AURINKOINEN APULIA. Pescara Trani Bari Ostuni Alberobello Matera Benevento

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AURINKOINEN APULIA. Pescara Trani Bari Ostuni Alberobello Matera Benevento"

Transkriptio

1 AURINKOINEN APULIA Pescara Trani Bari Ostuni Alberobello Matera Benevento Yli 300 aurinkopäivää vuodessa hemmottelee syvänsinisen Adrianmeren ja kirkkaana kimaltavan Joonianmeren ympäröimää Italian saappaan korkoa Apuliaa. Uusittu kiertomatkamme vie sinut Pescarasta Barin Vanhankaupungin rosoisille kujille ja piazzoille ja valkoisesta Ostunin pikkukaupungista Alberobellon jännittäviin trullikortteleihin. Lisäksi pistäydyt Basilicatassa luola-asumuksistaan tunnetussa Materassa. Aikanaan Italian häpeäpilkkuna tunnettu Matera kukoistaa nykyisin vaikuttavana UNESCOn maailmanperintökohteena ja vuoden 2019 Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Apulian auringon alla nautit menneen maailman tunnelmaa huokuvasta elämäntahdista ja maakunnan parhaista antimista: käsittämättömän kauniista maisemista, miljoonien oliivipuiden tuottamasta oliiviöljystä sekä cucina poverasta, joka nimestään huolimatta edustaa eteläitalialaista kulinarismia parhaimmillaan. Herkut tarjoilemme tietysti alueen laatuviinien kera. Matkaohjelma: Lentoaikataulu / Finnair: Helsinki Rooma 07:50 10:15 AY1761 Rooma Helsinki 19:45 00:05 AY1764 (+1) (Lentoaikataulu sitoumuksetta. Ajat ovat paikallisia aikoja.) 1. pv (la) Tervetuloa Italiaan! Saavut aamupäivällä Finnairin suoralla reittilennolla Roomaan, jossa oppaamme odottaa sinua. Lentoasemalta aloitamme matkan kohti aurinkoista Apuliaa. Kuljetuksen aikana oppaamme kertoo sinulle viikon mielenkiintoisesta ohjelmasta, ja matkalla pysähdymme yhteiselle lounaalle. Määränpäämme on Adrianmeren rannikolla sijaitseva Pescara, jonne saavumme illaksi. Abruzzon maakunnan pääkaupunki on tunnettu kilometrien pituisesta hiekkarannastaan. Sen kuuluisin asukas on runoilija Gabriele D Annunzio, joka syntyi ja vietti lapsuusvuotensa Pescarassa.

2 Majoitut rannan tuntumaan Regent-hotelliin. Lyhyellä iltakävelyllä oppaasi näyttää sinulle mukavat illallisravintolat. 2. pv (su) Trani Tänään matkaamme Apulian pohjoisimmalta alueelta kohti etelää Tranin rannikkokaupunkiin. Uskotaan, että yksi Troijan sodan sankareista, Odysseuksen rinnalla taistellut Diomedes olisi perustanut Tranin. Viehättävä vanha kalastajasatama, historiallisten arvorakennusten rapistuva kauneus ja kiireetön tunnelma kävelykierroksella astut kuin suoraan 1950-luvun italialaisen elokuvan kulisseihin. Yhteisen lounaan jälkeen on aika jatkaa matkaa. Saavumme illaksi Barin kaupunkiin ja majoitumme Oriente-hotelliin. Suosittelemme iltakävelyä läheisessä Vanhassakaupungissa, jonka tunnelma iltavalaistuksessa on jokaisen Barin kävijän koettava. 3. pv (ma) Bari ja Ostuni Barin kaupunki muodostuu kahdesta osasta, kapeiden kujien ja pienten aukioiden Vanhastakaupungista sekä vanhan osan ympärille rakennetusta uudesta osasta. Kävelykierroksen aikana kohtaat historiaa ja uskonnollisia perinteitä. Näet mm. kirkkoja, vanhoja palatseja sekä vanhaa osaa ympäröivän kaupunginmuurin. Kaiken tämän keskellä elämä soljuu värikkäänä ja äänekkäänä, aivan kuten pitääkin olemmehan eteläisessä Italiassa. Yhteisen lounaan jälkeen jätämme Barin. Matkan varrella pysähdymme Murgen alueen kauneimpiin kaupunkeihin lukeutuvassa Ostunissa. Kirkkaansinisen Adrianmeren ja vihreiden oliivipuiden ympäröimä Ostuni tunnetaan Apulian valkoisena kaupunkina. Kolmelle kukkulalle rakennetut talot hohtavat valkoisina. Päätteeksi ajamme Alberobelloon ja majoitumme neljä seuraavaa yötä Ramapendula-hotellissa. 4. pv (ti) Trullitalojen Alberobello ja oliiviöljytila Alberobello erikoisine trullirakennuksineen on UNESCOn maailmanperintölistalla. Vanhan keskustan rakennukset ovat trullitaloja, joita on yhteensä Alberobellossa ja sen ympäristössä noin tuhat. Pyöreät valkoiset rakennukset kartionmuotoisine kivikattoineen ovat ainutlaatuisia. Alkuperäisten trullitalojen kivet ladottiin taidokkaasti ilman saumausaineita. Rakennukset kätkevät sisäänsä entisaikojen elämää. Trullitaloihin tutustut Rione Aia Piccola- ja Rione Monti -kortteleissa kiertävällä kävelyreitillä, jonka varrella sinulle esitellään perinteisiä käsityötaitoja. Trullitalot eivät suinkaan kuulu vain menneisiin aikoihin vaan niissä asuu edelleen muutamia tuhansia asukkaita. Todennäköisesti et ole missään nähnyt yhtä paljon oliivipuita kuin täällä. Apulia on Italian suurimpia oliiviöljyn tuottajia, ja arvioiden mukaan oliivipuita on noin miljoonaa. Osa puista on satojen vuosien ikäisiä. Yhteisen lounaan jälkeen vierailemme paikallisella oliiviöljytilalla, jossa näet kuinka maailmankuulu neitsytöljy valmistuu ja maistelet tilan tuotteita. Iltasi Alberobellossa on vapaa.

3 5. pv (ke) Sassi di Matera Aamupäivää voit viettää omaan tahtiisi. Iltapäivällä lähdemme Apulian ja Basilicatan rajalle salaperäiseen Materaan, vuoden 2019 Euroopan kulttuuripääkaupunkiin. Sassi di Matera tarkoittaa sananmukaisesti Materan kivet viitaten ympäröiviin kallioihin, joihin on hakattu luola-asumuksia. Perinteisesti nämä asumukset olivat hyvin yksinkertaisia eikä niissä ollut mukavuuksia. Matera on Jordanian Petran ohella ihmiskunnan vanhin yhtäjaksoisesti asuttu alue. Ensimmäiset merkit asutuksesta ulottuvat vuoden taa. Tänne saapuneet paleoliittisen kauden ihmiset huomasivat, että pehmeään tuffikallioon oli helppo hakata luola-asumuksia. Suotuisien olosuhteiden ansiosta he jäivät seudulle. Vielä 1950-luvun alussa ihmiset asuivat näissä alkeellisissa oloissa, jonka vuoksi Materaa pidettiin maan häpeäpilkkuna. Vuonna 1952 säädetyn lain myötä asukkaita alettiin siirtää Italian valtion rakennuttamiin moderneihin asuntoihin Materan uuteen osaan luvulta alkaen luola-asumuksia on restauroitu asunnoiksi, ravintoloiksi ja hotelleiksi. Materan kaupunkikuva on kuitenkin säilytetty alkuperäisenä. Ei olekaan ihme, että monia historiallisia elokuvia on kuvattu juuri täällä. Mm. Carlo Levin kirjaan perustuva elokuva Kristus pysähtyi Eboliin sekä tuoreempi, Mel Gibsonin ohjaama Oscar-palkittu Kristuksen kärsimyskertomus ovat nostaneet Materan laajempaan tietoisuuteen. Materan keskusaukion alla on valtava vesisäiliö, joka keräsi ylhäältä lähteeltä valuvan veden asukkaiden käyttöön. Täällä sijaitsi aikanaan kokonainen luolastokaupunki toreineen, asuntoineen ja kirkkoineen. UNESCO listasi Materan maailmanperintökohteeksi vuonna Kävelykierros vanhassa Materassa tutustuttaa sinut kaupungin ainutlaatuiseen miljööseen, vierailu luola-asumuksessa ja -kirkossa valottaa Materan menneitä aikoja. Hämärän laskeuduttua nautimme Materan uskomattomasta ilmapiiristä illallisen merkeissä. Päivän päätteeksi kuljetus takaisin Alberobelloon. 6. pv (to) Torstaimarkkinat Tänään sinulla on koko päivä aikaa omatoimiselle ohjelmalle. Joka torstai kaupunkilaiset suunnistavat Alberobellon markkinoille. Kojujen värikylläinen tarjonta, iloinen puheensorina ja torikauppiaiden hyväntuulisuus sekoittuvat unohtumattomaksi kokonaisuudeksi, jota sinun ei kannata jättää kokematta. Keskustan ja Largo Martellottan alueelle keskittyneiltä markkinoilta voit lähteä kävelyretkelle paikallisten asuttamiin trullikortteleihin, joiden tunnelma vie sinut ajassa taaksepäin. Jos haluat tutustua Alberobellon ympäristöön, suosittelemme yhdeksän kilometrin päässä sijaitsevaa Locorotondoa. Korkealla kukkulalla sijaitseva Locorotondo on virallisesti nimetty Italian kauneimmaksi kyläksi. Merellistä tunnelmaa hakeva voi suunnistaa Polignano a Mareen, jossa korviisi saattaa kantautua suureen suosioon nousseen Volare -laulun sävelet. Vajaan 30 km päässä Alberobellosta sijaitseva Polignano a Mare on laulun alkuperäisen esittäjän Domenico Modugnon synnyinkaupunki.

4 7. pv (pe) Benevento Kauniiden apulialaismaisemien saattelemana matkaamme Alberobellosta Beneventon kaupunkiin. Muinaisten samnilaiskansojen merkittävä kaupunki sijaitsee strategisesti tärkeän Via Appia -reitin varrella, jota pitkin kauppiaat, lähetit ja ennen muuta roomalaiset legioonalaiset pääsivät nopeasti siirtymään paikasta toiseen. Beneventossa on arkkipiispan istuin, ja kaupungin tärkein nähtävyys on hyvin säilynyt Trajanuksen riemukaari. Päivän aikana pysähdymme yhteiselle lounaalle. Beneventossa majoitumme Villa Traianoon ja illastamme lähiravintolassa. 8. pv (la) Castelli Romanin kautta kotimatkalle Lauantaiaamuna on aika lähteä paluumatkalle kohti Roomaa. Pysähdymme oliivilehtojen, viiniviljelysten ja pienten järvien täplittämällä Castelli Romanin alueella. Yhteisen lounaan jälkeen jatkamme kohti Roomaa. Fiumicinon lentoasemalta palaat Finnairin suoralla iltalennolla Helsinkiin. Huom! Kiertomatka vaatii toteutuakseen minimiosallistujamäärän. Matkaohjelma ja lentoaikataulu sitoumuksetta. Matkaan sovelletaan lisä- ja erityisehtoja. Matkaohjelmaan sisältyy paljon kävelykierroksia, matka edellyttää normaalia liikuntakykyä. Tervetuloa kiertomatkalle aurinkoiseen Apuliaan! Matkan hinta ja : 2199 /hlö/jaetussa kahden hengen huoneessa 2445 /hlö/yhden hengen huoneessa Matkan hinta : 2399 /hlö/jaetussa kahden hengen huoneessa 2625 /hlö/yhden hengen huoneessa Hintaan sisältyy: Suorat lennot Finnairin reittivuoroilla Helsinki Rooma Helsinki Lentokenttämaksut Matkaohjelman mukaiset kuljetukset ja sisäänpääsymaksut Suomenkielisen oppaan palvelut Majoitus yhden tai kahden hengen huoneessa matkaohjelman mukaisesti Aamiainen päivittäin 6 lounasta, 2 illallista ja 1oliiviöljymaistiaiset Matkajärjestäjä: OK-Matkat Oy Ltd

5 HOTELLITIEDOT Hotelli Regent / Pescara *** Pescaran eteläisellä rantakadulla lähellä rantaa ja kävelyetäisyydellä Pescaran keskustasta sijaitseva hotelli. Buffet-aamiainen. Osoite: Lungomare C.Colombo 64/66, Pescara Puhelin: Internet: Huoneet: Huoneissa on suihku, wc, puhelin, tv, hiustenkuivaaja, ilmainen Wi-Fi, puulattia ja parveke. Kaikki huoneet ovat savuttomia. Yleiset tilat: Hotellissa on tilava aula sohvineen ja nojatuoleineen, italialainen ravintola, baari ja kokoustila. Talletus vastaanotossa. Hotellilla on yksityinen uimaranta Hotelli Oriente / Bari **** Tyylikkäällä ja historiallisella Murattianon alueella Barin keskustassa lähellä kuuluisaa Petruzzelli-teatteria. Hotellin ympäristössä on paljon ravintoloita ja erinomaiset ostosmahdollisuudet. Vanhaankaupunkiin on matkaa n. 250 metriä. Buffet-aamiainen. Osoite: Corso Cavour 32, Bari Puhelin: Internet: Huoneet: Tyylikkäästi sisustetuissa huoneissa on suihku, wc, puhelin, tv, talletus, minibaari, hiustenkuivaaja, ilmainen Wi-Fi ja kokolattiamatto. Kaikki huoneet ovat savuttomia. Yleiset tilat: Hotellissa on ravintola, baari/kahvila ja kokoustiloja. Hotellin 6. kerroksessa sijaitsevalta terassilta vaikuttava näköala yli Barin kaupungin.

6 Hotelli Ramapendula / Alberobello *** Alberobellon keskustan tuntumassa n. 10 minuutin kävelymatkan päässä trullitaloalueelta sijaitseva hotelli. Mannermainen buffet-aamiainen. Osoite: Contrada Popoleto, Alberobello Puhelin: Internet: Huoneet: Huoneissa on suihku/kylpy, wc, puhelin, tv, talletus, minibaari, hiustenkuivaaja, ilmainen Wi-Fi, kokolattiamatto ja parveke. Kaikki huoneet ovat savuttomia. Yleiset tilat: Hotellissa on ravintola, baari, kahvila, ulkouima-allas aurinkotuoleineen ja kokoustiloja. Hotelli Villa Traiano / Benevento **** Tyylikäs hotelli sijaitsee Beneventon historiallisessa keskustassa lähellä Trajanuksen kaarta ja lyhyen kävelymatkan päässä muista kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Buffet-aamiainen. Osoite: Viale dei Rettori 9, Benevento Puhelin: Internet: Huoneet: Klassiseen tyyliin sisustetuissa huoneissa on suihku/kylpy, wc, puhelin, tv, radio, talletus, minibaari, hiustenkuivaaja, ilmainen Wi-Fi ja puulattia. Huom. hissillä ei pääse kaikkiin huoneisiin. Yleiset tilat: Hotellissa on kokoustiloja, avara ja viihtyisä ruukkukasvein koristeltu sisäpiha sekä kattoterassi, josta upea näköala. Kahvi- ja teetarjoilu hotellin aulassa.

AURINKOINEN APULIA. Termoli Trani Bari Ostuni Alberobello Lecce Otranto Matera Vietri Caserta

AURINKOINEN APULIA. Termoli Trani Bari Ostuni Alberobello Lecce Otranto Matera Vietri Caserta OHJELMALLINEN KIERTOMATKA AURINKOINEN APULIA Termoli Trani Bari Ostuni Alberobello Lecce Otranto Matera Vietri Caserta Yli 300 aurinkopäivää vuodessa hemmottelee syvänsinisen Adrianmeren ja kirkkaana kimaltavan

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

ROMANTTINEN ITÄVALTA. Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt

ROMANTTINEN ITÄVALTA. Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt OHJELMALLINEN KIERTOMATKA ROMANTTINEN ITÄVALTA Wien-Wachau-Salzburg-Salzkammergut-Graz- Burgenland-Neusiedlersee-Eisenstadt Tiesitkö, että Mozart sai yhden etunimistään Wolfgangsee -järven mukaan? Tai

Lisätiedot

CHAMPAGNE HERKUTELLEN. Pariisi - Bercy Village - Épernay - Hautvillers - Reims - Troyes - Fontainebleau

CHAMPAGNE HERKUTELLEN. Pariisi - Bercy Village - Épernay - Hautvillers - Reims - Troyes - Fontainebleau OHJELMALLINEN KIERTOMATKA CHAMPAGNE HERKUTELLEN Pariisi - Bercy Village - Épernay - Hautvillers - Reims - Troyes - Fontainebleau Champagne on hurmaavien maisemien ja kuplivan shampanjan maakunta. Kokosimme

Lisätiedot

AISTIKAS ANDALUSIA. Granada - Alhambra - Sevilla - Ronda - Málaga

AISTIKAS ANDALUSIA. Granada - Alhambra - Sevilla - Ronda - Málaga OHJELMALLINEN KIERTOMATKA AISTIKAS ANDALUSIA Granada - Alhambra - Sevilla - Ronda - Málaga Monipuolinen kiertomatkamme vie sinut ainutlaatuisille kulttuurireiteille vastakohtien maahan Andalusiaan. Aistit

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Sivu 1 / 7 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja 22. 28.5.2017 Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Ajankohta: 22. 28.5.2017 Norwegianin

Lisätiedot

UNKARI - KUIN SILLOIN ENNEN Gödöllő Lillafüred Košice Tokaj Eger Budapest Szentendre

UNKARI - KUIN SILLOIN ENNEN Gödöllő Lillafüred Košice Tokaj Eger Budapest Szentendre OHJELMALLINEN KIERTOMATKA UNKARI - KUIN SILLOIN ENNEN Gödöllő Lillafüred Košice Tokaj Eger Budapest Szentendre Suuren suosion saavuttaneella Unkarin kiertomatkallamme viemme sinut Bükk-vuoriston kätköissä

Lisätiedot

USKOMATON KAUKASIA. Jerevan Echmiadzin Khor Virap Ararat Sevan Dilijan Tbilisi

USKOMATON KAUKASIA. Jerevan Echmiadzin Khor Virap Ararat Sevan Dilijan Tbilisi OHJELMALLINEN KIERTOMATKA USKOMATON KAUKASIA Jerevan Echmiadzin Khor Virap Ararat Sevan Dilijan Tbilisi Tervetuloa tutustumaan Kaukasian upeisiin maihin Armeniaan ja Georgiaan. Armenian pääkaupungin Jerevanin

Lisätiedot

JOULUN TAIKAA BUDAPESTISSA JA HÉVÍZISSÄ

JOULUN TAIKAA BUDAPESTISSA JA HÉVÍZISSÄ JOULUN TAIKAA BUDAPESTISSA JA HÉVÍZISSÄ Budapestin joulumarkkinoiden hyörinä, Sissi-keisarinnan Gödöllő ja kauniit järvimaisemat ovat vain pieni osa siitä kaikesta, jota jouluinen Unkari on sinulle valmis

Lisätiedot

SIL SENIOREIDEN MATKA KEVÄISEEN ANDALUSIAAN CÁDIZ-JEREZ-MÁLAGA-GIBRALTAR-GRANADA-ALHAMBRA-SEVILLA

SIL SENIOREIDEN MATKA KEVÄISEEN ANDALUSIAAN CÁDIZ-JEREZ-MÁLAGA-GIBRALTAR-GRANADA-ALHAMBRA-SEVILLA SIL SENIOREIDEN MATKA KEVÄISEEN ANDALUSIAAN 2.-9.4.2018 CÁDIZ-JEREZ-MÁLAGA-GIBRALTAR-GRANADA-ALHAMBRA-SEVILLA Lentoaikataulu / Lufthansa: 2.4.2018 LH2467 Helsinki München 06:00-07:30 2.4.2018 LH1822 München

Lisätiedot

AISTIKAS ANDALUSIA. Málaga Sevilla Granada Alhambra Ronda

AISTIKAS ANDALUSIA. Málaga Sevilla Granada Alhambra Ronda OHJELMALLINEN KIERTOMATKA AISTIKAS ANDALUSIA Málaga Sevilla Granada Alhambra Ronda Monipuolinen kiertomatkamme vie sinut ainutlaatuisille kulttuurireiteille vastakohtien maahan Andalusiaan. Aistit Alhambran

Lisätiedot

UNKARI - KUIN SILLOIN ENNEN Eger Lillafüred Košice Tokaj Gödöllő Budapest Szentendre

UNKARI - KUIN SILLOIN ENNEN Eger Lillafüred Košice Tokaj Gödöllő Budapest Szentendre OHJELMALLINEN KIERTOMATKA UNKARI - KUIN SILLOIN ENNEN Eger Lillafüred Košice Tokaj Gödöllő Budapest Szentendre Suuren suosion saavuttaneella Unkarin kiertomatkallamme viemme sinut Bükk-vuoriston kätköissä

Lisätiedot

Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016

Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Adventtimatka Roomaan joulukuun pimeydestä Rooman valoon 04.12 09.12.2016 Matkaoppaana legendaarinen Italian asiantuntija Silja Tuominen Matkaemäntänä Hanna Ekola, musiikissa Hannan tilaisuuksissa mukana

Lisätiedot

KATALONIA KAIKILLE AISTEILLE. Girona Besalú Figueres Cadaqués Andorra Tarragona Penedés Barcelona

KATALONIA KAIKILLE AISTEILLE. Girona Besalú Figueres Cadaqués Andorra Tarragona Penedés Barcelona OHJELMALLINEN KIERTOMATKA KATALONIA KAIKILLE AISTEILLE Girona Besalú Figueres Cadaqués Andorra Tarragona Penedés Barcelona Omaleimaisessa Kataloniassa on kaikki mitä matkailija voi toivoa. Pitkään historiaansa

Lisätiedot

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja

Lisätiedot

POHJOIS-KREIKAN AARTEET Ateena Olympos Thessaloniki Filippoi Meteora Delfoi

POHJOIS-KREIKAN AARTEET Ateena Olympos Thessaloniki Filippoi Meteora Delfoi OHJELMALLINEN KIERTOMATKA POHJOIS-KREIKAN AARTEET Ateena Olympos Thessaloniki Filippoi Meteora Delfoi Kutsumme sinut upealle kiertomatkalle myyttien ja antiikin Kreikkaan. Kuljet Euroopan vanhimmasta pääkaupungista

Lisätiedot

ROOMA JA UMBRIAN JOULU

ROOMA JA UMBRIAN JOULU ROOMA JA UMBRIAN JOULU Joulun tunnelmaan virittäydyt helposti Roomassa, jossa jouluvalmistelut on käynnistetty jo hyvissä ajoin. Piazza Navonan suuri joulutori on avautunut, ja myös kaupungin muut aukiot

Lisätiedot

MAKUJEN JA MAISEMIEN ALSACE

MAKUJEN JA MAISEMIEN ALSACE MAKUJEN JA MAISEMIEN ALSACE Strasbourg - Obernai - Gertwiller - Sélestat - Colmar - Munsterin laakso - Eguisheim - Freiburg im Breisgau Ranskan ja Saksan rajalla sijaitseva pieni Alsacen alue lepää Vogeesien

Lisätiedot

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

KUVAUKSELLINEN NAPOLINLAHTI

KUVAUKSELLINEN NAPOLINLAHTI KUVAUKSELLINEN NAPOLINLAHTI Napoli Capri Pompeiji Meta di Sorrento Amalfi Ravello Sinisenä hohtava Napolinlahti ja lähellä kohoava Vesuvius saavat kunnian johdatella sinut lomaviikkosi tuleviin tunnelmiin.

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

Majoitustarjonta KoneAgria 2018

Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Majoitustarjonta KoneAgria 2018 Original Sokos Hotel Alexandra Lämminhenkinen ja monipuoliset palvelut tarjoava Sokos Hotel Alexandra sijaitsee aivan Jyväskylän ydinkeskustassa kivenheiton päässä Matkakeskuksesta.

Lisätiedot

Pyöräilymatka Toscanassa

Pyöräilymatka Toscanassa Pyöräilymatka Toscanassa Sähköpyöräile Toscanan kauniissa luonnossa, tutustu Firenzen nähtävyyksiin ja Chiantin viinialueeseen sekä nauti paikallisruuasta Raffaello Tesin johdolla 5 päivää 4.9.2019-9.9.2019

Lisätiedot

KUVAUKSELLINEN NAPOLINLAHTI. Napoli Capri Pompeiji Piano di Sorrento Amalfi Ravello

KUVAUKSELLINEN NAPOLINLAHTI. Napoli Capri Pompeiji Piano di Sorrento Amalfi Ravello OHJELMALLINEN KIERTOMATKA KUVAUKSELLINEN NAPOLINLAHTI Napoli Capri Pompeiji Piano di Sorrento Amalfi Ravello Sinisenä hohtava Napolinlahti ja lähellä kohoava Vesuvius saavat kunnian johdatella sinut lomaviikkosi

Lisätiedot

POHJOIS-KREIKAN AARTEET Ateena Olympos Thessaloniki Filippoi Meteora Delfoi

POHJOIS-KREIKAN AARTEET Ateena Olympos Thessaloniki Filippoi Meteora Delfoi OHJELMALLINEN KIERTOMATKA POHJOIS-KREIKAN AARTEET Ateena Olympos Thessaloniki Filippoi Meteora Delfoi Kutsumme sinut upealle kiertomatkalle myyttien ja antiikin Kreikkaan. Kuljet Euroopan vanhimmasta pääkaupungista

Lisätiedot

ROOMA JA UMBRIAN JOULU

ROOMA JA UMBRIAN JOULU OHJELMALLINEN JOULUMATKA ROOMA JA UMBRIAN JOULU Joulun tunnelmaan virittäydyt helposti Roomassa, jossa jouluvalmistelut on käynnistetty jo hyvissä ajoin. Piazza Navonan suuri joulutori on avautunut, ja

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 1 8.9.2014 8 CHARTER LENNOT HKI, TRE JA KUOPIO HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

KULTTUURIT KOHTAAVAT BALKANILLA

KULTTUURIT KOHTAAVAT BALKANILLA KULTTUURIT KOHTAAVAT BALKANILLA Trogir Split Plitvicen kansallispuisto Zagreb Kutina Slavonski Brod Sarajevo Mostar Međugorje Split Antoisa uutuusmatkamme tutustuttaa sinut kiehtovalla tavalla Kroatiaan

Lisätiedot

KIEHTOVA AMERIKKA. Washington - Lancaster - Gettysburg - Niagara Falls - New York

KIEHTOVA AMERIKKA. Washington - Lancaster - Gettysburg - Niagara Falls - New York OHJELMALLINEN KIERTOMATKA KIEHTOVA AMERIKKA Washington - Lancaster - Gettysburg - Niagara Falls - New York Uudistunut kiertomatkamme luotsaa sinut uuden mantereen itärannikolle tarjoten monipuolisen ja

Lisätiedot

Töllöttimen lukijamatka / Euroopan aarteita 7 pv

Töllöttimen lukijamatka / Euroopan aarteita 7 pv 10.11.2015 Töllöttimen lukijamatka / Euroopan aarteita 7 pv Esittely Töllöttimen ja Iisalmen Kaupunkilehden "Euroopan aarteita" lukijamatka Italia-Slovenia-Kroatia Lähde Töllöttimen ja Iisalmen Kaupunkilehden

Lisätiedot

MATKA APULIAAN JA CAMPANIAAN APULIAN VIINIÄ, GASTRONOMIAA JA KULTTUURIA HELSINGIN EKONOMIT YHDESSÄ SUOMEN KAUPPAOPETTAJA SENIORIEN KANSSA

MATKA APULIAAN JA CAMPANIAAN APULIAN VIINIÄ, GASTRONOMIAA JA KULTTUURIA HELSINGIN EKONOMIT YHDESSÄ SUOMEN KAUPPAOPETTAJA SENIORIEN KANSSA MATKA APULIAAN JA CAMPANIAAN APULIAN VIINIÄ, GASTRONOMIAA JA KULTTUURIA HELSINGIN EKONOMIT YHDESSÄ SUOMEN KAUPPAOPETTAJA SENIORIEN KANSSA 23.4. 30.4.2016 Oppaana Silja Tuominen Italian saappaankoron, idän

Lisätiedot

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 4 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 4 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 8 WWW.AIKAMATKAT.FI P2 ALKUSARJA, LYHYT 5 8.9.2014 4 VRK ALK 790 SUORA LENTO HELSINGISTÄ HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ

KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, , 5 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi KALAJOKILAAKSON LUKIJAMATKA: IDYLLINEN ALSACE, Viehättävä ja satumaisen kaunis Alsace sijaitsee Ranskassa, Saksan ja Sveitsin rajalla. Alue tunnetaan keskiaikaisista kylistään, värikkäästä

Lisätiedot

Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 5 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 5 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, LYHYT 1 5.9.2014 5 VRK ALK 650 SUORA LENTO HELSINKI HINTAAN SISÄLTYY SUORA

Lisätiedot

HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN *, **, **, , JA

HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN *, **, **, , JA HURTIGRUTEN - MAAILMAN KAUNEIN MERIMATKA KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN 13.-19.4.*, 15.-21.5.**, 1.-7.8.**, 22.-28.8., 3.-10.9. JA 14.-20.9.2017 Hurtigruten on Norjan rannikon alkuperäinen laivareitti, joka

Lisätiedot

MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg-

MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- MatkaMajakan 30-vuotisjuhlamatka Saksaan 11.-15.9.2019 -Satumaiset Rein-Mosel ja Luxemburg- Elämäniloinen ja Saksan Riviera kuvaavat parhaiten tätä osaa maasta, joka on Saksan viininviljelyn tärkeimpiä

Lisätiedot

IDYLLINEN SVEITSI. Zürich - Luzern - Ballenberg - Schwarzenegg - Bern - Gruyères - Montreux - Epesses - Geneve

IDYLLINEN SVEITSI. Zürich - Luzern - Ballenberg - Schwarzenegg - Bern - Gruyères - Montreux - Epesses - Geneve OHJELMALLINEN KIERTOMATKA IDYLLINEN SVEITSI Zürich - Luzern - Ballenberg - Schwarzenegg - Bern - Gruyères - Montreux - Epesses - Geneve Pikkuruisen Sveitsin monimuotoinen luonto ja rikas historia sekä

Lisätiedot

ROOMA JA UMBRIAN JOULU

ROOMA JA UMBRIAN JOULU OHJELMALLINEN JOULUMATKA ROOMA JA UMBRIAN JOULU Joulun tunnelmaan virittäydyt helposti Roomassa, jossa jouluvalmistelut on käynnistetty jo hyvissä ajoin. Piazza Navonan suuri joulutori on avautunut, ja

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Tarjous 15 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Tarjous 15 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P9 ALKUSARJA, PITKÄ 1. 15.9.2014 15 VRK ALK 1450 LENNOT HKI-KTW, KRK-HEL HINTAAN SISÄLTYY

Lisätiedot

UNKARI - KUIN SILLOIN ENNEN Eger Lillafüred Košice Tokaj Gödöllő Budapest Tonavan mutka

UNKARI - KUIN SILLOIN ENNEN Eger Lillafüred Košice Tokaj Gödöllő Budapest Tonavan mutka OHJELMALLINEN KIERTOMATKA UNKARI - KUIN SILLOIN ENNEN Eger Lillafüred Košice Tokaj Gödöllő Budapest Tonavan mutka Suuren suosion saavuttaneella Unkarin kiertomatkallamme viemme sinut Bükk-vuoriston kätköissä

Lisätiedot

Villa Arcadio Gardajärven maisemissa 8.-12.6.2016

Villa Arcadio Gardajärven maisemissa 8.-12.6.2016 Villa Arcadio Gardajärven maisemissa 8.-12.6.2016 Kauniille maisemille, italialaisille herkuille ja kiireettömälle tunnelmalle on helppo menettää sydämensä. Gardajärven maisemissa pääset tutustumaan upeisiin

Lisätiedot

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6

Pariisi kaupunkiloma 3-4 pv. Esittely. Pariisi 3-4pv. Kohdetietoa. Pariisi. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Pariisi 3-4pv Romanttisuudestaan tunnettu Pariisi on ennen kaikkea kaupunkilomailijan kohde. Nähtävää ja koettavaa riittää jokaiselle ja kaupunki tarjoaa aina jotain uutta. Kohdetietoa

Lisätiedot

ITALIAN VIHREÄ SYDÄN UMBRIA

ITALIAN VIHREÄ SYDÄN UMBRIA ITALIAN VIHREÄ SYDÄN UMBRIA Spoleto Poreta Spello Assisi Orvieto Civita Bagnoregio Tuscania Montefiascone Bracciano Keski-Italiassa sijaitsevassa Umbriassa sykkii Italian vihreä sydän. Vuosisataisen historian

Lisätiedot

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 21.3-4.4.2019 Suuntaamme jälleen kohti Playa del Carmenia, ja yritämme rikkoa edellisen matkan kalastussaaliin. Kalastuksen kohteena ovat marliinit ja purjekalat,

Lisätiedot

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2

THAIMAA SPECIAL. Päivä 1. Päivä 2 THAIMAA SPECIAL BANGKOK - KWAI-JOKI HUA HIN GOLF KIERROS 14 päivää / 13 yötä Upea yhdistelmämatka, jossa koet Thaimaan eri puolet ja pelaat Thaimaan upeimmilla kentillä. Voit hankkia edullisia golfvarusteita

Lisätiedot

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/ LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/15.-17.12.2017 KOE VAIVATON FANIMATKA UINNIN EM- KISOIHIN! Viiden tai kolmen päivän fanimatka, jonka aikana näet kaikki tapahtumat ja myös

Lisätiedot

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN 13.-15.9.2019, 3 PÄIVÄÄ Ruskamatkamme suuntaa Varangin vuonolle; Pykeijaan ja Kirkkoniemeen. Perehdymme oppaan johdolla alueen historiaan ja nykypäivään,

Lisätiedot

TATRAVUORISTON TUNNELMIA

TATRAVUORISTON TUNNELMIA OHJELMALLINEN JOULUMATKA TATRAVUORISTON TUNNELMIA Pieni jouluinen kierroksemme kuljettaa sinut Keski-Slovakiaan lumihuippuisen Ylä-Tatran maisemiin. Vietät aidosti kiireetöntä joulunaikaa Tatranská Lomnican

Lisätiedot

Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT

Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT Travellers Club Finland KARDINAALIEN JA YLHÄISTEN PUUTARHAT 23-29.4.2020 Matka Roomaan ja sen ympäristön huviloihin kertoo meille kardinaalien, aateliston ja mesenaattien historiasta. Tällä matkalla tututkin

Lisätiedot

Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016

Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016 Lähde kanssamme ikimuistoiselle luomuviinimatkalle Chileen & Argentiinaan 19.02. - 05.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan

Lisätiedot

MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013

MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 MTK UUSIMAA Jäsenmatka Tšekkiin 7. 11.4.2013 ALUSTAVA MATKAOHJELMA: Sunnuntai 7.4.2013: Postitamme lentoliput ilmoittamaanne osoitteeseen noin kaksi viikkoa ennen lähtöpäivää. Suosittelemme saapumaan Helsinki-Vantaan

Lisätiedot

ARISTOKRAATTIEN OPATIJA. Pula - Opatija - Motovun - Grožnjan - Krk - Venetsia - Plitvice

ARISTOKRAATTIEN OPATIJA. Pula - Opatija - Motovun - Grožnjan - Krk - Venetsia - Plitvice OHJELMALLINEN KIERTOMATKA ARISTOKRAATTIEN OPATIJA Pula - Opatija - Motovun - Grožnjan - Krk - Venetsia - Plitvice Kvarnerin-lahti kätkee suojiinsa Opatijan, jonne jo 1800-luvun puolivälissä kuninkaalliset

Lisätiedot

SALAISUUKSIEN SLOVAKIA Bratislava Banská Štiavnica Starý Smokovec Pieniny Košice Tokaj Budapest

SALAISUUKSIEN SLOVAKIA Bratislava Banská Štiavnica Starý Smokovec Pieniny Košice Tokaj Budapest OHJELMALLINEN KIERTOMATKA SALAISUUKSIEN SLOVAKIA Bratislava Banská Štiavnica Starý Smokovec Pieniny Košice Tokaj Budapest Salaisuuksien Slovakia on kiehtova löytöretki Euroopan sydänmaille. Maisemareiteillä

Lisätiedot

Australiasta UuteenSeelantiin

Australiasta UuteenSeelantiin Jouluristeily Australiasta UuteenSeelantiin Tutustu kauniiseen Sydneyyn, nauti Bay of Islandin maisemista, näe upea Auckland ja vieraile maorien Rotoruassa. Doha 1 yö Sydney 2+1 yötä/10 yön risteily alkaa

Lisätiedot

OHJELMALLINEN YLVÄS JA YSTÄVÄLLINEN SKOTLANTI. Glamis - Aberdeen - Stonehaven - Speyside - Cairngorms - Aviemore - Pitlochry - Edinburgh

OHJELMALLINEN YLVÄS JA YSTÄVÄLLINEN SKOTLANTI. Glamis - Aberdeen - Stonehaven - Speyside - Cairngorms - Aviemore - Pitlochry - Edinburgh OHJELMALLINEN KIERTOMATKA YLVÄS JA YSTÄVÄLLINEN SKOTLANTI Glamis - Aberdeen - Stonehaven - Speyside - Cairngorms - Aviemore - Pitlochry - Edinburgh Lumoavissa maisemissa kulkeva kiertomatkamme vie sinut

Lisätiedot

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015

KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015 KALASTUSMATKA MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme Playa del Carmeniin uuden kalastusmatkan. Matka soveltuu lomamatkaksi

Lisätiedot

MAJOITUS PYEONGCHANGISSA SEOLIM HOTEL*** (MOUNTAIN CLUSTER)

MAJOITUS PYEONGCHANGISSA SEOLIM HOTEL*** (MOUNTAIN CLUSTER) PARALYMPIALAISET KOREA 9. 18.3.2018 PYEONGCHANG LENNOT JA MAJOITUS G R O U P +358 9 622 70 940 (Karoliina tai Maiju) info@elamysmatkat.com KUTSU PARALYMPIALAISIIN Haluamme tarjota sinulle ja seuralaisellesi

Lisätiedot

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn värikkäitä hetkiä Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinn Toompuiestee 27 / Paldiski mnt 4, Tallinn 10149, Viro Puh. + 372 62 88 100 Faksi + 372 62 88 101 info.meriton.tallinn@rezidorparkinn.com

Lisätiedot

JORDANIA. Amman Jerash Ajlun Madaba Shobak Petra Wadi Rum Um er-rasas Kuollutmeri

JORDANIA. Amman Jerash Ajlun Madaba Shobak Petra Wadi Rum Um er-rasas Kuollutmeri Hämmästyttävä Petran kalliokaupunki, Wadi Rumin punahiekkainen autiomaa, Kuollutmeri, Jerashin roomalaiskaupunki, satoja vuosia vanhat linnat ja lukuisat UNESCOn maailmanperintökohteet kaiken tämän tarjoaa

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

JCI WORLD CONGRESS 2015

JCI WORLD CONGRESS 2015 Japani kutsuu Lähde Nuorkauppakamarien maailmankokoukseen ja tutustu samalla lumoavaan Kiotoon ja Okinawan trooppisiin saariin! Yhteistyössä Suomen Nuorkauppakamarit ja SMT. Tarjolla on kuusi erilaista

Lisätiedot

LENTOPALLON EM-2015 Viralliset fanimatkat 9. 18.10.2015

LENTOPALLON EM-2015 Viralliset fanimatkat 9. 18.10.2015 LENTOPALLON EM-2015 Viralliset fanimatkat 9. 18.10.2015 Milano // Como // Busto Arsizio // Sofia turnauksen kaupungit Busto Arsizio // Como // Milan // Sofia COMO Busto arsizio MILANO sofia PALAYAMAMAY

Lisätiedot

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi

Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015. www.lagooncharter.fi Alumnipurjehdus Kroatia 19-26.9.2015 OHJELMA*: Lauantai Lauantai 4:30 kokoontuminen Helsinki-Vantaa lentokentälle 6:30-8:30 omakustanteinen lento Helsinki-Split* 9:00-9:30 kuljetus satamaan 10-12 lounas

Lisätiedot

KIERTOMATKA. Alustava matkaohjelma: 1. pv (su) - Kukkien kaupunki kutsuu! OHJELMALLINEN

KIERTOMATKA. Alustava matkaohjelma: 1. pv (su) - Kukkien kaupunki kutsuu! OHJELMALLINEN OHJELMALLINEN KIERTOMATKA TUULIMYLLYJÄ, KANAVIA JA MOSELIN VIINEJÄ Amsterdam - Delft - Kinderdijk - Brugge - Bryssel - Liége - Monschau - Maastricht - Luxemburg - Moselin laakso - Schengen Kolmen maan

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6

Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Esittely. Budapestin kaupunkiloma, 4pv. Kohdetietoa. Budapest. Miksi valita tämä matka: Sivu 1 / 6 Sivu 1 / 6 Esittely Budapestin kaupunkiloma, 4pv Budapest on yksi Keski-Euroopan aurinkoisimmista kaupungeista. Monien mielestä kevätkausi Budapestissä on kauneinta aikaa, kun kaupunki herää talven jälkeen

Lisätiedot

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015

KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 KALASTUSMATKAT MEKSIKOON, PLAYA DEL CARMENIIN 1-17.4.2014 ja 7-23.4.2015 Yleisön, eli aikaisemmin Playa del Carmenissa mukana olleiden toiveesta järjestämme yllämainittuina ajankohtina kalastusmatkat.

Lisätiedot

Kroatia-Montenegro, 6pv. Esittely. Kroatia ja Montenegro, 6pv. Kohdetietoa. Dubrovnik. Montenegro. Miksi valita tämä matka?

Kroatia-Montenegro, 6pv. Esittely. Kroatia ja Montenegro, 6pv. Kohdetietoa. Dubrovnik. Montenegro. Miksi valita tämä matka? Sivu 1 / 7 Esittely Kroatia ja Montenegro, 6pv Etsitpä sitten kulttuuria, historiaa, rantoja tai hyvää ruokaa, Kroatian Dubrovnikista ja Montenegrosta löydät sen varmasti. Näille Adrianmeren helmille on

Lisätiedot

OK-Matkojen joulumatkat 2019

OK-Matkojen joulumatkat 2019 www.matkarasti.fi OK-Matkojen joulumatkat 2019 Vietä kiireetöntä ja valmiiksi laitettua joulua ohjelmallisella joulumatkalla! OK-Matkojen joulumatkavalikoimasta löydät varmasti itsellesi sopivan vaihtoehdon

Lisätiedot

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 8 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 8 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI P1 ALKUSARJA, PITKÄ 31.8. 7.9.2014 8 VRK ALK 990 SUORAT CHARTER LENNOT HKI, TRE JA

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

Euroopan valtioista ensimmäisiä. sopusoinnuksi. sykkivä sydänl Se on melkein yhtä. kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin

Euroopan valtioista ensimmäisiä. sopusoinnuksi. sykkivä sydänl Se on melkein yhtä. kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin on Euroopan sydän, voimakas, sykkivä sydänl Se on melkein yhtä kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin Gibraltarin uhmailevista kallioista ja tarujen ympäröimästä Kreikasta. Se on, historialliselta näkökannalta

Lisätiedot

HYMYILEVÄ HOLLANTI. Amsterdam Gouda Sittard Maastricht Delft Schiedam Den Haag

HYMYILEVÄ HOLLANTI. Amsterdam Gouda Sittard Maastricht Delft Schiedam Den Haag HYMYILEVÄ HOLLANTI Amsterdam Gouda Sittard Maastricht Delft Schiedam Den Haag Iloisesta Amsterdamista alkava uutuusmatkamme on täynnä hyvää tuulta. Kanavaristeilyllä tutustutut kaupunkiin, jossa sen loistokas

Lisätiedot

9.5 15.5.2016. Pohjois-Italian puutarha-, luonto- ja kulttuurimatka

9.5 15.5.2016. Pohjois-Italian puutarha-, luonto- ja kulttuurimatka LAGO MAGGIORE LOCARNO(SVEITSI) PAVIA BERGAMO 9.5 15.5.2016 Oppaana Silja Tuominen Pohjois-Italian puutarha-, luonto- ja kulttuurimatka 1. pv. 9.5.2016 ma Varesen Sacro Monte Stresa Lähtö Finnairin reittivuorolla

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa.

Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja bussi vastassa. BALKANIN KIERROS 3-10.10.2015 : Albania, Makedonia, Kosovo Kuvassa Tirana 1. matkapäivä 3.10.2015 Helsinki - Tirana Saapuminen Allbaniaan Tiranan lentokentälle kello 19.45, jossa suomea puhuva opas ja

Lisätiedot

Alustava matkaohjelma:

Alustava matkaohjelma: SIL SENIOREIDEN MATKA KEVÄISELLE BALKANILLE ZAGREB-BANJA LUKA-SARAJEVO-MOSTAR-DUBROVNIK 17.-24.4.2017 Alustava matkaohjelma: Lentoaikataulu / Lufthansa: 17.4. LH2463 Helsinki München 12:50-14:25 17.4.

Lisätiedot

HURTIGRUTEN-RISTEILY KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN , , ***, **, , , JA

HURTIGRUTEN-RISTEILY KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN , , ***, **, , , JA HURTIGRUTEN-RISTEILY KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN 23.-29.6., 29.7.-5.8., 6.-12.8.***, 9.-15.8.**, 20.-26.8., 31.8.-6.9., 11.-17.9. JA 22.-28.9.2018 Hurtigruten - maailman kaunein merimatka Hurtigruten on Norjan

Lisätiedot

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita

Viron pääkaupunki Tallinna sijaitsee Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Tallinnassa on asukkaita Sivu 1 / 7 Esittely Hotellimatka Tallinna / Viking Line Tallinnan hotellimatkallamme ehdit tutustua nähtävyyksiin, shoppailla, nauttia kulttuurista ja hemmotella itseäsi. Lukuisat kansainväliset ravintolat

Lisätiedot

KARISMAATTINEN KUUBA Havanna Cojimar Viñales Sikojenlahti Cienfuegos Trinidad Santa Clara Matanzas Havanna

KARISMAATTINEN KUUBA Havanna Cojimar Viñales Sikojenlahti Cienfuegos Trinidad Santa Clara Matanzas Havanna OHJELMALLINEN KIERTOMATKA KARISMAATTINEN KUUBA Havanna Cojimar Viñales Sikojenlahti Cienfuegos Trinidad Santa Clara Matanzas Havanna Omaleimainen historia ja kulttuuri, rento ja värikäs elämänmeno, herkullinen

Lisätiedot

Luomuviinimatka. Toskanaan 10.10. 17.10.2015

Luomuviinimatka. Toskanaan 10.10. 17.10.2015 Luomuviinimatka Toskanaan 10.10. 17.10.2015 Syttyykö silmiisi haaveileva katse kuulleessasi sanan Toskana? Jos vastauksesi on kyllä, toivotamme sinut sydämellisesti tervetulleeksi mukaamme: OHJELMA 1.

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla

Lomamatka. Turkin Sideen Lento Jyväskylästä Anatalyaan. Matkan hinta Supertäysihoidolla Lomamatka Turkin Sideen 3.5. 10.5.2018 Lento Jyväskylästä Anatalyaan Matkan hinta 699.00 Supertäysihoidolla Hotelli La Grande Resort & Spa on iso, monipuolinen kylpylähotelli joka sijaitsee ranta-alueella

Lisätiedot

HINTAAN SISÄLTYY. Hurtigruten - maailman kaunein merimatka

HINTAAN SISÄLTYY. Hurtigruten - maailman kaunein merimatka HURTIGRUTEN-RISTEILY KIRKKONIEMESTÄ BERGENIIN 30.3.-5.4.* JA 13.-20.5.**, 23.-29.6., 29.7.-5.8., 6.-12.8.***, 9.-15.8.**, 20.-26.8., 28.8.-3.9., 31.8.-6.9., 11.-17.9., 22.-28.9. JA 19.-25.12.2018 Hurtigruten

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 13:00-17:00 KANOOTTIRETKI OULUJOKISUISTOSSA (EI OPASTUSTA) Ohjelma alkaa Hietasaaren Vauhtipuistosta, josta saat tarvittavat varusteet, turvallisuusohjeet sekä reittiohjeistukset. Tämän jälkeen

Lisätiedot

IDYLLINEN SVEITSI. Appenzell Liechtenstein Bad Ragaz Maienfeld Luzern Interlaken Spiez Gruyères Montreux

IDYLLINEN SVEITSI. Appenzell Liechtenstein Bad Ragaz Maienfeld Luzern Interlaken Spiez Gruyères Montreux IDYLLINEN SVEITSI Appenzell Liechtenstein Bad Ragaz Maienfeld Luzern Interlaken Spiez Gruyères Montreux Kuvankaunis kiertomatkamme vie sinut keskelle pikkuruisen Sveitsin monimuotoista luontoa ja rikasta

Lisätiedot

Cerviniaan vaeltamaan 1520, o Sveitsin rajalla sijaitseva pieni Cervinian kylä on LänsiEuroopan ja Alppien huippujen välissä

Cerviniaan vaeltamaan 1520, o Sveitsin rajalla sijaitseva pieni Cervinian kylä on LänsiEuroopan ja Alppien huippujen välissä 10.-17.8.2019 Cerviniaan vaeltamaan o Sveitsin rajalla sijaitseva pieni Cervinian kylä on LänsiEuroopan ja Alppien huippujen välissä o Aurinko paistaa ja lämpötila nousee suhteellisen korkealle o Vaeltajan

Lisätiedot

Ennakkomaksu 200 /hlö erääntyy maksettavaksi viikon päästä varauksesta ja loppumaksu 45pv ennen matkaa. Paikkoja rajoitetusti.

Ennakkomaksu 200 /hlö erääntyy maksettavaksi viikon päästä varauksesta ja loppumaksu 45pv ennen matkaa. Paikkoja rajoitetusti. 1 Lentoaikataulu: 22.5.2019 Helsinki Edinburgh 08:10 09:00 26.5. Edinburgh Helsinki 18:40 23:10 Matkan hinta: 1445 /hlö 2 hengen huoneessa. Hintaan sisältyy: majoitus aamiaisineen illallinen x 4 lounas

Lisätiedot

KIERTOMATKA. Alustava matkaohjelma: 1. pv (su) - Kukkien kaupunki kutsuu! OHJELMALLINEN

KIERTOMATKA. Alustava matkaohjelma: 1. pv (su) - Kukkien kaupunki kutsuu! OHJELMALLINEN OHJELMALLINEN KIERTOMATKA TUULIMYLLYJÄ, KANAVIA JA MOSELIN VIINEJÄ Amsterdam - Delft - Kinderdijk - Brugge - Bryssel - Liége - Monschau - Maastricht - Luxemburg - Moselin laakso - Schengen Kolmen maan

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

... Alppien alta Adrialle

... Alppien alta Adrialle Itävallan, Unkarin, Italian ja Kroatian syleilyssä sijaitseva pieni Slovenia on mantereemme monipuolisimpia maita. Sen maalaukselliset maisemat ulottuvat Alpeilta Adrianmerelle tarjoten lukuisia maailmanluokan

Lisätiedot

S-CLUBIN KUUBA. Matka-aika , 13 pv, maanantai - lauantai. Matkapaketin hinta 2 300,00 / henkilö

S-CLUBIN KUUBA. Matka-aika , 13 pv, maanantai - lauantai. Matkapaketin hinta 2 300,00 / henkilö S-CLUBIN KUUBA Matka-aika 28.1.2019-9.2.2019, 13 pv, maanantai - lauantai Matkapaketin hinta 2 300,00 / henkilö Matkapakettimme hintaan sisältyvät palvelut lennot Helsinki - Havana - Helsinki Finnairin

Lisätiedot

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu Ryhmässä Fuengirolaan v 14. -28.04.2018 v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu 30.11.2017 mennessä Mirja ; 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi Tuomas ; 0400242686 tuomas.samuel@gmail.com

Lisätiedot

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit...

Kiehtova Katania, suloinen Taormina, tulivuori Etna, muinaisia temppeleitä, hiekkarannat, luomuviinit... Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme viinin valmistukseen, maistelemme viinejä sisilialaisen

Lisätiedot

Kauppatieteiden kandit, syksy 2017, Barcelona. Matkaehdotus / Marja Latola

Kauppatieteiden kandit, syksy 2017, Barcelona. Matkaehdotus / Marja Latola Kauppatieteiden kandit, syksy 2017, Barcelona Matkaehdotus 5.1.2017 / Marja Latola Matkanvaraaja Kauppatieteiden kandidaattiyhdistys ry Marja Latola Puh. 040-7178457 Sähköposti: mlatola@welho.com Projektipäällikkö

Lisätiedot