TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA syksy 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA syksy 2018"

Transkriptio

1 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA syksy 2018 Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta. Sef.3:17 Syyskauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä

2 Tuusniemen alueseurakunta on yksi Järvi-Kuopion kahdeksasta alueseurakunnasta. Tuusniemen remontoitu ja uudistettu seurakuntakoti on talvisin seurakuntaelämän keskus. Seurakuntakodissa on kirkkosalin lisäksi toimitiloja monenlaista seurakunnan toimintaa varten. Syys- ja talvikaudella messut, jumalanpalvelukset sekä toimitukset pidetään seurakuntakodin kirkkosalissa. Mäellä olevassa kirkossa pidetään vain isommat tapahtumat, kuten pyhäinpäivän iltakirkko, itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus ja joulun ajan tapahtumat. Tule mukaan jumalanpalveluksiin ja muuhun toimintaan! Siunattua ja toiminnallista syksyä! Herra, johda meitä matkallamme. Näytä suunta, mihin kulkea!

3 Lasten ja perheiden säännöllinen toiminta: Perhekerho tiistaisin klo seurakuntakodissa. Päiväkerhot maanantaisin klo ja seurakuntakodissa. Katso tapahtumista myös koko perheen kirkot ja askartelupäivät! pe 7.9 klo 12, Koululaisten syyskirkko. Kirkossa. Paula Hagman- Puustinen, Taru Parviainen. Markku Holopainen. su 30.9 klo 10, Koko perheen enkelikirkko, srk-kodilla. Paula Hagman- Puustinen, Taru Parviainen ja Minna Puustinen. Tarjoilu. la klo 10 Koko perheen syysaskartelu, srk-koti la klo 10 Koko perheen jouluinen askartelu, srk-koti su klo 10 Jouluinen perhekirkko, srk-kodilla. Joulupuuro.

4 Muut säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja piirit: Varttuneen väen virkistyspäivät ke , 17.10, seurakuntakodissa. Etelä-Tuusniemen virkistyspäivät to Eräveikkolassa 20.9,18.10, ja Etelä- Tuusniemen Kauneimmat joululaulut Erä-Veikkolassa klo 12. Tilaisuudet järjestetään yhteistyössä kyläyhdistyksen ja kunnan kanssa. Rukouspiiri maanantaisin klo 10 seurakuntakodissa. Luetaan yhdessä Raamattua ke 12.9, 10.10, 7.11 klo 18. Raamattuun tutustumista yhdessä Paula-papin johdolla seurakuntakodilla. Brief case- englannin kerho klo 18 seurakuntakodissa 11.9, 25.9, 9.10, 23.10, 6.11, 13.11, 27.11, Lisätiedot Tuija Junkkari, p

5 Musiikki ja kuorot: Kirkkokuoro torstaisin klo 15 seurakuntakodin kirkkosalissa 27.9 alkaen. Tuustytöt torstaisin klo seurakuntakodin kirkkosalissa 27.9 alkaen. Kuoroja johtaa kanttori Taru Parviainen, p * Joulukonsertti la 1.12 klo 15. Kuopion mieslaulajat ja Jorma Koponen seurakuntakodilla. * Kauneimmat joululaulut Villa Rysselissä, Kojanlahden vanhalla koululla pe klo 18. Taru Parviainen. * Kauneimmat joululaulut Täplän tuvalla, Hoikantie 8 Tuusjärvi su klo 15. Taru Parviainen, Paula Hagman-Puustinen. Glögiä ja piparia. * Kauneimmat Joululaulut Erä-Veikkolassa to klo 12. Taru Parviainen. Minna Puustinen. * Kauneimmat joululaulut pe klo 18 kirkossa. Puuroa lähetyksen hyväksi seurakuntakodilla tilaisuuden jälkeen.

6 Lähetyspiirit ja seurat: Lähetyspiiri kokoontuu seurakuntakodissa perjantaisin klo , 19.10, Minna Puustinen. Päiväseurat, mukana Kansanlähetys ke ja klo 13. Paula Hagman-Puustinen. Seurat keskellä päivää. Raamattuopetusta ja laulua seurakuntakodissa. Kotiseurat Mairit ja Hannu Koposella to klo 13, mukana Kansanlähetys. Kuukausiseurat, järj. Kristilliset eläkeläiset seurakuntakodissa to 4.10., 1.11 klo 11. TAPAHTUMIA seurakuntakodilla (ellei muuta paikkaa ole mainittu) Naisten ilta eri teemojen parissa pe ja klo 18. Muista kokoontumiskerroista ilmoitellaan myöhemmin. Koko perheen syysaskartelu la klo 10. Askartelua luonnon materiaalia hyväksi käyttäen. Kävyt, oksat, tuohet, mustikan- ja puolukan varvut. Materiaalimaksu 5. Mahdollisuus tehdä esim. kransseja.

7 Ikäihmisten vanhusten viikon juhla to klo 13. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen. Vanhusten viikkoon liittyvä juhla ja kahvitarjoilu Seniorisyntymäpäivät kaikille tänä vuonna tasavuosia täyttäneille ja täyttäville pe klo 13. Paula Hagman- Puustinen, Taru Parviainen. Tänä vuonna 70, 80, 90 ja yli 90 vuotta täyttäville ja täyttäneille yhteiset syntymäpäiväjuhlat. Uskon puolesta - Raamattupäivien seurat Hupelissa pe klo 18. Paula Hagman-Puustinen. Kiitosseurat Kiitos elämän lahjoista su klo 12. Paula Hagman-Puustinen, Reijo Leino, Taru Parviainen. Kahvitarjoilu. Isänpäivä/ Huttujuhla to klo 12. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen. Kaikille avoin sadonkorjuun juhla, järj. Tuusniemen eläkeliitto Sururyhmä alkaa pe klo 18. Paula Hagman-Puustinen. Ilmoittautuminen Minna Puustinen mennessä. Muut kerrat sovitaan ensimmäisellä kerralla. Sopii kaikille suruunsa tukea tarvitseville. Koko perheen jouluaskartelu la 8.12 klo Sirpa-Liisa Pelkonen ja Minna Puustinen. Eläkejärjestöjen yhteinen joulujuhla to klo 12 ruokailu, juhla klo 13.

8 Piirakkatalkoot pe klo 8. Piirakkatalkoot lähetyksen hyväksi. Lähetysmyyjäiset la klo 10. Karjalanpiirakoita ja muita leivonnaisia myynnissä lähetyksen hyväksi klo 10 alkaen Seurakuntakodilla. Veteraanijärjestöjen kuusijuhla ke klo 12.

9 SYYSKAUDEN JUMALANPALVELUKSET PYHÄPÄIVISIN KLO 10 : JUMALANPALVELUKSET TUUSNIEMEN KIRKOSSA: Keskitie 21 Messu su klo 10. Paula Hagman- Puustinen, Taru Parviainen. Ilta Särkyneille - viikkomessu ke klo 18. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen, Minna Puustinen, Eino Räsänen, Markku Holopainen. Ilta särkyneille sisältää hoitavaa musiikkia, rukousta ja ehtoollista - kaikille tarkoitettu yhteyden ilta. Pyhäinpäivän iltakirkko la 3.11 klo 18. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen, Minna Puustinen. Kukilan perhe musiikissa. Sytytetään kynttilät vuoden aikana kuolleille läheisille. Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus to 6.12 klo 10. Sankarihaudoilla käynti ja juhla koulukeskuksella. Paula Hagman- Puustinen, Taru Parviainen. Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan!

10 Jouluaaton hartaus ma klo 16. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen. Jouluaamun kynttiläkirkko ti klo 8. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen. Herra, osaanko katsella oikein, nähdä sen mikä on tärkeää? Osaanko ajatella, sanoa tai tehdä hyvää sinun mielesi suuntaisesti? Auta minua näkemään, löytämään ja tekemään kaikessa sinun tahtosi. Aamen.

11 JUMALANPALVELUKSET TUUSNIEMEN SEURAKUNTAKODILLA Koivukuja 2 Jumalanpalvelusten yhteydessä seurakuntakodilla on yleensä aina tarjolla myös kirkkokahvit ja rupatteluseuraa monitoimisalissa Koko perheen enkelikirkko su klo 10. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen. Sirpa-Liisa Pelkonen, Minna Puustinen. Tarjoilu. Mistä tunnet enkelin? Lähestyvistä askelista. Ystävällisistä silmistä. Kuuntelevista korvista. Rohkaisevista sanoista. Auttavista käsistä. Lempeydestä ja hyvyydestä, huolenpidosta ja ystävyydestä. Arkisesta lähimmäisyydestä. Siitä tunnet enkelin. (Marjaana Kanerva)

12 Messu su klo 10. Marjaana Mäkinen, Pauliina Vuorinen. Sanajumalanpalvelus ja syöpäyhdistyksen kirkkopyhä su klo 10. Marjaana Mäkinen, Taru Parviainen. Kirkkokahvit ja keskustelutilaisuus. Uskonpuhdistuksen muistopäivän messu su klo 10. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen. Keskusteleva saarna, Esko Taskinen. Messupalvelijakoulutus su klo Kouluttamassa mm. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen ja Esko Taskinen. Koko Järvi- Kuopion seurakunnan alueen messupalvelijakoulutus jumalanpalvelustehtävistä kiinnostuneille. Tervetuloa entiset ja uudet! Lisätiedot Paula-papilta Ilmoittautuminen mennessä Anita Hallikaiselle Ruokailu. Rukousmessu su klo 10. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen. Messun jälkeen kiitosseurat Kiitos elämän lahjoista ja kirkkokahvit. Seuroissa mukana kirkkoherra Reijo Leino. (huom. pyhäinpäivän iltakirkko 3.11 klo 18 kirkossa) Messu su 4.11 klo 10. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen, kirkkokuoro. Isänpäivän sanajumalanpalvelus su klo 10. Marjaana Mäkinen. Valvomisen sunnuntain messu su klo 10, keskusteleva saarna Lauri Räsänen. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen. Tuomiosunnuntain messu su klo 10. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen.

13 Adventtimessu su 2.12 klo 10. Marjaana Mäkinen, Taru Parviainen. (huom. itsenäisyyspäivän sanajp 6.12 klo 10 kirkossa) Sanajumalanpalvelus ja rippikoulun aloituspyhä su 9.12 klo 10. (Poukama-ryhmä). Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen. Jouluinen perhekirkko su klo 10 ja joulupuuro. Paula Hagman- Puustinen, Taru Parviainen, Sirpa-Liisa Pelkonen, Minna Puustinen. Koulujen joulukirkot pe klo (alakoululaiset) ja klo (yläkoululaiset ja lukiolaiset). Kaikille avoimet tilaisuudet. Messu su klo 10. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen. (huom. jouluaaton ja jouluaamun jumalanpalvelukset kirkossa) Tapaninpäivän maakirkko ke klo 10 Haurangin nuorisoseuran talolla. Reijo Leino. Sanajumalanpalvelus ja Gideonien kirkkopyhä su klo 10. Paula Hagman-Puustinen ja Taru Parviainen. Uuden vuoden hartaus klo 10, yhteinen Kaavin kanssa. Paula Hagman-Puustinen, Taru Parviainen. Loppiaisen messu su 6.1 klo 10. Marjaana Mäkinen.

