riittävän hyvin. Mutta jos annostusmäärä muuttuu oleellisesti, niin silloin tietysti laskut menevät uusiksi. Jepestä saadaan kalsiumia 5400 mg ja fosforia 4000 mg. Yksinkertaisen yhteenlaskun jälkeen päästään tuossa 400 g g annoksessa kalsiumissa 5460 milligrammaan ja fosforin suhteen 4600 milligrammaan. Ca/P-suhde on silloin 1,35:1 eli kohdallaan. 10 kg pennun olisi saatava kalsiumia 315 mg/ kgme eli noin 1800 mg (aikuisella 30 kg koirallahan se on noin 1700 mg eli käytännössä sama), joten ollaan yli kolme kertaa minimisaannin yläpuolella, eikä ole tarvetta murehtia kalsiumin bioaktiivisuudesta eli imeytyykö se. Kaikki on siis hyvin.

141 141 Jopa silloin jos ehdottomasti haluaa käyttää pennulleen korkeampia 630 tai 680 mg/kgme (kumpaakin arvoa käytetään), niin kalsiumia tarvittaisiin hivenen alle neljä grammaa, joka sekin saataisiin tyydytettyä- Pelkkä kuivamuonahan antaisi peräti kymmenen grammaa kalsiumia 800 gramman ruoka-annoksella. Edellä olevat laskut pätevät, jos lihaan ei ole jauhettu luuta joukkoon. Jos käyttää sellaista raakatuotetta, jossa on korkea kalsium, niin kalsiumin määrä tietenkin nousee entisestään siitä mitä on laskettu. Proteiinin määräähän ei tarvitse murehtia, koska lihaa käytettäessä sen määrää jopa nostetaan, jos lasketaan kuivaaineprosentteja. Aidoissa grammoissakin miksaus tyydyttää tarpeen, koska ruokakuppi tarjoaisi yhteensä 156 grammaa proteiinia, joka ylittää moninkertaisesti laskennallisen tarpeen, kuten kuuluukin. Lihan myötä saadaan myös varmistettua, että aminohappokoostumus on tarpeeksi hyvä kasvavalle koiralle. Pääsääntöisesti yleisimmät suojaravintoaineen, vitamiinit ja hivenaineet, saadaan jos kuivamuonan ja lihan grammamäärät ovat samoja. Koska vaihtelua merkkien välillä kuitenkin on, niin asian voi tarkistaa aidoilla käyttämilläsi grammoilla kohtuullisen helposti. Se ei vaadi muuta kuin peruslaskutoimituksia. Apuna voit käyttää vaikkapa e-kirjan Koiran raakaruokinta mukana tullutta laskentataulukkoa, mutta se onnistuu mahtavasti vanhoilla perinteisillä ruutupaperilla, kynällä ja taskulaskimellakin. Vanhat päänsäryn aiheuttajat sinkki ja D-vitamiini tekevät luultavasti kiusaa tässäkin ruokintamallissa. Ruokakupin aito koko 50/50-malli on käytännössä vain yleistermi, joka tarkoittaa, että koiralle annetaan ruokaa, jossa on lihaksi luokiteltavaa ja kuivamuonaa. Niiden keskinäiset suhteet voivat olla mitä tahansa nimen kertomasta puoliksi ja puoliksi määristä aina isoon määrään lihaa ja ropaukseen kuivamuonaa. Koska monet ruokkivat kahdesti päivässä, niin tapa antaa toisessa ateriassa lihat ja toisessa kuiva on aivan yhtä paljon 50/50-ruokintaa kuin sekoittaa kaikki keskenään. Suunniteltaessa ja laskettaessa ruokintaa huomioidaan aina päivän kokonaismäärät, joka voidaan sitten jakaa niin moneen osaan kuin haluaa. Tai olla jakamatta. Puolet ja puolet on myös suhteellinen asia. Yhdelle se on painossa sama määrä kumpaakin, toinen antaa deseissä yhtä paljon ja kolmas laskee samat määrät kuiva-ainetta. Kaikissa saadaan erilainen lopputulos, eikä ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa. Kun minulta kysytään kuinka paljon puolet ja puolet on ja miten moinen ruokintatapa kannattaa aloittaa, niin vastaukseni riippuu hiukan päivästä, mutta kummallakin tavalla on turvallista aloittaa, eikä pentu (tai aikuinen) pääse kärsimään ainakaan mistään rajusta puutoksesta.

142 142 Lyhyessä versiossa käsken antamaan kumpaakin silmämääräisesti yhtä paljon niin, että kupissa on vähintään yhtä paljon kuin pelkällä kuivamuonalla ruokittaessa. Pitkässä versiossa käsken ensin turvottamaan sen määrän kuivamuonaa, jolla syötettäisiin pelkästään. Sen jälkeen otetaan puolet pois ja täytetään kolo lihalla. Jos tulevaisuudessa ei haluta turvottaa kuivamuonaa, niin annetaan sitä puolikasta vastaava määrä kuivana ja lihaa saman verran aikaisemminkin. Silloin näyttää siltä, että lihaa olisi reilustikin enemmän kuin kuivamuonaa. Oli tapa mikä tahansa, niin jossain vaiheessa raaka-aineet olisi kuitenkin punnittava ja ravintosisältö arvioitava, jotta oltaisiin varmoja riittävästä saannista. Ruokintakertojen määrä Pikkupentujen ruokintakertojen määrä on aina, jos ei tulenarka, niin kuitenkin vaikea ja tunteita herättävä kysymys. Kasvattajallahan tilanne ennen luovutusikää on helppo. Ensin käydään vain tissillä ja ruokintaa rajoittaa pelkästään emän maidontuotanto ja kuinka hyvin se pysyy pentulaatikossa. Kun päästään opettelemaan kiinteää, niin useimmat kasvattajat ruokkivat kolmesti tai neljä kertaa päivässä, hieman riippuen kuinka pullukoita pennut ovat ja pitkäänkö emä vielä suostuu imettämään. Pääasia, että pennut kasvavat. Mutta entä kun pentu siirtyy omaan kotiin, ja ruokintaa ei enää säätelekään omat arki ja edeltävä kokemus, vaan ruokafirmojen ja eläinlääkärien sekä hyvää tarkoittavan kasvattajan ohjeet, jotka valitettavan usein ovat enemmänkin PR:ää ja helpompia kasvattajalle kirjoittaa kuin omistajan toteuttaa. Ihmiset noudattavat ihailtavan uskollisesti suosituksia. He antavat luovutusikäiselle kolme tai neljä kertaa päivässä ruokaa piittaamatta siitä, kuinka vaikeaa moisen noudattaminen on työssä käyvälle. Kun on kotoa poissa 9-12 tuntia, niin järkevien, tasaisten, ruokintavälien pitäminen alkaa sotia ajan ja avaruuden lakeja vastaan. Mutta näin on tehtävä, koska niin sanotaan. Sama jatketaan lähes vuotiseksi asti. Ja samaan aikaan vaihdellaan ruokamerkkejä kiivaampaan tahtiin kuin hienostorouva kenkiään. Foorumit täyttyvät topikeista, joissa valitellaan heikkosyömäisyyttä ja kysellään nirsoille sopivaa ruokaa. Koiran ruokamäärän määrää yksi tekijä, joka johtaa toiseen. Määräävä tekijä on koiran kulutus, joka määrää ruuan rasvapitoisuuden, jota muut tekijät seuraavat. Kun nuo kaksi ovat tasapainossa, niin koira saa juuri oikean määrän ruokaa sen paino ei heittele, ja se on normaalipainoinen. Siis silmään, unohtakaa vaaka, rotumääritelmät ja muiden mielipiteet. Jos suhde

143 143 on negatiivinen, niin koira laihtuu ja se tarvitsee enemmän energiaa joko ruuan kaloreita nostetaan tai kokonaisruuan määrää. Yleensä energian nosto on järkevin, helpoin ja jopa halvin tapa toteuttaa. Jos suhde on positiivinen, niin koira lihoo. Se saa joko liikaa ruokaa tai liian usein yllättävän usein pätee molemmat vaihtoehdot. Barffaavat pennut ovat harvoin liian lihavia, ruokintakertojen lukumäärästä riippumatta. Ne ovat hälyttävän usein liian laihoja. Syy löytyy ruuan energiapitoisuudesta. Turhan suuri osuus ravinnosta on energialtaan tyhjää täynnä, koska luusta, rustoista ja jäävuorisalaatista ei kaloreita saada. Eikä tilanne miksikään muutu, vaikka jäävuorisalaatti vaihdettaisiinkin luomu-kurkkuun. Pennun laihuus ei ole koskaan normaalia, eikä tavoiteltavaa. Normipaino ei ole laihuutta muualla kuin mallimaailmassa. Ei pentujen laihuus kuitenkaan ole vain barffaajien vitsaus. Kyse on laajemmasta ideologiasta, joka ei liity ruokintafilosofiaan. Kyse on väärinymmärryksestä, joka on lähtenyt laajenemaan ja alkanut elämään omaa elämäänsä. Kun koirien ylilihavuus sekä nivelongelmat levähtivät käsiin, niin alettiin hokea tuttua mantraa: pennun on oltava kasvuvaiheessa hoikka. Jossain vaiheessa hoikkuus muuttui laihuudeksi, mutta kasvava pentu ei saa koskaan olla laiha. Laihuus tarkoittaa puutetta ruokinnassa ja vaikka keskitysleireiltä selvinneillä onkin (olikin) hieman normiväestöä korkeampi elinaikaennuste, niin silti nälkiinnyttämistä ei pidetä ns. järkevänä temppuna taistella elintasosairauksia vastaan. Hoikalla ja normaalilla pennulla ei näy kylkiluut, mutta vatsanahka ei myöskään roiku läskistä. Jos on pakko valita, niin kasvavan pennun on oltava mieluummin hieman yli normipainon kuin alle hieman kun ei tarkoita ylipainoa, eikä riko niveliäkään. Päinvastoin, silloin kasvava koira saa todennäköisesti riittävästi ns. kasvupalikoita. Kasvavaa pentua ei saa siis arvottaa treenatun aikuisen mittapuilla. Pääargumentti useiden ruokintakertojen puolesta on väite, että pentu ei kykene yhdellä tai kahdella ruokinnalla syömään riittävästi ravintoa tyydyttääkseen tarpeensa. Kyllä se pystyy, helpostikin. Jos oletetaan, että läpi kirjan ruokkimamme 10 kg pentu söisi aktiivisen koiran vaatiman viisi prosenttia painostaan, niin se on 500 grammaa. Kanamestarin marinoimattomia broilerin filesuikaleita myydään 480 gramman paketissa ja pentu syö sen määrän helposti. Pienemmät jauhelihapaketit ovat 400 gramman luokkaa. Royal Caninin maxi junior ruokaa suositellaan syöttämään 350 gramman paikkeilla, eikä sitäkään tarvitse jakaa useampaan annokseen siksi, että pentu ei kykenisi syömään sitä useammalla aterialla. Kysymys on siitä, että viisikin prosenttia on kaukana aidosti vatsalaukun maksimivetoisuudesta. Se on kylläkin määrä, joka saa pennun tuntemaan olonsa kylläiseksi ja nukkumaan ruokailun jälkeen umpiunessa, kuten kasvavan kuuluisikin. Erittäin aktiivisilla pennuilla voidaan toki joutua tilanteeseen, jossa on ruokittava enemmänja siinä vaiheessa vastaan tulee myös ruokintakertojen määrän lisääminen. Mutta vain jos on siihen aitoa tarvetta. Jos pentu syö yhdellä tai kahdella kerralla kuppinsa tyhjäksi tai jättää aivan hivenen eli ei eräällä tavalla tiskaa sitä puhtaaksi ja pysyy muutoin kuosissa, niin ruokintamäärien nostaminen, jota seuraa pakosta annoskoon pienentäminen, on täysin turhaa. Ruokintakertoja nostetaan siinä

144 144 vaiheessa kun pentu ei saa normikokoisilla annoksilla painoaan pidettyä normaalina, ja annoskoot nousevat liian suuriksi pentu on päätön pallo tai kerjää huomattavan ison annoksen jälkeen lisää ruokaa. Ruuan energiatiheys eli käytännössä paljonko siinä on rasvaa määrää annoksen koon ja ruokintakertojen lukumäärän. Jos pentua täytyy syöttää turhan usein ja jopa liian suurilla annoksilla, niin silloin on syytä siirtyä vahvempaan ruokaan sanoo ruuan valmistaja mitä tahansa ikäkausista ja annosmääristä. Ruokintakertojen lukumäärien laskeminen on kuitenkin hienosäätöä ja idea perustuu ajatukseen, että koiran ahmijaeläimenä tulisi syödä harvemmin enemmän. Jatkuvalla ruokinnalla, eli useammalla kuin kahdella ruokintakerralla, ruuansulatusjärjestelmän mikään osa ei pysty rauhoittumaan, vaan tekee töitä tauotta. Vatsalaukun tyhjeneminen yksistään kestää ravinnosta riippuen muutamasta tunnista kahdeksaan, ja paikoin jopa vuorokausiin, jos joukossa on ollut isoja luita. Silloin uusi ruokintakerta tulee hyvin nopeasti edellisen matkatessa vatsalaukusta. Tarvitseeko ruuansulatus lepoaikoja, on täysin uskonasia. Siitä ei ole olemassa mitään näyttöä tai tutkimusta suuntaan eikä toiseen. Olettamus perustuu siis aivan puhtaasti koiraeläinten eräällä tavalla biologisesti luontaiseen tapaan syödä. Harvennettua ruokintaa voitaisiin siis kutsua jopa luonnonmukaiseksi ruokinnaksi. Mutta useita ruokintakertoja vastaan puhuu kuitenkin muutama väite. F»» Pentu saa tehokkaammin kylläisyyden tunteen, jos annos on suurempi»» Elimistön ei tarvitse keskeyttää ruuansulatusta rasituksen takia, kuten se tekee oli syöty tai ei»» Ei tarvitse murehtia vatsalaukunkiertymäriski, koska usealla ruokinnalla vatsassa on aina ruokaa Väitteistä huolimatta valinta on kuitenkin enemmän makuasia kuin jotain, jolla olisi suurta oleellista merkitystä pennulle kunhan muistaa sen, että annoksen syömättömyys tai muutoin nirsomainen ruokinta ei välttämättä tarkoita muuta kuin yliruokkimista määrissä ja kerroissa, ja parantuu ruokintakertojen vähentämisellä. Kaikkiaan syömättömän ruuan ravintoarvo on nolla ja siksi ruuat olisi syötävä, jos määrä kattaa tarpeet.

145 Pennun liikkuminen > > Liikunta on tärkeämpää kuin ruokintatyyli > > Rasitus ei riko, vaan parantaa > > Liian korkeat hypyt ovat vaarallisia > > Portaat eivät aiheuta lonkkavikaa > > Pennun täytyy väsyä

146 146 Olen usein sanonut, että liikunta ja rasitus ovat parhainta ravintoa mitä kasvavalle pennulle voi tarjota. Pentu voidaan ruokkia erittäin usealla eri tavalla ja silti saavutetaan sama lopputulos. Pennut sietävät erittäin hyvin jopa ruuassa olevia puutteita tai liikasaanteja, jos vaan perusta on riittävän kestävä. Joten jos melkoisesta määrästä koirien ongelmia saadaan kiittää kasvattajia ja heidän valintojaan, niin on myös muistettava, että erittäin usein se, että koirat kehittyvät normaaleiksi iloisiksi aikuisiksi omistajista huolimatta, onnistuu kasvattajan valintojen takia. Liikkumisella saadaan korjattua monta asiaa. Se vahvistaa luustoa ja niveliä suojaten vaikkapa lonkkadysplasiaa vastaan. Liikunnalla ja ravinnolla ei ongelmia voida estää, jos ne ovat syntyäkseen, mutta väistämätöntä voidaan hidastaa ja pitää koira paremmassa voinnissa pidempään. Koiran vastustuskyky rakastaa rasitusta ja täysin omaan kokemukseen perustuen väitän, että hyväkuntoisilla ja aktiivisilla koirilla on vähemmän allergioita ja yliherkkyyksiä. Koira on fyysinen eläin, joka reagoi niin iloon, suruun, intoon kuin tylsyyteen liikkeellä. Tuo fyysisyys on sallittava pennulle, sillä liikkuminen ei riko. Liikkuminen parantaa ja vahvistaa. Koska pennun liikuttaminen on niin oleellista sen terveelle kehitykselle, niin liitän kirjaan pari aihetta käsitellyttä Katiskassa aiemmin julkaistua artikkelia. Otsikoinnissa käytetään lyhennettä RARF, joka on ehkä hieman mielikuvitukseton vastaveto barffille: Running And Raw Food.

