NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat"

Transkriptio

1 NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat Tutustu myös voimassa olevaan Luokkajärjestelmäohjeeseen sekä tuomaritoiminnan toimintaohjesääntöön. Maajoukkuelinjalla kilpaillaan keväisin omavalintaisissa luokissa ja syksyisin luokkien voimistelijat kilpailevat pakollisissa luokissa ikäsarjoissa 12 v. ja nuoremmat sekä 13 v. ja vanhemmat. o Vuonna 2018: 2006 ja myöhemmin syntyneet (nuoremmat) ja 2005 ja aikaisemmin syntyneet (vanhemmat). Pakollisissa luokissa kilpaillaan vain neliottelu (ei telinekohtaista kilpailua). Noustakseen maajoukkuelinjan 4. luokkaan, tulee voimistelijalla olla omavalintaisten 3. luokan nousupisteiden lisäksi nousupisteet joko nuorempien tai vanhempien pakollisesta sarjasta eli neliottelusta vähintään 32 pistettä. Pakollisissa luokissa sarjojen liikkeet tulee tehdä kullakin telineellä erikseen mainitussa järjestyksessä. Pakollisissa liikesarjoissa arvostelu alkaa 10 pisteestä. Jos ohjeissa ei ole erillistä mainintaa virhevähennyksistä, arvioidaan liikesarjat FIG juniorisääntöjen mukaan. Telineen ylituomari tekee vähennykset telineen loppupisteistä mahdollisista käytösvirheistä. Huomioitavaa Ylimääräiset matot (enintään 30 cm) ovat sallittuja, niitä ei kuitenkaan saa siirtää sarjan aikana. Järjestäjä hankkii permantomusiikit NTV:n verkkosivuilta. Ei ajanottoa eikä linjatuomareita. Liikkeiden suorittaminen väärässä järjestyksessä = oma sommitelma. Nojapuilla ylimääräiset heilahdukset arvioidaan väliheilahduksiksi (-0 p). Ellei erikseen mainita puomin ja permannon liikkeitä ei tarvitse tehdä yhdistelmänä puomin ja permannon liikkeiden alastulot saa tehdä yhdelle tai kahdelle jalalle puomille ja permannolle saa tehdä oman koreografian eli valita sideosat, käännökset, käsien liikeradat ja askelten määrän. Tuomarit, kuten NTV tuomaritoiminnan ohjesäännöissä kerrotaan Tuomarin taso vähintään TK3. Suositellaan, että telineen ylituomarin taso vähintään TK4. Samaan aikaan käytävien luokkien kohdalla velvoite on o 1-5 voimistelijaa => 1 tuomari o 6-10 voimistelijaa => 2 tuomaria o >10 voimistelijaa => kolmas tuomari vain, jos kilpailun läpivieminen sitä vaatii

2 Hyppy, maajoukkuelinja pakolliset sarjat Kaksi hyppyä, joiden keskiarvo lasketaan neliottelupisteisiin 1. hyppy Urhonhyppy hyppyteline, korkeus 110 cm ±5 cm yksi ponnistuslauta Video: 2. hyppy Yurchenkon alku mattokasalle, käsityöntö seisomaan matolle. mattokasa, korkeus 110 cm ± 5 cm yksi ponnistuslauta Arvostelu päättyy, kun jalat osuvat mattoon. Alastulo pehmeälle matolle. Video: Kaksi hyppyä, joiden keskiarvo lasketaan neliottelupisteisiin 1. hyppy Urhonhyppy hyppyteline, korkeus 125 cm 1 cm yksi ponnistuslauta Video: 2. hyppy Yurchenkon alku mattokasalle, käsityöntö seisomaan matolle. mattokasa, korkeus 120 cm ± 5 cm yksi ponnistuslauta Arvostelu päättyy, kun jalat osuvat mattoon. Alastulo pehmeälle matolle. Video:

3 VIRHEET VÄHENNYKSET VIRHEET VÄHENNYKSET Voimistelijan on suoritettava molemmat hypyt. Lopullinen pistemäärä muodostuu molempien hyppyjen keskiarvosta. 1. hyppy: Urhonhyppy 2. hyppy: Yurchenkon alku mattokasalle, käsityöntö seisomaan 1. lentovaihe tai enemmän 1. lentovaihe tai enemmän - lantiokulma x x - lantiokulma x x - vartalon kaari x x - vartalon kaari x x - polvet koukussa x x x - polvet koukussa x x x - jalat tai polvet erillään x x - jalat tai polvet erillään x x käsityöntövaihe käsityöntövaihe - vuorottainen käsikosketus x - vuorottainen käsikosketus x - hartiakulma x x - hartiakulma x x - poikkeama pystysuorasta linjasta x - poikkeama pystysuorasta linjasta x - käsivarret koukussa x x x - käsivarret koukussa x x x 2. lentovaihe 2. lentovaihe - liiallinen vartalon taitto-ojennusliike snap x x - liiallinen vartalon taitto-ojennusliike snap x x - korkeus x x x - korkeus x x x - suora vartalon asento ei säily x x - suora vartalon asento ei säily x x - polvet koukussa x x x - polvet koukussa x x x - jalat tai polvet erillään x x - jalat tai polvet erillään x x - vajaa pyöriminen, ei kaatumista - vajaa pyöriminen, kaatuminen x x - vajaa pyöriminen, ei kaatumista - vajaa pyöriminen, kaatuminen - riittämätön pituus x x - riittämätön pituus x x - poikkeaminen suorasta linjasta alastulossa x - poikkeaminen suorasta linjasta alastulossa x - dynaamisuus x x - dynaamisuus x x Alastulovähennykset Coden mukaan Muut virheet Alastulovähennykset Coden mukaan Muut virheet - ylimääräinen vauhdinotto ylimääräinen vauhdinotto kippuraurho askeleet eteenpäin alastulossa x x - avustus Hyppy on mitätön. - avustus Hyppy on mitätön. x x

4 Nojapuut, maajoukkuelinja pakolliset sarjat Nojapuuaisa, korkeus 250 cm ei ala-aisaa, mutta ala-aisan tilalle voi laittaa kuminauhan 1. riipunta, vauhdinottoheilahdus (kädet saa koukistaa) 2. kippi 3. selinheilahdus käsinseisontaan (jalat yhdessä tai avaten) 4. heilahdus eteenpäin - ½-käännös myötäotteelle ("venäläinen käännös") 5. heilahdus eteenpäin - ½-käännös myötäotteelle ("venäläinen käännös") 6. jättiläinen 7. jättiläinen, josta laskeutuminen nojan kautta kaarivauhtiin 8. takaheilahdus 9. merimiesvoltti suorin vartaloin Video: Nojapuuaisa, korkeus 250 cm ei ala-aisaa, mutta ala-aisan tilalle voi laittaa kuminauhan 1. riipunta, vauhdinottoheilahdus (kädet saa koukistaa) 2. kippi 3. selinheilahdus käsinseisontaan (jalat yhdessä tai avaten) 4. heilahdus eteenpäin - ½-käännös myötäotteelle ("venäläinen käännös") 5. heilahdus eteenpäin - ½-käännös käsinseisontaan vastaotteelle ( keller ) 6. vastajättiläinen - ½-käännös myötäotteelle 7. jättiläinen 8. stalder tai muu pyörähdysliike 9. jättiläinen 10. merimiesvoltti suorin vartaloin Video:

5 Nojapuiden virhevähennystaulukko, maajoukkuelinjan pakolliset sarjat Sarja arvostellaan Coden mukaan huomioiden alla olevat virheet vähennyksineen. Liikkeestä saa vähentää enintään sen arvon ilman putoamista, mikäli sitä yritetään. LIIKE ARVO TEKNIIKKA VIRHEET Codesta poikkeavat VÄHENNYKSET 1. vauhdinottoheilahdus d Kädet saa koukistaa vauhtia otettaessa, laajuutta ei arvostella, jalkojen ja vartalon asento arvioidaan 2. kippi selinheilahdus käsinseisontaan 1.0 Jalat yhdessä tai avaten, käsivarsien oltava ojennettuina 4. ja 5. heilahdus eteenpäin - ½- käännös myötäotteelle ("venäläinen käännös") á ja 7. jättiläinen á laskeutuminen kaarivauhdin kautta takaheilahdukseen Käännöksissä 1 käsi kerrallaan, lopetus myötäotteelle - selinheilahduksen laajuus -0.1 pystytasosta pystytasosta pystytasosta > 45 Alle vaakatason - ei arvoa = molemmat kädet kääntyvät yhtä aikaa - käännöksen valmistumisen kulma puuttuva kaarivauhti merimiesvoltti suorin vartaloin 1.5 Voltin tulisi pyöriä vähintään aisan korkeudella (ei vaadita Coden mukaista alastulojen laajuutta) Muita virheitä Oma sommitelma -0.3 Avustus Vähennys -1.5 (sisältää avustetun liikkeen arvon ja suoritusvirheet) - taittovoltti - kerävoltti yli vaakatason mutta ei vaakatasossa - alle vaakatason

6 Nojapuiden virhevähennystaulukko, maajoukkuelinjan pakolliset sarjat Sarja arvostellaan Coden mukaan huomioiden alla olevat virheet vähennyksineen. Liikkeestä saa vähentää enintään sen arvon ilman putoamista, mikäli sitä yritetään. LIIKE ARVO TEKNIIKKA VIRHEET Codesta poikkeavat VÄHENNYKSET 1. vauhdinottoheilahdus d Kädet saa koukistaa vauhtia otettaessa, laajuutta ei arvostella, jalkojen ja vartalon asento arvioidaan 2. kippi selinheilahdus käsinseisontaan 1.0 Jalat yhdessä tai avaten, käsivarsien oltava ojennettuina 4. heilahdus eteenpäin - ½-käännös myötäotteelle ("venäläinen käännös") 5. heilahdus eteenpäin - ½-käännös käsinseisontaan vastaotteelle ( keller ) 6. vastajättiläinen - ½-käännös myötäotteelle 1.0 Käännöksessä 1 käsi kerrallaan, lopetus myötäotteelle jättiläinen stalder tai muu pyörähdysliike jättiläinen merimiesvoltti suorin vartaloin taittovoltti - kerävoltti Muita virheitä Oma sommitelma -0.3 Avustus Vähennys -1.5 (sisältää avustetun liikkeen arvon ja suoritusvirheet) - selinheilahduksen laajuus -0.1 pystytasosta pystytasosta pystytasosta > 45 Alle vaakatason - ei arvoa = molemmat kädet kääntyvät yhtä aikaa - käännöksen valmistumisen kulma pystytasosta -0.3 yli vaakatason, mutta ei 45 - alle vaakatason

7 Puomi, maajoukkuelinja pakolliset sarjat Puomi (FIG) korkeus 125 cm ±1 cm, matot 20 cm, alastulomatto 10 cm ponnistuslaudan käyttö sallittu ylöstulossa 1. ylöstulona punnerrus käsinseisontaan, laskeutuminen puomille vapaavalintaiseen asentoon 2. flikki 3. tasaspagaattihyppy 4. harppaushyppy sissone (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä, harppaushypyssä kumpikin tekniikka sallittu) 5. siltakaato eteenpäin tai tik-tak -siltakaato 6. piruetti vähintään 360 o 7. vaaka 2 s 8. kärrynpyörä, taaksepäin voltti kerien alastulona Video: (voimistelija tekee videolla arabialaisen ennen alastulovolttia, vaikka pitäisi tehdä kärrynpyörä) Puomi (FIG) korkeus 125 cm ±1 cm, matot 20 cm, alastulomatto 10 cm ponnistuslaudan käyttö sallittu ylöstulossa 1. ylöstulona punnerrus käsinseisontaan, laskeutuminen puomille vapaavalintaiseen asentoon 2. flikki - flikki (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) 3. tasaspagaattihyppy - jännehyppy (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) 4. jalanvaihtohyppy sissone (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) 5. siltakaato eteenpäin tai puolivoltti eteenpäin 6. piruetti vähintään 360 o 7. vaaka 2 s 8. arabialainen, taaksepäin voltti suorin vartaloin alastulona Video:

8 Puomin virhevähennystaulukko, maajoukkuelinjan pakolliset sarjat Sarja arvostellaan Coden mukaan huomioiden alla olevat virheet vähennyksineen. Liikkeestä saa vähentää enintään sen arvon ilman putoamista, mikäli sitä yritetään. LIIKE ARVO Codesta poikkeavat VÄHENNYKSET 1. ylöstulona punnerrus käsinseisontaan flikki tasaspagaattihyppy harppaushyppy sissone (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä, harppaushypyssä kumpikin tekniikka sallittu) 5. siltakaato eteenpäin tai tik-tak -siltakaato Ei voimistelullista yhdistelmää piruetti vähintään 360 o 1.0 Käännös jää vajaaksi = puuttuva liike 7. vaaka 2 s Vaaka pysyy alle 2 s -0.3 Jalkojen avaus o -0.1 Jalkojen avaus o -0.3 Jalkojen avaus alle 135 o = puuttuva liike 8. kärrynpyörä, taaksepäin voltti kerien alastulona Muita virheitä Oma sommitelma -0.3 Avustus Vähennys -1.5 (sisältää avustetun liikkeen arvon ja suoritusvirheet) Coden taiteellisuus- ja kokoonpanovähennyksistä käytetään vain - puutteellinen sujuvuus puutteellinen varmuus -0.1

9 Puomin virhevähennystaulukko, maajoukkuelinjan pakolliset sarjat Sarja arvostellaan Coden mukaan huomioiden alla olevat virheet vähennyksineen. Liikkeestä saa vähentää enintään sen arvon ilman putoamista, mikäli sitä yritetään. LIIKE ARVO Codesta poikkeavat VÄHENNYKSET 1. ylöstulona punnerrus käsinseisontaan flikki - flikki (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) Akrobaattinen sarja puuttuu - 3. tasaspagaattihyppy - jännehyppy (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) Ei voimistelullista yhdistelmää jalanvaihtohyppy sissone (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) Ei voimistelullista yhdistelmää siltakaato eteenpäin tai puolivoltti eteenpäin piruetti vähintään 360 o 1.0 Käännös jää vajaaksi = puuttuva liike 7. vaaka 2 s Vaaka pysyy alle 2 s -0.3 Jalkojen avaus o -0.1 Jalkojen avaus o -0.3 Jalkojen avaus alle 135 o = puuttuva liike 8. arabialainen, taaksepäin voltti suorin vartaloin alastulona Taitto- tai kerävoltti - Muita virheitä Oma sommitelma -0.3 Avustus Vähennys -1.5 (sisältää avustetun liikkeen arvon ja suoritusvirheet) Coden taiteellisuus- ja kokoonpanovähennyksistä käytetään vain - puutteellinen sujuvuus puutteellinen varmuus -0.1

10 Permanto, maajoukkuelinja pakolliset sarjat Kanveesi 12 x 12 m 1. piruetti vähintään 360 o 2. puolivoltti eteenpäin, alastulo kahdelle jalalle voltti eteenpäin kerien (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) 3. polvi-istunnasta ponnistus haaran kautta käsinseisontaan, jossa käännös 360 o ja kuperkeikka eteenpäin haaraistuntaan, josta käännös spagaattiin 4. arabialainen 2 flikkiä jännehyppy (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) 5. perhosvoltti (eteenpäin tai sivuttain) 6. harppaushyppy, kadettihyppy (dance passage) 7. kuperkeikka taaksepäin käsinseisontaan (fritti), jossa 180 o käännös ja kuperkeikka eteenpäin 8. arabialainen flikki voltti taaksepäin kerien (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) Video: Kanveesi 12 x 12 m 1. piruetti vähintään 720 o 2. puolivoltti eteenpäin, alastulo kahdelle jalalle voltti eteenpäin suorin vartaloin (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) 3. polvi-istunnasta ponnistus haaran kautta käsinseisontaan, jossa käännös 360 o ja kuperkeikka eteenpäin haaraistuntaan, josta käännös spagaattiin 4. arabialainen 2 flikkiä voltti taaksepäin kerien (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) 5. perhosvoltti (eteenpäin tai sivuttain) 6. jalanvaihtohyppy, kadettihyppy (dance passage) 7. kuperkeikka taaksepäin käsinseisontaan (fritti), jossa 180 o käännös ja kuperkeikka eteenpäin 8. arabialainen flikki voltti taaksepäin suorin vartaloin (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) Video:

11 Permannon virhevähennystaulukko, maajoukkuelinjan pakolliset sarjat Sarja arvostellaan Coden mukaan huomioiden alla olevat virheet vähennyksineen. Liikkeestä saa vähentää enintään sen arvon ilman kaatumista, mikäli sitä yritetään. LIIKE ARVO Codesta poikkeavat VÄHENNYKSET 1. piruetti 360 o 1.0 Käännös jää vajaaksi: - piruetti piruetti <180 = puuttuva liike 2. puolivoltti eteenpäin, alastulo kahdelle jalalle voltti eteenpäin kerien (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) 3. polvi-istunnasta ponnistus haaran kautta käsinseisontaan, jossa käännös 360 o ja kuperkeikka eteenpäin haaraistuntaan, josta käännös spagaattiin 4. arabialainen 2 flikkiä hyppy (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä, ei vaadita jännehyppyä) 5. perhosvoltti (eteenpäin tai sivuttain) Akrobaattinen sarja puuttuu - Käännös jää vajaaksi = käännös puuttuu - Virheellinen spagaattiasento -0.1, x1.0 Akrobaattinen sarja puuttuu - 6. harppaushyppy, kadettihyppy (dance passage) Dance passage puuttuu kuperkeikka taaksepäin käsinseisontaan (fritti), jossa 180 o käännös ja kuperkeikka eteenpäin 8. arabialainen flikki voltti taaksepäin kerien (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) Akrobaattinen sarja puuttuu - Muita virheitä Oma sommitelma 0.3 Avustus Vähennys 1.5 (sisältää avustetun liikkeen arvon ja suoritusvirheet) Coden taiteellisuus- ja kokoonpanovähennyksistä käytetään vain - ilmaisun puuttuminen sopimaton ele tai kasvojen ilme kyvyttömyys viihdyttää yleisöä kyvyttömyys heijastaa musiikin teemaa liikkeet eivät ole sidoksissa toisiinsa liike ja musiikki päättyvät eri aikaa sarjan lopussa liikkeet ja musiikin iskut tapahtuvat eri aikaa osassa sarjaa taustamusiikki -

12 Permannon virhevähennystaulukko, maajoukkuelinjan pakolliset sarjat Sarja arvostellaan Coden mukaan huomioiden alla olevat virheet vähennyksineen. Liikkeestä saa vähentää enintään sen arvon ilman kaatumista, mikäli sitä yritetään. LIIKE ARVO Codesta poikkeavat VÄHENNYKSET 1. piruetti 720 o 1.0 Käännös jää vajaaksi: - piruetti piruetti <540 = puuttuva liike 2. puolivoltti eteenpäin, alastulo kahdelle jalalle voltti eteenpäin suorin vartaloin (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) 3. polvi-istunnasta ponnistus haaran kautta käsinseisontaan, jossa käännös 360 o ja kuperkeikka eteenpäin haaraistuntaan, josta käännös spagaattiin Taitto- tai kerävoltti - Akrobaattinen sarja puuttuu - Käännös jää vajaaksi = käännös puuttuu - Virheellinen spagaattiasento -0.1, arabialainen 2 flikkiä voltti taaksepäin kerien (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) 1.0 2x Akrobaattinen sarja puuttuu -0,5 5. perhosvoltti (eteenpäin tai sivuttain) jalanvaihtohyppy, kadettihyppy (dance passage) Dance passage puuttuu kuperkeikka taaksepäin käsinseisontaan (fritti), jossa 180 o käännös ja kuperkeikka eteenpäin 8. arabialainen flikki voltti taaksepäin suorin vartaloin (liikkeet pitää tehdä yhdistelmänä) Muita virheitä Oma sommitelma 0.3 Avustus Taitto- tai kerävoltti - Akrobaattinen sarja puuttuu - Vähennys 1.5 (sisältää avustetun liikkeen arvon ja suoritusvirheet) Coden taiteellisuus- ja kokoonpanovähennyksistä käytetään vain - ilmaisun puuttuminen sopimaton ele tai kasvojen ilme kyvyttömyys viihdyttää yleisöä kyvyttömyys heijastaa musiikin teemaa liikkeet eivät ole sidoksissa toisiinsa liike ja musiikki päättyvät eri aikaa sarjan lopussa liikkeet ja musiikin iskut tapahtuvat eri aikaa osassa sarjaa taustamusiikki -

NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat

NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat 18.9.2017 Tutustu myös 2017 Luokkajärjestelmäohjeeseen. Maajoukkuelinjalla kilpaillaan keväisin omavalintaisissa luokissa 2.-5. ja syksyisin luokkien 2.-3.

Lisätiedot

Naisten telinevoimistelu, maajoukkuelinjan 1. luokan pakolliset liikesarjat Päivitetty

Naisten telinevoimistelu, maajoukkuelinjan 1. luokan pakolliset liikesarjat Päivitetty Naisten telinevoimistelu, maajoukkuelinjan 1. luokan pakolliset liikesarjat Päivitetty 14.2.2019 Tutustu myös voimassa olevaan luokkajärjestelmäohjeeseen sekä tuomaritoiminnan toimintaohjesääntöön. Maajoukkuelinjalla

Lisätiedot

NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat

NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat NTV maajoukkuelinja - pakolliset liikesarjat Tutustu myös 2017 Luokkajärjestelmäohjeeseen. Maajoukkuelinjalla kilpaillaan keväisin omavalintaisissa luokissa 2.-5. ja syksyisin luokkien 2.-3. voimistelijat

Lisätiedot

Kilpalinja. Suomen Voimisteluliitto Naisten telinevoimistelu Luokkakilpailujärjestelmä Kilpalinja Versio Sivu 1/6

Kilpalinja. Suomen Voimisteluliitto Naisten telinevoimistelu Luokkakilpailujärjestelmä Kilpalinja Versio Sivu 1/6 Kilpalinja Kilpalinjalla kilpaillaan pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E ja F Valmentaja saa olla varalla suoritusten aikana Ylimääräisiä mattoja saa käyttää sekä telineiden

Lisätiedot

Kilpalinja. Kilpalinjalla kilpaillaan pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E ja F

Kilpalinja. Kilpalinjalla kilpaillaan pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E ja F Kilpalinja Tutustu myös 2014 Luokkajärjestelmäohjeeseen Kilpalinjalla kilpaillaan pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E ja F Pakollisissa luokissa sarjan liikkeet tulee tehdä

Lisätiedot

Kilpalinja päivitetty

Kilpalinja päivitetty Tutustu myös 2017 Luokkajärjestelmäohjeeseen 2017-2020 Kilpalinja päivitetty 1.3.2017 Kilpalinjalla pakollisissa luokissa B, C ja D sekä omavalintaisissa luokissa E, F ja G kilpaillaan kahdessa eri ikäluokissa

Lisätiedot

B-luokka 20.12.2013. Yleistä. Hyppy. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu. mattokasa

B-luokka 20.12.2013. Yleistä. Hyppy. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu. mattokasa Yleistä B-luokka Kilpailuihin voi osallistua aikaisintaan sen vuoden syksynä, kun voimistelija täyttää 7 vuotta (lisenssikausi syksy 2013 - kevät 2014 / 2006 syntynyt) B-luokkaan voi siirtyä kilpailemaan,

Lisätiedot

Puomi, yleistä. TK2, puomi. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu 2/15/2017

Puomi, yleistä. TK2, puomi. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu. Puomi, arvostelu 2/15/2017 Puomi, yleistä TK2, puomi Puomi (FIG) korkeus 125 cm ( 1 cm) matot 20 cm alastulomatto 10 cm sarjan liikkeet pitää tehdä annetussa järjestyksessä ei ponnistuslautaa eikä koroketta Ylimääräinen jalan tuki

Lisätiedot

C-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET

C-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET C-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET Arvostelutuomareiden vähennykset Suoritusvirheet Keski Kädet koukussa käsitukivaiheessa tai polvet koukussa Jalat tai polvet erillään hartioiden leveys tai Jalat ristikkäin kierteisissä

Lisätiedot

Voimistelulliset liikkeet. Voimistelulliset hypyt. Permanto, Q&A. Spagaattiasento. Spagaattiasento. TK2, permanto 2/18/ o. 160 o.

Voimistelulliset liikkeet. Voimistelulliset hypyt. Permanto, Q&A. Spagaattiasento. Spagaattiasento. TK2, permanto 2/18/ o. 160 o. Voimistelulliset liikkeet TK2, permanto Kokonaisvähennykset vartalon väärästä asennosta ovat enintään 0.50 (voimistelulliset liikkeet) Vartalon asennon vähennyksiin kuuluvat: Spagaattiasennon virheet Jalkojen

Lisätiedot

Voimistelulliset liikkeet. TK2, permanto. Spagaattiasento. Voimistelulliset hypyt. Spagaattiasento. Spagaattiasento 2/15/ o. 160 o.

Voimistelulliset liikkeet. TK2, permanto. Spagaattiasento. Voimistelulliset hypyt. Spagaattiasento. Spagaattiasento 2/15/ o. 160 o. Voimistelulliset liikkeet TK2, permanto Kokonaisvähennykset vartalon väärästä asennosta ovat enintään 0.50 (voimistelulliset liikkeet) Vartalon asennon vähennyksiin kuuluvat: Spagaattiasennon virheet Jalkojen

Lisätiedot

NTV kilpalinjan luokkaohjeista kertyneitä kysymyksiä/vastauksia, päivitetty

NTV kilpalinjan luokkaohjeista kertyneitä kysymyksiä/vastauksia, päivitetty NTV kilpalinjan luokkaohjeista kertyneitä kysymyksiä/vastauksia, päivitetty 12.4.2017 HYPPY B-luokka Juoksusta tasaponnistus ennen lautaa, josta ponnistus laudalle Juoksusta ja ponnistuksesta 1,00 (karkea

Lisätiedot

D-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET

D-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET D-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET Arvostelutuomareiden vähennykset Suoritusvirheet Keski Kädet koukussa käsitukivaiheessa tai polvet koukussa Jalat tai polvet erillään hartioiden leveys tai Jalat ristikkäin kierteisissä

Lisätiedot

Kilpalinja. B- luokka Pakolliset sarjat

Kilpalinja. B- luokka Pakolliset sarjat B- luokka Pakolliset sarjat Puomilla ja permannolla saa itse valita sideosat, käännökset, käsien liikeradat ja askelten määrän, ellei niitä erikseen mainita. Liikkeiden ja liikeratojen tulee olla voimistelulle

Lisätiedot

C-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET

C-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET C-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET Arvostelutuomareiden vähennykset Suoritusvirheet Keski Kädet koukussa käsitukivaiheessa tai polvet koukussa Jalat tai polvet erillään hartioiden leveys tai Jalat ristikkäin kierteisissä

Lisätiedot

NTV kilpalinjan pakollisten sarjojen luokkaohjeista kertyneitä kysymyksiä/vastauksia, päivitetty HYPPY

NTV kilpalinjan pakollisten sarjojen luokkaohjeista kertyneitä kysymyksiä/vastauksia, päivitetty HYPPY NTV kilpalinjan pakollisten sarjojen luokkaohjeista kertyneitä kysymyksiä/vastauksia, päivitetty 23.9.2019 Ylimääräiset liikkeet B-/C-/D-luokkien sarjoissa Jokaisesta ylimääräisestä liikkeestä nojapuilla

Lisätiedot

NTV kilpalinjan luokkaohjeista kertyneitä kysymyksiä/vastauksia, päivitetty

NTV kilpalinjan luokkaohjeista kertyneitä kysymyksiä/vastauksia, päivitetty NTV kilpalinjan luokkaohjeista kertyneitä kysymyksiä/vastauksia, päivitetty 6.3.2018 Ylimääräiset liikkeet B-/C-/D-luokkien sarjoissa Jokaisesta ylimääräisestä liikkeestä nojapuilla vähennetään -0.3 poikkeaminen

Lisätiedot

Osallistumisoikeus Minoritestileirille Timanttimerkki ja D luokan kategoria V tulee olla suoritettuna viimeistään 20.5.

Osallistumisoikeus Minoritestileirille Timanttimerkki ja D luokan kategoria V tulee olla suoritettuna viimeistään 20.5. Naisten telinevoimistelu 2018 MINORI- ja BEMARITESTISTÖ MINORIT 10 11 -vuotiaat, 2007 2008 syntyneet MINORIT 12 -vuotiaat, 2006 syntyneet BEMARIT 13 -vuotiaat ja vanhemmat, 2005 syntyneet ja vanhemmat

Lisätiedot

Telineet mattokasa, korkeus 100 cm (± 5 cm) nojapuun aisa (tai rekki), voimistelijan jalat noin 20 cm irti matosta

Telineet mattokasa, korkeus 100 cm (± 5 cm) nojapuun aisa (tai rekki), voimistelijan jalat noin 20 cm irti matosta Yleiset ohjeet kilpailee vain pakollisilla liikesarjoilla. Saavutettuaan vähintään 32,00 pistettä voimistelija voi halutessaan nousta 2. tai Super-an jo seuraavassa kilpailussa. Voimistelijan ei ole kuitenkaan

Lisätiedot

B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET

B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET Arvostelutuomareiden vähennykset Suoritusvirheet Keski Kädet koukussa käsitukivaiheessa tai polvet koukussa Jalat tai polvet erillään hartioiden leveys tai Jalat ristikkäin kierteisissä

Lisätiedot

Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit vuonna 2013

Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit vuonna 2013 Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit vuonna 2013 päivitetty 24.1.2013 Valmentajan varmistus kaikissa testeissä on sallittu! Puomin liikkeissä ei avustusta, valmentaja saa seistä vieressä. Liikkeiden

Lisätiedot

Maajoukkuelinja. Tutustu myös 2017 Luokkajärjestelmäohjeeseen

Maajoukkuelinja. Tutustu myös 2017 Luokkajärjestelmäohjeeseen Maajoukkuelinja Tutustu myös 2017 Luokkajärjestelmäohjeeseen Maajoukkuelinjalla kilpaillaan omavalintaisissa luokissa 2.-5. sekä neliottelu että telinekohtaiset kilpailut, kun kilpailijoita ko. telineellä

Lisätiedot

Yleistä. B-luokka. Hypyn arvostelu. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu juoksu

Yleistä. B-luokka. Hypyn arvostelu. Hyppy. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu juoksu Yleistä B-luokka Kilpailuihin voi osallistua aikaisintaan sen vuoden syksynä, kun voimistelija täyttää 7 vuotta (lisenssikausi syksy 2016 - kevät 2017 / 2009 syntynyt) B-luokkaan voi siirtyä kilpailemaan,

Lisätiedot

Yleiset ohjeet Telineet Tuomariston kokoonpano Osallistuvien seurojen tuomarivelvoitteet 1 tuomarin 2 tuomaria 3 tuomaria

Yleiset ohjeet Telineet Tuomariston kokoonpano Osallistuvien seurojen tuomarivelvoitteet 1 tuomarin 2 tuomaria 3 tuomaria Yleiset ohjeet kilpailee vain pakollisilla liikesarjoilla. Saavutettuaan vähintään 32,00 pistettä voimistelija voi halutessaan nousta 3. tai Super-an jo seuraavassa kilpailussa. Voimistelijan ei ole kuitenkaan

Lisätiedot

Naisten telinevoimistelu 2016 MINORI- JA BEMARITESTISTÖ

Naisten telinevoimistelu 2016 MINORI- JA BEMARITESTISTÖ Naisten telinevoimistelu 2016 MINORI- JA BEMARITESTISTÖ 10 11 -vuotiaat, 2005 2006 syntyneet 12 -vuotiaat, 2004 syntyneet BEMARIT 13 -vuotiaat ja vanhemmat, 2003 syntyneet ja vanhemmat Testistä koostuu

Lisätiedot

Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit

Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit Naisten telinevoimistelu Minoriryhmän testit päivitetty 10.12.2011 Valmentajan varmistus kaikissa testeissä on sallittu! Puomin liikkeissä ei avustusta, valmentaja saa seistä vieressä. Liikkeiden arvostelussa

Lisätiedot

B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET

B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET B-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET Arvostelutuomareiden vähennykset Suoritusvirheet Keski Kädet koukussa käsitukivaiheessa tai polvet koukussa Jalat tai polvet erillään hartioiden leveys tai Jalat ristikkäin kierteisissä

Lisätiedot

1 5 päämyllyä 12,0 (4x2,5/2,0) 12,0

1 5 päämyllyä 12,0 (4x2,5/2,0) 12,0 Permanto 1 Juoksuvauhti - puolivoltti eteenpäin - lentokuperkeikka 2,0 (1,0/1,0) 2 Hyppy etunojaan 0,5 3 Jalan vienti spagaatiin 2 sek - käännös sivuspagaatiin 2 sek - käännös spagaatiin 2 sek 1,5 (0,5/0,5/0,5)

Lisätiedot

Yleistä. B-luokka. Hyppy. Hypyn arvostelu. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu juoksu

Yleistä. B-luokka. Hyppy. Hypyn arvostelu. Hypyn arvostelu juoksu. Hypyn arvostelu juoksu Yleistä B-luokka Kilpailuihin voi osallistua aikaisintaan sen vuoden syksynä, kun voimistelija täyttää 7 vuotta lisenssikausi syksy 2017 - kevät 2018 / 2010 syntynyt lisenssikausi syksy 2018 - kevät 2019

Lisätiedot

puomi, korkeus 105 cm (± 3 cm) matoista n.14 m pitkä kanveesin paloista tehty rata tai kanveesi 12 x 12 m

puomi, korkeus 105 cm (± 3 cm) matoista n.14 m pitkä kanveesin paloista tehty rata tai kanveesi 12 x 12 m Yleiset ohjeet kilpailee vain pakollisilla liikesarjoilla. Saavutettuaan vähintään 32,00 pistettä voimistelija voi halutessaan nousta 4. tai Super 4. luokkaan jo seuraavassa kilpailussa. Voimistelijan

Lisätiedot

Osallistumisoikeus Minoritestileirille Timanttimerkki ja D luokan kategoria V tulee olla suoritettuna viimeistään 28.5.

Osallistumisoikeus Minoritestileirille Timanttimerkki ja D luokan kategoria V tulee olla suoritettuna viimeistään 28.5. Naisten telinevoimistelu 2017 MINORI- ja BEMARITESTISTÖ 10 11 -vuotiaat, 2006 2007 syntyneet 12 -vuotiaat, 2005 syntyneet BEMARIT 13 -vuotiaat ja vanhemmat, 2004 syntyneet ja vanhemmat Testistä koostuu

Lisätiedot

3. Luokka. Permanto. Bonukset. Suoritusohjeita

3. Luokka. Permanto. Bonukset. Suoritusohjeita Permanto 1 Juoksuvauhti - puolivoltti eteenpäin - lentokuperkeikka 2,0 (1,0/1,0) 2 Hyppy etunojaan 1,0 3 Jalan vienti spagaatiin - käännös sivuspagaatiin - käännös spagaatiin 1,5 (0,5/0,5/0,5) 4 Spagaatista

Lisätiedot

TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta.

TIMANTTIMERKKI. Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. TIMANTTIMERKKI Yleistä merkkiliikkeistä Timanttimerkin voi suorittaa aikaisintaan sen vuoden syksynä, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. suoritetaan erillisessä arviointitilaisuudessa. Arvioinnit

Lisätiedot

Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan syksyllä sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta.

Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan syksyllä sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. TIMANTTIMERKKI 2018 Yleistä merkkiliikkeistä Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan syksyllä sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta. Timanttimerkki suoritetaan erillisissä

Lisätiedot

b3 Puolivoltti taaksepäin - jännehyppy +0,5 b6 Haarapunnerrus käsinseisontaan 2 sek +0,5 b11 Puolivoltti eteenpäin - lentokuperkeikka +0,5

b3 Puolivoltti taaksepäin - jännehyppy +0,5 b6 Haarapunnerrus käsinseisontaan 2 sek +0,5 b11 Puolivoltti eteenpäin - lentokuperkeikka +0,5 Permanto 1 Jalannosto sivulle, josta askel eteen 0,5 2 Jalannosto sivulle, josta askel eteen 0,5 3 Tasaponnistuksella hyppyaskel, josta arabialainen - jännehyppy 1,5 (1,0/0,5) 4 Kuperkeikka taaksepäin

Lisätiedot

Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa

Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa Eilispäivän tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa 1. Eilispäivän Tähtien kilpailusarjat miesten telinevoimistelussa 1.1. Yleistä Suomen Voimisteluliiton kilpailujärjestelmään sisältyvät seuraavat

Lisätiedot

Maajoukkuelinja. Tutustu myös 2014 Luokkajärjestelmäohjeeseen

Maajoukkuelinja. Tutustu myös 2014 Luokkajärjestelmäohjeeseen Maajoukkuelinja Tutustu myös 2014 Luokkajärjestelmäohjeeseen Maajoukkuelinjalla kilpaillaan omavalintaisissa luokissa 2.-5. sekä neliottelu että telinekohtaiset kilpailut, kun kilpailijoita ko. telineellä

Lisätiedot

Naisten telinevoimistelun luokkajärjestelmä ja sääntöjen pikakurssi Otto Lindqvist

Naisten telinevoimistelun luokkajärjestelmä ja sääntöjen pikakurssi Otto Lindqvist Naisten telinevoimistelun luokkajärjestelmä ja sääntöjen pikakurssi 28.2.2018 Otto Lindqvist NTV luokkajärjestelmä Kansallinen kilpailujärjestelmä perustuu luokkakilpailuihin Stara-tapahtuma, eli ns. A/1.

Lisätiedot

2. Luokka. Permanto. Bonukset. Suoritusohjeita

2. Luokka. Permanto. Bonukset. Suoritusohjeita Permanto 1 Tasaponnistuksella hyppyaskel, josta arabialainen - jännehyppy 2,0 (1,0/1,0) 2 Kuperkeikka taaksepäin käsinseisonnan kautta etunojaan, josta käännös takanojaan 2,0 (1,5/0,5) 3 Täysistunnasta

Lisätiedot

REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus)

REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus) 1 Kevät 2018 REKKI: (1-3 sarja: rintakorkeus, 4-6 sarja: heiluntakorkeus) 1. KIEPPI - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - polvet ja nilkat ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin

Lisätiedot

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: cm)

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: cm) 1 Kevät 2017 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin)

Lisätiedot

4. Luokka (eliitti) Permanto. Bonukset. Suoritusohjeita

4. Luokka (eliitti) Permanto. Bonukset. Suoritusohjeita Permanto 1 Juoksuvauhti, josta arabialainen - puolivoltti taaksepäin - suorinvoltti taaksepäin 1,5 (0,5/1,0) 2 Kuperkeikka taaksepäin käsinseisonnan kautta 180 käännöksellä - kuperkeikka eteenpäin toispolviseisontaan

Lisätiedot

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja

Lisätiedot

Pronssimerkki Yleistä merkkiliikkeistä

Pronssimerkki Yleistä merkkiliikkeistä Pronssimerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva

Lisätiedot

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä

Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva

Lisätiedot

AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT

AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT Akrobatiavoimistelun yksilösarjoissa kilpaillaan seuraavissa luokissa: LUOKKA IKÄRAJAT 2014-2015 Sarjan sisältövaatimukset Pisteet ja arvostelu Tulokset kausi A (08-09

Lisätiedot

Kultamerkki. Päivitetty Suomen Voimisteluliitto Svoli Naisten telinevoimistelu Luokkakilpailujärjestelmä Kultamerkki 1/5

Kultamerkki. Päivitetty Suomen Voimisteluliitto Svoli Naisten telinevoimistelu Luokkakilpailujärjestelmä Kultamerkki 1/5 Kultamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva

Lisätiedot

Hopeamerkki. Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Ennen hopeamerkin liikkeiden suorittamista tulee suorittaa pronssimerkki.

Hopeamerkki. Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Ennen hopeamerkin liikkeiden suorittamista tulee suorittaa pronssimerkki. Hopeamerkki Yleistä merkkiliikkeistä Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Ennen hopeamerkin liikkeiden suorittamista tulee suorittaa pronssimerkki. Merkkiliikesuoritukset voi

Lisätiedot

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus)

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus) Kevät 2018 1 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus) 1. KIEPPI - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - polvet ja nilkat ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin 2. OIKONOJASTA

Lisätiedot

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm)

REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm) Kevät 2017 1 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin) -

Lisätiedot

Pronssimerkki ~ 1 ~ REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus)

Pronssimerkki ~ 1 ~ REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus) Pronssimerkki ~ 1 ~ Kevät 2018 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: heiluntakorkeus) 1. HYPPY OIKONOJAAN - lähtö maasta - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan - kyynärpäät suorina - polvet ja nilkat

Lisätiedot

Yleinen osuus 20.12.2013. NTV:n luokkajärjestelmä. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta

Yleinen osuus 20.12.2013. NTV:n luokkajärjestelmä. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta NTV:n luokkajärjestelmä Yleinen osuus Tuomari on vähintään 15-vuotias on suorittanut naisten telinevoimistelun tuomarikurssin ja hänellä on voimassaoleva tuomarikortti hallitsee arvostelemansa luokan liikesarjat

Lisätiedot

REKKI: (1-4: rintakorkeus, 5-6: cm)

REKKI: (1-4: rintakorkeus, 5-6: cm) Kausi 2016-2017 REKKI: (1-4: rintakorkeus, 5-6: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin)

Lisätiedot

TYTTÖJEN KUPERKEIKKAKLUBIN TAITODIPLOMI

TYTTÖJEN KUPERKEIKKAKLUBIN TAITODIPLOMI TYTTÖJEN KUPERKEIKKAKLUBIN TAITODIPLOMI Karhunkävely Polvivaaka Kuperkeikka eteen Alkeissilta Niskaseisonta tuella Kuperkeikkakeinu taakse Tukkipyörintä PAAVO Jänispomput Kävely eteen Kävely taakse Kävely

Lisätiedot

Naisten telinevoimistelu 2016 MINORI- JA BEMARITESTISTÖ

Naisten telinevoimistelu 2016 MINORI- JA BEMARITESTISTÖ Naisten telinevoimistelu 2016 MINORI- JA BEMARITESTISTÖ 10 11 -vuotiaat, 2005 2006 syntyneet 12 -vuotiaat, 2004 syntyneet BEMARIT 13 -vuotiaat ja vanhemmat, 2003 syntyneet ja vanhemmat Testistä koostuu

Lisätiedot

AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT. Akrobatiavoimistelun yksilösarjoissa kilpaillaan seuraavissa luokissa:

AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT. Akrobatiavoimistelun yksilösarjoissa kilpaillaan seuraavissa luokissa: AKROBATIAVOIMISTELUN YKSILÖSARJAT Akrobatiavoimistelun yksilösarjoissa kilpaillaan seuraavissa luokissa: LUOKKA IKÄRAJAT 2013-2014 Sarjan sisältövaatimukset Pisteet ja arvostelu Tulokset kausi A (07-08

Lisätiedot

~ 1 ~ REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm)

~ 1 ~ REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: cm) ~ 1 ~ Kevät 2017 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4: 180-210 cm) 1. HYPPY OIKONOJAAN - vartalo tiukkana, lantiossa ei saa olla taittoa - käsivarret suorina, nilkat ojennettuina 2. OIKONOJASTA SELINHEILAHDUS

Lisätiedot

a) Kunkin telineen lopullinen pistemäärä muodostetaan käyttämällä kahta erillistä pistemäärää, D-pisteitä ja E-pisteitä.

a) Kunkin telineen lopullinen pistemäärä muodostetaan käyttämällä kahta erillistä pistemäärää, D-pisteitä ja E-pisteitä. FIG WAG Code of Points NTV 2017 Suomentajan huomautuksia merkitty vihreällä OSA II LIIKESARJOJEN ARVIOINTI KAPPALE 6 Pisteiden määräytyminen Kappale 6.1 Yleistä Liikesarjojen arviointia ja lopullisen pistemäärän

Lisätiedot

a) Kunkin telineen lopullinen pistemäärä muodostetaan käyttämällä kahta erillistä pistemäärää, D-pisteitä ja E-pisteitä.

a) Kunkin telineen lopullinen pistemäärä muodostetaan käyttämällä kahta erillistä pistemäärää, D-pisteitä ja E-pisteitä. FIG WAG Code of Points NTV 2017 Suomentajan huomautuksia merkitty vihreällä Muutokset 7/17 merkitty punaisella OSA II LIIKESARJOJEN ARVIOINTI KAPPALE 6 Pisteiden määräytyminen Kappale 6.1 Yleistä Liikesarjojen

Lisätiedot

POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT

POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT POIKIEN TELINEVOIMISTELUN OMINAISUUSTESTIT 10-17 -VUOTIAAT HUOM: Suorituksissa kaksi yritystä, joista voimistelijan kannalta parempi yritys hyväksytään! 10-11 -vuotiaat NOPEUS 20 m juoksu Vauhditon pituushyppy

Lisätiedot

TIMANTTIMERKKI RENKAAT

TIMANTTIMERKKI RENKAAT TIMANTTIMERKKI RENKAAT Heiluntakorkeus 1. Heilunnasta turmaan taitolla 2. Pesäriipunta 3 s. => turmaan 3. Taitto 3 s. 4. Lapatukiriipuntaan 3 s. => turmaan 5. Keräkeinunta x 2 6. Soutu x 2 kerässä (min.70

Lisätiedot

Voimistelijan nimi: Seura: Osoite: Syntymävuosi:

Voimistelijan nimi: Seura: Osoite: Syntymävuosi: Voimistelijan nimi: Seura: Osoite: Syntymävuosi: SUOMEN VOIMISTELULIITTO 2001 SISÄLLYSLUETTELO OHJAAJALLE/OPETTAJALLE... 3 PRONSSIMERKKI... 4 PERMANTO... 4 PENKKI... 4 REKKI... 4 RENKAAT/2 KÖYTTÄ... 5

Lisätiedot

D-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET päivitetty 24.2.2014

D-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET päivitetty 24.2.2014 D-LUOKKA VIRHEVÄHENNYKSET päivitetty 24.2.2014 Arvostelutuomareiden vähennykset Suoritusvirheet Keski Kädet koukussa käsitukivaiheessa tai polvet koukussa Jalat tai polvet erillään hartioiden leveys tai

Lisätiedot

SVOLI / MTV. Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi. 2. taso, telineet

SVOLI / MTV. Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi. 2. taso, telineet SVOLI / MTV Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi 2. taso, telineet Teppo Kalaja ja Mikko Pehkonen / MTV Hyvässä seurassa on ilo liikkua PERMANTO pääosin akrobaattisia osia, joita voimistelulliset osat

Lisätiedot

NTV:n luokkajärjestelmä. Yleinen osuus. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta

NTV:n luokkajärjestelmä. Yleinen osuus. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta. Tuomaritoiminta NTV:n luokkajärjestelmä Yleinen osuus Stara-tapahtuma Staran arvosteluohjeet, Arvi-koulutus (katsottavissa Youtubessa) Arvi saa arvioida suorituksia Stara-tapahtumissa Pronssi-, hopea- ja kultamerkki ei

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELULIITTO MIESTEN TELINEVOIMISTELUN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2013-2016

SUOMEN VOIMISTELULIITTO MIESTEN TELINEVOIMISTELUN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2013-2016 SUOMEN VOIMISTELULIITTO MIESTEN TELINEVOIMISTELUN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2013-2016 Tekijä: Jouni Suuronen Päivitetty: Tammikuu 2015 (päivitykset ovat merkitty sinisellä tekstillä) Hyväksytty: 12.10.2012 Hyväksyjä:

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELULIITTO MIESTEN TELINEVOIMISTELUN KILPAILUJÄRJESTELMÄ

SUOMEN VOIMISTELULIITTO MIESTEN TELINEVOIMISTELUN KILPAILUJÄRJESTELMÄ SUOMEN VOIMISTELULIITTO MIESTEN TELINEVOIMISTELUN KILPAILUJÄRJESTELMÄ 2017-2020 Tekijä(t): Jouni Suuronen Poikien ja nuorten valmentajien työryhmä Päivitetty: 29.3.2017 / Jouni Suuronen Hyväksytty: Tammikuu

Lisätiedot

VOIMISTELUN TELINELAJIEN PASSI

VOIMISTELUN TELINELAJIEN PASSI VOIMISTELUN TELINELAJIEN PASSI MINÄ VOIMISTELIJANA MONIPUOLINEN HARJOITTELU Väritä ruutu aina kun olet liikkunut JUOKSIN Kuvani LUISTELIN PELASIN PALLOPELEJÄ UIN Nimi Ryhmä HIIHDIN LEIKIN PIHAPELEJÄ Harjoitusaika/

Lisätiedot

RYHMÄ 1 -VOIMISTELULLISET HYPYT

RYHMÄ 1 -VOIMISTELULLISET HYPYT RYHMÄ 1 -VOIMISTELULLISET HYPYT Spagaattihyppy eteenp. (yhdeltä jalalta), jalkakulma 180 [myös etujalkaa koukistaen-ojentaen:kaurishyppy] 1.101(a) Jeté en tournant hypystä ½käännöksellä (lähtö yhdeltä

Lisätiedot

KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET. TEKNISET TAIDOT perusvoimistelu - käynti

KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET. TEKNISET TAIDOT perusvoimistelu - käynti 32 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT perusvoimistelu - käynti - juoksu telinevoimistelu - kuperkeikat - kiepit ja pyörähdykset LAJITAIDOT liikeyhdistelmät telineradat

Lisätiedot

Yleinen virhevähennystaulukko. Joka kerta /voimistelija. Joka kerta /voimistelija. Joka kerta /joukkue. /voimistelija. Joka kerta.

Yleinen virhevähennystaulukko. Joka kerta /voimistelija. Joka kerta /voimistelija. Joka kerta /joukkue. /voimistelija. Joka kerta. LIITE A5 Yleinen virhevähennystaulukko Vapaaohjelma Kuvioiden tarkkuus 0.05 0.1 0.2 0.3 / + Voimistelija ei ole omalla paikallaan (rivit, muodot, välimatkat voimistelijoiden välillä) Yhdenaikaisuus Joukkue

Lisätiedot

2014 Luokkajärjestelmäohje

2014 Luokkajärjestelmäohje 2014 Luokkajärjestelmäohje Tyttöjen telinevoimistelun luokkajärjestelmän kaaviokuva, merkkiliikkeet, sarjat ja muut valmiit materiaalit ovat NTV:n internetsivuilla http://www.voimistelu.fi/voimistelutoiminta/lajit/naisten_telinevoimistelu/kilpailujarjestelma/luokkakilpail

Lisätiedot

POIKIEN TELINEVOIMISTELU OMINAISUUSTESTIT 10-17-vuotiaat. Kääntänyt ja muokannut: Matti Parojärvi

POIKIEN TELINEVOIMISTELU OMINAISUUSTESTIT 10-17-vuotiaat. Kääntänyt ja muokannut: Matti Parojärvi POIKIEN TELINEVOIMISTELU OMINAISUUSTESTIT 10-1-vuotiaat Kääntänyt ja muokannut: Matti Parojärvi Ominaisuustestit 10-11-vuotiaat NOPEUS 20 m juoksu Vauhditon pituushyppy # Points Time/ sec 1 2 3 9 10 11

Lisätiedot

Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi. 1. taso

Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi. 1. taso SVOLI / MTV Miesten telinevoimistelun tuomarikurssi 1. taso Jouni Suuronen / MTV Hyvässä seurassa on ilo liikkua SISÄLLYSLUETTELO 1. MIESTEN TELINEVOIMISTELU 2. POIKIEN JA MIESTEN LUOKKAJÄRJESTELMÄ 3.

Lisätiedot

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT Kilpaharraste Elokuu 2018 SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 2 1.1 Asut... 2 1.2 Valmentajat... 2 1.3 Kilpailusuorituksen uusiminen... 2 1.4 Joukkueen kokoonpano... 3 1.5 Ikäluokat... 3

Lisätiedot

2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI

2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI 2-LUOKAN SARJOJEN ARVIOINTI Kilpa-aerobicin lasten ja harrastajien kilpailujärjestelmä (oma kuva) Nimi Puh.nro Seura Valmentaja AEROSPORT SARJA 1. DYNAAMINEN kilpa-aerobicin lasten ja harrastajien kilpailujärjestelmä

Lisätiedot

TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79

TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin. Taitoryhmissä voi

Lisätiedot

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT KILPAHARRASTELUOKKA

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT KILPAHARRASTELUOKKA TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT KILPAHARRASTELUOKKA 1 Yleistä Kilpaharrasteluokan tavoitteena on tarjota kilpailumahdollisuus erilaisille joukkueille. Jokainen joukkue tavoittelee siistiä ja ehjää suoritusta

Lisätiedot

Pakolliset kriteerit tulee täyttyä, jotta liikkeestä saa vähintään yhden pisteen. Muut kriteerit määrittävät pistearvon skaalalla 1-4

Pakolliset kriteerit tulee täyttyä, jotta liikkeestä saa vähintään yhden pisteen. Muut kriteerit määrittävät pistearvon skaalalla 1-4 Valmisohjelma, onnistumisen kriteerit: Pisteytys: 0 p. jos joukkue päättää olla yrittämättä liikettä tai epäonnistuu pakollisten kriteereiden toteuttamisessa 1 p. jos joukkue yrittää, mutta taitotaso ei

Lisätiedot

Valmisohjelma, onnistumisen kriteerit: Pisteytys:

Valmisohjelma, onnistumisen kriteerit: Pisteytys: Valmisohjelma, onnistumisen kriteerit: Pisteytys: 0 p. jos joukkue päättää olla yrittämättä liikettä 1 p. jos joukkue yrittää, mutta taitotaso ei vielä riitä 2 p. jos puolet joukkueesta saavuttaa kriteerit

Lisätiedot

Kultamerkin suoritettuaan ja sinä vuonna, jolloin voimistelija täyttää 8 vuotta, voi aloittaa suorittamaan timanttimerkin liikkeitä.

Kultamerkin suoritettuaan ja sinä vuonna, jolloin voimistelija täyttää 8 vuotta, voi aloittaa suorittamaan timanttimerkin liikkeitä. päivitetty 15.12.2018 KULTAMERKKI Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja

Lisätiedot

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT KILPAHARRASTESARJA

TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT KILPAHARRASTESARJA TEAMGYM KANSALLISET SÄÄNNÖT KILPAHARRASTESARJA 1 Yleistä Kilpaharrasteluokan tavoitteena on tarjota kilpailumahdollisuus erilaisille joukkueille. Jokainen joukkue tavoittelee siistiä ja ehjää suoritusta

Lisätiedot

AKROBATIAVOIMISTELUN LUOKKAJÄRJESTELMÄ

AKROBATIAVOIMISTELUN LUOKKAJÄRJESTELMÄ AKROBATIAVOIMISTELUN LUOKKAJÄRJESTELMÄ Luokkasarjojen ohjeet Päivitetty 10.8.2014 Kaikki luokat Kilpailu 1. Voimistelija voi osallistua kilpailussa yhteen luokkaan yhden kokoonpanon osana, tai kahteen

Lisätiedot

RYHMÄ 1 - YLÖSTULOT. Hyppy puomille (lähtö yhdeltä jalalta) alastulo arabeskiin (takajalka vähintään vaakatasossa)

RYHMÄ 1 - YLÖSTULOT. Hyppy puomille (lähtö yhdeltä jalalta) alastulo arabeskiin (takajalka vähintään vaakatasossa) RYHMÄ 1 - YLÖSTULOT Hyppy puomille (lähtö yhdeltä jalalta) alastulo arabeskiin (takajalka vähintään vaakatasossa) 1.101 jump on Hyppy suorin vartaloin ½käännöksellä lennon aikana puomille seisomaan tasajalkaponnistuksella

Lisätiedot

RYHMÄ 1 YLÖSTULOT. Luisto a-a:lla/heilahdus eteenp. yläaisalla; jalkapujotus ja kippi taaksep. (pujotuskippi)

RYHMÄ 1 YLÖSTULOT. Luisto a-a:lla/heilahdus eteenp. yläaisalla; jalkapujotus ja kippi taaksep. (pujotuskippi) RYHMÄ 1 YLÖSTULOT 1.101(a) [Luisto, josta] Kippi ala-aisalla nojaan kip-up A 1.101(b) Luisto ½käännöksellä ja kippi a-a:lla nojaan A 1.102(a) Hyppy ½käännöksellä ja kippi a-a:lla nojaan (kippi kääntyen)

Lisätiedot

2013 Luokkajärjestelmäohje

2013 Luokkajärjestelmäohje Suomen Voimisteluliitto/ NTV TIEDOTE 10.4.2013 2013 Luokkajärjestelmäohje Tyttöjen telinevoimistelun luokkajärjestelmän kaaviokuva, merkkiliikkeet, sarjat ja muut valmiit materiaalit ovat NTV:n internetsivuilla

Lisätiedot

Joukkuevoimistelun merkkisuoritukset. Nimi Syntymävuosi. Seura

Joukkuevoimistelun merkkisuoritukset. Nimi Syntymävuosi. Seura Joukkuevoimistelun merkkisuoritukset Nimi Syntymävuosi Seura Pronssimerkki Pakolliset liikkeet Hyväksytty Pvm Tasapaino: Sivupassé Tukijalan ojennus, tasapainossa tukijalka on hallittu ja suora. Tukijalka

Lisätiedot

AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILU 2016 PARIT

AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILU 2016 PARIT AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILU 2016 PARIT AKROBATIAVOIMISTELU SM -KILPAILU 1. KILPAILU 1.1 Kilpailu järjestetään kahdessa luokassa: Parit ja Triot. Parien luokkaan voivat osallistua naisten parit, sekaparit

Lisätiedot

päivitetty 8/2014 AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILUN SÄÄNNÖT

päivitetty 8/2014 AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILUN SÄÄNNÖT AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILUN SÄÄNNÖT 1. KILPAILU 1.1 Kilpailu järjestetään kahdessa luokassa: Parit ja Triot. Parien luokkaan voivat osallistua naisten parit, sekaparit sekä miesten parit. Trioihin

Lisätiedot

MOTORISTEN PERUSLIIKUNTATAITOJEN HARJOITTELU

MOTORISTEN PERUSLIIKUNTATAITOJEN HARJOITTELU MOTORISTEN PERUSLIIKUNTATAITOJEN HARJOITTELU Alkulämmittely n. 15 min - Tarkoitus valmistaa koko keho harjoitukseen aivot ja lihakset - Liikkeitä vaihdellen ja soveltaen, yhdistele liikkumis- ja liikesuuntia

Lisätiedot

ACTIVE CHEER STAGE LIIKKEIDEN VAATIMUKSET

ACTIVE CHEER STAGE LIIKKEIDEN VAATIMUKSET ACTIVE CHEER STAGE LIIKKEIDEN VAATIMUKSET Suomen Cheerleadingliitto on luonut harrastejoukkueille valmiin koreografian, jota voi esittää seuran omissa tapahtumissa sekä Active Cheer Stage tapahtumassa

Lisätiedot

päivitetty AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILUT SÄÄNNÖT

päivitetty AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILUT SÄÄNNÖT AKROBATIAVOIMISTELU SM KILPAILUT SÄÄNNÖT 1. KILPAILU 1.1 Kilpailu järjestetään kahdessa luokassa: Parit ja Triot. Parien luokkaan voivat osallistua naisten parit, sekaparit sekä miesten parit. Trioihin

Lisätiedot

Liite 1: Termien määritelmiä

Liite 1: Termien määritelmiä Suomen Cheerleadingliitto / Kilpailusäännöt 2012 Liite 1: Termien määritelmiä Akrobaattinen liike alastulossa = Stuntin tai pyramidin alastulossa ilmassa suoritetut liikkeet, kuten hyppyasennot sekä voltit

Lisätiedot

KILPAILU- JA LUOKKANOUSUJÄRJESTELMÄ

KILPAILU- JA LUOKKANOUSUJÄRJESTELMÄ 0 SUOMEN VOIMISTELULIITTO R a d i o k a t u 2 0, F I N 0 0 2 4 0 H e l s i n k i, F I N L A N D T e l : + 3 5 8 9 3 4 8 1 3 1 3 7 F a x : + 3 5 8 9 1 4 9 6 7 3 9 E - m a i l : v o i m i s t e l u @ s v

Lisätiedot

TEAMGYM lk kansalliset säännöt

TEAMGYM lk kansalliset säännöt TEAMGYM 3. 5. lk kansalliset säännöt Nämä päivitykset ja tarkennukset kansallisiin sääntöihin astuvat voimaan 1.4.2016. VAPAAOHJELMA Monipuolisuuden lisäämiseksi vaikeusarvoon laskettavien piruettien,

Lisätiedot

Kyseisen kilpailun vaiheen vaatimuksista riippuen voimistelijan tulee hypätä yksi tai kaksi hyppyä hyppytaulukosta.

Kyseisen kilpailun vaiheen vaatimuksista riippuen voimistelijan tulee hypätä yksi tai kaksi hyppyä hyppytaulukosta. FIG WAG Code of Points NTV 2017 Suomentajan huomautuksia merkitty vihreällä OSA III TELINEET KAPPALE 10 Hyppy Kappale 10.1 Yleistä Kyseisen kilpailun vaiheen vaatimuksista riippuen voimistelijan tulee

Lisätiedot

AEROSPORT SÄÄNNÖT JA OHJEET 2013-2016 1/19 2013-2016 2-LUOKAN SÄÄNNÖT 2-LUOKAN SARJAT

AEROSPORT SÄÄNNÖT JA OHJEET 2013-2016 1/19 2013-2016 2-LUOKAN SÄÄNNÖT 2-LUOKAN SARJAT 1/19 2013-2016 2-LUOKAN SÄÄNNÖT 2-LUOKAN SARJAT Koreogafia: Laura Vihervä ja Virve Koriseva Ohjeet: Virve Koriseva Päivitetty 12/2013 2/19 2-LUOKAN SÄÄNNÖT 2-luokan kilpailut Kilpailija voi suorittaa 2-

Lisätiedot

Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.).

Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.). päivitetty 15.12.2018 TIMANTTIMERKKI Timanttimerkin suorittamisen voi aloittaa aikaisintaan sinä vuonna, jona voimistelija täyttää kahdeksan vuotta (8v.). Timanttimerkki suoritetaan erillisissä arviointitilaisuuksissa.

Lisätiedot

Lajien yhteisen STARA-merkin ohjeet ohjaajille ja valmentajille

Lajien yhteisen STARA-merkin ohjeet ohjaajille ja valmentajille Lajien yhteisen STARA-merkin ohjeet ohjaajille ja valmentajille Staramerkin suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa, kunhan on Stara-lisenssi. Liikkeet ovat voimistelukoulun alkeis- ja alkeisjatkopassista.

Lisätiedot

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2012 ( )

NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2012 ( ) NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-SÄÄNNÖT 2012 (24112011) Naisten ja tyttöjen SM-4-ottelu ja telinekohtainen SM-kilpailu Naisten ja tyttöjen junnu-gym ja joukkue-sm-kilpailut NAISTEN JA TYTTÖJEN SM-4-OTTELU JA TELINEKOHTAINEN

Lisätiedot