Uudelleen organisointia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudelleen organisointia"

Transkriptio

1 2017 V U O S I K E R T O M U S 1

2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 2017 Uudelleen organisointia KUNTAYHTYMÄN 50. toimintavuosi sujui teknisesti jo totutulla varmalla tavalla. Veden laatu oli moitteeton, vedentoimituksessa ei esiintynyt ongelmia ja talouskin oli odotetun mukainen. MERKILLEPANTAVINTA toiminnassa oli vesiasioiden uudelleen organisointi. Operatiivisen toiminnan yhdistäminen Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän kanssa saatiin toteutettua vuoden kuluessa siten, että henkilökunta ja operatiiviset toiminnot siirtyivät Tuusulan seudun vesilaitokselle alkaen. Yhteinen toimitusjohtaja, joka toimii molempien perusorganisaatioiden toimitusjohtajana, aloitti työnsä keväällä 2017 entisten johtajien jäätyä vaiheittain eläkkeelle. VEDEN LAADUN varmistamiseksi on jo lainsäädäntöpuolella korostettu riskien hallintaa. Kuntayhtymässä toteutettiin vuoden 2016 aikana perusteellinen riskienhallintaprojekti WSP (Water Safety Plan), jonka tuloksena kirjattuja riskikohteita laitoksilla, johtoverkoissa, vesiasemilla ja erityisesti pohjavesialueilla on toimintavuoden aikana korjattu ja edelleen korjataan ja seurataan jatkuvana prosessina. VUONNA 2017 myyty kokonaisvesimäärä kasvoi 0,5 % edellisvuoteen nähden ja oli 9,17 milj m 3. KUNTAYHTYMÄN TALOUDESSA tuloslaskelman osalta pysyttiin lähellä talousarvion lukuja, kaikkiaan toimintakate oli hiukan alle arvion, 3,9 %. Tilikauden tulos jäi talousarvion tavoitteesta. Tilikauden tulos ennen varauksia ja veroja on euroa, mikä on noin 37 % suu-rempi kuin talousarviossa. Toimintatuotot olivat yhteensä 3,451 milj.euroa (muutos +1,7 % edellisvuodesta) ja vuosikate 1,123 milj. euroa (32,6 % tuotoista, muutos -0,5 % edellisvuodesta). INVESTOINTEIHIN kertomusvuonna käytettiin yhteensä euroa. Suurimmat investoinnit olivat Diggarinkadun vesijohtomuutos Järvenpäässä sekä Talma-Söderkullan yhdysvesijohdon suunnittelu Sipooseen. KARI KORHONEN 2 3

3 VUODEN TAPAHTUMIA 2017 Etiopialaisia vieraita Jäniksenlinnassa TSV ja Kuves yhdistettiin Järvenpään Poikkitien saneeraustyömaa KUNTAYHTYMÄN 50. toimintavuoden kunniaksi järjestettiin 50-vuotisjuhlat, jotka pidettiin Järvenpään lukion tiloissa Tilaisuuteen kutsuttiin oman henkilökunnan lisäksi kuntayhtymän luottamushenkilöitä, lähialueiden vesilaitosten edustajia sekä muita yhteistyökumppaneita. Juhliin osallistui noin 120 henkeä. KUNTAYHTYMÄN tehtäväkenttään ei kertomusvuonna muutoksia tullut. Toimintaan vaikutti merkittävästi Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymän ja Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän uusorganisointi. Kaikki varsinaiset käytännön toimenpiteet uudelle organisaatiolle tehtiin viime vuoden aikana. Jäsenyhteisöjen tahtotilan mukaisesti kuntayhtymien operatiivinen toiminta yhdistettiin siten, että perusyksiköt jäivät omiksi taseyksiköikseen. Uusi organisaatio aloitti yhteisissä tiloissa Kirkkotie 49:ssä. TOIMINTOJEN uudelleen organisointiin ei kummassakaan kuntayhtymässä oltu talousarviossa varauduttu millään lailla. Suurimmat kustannukset organisoinnista aiheutuivat automaatiojärjestelmien siirroista ja muutoksista. Kokonaiskustannukset ovat noin euroa, josta Kuvesin osuus on jonkin verran suurempi kuin TSV:n. KÄYTTÖHÄIRIÖIKSI laitoksella kirjataan kaikki sellaiset laitoksen omaan käyttöön ja hallintaan kuuluvat häiriötilanteet, joilla todetaan olevan vaikutusta tai selkeä vaikutusmahdollisuus vedenkäyttäjien saaman veden laatuun. Vuoden aikana kirjattiin yksi tällainen tapahtuma. Tuusulassa Kirkonkylän koulun kohdalla tehdyn vesijohtosaneerauksen yhteydessä saneerattiin Tuusulan veden viemärijohtoa urakoitsijan toimesta. Kulmatuen puuttuessa viemärivettä pääsi vuotamaan työmaakaivantoon, jolloin varmuustoimenpiteenä annettiin viikonlopun yli kestänyt keittokehotus viidelle taloudelle. Näytteiden mukaan talousvesi oli ollut koko ajan hyvä laatuista. JÄNIKSENLINNAN SANEERAUS, joka valmistui v lisäsi laitoksen kapasiteettia oleellisesti. Samalla käytössä olleet Päijännetunnelin raakaveden imeytys muutetiin allasimeytyksistä kaivoimeytyksiin. Raakaveden imeytyksessä on kuitenkin ollut ongelmia saneerauksen valmistumisesta lähtien. Imeytyskaivojen kautta ei ole saatu imeytettyä niin paljon vettä, kuin on suunniteltu. Tämän johdosta käynnistettiin viime vuonna maaperätutkimus uuden imeytyskaivon paikan löytämiseksi. Uusi kaivonpaikka saatiinkin kartoitettua, mutta se sijaitsee yksityisessä omistuksessa olevalla alueella. Lisäksi ko. paikassa on voimassa oleva maa-ainesten ottolupa. Tutkimusta jatkettiin läheisellä alueella, joka on Tuusulan kunnan omistuksessa. Jatkotutkimus valmistuu keväällä Mikäli imeytyskoe osoittaa uuden paikan soveltuvan imeytykseen, tullaan siihen rakentamaan uusi imeytyskaivo ja tarvittavat syöttöjohdot v aikana. Klooripumpun testaus Brobölessä Kaivon korotus Jäniksenlinnassa Kaivopumpun vaihto Rusutjärvellä Kriisiharjoitus Sipoossa 4 5

4 TSV 50 VUOTTA 2017 Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymän 50-vuotisjuhlia vietettiin lokakuun 20. Järvenpään lukiolla. Juhlapuheen piti dosentti Tapio Katko Tampereen teknisestä korkeakoulusta. Juontaja, nykyinen käyttöpäällikkö Tuomas Turunen esitti laatimansa 50-vuotisjuhlaesityksen. Tervetulopuheen piti nykyinen toimitusjohtaja Kari Korhonen. Päijännetunnelista saatavaan järviveteen perustuva tekopohjaveden valmistui alkoi Jäniksenlinnan vesilaitoksella kesäkuussa Kuvassa Teilinummen imeytysallas talviolosuhteissa. Erilaiset yhteiset henkilökunnan liikuntatapahtumat ovat kuuluneet vuosikymmeniä vesilaitoksen ohjelmaan. Hiihtoa, suunnistusta, salibandyä ja patikointia on ollut ohjelmassa. Kuvassa koko henkilökunta kirkkoveneessä vuonna luvulla laitoksella kehitettiin ultraviolettisäteilytykseen perustuvaa veden desinfiointia. Tavoitteena oli, ja on edelleenkin, toimittaa hygieenisesti turvallista juomavettä luonnonmukaisella tavalla ilman teollisuuskemikaaleja. Kuvassa Rusutjärven laitoksen UV-laite. 90-luvun alusta kehitettiin vesilaitoksella kalkkikivisuodatukseen perustuvaa alkalointitekniikkaa. Ensimmäinen suomalainen täysmittakaavan laitos oli Vähänummen vesilaitos Järvenpäässä. Sittemmin tekniikka on levinnyt laajalle maahamme. Kuva vuodelta 2000 Rusutjärven kalkkikivisuodattimelta. HENKILÖKUNTA 2017 KERTOMUSVUODEN AIKANA VAKITUISESSA HENKILÖKUNNASSA TAPAHTUI RUNSAASTI MUUTOKSIA: Vuodesta 2007 alkaen tekopohjaveden imeytyksessä otettiin uusi askel, kun siirryttiin perinteisestä allasimeytyksestä ja uudempana innovaationa kehitetystä sadetusimeytyksestä kaivoimeytykseen Rusutjärven laitoksella. Kuvassa vuonna 2014 rakennettu imeytyskaivo Rusutjärvellä. Toimitusjohtaja Unto Tanttu jäi eläkkeelle. Käyttöpäällikkö Timo Ranta-Pere siirtyi yksityissektorille. Käyttömestari Tuomas Turunen siirtyi talon sisällä toisiin tehtäviin. Vesilaitoshoitaja Ossi Laaksonen siirtyi talon sisällä toisiin tehtäviin. Vesilaitoshoitaja Matti Reponen jäi eläkkeelle. Uutena vesilaitoshoitajana aloitti Harri IIvonen Syyskuun 27 päivä vuonna 2007 avattiin uusi vesijohtoyhteys Tuusulan seudun vesilaitoksen alueelta Pornaisten kuntaan. Kuvassa kutsuvierasjoukko venttiilin avajaistilaisuudessa Sipoon ja Pornaisten kunnanrajan tuntumaan rakennetulla venttiiliasemalla. Koululaisten laitoskäynnit ovat kuuluneet vesilaitoksen historiaan aina, ja laitos on pyrkinyt tällä tavalla edistämään nuorison vesitietoutta. Myös alan houkuttelevuus tulevaisuuden työpaikkana on ollut motiivina. Kuvassa Keravan Killan koulun 4B-luokka Rusutjärven laitoksella keväällä2015. VESILAITOKSEN HENKILÖKUNTA VUODEN 2017 LOPUSSA: Toimitusjohtaja Käyttöpäällikkö Käyttömestari Talous- ja toimistosihteeri Vesilaitoksen hoitajat Kari Korhonen Tuomas Turunen Ossi Laaksonen Sari Passila Eero Kittelä, sähkövastaava Harri Ilvonen Erkki Laaksonen Jarmo Nivalainen Visa Veijanen Unto Tantun läksiäiset Krapilla. Henkilökunta teki läksiäislahjaksi oman vesitornin. Kari Korhosella pysti, Tuomas Turunen juontaa, oikealla Unto Tanttu. 6 7

5 KUNTAYHTYMÄN HALLINTO 2017 YHTYMÄVALTUUSTO TARKASTUSLAUTAKUNTA Vesilaitoksen ylintä päätäntävaltaa käyttävään yhtymävaltuustoon kertomusvuoden alussa kuuluivat seuraavat henkilöt: Yhtymävaltuuston valitseman tarkastuslautakunnan kokoonpano kertomusvuoden alussa oli seuraava: varsinainen jäsen varajäsen Järvenpään Markku Jyske Risto Kotti kaupungista Ilkka Kujala Matti Auranen Leo Lauramaa Lasse Puttonen Marjatta Tehi Tiina Aalto Keravan Janne Jutila Kaleva Laitinen kaupungista Eeva Lahtinen Kirsi Kanerva-Poranen Marjatta Partanen Joel Juppi Juhani Tsokkinen Arja Rantanen YHTYMÄVALTUUSTON toimikausi oli alun perin , mutta sitä jatkettiin kevääseen Puheenjohtajana alkuvuodesta 2017 toimi Aslak Haarahiltunen, 1. varapuheenjohtajana Janne Jutila ja 2. varapuheenjohtajana Leo Lauramaa. varsinainen jäsen Heikki Muttonen Keravalta Veikko Seuna Tuusulasta Marjatta Tehi Järvenpäästä Mari Viita Sipoosta varajäsen Ulla Savenius Keravalta Juha Laine-Ylijoki Tuusulasta Tiina Aalto Järvenpäästä Jani Nieminen Sipoosta Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana toimi Mari Viita, varalla Marjatta Tehi. Uusi yhtymävaltuusto valitsi myös uuden tarkastuslautakunnan, jonka kokoonpano oli seuraava: TARKASTUSLAUTAKUNNAN puheenjohtajana toimi Aleksi Välikangas, varalla Teija Virtanen. Yhtymävaltuuston valtuustokaudelleen valitsemana tilintarkastajana toimi JHTT-tilintarkastaja Sirpa Karejoki BDO Audiator Oy:stä. Sipoon Rolf Björkell Gunilla Holmberg kunnasta Aslak Haarahiltunen Eva Kuntsi Kaj Lindqvist Hannele Backström Mari Viita Jani Nieminen Tuusulan Ismo Lappalainen Antti Piippo kunnasta Pirjo Maula Marjut Kylliäinen Jouko Riola Sampsa Rautio Liisa Sorri Margita Winqvist Valtuusto kokoontui vuoden 2017 aikana tällä kokoonpanolla kerran, tavanomaiseen tilinpäätöskokoukseen. varsinainen jäsen Aleksi Välikangas Keravalta Jorma Soini Tuusulasta Marketta Pohjanheimo Järvenpäästä Teija Virtanen Sipoosta YHTYMÄHALLITUS varajäsen Merja Juutilainen Keravalta Outi Huusko Tuusulasta Ilkka Jokinen Järvenpäästä Matti Kalvia Sipoosta UUSI YHTYMÄVALTUUSTO Valittiin kuntavaalien jälkeen syksyllä 2017 ja siihen kuuluivat seuraavat henkilöt: varsinainen jäsen varajäsen Järvenpään Leppiaho Kari Vehter Marjo kaupungista Majanen Liisa Sitolahti Jyrki Pyy Markku Laalo Hannu Paloheimo Pirjo Hongisto Lauri Keravan Husari Tuija Salonen Kari kaupungista Tsokkinen Juhani Harjula-Jalonen Leena Välikangas Aleksi Honkasalo Ossi Valkonen Veikko Lind-Mäki Aila Sipoon Hämäläinen Monika Laine Jaana kunnasta Kopra Juhani Viita Mari Oljemark Karl-Erik Engblom Charlotta Virtanen Teija Kalvia Matti Tuusulan Huusko Outi Sonkkanen Leila kunnasta Piippo Antti Stellberg Kari Rouvinen Mervi Malingrey Cathrine Seuna Veikko Vihanto Juhani YHTYMÄVALTUUSTON toimikausi on Puheenjohtajana syyskaudella toimi Antti Piippo, 1. varapuheenjohtajana Mervi Rouvinen ja 2. varapuheenjohtajana Juhani Tsokki-nen. Valtuusto kokoontui uudella kokoonpanolla vuoden 2017 aikana 2 kertaa, tavanomaisen talousarviokokouksen sekä ylimääräisen kokouksen, jossa kuntayhtymälle valittiin yhtymähallitus sekä tarkastuslautakunta. Valtuuston valitseman yhtymähallituksen kokoonpano vuoden 2017 alussa oli seuraava: varsinainen jäsen varajäsen Järvenpään Marikki Myllyvirta Hermanni Meronen kaupungista Jaana Siukola Seppo Heino Keravan Pertti Aalto Petri Asuinmaa kaupungista Leena Harjula-Jalonen Juhani Tsokkinen Sipoon Sari Lilius Kukka-Maaria Nenonen kunnasta Heikki Vestman Mandi Alaterä Tuusulan Jukka Lehtonen Tanja Pekkola kunnasta Hans Malmlund Merja Laaksonen Uusi yhtymävaltuusto valitsi myös uuden yhtymähallituksen, jonka kokoonpano vuoden 2017 syksystä alkaen oli seuraava: varsinainen jäsen varajäsen Järvenpään Tuija Kuusisto Hermanni Meronen kaupungista Kari-Pekka Rosenholm Raija Latva-Karjanmaa Keravan Leena Harjula-Jalonen Juhani Tsokkinen kaupungista Iiro Silvander Marja Tammilehto Sipoon Ari Tamminen Mari Viita kunnasta Lilli Kahri Matti Hyhkö YHTYMÄHALLITUKSEN puheenjohtajana toimi Hans Malmlund, varapuheenjohtajana Jaana Siukola. Asioiden esittelijänä oli toimitusjohtaja Unto Tanttu saakka ja siitä eteenpäin toimitusjohtaja Kari Korhonen. Tällä kokoonpanolla yhtymähallitus kokoontui vuoden 2017 aikana yhteensä kuusi kertaa. Kokouksissa sihteerinä toimi talous- ja toimis-tosihteeri Sari Passila. UUDEN yhtymähallituksen puheenjohtajana toimi Tuija Kuusisto, varapuheenjohtajana Lilli Kahri. Asioiden esittelijänä oli toimitusjohtaja Kari Korhonen. Uudella kokoonpanolla yhtymähallitus kokoontui vuoden 2017 aikana yhteensä kaksi kertaa. Kokouksissa sihteerinä toimi talous- ja toimistosihteeri Sari Passila. Tuusulan Matti Oksanen Cathrine Malingrey kunnasta Maria Mantila Marjut Kylliäinen 8 9

6 YLEISTÄ 2017 HENKIKIRJOITETTU VÄESTÖ JÄSENKUNNISSA Muutos /16 % Järvenpää ,57 Kerava ,13 Sipoo ,07 Tuusula ,14 yhteensä ,16 (Lähde: Tilastokeskus) LIITTYNEET ASUKKAAT JA LIITTYMISPROSENTIT JÄSENKUNNITTAIN LIITTYNEITÄ LIITTYMISPROSENTTI Järvenpää Kerava Sipoo Tuusula Yhteensä muutos henkilöä muutos % 0,87 0,92 0,76 0,78 1,11 1,16 KÄYTETYT VESIMÄÄRÄT JÄSENKUNNITTAIN VEDENKÄYTÖN KEHITTYMINEN KESKIMÄÄRÄISENÄ VUOROKAUSIARVONA 4 milj. m 3 Keskimääräinen käyttö, m 3 /vrk Muutos 17/ m 3 /vrk % Järvenpää ,7 Kerava ,6 Sipoo ,3 Tuusula ,5 Sairaala ,0 Mäntsälä ,3 Pornainen ,1 yhteensä ,7 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,5 Kerava Järvenpää Tuusula Sipoo VEDENKÄYTTÖ Kokonaismyynti oli 9,17 milj.m 3, mikä on noin 0,5 % suurempi kuin vuoden 2016 määrä. Myynnin jakautumisessa edellisvuoteen verrattuna ei tapahtunut oleellisia muutoksia. Poikkeuksen tasaiseen kehitykseen tekee Mäntsälän lukema, joka pieneni lähes 50 %. Syynä tähän oli Mäntsälästä Ohkolaan rakennettu syöttövesijohto, joka vähentää ostoveden tarvetta. Pornaisten lisääntynyt veden tarve johtuu pääasiassa useista pitkäaikaisista vuodoista. OMINAISKÄYTTÖ JÄSENKUNNITTAIN Kok.käyttö Jäsenkunnan Ominaiskäyttö m 3 /vrk osuus, % l/as,vrk 16/pl teoll 17/pl teoll 17/kok Järvenpää , Kerava , Sipoo , Tuusula , yhteensä ,

7 VEDEN HANKINTA JA VALMISTUS 2017 OMINAISKÄYTÖN JAKAUTUMINEN JÄRVENPÄÄ KERAVA SIPOO TUUSULA YHTEENSÄ l/as,vrk % l/as,vrk % l/as,vrk % l/as,vrk % l/as,vrk % asutus teollisuus kauppa ja palvelut mittaamaton vesi yhteensä OMINAISKÄYTTÖHISTORIA L/AS/VRK 210 l/as/vrk LAITOKSIEN VEDENKÄSITTELYPROSESSIT, TUOTOT JA KESKIMÄÄRÄINEN KÄYTTÖ LAITOS PROSESSI tuotto käyttö 16 käyttö 17 m 3 /vrk m 3 /vrk m 3 /vrk Jäniksenlinna* kalkkikivialkalointi, UV-desinfiointi Koskenmäki ilmastus, kalkkikivialkalointi, UV-desinfiointi Rusutjärvi kalkkikivialkalointi, UV-desinfiointi Kaikula kalkkikivialkalointi, UV-desinfiointi Marjamäki ilmastus, hiekkapikasuodatus, UV-desinfiointi Paippinen ilmastus, hiekkapikasuodatus, UV-desinfiointi Fira ilmastus, kalkkikivialkalointi, UV-desinfiointi Lahela ilmastus, kalkkikivialkalointi, UV-desinfiointi Vähänummi ilmastus, hiekkapikasuodatus, UV-desinfiointi Korkeamäki ilmastus, hiekkapikasuodatus, UV-desinfiointi Santakoski ilmastus, kalkkikivialkalointi, UV-desinfiointi Söderkulla (ei käytössä) lipeän syöttö Takoja (ei käytössä) lipeän syöttö yhteensä Jäniksenlinnan ja Rusutjärven laitosten toiminta perustuu tekopohjaveden valmistukseen Päijänne-tunnelin vedestä. Muut kaikki laitokset ovat luonnollista pohjavettä tuottavia. Jäniksenlinnaan raakavettä tunnelista pumpattiin yhteensä 3,86 milj.m 3 ( m 3 /vrk) ja Rusutjärvelle vastaavasti 2,59 milj.m 3 (7 091 m 3 /vrk), eli yhteensä 6,44 milj.m 3 ( m 3 /vrk) vuosi JÄSENKUNTIEN ASIAKKAILTAAN PERIMÄ VEDEN JA JÄTEVEDEN HINTA Taulukossa olevat hinnat sisältävät nlisäveron 24%. VESIMAKSU JÄTEVESIMAKSU e/m 3 e/m 3 e/m 3 e/m 3 Järvenpää 1,46 1,46 2,39 2,39 Kerava 1,46 1,46 2,19 2,19 Sipoo 1,67 1,67 2,38 2,38 Tuusula 1,69 1,69 2,23 2,23 YLEISTÄ Vesilaitoksella on omistuksessaan ja käytössään yhteensä 13 erillistä vesilaitosta, jotka toimivat veden tuotantolaitoksina. Kaksi näistä (Söderkulla ja Takoja) on ollut jo pitkään pois käytöstä ilmenneiden laatuhäiriöiden ja osittain myös vähäisten tuottojensakin takia. Mainittuja laitoksia pidetään toistaiseksi käyttökuntoisina, joskaan ei aivan heti valmiissa tilassa. Niiden merkitys on lähinnä paikallisena varalaitoksena poikkeustilanteissa. SÄHKÖN KÄYTTÖ 2017 Sähkön kokonaiskäyttö vesilaitoksella oli 5,23 GWh, kun edellisvuoden luku oli 5,15 GWh. Myös vesikuutiometriä kohden laskettu sähkön ominaiskäyttö lisääntyi hieman. SÄHKÖENERGIAN KULUTUS SÄHKÖ kwh m 3 kwh/m 3 Jäniksenlinna Rusutjärvi muut vesilaitokset mittaus-, säätö- ja paineenkorotusasemat yhteensä tekopohjavesi kaikki yhteensä

