Yhdyskuntatekniikan lautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhdyskuntatekniikan lautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto"

Transkriptio

1 Yhdyskuntatekniikan lautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntakeskuksen kehityskuvan 2040 hyväksyminen 248/ /2016 Yhdyskuntatekniikan lautakunta Taustaa Kuntakeskuksen kehityskuva on hyväksytty kunnanvaltuustossa ( 125). Sisällöllisesti se on vanhentunut, koska Helsingin seudulla ja kunnassa on tehty maankäyttöä koskevia uusia linjauksia kuten esimerkiksi Kirkkonummen maankäytön kehityskuva Myös kuntakeskuksen liikennejärjestelmä sekä osayleiskaavojen toteutusjärjestys ovat muuttuneet kehityskuvassa esitetystä. Keväällä 2016 ratkaistu Kirkkonummen liikekeskustan kehittämisen kilpailuluonteinen toimeksianto on yksi tärkeä hanke, joka vaikuttaa liikekeskustan rakentamiseen. Alueella laaditaan lähivuosina useita asemakaavojen muutoksia, jotka edellyttävät liikennejärjestelmän merkittävää kehittämistä. Se tarkoittaa myös suurta taloudellista panostusta liikennehankkeisiin. Liikennejärjestelmän ja maankäytön yhteensovittamisessa otetaan huomioon joukkoliikenne tavoitteena tarjota yksityisautoilulle todellinen vaihtoehto arjen liikkumisessa, lisäksi liikenneturvallisuus sekä kävelyn ja pyöräilyn olosuhteet otetaan kuntakeskuksen kehittämisessä huomioon aikaisempaa paremmin. Vireillä oleva Kantatien 51 aluevaraussuunnitelman, Rantaradan aluevaraussuunnitelman ja Kirkkonummen keskeisen taajamavyöhykkeen liikennejärjestelmäsuunnitelman linjaukset otetaan huomioon päivitettävässä kehityskuvassa ja alueen maankäytön suunnittelussa. Kehityskuvan tarkoitus Kun Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaavoitus pantiin vireille, niin samassa yhteydessä tuotiin esille, että nykyinen kehityskuva on syytä päivittää. Kuntakeskuksen kehityskuva 2040, Urbaani kylä, on laadittu alueelle valmisteltavien osayleiskaavojen pohjaksi. Tällä hetkellä on vireillä Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava, joka oli luonnoksena nähtävillä vuoden 2016 alussa. Kehityskuvassa hahmotellaan maankäytön tavoiteltua kehitystä yleispiirteisesti ja periaatetasolla. Se on alueen kehittämistavoitteet sisältävä strateginen suunnitelma, jossa korostuvat yhdyskunnan rakenteelliset kysymykset, kuten toimivuus, lisärakentamisen sijoitusperiaatteet, keskus- ja palveluverkon suunnittelu, liikenteen järjestelyt sekä yhdyskunnan viherrakenteen kehittäminen. Maankäytön kehityskuvalla ei ole maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettuja oikeusvaikutuksia. Kehityskuvakartassa esitetyt merkinnät ovat symbolisia ja yleispiirteisiä, eikä niitä tule tulkita tarkkoina