14 LASTEN JA NUORTEN SYKSY 2018 MAANANTAI Sählykerho 5-6 lk, srk-kodin monitoimitila jatkuen koulun isolla salilla. Kerhonohjaaja Jere Pitkänen MAANANTAI Kokki- ja askartelukerho 1-6-lk, srkkodin kerhohuone Kerhonohjaaja Sarinna Koistinen KESKIVIIKKO Sählykerho 1-4-lk, srk-kodin kerhotila jatkuen koulun isolla salilla. Kerhonohjaaja Jere Pitkänen TORSTAI Nuorten iltapäivä 7-9-lk, nuorisotila Päätalo 20.9., , ja PERJANTAI Nuorten iltailtakahvila, nuorisotila Päätalo 20.9., , ja KERHOTOIMINTAA EI OLE SYYSLOMAVIIKOLLA Kouluikäisten syysleiri lk Rytkyn leirikeskuksessa ma-ke Leirin hinta on 21 euroa, johon sisältyy kuljetus. Ilmoittaudu mennessä. Lisätietoja saat alueesi nuorisotyönohjaajilta. Kuopion seurakuntien sählyturnaus alakouluikäisille Petosella la Sarjat ovat: E-sarja (2008 ja nuoremmat) ja D-sarja ( ). Ilmoittaudu mennessä. Lisätietoja saat alueesi nuorisotyönohjaajilta. Ilmoittautumislinkit retkille, leirille ja kerhoihin löytyvät Järvi- Kuopion nettisivulta: Muut toiminnat ja tapahtumat, kysy lisätietoja nuorisotyönohjaaja Markku Holopaiselta p

15 Alueseurakunnan yhteystiedot: Aluepappi Paula Hagman-Puustinen, p Päivystys toimistolla to klo Diakonissa Minna Puustinen p Ajanvaraus vastaanotolle puhelimitse. Päivystys ma Kanttori Taru Parviainen p Seurakuntamestarit Timo Räty p , Ulla Laukkanen Lastenohjaaja Sirpa-Liisa Pelkonen p Nuorisotyönohjaaja Markku Holopainen p Toimistosihteerit Anita Hallikainen p ja Raija Oksman p Kasteet ja vihkimiset Kasteista ja avioliittoon vihkimisistä voi sopia toimistosihteerin tai aluepapin kanssa. Hautajaiset Hautajaisten järjestäminen aloitetaan soittamalla seurakuntien hauta- ja puistotoimistosta Siunauskappelintie 3. Puhelin Sieltä varataan siunausaika ja -paikka, pappi ja kanttori sekä paikka muistotilaisuudelle. Samalla kertaa varataan myös hautapaikka sekä varmistetaan hautapaikan haltija ja mahdollinen haudan hoitaminen. TEHDÄÄN YHDESSÄ! Vapaaehtoistehtäviä on tarjolla sekä jumalanpalveluksissa että muussa seurakunnan toiminnassa. Tule virkistymään mukavaan joukkoon, monenlaisia tehtäviä on tarjolla! Lisätiedot aluepapilta tai Esko Taskiselta p tai seurakuntamestarilta Musiikissa avustavat voivat olla suoraan yhteydessä kanttoriin Katso myös Tuusniemen alueseurakunnan facebook-sivut! Tervetuloa kirkkoon ja muuhun toimintaan! Terveisin Tuusniemen alueseurakunnan väki

16 Syksyn varjojen valossa vajavuus, Jeesus voimansa antaa. Kirkko kohoaa kauniina kylän kummulla. Aurinko kultaa suurten iäkkäiden puiden latvat. Yön kosteus on laskeutunut maan pintaan syksyn lehtien päälle. Ajatuksissa soivat virren sävelet ja sanat: Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa? Varjot väistyy ja Syksyllä luonto käy lepäämään. Illan hämärtyessä sytytän kynttilän ja toisenkin. Sinullakin, meillä kaikilla, on oikeus lepoon. Hämärien päivien ja viileyden saapuessa seinät kutsuvat niiden sisäpuolelle. Tuusniemen kauniin kirkon ovet sulkeutuvat talvilevolle. Annetaan kirkon huilata ja jatketaan jälleen ensi keväänä. Seurakuntakodin seinien sisäpuolella, lämpimässä, tapahtuu paljon. Jumalanpalvelukset kirkkokahveineen ja erilaiset tapahtuvat ovat juuri sinua varten! Ne lämmittävät mieltä ja saavat aikaan yhteenkuuluvaisuuden tunnetta toisiin kanssakulkijoihin. Suurin lämmittäjämme on Jeesus Kristus, joka kutsuu meitä yhteyteen itsensä ja toinen toisiemme kanssa. Suurin valomme on Hän, joka valaisee pimeimmänkin kolkkamme. Suurin rakkautemme on siinä, että Hän näyttää meille tien taivasten valtakuntaan, lepoon ja rauhaan. Jeesus sanoo: Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. (Joh.8:12) Hänen kanssaan syksyn varjotkin loistavat valoa! Siunattua syksyä sinulle! t. Paula-pappi

