Otavasta lyhyesti. kun Mikkelin viranomaisille on tiedotettava otavalaisten toiveista ja tarpeista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Otavasta lyhyesti. kun Mikkelin viranomaisille on tiedotettava otavalaisten toiveista ja tarpeista."

Transkriptio

1

2 Otavasta lyhyesti Otava on n asukkaan taajama, joka sijaitsee Viitostien varrella 14 km Mikkelistä etelään. Hallinnollisesti Otava kuuluu vuodesta 2002 Mikkelin kaupunkiin. Otavassa on 170 oppilaan peruskoulu, jonka yhteydessä on yhdistetty kirjastonuorisotila. Perinteikäs Otavan opisto toimii nykyisin etälukiona ja monenlaisten kurssien pitopaikkana. Kylässä on seurakuntatalo ja vanha puukirkko, palokunnan talo, kaksi markettia, ravintola, kesäpizzeria, leipomo, huoltoasema ja Lähipalvelukeskus, jossa toimii posti, Stellan apteekin lääkekaappi sekä sairaanhoitajan ja fysioterapeutin vastaanotto. Otavassa on monen alan yritystoimintaa. Suurin työnantaja on Versowoodin Otavan yksikkö. Otavaan muuttaville on tarjolla sekä tontteja että asuntoja ja valmiita omakotitaloja. Otavassa kokoontuu toista kymmentä erilaista yhdistystä ja seuraa. Tämän palveluluettelon koostaja ja kustantaja Otava-Seura ry. on perustettu liki 40 vuotta sitten. Toimintansa aikana seura on vienyt Otavassa läpi monenlaisia hankkeita, joista huomattavimmat ovat vanhan kyläkirkon pelastaminen purkamiselta sekä Röppään tuulimyllyn renovointi. Edelleenkin seura toimii aktiivisesti asukkaiden äänitorvena, kun Mikkelin viranomaisille on tiedotettava otavalaisten toiveista ja tarpeista. Koska Otava-Seuran jäsenistö kuten hallituskin on varsin iäkästä, koska toisekseen nuoret tulokkaat ovat enemmän kiinnostuneet kaupungin vapaaaikaohjelmasta kuin taajamakylän vaatimattomista virikkeistä ja vielä kolmanneksi koska kaupunki ei enää taloudellisesti panosta kaupunginosaseurojen toimintaan, on Otava-Seurankin tulevaisuus ja tavoitteiden saavuttaminen epävarmaa. Toivomme kuitenkin, että keskuudestamme löytyy vielä kylämme edistämisestä kiinnostuneita asukkaita ja toimintamme saa jatkua. Otava-Seura ry Puheenjohtaja: Juhani Manninen Pääskyniementie 38, , Lisätietoja toiminnasta: Liity Otava-Seuran jäseneksi Seuran jäsenmaksu on 10.- vuodessa, yritysjäseniltä 30.- Maksun voi suorittaa Lähipalvelukeskukseen tai suoraan seuran pankkitilille Osuuspankkiin: FI Merkitse viitteeksi Tämä Otava-Seuran kokoama ja kustantama Otavan palveluluettelo on ilmainen ja saatavana Lähipalvelukeskuksessa, kirjastossa, Otavan marketeissa ja muissa yleisönpalveluliikkeissä. Ilmoita meille puuttuvista osoitteista tai virheellisistä tiedoista. Kiitos! Kansikuva: Simo Paajanen

3 Palvelut ja yritykset Otavan lähipalvelukeskus... 3 Kuljetukset, taksit... 3 Autohuolto, autokorjaamoja... 3 Elintarvikeliikkeitä... 4 Ravintolat, majoitus, juhlatilat... 4 Palveluja... 5 Terveys, hyvinvointi... 5 Parturi-kampaamoja... 5 Lemmikkieläinpalvelut... 5 Rakennustyöt... 5 Maalaustyöt... 6 Puusepänliike... 6 Puutavara... 7 Sähkötyöt... 7 Metalli- ja konetyöt... 7 Muita palveluja... 8 Sisustus... 9 Kiinteistöhuolto, siivouspalvelu... 9 Konepalvelut, maanrakennus... 9 Muuta toimintaa: Kouluja, perhepalveluja Järjestötoiminta Yleinen hälytysnumero 112 Poliisin päivystysnumero (Itä-Suomi) ( ) Ensineuvo (ma pe 7 21, la su 7 15) Palveluneuvo Mikkelin Keskussairaala Päivystys (ma pe 21 7, la su 15 7) Ajanvaraus laboratorio (ma pe ) Mikkelin Matkakeskus & Matkahuolto (ma pe ) Mikkelin Matkailuneuvonta Mikkelin kaupunki/vaihde (ma pe 8 16) 2