147 147 Tyylinä RARF Ihmiset pitävät erilaisista lyhenteistä. Jostain syystä kirjaimet tuottavat ihmisille turvallisuutta tai jotain. Ehkä syy on se jotain. Lyhennelmä on vähän kuin klubitakki tai prätkäjengin liivi se luo yhteisöllisyyden tunteen. Ei ole yksin. Osaksi siitä syystä olen välillä kutsunut käyttämäämme lihaan pohjautuvaa sekaruokintaa barffia mukaillen lyhenteellä DARF dry and raw food. Kuulostaa paljon vakuuttavammalta, vai mitä. Myöhemmin olen käyttänyt, edelleenkin eräänlaisena kiukutteluna barffille, lyhennettä B.ARF - Bones. And raw food. Ihan vain siksi, että olen halunnut erottaa luut ja ruuan toisistaan, mutta halunnut pitää mielessä, että ei luita roskiin kannata heittää. Toki niillä on oma arvonsa. Nykyään käytän otsikon mukaista lyhennettä: RARF, running and raw food. Juokseminen, oikeammin liikkuminen, ja raakaravinto. Sillä liikkuminen on yksi ravitsemuksellinen tekijä, sieltä tärkeimmästä päästä. Liikkuminen ja rasitus eräällä tavalla buuttaavat elimistön, saavat sen toimimaan täydellä teholla. Rasitus lisää ravinnon hyödyntämistä ja parantaa hyötysuhdetta. Ja mikä tärkeintä: se saa koiran syömään. Vanha latteus (vaikka siinä ei mitään latteutta olekaan) sanoo, että syömättömän ruuan ravintoarvo on nolla. Jatketaan tuota ajatusta: läpipaskotun ruuan ravintoarvo on myös nolla. Liikunta parantaa nuo molemmat. Mikä parasta, niin RARF:ssa ei tarvitse murehtia, että voiko sitä käyttää pennulle. Kyllä voi. Sitä nimenomaan täytyy käyttää pennulle. Kuten kaikessa ruokintaan liittyvässä, niin tässäkin Se Suuri Kysymys on, että paljonko voi antaa; kuinka paljon pentu voi liikkua. Annetaan esimerkki. Noin 6 kk greyhoundin urospentu. Liikkuu aikuisen lauman mukana pelto- ja metsälenkeillä. Sää ja työkiireet määräävät kuinka usein mutta kolme kertaa viikossa on ollut käytäntönä, viitenä päivänä viikossa kunhan päivät pitenevät niin paljon, että töiden jälkeen näkee liikkua. Ihminen liikkuu reitistä riippuen 2,5 3,5 km, ja korkeusero parhaimmillaan (pahimmillaan) on noin 90 metriä. Liikuimme pahan lumitilanteen aikana. Reitillä menee askeleen kantava, ihmisen ja koiran kuljettava polku, vieressä on avoimella 60 sentin ja metsässä noin 20 sentin hanki ei hankikantoa. Olosuhteet ovat siis raskaat. Meillä käytetään nykyään GPS-loggereita. Tiedämme missä, kuinka paljon ja lujaa koirat kulkevat. Penikan loggeri kertoo, että se liikkuu reitistä ja päivästä riippuen 8-10 kilometriä. Sen huippunopeus on aina liikkuneen lauman korkein, samaten vauhtipiikkejä on useita. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että kun aikuiset kiukuttelevat paksusta lumesta, niin pentu liikkuu.

148 148 Edellä, takana, rinnalla, sinne, tänne se ei pysähdy. Laumaa ei voi ohittaa polulla, joten se menee umpihangesta läpi. Ensimmäisillä reissuille raukka ei edes tajunnut kulkea poluilla, ja koska sillä oli jatkuvasti suurin kiire, niin se löysi usein itsensä joukon kärjestä. Hassu tilanne: lauma seuraa kärkikoiraa, ja kärkikoirana oli porukan nuorin ja hölmöin, joka ei edes osannut tunnistaa umpeen tuiskunnutta polun pohjaa. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun se vei koko porukan kahden metrin avo-ojaan tai pois reitiltä keskelle kynnöspeltoa. Pointti on, että täysin keskenkasvuinen penikka liikkui aikuisten ehdolla, mutta enemmän kuin aikuiset. Sitten on pari neljän kuukauden ikäistä junnua. Ne eivät ole vielä päässeet ison lauman mukaan. Syynä ei ole se, etteivätkö ne jaksaisi kulkea jengin mukana. Syy on, että ne eivät kykene niillä ei ole tarpeeksi korkeutta eikä jalkoja. Lunta on aivan liikaa. Normaalina vähälumisen etelän talvena nuo liikkuisivat myös, sillä ikä ei ole este. Nyt ne tekevät sitä, mitä meillä pikkupennut aina tekevät: ne hylätään pihalle tai tarhaan, jossa ne liikuttavat toinen toistaan. Ovat tehneet sitä siitä asti kun pystyivät ylipäätään liikkumaan. Meillä koirat ovat niin paljon ulkona kuin mahdollista, koska meillä on siihen mahdollisuus aidattu piha, joka ei ole aivan postimerkin kokoinen sekä kaksi tarhaa toinen riittävä ja toinen muutaman hehtaarin kokoluokkaa. Jos moisia ei olisi, niin silloin punnittaisiin omistajan viitseliäisyys viihtyä ulkona. Se muutos, joka tapahtuu 12 ja 16 viikon aikana liikkuvan pennun fyysisessä kunnossa, on mieletön. Suurin osa ihmisistä ei vain näe sitä. Heidän mielestään pentu on edelleenkin juuri vieroitettu karvapallero, joka ei jaksa, kykene eikä pysty. Kerron uutisen. Se jaksaa, kykenee ja pystyy. Pieni muistutus. Vaikka mukulat liikkuvat paljon ja useasti, niin se ei ole treeniä kuten aikuisille. Ihan vain siksi, että ennen varsinaista murrosikää 10 kk -12 kk, noin omassa rodussa fyysinen rasitus ei aiheuta vastaavaa lihasten kehittymistä kuin aikuisilla mutta peruskunto toki kasvaa. Kaikki edellä kirjoitettu on sovellettavissa mihin tahansa rotuun ja kokoon oman rodun erikoisominaisuudet huomioiden. Ajokoiran penikka jaksaa matkassa takuulla enemmän kuin greyhound, russeli ei paljoa greyhoundeista matkassa jää, mutta on muistettava, että töppöjaloilla tehdään enemmän työtä eikä chihuahuata pelasta sen pieni koko; snadit kykenevät kokoonsa suhteutettuna huomattavasti pidempiin lenkkeihin kuin isommat lajikumppaninsa. Liikunta ei riko. Liikunta parantaa. Koira on fyysinen eläin, enemmän kuin ihmiset. Koira on siitä mukava eläin, että useimmiten se hoitaa liikkumisensa vaikka omistaja olisikin rapakuntoinen, joka ei rasituksesta paljoa piittaa koiralle on vain annettava tilaisuus. Kun koiralle annetaan mahdollisuus toteuttaa fyysisyyttään liikkua riittävästi ja vaikeissakin maastoissa (koirapuistot pitäisi räjäyttää, polttaa ja raamatullisesti kyntää suolalla), niin se ei paljoa tarvitse nivelruokia. Fyysinen kunto

149 149 sopusuhtaisen painon kanssa huolehtii siitä, että paikat pysyvät kunnossa. Outoa sinänsä, että myös allergioita ja IBS-tapauksia on onnistuttu parantamaan aivan, ei lainausmerkkejä kun lihan määrää on nostettu, ja koirat on laitettu töihin, käyttämään fysiikkaansa. Ainoa mitä on vältettävä, on pakkoliikunta. Pennun on oltava halukas, sillä on oltava mahdollisuus omaehtoiseen intervalliin (määrätä itse rytminsä) eikä sen fyysistä kuntoa saa ylittää pahasti väsynyt pentu on liikkunut liikaa. Mutta sikeästi ja rauhallisesti liikunnan jälkeen kuorsaava pentu on taasen liikkunut juuri parahultaisesti. Polkupyörä on kuitenkin melkoisen ei. Mainitsinko jo, että riittävän täyttävä ja energialtaan sopiva ruoka yhdistettynä liikkumiseen on parantanut eroahdistuksiakin diapamia ja dappeja paremmin? Pennulle massaa RARF:lla Kasvunopeus ja ruokinta ovat jatkuvasti pinnalla. Milloin pitää antaa enemmän, milloin vähemmän. Ja aina asiaa perustellaan auktoriteeteilla, kokeneilla kasvattajilla. Valitettavasti turhan monen kasvattajan ns. kokemukset perustuvat valikoivaan havainnointiin sekä taikauskoon. Mutta on niitä päteviäkin, jotka kulkevat jalat maassa. Heitä kannattaa kuunnella, ja ottaa opiksi. Ruokinnalla ei saada vaikutettua kasvuun. Ei niin paljoa, että sillä olisi käytännön merkitystä. Perimä määrää koiran mallin sekä korkeuden. Toki asia ei ole aivan näin yksioikoinen, vaan ulkoisillakin tekijöillä on vaikutuksensa. Mutta niin kauan kun meillä ei ole mitään välinettä vaikuttaa miten, missä ja milloin ulkoiset tekijät vaikuttavat, niin asiaa on turha miettiä. Jos yhdellä yksilöllä ruokinnan vaikutus aikuiskokoon olisi 25 prosentin luokkaa, niin sen pentusisaruksella sillä onkin prosentin merkitys eikä edelleenkään tiedetä, että onko vaikutus lisäävä vai vähentävä. Yhdellä ulkoisella tekijällä on kuitenkin merkitystä. Irlannissa greyhoundpentujen olosuhteet eivät olleet aina parhaat mahdolliset. Talvella satoi vettä ja kaikki paikat olivat liejua täynnä. Alle kolmen kuukauden ikäisille pennuille joutuminen tarhaan, jossa on puoli metriä savivelliä, lämmittämättömät kopit ja ulkolämpötila painui päivän muutamasta asteesta jonkun verran pakkasen puolelle, oli hyvinkin äkkiä, jos ei aivan kuoleman tuomio, niin melkoinen sairastumisriski kuitenkin. Siksi jokainen kasvattaja pyrki pitämään pikkupennut sisällä niin kauan kuin mahdollista. Kun liuta pentuja on ilman luonnonvaloa ja liian ahtaissa tiloissa, niin jossain vaiheessa yleensä kahdeksan viikon kohdalla niiden kasvu käytännössä pysähtyi.

150 150 Ruuan kulutus kylläkin lisääntyi, mutta pennut laihtuivat eivätkä saaneet kokoa. Siinä vaiheessa penikat lensivät pihalle, olivat kelit mitkä tahansa. Muutama päivä rajua liikuntaa ja raitista ilmaa aiheuttivat mielenkiintoisen efektin. Pennut, jotka olivat olleet ruipeloita ja säälittäviä, alkoivat paisua ja kasvaa, rehottaa kuin se kuuluisa paskaruoho kukkapenkissä. Ja mikä mielenkiintoisinta, niin ilman ruuan määrän tai energian lisäämistä. Sama on jossain määrin nähtävissä huomattavasti paremmissa olosuhteissa elävissä suomalaisissa kotikoirissa. Kun pentu ei pääse liikkumaan, niin sen kasvu on huonompaa eikä kyse ole täysin kehnommasta lihaskunnosta. Meillä eivät talvipennut päässeet tarhaan vuonna 2011 liiasta lumesta johtuen. Penkat olivat niin korkeat, että oli riski karkumatkoista. Kaksi kotiin jäänyttä viettivät siis sisäkoiran elämää. Ruokinta perustui kohtuullisen hyvälaatuiseen lihaan, mutta pennut eivät miellyttäneet silmää. Ne liikkuivat metsälenkeillä uppohangessa aikuisten kanssa, mutta silti kehitys ei ollut sitä mitä halusimme. Kun kevät koitti ja tarhat oli talven jäljiltä saatu kuntoon, niin penikat löysivät itsensä raikkaasta ulkoilmasta viettämässä päiviään yöksi pääsivät sisälle nukkumaan. Muutos oli dramaattinen. Kasvu kiihtyi ja massaa tuli enemmän. Ja taas kerran, ilman että ruuan määrää lisättiin. Syy löytyy kahdesta tekijästä. Liikunnasta itsestään ja lisääntyneen kulutuksen vaikutuksesta elimistöön. Pienempi tarhamme ei ole päättömän suuri. Meillä käyneet tietävät hiekkatarhamme koon. Ehkä luokkaa muutama kymmenen kertaa parikymmentä metriä. Parahultainen olla, telmiä ja liikkua, mutta tilaa ei ole päättömään koheltamiseen kolmen hehtaarin tarhat ovat pentujen liikkumisen suhteen negatiivisella puolella hyöty/laatu-ajattelussa. Kun pennut ovat ulkona päivät, niin vaikka ne paljon torkkuvatkin ja nauttivat auringosta, niin liikkumistunteja ja -metrejä tulee yllättävän paljon. Puhutaan useista kilometreistä. Valitan, mutta kerrostalokoiran omistajalla saa olla melkoisesti intoa ja aktiivisuutta päästäkseen samaan. Se onnistuu, mutta vaatii useampaan kertaan päivässä ulkoilua ja vapaana hihnalenkeillä ei onnistu. Elimistöllä on erittäin monimutkainen säätelyjärjestelmä sen suhteen mitä ravintoaineita se ottaa ja miten paljon. Säätely on niin monimutkainen, että sitä ei vieläkään täysin tunneta ja vielä vähemmän osataan hallita. Siksi asioita on jouduttu teoriaopiskeluissa yksinkertaistamaan, joka taasen on ruokkinut käsitystä, että kaikki mikä työnnetään suuhun, myös käytetään. Näin ei ole, ei ihmisellä eikä koiralla. Kun liikutaan, niin elimistön tarve kasvaa, oli kyse sitten kaloreista, aminohapoista tai mineraaleista. Silloin sisäänotto ja hyödyntäminen kasvaa. Liikunta siis tehostaa ravinnon hyödyntämistä. Kyse on seurauksesta, ei syystä. Rasitus eräällä tavalla pakottaa elimistöä suojaamaan itseään rasituksen sivuvaikutuksia vastaan. Koira pyrkii vahvistamaan luustoaan ja kasvattamaan enemmän lihasta, jotta se kestäisi seuraavalla kerralla enemmän rasitusta. Tuttua huttua treenistä ovatko termit adaptaatio tai superkompensointi tuttuja?

