Hyvä arki. asuu täällä.
|
|
- Laura Kyllönen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvä arki asuu täällä.
2 Tulevaisuus asuu täällä. Äänekoski Kasvava, kehittyvä, liikuttava Nelostietä pitkin Äänekoskelle etelästä ja pohjoisesta oulu 298 Konginkangas Jyväskylä reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Lentokenttä 20 minuutin päässä vaasa 250 Äänekoski sumiainen kuopio 144 Veneilyreitit aina Lahteen ja Savon sydämeen saakka E75 Suolahti Vihreässä teollisuuskaupungissa käytetään yli 80 % uusiutuvaa bioenergiaa. yli Asukkaita jyväskylä 42 E63 tampere 192 E75 Helsinki 312 Työpaikkaomavaraisuus jatkuvasti kasvavalla kaupungilla on yli 100%
3 Parasta ovat leikki puistot, kuravelli ja kerho. Leikkipuiston käyttäjä Melina Lahtinen turvallinen kannustava päivähoito huolehtiva ammattitaitoinen varhaiskasvatus aktiivinen esiopetus osaava kannustava lämmin Tekee hetkistä tärkeitä Äänekoskella jokainen on tärkeä. Kahdeksan päiväkotia luotsaavat pieniä tiitiäisiä ja menninkäisiä oikeaan suuntaan. Ohjattu perhepäivähoito, varahoitoyksikkö sekä kerhotoiminta viimeistelevät pienempien huolenpidon. Musiikkiin, askarteluun ja liikuntaan tutustutaan leikin tiimellyksessä. Kasvatusta lämmöllä ja ammattitaidolla! Jokainen äänekoskelainen saa varhaiskasvatuspalveluita. Esiopetus antaa eväitä alkavalle koulutielle. Lasta ympäröi turvallinen kasvuympäristö. Kurapukuisten omassa suosiossa ovat kaupungin leikkipuistot ja uimarannat. Kaupungin lukuisat leikkipuistot kannustavat liikkumaan leikkien.
4 Uusi lukio motivoi opiskelemaan. Minulle se antaa unelmieni ammattia varten juuri oikean laisen pohjan. Kalle Korhonen, lukiolainen Pienestä suureksi alakoulu kehittyvä osaava iltapäivätoiminta värikäs nuorekas kerhot edelläkävijä y läkoulu innokas lukio kasvava ammatti-opisto opettava tarmokas musiikkiopisto huolehtiva Pieni kasvaa suureksi Äänekoskella. Päiväkodit ja koulut antavat eväät paitsi luontoretkille myös tulevaisuuteen. Peruskoulu ja uusi, moderni lukio saattelevat kaupunkilaisen aikuiseksi. Kaupunki antaa nuorelleen valinnan mahdollisuuksia aina ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluopintoihin saakka. Unelmille rakennetaan täällä vankat perustukset! Koululaisen on helppoa opiskella nykyaikaisessa oppimisympäristössä. Kolme uutta koulua takaavat opiskelun huipputason. ala-keiteleen musiikkiopisto vastaa opiskelijoidensa tasokkaasta musiikkiopetuksesta. Oppimisympäristö on innostava, kehittävä ja huolehtiva. Digitaalinen oppimisympäristö on arkipäivää Äänekoskella. Koulun ja kodin välille luotu yhteinen polku antaa parhaat kasvumahdollisuudet. Tulevaisuus asuu täällä
5 Meidän talo rakennetaan perheelle kodiksi. Lapsen on turvallista kasvaa Äänekoskella. Hanna ja Jarmo Tirkkonen Kodin rakentajat Tervetuloa kotiin Olipa haaveidesi kotipaikka kaupungissa, rannalla tai maaseudulla on se aina äänekoskella. Unelmien kodille löytyy vaihtoehto varmasti. Turvallinen koulumatka, helppo työmatka ja palveluiden läheisyys kuuluvat äänekoskelaisen arkipäivään. Neljä taajamaa rikastuttavat asumisen mahdollisuuksia Äänekoskella. Kylien aktiivinen toiminta ja yhteen Suomen sydämessä sijaitseva hiileen puhaltaminen kaupunki rakentaa sujuvaa näkyy tekemisen meininkinä. Talkoovoimin arkea asukkailleen! raivataan frisbeeratoja, Asuminen on rikasta järvien ja palveluiden ympäröimässä kaupungissa. järjestetään tapahtumia sekä markkinoita Perhe voi olla pienen pieni tai suuren ja pidetään yllä luontopolkuja. Uskomatonta, sen kaupunkilaisen tarpeeseen. suuri palvelut on rakennettu jokai mutta totta Sumiaisista löytyy oma dessa tukemaan jo olemassa olevia. Uusia asuinalueita syntyy tulevaisuu oopperatalokin. Rakentajan on helppo tutustua saman katon alla tonttitarjontaan ja suunnata siitä suoraan rakennusvalvontaan. kaupunkimainen rakentava biotalous kehittyvä monipuolinen luonto kaunis moderni teollisuus nuorekas kannustava urheilu turvallinen sydämellinen työpaikat viihtyisä osaava
6 Järvien ympäröimässä kaupungissa on helppo kääntää veneen kokka ulapalle. Harvoin meidän vene palaa rantaan ilman kalasaalista. Vapaa-ajan kalastaja Matti Hiltunen
7 Tarmokas koirapuisto nuorr ekas jäähalli kehittyvä tekonurmikenttä aito rohkea y leisurheilukenttä aktiivinen uimahallit kannustava kuntosalit innostava avotekojäärata urheilullinen laskettelukeskus luonnonläheinen lenkkipolut hiihtoladut maastopyörärata jalkapallo korr ipallo tanssi ulkoilu laskettelu kalastus retkeily uinti luistelu fr isbeegolf hiihto maastopyöräily avantouinti koskenlasku lentopallo y leisurheilu Tärkeintä ei ole voittaminen, Aina liikkeessä vaan hyvä fiilis. Pyöräilyharrastaja Ville Perälä Maastopyöräilijät nousevat ohjattuja reittejä pitkin aina Äänemäen huipulle saakka. Lumikaudella sen rinteet täyttyvät laskettelijoista, lautailijoista ja punaposkisista pulkkailijoista. Frisbeegolfin hyväksi havaitulla radalla on tilaa kiekon heittäjille. Jalkapallo sekä koripallo lentävät kaaressa Äänekosken urheilukentällä ja liikuntatalolla. Jääkiekon saa liukumaan maaliin Suolahden jäähallilla. Äänekoski liikuttaa asukkaitaan! Rauhalliset kävelyreitit rytmittävät kaupungin maisemaa. Sauvakävelijän, veneilijän ja lenkkeilijän on helppo suunnata tiensä Keiteletai Kuhnamojärven väylille. Eläinystävienkin ulkoiluun on varattu oma koirapuisto. Talviretkeilyn parhaita puolia pääsee jokainen kokemaan jääladuilla, jotka johtavat Risusaaren nuotiopaikalle. Valaistut hiihtoladut odottavat suksijoita urheilupuistossa. Pakkasmittarin lukeman kohotessa on mahdollisuus pulahtaa uimaan Vesivelhon ja Suolahden uimahallin lämpimiin altaisiin. Sumiaisten Mörönpolulla ja Kapeenniemellä pääsee retkeilijä koskettamaan puhdasta luontoa. Satamista voi nousta oman veneen kyytiin tai lipua aalloille vaikka höyrylaivan kyydissä. Innostumista uuteen lajiin on vaikea hillitä aina liikkeellä olevassa kaupungissa!
8 On ihanaa tuntea oman liikkeen asiakkaat. Toiveisiin on silloin helppo vastata. yrittäjä Johanna Tikkinen Palveleva yritteliäs tarmokas nuorr ekas monipuolinen osaava aktiivinen viihtyisä kehittyvä uusiutuva virkistävä
9 Monipuolinen luonto puhdas maaseutu luonnonläheinen kaupunki viihtyisä ky lät rohkea taajamat värikäs Aina vireessä Musiikki kantautuu Äänejärven rantapuiston teltasta jazzin sävelten tahtiin. Kansainvälisten esiintyjien joukkoa rytmittää kotimaisten esiintyjien kaarti. Kesän musiikkitapahtumalistaa täydentävät rautalankafestivaalit sekä useat, monipuoliset kulttuuritapahtumat. Äänekoskella soittajat ovat aina vireessä! kaupunkimainen kirkot moderni museot hillitty rantapuisto rohkea Keitelejazz iloinen Rautalankafestivaalit Hillitty, hieno päivä vietetään kaupungin Köynnöspoika-teosta. Erilaisten kuorojen taidokas esiintyminen rikastuttaa Äänekosken musiikkitarjontaa. Teatteriin voi lumoutua aktiivisen harrastusteatteritoiminnan parissa. Tanssijalan vipattaessa kannattaa suunnata lavatansseihin. Ennen tanssikenkien jalkaan sujauttamista naurun voi antaa pulputa kesäteatterin katsomossa. Museojunien maailmaan saa upottautua Suolahden vanhalla taidemuseossa tai vieraillaan kauniiden asema-alueella. Oikeaan aikaan junan pillin kirkkojen kattojen alla. Museossa on kuultuasi voit onnistua nousemaan mahdollisuus ihastella Hugo Simbergin nostalgisen lättähattu-junan kyytiinkin. kesäteatteri ravintolat kahvilat Painotalo Kinomikko Wanha Asema-alue kirjasto
10 Parasta on leikkiä Valo-lampaan kanssa kotipelloilla ja syöttää sille herkkupäivänä leipää. Liimattalan kyläläinen Mei Ohvo lampaita Elämänlangan tilalla y lämaankarjaa Pihlaskummun tilallaa
11 Aikaa, osaamista ja huolenpitoa Osaavissa käsissä Äänekoskelaisia varten rakennettu uusi terveyskeskus palvelee pieniä ja suurempia asukkaitaan. Äitiysneuvolasta odottava perhe siirtyy luontevasti lastenneuvolaan. Neuvola- ja terapiapalvelut, perhekeskus, lapsiperheiden kotipalvelu sekä nuorisopalvelut takaavat pienen äänekoskelaisen turvallisen kasvun. Sinua hoidetaan kotikaupungissasi, jokainen on täällä tärkeä! Terveyskeskuksen osaava henkilökunta hoitaa lapsia, nuoria, aikuisia ja ikääntyviä äänekoskelaisia varmalla otteella. Ennaltaehkäisevän terveydenhoidon tilat ovat kätevästi saman katon alla. Modernissa terveyskeskuksessa keskitytään parhaisiin mahdollisiin kuntoutus- sekä hoitopalveluihin. Hyvinvoiva terveyskeskus aktiivinen hammashoitola ennaltaehkäisevä neuvola tuttu turvallinen osastot osaava laborr atorr io ammattitaitoinen kuntosali lämmin auttava kuntoutustila monipuolinen
12 Hyvä arki asuu täällä
13 Äänekoski rakentaa, kasvaa ja elää kanssasi! Tekstit ja Kuvat: Ilona Pietiläinen Storygraphy Ulkoasu: Pekka Sell graphics tanssikuva: Jani Salonen Keitele jazz-kuva ja halauskuva: Mikko Suutala Paino: Keski-Suomen Painotuote Oy
UNELMIESI KOTI PICKALAAN
UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.
Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti
Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%
Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista
Kemin kaupunkistrategian 2030 valmistelu Kuntalaisten osallistaminen Yhteenveto kyselyjen tuloksista 24.10.2017 Kuntalaisten osallistaminen KYSELYT INNODUEL-SOVELLUKSELLA: Lukiolaiset: Millaisessa Kemissä
Oulu kyselyn tulokset
Oulu 2026 -kyselyn tulokset Oulu 2026 -kysely 18.9. 1.10.2017 Kyselyyn vastasi hiukan yli 2000 oululaista. Kyselyyn vastattiin kampanjasivulla osoitteessa oujees.oulu.com. Kiitos kaikille vastaajille!
PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN
PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on
Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset
Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:
Kaupunki hyvinvoinnin mahdollistajana / Konsernihallinto / Sirpa Kynäslahti
Kaupunki hyvinvoinnin mahdollistajana 12.1.2016/ Konsernihallinto / Sirpa Kuntalain mukaan kunnan tulee pyrkiä edistämään asukkaidensa hyvinvointia Hyvinvoinnin edistäminen kuuluu kaikille kaupungin hallinnonaloille
Ukonniemen tontit nyt myynnissä!
Asetu asumaan Ukonniemen tontit nyt myynnissä! Vireä kunta vetten äärellä Leppävirta on lähes 10 000 asukkaan kunta Pohjois-Savossa, Viitostien varrella. Leppävirran alueella sijaitsevat suuret järvet
Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko
Kylien Salo, Terveyspalvelujen palveluverkko Työpaja 16.4.2015 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki Kylien Salo -kehittämishanke Kylätoimijoiden aktivointi ja neuvonta Tiedotus:
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma
Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi
Kajaanin kaupungin palvelukysely:
Kajaanin kaupungin palvelukysely: alustavia tuloksia 5. 30.9.2013 707 vastasi (2 % yli 14 vuotiaista kajaanilaisista) 609 avoimen linkin kautta ja 97 paperikyselyllä llä 16.10.2013 Vastaajat 500 450 400
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.
Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016
1 Kuusjoen päiväkodin kehkeytyvä varhaiskasvatussuunnitelma 2015-2016 2 Kuusjoen päiväkoti Kuusjoen päiväkoti on perustettu vuonna 2010. Päiväkoti sijaitsee Kuusjoen koulun yhteydessä Salon Kuusjoella
Perustietoa muuttavalle. www.siilinjarvi.fi
Perustietoa muuttavalle www.siilinjarvi.fi Uudet asuinalueet Siilinjärvellä OK pientaloalue AKkerrostaloalue PANNINNIEMI OK 2013-2016 TAIVALLAHTI OK 2017-2020 ASEMANSEUTU AK 2014-2017 KASURILA OK 2015-2018
Kuntalaisten ja sidosryhmien palaute strategiatyöhön
Kuntalaisten ja sidosryhmien palaute strategiatyöhön Nettikysely maaliskuu 2018 palaute strategiatyöhön: vastauksia 224 kpl 7.4.2018 2 Millainen kunta Kempeleen tulisi olla tulevaisuudessa? Mitkä seuraavista
Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen
Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy
Kajaanin varhaiskasvatus SK
Kajaanin varhaiskasvatus 2014- SK 15.05.2014 Valtakunnalliset suuntaukset 2013- Varhaiskasvatuksen tulevaisuuden tarpeiden arviointia vaikeuttaa: Valmistelussa laki varhaiskasvatuksesta. Lakiesitys tulee
Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu
Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 17.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta
Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus. Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry Reino Myllymäki
Tuusulan vetovoimatekijät -tutkimus Ruotsinkylän kyläyhdistys ry - Klemetskog Byförening r.f. Lahela-Seura ry 30.11.2013 Reino Myllymäki Tausta Tutkimus suoritettiin Etelä-Tuusulan kyläyhdistysten verkkosivustolla
Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset
Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Kysely koski lasten ja nuorten harrastuksia ja niihin liittyviä toiveita Pirkkalassa (esi- ja perusopetus sekä lukio). Vastaajia oli 924, joista tyttöjä 52,3%
Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019
Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 39 1. Vastaajan ikä alle 20 2 5,13% 20-30 1 2,56% 30-40 5 12,82% 40-50 10 25,64% 50-60 9 23,08% yli 60 12 30,77% 2. Vastaajan sukupuoli nainen
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015
VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYRÄNGÖN VARHAISKASVATUSALUE 12.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimintaympäristö 2. Toiminta-ajatus ja arvot 3. Tavoitteet 4. Oppimisympäristö 5. Toiminnan perusta 6. Toiminta lapsen
HARRASTEMAHDOLLISUUKSIA ÄÄNEKOSKELLA
HARRASTEMAHDOLLISUUKSIA ÄÄNEKOSKELLA Koonnut Taina Tuominen 2011 SISÄLTÖ LIIKUNTA JA URHEILU...3 RATSASTUS...4 PALLOILU...4 UINTI JA SUKELLUS...5 KALASTUS...5 SOUTU...6 TALVILAJIT...6 MOOTTORIURHEILU...7
ESPOONLAHDEN URHEILUPUISTON KÄYTTÄJÄVISION TEKEMINEN KOOSTE VUOROVAIKUTUSTILAISUUKSISTA HUHTIKUU 2019
ESPOONLAHDEN URHEILUPUISTON KÄYTTÄJÄVISION TEKEMINEN KOOSTE VUOROVAIKUTUSTILAISUUKSISTA HUHTIKUU 2019 KÄYTTÄJÄVISIOTYÖN POHJAKSI HUHTIKUUSSA 2019 JÄRJESTETTIIN työpaja alueen yrityksille ja urheiluseuroille
Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma
Joku hajatelma, lausahdus tähän etusivulle. Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Yhdessä käsikkäin samaan suuntaan matkaamme, elämän pienillä poluilla. Tervetuloa
Uudenlaisen asumisen alue!
Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja
MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS
MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu
Otos, lkm Vastanneet, lkm % Otos, lkm Vast. lkm % , ,4. ARTTU-Tutkimuskunnat. Siilinjärvi.
Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 20 Suomen Kuntaliitto: Marianne Pekola-Sjöblom Kunnallisia palveluja koskevat kysymykset Valitse kunta tästä Äänekoski Kunta 20 Kaikki kunnat
Miten saada uusia asukkaita kylään?
Miten saada uusia asukkaita kylään? Kyläpäällikkökoulutus 14.4.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys, toimitilat, tapahtumat Kyläsuunnittelu, rakennuspaikat, kyläkaavat
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma
Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä
AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ
AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma
Kisakentän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme ovat tärkeitä hyvät tavat ja positiivinen ilmapiiri. Päiväkotimme jokaisessa ryhmässä on avoin oppimisympäristö, joka
Rakentajan opas
www.aanekoski.fi Rakentajan opas Unelmiesi koti Äänekoskella? Äänekoski on nopeasti kehittyvä ja hyvässä vireessä oleva kaupunki, joka ei ole menettänyt kosketustaan luontoon. Neljän taajaman alueelle
Tekevien ihmisten Sonkajärvi
Tekevien ihmisten Sonkajärvi Viihtyisyyttä arkeen ja vapaa-aikaan Sonkajärvellä Sonkajärvi on viihtyisä ja luonnonkaunis kunta Ylä-Savon seudulla. Kunnassa on kaksi taajamaa, Sonkajärven ja Sukevan kirkonkylät,
Auttaminen intohimona
Vetrea Hoiva Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Hoiva palvelee niitä, jotka oman kuntonsa, kykynsä tai
Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia. Oletko se sinä?
Seinäjoen terveyskeskus etsii terveydenhuollon osaajia Oletko se sinä? Meillä on töitä! Hyvä terveydenhuollon ammattilainen, me haluaisimme juuri sinut töihin osaavaan joukkoomme Seinäjoen terveyskeskukseen.
MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS
MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen
Hiukkavaaratalo. Elina Väisänen
Hiukkavaaratalo Hiukkavaaran monitoimitalon hanke pedagoginen suunnitelma rehtori opettajia moniammatillinen työryhmä koulu päiväkoti nuorisopalvelut kirjasto Oulu-opisto kulttuuritalo Valve liikuntapalvelut
TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI
TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei
Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ
LUOKKA TTEENALA TAVOITE MITÄ OPPINEET TYÖTAPA PKKA YHTEISTYÖSSÄ Eskarit Musiikki Elämyksellinen Musiikista KU, MU, Museon Äänekosken Musiikkiopisto taidekokemus kuvaksi työpaja Taidemuseo Taidemuseo 1.lk
Sipoo. Kunnallisia palveluja koskevat kysymykset Valitse kunta tästä. Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 2011
Paras-arviointitutkimusohjelma ARTTU Kuntalaiskyselyt 2008 ja 2011 Suomen Kuntaliitto: Marianne Pekola-Sjöblom Kunnallisia palveluja koskevat kysymykset Valitse kunta tästä Sipoo Kunta 2011 Kaikki kunnat
Asuntomessut Hyvinkäällä 2013. Marraskuu 2011
Asuntomessut Hyvinkäällä 2013 Marraskuu 2011 LE ISEVIL M U H KÄÄN HYVIN LE NOUSEE IL LUE HARJU JAN ASUINA A UUDEN HYVINKÄÄ Hyvinkää maalattiin maailmankartalle vuonna 1917. Tuohon aikaan kunnan katuja
LAPUAN STRATEGIA 2018
LAPUAN STRATEGIA 2018 #PARASTA ASUKKAILLE #PARASTA ASUKKAILLE #PARASTA ASUKKAILLE #PARASTA ASUKKAILLE TAVOITTEEMME TAPAMME TOIMIA Hyvinvointi asukastyytyväisyys Väestönkasvu Työpaikkaomavaraisuus lisääntyneet
LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille
LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt
Ristijärven kuntastrategia
Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi
Lempäälä Mistä on meidän kunta tehty?
Lempäälä 2025 Mistä on meidän kunta tehty? Miten tulevaisuustyöskentely etenee? KUNTALAISTILAISUUS 11.9. Yhteistä ideointia Lempäälästä tulevaisuushuoneissa. ELOKUU Valtuustossa keskustellaan siitä, mitä
Tampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn mennessä
Tampereen tulevaisuutta tehdään nyt - tule mukaan ja vastaa kyselyyn 18.6.2017 mennessä Kerro näkemyksesi Tampereen nykytilasta ja siitä millaisen haluaisit Tampereen olevan tulevaisuudessa! Kyselyssä
Helsingin kasvatus ja koulutus. Toimialan esittely
Helsingin kasvatus ja koulutus Toimialan esittely 30.5.2017 Helsingin kasvatus ja koulutus 1 2 3 Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pähkinänkuoressa Tavoitteemme: mistä haluamme olla tunnettuja?
Virkistyskalastajien harrastajaprofiilit
Virkistyskalastajien harrastajaprofiilit Luontomatkailusymposiumi Rokua 19.-20.4.2005 Marjo Neuvonen, Tuija Sievänen & Eija Pouta Kalastukseen osallistuminen 46% osallistuu (miehistä 59%, naisista 33%)
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019
Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme
EnnAkkoMArkkInoInTI Teppola MULTIA
Teppola MULTIA Ennakkomarkkinointi Kaipaatko maaseudun rauhaan? Multian keskusta 1,4 km Lähikauppa 1,4 km Keuruun keskusta 19 km Jyväskylän keskusta 65 km Lentokenttä 58 km Juna-asema 19 km Koulu 2,2
KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen
Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017
Kuntakesu: Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion asiakastyytyväisyyskysely 2017 Kysely toteutettiin osana opetuksen järjestäjän kehittämissuunnitelman valmistelua marras-joulukuussa
Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille
Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
Tervetuloa asumaan Oulaisiin!
Tervetuloa asumaan Oulaisiin! Oulainen on ihmisläheinen ja vireä n.8000 asukkaan kaupunki Ylivieskan seutukunnassa. Tulitpa sitten päärataa pitkin junalla tai Kantatie 86:n liikenneympyrästä, olet oitis
TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,
KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2
KAJAANIN KAMPUS PÄÄRAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista
Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa
ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää
Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi
Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi Suomusjärvi 9.5.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista Yhteisöllisyys,
Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa
Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Ainutlaatuista asumista Jyllin Kodit tarjoaa mahdollisuudet elinikäiseen asumiseen ja rentouttavaan terveyslomailuun Ikaalisten
Kunnallis K t unnallis en t palvelujen palv ta t rjon a t rjon a t tulevaisuudessa Kys Ky e s l e y l markkinakadulla markkinak 2013
Kunnallisten palvelujen tarjonta tulevaisuudessa Kysely markkinakadulla 20 Kysely tehtiin Kajaanin markkinakadulla. 6.7.20 Kyselylomakkeita oli jaossa eri puolueiden markkinapaikoilla Kysely oli osittain
Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010
Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000
Golf Digest lukijatutkimus
Golf Digest Golf Digest lukijatutkimus Toteutettu web-kyselynä toukokuussa 8 Vastaajat ovat Golf Digest lehden tilaajia ja lukijoita Vastaajia n = 479 Lehden jutut luetaan tarkkaan Luen lehden jutut Vastaajista
Kyyhkylän kuntoutuskeskus
Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Meidän perheen loma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Saapuminen ja majoittuminen Kyyhkylään Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön
KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2
KAJAANIN KAMPUS HALLINTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista
KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2
KAJAANIN KAMPUS KIRJASTORAKENNUS SEMINAARINKATU 2 2 Yrittäjän Kajaani Kajaani on kehittyvä yrityskaupunki sekä vireä kulttuuri- ja urheilukaupunki. Se on valittu suurista kaupungeista ja maakuntakeskuksista
Kastellin monitoimitalo
Kastellin monitoimitalo Kaikkien Kastelli muunneltava ja kestävä tila toimii tänään ja tulevaisuudessa Kastellin monitoimitalo on Oulun kaupungin oppimis-, harrastus- ja kulttuurikeskus, joka palvelee
Palaute hallintokunnittain
Palaute hallintokunnittain Tekninen toimi: Hyvää, toimivaa: Kirkonkylän yleisilme (istutukset), ympäristön viihtyvyys Röytyn rakennuksen maalaaminen Linnavuorentien asfaltointi + valaistus Taipalsaarentien
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma
Vesalan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme perustuu pienryhmätoimintaan jota hyödynnämme myös ulkoilu- ja siirtymätilanteissa. Uusia, opittavia asioita lähestymme toiminnan
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma
Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien
UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ
UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ PIENVENESATAMA Huoltorakennus Vuokrattava sauna NÄKÖALATORNI Yleinen grillipaikka URHEILUKENTTÄ Liikuntaleirejä ja muuta aktiivista toimintaa AARNIMETSÄ Luontopolun kehittäminen
Lehmusreitti. www.lahtitravel.fi. 2 of 20
1 of 20 Lehmusreitti Patikointireitti kiertää kaupungin keskustaa maisemapaikalta toiselle luonnonmukaisissa puistometsissä: Salpausselän harjulla, lehdoissa, kallioilla, kuusikoissa ja Vesijärven rannalla.
Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely
Päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen kuntalaiskysely Hyvä vastaaja, Tämä kysely tarkoituksena on kerätä tietoa päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen valmisteluun sekä päätöksentekoon. Voit halutessasi vastata
Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma
Suomusjärven päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Suomusjärven päiväkoti on pieni yksikkö maaseudun rauhassa, jossa lapsi saa olla lapsi. Pienessä yksikössä muodostuu helposti läheinen ja lämmin vuorovaikutus
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.
Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto
22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot
vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni
Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely
Kiiminkijokivarren kylien tulevaisuus -kysely 17.1. 28.2.2017 16.5.2017 Kiiminkijokivarren kyläselvitysalueet Oulun ja kyläselvitysalueiden väestö: Oulu 01/2017, kylät 3/2017 Oulu 198 281 Alakylä 1944
NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY Tulokset
NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY 07 Tulokset TAUSTATIEDOT Kyselyyn vastanneet seurat Seuratyyppi Klaukkalan Kiri Ry Klaukkalan NMKY ry Kurra Hockey ry Nurmijärven Hiihtoseura ry Nurmijärven Jalkapalloseura
Raportti 1 (8)
Raportti 1 (8) Raportti Iisalmen muuttajatutkimuskyselystä ajalla 1.6.2015-30.6.2016 muuttaneista ja kyselyyn vastanneista. Kyselylomakkeita lähetetty 1.6.-31.12.2015 yhteensä 485, joihin vastanneita 126.
Apua, tukea ja toimintaa
Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma
Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme
Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13
Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi
PERUSTIETOJA KUNNASTA
PERUSTIETOJA KUNNASTA Nimi Maaninka on saamenkieltä ja tarkoittaa siikaa. Suomenkielinen asutus on omaksunut nimen, vaikkakin alkuperäinen merkitys on unohtunut. Ensimmäistä kertaa nimi esiintyy jo 1500-luvun
Kosken Tl kunnan strategia Koski Tl älykäs kunta
Kosken Tl kunnan strategia 2014-2020 - Koski Tl älykäs kunta Koski Tl on kehittyvä kunta maaseudun rauhassa suurten pääkeskusten lähellä. Kunnassa on vireä keskustaajama sekä runsas tonttitarjonta. Koski
Vietä leppoisa loma Keiteleen kulmilla
Vietä leppoisa loma Keiteleen kulmilla Tervetuloa lomalle! Uusi Äänekoski sijoittuu keskelle kauneinta Suomea. Kirkkaan Keitele-järven rannalla sijaitsevat Äänekosken, Suolahden, Sumiaisten ja Konginkankaan
Telkän esite 2007. Päiväkodin arvot, jotka on määritelty yhdessä vanhempien kanssa ohjaavat toimintaamme:
TERVETULOA TELKÄN PÄIVÄKOTIIN Telkän esite 2007 Telkän päiväkoti on perustettu 1980 keskelle Hervantaa lähelle Ahvenisjärveä. Päiväkoti on myös lähellä Suolijärveä, joten retkeily lähimaastossa on oleellinen
Kiskontien Kimppa esittäytyy 21.11.2013
Kiskontien Kimppa esittäytyy 21.11.2013 Kimppa keskustelee Kiskontien aluetoimikunnan työn jatkaja Kiskon ja Muurlan alueella vuoden 2013 alusta Tärkein tehtävä ylläpitää keskustelua lähipalveluista ja
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma
Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.
TERVETULOA HAAGAN PERUSKOULUUN
TERVETULOA HAAGAN PERUSKOULUUN HAAGAN PERUSKOULU Haagan peruskoulu on yhtenäinen peruskoulu, jossa opiskelee noin 700 oppilasta. Yhtenäinen perusopetus merkitsee opetuksellista ja kasvatuksellista jatkuvuutta
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri
KUNTALAISKYSELY KEMPELEEN KUNNAN ASUKKAILLE. Taustatiedot. Ikä. Taloudessamme asuu. Lapsia taloudessa
KUNTALAISKYSELY KEMPELEEN KUNNAN ASUKKAILLE Raportti ajalta 21.11.2016-20..2016. Vastauksia annettu yhteensä 400 kpl. Taustatiedot Ikä - 21 (5.3%) 26-35 99 (24.8%) 36-45 117 (29.3%) 45-60 3 (.8%) 61-53
Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan. www.topparoikka.net
Höyryllä Heinolaan Kesän 2013 yleisöjunat Lahdesta Heinolaan www.topparoikka.net Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry on yhteistyössä Haapamäen Museoveturiyhdistyksen ja Höyryveturimatkat 1009 Oy:n
Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden
KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS
PAREMPIIN HETKIIN. KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS KUNTOUTUS - TYÖHYVINVOINTI Malliohjelma Arki haltuun 5 vrk + 2 vrk Perusloma 5 vrk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Tutustutaan toisiin, ryhmäytymisharjoituksia,
VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA
VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden