TALLINK TOURNAMENT 2017 Salinvalvojan opas

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALLINK TOURNAMENT 2017 Salinvalvojan opas"

Transkriptio

1 Yleistä: TALLINK TOURNAMENT 2017 Salinvalvojan opas Yleiset tehtävät pelipaikalla Sijoita turnausopasteet pelipaikan läheisyyteen teiden risteyksiin. Tarvittaessa 2-4 kylttiä / koulu, liikaa ei voi olla. Merkitse selvästi ulko-ovi ja kiinnitä bussi- ja pysäkkikartta sekä ruokailuaikataulut ulko-oven läheisyyteen. Merkitse kulkuovi pelisaliin ja opasta kulkureitti pukuhuoneisiin selkeästi. Laita Ei ulkokengillä saliin -opasteet näkyville pelikentän läheisyyteen. Tarkista turnauksen aikana, että opasteet ovat vielä paikallaan. Kaikkien salivalvojien on huolehdittava siitä, että yleinen järjestys turnauspaikalla säilyy. Viime kädessä on kutsuttava poliisi paikalle. Käytä koulun hälytysjärjestelmää rehtorin ohjeiden mukaisesti. Huolehdi, että avaimenhaltija tulee pelipaikalle aamulla tuntia ennen pelin alkua! Salinvalvojan tehtävät kentällä ennen pelin alkua Kiinnitä kotijoukkueen ja vierasjoukkueen merkit pelaajapenkkien taakse. Toimitsijoille on loogisinta, että kotijoukkue on heistä vasemmalla puolella Huolehdi, että toimitsijoilla on tarvittavat tarvikkeet. Kouluilla ei ole peliaika- ja pistetaulua, joten toimitsijoilla pitää olla kello ja manuaalinen tulostaulu sekä muut tarvikkeet. Turnauksella ei ole ylimääräisiä tulostauluja, kyselkää lainaksi seurojen

2 muilta joukkueilta, jotka pelikauden aikana pelaavat kouluilla ja ovat siksi hankkineet tulostaulut. Turnaus toimittaa jokaiselle pelikentälle tabletit sähköisen pöytäkirjan pitämistä varten. Ohjeet pöytäkirjan pitämiseen lähetetään joukkueille erikseen. Tulosta ja kiinnitä seinään näkyvälle paikalle tulospalvelupaperi, johon kentällä pelattujen otteluiden tulokset merkitään heti ottelun päätyttyä. Vahvista pelaavilta joukkueilta, että sähköisessä pöytäkirjassa olevat pelaajatiedot ovat oikein tai pyydä pöytäkirjanpitäjää tekemään se. Muuta tärkeää Salivalvojan on oltava paikalla myös tunnin tauon aikana! Käytä oranssia t-paitaa, jotta joukkueet löytävät sinut. Pidä huoli siitä, että ensiapupakkaus on käden ulottuvilla ja että varastoa täydennetään kisakansliasta, mikäli jotain käytetään. On toivottavaa, että joukkueet käyttävät ensijaisesti omia ensiaputarvikkeita ja vain hätätapauksessa turnauksen tarvikkeita. Hoida myös tarvittaessa loukkaantuneille kyyti sairaalaan tai lääkäriasemalle. Valvo pelikentän siisteyttä. Huolehdi siitä, että kenttä mopataan otteluiden välissä 2-3 kertaa päivässä ja tarvittaessa ottelun aikana. Valvo, ettei salissa kuljeta ulkokengillä. Huolehdi turnauspaikan yleisestä siisteydestä. Varmista, että WC:ssä on paperia ja roskiksia on riittävästi. Kiinnitä tarvittaessa pelkkiä roskasäkkejä esim. tuoleihin. Erotuomaripalkkiot maksetaan keskitetysti, kotimaisille tuomareille pankkitilille turnauksen jälkeisenä maanantaina ja ulkomaisille tuomareille kisakansliasta. Tehtävä turnauksen aikana Peliohjelman toteutus sujuvasti ajallaan Varmista, että joukkueiden kokoonpanot on merkitty pöytäkirjaan hyvissä ajoin ennen ottelua. Mikäli joukkue ei tule paikalle, ole yhteydessä tulospalveluun. Mikäli tuomari(t) ei ilmesty paikalle, ole heti yhteydessä erotuomari-vastaavaan. Huolehdi siitä, että ottelut alkavat ajallaan ja pysyvät aikataulussa. Varmista, että tuomarit ovat valinneet pelipallon ennen ottelun alkua. Huolehdi siitä, että toimitsijapöydän edestä ei kuljeta pelin aikana. Ohjeista joukkueet, jotka menevät venyttelemään pelinsä jälkeen salin toiseen päätyyn, poistumaan häiritsemättä seuraavaa peliä.

3 Tsempparipalkinnot, All-Star-viisikot, pokaalit, ja mitalit Hoida palkintoseremoniat tyylillä. Jokaisen ottelun jälkeen palkitaan molemmista joukkueista tsempparipelaaja. Anna ottelun alussa tsemppairpelaajalappu molempien joukkueiden valmentajille ja varmista, että saat sen ottelun päättyessä takaisin. Jaa tsempparipalkinnot ottelun päätyttyä, kun pelaajat ovat järjestyneet loppuseremoniaan. Finaalit All-stars viisikot: A-, B- ja 04-juniorisarjoissa valitaan All-Stars viisikot (joukkueiden valmentajat tekevät valinnat). Viisikot palkitaan finaalin jälkeen, tieto palkittavista pelaajista lähetetään finaalin salivalvojalle tekstiviestillä. On siis ehdottoman tärkeää, että kisakanslialla on ajantasainen lista salivalvojista. Mikäli kaikki palkittavat pelaajat eivät ole paikalla, toimita ylijääneet palkinnot sekä tieto paikalla olleista palkituista kisakansliaan. Finaalin jälkeinen toimintajärjestys: Mitalien jako All-Stars viisikoiden palkitseminen (A-, B- ja 04-juniorit) Finaalin MVP ja hävinneen joukkueen paras palkitaan Kaikille mitalistijoukkueille jaetaan pokaali ja mitalit Lisäksi palkitaan (voittaneesta joukkueesta) finaalin MVP, jonka valitsee voittajan valmentaja. Palkinto on Ballzyn lahjakortti. Hävinneen joukkueen valmentaja valitsee omasta joukkueestaan finaalin parhaan, joka palkitaan Spalding tuotteella. Finaaleissa EI valita erikseen tsempparipelaajia. Mikäli mitaleita on liian vähän, niitä voi kysyä lisää kisakansliasta. Kirjaa MVP-pelaajien nimi ja joukkue muistiin. Ota valokuva mitalistijoukkueista ja MVP-pelaajista ja lähetä valokuvat ja MVPpelaajan nimi ja joukkue sähköpostitse viimeistään maanantaina osoitteeseen Nimeä joukkuekuva Tallink Sarja Joukkue Sijoitus, esim. Tallink APK Honka 2 Nimeä MVP-kuva Tallink Sarja Joukkue Pelaaja Kisakansliaan ilmoittautuessaan mini- ja mikrojoukkueiden jojot saavat kunniakirjat täytettäväksi ja jaettavaksi pelaajille turnauksen päätteeksi Tulosten ilmoittaminen Sähköinen pöytäkirja Tunnus: Tallink Tulos Salasana: v69ym3b

4 Turnausjärjestäjiltä tulee jokaiselle kentälle ipadit sähköistä pöytäkirjaa varten. ipadit liitetään koulun wlan-verkkoon tai käytetään niissä olevaa data-yhteyttä. Omaa padia saa myös käyttää, jos se tuntuu turvallisemmalta. Salivalvoja voi ennen ottelua tarkasta seuraavan ottelun pelaajat joukkueilta myös älypuhelinta käyttäen. Kun sähköistä pöytäkirjaa täytetään, on ottelun on-line-tilanne nähtävissä suoraan turnauksen tulospalvelussa. Kun ottelu päätetään pöytäkirjassa, on tulos automaattisesti tulospalvelussa. Erillistä tekstiviestiä ei tarvitse lähettää. Manuaalinen pöytäkirja Vain hätätapauksissa käytetään vanhaa paperista pöytäkirjaa. Jokaisen kentän materiaalipaketissa on varalta paperisia pöytäkirjoja mukana. Tarkista otteluohjelmasta kotijoukkue ja vierasjoukkue. Merkitse ottelun tulos heti pelin jälkeen salivalvojan ottelutulospapereihin. Tarkista virallinen tulos pöytäkirjasta! Ilmoita ottelun tulos 5 minuutin sisällä ottelun päättymisestä osoitteessa ehbt.torneopal.fi/ilmoita. Tuloksen voi syöttää helposti myös kännykällä. Jos huomaat tehneesi virheen soita heti tulospalveluun Protestitilanteessa ole yhteydessä juryyn /kisakansliaan. Jos saman sarjan otteluita pelataan muilla pelipaikoilla, ota selvää niiden tuloksista osoitteesta tai soittamalla tulospalveluun. Kirjoita tulokset pelipaikan tuloslistoihin mahdollisimman nopeasti. Turnauksen säännöt Turnauksessa noudatetaan pelikauden sääntöjä seuraavin poikkeuksin 1. Peliaika ja peluuttaminen A-, B- ja C-juniorit ( syntyneet) 2 x 15 min tehokasta peliaikaa. Minit ja mikrot ( syntyneet) 2 x 12 min tehokasta peliaikaa. Supermikrot ( ) 2 x 10 min tehokasta peliaikaa. Vanhempi mini-ikäluokka (06-syntyneet) pelaa isoihin koreihin pienellä pallolla (nro 5). Nuorempien mikrojen 2009 ja Supermikrojen sarjoissa pelataan 4vs4 eli neljä pelaajaa yhtä aikaa kentällä molemmista joukkueista. Tauko ja jatkoaika ovat kolme minuuttia. Jos jatkoaika ei tuo ratkaisua, seuraava jatkoaika loppuu ensimmäisestä pisteestä (sudden death). Toinen jatkoaika aloitetaan ylösheitolla. Pakollista peluuttamis- tai lepäämissääntöä ei ole. Pöytäkirjaan kirjattavien pelaajien lukumäärää ei ole rajoitettu.

5 Huom! Pelaaja saa olla yhden ikäluokan sisällä vain yhdessä joukkueessa! 2. Aikalisät Joukkueella on käytössä yksi aikalisä molemmilla pelijaksoilla. Mahdollisella jatkoajalla on yksi aikalisä 1+1(+1). Toisella puoliajalla mahdollisesti käyttämätön aikalisä ei siirry jatkoajalle. 3. Joukkuevirheet Joukkuevirheet täyttyvät kuudennesta (6) virheestä puoliajalla, jolloin seitsemännestä (7) virheestä heitetään kaksi (2) vapaaheittoa. Joukkuevirheet ovat voimassa myös mahdollisella jatkoajalla. 4. Puolustusmuodot A-, B- ja C-junioreissa puolustusmuoto on vapaa koko ottelun ajan. Mineissä, mikroissa ja supermikroissa koko ottelu on pelattava pelaajavartiointia. 5. Pöytäkirjat, Lämmittely ja ottelusta myöhästyminen Sähköiset ottelupöytäkirjat on vahvistettava toimitsijalle 15 min ennen ottelun alkua. Joukkueiden on varauduttava suorittamaan verryttely salin ulkopuolella. Ottelusta myöhästynyt joukkue tuomitaan 20-0 hävinneeksi. 6. Joukkueiden keskinäinen sijoittuminen Lohkossa korkeammalle sijoittuu joukkue jolla on eniten sarjapisteitä. Voitosta saa kaksi (2) sarjapistettä ja tappiosta nolla (0). Tasapisteissä olevien joukkueiden sijoituksen määrää keskinäinen ottelu. Mikäli tasapisteissä on monta joukkuetta, joiden keskinäiset ottelut menevät ristiin sijoituksen määrää keskinäisten otteluiden koriero (ei korisuhde). Mikäli korierokin on tasan, ratkaisee keskinäisissä otteluissa tehtyjen pisteiden määrä. Supermikrojen sarjoissa ei ole sarjataulukoita. Epäselvissä tilanteissa, ole yhteydessä Tulospalveluun p Vastalauseet Mahdolliset vastalauseet jätetään 15 min kuluessa ottelun päättymisestä kilpailupaikan vastaavalle ja samalla on maksettava vastalausemaksu 50 euroa. Uusintaotteluita ei pelata. Muutoin turnauksessa noudatetaan Suomen Koripalloliiton sääntöjä. Turnauskuljetukset Pelipaikkojen kuljetusopasteiden merkintä on salivalvojien vastuulla. Turnausbussiaikatauluista käy ilmi, mille pelipaikoille, majoituskouluille tai hotelleille on järjestetty bussikuljetus.

6 Turnauksessa käytetään pääosin julkisen liikenteen pysäkkejä. Turnausorganisaatio huolehtii bussipysäkkien kyltit paikalleen. Salivalvojan vastuulla on osata kertoa bussipysäkin sijainti, tarkastaa vähintään joka aamu, että merkit ovat paikallaan ja ettei niitä ole sotkettu ja laittaa puuttuvien merkkien tilalle uudet, huolehtia, että joukkueet ehtivät busseihin, sillä henkilöautokapasiteettia on rajoitetusti, turnauksen päätyttyä on lähimmän pysäkin merkki kerättävä pois ja toimitettava kisakansliaan tai myöhemmin Tapiolan Hongan toimistolle Honkahallille. Erityisista tai poikkeavista kuljetustarpeista on sovittava erikseen. Kehota kuljetusta tarvitsevaa joukkuetta tai tuomaria sopimaan kuljetuksesta kuljetuspalvelun kanssa. Erotuomarille ei tilata kyytiä erotuomaritoimistosta, vaan suoraan kuljetuspalvelusta. Ongelmatilanteissa ota yhteyttä kuljetuspalveluun. Huolehdi, että turnauspäivän päätyttyä kaikki hotelli- ja koulumajoituksessa olevat joukkueet saavat kyydin pelipaikalta. Pelien loputtua sunnuntaina Kaikki tarvikkeet toimitetaan Honkahallille (Summahallille) pelien jälkeen turnausstandit, bussipysäkkien kyltit pöytäkirjat Honkahallin takana on roskalava, johon kaikki roskasäkit tuodaan. Pelipaikat jätetään siisteiksi! Valokuvat mitalisijoille yltäneistä joukkueista. Tiedot ja valokuvat MVP-pelaajista (kts. ohje s. 4) Tärkeät puhelinnumerot Turnausorganisaatio o Jury Juhani Herrala Antti Viitanen o Kisakanslia o Tulospalvelu, puhelut o Erotuomaritoimisto o Bilia -Kuljetuspalvelu o Turnausbussi, Robin Eklund

7 o Majoitukset, Kisakanslia Aamu- ja iltapalatoimitukset Hätätilanteet o Sairaankuljetus, palohälytys, poliisi 112 o Pelastuslaitoksen tilannekeskus Koulujen ovien aukaisuongelmat, vesivahingot ja muut tekniset ongelmat Espoon taksi Lääkäriasemat o Kotimaisille pelaajille, joilla on vakuutus o Tapiolan Terveystalo , Kauppakeskus Ainoa, Länsituuli 7, Espoo avoinna PE klo 21 saakka, LA 9-18, SU o Dextra Munkkiniemi Raumantie 1A, Helsinki päivystys PE ja LA 7-22, SU 9-22 o Terveystalo, Iso Omena , Piispansilta 9 A, 2 krs, Espoo avoinna PE klo 20 saakka, LA 10-17, SU o Sairaalat /terveyskeskukset Ulkomaalaisille pelaajille ja kotimaisille pelaajille, joilla ei vakuutusta Jorvi, päivystävä sairaala (vaihde), Turuntie 150, Espoo Apteekit o Ison Omenan apteekki, Piispansilta 11, Espoo avoinna PE klo 21 saakka, LA 9-19, SU o Tapiolan apteekki, Kauppakeskus Ainoa, M-taso, Länsituuli 7, Espoo avoinna PE klo saakka, LA 9-18, SU o Sellon Apteekki, Viaporintori Leppävaara, avoinna PE klo 21 saakka, LA 9-19, SU o Hammaslääkäripäivystys Haartmanin sairaala,

EHBT 2014. Salivalvojan opas

EHBT 2014. Salivalvojan opas EHBT 2014 Salivalvojan opas Salivalvojan opas Yleistä Yleiset tehtävät pelipaikalla Salivalvojan tehtävät kentällä ennen pelien alkua Muuta tärkeää Tehtävät turnauksen aikana Peliohjelman toteutus sujuvasti

Lisätiedot

TURNAUS 21 23.8. 2 0 1 5

TURNAUS 21 23.8. 2 0 1 5 TURNAUS 21 23.8. 2015 Ulvovat terveiset turnausväelle! EHBT:n käynnistyessä olemme maajoukkueen kanssa turnauksessa Sloveniassa. Siispä toivotamme näin kirjallisesti kaikille tasapuolisesti tsemppiä peleihin.

Lisätiedot

Ohjeita osallistujille ja huoltajille

Ohjeita osallistujille ja huoltajille JBT -Junior Basket urnament 2015 Ohjeita osallistujille ja huoltajille JBT - Junior Basket Tervetuloa Junior Basket urnamentiin! Ilmoittautuminen Kaikki joukkueet ilmoittautuvat saapuessaan kisakansliassa,

Lisätiedot

Ohjeita osallistujille ja huoltajille

Ohjeita osallistujille ja huoltajille JBT -Junior Basket Tournament 2017 Ohjeita osallistujille ja huoltajille Tervetuloa Junior Basket Tournamentiin! Ilmoittautuminen Kaikki joukkueet ilmoittautuvat saapuessaan kisakansliassa, josta heidät

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

Marja-Vantaa -turnaus

Marja-Vantaa -turnaus Keimolan Kaiku ry Turnausohje Marja-Vantaa -turnaus 12.-13.2.2011 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Marja-Vantaa -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku ry. Turnausohje. Kivistö -turnaus. Yhteistyössä Hyundain kanssa Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku ry Turnausohje Kivistö -turnaus Yhteistyössä Hyundain kanssa 8.-9.2.2014 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö -turnaukseen. Tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään

Lisätiedot

majoituskouluille ja pelipaikoille. Ilmoittautuminen on myös mahdollista ensimmäisen ottelun jälkeen.

majoituskouluille ja pelipaikoille. Ilmoittautuminen on myös mahdollista ensimmäisen ottelun jälkeen. 13.-15.5.2011 Tervetuloa Junior Basket Tournamentiin! Ilmoittautuminen: Kaikki joukkueet ilmoittautuvat saapuessaan kisakansliassa, josta ne ohjataan majoituskouluille ja pelipaikoille. Ilmoittautuminen

Lisätiedot

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote

JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ. Turnaustiedote JUNIORITURNAUS 5.-6.1.2013 JYVÄSKYLÄSSÄ Turnaustiedote YLEISTÄ Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat Palokan koulukeskuksessa sijaitsevaan kisakansliaan viimeistään puoli tuntia ennen otteluidensa

Lisätiedot

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta.

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta. Info Osallistumismaksut Osallistumismaksu 185 / joukkue Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 31.5.2017 mennessä. Joukkue vahvistaa osallistumisensa kun osallistumismaksu on suoritettu. Osallistumismaksu

Lisätiedot

Ohjeita osallistujille ja huoltajille

Ohjeita osallistujille ja huoltajille JBT -Junior Basket Tournament 2014 Ohjeita osallistujille ja huoltajille Tervetuloa Junior Basket Tournamentiin! Ilmoittautuminen Kaikki joukkueet ilmoittautuvat saapuessaan kisakansliassa, josta ne ohjataan

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

D1-05 A&AA Kevätturnaus

D1-05 A&AA Kevätturnaus D1-05 A&AA Kevätturnaus 6-7.4.2019 Kysyttäessä mietteitä ja ajatuksia joukkueesta, tulee ensimmäisenä mieleen sanonta: rakastaa niin lujasti, että muuttuu yhdeksi Omasta mielestäni se kiteyttää tämän joukkueen

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

Ohjeita osallistujille ja huoltajille

Ohjeita osallistujille ja huoltajille JBT -Junior Basket Tournament 2016 Ohjeita osallistujille ja huoltajille JBT - Ju nior Basket Tournament 2016 Tervetuloa Junior Basket Tournamentiin! Ilmoittautuminen Kaikki joukkueet ilmoittautuvat saapuessaan

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET FKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015-2016 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa FKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa

TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS. Laaksolahdessa TURNAUSSÄÄNNÖT BLUES 06 EKS EXPERT TURNAUS Laaksolahdessa 6.4.2013 Turnaukseen osallistuu 6 seuraa yhteensä 10 peliryhmällä. Ottelut pelataan turnauksen otteluohjelman mukaisesti. Joukkueiden/peliryhmien

Lisätiedot

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla.

Näkyvissä kioskirakennuksen seinällä olevalla ilmoitustaululla. P02 SYYSTURNAUSINFO 2015 Tervetuloa FC Halikko P02/P03-joukkueiden järjestämään jalkapalloturnaukseen Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153). Karttalinkki Turnaustoimisto Pysäköinti Turnaustoimisto

Lisätiedot

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12.

OLS-01 TURNAUS. Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. OLS-01 TURNAUS Tervetuloa OLS-01 Edustuksen järjestämään turnaukseen Arina Areenaan 1.- 2.12.2012. Hallin osoite on Nuottasaarentie 12. Yleistä Turnauksessa on kilpasarja (8 joukkuetta/2 alkulohkoa) sekä

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta)

Kauden lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa Etelän D2 AA lohkojen osalta) Kauden 2018-2019 lopputurnaukset D1 ja D2 sarjoissa (päivitetty pelaamistapa 11.3.2019 Etelän D2 AA lohkojen osalta) Sarjat ja lohkot, joiden lopputurnauksista vastaa Etelän alue. (päivitetty 11.3.2019)

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05

Hyundai-turnaus. Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015. Karhula -05 Hyundai-turnaus Kotka, Ruonalan urheiluhalli 2.5.2015 Karhula -05 Tiedotteet ja tulospalvelu: http://www.kotkannappulat.fi/joukkueet/karhula-05/hyundai-turnaus-kotka-2-5-2015/ Turnausinfo Hyundai-turnaus

Lisätiedot

OSALLISTUJIEN MÄÄRÄ JOUKKUEESSA JOUKKUEIDEN MÄÄRÄ PALKINNOT KULJETUS VAKUUTUS. Tytöt. Pojat

OSALLISTUJIEN MÄÄRÄ JOUKKUEESSA JOUKKUEIDEN MÄÄRÄ PALKINNOT KULJETUS VAKUUTUS. Tytöt. Pojat Pojat U-18 (1999-2001 ja myöhemmin) + challenge U-16 (2002 ja myöhemmin) + challenge U-15 (2003 ja myöhemmin) + challenge U-14 (2004 ja myöhemmin) + challenge U-13 (2005 ja myöhemmin) + challenge U-12

Lisätiedot

OSALLISTUJIEN MÄÄRÄ JOUKKUEESSA JOUKKUEIDEN MÄÄRÄ PALKINNOT KULJETUS VAKUUTUS. Pojat. Tytöt. Joukkueeseen saa rekisteröidä max.

OSALLISTUJIEN MÄÄRÄ JOUKKUEESSA JOUKKUEIDEN MÄÄRÄ PALKINNOT KULJETUS VAKUUTUS. Pojat. Tytöt. Joukkueeseen saa rekisteröidä max. Pojat U-18 (2000-2002 ja myöhemmin) + challenge U-16 (2003 ja myöhemmin) + challenge U-15 (2004 ja myöhemmin) + challenge U-14 (2005 ja myöhemmin) + challenge U-13 (2006 ja myöhemmin) + challenge U-12

Lisätiedot

Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt. versio 2.1 voimassa lähtien

Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt. versio 2.1 voimassa lähtien Suomen Liitokiekko ry:n Junioreiden kilpailusäännöt versio 2.1 voimassa 08.10.2016 lähtien Aluksi Junioreiden SM-sarja noudattaa junioreille sovellettuna Suomen Liitokiekkoliiton yleisiä ultimaten kilpailusääntöjä.

Lisätiedot

SÄHKÖPYÖRÄTUOLIJALKAPALLON SM-SARJAN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2016-

SÄHKÖPYÖRÄTUOLIJALKAPALLON SM-SARJAN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2016- SÄHKÖPYÖRÄTUOLIJALKAPALLON SM-SARJAN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2016- Järjestävä taho: Suomen Palloliitto Urheilukatu 5 00250 Helsinki Yhteyshenkilöt: Lasse Keski-Loppi 0407340086, lasse.keski-loppi@palloliitto.fi

Lisätiedot

Pöytäkirjan täyttöohjeet. Ennen pelin alkua kirjuri merkitsee seuraavat ottelutiedot:

Pöytäkirjan täyttöohjeet. Ennen pelin alkua kirjuri merkitsee seuraavat ottelutiedot: Lisenssit ja niiden tarkistus ottelupaikalla / lisenssinumerot Joukkueella tulee olla ottelupaikalla mukana lisenssilista, jonka perusteella tuomari voi tarkistaa lisenssien olevan maksettu. Listan saat

Lisätiedot

150 JOUKKUETTA 1800 OSALLISTUJAA

150 JOUKKUETTA 1800 OSALLISTUJAA 150 JOUKKUETTA 1800 OSALLISTUJAA TURNAUKSEN SUOJELIJA ON VIRON MAAJOUKKUEN PÄÄVALMENTAJA JA KORIPALLON OLYMPIAVOITTAJA TIIT SOKK. TURNAUSINFO Firmad / Harrastajad (max.32 võistkonda) Miehet Naiset Pojat

Lisätiedot

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI

XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI XXXVI KULTAVASKOOLI TURNAUS 28-30.6.2013 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

Pöytäkirjan täyttöohjeet

Pöytäkirjan täyttöohjeet Pöytäkirjan täyttöohjeet Liitteenä on kopio Minikoripallon pelipöytäkirjasta. Tiivistelmä täyttöohjeista löytyy pöytäkirjan oikeasta reunasta. Lopussa on malli täytetystä pöytäkirjasta. Ennen ottelun alkua

Lisätiedot

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 16. JEKKU -TURNAUS la 17.1.2015 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 17.1.2015. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22.

Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. 14. JEKKU -TURNAUS la 12.1.2013 Tervetuloa yksipäiväiseen salibandyturnaukseen Pasilan Urheiluhalliin osoitteessa Radiokatu 22. Turnauspäivä on lauantai 12.1.2013. Ottelut pelataan klo 09.00 19:00 välisenä

Lisätiedot

Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje

Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje Kirjaudu ResultCodeen, valitse sarja jota pelaatte ja sarjataulukosta oma joukkueesi Valitse JOUKKUE valikon alta OTTELUT Valitse ottelu jonka tietoja haluat

Lisätiedot

Jukurit 02 AA. Turnausjoukkueet HPK. Jokerit. Jukurit JYP. SportOnline - Turnauspalvelu

Jukurit 02 AA. Turnausjoukkueet HPK. Jokerit. Jukurit JYP. SportOnline - Turnauspalvelu HPK Jokerit Jukurit JYP Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika Paikka Lohko Joukkue A Joukkue B.4.20 9:45 Kilpahalli AA Jukurit JYP 4 - LT 2.4.20 0:50 Kilpahalli AA Jokerit HPK 4-2 LT.4.20

Lisätiedot

HELMI GRILLI CUP

HELMI GRILLI CUP HELMI GRILLI CUP 28.-29.5.2016 TURNAUSINFO Tervetuloa vuoden 2016 Helmi Grilli Cupiin! Turnaus on nimetty päätukijamme, kontulalaisen ruokaravintola Helmi Grillin mukaan. Turnaus pelataan jälleen Kontulan

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on oikeus

Lisätiedot

Turnaustoimistot sijaitsevat EPS Klubitalon neuvotteluhuoneessa, Myntisyrjän hallissa ja Hansavalkaman kentän buffapisteellä.

Turnaustoimistot sijaitsevat EPS Klubitalon neuvotteluhuoneessa, Myntisyrjän hallissa ja Hansavalkaman kentän buffapisteellä. INFOPAKETTI TURNAUSTOIMISTO Turnaustoimistot sijaitsevat EPS Klubitalon neuvotteluhuoneessa, Myntisyrjän hallissa ja Hansavalkaman kentän buffapisteellä. TURNAUSVASTAAVAT Turnausvastaava Jari Kanth 040

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015

TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 1 TERVETULOA HARRASTEKIEKKO PUULAAKIIN 2015 Paikka Nivalan jäähalli Aika 11.4.2015 3.5.2015 Järjestäjä Nivalan Liikuntakeskus Oy/liikuntapalvelut Joukkueet Kiekko 5000 Maliskylän vauhti ja lämäri Lehtola

Lisätiedot

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v.

Kaukalopallossa järjestetään vuosittain mestaruuskilpailut henkilökunnan A- ja B- sarjoissa ja ikämiessarjassa, yli 40 v. 1(5) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

-turnaus MIKKELI. Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus

-turnaus MIKKELI. Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus YKKÖSPALKINTO -turnaus 9.4.2016 MIKKELI Virallinen Suomen jääkiekkoliiton alainen F1-06 -turnaus Päivitetty 15.1.2016. Muutokset mahdollisia. Ajankohta ja paikka Sunnuntai 9.4.2016. Mikkelin jäähalli ja

Lisätiedot

Turnauksen virallisena urheilutavaratoimittajana toimii tänäkin vuonna urheilukauppaketju STADIUM ja se tulee näkymään turnauksessa.

Turnauksen virallisena urheilutavaratoimittajana toimii tänäkin vuonna urheilukauppaketju STADIUM ja se tulee näkymään turnauksessa. KIMITO SPORTFÖRENINGILLÄ on ilo toivottaa kaikki pelaajat, valmentajat, johtajat jakannattajat sydämellisesti tervetulleiksi Kemiöön ja NURMIKENTTÄCUPIIN 2014 joka samalla on osa Turun piirin 90-vuotis

Lisätiedot

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten, minien ja mikrojen

Lisätiedot

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia

Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A Nokia Larry Gregorwich Ristikatu 2-4 A 1 37100 Nokia larry.g@suomi24.fi Hei Hyvät Henkilöstöyhdistykset, Olemme järjestämässä toisia Sairaaloiden välisiä Curlingin SM-kisoja huhtikuussa 2008. Tällä kerralla

Lisätiedot

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005

Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA

HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA HYUNDAI-GIRL POWER -TURNAUSINFO 2014 PALLOLIITON 90-VUOTISJUHLATAPAHTUMA Tervetuloa FC Halikko T04 -joukkueen järjestämään jalkapalloturnaukseen 16.8.2014 Halikon Aseman Urheilukentälle (Mustamäentie 153).

Lisätiedot

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta.

Edustusoikeus yleissääntöjen mukaisesti. Perheenjäsenillä ei ole osallistumisoikeutta. 1(5) SALIBANDY 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton salibandymestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Salibandyliiton sääntöjä ( www.salibandy.net ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin

Lisätiedot

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä C-nuorten, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

Koripallon Live Score

Koripallon Live Score Koripallon Live Score Tässä ohjeessa neuvotaan TorneoPal Live Scoren käyttäminen koripalloturnauksissa. Kirjautuminen Kirjaudu järjestelmään osoitteessa https://extranet.torneopal.fi Järjestelmä kysyy

Lisätiedot

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA

KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA KESÄN 2018 SARJAT HYVÄKSYTTY HALLITUKSEN KOKOUKSESSA 13.3.2018 PELATTAVAT SARJAT 1. Miesten SM 2. Naisten SM 3. I divisioona 4. U21 SM 5. U18 CUP 6. U15 SM 7. U13 Hokkiliiga 8. U11 9. Ikämiesten SM 10.

Lisätiedot

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat

Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Rullakiekko 2017 Sarjatoiminta Eteläisen alueen sarjat Huomio! Ilmoittautumalla Eteläisen alueen rullakiekkosarjoihin, joukkueet sitoutuvat ilmoittamaan kotiotteluidensa tulokset sähköpostilla osoitteeseen

Lisätiedot

ALKUSARJA JATKOSARJAT PLAYOFFS Puolivälierät Välierät Finaali

ALKUSARJA JATKOSARJAT PLAYOFFS Puolivälierät Välierät Finaali ALKUSARJA Tulos Kirjurivuoro 10:00 Tammisto Volley - Aikapojat 14-25 TenuAapelit 10:20 Kuusneloset - Karpa 28-26 Aikapojat 10:40 TenuAapelit - KKV 13-25 Karpa 11:00 Laitilan Karjut - Peto 18-25 KKV 11:20

Lisätiedot

MIKKELI. F06 -turnaus. 10 joukkuetta 8 peliä / joukkue Uudistunut kilpahalli Pysyvät pukukopit ei varusterumbaa Jokainen pelaaja palkitaan

MIKKELI. F06 -turnaus. 10 joukkuetta 8 peliä / joukkue Uudistunut kilpahalli Pysyvät pukukopit ei varusterumbaa Jokainen pelaaja palkitaan 19.4.2015 MIKKELI F06 -turnaus 10 joukkuetta 8 peliä / joukkue Uudistunut kilpahalli Pysyvät pukukopit ei varusterumbaa Jokainen pelaaja palkitaan Päivitetty 12.4.2014. Muutokset mahdollisia. Ajankohta

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303

ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 ANVIA V 2-3.5.2015 TERVETULOA TURNAUKSEEN Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän katsomon kuulutuskopissa yhteyshenkilönä Mika Rajala 050 5895303 Puhelinnumeroita: Turnauspäällikkö: Ruokapäällikkö: Kenttäpäällikkö:

Lisätiedot

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan.

Järjestäjällä tulee olla anottuna turnauslupa Jääkiekkoliiton alueelta, jolla turnaus pelataan. 1(5) JÄÄKIEKKO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton jääkiekkomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton harraste- ja seniorisääntöjä ( www.finhockey.fi ) sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä

Lisätiedot

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus.

Seuran tulee aina käyttää ensisijaisesti saavuttamansa korkeimman sarjatasonsa pelioikeus. 1(6) KAUKALOPALLO 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton kaukalopallomestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Kaukalopalloliiton sääntöjä sekä Suomen Sotilasurheiluliiton yleissääntöjä alla olevin poikkeuksin.

Lisätiedot

Toimitsijakoulutus Anssi Iivonen

Toimitsijakoulutus Anssi Iivonen Toimitsijakoulutus 11.10.2016 Anssi Iivonen Sisältö 1. Ottelupöytäkirjan täyttö 2. Ajanotto 3. Vuoronhallinta ja vuoro-osoitin Toimitsijat Kirjuri Apukirjuri (yleensä ajanottaja) Ajanottaja 24 sekunnin

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko A 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 0503835758 2. Kaksari Kittilä Anssi Puh. 0443667680 3. MänTS Wallenius Jari Puh. 0406604973 4. RKT Seppänen Henry Puh. 0415068044

Lisätiedot

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla Otteluohjelma

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla  Otteluohjelma STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS 21.11.2015 Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla www.vierumaki.fi/ Otteluohjelma Alla mukaan ilmoittautuneet joukkueet: A1 Riikku Rakenteet Oy Alavus Riikku A2

Lisätiedot

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.

Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET MESTARUUSSARJA

2019/2020 MIEHET MESTARUUSSARJA Kausi 2019/2020 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 040 9004 274 2. Kämmen pokalla Wallin Santtu Puh. 0400 756 076 3. NorSky Norrbacka Tuomas Puh. 050 562 8685 4. NurTS Lönnberg Markku Puh.

Lisätiedot

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET

PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET PÄRNU SUMMER CUP 2013 JALKAPALLOTURNAUKSEN OHJEET I FIFA:N SÄÄNNÖT Pärnu Summer Cup 2013 järjestetään FIFA:n jalkapallon sääntökirjan pelisääntöjen (FIFA Laws of the Game 2012/2013: http://www.fifa.com/mm/document/affederation/generic/81/42/36/lawsofthegame_2012_e.pdf)

Lisätiedot

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS ROVANIEMI

XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS ROVANIEMI XXXVII KULTAVASKOOLI TURNAUS 27-29.6.2014 ROVANIEMI Tervetuloa Napapiirille yöttömään yöhön Suomen vanhimpaan lentopalloturnaukseen. Yhteystiedot Turnauksen johtaja Mikko Vikström 0400-432 498 Kilpailupäällikkö

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen !

Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen ! Tervetuloa Viikingit 06 joukkueen turnaukseen Vuosaareen 6.12.2016! Osallistuvat joukkueet: Viikingit Canadiens Viikingit Maple Leafs Blues EPS Blues Juniors LV Blues 07 EVU Hunters HJK GranIFK PaiHa Turnaussäännöt

Lisätiedot

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015

JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015 JKKI SM -KILPAILUIDEN SÄÄNNÖT JA JÄRJESTÄMISOHJEET 2015 JÄRJESTÄMISOIKEUS Suomen Palloliitto (liitto) vahvistaa JKKI -lopputurnausten järjestämisoikeudet anomusten perusteella. Edellisellä mestarilla on

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2011-2012 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE MINI- JA MIDITENNISKIERTUE Minitennis Osallistumiskelpoisuus, luokkajako, ilmoittautuminen ja osanottajamäärän rajoittaminen Minitenniskilpailuun osallistuvan pelaajan ei tarvitse maksaa kilpailulisenssiä.

Lisätiedot

Käpylän Pallo Pingviini Cup. 16. - 18.8.2013 Helsinki

Käpylän Pallo Pingviini Cup. 16. - 18.8.2013 Helsinki Käpylän Pallo Pingviini Cup 16. - 18.8.2013 Helsinki Tervetuloa Pingviini Cupiin Kumpulaan! Pelit pelataan Kumpulan KäPa-keskuksessa www.kumpulanlaakso.fi Ken$äkar$a Pingviini Cup 2013 Kumpula Turnausinfo

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE

P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle

Lisätiedot

Hockeyliitto - Torneopal

Hockeyliitto - Torneopal Hockeyliitto - Torneopal 2018_2019 Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi tai sisäkaudella www.indoorhockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen

Lisätiedot

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ITÄISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden, minien ja mikrojen pelisääntöjä.

Lisätiedot

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA

2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA Kausi 2019/2020 MIEHET 1-DIVISIOONA ; Lohko B 1. EHTA Rautiainen Sulevi Puh. 0503626897 2. IRO Partio Mikko Puh. 0505481180 3. KirTe S Vanhanen Tero Puh. 0453555155 4. Noin 50 Halonen Markus Puh. 0405918805

Lisätiedot

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014

SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 LAHVU 1968-2014 SOTILASURHEILULIITON SALIBANDYMESTARUUSTURNAUS 2014 Henkilökunnan A- ja B-sarjat HELSINGIN ENERGIA CUP Vierumäki 24.-25.1.2014 Sotilasurheilupoolissa mukana: TERVETULOA LAHDEN VARUSKUNNAN

Lisätiedot

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016

Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Tervetuloa 17. Leppävaara Cup 23.-24.4.2016 Yleisinfo Turnaus pelataan Leppävaaran urheilupuistossa (Vanha maantie 15) kolmella tekonurmikentällä Leppävaaran urheilupuistossa ja Lepa-Areenalla. Kenttien

Lisätiedot

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS

SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS SUOMEN RATAGOLFLIITTO RY SM-LIIGAN SÄÄNNÖT 2013 PELIOIKEUS Liigaan voivat osallistua Ratagolfliiton jäsenseurat rajoittamattomalla joukkuemäärällä. Kahdella ylimmällä sarjatasolla kuitenkin voi pelata

Lisätiedot

C-NUORTEN SM-SARJA OTTELUMANUAALI. pelikausi 2012-2013 1. SARJASTA VASTAAVIEN HENKILÖIDEN YHTEYSHENKILÖT JA VASTUUALUEET

C-NUORTEN SM-SARJA OTTELUMANUAALI. pelikausi 2012-2013 1. SARJASTA VASTAAVIEN HENKILÖIDEN YHTEYSHENKILÖT JA VASTUUALUEET C-NUORTEN SM-SARJA OTTELUMANUAALI pelikausi 2012-2013 SISÄLTÖ 1. SARJASTA VASTAAVIEN HENKILÖIDEN YHTEYSHENKILÖT JA VASTUUALUEET 2. PELIPAIKAT JA LAITTEET 2.1 Kentän varusteet 2.2 Pelipallo 3. PELAAJAT,

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2010-2011 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

SM-karsintasarjan seitsemän parasta SM-sarjaan ja loput Ykkössarjaan. Sarjat pelataan kaksinkertaisina (12 ottelua / joukkue).

SM-karsintasarjan seitsemän parasta SM-sarjaan ja loput Ykkössarjaan. Sarjat pelataan kaksinkertaisina (12 ottelua / joukkue). 1 RINGETEN B-NUORTEN SM-SARJAN TOIMINTAOHJEET JA MÄÄRÄYKSET 2018-2019 Ringeten lajiryhmän vahvistama 05/2018 (joukkueiden määrä, sarjajärjestelmä ja pudotuspelit päivitetty vastaamaan sarjaan ilmoittautuneiden

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN

KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN KILPAILUKUTSU 21. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 20.-21.7.2013 Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993 21. MARJOLA TURNAUS 2013 Tervetuloa

Lisätiedot

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016

Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 Juniori KuPS KUPS C-01 TAMMITURNAUSINFO 30-31.1.2016 YLEISTÄ Tervetuloa KuPS 01-joukkueen järjestämään kutsuturnaukseen Kuopio hallin hyvälle tekonurmelle! Ottelut pelataan kahdessa neljän joukkueen lohkossa

Lisätiedot

PRE-turnaus / infopaketti

PRE-turnaus / infopaketti PRE-turnaus 25.-26.8.2018 / infopaketti Suomen Palloliitto / Keski-Suomen valmennuskeskus LOHKOJAKO JA OTTELUOHJELMA 07-syntyneet 08-09-syntyneet Lohko A Lohko B PaRi 07 PaRi 08 Komeetat 08 Komeetat 07

Lisätiedot

KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ( )

KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET ( ) KAAKKOISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET (2019-2020) 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä sekä voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14-vuotiaiden nuorten,

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEET / LEIJONAT / VALKEAVUORI

TOIMINTAOHJEET / LEIJONAT / VALKEAVUORI TOIMINTAOHJEET / LEIJONAT / VALKEAVUORI 9.-10.2016 Valkeavuoressa pelataan kahdella tekonurmikentällä: A:lla ja B:llä. Pelaajat kuuluvat joko ikäluokkaan E10 tai E11. Meidän tehtävänämme on huolehtia noin

Lisätiedot

PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5.

PowerCup 2009 matka. Lähtö. Paluu. Matkustus. Bussimatkalle on ilmoittautuneet: Vesilahden Visa POWER CUP 2009 Ari Wilén 28.5. 28.5.2009 1 (11) PowerCup 2009 matka Lisäinfoa löytyy PowerCupin sivustolta, http://lentopalloliitto-fi.directo.fi/powercup/. Turnauksen ohjelmaan saattaa vielä tulla muutoksia. Matkan johtajana toimii

Lisätiedot

ITC2013

ITC2013 ITC2013 INDIANS TRIBAL CUP 2013 / TERVETULOA! Olette saapumassa 14-15.9 Espoossa pelattavaan Heimojen taisteluun. Tribal Cup 2013 turnaukseen tulee osallistumaan peräti 134 joukkuetta ja lähes 2500 pelaajaa

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP 14.11.2015

CHAMPIONS CUP 14.11.2015 CHAMPIONS CUP 2 15 14.11.2015 Champions Cup 2015 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kukin joukkue pelaa kolme alkusarjan peliä, voitosta saa kolme

Lisätiedot

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET

KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET KESKISEN ALUEEN SARJAMÄÄRÄYKSET 2019-2020 1. YLEISTÄ Sarjoissa noudatetaan Suomen Koripalloliiton kilpailusääntöjä ja voimassa olevia koripallon virallisia pelisääntöjä sekä 14 -vuotiaiden nuorten, minien

Lisätiedot