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNAN TOIMINTAESITE SYKSY 2017

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNAN TOIMINTAESITE SYKSY 2017 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNAN TOIMINTAESITE SYKSY 2017 Tule mukaan toimintaan! Syyskauden messut ja tapahtumat TUUSNIEMEN KIRKOSSA: Keskitie 21 Sadosta kiittämisen messu su 3.9. klo 10. Paula Hagman-Puustinen,

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2018

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2018 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2018 Kristityn sydän on tavattoman vahva silloin, kun se huokaa. Tällaiseen rukoukseen kuuluu nimittäin Jumalan lupaus, että Hän ei kiellä rukoilijalta hänen anomaansa.

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNASSA TAPAHTUU SYKSY 2015:

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNASSA TAPAHTUU SYKSY 2015: TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNASSA TAPAHTUU SYKSY 2015: PÄIVYSTYKSET JA AJANVARAUKSET: Aluepapin päivystys to 9.30-11.30 Paula Hagman-Puustinen, p. 040-4888614 paula.hagman-puustinen@evl.fi Diakoniapäivystys

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2017

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2017 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2017 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Alueseurakunnan yhteystiedot:

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNAN TOIMINTAESITE SYKSY 2016:

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNAN TOIMINTAESITE SYKSY 2016: TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNAN TOIMINTAESITE SYKSY 2016: SYYSKAUDEN TOIMINTA, TAPAHTUMAT JA JUMALANPALVELUKSET www.facebook.com/tuusniemenalueseurakunta http://www.kuopionseurakunnat.fi/jarvi-kuopion-seurakunta

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta.

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA SYKSY 2016 TOIMINTA Lapset ja perheet Päiväkerhot ma. klo 9-11.30 ja 13.30-16. Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta. Perhekerho tiistaisin klo 9.30-11, seurakuntatalossa.

Lisätiedot

Tervetuloa kirkkoon ja kesän tapahtumiin!

Tervetuloa kirkkoon ja kesän tapahtumiin! Tervetuloa kirkkoon ja kesän tapahtumiin! Tuusniemen alueseurakunnan toimintaesite kesä 2018 Tuusniemen alueseurakunta TUUSNIEMEN KIRKKO Keskitie 21 SEURAKUNTAKOTI Koivukuja 2 Tuusniemen kirkko tiekirkkona

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

Messu su 3.6. klo 13. Kaavin kirkko. Marjaana Mäkinen ja Pauliina Vuorinen. 2. Sunnuntai helluntaista, Katoavat ja katoamattomat aarteet.

Messu su 3.6. klo 13. Kaavin kirkko. Marjaana Mäkinen ja Pauliina Vuorinen. 2. Sunnuntai helluntaista, Katoavat ja katoamattomat aarteet. Kaavin alueseurakunta kesä 2018 Kesäkuu Messu su 3.6. klo 13. Kaavin kirkko. Marjaana Mäkinen ja Pauliina Vuorinen. 2. Sunnuntai helluntaista, Katoavat ja katoamattomat aarteet. Hautojenhoitopäivä pe 8.6.

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2017 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2017 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva joulu

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin.

Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2016 Sisaret ja veljet adventin ajassa Jeesuksessa Kristuksessa! Tervetuloa 2016 joulunajan Kallaveden seurakunnan tapahtumiin. Mennyt vuosi ja tuleva

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017 Jumalanpalvelukset 26.11. Messu - Oriveden kirkko klo 10 Messu - Eräjärven kirkko klo 13 Messu - Juupajoen kirkko klo 10 Sanajp

Lisätiedot

Syyskauden 2015 toimintaa

Syyskauden 2015 toimintaa 47/ Liite Sivu 1 / 5 Syyskauden 2015 toimintaa Palokan alueseurakunta on yksi Jyväskylän seurakunnan yhdeksästä alueseurakunnasta. Alueella asuu yli 12 000 Jyväskylän seurakunnan jäsentä. Asuinympäristöt

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2016 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 11.9. Messu, liturgia Tapani Vanhanen, saarna Katja Verho, kanttori Taina Kujanen. 18.9. Messu, metsästäjien kirkkopyhä,

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017 JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017 Papin palsta Tämä vuosi on monisataisvuosien juhlaa. Kotimaamme täyttää pyöreät 100 vuotta ja mikäli Koillis-Savoa lukaisi viime joulukuussa, niin uutisen mukaan

Lisätiedot

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015 S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I Syksy 2015 VIIKKO-OHJELMA Sunnuntai klo 12 Messu Maanantai klo 17.30 Siltamäen naiskuoro 31.8. 7.12. klo 19 Hengellisten laulujen ilta kerran kuukaudessa:

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017

JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017 JUANKOSKEN ALUESEURAKUNNAN KEVÄTKAUSI 2017 Papin palsta Tämä vuosi on monisataisvuosien juhlaa. Kotimaamme täyttää pyöreät 100 vuotta ja mikäli Koillis-Savoa lukaisi viime joulukuussa, niin uutisen mukaan

Lisätiedot

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017 Kappelityöryhmän kokous 30.3.2017 klo 19 Pyhämaan Seurakuntakoti Läsnä: Laiho-Virtanen, Lilja Sjöblom, Mika Johtela, Mira Kivistö, Marko Laurila

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI- JA JOULUNAIKA 2017 2 JUMALAN- PALVELUKSET su 3.12. klo 10 klo 18 Adventin messu Adventtihartaus Evolla, Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä Opastus Evokeskukselta (Saarelantie 1)

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Adventtitapahtumat ja joulukuvaelmat Adventtitapahtuma Kuningas saapuu su 29.11. klo 11 13 Lauritsalan seurakuntakeskuksessa, Kauppalank. 1. Erilaista puuhaa lapsille

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Kohtaamisia? Toivon, että tänä syksynä voit kohdata Lopen seurakunnassa sekä ihania ja upeita ihmisiä, että itsensä Pyhän Jumalan.

Kohtaamisia? Toivon, että tänä syksynä voit kohdata Lopen seurakunnassa sekä ihania ja upeita ihmisiä, että itsensä Pyhän Jumalan. Syksy ja joulunaika 2013 Kohtaamisia? Seurakunnan toiminta on sitä, että ihmiset kohtaavat toisia ihmisiä. Näin tapahtuu seurakunnan tilaisuuksissa vauvasta vanhuksiin: perhekerhoissa, päiväkerhoissa,

Lisätiedot

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

Joulun aika Rekolan seurakunnassa Joulun aika 2017 Rekolan seurakunnassa Joulunajan aukiolo- ja päivystysaikoja Diakoniapäivystys 5.12. 4.1. vain Rekolan kirkolla tiistaisin klo 9 11, Asolan seurakuntatalolla torstaisin klo 9 11. Puhelinpäivystys

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2018

Lapset ja perheet Syksy 2018 Lapset ja perheet Syksy 2018 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Joulu 2015 adventista loppiaiseen Joulu 2015 adventista loppiaiseen Lauantai 28.11. Wiipurilaisen osakunnan kuoron konsertti klo 16 Sammonlahden kirkossa, Hietakallionk. 7. Ensimmäinen adventtisunnuntai 29.11. Messu klo 10 Joutsenon kirkossa,

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy

klo 9.30 KUNTOUTTAVA TUOLIJUMPPA Vinttikamarissa klo 10.00-13.00 NEULETÖITÄ MYYTÄVÄNÄ Ala-Aulassa Else Mikkinen myy TOIMINTAOHJELMA 30.11.-6.12.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA: MA, KE ja TO klo 7.30-15.30, TI 7.30-13.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-13.00. TOIMINTATUPA AVOINNA: MA klo 9.00-15.00, TI klo 9.00-13.00 ja KE JA PE

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2017 PERHEMESSUT 6.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 3.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko

Lasten joulukirkot. Lasten joululahjaverkko Lasten joulukirkot kaikille alle kouluikäisille hoitajineen ja perheineen. ma-ti 9.-10.12. klo 9 ja kirkossa ke-to 11.-12.12. klo 9 ja Asolan seurakuntatalossa pe 13.12. klo 9 Päiväkummun seurakuntatalossa

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT PÄIVÄRUKOUS ARKISIN MA-TI, TO-PE KLO 12 Päivärukous on noin vartin kestävä pieni hengähdyshetki keskellä päivää. Rukoushetkessä huomioimme tarpeen mukaan ajankohtaisia ja henkilökohtaisia rukousaiheita.

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Tikkakosken. alueseurakunnan

Tikkakosken. alueseurakunnan Tikkakosken alueseurakunnan Syksy 2019 TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA Tikkakosken alueseurakunta on yksi Jyväskylän seurakunnan yhdeksästä alueseurakunnasta. Tikkakosken alueseurakuntaan kuuluvat Tikkakosken

Lisätiedot

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2014

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2014 Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2014 Kappelityöryhmän kokous 2.10.2014 klo 17.30 Pyhämaan Seurakuntakoti Lilja Laiho-Virtanen puheenjohtaja paikalla Leena Airikkala lähetystyön alaryhmä

Lisätiedot

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2017 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 17.9. Sanajumalanpalvelus, liturgia ja saarna Katja Verho, kanttori Päivi Ikäheimonen. 24.9. Eräkirkko Sappeen juhlakodalla

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo

Halli. Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: klo: Hallin Palvelutalo TOIMINTAKALENTERI JOULUKUU 2017 Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 2.12.2017 klo:12.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset Hallin Palvelutalo

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE SYKSY 2015 AVOIMET OVET - TOIMINTA ALAKOULULAISILLE Jynkänvuoren avoimet ovet alkavat tiistaina 18.8. klo 13-16 (Isännäntie 22). Petosen seurakuntatalon

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019 VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019 kansikuva: Minna Toivonen Muskarit Lasten kirkot Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

UUSI JÄRVI-SUOMEN SEURAKUNTA 1.1.2011 ALKAEN. Kirkkoherran virkaanasettaminen. Kirkkoherranvirastot lakkaavat MISTÄ VIRKATODISTUKSET?

UUSI JÄRVI-SUOMEN SEURAKUNTA 1.1.2011 ALKAEN. Kirkkoherran virkaanasettaminen. Kirkkoherranvirastot lakkaavat MISTÄ VIRKATODISTUKSET? UUSI JÄRVI-SUOMEN SEURAKUNTA 1.1.2011 ALKAEN Kirkkoherran virkaanasettaminen Piispa Wille Riekkinen avustajineen asettaa kirkkoherra Reijo Leinon virkaansa messussa su 9.1. klo 10 Riistaveden kirkossa.

