KOHTI SEURAKUNTIA YHDISTÄVÄÄ TOIMINTATAPAA HIIPPAKUNNAN OHJAUKSESSA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOHTI SEURAKUNTIA YHDISTÄVÄÄ TOIMINTATAPAA HIIPPAKUNNAN OHJAUKSESSA"

Transkriptio

1 KOHTI SEURAKUNTIA YHDISTÄVÄÄ TOIMINTATAPAA HIIPPAKUNNAN OHJAUKSESSA 1. Taustaa Vuoden 2014 kirkolliskokous käsitteli kirkon hallinnon kehittämistä. Asian taustalla on viimeisin, vuonna 2009 alkanut hallintoprosessi sekä siihen liittyvä työryhmäraportti, josta kirkollishallitus teki esityksen kirkolliskokoukselle. Hallinnon kehittämiseen liittyen oli vuoden 2014 kirkolliskokouksen käsittelyssä myös asiaan liittyvä aloite. Kirkolliskokous 2014 totesi, että nykylain mukaan kirkon perusyksikkönä on hiippakunta (KL 6 ), joka koostuu erikokoisista ja erilaisia erityispiirteitä omaavista seurakunnista. Kirkolliskokouksen mukaan seurakuntalaisia lähellä olevana palvelevana yksikkönä toimii seurakunta, jonka itsehallinto säilyy laajana. Jokaisella seurakunnalla on oma kirkkoherra. Vaaleilla valittu seurakunnanneuvosto toimii paikallisena luottamuselimenä. Kirkolliskokous linjasi, että seurakunta hallitsee ja hoitaa omaisuuttaan sekä veroina kerättyjä varojaan. Seurakuntien taloushallinto hoidetaan parhaiten keskitetysti ja verkostoituneesti. Kirkolliskokous päätti lisäksi, että hiippakunnan ylintä valtaa yhteisissä asioissa käyttää demokraattisesti vaaleilla valittu maallikkoenemmistöinen hiippakunnanvaltuusto, jonka jäseninä ovat myös kirkkoherrat ja jota johtaa hiippakunnan piispa. Hiippakunnanvaltuuston tehtäviä muodostettaessa on otettava huomioon KL 79, jonka mukaan seurakunnan tuloja saa käyttää ainoastaan seurakunnan tehtävien toteuttamiseen. Budjettivalta säilyy edelleen seurakunnissa ja hiippakunnanvaltuusto vahvistaa seurakuntien budjetit ja tilinpäätökset. Kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti Suomen ortodoksinen kirkko on kaikkien työntekijöiden työnantaja, jonka toimet on sijoitettu seurakuntiin, hiippakuntiin ja keskushallintoon. Seurakunnanneuvostot valitsevat seurakunnan työntekijät ml. papit, diakonit ja kanttorit. Kirkkoherra voidaan valita nykyisten säädösten mukaisesti. Edelleen kirkolliskokous päätti, että nykyisten säädösten mukaiset seurakunnanvaltuustot ja hiippakuntaneuvostot lakkautetaan ja että esitetyn mallin toteuttaminen ei vaadi hallintoon lisäresursseja.

2 Kirkolliskokouksen mukaan hiippakuntahallinnon toteuttamiselle etsitään aktiivisesti yhteistyöllä ratkaisuja hallinnon keventämiseksi. Yhteistyötahoja voivat olla arkkipiispan kanslia, palvelukeskus ja seurakunnat. Kirkolliskokouksen päätös ei käsitellyt kirkolliskokousta eikä kirkollishallitusta. Kirkollishallitus käsitteli kokouksessaan kirkolliskokouksen päätöstä hallinnon kehittämiseen liittyen ja päätti, että ensisijainen tavoite on valmistella kirkolliskokousta varten hiippakunnanvaltuustojen ja seurakunnanneuvostojen hallintomalli. Esitys tulee laatia palvelukeskuksen toimihenkilöiden toimesta ja valmistelussa konsultoidaan kirkollishallituksen jäsenistä erityisesti Tuovi Haikalaa ja Timo Tynkkystä. Kirkollishallitus käsitteli esityksen ensimmäisen version kokouksessaan ja päätti pyytää hallintovaliokunnalta täsmennyksiä siitä, mitkä ovat hiippakuntakeskeisen hallintomallin tavoitteet. Lisäksi pyydettiin täsmennystä siitä, mitä kirkolliskokouksen päätös seurakuntien laajasta itsenäisyydestä tarkoittaa hiippakuntakeskeisessä mallissa ja millä aikataululla muutoksen odotetaan etenevän. Hallintovaliokunta keskusteli asiasta Ohjaava ja koordinoiva hiippakunta toimiva seurakunta Esityksen tavoite on seurakuntien toiminnallisen yhteistyön ja kestävän talouden luominen sekä kehittäminen. Yhteistyötä ohjaa, tukee ja koordinoi hiippakunta, jonka vastuulla on talouden seuraaminen hiippakunnan alueella sekä resurssien kohdentaminen tarkoituksenmukaisella tavalla. Henkilöstöresursseja käytetään joustavasti ja sijaisuusjärjestelyt toimivat. Esimerkiksi henkilöstöhallinto sekä taloushallinto hoidetaan keskitetysti ja toiminta toteutuu paikallisesti. Henkilöstöpolitiikkaa, rekrytointia, osaamisen ja työyhteisöjen toimintaa kehitetään yhteneväisten periaatteiden mukaisesti. Kiinteistöjen korjaamisesta ja hoitamisesta tehdään pitkän aikavälin suunnitelma koko hiippakunnan tasolla. Toimintamallin tavoite on lisätä kirkon jäsenten vaikuttamisen mahdollisuuksia sekä luoda puitteita kirkon aidolle synodaaliselle toiminnalle, jossa papisto ja maallikot toimivat yhdessä. Uudessa mallissa kirkon jäsenillä on päätösvaltaa sekä oman seurakunnan asioissa (kaikille avoin seurakunnankokous ja vaaleilla valittu neuvosto) että nykyistä laajemmin myös hiippakunnan tasolla (maallikkoenemmistöinen hiippakunnanvaltuusto). Hiippakuntalähtöisessä toimintakulttuurissa hallintoportaita on vähemmän, mikä keventää hallintoa, lisää asiantuntijuutta ja tehostaa päätösten etenemistä. Mikäli asioita kehitetään ja tarkastellaan koko hiippakunnan tasolla, on seurakuntien osaaminen tehokkaammin koko hiippakunnan käytössä. Seurakuntien toimivan yhteistyön kautta löytyy uusia synergiaetuja, jolloin myös reuna-alueiden toimintaa voidaan toteuttaa riittävällä tavalla. Nykyisessä käytännössä seurakuntien tilinpäätökset tulevat hiippakuntien piispoille lausuntoja varten ennen seurakuntien valtuustojen hyväksyntää. Hiippakuntalähtöisessä toimintakulttuurissa seurakuntien tilinpäätöksiä, toimintakertomuksia ja toimintasuunnitelmia käsiteltäisiin kokonaisuutena ja yhdessä hiippakunnanvaltuuston tasolla. Tämä auttaisi hahmottamaan sitä, kuinka toimintaa tulisi kehittää

3 paikallisesti koko kirkon tavoitteet huomioiden (vrt. strategia ja muut kirkolliskokouksen tekemät linjaukset). Myös taloussuunnittelussa ja kiinteistöjen hoidossa tämä toimintatapa tarkoittaisi entistä suunnitelmallisempaa toimintaa, jossa koko hiippakunnan alueella oleva talous- ja kiinteistöosaaminen hyödynnetään koko alueen edun mukaisesti. Pitkällä aikavälillä esimerkiksi kiinteistöjen suunnitelmallinen hoitaminen ja korjaaminen saa aikaan myös säästöjä. Samoin eri henkilöiden osaamisen hyödyntäminen laajemmin tehostaa henkilöstötyövuosien käyttöä, antaa mahdollisuuksia erikoistumiseen, lisää motivaatiota osaamisen kehittämiseen. Työn sisältöjen uudelleen arviointi kehittää kirkon työtä seurakuntien toimintaa vastaavaksi ja sitä kautta voidaan löytää uusia tehtäväkuvia, mikä tekee kirkosta entistä monipuolisemman työpaikan. Seurakuntien itsehallinnon säilyttäminen on tärkeää mutta toisaalta se asettaa haasteita hiippakuntalähtöisen toiminnan puitteiden rakentamiselle. Aiemmissa hallinnon kehittämisen prosesseissa on kiinnitetty huomiota seurakuntajakoon, joka on tehty sotien jälkeen. Väestön painopisteen muutokset sekä muut muutokset yhteiskunnassa ovat johtaneet siihen, että seurakuntarajat eivät välttämättä palvele muuttunutta maailmaa. Hallinnon kehittämisen yhteydessä on järkevää arvioida myös hiippakuntarajoja. Vuonna 2009 aloitettu hallinnon kehittäminen tähtää muutoksiin, jotka ajoittuvat aikaisintaan vuoteen Prosessissa seurakuntien taloustilannetta on analysoitu mm. keskusrahastotyöryhmän ( ) raportissa ja siihen liittyneessä konsernianalyysissä. Hallinnon kehittämisen on kyettävä vastaamaan näiden analyysien osoittamaan talouden todellisuuteen. Koko kirkon (keskushallinto ja seurakunnat) taloutta kuvataan esityksen liitteenä olevassa konsernilaskelmassa. Sen jälkeen kun hallinnon tasojen vastuut ja velvollisuudet on ensin sovittu, voidaan seurakuntarajoja, seurakuntien määrää ja hiippakuntarajoja arvioida. Hiippakunnat neuvottelevat yhteisten tehtävien hoitamisesta ja jakavat tehtävät esimerkiksi nykyisten palvelualueiden mukaan sekä kirkon ydintehtävien mukaan (esim. koulutus, kasvatus, diakonia). Asioiden valmistelusta ja koordinoinnista vastaisi johtoryhmä, joka muodostuisi hiippakuntien keskeisistä asiantuntijoita. Seurakuntarajojen ja toiminnan tarkoituksenmukaisuuden kriteereinä voisivat olla esimerkiksi: eheä talous = tulot kattavat menot ja keskusrahaston toiminta-avustuksia hyödynnetään satunnaisesti esimerkiksi kehittämisprojekteissa tai yllättävissä talouden muutostilanteissa saavutettavuus = seurakunta on alueellaan jäsenistön sijoittumisen kannalta järkevä sielunhoitoalue, joka on kirkossakäyntialueena ja työntekijöiden toiminta-alueena toimiva väestön luonnollinen jakautuminen, jossa on huomioitu kulttuuriset ja historialliset seikat 3. Kuvaus hiippakuntalähtöisen toimintamallin tehtävistä

4 3.1 Hiippakunnan piispan tehtävät Hiippakunnan piispa asettaa ehdolle kirkkoherrat, papit, diakonit ja kanttorit. Ehdokasasettelussa huomioidaan hallintolain ja hyvän hallinnon periaatteiden mukainen vaatimus perusteluista. Hiippakunnan piispa toimii kirkkoherrojen esimiehenä kaikissa hallinnollisissa ja työoikeudellisissa asioissa. Piispa antaa suostumuksen pappien, diakonien ja kanttorien toimesta vapauttamiseen. Piispa valvoo seurakuntien hallinnollista ja taloudellista toimintaa sekä suorittaa seurakuntien tarkastukset vähintään viiden vuoden välein. Piispa vahvistaa hiippakunnan kanslian toimihenkilöiden ja seurakuntien kirkkoherrojen lomasuunnitelmat 3.2 Hiippakunnanvaltuusto Hiippakunnanvaltuusto toimii hiippakunnan alueen seurakuntien hallinnollisena ja toimintaa ohjaavana sekä koordinoivana toimielimenä omalla toimialueellaan. Valtuuston puheenjohtajana toimii hiippakunnan piispa. Hiippakunnan alueen seurakuntien kirkkoherrat ovat asemansa perusteella jäseniä. Valtuuston jäsenet valitaan suoralla jäsenten postiäänestyksellä jäljempänä kuvatulla tavalla. Valtuusto on maallikkoenemmistöinen siten, että maallikkoja on ainakin 70 prosenttia jäsenistä. Kirkkoherrojen edustus osana papistoa on keskeinen, myös henkilöstön edustus voidaan huomioida edustajien valinnassa. Jäsenten on kuuluttava Suomen ortodoksiseen kirkkoon. Yksikään seurakunta ei voi saada enemmistöä valtuustossa. 3.3 Hiippakunnanvaltuuston tehtävät Vuoden 2014 kirkolliskokouksen lakivaliokunta totesi lausunnossaan, että lakivaliokunnan näkemyksen mukaan veronkanto-oikeus voi olla joko seurakunnalla tai kirkolla. Hiippakunnalla ei voi olla veronkanto-oikeutta, koska se ei ole oikeushenkilö. Jos veronkanto-oikeuden saajaa muutettaisiin, tulisi sen lakivaliokunnan käsityksen mukaan tapahtua lakia ortodoksista kirkkoa muuttamalla. Edelleen lakivaliokunta lausui, että verotusoikeuden siirtämisestä kirkolle voidaan säätää lailla. Näin ollen verotulojen käytöstä päättäminen voi tapahtua demokraattisesti valitussa toimielimessä, esimerkiksi hiippakunnanvaltuustossa, jos asiasta säädetään lailla. Lakivaliokunnan mukaan seurakuntien omaisuutta ei voida lailla siirtää kirkolle, eikä myöskään oikeutta tällaisen omaisuuden tuottoon. Tehtäväjakoa valtuuston tasolla määrittelee se, missä verot kerätään. Vaihtoehtoja talouden näkökulmasta on kaksi: a) Veronkanto säilytetään seurakunnissa. Tällöin hiippakunnanvaltuusto käsittelee seurakuntien talousarviot, toimintasuunnitelmat, toimintakertomukset ja tilinpäätökset sekä antaa niistä suosituksia, muutosehdotuksia ja ohjeita. Päätösvalta ja vahvistaminen on seurakunnalla.

5 b) Verot kerää kirkko. Tällöin hiippakunnanvaltuusto vahvistaa seurakuntien toimintakertomukset, tilinpäätökset, toimintasuunnitelmat ja talousarviot seurakuntien tekemien esitysten pohjalta. Valtuusto voi tarvittaessa tehdä näistä muutosesityksiä perusteluineen. Hiippakunnanvaltuustojen perustamisen yhtenä lähtökohtana on seurakuntien yhteistyön tukeminen ja vahvistaminen. Tavoitteena on, että hiippakunnan alueella olevia resursseja voidaan käyttää kirkon ydintoiminnan vahvistamiseksi sekä jäsenten palvelujen turvaamiseksi ja monipuolistamiseksi. Tämä näkyy valtuuston toiminnassa seuraavasti: - Valtuustot tekevät koko hiippakuntaa koskevia toimintasuunnitelmia - Hiippakunnanvaltuusto päättää vuosittain seurakuntia kuultuaan hiippakunnan alueen seurakuntien toimihenkilöiden henkilöstösuunnitelmasta ja henkilöstön käytöstä - Valtuusto päättää hiippakunnan alueella uusien toimien perustamisesta ja olemassa olevien toimien lakkauttamisesta. Työsuhteiden muutoksia raamittaa työlainsäädäntö, työehtosopimus ja kirkon henkilöstöpolitiikan toteutuminen. Hiippakunnanvaltuusto hyväksyy hiippakunnan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä päättää hiippakunnan kansliassa tarvittavista toimihenkilöistä. Hiippakunnanvaltuusto valitsee hiippakunnan maallikkoedustajat kirkolliskokoukseen seurakuntien esitysten pohjalta sekä vahvistaa seurakunnanneuvostojen vaalin tuloksen. Hiippakunnanvaltuuston asiat valmistelee ja esittelee hiippakunnan kanslian toimihenkilöt ja esittelyvastuu eri hallinnonaloilla voidaan jakaa eri hiippakunnissa työskentelevien toimihenkilöiden kesken. Seurakunnilla on oikeus tehdä aloitteita hiippakunnanvaltuuston käsiteltäviksi tulevista asioista ja aloiteoikeutta käyttävää seurakunnanneuvosto. 3.4 Kirkkoherran tehtävät Kirkkoherra johtaa seurakunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta. Hän toimii seurakunnan työntekijöiden esimiehenä sekä vastaa asioiden valmistelusta seurakunnanneuvoston kokouksiin. Kirkkoherralla on seurakunnan nimenkirjoitusoikeus. 3.5 Seurakunnanneuvosto Seurakunnanneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra. Muut jäsenet valitaan edellä esitetyn hiippakunnan valtuustoa koskevan vaalitavan mukaisesti samassa vaalissa. Seurakunnanneuvoston kokoa määriteltäessä huomioidaan, että jäseniä on minimissään neljä ja maksimissaan 10 jäsentä. 3.6 Seurakunnanneuvoston tehtävät Seurakuntaa johtaa kirkkoherra yhdessä seurakunnanneuvoston kanssa. Neuvosto hoitaa seurakunnan hallintoa ja taloutta vahvistetun toimintasuunnitelman sekä talousarvion mukaisesti. Neuvosto valitsee piispan tekemän ehdollepanon pohjalta kirkkoherran, papit, diakonit ja kanttorit. Muut toimihenkilöt valitsee neuvosto.

6 Neuvosto tekee esitykset ja antaa lausunnot hiippakunnanvaltuustolle seurakunnan talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta sekä laatii seurakunnan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Neuvoston tehtävänä on yhdessä kirkkoherran kanssa järjestää seurakunnan toiminta siten, että sen perustehtävä toteutuu. Neuvosto toimeenpanee hiippakunnanvaltuuston päätökset sekä toteuttaa kirkon strategiaa ja muita linjauksia paikallisesti vahvistetun toimintasuunnitelman ja talousarvion puitteissa. Neuvoston tehtävänä on tehdä aloitteet hiippakunnanvaltuustolle seurakunnan toimintaan, hallintoon ja talouteen liittyen. 3.7 Hiippakunnanvaltuuston ja seurakuntaneuvoston vaalimenettely Neuvosto laatii ehdokaslistan hiippakunnanvaltuuston ja seurakunnan neuvoston vaaliin. Ehdokkaat ilmoittautuvat kahden muun seurakuntalaisen esityksestä. Vaali järjestetään joka neljäs vuosi ja vaalimenettely yksinkertaistetaan. 3.8 Seurakunnan kokous Seurakunnan kokous kokoontuu kerran vuodessa käsittelemään seurakunnanneuvoston tekemiä esityksiä ja aloitteita hiippakunnanvaltuustolle. Seurakunnanneuvostolla on raportointivastuu seurakunnan kokoukselle seurakunnan toiminnan toteutumisesta. Seurakunnan kokoukselle raportoidaan toiminnan laadusta ja laajuudesta, esitellään keskeiset tunnusluvut seurakunnan toiminnasta yleisellä tasolla sekä tuloksia toiminnan arvioinnista. Myös toiminnan suuntaviivoista ja tulevaisuuden näkymistä keskustellaan sekä esitellään seurakunnan toimintaa eri toimihenkilöiden vastuualueiden näkökulmista. Seurakunnan kokous toimii foorumina ideoiden, toiveiden ja palautteen keräämiselle seurakunnan jäseniltä. Seurakunnan kokous toteuttaa seurakunnan jäsenten valvontavastuuta neuvoston toiminnasta. Se ei käytä päätösvaltaa seurakunnan toiminnassa, hallinnossa ja taloudessa. 4. Vaikutukset muuhun organisaatioon Keskushallinnon tehtävät hajautetaan hiippakuntiin, jotka voivat erikoistua sovitun mukaisesti erilaisten yhteisten ydin- ja tukitoimintojen hoitamiseen (esim. koulutus, kasvatus, diakonia). Muutoksessa tulee arvioitavaksi se, miten taloushallinto ja jäsenrekisterin pito hoidetaan. Yhteisistä hallinnon tehtävistä vastaavat asiantuntijat muodostavat johtoryhmän, joka koordinoi kokonaisuutta sekä vastaa asioiden valmistelusta kirkollishallitukselle. Yhdessä hoidettavia tehtäviä koko kirkon tasolla ja/tai hiippakuntiin hajautettuina olisivat esimerkiksi hiippakuntakansliat seminaari, koulutus ja kasvatus lähetys- ja diakoniatyön sekä maahanmuuttajatyön resurssointi ja ohjaaminen kirkollishallituksen ja kirkolliskokouksen valmistelutehtävät ja muut julkisoikeudelliseen asemaan liittyvät hallintotoimet ja lakiasiat henkilöstöpolitiikan ohjaaminen ja valvonta, sekä työehtosopimusten kehittäminen talous- ja rekisteripalvelut sekä arkisto

7 kiinteistötoimi kirkon omistamien kiinteistöjen osalta sekä seurakuntien ohjaus ja neuvonta eläkevastuu Vuoden 2014 kirkolliskokous linjasi, että seurakunta hallitsee ja hoitaa omaisuuttaan sekä veroina kerättyjä varojaan. Pitkällä aikavälillä tutkittavaksi tulisi kuitenkin ottaa se mahdollisuus, että kirkollisveron keräisi kirkko. Tällöin kerätyistä varoista katettaisiin edellä esitettyjen yhteisten toimintojen kulut. Kirkolliskokous vahvistaisi vuosittain kirkon talousarvion, jonka perusteella hiippakunnanvaltuustot jakaisivat hiippakunnan taloudelliset resurssit kunkin hiippakunnan alueella. Kirkollisverona kerätyt varat jaettaisiin hiippakunnittain seurakuntiin jäsenmäärän ja tulonmuodostuksen perusteella sekä hiippakunnanvaltuuston vahvistaman talousarvion mukaisesti. Veroprosentin peruste olisi sama kaikkialla ja keskusrahastomaksun perimisestä voitaisiin mahdollisesti luopua, eikä taloushallinnosta aiheutuisi kuluja seurakunnille. Kirkko verojen kerääjänä on ainoa tarkoituksenmukainen ratkaisu siinä tapauksessa, että veronkanto joskus jäisi kirkon omalle vastuulle. Kirkon tasolla tapahtuva verojen kerääminen ja keskusrahastomaksusta luopuminen voisi olla eräs keino yksinkertaistaa hallintoprosessia. Nykykäytännössä kirkollishallitus vahvistaa ensin vuosittain keskusrahastomaksujen määräytymisperusteet ja laskentatavan. Tämän jälkeen seurakunnan on ilmoitettava kirkollishallitukselle keskusrahastomaksujen perusteena olevat tulonsa, jonka jälkeen kirkollishallitus ilmoittaa seurakunnille maksuerien suuruuden. Erien maksu keskusrahastolle tapahtuu neljässä erässä. Tämän jälkeen seurakunnat anovat avustuksia keskusrahastosta kiinteistöjen peruskorjauksiin sekä toimintaan. Avustukset käsitellään ensin seurakuntien neuvostoissa, jonka jälkeen ne etenevät kirkollishallituksen kautta hiippakuntaneuvostoille, joiden esitysten perusteella kirkollishallitus päättää avustuksista vuosittain. Toiminta-avustukset päätetään kolmen vuoden ajaksi. Hiippakuntalähtöisessä toimintamallissa piispainkokouksen, kirkolliskokouksen ja kirkollishallituksen tehtäviä täsmennetään nykyisten tehtävien pohjalta. Lähtökohtana on se, että kirkolliskokous päättää isoista linjauksista, joita kirkollishallitus ja toimihenkilöt toteuttavat. Toimivallan siirtämisen ja delegoinnin tavoitteena on mahdollistaa asioiden joustava sekä nopea toteuttaminen. Henkilöstön siirtyminen kirkon työntekijöiksi on mahdollista sen jälkeen kun asiaa on ensin valmisteltu yhdessä työnantajaliiton ja työntekijäliiton kanssa. Esityksen liitteenä on kaaviokuva yhteenvetona esityksen sisältämistä uuden toimintatavan mukaisista vastuista.