4 Otavan lähipalvelukeskus Akuntie / info@otavanlahipalvelukeskus.fi Sairaanhoitajan maksuton vastaanotto ikäihmisille keskiviikkoisin Ajanvaraus (Palveluneuvo) Neuvontaa ja ohjausta. Verenpaineen ja verensokerin mittaus. Ompeleiden ja hakasten poisto. Injektioiden pistäminen. Pienet haavahoidot. Mikkelin kaupungin lähipalvelupiste Postipalvelut Apteekki-Stellan lääketoimituspalvelut Internet-yhteys Ennakkoäänestyspiste Kopio-, fax- ja skannauspalvelut Paikallisia käsitöitä Pikku-kirppis Kahvio Omahoitopiste Jalkahoitajan ja kosmetologin vastaanotto Mökkitalkkari Kotipalvelut myös palveluseteliasiakkaille Pienimuotoista pitopalvelua Kuljetukset, taksit Taksi Pekka Mesiäinen Otavantie Taksi Kimmo Metsätalo T:mi Tilataksi 1 + 8, invavarustelu Vanha Otavantie Taksi Veikko Tanttu Vanhatie Kuljetus Keijo Pöyry Myllylammentie Kuljetusliike M & P Matiskainen Riiskantie pekka.matiskainen@kuljetus.inet.fi Tavaraliikenteenharjoittaja Juha Tyyskä Otavantie Autohuolto, autokorjaamoja Autohuolto K. Lång Tmi Vanha Otavantie Autohuolto- ja Peltityö T. Parkkinen Tokerontie autohuoltoparkkinen@hotmail.com Automaalaamo Pekka Ripatti Hasantie ripatti@automaalaamomikkeli.fi KM Diesel Autokorjaamot, Dieselkorjaamot, turbot / turboahtimet Lahdentie 160 A Neste Oil Mikkeli Otava Polttoainemyynti, kahvio, pikapesu ja tarvikemyynti Hirvensalmentie jara.nieminen@pp.inet.fi

5 Elintarvikeliikkeitä K-market Otava Kauppias: Ilpo Romppanen Otavantie Sale Otava Akuntie sale.otava@sok.fi Haapasen Kotileipomo Otavan myymälä - kahvila Mäntytie leipurinpuoti@haapasen.fi Järvi-Suomen Herkku Oy Käyntiosoite: Kilkintie 1275 Postiosoite: Vanha Otavantie Tilaukset: info@jarvisuomenherkku.fi Markku Laasonen Oy Porkkanoiden suoramyynti satokauden alusta maaliskuulle Koivakkalantie Vahvaselän kauppa Monipuolinen kyläkauppa (K-Valinta), josta saa elintarvikkeita, rakennustarvikkeita, puutavaraa ja polttoaineita. Kahvila, nettipiste, kalastuslupia. Antero Vahvaselkä Vanhamäentie Korpikoski (kauppa) (rakennustarvikkeet) Ravintolat, majoitus, juhlatilat InStile Mannila Vanha Otavantie info@instile.fi Neste Oil Mikkeli Otava Kahvio (katso AUTOHUOLTO) Otavan Ravintola Huvikumpu ky Otavantie info@ravintolahuvikumpu.fi Pitopalvelu Pito-Aitta T:mi Pirjo Kuitunen Pitopalvelua, kotileivonnaisia tilauksesta Monikkalantie pirjo@pito-aitta.fi Riitan sapuska Ateriapalvelu Otavassa (ei suoramyyntiä): tiedustelut ateriapalvelu@riitansapuska.fi tai info@riitansapuska.fi / Lounasravintola Riitan Sapuska Kaapelikatu Mikkeli Asuntohotelli Huvikumpu Otavantie Syväsmäen Seurapirtti Vuokraus: Juha Pasonen n henkilölle Syväsmäentie

