Vuosilomakustannuskorvaus työnantajalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosilomakustannuskorvaus työnantajalle"

Transkriptio

1 Vuosilomakustannuskorvaus työnantajalle

2 Vuosilomakustannuskorvaus Työnantaja voi saada Kelasta korvausta työntekijän äitiys-, isyys-, erityisäitiys- ja vanhempainvapaajakson ajalta syntyneistä vuosilomakustannuksista. Korvausta maksetaan, jos työnantaja on lain tai muun säädöksen perusteella velvollinen maksamaan lomapalkkaa tai lomakorvausta vapaiden aikana kertyneestä vuosilomasta. Jos äitiys- ja vanhempainvapaajakso saman lapsen perusteella on alkanut tai myöhemmin, korvaukseen on oikeus vain vuosilomalain mukaisesti kertyneen vuosiloman kustannuksista. 2

3 Vuosilomakustannuskorvaus Oikeus myös säästövapaaseen siirretyiltä lomapäiviltä. Korvausta maksetaan 2,5 päivältä jokaiselta kalenterikuukaudelta, jolta vuosilomaa on kertynyt äitiys-, isyys, erityisäitiys- tai vanhempainvapaiden perusteella ja vanhempainpäivärahaa on maksettu vähintään 14 päivää. Korvausta ei makseta kalenterikuukaudelta, jolta työntekijällä on työssäolopäiviä enemmän kuin edellä mainittuja vapaita ja työ on tehty korvausta hakevalle työnantajalle. Jos äitiys- tai vanhempainvapaa on alkanut tai myöhemmin, korvausta maksetaan enintään 6 kuukaudelta. 3

4 Vuosilomakustannuskorvaus Työnantaja hakee vuosilomakustannuskorvausta asiointipalvelussa tai lomakkeella SV 18 Hakuaika on 6 kk vanhempainpäivärahakauden päättymisestä. Maksetaan vanhempainpäivärahakauden päätyttyä. Joissain tilanteissa voidaan myös maksaa, kun haetun ajan päivärahajakso on maksettu loppuun. 4

5 Vuosilomakustannuskorvauksen määrä Työnantaja ilmoittaa Kelaan äitiys-, isyys, erityisäitiys- ja vanhempainvapaan ajalta kertyneen lomapalkan tai lomakorvauksen todellisen tai arvioidun määrän. Jos äitiys-, isyys tai vanhempainvapaakausi on alkanut tai sen jälkeen, ilmoitetaan vain lakisääteisesti kertyneen lomapalkan tai lomakorvauksen todellinen tai arvioitu määrä. Vuosilomakustannuskorvauksen määrä lasketaan päivärahan perusteena olevasta vuositulosta seuraavasti: Vuositulo jaetaan 300:lla. Näin saatu päiväkohtainen tulo korotetaan kertoimella 1,26. Korvaus on enintään se määrä, jonka työnantaja on ollut velvollinen maksamaan vuosilomapalkkana, korotettuna kertoimella 1,26. Korvaus voi siis olla suurempi kuin maksettu vuosilomapalkka. (SVL 1224/ luku 3 ) 5

6 Palvelukanavat Työnantajien verkkopalvelut ja tunnistautumista vaativat asiointipalvelut Työnantajalinja arkisin klo 9 16 Chatti arkisin klo 9 15 Paperilomakkeet > kela.fi/lomakkeet Posti 6

7 Asiointipalvelut työnantajille Työnantajan asiointipalvelussa työnantaja voi: hakea äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaa työntekijänsä palkallisen perhevapaan ajalta hakea sairauspäivärahoja työntekijänsä palkallisen sairausloman ajalta Ilmoittaa palkattomasta poissaolosta ilmoittaa ns. 6 kk:n palkat (esitetyt työtulot) päivärahojen määrän laskentaa varten hakea vuosilomakustannuskorvausta vanhempainpäivärahan ajalta (SV 18) hakea korvausta työnantajan työterveyshuollon kustannuksista (lomake SV 98a TTH) katsoa sähköisesti lähettämiään hakemuksia ja ilmoituksia, Kelan päätöksiä ja työnantajalle maksettuja maksuja. Asiointipalveluun kirjaudutaan Katso-tunnisteella. Vuoden 2019 lopulla Kelan asiointipalvelut työnantajille siirtyvät suomif.i-tunnisteeseen. 7

8 Asiointipalvelut työnantajille 1/3 Kelan asiointipalvelut työnantajille tarjoavat nopean tavan lähettää hakemuksia ja ilmoituksia Kelaan. Työnantajien asiointipalvelu (työntekijäkohtainen) Ilmoitin.fi -palvelu (esara-tiedostot palkkaohjelmasta) 8

9 Posti Päivärahahakemuksen tai sen liitteen voi toimittaa Kelaan postitse osoitteella Kela, PL 26, KELA Työnantajien ja yrittäjien työterveyshuollon korvaus-hakemukset postitetaan korvaushakemusten käsittely-paikkoihin: Sairaanhoitokorvaustilitykset postitetaan lähimpään Kelan toimistoon tai tilitysten käsittely-yksikön ilmoittamaan osoitteeseen. Lisätietoja: 9

10 Kysymykset ja palautteet Työnantajalinja palvelee arkisin klo 9 16 numerossa Työnantajachatti arkisin klo 9 15 Kysymykset sähköpostitse: esara(a)kela.fi Asiointipalvelun ongelmatilanteissa: ict-asiakastuki(at)kela.fi Muut asiat Yhteystiedot työnantajille Tilaa sähköpostiisi uutiskirje Työnantajainfo: 10

11

Vuosilomakustannuskorvaus

Vuosilomakustannuskorvaus Vuosilomakustannuskorvaus työnantajalle 2018 1 Vuosilomakustannuskorvaus Työnantaja voi saada Kelasta korvausta työntekijän äitiys-, isyys-, erityisäitiys- ja vanhempainvapaajakson ajalta syntyneistä vuosilomakustannuksista.