SUOMEN ORTODOKSISEN KIRKON HIIPPAKUNTAKESKEINEN HALLINTOMALLI 15.4.2015

SUOMEN ORTODOKSISEN KIRKON HIIPPAKUNTAKESKEINEN HALLINTOMALLI 15.4.2015 SUOMEN ORTODOKSISEN KIRKON HIIPPAKUNTAKESKEINEN HALLINTOMALLI 15.4.2015 1. Taustaa Vuoden 2014 kirkolliskokous käsitteli kirkon hallinnon kehittämistä. Asian taustalla on viimeisin, vuonna 2009 alkanut

Lisätiedot

Ilomantsin ortodoksinen seurakunta. Asia: Lausunto hiippakuntahallintomallin raportista 2.7.2015. Kirkollishallitukselle. Johdanto

Ilomantsin ortodoksinen seurakunta. Asia: Lausunto hiippakuntahallintomallin raportista 2.7.2015. Kirkollishallitukselle. Johdanto 1 Ilomantsin ortodoksinen seurakunta Asia: Lausunto hiippakuntahallintomallin raportista 2.7.2015 Kirkollishallitukselle Johdanto Ilomantsin ortodoksinen seurakunta kiittää kirkollishallitusta hiippakuntahallintomallin

Lisätiedot

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset

Seurakuntarakenteiden kehittäminen. Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Seurakuntarakenteiden kehittäminen Kirkolliskokouksen tekemät päälinjaukset Kirkolliskokous linjasi seurakuntarakenteiden kehittämistä 15.5.2013 Kirkkohallituksen esitys: Uusi seurakuntayhtymä 2015 Kirkolliskokouksen

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Pohjois-Lapin seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa kuuta 2018 päivänä Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Ylä-Savon seurakuntayhtymä Luottamushenkilöiden perehdytysilta 17.2.2015 Hallintojohtaja Katariina Bergbacka Seurakuntayhtymän perustamisen tavoite Tavoitteena säilyttää seurakuntien toiminnallinen itsenäisyys,

Lisätiedot

HE 98/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018.

HE 98/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ortodoksisesta kirkosta annettua lakia. Äänioikeusikärajaa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kirkkolain muuttamisesta, kirkon keskusrahastosta annetun lain kumoamisesta sekä evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

Terhi Jormakka TURKU MUUTOSTA NÄKYVISSÄ?

Terhi Jormakka TURKU MUUTOSTA NÄKYVISSÄ? Terhi Jormakka TURKU 26.3.2015 MUUTOSTA NÄKYVISSÄ? Kaikki seurakunnat kuuluvat seurakuntayhtymiin Tulevaisuudessa tarvitaan tehokas ja toimintaa tukeva hallinto sekä hyvää johtamista. Tavoitteena on kevytrakenteinen

Lisätiedot

projektipäällikkö Terhi Jormakka

projektipäällikkö Terhi Jormakka projektipäällikkö Terhi Jormakka Kirkkolain ja järjestyksen sekä kirkon vaalijärjestyksen muutosten valmistelu Piispainkokouksen lausunto Lainsäädännön kirkolliskokouskäsittelyt kevät ja syksy 2014 Lainsäädäntö

Lisätiedot

MEILAHDEN SEURAKUNTA. Hyväksytty seurakuntaneuvostossa 12.1.2011 ORGANISAATIORAKENNE V. 2011

MEILAHDEN SEURAKUNTA. Hyväksytty seurakuntaneuvostossa 12.1.2011 ORGANISAATIORAKENNE V. 2011 MEILAHDEN SEURAKUNTA ORGANISAATIORAKENNE V. 2011 1. Johtamisjärjestelmän kuvaus ja seurakuntatyön perusrakenne 2. Organisaatiorakenne: tiimit, vastuuryhmät ja johtoryhmä 3. Tiimin, tiimivastaavan, vastuuryhmän

Lisätiedot

50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan

50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan 506/2018 50 Päätös äänestysalueesta seurakuntavaaleissa 2018 ja vaalilautakunnan asettaminen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että 1. Pakilan seurakunnassa on seurakuntavaalissa 2018 yksi äänestysalue

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 3/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 3/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKRIJA 3/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 11. maaliskuuta 2014 klo 16.00 17.47 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä

Lisätiedot

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta

evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi

Lisätiedot

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2011 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2011 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2011 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 13. syyskuuta 2011 klo 16.00-16.45 Paikka Läsnä Sonkaja tsasounassa isä Ioannis Lampropoulos,

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 SEURAKUNNAN VALTUUSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 SEURAKUNNAN VALTUUSTO Valtuuston I ylimääräinen kokous Aika sunnuntai 3.1.2016 klo 13.00 Paikka Vanha Pappila, Kirkkotie 17 Läsnä Jeskanen Veli pj.

Lisätiedot

Keskusrahastotyöryhmän raportti 13.5.2014 - täydennys raporttiin 23.9.2013

Keskusrahastotyöryhmän raportti 13.5.2014 - täydennys raporttiin 23.9.2013 Keskusrahastotyöryhmän raportti 13.5.2014 - täydennys raporttiin 23.9.2013 Timo Mäkirinta, puheenjohtaja Niilo Pellonmaa Hannu Mikkola Sirpa Koriala, sihteeri 1. Toimeksianto Vuoden 2012 kirkolliskokoukselle

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 30. toukokuuta 2017 klo 18 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkotie 17, Ilomantsi isä Ioannis

Lisätiedot

HeTa. Rovaniemi 23.9.2010

HeTa. Rovaniemi 23.9.2010 Kirkon palvelukeskushanke HeTa KiTo-teemapäivät Rovaniemi Lakimuutos Toukokuussa 2010 hyväksyttiin, että ev.lut.kirkkoon perustetaan kirjanpidon ja palkanlaskennan palvelukeskus, joka palvelee kirkon talousyksiköitä.

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 SEURAKUNNAN VALTUUSTO. Seurakuntakeskus Elia, Kirkkotie 17, Ilomantsi

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 SEURAKUNNAN VALTUUSTO. Seurakuntakeskus Elia, Kirkkotie 17, Ilomantsi 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 SEURAKUNNAN VALTUUSTO Valtuuston I ylimääräinen kokous Aika Sunnuntaina 27.1.2019 klo 17- Paikka Läsnä Seurakuntakeskus Elia, Kirkkotie 17, Ilomantsi

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTO Seurakunnanneuvoston kokous Aika 22. lokakuuta 2018 klo 17.04-18.02 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus Elia, Kirkkotie 17, Ilomantsi

Lisätiedot

Vaasan ortodoksinen seurakunta Valtuuston kokous 1-2016 Koulukatu 45, 65100 Vaasa

Vaasan ortodoksinen seurakunta Valtuuston kokous 1-2016 Koulukatu 45, 65100 Vaasa Vaasan ortodoksinen seurakunta Valtuuston kokous 1-2016 Koulukatu 45, 65100 Vaasa P Ö Y T Ä K I R J A Kokous: Seurakuntavaltuuston toimikauden ensimmäinen kokous 2016 Aika: Perjantaina 29.1.2016 klo 15:30

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 17. maaliskuuta 2015 klo 16.00 Paikka Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi Läsnä isä Ioannis

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 SEURAKUNNAN VALTUUSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 SEURAKUNNAN VALTUUSTO Valtuuston I varsinainen kokous Aika maanantai 7.4.2014 klo 18.00 Paikka Läsnä Poissa Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 Kirkkovaltuusto Aika ja paikka: Ti 30.1.2018 klo 18.30 seurakuntatalo Asialista: asiat 1 8 (1-8 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Pöytäkirjantarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä 4. Työjärjestyksen

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN MALLIOHJE

SISÄISEN VALVONNAN MALLIOHJE SISÄISEN VALVONNAN MALLIOHJE 1. Yleistä Sisäisen valvonnan tehtävänä on varmistaa kohtuullisella varmuudella, että seurakunnan taloudellinen toiminta ja hallinto on hoidettu asiallisesti, laadukkaasti

Lisätiedot

EV 97/2004 vp HE 98/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 97/2004 vp Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttami- sesta Asia Valiokuntakäsittely Päätös

EV 97/2004 vp HE 98/2004 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 97/2004 vp Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttami- sesta Asia Valiokuntakäsittely Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 97/2004 vp Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kirkkolain muuttamisesta (HE 98/2004 vp). Valiokuntakäsittely Hallintovaliokunta

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 8. joulukuuta 2015 klo 16.00 Paikka Vanha Pappila, kirkkotie 17 Läsnä isä Ioannis Lampropoulos,

Lisätiedot

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita

Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Tavoitesuunnittelun toteutuksen periaatteita Koska tavoitesuunnittelu on oppimisprosessi, sitä tarkennetaan suunnittelun edetessä saatujen kokemusten ja palautteiden perusteella Tavoitesuunnittelulla luodaan

Lisätiedot

Kirkollishallituksen istunto 2.6.2015 Pöytäkirja

Kirkollishallituksen istunto 2.6.2015 Pöytäkirja Kirkollishallituksen istunto 2.6.2015 Pöytäkirja Aika: 2.6.2015 klo 13.00 15.45. Paikka: Kirkollishallituksen istuntosali, Karjalankatu 1, Kuopio Läsnä: arkkipiispa Leo (puheenjohtaja), metropoliitta Ambrosius,

Lisätiedot

Seurakunnanvaltuuston II lakisääteinen kokous 2018

Seurakunnanvaltuuston II lakisääteinen kokous 2018 Esityslista 1 (5) Seurakunnanvaltuuston II lakisääteinen kokous 2018 Aika Klo 17:00 Paikka Läsnä Kutsuttuna Pappilatalo, seurakuntasali Unioninkatu 39 Bly Ritva Forsvik Eija Karlsson Elisabet Kilpinen

Lisätiedot

Ortodoksisen kirkkokunnan kirkollishallituksen työjärjestys

Ortodoksisen kirkkokunnan kirkollishallituksen työjärjestys Ortodoksisen kirkkokunnan kirkollishallituksen työjärjestys Kirkollishallitus on ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun asetuksen 165 :n (134/98) nojalla laatinut näin kuuluvan työjärjestyksen: 1 luku.

Lisätiedot

Suomen ortodoksinen kirkollishallitus Karjalankatu Kuopio. Viite: Kirkollishallituksen kirje nro: 178/00/2018 LAUSUNTO

Suomen ortodoksinen kirkollishallitus Karjalankatu Kuopio. Viite: Kirkollishallituksen kirje nro: 178/00/2018 LAUSUNTO 1 (5) Suomen ortodoksinen kirkollishallitus Karjalankatu 1 70110 Kuopio Viite: Kirkollishallituksen kirje nro: 178/00/2018 Kirkollishallituksen lausuntopyyntö koskien kahden seurakunnan perustamisesta

Lisätiedot

Tampereen Seudun Mobilistit ry

Tampereen Seudun Mobilistit ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 2 TARKOITUS JA TOIMINTA 3 JÄSENET Tampereen Seudun Mobilistit ry Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Mobilistit Ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Kappeliseurakuntaa koskeva lainsäädäntö

Kappeliseurakuntaa koskeva lainsäädäntö 29.12.2018 Laatinut Mirjami Paso Kappeliseurakuntaa koskeva lainsäädäntö 1 Hallinnonuudistusta koskeva esitys Kirkollishallitus on 8.9.2017 päättänyt ortodoksisesta kirkosta annetun lain 7 :n nojalla käynnistää

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki. Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki Valmisteluryhmän ehdotus (2013:45) Virpi Kölhi 21.1.2014 Yleistä Osa säännöksistä ehdottomia Osa ns. perälautasäännöksiä; kunnat voivat sopia asiasta, mutta

Lisätiedot

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 SEURAKUNNANNEUVOSTON KOKOUS AIKA Torstai 26.1.2017 klo 17.30 19.05 PAIKKA PAIKALLA Neuvostila, Snellmaninkatu 8, Kuopio Honkaselkä Timo, khra, puheenjohtaja

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen HE 168/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirlckokunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ortodoksisesta kirkkokunnasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2016

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O KIRKKONEUVOSTO /2016 Kokousaika Torstai 28.1.2016 klo 17.30 18.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seurakuntatalon kokoushuone Heikki Nissinen, puheenjohtaja, kirkkoherra Anja Pinoniemi, varapuheenjohtaja, varajäsen

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36 YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen

Lisätiedot

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012

PL HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 2.5.2012 1 (6) PL 57 00531 HELSINKI ESITYSLISTA p. (09) 2340 3600 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 5/2012 Kokousaika: Tiistai 8.5.2012 kello 18.00 Paikka: Kallion kirkon Kappelisali, Itäinen papinkatu 2. Käynti

Lisätiedot

Ortodoksisen kirkon taloudesta

Ortodoksisen kirkon taloudesta Ortodoksisen kirkon taloudesta Mietintö Suomen ortodoksien kirkon hallinnon kehittämistyöryhmän raporttiin liittyen Työryhmä Anja Lindström ja Veikko Halonen Kirkollishallituksen kollegio on istunnossaan

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Laki. kirkkolain muuttamisesta

Laki. kirkkolain muuttamisesta Laki kirkkolain muuttamisesta Kirkolliskokouksen ehdotuksen ja eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan kirkkolain (1054/1993) 19 luvun 7, sellaisena kuin se on laeissa 1274/2003 ja 1008/2012, muutetaan

Lisätiedot

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 Kirkkoneuvosto 10.5.2011. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen

JANAKKALAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2011 Kirkkoneuvosto 10.5.2011. Haapala Heikki jäsen. Kiukkonen Sirpa jäsen Aika 10.5.2011 klo 17.00 - Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Veijo jäsen Haapala Heikki jäsen Kautto Kaisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Pihkala Isto jäsen Selinummi

Lisätiedot

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen

Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Kuntayhtymien purkaminen ja perustaminen Uuden kuntalain ja järjestämislain näkökulmasta Kuntien sote forum 27.1.2015 Kaupunginlakimies Tiina Mikkola Hallituksen esitys kuntalaiksi vp. 268/2014 Järjestämislakia

Lisätiedot

LAPUAN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN TYÖJÄRJESTYS. 1 Kokoontuminen. 2 Käsiteltävät asiat ja esityslista. 3 Jäsenen estyneisyys ja esteellisyys

LAPUAN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN TYÖJÄRJESTYS. 1 Kokoontuminen. 2 Käsiteltävät asiat ja esityslista. 3 Jäsenen estyneisyys ja esteellisyys LAPUAN HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULIN TYÖJÄRJESTYS 1 Kokoontuminen Tuomiokapitulin istunnot pidetään tuomiokapitulin määrääminä aikoina. Tuomiokapituli voi kokoontua myös muulloin piispan tai hänen estyneenä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 1 LUKU TUKIPALVELUIDEN TOIMINTA-AJATUS, RAKENNE JA TEHTÄVÄT 1 Toiminta-ajatus Jyväskylän seurakunnan tukipalveluiden

Lisätiedot

Yhdistyksistä yleisesti

Yhdistyksistä yleisesti Yhdistyksistä yleisesti YHDISTYS Yhdistyslaki 503/89 Rekisteröimättömän yhdistyksen puolesta tehdyn toimen aiheuttamasta velvoitteesta vastaavat toimeen osallistuneet henkilökohtaisesti ja yhteisvastuullisesti.

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 6/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Esityslista/Pöytäkirja 6/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Esityslista/Pöytäkirja 6/2018 Lapinlahden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika: maanantai 3.12.2018 klo 18 19.03 Paikka: seurakuntasali, Mykkäläntie 6, 73100 Lapinlahti Osallistujat:

Lisätiedot

Käsittelyn aikana käytettiin 2 puheenvuoroa.

Käsittelyn aikana käytettiin 2 puheenvuoroa. 595/2018 89 Hankintatoimen kehittäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää täsmentää toimintakulttuurin muutoshankkeen hankintatoimen tavoitteenasettelua siten, että hankintastrategian ja politiikan teosta

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Kirkkoherra, isä Ioannis Lampropoulos avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana 1-3 käsittelyn ajan.

1 KOKOUKSEN AVAUS Kirkkoherra, isä Ioannis Lampropoulos avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana 1-3 käsittelyn ajan. 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA SEURAKUNNANVALTUUSTO Valtuuston I ylimääräinen kokous 2008 PÖYTÄKIRJA Aika su 13.1.2008 klo 17.00 18.30 Paikka Seurakuntatalo, Ilomantsi Läsnä isä Ioannis Lampropoulos,

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA SEURAKUNNAN VALTUUSTO / Valtuuston II varsinainen kokous 2007 PÖYÄKIRJA Aika: ke 14.11.2007 klo 16.30 18.55 Paikka: Seurakuntatalo, Ilomantsi Läsnä: Ioannis Lampropoulos,

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNNAN VALTUUSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2012 SEURAKUNNAN VALTUUSTO Valtuuston I ylimääräinen kokous Aika sunnuntai 15.1.2012 klo 16.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä

Lisätiedot

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA Yki Hytönen ja Aija Lehtonen Hyväksytty hallituksen kokouksessa 11.9.2014 HALLITUS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ KAMERASEURASSA - valitsee yhdistyksen puheenjohtajan, hallituksen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä helmikuuta 2007 N:o 174. Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestys. N:o 174

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä helmikuuta 2007 N:o 174. Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestys. N:o 174 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä helmikuuta 2007 N:o 174 SISÄLLYS N:o Sivu 174 Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestys... 611 N:o 174 Ortodoksisen kirkon kirkkojärjestys Annettu

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005.

Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005. Keminmaan seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 1. päivänä helmikuuta 2005 Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 8. päivänä maaliskuuta 2005 1 luku Kirkkoneuvoston

Lisätiedot

Kirkollishallituksen istunto 22.11.2015 Pöytäkirja ***

Kirkollishallituksen istunto 22.11.2015 Pöytäkirja *** Kirkollishallituksen istunto 22.11.2015 Pöytäkirja Aika: 22.11.2015 klo 18.30 19.50 Paikka: Valamon luostari, Trapesa Läsnä: arkkipiispa Leo (puheenjohtaja), metropoliitta Ambrosius, metropoliitta Elia,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä marraskuuta 2006 N:o Laki. N:o 985. ortodoksisesta kirkosta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä marraskuuta 2006 N:o Laki. N:o 985. ortodoksisesta kirkosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä marraskuuta 2006 N:o 985 986 SISÄLLYS N:o Sivu 985 Laki ortodoksisesta kirkosta... 2717 986 Valtioneuvoston asetus sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Kirkkoneuvoston ohjesääntö

Kirkkoneuvoston ohjesääntö Kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty Siilinjärven seurakunnan kirkkovaltuustossa 4. päivänä joulukuuta 2013 Vahvistettu Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulissa 10. päivänä huhtikuuta 2014 1 luku Kokoonpano

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design. Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry Hallituksen työjärjestys I luku Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala. Sen lisäksi, mitä Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaat TOKYO ry (TOKYO ry) säännöissä

Lisätiedot

Seuraavaan kokoukseen laaditaan lausuntoluonnos. Seuraavaan kokouksen asialistalle otetaan kysymys seurakuntien yhdistymisestä.

Seuraavaan kokoukseen laaditaan lausuntoluonnos. Seuraavaan kokouksen asialistalle otetaan kysymys seurakuntien yhdistymisestä. 268/2017 113 Munkkiniemen seurakuntaneuvoston lausunto Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategiasta ja palkitsemisstrategiasta vuosille 2017-2022 sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteistä Päätösehdotus

Lisätiedot

Hyväksytty kirkkovaltuustossa pvm 1.10.2013 57

Hyväksytty kirkkovaltuustossa pvm 1.10.2013 57 Laukaan seurakunnan kasvatustyön (lapsi- ja perhe-, varhaisnuoriso-, nuoriso-, rippikoulu sekä koulu- ja oppilaitostyö) JOHTOSÄÄNTÖ A. Yleissäännökset Hyväksytty kirkkovaltuustossa pvm 1.10.2013 57 1 Laukaan

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 KIINTEISTÖLAUTAKUNTA Kiinteistölautakunnan kokous Aika tiistai 16.2.2016 klo 16.00 16.40 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi Hoskonen

Lisätiedot

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Käsittelyt Yhteinen kirkkoneuvosto 23.4.2013 Yhteinen kirkkovaltuusto 10.6.2014 Tämä yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntö tulee voimaan 1.4.2015. Yhteisen kirkkoneuvoston

Lisätiedot

Munkkiniemen seurakunnan johtamisjärjestelmä. Leo Glad 5.10.2011

Munkkiniemen seurakunnan johtamisjärjestelmä. Leo Glad 5.10.2011 Munkkiniemen seurakunnan johtamisjärjestelmä JÄSENISTÖN JA ASIAKKAIDEN TARPEET Palvelut PROJEKTIT Jäsenyyden vahvistaminen Hallinto ja talous Viestintä PERUSTEHTÄVÄ Julistus Kasvatus resurssit Diakonia

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018

KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 KUOPION ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTON KOKOUS AIKA Torstai 22.2.2018 klo 17.30 19.00 PAIKKA PAIKALLA POISSA Neuvostila, Snellmaninkatu 8, Kuopio Honkaselkä Timo, khra, puheenjohtaja

Lisätiedot

Seurakunta osa kirkon organisaatiota. Lakimiesasessori Tuomas Hemminki, Lapuan hiippakunta

Seurakunta osa kirkon organisaatiota. Lakimiesasessori Tuomas Hemminki, Lapuan hiippakunta Seurakunta osa kirkon organisaatiota Lakimiesasessori Tuomas Hemminki, Lapuan hiippakunta KIRKON HALLINNON TASOT Kirkolliskokous Piispainkokous Kirkkohallitus Hiippakuntavaltuustot Piispa Hiippakuntien

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 SEURAKUNNANNEUVOSTO Seurakunnanneuvoston kokous Aika 30.tammikuuta 2018 klo 16.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus Elia, Kirkkotie 17, Ilomantsi isä

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ.

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ. Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 2. heinäkuuta 2015 klo 16.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä Ioannis

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 02/2013 8.4.2013

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu Kirkkoneuvosto 02/2013 8.4.2013 17 15 KOKOUKSEN AVAUS SEKÄ LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkoneuvosto 8.4.2013 15 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO. 70 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, työjärjestyksen hyväksyminen

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO. 70 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, työjärjestyksen hyväksyminen 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 18. marraskuuta 2014 klo 16.00 Paikka Läsnä Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi isä Ioannis

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika keskiviikko 25.10.2017 klo 18-20.05 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 12 Kokouksen avaus Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo 18.19. 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 14

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Kalajoen seurakunnan kirkkoneuvoston ohjesääntö Hyväksytty kirkkovaltuustossa 26. päivänä kesäkuuta 2014. Vahvistettu Oulun hiippakunnan tuomiokapitulissa 27. päivänä elokuuta

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot