MIKKELIN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MIKKELIN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA"

Transkriptio

1 MIKKELIN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA SEURANTARAPORTTI 10/2015

2 Teknisen lautakunnan johdon analyysi Lokakuu 2015 Toimintatuottojen / liikevaihdon kehitys Tuotot kokonaisuudessaan toteutuvat lähes talousarvion mukaisesti. Tiliryhmien välillä eroja. Myyntituotot Tulot toteutuvat lähes budjetin mukaisesti Ennuste euroa (TA euroa) Maksutuotot Tulot toteutuvat budjetoitua suurempina. Syynä mm. energiapuun varaston suurempi myyntitulo. Ennuste euroa (TA euroa) Muut tuotot Toteutuvat lähes suunnitellusti. Ennuste euroa Tuet ja avustukset Hallintoon on budjetoitu työterveyshuollon korvaukset, jotka kirjautuvat loppuvuodesta. Joukkoliikenteen valtionavustuksen ennuste on n euroa. Lentokentän valtionavustus pienenee. Ennuste euroa (TA euroa) Valmistus omaan käyttöön Omavalmistuksen siirtoja investointiin tehdään arvioitua vähemmän. Ennuste euroa (TA euroa) Toimintamenojen kehitys Henkilöstömenojen kehitys ja ennuste Kyytineuvon aiheuttama lisäys kustannuksiin on päätetty kaupunginvaltuustossa / 33. Henkilöstö siirtyi sivistyksestä ja sosiaalitoimesta ja määrärahat siirrettiin tekniseen lautakuntaan. Muilla tulosalueilla hieman säästöä. Ennuste euroa Palveluiden oston kehitys ja ennuste Kyytineuvon aiheuttama lisäys palveluiden ostoihin on n euroa. Kaupunkisuunnittelun osalta palvelujen ostot (kaavaprojektien selvitys- ja asiantuntijatyöt) ovat ylittymässä n euroa. Rakennusten purkukustannusten kirjaamisessa on noudatettu uusia ohjeita (TA -varaus investoinneissa) ja ne on kirjattu käyttötalouteen. Tästä aiheutuu käyttötalousmenoja n euroa. Menot ennustetaan toteutuvan talousarvion mukaisena. Joukkoliikenteen käyttäjämäärissä kasvua, mikä aiheuttaa pienen ylityksen kuljetuskustannuksiin. Ylitykset katetaan sisäisin järjestelyin. Ennuste euroa. Aineet, tarvikkeet ja tavarat Toteutuu suunnitellusti. Ulkoalueiden sähkön kulutuksessa ja kustannuksissa energiaa säästävien lamppujen vaikutus näkyy säästönä, arvio noin euroa. Ennuste euroa Muiden kulujen kehitys Toteutuu lähes budjetin mukaisena. Ennuste euroa

