YHTEEENVETO KASVATTAJILLE SUUNNATUSTA KYSELYSTÄ 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTEEENVETO KASVATTAJILLE SUUNNATUSTA KYSELYSTÄ 2011"

Transkriptio

1 YHTEEENVETO KASVATTAJILLE SUUNNATUSTA KYSELYSTÄ 2011 Kysely lähetettiin 62 kasvattajalle, joista 35 kasvattajaa vastasi kyselyyn. Vastausprosentti 56,5 % Kyselyn tarkoituksena oli saada tarvittavaa tietoa tulevan JTO:n päivitystä varten ja mahdollistaa kasvattajien osallistuminen päivityksen tekoon. Yli puolet kyselyn saaneista kasvattajista tarttuivat tähän mahdollisuuteen. Lisäksi tarkoituksena oli saada myös lisää tietoa liittyen rodun elinvoimaisuuteen lisääntymisen kautta. Vastausaikaa oli vain muutama viikko ja tiedostomuoto, jolla kysely tehtiin ei ollut ehkä kaikkein toimivin, mutta siitä huolimatta yli puolet kyselyn saaneista löysivät ajan ja keinon vastata ongelmista huolimatta. Jalostustoimikunta kiittää näitä aktiivisia kasvattajia tiedon saannista. Kiimakierto Vastauksia saatiin kaiken kaikkiaan 162 nartusta, joista 96,3 % oli säännöllinen kiimakierto ns. näkymättömiä juoksuja oli 1,85 % vastatuista nartuista epäsäännölliset juoksut 1,85% vastatuista nartuista Narttujen kiimakiertojen väli oli seuraava: 6-7 kk 70,5 %. Alle 6 kk 3,24 % 8-10 kk 25,1 % kk 1,28 % kroonisia valeraskauksia ilmoitettiin 10 kohtutulehduksia ilmoitettiin 9 emätintulehduksista ei tullut yhtään vastausta maitorauhastulehduksia ilmoitettiin 5 Jalostus ajalla on syntynyt 270 pentuetta ja 1302 pentua (koiranet). Kysyimme kasvattajilta em. aikavälillä syntyneistä pentueista ja pennuista Kasvattajilta saatiin tietoa 134 pentueesta (49,6%) ja 656 pennusta (50,4%) Kaksi kasvattajista ei vastannut narttujaan ja pentueitaan koskeviin kysymyksiin. Vastaamatta jättäneiden kasvattajien yhteispentuemäärä oli 14 ja yhteispentumäärä 70. Neljällä vastanneista kasvattajista ei ole ollut pentueita ko. aikavälillä ajalla on jalostukseen käytetty 268 eri narttua (koiranet). Kasvattajilta kyselyssä saatiin tietoa 110 jalostukseen käytetystä eri nartusta (41%) Astutus 118 astutuksista ovat olleet normaaleja astutuksia (88%) aktiivista puuttumista astutuksiin (narttu ei päästä urosta selälle), vastauksia tuli seuraavasti kiinnipitoa 7 kuonopannan käyttöä 4 se, olivatko nämä em. puuttumista vaativat astutukset kaikki eri narttuja, vai vaatiko mahdollisesti sama narttu sekä kiinnipitoa, että kuonopantaa ei selvinnyt kyselystä keinosiemennystä on käytetty 9 astutuksessa, joista yksi pakastespermalla tyhjiksi jääneitä narttuja ilmoitettiin 8 ja ei lainkaan kantaviksi tulleita 4 kantavaksi tulleita narttuja, jotka myöhemmin ovat abortoineet pentueensa ilmoitettiin 3 progearvon mittausta varmistamaan oikea astutusajankohta on käytetty 14 nartun kohdalla synnytys 127 synnytystä sujui normaalisti ( 94,8%) sektio on tehty 7 nartulle (5,2%). o Sektion syinä: o synnytys ei käynnisty (ei tarkempaa syytä) 2 o polttoheikkous 1 o pennun virheasento 2 o liian suuri pentu 1 o kuollut pentu 2 3 sektioon päätyneistä nartuista on astutettu uudelleen ja 2 näistä on synnyttänyt normaalisti normaaleista synnytyksistä (127) ilmoitettiin o polttoheikkoutta 3 nartulla o kalkkikramppia 5 nartulla Lääkityksenä näihin on käytetty oksitosiinipistoksia ja kalkkia

2 Pennut kuolleena syntyneitä pentuja ilmoitettiin 10. Tiedossa olevat syyt: o iso koko- pitkään synnytyskanavissa 1 o istukka irronnut 1 o pieni koko 3 o synnytyskanavaan juuttuminen 3 o polttoheikkous 1 o kehityshäiriö sikiöaikana 1 alle viikon vanhana kuolleita pentuja ilmoitettiin 12. Tiedossa olevat kuolemiin johtaneet syyt: o pienuus ja heikkous 2 o kitalakihalkio 1 o epämuodostuma 2 o vesipää. 1 o Ei tietoa / ei ilmoitettu 6 yli viikon vanhana, ennen luovutusikää kuolleita pentuja ilmoitettiin 8. o Tiedossa olevia kuolinsyitä: o keuhkotulehdus 1 o laajentuneen sydämen aiheuttama keuhkopöhö 1 o tulehdus ( ei tarkempaa tietoa) 4 o Ei tietoa /ei ilmoitettu 2 Pennuista ilmoitettiin seuraavia vikoja (yht. 69): o kitalakihalkio 1 o napatyrä 2 o nivustyrä 3 o vesipää 1 o kivesvika 14 o purentavika 16 o hammaspuutoksia 27 o häntämutka 1 o ulkoiset epämuodostumat 2 o sisäiset epämuodostumat 1 o muut: maksashuntti 1 pienin ilmoitettu eloon jäänyt pentu oli syntymäpainoltaan 80 gr suurin ilmoitettu eloon jäänyt pentu oli syntymäpainoltaan 350 gr Pentujen hoito 3 nartusta ilmoitettiin, etteivät hoitaneet alle neliviikkoisia pentujaan. Välinpitämättömyyttä / pelkoa /aggressiivisuutta pentuja kohtaan ilmoitettiin olleen 2 nartulla, joista toisella myöskään maito ei riittänyt. Maidon riittämättömyys oli syynä myös kolmannella nartulla. 1 ilmoitus tuli myös sairastuneesta nartusta, sekä 1 nartusta jonka maito ei riittänyt, mutta nämä kaksi hoitivat siitä huolimatta pentunsa. Kokemattomuudesta ei tullut yhtään ilmoitusta, eikä liiasta innokkuudesta. Tässä osiossa liittyen astutukseen synnytykseen, pentuihin ja niiden hoitoon kasvattajat kommentoivat myös seuraavaa: Isot pentueet vaativat kasvattajalta aktiivista seurantaa, että kaikki pääsevät syömään. 2.pentueen pienin uros - ensimmäiset viikot paino jäi selvästi jälkeen muista, mutta saavutti luovutusikään mennessä toiset, vaati kuitenkin koko ajan yksilöllisen hoidon". kuolleena syntyneiden pentujen kuolinsyyt: pieni koko ja heikkous 8 pennun pentueessa, yksi syntyi ainoana pentuna käynnistymättömässä synnytyksessä kuolleena. Narttuni ovat olleet helppoja astuttaa, synnytykset ovat olleet nopeita/helppoja ja emät ovat hoitaneet pentunsa hyvin. Kasvatan myös toista rotua, joten asiasta on vertailupohjaakin Onnistunut synnytys ja pentujen hoito alkaa onnistuneesta astutuksesta. Pakolla en narttujani astuta.

3 Uros Uroksia koskeviin kysymyksiin kasvattajat vastasivat yhteensä 187 uroksesta ajalla on jalostukseen käytetty 194 eri urosta (koiranet). Kasvattajilta kyselyssä saatiin tietoa 116 jalostukseen käytetystä eri uroksesta (59,8%) Kaksi vastanneista kasvattajista ei vastannut uroksiaan koskeviin kysymyksiin Vastauksia kysymyksiin saatiin seuraavasti: esinahan tulehduksia eturauhasongelmia kivesvikoja epämuodostuneita siittiöitä hedelmättömyyttä muita vikoja: ei ilmoitettu 6 uroksella 9 uroksella 14 uroksella 1 uroksella 2 uroksella Luonne narttuja tyhjiksi oli jättänyt 10 urosta. Syitä ilmoitettiin seuraavasti: 1x siittiöt tutkittu ja kunnossa, todennäköisesti väärä astutusajankohta, 1x narttu ei tullut muistakaan astutuksista kantavaksi, 1x nartulla terveydellinen vika, 1x uroksen siittiöiden tuotanto loppunut, 1x epämuodostuneet siittiöt, 1 x väärä astutusajankohta. Muista tapauksista ei syytä ilmoitettu, tai se ei ollut tiedossa. Seksuaalisesti ylivilkkaiksi ilmoitettiin 8 urosta. Yhtään ilmoitusta ei tullut uroksista jotka eivät kiinnostu nartusta lainkaan. kasvattajia pyydettiin listaamaan kolme (3) tärkeintä luonneominaisuutta jotka kuvaavat parhaiten australianterrieriä. Tärkeysjärjestys muodostui seuraavasti: o sosiaalisuus / avoimuus / ystävällisyys 28 kpl (80 % vastanneista) o vilkas /aktiivinen 15 kpl (42,9% vastanneista) o iloinen 14 kpl (40 % vastanneista) o rohkea / peloton 11 kpl (28,6 vastanneista) o tarkkaavainen/valpas 10 kpl (28,6% vastanneista) o tasapainoinen 7 kpl (20% vastanneista) o terhakka 5 kpl (14,3% vastanneista) o tottelevainen 4 kpl (11,4% vastanneista) o temperamentti /itsevarmuus 3 kpl (8,6% vastanneista) o älykäs 2 kpl (5,7 % vastanneista) o huumorintaju 1 kpl (2,85 % vastanneista) o uteliaisuus 1 kpl (2,85 % vastanneista) o äänekkyys 1 kpl (2,85 % vastanneista) ei toivottuja ominaisuuksia kasvattajien oli vaikeaa nimetä vain yksi ja useissa vastauksissa olikin rastittuna useampi vaihtoehto, mutta selkeästi ei toivotuimmaksi ominaisuudeksi nousi aggressiivisuus o aggressiivisuus 25kpl (71,4 % vastanneista) o arkuus 12 kpl ( 34,3% vastanneista) o hermostuneisuus 4 kpl (11,4 % vastanneista) o kovuus 1 kpl (2,85% vastanneista ) ei toivotun ominaisuuden merkittävyys o hyvin merkittävä 21kpl (60 % vastanneista) o merkittävä 8 kpl (22,9 % vastanneista) o vähäinen 2 kpl (5,7 % vastanneista) o ei mielipidettä 4 kpl (11,4 vastanneista) perimän vaikutusta luonteeseen kasvattajat arvioivat seuraavasti o erittäin paljon 15 kasvattajaa o paljon 16 kasvattajaa o jonkin verran 1 kasvattajaa o ei osannut vastata 1 kasvattajaa o ei vastausta 2 kasvattajaa kasvatuksen vaikutusta luonteeseen kasvattajat arvioivat seuraavasti o erittäin paljon 18 kasvattajaa o paljon 13 kasvattajaa o jonkin verran 1 kasvattajaa o ei vastausta 3 kasvattajaa

4 lisäksi kasvattajat kommentoivat luonteista seuraavaa: o pentujen luonteeseen vaikuttavat nartun mieliala ja olosuhteet kantoaikana, sekä olosuhteet ennen luovutusta o sukusiitokset, korkea SSA ja tiukat yhdistelmät saattavat muuttaa luonnettakin vaikka vanhemmilla olisi luonteet ihan ok o luonteeseen vaikuttavat molemmat perimä ja ympäristö, minkä verran on vaikeaa määritellä o arkuus, aggressiivisuus ja hermostuneisuus ovat mielestäni yleisesti heikon hermorakenteen merkkejä ja mahdotonta sanoa mikä niistä olisi vaikein päivittäisessä elämässä o jos koira on aggressiivinen niin kyllä se haittaa päivittäistä elämää Pentuvälitys Kennelliiton uuden jalostusstrategialuonnoksen mukaan jalostukseen suositellaan käytettäväksi keskimääräistä parempia koiria. Kysyimme kasvattajien mielipiteitä sopivasta laatuarvostelusta pentuvälitysvaatimusten minimiehdoksi. Marjo Aholan jalostustoimikunnan puheenjohtajakaudella 2010 jalostustoimikunta toi hallituksen käsiteltäväksi vähimmäisvaatimukset kasvattajille, jossa esitettiin kasvattajasitoumuksen allekirjoittamista kasvattajien vähimmäisvaatimukseksi, myös kennelnimettömien kohdalla. Asia jäi tällöin pöydälle sen (kasvattajasitoumuksen allekirjoitus) valvonnan vaikeuden vuoksi. Nyt Kennelliitolta saadun tiedon mukaan on tulossa järjestelmä jolloin tieto allekirjoittaneista kasvattajista on saatavilla. Kasvattajilta kysyttiin mielipidettä mikä olisi sopiva laatuarvostelu kerhon pentuvälitys vaatimukseksi. Vastauksia saatiin seuraavasti o ERI 7 kasvattajaa o 2x EH (eri tuomareilta) 11 kasvattajaa o EH 10 kasvattajaa o 2x H (eri tuomareilta) 2 kasvattajaa o H (nykyinen vaatimus) 5 kasvattajaa Kasvattajilta kysyttiin myös tarvetta asettaa vähimmäisvaatimuksia kennelnimettömille kasvattajille. Moni vastanneista nimesi useamman kuin yhden vähimmäisvaatimuksen. o allekirjoitettu kasvattajasitoumus 24 kasvattajaa o hyväksytty kasvattajan peruskurssi 17 kasvattajaa o hyväksytty kennelnimi 2 kasvattajaa o ei mitään vaatimuksia 3 kasvattajaa o ei mielipidettä 1 kasvattajaa o jokin muu, mikä. Tähän kohtaan vastattiin seuraavalla tavalla : SWOT kopio kasvattajasitoumuksesta kerholle vähintään viiden vuoden kokemus rodusta + kerhon jäsenyys aktiivinen osallistuminen rotujärjestön kasvattajille suuntaamiin kyselyihin ilman kennelnimeä ei pitäisi kasvattaa SWOT-analyysi on voimassa olevassa JTO:ssa määritelty v Nyt olikin korkea aika tarkastaa kasvattajien mielipiteitä siitä, ovatko v vielä olemassa samat vahvuudet, mahdollisuudet, uhat ja heikkoudet. Kysymykset olivat siis suoraan laadittu voimassa olevat JTO:n SWOT-analyysista ja lisäksi annettiin mahdollisuus tuoda esille muita näkemyksiä kuin olemassa olevassa SWOTissa oli mainittu. Kasvattajien mielipide oli seuraavanlainen: vahvuudet: samaa mieltä eri mieltä ei mielipidettä samaa ja eri mieltä Suhteellisen terve rotu ei vakavasti rodun terveyttä uhkaavaa terveysongelmaa koko kannassa Jalostusmateriaali tutkittu polvien ja silmien osalta lähes kaikilta koirilta Suosituksia noudatetaan hyvin Luonteeseen kiinnitetään huomiota tiedon jakaminen kasvattajille Yhteistyöilmapiiri on parantunut Pieni rotu paljon linjoja Ulkomuodollinen taso on korkea

5 Systemaattinen toiminta (kasvattajakollegiot, tarkastukset, ym.) kaksi kohtaa vahvuuksista näyttäisi muuttuneen rodun heikkouksiksi tai jopa uhaksi! lisäksi kasvattajat kommentoivat vahvuuksista seuraavaa: Paljon aktiivisia kasvattajia sopiva rotu moderniin yhteiskuntaan, kasvatus ei ainoastaan muutaman kasvattajan käsissä avoimuus kasvattajien välillä lisääntynyt?? rodulla hyvä maine yleisön keskuudessa: aussit suhteellisen terveitä ja luonteet melko hyviä aussi olisi nykyistäkin monipuolisempi harrastuskoira, jos omistajat olisivat aktiivisempia ja jos harrastuspiirit eivät olisi ennakkoluuloisia. hankkiessani ensimmäistä aussia sijoitukseen tarjottiin narttua jolla nivustyrä = tyrä perinnöllinen, toisella purentavika Mahdollisuudet : samaa mieltä eri mieltä ei mielipidettä samaa ja eri mieltä jatkaa työtä (tutkimukset, jalostustarkastukset, kollegiot, kasvattajien välinen yhteistyö, tiedon kerääminen ja jakaminen) 33 2 Kannustetaan käyttämään vanhempia koiria Tuomarikoulutus Kasvattajien valistus Uuden jalostusmateriaalin hankkiminen mahdollisuuksiin kasvattajat kommentoivat myös seuraavaa: kasvattajien välisen yhteistyön paraneminen siitosmateriaalia pitäisi antaa laajempaan käyttöön rotu voisi paremmin, jos ei olisi näin paljon kuppikuntaisuutta suurin mahdollisuus on kasvattaja itse, se miten kasvattaja itse toimii yhteistyössä muiden kasvattajien kanssa. Teholliselle populaatiolle asetettava JTOssa tavoitteet, näitä ei vielä ole. Tavoitteiden asettaminen on mahdollisuus, niiden puute on heikkous laaja jalostusmateriaali koska suurin osa koirista täyttää terveydelliset ja luonnevaatimukset, ei tarvetta käyttää huonoa materiaalia jos kasvattajat tarpeeksi kriittisiä. sopivan kokoinen seurakoiraksi, sopiva energinen koirarotu johon nykypäivän ihmiset ja perheet ihastuvat maailman laajuinen yhteistyö kasvattajien kesken suhteellisen vilkasta avoimuuden lisääminen ja yhteistyö yli "kuppikuntien" edesauttaisi vielä enemmän aloittelevia kasvattajia alkuun kollegioita liian vähän missä keskusteltaisiin rotumme tulevaisuudesta Tuontikoirien ja jälkeläisten kohdalla voisi varoa, ettei heitä lasta järveen pesuveden mukana. Heikkoudet: samaa mieltä eri mieltä ei mielipidettä samaa ja eri mieltä Joidenkin sairauksien osalta tilanne on huonontumassa Kaikki kasvattajat eivät noudata suosituksia Kaikki kasvattajat eivät ilmoita ongelmista Aussin koko (liian suuri)

6 Selän ja lanneosan pituuden liioittelu, mittasuhteet vääristyvät Etuosien rakenne -> liikkeet -> terveys arkuudesta johtuva dominoivuus allergiat, epilepsia, diabetes jalostukseen käytetty liikaa samoja ja samansukuisia koiria ->geenipooli pienentynyt heikkouksina kasvattajat näkivät myös seuraavia seikkoja: kasvattajien keskinäinen kateus erimielisyys estää yhteistyön eri linjojen käytössä Paljon jalostusmateriaalia, mutta koirilla ei ole näyttely-/terveystuloksia, joten eivät sovellu jalostukseen linjat ovat voimakkaasti eriytyneet kasvattajien huonon yhteistyöilmapiirin takia luonteen muuttuminen nopeasti; sekä liiallinen aggressiivisuus, että pehmeys mielestäni lisääntyneet. Työkoira, työkoiran luonne muitakin sairauksia kuten kaihi, kilpirauhasen vajaatoiminta, virtsakivet, legg perthes yms voidaan pitää heikkouksina yllämainittujen lisäksi myös kaihit ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Nykyisin näkee myös epäselviä sukupuolileimoja monet yllämainituista heikkouksista jo tiedostettuja asioita joiden eteen tehty töitä. Uusia heikkouksia ovat kulmaukset ja kapeat takaosat, oikea blue & tan väri yhä harvinaisempi kohta selkä-lanne: aussin pituus tulee selän pituudesta ei lanteen. Kohta geenipooli: paranemaan päin, kiitos urosten käytön rajoituksen. Kohta koko: paranemaan päin kasvattajat eivät tiedä minkä luontoisia heidän koiransa syvällisemmin katsottuina ovat, kun eivät tee niiden kanssa mitään. Kaikki vain ovat muka niin avoimia ja ystävällisiä. Jos odotetaan ei toivottuja ominaisuuksia, niin on myöhäistä koska asiat ovat silloin jo pahasti pielessä. Harrastavalla koiralla ne näkyvät heti, eikä näyttelyissä käyvä koira ole sama kuin harrastuskoira Uhat: samaa mieltä eri mieltä ei mielipidettä samaa ja eri mieltä rekisteröimättömät pennut rodun väärä imago helppona pikkurotuna rakenteen raskaus geenipoolin supistuminen pelkkään ulkomuotoon kohdistuva jalostus epäsopu kasvattajien kesken, jonka johdosta tiedonkulku vaikeutuu jätetään huomioimatta yhdistelmissä rodun taustassa olevat terveys- tai luonneongelmat 26 9 hysteerinen pelko yksittäisiä sairaustapauksia kohtaan liiallinen yhden uroksen käyttö rekisteröintien hallitsematon kasvu Uhkina nähtiin myös seuraavat asiat: vähäinen kiinnostus yhdistyksen asioihin, kourallinen henkilöitä kantaa vastuun Kasvattajien välinpitämättömyys kerhon järjestämiä koulutustilaisuuksia kohtaan -> tiedonpuute. Kohta rekisteröinnit: pysynyt melko lailla vakiona pitkän aikaa. pahoittelen tietojeni suppeutta ko. rodusta

7 rodun muuttuminen näyttelykoiraksi; kehissä ei juurikaan näe enää tavallisten ihmisten lemmikkikoiria, vaan suurin osa harrastajien koiria. Täten iso osa rekisteröidyistä uroksista jää mahdollisen jalostuskäytön ulkopuolelle en ymmärtänyt viimeistä kohtaa, jos sillä tarkoitetaan että pentuja tulee ovista ja ikkunoista niin kyllä, on uhka kasvattajien tietotaito heikkoa, pennunostajia ei opasteta tarpeeksi. Paljon uusia kasvattajia jotka eivät kuitenkaan ole aktiivisesti mukana rodussa kasvattajien keskinäiset erimielisyydet johtavat väistämättä siihen, että olemassa oleva jalostusmateriaali ei ole rodun geenipoolin kannalta järkevässä käytössä. Uhkana myös ns. kasvattajat, jotka tekevät pentueen/pentueita tietämättä rodusta / käyttämistään yksilöistä ja niiden taustoista juurikaan mitään ja vieläpä jalostustoimikunnan siunauksella. Uhkana on myös subjektiivisuus ja lyhytnäköisyys rodun eteenpäin viemisessä, nähdään tämän hetken tilanne, mutta ei välttämättä sitä että päätösten vaikutukset kantavat vuosien, jopa vuosikymmenten päähän. Uhkana myös "hiljaisen tiedon" katoaminen. Uhka on myös vääränlaisen tyypin ihannointi ja sitä kautta vääränlaisen kuvan luonti uusille kasvattajille aussin tyypistä Ulkomuoto YLEISVAIKUTELMA: Vahva, matalaraajainen ja melko pitkä suhteessa korkeuteen (mitattuna säästä hännän tyveen). Voimakasluonteinen terrieri; valpas, toimelias ja tasapainoinen. Karvapeite on trimmaamaton ja karhea; kaulan ympärillä on rintalastaan ulottuva selvä kaulus. Pää on pitkä ja vahva. Karvapeite ja pää myötävaikuttavat kovapintaisen ja karkeapintaisen ulkonäön muodostumiseen. Australianterrieri on pääasiassa työkoira, mutta uskollisuutensa ja tasaisen luonteensa ansioista se sopii yhtä hyvin myös seurakoiraksi. Tärkeitä mittasuhteita: Runko on pitkä suhteessa säkäkorkeuteen. Kasvattajilta kysyttiin mielipidettä siitä, poikkeaako rodun koirien ulkomuoto joiltain osin rotumääritelmästä. Kasvattajat vastasivat seuraavalla tavalla: aussi oli ennen ns. karun näköinen Ehkä karvapeite ja pää ei myötävaikuta kovapintaisen ja karkeapiirteisen ulkonäön muodostumista Eniten siinä, että tämän päivän aussit eivät ole karkeapiirteisiä eikä trimmaamattomia. Lisäksi kehissä näkyy varoavaisesti käyttäytyviä ujoja ausseja, joka ei ole rodunomaista. rodussa esiintyy jonkin verran liioiteltua "jaloutta", jota myös nykytrimmaus-tyyli korostaa, kun kuitenkin määritelmän mukaan sen pitäisi ilmentää pääasiallisesti työkoiraa, mutta sitä vaikutelmaa ei juurikaan tämän päivänä näyttelyissä nähtävistä ausseista juurikaan löydä. Liian iso koko oli aiemmin silmiinpistävää, nyt tuntuisi, että se alkaa vähän olemaan paranemaan päin. Turkit liian trimmattuja, rungon pituus muodostuu liian pitkästä lanneosasta eikä pitkästä rintakehästä. Turkkia ei voi enää sanoa trimmaamattomaksi, myös turkin laatu on monella pehmyt. Turkki pitäisi olla trimmaamatta ok. samoin korvat, kuono, käpälät pitäisi olla trimmaamatta lyhytkarvaiset. Säkäkorkeus -> paino huomattavasti korkeampi. Häntä on monella selälle kääntyvä. Päälaen karvapeite pitäisi olla sininen tms. mutta eihän kellään ole. Ei ole trimmaamaton enää ja karkeapiirteinen ulkomuoto hävinnyt sen myötä. Kokoeroja. koirat eivät ole trimmaamattomia karvapeite on trimmattu ainahan koirat on trimmattu näyttelyihin ilmeet "nallemaisia", turkit liehuvia ja turhankin runsaita. koko rotumääritelmään nähden suuri, "käärmeentappajan" ketteryys kadonnut, vaikkakin ketteryyttä löytyy. liian usein näkee löysiä ja raskaita koiria. harva antaa työkoiran vaikutelman, yleisempää on pyöreäsilmäinen ja runsaskarvaisen pehmolelun ulkonäkö. Liian monelta puuttuu olemuksesta valppaus. Aggressiivisuus ei ole valppautta. Karvapeite ei voi olla trimmaamaton, luonne ei ole enää niin voimakas löytyy kettuterrierin näköisiä joilla aussin loimi selässä, liian lyhyitä ja korkeita, liian karvaisia ja silkkisiä korkeus joillakin liian suuri Osa koirista todella korkeita, osa suhteettoma pitkiä. Tasapainoinen luonne on osalta hukassa. Osa karvoista pehmeitä. Kalloosan mittasuhteet ei välttämättä kohdillaan, järeät kallot. Etuosasta ei yllä mitään sanota, mutta edelleen etuosat ovat erittäin huonosti kulmautuneet. matalaraajaisia näkee harvoin, runko on mielestäni liian pitkä, toki parempaan suuntaan menossa, mitä muutama vuosi takaperin nähtiin kehissä. Karvapeitteestä useimmilla ausseilla ei voi puhu että olisi trimmaamaton ja karhea. Ausseista on tullut ns. salonkikelpoisia, eli liian "sliipatut", eivät ole enään "kylärakkeja" mihin minä aikoinani ihastuin. Paljon liian isokokoisia koiria.tavattoman paljon bichon frisemäisiä, pyöreäsilmäistä nappinenäisyyttä korostavia ilmeitä. Kohtuuttoman kookkaat ja löysät korvat sekä pehmeä ja runsas turkki, jossa monessa pentueessa häiritsevän paljon valkoista rinnassa ja tassuissa, myös valioluokan koirissa. Eturaajoissa ja eturinnassa on myös puutteita, käyrät etujalat ja kapea rintakehä. Takakulmauksissa myös huomauttamista, osa koirista näyttää seisoessaan siltä, kuin polvistuisivat, eli polvikulmat ovat liioitellut. Paljon on myös pyöreää lanneta tai selän karppimaista köyristämistä. Pientä kokoa tavoiteltaessa on tultu "zipatun" näköisiin koiriin, jotka rakenteeltaan muistuttavat enemmän Norwichinterrieriä, joten mittasuhteet vääristyvät ja koirat näyttävät raskasrakenteisilta. Näitä sitten väkisin venytetään pidemmiksi, jolloin seisonta-asennosta tulee saksanpaimenkoiraa muistuttava. Toinen äärimmäisyys on taas mäyräkoiramaisen pitkä runko, mikä sekin näyttää omituiselta. Lanneluusta kylkikaareen väliin pitäisi mahtua se neljä sormea suljettuna, mutta jos tähän väliin menee melkein 2 kouraa, koira on aivan liian pitkä. Ehkä suositaan liikaa? lyhyitä malleja. Itselläni kaksi aivan erilaista anatomialtaan, suurin osa tapaamistani ihmisistä kehuu minun laatikko mallia. Itse pidän toista lähes mallikelpoisena.

8 osa koirista on hyvin korkearaajaisia, neliömäisiä ja kookkaita, osa matalaraajaisia. osaan koirista ei kuvaus karkeapiirteinen sovi, koska mm. turkin laatu on aivan liian runsas ja pehmeä. suositaan liikaa lyhyitä malleja pään koko pienentynyt ja koirat ovat aika korkeita Ensimmäisen lauseen sana melko on unohtunut joissain tapauksissa kokonaan. Väriin ei kiinnitetä juurikaan huomiota vaan ausseja näkee kaikenkirjavia, pilkullisia ja raidallisia yleisvaikutelma pitää hyvin paikkansa, mutta yksityiskohdissa ja rakenteessa ongelmia melko paljon vaihtelua koirien koossa Etuosat: pystyt lavat, väärät jalat. Runko: liian pitkät lanneosat. Takaosa: suhteessa liian pitkä reisiluu. Pää: isot korvat. Nämä kaikki viat eivät tietenkään ole kaikissa koirissa. Meillä on paljon myös erittäin hyviä koiria. Kysymys oli hieman epäselvä. En osaa sanoa, mikä poikkeama on yleisin. Osa koirista on suuria, mutta on alkanut mennä parempaan suuntaan. Koiria trimmataan ehkä turhankin paljon mm. näyttelyihin. kapeus Liian suuri koko. Lopuksi kasvattajat saivat tuoda mielipiteitään julki kyselystä ja muustakin kohdassa sana on vapaa. Kommentteja tuli seuraavasti: Kasvattajat havahtuneet rodun epäkohtiin ja ryhdytty tekemään työtä asioiden eteen (esim. mittasuhteet, koko, matadorjalostus) Hienoa! Työtä silti vielä riittää. Terveysasioiden pitää kuitenkin perustua faktaan ja tilastoihin, ei hysteeriseen vouhotukseen. Aussikasvattajat saisivat olla monikin kriittisempi omaa kasvatustyötään kohtaan, arvostellaan toisten tekemisiä ja tehdään itse vastaavanlaisia ratkaisuja, eikä nähdä niissä ongelmaa. Kasvattajat käyttävät suppeasti jalostusmateriaalia jo senkin takia, koska jalostukseen urosten saaminen on vaikeaa. Aussipiireissä tämä on hyvin yleistä. Syitä vaikea arvailla, melko vaarallista rodun kannalta jos se on kateus tai pelko kilpailun kovenemisesta. Oli syy mikä vain, on se kovin lyhytnäköistä toimintaa rodun tulevaisuuden kannalta. Yhteistyön parantaminen - meillä on aivan upea rotu, jonka säilyminen ja paraneminen pitäisi olla meidän kaikkien yhteinen tärkein tavoite, ei kasvattajan oman egon nostaminen. Kasvatus mennyt kuppikuntaiseksi ja useat tuo materiaalia vain itselleen joten geenibooli supistuu tästä johtuen. Kaavake ei toiminut joten kopioin sen meiliin... Toivoisin ilmapiirin esim. näyttelykehien reunalla olevan myönteisemmän. Usein vuosia samoja kasvoja lähes viikoittain kohdanneet eivät edes tervehdi toisiaan. Miksi tämän täytyy olla niin epäaikuismaista ja epäkunnioittavaa kanssakilpailijoita kohtaan? Monesti tuntuu että eri kuppikunnat ovat kaivautuneet omiin poteroihinsa eikä kanssakäymistä näiden välillä haluta kehittää. Myös jalostusuroksilla pelataan (ja tuotetaan sitten huonompia yhdistelmiä). Haluaisin myös malttia uusille kasvattajille, että jokaisella nartulla ei ole tarkoitus teettää pentuja vain pentujen teettämisen vuoksi. Toivon kaikille menestystä ja terveitä iloisia kasvatteja PS. Kokeneita kasvattajia pitäisi kuunnella tarkalla korvalla, kokemus on valttia tässäkin kuten muillakin elämänalueilla. Mielestäni kokemattomat kasvattajat, joilla on mahdollisesti pentueen emänä ensimmäinen aussinsa, jolle on hankittu lyhessä ajassa kaveriksi toinen saman sukupuolen edustaja, ovat uhka. Kun ensimmäinen koirista tulee sopivaan ikään, se astutetaan, seuraavasta juoksusta toinen. Sitten hankitaan uros ja jatketaan näin, tuntematta todellisuudessa rotua juurikaan. Myös kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneet, kennelnimen omistavat henkilöt harrastavat eräänlaista pentutehtailua, ausseissakin. Jalostustoimikunta on lakannut laskemasta kertaantumisia (Kennelliiton koiranet antaa välillä virheellisiä tuloksia) eikä ns. vanhaa tietoa ole näillä nuorilla kasvattajilla riittävästi. Sitä hiljaista tietoa ei myöskään löydy Koiranetistä, eikä se tunnu myöskään siirtyvän kokeneemmilta kasvattajilta nuoremmille. Uhkana näen myös nykytilanteessa sen, että pennuista on ylitarjontaa. Muutama kasvattaja "keräilee" eri kasvattajilta ylijäämäpentuja joilla sitten aloitetaan oma tuotanto. Tämä ei ole jalostamista, vaan se on tuottamista. Hankitaan mahdollisimman monta siitosnarttua, joita sitten vuorotellen käytetään jalostukseen. Rodusta ja sen kehityksestä Suomessa ei ole myöskään riittävästi dokumentoitua tietoa, esim. kirjan muodossa, josta aloittelijat voisivat sitä lukea. Muutaman sivun mittainen aussilehden/-kerhon historiikki ei sellaisesta oikein käy. Kerhon pitäisi mielestäni toimia nyt, ja alkaa keräämään tietoa ns. vanhoilta kasvattajilta nyt, kun se vielä on mahdollista. Se tieto, mitä vanhoilla jo lopettaneilla kasvattajilla (esim. Mimmi Salo) on, on vaarassa hävitä. Ulkomaisista yhteyksistä ja Internetistä huolimatta käytännön kokemus ja hiljainen tieto on kullanarvoinen. Australianterrierikerhon jäsenten luulisi olevan kiinnostuneita rodun suomalaisesta historiikista, ilman keskinäistä kateutta ja kyräilemistä.. avoimemman ilmapiirin luomiseksi on pyrittävä tekemään vielä enemmän töitä. Kasvattajia pitäisi kannustaa ja valistaa vielä enemmän huomioimaan ITSE rodun taustoissa olevia mahdollisia "solmukohtia". ratkaisuna en näe sitä, että kaikki tehdään valmiiksi, vaan sen että tietoa jaetaan tehokkaasti ja kannustetaan kasvattajia huomioimaan ja tutkimaan itse yhdistelmiensä taustoja jo ennen astutuspäätöksiä. Tieto joka on kerholla on myös kaikkien jäsenten vapaasti nähtävillä. Vaikkakaan kaikki eivät ilmoita ongelmista, niin siltikin rodussa tietoa on saatavilla kohtuullisen hyvin ja avoimesti. Uusille kasvattajille olisi hyvä olemassa jonkinlainen infopaketti mitä suositellaan huomioitavaksi rodun kasvatuksessa, sillä jonain päivänä nämä uudet ovat viemässä rotua eteenpäin. Kaikilla kasvattajilla samansukuiset jalostuskoirat. Hankala löytää erilinjaisia uroksia. Liian vähän koiria tutkitaan, pitäisi tutkia enemmän myös kotikoiria, jotta niitä saataisiin jalostuskäyttöön geenipoolia suuremmaksi. Laittelin joitain kommentteja jo väliin. Kysely oli vaikea. Moneen kysymykseen on hankala vastata kyllä tai ei, muita vaihtoehtoja ei ollut, joten valinta kyllä/ei jäi tekemättä, kun kumpikaan niistä ei edustanut omaa kantaa. Aikaa vastaamiseen oli annettu vähän suhteessa kyselyn pituuteen seitsemän sivua tekstiä Mielenkiinnolla odotan kyselyn tilastollista yhteenvetoa. Itse oli suurimman osan vastausajasta perheen kanssa lomamatkalla ilman tietokonetta. Vastaus jäi todella

9 viimetippaan. Tämän vuoden kolmivuotiskyselyn yhteenvetoa ei ole vielä tullut eikä luonnekyselyn tuloksia, vaikka jälkimmäinen on ollut vuosia tekeillä ja kysely on edelleen menossa. Se ei riitä, että yhdistys kerää tietoa, tietoa pitäisi myös jakaa. Uhkana on, että jos kyselyitä tehdään ja niistä ei tule yhteenvetoja, jatkossa nekään, jotka ovat vastanneet, eivät vaivaudu enää vastaamaan. Monet kysymyksistä olivat sen kaltaisia, että niihin on vaikea antaa joko kyllä tai ei vastausta. Kolmivuotiskyselyt hyviä, pitäisi toteuttaa uudestaan vaikkapa koirien ollessa kuusivuotiaita. Vaikea kysely ja uskoisin aika vaikeaksi koota vastauksia. Mielenkiinnolla odotan tuloksia. Jätin osan kysymyksistä vastaamatta koska olen jo ilmoittanut jalostustoimikunnalle kasvateissani / koirissani esiintyvistä ongelmista joko kolmivuotiskyselyn muodossa tai muulla tavoin. Kysely oli mielestäni liian monimutkainen ja pitkä. Vaikka jätin osaan vastaamatta silti kyselyyn vastaamiseen meni paljon aikaa. En valitettavasti millään ehtinyt surffailla koiranetissä laskemassa pentumääriä ja selailla pentupäiväkirjaa. Vastausajan olisi ainakin pitänyt olla huomattavasti pitempi. Olen tosi iloisesti yllättynyt, että tässä oli uhkiin tiedostettu kohdat hysteerinen pelko yksittäisiä sairauksia kohtaan ja pelkkään ulkomuotoon kohdistuva jalostus. HYVÄ! jatkakaa vain tätä aineiston kerruuta! Yritän parhaani mukaan olla mukana! Nämä kyselyt ovat hienoa paneutumista rodun tilanteeseen rotujärjestöltä, siitä iso KIITOS! Olen toisen kasvattamani rodun rotujärjestön hallituksen jäsen ja tulenkin esittämään tämän tyyppistä kyselyä sinnekin, JTK sielläkin jotain jo suunnitteleekin. Mielestäni Aussikerho on hyvin saanut pidettyä terveysasiat "hanskassa", niistä tiedotetaan hyvin ja lehdessä julkaistaan hyviä artikkeileita aiheeseen liittyen. Myös pentuekyselyt kasvattajille ovat olleet hyvä tiedonkeruu tapa ja niiden yhteenvetoja on ollut mielenkiintoista lehdestä lukea. Lisäksi koen, että on hienoa, että lähes kaikkien aussipentueiden vanhemmat ovat nykyisin melkeinpä itsestäänselvästi terveystarkastettuja. Tietenkin lukuunottamatta selvien "tehtailijoiden" jopa rekkaamattomia pentueita, mutta ne ovatkin asia erikseen. Mielestäni rotujärjestö on onnistunut luomaan sellaisen "hengen", ettei juuri kukaan (normaalikasvattaja) edes kehtaa teetättää pentuja tarkastamattomilla koirilla. Myös sukusiitosasteista on hyvin valistettu ja uskoisinkin, että siihen kiinnitetään nykyisin enemmän huomiota kuin esim. 10v sitten. Kyselyllä saatiin paljon arvokasta tietoa jo olemassa olevan tiedon lisäksi ja tueksi. Jalostustoimikunta kiittää lämpimästi kaikkia aktiivisia kasvattajia, jotka pitivät tärkeänä vastata kyselyyn ja valottivat omalta osaltaan rodun tilannetta em. kysymysten osalta. Kysely: Australianterrierikerhon jalostustoimikunta kooste : Päivi Pyöli

KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta

KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta KOLMIVUOTISKYSELY Australianterrierikerho ry / jalostustoimikunta Kolmivuotiskyselyn tarkoituksena on kerätä tietoa rodusta, sen terveydestä ja elinvoimaisuudesta. Kysely toimitetaan vuosittain kolme vuotta

Lisätiedot

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen sun.sihteeri@gmail.com tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as 6 01660 Vantaa

TERVEYSKYSELYLOMAKE. Lomakkeen voi palauttaa osoitteeseen sun.sihteeri@gmail.com tai postitse Catarina Wikström Aitanavain 7 as 6 01660 Vantaa SUN ry:n yksi tehtävistä on kartoittaa unkarinvinttikoirien terveystilannetta Suomessa. Vaikka koirasi olisi ollut aina terve tai se olisi jo kuollut, tiedot ovat kuitenkin erittäin tärkeitä ja tervetulleita.

Lisätiedot

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE

KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE Parsonrussellinterrierit ry / Jalostustoimikunta KASVATTAJAKYSELY PARSONRUSSELLTERRIERI KASVATTAJILLE Kysely on syytä palauttaa allekirjoituksella varustettuna, sillä vastanneiden nimet julkaistaan Parsonlehdessä.

Lisätiedot

TERVEYSKYSELY. Säkäkorkeus: Paino (yli 3 v:n iässä): Punnitusikä:

TERVEYSKYSELY. Säkäkorkeus: Paino (yli 3 v:n iässä): Punnitusikä: 1/6 Yksi Suomen Puolanvinttikoirat ry:n tehtävistä on kartoittaa puolanvinttikoirien terveystilannetta Suomessa. Vaikka koirasi olisi ollut aina terve tai se olisi jo kuollut, tiedot ovat kuitenkin erittäin

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012

GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 GREYHOUNDIEN TERVEYSKARTOITUS 2012 Hyvä Greyhoundin omistaja! Tarkoituksenamme on kartoittaa v. 2002 ja sen jälkeen syntyneiden koirien tiedot, myös terveiden ja jo kuolleiden koirien osalta. Koiran nimen

Lisätiedot

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä

Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Kooste vuoden 2013 pentuepalautteista 27.2.2016 jalostustoimikunta kuvat Eila Pöysä Yleistä Pentuepalautteiden avulla kerätään tietoa shetlanninlammaskoirien lisääntymisterveydestä. Tietoa käytetään mm.

Lisätiedot

Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille

Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille Terveyskysely länsigöötanmaanpystykorvien omistajille ja kasvattajille Tulosta lomake, täytä se ja postita 20.4.2016 mennessä osoitteeseen Riikka Aho, Pölkkyinniementie 23 A, 58900 RANTASALMI Kyselykaavake

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014 Jalostusneuvonta. Terveystiedon sekä näyttelytulosten kerääminen ja jakaminen. Jalostustoimikunnalle ei ole tullut suoria jalostustiedusteluja (ns. urostiedusteluja) vuoden 2014 aikana yhtään. Konsultaatiota

Lisätiedot

Pentueseuranta kaavake

Pentueseuranta kaavake 1 / 8 2.9.2018 klo 14:47 Pentueseuranta kaavake Tietoa syntyneistä pentueista *Pakollinen 1. Sähköpostiosoite * Havannalaiset ry perustettu 1991. Rotujärjestöksi 1.1.2011 2. Pentueen syntymäpäivä, josta

Lisätiedot

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus) 1 Koiran nimi Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Uros Narttu Väri Onko koirasi Koirasi suhtautuminen ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka

Lisätiedot

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle

Lisätiedot

Urokset: Jalostustoimikunta ei suosittele käytettäväksi jalostukseen urosta, joka on alle 1 vuoden ikäinen.

Urokset: Jalostustoimikunta ei suosittele käytettäväksi jalostukseen urosta, joka on alle 1 vuoden ikäinen. Jalostuskriteerit Jalostustoimikunnan suosituksen ja kerhon pentuvälitykseen pääsyn kriteerit (perustuvat rodun JTO:hon ja Kennelliiton jalostusstrategiaan sekä rekisteröintiohjeisiin): Ikäsuositukset

Lisätiedot

Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen

Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen Jalostustarkastus Pakaalla 25.9.2004 Tuomareina Maija Mäkinen ja Harri Lehkonen Melukylän Guru Kultamurun jälkeläiset: Tarkastettavan oli kaikkiaan 11 uroksen jälkeläistä neljästä eri yhdistelmästä. Ryhmä:

Lisätiedot

KORTHALSINGRIFFONI. Kuva Totti Turunen

KORTHALSINGRIFFONI. Kuva Totti Turunen KORTHALSINGRIFFONI Kuva Totti Turunen Saksanseisojakerho ry 2013. Laatinut Raija Tammelin SKL rotumääritelmä 107a. Koshyk C. Pointing Dogs, Volume one, The Continentals. Suomen Kennelliitto- Finska Kennelklubben

Lisätiedot

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli Johdanto Keeshondien JTO 27-211 211 Mitä jäi käteen? Suomen Keeshond ry Outi Hälli 23.1.211 Sukusiitosprosentti Yksittäisen pentueen kohdalla sukusiitosprosentti ei saisi nousta yli 6,2 Vuoden 27 alusta

Lisätiedot

Hyvä Schipperken omistaja!

Hyvä Schipperken omistaja! Suomen Schipperke Kerho ry:n 18.11.2012 1(6) Hyvä Schipperken omistaja! Suomen Schipperkekerho ry suorittaa kartoitusta rodun yleisestä terveystilanteesta. Saadaksemme mahdollisimman kattavan ja totuudenmukaisen

Lisätiedot

Suonenjoki tuomari: Paula Rekiranta. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka

Suonenjoki tuomari: Paula Rekiranta. keltainen-tiikerijuovainen. urokset. pentuluokka Suonenjoki 9.8.2009 tuomari: Paula Rekiranta keltainen-tiikerijuovainen urokset pentuluokka Grandman s Hey C mon FI18067/09 8kk tasapainoisesti kehittynyt urospentu, jolla erinomainen luusto. Hyvä pään

Lisätiedot

ITÄSIPERIANLAIKAKASVATTAJILLE SUUNNATUN TERVEYSKYSELYN TULOKSET ITÄSIPERIANLAIKAJAOSTO 2010

ITÄSIPERIANLAIKAKASVATTAJILLE SUUNNATUN TERVEYSKYSELYN TULOKSET ITÄSIPERIANLAIKAJAOSTO 2010 ITÄSIPERIANLAIKAKASVATTAJILLE SUUNNATUN TERVEYSKYSELYN TULOKSET ITÄSIPERIANLAIKAJAOSTO Hyvä itälaikaväki! Kesän aikana toteutetun kasvattajille suunnatun terveyskyselyn tarkoituksena oli selvittää itäsiperianlaikojen

Lisätiedot

WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS 27.2.2005

WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS 27.2.2005 WHIPPETIN TERVEYSKARTOITUS 27.2.2005 Hyvä whippetin omistaja! Tarkoituksenamme on kartoittaa v. 1985 ja sen jälkeen syntyneiden koirien tiedot, myös terveiden ja jo kuolleiden koirien osalta. Koiran nimen

Lisätiedot

BUHUND ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTAOHJE. Flink

BUHUND ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTAOHJE. Flink BUHUND ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTAOHJE HISTORIA Buhundin tyyppisiä pystykorvia on ollut joka puolella pohjoista havumetsävyöhykettä jo esihistoriallisella ajalla. Koirien luurankoja on löydetty mm. vanhoista

Lisätiedot

SUOMEN AFGAANIT RY Sivu 1

SUOMEN AFGAANIT RY Sivu 1 SUOMEN AFGAANIT RY Sivu 1 1. ASTUTUKSET JA PENTUEET Tällä kyselyllä kootaan afgaanien astutuksiin ja synnytyksiin sekä pentuajan ongelmiin liittyviä kokemuksia. Muistelun helpottamiseksi alle on listattu

Lisätiedot

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus)

KKK-HHS / Pointterijaos Terveystiedustelu 1. ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka (esim. laukaus) 1 Koiran nimi Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Uros Narttu Väri Onko koirasi Koirasi suhtautuminen ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) paukkuarka

Lisätiedot

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus)

ääniherkkä (esim. ilotulitus, ukkonen) Kyllä Ei paukkuarka (esim. laukaus) KKK-HHS / Pointterijaos Koiran nimi Terveystiedustelu 1 Rekisterinumero Syntymäaika Sukupuoli Uros 1. Luonne Kuvaile koirasi luonnetta omin sanoin Narttu Väri Onko koirasi ääniherkkä (esim. ilotulitus,

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: REKISTERINUMERO: TUONTIKOIRA/TUONTIMAA: SYNTYMÄAIKA: VANHEMMAT: KASVATTAJA: TUNNISTUSMERKINTÄ: SUKUPUOLI: UROS UROKSELLA

Lisätiedot

Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017

Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017 Pyhä Birman Kissa ry Kasvattajakysely 2017 Kysely Vastausten palautus Vastausten julkaisu Arvonta Tämä kysely on osa viime vuonna julkaistua terveyskyselyä. Tänä vuonna kysely suunnataan kasvattajille

Lisätiedot

Kesäpäiväarvostelut 2015. Merikarvia 18.7.2015 Tuomarina Leni Finne KOTIKOIRALUOKKA UROS. Kalliovaaran Ådi Princ

Kesäpäiväarvostelut 2015. Merikarvia 18.7.2015 Tuomarina Leni Finne KOTIKOIRALUOKKA UROS. Kalliovaaran Ådi Princ Kesäpäiväarvostelut 2015 Merikarvia 18.7.2015 Tuomarina Leni Finne KOTIKOIRALUOKKA UROS Kalliovaaran Ådi Princ Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Erinomainen pigmentti. yvät silmät

Lisätiedot

ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTA

ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTA Piirrokset (C) Seija Kaarlela ROTUMÄÄRITELMÄN TULKINTA YLEISVAIKUTELMA Tiibetinterrieri on ääriviivoiltaan neliömäinen. Kriteerit neliömäisyyden mittaamiseksi: 1. Säkäkorkeus ja pituus lapakulman kärjestä

Lisätiedot

J A L O S T U S L O M A K E A.

J A L O S T U S L O M A K E A. J A L O S T U S L O M A K E A. RASTI HALUAMASI VAIHTOEHTO! JALOSTUSTIEDUSTELU Mikäli etsit nartullesi sopivaa urosta. Jalostustoimikunnan esittämää urosta käyttämällä sinun ei tarvitse enää täyttää jalostusilmoitusta

Lisätiedot

Ensimmäiset ikäindeksit laskettu berninpaimenkoirille

Ensimmäiset ikäindeksit laskettu berninpaimenkoirille 1 / 5 Ensimmäiset ikäindeksit laskettu berninpaimenkoirille Katariina Mäki Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry on kartoittanut berninpaimenkoirien kuolinsyitä ja -ikiä vuodesta 1995 alkaen. Aineistoa on kertynyt,

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 16.9.2012 Tyrnävä Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari(sihteeri) Minitiimin You Make Hearts

Lisätiedot

SA-FA:n kysely kasvattajille 2007 Sivu 1

SA-FA:n kysely kasvattajille 2007 Sivu 1 SA-FA:n kysely kasvattajille 2007 Sivu 1 1. ASTUTUKSET JA PENTUEET Tällä kyselyllä kootaan afgaanien astutuksiin ja synnytyksiin sekä pentuajan ongelmiin liittyviä kokemuksia. Muistelun helpottamiseksi

Lisätiedot

KESÄPÄIVÄNÄYTTELY 2009 SOTKAMOSSA TUOMARINA SATU YLÄ-MONONEN. PENNUT: UROKSET 7-9kk

KESÄPÄIVÄNÄYTTELY 2009 SOTKAMOSSA TUOMARINA SATU YLÄ-MONONEN. PENNUT: UROKSET 7-9kk KESÄPÄIVÄNÄYTTELY 2009 SOTKAMOSSA TUOMARINA SATU YLÄ-MONONEN ROP & VSP-pentu ROP & VSP PENNUT: UROKSET 7-9kk Jäälinnan Meren Mahti PEK1,KP, ROP-pentu 9kk erinomainen hyvin lupaava uroksen pää,hyvä purenta,

Lisätiedot

Terveyskysely 2009 yhteenveto

Terveyskysely 2009 yhteenveto Terveyskysely 2009 yhteenveto Kyselyyn osallistui yhteensä 36 cirnecoa (syntymävuodet 1996-2009) 20,7 % Suomessa rekisteröidyistä cirnecoista (174) 33 % elossa olevista vuosina 1997-2009 syntyneistä cirnecoista

Lisätiedot

Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten

Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten Liite 4 Sivu 1 / 7 Bretagnenbassettien kasvattajille suunnattu kysely rodun JTO:aa varten Kasvattajia tiedotettiin kyselystä Suomen Bassetkerhon jäsenlehdessä Basset Bulletinissa (2/2016), Suomen Bassetkerhon

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA 1. Miksi ehdotuksesta tehdään päätös nyt, kun asiat jäivät rotupalaverissa kesken? Rotupalaverissa ehdittiin käsittelemään ehdotukseen liittyvä kohta

Lisätiedot

1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot:

1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot: Skotlanninterrierikerhon terveyskysely 2015 1. TAUSTATIEDOT *) pakollinen tieto Koiran virallinen nimi *): Syntymävuosi *): Sukupuoli *): Omistajan yhteystiedot: 2. PAINO Koiran paino (kg): 3. TERVEYDENTILA

Lisätiedot

Saatekirjeessä on dosentti Hannes Lohen tiedote asiasta. Tiedote löytyy myös osoitteesta http://www.koirangeenit.fi/

Saatekirjeessä on dosentti Hannes Lohen tiedote asiasta. Tiedote löytyy myös osoitteesta http://www.koirangeenit.fi/ Suomen Portugalinpodengot ry:n terveyskysely v. 2007 Suomen Portugalinpodengot ry:n jalostustoimikunta kerää tietoa portugalinpodengojen terveyteen liittyvistä asioista. Kysely on luottamuksellinen, podengoyhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry

Suomen Snautserikerho ry Suomen Snautserikerho ry Jalostustoimikunta 24.9.2017 1 Taustaa: Kysely lähetettiin kasvattajat sähköpostilistan kautta kaikille kasvattajille Kyselyn aika väli 1.1.2011-30.6.2017 Aikavälillä rekisteröityjä

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Lahti 19.10.2014 Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Rainer Vuorinen Pia Enlund Peltsun Boop-Jedi Warrior REKISTERINUMERO: FI35188/09 TUNNISTUSMERKINTÄ: siru

Lisätiedot

ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA

ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA VESIKOIRAT RY/ ESPANJANVESIKOIRIEN JALOSTUSTOIMIKUNTA ESPANJANVESIKOIRIEN ROTUPALAVERI 2014 / ASIALISTA 1) PEVISA-ohjelman tiukennukset SILMÄTARKASTUSLAUSUNTO: astutushetkellä voimassa oleva lausunto,

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje jäsenille, pikaperehdytys kasvattajalle Suomen Kennelliitto ry. 27.5.2014 2(7) Pikaperehdytys kasvattajalle Sisältö: Omakoira-palvelusta tärkeä työkalu kasvattajalle...

Lisätiedot

PENTUEKYSELY. Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite. pentueen syntymäaika:

PENTUEKYSELY. Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite. pentueen syntymäaika: PENTUEKYSELY Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite pentueen syntymäaika: pentuja syntyi kaikkiaan mukana myös menehtyneet pentueen emä: veriryhmä pentueen isä: veriryhmä emä testattu

Lisätiedot

Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder

Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder UROSKAVALKADI Suomen Keeshond ry Aika: 31.8.2014 Paikka: Renko, Hämeenlinna Arvioija: Pia Vatanen, kennel Ikurin Kuvat: Silja Beierschoder CINEREUS RINTIN MOON SHADOWS, "Ezio" Rek. nro FI10311/13 Synt.

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu. 3. Onko koira kastroitu/steriloitu? 0 O Ei 1 O Kyllä

TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu. 3. Onko koira kastroitu/steriloitu? 0 O Ei 1 O Kyllä ESITIETO 1. Oletko saanut linkin kyselyyn sähköpostitse tai paperisen kyselylomakkeen postissa kotiin?, sain tiedon kyselyn alkamisesta muuta kautta TAUSTATIEDOT 2. Sukupuoli? 1 O Uros 2 O Narttu 3. Onko

Lisätiedot

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa pentueesi tiedot pentuvälitykseen ja jalostustoimikunnalle.