151 151 Liikkumaton koira on erittäin pitkälle läpipasko. Se toki saattaa kerätä ylimäärän kaloreita ja rakentaa pahojen päivien varalle vararasvaa siis lihoo mutta muiden ravintoaineiden hyödyntämiselle ei ole tarvetta. On tarpeetonta kerätä ruuan kalsiumia ja siirtää sitä luustoon, koska laiskan koiran ei tarvitse vahvistaa luustoaan. Suolisto toimii tyhjäkäynnillä, koska sen suuremmin mitään poikkeuksellista ei tarvitse siirtää elimistöön ja entistä enemmän hyödyntämätöntä ruokamassaa siirtyy paksusuoleen bakteerien ravinnoksi, jolloin määrittelemättömät suolisto-oireet yleistyvät, kuin myös hiivaongelmat. Liikkumisesta ei ole siis muuta kuin hyötyä. Niin kauan kun siinä on joku järki kesähelteellä asvaltilla fillarin kyljessä ravauttamisessa ei ole järkeä. Onko RARF running and raw food tuttu ajatus? Lonkat ja portaat Eräs yleinen omistaja murehdituttava asia on yhdistelmä pentu ja kerrostalon portaat. Uskaltaako pennun tai kasvavan koiran kulkea liukkailla rappusilla ja jos liukastuu, niin tuleeko lonkkadysplasia tai entiseltä nimeltään lonkkavikaa. Osa pelkää nivelien puolesta niin paljon, että kantavat koiraa portaissa niin kauan kuin jaksavat. Hissillisissä taloissa asuvat huokaisevat helpotuksesta ja pyyhkivät tuskan hien pois kasvoiltaa, koska onnistuvat hissimatkoilla suojelemaan lonkkia. Tosin tuskanhiki nousee heti takaisin kun pelätään koiran taluttimen jäävän hissikoriin kiinni ja lemmikki hirttäytyy. Tässä on kaksi hyvää puolta, jos moinen ilmaisu sallitaan. Ensimmäinen on, että hissiin kuristuminen on aito riski ja sitä sietääkin hieman säikkyä huolellisuuteen asti, ei paniikkiin ja fobioihin. Toinen on se, että koiran lonkat eivät kärsi portaikoissa. Olen pitänyt jossain määrin ihmeellisenä sitä, että murehditaan liukkaita portaita, mutta pentu tai aikuisempikin koira saa ilman huolen häivää kiihdytellä, ryntäillä ja kaatuilla laminaatilla, klinkkerillä ja parketilla. Tai jos mattoja, niin ne ovat kevyitä räsymattoja, jotka lähtevät jalan alta pois. Jos oletetaan, että portaissa liukastelu vahingoittaisi nivelpintoja, aiheuttaisi nivelrikkoa ja kuluttaisi lonkkamaljaa, niin saman aiheuttaisi silloin kaikki liukastelu. Kun koira liukastuu, oli se sitten portaikossa, lattialla tai ulkona jäällä, niin siitä voi aiheutua erilaisia lihasongelmia, nivelsiteiden rikkoutumisia, ristisiteen vammoja tai murtumia, mutta ei koskaan lonkkadysplasiaa. Olkanivel saattaa vahingoittua myöhempään nivelrikkoon asti, mutta se vaatii aina kovan iskun. Sama voisi siis tapahtua hypätessä korkealta, oli se sitten agility-este, jyrkkä mäen rinne tai autosta poistuminen, mutta pelkällä liukastelulla moinen ei onnistu. Portaissa olkapään loukkaantuminen vaatisi useamman porrasvälin hyppäämisen alaspäin, pelkkä kulku ei tee mitään.

152 152 Niveliä suojaavat niin lihaksisto kuin nivelsiteetkin. Nivel on tehty joustavaksi paketiksi, jonka kuuluukin liikkua, vääntyä ja ottaa vastaan iskuja omissa rajoissaan tietysti. Nivelet ovat, liikepisteiden lisäksi, myös iskunvaimentimia. Aivan kuten luustokin, niin nivelet ja nivelpinnat vahvistuvat rasituksessa. Luuston kohdalla on todettu, että kalsiumia tärkeämmät tekijät ovat työ ja riittävä D-vitamiini, jolloin luuston tiheys ja murtumavahvuus paranevat. Sama pätee niveliin, vaikkakin nivelen rakenne ja syntyminen on erilainen. Nivelrusto rakentuu kahdesta pääosasta, jotka ovat rustosolut, joita kutsutaan kondrosyyteiksi, sekä niiden tuottamasta soluväliaineesta, matriksista. Rustomatriksi taasen rakentuu kollageenin, elastiinin ja retikuliinin säikeistä ja vettä keräävästä proteoglykaanista. Rustomatriksista noin 70 prosenttia on vettä, minkä takia rusto on niin kimmoisaa. Kollageeni taasen määrää ruston vetolujuuden. Proteoglykaaneihin liittyy suuria määriä glykosaminoglykaaneja. Ne ovat taasen syntyneet glukosamiinimolekyylien ketjuuntuessa. Nivelnesteen tehtävä on kaksijakoinen. Se vähentää liukasteena kitkaa rustopintojen välillä, ruston ja nivelkalvon välillä ja vastaa nivelruston aineenvaihdunnasta. Nivelen rakenteesta huolimatta, ja että ihmisillä tehtyjen tutkimukset muuta väittävät, niin silti koirilla oletetaan kerrostalon olevan riski. Yhtenä perusteluna, käytännössä ainoana, on ollut vuodelta 2012 tehty tutkimus HD-tapauksista kerrostaloissa vastaan omakotitaloissa asuvat ainoa tutkimus laatuaan minun tietääkseni. Vertailupohjana käytettiin Kronveitin tutkimusta lonkkadysplasian esiintymisestä määrätyillä isoilla roduilla Norjassa. Kronveit seurasi 501 koiraa 103:sta pentueesta kolmen vuoden ajan, pentuajasta aina kennelklubin lonkkakuviin asti. Hypoteesina oli, että isot ja nopeasti kasvavat rodut sairastuisivat lonkkadysplasiaan helpommin. Seurattavat rodut olivat newfoundlandinkoira (125), leonberginkoira (180), labradorinnoutaja (133) ja irlanninsusikoira (63). Kukin ruokki ja hoiti koiraansa haluamallaan tavalla, eikä jalostuspohjaa huomioitu. Riski saada HD oli 36 % newfoundlandinkoirilla, 25 % leonberginkoirilla, 20 % labradorinnoutajilla ja 10 % irlanninsusikoirilla Lopullisen mallinnuksen jälkeen todettiin, että labradorinnoutajien sekä irlanninsusikoirien riski saada lonkkadysplasia oli noin viidesosa newfoundlandinkoirien ja leonberginkoirien riskistä; irlanninsusikoiralla on kuitenkin kiihkein kasvu

153 153 3kk iän paino ja HD olivat käänteisessä suhteessa toisiinsa, joten luovutusiällä painavammilla pennuilla oli vähemmän lonkkadysplasiaa. Lisäksi huomattiin, että HD-tapauksia oli huomattavan paljon pentueittain. Kaiken tämän perusteella vedettiin johtopäätös, että koko ja nopea kasvu eivät ole altistavia tekijöitä, vaan perimä tai jokin muu huomioimaton tekijä olosuhteissa. Kronveit ryhmänsä kanssa hyödynsi myöhemmin samaa kohorttitutkimusta selvittäessään pikkupentujen liikkumisen ja asuinolosuhteiden, eli portaissa liikkumisen, suhdetta lonkkadysplasiaan. Samat 501 koiraa samoista em. roduista. Mutta nyt keskityttiin 3kk iässä tapahtuneeseen liikkumiseen ja mitä lonkkakuvat kertoivat 12 kk iässä. Tutkimus toteutettiin kyselyillä liikkumisesta ennen ja jälkeen vieroituksen. Tulosten mukaan pennulla oli korkeampi riski sairastua lonkkadysplasiaan, jos se oli kulkenut portaissa syntymän ja 3kk iän välillä. Sen sijaan lonkkadysplasia oli matalampi, jos pentu oli ensimmäisten 12 viikon aikana saanut liikkua vapaana pennut olivat syntyneet keväällä tai kesällä pennut olivat syntyneet maalla Tällä perusteella Kronveit veti johtopäätöksen, jonka mukaan portaissa kulkeminen on riski pennun lonkille ja portaissa kulkemista pitäisi (suosituksenakin) välttää ensimmäisten 12 viikon aikana yhtenä tekijänä lonkkadysplasian estämisessä. Mielenkiintoinen johtopäätös. Joku muu olisi vetänyt johtopäätöksen, että jos pentueessa on huomattavan paljon lonkkadysplasiaa, niin yhdistelmää ei kannata uusia ja ehkäpä pentueen koiratkin kannattaisi sulkea jalostuksesta. Ulkoisena tekijänä joku muu olisi saattanut suositella pennuille paljon liikkumista kasvattajan luona, jolloin elimistö kehittyisi ja vahvistuisi rasituksesta. Olisin kiinnostunut kuulemaan Kronveitin teorian, että miten portaat nivelrikolle altistavat. Onko se alaspäin suuntautuva liike, jolloin rasitus ja paino kohdistuvat (jarruttavasti ja iskuna) etupäähän, ei lonkkiin; vai onko portaissa kiipeäminen, jolloin takaraajat joutuvat työntämään koiraa eteenpäin tosin koiran rakenteesta johtuen eläimen runko eräällä tavalla roikkuu raajojen välissä, jonka takia elopaino vaikuttaa vähemmän liikkumiseen kuin pystyasennossa liikkuvalla ihmisellä liiketutkimuksia on tehty vaikka kuinka. Kronveit on matemaatikko, joka erikoistui eläinpuolelle. Ehkä se selittää hänen johtopäätöksensä? Tutkimuksessahan ei aidosti ole oleellista portaissa kulkeminen. Tutkimuksessa on oleellista se, että pennut, jotka ovat kulkeneet 12 viikkoon asti portaissa, eivät ole liikkuneet tarpeeksi alun kiihkeän kasvun aikana. Ne ovat joko syntyneet talvella,

154 154 jolloin ei ole päästy riehumaan ulos. Ne ovat syntyneet kaupungissa tai kerrostalossa, jossa portaiden jälkeen pentuja ei ole voinut päästää ulos vapaasti riehumaan. Portaat eivät kerro lonkkadysplasiariskin lisääntymisestä, vaan portaat kertovat olosuhteista, jossa pennut eivät pääse liikkumaan. Vanhemmilla, vaihdevuodet ylittäneillä, naisilla tutkittiin Jyväskylässä rasituksen merkitystä osteoporoosiin, luukadon, ja polven osteoartriitin eli nivelrikon suhteen. Rasituksena käytettiin iskua: hyppimistä. Vuoden tutkimusjakson jälkeen huomattiin naisten luuston vahvistuneen, lihaskunnon parantuneen kuten myös koordinaation. Mutta mikä tärkeintä, niin polven nivelrikko ei pahentunut, eikä kipuilu lisääntynyt. Iskumainen rasitus ei aiheuttanut nivelrikkoa eikä pahentanut olemassa olevaa ongelmaa, mutta sen sijaan paransi muutoin liikkumista. Tutkimuksessa ei kyseessä ollut tietenkään kasvava koira, mutta se kertoo koirienkin suhteen yhden arvokkaan tiedonmurusen: rapuissa kulkemisen aiheuttama rasitus ei voi olla kovempaa kuin hyppyharjoitukset, ja kun hypyt eivät haittaa, niin miksi sitten kulkeminen? Koiran säästämisessä portaiden rasitukselta aiheuttaa vain kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on, että pennulta vähenee taas kerran sen kehitykselle oleellinen rasitus. Toinen, että omistaja lisää omaa loukkaantumisriskiään melkoisesti raahatessaan pentukoiraa sylissään liukkailla portailla. Antakaa niiden pentujen liikkua.

155 Kun menee pieleen

156 156 Vaikka toiveet ja odotukset ovatkin siellä seitsemännessä pilvessä uuden pennun tullessa, niin välillä ilo muuttuukin lähes suruksi arkirealismin tuodessa matalapainetta. Pentu ei ehkä olekaan aivan niin terve kuin olisi toivottu tuo lienee se pelätyin skenaario. Siinä vaiheessa on annettava itselleen aikaa päästä yli tapahtuneesta, lopetettava itsesäälissä kieriminen. Tämä pätee aivan jokaisessa negatiivisessa tapahtumassa, oli kyse sitten sairaudesta, tapaturmasta tai vaikkapa tappelusta. Asiaa ei saa pohtia ennen kuin on rauhoittunut, eikä niitä pengota missään nimessä öiseen aikaan. Samaten Facebook suljetaan, sillä aivan kaikkea ei ole syytä huutaa maailmalle, vaikka sisuskaluissa kuohuu ja avautumisen tarve on valtava. Kun tapahtuneesta, vaikkapa eläinlääkärin diagnoosista, on päästy henkisesti yli ja kyetään edes jossain määrin järkiperäiseen objektiivisuuteen, itselle esitetään se tärkein kysymys: Olisinko voinut tehdä jotain toisin estääkseni tapahtuneen Tuohon kysymykseen vastaamiseen vaaditaan rehellisyyttä omalle itselle, sekä objektiivisuutta. Raivolla, surulla ja itsesäälillä saadaan aina väärä vastaus. Jos toteaa, että kyllä, jotain olisi pitänyt tehdä toisin, niin seuraavaksi selvitetään pitääkö oma johtopäätös paikkaansa. Juttele jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole yhtä lähellä tapahtunutta ja toivottavasti jopa tietää aiheesta enemmän kuin sinä. Jos vastaus on edelleen kyllä, niin opi, muuta tulevaisuudessa asioita ja mene eteenpäin. Jos et olisi kyennyt mitenkään vaikuttamaan asioihin, niin hyväksy tapahtunut ja mene eteenpäin. Kasvuhäiriöissä, ja eräissä mahdollisesti ravintoon liittyvissä ongelmissa, kasvattajat välillä syyttävät melkoisen hanakastikin pennunomistajaa ruokintavirheistä ei olla auringontarkkaan noudatettu annettuja ohjeita. Jos olet kasvattaja, niin älä sorru tuohon. Jos olet omistaja, niin älä hyväksy moista selitystä. Lähes aina syytökset ovat vääriä, eivätkä ongelmat johdu omistajasta. Toki moinen on välillä mahdollista, eihän mikään ole selvärajaisen yksinkertaista. Mutta se edellyttää erittäin köyhää ruokintaa ja laihuutta (tai joskus rankkaa ylipainoa), eivätkä valtaosa kehityshäiriöistä ja kasvuvioista mahdu näihin raameihin. Syyttely puolin ja toisin ei auta ketään, mutta jos on niin aukottoman varmaa kuin inhimillisesti ottaen voi olla, että kyseessä on jalostuksesta johtuva ongelma, niin omistajana kannattaa tehdä kotiläksyt paremmin seuraavan pennun suhteen ja keskustella korvauskäytännöstä. Kasvattaja onkin heikommilla huonoa omistajaa vastaan, vaikka syy/seuraus-suhteet omistajasta johtuisivatkin korvauksia ei voi saada, maksamaan voi silti joutua ja mustamaalaus on ahkeraa selän takana. Mikäli (toivottavasti) suhteet pysyvät aikuismaiseen tapaan kunnossa, niin kumpikin puoli kysyy edempänä mainitun tärkeimmän kysymyksen. Pennun suhteen on muistettava, että kaikki vaikuttaa kaikkeen ja moniraskauksissa ongelmat ovat

157 157 kehityksenkin suhteen paljon todennäköisempiä. Luonto sallii useat pennut, jotta edes yksi kasvaisi aikuiseksi. Synnynnäinen ei myöskään tarkoita samaa kuin perinnöllinen, eikä synnynnäisiin yleensä kyetä mitenkään vaikuttamaan ennakolta. Lisäksi kasvattajalla ei ole astutusvaiheessa välttämättä edes kaikkea tietoa jalostuksesta käytössään ja jälkiviisaus on helpointa. Ostajallakin on oma vastuunsa. Jos tietää, että kasvattajalla on hieman turha juoheva suhtautuminen määrättyihin asioihin, niin ostaessaan pennun ottaa harkitun riskin saada käteensä patakakkosen valtin sijaan. Samaten rotuvalinta vaikuttaa riskiin. Muutaman mainitakseni, niin westiessä ottaa harkitun riskin iho-ongelmista, mopsilla hengitystievaikeuksista ja saksanpaimenella lonkkaongelmissa täysin riippumatta siitä, kuinka varovainen ja huolellinen kasvattaja on ollut jalostusvalinnoissaan. Kumpikaan osapuoli ei pysty siirtämään omaa vastuutaan toiselle. Kasvuhäiriöt Koirien kasvuvaiheen kehityshäiriöt ovat ehkä eniten tunteita herättävä aihe. Milloin syytetään ruokaa, milloin jalostusta. Ruokinnan suhteen esitetään kerta toisensa jälkeen samat argumentit taistelussa terveempien nivelien puolesta: köyhempää ruokaa, ettei koira kasva liian nopeasti; vähemmän proteiinia, että luusto kasvaisi vahvemmaksi. Molemmat väitteet ovat puhdasta hölynpölyä, joiden varjolla tuhansilta koirilta on evätty oikeus riittävän hyvään ravintoon niiden kasvuaikana. Ainoat aidot perustelut, jotka ruokinnalle voidaan sälyttää, ovat liikalihavuus ja ravintoaineiden laadun ja hyödynnettävyyden kyseenalaistaminen. Kennelliiton alaisessa jalostuksessa on kauan käytetty pevisaa (perinnöllisten vikojen ja sairauksien estämisohjelma) sekä eri rotuyhdistysten omia jalostuksen tavoiteohjelmia, rajoittamaan siitoskäyttöä sairaiden koirien suhteen. Pevisalla on rajoitettu myös terveiden koirien käyttöä, joiden tutkimustulokset ovat terveen rajoilla, jolloin oletetaan ongelman piilevän perimässä. Niistä on ollut joltinenkin hyöty yksinkertaisesti periytyvissä ongelmissa, kuten määrätyissä silmäsairauksissa, mutta muutoin pevisa-ohjelma on käytännössä ainoastaan lihottanut eläinlääkärien lompakoita. Koiramaailma ei ole niistä suuremmin hyötynyt. Samanlaiseksi hypeksi on muodostumassa geneettisen monimuotoisuuden DNA-testit. Ei ymmärretä, että ei mahdollisimman laajalla geneettisellä vaihtelulla saada mitään aikaiseksi, jos perusasiat ovat peppullaan. Kuten että rakenne itsessään on sairas. Tai että minkäänlaista jalostusvalintaa ja -karsintaa ei käytetä. Määrä ei koskaan korvaa laatua, vielä vähemmän laadun ollessa kehnoa kuraa. Määrän yhdistyessä laatuun saadaan parhaat tulokset, mutta sekin on estetty rajoittamalla jälkeläismääriä. Pyritään siis monimuotoisuuden nimissä varmistamaan, että hyvien periyttäjien geenit varmuudella hukkuvat turhanpäiväisyyksien kohinaan. Jossain vaiheessa on unohdettu, että ei kannan perimän monimuotoisuudella ole mitään merkitystä, vaan ainoastaan jälkeläisiä tekevien perimällä.