8 KUSTANNUKSET KUSTANNUKSET 2017 JÄNIKSENLINNA OSAKKUUDET MUISSA YHTIÖISSÄ VEDEN JAKELU PÄÄKAUPUNKISEUDUN VESI OY Kuntayhtymä omisti kertomusvuoden alussa Pääkaupunkiseudun Vesi Oy:n yhteensä 1300 osakkeesta 71 kpl eli 5,46 %. Yhtiökokouksissa on Tuusulan seudun vesilaitosta edustanut yhtymähallituksen puheenjohtaja Hans Malmlund. Yhtiön hallituspaikoissa on sovittu ns. pienosakkaiden kesken tietty vuorotteluperiaate, jonka mukaan Tuusulan seudun vesilaitoksen, Nurmijärven ja Kirkkonummen kuntien sekä Hyvinkään kaupungin kesken hallituspaikka siirtyy vuosittain. Vuonna 2017 yhtiön hallituksessa pienosakkaiden edustajana on ollut Hyvinkään Veden edustaja. Kertomusvuoden aikana maksettiin Pääkaupunkiseudun Vesi Oy:lle liittymän vuosi-maksua ,- euroa (2016, 149 Käyttö ja Kust. Sähkö Tarvikk. Kemik. Palvelut kpito yh. Poistot yht. euroa senttiä/m³ 3,20 0,51 0,00 0,48 4,18 12,77 16,55 RUSUTJÄRVI euroa senttiä/m³ 2,96 0,38 0,40 0,28 4,02 0, MUUT YHT. euroa senttiä/m³ 5,57 1,98 0,08 1,67 9,29 9,75 19,04 YHTEENSÄ euroa senttiä/m³ 3,77 0,87 0,13 0,67 5,52 8,34 13,86 TEKOPOHJAVESI Veden hankinnan ja valmistuksen kustannuserittely on jaettu kolmeen osaan, Jäniksenlinnan laitos, Rusutjärven laitos ja muut laitokset. Tekopohjaveden valmistus Jäniksenlinnassa ja Rusutjärvellä on oma kustannuspaikkansa, mitkä kustannukset eivät sisälly vastaaviin laitoskustannuksiin. Tekopohjavesikustannukset on laskettu tunnelista otettua raakavesimäärää kohden. Henkilö- ja matkustuskustannuksia ei ole sisällytetty tässä esitettyihin lukuihin. euroa senttiä/m³ 1,00 0,00 0,00 0,01 1,10 0,18 1,19 Jos tekopohjaveden omiin kustannuksiin lisätään Pääkaupunkiseudun Vesi Oy:lle maksetut erät, liittymän vuosimaksu, yhteensä euroa, ja käyttömaksut yhteensä euroa (yhteensä euroa), ovat tunnelivedestä aiheutuvat kokonaiskustannukset yhteensä euroa. Tunnelista pumpattua vesikuutiota kohden tämä tekee 3,87 senttiä/m ,- euroa). Tunnelin käyttömaksuina Pääkaupunkiseudun Vesi Oy:lle suoritettiin yhteensä ,33 euroa, edellisvuoden summan oltua ,73 euroa. KIINTEISTÖ OY TUUSULAN VANHA KUNNANTALO Kuntayhtymän omistuksessa on yhtiön 1169 osakkeesta 372 kpl eli 31,8%. Yhtiökoko-uksissa kuntayhtymää edusti yhtymähallituksen puheenjohtaja Hans Malmlund. Yhtiöhallituksessa kuntayhtymän edustajana oli alkuvuodesta toimitusjohtaja Unto Tanttu ja loppuvuodesta toimitusjohtaja Kari Korhonen. Kertomusvuoden aikana yhtiövastikkeita maksettiin yhteensä ,- euroa (2016, ,- euroa). Kustannukset vuonna 2017 muodostuivat alla olevan taulukon mukaisesti. Tekopohjavesikohdassa ei ole mukana Pääkaupunkiseudun Vesi Oy:lle maksettavia maksueriä. Tuusulan seudun vesilaitoksen omistuksessa ja käytössä olevat yhdysvesijohdot on esitetty sivun 19 kartalla ja luetteloitu oheisessa taulukossa. Vuoden aikana muutoksia tapahtui seuraavasti: Järvenpäässä Poikkitien yritysalueen saneerausten yhteydessä vanhaa asbestisementtiputkea korvattiin PVC:llä. Tuusulassa Järvenpääntien varrella taistelukoulun kohdalla ja Tuusulantien varrella kirkonkylän koulun kohdalla valurautaputkea korvattiin PE:llä ja Hiekkamäentiellä Sulassa korvattiin valurautaa PVC:llä. Jakeluverkkoon kuuluu yhteensä 17 erilaista mittaus-, säätö- ja paineenkorotusasemaa, joiden kautta siirrettiin vesiä vuonna 2017 yhteensä 9,15 milj.m 3. Sähköä näiden käytössä kului yhteensä kwh eli noin 0,03 kwh/m 3 (myydyn kokonaisvesimäärän perusteella laskien). VEDEN LAATU Vedenjakelualueella on veden laatu tutkittu Tuusulan seudun vesilaitoksen ja Porvoon terveydensuojelun toimesta talousveden valvontatutkimusohjelman mukaisesti. Vuoden 2016 alusta uusittu ja käyttöön otettu tutkimusohjelma on vahvistettu vuosille ja sen ovat jäsenkuntien terveysviranomaiset käsitelleet ja hyväksyneet. Näytteenotto-ohjelma on jaettu kahteen eri luokkaan, valvontanäytteisiin ja käyttötarkkailuun. Järvenpäässä, Keravalla ja Tuusulassa valvontanäytteet on otettu verkostovedestä joka toinen kuukausi kolmestatoista valitusta käyttöpisteestä. Sipoossa näytteenottopisteitä on kaksitoista, näytteenottoajankohdat on hajautettu tasaisesti vuoden ympäri. Käyttötarkkailuun kuuluvat kerran kuukaudessa otettavat näytteet laitosten lähtevistä vesistä ja vesitorneista sekä neljä kertaa vuodessa otettavat näytteet kaikista käytössä olevista raakavesikaivoista. Verkoston valvontanäytteet on otettu vesilaitoksen omana työnä lukuun ottamatta Sipoota, jossa näytteet on ottanut paikallinen terveydensuojeluviranomainen, Porvoon terveydensuojelu. Käyttötarkkailunäytteet on ottanut vesilaitoksen oma henkilökunta. Tuusulan seudun vesilaitoksen vastuulla olevat laboratoriotutkimukset on teetetty Metropolilab Oy:llä Helsingissä, Porvoon terveydensuojelun laboratoriona on toiminut Vita-Terveyspalvelut Oy Helsingissä. Kertomusvuonna otettiin yhteensä 689 näyte-erää (v yhteensä 721 kpl), joista tehtiin yhteensä 8389 analyysiä (v yhteensä kpl). Vuosikertomuksen lopussa on analyysien yhteenveto. Kertomusvuoden aikana veden laatu täytti kaikilta osin Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 1352/2015 mukaiset laatuvaatimukset ja suositukset valvontanäytteiden osalta. VESIJOHTOTILASTO Materiaali Halkaisija Talous- Raaka- Johtovesijohdot (m) vesijohdot (m) pituus (m) Asbestisementti Asbestisementti Asbestisementti Asbestisementti PEH PEH PEH PEH PEH PEH PEH PEH PEH PEH PEH PEH PEH PVC PVC PVC PVC PVC PVC PVC PVC PVC PVC Teräs Valurauta Valurauta Valurauta Valurauta Valurauta Valurauta Teräs Tuntematon Tuntematon Yhteensä

9 TALOUS 2017 TULOSLASKELMA TASEEN KEHITTYMINEN TA2017 %TA TUOTOT myynti liiketoiminnan muut tuotot tuet ja avustukset muut tuotot myynnin oikaisuerät TUOTOT YHTEENSÄ KULUT TOIMINTAKATE RAHOITUSTUOTOT JA KULUT VUOSIKATE POISTOT TILIKAUDEN TULOS POISTOERON LISÄYS/VÄHENNYS VARAUSTEN LISÄYS/VÄHENNYS VEROT TILIKAUDEN TULOS VASTAAVAA pysyvät vastaavat vaihtuvat vastaavat yhteensä Vastattavaa oma pääoma poistoero ja varaukset pitkäaikainen vieras pääoma lyhytaikaikainen vieras pääoma yhteensä TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % Suhteellinen velkaantuneisuus, % Lainakanta Tunnusluvut Toimintatuotot/Toimintakulut, % Vuosikate/Poistot, % INVESTOINTIEN TOTEUMA 2017 Kohde 2017 TA 2017 POIKKEAMA RAHOITUSLASKELMA TA 2017 Tulorahoitus Investoinnit NETTOKASSAVIRTA Lainakannan muutokset Oman pääoman muutokset Muut maksuvalmiuden muutokset KASSAVAROJEN MUUTOS Rakennukset ja rakennelmat Toimisto remontti Diggarinkadun vesijohto ja Poikkitien alitus Talma-Söderkulla yhdysvesijohto Muut pitkävaikutteiset menot 0 0 Maanhankinnat Irtaimistohankinnat INVESTOINNIT YHTEENSÄ Tunnusluvut Investointien tulorahoitus, % Lainanhoitokate 5,8 5,2 3 Pääomamenojen tulorahoitus, % Kassan riittävyys, pv

10 POHJAVESIALUEET

11 LAITOSANALYYSIT 2017 TULOSTEN YHTEENVETO 2017 Firan vesilaitos Lahelan vesilaitos Lämpötila C 12 7,2 7,5 12 7,6 8,0 ph-luku 12 6,7 6,8 12 8,1 8,1 Alkaliteetti mmol/l 12 0,6 0,7 12 1,2 1,3 Happi 12 5,1 6, ,8 12,0 Hiilidioksidi 12 22,9 26,0 12 0,6 1,0 Rauta Fe µg/l 12 <15,0 <15,0 12 <15,0 <15,0 Mangaani Mn µg/l 12 <3,0 <3,0 12 <3,0 <3,0 Kloridi 12 42,2 64,0 Kok. kovuus mmol/l 12 0,5 0,7 12 0,8 0,9 Kalsium Ca 12 12,5 16, ,4 28,0 Magnesium 12 4,5 5,8 12 4,6 5,5 Ammoniumtyppi Nitriittityppi 3 0,0 0,0 3 <0,0 <0,0 Nitriitti 12 <0,0 <0,0 Alumiini Al µg/l 3 <3,0 <3,0 Arseeni As µg/l 3 <0,1 <0,1 Boori Bo µg/l 3 <30,0 <30,0 Elohopea Hg µg/l 3 <0,0 <0,0 Fluoridi F 3 <0,1 <0,1 Kadmium Cd µg/l 3 0,0 0,0 Koboltti Co µg/l 3 0,1 0,1 Kromi Cr µg/l 3 <0,1 <0,1 Kupari Cu 3 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 3 <0,1 <0,1 Nikkeli Ni µg/l 3 0,8 1,2 Sinkki Zn µg/l 3 5,0 5,0 Uraani U µg/l 3 0,4 0,5 Liuottimet µg/l 3 <36,6 <36,6 2 <6,6 <6,6 Kolibakt. kpl/100ml 12 0,0 0,0 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 12 0,0 0,0 12 0,0 0,0 Kok.bakteerit kpl/ml 12 3,6 20,0 12 0,6 3,0 Sameus FTU 9 0,4 0,7 9 0,4 0,7 TOC 12 1,1 1,2 Lämpötila C 12 6,8 7,2 12 7,0 7,4 ph-luku 12 6,7 6,9 12 8,0 8,1 Alkaliteetti mmol/l 12 1,1 1,3 12 1,3 1,4 Happi 12 7,5 8, ,8 12,2 Hiilidioksidi 12 41,9 50,0 12 0,8 1,7 Rauta Fe µg/l 12 <15,0 <15,0 12 <15,0 <15,0 Mangaani Mn µg/l 12 <3,0 <3,0 12 <3,0 <3,0 Kloridi 12 34,8 64,0 Kok. kovuus mmol/l 12 0,8 1,0 12 0,9 1,0 Kalsium Ca 12 21,2 24, ,9 27,0 Magnesium 12 7,4 9,0 12 7,4 8,0 Ammoniumtyppi Nitriittityppi 3 0,0 0,0 3 0,0 0,0 Nitriitti 12 <0,0 <0,0 Alumiini Al µg/l 3 <3,0 <3,0 Arseeni As µg/l 3 0,1 0,1 Boori Bo µg/l 3 <30,0 <30,0 Elohopea Hg µg/l 3 <0,0 <0,0 Fluoridi F 3 <0,1 <0,1 Kadmium Cd µg/l 3 0,0 0,0 Koboltti Co µg/l 3 0,1 0,1 Kromi Cr µg/l 3 0,2 0,3 Kupari Cu 3 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 3 0,2 0,3 Nikkeli Ni µg/l 3 1,1 1,3 Sinkki Zn µg/l 3 <5,0 <5,0 Uraani U µg/l 3 0,6 0,9 Liuottimet µg/l 3 <36,6 <36,6 2 <6,6 <6,6 Kolibakt. kpl/100ml 12 0,0 0,0 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 12 0,0 0,0 12 0,0 0,0 Kok.bakteerit kpl/ml 12 4,8 15,0 12 1,0 5,0 Sameus FTU 9 3,7 29,0 9 0,4 0,6 TOC 12 1,0 1,

12 LAITOSANALYYSIT 2017 TULOSTEN YHTEENVETO 2017 Jäniksenlinnan vesilaitos Koskenmäen vesilaitos Lämpötila C 44 6,5 7,8 12 6,2 7,2 ph-luku 44 6,8 7,0 12 8,0 8,1 Alkaliteetti mmol/l 44 0,5 0,9 12 1,1 1,4 Happi 44 3,8 8,5 12 6,2 8,0 Hiilidioksidi 44 14,4 24,0 12 0,8 1,1 Rauta Fe µg/l ,0 1800, ,1 16,0 Mangaani Mn µg/l 50 54,7 380,0 12 3,2 5,0 Kloridi 44 6,3 8,8 Kok. kovuus mmol/l 44 0,4 0,6 12 0,6 0,7 Kalsium Ca 44 8,5 13, ,4 21,0 Magnesium 44 3,8 6,2 12 3,7 3,8 Ammoniumtyppi Nitriittityppi 11 0,0 0,0 3 0,0 0,0 Nitriitti 12 <0,0 <0,0 Alumiini Al µg/l 11 11,8 37,0 Arseeni As µg/l 11 0,1 0,2 Boori Bo µg/l 11 <30,0 <30,0 Elohopea Hg µg/l 11 <0,0 <0,0 Fluoridi F 11 0,5 0,9 Kadmium Cd µg/l 11 0,0 0,1 Koboltti Co µg/l 11 0,3 1,2 Kromi Cr µg/l 11 0,1 0,2 Kupari Cu 11 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 11 0,3 0,5 Nikkeli Ni µg/l 11 1,3 3,9 Sinkki Zn µg/l 11 10,5 22,0 Uraani U µg/l 11 1,0 1,8 Liuottimet µg/l 11 <36,6 <36,6 2 <6,6 <6,6 Kolibakt. kpl/100ml 44 0,2 2,0 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 44 0,0 0,0 12 0,0 0,0 Kok.bakteerit kpl/ml 44 2,9 22,0 12 0,0 0,0 Sameus FTU 33 1,4 6,6 9 0,4 0,6 TOC 44 1,9 3,5 Lämpötila C 4 7,3 7,9 12 7,9 8,6 ph-luku 4 6,7 6,9 12 8,1 8,1 Alkaliteetti mmol/l 4 0,9 1,0 12 1,3 2,3 Happi 4 7,6 7, ,8 12,7 Hiilidioksidi 4 33,3 36,0 12 0,9 5,4 Rauta Fe µg/l 4 <15,0 <15,0 12 <15,0 <15,0 Mangaani Mn µg/l 4 <3,0 <3,0 12 <3,0 <3,0 Kloridi 4 33,0 34,0 Kok. kovuus mmol/l 4 0,9 0,9 12 1,0 1,4 Kalsium Ca 4 21,3 22, ,9 44,0 Magnesium 4 8,1 8,3 12 8,4 8,7 Ammoniumtyppi Nitriittityppi 1 <0,0 <0,0 3 0,0 0,0 Nitriitti 12 <0,0 <0,0 Alumiini Al µg/l 1 5,0 5,0 Arseeni As µg/l 1 0,2 0,2 Boori Bo µg/l 1 43,0 43,0 Elohopea Hg µg/l 1 <0,0 <0,0 Fluoridi F 1 0,1 0,1 Kadmium Cd µg/l 1 <0,0 <0,0 Koboltti Co µg/l 1 <0,0 <0,0 Kromi Cr µg/l 1 0,1 0,1 Kupari Cu 1 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 1 <0,1 <0,1 Nikkeli Ni µg/l 1 1,1 1,1 Sinkki Zn µg/l 1 <5,0 <5,0 Uraani U µg/l 1 0,5 0,5 Liuottimet µg/l 1 <36,6 <36,6 2 <6,6 <6,6 Kolibakt. kpl/100ml 4 0,0 0,0 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 4 0,0 0,0 12 0,0 0,0 Kok.bakteerit kpl/ml 4 0,5 2,0 12 0,0 0,0 Sameus FTU 3 0,4 0,6 9 0,4 0,5 TOC 4 1,2 1,

13 LAITOSANALYYSIT 2017 TULOSTEN YHTEENVETO 2017 Marjamäen vesilaitos Paippisten vesilaitos Lämpötila C 8 6,7 7,8 12 7,1 8,0 ph-luku 8 6,8 7,1 12 8,0 8,1 Alkaliteetti mmol/l 8 2,0 2,8 12 2,0 2,2 Happi 8 1,0 1, ,7 12,2 Hiilidioksidi 8 57,3 65,0 12 2,0 2,5 Rauta Fe µg/l 8 212,5 480, ,7 23,0 Mangaani Mn µg/l 8 41,1 55,0 12 <3,0 <3,0 Kloridi 8 16,1 23,0 Kok. kovuus mmol/l 8 1,2 1,6 12 1,3 1,3 Kalsium Ca 8 27,8 35, ,4 30,0 Magnesium 8 12,8 19, ,8 15,0 Ammoniumtyppi Nitriittityppi 2 0,0 0,0 3 0,0 0,0 Nitriitti 12 <0,0 <0,0 Alumiini Al µg/l 2 <3,0 <3,0 Arseeni As µg/l 2 0,3 0,3 Boori Bo µg/l 2 <30,0 <30,0 Elohopea Hg µg/l 2 <0,0 <0,0 Fluoridi F 2 0,3 0,4 Kadmium Cd µg/l 2 0,0 0,1 Koboltti Co µg/l 2 0,3 0,6 Kromi Cr µg/l 2 <0,1 <0,1 Kupari Cu 2 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 2 1,5 2,6 Nikkeli Ni µg/l 2 1,8 2,3 Sinkki Zn µg/l 2 12,0 16,0 Uraani U µg/l 2 11,3 18,0 Liuottimet µg/l 2 <36,6 <36,6 2 <6,6 <6,6 Kolibakt. kpl/100ml 8 0,0 0,0 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 8 0,0 0,0 12 0,0 0,0 Kok.bakteerit kpl/ml 8 0,1 1,0 12 0,3 3,0 Sameus FTU 6 2,3 4,8 9 0,4 0,8 TOC 8 1,4 1,8 Lämpötila C 8 6,2 7,0 12 7,0 7,9 ph-luku 8 7,1 7,2 12 7,7 7,9 Alkaliteetti mmol/l 8 1,9 2,1 12 1,8 2,0 Happi 8 1,2 2, ,7 12,4 Hiilidioksidi 8 27,5 31,0 12 5,0 6,1 Rauta Fe µg/l 8 317,5 840,0 12 <15,0 <15,0 Mangaani Mn µg/l 8 36,9 100,0 12 <3,0 <3,0 Kloridi 8 19,6 24,0 Kok. kovuus mmol/l 8 1,2 1,4 12 1,1 1,2 Kalsium Ca 8 24,5 28, ,4 25,0 Magnesium 8 13,6 16, ,3 14,0 Ammoniumtyppi Nitriittityppi 2 0,0 0,0 3 <0,0 <0,0 Nitriitti 12 <0,0 <0,0 Alumiini Al µg/l 2 <3,0 <3,0 Arseeni As µg/l 2 0,6 1,0 Boori Bo µg/l 2 <30,0 <30,0 Elohopea Hg µg/l 2 <0,0 <0,0 Fluoridi F 2 0,5 0,6 Kadmium Cd µg/l 2 0,0 0,0 Koboltti Co µg/l 2 0,2 0,5 Kromi Cr µg/l 2 <0,1 <0,1 Kupari Cu 2 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 2 0,2 0,3 Nikkeli Ni µg/l 2 2,1 3,1 Sinkki Zn µg/l 2 10,0 12,0 Uraani U µg/l 2 13,6 18,0 Liuottimet µg/l 2 <36,6 <36,6 2 <6,6 <6,6 Kolibakt. kpl/100ml 8 0,0 0,0 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 8 0,0 0,0 12 0,0 0,0 Kok.bakteerit kpl/ml 8 9,8 51,0 12 0,0 0,0 Sameus FTU 6 2,7 6,0 9 0,4 0,6 TOC 8 0,9 1,

14 LAITOSANALYYSIT 2017 TULOSTEN YHTEENVETO 2017 Rusutjärven vesilaitos Kaikulan vesilaitos Lämpötila C 24 7,2 14,0 12 6,7 7,4 ph-luku 24 6,9 7,1 12 7,7 7,9 Alkaliteetti mmol/l 24 0,5 1,3 12 1,0 1,1 Happi 24 4,2 7,3 12 7,2 8,3 Hiilidioksidi 24 11,1 29,0 12 2,6 3,9 Rauta Fe µg/l ,4 1800, ,3 31,0 Mangaani Mn µg/l 24 32,9 310,0 12 3,3 5,0 Kloridi 24 8,6 18,0 Kok. kovuus mmol/l 24 0,3 0,9 12 0,6 0,7 Kalsium Ca 24 7,7 19, ,3 20,0 Magnesium 24 3,4 9,9 12 3,9 4,1 Ammoniumtyppi Nitriittityppi 7 0,0 0,0 3 <0,0 <0,0 Nitriitti 12 <0,0 <0,0 Alumiini Al µg/l 7 16,3 68,0 Arseeni As µg/l 7 0,2 0,4 Boori Bo µg/l 7 <30,0 <30,0 Elohopea Hg µg/l 7 <0,0 <0,0 Fluoridi F 7 0,2 0,6 Kadmium Cd µg/l 7 0,0 0,0 Koboltti Co µg/l 7 0,2 1,3 Kromi Cr µg/l 7 0,1 0,1 Kupari Cu 7 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 7 0,3 1,0 Nikkeli Ni µg/l 7 1,0 2,6 Sinkki Zn µg/l 7 13,7 56,0 Uraani U µg/l 7 0,7 1,2 Liuottimet µg/l 7 <36,6 <36,6 2 <6,6 <6,6 Kolibakt. kpl/100ml 24 0,0 0,0 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 24 0,0 0,0 12 0,0 0,0 Kok.bakteerit kpl/ml 24 1,1 6,0 12 0,5 4,0 Sameus FTU 18 0,6 1,6 9 0,4 0,5 TOC 24 2,4 3,3 Lämpötila C 4 6,6 7,0 12 7,9 10,5 ph-luku 4 6,9 7,0 12 8,1 8,2 Alkaliteetti mmol/l 4 0,6 0,7 12 1,6 1,7 Happi 4 8,1 8, ,0 11,6 Hiilidioksidi 4 17,0 20,0 12 0,6 0,9 Rauta Fe µg/l 4 <15,0 <15,0 12 <15,0 <15,0 Mangaani Mn µg/l 4 <3,0 <3,0 12 <3,0 <3,0 Kloridi 4 6,4 8,4 Kok. kovuus mmol/l 4 0,5 0,5 12 0,9 1,1 Kalsium Ca 4 11,5 12, ,6 35,0 Magnesium 4 4,3 4,5 12 4,8 8,0 Ammoniumtyppi Nitriittityppi 1 0,0 0,0 3 0,0 0,0 Nitriitti 12 0,0 0,1 Alumiini Al µg/l 1 <3,0 <3,0 Arseeni As µg/l 1 0,1 0,1 Boori Bo µg/l 1 <30,0 <30,0 Elohopea Hg µg/l 1 <0,0 <0,0 Fluoridi F 1 0,1 0,1 Kadmium Cd µg/l 1 <0,0 <0,0 Koboltti Co µg/l 1 <0,0 <0,0 Kromi Cr µg/l 1 0,1 0,1 Kupari Cu 1 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 1 0,1 0,1 Nikkeli Ni µg/l 1 0,2 0,2 Sinkki Zn µg/l 1 5,0 5,0 Uraani U µg/l 1 1,1 1,1 Liuottimet µg/l 1 <36,7 <36,7 2 <8,4 <10,1 Kolibakt. kpl/100ml 4 0,0 0,0 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 4 0,0 0,0 12 0,0 0,0 Kok.bakteerit kpl/ml 4 0,8 2,0 12 0,2 2,0 Sameus FTU 3 0,5 0,6 9 0,4 0,7 TOC 4 0,7 0,

15 LAITOSANALYYSIT 2017 TULOSTEN YHTEENVETO 2017 Vähänummen vesilaitos Korkeamäen vesilaitos Lämpötila C 12 6,2 8,3 10 6,5 7,2 ph-luku 12 6,9 7,1 11 7,9 8,0 Alkaliteetti mmol/l 12 1,3 1,6 11 1,3 1,3 Happi 12 3,9 4, ,2 12,9 Hiilidioksidi 12 33,4 46,0 11 1,5 2,0 Rauta Fe µg/l ,6 900,0 11 <15,0 <15,0 Mangaani Mn µg/l 12 45,8 71,0 11 3,4 5,0 Kloridi 12 26,2 37,0 Kok. kovuus mmol/l 12 1,1 1,5 11 1,0 1,1 Kalsium Ca 12 26,8 40, ,0 28,0 Magnesium 12 9,7 13,0 11 9,8 10,0 Ammoniumtyppi Nitriittityppi 3 0,0 0,0 3 0,0 0,0 Nitriitti 11 <0,0 <0,0 Alumiini Al µg/l 3 7,7 17,0 Arseeni As µg/l 3 0,4 0,6 Boori Bo µg/l 3 <30,0 <30,0 Elohopea Hg µg/l 3 <0,0 <0,0 Fluoridi F 3 0,3 0,5 Kadmium Cd µg/l 3 0,1 0,1 Koboltti Co µg/l 3 0,2 0,3 Kromi Cr µg/l 3 0,1 0,1 Kupari Cu 3 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 3 0,7 1,5 Nikkeli Ni µg/l 3 1,5 2,6 Sinkki Zn µg/l 3 10,3 16,0 Uraani U µg/l 3 7,0 9,4 Liuottimet µg/l 3 <36,6 <36,8 1 <6,6 <6,6 Kolibakt. kpl/100ml 12 0,0 0,0 11 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 12 0,0 0,0 11 0,0 0,0 Kok.bakteerit kpl/ml 12 10,5 93,0 11 0,3 1,0 Sameus FTU 9 3,5 15,0 8 0,5 0,7 TOC 12 1,1 1,4 Lämpötila C 14 6,9 7,8 12 7,0 8,0 ph-luku 14 6,9 7,3 12 8,1 8,2 Alkaliteetti mmol/l 14 2,2 3,8 12 2,2 2,4 Happi 14 2,8 4, ,8 12,6 Hiilidioksidi 14 49,2 64,0 12 1,2 2,3 Rauta Fe µg/l ,9 1100,0 12 <15,0 <15,0 Mangaani Mn µg/l ,5 540,0 12 <3,0 <3,0 Kloridi 14 14,4 17,0 Kok. kovuus mmol/l 14 1,4 2,1 12 1,3 1,4 Kalsium Ca 14 29,3 38, ,4 30,0 Magnesium 14 17,5 29, ,6 16,0 Ammoniumtyppi Nitriittityppi 4 <0,0 <0,0 3 0,0 0,0 Nitriitti 12 0,0 0,1 Alumiini Al µg/l 4 4,3 6,0 Arseeni As µg/l 4 0,3 0,4 Boori Bo µg/l 4 <30,0 <30,0 Elohopea Hg µg/l 4 <0,0 <0,0 Fluoridi F 4 0,7 1,0 Kadmium Cd µg/l 4 0,1 0,1 Koboltti Co µg/l 4 0,3 0,5 Kromi Cr µg/l 4 0,1 0,1 Kupari Cu 4 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 4 0,4 0,5 Nikkeli Ni µg/l 4 2,2 3,2 Sinkki Zn µg/l 4 25,8 47,0 Uraani U µg/l 4 6,1 8,7 Liuottimet µg/l 4 <36,6 <36,9 2 <6,6 <6,6 Kolibakt. kpl/100ml 14 0,0 0,0 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 14 0,0 0,0 12 0,0 0,0 Kok.bakteerit kpl/ml 14 21,6 230,0 12 2,6 20,0 Sameus FTU 11 2,7 10,0 9 0,4 0,6 TOC 14 1,5 6,

16 LAITOSANALYYSIT 2017 TULOSTEN YHTEENVETO 2017 VERKOSTOANALYYSIT 2017 TULOSTEN YHTEENVETO 2017 Santakosken vesilaitos Lämpötila C 3 6,1 6,2 11 6,6 7,0 JÄRVENPÄÄ Järvenpään Satukallio Järvenpään terveyskeskus Järvenpään uimahalli ph-luku 3 7,2 7,4 11 7,8 7,9 Alkaliteetti mmol/l 3 1,6 1,6 11 2,2 2,4 Happi 3 6,0 7, ,7 11,9 Hiilidioksidi 3 19,3 20,0 11 6,2 7,8 Rauta Fe µg/l 3 136,7 190, ,6 42,0 Mangaani Mn µg/l 3 18,7 20,0 11 5,0 8,0 Kloridi 3 16,7 17,0 Kok. kovuus mmol/l 3 0,9 1,0 11 1,2 1,3 Kalsium Ca 3 19,7 22, ,4 34,0 Magnesium 3 11,0 12, ,9 11,0 Ammoniumtyppi Nitriittityppi 1 <0,0 <0,0 3 <0,0 <0,0 Nitriitti 11 <0,0 <0,0 Alumiini Al µg/l 1 4,0 4,0 Arseeni As µg/l 1 1,8 1,8 Boori Bo µg/l 1 <30,0 <30,0 Elohopea Hg µg/l 1 <0,0 <0,0 Fluoridi F 1 0,7 0,7 Kadmium Cd µg/l 1 <0,0 <0,0 Koboltti Co µg/l 1 <0,0 <0,0 Kromi Cr µg/l 1 <0,1 <0,1 Kupari Cu 1 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 1 0,4 0,4 Nikkeli Ni µg/l 1 0,3 0,3 Sinkki Zn µg/l 1 <5,0 <5,0 Uraani U µg/l 1 2,5 2,5 Liuottimet µg/l 1 <36,6 <36,6 2 <6,6 <6,6 Kolibakt. kpl/100ml 3 0,0 0,0 11 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 3 0,0 0,0 11 0,0 0,0 Kok.bakteerit kpl/ml 3 1,7 3,0 11 0,0 0,0 Sameus FTU 3 1,3 2,0 9 0,5 1,0 TOC 3 0,8 0,9 Lkm keski- maksimi Lämpötila C 6 11,4 16,2 6 9,0 11,1 6 7,9 10,2 Sameus FTU 6 0,3 0,4 6 0,2 0,4 6 0,3 0,7 Väri mgpt/l 6 2,9 4,4 6 2,6 3,0 6 2,8 4,0 ph-luku 6 8,2 8,4 6 7,9 8,0 6 8,0 8,1 Kok. kovuus mmol/l 6 0,7 0,8 6 1,0 1,1 6 0,7 0,9 Johtokyky µs/m 6 168,7 183, ,0 282, ,8 204,0 Rauta Fe µg/l 6 15,5 18,0 6 17,8 32,0 6 15,7 18,0 Mangaani Mn µg/l 6 <3,0 <3,0 6 <3,0 <3,0 6 <3,0 <3,0 Ammonium 6 <0,0 <0,0 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 Kolibakt. kpl/100ml 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 Clostrium perfringens kpl/100ml 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 Alumiini µg/l 1 8,0 8,0 1 <3,0 <3,0 1 9,0 9,0 Arseeni µg/l 1 0,2 0,2 1 0,1 0,1 1 0,2 0,2 Elohopea Hg µg/l 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 Fluoridi 1 0,4 0,4 1 0,3 0,3 1 0,4 0,4 Kadmium Cd µg/l 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 Kromi Cr µg/l 1 <0,1 <0,1 1 <0,1 <0,1 1 <0,1 <0,1 Kupari Cu µg/l 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 1 <0,1 <0,1 1 <0,1 <0,1 1 0,2 0,2 Natrium Na 1 6,0 6,0 1 12,0 12,0 1 5,7 5,7 Nikkeli Ni µg/l 1 0,4 0,4 1 0,6 0,6 1 0,6 0,6 Nitriittityppi 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,4 0,4 1 0,5 0,5 1 0,5 0,5 Pestisidit µg/l 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 12,0 12,0 1 35,0 35,0 1 11,0 11,0 Kloridi 1 6,9 6,9 1 25,0 25,0 1 6,0 6,0 Kok.bakteerit kpl/ml 1 1,0 1,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 Enterokokit kpl/100ml 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 TOC 1 2,2 2,2 1 1,2 1,2 1 2,3 2,3 Nitraatti 1 1,6 1,6 1 2,4 2,4 1 1,7 1,7 Nitriitti 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,

17 VERKOSTOANALYYSIT 2017 TULOSTEN YHTEENVETO 2017 KERAVA TUUSULA Keravan terveyskeskus Kalevan päiväkoti Päiväkoti Aarre Kotimäen palvelutalo Alikerava Hyrylä Lemminkäinen Hyrylä Terveyskeskus Jokela Ester-Matilada-koti Kellokoski Kustaa Adolf -koti Lkm keski- maksimi Lämpötila C 6 14,2 19,8 6 6,7 7,2 6 10,6 14,0 5 9,4 12,3 6 7,8 9,2 Sameus FTU 6 0,4 0,6 6 0,6 0,9 6 0,3 0,4 6 0,3 0,4 6 0,4 0,6 Väri mgpt/l 6 3,2 3,7 6 3,4 3,9 6 3,1 4,4 6 2,8 3,8 6 3,2 4,3 ph-luku 6 7,9 8,0 6 7,9 8,0 6 7,9 8,0 6 7,8 8,0 6 7,9 8,0 Kok. kovuus mmol/l 6 0,6 0,6 6 0,6 0,6 6 0,6 0,7 6 0,6 0,7 6 0,6 0,7 Johtokyky µs/m 6 151,8 159, ,5 159, ,0 165, ,3 166, ,7 165,0 Rauta Fe µg/l 6 17,8 23,0 6 26,8 43,0 6 21,5 28,0 6 17,2 26,0 6 18,3 24,0 Mangaani Mn µg/l 6 <3,0 <3,0 6 10,2 40,0 6 <3,0 <3,0 6 <3,0 <3,0 6 <3,0 <3,0 Ammonium 6 0,0 0,1 6 <0,0 <0,0 6 <0,0 <0,0 6 <0,0 <0,0 6 0,0 0,0 Kolibakt. kpl/100ml 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 Clostrium perfringens kpl/100ml 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 Alumiini µg/l 1 14,0 14,0 1 26,0 26,0 1 14,0 14,0 1 10,0 10,0 1 16,0 16,0 Arseeni µg/l 1 0,2 0,2 1 0,2 0,2 1 0,1 0,1 1 0,1 0,1 1 <0,1 <0,1 Elohopea Hg µg/l 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 Fluoridi 1 0,3 0,3 1 0,3 0,3 1 0,3 0,3 1 0,3 0,3 1 0,3 0,3 Kadmium Cd µg/l 1 <0,0 <0,0 1 0,1 0,1 1 0,0 0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 Kromi Cr µg/l 1 <0,1 <0,1 1 <0,1 <0,1 1 <0,1 <0,1 1 <0,1 <0,1 1 <0,1 <0,1 Kupari Cu µg/l 1 0,2 0,2 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,1 0,1 1 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 1 0,2 0,2 1 0,8 0,8 1 <0,1 <0,1 1 <0,1 <0,1 1 <0,1 <0,1 Natrium Na 1 6,1 6,1 1 5,9 5,9 1 6,1 6,1 1 6,1 6,1 1 6,4 6,4 Nikkeli Ni µg/l 1 0,4 0,4 1 2,5 2,5 1 0,5 0,5 1 0,4 0,4 1 0,4 0,4 Nitriittityppi 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,3 0,3 1 0,3 0,3 1 0,3 0,3 1 0,3 0,3 1 0,4 0,4 Pestisidit µg/l 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 11,0 11,0 1 11,0 11,0 1 11,0 11,0 1 11,0 11,0 1 11,0 11,0 Kloridi 1 7,9 7,9 1 7,4 7,4 1 7,9 7,9 1 7,9 7,9 1 8,8 8,8 Kok.bakteerit kpl/ml 1 1,0 1,0 1 0,0 0,0 1 7,0 7,0 1 0,0 0,0 1 23,0 23,0 Enterokokit kpl/100ml 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 TOC 1 2,4 2,4 1 2,5 2,5 1 2,4 2,4 1 2,4 2,4 1 2,4 2,4 Nitraatti 1 1,2 1,2 1 1,4 1,4 1 1,3 1,3 1 1,3 1,3 1 1,7 1,7 Nitriitti 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 Lämpötila C 6 10,3 13,0 6 8,9 10,4 6 8,7 11,5 6 9,1 12,0 Sameus FTU 6 0,2 0,4 6 0,4 0,6 6 0,2 0,3 7 0,3 0,7 Väri mgpt/l 6 <2,5 <2,5 6 3,2 5,3 6 2,9 4,9 7 2,6 3,4 ph-luku 6 8,1 8,1 6 7,9 8,1 6 7,8 8,1 7 8,1 8,1 Kok. kovuus mmol/l 6 0,8 0,9 6 0,8 1,0 6 1,3 1,3 7 1,3 1,4 Johtokyky µs/m 6 270,5 305, ,7 283, ,5 312, ,6 317,0 Rauta Fe µg/l 6 <15,0 <15,0 6 20,8 36,0 6 77,5 390,0 7 <15,0 <15,0 Mangaani Mn µg/l 6 <3,0 <3,0 6 <3,0 <3,0 6 <3,0 <3,0 7 <3,0 <3,0 Ammonium 6 <0,0 <0,0 6 <0,0 <0,0 6 <0,0 <0,0 7 0,0 0,0 Kolibakt. kpl/100ml 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 7 0,0 0,0 Clostrium perfringens kpl/100ml 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 6 0,0 0,0 7 0,0 0,0 Alumiini µg/l 1 <3,0 <3,0 1 16,0 16,0 1 <3,0 <3,0 1 <3,0 <3,0 Arseeni µg/l 1 0,2 0,2 1 0,2 0,2 1 0,2 0,2 1 <0,1 <0,1 Elohopea Hg µg/l 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 Fluoridi 1 <0,1 <0,1 1 0,2 0,2 1 0,6 0,6 1 0,5 0,5 Kadmium Cd µg/l 1 0,0 0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 Kromi Cr µg/l 1 0,1 0,1 1 0,1 0,1 1 <0,1 <0,1 1 <0,1 <0,1 Kupari Cu µg/l 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 Lyijy Pb µg/l 1 <0,1 <0,1 1 0,8 0,8 1 0,4 0,4 1 0,1 0,1 Natrium Na 1 19,0 19,0 1 7,8 7,8 1 13,0 13,0 1 12,0 12,0 Nikkeli Ni µg/l 1 0,9 0,9 1 1,8 1,8 1 0,3 0,3 1 0,2 0,2 Nitriittityppi 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 <0,0 <0,0 1 0,0 0,0 1 0,2 0,2 1 0,7 0,7 1 1,5 1,5 1 1,1 1,1 Pestisidit µg/l 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 10,0 10,0 1 14,0 14,0 1 20,0 20,0 1 30,0 30,0 Kloridi 1 40,0 40,0 1 14,0 14,0 1 16,0 16,0 1 14,0 14,0 Kok.bakteerit kpl/ml 1 0,0 0,0 1 6,0 6,0 1 1,0 1,0 1 2,0 2,0 Enterokokit kpl/100ml 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 1 0,0 0,0 TOC 1 1,1 1,1 1 2,2 2,2 1 0,9 0,9 1 1,4 1,4 Nitraatti 1 1,3 1,3 1 2,8 2,8 1 6,6 6,6 1 4,8 4,8 Nitriitti 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,0 1 <0,0 <0,

18 VERKOSTOANALYYSIT 2017 TULOSTEN YHTEENVETO 2017 SIPOO Palvelutalo Linda Söderkulla Nikkilän terveyskeskus Pohjois- Paippisten päiväkoti Palvelutalo Kotivalli Nordkalk Kalkkiranta Box barnträdgård Pajuniemi Cafe Navetta Fazer Foodservice Karhusaari Pizzeria Pit Stop Rödje-Fantsintie Gesterby skola Sakarinmäen koulu, Helsinki Lkm keski- max Lkm keski- max Lkm keski- max Lkm keski- max Lkm keski- max Lkm keski- max Lkm keski- max Lkm max Lkm Lkm Lkm Lkm Lämpötila C 2 10,6 12,3 2 8,8 11,6 2 7, ,5 16,5 2 13,3 13,6 3 8, ,6 11, ,2 1 13, ,2 Sameus FTU 2 0,81 0,82 2 0,43 0,7 3 0,19 0,37 3 <0,1 <0,1 3 0,47 0,2 3 0,14 0,2 2 0,17 0,24 2 0,46 0,82 1 0,21 1 0,22 1 0,25 1 0,82 Väri mgpt/l 2 3,3 3,4 2 3,6 4,2 3 2,2 3,7 3 1,1 1,6 3 3, ,2 4,4 2 4,5 4,6 2 2,9 3,8 1 2,8 1 3,3 1 4,2 1 ph-luku 2 7, ,7 7,7 3 7,6 7,7 3 7,6 7,6 3 7,7 7,8 3 7,8 7,8 2 7,9 7,9 2 7,9 7,9 1 7,8 1 7,8 1 7,7 1 7,8 Kok. kovuus mmol/l 2 0,48 0,5 2 0,53 0,63 3 0,59 0,6 3 0,61 0,63 3 0,47 0,5 3 0,5 0,53 2 0,5 0,53 2 0,46 0,5 1 0,66 1 0,66 1 0,45 1 0,67 Johtokyky µs/cm Rauta Fe µg/l 2 < < <10 <10 3 <10 <10 3 < < < <15 1 <15 1 < Mangaani Mn µg/l 2 <10 <10 2 <10 <10 3 <10 <10 3 <10 <10 3 <10 <10 3 <10 <10 2 <10 <10 2 <10 <10 1 <3 1 <3 1 <10 1 <3 Ammonium 2 <0,05 <0,05 2 <0,05 0,05 3 <0,05 <0,05 3 <0,05 <0,05 3 <0,05 <0,05 3 <0,05 <0,05 2 <0,05 <0,05 2 <0,05 <0,05 1 <0,01 1 <0,01 1 <0,05 1 <0,01 Kolibakt. kpl/100ml Clostrium perfri. kpl/100ml Alumiini µg/l 1 10,00 1 <0,01 1 <0,01 Arseeni µg/l 1 <1 1 <1 1 <1 Elohopea Hg µg/l 1 <0,1 1 <0,1 1 <0,1 Fluoridi 1 0,26 1 0,4 1 0,38 Kadmium Cd µg/l 1 <0,15 1 <0,15 1 <0,15 Kromi Cr µg/l 1 <0,5 1 <0,5 1 <0,5 Kupari Cu µg/l 1 0, ,024 1 <0,01 Lyijy Pb µg/l 1 <2 1 <2 1 <2 Natrium Na 1 6, Nikkeli Ni µg/l 1 <2 1 <2 1 <2 Pestisidit µg/l 1 <0,5 1 <0,5 1 <0, Kloridi 1 8, Kok.bakteerit kpl/ml Enterokokit kpl/100ml TOC 1 2,3 1 1,1 1 1 Nitraatti 1 1,2 1 <1 1 <1 Nitriitti 1 <0,01 1 <0,01 1 <0,01 VESITORNIT Kievarin vesitorni Lkm keski- maksimi Kolibakt. kpl/100ml 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 12 0,0 0,0 Lämpötila C 11 7,2 8,5 Jokelan vesitorni Lkm keski- maksimi Kolibakt. kpl/100ml 14 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 14 0,0 0,0 Lämpötila C 14 6,8 11,5 Keravan vesitorni Lkm keski- maksimi Kolibakt. kpl/100ml 11 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 11 0,0 0,0 Lämpötila C 10 7,2 9,0 Nikkilän vesitorni Lkm keski- maksimi Kolibakt. kpl/100ml 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 12 0,0 0,0 Lämpötila C 12 7,4 10,0 Järvenpään vesitorni Lkm keski- maksimi Kolibakt. kpl/100ml 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 12 0,0 0,0 Lämpötila C 12 7,6 10,0 Söderkullan vesitorni Lkm keski- maksimi Kolibakt. kpl/100ml 12 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 12 0,0 0,0 Lämpötila C 12 7,5 10,6 Etelä-Keravan vesitorni Lkm keski- maksimi Kolibakt. kpl/100ml 11 0,0 0,0 E.Coli alustava tunn. kpl/100ml 11 0,0 0,0 Lämpötila C 10 6,7 7,

19 Firan täytetyn pohjavesilammen paikalle istutettiin satoja männyntaimia. Kirkkotie 49, Tuusula puh Design, foto Jukka Nissinen Savion Kirjapaino

Järvenpää Järvenpää Satukallio Järvenpää Haarajoki Uimahalli

Järvenpää Järvenpää Satukallio Järvenpää Haarajoki Uimahalli Järvenpää Järvenpää Satukallio Järvenpää Haarajoki Uimahalli Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi arvo arvo arvo Lämpötila C 6 10,7 15,1 6 9,4 12,5 6 8,3 11,0 Sameus FTU 6 0,4 0,6 6

Lisätiedot

Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi. Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi

Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi. Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi Firan vesilaitos Lahelan vesilaitos Lämpötila C 12 9,5 14,4 12 7,9 8,5 ph-luku 12 6,6 6,7 12 8,0 8,1 Alkaliteetti mmol/l 12 0,5 0,5 12 1,1 1,1 Happi mg/l 12 4,2 5,3 12 11,5 13,2 Hiilidioksidi mg/l 12 21

Lisätiedot

Firan vesilaitos. Laitosanalyysit. Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi

Firan vesilaitos. Laitosanalyysit. Lkm keski- maksimi Lkm keski- maksimi Laitosanalyysit Firan vesilaitos Lämpötila C 3 8,3 8,4 4 8,4 9 ph-luku 3 6,5 6,5 4 7,9 8,1 Alkaliteetti mmol/l 3 0,53 0,59 4 1 1,1 Happi 3 2,8 4 4 11,4 11,7 Hiilidioksidi 3 23,7 25 4 1 1,9 Rauta Fe 3

Lisätiedot

Tulevaan varautumista

Tulevaan varautumista 1 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Tulevaan varautumista KUNTAYHTYMÄN 49. toimintavuosi sujui teknisesti jo totutulla varmalla tavalla. Veden laatu oli moitteeton, yhtä käyttöhäiriötilannetta lukuun ottamatta

Lisätiedot

2014 Vuosikertomus PB 1

2014 Vuosikertomus PB 1 Vuosikertomus 1 toimitusjohtajan katsaus Tulevan suunnittelua Kuntayhtymän 47. toimintavuosi on takana. Vuosi ei jäänyt historiaan aivan tavallisena toimintavuotena, kun lokakuussa tapahtunut eteläisen

Lisätiedot

Vuosikertomus 2013 PB 1

Vuosikertomus 2013 PB 1 Vuosikertomus 2013 1 Toimitusjohtajan katsaus 2013 Unto Tanttu esittelee Rusutjärven tekopohjavesilaitosta EWA:n kongressin osanottajille kesäkuussa. Vakaan eteenpäin menon aikaa valmistautumista tuleviin

Lisätiedot

2012 VUOSIKERTOMUS PB 1

2012 VUOSIKERTOMUS PB 1 VUOSIKERTOMUS 1 elettiin Toimitusjohtajan katsaus Kertomusvuoden syksyllä 45 vuoden ikään ehtinyt Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä koki viime aikojen suurimman henkilöstömuutoksensa kuluneen vuoden

Lisätiedot

V U O S I K E R T O M U S 2015 PB 1

V U O S I K E R T O M U S 2015 PB 1 V U O S I K E R T O M U S 1 T O I M I T U S J O H T A J A N K A T S A U S Kuntayhtymän taloudessa tuloslaskelman osalta edettiin positiivisesti talousarviota paremmissa tuloslukemissa. Tilikauden tulos

Lisätiedot

2010. Toimitusjohtajan katsaus. Tuusulan seudun vesilaitoksen. Paikallisten, jäsenkuntien hallinnoimien vesihuoltolaitosten

2010. Toimitusjohtajan katsaus. Tuusulan seudun vesilaitoksen. Paikallisten, jäsenkuntien hallinnoimien vesihuoltolaitosten 2010 V u o s i k e r t o m u s 1 2010 Toimitusjohtajan katsaus Tuusulan seudun vesilaitoksen 43. toimintavuosi sujui ennakkosuunnitelmien mukaisesti ilman merkittäviä häiriöitä tai poikkeamia sen enempää

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus 2011 V u o s i k e r t o m u s 1 2011 Kuntayhtymän strategia 2020 Yhtymävaltuusto hyväksyi kokouksessaan 10.11.2011 kuntayhtymälle uuden strategian, jonka yhtymähallitus oli valmistellut kertomusvuoden

Lisätiedot

Tuusulan seudun vesilaitos. kohteet olivatkin suurelta osin edellisvuodelta siirtyneitä

Tuusulan seudun vesilaitos. kohteet olivatkin suurelta osin edellisvuodelta siirtyneitä V u o s i k e r t o m u s 2 0 0 8 1 2 3 Toimitusjohtajan katsaus 2008 Vuoteen 2008 oli valmistauduttu jo etukäteen erityisjärjestelyin, kun Päijänne-tunnelin eteläisen osan korjaustyö oli ajoitettu toimintavuoteen.

Lisätiedot

Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä TOIMINTAKERTOMUS 2018

Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä TOIMINTAKERTOMUS 2018 Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä HALLINTO Toimitusjohtajan katsaus Sisällys Toimitusjohtajan katsaus HALLINTO Vuoden tapahtumia Rakentaminen HENKILÖKUNTA YLEISTÄ HANKINTA JA VALMISTUS TALOUS Tuloslaskelma

Lisätiedot

Vuosi 2009 alkoi Päijänne-tunnelin

Vuosi 2009 alkoi Päijänne-tunnelin 2 V u o s i k e r t o m u s 1 Toimitusjohtajan katsaus 2 Vuosi 2 alkoi Päijänne-tunnelin korjaustyön jälkimainingeissa, kun varsinainen korjausoperaatio oli saatu menestyksellä päätökseen juuri ennen joulua

Lisätiedot

Analyysi Menetelmä Yksikkö 32057-1 Verkostovesi Pattasten koulu. * SFS-EN ISO pmy/ml 1 Est. 7,5 Sähkönjohtavuus, 25 C * SFS-EN 10523:2012

Analyysi Menetelmä Yksikkö 32057-1 Verkostovesi Pattasten koulu. * SFS-EN ISO pmy/ml 1 Est. 7,5 Sähkönjohtavuus, 25 C * SFS-EN 10523:2012 1 Tutkimustodistus 214-3257 1(4) Raahen Vesi Oy Marintie 1 9214 Pattijoki Näytetiedot Näyte Verkostovesi Näyte otettu 25.8.214 Näytteen ottaja Jukka Ollikkala Saapunut 26.8.214 Näytteenoton syy Jaksottainen

Lisätiedot

YH 2 / , Liite 5 YV 1 /2018 7, Liite/Hänvisning 1 TILINPÄÄTÖS AJALTA Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Y-tunnus

YH 2 / , Liite 5 YV 1 /2018 7, Liite/Hänvisning 1 TILINPÄÄTÖS AJALTA Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Y-tunnus TILINPÄÄTÖS AJALTA 1.1. - 31.12.2017 Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Y-tunnus 0131665-6 Kotipaikka: Tuusula Kirkkotie 49 04310 Tuusula Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Y-tunnus 0131665-6 Sisällysluettelo

Lisätiedot

ESITYSLISTA nro 4/2019

ESITYSLISTA nro 4/2019 ESITYSLISTA nro 4/2019 KOKOUSAIKA 9.5.2019 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kuvesin kokoushuone, Kirkkotie 49, Tuusula KUTSUTUT JÄSENET Kuusisto Tuija, Harjula-Jalonen Leena, Oksanen Matti, Kahri Lilli, Mantela

Lisätiedot

3 Käyttöhäiriöiden, joiden on todettu vaikuttaneen vedenkäyttäjien veden laatuun tai saatavuuteen, lukumääräisenä tavoitteena on nolla.

3 Käyttöhäiriöiden, joiden on todettu vaikuttaneen vedenkäyttäjien veden laatuun tai saatavuuteen, lukumääräisenä tavoitteena on nolla. Keski-Uudenmaan Vesi Ky Yh/6 22.8.2019/ 22 / liite 1 TALOUSARVIO VUODELLE 2020 Toiminnalliset tavoitteet 1 Kuntayhtymän perustavoitteena on toimittaa korkealaatuista, vähintään normien mukaista talousvettä

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 30.6.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 30.6.2015 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 231959 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 17.6.2015, näytteet otettu 17.6.2015 (9:40) Näytteenottaja: Terv. tark.

Lisätiedot

17VV VV 01021

17VV VV 01021 Pvm: 4.5.2017 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, huhtikuu Näytteenottopvm: 4.4.2017 Näyte saapui: 6.4.2017 Näytteenottaja: Mika

Lisätiedot

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L

17VV VV Veden lämpötila 14,2 12,7 14,2 13,9 C Esikäsittely, suodatus (0,45 µm) ok ok ok ok L. ph 7,1 6,9 7,1 7,1 RA2000¹ L 1/5 Boliden Kevitsa Mining Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA Tutkimuksen nimi: Kevitsan vesistötarkkailu 2017, elokuu Näytteenottopvm: 22.8.2017 Näyte saapui: 23.8.2017 Näytteenottaja: Eerikki Tervo Analysointi

Lisätiedot

Näytenumero Näytetunnus Tunnus Ottopvm. Näytteenottaja Saapunut pvm. Tutkimus alkoi Tutkimus valmis

Näytenumero Näytetunnus Tunnus Ottopvm. Näytteenottaja Saapunut pvm. Tutkimus alkoi Tutkimus valmis Tutkimustodistus '1.RA03' Kierros: elo 26.09.2018 Ranuan Infra Oy Keskustie 11 97700 Ranua Tulokset hyväksynyt Hanna Kemppe Laboratoriokemisti 040 704 0528 22569 (26.09.2018), 22570 (21.09.2018), 22571

Lisätiedot

Kirkkotie TUUSULA Sähköposti:

Kirkkotie TUUSULA Sähköposti: Kirkkotie 49 04310 TUUSULA Sähköposti: etunimi.sukunimi@tsvesi.fi Puh: 0405040444 Kotisivu: www.tsvesi.fi KOKOUSKUTSU N:O 1/2018 9.4.2018 MÖTESKALLELSE NR 1/2018 Aika / Tid 19.4.2018 klo 17.00 Paikka /

Lisätiedot

Í%R]'ÂÂÂVqEÎ. Päivämäärä Sivu 1 / 2

Í%R]'ÂÂÂVqEÎ. Päivämäärä Sivu 1 / 2 113-2016-00010172 Päivämäärä 14.9.2016 Sivu 1 / 2 Reisjärven Vesiosuuskunta Asiakasnro: KF0000653 Reisjärven Vesiosuuskunta Kirkkotie 6 A 1 85900 Reisjärvi Jakelu : Jorma Turunen (jorma.turunen@selanne.net),

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 11.11.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 11.11.2015 1 (5) Kokemäen Vesihuolto Oy Tulkkilantie 2 32800 KOKEMÄKI Tilausnro 243666 (0KOKEMVE/talousve), saapunut 30.10.2015, näytteet otettu 29.10.2015 (7-11) Näytteenottaja: Tapio Jussila NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

Asiakasnro: KF Reisjärven Vesiosuuskunta Kirkkotie 6 A Reisjärvi Jakelu : Mirka Similä Reisjärven FINLAND

Asiakasnro: KF Reisjärven Vesiosuuskunta Kirkkotie 6 A Reisjärvi Jakelu : Mirka Similä Reisjärven FINLAND 113-2017-00010483 Päivämäärä 8.9.2017 Sivu 1 / 8 Reisjärven Vesiosuuskunta Asiakasnro: KF0000653 Reisjärven Vesiosuuskunta Kirkkotie 6 A 1 85900 Reisjärvi Jakelu : Mirka Similä (mirka.simila@selanne.net),

Lisätiedot

ASIALUETTELO. Yh 27 PERUSSOPIMUKSEN PÄIVITTÄMINEN. Yh 28 OSAVUOSIKATSAUS 1-4/2018 Liite 1 Tuloslaskelma 1-4/2018. Yh 29 TOIMITUSJOHTAJAN VUOSILOMA

ASIALUETTELO. Yh 27 PERUSSOPIMUKSEN PÄIVITTÄMINEN. Yh 28 OSAVUOSIKATSAUS 1-4/2018 Liite 1 Tuloslaskelma 1-4/2018. Yh 29 TOIMITUSJOHTAJAN VUOSILOMA Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Yhtymähallitus 14.6.2018 2 ASIALUETTELO Yh 27 PERUSSOPIMUKSEN PÄIVITTÄMINEN Yh 28 OSAVUOSIKATSAUS 1-4/2018 Liite 1 Tuloslaskelma 1-4/2018 Yh 29 TOIMITUSJOHTAJAN VUOSILOMA

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI

TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI Tilaaja Enontekiön Vesihuolto Oy Ounastie 165 99400 Enontekiö Ahma ympäristö Oy PL 96 96101 Rovaniemi TESTAUSSELOSTE TALOUSVESI Näytteenottopaikka Enontekiön Vesihuolto, verkosto, Hetta, Keskuskeittiö

Lisätiedot

ESITYSLISTA nro 5/2019

ESITYSLISTA nro 5/2019 Yhtymähallitus 13.6.2019 ESITYSLISTA nro 5/2019 KOKOUSAIKA 13.6.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kuvesin kokoushuone, Kirkkotie 49, Tuusula KUTSUTUT JÄSENET Kuusisto Tuija, Harjula-Jalonen Leena, Oksanen Matti,

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 274317 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 27.10.2016, näytteet otettu 27.10.2016 (9-12) Näytteenottaja: Ville Kiviharju

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Humppilan Vesihuolto Oy Syrjälä Mika Yritystie 2 31640 HUMPPILA Tilausnro 288393 (0HUMPVES/talousve), saapunut 25.4.2017, näytteet otettu 25.4.2017 (10.20-11.00) Näytteenottaja: Tarja Andersson NÄYTTEET

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 1 (5) Liperin kunta, tekninen osasto Riikonen Kari kari.riikonen@liperi.fi Keskustie 10 83100 LIPERI Tilausnro 219962 (4774J/VALVLIYL), saapunut 3.5.2017, näytteet otettu 3.5.2017 Näytteenottaja: Väisänen

Lisätiedot

Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d)

Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d) Liite 1. Yhteenveto keskisuurista laitoksista. Talousvettä toimittavan laitoksen kokoluokka (m 3 /d) 10 100 100 400 400 1 000 Yhteensä Laitokset ja yksiköt 407 177 113 697 Talousveden käyttäjät 85 800

Lisätiedot

TUTKIMUSTODISTUS. Jyväskylän Ympäristölaboratorio. Sivu: 1(1) Päivä: 09.10.14. Tilaaja:

TUTKIMUSTODISTUS. Jyväskylän Ympäristölaboratorio. Sivu: 1(1) Päivä: 09.10.14. Tilaaja: Jyväskylän Ympäristölaboratorio TUTKIMUSTODISTUS Päivä: 09.10.14 Sivu: 1(1) Tilaaja: PIHTIPUTAAN LÄMPÖ JA VESI OY C/O SYDÄN-SUOMEN TALOUSHAL. OY ARI KAHILAINEN PL 20 44801 PIHTIPUDAS Näyte: Verkostovesi

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS AJALTA

TILINPÄÄTÖS AJALTA TILINPÄÄTÖS AJALTA 1.1. - 31.12.2016 Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Y-tunnus 0131665-6 Kotipaikka: Tuusula Kirkkotie 49 04310 Tuusula Y-tunnus 0131665-6 Sisällysluettelo Tilikausi 1.1. - 31.12.2016

Lisätiedot

ESITYSLISTA nro 3/2019

ESITYSLISTA nro 3/2019 Yhtymähallitus 4.4.2019 ESITYSLISTA nro 3/2019 KOKOUSAIKA 4.4.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kuvesin kokoushuone, Kirkkotie 49, Tuusula KUTSUTUT JÄSENET Kuusisto Tuija, Harjula-Jalonen Leena, Oksanen Matti,

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Säkylän kunta Vesihuoltolaitos Rantatie 268 27800 SÄKYLÄ Tilausnro 292956 (90SÄKYLÄ/Verkosto), saapunut 6.6.2017, näytteet otettu 6.6.2017 Näytteenottaja: Jari Rakkolainen NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

TUTKIMUSTODISTUS 2012E

TUTKIMUSTODISTUS 2012E TUTKIMUSTODISTUS 2012E- 21512-1 Tarkkailu: Talvivaara kipsisakka-altaan vuoto 2012 Tarkkailukierros: vko 51 Tilaaja: Pöyry Finland Oy Otto pvm. Tulo pvm. Tutkimuksen lopetus pvm. Havaintopaikka Tunnus

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Vesilaitosvesi

TESTAUSSELOSTE *Vesilaitosvesi 20.11.201 1-4031 1 (4) Kirkkonummen kunta / Vesihuoltolaitos Lehtinen Maria PL 20 02401 KIRKKONUMMI Tilausnro 91197 (103/Meiko), saapunut 3.11.201, näytteet otettu 3.11.201 (11:30) Näytteenottaja: Luvyn

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 1 (6) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 261466 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 17.6.2016, näytteet otettu 16.6.2016 Näytteenottaja: Terv.tark. Susanna

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 1 (4) Liperin kunta, tekninen osasto Riikonen Kari kari.riikonen@liperi.fi Keskustie 10 83100 LIPERI Tilausnro 219952 (4774J/VALVVIIN), saapunut 3.5.2017, näytteet otettu 3.5.2017 Näytteenottaja: Väisänen

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE. Tutkimuksen lopetus pvm. Näkösyv. m

TUTKIMUSSELOSTE. Tutkimuksen lopetus pvm. Näkösyv. m TUTKIMUSSELOSTE Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: pirkko.virta@poyry.com Tarkkailukierros: vko 3 hanna.kurtti@poyry.com Tilaaja: Pöyry Finland Oy Havaintopaikka Tunnus Näytenumero

Lisätiedot

Kirkkotie TUUSULA Sähköposti:

Kirkkotie TUUSULA Sähköposti: Kirkkotie 49 04310 TUUSULA Sähköposti: etunimi.sukunimi@tsvesi.fi Puh: 0405040444 Kotisivu: www.tsvesi.fi KOKOUSKUTSU N:O 3/2017 30.10.2017 MÖTESKALLELSE NR 3/2017 Aika / Tid 9.11.2017 klo 17.00 Paikka

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi Tilausnro (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Mika Väle

TESTAUSSELOSTE Talousvesi Tilausnro (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Mika Väle 1 (7) Keuruun kaupunki Keuruun Vesi Väliaho Seppo Kantolantie 6 42700 KEURUU Tilausnro 288532 (0KEURUU/Tal.vesi), saapunut 26.4.2017, näytteet otettu 25.4.2017 Näytteenottaja: Mika Väle NÄYTTEET Lab.nro

Lisätiedot

TUTKIMUSSELOSTE. Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: Tarkkailukierros: vko 2. Tutkimuksen lopetus pvm

TUTKIMUSSELOSTE. Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: Tarkkailukierros: vko 2. Tutkimuksen lopetus pvm TUTKIMUSSELOSTE Tarkkailu: Talvivaaran prosessin ylijäämävedet 2012 Jakelu: pirkko.virta@poyry.com Tarkkailukierros: vko 2 hanna.kurtti@poyry.com Tilaaja: Pöyry Finland Oy Havaintopaikka Tunnus Näytenumero

Lisätiedot

Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY LA 82, perustuu EPA 7473

Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY LA 82, perustuu EPA 7473 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere PL 265 33101 Tampere EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT Matriisi elintarvikkeet Menetelmän nimi Akkr/Arv Standardi Elohopea akkr Sisäinen menetelmä

Lisätiedot

Analyysi Menetelmä Yksikkö

Analyysi Menetelmä Yksikkö Tutkimustodistus 2018-12169 1(2) 08.06.2018 Pihtiputaan Lämpö & vesi Pertti Pasanen 44800 Pihtipudas Näytetiedot Näyte Kirkonkylän verkosto Shell Putaanportti Näyte otettu 30.05.2018 Näytteen ottaja Kirsi

Lisätiedot

Analyysi Menetelmä Yksikkö Kaivovesi Tehdasalue P1. 148,4 Alkaliniteetti Sis. men. O-Y-003 mmol/l < 0,02 Väriluku. lämpötilakompensaatio

Analyysi Menetelmä Yksikkö Kaivovesi Tehdasalue P1. 148,4 Alkaliniteetti Sis. men. O-Y-003 mmol/l < 0,02 Väriluku. lämpötilakompensaatio Tutkimustodistus 2012-8409 1(3) 06.08.2012 Pöyry Finland Oy PL 40774 LASKUTUS Näytetiedot Näyte Kaivovesi Näyte otettu 12.06.2012 Näytteen ottaja Esa-Pekka Kukkonen Saapunut 13.06.2012 Näytteenoton syy