2 aluevarauksina. Kehityskuvassa on otettu kantaa maankäytön kehitykseen kuntakeskuksen hyväksyttyjen ja vireillä olevien osayleiskaavojen rajauksia jokin verran laajemmalla alueelle etenkin Siuntion suuntaan. Lähtökohdat, tausta-aineistot ja tavoitteet Kuntakeskus sijoittuu Kirkkonummen keskeiselle taajamavyöhykkeelle Jorvaksesta Siuntion kunnan rajalle. Pohjoisessa alue rajoittuu Humaljärveen ja etelässä mm. Kolsarin ja Drusibackenin alueisiin. Alueen läpi kulkee Länsiväylä ja rantarata sekä rautatien pohjoispuolella Vanha Rantatie, Gesterbyntie, Volsintie ja Överbyntie sekä eteläpuolella Upinniementie. Vanha Rantatie on osa historiallista Turusta Viipuriin johtanutta Suurta Rantatietä, joka oli myöhemmin myös osa Tukholman ja Pietarin välistä kulkuyhteyttä. Kuntakeskuksen kaksi taajamaa ovat rakentuneet Kirkkonummen aseman sekä Tolsan junaseisakkeen vaikutusalueille. Valtaosa taajamarakenteesta on toteutunut rautatien pohjoispuolelle. Heikkilän kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen alue sijaitsee edellä kuvattujen asemanseutujen välissä. Kerrostalopainotteiset alueet sijaitsevat liikekeskustan lisäksi Finnsbackassa, Gesterbyssä ja Lindalissa. Muutoin taajama-alueet ovat etupäässä pientalovaltaisia. Niin ikään vireillä oleva Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaavan maankäyttö tulee olemaan pientalovaltaista. Kirkkonummen liikekeskustaan on keskittynyt kunnan tärkeimmät kaupalliset palvelut. Munkinmäki ja Abrasinmäki ovat yritystoiminnan alueita. Tulevaisuudessa yritystoiminta keskittynee Länsiväylän varrelle kuten esimerkiksi Vuohimäkeen. Kehityskuvaa laadittaessa on käytetty hyväksi mm. strategisia suunnitelma-asiakirjoja sekä alueelta laadittuja erilaisia selvityksiä. Maankäytön suunnittelun lähtökohdaksi tulee ottaa kestävän yhdyskunnan rakentumisen tukeminen ja sitä kautta yhdyskuntarakenteen eheyttäminen. Liikennejärjestelmän ja maankäytön yhteensovittaminen on tässä tavoitteessa keskeisessä roolissa. Uusien alueiden suunnittelussa tulee sen vuoksi tavoitella autoriippuvuuden vähentämistä ja suunnitella uudet alueet lähtökohtaisesti tukeutumaan joukkoliikenteeseen. Energiatehokkuuden kannalta tavoitteena on siirtyminen vähähiiliseen yhteiskuntaan, jossa ilmastovaikutuksia pyritään vähentämään. Kehityskuvan sisältö ja teemat Kuntakeskuksen kehityskuvan keskeiset tavoitteet kuvataan neljänä teemana, jotka on nostettu esiin eri strategisten suunnitelmien ja lähtötietojen joukosta. Teemat ovat: - metropolin paras pikkukaupunki - liikennejärjestelyt toimiviksi - solmukohdan edut käyttöön - elävä kaupunkikulttuuri. Kaikissa teemoissa esiin nostetut asiat ovat haasteellisia ja tukeutuvat

3 kunnan asettamaan tahotilaan kehittää kuntakeskuksesta seudullisesti merkittävä palvelujen keskittymä. Kehityskuvan ja sitä seuraavan jatkosuunnittelun kautta niiden tarjoamat mahdollisuudet pystytään konkretisoimaan ja yhdistämään toisiaan tukevaksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. Teemojen lisäksi kehityskuvassa korostetaan monimuotoisen asumisen, toimivan liikennejärjestelmän sekä lähipalvelujen ja elinkeinojen kehittämistä ja yhteensovittamista. Mitä seuraavaksi? Kehityskuvassa esitettyjä teemoja ja maankäytön suuntaviivoja edistetään ja tarkennetaan alueelle laadittavissa osayleiskaava- sekä asemakaavahankkeissa. Kehityskuvaan sisältyviä linjauksia edistetään myös muissa alueelle kohdistuvissa suunnitelmissa sekä erillishankkeissa. Maankäytön suunnittelujärjestelmä on luonteeltaan vaiheittain tarkentuva. Tästä johtuen teemojen toteuttamisen kannalta olennaiset toimenpiteet konkretisoidaan tarkemmin yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa. Samalla esitetään myös tarvittavat keinot ja määräykset kyseisen tavoitteeseen pääsemiseksi. Valmistelija: kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi, puh , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Asiakirjat: - Urbaani kylä Kuntakeskuksen kehityskuva 2040 Yhdyskuntatekniikan toimialajohtaja: Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy Kuntakeskuksen kehityskuvan ja lähettää sen edelleen kunnanvaltuustolle hyväksymistä varten. Kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi esitteli Kuntakeskuksen kehityskuvan lautakunnalle. Asiasta käydyn keskustelun aikana useat jäsenet esittivät kantanaan, että Vuohimäen alueella oleville savupiippu-symbooleille annetaan nimi: työpaikka-alue. Lisäksi esitettiin, että Vuohimäen työpaikka-aluetta kuvataan kehityskuvan sivulla 11 siten, että halutaan luoda tulevaisuuden moderni työpaikka-alue, joka ottaa huomioon ympäristöarvot ja asumisen sekä elinkeinoelämän myöhemmät tarpeet. Lopullinen muotoilu annettiin kunnanarkkitehdin tehtäväksi. Kunnanarkkitehti muotoili tekstin seuraavaksi: Myös Vuohimäkeen toteutettavan Länsiväylän uuden eritasoliittymän tuntumaan on perusteltua osoittaa uusi ja merkittävä työpaikka-alue, jonka