Lisätiedot

Työnantajan vuosilomakustannuskorvaus. Kela.fi/tyonantajat>perhevapaat

Työnantajan vuosilomakustannuskorvaus. Kela.fi/tyonantajat>perhevapaat Työnantajan vuosilomakustannuskorvaus Kela.fi/tyonantajat>perhevapaat Vuosilomakustannuskorvaus Työnantaja voi saada Kelasta korvausta työntekijän äitiys-, isyys-, erityisäitiys-ja vanhempainvapaajakson

Lisätiedot

Perhevapaakorvaus työnantajalle

Perhevapaakorvaus työnantajalle Perhevapaakorvaus työnantajalle 2017 Perhevapaakorvaus Työnantaja voi saada perhevapaakorvausta naispuolisen työntekijän vanhemmuudesta aiheutuvista kustannuksista. Perhevapaakorvaus voidaan myöntää tilanteissa,

Lisätiedot

Kelan etuudet ja palvelut työnantajille

Kelan etuudet ja palvelut työnantajille Kelan etuudet ja palvelut työnantajille 2018 Esityksen sisältö I Työnantajan etuudet maksetusta palkasta tai järjestetystä palvelusta II Etuudet, jotka työnantajan on hyvä tuntea - kuntoutus, erityishoitoraha,

Lisätiedot

Perhevapaakorvaus työnantajalle

Perhevapaakorvaus työnantajalle Perhevapaakorvaus työnantajalle Korvaus naispuolisen työntekijän vanhemmuudesta aiheutuvista kustannuksista www.kela.fi/tyonantajat Sisällysluettelo Perhevapaakorvaus Työnantajan verkkoasiointi Kysymykset

Lisätiedot

Näin haet vuosilomakustannuskorvausta. työnantajalle verkossa. Työnantajan asiointipalvelu alkaen

Näin haet vuosilomakustannuskorvausta. työnantajalle verkossa. Työnantajan asiointipalvelu alkaen Näin haet vuosilomakustannuskorvausta työnantajalle verkossa Työnantajan asiointipalvelu 6.0.08 alkaen Sisällys Kirjautuminen ja tunnistautuminen Toiminnot Sovelluksen valinta Toiminnot Etuuden valinta

Lisätiedot

Näin haet vuosilomakustannuskorvausta. työnantajalle verkossa. Työnantajan asiointipalvelu

Näin haet vuosilomakustannuskorvausta. työnantajalle verkossa. Työnantajan asiointipalvelu Näin haet vuosilomakustannuskorvausta työnantajalle verkossa Työnantajan asiointipalvelu 2017 Kirjautuminen Kirjaudu Työnantajien asiointipalveluun osoitteessa www.kela.fi/tyonantajat Palvelun käyttö edellyttää

Lisätiedot

Ohjeita esara-tiedostojen lähettäjälle. Kelan työnantaja-asiakkaat, verkkoasiointiopas

Ohjeita esara-tiedostojen lähettäjälle. Kelan työnantaja-asiakkaat, verkkoasiointiopas Ohjeita esara-tiedostojen lähettäjälle Kelan työnantaja-asiakkaat, verkkoasiointiopas Sisällysluettelo Palkkaohjelman edellytykset Lähettäjän edellytykset esara-tiedostoissa lähetettävät hakemukset esara-tiedostoissa

Lisätiedot

Ohjeita esara-tiedostojen lähettäjälle

Ohjeita esara-tiedostojen lähettäjälle Ohjeita esara-tiedostojen lähettäjälle Kelan työnantaja-asiakkaat, verkkoasiointiopas 1 Sisällysluettelo Palkkaohjelman edellytykset Lähettäjän edellytykset esara-tiedostoissa lähetettävät hakemukset esara-tiedostoissa

Lisätiedot

Työnantaja: Ohjeita esaratiedostojen

Työnantaja: Ohjeita esaratiedostojen Työnantaja: Ohjeita esaratiedostojen lähettäjälle Opas Ilmoitin.fi-verkkoasiointiin, kun palkkajärjestelmästä lähetetään ilmoituksia ja hakemuksia tiedostona. Tiedostoon voi sisältyä yksi tai useampi hakemus

Lisätiedot

Näin ilmoitat työnantajan suostumuksen sähköisten päätösten vastaanottoon Työnantajan asiointipalvelussa

Näin ilmoitat työnantajan suostumuksen sähköisten päätösten vastaanottoon Työnantajan asiointipalvelussa Näin ilmoitat työnantajan suostumuksen sähköisten päätösten Työnantajan asiointipalvelussa Opas työnantajan verkkoasiointiin (sairaus- ja vanhempainpäivärahat, kuntoutusraha sekä perhevapaiden korvaukset)

Lisätiedot

Näin haet äitiys-, isyys ja vanhempainrahaa työnantajalle

Näin haet äitiys-, isyys ja vanhempainrahaa työnantajalle Näin haet äitiys-, isyys ja vanhempainrahaa työnantajalle Opas työnantajan verkkoasiointiin www.kela.fi/tyonantajat 7.8.08 Työnantaja/Näin haet vanhempainpäivärahaa Sisällys Kirjautuminen ja tunnistautuminen

Lisätiedot

Näin haet äitiys-, isyys ja vanhempainrahaa työnantajalle

Näin haet äitiys-, isyys ja vanhempainrahaa työnantajalle Näin haet äitiys-, isyys ja vanhempainrahaa työnantajalle Opas työnantajan verkkoasiointiin www.kela.fi/tyonantajat 8.0.08 Työnantaja/Näin haet vanhempainpäivärahaa Sisällys Kirjautuminen ja tunnistautuminen

Lisätiedot

Näin ilmoitat työnantajan suostumuksen sähköisten päätösten vastaanottoon Työnantajan asiointipalvelussa

Näin ilmoitat työnantajan suostumuksen sähköisten päätösten vastaanottoon Työnantajan asiointipalvelussa Näin ilmoitat työnantajan suostumuksen sähköisten päätösten Työnantajan asiointipalvelussa Opas työnantajan verkkoasiointiin (sairaus- ja vanhempainpäivärahat, kuntoutusraha sekä perhevapaiden korvaukset)

Lisätiedot

Kelan työnantaja-asiakkaille 2017

Kelan työnantaja-asiakkaille 2017 Ohjeita esaratiedostojen lähettäjälle Kelan työnantaja-asiakkaille 2017 Sisällysluettelo Palkkaohjelman edellytykset Lähettäjän edellytykset esara-tiedostoissa lähetettävät hakemukset esara-tiedostoissa

Lisätiedot

Näin haet äitiys-, isyys ja vanhempainrahaa työnantajalle Työnantajan verkkoasiointipalvelu

Näin haet äitiys-, isyys ja vanhempainrahaa työnantajalle Työnantajan verkkoasiointipalvelu Näin haet äitiys-, isyys ja vanhempainrahaa työnantajalle Työnantajan verkkoasiointipalvelu 2017 Kirjautuminen Kirjaudu Työnantajien asiointipalveluun osoitteessa www.kela.fi/tyonantajat Palvelun käyttö

Lisätiedot

Muutoksia työnantajan Kela-asiointiin Kela.fi/tyonantajat

Muutoksia työnantajan Kela-asiointiin Kela.fi/tyonantajat Muutoksia työnantajan Kela-asiointiin 2018 2019 Kela.fi/tyonantajat Muutokset työnantaja-asioinnissa Kela muuttaa sairauspäivärahojen, vanhempainpäivärahojen, kuntoutusrahan, vuosilomakustannuskorvauksen

Lisätiedot

Näin ilmoitat työnantajakohtaisen

Näin ilmoitat työnantajakohtaisen Näin ilmoitat työnantajakohtaisen tilinumeron asiointipalvelussa Opas työnantajan verkkoasiointiin (sairaus- ja vanhempainpäivärahat, kuntoutusraha sekä perhevapaiden korvaukset) Ohje työnantajakohtaisen

Lisätiedot

Näin haet sairauspäivärahaa työnantajalle Työnantajan asiointipalvelu, selainsovellus

Näin haet sairauspäivärahaa työnantajalle Työnantajan asiointipalvelu, selainsovellus Näin haet sairauspäivärahaa työnantajalle Työnantajan asiointipalvelu, selainsovellus 2018 Kirjautuminen Kirjaudu Työnantajien asiointipalveluun osoitteessa www.kela.fi/tyonantajat Palvelun käyttö edellyttää

Lisätiedot

Kelan työnantaja-asiakkaat

Kelan työnantaja-asiakkaat Ohjeita esaratiedostojen lähettäjälle Kelan työnantaja-asiakkaat 2017 Sisällysluettelo Palkkaohjelman edellytykset Lähettäjän edellytykset esara-tiedostoissa lähetettävät hakemukset esara-tiedostoissa

Lisätiedot

Näin haet sairauspäivärahaa työnantajalle. Työnantajan verkkoasiointipalvelu

Näin haet sairauspäivärahaa työnantajalle. Työnantajan verkkoasiointipalvelu Näin haet sairauspäivärahaa työnantajalle Työnantajan verkkoasiointipalvelu 2017 Kirjautuminen Kirjaudu Työnantajien asiointipalveluun osoitteessa www.kela.fi/tyonantajat Palvelun käyttö edellyttää työnantajan

Lisätiedot

Näin haet sairauspäivärahaa työnantajalle

Näin haet sairauspäivärahaa työnantajalle Näin haet sairauspäivärahaa työnantajalle Opas työnantajan verkkoasiointiin www.kela.fi/tyonantajat Sisällys Kirjautuminen ja tunnistautuminen Sovelluksen valinta Toiminnot Etuuden valinta Sairausajan

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelasta

Ajankohtaista Kelasta Ajankohtaista Kelasta Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 13.5.2016 Kela Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela.fi Aiheita esara XML-skeemamuutokset xx.xx.2016 lukien Asiointipalvelun selainsovelluksen

Lisätiedot

Näin haet työnantajalle Kelan etuuksia tulorekisterin kautta

Näin haet työnantajalle Kelan etuuksia tulorekisterin kautta Näin haet työnantajalle Kelan etuuksia tulorekisterin kautta Opas päivärahojen hakemiseen tulorekisterin palkkatietoilmoituksella Päivitetty 15.4.2019 Sisällysluettelo Mitä Kela edellyttää työnantajalta?

Lisätiedot

Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta.

Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Vuosiloma Lomanmääräytymisvuosi Lomakautta edeltävä vuoden pituinen aika 1.4. 31.3. Lomaoikeus lasketaan tältä ajalta. Lomakausi 2.5. 30.9. välinen aika. Täysi lomanmääräytymiskuukausi Kalenterikuukausi,

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp Hallituksen esitys vanhempainpäivärahoja ja työnantajakustannusten korvaamista koskevan lainsäädännön muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä vanhempainpäivärahoja

Lisätiedot

Näin haet työnantajalle Kelan etuuksia tulorekisterin kautta

Näin haet työnantajalle Kelan etuuksia tulorekisterin kautta Näin haet työnantajalle Kelan etuuksia tulorekisterin kautta Opas päivärahojen ja perhevapaakorvauksen hakemiseen tulorekisterin palkkatietoilmoituksella Sisällysluettelo Mitä Kela edellyttää työnantajalta?

Lisätiedot

Näin saat työnantajan maksutiedot asiointipalvelusta

Näin saat työnantajan maksutiedot asiointipalvelusta Näin saat työnantajan maksutiedot asiointipalvelusta Opas työnantajan verkkoasiointiin www.kela.fi/tyonantajat Sisällys Mitä tietoja työnantaja saa tiliotteella Maksujen tarkat tiedot asiointipalvelussa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslain työnantajalle maksettavan vuosilomakustannuskorvauksen määrää koskevaa säännöstä muutettavaksi.

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelasta. Veron ohjelmistotalopäivä Päivi Hyvärinen

Ajankohtaista Kelasta. Veron ohjelmistotalopäivä Päivi Hyvärinen Ajankohtaista Kelasta Veron ohjelmistotalopäivä 23.11.2017 Päivi Hyvärinen Ajankohtaista 2018 esara-ilmoittajille esara testihenkilötunnukset muuttuvat esara XML 1.2. versio Työnantajan yksi tilinumero

Lisätiedot

Näin tarkistat lokitiedot Työnantajan asiointipalvelussa

Näin tarkistat lokitiedot Työnantajan asiointipalvelussa Näin tarkistat lokitiedot Työnantajan asiointipalvelussa Asiointiopas, miten lokitiedoista voi tarkistaa palvelun käyttäjän ja käynnin tarkoituksen. www.kela.fi/tyonantajat 1 18.1.2019 Työnantaja/Näin

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelasta

Ajankohtaista Kelasta Ajankohtaista Kelasta Eteran talous- ja palkkahallintopäivä 4.12.2015 4.12.2015 Kela Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela.fi Aiheet Palkkatietojen sähköinen välittäminen Kelaan Tulorekisterin hyödyntäminen

Lisätiedot

Tulorekisterin vaikutukset päiväraha-asiointiin - mikä muuttuu vuonna Verkkoseminaarista

Tulorekisterin vaikutukset päiväraha-asiointiin - mikä muuttuu vuonna Verkkoseminaarista Tulorekisterin vaikutukset päiväraha-asiointiin - mikä muuttuu vuonna 2018 Verkkoseminaarista 6.9.2018 Tulorekisterin vaikutukset Kela-asiointiin - Kelan verkkoseminaari työnantajille 6.9.2018 Ohjelma

Lisätiedot

Perhevapaista aiheutuvien kustannusten tasaaminen

Perhevapaista aiheutuvien kustannusten tasaaminen Perhevapaista aiheutuvien kustannusten tasaaminen SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ Lisätietoja: Kaija Kallinen puh. (09) 7721 444 tai 040 500 2417 kaija.kallinen@sak.fi Tilaukset: SAK/Postitus puh.

Lisätiedot

Ajankohtaista työnantajan Kela-hakemuksista

Ajankohtaista työnantajan Kela-hakemuksista Ajankohtaista työnantajan Kela-hakemuksista Verohallinnon ohjelmistotalopäivä 20.11.2018 Päivi Hyvärinen Suunnittelija Kela Ajankohtaista työnantajan Kela-hakemuksista Kelan päivärahoja voi hakea tulorekisterin

Lisätiedot

Työnantajan päiväraha-asioinnin muutokset Verkkoseminaari työnantajille

Työnantajan päiväraha-asioinnin muutokset Verkkoseminaari työnantajille Työnantajan päiväraha-asioinnin muutokset 12.1.2019 Verkkoseminaari työnantajille 8.1.2019 Päiväraha-asioinnin muutokset 12.1.2019 Työnantaja voi valita, vastaanottaako päivärahapäätökset postitse vai

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 11/2004 vp Laki vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta työnantajalle ja eräät siihen liittyvät lait Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan uutta

Lisätiedot

Ajankohtaista työnantajan Kela-hakemuksista

Ajankohtaista työnantajan Kela-hakemuksista Ajankohtaista työnantajan Kela-hakemuksista Verohallinnon ohjelmistotalopäivä 23.5.2019 Kela Ajankohtaista työnantajan Kela-hakemuksista Kela-hakemusten toimitustavat nyt ja jatkossa Kokemuksia tulorekisterin

Lisätiedot

Työnantajien sähköinen asiointi

Työnantajien sähköinen asiointi Terveysosasto Työnantajien sähköinen asiointi Eteran palkkahallintopäivät 2011 Sisältö Mitä tietoja löydät Kela.fi:stä Työnantajien sähköinen asiointi esata-palvelun esittely esara-palvelun esittely esaran

Lisätiedot

Lomakustannuskorvaus

Lomakustannuskorvaus Lomakustannuskorvaus 03.05.2017 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 1 1.3 Oikeus ja edellytykset... 1 1.3.1 Vuosilomaoikeus... 1 1.3.1.1 Käsitteet... 2 1.3.1.2 Loman

Lisätiedot

Näin haet työterveyshuollon korvauksia verkossa

Näin haet työterveyshuollon korvauksia verkossa Näin haet työterveyshuollon korvauksia verkossa Opas työnantajan verkkoasiointiin www.kela.fi/tyonantajat Työterveyshuollon korvaukset - verkkopalvelu työnantajalle Työnantaja voi täyttää ja lähettää työterveyshuollon

Lisätiedot

Tämä ohjeistus on tarkoitettu henkilökohtaisen avustajan työnantajalle, mutta se on syytä antaa myös avustajan/avustajien luettavaksi.

Tämä ohjeistus on tarkoitettu henkilökohtaisen avustajan työnantajalle, mutta se on syytä antaa myös avustajan/avustajien luettavaksi. 1 (5) HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJAOHJE Tämä ohjeistus on tarkoitettu henkilökohtaisen avustajan työnantajalle, mutta se on syytä antaa myös avustajan/avustajien luettavaksi. Tuntilistat Työnantajat

Lisätiedot

Näin haet työterveyshuollon korvauksia verkossa

Näin haet työterveyshuollon korvauksia verkossa Näin haet työterveyshuollon korvauksia verkossa Opas työnantajan verkkoasiointiin www.kela.fi/tyonantajat 15.1.019 Työnantaja: Näin haet työterveyshuollon korvauksia Työterveyshuollon korvaukset - verkkopalvelu

Lisätiedot

Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti.

Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti. JÄSENKIRJE M+P+T/1/2016 4.3.2016 1(8) Kristel Nybondas Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti. Maaseutuelinkeinojen, puutarha-alan

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Kristel Nybondas JÄSENKIRJE M+P+T+V/3/2011 9.3.2011 1(6) Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelasta tulorekisteriin valmistautuminen

Ajankohtaista Kelasta tulorekisteriin valmistautuminen Ajankohtaista Kelasta tulorekisteriin valmistautuminen Verohallinnon ohjelmistotalopäivä Päivi Hyvärinen Vastaava suunnittelija Kehittämispalvelut Kela Tulorekisteriin valmistautuminen Kelassa Työnantajan

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelasta palkkahallinnon ohjelmistotaloille. 26.11.2015 Verohallinnon ohjelmistotalopäivä Kela Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela.

Ajankohtaista Kelasta palkkahallinnon ohjelmistotaloille. 26.11.2015 Verohallinnon ohjelmistotalopäivä Kela Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela. Ajankohtaista Kelasta palkkahallinnon ohjelmistotaloille 26.11.2015 Verohallinnon ohjelmistotalopäivä Kela Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela.fi Aiheet Palkkatietojen sähköinen välittäminen Kelaan Tulorekisterin

Lisätiedot

XML ja esara-tiedostot Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 28.11.2014. Kela Terveysosasto Päivi Hyvärinen

XML ja esara-tiedostot Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 28.11.2014. Kela Terveysosasto Päivi Hyvärinen XML ja esara-tiedostot Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 28.11.2014 Kela Terveysosasto Päivi Hyvärinen Peräkkäistiedostoista XML:ään Työnantaja voi lähettää hakemukset ja ilmoitukset esara-tiedostoina

Lisätiedot

Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi.

Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi. HYVÄ HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖNANTAJA Ohessa ohjeita henkilökohtaisen avustajan työsuhteeseen liittyen. Ohjekirje on hyvä antaa myös avustajan/-jien luettavaksi. Tuntilistat Työnantajat palauttavat

Lisätiedot

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2 Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän

Lisätiedot

Kelan palvelut henkilöasiakkaille

Kelan palvelut henkilöasiakkaille Kelan palvelut henkilöasiakkaille Susanna Sinda, Kelan Ulkomaan yksikkö 17. 18.2.2010 Kelan palvelukanavat Kelan palvelukanavia ovat posti puhelinpalvelu verkkopalvelut 1) kaikille avoimet palvelut (www.kela.fi)

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Kristel Nybondas JÄSENKIRJE M+P+T+V/2/2013 27.3.2013 1(7) Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää

Lisätiedot

Työnantajan päiväraha-asioinnin muutokset Verkkoseminaari työnantajille

Työnantajan päiväraha-asioinnin muutokset Verkkoseminaari työnantajille Työnantajan päiväraha-asioinnin muutokset 12.1.2019 Verkkoseminaari työnantajille 8.1.2019 Sisällys Sähköiset päätökset Päivärahojen hakeminen tulorekisterin kautta Tulorekisterin kautta lähetetyn hakemuksen

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje

KT Yleiskirjeen 15/2013 liite 3. TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje TTES:n muuttuneiden vuosilomamääräysten soveltamisohje Kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimuksen (TTES) määräystä vuosiloman siirtämisestä työkyvyttömyyden vuoksi ja määräystä vuosilomapalkan

Lisätiedot

Työnantaja: Näin haet korvausta työterveyshuollon kustannuksista verkossa

Työnantaja: Näin haet korvausta työterveyshuollon kustannuksista verkossa Työnantaja: Näin haet korvausta työterveyshuollon kustannuksista verkossa 2018 Työterveyshuollon korvaukset - verkkopalvelu työnantajille Työnantaja voi täyttää ja lähettää työterveyshuollon korvaushakemuksen

Lisätiedot

KIERTOKIRJE 5/ sivu 1 VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA LUKIEN

KIERTOKIRJE 5/ sivu 1 VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA LUKIEN 17.3.2016 sivu 1 Petri Verronen, Olli Rauhamaa, Mari Vasarainen VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA 1.4.2016 LUKIEN Vuosilomalaki muuttuu 1.4.2016 lukien. Muutokset koskevat vuosiloman ansaintaa tiettyjen perhevapaiden

Lisätiedot

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää. 3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelasta

Ajankohtaista Kelasta Ajankohtaista Kelasta Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 21.5.2015 Kela Terveysosasto Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela.fi Aiheita XML-ilmoittamisen tilanne Maksutiedostot esata-palvelussa

Lisätiedot

1. Vuosiloman antaminen työsuhteen päättymis- ja lomautustilanteessa

1. Vuosiloman antaminen työsuhteen päättymis- ja lomautustilanteessa Uutiskirje (1/7) 21.6.2016 AJANKOHTAISIA VUOSILOMAKYSYMYKSIÄ Vuosilomalain 1.4.2016 voimaan tulleiden muutosten vuoksi olemme koonneet tähän uutiskirjeeseen keskeiset muutokset koskien työkyvyttömyyteen

Lisätiedot

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011)

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011) Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011) Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti.

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE V/2/2015 27.4.2015 1(7) Tässä jäsenkirjeessä selvitetään Viher- ja ympäristörakentamisalan työehtosopimuksen

Lisätiedot

Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-,

Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-, 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA: PERHEVAPAAN LOMAKERTYMÄ PIENENEE LOMALLA SAIRASTAMISEEN OMAVASTUU Eduskunta hyväksyi vuosilomalain muutoksen. Muutos rajaa äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan

Lisätiedot

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä Kelan etuudet numeroina 2013 Äitiysavustus Oikeus: Suomessa asuva odottava äiti, jonka raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää ja joka on käynyt neuvolassa tai lääkärissä terveystarkastuksessa ennen 4.

Lisätiedot

HE 112/2006 vp. muodostaman isäkuukauden käyttöajankohta sijoittuu nykyisin välittömästi vanhempainrahakauden

HE 112/2006 vp. muodostaman isäkuukauden käyttöajankohta sijoittuu nykyisin välittömästi vanhempainrahakauden Hallituksen esitys Eduskunnalle vanhempainpäivärahoja ja työnantajakustannusten korvaamista koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi niitä

Lisätiedot

Soveltamisohje vuosilomalain muutoksista

Soveltamisohje vuosilomalain muutoksista 1 Soveltamisohje vuosilomalain muutoksista Muutosten pääkohdat Vuosilomalakia muutettiin 1.4.2019 lukien siten, että työntekijälle turvataan oikeus EU-lainsäädännön edellyttämään vähintään neljän viikon

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %.

TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA. Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %. 10.10.2007 TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Sopimuskausi 1.10.2007 31.1.2010 Palkankorotukset 1.10.2007 Henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotetaan 3,4 %. 1.3.2008 Otetaan

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 133/2006 vp Laki sairausvakuutuslain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Suomalainen yhteiskunta ikääntyy nopeaan tahtiin, ja vanhusväestön

Lisätiedot

KVTES:n vuosilomamääräysten muutokset. 11 Vuosiloman siirto. Työkyvyttömyys

KVTES:n vuosilomamääräysten muutokset. 11 Vuosiloman siirto. Työkyvyttömyys KT Yleiskirjeen 13/2013 liite 4 1 (8) KVTES:n vuosilomamääräysten muutokset IV LUKU VUOSILOMA 11 Vuosiloman siirto Työkyvyttömyys 1 mom. Jos viranhaltija/työntekijä on vuosilomansa tai säästövapaan alkaessa

Lisätiedot

Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa

Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa 1.12.2017 Sari Linna Ratkaisuasiantuntija, Kela, Kajaanin toimisto Pohjoinen vakuutuspiiri Esimerkki 1; sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha ja kuntoutus

Lisätiedot

Lomakustannuskorvaus

Lomakustannuskorvaus Lomakustannuskorvaus 25.10.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Vuosilomaoikeus... 2 1.3.1.1 Käsitteet... 2 1.3.1.2 Loman

Lisätiedot

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET VUOSILOMALAIN MUUTOKSET Vuosilomalaki muuttuu 1.5.2013. Taustalla oli EU-tuomioistuimen päätös, jonka johdosta Suomen lainsäädäntö piti saattaa vastaamaan EU-lainsäädännön vaatimuksia. Lain muutos koskee

Lisätiedot

Vuosiloman pituus määräytyy vuosilomalain mukaan

Vuosiloman pituus määräytyy vuosilomalain mukaan Vuosiloman pituus määräytyy vuosilomalain mukaan Kesälomakausi alkaa virallisesti toukokuun toisena päivänä ja päättyy syyskuun lopussa. Loma-aikaa ja lomapalkkaa koskevat pykälät ja määräykset löytyvät

Lisätiedot

Osuuskunnan palkanlaskenta

Osuuskunnan palkanlaskenta Osuuskunnan palkanlaskenta Pienosuuskuntaforum 2018 Helsinki 2.10.2018 Merja Hiltunen, KTM Osuustoiminnan Kehittäjät ry 2.10.2018/MH 1 Työlainsäädäntö Työsopimuslaki Työehtosopimuslaki Työaikalaki Vuosilomalaki

Lisätiedot

TYÖNANTAJAN VUOSIKELL0

TYÖNANTAJAN VUOSIKELL0 TYÖNANTAJAN VUOSIKELL0 Liisa Karhu Käsiteltäviä asioita Yhdistys työnantajana Erityistilanteita Verohallinnon ilmoitukset ja maksut Työnantajasuoritukset Verotili Työnantajan vuosikello Tärkeitä päivämääriä

Lisätiedot

Vuosilomalain muutokset. Mikko Nyyssölä

Vuosilomalain muutokset. Mikko Nyyssölä Vuosilomalain muutokset Mikko Nyyssölä Vuosilomalain muutokset Loman aikana alkavaan sairastumiseen liittyvä seitsemän päivän karenssi poistuu Muutos tulee voimaan 1.10.2013 Ei siis koske sitä ennen annettavia

Lisätiedot

Lomakustannuskorvaus

Lomakustannuskorvaus Lomakustannuskorvaus 21.07.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Vuosilomaoikeus... 2 1.3.1.1 Käsitteet... 2 1.3.1.2 Loman

Lisätiedot

HE 163/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta

HE 163/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia. Naisten tasa-arvoisen kohtelun ja työllistymisen

Lisätiedot

Työnantajalta mahdollisesti tarvittavat palkkatietosi työnantaja voi ilmoittaa työnantajan verkkoasiointipalvelun kautta.

Työnantajalta mahdollisesti tarvittavat palkkatietosi työnantaja voi ilmoittaa työnantajan verkkoasiointipalvelun kautta. Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen verkkoasiointipalvelussa paperilomakkeen sijaan. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä, mutta voit toimittaa liitteet erikseen verkkoasiointipalvelun kautta

Lisätiedot

Työnantajakäsittelyn muutokset ja niiden vaikutus esara-tiedostoihin Veron ohjelmistotalopäivä Päivi Hyvärinen

Työnantajakäsittelyn muutokset ja niiden vaikutus esara-tiedostoihin Veron ohjelmistotalopäivä Päivi Hyvärinen Työnantajakäsittelyn muutokset ja niiden vaikutus esara-tiedostoihin 2017-2018 Veron ohjelmistotalopäivä 23.5.2017 Päivi Hyvärinen Työnantajakäsittelyn muutokset 2017-2018 Perhevapaakorvauksen hakeminen

Lisätiedot

A3 VUOSILOMAPALKKA, -KORVAUS SEKÄ LOMARAHA

A3 VUOSILOMAPALKKA, -KORVAUS SEKÄ LOMARAHA A3 VUOSILOMAPALKKA, -KORVAUS SEKÄ LOMARAHA Lomapalkan laskentasäännöt Lomapalkan laskentasäännön valinta riippuu siitä, mitä palkkaustapaa ja ansaintasääntöä työntekijän osalta on noudatettu lomanmääräytymisvuoden

Lisätiedot

Mallilomake. Kela SV 98 TTH. Työnantajan hakemus. Työterveyshuoltoon liittyvät kustannukset. 1. Työnantajan tiedot. 2. Työnantajan tilinumero

Mallilomake. Kela SV 98 TTH. Työnantajan hakemus. Työterveyshuoltoon liittyvät kustannukset. 1. Työnantajan tiedot. 2. Työnantajan tilinumero Kela Työnantajan hakemus Työterveyshuoltoon liittyvät kustannukset SV 98 TTH Tällä lomakkeella työnantaja hakee korvausta järjestämänsä työterveyshuollon kustannuksista. Jos palveluntuottaja on esitäyttänyt

Lisätiedot

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset. 1 (6) KVTES 2012 2013: keskeiset materiaaliset muutokset Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES 2012-2013) keskeiset materiaaliset muutokset. Palkkausluku (luku II) Palkkausluvun sisältöä

Lisätiedot

Tradenomi, HSOt ja HSO-sihteerit

Tradenomi, HSOt ja HSO-sihteerit Tradenomi, HSOt ja HSO-sihteerit Työsuhteen ehdot 1.4.2016 31.3.2017 Akavan Erityisalat AE ry ja Aito HSO ry ovat laatineet tämän suosituksen työsuhteen vähimmäisehdoista tradenomi, HSOille ja HSO-sihteereille.

Lisätiedot

KIINTEISTÖPALVELUALAN VUOSILOMAOPAS

KIINTEISTÖPALVELUALAN VUOSILOMAOPAS KIINTEISTÖPALVELUALAN VUOSILOMAOPAS Reijo Mattila sopimusasiantuntija 2 VUOSILOMA KIINTEISTÖPALVELUALALLA Opas perustuu 1.4.2005 voimaan tulleeseen vuosilomalakiin ja kiinteistöpalvelualan työehtosopimusmääräyksiin.

Lisätiedot

Myöhemmin tässä ohjeessa ovat laskentaesimerkit ovat suuntaa-antavia. Tämä ohje ei ole osa työehtosopimusta eikä työehtosopimuksen soveltamisohje.

Myöhemmin tässä ohjeessa ovat laskentaesimerkit ovat suuntaa-antavia. Tämä ohje ei ole osa työehtosopimusta eikä työehtosopimuksen soveltamisohje. Ohje (1/6) 13.5.2014 YLIOPISTOJEN YLEINEN TYÖEHTOSOPIMUS OHJE KOSKIEN 1.4.2014 VOIMAAN TULLEITA IRTISANOMISAIKA- JA VUOSILOMAMÄÄRÄYKSIÄ TAUSTA Sivistystyönantajat ry ja yliopistojen henkilöstöä edustavat

Lisätiedot

Lomakustannuskorvaus 03.06.2016

Lomakustannuskorvaus 03.06.2016 Lomakustannuskorvaus 03.06.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.3 Oikeus ja edellytykset... 2 1.3.1 Vuosilomaoikeus... 2 1.3.1.1 Käsitteet... 2 1.3.1.2 Loman

Lisätiedot

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä

Lisätiedot

Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9)

Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) Työelämä / Työlainsäädäntö ja Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) VUOSILOMALAIN MUUTOKSET 1.4.2016 Vuosilomalakia muutetaan 1.4.2016 voimaantulevalla lailla kahdella tavalla: 1. Yli neljän viikon pituisiin

Lisätiedot

Infotilaisuus työterveyshuollon korvausuudistuksesta

Infotilaisuus työterveyshuollon korvausuudistuksesta Infotilaisuus työterveyshuollon korvausuudistuksesta 21.3.2019 Työnantajan työterveyshuolto Pia Uusivuori Vastaava suunnittelija Kela, Etuusjärjestelmäyksikkö, Terveydenhoitoetuuksien kehittämisryhmä Korvausuudistus

Lisätiedot

Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot

Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa 1.2.2016 31.1.2017 Viittomakielen tulkkien palkka- ja muut työsuhteen ehdot tuntipalkkaan perustuvassa työsuhteessa

Lisätiedot

KIINTEISTÖPALVELUALAN VUOSILOMAOPAS

KIINTEISTÖPALVELUALAN VUOSILOMAOPAS KIINTEISTÖPALVELUALAN VUOSILOMAOPAS Reijo Mattila sopimussihteeri 2 SISÄLTÖ 1. VUOSILOMAN ANSAINTA 3 1.1 Loman pituus 3 1.2 Työssäolon veroinen aika 3 1.3 Vuosilomavapaa 4 2. LOMAN ANTAMINEN 5 2.1 Säästövapaa

Lisätiedot

Hyvä seura työnantajana

Hyvä seura työnantajana Hyvä seura työnantajana Vapaaehtoisuus, tuntityö, päätoimisuus mikä on tulevaisuus? Työsuhteinen työntekijä täydentää ja tukee vapaaehtoisuutta ei korvaa Seuran talous (omarahoitus, tuet) Työoikeudelliset

Lisätiedot

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 15/2007 liite 3 1 (10)

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 15/2007 liite 3 1 (10) Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 15/2007 liite 3 1 (10) Vuosilomamääräysten soveltamisohjeet Suurin osa käytännön soveltamisen kannalta tärkeistä vuosilomamääräyksistä on ennallaan. Tällaisia

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan. vuosilomaopas 2015

Yksityisen sosiaalipalvelualan. vuosilomaopas 2015 Yksityisen sosiaalipalvelualan vuosilomaopas 2015 Sisällys Yksityisen sosiaalipalvelu-alan vuosilomaopas 2015... 1 Yksityisen sosiaalipalvelualan vuosilomaopas... 3 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. Vuosiloman

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu KEMI

KEMIN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu KEMI KEMIN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut Sauvosaarenkatu 25 94100 KEMI VAMMAISTEN HENKILÖIDEN AVUSTAJAPALVELUN TOIMINTAOHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 7.6.2005 93. 1. JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUS Henkilökohtaisen

Lisätiedot

Perhevapaaopas 2019 luottamushenkilöille

Perhevapaaopas 2019 luottamushenkilöille JULKAISUSARJA 7 /2019 Perhevapaaopas 2019 luottamushenkilöille Lisätietoja: Tuuli Glantz tuuli.glantz@sak.fi 1 Sisältö Johdanto...4 1 Raskausaika...5 Raskaudesta ilmoittaminen työnantajalle... 5 Työntekijän

Lisätiedot

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5)

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5) KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS MUISTIO 1 (5) OPETUSHENKILÖSTÖ JA VUOSILOMA Opetushenkilöstö jakautuu useampaan ryhmään sen mukaan minkälainen työaikajärjestelmä ryhmälle on sovittu. Seuraavassa käsitellään

Lisätiedot

Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016

Kuinka teen perheetuutta. maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016 Kuinka teen perheetuutta koskevan maksuvaatimuksen Kelalle? Päivitetty 05/2016 Hakemus vai maksuvaatimus? Tässä esityksessä kerromme, miten ja missä tilanteissa kunta tekee maksuvaatimuksen tai hakemuksen

Lisätiedot

VUOSILOMAT JA PALKANMAKSU 2012

VUOSILOMAT JA PALKANMAKSU 2012 VUOSILOMAT JA PALKANMAKSU 2012 Vuosilomapalkkaa ja lomakorvausta maksetaan kaupan alan työntekijöille ensisijaisesti kaupan työehtosopimukseen perustuen ja siltä osin kuin työehtosopimuksessa ei ole säännöksiä

Lisätiedot

POSTIALAN TESSIN KESKEISIÄ VUOSILOMASÄÄNNÖKSIÄ (1.2.2003 lukien)

POSTIALAN TESSIN KESKEISIÄ VUOSILOMASÄÄNNÖKSIÄ (1.2.2003 lukien) POSTIALAN TESSIN KESKEISIÄ VUOSILOMASÄÄNNÖKSIÄ (1.2.2003 lukien) Juhani Salonen SISÄLLYSLUETTELO 1. Vuosiloman ansainta ja työssäolopäivien veroiset päivät...1 2. Lomakausi, talviloma ja loman antaminen...4

Lisätiedot