Tällä lomakkeella voit ilmoittaa pentueesi tiedot pentuvälitykseen ja jalostustoimikunnalle. Pentueraportti Tällä lomakkeella voit ilmoittaa pentueesi tiedot pentuvälitykseen ja jalostustoimikunnalle. 1. Lomakkeen käyttötarkoitus Ilmoitan astutuksen suunnittelusta pentuvälitystä varten Ilmoitan

Lisätiedot

TERVEYSKYSELY AMERIKANCOCKERSPANIELIN OMISTAJILLE

TERVEYSKYSELY AMERIKANCOCKERSPANIELIN OMISTAJILLE Amerikancockerspanielit r.y. 1 (5) TERVEYSKYSELY AMERIKANCOCKERSPANIELIN OMISTAJILLE Kyselyn voi palauttaa joko koiran ja omistajan tiedoilla varustettuna tai nimettömänä. Avoimuus olisi toivottavaa, sillä

Lisätiedot

ISOMÜNSTERINSEISOJA GROSSER MÜNSTERLÄNDER

ISOMÜNSTERINSEISOJA GROSSER MÜNSTERLÄNDER ISOMÜNSTERINSEISOJA GROSSER MÜNSTERLÄNDER Alkuperämaa Saksa FCI:n numero: 118b, luokitus: ryhmä 7 kanakoirat Käyttötarkoitus: monipuolinen ja monikäyttöinen metsästyskoira Käyttökoetulos vaaditaan laatineet

Lisätiedot

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE Mallirunko on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity alle 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava

Lisätiedot

Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry Terveyskysely Kaukasianpaimenkoiran omistajalle Perustiedot Vastaajan nimi:

Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry Terveyskysely Kaukasianpaimenkoiran omistajalle Perustiedot Vastaajan nimi: Suomen Kaukasianpaimenkoirat ry Terveyskysely Kaukasianpaimenkoiran omistajalle Perustiedot Vastaajan nimi: Vastaajan yhteystiedot: Koiran nimi ja rek. numero: Koiran isän nimi: Koiran emän nimi: 1. Yleiset

Lisätiedot

VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET

VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET VAASA KV 17.-18.04.2010, TIINA TAULOS SUOMI UROKSET BLACK BACK RAJU RUMBA FI36503/09 Ryhdikäs juniori, toivoisin kauttaaltaan hieman vahvemmaksi, tänään hieman hoikassa kunnossa. Hyväasentoiset hieman

Lisätiedot

Ohjeita kyselyn täyttämiseen: 1. Jokaiseen kysymykseen voit valita useamman kohdan. Jos sinulla on useampi koira, täytä jokaisesta oma kyselynsä.

Ohjeita kyselyn täyttämiseen: 1. Jokaiseen kysymykseen voit valita useamman kohdan. Jos sinulla on useampi koira, täytä jokaisesta oma kyselynsä. Luonnekysely Hei Estrelanvuoristokoiran omistaja! Toivomme, että mahdollisimman moni estrelan omistaja täyttää tämän kyselyn, jotta saisimme totuudenmukaisen kuvan rodun tämän hetkisestä tilanteesta luonteen

Lisätiedot

SUOMEN SHIBA RY:N TERVEYSKYSELYN 2014 YHTEENVETO. Vastauksia: 184 Uroksia: 80, narttuja: 104

SUOMEN SHIBA RY:N TERVEYSKYSELYN 2014 YHTEENVETO. Vastauksia: 184 Uroksia: 80, narttuja: 104 SUOMEN SHIBA RY:N TERVEYSKYSELYN 2014 YHTEENVETO Vastauksia: 184 Uroksia: 80, narttuja: 104 Säkäkorkeus: 49 cm (1) 47 cm (1) 46 cm (1) 45 cm (3) 44 cm (5) 43 cm (2) 42 cm (6) 41 cm (7) 40 cm (22) 38 cm

Lisätiedot

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 Narttu Syntynyt: 6.3.2014 AAVISTUKSEN ROSA DI ROMA FI22960/14 - LK Väri: musta laikulinen Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP26360101 Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 Paino 4,15 kg Tarkastustulos:

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Nurmes ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Katariina ja Jarno Nummela KOIRAN NIMI Naavan Senna FI28276/09 PÄIVÄMÄÄRÄ 28.6.2014 SIHTEERIT

Lisätiedot

22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA

22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso. keltainen / tiikerijuovainen NARTUT PENTULUOKKA 22.5.2010 Karijoki tuomari: Jari Laakso keltainen / tiikerijuovainen PENTULUOKKA Chic Carelia's Feary Queene FI53164/09 8,5 kk ikäinen, erittäin lupaava narttupentu, jolla hyvät mittasuhteet, lupaava rungon

Lisätiedot

Shiba ja hokkaido. Rotumääritelmävertailua

Shiba ja hokkaido. Rotumääritelmävertailua ja hokkaido Rotumääritelmävertailua Käyttötarkoitus Seurakoira Metsästys Linnut, pieneläimet Seurakoira Metsästys Yleisvaikutelma Pienikokoinen Tasapainoinen Hyväluustoinen Hyvät lihakset Voimakas Liikunta

Lisätiedot

12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden. sininen NARTUT JUNIORILUOKKA

12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden. sininen NARTUT JUNIORILUOKKA 12.6.2010 Tuuri tuomari: Reia Leikola-Walden sininen Evanesence Vom Napoleonstein FI46037/09 Mittasuhteiltaan oikea, elegantti nuori narttu. Oikealinjainen pää sivusta, vahvanpuoleinen kallo ja avonaiset

Lisätiedot

Suomen Portugalinpodengot ry. Terveyskysely ja Luonnekysely 2015

Suomen Portugalinpodengot ry. Terveyskysely ja Luonnekysely 2015 Terveyskysely ja Luonnekysely 21 Vastausprosentit olivat oletetusta tämän hetkisestä koirakannasta keskikokoisen karkeakarvaisen osalta 43 %, keskikokoisen sileäkarvaisen osalta % ja ison sileäkarvaisen

Lisätiedot

Helsinki Eeva Rautala

Helsinki Eeva Rautala Helsinki 22.5.2016 Eeva Rautala PEN, Urokset PEN 2 KP / Cinodes Calypso / FI52742/15 Voimakasrakenteinen uros. Maskuliininen pää. Hyvä ilme ja korvat. Voimakas rintakehä. Hyvä eturinta ja häntä. Vankka

Lisätiedot

Rhodesiankoirien terveyskysely 2009

Rhodesiankoirien terveyskysely 2009 Rhodesiankoirien terveyskysely 2009 Suomen Ridgeback- yhdistys ry:n jalostustoimikunta postittaa tammikuussa 2009 kaikille tiedossaan oleville vuosina 2001-2003 sekä vuosina 2005-2007 syntyneiden rhodesiankoirien

Lisätiedot

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE

JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Turku 10.9.2016 Tarkastajat: Maija Lehtonnen KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: Huisin Grand Legend REKISTERINUMERO: FI14804/15 TUONTIKOIRA/TUONTIMAA: SYNTYMÄAIKA: 29.12.2014

Lisätiedot

Havannalaiset ry:n terveyskysely

Havannalaiset ry:n terveyskysely Havannalaiset ry:n terveyskysely Jalostustoimikunta kartoittaa terveyskyselyn avulla havannankoirien terveystilannetta Suomessa. Kyselyn avulla kerätään tietoa erityisesti sellaisista sairauksista ja vioista,

Lisätiedot

ALASKANMALAMUUTTI (ALASKAN MALAMUTE) Alkuperämaa: Yhdysvallat (hyväksytty FCI 14.8.96, käännös SKL-FKK 3.12.97) KÄYTTÖTARKOITUS: - Rekikoira

ALASKANMALAMUUTTI (ALASKAN MALAMUTE) Alkuperämaa: Yhdysvallat (hyväksytty FCI 14.8.96, käännös SKL-FKK 3.12.97) KÄYTTÖTARKOITUS: - Rekikoira ALASKANMALAMUUTTI (ALASKAN MALAMUTE) Alkuperämaa: Yhdysvallat (hyväksytty FCI 14.8.96, käännös SKL-FKK 3.12.97) KÄYTTÖTARKOITUS: - Rekikoira YLEISVAIKUTELMA: - Alaskanmalamuutti, eräs vanhimmista arktisista

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi VALOKUVAUS Heini Lehisto ELÄINLÄÄKÄRI KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA

Lisätiedot

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa?

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa? Kasvattajapäivät 201 Rodun tilanne tulevaisuudessa? SPJ-FSK 17.5.201 Thommy Svevar 17.05.201 Thommy Svevar Suomen Pystykorvajärjestö Finska Spetsklubben r.y. Nykytilanne - analyysi Tilastot osoittavat,

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi VALOKUVAUS Heini Lehisto ELÄINLÄÄKÄRI KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Antero Hämäläinen KOIRAN NIMI Nemo PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi SYNTYMÄAIKA

Lisätiedot

Akita vrt. Amerikanakita. rotumääritelmävertailua

Akita vrt. Amerikanakita. rotumääritelmävertailua vrt. rotumääritelmävertailua Historia Rotujen historia on sama noin 1950-luvulle saakka. Alkuperäinen metsästyskoiratyyppi oli 1900-luvulle tultaessa pitkälti kadonnut rotuun risteytettyjen länsimaisten

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Nurmes ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Esko Lääperi KOIRAN NIMI Marekon Tytti FI38149/12 PÄIVÄMÄÄRÄ 28.6.2014 SIHTEERIT Elina Sieppi

Lisätiedot

JALOSTUSOHJE

JALOSTUSOHJE JALOSTUSOHJE 1.8.2014 31.7.2015 Yleistä Nartunomistajan tulee ottaa yhteyttä jalostustoimikuntaan hyvissä ajoin ennen suunniteltua astutusta (suositus 2kk ennen astutusta) ja esittää suunnittelemansa yhdistelmät

Lisätiedot

Terveyskysely. Hei estrelanvuoristokoiran omistaja!

