PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto
|
|
- Jarno Hakola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 PÖYTÄKIRJA 9/2018 Aika keskiviikko klo Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Reinikainen Tiina puheenjohtaja Auvinen Pekka Vuokko Makkosen varahenkilö Auvinen Päivi Karvinen Tarmo Matti Kososen varahenkilö Ketonen Pirjo Kettunen Paavo Laasonen Riitta Leppänen Pauli Paavilainen Päivi Pulkkinen Esa Pulkkinen Hilkka poistui klo :n 117 käsittelyn aikana Silventoinen Päivi Sivonen Olli saapui klo :n 117 käsittelyn aikana Sutinen Anton Väkeväinen Kari Poissa Kosonen Matti Makkonen Vuokko Lisäksi läsnä Myller Pirjo seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
2 2 113 KOKOUKSEN AVAUS Alkuhartaus, Tiina Reinikainen. 114 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. KL 7: 4,1 Kutsu kokoukseen toimitetaan jäsenille viimeistään kahta päivää ennen kokousta. Kutsuun on liitettävä luettelo käsiteltävistä asioista päätösesityksineen. Pielisensuun seurakunnan seurakuntaneuvoston ohjesääntö 2 1 mom. Kokouskutsu ja esityslista päätösehdotuksineen tähän seurakuntaneuvoston kokoukseen on lähetetty Ehdotus (pj.) Seurakuntaneuvosto Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Päätösehdotus hyväksyttiin. 115 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAT Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla, jollei tarkastamisesta ole määrätty ohje- tai johtosäännössä. KJ 7:6.2 Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa tai, jos kokous niin päättää seurakuntaneuvosto kokouksessaan. Pielisensuun seurakunnan seurakuntaneuvoston ohjesääntö 6 3 mom. Ehdotus (pj.) Seurakuntaneuvosto Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Kari Väkeväinen ja Päivi Auvinen. He toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. Päätösehdotus hyväksyttiin. 116 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Ehdotus (pj.) Hyväksytään esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Seurakuntaneuvosto Päätösehdotus hyväksyttiin.
3 3 117 LAUSUNTO SIUN SEURAKUNTA HANKKEESTA YHTEISELLE KIRKKONEUVOSTOLLE Yhteinen kirkkoneuvosto , 107 SIUN SEURAKUNTA HANKETTA KOSKEVA LOPPURAPORTTI JA ESITYS Hankkeen tausta Piispa Jari Jolkkonen kutsui Kuopion hiippakunnan seurakuntien luottamushenkilöt ja kirkkoherrat pohtimaan, miten seurakuntien yhteistyötä voitaisiin edistää. Tilaisuudessa käydyn keskustelun perusteella piispa antoi tehtäväksi koota Joensuun rovastikunnan sekä Keski-Karjalan seurakuntien edustajat yhteen miettimään alueellista kirkollista yhteistyötä. Joensuun rovastikunnan rakenneseminaarissa päädyttiin selvittämään seurakuntien halukkuutta tiiviimpään yhteistyöhön. Pohjois-Karjalan seurakuntien yhteistyöselvitykseen osallistui 13 seurakuntaa; Joensuu, Pielisensuu, Rantakylä, Pyhäselkä, Eno, Vaara-Karjala, Heinävesi, Liperi, Kontiolahti, Kitee, Rääkkylä, Tohmajärvi ja Polvijärvi. Vuoden 2017 alusta Rääkkylä liittyi Kiteeseen, ja syksyllä 2017 Outokumpu liittyi yhteistyöselvitykseen. Keväällä 2017 valmistui Matti Perälän raportti Siun seurakunta hankkeen ensimmäisestä vaiheesta. Syksyllä 2017 kaikki 13 seurakuntaa halusivat edelleen olla mukana jatkoselvityksessä. Seurakuntien kesken käynnistyi kartoitus yhteistyön tiivistämisestä, erilaisten seurakuntayhtymämallien toteuttamisesta sekä kirkollisten palveluiden säilyttämisestä tasaisesti ja laadukkaasti koko maakunnan alueella. Siun seurakunta -hankkeen ohjausryhmä valitsi Sami Lahtiluoman pääneuvottelijaksi käynnistämään ja toteuttamaan neuvottelut uuden seurakuntayhtymän perustamiseksi ohjausryhmän asettaman aikataulun ja askelmerkkien mukaisesti. Toimeksiannon mukaan loppuraportin ( mennessä) tuli sisältää esitys uuden seurakuntayhtymän perussäännöstä ja hallintomallista sekä uuden yhtymän tasapainoista talouskehitystä varmentavat laskelmat. Selvitystyötä ja neuvotteluja ohjasi luottamushenkilöistä ja työntekijöistä koottu ohjausryhmä, jossa oli edustajat kaikista mukana olevista seurakunnista. Ohjausryhmän alaisuudessa toimivat seurakunnallisen toiminnan työryhmä sekä yhtymän tukipalvelutyöryhmä. Liitteenä 1 on pääneuvottelija Sami Lahtiluoman laatima Siun seurakunta hankkeen loppuraportti ja esitys 13 seurakunnan seurakuntayhtymäksi. Seuraavassa on tiivistelmä raportista. Hankkeen tavoitteet Hankkeen päätavoitteena on itsenäisten seurakuntien tekemän seurakunnallisen työn turvaaminen ja vahvistaminen Pohjois-Karjalassa. Lisäksi keskusteluissa on korostunut tavoite rakenteeltaan kevyestä yhtymämallista. Seurakuntien ja seurakuntayhtymän nykytilanne Henkilöstörakenne Selvitystyössä mukana olevien seurakuntien ja seurakuntayhtymän kokonaishenkilöstöresurssit vastaavat n. 300 kokoaikaista työntekijää. Suurin henkilöstöryhmä on papisto (55), toiseksi suurin lastenohjaajat (41) sekä kiinteistö- ja kirkonpalvelustyöntekijät (41). Henkilöstön ikärakenne on uutta yhtymää ajatellen merkittävä. Uuden yhtymän aloittaessa 63 vuotta tai enemmän olisi täyttänyt 31 työntekijää eli 10 % työvoimasta. Tämä antaa mahdollisuuden tarkastella koko yhtymän henkilöstörakennetta, suunnata resursseja sinne, missä niitä tarvitaan ja tarvittaessa jättää virkoja täyttämättä. Talous Vuonna 2017 kaikkien seurakuntien alijäämä oli yhteensä euroa. Alijäämää tekivät Kitee, Tohmajärvi ja Joensuun yhtymä. Seurakuntien veroprosentit vaihtelivat 1,45 1,80 välillä. Kuntien väestön erilaisuus tulee esille, kun tarkastellaan kirkollisveroa/jäsen. Kontiolahdella luku on ryhmän suurin; 1,5
4 veroprosentilla se kykenee keräämään enemmän/jäsen, kuin esimerkiksi Tohmajärvi 1,8 prosentilla. Kirkollisverojen lisäksi seurakunnat saavat valtionrahoitusta, joka oli kaikilla yhteensä runsaat 10 % kokonaistuloista. Henkilöstökulut/verotulot vaihtelevat % välillä. Rahavarojen riittävyydessä on suuria eroja; jos kaikki tulot loppuisivat, nykyisillä menoilla seurakuntien käteisvarat riittäisivät seurakunnasta riippuen päivää nykyisellä investointitasolla. 4 Investointimenot ovat olleet kokonaisuutena melko pieniä, Kiteellä ja Tohmajärvellä ei ollut vuonna 2017 investointeja lainkaan. Seurakuntien ja yhtymän rakennuskanta tarvitsee jatkuvasti ylläpitoa ja investointeja. Laiminlyönti merkitsee talouden kannalta korjausvelan jatkuvaa kasvua. Rakennuksiin on investoitava koko ajan tai sitten osasta on hankkiuduttava eroon. Hautaustoimi Uudessa yhtymässä hautausmaita olisi 45. Joensuussa on iso hautausmaa, muualla paljon pieniä. Organisoinnin kannalta tämä on haaste ja etäisyydet tuovat johtamiselle omat ongelmansa. Myös käytäntöjen ja toimintatapojen yhtenäistämiseen menee oma aikansa. On kuitenkin mahdollista saada tehokkuutta ja ammattimaisuutta hautausmaiden hallintaan ja hoitoon. Kiinteistötoimi Seurakunnilla on kaikkiaan 24 kirkkoa, 15 seurakuntataloa, 31 hautausmaarakennusta ja 13 leirikeskusta/kesäkotia. Kaikkien 13 seurakunnan kiinteistöt mukaan laskien korjausvelkaa lienee yhteensä milj. euroa (Joensuun osuus n. 31 milj. euroa). Uudella yhtymällä olisi metsää runsaat hehtaaria (Joensuun osuus 830 ha). Metsäomaisuuden hallinnan keskittäminen muutamalle osaajalle synnyttäisi synergiaetua. Uusi seurakuntayhtymä Ohjausryhmä kannattaa uudeksi yhtymänimeksi Joensuun seudun seurakuntayhtymää. Seurakuntakierros Pääneuvottelija Sami Lahtiluoma teki kevättalvella 2018 seurakuntakierroksen, jossa ilmeni, että uudesta yhtymähankkeesta oli keskusteltu seurakunnissa varsin vaihtelevasti. Osassa seurakunnista työntekijät ja luottamushenkilöt olivat koko hankkeen ajan keskustelleet aktiivisesti omista tavoitteista, tahtotilasta ja uusista mahdollisuuksista sekä uuteen suureen organisaatioon liittyvistä haasteista. Oli myös seurakuntia, joissa aiheesta ei oltu yhteisesti keskusteltu koko hankkeen kahden vuoden vireilläoloaikana. Seurakunnat eivät myöskään olleet keskenään keskustelleet yhteiseen yhtymään kuulumisesta. Seurakuntakierroksella pohdittiin yhtymään liittymistä. Joissakin seurakunnissa omaa seurakuntaa pidettiin riittävän vahvana toimiakseen itsenäisenä. Jos tilanne muuttuisi, voitaisi liittyä yhtymään myöhemmin. Valtasuhteiden muutos ja toimintojen keskittäminen Joensuuhun pelottivat. Myös metsien ja kiinteistöjen luovuttaminen yhtymälle tuntuvat vierailta ajatuksilta. Nykyisen yhtymän seurakunnissa nähtiin uudesta yhtymästä melko vähän hyötyjä itselle, kun omakin talous on tiukka. Maksajan roolia ei haluta. Osa seurakunnista koki, että rakenteellisia muutoksia on pakko tehdä, sillä seurakunta ei selviä enää yksin. Jollei uusi yhtymä nyt synny, on mietittävä liitosvaihtoehtoja. Muutos nähtiin myös mahdollisuutena; nyt on hyvä aika tehdä isompi muutos. Seurakunnissa eläköidytään ja työntekijöitä vaihtuu. Uusi yhtymä voisi tuoda uusia ideoita ja toimintamalleja sekä ennen kaikkea turvata seurakunnallista työtä Pohjois-Karjalassa. Yhtymän hyödyt ja haasteet Seurakuntakohtaamisissa ja työryhmissä nousi esiin etuja, jotka edistäisivät seurakunnallisen toiminnan turvaamista Pohjois-Karjalassa: Yhtymän arvioitiin tuovan toiminnallista ja taloudellista turvaa, vaikka tarkoittaisikin kulujen karsimista ja säästämistä. Talouden sopeuttaminen olisi kuitenkin helpompaa yhdessä kuin yksin. Pidemmällä aikavälillä muutos toisi säästöjä töiden uudelleen järjestämisen kautta, kun henkilöstöä vaihtuu. Säästöjä voi saada myös kiinteistöistä luopumalla. Isompi organisaatio mahdollistaisi kokoaikaisia toimenkuvia liikkuvuuden kautta. Olisi mahdollisuus toimia laajemmalla alueella ja siten kehittää omaa ammattitaitoa, mikä voisi olla yksi kriteeri rekrytoinnissa. Sijaisten saaminen ja käyttäminen voisi olla nykyistä helpompaa ja joustavampaa, myös nykyisille yhtymän seurakunnille. Pienen seurakunnan toiminnan haavoittuvuusriski pienenisi. Yhtymä
5 toisi yhteistä tekemistä, isomman työyhteisön, uusia työkavereita ja ideoita. Myös koulutuksen järjestäminen olisi taloudellisempaa. 5 Yhtymässä olevaa erityisosaamista arvostettiin (hautaus- ja kiinteistötoimi, henkilöstöhallinto, keskusrekisteri, viestintä). Yhtymä merkitsisi yhteistä päätöksentekoa ja esim. kiinteistöihin liittyvistä isommista asioista ei päätettäisi enää paikallisseurakunnassa. Päätöksen tekeminen kauempana voi joskus olla helpompaa. Seurakuntakohtaamisissa ja työryhmissä nousi esiin myös haittoja, kuten pitkät välimatkat. Jotkut työntekijät pelkäsivät heittopussiksi joutumista, kun liikkuvuus lisääntyy ja työtä tehdään useassa paikassa. Uhkana nähtiin myös palvelujen katoaminen syrjäkyliltä ja toiminnan keskittäminen Joensuuhun. Koettiin, että suuri yhtymä ei pysty järjestämään samanlaisia palveluita kuin pieni seurakunta. Pelkoa esiintyi myös oman seurakunnan toiminnan vähenemisestä. Erityisesti diakoniassa pelättiin tuttuuden ja luottamuksen katoamista, jos tulee isompi yksikkö ja tutun henkilön lisäksi muitakin ihmisiä. Isossa yhtymässä talouden hallinnan nähtiin vaikeutuvan nykyisestä sekä johtotason ja byrokratian kasvavan. Uhkana nähtiin myös päätösvallan menetys ja demokraattisen päätöksenteon kaventuminen. Uuden yhtymän talous Yhtymässä talous on yhteinen. Perussäännön mukaisesti tämä tarkoittaa myös seurakuntien omaisuuden siirtymistä ja kuulumista yhtymälle, joka sitä jatkossa hoitaisi. Uuden yhtymän kannalta on vaikeaa, että osa seurakuntatalouksista on heikossa kunnossa. Toisaalta on myös vaikea nähdä, miten nämä seurakunnat pärjäävät yksin. Seurakunnissa on ryhdytty moniin toimiin talouden tasapainottamiseksi. On myyty metsää, lykätty investointeja, korotettu veroprosenttia ja jätetty virkoja täyttämättä. Ja lähdetty etsimään yhteistyötä muiden kanssa. Lähtökohtana uuden yhtymän talousarvion laatimisessa voitaneen pitää nykyisiä määrärahojen jakoosuuksia: seurakuntien osuus määrärahasta on 55 % ja yhtymän 45 %. Yhteinen seurakuntatyö huomioiden seurakunnalliseen toimintaan kohdistuu noin 2/3 toimintamäärärahoista. Henkilöstö Pääosa toiminnallisen eli hengellisen puolen työntekijöistä säilyisi seurakuntien työntekijöinä, toisin kuin talous- ja hallintohenkilöstö. Yhtymän tehtävät mainitaan kirkkolain 11 luvussa ja perussäännössä. Näiden mukaisesti talous-, hallinto-, kiinteistö- ja hautausmaahenkilöstö siirtyy yhtymän palvelukseen. Talouspäälliköiden tulevat työnkuvat tulee päättää, jotta heidän asiantuntemustaan voidaan jatkossa hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla. Kirkkoherroille tehdyn kyselyn perusteella seuraavien 5-10 vuoden kuluessa pappien tarve seurakunnissa vähenee jäsenmäärän vähetessä. Samoin on lastenohjaajien kohdalla ikäluokkien pienentyessä ja lapsimäärän vähetessä. Diakoniatyöhön sen sijaan kohdistuu paineita erityisesti vanhusväestön kasvaessa. Talous- ja hallintopuolella osalla seurakunnista on tarvetta vähentää henkilöstöä, vaikka uusi yhtymä ei toteutuisikaan. Osa ennakoi jo uutta yhtymää ja hallintopuolen yhteisiä työntekijöitä, kuten esim. muutaman seurakunnan yhteinen seurakuntasihteeri tai seurakuntamestari. Seurakunnissa on nykyisellään tarvetta vähentää henkilöstöä yhteensä runsaalla kymmenellä henkilötyövuodella. Lisäksi on ajatuksia seurakuntien yhteisistä työntekijöistä, kun omassa seurakunnassa ei ole tarjota kokoaikaista työtehtävää. Kiinteistöihin liittyvän henkilöstön yhteistyötä hankaloittaa kysymys esimiehistä ja johtamisesta. Miten saada seurakuntien toiminta ja yhtymän palvelut kohtaamaan? Jos kiinteistöhenkilöstö (emännät ja srkmestarit/suntio) on seurakunnissa, se lisää kirkkoherran työnjohdannollista työtä, mutta voisi vaikuttaa positiivisesti yhteisen työn tekemiseen seurakunnissa. Jos em. henkilöstö taas on yhtymän työntekijöitä ja sen työnjohdon alla, voi tulla koordinointiongelmia suhteessa seurakuntien työhön. Yksi ratkaisu voi olla myös kiertävät kiinteistötyöntekijät koko yhtymän alueella. Hautaustoimi Työryhmätyöskentelyssä ennakoitiin, että hautaukset tulevat lisääntymään vuoteen 2045 asti, jonka jälkeen ne alkavat vähentyä. Myös tuhkausten odotetaan tulevaisuudessa lisääntyvän jokaisessa seurakunnassa, mikä merkitsee työmäärän lisääntymistä krematoriossa. Koska tuhkauksessa hautaamisen prosessi on
6 arkkuhautausta pidempi, tarvitaan toimistotyötä aiempaa enemmän. Uuden yhtymän etuna hautatoimen kannalta olisi mm. ammattimaisuus hautausmaiden hallinnossa ja hautojen hoidossa sekä parempi toimintavarmuus. Haudankaivuuta olisi mahdollista organisoida nykyistä paremmin. 6 Keskusrekisteri Nykyisissä yhtymän ulkopuolisissa seurakunnissa on kirkkoherranvirasto, jota johtaa kirkkoherra. Seurakuntayhtymään liityttäessä kirkonkirjojenpito siirtyisi yhteiseen keskusrekisteriin, jota johtaisi keskusrekisterin johtaja. Muutos herättää kysymyksiä mm. henkilöstön asemasta ja paikallisen palvelun tulevaisuudesta. Työryhmässä on todettu, että ennen pitkää on syytä mennä keskitettyyn malliin, jossa työ tehdään samassa paikassa. Tekniikan mahdollistaessa se ei välttämättä tarkoittaisi sitä, että kaikki työntekijät ovat juuri Joensuun yhtymän nykyisessä rakennuksessa. Uuden yhtymän organisaatio Organisaation kannalta uusi yhtymä merkitsisi suurempaa muutosta nyt yhtymän ulkopuolisille seurakunnille, kuin nykyisille yhtymäseurakunnille. Seurakuntien kirkkovaltuustot lakkaisivat ja niiden sijaan tulisi seurakunnan edustus yhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa. Samoin kirkkoneuvosto muuttuisi seurakuntaneuvostoksi ja tehtävä toiminnan ja seurakunnan hengellisen perustehtävän ohjaamiseksi, talous-, hallinto-, kiinteistö- ja hautausmaa-asioiden siirtyessä pääosin yhtymän yhteiselle kirkkoneuvostolle ja johtokunnille. Uusien seurakuntien tullessa mukaan yhtymään ja sen päätöksentekoon nykyisten yhtymäseurakuntien suhteellinen osuus edustuksesta pienenisi. Pääneuvottelijan esitykset Lahtiluoman mielestä valmisteltu 13 seurakunnan yhtymä kannattaa perustaa. Yhteinen yhtymä voisi tuoda yhtymän ulkopuolisten seurakuntien toimintaan tarvittavaa turvaa ja jatkuvuutta. Etäisyyksien suhteen apuna olisi alueellinen yhteistyö ja nykytekniikka. Myöhemmin on syytä arvioida, mitä etua seurakuntaliitokset toisivat. Lahtiluoma esittää ohjausryhmän mukaisesti, että nykyiset valtuustot päättävät perussäännöstä ja omaisuusluetteloista syksyn 2018 aikana. Uusi yhtymä voisi aloittaa toimintansa vuoden 2020 alusta. Yhtymän vuoden 2020 veroprosentti on 1,55. Joensuun nykyisen yhtymän kannalta kyse on perussäännön muutoksesta, jonka päättää yhteinen kirkkovaltuusto. Jos tämä toteutetaan syksyllä 2018, prosessi etenisi seuraavasti: yhteinen kirkkoneuvosto, pyytää lausunnot raportista Joensuun yhtymän kuudelta seurakunnalta uusi yhteisen kirkkoneuvoston kokous, jossa lausunnot käsitellään ja tehdään niiden pohjalta esitys yhteiselle kirkkovaltuustolle. Lausunnot yhtymän seurakunnilta ja ainakin kirkkoneuvostojen päätökset hankkeen muilta seurakunnilta tiedossa mennessä yhteinen kirkkovaltuusto päättää 2/3 määräenemmistöllä uusien seurakuntien mukaan ottamisesta ja uuden perussäännön hyväksymisestä Tieto päätöksestä Kirkkohallitukseen (alistusta ei tarvita) Seitsemän yhtymän ulkopuolisen seurakunnan kirkkoneuvostot tekevät päätösesitykset ennen Joensuun yhtymän yhteisen kirkkoneuvoston kokousta, jotta saadaan oikea esitys yhtymään tulevista seurakunnista. Näiden seurakuntien kaikki kirkkovaltuustot tuskin ehtivät kaikki päättää asiasta ennen Jos kaikkien seitsemän seurakunnan kirkkovaltuustot saisivat päätettyä oman kantansa perussääntöön ja yhtymään ennen Joensuun yhteisen kirkkovaltuuston kokousta olisi kokouksessa tiedossa mukaan lähtevät seurakunnat. Seurakuntien päätöksissä huomioidaan, että kaikki seitsemän yhtymän ulkopuolista seurakuntaa eivät välttämättä lähde uuteen yhtymään. Näin lopullisesta perussäännöstä ei tarvitse päättää uudelleen. Seurakuntien kirkkovaltuustojen päätöksiä ei tarvitse alistaa Kirkkohallitukselle, sillä kyseessä on Joensuun yhtymän laajennus (kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja ). Jos Kitee ja Tohmajärvi liittyvät Joensuun uuteen yhtymään, tarvitaan erillinen Kirkkohallituksen päätös hiippakuntasiirrosta Lääninrovastit huolehtivat syksyn prosessista tuomiokapitulien tuella ja siitä, että yhtymän perustamiseen johtavat tarpeelliset neuvottelut vielä käydään ja asiakirjat allekirjoitetaan oikeassa muodossa.
7 Ehdotus (hj.) Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 7 1. merkitä Siun seurakunta hankkeen pääneuvottelijan loppuraportin esityksineen tiedoksi ja 2. pyytää Siun seurakunta hankkeesta laaditusta pääneuvottelijan loppuraportista ja raporttiin sisältyvästä esityksestä 13 seurakunnan seurakuntayhtymäksi Enon, Joensuun, Pielisensuun, Pyhäselän, Rantakylän ja Vaara-Karjalan seurakuntaneuvostojen lausunnot mennessä. Kirkkoneuvosto Päätösehdotus hyväksyttiin Pielisensuun seurakuntaneuvosto , 117 LAUSUNTO SIUN SEURAKUNTA -HANKKEESTA Siun seurakunta -hankkeen päätavoitteena on turvata ja vahvistaa itsenäisten seurakuntien tekemää paikallista seurakunnallista työtä Pohjois-Karjalassa. Hankkeen loppuraporttiin sisältyy konkreettinen esitys 13 seurakunnan muodostamasta seurakuntayhtymästä, jonka tarkoituksena on taata seurakuntien hengellinen työ ja alueellinen identiteetti. Seurakunnan tehtävä on julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi (KL 1:2). Tähän tavoitteeseen pyritään hakemalla yhdessä toimintavarmuutta ja kustannussäästöjä tukipalveluista, kiinteistöistä ja entistä joustavammasta henkilöstön hyödyntämisestä. Siun seurakunta -hankkeen loppuraportissa on nostettu esiin uuden isomman yhtymän hyödyt ja myös haasteet erilaisten laskelmien sekä seurakunnissa ja työryhmissä käytyjen keskustelujen perusteella. Keskeinen kysymys hankkeessa on se, sopeutetaanko taloutta yhdessä vai erikseen. Raportin mukaan uuden yhtymän arvioidaan tuovan toiminnallista ja taloudellista turvaa. Sitä voidaan perustella tarkastelemalla mm. jäsenmäärän kehitystä, nykyistä taloustilannetta, tulevia talousnäkymiä ja henkilöstön tilannetta. Laadittujen ennusteiden mukaan seurakuntin jäsenmäärä vähenee noin 1000 jäsenellä vuodessa. Tämä merkitsisi laajentuneen seurakuntayhtymän budjetissa vuositasolla noin :ta euroa. Vaikka nykyinen seurakuntayhtymä ei laajenisi, toimintaa on sopeutettava joka tapauksessa. Joensuun seurakuntayhtymässä tilannetta korjataan nyt kirkollisveron korotuksella. Talouden näkymät ja haasteet ovat kaikilla Siun seurakunta -hankkeessa mukana olevilla seurakunnilla samansuuntaiset. Niin meillä kuin muissakin seurakuntatalouksissa talouden sopeuttamista tarvitaan jatkossakin vuosittain. Kuluja on karsittava, on säästettävä sekä luovuttava tarpeettomasta. Seurakuntien ja yhtymän toiminnan kannalta välttämättömät rakennukset tarvitsevat jatkuvaa ylläpitoa ja investointeja. Laiminlyönti merkitsee talouden kannalta korjausvelan jatkuvaa kasvua. Nämä talouden sopeuttamistoimet ovat ainakin teoriassa toteutettavissa isommilla hartioilla hallitummin. Henkilöstön osalta isompi organisaatio toisi mukanaan monia mahdollisuuksia talouden, osaamisen ja työn entistä tarkoituksenmukaisemman järjestämisen näkökulmasta. Uusi yhtymä antaisi puitteet yhdessä tekemiselle ja yhteistyölle. Se mahdollistaisi entistä paremmin koko henkilöstön osaamisen hyödyntämisen, tarvittavan erityisosaamisen ja tiedon jakamisen ja yksittäiselle työntekijälle ammattitaidon kehittämisen. Isommassa seurakuntayhtymässä on paremmat edellytykset kokoaikaisille toimenkuville liikkuvuuden kautta. Liikkuvuuden, sijaisten saamisen ja käyttämisen myötä varsinkin pienemmissä seurakunnissa toiminnan haavoittumisriski pienenee. Myös nykyisille yhtymän seurakunnille sijaisten saaminen ja käyttäminen voisi olla aiempaa joustavampaa. Pidemmällä aikavälillä muutos toisi säästöjä töiden uudelleenjärjestämisen kautta, kun henkilöstöä vaihtuu ja eläköityy. Raportissa on nostettu esille myös uuteen yhtymään liittyviä haittoja, kuten pitkät välimatkat. Etäisyyksien suhteen apuna olisi alueellinen yhteistyö ja nykytekniikka. On esitetty myös huoli siitä, että demokraattinen päätöksenteko kapenisi ja johtotaso ja byrokratia kasvaisivat.
8 8 Siun seurakunta -hankkeessa esitettyä uuden yhtymän perustamista on tärkeää tarkastella seurakuntalaisen näkökulma. Jo seurakuntayhtymässä mukana olevan Pielisensuun seurakunnan seurakuntalaiselle muutos tuskin näkyisi havaittavasti. Myöskään organisaation kannalta uusi yhtymä ei merkitsisi seurakunnalle suurta muutosta. Tosin uusien seurakuntien tulleessa mukaan yhtymään ja sen päätöksentekoon nykyisten yhtymäseurakuntien suhteellinen osuus edustuksesta pienenisi joissakin luottamuselimissä (esim. yhteinen kirkkoneuvosto). Mikään organisaatiomalli itsessään ei takaa sitä, että asiat sujuvat. Oleellista on se, miten ihmiset toimivat ja millaiseksi toimintakulttuuri muodostuu. Siun seurakunta -hankkeen yhtymämalliin sisältyy kuitenkin monia etuja ja hyötyjä, jotka edistäisivät hankkeen päätavoitetta eli seurakunnallisen toiminnan turvaamista Pohjois-Karjalassa, uuden yhtymän alueella. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että yhteiset hartiat ovat riittävän vahvat ja yhtymä toteutuu laajapohjaisena. Päätöksiä tehtäessä on tärkeää muistaa solidaarisuus ja eettisesti kestävät, tulevaisuuteen katsovat ratkaisut. Konkreettisesti tämä merkitsisi sitä, että kaikki Siun seurakunta -hankkeessa mukana olevat 13 seurakuntaa lähtevät mukaan uuteen seurakuntayhtymään tai vähintäänkin niin, että Kontiolahti ja Liperi ovat hankkeessa mukana. Jos Kontiolahti ja Liperi jäisivät kokonaisuudesta pois, ei yhtymän seurakuntien sisällä olisi edellytyksiä rakentaa toimivia yhteistyömalleja tai -verkostoja. Ehdotus (pj.) 1. Seurakuntaneuvosto keskustelee ja antaa lausunnon yhteiselle kirkkoneuvostolle Siun seurakunta -hankkeen pääneuvottelijan loppuraportista ja siihen sisältyvästä esityksestä 13 seurakunnan seurakuntayhtymäksi (liite 1). 2. Pielisensuun seurakuntaneuvosto hyväksyy Siun seurakunta -hankkeen ohjausryhmän esityksen sillä edellytyksellä, että uusi seurakuntayhtymä toteutuu laajapohjaisena tai vähintäänkin niin, että Kontiolahti ja Liperi ovat mukana hankkeessa. Pielisensuun seurakuntaneuvosto pitää tärkeänä, että laajapohjaisella yhtymällä turvataan koko uuden yhtymän alueen seurakunnallinen työ. Seurakuntaneuvosto Päätösehdotus hyväksyttiin. Kari Väkeväinen esitti päätösehdotuksen hylkäämistä. Esitys raukesi kannattamattomana. Väkeväinen jätti asiasta eriävän mielipiteen (liite 2).
9 9 118 DIAKONIAN VIRANSIJAISUUDEN TÄYTTÄMINEN Kokouksessaan seurakuntaneuvosto myönsi diakonian viranhaltija Anne Dahlgrenille palkatonta virkavapautta ajalle ( 107). Anne Dahlgrenille on myönnetty palkatonta virkavapautta aiemmin seuraavasti: ( , 112) ja ( , 50). Lähihoitaja Jenni Kolehmainen on hoitanut diakonian viransijaisuutta alkaen. Diakonian sijausuustarpeen jatkuessa saakka Jenni Kolehmainen on ilmoittanut olevansa käytettävissä diakonin viransijaisena tänä aikana. Henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen virkasuhteeseen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista riippumatta, jos siitä erikseen säädetään tai työnantaja perustellusta syystä yksittäistapauksessa niin päättää. Papin virkaan voidaan antaa viranhoitomääräys vain papille ja lehtorin virkaan vain lehtorille. KL 6:14.2 Ehdotus (pj.) Seurakuntaneuvosto 1. ottaa lähihoitaja Jenni Kolehmaisen hoitamaan diakonin viransijaisuutta ajalle toteaa, että diakonin palkkaus on vaativuusryhmä 501 mukainen kokonaispalkka virkaan vaadittavasta kelpoisuuden puuttumisesta johtuen 3. määrää virkapaikaksi Hukanhaudan seurakuntatalon. Seurakuntaneuvosto Päätösehdotus hyväksyttiin. 119 ILMOITUSASIAT Ilmoitusasioita ei ollut. 120 MUUT ASIAT Keskusteltiin papiston virkatilanteesta.
10 KOKOUKSEN PÄÄTÖS Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus liitettiin pöytäkirjaan. Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18. KOKOUKSEN PUOLESTA Puheenjohtaja TIINA REINIKAINEN Tiina Reinikainen Pöytäkirjanpitäjä PIRJO MYLLER Pirjo Myller Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty Joensuussa KARI VÄKEVÄINEN Kari Väkeväinen PÄIVI AUVINEN Päivi Auvinen Pöytäkirja on ollut nähtävänä Pielisensuun kirkolla ajalla seurakunnantoimiston aukioloaikoina, mistä on kuulutettu Pielisensuun seurakunnan ilmoitustaululla ajalla Joensuussa / 2018 Pirjo Myller seurakuntasihteeri
11 11 Pielisensuun seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Seurakuntaneuvosto Kokouspäivämäärä Pöytäkirjan pykälät MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: , Oikaisuvaatimusoikeudesta aiheutuva valituskielto Koska päätöksestä voidaan tehdä kirkkolain 24 luvun 3 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pöytäkirjan pykälä: 118 Alistusasiaa koskeva muutoksenhakukielto Kirkkolain 24 luvun 3 :n 2 mom. mukaan oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka alistetaan tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Pöytäkirjan pykälät: - Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Kirkkolain 24 luvun 14 :n 2 mom:n, 2. hallintolainkäyttölain 5 :n 2 mom:n, 3. kirkon virkaehtosopimuslain 19 :n, tai 4. muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: - Hankintoja koskevat muutoksenhakukiellot Hankintaa koskevista seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8a :n 2 mom. nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät: - OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaati musviranom ainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään ja yhteystiedot: Pielisensuun seurakuntaneuvosto Käyntiosoite: Huvilakatu 8 b, Joensuu Postiosoite: Huvilakatu 8 b, Joensuu Sähköposti: pielisensuun.seurakunta@evl.fi Pöytäkirjan pykälä Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon päätöksestä. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Oikaisuvaatimuksen voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti (telekopioilla tai sähköpostilla). Oikaisuvaatimuksen on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikaisuvaati muksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi: oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot oikaisuvaatimuksen kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on (tavarat ja palvelut), (terveydenhoito ja sosiaalipalvelut) ja (rakennus ja käyttöoikeusurakat)
12 12 HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (Hankintalaki ). Toimitusosoite Hankintaoikaisu toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Käyntiosoite: Huvilakatu 8 b, Joensuu Postiosoite: Huvilakatu 8 b, Joensuu Sähköposti: pielisensuun.seurakunta@evl.fi Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisun on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoik aisun sisältö Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi: oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä millaista oikaisua päätökseen vaaditaan millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomaine n ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Itä-Suomen hallinto-oikeus Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, Kuopio Postiosoite: PL 1744, Kuopio Puhelin: (vaihde) Faksi: Sähköposti: ita-suomi.hao@oikeus.fi Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: - Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: - Valitusaika 30 päivää 30 päivää Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Valitusaika 30 päivää Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Kuninkaankatu 22 A, Kuopio Postiosoite: PL 42, Kuopio kuopio.tuomiokapituli@evl.fi Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: - PL 210 (Eteläranta 8), Helsinki Faksi: (09) Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö, pöytäkirjan pykälät: - PL 29 (Meritullinkatu 10), Valtioneuvosto Faksi: (09) (kirjaamo) Sähköposti: kirjaamo@minedu.fi 30 päivää 30 päivää
13 13 Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Valitusaika 14 päivää Osoite: Radanrakentajantie 5, Helsinki Faksi: Sähköpostiosoite: Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa Muutoksenh akuajan laskeminen Valituskirjel mä Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Valituskirjelmässä on ilmoitettava: valittajan nimi ja kotikunta postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Päätöksen voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi sillä perusteella, että hankinnassa on menetelty julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten tai Euroopan yhteisön lainsäädännön tai maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopimuksen vastaisesti. Asia voidaan saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiaki rjojen toimittamine n Oikeudenkäyntimaksu Kansallisen kynnysarvon suuruus on (tavarat ja palvelut), (terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut) ja (rakennus- ja käyttöoikeusurakat). Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (1455/2015) 2 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 250 euroa ja markkinaoikeudessa euroa, jollei lain 5, 7 tai 8 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.
98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET
LUOTTAMUKSELLINEN
LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot
Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.
392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 8/2017 Aika tiistai 29.8.2017 klo 16.30 19.45 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Auvinen Päivi Hokkanen Atte Hälli Sinikka Ketonen Pirjo Kettunen Paavo
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 KOKOUSAIKA: 20.11.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha
Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 7/2018 Aika Ti 2.10.2018 klo 18.00---20.00 Paikka Läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Aika 28.9.2016 klo 17:00-17:05 Paikka Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Martikainen, Heidi puheenjohtaja, poissa Arvonen,
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 3/2017 Aika Tiistai 14.3.2017 klo 16.30-17.40. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2017. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika Tiistai 10.1.2017 klo 18.00-18.55. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lavikainen Tuula Lehikoinen Tarja Makkonen
/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra
99-103 / sivut 70-76 70 KOKOUSAIKA: Perjantai 21.10.2016 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Koivikon leirikeskus, päärakennus Läsnä: Hakala Taina Alanen Margit Haveri Juhani Mansoniemi Juha Tuohitaival Irma Mattila
127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden
149/2015 127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden puitesopimukseen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että Malmin seurakunta sitoutuu KL- Kuntahankinnat kilpailuttamaan
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) _ KOKOUSTIEDOT Aika 17.12.2015 klo 19-20.22 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Kinnula Matti jäsen pj. x Soutukorva Johanna jäsen vpj. x 37- Hemminki
Seurakuntaneuvosto /2015. Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, TUUPOVAARA
1 Pöytäkirja 6/2015 Aika Ti 22.9.2015 klo 18.00-18.22. Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Uimonen Jari puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning Mirja Sagulin
Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymä Yhteinen kirkkoneuvosto /2017
1 PÖYTÄKIRJA 6/2017 Aika Tiistai 6.6.2017 klo 17.15-19.15 Paikka Ortodoksinen kulttuurikeskus, Alasali Kauppakatu 44 80100 Joensuu Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Ketonen Matti varapuheenjohtaja, poistui
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2018. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 5/2018 Aika Maanantai 11.6.2018 klo 15.30-16.03. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lavikainen Tuula Lehikoinen
Seurakuntaneuvosto /2017. Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja
1 PÖYTÄKIRJA 2/2017 Aika Maanantai 13.2.2017 klo 17.00 Paikka Enon seurakuntatalo Yläpappilantie 1 81200 Eno Läsnä Markku Koistinen vs. kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Haaranen Paula Heiskanen
Seurakuntaneuvosto 20.1.2016 1/2016
1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Ke 20.1.2016 klo 18.00-18.53 Paikka Läsnä POISSA Lisäksi läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Anne Angervo, vt. kirkkoherra Piipponen Jorma Röning Mirja
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 KOKOUSAIKA: 13.7.2017 kello 15.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Salo Miikka Talonen
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto 17.2.2016
17.2.2016 1 PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika keskiviikko 17.2.2016 klo 16.30 18.31 Paikka Pielisensuun kirkko, yläsali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Auvinen Päivi Karvinen Tarmo Matti Kososen varahenkilö Ketonen
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta
336/2016 40 Hoivamuusikko projektin jatkoanomus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Liitteet
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2019. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 6/2019 Aika Ti 9.7.2019 klo 12.00-12.20 Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Osallistujat Ojala Ville puheenjohtaja Lempinen Antti Lavikainen Tuula Nieminen
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 1/2017 Aika keskiviikko 18.1.2017 klo 16.30 17.41 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Auvinen Päivi Hokkanen Atte saapui klo 16.46 :n 5 käsittelyn aikana
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Aika Paikka 7.2.2017 klo 17:04 18.13 Kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen, Tero Karintaus, Katja Kuitunen,
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 29.11.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Alanen Margit Leppänen Reijo Heiska Virve Salo Miikka Salo Eija Talonen Tuula
Seurakuntaneuvosto /2018. Läsnä Rautavuori Armi kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja
1 PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika Tiistai 9.1.2018 klo 17.00 Paikka Enon seurakuntatalo Yläpappilantie 1 81200 Eno Läsnä Rautavuori Armi kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Haaranen Paula Heiskanen Senni
1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 PÖYTÄKIRJA 5/2012 Aika Keskiviikko 2.5.2012 klo 17.00 18.10 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heikura Kauko Heiskanen Viljo Ignatius Merja Lappalainen Martta Laukkanen Seija
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Aika 8.3.2018 klo 19.25 19.45 Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Osallistujat Jäsenet Rantavaara, Ari puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Aika 8.2.2016 klo 17:15-17:45 Paikka Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut KOKOUSAIKA: torstai kello 16.
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 36 140 KOKOUSAIKA: torstai 31.5.2017 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Koivikko Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha Salo Miikka
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto 25.2.2015 PÖYTÄKIRJA 3/2015. Aika Keskiviikko 25.2.2015 klo 16.30 18.30 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali
25.2.2015 1 PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika Keskiviikko 25.2.2015 klo 16.30 18.30 Paikka Pielisensuun kirkko, alasali Läsnä Nuutinen Tapani puheenjohtaja Alakärppä Tommi Auvinen Päivi Hokkanen Atte Hälli Sinikka
Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Seurakuntaneuvosto 26.6.2012 1 PÖYTÄKIRJA 5/2012 Aika Ti 26.6.2012 klo 18.00-19.47 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Järvinen Anne, vs. kirkkoherra Jeskanen Pentti
Seurakuntaneuvosto /2018. Rantakylän kirkko, seurakuntasali, Rantakylänkatu 2, Joensuu
1 PÖYTÄKIRJA 8/2018 Aika Maanantai 12.11.2018 klo 16.30-19.16. Paikka Rantakylän kirkko, seurakuntasali, Rantakylänkatu 2, 80160 Joensuu Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Karjunen Reijo Kolehmainen Pekka
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous
TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 1(9) Aika 3.11.2016 klo 17.30-17.58 Paikka Messukylän seurakuntakoti, Messukylänkatu 36 Osallistujat Jäsenet Vuorio, Juha puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina
ESITYSLISTA 6/ Seurakuntaneuvosto KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Keskiviikko 24.9.
ESITYSLISTA 6/2015 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko 24.9.2015 klo 17 Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut vs. kirkkoherra, puheenjohtaja
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 35 KOKOUSAIKA: 26.4.2018 kello 19:00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha
Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Vaara-Karjalan seurakunta 1 PÖYTÄKIRJA 9/2012 Aika 12.12.2012 klo 18.00-18.55 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Angervo Anne, vs. kirkkoherra, puheenjohtaja Jeskanen
Seurakuntaneuvosto /2019. Läsnä Rautavuori Armi kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja
1 PÖYTÄKIRJA 2/2019 Aika Tiistai 12.2.2019 klo 17.00 Paikka Enon seurakunta Kunnantie 2, kokoustila 3. krs 81200 Eno Läsnä Rautavuori Armi kirkkoherra, seurakuntaneuvoston puheenjohtaja Ahlholm Maiju Eskelinen
Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 6/2019 Aika Maanantai 3.6.2019 klo 18.00-19.20 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Poissa Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Nuutinen
Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012
OUTOKUMMUN SEURAKUNTA Kirkkoneuvosto KOKOUSKUTSU 5/2012 Kokousaika Tiistai kello 17.30 Kokouspaikka Outokummun seurakunnan seurakuntasali Käsiteltävät asiat Liite 44 Kokouksen avaaminen 45 Kokouksen laillisuus
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Aika 6.2.2018 klo 17:00-18.39 Paikka Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.krs Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen,
PIELISENSUUN SEURAKUNTA Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 12/2018 Aika Paikka keskiviikko 12.12.2018 klo 16.30 17.40; kokouksen jälkeen ateriointi Ravintola Local Bistro (kabinetti), Koskikatu 9, Joensuu Läsnä Reinikainen Tiina puheenjohtaja Auvinen
Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 10/2017 Aika Ti 12.12.2017 klo 18.00-18.55 Paikka Läsnä Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma Röning
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Aika Paikka 12.2.2015 klo 17:15-18:00 Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne
1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 ESITYSLISTA 3/2013 Aika Keskiviikko 17.4.2013 klo 17.00 17.50 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heiskanen Viljo Ignatius Merja Lappalainen Martta Laukkanen Seija Mustonen
Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 5/2017 Aika Ma 12.6.2017 klo 13.00-16.10 Paikka Läsnä POISSA Lisäksi läsnä Karjamaja, Kannellammentie 343, KESKIJÄRVI Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Piipponen Jorma
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 Kirkkoneuvosto 10/ / sivut 86-93
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 86 KOKOUSAIKA: keskiviikko 16.12.2016 kello 16.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Hakala Taina Mansoniemi Juha Mattila Esko kirkkoherra,
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2018. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 1/2018 Aika Tiistai 6.2.2018 klo 16.30-19.30. Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Läsnä Ojala Ville puheenjohtaja Lavikainen Tuula Lehikoinen Tarja Niemeläinen
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-9
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: 8.1.2019 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha jäsen
22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31
Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain
Kokouskutsu on lähetetty kirkkovaltuuston jäsenille Kuulutus on ollut nähtävänä kirkkoherranviraston ilmoitustaululla
Aika Keskiviikkona 14.11.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Arto Korkatti Aaro Mikkonen Reijo Mikkonen
Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.
602/2015 81 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 14.6.2018 58 tekemään päätökseen (Kiinteän omaisuuden vuokraus: Malminkartanossa sijaitseva tontti 91-33-249-001)
Vaara-Karjalan seurakunta 1 Seurakuntaneuvosto
Vaara-Karjalan seurakunta 1 PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika Ke 14.1.2015 klo 18.00-19.08 Paikka Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Läsnä Uimonen Jari, puheenjohtaja Meriläinen, Anne Piipponen
Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.
Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.
Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus
PYKÄLÄT KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja
JÄMIJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 PYKÄLÄT 1-11 KOKOUSAIKA: Pe 3.2. klo 13.30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakoti LÄSNÄ: Mariitta Lahti puheenjohtaja Lauri Kontti jäsen Anneli Moisio jäsen Ulla Sorvali jäsen
LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) SEURAKUNTANEUVOSTO
LANGINKOSKEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (9) Aika: Tiistai 10.3.2015 klo 18.00-19.15 Paikka: Langinkosken kirkon Toivonsali Läsnä: Päivi Harsia Pirjo Hellgren Aimo Ilomäki Ville Mielonen varapuheenjohtaja
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Viestinnän johtokunta Kokous
TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Aika Paikka 3.2.2016 klo 17:00 18:21 Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Alajoki, Heidi puheenjohtaja Arvonen, Tero poissa
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KIRKKOVALTUUSTO
ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3 /2013 1/5 KOKOUSAIKA 28.5.2013 klo 18-18.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Haapsaari Tuula
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/13 Kuhmalahden kappelineuvosto 02.02.2016 Aika 02.02.2016 klo 18:00 Paikka Pentosali, Lehtitie 1, Kuhmalahti Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2019. Seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika Ti 15.1.2019 klo 16.30 Paikka Seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Osallistujat Ojala Ville puheenjohtaja Heikkilä Aki Lempinen Antti Lavikainen Tuula Nieminen
Valituskirjassa on ilmoitettava
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS. Sähköpostikokous
Seurakuntaneuvosto 20.3.2015 sivu 1 (9) VANTAANKOSKEN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON SÄHKÖPOSTIKOKOUS Aika 20.3.2015 klo 16.00 Paikka Sähköpostikokous Osallistujat: Ahlroth Riitta Huvila Raimo Koivula
MUUT Arja Korkalainen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pekka Tuononen kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja, poissa talouspäällikkö, sihteeri
PÖYTÄKIRJA 01/2018 N KOKOUS AIKA Tiistai 20.1.2018 19.20 PAIKKA Seurakuntamaja Juha Luukkonen pj Risto Pursiainen vpj Kirsi Kokkonen j, poissa Maija-Liisa Korhonen j Mika Mustonen j, poissa Elli Nuutinen
Pyhäselän seurakuntaneuvosto /2019. Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, Hammaslahti
1 PÖYTÄKIRJA 4/2019 Aika Ma 29.4.2019 klo 16.00 Paikka Pyhäselän seurakuntatalo, Hammaslahdentie 76, 82200 Hammaslahti Osallistujat Ojala Ville puheenjohtaja Lempinen Antti Lavikainen Tuula Puustinen Mari
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )
VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen
PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 Kirkkovaltuusto
Aika Maanantaina 13.2.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Pirjo-Riitta Kinnunen Arto Korkatti Reijo Mikkonen
Seurakuntaneuvosto
1 PÖYTÄKIRJA 2/2019 Aika Ke 20.2.2019 klo 18.00-20.25 Paikka Läsnä POISSA Tuupovaaran seurakuntatalo, Koulutie 10, 82730 TUUPOVAARA Angervo Anne, kirkkoherra, puheenjohtaja Meriläinen Anne Keinänen Taru
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11. Kasvun johtokunta Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, Kangasala)
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 3/2016 1/11 Kasvun johtokunta 31.05.2016 Aika 31.05.2016 klo 18:00-19:32 Paikka Ranta-Einola (Ranta-Einolantie 20, 36200 Kangasala) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 35 Kokouksen
Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto
Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,
Kokouspäivä Kirkkoneuvosto 6/
Kirkkoneuvosto 6/2016 17.5.2016 89 Paikka ja aika Seurakuntatalo Vihti, tiistai 17.5.2016 klo 17.30-17.50. Läsnäolevat jäsenet Poissaolevat jäsenet Valkeapää Pekka, pj Hacklin Seija Pulkkinen Rauno Saario
PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto
Aika Keskiviikkona 27.6.2018 klo 17.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Leena Jokinen Johanna Juntunen Arto Korkatti
HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27 Kirkkoneuvosto 5/ / sivut 39-34
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 27 KOKOUSAIKA: 12.4.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit jäsen Hakala Taina jäsen Haveri Juhani jäsen Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj.
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkoneuvosto 1/ / sivut 1-8
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: 6.2.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha Salo Miikka Talonen
1 Seurakuntaneuvosto Lisäksi läsnä Hirvonen Pia, seurakuntasihteeri, pöytäkirjanpitäjä
1 PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Keskiviikko 12.2.2014 klo 17.00 18.20 Paikka Enon seurakuntatalo Läsnä Rautavuori Armi puheenjohtaja Heiskanen Viljo Ignatius Merja Lappalainen Martta Laukkanen Seija Mustonen
Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Vaara-Karjalan seurakuntaneuvosto 1 / 13 PÖYTÄKIRJA 1/2012 Aika Ke 18.1.2012 klo 18.00-19.21 Paikka Kiihtelysvaaran seurakuntatalo, Tohmajärventie 31, 82140 KIIHTELYSVAARA Läsnä Järvinen Anne, puheenjohtaja
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) _ KOKOUSTIEDOT Aika 22.12.2011 klo 17-19.38 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Pöyhtäri Aulikki jäsen, pj. x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Lehtimäki
Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua
PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto
Aika Torstai 15.3.2018 klo 18.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka 1-5 Leena Jokinen Arto Korkatti Martti Köngäs Aaro
Pöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja
Pöytäkirja 4/2019 Jaalan kappelineuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, 47100 Jaala Jäsenet Vainio Juha puheenjohtaja Hietanen Seija jäsen Lemminkäinen Tuomas
Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai
Myrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto Pöytäkirja 11-2011 1. kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja talouspäällikkö, esittelijä, sihteeri
Myrskylän seurakunta/ kirkkoneuvosto Pöytäkirja 11-2011 1 MYRSKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11 2011 Kirkkoneuvosto Aika: 13.12.2011 klo 18.00 Paikka: Seurakuntakoti Jäsenet: Nurminen Anja puheenjohtaja Päivi
VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis
ESITYSLISTA 1/2016 1. Seurakuntaneuvosto 1-10 9.2.2016 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Aika: Tiistai 9.2.
ESITYSLISTA 1/2016 1 KORSON SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 9.2.2016 klo 18 - Paikka: Korson seurakunnan kirkkosali II Osallistujat: Yrjölä Pirkko puheenjohtaja Heikinheimo Kirsi Klemetti
HAMINAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto. Simeon-talo, kirkkoherran työhuone
KOKOUSKUTSU 9/2017 Kirkkoneuvosto Kokousaika Torstai 19.10.2017 klo 16.30 Kokouspaikka Simeon-talo, kirkkoherran työhuone Käsiteltävät asiat Asia nro Liite nro 144 Kokouksen avaus 145 Kokouksen laillisuus
Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )
MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Kirkkovaltuusto 1/ / sivut 1-8
IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 KOKOUSAIKA: Torstai 12.1.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Heiska Virve Salo Miikka Karjalainen Anni Salo Eija Talonen Tuula Härkki Leena Alanen
Alkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden.
Helsingin seurakuntayhtymä Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 14.04.2016 klo 18:05-19:25 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Pakarinen, puheenjohtaja Salli Ahtiainen Tiina Hieta
Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11. Kasvun johtokunta Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, Kangasala
Kangasalan seurakunta Pöytäkirja 1/2016 1/11 Kasvun johtokunta 14.01.2016 Aika 14.01.2016 klo 18:00-19:38 Paikka Seurahuone, Myllystenpohjantie 2, 36200 Kangasala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 27 Kokouksen
Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa.
6 Muut asiat Ei muita asioita. 84/2017 7 Seuraavat kokoukset Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Päätös Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa. Johtokunta päätti, että seuraava kokous
Seurakuntaneuvosto /2018. Rantakylän kirkko, seurakuntasali, Rantakylänkatu 2, Joensuu
1 PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika Keskiviikko 7.2.2018 klo 16.30-17.57. Paikka Rantakylän kirkko, seurakuntasali, Rantakylänkatu 2, 80160 Joensuu Läsnä Käyhkö Tuomo puheenjohtaja Karjunen Reijo Kolehmainen Pekka