6 Palveluja Terveys, hyvinvointi Vapaaehtoispalvelua Omainen, kaipaatko tukea vapaaehtoiselta? Ulkoiluseuraa tai kaveria läheisellesi? Juttukaveria itsellesi? Aikuista ystävää erityislapsellesi? Sijaista asioinnin ajaksi? Apua pihatöihin? Voit tiedustella Leijona-vapaaehtoistoimijaa Mikkelin Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n kautta Palvelu on maksutonta. Hieroja Jari Veteläinen Myös koti- ja yrityskäynteijä Akuntie 4, Lähipalvelukeskus Liikunnanohjauspalvelut T:mi Liikuntaluotsi Maarit Partanen Vanhamäentie Mikkeli Studio NeRo Oy Otavantie otavanero@gmail.com Lemmikkieläinpalvelut Huvihurtta Hyvän Mielen Koirakeskus Koirauimala, harjoitushalli ja koulutuspalvelut Röppääntie 7 huvihurtta@gmail.com Janne Riikka Pääskyniemen Lemmikkieläinhoitola Pääskyniementie shelana@jippii.fi Rakennustyöt Otavan Fysikaalinen Hoitolaitos Fysioterapeutti Tarja-Leena Lahtinen Fysikaaliset hoidot ja hieronnat, myös kotikäynnit Akuntie tarja.leena.lahtinen@gmail.com Parturi-kampaamoja Parturi-kampaamo Hiuspiste Otava Akuntie Parturi-kampaamo Virpi Ruotsalainen Pappilantie Caleric Oy Rakennusmateriaalit Saretintie Etelä-Savon UN-Rakennus Oy Rakennuspalvelut Saretintie ICT & Perinnerakentaja T:mi Rakennuspalvelut Riiskantie Lintuset Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen Takomontie olli.lintunen@surffi.fi 5

7 Marcus & Wood Oy Hirsiveistämö Syväsmäentie MV-Rakentajat Oy Jari Myyryläinen Kirkkoharju jari.myyrylainen@mv-rakentajat.com Pienrakennus Martikaiset Ky Vesivahinkokorjaukset, kesämökit Ukontie Rakennustyö Raimo Martikainen Kirkkoharju Remontti- ja Asennuspalvelu Valtonen Ville Valtonen Topeliuksentie 1 D ville@remonttivaltonen.fi Otarak Oy tj. Pertti Tanttu Teollisuustie pertti.tanttu@otarak.fi Otavan Ok-Rakennus Ky Koivakkalantie Vorak Oy Rakennustarkastus Takomontie WW-Rakennus Oy Rakennusliikkeet Kaartotie Maalaustyöt Maalipinta L. Meriläinen Ky Tapetti- ja mattotyöt, sisä- ja ulkomaalaukset Kirkkotie maali.pinta@kolumbus.fi Otavan Maalausala Koppelolahdentie Puusepänliike Design Wood Ky Juuso Kokko Syväsmäentie 144 b Otava juuso.kokko@designwood.fi Käpälämäen Veneet Pertti Ryhänen Puuveneiden valmistus- ja korjaustyö Käpälämäki pertti@k-veneet.com Lauriina Design Oy Huonekalujen kunnostusta ja entisöintiä Mikkelissä Otavassa Röppääntie 4 A info@lauriinadesign.fi Otavan Puutyö Tuomas Karhunen Mäntytie otavan.puutyo@gmail.com

8 Puusepänliike Seppo Muhonen Syväsmäentie Puustako Oy Muu rakennuspuusepäntuotteiden valmistus Ollintie C Puutavara A-Puu Oy Pasi Matilainen Itä-Suomen myynti Pääskyniementie pasi.matilainen@a-puu.com Rauno Marttinen T:mi Polttopuurankaa klapeja Merrasmäentie Versowood Oy Otavan yksikkö Sahantie Sähkötyöt Dustec Oy Saretintie 3, Varaosat: Huolto: Myynti ja hallinto: myynti@dustec.fi Fast Weld Oy Tokerontie matti@fastweld.fi Fixacom Oy tj. Simo Kemppinen Koneenrakennus, koneistus, pintakäsittelyt, 3D-suunnittelu Saretintie fixacom@fixacom.com maalaamo@fixacom.com Hits-Ari Ky Hitsaus- ja metallityöt Hassalantie ari.ripatti@hits-ari.fi Koimet T:mi Metallien työstö Koivakkalantie 558, Sähköurakointi Lahnasalo Ky Sähkötyöt Kanervontie Metalli- ja konetyöt Autsor Tmi Automaatlisorvausta Tullantie autsor@surffi.fi 7 Koriste- ja Taidetakomo Pajatsalo Ky Pentti J. Pajatsalo Pillistöntie pentti@pajatsalo.fi Kourukeskus Oy Letrunkyläntie

9 OTAPRO Oy tj. Seppo Nevalainen Tilauskonepaja Teollisuustie Topjupek Oy Pasonen Juha Piipunpellitykset, listoitukset, piipunhatut Kaura-ahontie Otavan Metalli Oy Vanha Otavantie Otavan Teräsmies Jukka Pylkkänen Metallirakennustöitä ja teollisuuden asennustöitä Ahokaari 3 (ennen Ahotie 3) jukka@otavanterasmies.fi Otavan Vene- ja Pienkonehuolto Vanha Otavantie Pajatsalo-Portti oy tj. Harri Väisänen Vanha Otavantie harri.vaisanen@pajatsalo-portti.fi Myynti: myynti@pajatsalo-portti.fi Saret Oy tj. Hannu Pilsari Kuljetusjärjestelmät, pölynpoistojärjestelmät Saretintie (hintatiedot) hannu.pilsari@saret.fi Muita palveluja Hänninen Leo Taneli Tili- ja kirjanpitotoimisto Aapelintie Kalastustarvikkeet T:mi Harri Kähärä Otavalaiset morrit, piikit, siimat ja syötit Ratsutie Räihän Atk-Apu Luotettava kumppani tietotekniikassa Topeliuksentie info@ratka.fi Savohormi Joonas Gadding joonas@savohormi.fi TOCO VOCAL Spiikkausta esim. radio- ja tv-mainoksiin, yritys- ja tuote-esittelyvideoihin, nettipalveluihin, äänikirjoihin jne. Heidi Haapiainen Tokerontie heidihaapiainen@hotmail.com Takeaway Wood Oy Hassalantie

10 Sisustus Little Big Woman Kirsi Manninen, korumuotoilija & Taiji-opettaja Akuntie 7 info@littlebigwoman.fi Minnan ja Maijan Lanka- ja käsityökauppa Koulutilantie 12 (opastus Röppääntie) pienikasityokauppa@gmail.com facebook.com/minnan ja maijan lanka-ja käsityökauppa p. Minna Pippuri TaikaPirta T:mi Koulutilantie 12 myynti@taikapirta.fi facebook.com /taikapirta p. Maija Kajamäki Kiinteistöhuolto, siivouspalvelu Kiinteistöhuolto ja Siivous Mikontie Luxus Siivouspalvelu Kaartotie Mattopesula Myös itsepalvelu Vanha Otavantie Otavan Talonhoito Kiinteistöhuolto Salomonintie Otava Konepalvelut, maanrakennus Hämäläinen Heikki Hämäläinen Heikki Kaivinkonetyöt ympäripyörivällä telakaivurilla. Metsämäentie anu.hamalainen@metsamaentila.fi FlashPeak Oy Maanrakennus Leinosentie Kaivu ja Kuljetus Pekka Paalanen Koneurakoitsija Teollisuustie marja_paalanen@hotmail.fi Metsätyö Riittinen Metsätyö Riittinen tekee metsurin työt pihapuiden kaadosta taimikon hoitoon. Ruhalantie metsatyo.riittinen@gmail.com Maanrakennuspalvelu Ruotsalainen Taito T:mi Pappilantie Maansiirto Ripatti Mikko Ky Mäntytie 12 C Pentti Laitinen T:mi Maanrakennus- ja maansiirtotyöt Lahdentie Rauno Antero Marttinen T:mi Maanrakennus- ja maansiirtotyöt Merrasmäentie 45 As

11 Ruhanen Timo Perustan kaivut nykyaikaista mittaustekniikkaa käyttäen Merrasmäentie Snellman Jorma Kullervo Lumi ym. traktorityöt Ruhalantie Tuomas Torniainen T:mi Koneurakointi Syväsmäentie 70 B Muuta toimintaa: Kouluja, perhepalveluja Nuorisotoiminta Nuoriso-ohjaaja Noora Mikkonen noora.mikkonen@mikkeli.fi Otavan iltapäiväkerho Mirigli Blomerus Otavan seurakuntatalo Puulantie Otavan kirjasto Otavantie otavan.kirjasto@mikkeli.fi kirjasto.mikkeli.fi/sivut/otavan-kirjasto Otavan kivipaja Kotkantie 18 Yhteyshenkilö: Jukka Pesonen pesonju554@gmail.com otavankivipaja.blogspot.fi Otavan koulu Otavantie 2D Rehtori Heikki Oksa heikki.oksa@mikkeli.fi Vararehtori Markus Torniainen markus.torniainen@mikkeli.fi koulukännykkä: opettajat: otavankoulu Otavan koulun vanhempainyhdistys pj. Tommi Rytkönen siht. Hanna Sajapuro otavanvanhempainyhdistys@luukku.com Otavan Opisto Otavantie 2 B info@otavanopisto.fi 10

12 Otavan Päiväkoti Vanha Otavantie 112 B Johtaja Anne Hokkanen: Palvelukoordinaattorit: paivahoidonpalveluohjaus@mikkeli.fi Otavan seurakuntatalo Puulantie 21 Emäntä Ulla Laakso, Talonmies Tuomas Krannila, seurakuntatalot/otavan-seurakuntatalo Otava Happy Jazz Jazz-toimikunnan pj. Jari Loimula jari.loimula@gmail.com Järjestötoiminta 4H-yhdistys ry Mirigli Blomerus mirigli.blomerusotava@gmail.com LC Otava/Helmi ry. Elisa Kuitunen elisa.kuitunen@laskentavalio.fi LC-Otava Reino Leino leinoreino@windowslive.com Mannerheimin Lastensuojeluliiton Otavan yhdistys ry. pj. Mari Hokkanen marihokkanen2@gmail.com vpj. Saana Gustafsson-Purujärvi saana.gustafsson@hotmail.com Otava-Seura ry. Puheenjohtaja: Juhani Manninen Pääskyniementie 38 jussi.manninen@surffi.fi Sihteeri ja rahastonhoitaja: Maija Manninen maija.manninen@gmail.com Tiedotussihteeri: Leena Pulfer leena.pulfer@gmail.com Otavan Erämiehet ry. pj. Antti Liukkonen Syväsmäentie 411 anttialiukkonen@gmail.com siht. Pekka Suhonen pekka.suhonen@surffi.fi Otavan Kalamiehet ry. pj. Esa Hurri Koppelolahdentie esa@tvhuolto.fi Otavan koulutilan ystävät ry Puheenjohtaja Anu Hämäläinen Sihteeri Kerttu Hakala, koulutilansystavat@gmail.com fref=ts Otavan Martat ry. pj. Mirja Matilainen mirja.matilainen@surffi.fi siht. Leena Vallenius leena.vallenius@surffi.fi Otavan Otsot ry. Lippukunnanjoht. Johanna Marttinen otavanotsot@gmail.com 11

13 Otavan Seudun Eläkkeensaajat ry. pj. Hannu Karttunen Savilahdenkatu 23 B Mikkeli hankarttune@gmail.com otavanseutu.elakkeensaajat.fi Otavan Vapaapalokunta VPK Otavantie 9 otavanvpk@espl.fi Hallituksen pj. Petri Lahtinen petri41@hotmail.com Hälytysosasto Rauli Pulliainen Palokunnan päällikkö rauli.pulliainen@esedu.fi Nuoriso-osasto ovpk.nuoret@gmail.com Joona Myyryläinen Nuoriso-osaston johtaja Naisosasto Tarja-Leena Lahtinen tarja.leena.lahtinen@gmail.com Otavan Viesti ry. Matti Vesterinen matti.vesterinen@otavanviesti.fi Pekkolan eränkävijät ry. siht. Ari Ripatti Hassalantie ari.ripatti@hits-ari.com 12

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo

EL:n PILKKIMESTARUUSKILPAILUT Anttola. TULOS Etelä-Savo 1 MIEHET ALLE 70 VUOTTA 1 1786 Neuvonen Mikko Juvan yhd. 2 1154 Kuitunen Heimo Hirvensalmen yhd. 3 1129 Luhanko Mauri Haukivuoren yhd. 4 1120 Liukkonen Aarre Hirvensalmen yhd. 5 1118 Simonen Matti Pieksämäen

Lisätiedot

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO SULKAVAN KUNTA RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO gsm-numero Betonimassaa ja -tuotteita: Veljekset Kontinen Oy Betoniasema, Pieksänlahdentie 26 0400 772 062 Heikki 0400 854 343 Olli Toimisto: Heikkurilant. 128,

Lisätiedot

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO

RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO SULKAVAN KUNTA RAKENTAJAN PALVELUHAKEMISTO gsm-numero Betonimassaa ja -tuotteita: Veljekset Kontinen Oy Betoniasema, Pieksänlahdentie 26 0400 772 062 Heikki 0400 854 343 Olli Toimisto: Heikkurilant. 128,

Lisätiedot

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset Suur-Savon maakuntaviesti 22.3.2009 Mikkeli, tulokset 1 Mikkeli I 2:21:34.5 1 Antti Lampinen 24:35.5 2 Esko Hänninen 14:22.1 3 Teemu Pöntinen 8:50.7 4 Netta Tuhkanen 9:30.1 5 Milla Harsia 8:09.7 6 Virpi