158 158 Tällä on se merkitys, että jalostukselliset rajoitukset vaikuttavat samalla tavalla lähes kaikkiin rotuihin, mutta ruokintatapoja on useita erilaisia, toisilleen jopa päinvastaisia. Kun tarkastellaan kasvuhäiriöitä, niin yhteiseksi tekijäksi laajassa mittakaavassa ei ole koskaan kyetty osoittamaan ruokintaa ei negatiivisissa eikä positiivissakaan asioissa. Siksi on lähes turhauttavaa vuosi toisensa jälkeen törmätä mitä villeimpiin tapoihin säädellä kasvua ja kehitystä ruokinnalla asioissa, joihin voi vaikuttaa vain jalostuksella. Kello Tassujen ulkokierteisyys kyynärpäiden rungon alle kääntymisen takia on varmasti yleisin syy saada paniikkihäiriö. Ollaan varmoja, että kasvuhäiriö iski. Tilannetta korjaavat neuvot perustuvat usein kuvitelmaan kasvun hidastamisesta ja käsketään vähentämään proteiinia, rasvaa sekä mineraaleja ja lisäämään hiilihydraattien määrää. Hiilihydraatteja ei suoranaisesti komenneta lisäämään, mutta se on suora seuraus muiden vähentyessä, jos ruokamäärää ei vähene tai veden määrää nosteta. Kirjan alussa on jo selitetty miksi moiset neuvot ovat paitsi vääriä, niin myös vaarallisia pennun kehitykselle. Tuo ajatteluvirhe perustuu muutamallekin harhaluulolle. Ensimmäinen on se, että luullaan proteiinien aiheuttavan kasvua. Eivät ne aiheuta, vaan niitä tarvitaan kasvulle. Rakennustyömaalle voi ajaa mielin määrin tiiltä ja pattinkia, eikä se talo nouse. Mutta myöskään ilman niitä tiilikasoja ja lautatapuleita sitä taloa ei kyetä rakentamaan. Tai jos betonissa on liikaa hiekkaa ja pattinki onkin puolimätää lautaa, niin talo saadaan rakennettua, mutta se ei tule kestämään. Toinen ajatteluvirhe on se, että rasva kiihdyttää aktiivisuutta ja se on jotenkin huono asia. Auton tankkiin voi työntää kuinka paljon tahansa bensaa, mutta ei sen vauhti yhtään sen enempää päätä huimaa. Kokonaispaino kylläkin nousee, se pitää paikkaansa. Mutta jos tankkiin lorotellaankin vedellä jatkettua löpöä, eli vaihdetaan ruokinnassa rasva hiilihydraateiksi, niin pääseehän sillä eteenpäin. Yskien, köhisten ja nykien. Mutta suurin virhe joka tehdään, on prosenttilaskujen osaamattomuus yhdistettynä tietämättömyyteen ruokien koostumuksesta.

159 159 Annetaan hieman rautalankaa. Penturuoka X arvoilla 30/20 tulkitaan liian vahvaksi, koska tassut lähtevät 6 10 kk pennulla kiertymään ulospäin. Pentu syö mainittua ruokaa 300 grammaa päivässä. Se saa siis pyöristettyinä määrinä proteiinia 90 grammaa rasvaa 60 grammaa hiilihydraatteja 90 grammaa Sille tehdään kasvun rajoittamisen nimissä kaksi erilaista ruokintamallia. Joko se siirretään ns. laihemmalle ruualle vaikka arvoilla 20/14 tai se siirretään lihapohjaiselle raakaruokinnalle, jolloin sille annetaan hyvin sulavaa sian ja linnun jauhelihaa sekä kasvissosetta. Lopputulos olisi tämä: proteiini rasva hiilihydraatti 30/ g 90 g 60 g 90 g 20/ g 80 g 56 g 184 g raaka 600 g 90 g 93 g (15 g) Mikään ei siis aidosti muuttunut, koska ruokamäärien oli myös noustava, ellei tarkoituksena ollut laihduttaa kasvavaa pentua rajun nopeasti. Raakaruokkijat paikoin sortuvat prosenttilaskuissa virheeseen, jossa ei verrata samoja asioita. Kuivamuonan prosentit on kerrottu kuivasta, aidosti noin 10 % kosteudella, kun taasen lihalla lähes järjestään ilmoitetaan märkäpainon prosentit. NEU lienee ainoa, jossa arvot ilmaistaan kuiva-aineesta, joka antaa harhaanjohtavan kuvan ruuasta, koska poiketaan yleisestä tavasta. Täysin luvallista, mutta se kannattaa huomioida vertailuissa.

160 160 Jos lihatuotteessa on proteiinia 15 % ja rasvaa 15,5 % märkäaineesta, niin kuivamuoniin verrattaessa luvut olisivat 33/34. Kuivamuonien ekstraenergiset työversiot eivät siis eroa mitenkään proteiini- ja rasvamääriltään tavallisista ylläpitolihoista. Aina on verrattava samoja asioita ja ruokintaa suunniteltaessa ymmärrettävä, että ainoastaan grammat ovat oleellisia. Tassujaan vääntävälle koiralle tehty ruokaremontti vaikutti siis käytännössä vain hiilihydraattien määrään ja ne ovat niin koiralle kuin ihmisellekin vain ja ainoastaan energian lähde. Ei mitään muuta. Itse asiassa kun koira siirretään aktiiviruuista köyhemmälle ylläpitoruualle, niin usein hyödynnettävän energian määrää nostetaankin. Toki tuo riippuu hyvin pitkälle siitä, paljonko rasvan määrä alenee, mutta kun proteiinin ja rasvan laskiessa hiilihydraattien määrä nousee, niin kaloreiden kokonaissaantikin kasvaa. Menetettyä rasvagrammaa kohtaan tarvitaan laskennallisesti kaksi hiilihydraattigrammaa, ja jokainen proteiinigrammaa korvaava hiilihydraattigramma nostaa suoraan käytettävää energiaa. Proteiinien energiahan oli laskennallista, ei hyödynnettävää. Se, että pentumme oikaisee tassunsa kuukauden tai kahden sisällä, johtuu ajasta. Ruokinta ei liity siihen mitenkään. Koira kasvaa ja sen rintakehä tukee paremmin raajoja, jolloin kyynärät eivät enää pääse kiertymään rungon alle vääntäen ranteita ulos. Jos flunssaa ei hoida, niin se kestää kaksi viikkoa. Jos ottaa C-vitamiiniporeita, niin flunssa paranee 14 päivässä. Samasta asiasta on kysymys. Toki kyseessä voi olla myös aito kasvuhäiriö tai rakenteellinen piirre. Kumpaakaan ei saada aikaiseksi ruokinnalla, vaan kyse on kasvattajan valinnoista. Toki ruokinnalla voidaan hieman vaikuttaa miten synnynnäiset tai perinnölliset (nuo ovat eri asia) asiat ilmaantuvat, mutta normaalilla ruokinnalla tyylistä riippumatta ei niitä aiheuteta. Liikunnalla ja rasituksella kyetään myös siirtämään ja joskus jopa estämään ongelmien syntyä mutta väärin tehtynä saadaan aiheutettua ongelmia, aivan ilman perinnöllisyyttäkin. On kolmaskin mahdollisuus ja se on ruokintaperäinen. D-vitamiinin puutos aiheuttaa pehmeää ja heikkolaatuista luuta, joka ei kovetu kunnolla. Tila on samanlainen kuin ihmisillä riisitauti. Siinä eivät tassut käänny ulos, vaan pitkät luut alkavat taipumaan vartalon painon takia aiheuttaen länkisäärisyyttä. Vääntyvien pitkien luiden kohdalla on syytä tarkistaa aina D-vitamiinin ja kalsiumin saanti.

161 161 Kuka rikkoi mitä Tehdään probleemasta hankalampi. Jos ruokintavirhe rikkoo koiran, niin kenen määrittelyillä virhe on tehtävä, ja kuinka suurilla ylityksillä? Kun billinghurstilainen barffaaja syöttää vastoin AAFCO:n standardeja, niin tuleeko kehityshäiriö? Tai jos kuivamuonat eivät sovi raakaravinnon määrittelyihin? Minä en ole koskaan nähnyt varsinaista kehityshäiriötä syntyneen niin, että se voitaisiin perustellusti siirtää ruokinnan syyksi. Toki ruokinnalla voidaan saada se näkyviin, ja toisella tapaa tehtynä ehkä piilottaa edes jotenkin mutta syyhän ei kuitenkaan muutu. Eivätkä moista aidosti tutkimuksetkaan väitä ne esittelevät määrättyjä riskitekijöitä, mutta liioitelluilla annoksilla. Kyllä, kalsiumin rajulla yliannostuksella tai puutteella saadaan aiheutettua kehityshäiriöitä (ja pari muuta ongelmaa), mutta koiraan ei yksinkertaisesti saada sellaisia määriä kalsiumia ruokinnan kautta ilman, että aiheutetaan tusina muuta ja vakavampaa ongelmaa. Barffissa kylläkin lähestytään riskirajoja. Tässä on aivan samaa problematiikkaa kuin biotiinissa ja avidiinissa, valkosipulissa ja anemiassa tai kalan tiaminaasissa ja tiamiinissa Tieteen teoriassa asia on nimenomaan kuten on tutkittu ja väitetään, mutta sillä ei ole mitään tekoa käytännön elämän kanssa. Tieteen tekijät ovat turhan harvoin tässä maailmassa ja todellisuudessa, eivätkä osaa oman spesialiteettinsa läpi nähdä käytäntöä Minä olen nähnyt melkoisesti erilaisia tapoja ruokkia, joista melkoinen määrä täyttää milloin minkäkin periaatteen mukaisesti vakavan ruokintavirheen kriteerit ilman, että mitään on tullut. Ne joille on tullut, on pääsääntöisesti syötetty jollain kriteerillä oikein, ja kasvuhäiriö, pitäisi kylläkin puhua kehityshäiriöstä, on selitettävissä muutoin. En ole myöskään törmännyt yhteenkään tutkimukseen, joka itseasiassa tukisi kehityshäiriöiden syntyä ruokintavirheillä paitsi jos tehdään oikein hemmetin paljon työtä: annetaan parisataa grammaa valkosipulia päivässä, nenämahaletkulla helposti imeytyvää kalsiumia tai vaikka pelkkää rasvaa. Vaikeaa kotioloissa, mutta labrabeaglella helppoakin. Ruokintavirheet ovat olleet mukava ja helppo selitys. Ruokavalmistajat pääsevät mainostamaan ja kasvattajat SEKÄ rotujen harrastajat pääsevät syyttämään jotain toissijaista, ja täysin selvittämätöntä, syytä ongelmista. Saa sulkea silmänsä siltä, että vaikka siitoseläimet saksanpaimenkoirissa ovat terveitä, niin ongelmia aiheuttavan rakenteen jalostaminen ei ole missään vaiheessa loppunut. Tai että vaikka irlanninsusikoirissa käytettäisiinkin sydänterveitä siitoseläimiä, niin koon maksimointi takaa, että pentukaupan kierto pysyy nopeana. Vastaavia esimerkkejä löytyy lukuisia. Ehkä olisi aika avata silmät ja lakata syyttämästä milloin Ca/P-suhdetta, milloin proteiineja, milloin valmistamisprosessia tai luumäärää siitä, että pikkukoirilla ei pysy polvet kasassa, saksanpaimenilla ei ole lonkkia, dobermanneilla hajoaa selkä, rottweilereilta paukkuu etupää kappaleiksi ja mopseilla tipahtaa silmät kun ne aivastavat. Eivät nuo riipu kuivamuonasta,

162 162 barffista tai yrjölän puurosta, vaan koirien jalostuksesta oikeammin sen puutteesta. Ruokinnalla on varmasti merkityksensä kaikilla lajeilla, joilla on a) moniraskaudet ja b) elinikään nähden nopea kasvu. Hiiren kakaroiden kokoon vaikuttaa erittäin paljon se, montako pentua kasvattaja jättää henkiin. Joten varmasti koirallakin asialla on merkityksensä. Mutta näyttää/tuntuu/uskoo, että mitä korkeammalla eläin on ravintoketjussa, niin sitä vähemmän ruokinnalla sinällään on merkitystä kehityksen kannalta. Miksikö? Ei hajuakaan. Ehkä siksi, että pedon ei tarvitse kehittyä yhtä nopeasti. Varsan on päästävä heti syntymästään jaloilleen ja opittava juoksemaan, muuten tulee noutaja. Sen noutajan jälkeläinen taasen makaa aivot sammuksissa ja silmät kiinni ensimmäiset kaksi viikkoa ja on ylipäätään kykenevä elättämään itsensä vasta 6kk 1v jälkeen. Sekava pointti tässä on se, että ne opit, joiden väitetään vaikuttavan kasvuhäiriöihin, eivät näyttäisi pitävän paikkaansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö jotkin muut voisi vaikuttaa kuten että eläinproteiini toimii lihansyöjällä myös luuston kehityksessä paremmin kuin ruohot, jäävuorisalaatti, hiilihydraatit ja laskennallinen Ca/P-suhde, joka ei ota huomioon syötyjä grammoja. Tasapainoisen ruokinnan merkitys olisi siten se, että ruokinnalla vaikutettaisiin synnynnäisen tai perinnöllisen ongelman syntyyn, milloin se tulee näkyviin, kuin myös vakavuuteen, kuinka pahasti se vaikuttaa. Koiralla voi olla peritty taipumus lonkkadysplasiaan, mutta oikealla ruokinnalla se näkyy ongelmattomana C-lonkkana, kun taasen pielessä olleella saadaan oireileva E. Allergiat Allergia on autoimmuunisairaus. Siinä elimistön oma puolustuskoneisto hyökkää sinänsä vaaratonta tekijää vastaan kuin se olisi pahempikin uhka ja aiheuttaa omalle keholle ongelmia. Immuunijärjestelmä suhtautuu omiin soluihin kuin ne olisivat bakteereita tai viruksia. Koirien allergiadiagnoosit ovat räjähtäneet käsiin, tai ainakin siltä tuntuu. On mahdollista, että diagnooseja tehdään helpommin nykyään kun eläinlääkärit ovat alkaneet lähes rutiinisti teettämään allergiatutkimuksia sinänsä epäluotettavilla verikokeilla. Jos koiralla on hiivaa, tai ruuansulatusongelmia, niin ensimmäinen mietitty vaihtoehto on usein ruoka-aineallergia. Mutta jossain määrin myös atooppiset allergiat, eli herkistyminen hengityksen kautta saataville aineille, ovat lisääntymään päin ainakin jos referenssinä käytetään foorumeita.

163 163 Allergioita tutkitaan ihmispuolella koko ajan ja mahdollisia syypäitä löytyy vähintäänkin yhtä paljon kuin tutkijoitakin, mutta yksi nousee jatkuvasti yli muiden. Eletään liian puhtaasti, eikä elimistö opi jo nuorena saatujen mikroinfektioiden kautta toimimaan oikein. Sama pätee varmasti koirilla, joille syötetään vain puhdasta ruokaa ja jo pikkupentuvaiheesta alkaen nukkumapaikka pestään antibakteriaalisilla pesuaineilla. Koirilla syytetään myös sukusiitosta ja geneettisen vaihtelun kapeutta siitä, että yleinen elinvoima on alkanut kärsiä. Varmasti sisäsiittoisuus on yksi tekijä monien joukossa, mutta allergioita diagnosoidaan ulkosiitoskoirillakin, kuten myös sekarotuisilla monien rotujen hedelmille. Yksi tekijä monien summassa saattaa olla D-vitamiini ja sen rooli immuniteetin rakentumisessa. Yhdysvalloissa tutkittiin D-vitamiinin ja allergioiden yhteyttä. Tutkimuksessa ei löydetty yhteyttä aikuisväestössä, mutta lapsissa tulikin mielenkiintoisia asioita esille. Jos lapsella oli alhaiset D-vitamiinitasot, niin hänellä oli 2,4 kertaa todennäköisemmin esim. pähkinäallergia kuin korkeamman tason omaavalla. Tutkimusryhmä onnistui kytkemään 17 tutkitusta allergeenista 11 mataliin D-vitamiinimääriin. On epäselvää miksi kytköstä ei löytynyt aikuisista, mutta yksi syy saattaisi olla, että allergian vaatima herkistyminen tapahtuisi jo lapsena, ja että aikuisena allergian syntymekanismi olisi erilainen. Lisäksi tutkimus antoi yhden uuden mittakaavan riittävälle lasten D-vitamiinin saannille: 600 KY:tä eli 15 μg päivässä. Pätisikö sama yhteys koiranpennuilla? Kukaan ei tiedä. Mutta jos taas kerran laskemme yhteen eri tekijät: pikkupennun keskeneräisyys kehityksessä, syntymästä alhainen vastustuskyky, usein epärodunomainen ravinto vieroituksessa ja jatkuva D-vitamiinin puutos, niin ehkä jokin säännönmukaisuus kuitenkin on näkyvissä. Vaikka foorumikirjoituksista voisi toisin päätellä, niin koirien sinänsä vähälukuisista allergioista suurin ryhmä on atopiat. Koirien atopiassa eläin on herkkä hengitetyille allergeeneille, vaikkapa pölylle, ja oireilee ihollaan. Koirilla ei heinänuhaa voi olla, koska niiltä puuttuvat nenästä oireiluun vaadittavat ns. syöttösolut. Atooppinen iho-oireilu on omistajalle sekä rasite että siunaus. Rasite siltä osin, että jos kyseessä on pölyt, niin niitä vastaan on vaikea taistella eivätkä antihistamiinit toimi koirilla yhtä tehokkaasti kuin ihmisillä. Ruoka-aineherkistyksessä on useimmiten helpompi sulkea allergeeni pois. Paljon käytetty verikoe allergioiden määrityksissä on puhdasta rahanhukkaa jos kyseessä on ruoka-aineallergia, sillä virhepositiivisten määrä ylittää aidot. On mahdotonta sanoa mikä osumista on aito. Pölyissä osumistarkkuus sen sijaan on parempi. Ongelmaksi tosin nousee se, että jos testi ilmoittaa allergeeneiksi vaikka kanan ja koivun, niin kumpi on oikea.

164 164 Ruoka-aineallergioita ei voida parantaa. Ainoa tapa on välttää allergeenia kaikissa muodoissaan. Sen sijaan hengitysteitse ongelmia aiheuttavissa atooppisissa iho-oireiluissa siedätys on yksi vaihtoehto. Se ei ole täysin luotettava, eikä missään nimessä edes halpa, mutta on sentään yksi mahdollisuus parantaa koiran elämää ilman loppuiän kortisonikuuria. Ihmisillä atooppisen ihottuman yhtenä tukihoitona on jo pidempään ollut D-vitamiinin käyttö pillerinä, injektiona tai voiteena. Täyttä tietoa siitä, miksi D-vitamiini auttaa, ei ole ollut, mutta Saksassa löydettiin yksi mahdollinen selitys D-vitamiinia ja psoriasista käsittelevässä tutkimuksessa. Suurin osa harrastajista ei tee mitään tiedolla, että D-vitamiini lisätessään erään peptidin, katelisidiinin, sitoutumista soluliman DNA:han, auttaa johonkin suuntaan vinksahtanutta immuniteettijärjestelmää toimimaan paremmin. Silloin se estää tulehdussytokiini interleukiini-1beetan toimintaa, jolla on taasen keskeinen rooli erilaisten ihotautien, kuten psorin ja atopian, synnyssä. Sen sijaan atooppisen koiran omistajaa saattaa hyvinkin kiinnostaa se, että ihmisillä on saatu tuloksia aikaan yli 100 mikrogramman D3-annoksilla koirille se tarkoittaisi noin 1,4 μg/painokilo, vähintään. Ihmiset altistuvat monin paikoin pölyille, jotka aiheuttavat ongelmia eri tavoin, mutta aina keuhkoissa. Riskitekijöitä ovat teollisuus ja maatalous. Niiden pölyaltistuksessa ei ole kysymys niinkään atopiasta tai allergiasta, vaan tulehduksellisesta ärsytystilasta. Nebraskan osavaltiossa Yhdysvalloissa on melkoisen isoa maataloutta, joten ei liene yllätys, että siellä on tutkittu pölyaltistuksen ja D-vitamiinin yhteyksiä. Tutkimusryhmä onnistui kohtuullisen suurilla annoksilla vähentämään hiirikokeissa keuhkoissa pölyn aiheuttamaa tulehdusta. D-vitamiini ei tietenkään kyennyt estämään pölyn aiheuttamaa tulehdusreaktiota, mutta vähensi oireilua. Eliminaatio Eliminaatiossa koiralle annetaan yhtä sellaista proteiinin lähdettä eli lihaa, jota koira ei ole saanut koskaan tai on saanut erittäin harvoin, eikä oireilun aikana. Jos koira aiotaan pitää kuivamuonalla eliminaation jälkeen tai jos käytettävä liha on vähärasvaista, niin mukaan on otettava jokin hiilihydraatinlähde, siis vilja tai peruna. Sitä koskevat samat rajoitukset kuin lihaakin. Kalsiumin saannista ei tarvitse huolehtia, mutta sinkkiä olisi vähintään syytä antaa ihon kunnon vuoksi, kuin myös D-vitamiinia. A-vitamiini on hankala, koska se edellyttää joko kala- tai maksapohjaista lähdettä. Kuivamuonien hypoallergiaruokia kannattaa välttää. Valmistajat väittävät pilkkoneensa proteiinit niin pieniin osiin, että keho ei enää saisi niistä reaktiota. Mikään ei kuitenkaan osoita, että väite tuotannosta pitäisi paikkaansa. Eikä moinen toimi ihmisilläkään. 63 kutiavaa koiraa laitettiin kanahydrolysaatille tarkoituksena kokeilla sen toimivuutta hypoallergiaruokana. 17 koiraa lopetti kokeen alkuunsa erilaisten syiden takia ja näistä neljä, koska eivät suostuneet syömään moista. 18 koiraa osoitti

165 165 kanahydrolysaatilla oireilua eli 39 %. Tämä yksistään osoittaa sen, että hydrolysaattien käyttö ei pelasta miltään. Koira saa siitäkin oireita, jos se on raaka-aineelle herkkä. Kuivamuonissa harrastetaankin vedonlyöntiä. Koska ruoka-aineallergiat ovat harvinaisia, niin tuotaessa ruoka, jonka sulavuutta on parannettu, niin oireet luultavasti häviävät, koska ne ovat alkujaankin johtuneet sopimattomasta ruuasta. Tai hyporuuan aikana oivalletaankin, että kyseessä onkin atopia. Niin tai näin, niin ne eivät sovellu eliminaatioon, jos sellaisen aikoo toteuttaa. Eliminaation on kestettävä pääsääntöisesti 12 viikkoa. Kolmen viikon kuluttua ainoastaan 26 % ruoka-aineallergikoista on saanut parannusta tilaansa, mutta 12 viikon kuluttua jokainen, jos kyseessä on ruoka-aineallergia. Jos koiran kunto paranee selvästi, niin se palautetaan takaisin alkuperäiselle ruokinnalleen. Jos oireet palaavat viikosta kahden sisällä, niin kyseessä on varmuudella ruoka-aineallergia jollekin ruuan osalle. Jos koira ei saa oireita, niin kyseessä ei ollut ruoka-aineallergia se ei parane. Jos koira saa oireita, niin palataan takaisin eliminaatioon niin pitkäksi aikaa, että koira on taas oireeton. Siinä vaiheessa tuodaan mukaan osa ruoka-aineista, joita epäillään tai ei epäillä allergian aiheuttajaksi. Tätä jatketaan niin kauan, että ollaan saati koostettua koiralle riittävä ruokavalio, joka ei aiheuta oireita. Siinä sitten pysytään, koko koiran loppuelämä. Huonot uutiset tosin ovat ne, että koira, jolla on ruoka-aineallergia, saattaa kehittää uuden allergian muutoin oireettomana pitäville ruuille, jos niitä annetaan riittävän pitkään. Kannattaa siis yrittää löytää eliminaation kautta mahdollisimman suuri määrä erilaisia koiralle sopivia vaihtoehtoja. Niitä sitten vaihdellaan aika ajoin. Tämä uusallergisoituminen johtuu siitä, että koiran vastustuskyky ei alunperinkään toimi oikein, eikä koiran synnynnäinen heikkous parane, vaikka se saadaan oireettomaksi joksikin aika. Toinen selitys on ristiinallergisoituminen, jolloin alkuperäinen allerginen herkkyys vaikuttaa vastaaviin muihin samantyyppisiin proteiineihin. Naudan lihalle allergisoituminen voi aiheuttaa herkkyyden maidolle tai vehnä aiheuttaa ongelmia myös soijan kanssa. Sen sijaan broilerille herkistyminen ei aiheuttaisi ongelmia munan kanssa. Eliminaatiodieetti on pitkä ja vaivaalloinen tie, mutta se on tehtävä, jos epäilee jonkun ruoka-aineen aiheuttavan allergiaa. Kun syyllinen on löydetty, niin käytettävissä olevilla raaka-aineilla ja ravintolisillä koostetaan niin lähellä optimia oleva kokonaisuus kuin mahdollista. Ravintosuosituksiin ei saa takertua liian tiukasti, sillä hieman puutteellisempikin ruoka on paljon terveellisempi kuin sopimaton ja oireita aiheuttava täysin tasapainotettu eväs.

166 166 Nirsous Näppituntumalla uskaltaisin väittää, että suurin yksittäinen ruokintaongelma maailmalla (siis foorumimaailmassa) ovat nirsoilevat koirat. Ruoka ei maistu, kupista valikoidaan määrätyt asiat ja loppu jätetään syömättä. Omistajat yrittävät epätoivoisesti löytää ruokaa, joka maistuisi. Lopulta päädytään syöttämään hanhenmaksapalleroita kermassa, hopeisella pikkulusikalla syötettynä. Nirsoilusta ollaan huolissaan useimmiten siksi, että koira on myös turhan hoikka jollain mittarilla ainakin. Ylilihavien omistajathan olisivat vain onnellisia, jos koira lopettaisi kaiken mahdollisen pupeltamisen. Nirsoudelle löytyy lähes aina yksi vakiosyy. Sen nimi on nälän puute, ja aiheuttajan yliruokinta niin määrässä kuin kerroissakin. Koira syö liikaa ja omistaja haluaisi sen syövän vieläkin enemmän. Kilpaileva greyhound on jatkuvalla dieetillä. Kilon ylipaino hidastaa 0,2 0,3 sekuntia metreissä aika paljon lajissa, jossa sadasosasekunnin eroihin maalikamerassa ei todellakaan tarvita suurennuslasia. Koirilla on koko ajan nälkä, oikeammin näläntunne. Niiden elimistö on vakaasti sitä mieltä, että eletään katovuosien aikaa, koska ruoka ei riitä läskin rakentamiseen. Elimistö haluaa yli kaiken varastorasvaa ja pyrkii lisäämään syömistä nostattamalla nälkää. Tämä toimii toisinpäinkin. Jos greyhoundin antaa syödä vapaasti, niin alun ahmimisen ja noin kolmen kilon lihomisen jälkeen greyhound lopettaa ja alkaa säännöstellä syömistään. Toki tämä on yleistys ja jotkut kykenevät paisuttamaan itsensä laiskan, leikatun labradorinnoutajan mittoihin mutta pääsääntöisesti greyhound säätelee syömistään. Tämä sama toimii muillakin roduilla. Kun ruokaa on saatavilla koko ajan, niin pakottavaa nälkää ei tule. Elimistö on vakuuttunut hyvistä ajoista, eikä koe lihomista tärkeäksi. Periaatteessahan koiran kuin koiran pitäisi lihota määrättyihin mittoihin, ennen kuin se alkaa säätelemään syömistään. Kaatuuko kaunis teoria siihen, että niin monet nirppanokat ovat kuitenkin einen hoikkia? Ei kaadu. Kyse on verensokerista, insuliinista, leptiinitasojen noususta ylipäätään koko hormonituotannosta, joka säätelee nälän tunnetta. Kun syödään usein ja hiukan, niin insuliinipiikin loivankin myötä näläntunne katoaa. Elimistöä itseasiassa huijataan hivenen, koska kokonaisenergia ei kuitenkaan riitä lihottamiseen. Mutta saatavat kalorit pitävät painon riittävänä, koiran ja sen fysiologian kannalta. Se jaksaa, eikä väsy. Omat kauneusihanteemme taasen sanovat, että eläimellä pitäisi olla niin ja niin paljon lisää painoa. Sitä pidetään laihana. Nirsous ei siis sinällään ole mikään ongelmatila, vaan normaalia käytöstä. Eläminen ihmisen kanssa vain ei ole aina normaalia, varsinkin kun me itse ajamme koirat epänormaaliin tilaan, jonka haluamme kuitenkin normalisoida. Skitsofreenistako? Aivan varmasti. Nirsouden suhteen on siis kaksi tietä. Joko se parannetaan, tai sen kanssa opitaan elämään. Kumpikin käy, ja sopivuus riippuu aivan siitä, mikä parhaiten kelpaa ihmisen ja koiran tasapainoiseen elämään.

167 167 Oletetaan kuitenkin, että nirsoilun halutaan loppuvan ja ruokakupin tyhjenevän vauhdilla. Se onnistuu, mutta kuten käytännössä aina koirien häiriökäyttäytymisen korjaamisessa, niin ihmisen käyttäytyminen korjataan ei koiraa. Mutta ennen kuin mitään muuta tehdään, niin varmistutaan siitä, että kyseessä ei ole terveydellinen ongelma. Huonot hampaat vaikeuttavat syömistä, kuin myös pennuilla hampaiden vaihtuminen. Tulehtuneet kitarisat tekevät varmasti koirasta nirson ei halua niellä enempää kuin on pakko, koska sattuu. Jos ruoka itsessään aiheuttaa koiralle huonon olon, niin se ei syö. Rasvaa on turha tarjota lisää, jos haima ei toimi. Merilevä on varmasti hyvä ravintolisä, mutta jos se käynnistää närästyskohtauksen, niin ravintolisän hyvyys on vähintäänkin kyseenalaista. Eläinlääkärikin saattaa kyetä auttamaan, mutta perusedellytys olisi, että jokainen osaa ja pystyy lukemaan koiraansa niin paljon, että näkee koska se ei voi aidosti hyvin. Terveellä koiralla nirsous johtuu aina yhdestä syystä: nälän puutteesta. Poikkeuksetta. Hyvään poikkeuksettomaan sääntöön kuuluu kuitenkin aina se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Koira syö tuoretta ruohoa, koska se tiedostamattomasti kokee tarvitsevansa sitä. Me emme tiedä syytä, eikä koirakaan, mutta se tarvitsee sitä. Sama koskee (järkevissä määrin) myös sellaista ruokaa tai raaka-ainetta, jota koira kieltäytyy syömästä säännönmukaisesti, aina ja joka kerta. Tuota kieltäytymistä on syytä kunnioittaa, koska se saattaakin olla syömättömyyden perimmäinen syy koira voi siitä huonosti. Kun nälkä saadaan takaisin, niin nirsous loppuu. Koska kyseessä on myös jossain määrin opittu tapa, niin tehdään kaksi asiaa yhtä aikaa. Lisätään nälkää ja muutetaan ruokintarutiinit. Nälkä saadaan helposti aikaiseksi. Jätetään koira vähintään vuorokaudeksi ilman ruokaa. Joskus jopa parikin päivää tarvitaan, ja siis tosiaankin ilman ruokaa. Ei koira siihen kuole. Sen on syntyjään ahmija, joka jaksoi taivaltaa päivätolkulla ilman riittävää ravintoa. Mitkään makupalat eivät ole sallittuja, ei edes palkintoina. Jos kuulut ryhmään en-kestä-koiran-syyttävää-katsetta-ja-annan-aina-periksi, niin lopeta lukeminen tähän ja opettele elämään nirson koiran kanssa. Toisin sanoen, anna sen popsia ja anna sen valikoida ruokaansa. Hyväksy se. Mutta jos kykenet kovettamaan sydämesi, niin paaston kylkeen lisätään liikuntaa. Reipas metsälenkki nostattaa nälkää kivasti. Luovutusiän ylittänyt pentu kykenee ilman minkäänlaista ongelmaa olemaan vuorokauden syömättä. Joskus moinen paasto on jopa pakollista, varsinkin lyhytaikaisissa ja sinällään vaarattomissa ripuleissa. Juominen on paljon tärkeämpää. Koiraansa kouluttavat joutuvat valitettavasti keksimään paremman keinon motivoida kuin nakit ja maksanpalat. Jokainen makupala, perustellustakin syystä annetut, nostavat verensokeria ja käynnistävät prosessin, jonka lopputulokseksi päätetään onko nälkä tyydytetty. Jos koiralle työnnetään kentällä paketillinen nakkeja suuhun, niin voi olla aivan varma, että nälkä ei ole vielä muutamankaan tunnin päästä.

168 168 Tarvitseeko erikseen mainita, että myös kimpassa sohvalla TV:n ääressä popsitut makupalat kuuluvat samaan kastiin? Tai ajanvietteeksi popsitut siankorvat? Tai hampaiden putsaamiseen järsityt rustot? Kongit? Kun koiraa ylisyötetään, niin määrässä kuin kerroissakin, tapahtuu muutama asia. Koiran aineenvaihdunta lisääntyy. Voitaisiin sanoa, että sen kierrosluku kasvaa, moottori käy kovemmalla. Ruuansulatus ja käsittely vaatii energiaa, sillä mitään ei saada ilmaiseksi. Osa hyödynnetään, osa poistetaan, ja kaikki tarvitsee energiaa. Syödystä kaloreista suurempi osa kuluu pelkkään elimistön rattaisen pyörittämiseen ja pienempi osa riittäisi varastoitavaksi. Jos saadun ruuan energiasisältö on kuitenkin tarpeeksi korkea, niin koira lihoo. Jos saadun ruuan tai makupalan energiasisältö on alempi kuin sen käyttö on kuluttanut, niin laihdutaan. Lisäksi tapahtuu toinen mielenkiintoinen asia, jonka aste riippuu koirasta. Jos koiraa syötetään määrällisesti kerrallaan liikaa, ja parhaimmillaan jopa liian usein, niin suolen toiminta kiihtyy niin paljon, että päivä toisensa jälkeen enenevissä määrin hukataan ruokaa. Koiraa kuvaa parhaiten ilmaisu läpipasko. Tarkoittaa lihotuksessa sitä, että pitäisi pyrkiä antamaan mahdollisimman energistä ruokaa mahdollisimman vähän mahdollisimman usein. Tässäkään puhdas määrän lisääminen ei auta yhtään mitään, jos laatu unohdetaan. Tuo ei kuitenkaan toimi lihotettavan nirsoilijan kanssa. Kun nirson koiran nälkä on herätetty, niin jollain aikavälillä syöminen kiihtyy. Kannattaa muistaa, että ahmimisnopeus on jossain määrin myös yksilökysymys, ja kaikki eivät tyhjennä kuppiaan sekunneissa, vaikka nälkään kuolisivat. Koska nirsous on myös opittu tapa, niin palautuminen poisoppiminen vie aikaa. Siksi syömistä on seurattava koko ajan. Kun alkaa näyttää taas siltä, että vain määrätyn väriset tai muotoiset ruoka-aineet kelpaavat, niin kuppi pois ja aloitetaan uudestaan nälän hankkiminen. Nirsoa koiraa ei koskaan syötetä kaksi kertaa päivässä, varsinkaan jos se on hoikka. Kerran päivässä syöminen hidastaa aineenvaihduntaa, jolloin koiran energiantarve se tyhjäkäyntinopeus laskee ja jää enemmän energiaa säästöön joka muutetaan varastoenergiaksi, läskiksi. Nirsous on useimmiten kuivamuonalla elävien ongelma. On turha luulla, että tämä johtuisi maistuvuudesta tai kuvitellusta luonnonmukaisuudesta. Se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että kuivamuonalla on helpompi antaa enemmän energiaa ja enemmän kylläisyyden tunnetta kuin vesimäärältään suuremmilla ruokintatavoilla lihalla tai barffilla. Mutta ei nirsous ole mitenkään poikkeuksellista raakaruokituillakaan. Se onnistuu helpostikin useilla ruokintakerroilla. Yksi tekijä kuitenkin yhdistää nirsoja koiria. Niiden liikunnan määrää ja jossain tapauksissa myös henkisempien aktiviteettien määrää on lisättävä. Ne eivät liiku ja kuluta tarpeeksi vaikka omistaja niin luulisikin. Liikunta on paras tapa hankkia nälkä.

169 169 Kilpailutilanne on tehokas lääke nirsoutta vastaan, mutta onnistuu toki vain jos perheessä on muita koiria ja ainakin yksi niistä on ahne. Toinen vaihtoehto on, että kasvattaja kärjistää kilpailutilannetta niin, että vierotuksen jälkeen pennut joutuvat tekemään töitä ruokansa eteen. Ei palveluskoiraharrastajan mittapuulla, vaan toisia pentuja vastaan. Kippoja vähemmän kuin pentuja, ja luonnollinen ahneus saa vallan. Tuohan ei tarkoita, että ruokaa annettaisiin vähemmän. Ainoastaan ruokintapaikkoja on vähemmän. Selvä jatkumo emän nisistä käytävään painiin. Panoisteiitti Panoisteiitti tunnetaan ehkä paremmin nimellä kasvukivut. Vaikka tila ei olekaan suunnattoman yleinen, niin sitä silti tavataan, varsinkin isommilla roduilla. Panoisteiitti ei nykykäsityksen mukaan ole kasvuhäiriö, vaikka sitä sellaiseksi aika usein kutsutaankin. Panoisteiitti on yleensä nuorten koirien luuston tulehdustila. Se ilmenee tyypillisesti välillä 5 kk 12 kk, mutta sitä on havaittu jopa niinkin nuorilla kuin 2 kk ja peräti viiden vuoden ikäisillä. Se oireilee yleensä pitkissä luissa, ja harvemmin useammassa kuin yhdessä jalassa kerrallaan. Ulospäin se näkyy ontumisena, joka usein kiertää raajasta toiseen. Se kuitenkin harvemmin uusiutuu enää samassa jalassa. Kiputila voi kestää muutamista päivistä muutamiin viikkoihin, kuten myös kivuton välivaihe, ja ontumisen aste saattaa olla mitä vain lähes huomaamattomasta lähes liikkumiskyvyttömään. Panoisteiitin aiheuttaja on tuntematon. Eräiden lähteiden mukaan syy saattaisi olla perinnöllinen, koska sitä ilmentyy enemmän määrätyissä verilinjoissa kuin toisissa. Ruokinta ei ilmeisesti ole aiheuttaja, olkoonkin että seleenin puutetta on myös tarjottu syyksi. Sen sijaan allergiat, aineenvaihdunnalliset häiriöt, tulehdukset, immuunijärjestelmän häiriöt, loiset ja hormonaaliset ongelmat saattavat olla aiheuttajia. Ihmisillä kasvukivut ovat käytännössä tuntemattomia eteläisessä Euroopassa, jossa maaperässä on runsaasti seleeniä. Sen sijaan pohjoisessa, seleeniköyhillä alueilla, kasvukipuja on lapsilla yleisestikin. Sama mekanismi on havaittu Alpeilla, laaksoissa ja vuoristossa asuvien välillä. Tästä olettamuksesta lähtien Ruotsissa tehtiin tutkimus, jossa lapsille annettiin seleeniä. Verrokkiryhmään verrattuna seleeniä saaneilla oli huomattavasti vähemmän kasvukipuja. Tutkijat myöntävät, että tutkimus ei ollut tarpeeksi kattava, ja muitakin syitä saattaa olla. Tämä kuitenkin osaltaan puoltaisi sitä olettamusta, että seleenin puutteella on asiassa joku rooli. Mutta kukaan ei tiedä, toimisiko sama koirillakin. Osa kasvattajista on seleeniä koittanut, ja ovat kertoneet kasvukipujen häviämisestä. Mutta taaskaan, kukaan ei tiedä johtuiko se seleenistä vai että kiputila vain yksinkertaisesti meni ohi. Jos seleeniä antaa, niin on muistettava, että se on suurissa määrin myrkyllistä, ja että aika moniin rehuihin lisätään nykyään seleeniä. Saatavasta kokonaismäärästä on siis huolehdittava.

170 170 Uskotaan myös, että hyvä lihaskunto ja hoikkuus suojaisivat panoisteiittiä vastaan. Saattaa olla näin, koska se selittäisi miksi aktiivisemmin liikkuvilla vinttikoirilla on tätä vaivaa niin vähän, vaikka niiden ruumiinrakenteen pitäisi olla altistava. Liikuttaminen ei ole koskaan väärin, mutta ontuvaa koiraa ei saa koskaan juoksuttaa tai muutoin pakkoliikuttaa. Diagnoosi tehdään joko oireiden mukaan tai röntgenkuvalla oireilevasta jalasta, jolloin panoisteiitti näkyy luutihentymänä. Itse ongelmaan ei ole hoitoa, mutta oireita helpotetaan kipulääkkeillä. Ruokintamuutoksista on harvemmin apua, mutta voi kokeilla rasvan lisäämistä sekä seleeniä yhdessä korkeamman määrä D- ja E-vitamiinia kanssa. Liikkumisen määrällä tai rajoittamisella ei ole havaittu olevan merkitystä kipuun, mutta ontumisaikana kovempaa liikuntaa ei suositella. Suurin osa koirista paraneekin ilman hoitoa, ja viimeisetkin oireet poistuvat viimeistään kahden vuoden ikäisenä, suunnilleen silloin kun pitkät luut ovat lopettaneet pituuskasvunsa.

171 Koira on lihansyöjä

172 172 Luonnonmukaisuuden, holistisuuden ja eettisten asenteiden myötä kasvusijaa ovat saaneet myös huolestuttavammat rajatapaukset, joita voisi paikoin kutsua jopa ääriliikkeiksi. Vegaanius on ihmisillä idealistinen valinta, mutta sitä on alettu perustelemaan ravitsemuksellisin perustein, joiden mukaan jopa pedot ovat loppujen lopuksi vegaaneja. Tämä ajatushahmotelma edellyttää sitä, että jokainen, joka millä tavalla tahansa käyttää missä määrin tahansa sekaravintoa, päätetään sekasyöjäksi. Ja koska sekasyöjä pystyy käyttämään kasvisravintoa, niin silloin se voi olla vegaani. Tällä päättelyketjulla on todistettu myös koiran, suden ja kissan olevan herbivoreja, jotka voidaan siirtää kasvisravinnolle. Vegaanius on kuitenkin ehkä pahin ruokintavirhe, jolle koiran voi altistaa. Yksi yleisimmistä periaatteellisista kiistoista sen lisäksi, että syökö susi hirven vatsalaukun ja onko naudanmaha erinomaista ruokaa koirilla, on että onko koira lihansyöjä vai sekasyöjä. Kaikkiaan kyse on enemmänkin teoreettisesta luokittelusta kuin aidosta ravitsemuksellisesta kiistasta. Pelkän eläinperäisen ruuan antaminen on kuitenkin hyvin harvinaista ja suurin osa laittaa koiran kippoon muutakin kuin lihaa, elimiä ja luita. Raakaruokinnassa on kuitenkin selvä suuntaus vähentää kasvismaailman osuutta ruokinnassa, joten selvitetään onko koira peto vai ei. Termit Ennen kuin voidaan selvittää mihin ryhmään koira kuuluu, on varmistettava, että puhutaan samoista asioista.»» herbivori on kasvissyöjä, joka syö kasveja tai pääosin kasveja»» omnivori on kaikkiruokainen tai sekasyöjä, joka syö niin kasvis- kuin eläinruokaakin»» karnivori on lihansyöjä, joka syö eläinruokaa tai pääosin eläinruokaa Kuten määrittelyistä huomaa, niin jaot eivät ole tarkkarajaisia. Oleellista ei ole satunnainen syöminen tai syöminen, jolla on vähäinen merkitys kokonaisravitsemukselle. Tärkeää sen sijaan on kaksi asiaa: 1. mitä ruokaa eläin kykenee käyttämään 2. mikä ruoka täyttää eläimen ravitsemukselliset perustarpeet

173 173 Pähkinänkuori Koiralla on lihansyöjän hampaat, ruuansulatus, tarpeet ja ruokailutavat sekä se täyttää karnivorin määritelmän. Koiralla ei ole mitään sekasyöjän tunnuspiirteistä, joten koira ei ole sekasyöjä. Erä 1: Ravinto Hevonen ja lehmä ovat kasvissyöjiä, sillä niiden pääasiallinen (ja tärkein) ravinnonlähde on kasvisruoka. Ne eivät metsästä, eivätkä syö tarkoituksella hyönteisiä. Niiden energia-aineenvaihdunta perustuu täysin sokereille. Rasvahappojen käsittelyssä niillä on tehokas kyky muuttaa kasvispohjaisia omega-6 rasvahappoja tarvitsemikseen omega-3 perheen rasvoiksi. Niiden D-vitamiinin saanti perustuu aurinkoon ja A-vitamiini kasveista saataviin karotenoideihin, kuten beetakaroteeniin. Ihminen ja sika ovat kaikkiruokaisia. Ne kykenevät tulemaan toimeen millä tahansa ravinnolla ja myös syövät lähes mitä tahansa. Mutta koska laaja ravintoskaala on edeltänyt kompromisseja ruuansulatukselle, niin ihminen ei kykene pilkkomaan ollenkaan tai edes kohtuullisen tehokkaasti kasvispohjaisia rakenteita, kuten vaikka selluloosaa. Ihminen voi syödä kypsentämätöntä heinää, mutta saa siitä niin vähän ravintoaineita, että kuolee nopeasti nälkään. Eläinruokaa ihminen sulattaa hyvin, mutta sielläkin tulee raja vastaan. Ihmisellä ei ole tehokasta suojamekanismia hiilihydraatittomaan ruokaan, sillä karppausinnosta huolimatta ketoosi ei ole ihmiselle normaali olotila. Samaten ihmiseltä puuttuu lihansyöjien kyky säädellä A-vitamiinia ja sietää sitä korkeita määriä. Silti ihmisen tärkein tie saada A-vitamiinia on eläinruoka, vaikka karotenoidejakin käytetään kylläkin huomattavasti tehottomammin kuin mihin kasvinsyöjät pystyvät. Ihmisellä on kyky hyödyntää D-vitamiini niin auringosta kuin ravinnostakin. Lihansyöjän täytyy siis olla eläin, joka syö tai söisi pääsääntöisesti eläinravintoa. Koira ja kissa ovat sellaisia. Niillä ei ole ravitsemuksellista tarvetta kasvisruualla ja ne valitsevat eläinravinnon aina kuin on mahdollista. Ne eivät tarvitse hiilihydraatteja, sillä niiden maksa valmistaa rasvasta ja proteiineista solujen tarvitsemat sokerit. Sekasyöjillä on sama kyky, mutta huomattavasti heikompi. Ne eivät mene hiilihydraatittomalla ravinnolla ketoosiin kuin poikkeustilanteissa. Koiralta ja kissalta puuttuu

174 174 sekasyöjän kyky pilkkoa entsymaattisesti ja bakteriaalisesta samalla hyötysuhteella kasvisravintoa Toki molemmilla eläimillä on heikko kyky tärkkelyksen entsymaattiseen pilkkomiseen, mutta saatu hyötysuhde on erittäin alhainen. Kissalla ja koiralla on samanlainen tapa käsitellä tehokkaasti rasvaa energiaan ja muuttaa rasvahappoja. Ihminen on sekasyöjä, vaikka hän olisikin vegaani. Kyseessä on valinta, joka ei poista kykyä. Aivan samalla tavalla kissa ja koira ovat tyypillisiä eläinravinnon käyttäjiä, vaikka saisivatkin riistan suolistosta kasvismateriaalia tai olisivat sokereista makeiden marjojen perään. Niillä ei ole kuitenkaan mitään ravitsemuksellista merkitystä kummallekaan. Myöskään se, että omistaja laittaa molemmat lemmikit kasvisvoittoiselle valmisravinnolle tai jopa vegaaniruokavaliolle, ei tee niistä sekasyöjiä. Kissan ja koiran on saatava kasvispohjainen ravinto hyvin kypsennettynä kyetäkseen hyödyntämään siitä edes osan ja silti iso osa hukkaantuu paljon enemmän kuin sekasyöjillä. Ollessaan seka- tai kasvisravinnolla kummatkin tarvitsevat ravintolisiä, joilla täytetään ravinnon puutteet. Ravinnon suhteen johtopäätös on selvä: koira on lihansyöjä eli karnivori. Erä 2: Anatomia Eläimen anatomia kertoo hyvin paljon sen käyttämästä ravinnosta. Tämä siksi, että henkiinjäämisen ja parittelun lisäksi ravinto on tärkein eläimen tarve järjestys tuossa pyhässä kolminaisuudessa kylläkin paikoin vaihtelee. Henkiinjääminen muokkaa kehoa. Fight or flight, taistele tai pakene, on määrännyt eräitä piirteitä. Ruohonsyöjille on ollut suunnattoman tärkeää havaita uhka mahdollisimman kaukaa ja aikaisessa vaiheessa. Siksi niillä on lähes aina silmät eri puolilla päätä, jotta on saatu mahdollisimman laaja näkösäde. Stereonäkö kylläkin heikkenee, mutta ruohoa syövä pakoeläin harvemmin tarvitsee hyvää syvyysnäköä. Hammaskalusto on harvoin raateluun sopiva, mutta sitäkin useammin vahva ja jaksava hienontaja. Vaikeasti sulava kasvisruoka on pureskeltava kunnolla. Kasvisruokaan sopeutuneen hammaskaluston tunnistaa pureskelusta. Hevosen ja jäniksen tapaiset kasvissyöjät luottavat raateluhampaiden puuttuessa petoja kohdatessaan nopeuteensa, naudat taasen joukkovoimaan ja sarviinsa. Sika ja ihminen ovat kehittäneet hampaistaan varsinaiset sveitsiläiset linkkuveitset. Ne soveltuvat suunnilleen kaikkeen, mutta eivät täydellisesti mihinkään. Niillä voidaan repiä ja raastaa, mutta voimat eivät riitä kunnolla ahneeseen paloitteluun, eikä luiden murskaamiseen. Ruokaa hienonnetaan, mutta ei samalla antaumuksella kuin kasvissyöjillä. Lihaksisto riittää pakenemiseen sekä oman kokoluokan saalistukseen.

175 175 Pedot ovat toisesta ääripäästä. Hampaat on tehty yhteen ja vain yhteen tarkoitukseen: repimään ja raastamaan. Pedot eivät pureskele ruokaansa, vaan ahmivat isoja paloja. Se ei ole ongelma, koska valtaosa eläinravinnosta on hyvin sulavaa. Luiden murskaaminen ei ole ongelma leikkaavilla hampailla ja satojen kilojen puruvoimalla. Kauran jyvää ei saada hienoksi, mutta hirven reisiluu menee kappaleiksi. Silmät osoittavat eteenpäin, koska peto tarvitsee saalistukseensa hyvää syvyysnäköä. Laajalla ääreisnäöllä sen sijaan ei tee mitään. Lihaksisto ja liikuntakyky antaa nopeutta, kestävyyttä ja varsinkin ketteryyttä. Jos saaliseläimelle riittää pinkominen karkuun maksiminopeudella, niin pedon on ensin hiivittävä lähelle, kiihdytettävä nopeasti etumatka kiinni, oltava niin kestävä että saalis saadaan ajettua tilanteeseen, josta se ei voi väistää ja ketteryyttä tehdä hyökkäys. Kotieläimistä jokaisen kriteerin täyttävät kissa ja koira. Anatomian suhteen koira on lihansyöjä eli karnivori. Erä 3: Ruuansulatus Eläimen käyttämä ravinto on kyettävä hyödyntämään. Erilaisilla ruuilla on erilaiset vaatimukset, joten kaikilla kolmella ryhmällä on erilainen ruuansulatus. Evoluutio on säilyttänyt ja kehittänyt ainoastaan tarkoituksenmukaisia osia karsien kaiken muun. Parhain mittari luokittelemaan eläimet on nimenomaan ruuansulatusjärjestelmä ja mihin se pystyy. Kasvissyöjät joutuvat rakentamaan kehonsa vaikeasti sulavasta ja ravintoarvoiltaan pääosin heikosta ruuasta. Se vaatii määrättyä tehokkuutta. Osalla kasvissyöjistä on useampi vatsalaukku, kuten naudoilla. Ruoka pureskellaan ja se käy ajallisesti pitkän reissun vatsalaukusta toiseen saaden niin happokäsittelyn, entsymaattisen sulatuksen kuin bakteerien suorittaman pilkkomisen. Osa on yksimahaisia, kuten hevonen, mutta niilläkin vatsalaukun eri kohdissa tehdään saman operaatiot. Hevonen on lisäksi pyrkinyt kompensoimaan heikosti sulavan ruuan ja pienen vatsalaukun syömällä suurin piirtein koko ajan. Tästä syystä hevonen ei myöskään säätele ruuansulatusnesteiden eritystä, vaan niitä kehittyy koko ajan. Entsyymit ovat erikoistuneet vaikeasti sulavien kasvien rakenteiden pilkkomiseen. Kasvinsyöjän ruuansulatuksessa avainkohtia ovat erittäin pitkä suolisto, hidas ruuan läpikulkuaika ja suoliston vahva bakteeritoiminta. Jäniseläimillä käytännössä koko ruuansulatus perustuu bakteeritoiminnalle. Hevosella ruuansulatuksen kesto on noin kolme päivää, kun se ihmisellä on hieman toista vuorokautta ja koiralla parhaimmillaan kuutisen tuntia. kasvissyöjien suoliston bakteerit kykenevät pilkkomaan sellaistakin kasvinosaa, jota muut eläimet pysty käsittelemään. Bakteeritoiminnan avulla kasvissyöjät saavat paljon rasvahappoja, energiaa, proteiineja ja vitamiineja vielä suoliston loppupäässäkin. Bakteeritoiminnan takia kasvissyöjillä on aktiivinen umpisuoli, kun kaikilla muilla se on surkastunut jäänne.

176 176 Sekasyöjät ovat kalpea kopio kasvissyöjistä. Taas kerran laaja sopeutuminen on maksanut erikoistumisen edut. Vastalahjaksi heikommasta tehokkuudesta kasvisravinnon suhteen on saatu kyky hyödyntää lähes kaikkia mahdollista, joissain määrin. Sen minkä sulatuksen määrässä hävitään, niin valikoiman laadussa voitetaan. Sekasyöjillä on vielä jäljellä jonkun verran kasvisten pilkkomiseen tarvittavasta entsyymitoiminnasta. Suoliston pituus on lyhentynyt, mutta on edelleen kohtuullisen pitkä. Lihansyöjät ovat toinen ääripää. Vaikka niillä on heikko entsymaattinen kyky käyttää hyväkseen mm. tärkkelystä, niin käytännössä kasvispohjainen ruoka on sulamatonta ilman huolellista kypsennystä. Silloinkin hyödynnettävyys on matala. Vatsalaukun happamuus perustuu helposti sulavan ruuan erittäin nopeaan sulatukseen ja pilkkomiseen. Pedoilla on kaksi ravinnostaan johtuvaa turvamekanismia. Molemmat perustuvat luiden osuuteen ruuassa. Ensimmäinen on kyky säilyttää huonosti sulavaa ravintoa pitkäänkin happokylvyssä. Toinen on erittäin herkkä oksennusrefleksi. Kun sekasyöjänä ihminen oksentaa yleensä sairastuessaan (henkiset ja hankitut syyt ovat eri asia), niin peto oksentaa nopeastikin jos se on syönyt liikaa sulamatonta tavaraa. Oksennusrefleksi on ahmimisesta ja pureskelemattomuudesta syntynyt turvakytkin. Vaikka osa pedoista suostuukin syömään vain täysin tuoretta, kun taasen osa on leimallisesti pilaantuneeseen ruokaan erikoistuneita haaskansyöjiä, niin niitä yhdistää yksi tekijä: korkea sietokyky ruokamyrkytyksiä ja toksiineja vastaan. Tätä kykyä ei ruohonsyöjillä tai sekasyömäreillä samoissa mittakaavoissa ole. Yksi syy on kasvis- ja sekasyöjiä huomattavasti vahvemmissa vatsahapoissa, mutta varsinainen tekijä on erittäin lyhyt suolisto. Pedot eivät tarvitse pitkää suolistoa, koska eläinperäinen ruoka pilkkoutuu ja imeytyy nopeasti. Lyhyessä suolistossa taudinaiheuttajat eivät ehdi lisääntymään sellaisiin määriin, että sairastuttaisivat eläimen. Siksi koiralla on ani harvoin oireilevaa salmonellaa. Puutuvan entsyymitoiminnan lisäksi lyhyt suolisto takaa, että kasvispohjainen ruoka ei ehdi pilkkoutua eikä imeytyä. Kissalla ja koiralla on kaikki lihansyöjän edut sekä rajoitteet. Ruuansulatuksen suhteen koira on lihansyöjä eli karnivori. Kasvisravinnon puutteet Koiriaan vegaaniruualla ruokkivat ihmisvegaanit noudattavat päättelyketjua, jossa koira luokitellaan sekasyöjäksi, ja koska sekasyöjä voi syödä kasvisruokaa, niin koira on vegaani. Tuossa päättelyketjussa on yksi selvä virhe. Omnivori ei muutu herbivoriksi idealistisin perustein. Ruuansulatus ja ravintovaatimukset eivät ole idealistisia kysymyksiä, ne eivät ole mielipidekysymyksiä. Vaikka ihminen pystyy elämään vegaaniravinnolla, niin yrittäessään elää kuten puhdas herbivori, ihminen sairastuu ja kuolee. Ihmisten käsitys omasta olemisestaan kasvissyöjänä, herbivorina, ei ole sama kuin biologian ja aineenvaihdunnan käsitys. Sama koskee koiria, kissoista puhumattakaan.

177 177 B -vitamiini 12 B -vitamiini on tunnetuin vegaanien ongelma ja se yksinään estää ihmistä ja koiraa olemasta puhdas herbivori tai 12 edes vegaani. B -vitamiinia tarvitaan mm. verisolujen syntymiseen, hermoston rakentamiseen ja energian tuottamiseen. 12 Ensimmäinen oire B -vitamiinin puutteessa on anemia. B -vitamiinia saadaan eläintuotteista kuten sisäelimistä, lihasta, kalasta, kananmunasta ja maidosta. Kasviksista löytyy myös B -vitamiinia, mutta se ei ole käytettävissä ja lisäksi toimii eläinperäisen B vitamiinin vastavaikuttajana, antagonistina. Olisi luultavaa, että jokainen vegaani tuntee B -ongelman, mutta toisaalta olisi myös luultavaa, että ymmärrettäisiin 12 lajityypillisen ravinnon merkitys jota ei näemmä aina ymmärretä. Olen kuullut monta kertaa väitettävän, sekä lukenut yhdysvaltalaisten vegaanikoirien omistajien sanovan, että B -vitamiinin tarve saadaan tyydytettyä merilevällä tai iduilla. Niissä 12 ei ole B -vitamiinia, vaan sen kaltainen, mutta epäaktiivinen muoto. 12 Markkinoilla on useita vegaanisia B -vitamiineja. Kyse on eräänlaisesta vedätyksestä. Vaikka bakteerifermentaatiolla 12 saadaankin aikaiseksi B -vitamiinia (hieman samalla tavalla kuin miten se syntyy kasvissyöjäeläimissä), niin useimmiten kyse 12 on eläinperäisen bakteeritoiminnan synnyttäneen B -vitamiinin aiheuttamasta fermentaatiosta tai liotuksesta jossain vegaanien 12 hyväksymässä raaka-aineessa. Ollaan siis vain siirretty kiertoteitse eläinpohjainen tuote kasvisravintoon. On myös muistettava, että vegaanius ei ole määritelty termi kuten vaikkapa luomu tai kotimaisuus. Mitä tahansa voidaan myydä vegaanisena ja on vain asiakkaasta kiinni mihin hän kiinnittää huomiota. Ylipäätään koko vegaanisuuden käsite B -vitamiinin suhteen on outo. Luulevatko vegaanit, että teurastamolla sisäfileen 12 jälkeen joku kerää purkkiin naudan suoliston bakteereista B -vitamiinia myyntiin? 12 Tämä eräältä foorumilta bongaamani lainaus kertoo kuinka eksyksissä oman aatteen kanssa välillä ollaan: Itse käytän Vitabalansin MultiB-vitaa. Se on vegaaninen eikä sitä ole testattu eläimillä. Eläimillä testaamaton B -vitamiini? Mitä ihmettä? Ei B-vitamiineja testata eläimillä siksi, että ne ovat myynnissä. Ja kun B tutkimusta tehdään, niin on aivan sama onko se juuri Vitabalansin tuote vai jonkun muun ei se B -vitamiini muuksi muutu. 12 Tuo on aivan yhtä älytön toteamus kuin että käyttää Kennelrehun kalaöljyä siksi, että sen omega-3 rasvahappoja ei ole testattu eläimillä.

178 178 Aminohapot Ihmisellä on välttämättömien aminohappojen suhteen vahvasti lihansyöjiin kallellaan oleva tarve. Koiralla on puhdas lihansyöjän aminohappovaatimus. Kasvismaailmassa ainoastaan soijalla saadaan tarjottua välttämättömät aminohapot, mutta silloinkin vaaditaan paitsi kypsennys, niin myös yli kaksi kertaa enemmän syötyä ruokaa verrattuna lihaan. Ja silloinkin puhutaan vasta proteiineista, ei rasvasta, energiasta puhumattakaan. Jos lihaa tarvittaisiin yksi kilo koiran X aminohappotarpeen tyydyttämiseksi, niin soijaa tarvittaisiin yli 2,5 kiloa. Mutta silloin olisi lisättävä myös rasvaa, että saataisiin energian tarve tyydytettyä. Annos vain kasvaisi. Millään muulla kasvisravinnolla kuin soijalla ei saada koiran aminohappojen tarvetta tyydytettyä. On aivan sama kuinka suuria määriä antaa, niin aina jää vajaaksi. Koira ei siis ole kasvissyöjä, koska kasvisravinto ei täytä sen perustarpeita. Yleisin väite kuitenkin on, että koira on kaikkiruokainen, omnivori. Perusteluina käytetään evoluutiohistoriaa tunkiorosvona sekä kuivamuonia. Jos koira ei olisi sekasyöjä, niin se ei voisi tulla toimeen kuivamuonilla, koska niissä on kasvisosuutta mukana. Oudoin kuulemani perustelu on ollut, että koiran täytyy olla sekasyöjä, koska kissa on lihansyöjä. En täysin ymmärrä miten kissa liittyy koiraan, paitsi että se on toinen domestikoitunut lihansyöjä. Kissan olemassaolo ei liity mitenkään koiraan ja kertoo vain kissan olemassaolosta. Vertailu kissaan saattaa johtua tauriinista, joka on kissalle välttämätön aminohappo, mutta ei koiralle. Tosin sekin kertoo vain eläinlajien eroista, ei siitä onko eläin lihansyöjä vai sekasyöjä edelleen koiran välttämättömien aminohappojen tarve on tyydytettävissä vain eläinravinnolla. Tauriini on lisäksi eräänlainen kummajainen aminohappojen joukossa. Se ei ole karboksyylihappo kuten muut aminohapot, eikä siten osallistu proteiinisynteesiin. Koira kykenee itse syntetisoimaan tauriinia, ja se tulkitaan sekasyöjäteorian kannattajien joukossa merkiksi, että koira on sopeutunut syömään kasvisravintoa, josta tauriinia ei saa. Kyky valmistaa tauriinia kertoo varmasti sopeutumisesta, mutta enemmänkin eläinravinnon puolella. Se kertoo koiran sopeutumisesta raatojen syöntiin, joissa on myös alentunut tauriinimäärä. Eräs perustelu koirien kuulumisesta sekasyöjiin liittyy myös kissojen ravintovaatimuksiin. Kissalla on korkeampi tarve proteiineissa laskettuna prosentteina kuiva-aineesta. Tuossa on kylläkin havaittavissa pientä tulkintavirhettä. Koiralla proteiinien tarve riippuu aktiivisuudesta, ja aktiivisen koiran tarve on käytännössä sama kuin kissojen tarve. Korkeampi proteiinitarve liittyy siis aineenvaihduntaan ja syötävän ruuan määrään. Kissa on tyypillinen pienriistan metsästäjä, joka syö tyypillisesti useita pieniä aterioita päivässä. Koira on taasen tyypillinen laumassa toimiva suurriistanmetsästäjä, joka syö normaalisti kotioloissa kerran päivässä ellei omistaja halua tyydyttää omaa nälkäänsä koiran kautta antamalla kaksi ateriaa ja luonnossa se olisi ahmija, joka kykenee pitkiin paastoihin; kissa ei kykene.