4 toteuttamisessa otetaan huomioon alueen luonnon erityislaatuisuus ja olemassa oleva asutus. Uudet innovaatiot ja elinkeinoelämän muuttuvat tarpeet ovat uusien työpaikka-alueiden suunnittelun olennainen lähtökohta ja voimavara. Tavoitteena on tarjota yrittäjille laadukas ja kannustava toimintaympäristö. Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaan, kuitenkin siten, että savupiippu-symbooleille lisätään nimi: työpaikka-alue ja kehityskuvan sivulla 11 olevaa tekstiä täydennetään kunnanarkkitehdin esityksen mukaisesti. Tiedoksi kunnanhallitukselle jatkotoimenpiteitä varten Muutoksenhakuohje muutoksenhakukielto koska asia koskee valmistelua Kunnanhallitus Esityslistan liite: - Urbaani kylä Kuntakeskuksen kehityskuva 2040 Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1 ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy kuntakeskuksen kehityskuvan 2040 liitteen mukaisesti 2 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa Vt. yhdyskuntatekniikan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen ja kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi olivat paikalla asiaa käsiteltäessä. Anna-Lotta Wichmann saapui kokoukseen käsittelyn aikana klo 18:12. n aikana Timo Haapaniemi ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Matti Kaurila kannatti ehdotusta. hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle.

5 Muutoksenhakuohje ei muutoksenhakua, kuntalaki 91 Kunnanhallitus Esityslistan liite: - Urbaani kylä Kuntakeskuksen kehityskuva 2040 Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1 ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy kuntakeskuksen ke hi tys ku van 2040 liitteen mukaisesti 2 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa Vt. yhdyskuntatekniikan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen ja kunnanarkkitehti Te ro Luomajärvi olivat läsnä asian käsittelyn ajan. Antti Kilappa teki lisäysehdotuksen: Vuohimäen alueelle tulee lisätä uusia asuin aluei ta kuvaavat symbolit molemmin puolin Länsiväylää. Pirkko Leh tinen, Timo Haapaniemi, Ari Harinen, Reijo Munther, Rita Holopainen, Pekka Si ni sa lo ja puheenjohtaja Raija Vahasalo kannattivat ehdotusta. hy väk syt tiin äänestyksen jälkeen äänin Muutosehdotuksen puolesta ää nes ti vät Ari Harinen, Pekka Sinisalo, Antti Kilappa, Timo Haapaniemi, Hans Hed berg, Reijo Munther, Rita Holopainen, Pirkko Lehtinen, Gun-Maj Beck, Ou ti Saloranta-Eriksson ja Raija Vahasalo. Pohjaehdotuksen puolesta äänesti Mat ti Kaurila. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus päätti 1 ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy kuntakeskuksen ke hi tys ku van 2040 liitteen mukaisesti lisäyksellä, että Vuohimäen alueelle tu lee lisätä uusia asuinalueita kuvaavat symbolit molemmin puolin Länsiväylää 2 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa Tiedoksi

6 Jatkokäsittelyyn kunnanvaltuustolle Muutoksenhaku Ei muutoksenhakua (valmistelua) Kunnanvaltuusto Esityslistan liite: - Urbaani kylä Kuntakeskuksen kehityskuva 2040, kunnanhallituksen ehdotus kunnanvaltuustolle Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto hyväksyy kuntakeskuksen kehityskuvan 2040 liitteen mukaisesti. Valtuutettu Timo Haapaniemi saapui kokoukseen tämän pykälän aikana klo 19.20, varajäsen Jukka Liimatainen poistui kokouksesta klo Kunnanarkkitehti Tero Luomajärvi oli kokouksessa vastaamassa valtuutettujen esittämiin kysymyksiin. Keskustelun aikana tehtiin seuraava ehdotus: Valtuutettu Emmi Wehka-aho teki seuraavan lisäysehdotuksen: s. 11 "Myös Vuohimäkeen toteutettavan Länsiväylän uuden eritasoliittymän tuntumaan on perusteltua osoittaa uusi ja merkittävä ASUIN- ja työpaikka-alue, jonka toteuttamisessa otetaan huomioon alueen luonnon erityislaatuisuus ja olemassa oleva asutus." Wehka-ahon lisäysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanvaltuusto päätti hyväksyä kuntakeskuksen kehityskuvan 2040 liitteen mukaisesti muutoksella, että sivun 11 kappale "Myös Vuohimäkeen toteutettavan Länsiväylän uuden eritasoliittymän tuntumaan on perusteltua osoittaa uusi ja merkittävä työpaikka-alue, jonka toteuttamisessa otetaan huomioon alueen luonnon erityislaatuisuus ja olemassa oleva asutus." muutetaan kuuluumaan seuraavasti: "Myös Vuohimäkeen toteutettavan Länsiväylän uuden eritasoliittymän tuntumaan on perusteltua osoittaa uusi ja merkittävä ASUIN- ja työpaikka-alue, jonka toteuttamisessa otetaan huomioon alueen luonnon erityislaatuisuus ja olemassa oleva asutus."

7 Pöytäkirjan liite: Kv 6/ , - Urbaani kylä Kuntakeskuksen kehityskuva 2040, kunnanvaltuuston päätös Muutoksenhakuohje Kunnallisvalitus

Lähtökohdat, tausta-aineisto ja tavoitteet

Lähtökohdat, tausta-aineisto ja tavoitteet Yhdyskuntatekniikan lautakunta 38 19.05.2016 Kunnanhallitus 240 22.08.2016 Masalan ja Luoman kehityskuvan 2040 hyväksyminen (kv) 248/00.01.05/2016 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 19.05.2016 38 Kehityskuvan

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunnan tavoitekeskustelu

Yhdyskuntatekniikan lautakunnan tavoitekeskustelu Yhdyskuntatekniikan lautakunta 31 21.04.2016 Kunnanhallitus 136 09.05.2016 Kantvikin kehityskuvan 2040 hyväksyminen ( kv) 248/00.01.05/2016 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.04.2016 31 Kehityskuvan tarkoitus

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Lähtökohdat, tausta-aineisto ja tavoitteet

Lähtökohdat, tausta-aineisto ja tavoitteet Yhdyskuntatekniikan lautakunta 31 21.04.2016 Kunnanhallitus 136 09.05.2016 Kunnanvaltuusto 47 23.05.2016 Kantvikin kehityskuvan 2040 hyväksyminen 248/00.01.05/2016 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.04.2016

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Yleistä yleiskaavaluonnoksesta

Yleistä yleiskaavaluonnoksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 7 22.01.2015 Kunnanhallitus 90 02.03.2015 Kunnan lausunto Helsingin yleiskaavaluonnoksesta 1018/10.02.01/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 22.01.2015 7 Helsingin nykyinen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015 Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen (kv) 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva strategia on vuodelta

Lisätiedot

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat Yhdyskuntatekniikan lautakunta 8 21.01.2016 Kunnanhallitus 51 29.02.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.01.2016

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Aika 19.06.2017, klo 17:32-17:43 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 46 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää Yhdyskuntatekniikan lautakunta 60 25.08.2016 Kunnanhallitus 269 12.09.2016 Kunnan lausunto HSL- kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 538/08.01.00/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/ Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma

Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/ Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma Yhdyskuntatekniikan lautakunta 33 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 48 31.05.2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen 6/2016 - Kirkkonummelle kevyen liikenteen ja pyöräilyn edistämisohjelma 692/10.03.01.00/2016

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II Perusturvalautakunta 8 0.0.05 Kunnanhallitus 344 0..05 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv) 50/0.03.0.0/0 Perusturvalautakunta 0.0.05 8 Kunnanvaltuusto päätti 4.4.04 34 jatkaa

Lisätiedot

Kirkkonummelle merkityksellistä

Kirkkonummelle merkityksellistä Yhdyskuntatekniikan lautakunta 41 19.05.2016 Kunnanhallitus 158 30.05.2016 Valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus 2016 2019, sopimuksen hyväksyminen (kv)

Lisätiedot

1 merkitä tiedokseen kunnanjohtajan talousarvioehdotuksen

1 merkitä tiedokseen kunnanjohtajan talousarvioehdotuksen Kunnanhallitus 331 17.10.2016 Kunnanhallitus 336 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 120 14.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 339/02.02.00/2016 Kunnanhallitus 17.10.2016 331

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntastrategian hyväksyminen 642/00.01.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntastrategian hyväksyminen 642/00.01. Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kunnanvaltuusto 76 31.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva

Lisätiedot

Kirkkonummelle merkityksellistä

Kirkkonummelle merkityksellistä Yhdyskuntatekniikan lautakunta 41 19.05.2016 Kunnanhallitus 158 30.05.2016 Kunnanhallitus 189 13.06.2016 Valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus 2016 2019,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 22/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 22/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 22/2016 1 Kunnanhallitus Aika 05.12.2016 klo 18:00-00:00 Paikka Kunnantalo Ervastintie 2, kokoustila Ervast 1 krs., iltakoulu alkaa klo 15.00 Läsnäolijat Vahasalo Raija puheenjohtaja

Lisätiedot

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista Kunnanhallitus 34 0..05 Kunnanvaltuusto 5 6..05 Maa-alueiden vaihto Helsingin kaupungin kanssa Strömsbyssä 880/0.00.0/05 Kunnanhallitus 0..05 34 Kunta ja Helsingin kaupunki ovat neuvotelleet maa-alueiden

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristöpäällikkö Sari Soini, p , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: ympäristöpäällikkö Sari Soini, p , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 421 12.12.2016 Kunnanvaltuusto 130 19.12.2016 Ympäristönsuojeluviranomaisen taksan tarkistaminen vuonna 2016 285/11.01.00/2013 Kunnanhallitus 12.12.2016 421 Ympäristönsuojeluviranomaisen

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 122 27.10.2016 Kunnanhallitus 339 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 107 07.11.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Valtuustoaloite 27/2008, väliaikainen kiertoliittymä Rantatien ja Kirkkonummentien risteykseen

Valtuustoaloite 27/2008, väliaikainen kiertoliittymä Rantatien ja Kirkkonummentien risteykseen Palvelutuotannon johtokunta 77 30.08.2012 Valtuustoaloite 27/2008, väliaikainen kiertoliittymä Rantatien ja Kirkkonummentien risteykseen 219/08.00.01/2011 PATU 77 Kv 30.10.2008 Valtuutetut Ari Harinen,

Lisätiedot

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 70..05 Kunnanhallitus 80.0.06 Rakennusjärjestyksen uusiminen, väliraportti 605/00.0.0/0 Kunnanhallitus..05 70 Kunnanhallitus päätti..05 6 ehdottaa kunnanvaltuustolle että kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston

Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston Kunnanhallitus 387 30.11.2015 Kunnanvaltuuston 4 04.02.2016 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 163 30.05.2016 Kunnanhallitus 200 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 62 20.06.2016 Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteen

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja Perusturvalautakunta 118 01.10.015 Kunnanhallitus 344 0.11.015 Kunnanvaltuusto 116 16.11.015 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen 510/10.03.0.0/011 Perusturvalautakunta 01.10.015 118

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Esityslista 4/2017 1

Kirkkonummen kunta Esityslista 4/2017 1 Kirkkonummen kunta Esityslista 4/2017 1 Aika klo 17:00 Paikka Wohlsin kartano Lisätietoja Osallistujat Läsnä Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I varapuheenjohtaja Wehka-Aho Emmi II varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelujen vastaus valtuustoaloitteeseen (8/2013), joka koskee siirtolapuutarha-alueita kaavoitusohjelmaan (KH, KV)

Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelujen vastaus valtuustoaloitteeseen (8/2013), joka koskee siirtolapuutarha-alueita kaavoitusohjelmaan (KH, KV) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 50 12.06.2014 Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelujen vastaus valtuustoaloitteeseen (8/2013), joka koskee siirtolapuutarha-alueita kaavoitusohjelmaan (KH, KV) 691/10.03.01.02/2013

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Konsernijaosto Aika 19.09.2016 klo 17:04-19:45 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Ervast, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Harinen Ari puheenjohtaja Sjölund Thorolf

Lisätiedot

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta Kunnanhallitus 342 31.10.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Vesitorninmäen asemakaavan maankäyttösopimus (kv) 465/10.00.00/2012 Kunnanhallitus 31.10.2016 342 Yhdyskuntatekniikan lautakunta päätti 21.04.2016

Lisätiedot

14.10.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta.

14.10.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. 31.1.2013 tiedote 1 (5) 14.10.2013 Ennakkotiedot Kirkkonummen kunnanhallituksen päätöksistä 14.10.2013 tiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan

Lisätiedot

Kunnan uusi hallintosääntö alkaen 623/ /2016

Kunnan uusi hallintosääntö alkaen 623/ /2016 Kunnanhallitus 32 13.02.2017 Kunnanhallitus 72 27.02.2017 Kunnanhallitus 86 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 18 13.03.2017 Kunnan uusi hallintosääntö 1.6.2017 alkaen 623/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 13.02.2017

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Konsernijaosto Aika 02.05.2016 klo 16:00-18:15 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Ervast, Ervastintie 2, Kirkkonummi Läsnäolijat Harinen Ari puheenjohtaja Sjölund Thorolf

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma vuosille (kv) 700/ /2016. Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Kaavoitusohjelma vuosille (kv) 700/ /2016. Yhdyskuntatekniikan lautakunta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 68 22.09.2016 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 81 20.10.2016 Kunnanhallitus 373 21.11.2016 Kunnanhallitus 393 05.12.2016 Kaavoitusohjelma vuosille 2017-2021 (kv) 700/10.00.00/2016

Lisätiedot

Tinanpuiston asemakaavan maankäyttösopimus sekä kiinteistönluovutuksen esisopimus ja tonttien osto-optio

Tinanpuiston asemakaavan maankäyttösopimus sekä kiinteistönluovutuksen esisopimus ja tonttien osto-optio Kunnanhallitus 399..05 Kunnanvaltuusto 3 08.0.06 Tinanpuiston asemakaavan maankäyttösopimus sekä kiinteistönluovutuksen esisopimus ja tonttien osto-optio 95/0.00.0/05 Kunnanhallitus..05 399 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 8/2016 1 Konsernijaosto Aika 28.11.2016 klo 17:00-19:40 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Ervast 1 krs. Läsnäolijat Harinen Ari puheenjohtaja poissa 3 Sjölund Thorolf varapuheenjohtaja

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 21/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 21/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 21/2016 1 Kunnanhallitus Aika 21.11.2016 klo 17:00-21:05 Paikka Kunnantalo Ervastintie 2, kokoustila Ervast 1 krs. Läsnäolijat Vahasalo Raija puheenjohtaja Harinen Ari I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE

HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE Hallitus 12 13.02.2018 HELSINGIN SEUDUN MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA LIIKENTEEN SUUNNITELMA MAL 2019, LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET JATKOSUUNNITTELULLE 59/08.00.00.00/2017 Hallitus 12 Esittelijä Toimitusjohtaja

Lisätiedot

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta

Maanomistajien maksama korvaus yhdyskuntarakentamisesta Kunnanhallitus 342 31.10.2016 Kunnanhallitus 3 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 4 06.02.2017 Vesitorninmäen asemakaavan maankäyttösopimus 465/10.00.00/2012 Kunnanhallitus 31.10.2016 342 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 06.10.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Kokoushuone Kajanus, kunnantalo 5. kerros Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys. Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys. Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 179 25.05.2015 Kunnanhallitus 202 01.06.2015 Kunnanvaltuusto 60 15.06.2015 Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintakehys 528/02.02.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Vesihuoltoliikelaitoksen perustaminen (kv)

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Vesihuoltoliikelaitoksen perustaminen (kv) Kunnanhallitus 396 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 129 19.12.2016 Kunnanhallitus 56 27.02.2017 Vesihuoltoliikelaitoksen perustaminen (kv) 799/00.01.00/2016 Kunnanhallitus 05.12.2016 396 Kesällä 2016 pidetyissä

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Kunnanvaltuusto 56 9.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 396 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 129 19.12.2016 Kunnanhallitus 56 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 16 13.03.2017 Vesihuoltoliikelaitoksen perustaminen 799/00.01.00/2016 Kunnanhallitus 05.12.2016

Lisätiedot

Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut?

Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut? Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut? Luoman Kyläyhdistyksen vuosikokous 16.3.2016 Hannu Valtanen 16.3.2016 H.Valtanen 1 Kunnanvaltuusto 31.8.2015 Hyväksyi kunnan kaavoitusohjelman vuosiksi

Lisätiedot

valmistelija:

valmistelija: Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 114 16.11.2015 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen Kunnanhallitus 177 25.05.2015 Kunnanhallitus 200 01.06.2015 Kunnanvaltuusto 63 15.06.2015 Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen 788/00.04.02/2014, 526/00.01.00/2015 Kunnanhallitus 25.05.2015 177

Lisätiedot

SMC Supermoto Center Oy:n kaavoitusaloite asemakaavan laatimiseksi Veikkolassa Nevatien varrelle tilalle (kh)

SMC Supermoto Center Oy:n kaavoitusaloite asemakaavan laatimiseksi Veikkolassa Nevatien varrelle tilalle (kh) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 38 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 43 31.05.2017 SMC Supermoto Center Oy:n kaavoitusaloite asemakaavan laatimiseksi Veikkolassa Nevatien varrelle tilalle 257-488-0001-0397

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 8/2014, Mankin ja Luoman maankäytön suunnittelun koordinoimiseksi. Aloitteen sisältö on seuraava:

Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 8/2014, Mankin ja Luoman maankäytön suunnittelun koordinoimiseksi. Aloitteen sisältö on seuraava: Yhdyskuntatekniikan lautakunta 4 21.01.2016 Kunnanhallitus 52 29.02.2016 Kunnanvaltuusto 29 14.03.2016 Vastaus valtuustoaloitteeseen nro 8/2014, Mankin ja Luoman maankäytön suunnittelun koordinoimiseksi

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 9/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 13.12.2016 klo 17:00-21:00 Paikka Kunnantalo, Kirkkonummi-sali Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I

Lisätiedot

Kunnanhallitus päätti mm.