Lisätiedot

Toimitus. Tuote / selite Määrä á-hinta Yhteensä. 1 Otavan hallihanke, omarahoitus 1 77,70 77,70 - ei sisällä vähennettävää arvonlisäveroa 77,70

Toimitus. Tuote / selite Määrä á-hinta Yhteensä. 1 Otavan hallihanke, omarahoitus 1 77,70 77,70 - ei sisällä vähennettävää arvonlisäveroa 77,70 FarmiMalli Oy Hauenkoukku 18 A 6 70700 Kuopio 1 2067598-8 1 20.9.2012 1009 www.otavaan.fi : : n ns FarmiMalli Oy Hauenkoukku 18 A 6 70700 Kuopio 1009 mukaisesti ja vain maksajan ilmoittaman n som betalaren

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00 SML:n Pohjois-Savon piirinmestaruuskilpailut ilmahirvessä ja luodikossa 30.3.2014 Suonenjoella. Kilpailupaikka sijaitsee osoitteessa Sammalselän koulu Opintie 1 77600 Suonenjoki. ERÄLUETTELO ILMAHIRVI

Lisätiedot

Kevättempaus yleinen Lopputulokset

Kevättempaus yleinen Lopputulokset Kevättempaus yleinen Lopputulokset 5.5.2013 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot Viim. sarja 1 Teppo Ryhänen GH Rauma 1453 0 48 259 2 Henry Huovinen Ponsi Kouvola 1453 108 40 214 3 Keijo Laitinen Ilves

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Turbosta finaaliin 1 Kuuva Ari Pate Heinola Puumala Henrik TKK Tampere 264 6

Turbosta finaaliin 1 Kuuva Ari Pate Heinola Puumala Henrik TKK Tampere 264 6 50. Ilvesjahti karsinta Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus 1 Nikander Matti Ilves Heinola 1509 48 2 Liukkonen Niko Bay Lahti 1502 0 3 Karvinen Toni BF Heinola 1455 150 4 Laitinen Tarja Ilves Heinola 1444

Lisätiedot

Marko Väisänen. Taksi Tuomas Toivanen OY. Marko Väisänen. Taksi Tuomas Toivanen OY

Marko Väisänen. Taksi Tuomas Toivanen OY. Marko Väisänen. Taksi Tuomas Toivanen OY Tarjouspyyntö SoTe VPL ja SHL kuljetus Kaupunginhallitus 27.11.2017 Liite 1 182 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO SoTe VPL ja SHL kuljetus / ja Pieksämäen seudun (Pisteytys kohderyhmittäin) Saapuneita tarjouksia

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu

Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Pohjois-Savon pm-hirvenjuoksu Nilsiä, 23.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 2 Haapamäen hs 281 (18:07) 260 (-9m/-11m) 576 (96) 1117 2. Ruuskanen Ari 1 NUMA 273 (19:22) 276 (+5m/+7m) 564 (94) 1113

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa

Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa 28.6.2011 Sulkavan Urheilijat -41 9254, Kerimäen Urheilijat 8914, Ristiinan Urheilijat 7427, Mikkelin Kilpa-Veikot 2509, Hirvensalmen Urheilijat 1442 M17 800 m 1. Maxim

Lisätiedot

POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT

POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT 24 Nuorisojärjestöt POLIITTISET NUORISOJÄRJESTÖT MIKKELIN KOKOOMUKSEN NUORET RY Toimisto Vuorikatu 5 A 2 krs., 50100 MIKKELI, Lauri Tarkiainen, Koulukatu 10, 50100 MIKKELI, puh. 040 539 5447, lauri.tarkiainen(at)aalto.fi

Lisätiedot

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila

Yleinen lopputulokset Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki Rahkonen Martti Ensokeila Yleinen lopputulokset 1.11.2015 Nimi Seura Liitto Tulos Tasoitus Kaadot 1 Tiainen Samuli Siniset Riihimäki 1532 0 53 2 Rahkonen Martti Ensokeila Imatra 1334 138 30 3 Kuuva Ari Pate Heinola 1320 102 32

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results Energia-Trap..0.0.0 ::00 Luokka/Category Y Sija Nro Nimi Seura Yht. S-off Fin Yht. S-off Kotti Topi P-HA 0 0 0 Lahtinen Ville P-HA 0 0 0 Poikkimäki Taneli P-HA Hoppu Kaarlo P-HA Seppälä Saku P-HA 0 / 0

Lisätiedot

43. Kansallinen Koirakiven kierros

43. Kansallinen Koirakiven kierros 1 / 6 43. Kansallinen Koirakiven kierros 24.9.2017 M : 6,1 km 1. 1 Reijo Ronnila Heinolan Isku 20:44 +0 2. 2 Antti Nisonen Mikkelin Kilpa-Veikot 21:07 +22 3. 3 Perttu Nyman Anjalan Liitto 22:31 +1:46 4.

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5. Sij Nimi Seura Loppuaika DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu

Sij Nimi Seura Loppuaika 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5. Sij Nimi Seura Loppuaika DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu 8/19/12 Tulokset 22. Laihian ajo 19.08.2012 M-10 10 km 1 Tommi Huhtasaari Kauhajoen Karhu 19:39.5 N-12 10 km Lähti: 0 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 DNS Noora Hakamaa Kauhajoen Karhu M-12 10 km 1 Tuomas Kuusikoski

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo

Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Etelä - Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Etelä - Pohjanmaa 164, 4) Veijo Metsästyshirvi sarja M60: 1) Ilkka Hollmen Satakunta 176, 2) Markku Rintala Pohjanmaa 169, 3) Asko Alatalo Pohjanmaa 164, 4) Veijo Pakkanen Kymenlaakso 154, 5) Ari Hämäläinen Kymenlaakso 152, 6) Jouko

Lisätiedot

LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5)

LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5) LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5) Piirikuvernööri I Varapiirikuvernööri DG Jouko Hirvonen (Kaija Sirviö) Kyntövaarankuja 8 Matkap. 050 555 5969 1 VDG Kyösti Suomalainen (Asta) LC Kitee/Ilmarinen

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I ERÄ I 1 Alik. Laitinen Kari H K-S Res.piirit 2 Ylik. Hänninen Vesa H50 K-S Res.piirit 3 Kers. Piippanen Hannu H50 K-S Res.piirit 4 Korp. Yli-Ketola Jukka H Et-Pohj 5 Ylik. Keskinen Veli-Matti H50 Et-Pohj

Lisätiedot

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Veteraaniampujien Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, sunnuntai

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Veteraaniampujien Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, sunnuntai Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, sunnuntai 12.4.2015 TULOKSET N70 M80 M45 M50 M55 M60 M65 M70 N50 1. Kaija Häyrinen, KAMS 1. Tiina Aalto, ESF 2. Sirkka Savukari, ESA M75 1. Toivo Sneck,

Lisätiedot

Vanha kenttä: 1987-1992

Vanha kenttä: 1987-1992 JYVÄS-GOLF HOLE-IN-ONE 1978-2010 Vanha kenttä: 1987-1992 1987 1 Matti Tikkinen väylä 6 1988 2 Tuomo Kilpeläinen väylä 8 1989 3 Jaakko Nieminen väylä 6 4 Pertti Virtanen väylä 4 5 Sami Rantakari väylä 6

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 18.6.2017 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 255 2. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 80 NUORET ALLE 15 V. 1. MIRO VALTANEN NUMMI-PUSULAN

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Veteraaniampujien Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, sunnuntai 12.4.2015

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Veteraaniampujien Mestaruuskilpailut 2015, Pitkäjärvi, Kangasala, sunnuntai 12.4.2015 Liikkuvanmaalin 0 m putoavan taulun Suomen Veteraaniampujien Mestaruuskilpailut 05, Pitkäjärvi, Kangasala, sunnuntai..05 TULOKSET N70 M80 M5 M50 M55 M60 M65 M70 N50. Kaija Häyrinen, KAMS. Tiina Aalto,

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Hj-katsastus, Pohjois-Savo

Hj-katsastus, Pohjois-Savo Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ.

TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ. TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI 25.3.2018 YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ. SAMALLA JÄRJESTETTIIN ETELÄ SAIMAAN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN METSÄTYSSEUROJEN VÄLINEN

Lisätiedot

Lopputulokset / Final Results

Lopputulokset / Final Results RIO-TRAP 7.9.206 7.09.206 7:0:52 Luokka/Category Y Sija Nro Nimi Seura 2 3 Yht. S-off Fin Yht. S-off 83 Nissilä Timo RMY 25 23 2 72 2 96 2 38 Yliluoma Juha MKMS 2 2 25 70 22 92 /5 3 20 Bäckman Marcus RS

Lisätiedot

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016 Ilomantsi, 14.02.2016 Yksilökilpailut M 1. Lemmetty Timo 6 PS 275 (29:07) 296 (0m/-2m) 528 (88) 1099 2. Varis Jukka 8 PK 266 (30:35) 276 (+7m/+5m) 546 (91) 1088 3. Seppä

Lisätiedot

Pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailu, Mikkeli Kyrönpellon ampumarata

Pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailu, Mikkeli Kyrönpellon ampumarata Pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailu, Mikkeli Kyrönpellon ampumarata 22. - 24.7.2016 50m Pistooli sarja M50 1. Heikki Oikari TiA 88 88 90 88 81 89 524 2. Arto Kormu HyMAS 89 84 85 84 87 93 522 3. Pasi

Lisätiedot

Licensed to Östersundom IF MN-MAV / 1 Voittaja alleviivattu Pareja = 4

Licensed to Östersundom IF MN-MAV / 1 Voittaja alleviivattu Pareja = 4 MIEHET, Avoin Licensed to Östersundom IF MN-MAV / 1 Voittaja alleviivattu Pareja = 4 Belayet Chowdhury Nokia -- Auvo Peltola SaPe 23 13-15 15-8 15-5 Kimmo Aronkytö Heikki Saari Pekka Nykänen PePe -- Ossi

Lisätiedot

Maakuntaviesti Pieksämäki

Maakuntaviesti Pieksämäki Maakuntaviesti 6.1.2018 Pieksämäki 1 Savonlinna 1:39:21.4 1 Harri Jylhä 10:48.1 2 Jari Turtiainen 19:10.7 3 Maija Tiainen 10:19.0 4 Arttu Turtiainen 9:25.8 5 Iida-Emilia Kaiponen 11:14.6 6 Waltteri Huuskonen

Lisätiedot

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R 1 Kokkonen Petri SSG Y 92 96 188 2 Moilanen Pauli OMAS Y55 92 93 185 8 3 Kytömaa Juha SSG Y55 89 96 185 6 4 Hämäläinen Kai SA Y 92 92 184 5 Rajaniemi Vesa OulA

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 1/2016 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 18.3.2016 klo 13.00 15.00 Paikka: Mikkelin kaupungintalo (Raatihuoneenkatu 8-10), kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Läsnä:

Lisätiedot

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet Pystykorva - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto. D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik

Lisätiedot

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015

Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 Myyrmäen Kalamiehet ry 1 (8) 31.03.2015 TALVEN 2015 TULOKSIA 1. Kerhon omat kilpailut Sarjakilpailut: Miehet: 1. Tomi Ojanperä 56 pistettä 2. Arto Männistö 50 pistettä 3. Mikko Väänänen 49 pistettä Naiset:

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis. Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho

Lisätiedot

SAVO-KARJALA CUP 2013

SAVO-KARJALA CUP 2013 4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari

Lisätiedot

ISM ja SM-esikisat 2016

ISM ja SM-esikisat 2016 ISM ja SM-esikisat 2016 Vesanto, 10.07.2016 Yksilökilpailut M 1. Seppä Timo 9 SS 300 (20:19) 292 (0m/-4m) 564 (94) 1156 2. Hiltunen Petri 29 PK 283 (23:09) 278 (+5m/+6m) 594 (99) 1155 3. Mikkonen Harri

Lisätiedot

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 12.03.16 klo 13.30.05 Sivu 1 STL 6v 1km 1 503 Savolainen Anni Kuopion Taksiautoilijat ry 17.35,9 0,0 2 504 Vepsäläinen Julianna Suonenjoen Taksiautoilijat r 20.29,5 +2.53,6 3 502 Juvani Iiris

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste

RHY:n kilpailu - Tuloskooste RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran 288 (24:09) 244 (-5m/-23m) 594 (99) 1126 2. Kuivalainen

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009

Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Yleinen laituripilkki Halkosaari 31.10.2009 Naiset Miehet 60 1. Mirja Huotilainen 146 1. Kyösti Härkönen 238 2. Marketta Mustonen 96 2. Ari Myller 207 3. Varpu Korhonen 26 3. Esko Huhtaniemi 189 4. Tuija

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64 Putoavat taulut SM-kilpailu Nilsiä 16.-17.2.2013 etunimi sukunimi seura tulos 1 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 A 16 Hannu Niemelä K-64 0 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 1 A-H Jari Taskinen NUMA 0 2 Krister Holmberg

Lisätiedot

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT Pienoiskivääri lauantai 16.7.2016 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 10:30 mennessä. Paikka Sarja Nimi Seura Makuu Asento 1 2 3 M 50 Jari Lehtinen KSA x x 4 M 50 Juha Haavisto

Lisätiedot