Terveyskysely. Hei estrelanvuoristokoiran omistaja! Terveyskysely Hei estrelanvuoristokoiran omistaja! Jokaisen estrelan omistajan panosta kaivataan kartoittamaan tämän hetkistä estrelanvuoristokoirien terveystilannetta. Kaikkien tiedot ovat yhtä arvokkaita

Lisätiedot

JAPANINPYSTYKORVAN TERVEYSKYSELY

JAPANINPYSTYKORVAN TERVEYSKYSELY Suomen Japaninpystykorvayhdistys ry JAPANINPYSTYKORVAN TERVEYSKYSELY Koiran nimi: Rekisterinumero: Syntymäaika tai ikä: Sukupuoli: uros narttu YLEISET KYSYMYKSET Koira on elossa Koira on kuollut, kuolinsyy

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Kimmo Pljo KOIRAN NIMI Nirppu PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi SYNTYMÄAIKA

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Nurmes ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Tuomo Hassinen KOIRAN NIMI Kurkon Kaiku Tyyne FI37093/13 PÄIVÄMÄÄRÄ 28.6.2014 SIHTEERIT Elina

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Marko Herraniemi KOIRAN NIMI Kaikenriistan Luja PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Nurmes ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Riikka Eskelinen KOIRAN NIMI Big Bugbear's Alvin PÄIVÄMÄÄRÄ 28.6.2014 SIHTEERIT Elina Sieppi

Lisätiedot

KEESHOND TERVEYSKYSELY

KEESHOND TERVEYSKYSELY KEESHOND TERVEYSKYSELY Vuosi 2008 Hyvä kessun omistaja, Ole hyvä ja täytä etusivulle kysytyt koiran, kasvattajan ja omistajan tiedot. Rastita toiselle sivulle tiedot koiran virallisista tutkimustuloksista.

Lisätiedot

KARAATIN SÄKENÖIVA SHANNON

KARAATIN SÄKENÖIVA SHANNON JALOSTUSTARKASTUSLOMAKE PÄIVÄYS JA PAIKKA: Tarkastajat: KOIRAN TIEDOT KOIRAN NIMI: 21.4.2013 Kiljava Jaana Hartus Kaisa Vanhatalo, Satu Väliheikki, Tiina Kaltakari, Katriina Kauhaniemi, Eeva-Riitta Alanen

Lisätiedot

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE Ohje on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity alle 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi VALOKUVAUS Heini Lehisto ELÄINLÄÄKÄRI KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA

Lisätiedot

Uros Syntynyt: CAMPINO VON DER RAMBRÜCKER MÜHLE FI48448/14 - K Väri: brindle Isä: MAJU'S ANTON VDH/DTK07T0306K

Uros Syntynyt: CAMPINO VON DER RAMBRÜCKER MÜHLE FI48448/14 - K Väri: brindle Isä: MAJU'S ANTON VDH/DTK07T0306K Uros Syntynyt: 22.6.2014 CAMPINO VON DER RAMBRÜCKER MÜHLE FI48448/14 - K Väri: brindle Isä: MAJU'S ANTON VDH/DTK07T0306K Emä: TOSCA VOM REHSPRUNG VDH/DTK12T0561K Paino 10,50 kg Tarkastustulos: Hyväksytty

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi VALOKUVAUS Heini Lehisto ELÄINLÄÄKÄRI KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA

Lisätiedot

KUOPIO KV 4.8.2012. Tuomari: Juha Putkonen. Urokset valioluokka. Finndanes Inside Joke

KUOPIO KV 4.8.2012. Tuomari: Juha Putkonen. Urokset valioluokka. Finndanes Inside Joke KUOPIO KV 4.8.2012 Tuomari: Juha Putkonen Urokset valioluokka Finndanes Inside Joke Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Erinomainen luusto. Hyvänkokoinen pää. Hyvät korvat. Niukat otsarypyt. Hyvä

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi VALOKUVAUS Heini Lehisto ELÄINLÄÄKÄRI KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA

Lisätiedot

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08

Narttu Syntynyt: Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 Narttu Syntynyt: 6.3.2014 AAVISTUKSEN ROSA DI ROMA Isä: PEACE HIP JP MERU SILVER PRINCE AKCHP26360101 Emä: AAVISTUKSEN MUSTA-MAKKARA FIN46289/08 FI22960/14 - LK Väri: musta laikulinen Paino 4,15 kg Tarkastustulos:

Lisätiedot

ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY

ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY ETELÄVENÄJÄNPAIMENKOIRIEN TERVEYSKYSELY Taustatiedot Sukupuoli uros narttu Ikä Jos koira on jo kuollut, ikä ja kuolinsyy (jos tiedossa) Säkäkorkeus (cm) Paino (kg) Terveys Millainen on koirasi yleinen

Lisätiedot

Narttu Syntynyt 22.03.2010. Isä: LISEGO NOSA UNTER OFITSER FIN29926/08

Narttu Syntynyt 22.03.2010. Isä: LISEGO NOSA UNTER OFITSER FIN29926/08 Narttu Syntynyt 22.03.2010 CHOIRAN TINWHISTLE Isä: LISEGO NOSA UNTER OFITSER FIN29926/08 Emä: MINELAN CHOIRANITA FIN20512/06 FI24997/10 - RZ Väri: riistanvärinen Paino 5,65 kg Tarkastustulos: Hyväksytty

Lisätiedot

Narttu Syntynyt: FI10833/14 - RZ Väri: riistanvärinen Isä: ZEKIWA HANG LOOSE FI16208/11 Emä: TINY TROTTER S RAGTIME GIRL

Narttu Syntynyt: FI10833/14 - RZ Väri: riistanvärinen Isä: ZEKIWA HANG LOOSE FI16208/11 Emä: TINY TROTTER S RAGTIME GIRL Narttu Syntynyt: 3.12.2013 CHOIRAN NYANSSI FI10833/14 - RZ Väri: riistanvärinen Isä: ZEKIWA HANG LOOSE FI16208/11 Emä: TINY TROTTER S RAGTIME GIRL FIN14468/07 Paino 5,45 kg Tarkastustulos: Hyväksytty Rinnanympärys

Lisätiedot

Terveyskysely viisi vuotta täyttäneille irlanninvesispanieleille

Terveyskysely viisi vuotta täyttäneille irlanninvesispanieleille Terveyskysely viisi vuotta täyttänlle irlanninvesispaniellle Irlanninvesispanielien jalostustoimikunta haluaa terveyskyselyllä selvittää ja kerätä tietoa rodun ylsestä terveydestä. Näppituntumalla tiedämme,

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Nurmes ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Esa Romppanen KOIRAN NIMI Cassu FI24299/13 PÄIVÄMÄÄRÄ 28.6.2014 SIHTEERIT Elina Sieppi SYNTYMÄAIKA

Lisätiedot

Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunta 11.4.2013

Shetlanninlammaskoirat ry:n jalostustoimikunta 11.4.2013 Shetlanninlammaskoirat ry:n terveyskyselyn vastausten tarkastelu Shetlanninlammaskoirien terveyskyselyn tarkoituksena on kartoittaa rodun terveystilannetta. Terveyskyselylomake on Shetlanninlammaskoirat

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi VALOKUVAUS Heini Lehisto ELÄINLÄÄKÄRI KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Nurmes ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA Pasi Hälinen KOIRAN NIMI Johka FI35983/12 PÄIVÄMÄÄRÄ 28.6.2014 SIHTEERIT Elina Sieppi SYNTYMÄAIKA

Lisätiedot

Uros Syntynyt: FI50927/12 - RZ Väri: punainen riistanvärinen Isä: LISEGO NOSA ERNIK YULISSY LISANTY FI36021/12

Uros Syntynyt: FI50927/12 - RZ Väri: punainen riistanvärinen Isä: LISEGO NOSA ERNIK YULISSY LISANTY FI36021/12 Uros Syntynyt: 25.8.2012 AAVISTUKSEN HE-MAN FI50927/12 - RZ Väri: punainen riistanvärinen Isä: LISEGO NOSA ERNIK YULISSY LISANTY FI36021/12 Emä: LAMARK WONDA FIN50422/08 Paino 6,30 kg Tarkastustulos: Hyväksytty

Lisätiedot

PEVISA - Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma mäyräkoirat, vuosille 2015 2016 hallituksen esitys

PEVISA - Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma mäyräkoirat, vuosille 2015 2016 hallituksen esitys PEVISA - Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma mäyräkoirat, vuosille 2015 2016 hallituksen esitys Suomen Mäyräkoiraliiton hallitus esittää vuoden 2014 loppuun voimassa olevan PEVISA

Lisätiedot

Suomen Papillon ja Phalèneyhdistyksen terveyskysely 2014-2015

Suomen Papillon ja Phalèneyhdistyksen terveyskysely 2014-2015 Suomen Papillon ja Phalèneyhdistyksen terveyskysely 2014-2015 1.PERUSTIEDOT 1.1 Onko koirasi.. a) Papillon b) Phalène Sukupuoli.. a) uros b) narttu 1.2 Koiran syntymävuosi ja kuukausi. 1.3 Onko koirallasi

Lisätiedot

Jalostustarkastuksen pöytäkirja

Jalostustarkastuksen pöytäkirja 1 Jalostustarkastuksen pöytäkirja TARKASTUSPAIKKA Sodankylä Luosto ULKOMUOTOTUOMARI Hannu Talvi PÄIVÄMÄÄRÄ 27.6.2015 SIHTEERIT Elina Sieppi VALOKUVAUS Heini Lehisto ELÄINLÄÄKÄRI KOIRAN TIEDOT KASVATTAJA

Lisätiedot

Vastustettu jalostuksella jo 25 vuotta - väheneekö lonkkavika?

Vastustettu jalostuksella jo 25 vuotta - väheneekö lonkkavika? 1 / 8 Vastustettu jalostuksella jo 25 vuotta - väheneekö lonkkavika? Katariina Mäki Ensimmäinen koirien lonkkanivelen kasvuhäiriön, lonkkavian, vähentämiseksi tarkoitettu vastustamisohjelma on ollut Suomessa

Lisätiedot