Kunnanhallitus päätti mm. Kunnanhallitus 8 9.0.05 Kunnanhallitus 5 0..05 Kunnanvaltuusto 0 6..05 Vuoden 06 talousarvio ja vuosien 07-08 taloussuunnitelma 58/0.0.00/05 Kunnanhallitus 9.0.05 8 Kunnanhallitus päätti.6.05 0 mm. hyväksyä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ ( 5) Kuntatekniikan lautakunta

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ ( 5) Kuntatekniikan lautakunta Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/2019 1 ( 5) 42 Keskusta, korttelin 108 asemakaavan (hanke 10110), asemakaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti (kh) KIRDno-2018-569

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014

Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 78 10.12.2014 Sarvvikinportin (ent. Kurkiranta) asemakaava (hanke 34500), osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkistaminen ja hyväksyminen MRL 62 :n ja 63 :n mukaisesti

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnan uusi hallintosääntö 1.6.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnan uusi hallintosääntö 1.6. Kunnanhallitus 32 13.02.2017 Kunnanhallitus 72 27.02.2017 Kunnanhallitus 86 06.03.2017 Kunnan uusi hallintosääntö 1.6.2017 alkaen (kv) 623/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 13.02.2017 32 Kirkkonummen kunnan

Lisätiedot

4 että hakuilmoitus julkaistaan -sivustolla,

4 että hakuilmoitus julkaistaan  -sivustolla, Kunnanhallitus 8..06 Kunnanhallitus..06 Talousjohtajan virka, vakanssinro 0000000; uusintahaku 7/0.0.00/06 Kunnanhallitus..06 8 Kunnanhallitus 7.0.06 Talousjohtaja Anne Arvola on irtisanoutunut virastaan

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

17652/15 HELSINGIN HALLINTO-OIKEUS. . O.u

17652/15 HELSINGIN HALLINTO-OIKEUS. . O.u HELSINGIN HALLINTO-OIKEUS Radanrakentajantie 5, 00520 HELSINKI Puhelin 029 56 42000 Faksi 029 56 42079 Sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi Kirkkonummen kunnanhallitus PL 20 02401 KIRKKONUMMI LÄHETE 13.10.2015

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti lähettää aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

Kunnanvaltuusto päätti lähettää aloitteen kunnanhallitukselle valmisteltavaksi. Palvelutuotannon lautakunta 92 27.08.2015 Kunnanhallitus 290 14.09.2015 Kunnanvaltuusto 104 12.10.2015 Vastaus valtuustoaloitteeseen 21/2008; Kirkkonummen osakkuus Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:ssä

Lisätiedot

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Aavarannan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvasta, HM Technics Oy

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Aavarannan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvasta, HM Technics Oy Kunnanhallitus 397 05.12.2016 Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Aavarannan jätevedenpuhdistamon ympäristöluvasta, HM Technics Oy 771/11.01.00/2016 Kunnanhallitus 05.12.2016 397 Etelä-Suomen

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv)

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta 17.03.2016

Lisätiedot

Kunnan edustajien toimikauden jatkaminen saakka kunnan kokonaan tai osittain omistamien yhtiöiden yhtiökokouksissa

Kunnan edustajien toimikauden jatkaminen saakka kunnan kokonaan tai osittain omistamien yhtiöiden yhtiökokouksissa Konserniosto 13 28.02.2017 Kunnan edustajien toimikauden tkaminen 31..2017 saakka kunnan kokonaan tai osittain omistamien yhtiöiden yhtiökokouksissa 331/00.00.01/2013 Konserniosto 28.02.2017 13 16.03.201

Lisätiedot

Ohjausryhmä päätti kokouksessaan 9.1.2014 esittää, että

Ohjausryhmä päätti kokouksessaan 9.1.2014 esittää, että Kunnanhallitus 177 25.05.2015 Kunnanhallitus 200 01.06.2015 Oy Apotti Ab -nimisen osakeyhtiön perustaminen (kv) 788/00.04.02/2014, 526/00.01.00/2015 Kunnanhallitus 25.05.2015 177 Helsingin, Vantaan ja

Lisätiedot

Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY)

Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY) Tekninen lautakunta 102 13.08.2015 Kunnanhallitus 205 24.08.2015 Kunnanvaltuusto 83 31.08.2015 Kunnanhallitus 254 19.10.2015 Maankäyttölautakunta 125 28.10.2015 Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien

Lisätiedot

Finnsbackan päiväkodin rakentamiseen liittyvät ehdotukset ja päätökset

Finnsbackan päiväkodin rakentamiseen liittyvät ehdotukset ja päätökset Kunnanhallitus 188 13.06.2016 Kunnanhallitus 250 22.08.2016 Kunnanvaltuusto 71 05.09.2016 Vastaus kuntalaisaloitteeseen Finnsbackan päiväkodin säilyttäminen Kirkkonummen keskustassa 264/05.10.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/2016 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 14.04.2016 klo 17:00-19:00 Paikka Kunnantalo, Kajanus Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki Veikko I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta. Tiivistelmä päätösehdotuksen perusteluista Perusturvalautakunta 89 0.08.015 Kunnanhallitus 60 4.08.015 Kunnanvaltuusto 81 07.09.015 Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinta Perusturvalautakunta Tiivistelmä

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Kunnanvaltuusto 38 18.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille 146/04.03.01/2016

Lisätiedot

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2014, yhdyskuntatekniikan lautakunnan vastineet. Yhdyskuntatekniikan toimialan vastine

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2014, yhdyskuntatekniikan lautakunnan vastineet. Yhdyskuntatekniikan toimialan vastine Yhdyskuntatekniikan lautakunta 53 20.08.2015 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2014, yhdyskuntatekniikan lautakunnan vastineet 592/02.02.01/2015 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 53 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Suomenkielinen varhaiskasvatusja 37 15.06.2016 opetuslautakunta Kunnanhallitus 251 22.08.2016 Veikkolan koulun laajennus, päiväkodin purkaminen ja uudisrakennus sekä mahdollisesti Veikkolan kirjaston tilojen

Lisätiedot

Kaavoitusohjelman poliittinen käsittely

Kaavoitusohjelman poliittinen käsittely Yhdyskuntatekniikan lautakunta 68 22.09.2016 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 81 20.10.2016 Kunnanhallitus 373 21.11.2016 Kaavoitusohjelma vuosille 2017-2021 (kv) 700/10.00.00/2016 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/ (6) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 3/2018 1 (6) 37 Kirkkonummen kunnan arviointi- ja toimenpidekehotus Helsingin seudun liikenne kuntayhtymälle KIRDno-2017-433 Valmistelija / lisätiedot: Anna-Kaisa Kauppinen

Lisätiedot

20.5.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta.

20.5.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. 3..03 tiedote (6) 0.5.03 Ennakkotiedot Kirkkonummen kunnanhallituksen päätöksistä 0.5.03 tiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset

Lisätiedot

Kaavoitusohjelma vuosille / /2016. Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Kaavoitusohjelma vuosille / /2016. Yhdyskuntatekniikan lautakunta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 68 22.09.2016 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 81 20.10.2016 Kunnanhallitus 373 21.11.2016 Kunnanhallitus 393 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 126 19.12.2016 Kaavoitusohjelma vuosille

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi Veikkolan oppimiskeskusta koskevan tarveselvityksen sekä päätti käynnistää hankesuunnittelun.

Kunnanhallitus hyväksyi Veikkolan oppimiskeskusta koskevan tarveselvityksen sekä päätti käynnistää hankesuunnittelun. Palvelutuotannon lautakunta 38 30.03.2017 Kunnanhallitus 125 10.04.2017 Kunnanvaltuusto 28 24.04.2017 Veikkolan koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen 763/10.03.02.02/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2015 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Aika 11.06.2015 klo 17:03-18:38 Paikka Kunnantalo, Kajanus -kokoustila 5. kerros Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja Vanhamäki

Lisätiedot

Yleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin

Yleiskaava Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa / Andrei Panschin Yleiskaava 2029 Yleiskaavan yleisötilaisuus Vimmassa 26.11.2018 / Andrei Panschin Ohjelma 17:00-19:30 Andrei Panschin: Tervetuloa Christina Hovi: Kaupungin strategiat & yleiskaava Andrei Panschin: Yleiskaava

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 11/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 11/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 11/2016 1 Kunnanvaltuusto Aika 19.12.2016 klo 18:00-19:46 Paikka Kunnantalo Ervastintie 2, Kirkkonummisali 1. kerros Läsnäolijat Kjerin Ulf puheenjohtaja poissa 126 Vanhamäki

Lisätiedot

Finnsbackan päiväkodin rakentamiseen liittyvät ehdotukset ja päätökset

Finnsbackan päiväkodin rakentamiseen liittyvät ehdotukset ja päätökset Kunnanhallitus 188 13.06.2016 Vastaus kuntalaisaloitteeseen Finnsbackan päiväkodin säilyttäminen Kirkkonummen keskustassa (kv) 264/05.10.00/2016 Kunnanhallitus 13.06.2016 188 Kirkkonummen kunnan kirjaamoon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Friggesby skolan lakkauttaminen lähtien 1017/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Friggesby skolan lakkauttaminen lähtien 1017/ /2015 Kunnanhallitus 54 29.02.2016 Kunnanvaltuusto 20 14.03.2016 Friggesby skolan lakkauttaminen 1.8.2016 lähtien 1017/12.00.01/2015 Kunnanhallitus 29.02.2016 54 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta

Lisätiedot