179 179 Onnettomin perustelu väittää koiraa sekasyöjäksi on selittää kissan olevan puhtaana lihansyöjänä täysin kykenemätön käyttämään mitään kasvisravintoa ja että koiralla olisi entsyymitoimintaa, jota kissalla ei ole. Molemmat väitteet ovat väärin. Kissojen kuivamuonat sisältävät suunnilleen saman verran kasvisosuutta kuin koirienkin. Lisäksi kissalla on täysin sama entsyymitoiminta hiilihydraattien suhteen. Käytännössä ainoa ero kissan ja koiran välillä on tauriini. Kuivamuonien raaka-aineissa on eräs huomioitava asia. Useampikin, mutta nimenomaan yksi pohdittaessa onko koira sekasyöjä vai peto. Oletetaan, että koira X tarvitsee kilon lihaa tyydyttääkseen välttämättömien aminohappojensa tarpeen ja lihasta saa yhteensä noin 200 grammaa proteiineja. Syödessään 30/20 kuivamuonaa vaikkapa 600 grammaa se saa proteiinia yhteensä 180 grammaa käytännössä saman kuin lihasta. Tuolla määrällä ruokaa puhutaan esimerkiksi 30 kg kokoluokasta, jolloin tarve proteiineille olisi 150 gramman paikkeilla. Kun kuivamuonan lihaperäisten osuus on 35 %, niin proteiineista lihan osuus on noin 60 % eli hieman päälle 100 g. Tuo määrä kattaa välttämättömien aminohappojen tarpeen. Koiran ei tarvitse hyödyntää aminohappokoostumukseltaan heikkolaatuista kasvisproteiinia käytännössä yhtään normaalitilanteessa peruskulutuksellaan. Se saa tarvitsemansa kuivamuonaan lisätystä lihasta, jopa sulamaton proteiini ja kypsennyshävikki huomioiden. Mutta koska kasvismaailma on kuivamuonissa aina kypsää, niin valmistuksen ansiosta koira kykenee osan proteiineista hyödyntämään (maksimissaan luokkaa 40 %). Se kaikki on koiralle eräällä tavalla vajaata ravintoa, koska siitä puuttuu yksi tai useampi välttämätön aminohappo (käytännössä aina vähintään lysiini), ja silloin lihan aminohappokoostumuksen pienin välttämätön aminohappo on merkityksellisin raja-aminohappo, joka kertoo koiran proteiinisynteesin määrän, suunnan ja tahdin. Mutta se, että kuivamuonien lihojen antama proteiinimäärä on joko minimitarpeessa tai jonkun matkaa alle, ja pakottaa koiran käyttämään hyväkseen kasvisosuudesta heikosti sulavan proteiinin ei-välttämättömät aminohapot, on yksi tekijä miksi kuivamuonat aiheuttavat niin paljon terveys- ja ruuansulatusongelmia. Joten koiralle ruuan kasvisperäisyys on ongelma, ei etu. Kuivamuonien kasvisosuuden proteiinimäärä ei siis kerro yhtään mitään koirasta sekasyöjänä. Hiilihydraatit Kuivamuonissa on korkeahko hiilihydraattimäärä. Merkistä riippuen noin %. Tuosta määrästä koira kykenee käyttämään energian tuotantoonsa kypsää tärkkelystä ja muita hiilihydraatteja % huomioimatta nettohyötyä, koska se ei riipu ruuansulatuksesta. Hiilihydraatit menevät pelkästään energiantuottoon, eikä niillä ole muuta roolia.

180 180 Kyky sulattaa hiilihydraatteja liitetään nimenomaan seka- ja kasvissyöjiin. Mutta tässäkin on pieni koukku. Hiilihydraattien pilkkominen kertoo sekasyöjästä, jos siihen kyetään kohtuullisen hyvin, kun kasvisruoka on raakaa. Koira ja kissa eivät kykene. Niille hiilihydraattien, varsinkin tärkkelyksen, on oltava kypsää ja jopa vielä mekaanisesti käsiteltyä jauhettua. Kissan ja koiran heikko kyky pilkkoa entsymaattisesti hiilihydraatteja kasvien muita rakenneosia ei riitä raakaravinnossa. Vaikka kasvissyöjillä on kyky käyttää rasvaa tehokkaasti hyödyksi, niin suoraan ravinnosta saatuna hiilihydraatit ovat niille tärkein energian lähde. Sekasyöjille taasen rasva on tehokkain tapa tuottaa kaloreita, mutta ravinnosta olisi saatava jonkin verran hiilihydraatteja solujen vaatiman glukoosin tuottamiseen. Lihansyöjät taasen käyttävät ensisijaisesti rasvaa energiassa, eikä niillä ole mitään tarvetta hiilihydraatteihin. Kissalla ja koiralla ovat ensisijaisesti rasvan käyttäjiä, eivätkä tarvitse ravinnosta hiilihydraatteja, koska valmistavat glukoosin maksassa rasvasta ja proteiineista. Joten koira on tältäkin osin lihansyöjä. Muita tekijöitä Kaikki edeltävä pätee soveltuvin osin koiraan, ja aina merkityksessä lihansyöjä. Vitamiineissa koiralla on heikko kyky hyödyntää kasvisruuan vitamiinipitoisuuksia ja muuttaa esimuotoja toimiviksi vitamiineiksi. Evoluutio on suunnitellut marssijärjestyksen siten, että kasvi muodostaa omat vitamiininsa ja niiden esiasteet maaperän ravinteiden ja yhteyttämisen avulla, jonka jälkeen kasvissyöjä syö kasvin, käsittelee ja varastoi vitamiinit, jotka sitten viime kädessä lihansyöjä saa itselleen syödessään kasvissyöjän. Täysin sama pätee mineraaleissa. Maaperässä ja kasveissa olevat mineraalimäärät ovat vaikeasti saatavilla kaikille muille paitsi kasvissyöjille. Ns. jatkojalostetut mineraalit varastoituvat kasvissyöjään, jonka taas lihansyöjä syö. Toki tuo kaikki pätee sekasyöjiin, mutta törmäämme taas oleelliseen eroon sekasyöjän ja lihansyöjän välillä: sekasyöjällä on kohtuullinen kyky hyödyntää myös kasvikuntaa, ja kasvisravinto on osa sekasyöjän kokonaisravitsemusta.

181 181 Selvä johtopäätös Koiralla ei ole sekasyöjän»» ravitsemuksellisia tarpeita»» hampaistoa»» suolistoa»» entsyymitoimintaa»» ravintotapoja Koiralla on lihansyöjän»» ravitsemukselliset tarpeet»» hampaisto»» suolisto»» entsyymitoiminta (tai kasvissyöntiin tarvittavan puute)»» ravintotavat Koira on siis lihansyöjä, karnivori.

182 Lopuksi

183 183 Kuten olet jo huomannut, niin jos etsit päivän tarkkaa rautalankamallia ja ruokavaliota pentusi ruokkimiseen, niin sellaista ei ole. Se johtuu täysin siitä, että pentu on ruokittava kuin rotunsa aktiivinen aikuinen koko kasvukautensa ajan ja rotukirjo niin laaja, että on mahdotonta tehdä kaikille sopivaa kaavaa. Ruokamäärä ja sen koostumus pysyy koko ajan samana, tai sitä muutetaan vain painon takia aivan kuten aikuisellakin. Pennun kasvaessa ruokamäärä laskee suhteessa painoon ja silloin myös kaikki ruuasta saatavat ravintoaineet seuraavat iän vaatimuksia, kuten edellä on esitetty. Siitä seuraa suoraan kaksi toisilleen päinvastaista asiaa: jos olet pentusi rodun kanssa tuttu, niin tiedät miten aikuiset syövät, eikä sinun tarvitse suunnitella normaalia enempää; jos rotu on vieras, niin joudut laskemaan ja miettimään ruokinnan. Tuossa on kuitenkin se etu, että kerran tehdyt laskelmat pätevät läpi koiran eliniän. Pennun ruokinnan miettiminen on käytännössä vain raakaruokkijoiden ongelma. Kuivamuonia käytettäessä pennun tarpeet saadaan tyydytettyä aivan millä ruokamerkillä tai ikäkausiryhmällä tahansa, jos pentu saa oman energiantarpeensa tyydytettyä on siis sopivassa painossa eikä ruoka-annoksen koko ole päättömän pieni tai suuri. Raakaa käytettäessä kysymys ei ole siitä, että osaako koota pennulle sopivan ruuan, vaan että osaako ylipäätään koota koiran tarpeet täyttävän ruokavalion. Jos tietää miten aikuinen syö, niin tietää miten pentu syö. Jos tietää miten pentu syö, niin tietää miten aikuinen syö. Todellisia, käytäntöön vaikuttavia eroja ei ole, vaan kaikki erot ovat teoreettisia ja perustuvat sinällään virheelliseen perusolettamukseen, että kaikki koirat iästä ja rodusta syövät saman määrän ruokaa per painokilo ja ruuassa on aina sama energiatiheys joka on mahdottomuus jo pelkästään erilaisten energiatarpeiden takia. Se, että tutkimustyö tarvitsee jonkun mittarin, jolla kaikki vertailtavat asiat laitetaan samalle viivalle, on karkottanut teorian arjesta. Pennuille myytävät tarkkaan suunnitellut ruokintasuunnitelmat ovat kasvava bisnes Suomessa. Voit toki tilata moisen, mutta pidä silti mielessä, että suunnitelman tekijä hyvinkin todennäköisesti myy samaa runkoa eri roduille ja eri-ikäisille koirille. Yksilöllisyys on sanahelinää, joka ei toteudu. Olemme hieman ilkeiden asioiden äärellä, koska jos suunnitelman tekijä aidosti uskoo tekevänsä yksilöllisen

184 184 suunnitelman tuntematta koiraa ja aivan yhtä aidosti uskoo pennun ravitsemuksen olevan jotenkin poikkeuksellista, niin hän ei osaa ammattiaan. Mutta jos hän tietää, että yksilöllisyys on mahdotonta ilman tarkkaa seurantaa sekä koiran tuntemista ja tietää, että aitoja ruokakupissa näkyviä eroja ei olekaan, niin hän syyllistyy vedätykseen markkinoinnissaan. Toki lopputulos, eli mitä ruokintasuunnitelma pitää sisällään, on oleellisinta ja jos se on edes kohtuullisesti siellä päin, niin rahoilleen on saanut vastinetta. Näin ei vain läheskään aina ole. Olen nähnyt käytännössä suurimman osan Suomessa ruokintasuunnitelmia tekevien ohjeita, ja ne ovat saaneet minut kerta toisensa jälkeen mietteliääksi. Ja hiljaiseksi. Vallitseva tilanne on yksi syy miksi Katiskan Koiran ruokinnan ABC-sarjaa alun perin aloin tekemään. Syy miksi otin asian puheeksi, on että haluaisin jokaisen luottavan niin paljon itseensä, että suunnittelee itse pentunsa (ja aikuisen koiran) ruokinnan. Ei se vaikeaa ole, minäkin olen oppinut sen. Ihmiset pelkäävät mystisiä termejä kuten metabolinen paino, tai suunnittelusta on annettu kuva harvojen ja valittujen salaisena sisäpiiritietona. Kyse on kuitenkin vain muutamasta perustason kerto-, jako- ja prosenttilaskusta, johon kykenee kuka tahansa peruskoulun käynyt ihminen riippumatta siitä, onko matemaattisesti suuntautunut tai ei. Kyse onkin vain siitä, että ryhdistäytyy ja kerran tekee sen. Niin tämä kuin kaikki muutkin koiranruokintaoppaat antavat hieman virheellisen kuvan ravitsemuksen perustietojen laajuudesta, koska on pyritty kertomaan paljon muutakin kuin vain ehdottoman välttämätön. Jos jätetään pois kasvun teoria ja selitykset miksi vaikkapa kalsiumia tai proteiinia annetaan ja tyydytään vain kertomaan paljonko olisi annettava, niin jokainen opus myös tämä - supistuisi yhden A4-arkin kokoiseksi juuri sen verran on tiedettävä ravitsemuksesta ja ruokinnasta, ei enempää. Auto osataan tankata, ja jopa öljyä lisätä, mutta moottorin toiminnasta ei sen enempää tiedetä. Eikä tarvitsekaan, koska noilla perustaidoilla auto kulkee mahtavasti. Jos se menee rikki, niin silloin maksetaan ammattilaiselle. Mutta maksaa erikseen siitä, että joku tankkaa auton, on mukavuusvalinta (jopa laiskuutta), eikä sillä ole mitään tekoa vaikeuden tai osaamattomuuden kanssa. Aivan sama pätee pennuissa (ja koirissa).

185 185 Se mitä sinun pitää tehdä, on raakaruokinnassa pysähtyä miettimään, että mistä koira saa vitamiininsa ja mineraalinsa ja kertaalleen ynnätä, että tärkeimmät eli A-vitamiini, D-vitamiini, sinkki ja kalsium saadaan suunnilleen niissä määrin kuin pitääkin. Unohda proteiini ja rasva. Jos lihaa on ruokakupissa eniten, niin proteiinia on riittävästi. Jos koira on painoltaan sopiva, niin rasvaakin on aivan riittävästi ilman erillistä laskemista. kuivamuonien kanssa pysähtyä miettimään laatua, kohtaavatko mainokset tosielämän ja onko hinta kohdallaan. Kuivamuonien ongelmat eivät ole ravintoaineiden määrässä, niitä on taatusti tarpeiden mukainen määrä, vaan kynnys on laatu; saako koira käyttöön sen mitä on säkissä. erottaa toisistaan ongelmat ja omat halusi. Älä koskaan korjaa mitään, joka ei ole rikki, mutta parempaan voi aina pyrkiä. Tämä kuulostaa julmalta, mutta on aivan se ja sama mitä sinä haluat, sillä koira tarvitsee sille sopivaa ruokaa, eikä pysty syömään sinun ideologisia arvojasi. Joten jos haluat ruualta jotain, joka ei ole ravitsemuksellisesti perusteltua, niin älä kyseenalaista halujesi toteutuksessa koiran aitoja tarpeita. Äläkä säädä liikaa ja koko ajan. käyttää ammattilaista heti kun koiralla on ravintoperäisiä ongelmia, etkä osaa ratkaista niitä. Kyllä, se maksaa. Niin maksaa hieronta, fysioterapia ja eläinlääkärikin, mutta hoitamattomana tilanne tulee pahenemaan. Ja tärkeimpänä: ota rauhallisesti. Ruokinta on puhdasta arkipäivää, joka tehdään joka päivä. Ei siitä sen kummallisempaa numeroa kannata tehdä, helposta puuhasta. Kiitos!

186 Jakke Lehtonen 2014