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY TESTAUSSELOSTE J ^Talousvesitutkimus 13.11.2017 17-8046 #1 1 (4) Martonvaaran vesiosuuskunta Tossavainen Jarmo jarmo.tossavainen@luukku.com Tilausnro 228289 (4765J/VERJAKSO),

Lisätiedot

TASEKIRJA Osoite Kirkkotie 49 Y-tunnus Tuusula

TASEKIRJA Osoite Kirkkotie 49 Y-tunnus Tuusula TASEKIRJA 1.1.2015 31.12.2015 Osoite Kirkkotie 49 Y-tunnus 0131665-6 04310 Tuusula TILINPÄÄTÖS 2015 sivut - toimintakertomus 1-9 - talousarvion toteutuminen vuodelta 2015 10-11 - tuloslaskelma 12 - rahoituslaskelma

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2015

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 26.5.2015 TESTAUSSELOSTE 1 (4) Vehmaan kunta Vesilaitos Saarikontie 8 23200 VINKKILÄ Tilausnro 178531 (WVEHMAA/P1), saapunut 4.5.2015, näytteet otettu 4.5.2015 (11:00) Näytteenottaja: Terv.tark. Konsta Kulmala NÄYTTEET

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (4) Outokummun kaupunki Vesihuoltopalvelut Laitinen Teemu Hovilankatu 2 83500 OUTOKUMPU Tilausnro 256433 (4031/VALVONTA), saapunut 17.9.2019, näytteet otettu 17.9.2019 (10:00) Näytteenottaja: M. Kinnunen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus^ 1 (5) Keski-Savon Vesi Oy Borginkatu 9 78300 VARKAUS Tilausnro 237265 (4618/Valvont), saapunut 14.6.2018, näytteet otettu 14.6.2018 Näytteenottaja: Anne Parkkinen NÄYTTEET Lab.nro Näytteen kuvaus 16184

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesi

TESTAUSSELOSTE Talousvesi 1 (5) Ikaalisten Vesi Oy Poppelikatu 7 39500 IKAALINEN Tilausnro 287540 (0IKAAVES/verkosto), saapunut 18.4.2017, näytteet otettu 18.4.2017 Näytteenottaja: Terv.tark.Hanna Anttila NÄYTTEET Lab.nro Näytteen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2019 Vuoden 2018 tilinpäätös Plussat: Hyvät palvelut säilyivät Talousarviossa pysyttiin, hyvää työtä toimialoilla Menojen kasvu alle

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Kirkkotie TUUSULA Sähköposti: Kotisivu:

Kirkkotie TUUSULA Sähköposti: Kotisivu: Kirkkotie 49 04310 TUUSULA Sähköposti: etunimi.sukunimi@tsvesi.fi Kotisivu: www.tsvesi.fi Puh: 0405040444 KOKOUSKUTSU N:O 2/2017 15.9.2017 MÖTESKALLELSE NR 2/2017 Aika / Tid klo 17.00 Paikka / Plats Tuusulan

Lisätiedot

Vesijohtoverkostosta ja -laitteista talousveteen liukenevat metallit

Vesijohtoverkostosta ja -laitteista talousveteen liukenevat metallit 1.5.217 Vesijohtoverkostosta ja -laitteista talousveteen liukenevat metallit Vesihuoltopäivät Jyväskylä 1.5.217 8.5.217 Page 1 Hankkeen tausta Juomavesidirektiivin muutos (liite II D) Talousveden valvontanäytteet

Lisätiedot

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio

REKISTERIOTE Hyväksytty laboratorio 1 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, Tampere PL 265 (Patamäenkatu 24) 33101 Tampere Puh. 03 2461111 EVIRAN REKISTERISSÄ OLEVAT MENETELMÄT elintarvikkeet Elohopea akkr Sisäinen menetelmä KVVY

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS

MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS MERIKARVIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällysluettelo 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1. KATSAUS VUOTEEN 2018... 3 1.2. ORGANISAATIO... 3 1.3. TOIMINNAN JA TALOUDEN KEHITYS... 3 2. TALOUS...

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi

TESTAUSSELOSTE Vesilaitosvesi 1 (4) Vihdin kunta / Vihdin Vesi Saarikko Santeri vesilaitoksen johtaja PL 13 03101 NUMMELA Tilausnro 103919 (1001/VIHTIVL), saapunut 7.9.2017, näytteet otettu 7.9.2017 (9,00-10,10) Näytteenottaja: Terv.tark.

Lisätiedot

TASEKIRJA Osoite Kirkkotie 49 Y-tunnus Tuusula

TASEKIRJA Osoite Kirkkotie 49 Y-tunnus Tuusula TASEKIRJA 1.1.2014 31.12.2014 Osoite Kirkkotie 49 Y-tunnus 0131665-6 04310 Tuusula TILINPÄÄTÖS 2014 sivut - toimintakertomus 1-9 - talousarvion toteutuminen vuodelta 2014 10-11 - tuloslaskelma 12 - rahoituslaskelma

Lisätiedot

Í%SC{ÂÂ!5eCÎ. Korvaa* Kevitsan vesistötarkkailu, PERUS, marraskuu 2018

Í%SC{ÂÂ!5eCÎ. Korvaa* Kevitsan vesistötarkkailu, PERUS, marraskuu 2018 Boliden Kevitsa Mining Oy Anniina Salonen Kevitsantie 730 99670 PETKULA s-posti: anniina.salonen@boliden.com AR-18-RZ-008423-02 Tutkimusnro EUAA56-00006080 Asiakasnro RZ0000092 Näytteenottaja Timo Putkonen

Lisätiedot

ESITYSLISTA nro 2/2019

ESITYSLISTA nro 2/2019 Yhtymähallitus 7.3.2019 ESITYSLISTA nro 2/2019 KOKOUSAIKA 7.3.2019 klo 18.00 KOKOUSPAIKKA Kuvesin kokoushuone, Kirkkotie 49, Tuusula KUTSUTUT JÄSENET Kuusisto Tuija, Harjula-Jalonen Leena, Oksanen Matti,

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Kevitsan vesistötarkkailu, perus, syyskuu 2018

Kevitsan vesistötarkkailu, perus, syyskuu 2018 Boliden Kevitsa Mining Oy Anniina Salonen Kevitsantie 730 99670 PETKULA s-posti: anniina.salonen@boliden.com AR-18-RZ-002382-01 12.10.2018 Tutkimusnro EUAA56-00002241 Asiakasnro RZ0000092 Näytteenottaja

Lisätiedot

Malmlund Hans, Aalto Pertti Harjula-Jalonen Leena, Lehtonen Jukka, Lilius Sari, Myllyvirta Marikki, Siukola Jaana, Vestman Heikki

Malmlund Hans, Aalto Pertti Harjula-Jalonen Leena, Lehtonen Jukka, Lilius Sari, Myllyvirta Marikki, Siukola Jaana, Vestman Heikki Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Yhtymähallitus 2.3.2017 1 ESITYSLISTA nro 2/17 KOKOUSAIKA 2.3.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Vesilaitoksen toimisto, Kirkkotie 49, Tuusula KUTSUTUT JÄSENET Malmlund

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus TESTAUSSELOSTE 1 (4) Vehmaan kunta Vesilaitos Saarikontie 8 23200 VINKKILÄ Tilausnro 186282 (WVEHMAA/P1), saapunut 9.11.2015, näytteet otettu 9.11.2015 (08:15) Näytteenottaja: terv. tark. Konsta Kulmala

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Malmlund Hans, Aalto Pertti Harjula-Jalonen Leena, Lehtonen Jukka, Lilius Sari, Myllyvirta Marikki, Siukola Jaana, Vestman Heikki

Malmlund Hans, Aalto Pertti Harjula-Jalonen Leena, Lehtonen Jukka, Lilius Sari, Myllyvirta Marikki, Siukola Jaana, Vestman Heikki Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Yhtymähallitus 6.4.2017 1 ESITYSLISTA nro 3/17 KOKOUSAIKA 6.4.2017 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Vesilaitoksen toimisto, Kirkkotie 49, Tuusula KUTSUTUT JÄSENET Malmlund

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 70100 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2018 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017 ESITYKSEN SISÄLTÖ Kotka-konsernin suunta on oikea s.3 Mitä kriisikuntakriteereillä tarkoitetaan? s.4 Kaupungin liikkumavara ja tasapaino s.5-6 Kaupunki tunnuslukujen näkökulmasta s.7-9 Konsernissa laaja-alaista

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

ESITYSLISTA nro 2/2018

ESITYSLISTA nro 2/2018 Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Yhtymähallitus 15.3.2018 1 ESITYSLISTA nro 2/2018 KOKOUSAIKA 15.3.2018 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA TSV/Kuves toimisto, Kirkkotie 49, Tuusula KUTSUTUT JÄSENET Kuusisto

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Tilausnro (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Jyrki Nurmi

Tilausnro (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut , näytteet otettu Näytteenottaja: Jyrki Nurmi TESTAUSSELOSTE 17-11019 1 (6) Talousvesi #1 13.6.2017 Pyhärannan Kunta Tekninen osasto Talousvedet Pajamäentie 4 23950 PYHÄRANTA Tilausnro 292426 (90PYHÄRA/Verkosto), saapunut 1.6.2017, näytteet otettu

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

joten ei E-colia AMMONIUM * SFS 3032:-76 mg/l < 0,02 AMMONIUM-TYPPI * SFS 3032:-76 mg/l < 0,02 HAJU

joten ei E-colia AMMONIUM * SFS 3032:-76 mg/l < 0,02 AMMONIUM-TYPPI * SFS 3032:-76 mg/l < 0,02 HAJU Testausseloste 2012-5576-1 1(1) Vesinäyte 31.12.2012 Vesilaitos Näytetiedot Näyte Näyte otettu 19.12.2012 Näytteen ottaja Riikonen Saapunut 19.12.2012 Näytteenoton syy Jatkuva valvonta Tutkimus alkoi 19.12.2012

Lisätiedot

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009

TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS AJALTA

TILINPÄÄTÖS AJALTA Yh 2 / 7.3.2019 / 7, liite 1 TILINPÄÄTÖS AJALTA 1.1. - 31.12.2018 Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä Y-tunnus 0131665-6 Kotipaikka: Tuusula Kirkkotie 49 04310 Tuusula Yh 2 / 7.3.2019 / 7, liite 1 Tuusulan

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus

TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus TESTAUSSELOSTE Talousvesitutkimus 27.3.2018 18-1878 #1 1 (4) Uudenkaupungin kaupunki Uudenkaupungin Vesi Nervanderinkatu 9 23500 UUSIKAUPUNKI Tilausnro 212152 (WUKI/V2), saapunut 19.3.2018, näytteet otettu

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Budjetti Ero % Ero Ed.vuosi

Budjetti Ero % Ero Ed.vuosi Keski-Uudenmaan Vesi Kuntayhtymä Jaksolla: 04-2019 TULOSLASKELMA Kausisaldo Kum.saldo Kum. Budjetti Budjetti Kum.saldo 04-2019 04-2019 Budjetti Ero % Ero Ed.vuosi Yh 5/13.6.2019/ 18, liite 1 TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 4.11.2015

TESTAUSSELOSTE *Talousvesi 4.11.2015 1 (5) Kankaanpään kaupunki Tekninen virasto Vaajasaari Marja PL 36 38701 KANKAANPÄÄ Tilausnro 242828 (0KANKA/Kankaanp), saapunut 21.10.2015, näytteet otettu 21.10.2015 (09:20) Näytteenottaja: Terv.tark.

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

KOKKOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON JA BIOKAASULAITOKSEN LIETEPÄÄSTÖJEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU POHJAVESINÄYTTEET SYYS LOKAKUUSSA 2012

KOKKOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON JA BIOKAASULAITOKSEN LIETEPÄÄSTÖJEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU POHJAVESINÄYTTEET SYYS LOKAKUUSSA 2012 Tiia Sillanpää ja Eeva Kaarina Aaltonen / 26.11.2012 KOKKOLAN JÄTEVEDENPUHDISTAMON JA BIOKAASULAITOKSEN LIETEPÄÄSTÖJEN VAIKUTUSTEN TARKKAILU POHJAVESINÄYTTEET SYYS LOKAKUUSSA 2012 1. TAUSTA Kokkolan jätevedenpuhdistamolla

Lisätiedot

SOPIMUS VEDEN TOIMITTAMISESTA

SOPIMUS VEDEN TOIMITTAMISESTA Tämän sopimuksen sopijapuolet, Nurmijärven Vesi PL 37 01901 Nurmijärvi SOPIMUS VEDEN TOIMITTAMISESTA Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä (TSV) Kirkkotie 49 04310 Tuusula Y-tunnus 0131665-6, jäljempänä

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL KUOPIO   TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Haapaniementie 30 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2017 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen

Lisätiedot