Lisätiedot

Sinä voit vaikuttaa. Jumalan siunausta syksyysi, Tuomas Hynynen Kirkkoherra

Sinä voit vaikuttaa. Jumalan siunausta syksyysi, Tuomas Hynynen Kirkkoherra Syksy ja joulunaika 2014 Sinä voit vaikuttaa Seurakunnan syksyyn mahtuu tänäkin vuonna monenlaista. Tutun toiminnan lisäksi marraskuussa pidetään seurakuntavaalit. Vaaleilla valitaan päättäjät seuraaviksi

Lisätiedot

Lapset ja perheet Syksy 2019

Lapset ja perheet Syksy 2019 Lapset ja perheet Syksy 2019 Hei! Kädessäsi on Kouvolan seurakunnan tiedotuslehti lapsiperheille. Tutustu ja tule mukaan tapahtumiin ja kerhoihin. Kysy lisää ja kerro toiveitasi, yhteystiedot löydät takakannesta.

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2 RIPPIKOULUPASSI Ennen leirijaksoa tutustut seurakunnan toimintaan. Rippikoulupassiin keräät merkinnät: 4 jumalanpalveluksesta 2 seurakuntatilaisuudesta (esim. diakonia-

Lisätiedot

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2016

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2016 Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 3/2016 Kappelityöryhmän kokous 10.9.2016 klo 19 Pyhämaan Seurakuntakoti Läsnä: Laiho-Virtanen, Lilja Kappelineuvoston jäsen /puheenjohtaja paikalla Sjöblom,

Lisätiedot

Siunattua joulun aikaa!

Siunattua joulun aikaa! Siunattua joulun aikaa! ADVENTISTA LOPPIAISEEN KORSON SEURAKUNNASSA 2017 JUMALANPALVELUKSET JA HARTAUDET 1. adventtisunnuntain messu su 3.12. klo 10. Seurakuntakuoro. Itsenäisyyspäivän messu ke 6.12. klo

Lisätiedot

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika 2015. Tamperelain. 5.1.2016 siltalehti.fi Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA Joulun aika 2015 Tamperelain en seurakunta lehti Seuraava ilm.päivä 5.1.2016 siltalehti.fi ÄLKÄÄ PELÄTKÖ Emme saa antaa pelolle sijaa, sanottiin Pariisin iskujen

Lisätiedot

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT: Nuorisotyönohjaaja Meiju Saastamoinen 044 733 5266 RYHMÄT JA OHJAAJAT Päiväkoulu (PK) Rippileiri 1 (RK1) Kirkkoherra Lauri Jäntti 040

Lisätiedot

Hautajaisjärjestelyt Isonkyrön seurakunnassa

Hautajaisjärjestelyt Isonkyrön seurakunnassa Hautajaisjärjestelyt Isonkyrön seurakunnassa Hyvät omaiset! Osanottomme. Isonkyrön seurakunnan puolesta tahdomme olla tukenanne, kun Teitä on kohdannut suru menetettyänne läheisen ihmisen. Tässä oppaassa

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Lapsi- ja perhetyö SYKSY 2016 Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta. Toimintamuodot Perhekerho Avoin päiväkerho Vauva- ja perhemuskarit Perheleiri

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2018 PERHEMESSUT 5.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (ekaluokkalaisten siunaaminen) 9.9. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11.00, Perhebrunssi klo 9.30 alk.

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018 Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018 kuva: Sanna Krook Muskarit Pyhäkoulut Yhteystiedot Juhlat Perhekerho Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 sivu Enonkosken kappelineuvosto Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven puheenjohtaja.

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 sivu Enonkosken kappelineuvosto Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven puheenjohtaja. Enonkosken kappelineuvosto 09.11.2015 1 Kokousaika 09.11.2015 klo 17.00-18.41 Paikka Enonkosken seurakuntatoimisto Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven puheenjohtaja Pekka Auvinen aluekappalainen Touko Ahokas

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016 Iltapäivätoiminta Muskarit Pyhäkoulut Juhlat Perhekerhot Päiväkerhot Lastentupa Perhekirkot Taideleikki Leirit Perheretket Tapahtumat Yhteystiedot 2 PÄIVÄKERHOT ANTTOLA

Lisätiedot