3 Investoinnit Asuinrakentaminen (kerrostalo ja pientalokohteet) Mikkelissä ja koko Suomessa on ollut edelleen laskusuunnassa. Uusia käynnistyneitä kerrostalohankkeita on ollut ennustettua vähemmän. Rakentamista mahdollistavia päätöksiä on käsitelty eri oikeusasteissa, jolloin rakentaminen ei ole konkreettisesti käynnistynyt. Asuntomessualueen tonttien varaustilanne on käynnistynyt hyvin, mutta varsinaisiin tonttikauppoihin päästään vasta keväällä Tämä näkyy mm. investointien kohdassa maa- ja vesialueiden myyntitulot, minkä toteutumisessa on riskinä rakentamisen volyymin pienentyminen. Tuloennuste on 0,5 milj. euroa (TA 2,5 milj. euroa). Muutos tuloihin on noin - 2,0 milj. euroa. Raviradantien valtionosuustulo jää tänä vuonna toteutumatta koska tässä vaiheessa ei ollut perusteita hakea työllisyysperusteista investointiavustusta. Avustus tullaan hakemaan ensi vuonna. Muutos tuloihin euroa. Liikenneministeriö ei myöntänyt lentoaseman valtionosuutta eduskunnan päätöksen laajuisena, eikä lopullisesta investointeihin kirjattavaa tuloa ole vielä päätetty. Mahdollinen muutos tehdään vuodenvaihteessa kun tulo tarkentuu. VT 5 Mikkelin kohdan rakentaminen on edennyt suunniteltua ripeämmässä aikataulussa, joka näkyy nopeammassa aikataulussa realisoituvissa maksupostierissä ( euroa vuoden 2015 TA lukuun). Hankkeen kokonaiskustannus on ylittymässä noin eurolla, mikä johtuu Savilahden sillan perusparannuksesta. Silta tulee korjata urakan yhteydessä ja sillan omistaa Mikkelin kaupunki. Kirkonvarkauden asuntoalue menot ylittyvät euroa, Työt ovat edellä aikataulusta. Linnantie-Linnaniementie Ristiinassa ylittyy n euroa. Sepäntie ja Tiitus-Matintien peruskorjaus ylittyy n euroa. Katuvalojen saneeraukseen euroa menoylitys. Korvaavat luistinkentät (Laajalampi, Pankalampi), euron menoylitys. Johdon toimenpiteet Kyytineuvon sijoittuminen teknisen lautakunnan alaisuuteen päätettiin budjetin valmistumisen jälkeen. Tästä syystä määrärahat siirretään henkilöstöjärjestelyjen myötä sivistyksen ja sosiaalitoimen budjeteista tekniseen lautakuntaan. Määrärahat siirretään talouspalveluiden ohjeiden mukaisesti niin, että siirtyneiden henkilöiden henkilöstökustannusten lisäksi siirrettiin laskennallinen 15 % ns. yleiskustannuksia. Siirrot yhteensä ovat euroa. Kyytineuvon esimiehen palkkakustannuksiin ja toiminnan käynnistämisen kuluihin myönnettiin euron lisämääräraha. Näiden lisäksi investointeihin on myönnetty euron lisämääräraha kyytineuvon ohjelma- ja laitehankintoihin. Em. siirtoja ei ole vielä tehty, mutta tuloslaskelmataulukossa ja ennusteessa ne on otettu huomioon. Joidenkin toimintojen osalta on ilmennyt lisämäärärahatarvetta, mutta ne pystytään hoitamaan teknisen toimen sisäisin järjestelyin ja muita menoja karsimalla. Tasapainoisen kasvun ja talouden ohjelman toteutuminen: Toteutetaan ohjelmaa. Metsien hakkuutuoton myyntien osalta euron tavoite sisällytettiin talousarvioon ja toteutuu näin ollen lähes täysimääräisenä. Henkilöstömenoissa säästöä on syntynyt täyttämättä jääneistä vakansseista yhteensä n euroa. Euromääräiset tulotavoitteet teknisen toimen osalta toteutuvat tämän hetken näkemyksen mukaan. Talouden toteutuma TEKNINEN LAUTAKUNTA TA 2015 LISÄMÄÄRÄ- RAHAT (KYYTINEUVO) TA + LMR YHTEENSÄ TOT JÄLJELLÄ Tot % TOT/TA EUR EUR EUR EUR EUR TOIMINTAKATE ,45 TOIMINTATUOTOT ,91 TOIMINTAKULUT ,31

4 TULOSLASKELMA JA TP TA Kyytineuvon rahat mukana Lokakuun toteuma Lokakuun toteuma Jäljellä ml kyytineuvo Laskennal. ennuste Johdon ennuste Johdon ennuste / Johdon ennuste / Johdon ennuste / TOTEUTUMISENNUSTE TA 2015 TA 2015 lta TP 2014 tot Toimintatuotot Loka tot. 15/ loka Myyntituotot ,4 % 100,4 % 115,4 % 191,0 % Maksutuotot ,2 % 156,2 % 52,5 % 66,1 % Tuet ja avustukset ,2 % 86,2 % 56,7 % 58,9 % Muut toimintatuotot ,8 % 95,8 % 102,1 % 103,2 % Toimintatuotot yhteensä ,5 % 101,5 % 89,0 % 106,0 % Valmistus omaan käyttöön ,8 % 86,8 % 156,9 % 295,1 % Toimintakulut Henkilöstömenot ,7 % 97,0 % 110,5 % 115,5 % Palkat ja palkkiot ,7 % 97,0 % 110,9 % 117,2 % Henkilöstösivukulut ,4 % 97,1 % 109,7 % 111,8 % Eläkekulut ,5 % 97,6 % 107,2 % 110,4 % Muut henkilöstösivukulut ,0 % 93,3 % 133,1 % 126,4 % Palvelujen ostot ,9 % 99,4 % 106,9 % 109,3 % josta ulkoiset ,9 % 98,4 % 106,0 % 107,9 % josta sisäiset ,1 % 159,1 % 153,5 % 188,9 % Aineet, tarvikkeet ja tavarat ,3 % 102,2 % 100,3 % 99,8 % Avustukset ,1 % 88,1 % 90,2 % 90,2 % Muut toimintakulut ,7 % 110,9 % 59,1 % 129,6 % Toimintakulut yhteensä ,6 % 99,4 % 103,6 % 110,9 % Toimintakate ,1 % 98,5 % 114,6 % 114,0 % Palvelujen oston ja tarvikkeiden välillä on tehty määrärahamuutos. Sisäinen energiapuun hankinta on siirretty sisäisiin palvelujen ostoihin.

5 INVESTOINTIEN TOTEUTUMA 10/2015 KAUPUNKI TA 2015 LMR TA + LMR 2015 Tot 10/2015 EROTUS TOT. ENNUSTE 2015 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Muut pitkävaikutteiset menot Kyytineuvon perustamiseen liittyvä irtaimisto (lmr) Kunta ERP (talouden toiminnanohjausjärjestelmä) AINEELLISET HYÖDYKKEET Maa- ja vesialueet Maa- ja vesialueiden myynti, TULOT Maa- ja vesialueiden hankinta, MENOT Maankaatopaikan kunnostus, Kirkonvarkauden asuinalue (srateginen projekti) Maanjalostuksen yhteydessä tapahtuvat rakennusten purkukustannukset Rakennukset Rakennusten myynti (voitto) Kiinteät rakenteet ja laitteet Kadut (työohjelma vahvistetaan käyttösuunnitelman yhteydessä) Kadut (pien- ja rivitalotonttien luovutus) Raviradan alueen katu- ja pys.järjestelyt MENOT Raviradan alueen katu- ja pys.järjestelyt TULOT VT 5 rakentaminen ja kaupungin liitännäiset osaprojektit Kirkonvarkauden asuinalue sis. asuntomessualueen rakentamista (strateginen projekti) Ristiinan kadut (kohdentamaton, KLR/R) Ristiinan kadut, kohdentamaton -5-5 Kristiinantie Omakotitie Sepäntie ja Tiitus-Matintie, peruskorjaus (KLR/R) Kitereentien peruskorjaus, peruskorjaus (KLR/R) Linnantie-Linnaniementie, peruskorjaus (KLR/R) Otto von Fieandtintie, peruskorjaus (KLR/R) Kissalammentie/Vanha Suurlahdentie, peruskorjaus (KLR/R) Suomenniemen keskusta, kevyen liikenteen väylä (KLR/S) Katuvalojen investoinnit ja saneeraukset Puistot ja leikkipaikat (jakamaton, sis. sataman teemapuisto) MENO Sataman teemapuisto (TULO) Graanin asuinalueen rakentaminen (mm. puistoväylä), TULO Kaihun ja Kenkäveron matkailualueen kehittäminen Suomenniemen koulun elinkaaripiha Savilahden ruoppaukset Satamien kunnostukset Uimarantojen kunnostukset Lentoasema, TULOT Lentoasema, MENOT Luovutettavien tonttien kunnostus Liikuntapaikkarakentaminen ja kunnostus Korvaavat luistelukentät (Laajalampi, Pankalampi) Kiinteät rakenteet ja laitteet tulot Kiinteät rakenteet ja laitteet menot Kiinteät rakenteet ja laitteet netto

6 KAUPUNKI TA 2015 LMR 2015 TA + LMR 2015 Tot 10/2015 EROTUS TOT. ENNUSTE Koneet ja kalusto Kokouspäätteet (valtuutetuille) Keskushallinto/ruoka- ja puhtauspalvelut Sivistystoimi (opetus, kulttuuri, nuoriso ja liikunta) KLR Sivistystoimi (opetus, kulttuuri, nuoriso ja liikunta) * opetus * nuoriso 0-65 * liikunta 0-72 Sosiaali- ja terveystoimi (sis. KLR/Suomenniemi -70) SIJOITUKSET Osakkeet ja osuudet Osakkeiden hankinta Osakkeiden myynti 0 0 KAUPUNKI YHTEENSÄ 0 TULOT MENOT NETTO TASEYKSIKÖT JA LIIKELAITOKSET TILAKESKUS TA 2015 LMR 2015 TA + LMR 2015 Tot 10/2015 EROTUS TOT. ENNUSTE RAKENNUKSET 0 Liikelaitokset Otavan opiston ruokalan ja asuntolan korjaus Sivistystoimi Rantakylän koulu (peruskorjaus ja laajennus) Rakennusprojekti Neuvola 0 0 Koneet ja kalusteet (opetus) 0 0 Yhteiskoulurakennuksen muutostyöt Päämajakoulun tarpeisiin,meno Yhteiskoulurakennuksen muutostyöt Päämajakoulun tarpeisiin, TULO Vanhalan koulu peruskorjaus Haukivuoren kouluprojektin viimeistely (piha-alueet) Ristiinan koulukeskuksen perusparannus (KLR/R) Anttolan koulun saneeraus Anttola-talon muutostyöt koulun tarpeisiin Koulu- ja esiopetuksen kiinteistöjen muut muutos- ja peruskorjaustyöt *Anttolan lähiliikunta-alue TULO 22 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi Urheilupuiston saneeraus (huoltotilat, katsomo, aita) Sotahistoriallisen keskuksen perustaminen Urpolan huoltorakennus, avustuksen loppuerä (ELY) 5 5 Sosiaali- ja terveystoimi Sosiaali- ja terveystoimen kiinteistöjen muut muutosja peruskorjaustyöt Julkiset rakennukset Kaupungintalon pintakorjaus Sotakoulu, Ristiina (KLR/R), menot Sotakoulu, Ristiina (KLR/R), tulot 0 4 Julkisten rakennusten muutos/peruskorjaustyöt

7 TILAKESKUS TA 2015 LMR 2015 TA + LMR 2015 Tot 10/2015 EROTUS TOT. ENNUSTE Kiinteistöjen rakennusautomaatiojärjestelmien uudistaminen Kiinteistöjen rakennusautomaatiojärjestelmien uudist. MENOT Kiinteistöjen rakennusautomaatiojärjestelmien uudist. TULOT Yleiset suunnittelurahat Suunnittelumääräraha Energiataloudelliset investoinnit Energiataloudelliset investoinnit MENOT Energiataloudelliset investoinnit TULOT Omaisuuden myynti Omaisuuden myyntitulot TULO TILAKESKUS YHTEENSÄ 0 0 TULOT MENOT NETTO ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOS TA 2015 LMR 2015 TA + LMR 2015 Tot 10/2015 EROTUS TOT. ENNUSTE TULOT MENOT NETTO OTAVAN OPISTO TA 2015 LMR 2015 TA + LMR 2015 Tot 10/2015 EROTUS TOT. ENNUSTE TULOT MENOT NETTO VESILIIKELAITOS/KUNNALLISTEKNIIKKA JA LAITOSINVESTOINNIT TA 2015 LMR 2015 TA + LMR 2015 Tot 10/2015 EROTUS TOT. ENNUSTE TULOT 0 10 MENOT MENOT (KLR), RISTIINA, SNIEMI MENOT YHTEENSÄ NETTO VESILIIKELAITOS/METSÄ-SAIRILAN PUHDISTAMO TA 2015 LMR 2015 TA + LMR 2015 Tot 10/2015 EROTUS TOT. ENNUSTE TULOT MENOT NETTO INVESTOINNIT YHTEENSÄ (Metsä-Sairilan puhdistamo mukana) TA 2015 LMR 2015 TA + LMR 2015 Tot 10/2015 EROTUS TOT. ENNUSTE TULOT MENOT NETTO Poistotaso Ero Määrärahamuutokset teknisen lautakunnan alaisiin investointeihin: Muutos investointien tuloihin: Maa- ja vesialueiden myyntitulot euroa Raviradantien alueen katu-ja pysäköintijärjestelyt euroa Määrärahasiirrot hankkeiden välillä: Hankkeelle / Kirkonvarkauden asuinalue euroa hankkeelta /Raviradan alueen katu ja pysäköintijärjestelyt Hankkeelle /VT euroa hankkeelta Katujen jakamaton (pien- ja rivitalotonttien luovutus) määräraha

8 Hankkeelle / Linnantie-Linnaniementie euroa hankkeelta / Ristiinan kadut ja euroa Katujen jakamattomat määrärahat Hankkeelle / Sepäntie-Tiitus-Matintien peruskorjaus euroa hankkeelta /Raviradan alueen katu ja pysäköintijärjestelyt Hankkeelle / Katuvalojen investoinnit ja saneeraus euroa hankkeelta /Kaihun ja Kenkäveron matkailualueen kehittäminen (Mikkelipuisto ja tapahtumapelto) Hankkeelle /Korvaavat luistinkentät euroa hankkeelta /Kaihun ja Kenkäveron matkailualueen kehittäminen (Mikkelipuisto ja tapahtumapelto) Tilakeskus (esitys jaostolle) Investointien menoennuste lokakuun lopun tilanteessa on euroa (ta euroa). Menoennusteeseen sisältyy Anttolan yhtenäiskoulu lisämäärärahat euroa. Investointien tuloennuste on euroa + omaisuuden myyntitulot euroa (Rantakylätalon, Kyyhkylän kiinteistöjen ja muiden pienempien kohteiden tasearvot) (ta euroa + omaisuuden myyntitulot euroa). Investointien määrärahamuutokset ja lisämäärärahaesitys: Anttola-talon muutostyöt koulun tarpeisiin: Hankkeen talousarviomääräraha vuodelle 2015 on euroa ja tarkistettu määrärahatarve on euroa. Ylitys euroa esitetään katettavaksi hankkeelta Sotahistoriakeskuksen perustaminen, mistä jää käyttämättä v määräraha euroa ja euroa hankkeelta sosiaali- ja terveystoimen korjausmäärärahasta, mistä jää käyttämättä euroa. Anttolan koulun saneeraus: Hankkeen talousarviomääräraha vuodelle 2015 on euroa ja tarkistettu määrärahatarve on euroa. Ylitys euroa esitetään katettavaksi: - hankkeelta suunnittelumäärärasta, mistä jää käyttämättä määrärahoja euroa - hankkeelta sosiaali- ja terveystoimen korjausmäärärahasta euroa, mistä jää käyttämättä määrärahoja euroa - hankkeelta kaupungintalon pintakorjaus, mistä jää käyttämättä määrärahoja euroa - hankkeelta Ristiinan sotakoulu euroa, mistä jää käyttämättä määrärahoja euroa - hankkeelta kiinteistöjen rakennusjärjestelmien uusimisesta, mistä jää käyttämättä määrärahoja euroa - hankkeelta energiataloudelliset investoinnit, mistä jää käyttämättä määrärahoja euroa. Lisämäärärahatarve vuodelle 2015 hankkeelle Anttolan koulun muutostöihin on euroa. Energiataloudelliset investoinnit: Hankkeelle on vuodelle 2015 budjetoitu tuloja euroa. Energiataloudelliset investoinnit eivät kuitenkaan toteudu suunnitellusti vuoden 2015 aikana. Vähennys euroa, tuloennuste euroa. Kiinteistöjen rakennusautomaatiojärjestelmien uudistaminen: ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle avustusta euroa. Rakennusautomaatiojärjestelmien uudistamisten investoinnit eivät kuitenkaan toteudu suunnitellusti vuoden 2015 aikana. Vähennys euroa, tuloennuste euroa. Liikettä Anttolaan hanke: Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt hankkeelle Anttolan lähiliikuntapaikan rakentamiseen avustusta euroa, mikä lisätään tuloennusteeseen. Sotakoulu, Ristiina: ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle Sotakoulun korjaus- ja muutostöihin rakennusperintöavustusta euroa, mikä lisätään tuloennusteeseen. Urpolan kentän huoltorakennus: ELY-keskus on myöntänyt hankkeelle Urpolan kentän huoltorakennuksen rakentamiseen avustusta ja loppuerä euroa lisätään tuloennusteeseen.

9 Omaisuuden myyntitulot: Omaisuuden myyntitulotavoite euroa ei toteudu. Rantakylä-talon (1,78 milj. euroa) ja Kyyhkylän rakennusten (0,412 milj. euroa) myynnit toteutumassa, mutta tulot eivät ehdi kuluvalle vuodelle. Pieniä rakennusten myyntituloja on kirjautunut euroa. Muutos tulomäärärahaan 2,9 milj. euroa.

10 MIKKELIN KAUPUNGIN KIINTEISTÖTOIMITUSMAKSUTAKSA 2016

11 TAKSA jonka mukaan Mikkelin kaupungille suoritetaan maksu kiinteistötoimitusmaksulain (558/95) 1 :ssä tarkoitetuista toimituksista, toimenpiteistä ja tehtävistä. TOIMITUKSET 1. Tontin lohkominen Kiinteistönmuodostamislain (KmL) 4 luvun mukaisesta tontin lohkomisesta suoritetaan 1. kun tontin pinta-ala on enintään 2000 m /tontti 2. kun tontin pinta-ala on m /tontti 3. kun tontin pinta-ala on yli m /tontti 2. Tontin lohkomisen yhteydessä suoritettava kiinnitysten käsittely, tontinosan lunastaminen, rasitteen käsittely ja tilusvaihto Päätös (KmL 28 ) tontin vapauttamisesta kiinnityksistä 218 Kiinteistön pantinhaltijoiden kesken (KmL 24.2 ) tehtävä sopimus kiinnitysten etusijajärjestyksestä 108 Rasitteen tai oikeuden perustaminen, siirtäminen, muuttaminen tai poistaminen 139 Tilusvaihto 250 Tontinosan lunastamisesta (KmL 62 ) suoritetaan todelliset kustannukset työkorvauksena tämän taksan 13 :n mukaisin veloitushinnoin laskettuna. 3. Rasitetoimitus Enintään kahta rasitetta koskeva erillinen rasitetoimitus (KmL 14 luku) 393 Jokaisesta seuraavasta rasitteesta suoritetaan Tilusvaihto Erillisestä tilusvaihdosta (KmL 8 luku) suoritetaan 728

12 5. Rajankäynti Kiinteistönmääritystoimituksena suoritettava rajankäynti (KmL 11 luku) Muu kiinteistönmääritystoimitus Muusta kuin 5 :ssä tarkoitetusta kiinteistönmääritystoimituksesta suoritetaan todelliset kustannukset työkorvauksena tämän taksan 13 :n mukaisin veloitushinnoin laskettuna. 7. Työkorvauksen käyttäminen toimituskorvauksen asemasta kiinteistötoimitusmaksua määrättäessä Jos tämän taksan mukaisen toimituksen tai toimenpiteen kustannukset ovat selvästi keskimääräistä korkeammat, suoritetaan kiinteistötoimitusmaksu todellisten kustannusten mukaisena työkorvauksena tämän taksan 13 :n mukaisin veloitushinnoin laskettuna. 8. Muut kiinteistötoimitukset asemakaava-alueella Muista kunnan asemakaava-alueella suoritettavista KmL 5 3 momentissa tarkoitetuista kiinteistötoimituksista peritään korvaus maanmittauslaitoksen voimassa olevan kiinteistötoimituksia koskevan hinnaston mukaisesti. KIINTEISTÖREKISTERIN PITÄJÄN PÄÄTÖKSET 9. Kaavatontin merkitseminen kiinteistönä kiinteistörekisteriin Toimenpide, jolla kaavatontti merkitään tonttina kiinteistörekisteriin (KrL 3 ja 4 ) 352 Kun toimenpidettä varten tehdään tarkistusmittauksia tontilla, suoritetaan 520 Kun KrL:n 3 :n mukainen toimenpide johtuu siitä, että asemakaavan muutoksella tai tonttijaon muutoksella on muutettu pelkästään kiinteistötunnusta, maksua ei peritä. 10. Kiinteistöjen yhdistäminen Kiinteistöjen yhdistämispäätös (KmL 17 luku) KmL :n mukaisessa tapauksessa 408 KmL :n mukaisessa tapauksessa 520

13 11. Muodostusluetteloon merkityn tontin rekisteröiminen Ennen muodostusluetteloon merkityn tontin rekisteröinti (KmL (554/1995) 219, kumottuja pykäliä sovelletaan KrL (323/1999) siirtymäsäännöksen perusteella) 90 Mikäli rekisteröintipäätökseen liittyy KmL :n mukainen pantinhaltijoiden sopimus, suoritetaan 112 Mikäli rekisteröintipäätökseen liittyy tontin vapauttaminen kiinnityksistä (KmL 224 ), suoritetaan 312 ASIAKIRJOJEN HANKKIMINEN 12. Toimitusmiehen muilta viranomaisilta hankkimista asiakirjoista suoritetaan niiden lunastus- yms maksujen lisäksi 12,40 /kpl TYÖKORVAUS 13. Kiinteistötoimitusmaksulain 3 :n 1 momentin mukaiseen työaikakorvaukseen ja yleiskustannuskorvaukseen perustuvat työkorvauksen veloitushinnat ovat: - dipl.ins tai muun vastaavan korkea-asteen tutkinnon suorittanut henkilö - amk-insinööri, teknikko tai vastaava henkilö - kiinteistörekisterinhoitaja, kartoittaja tai vastaava henkilö - kartanpiirtäjä, mittamies, toimistovirkailija tai vastaava henkilö 90 /tunti 58 /tunti 47 /tunti 40 /tunti Työkorvauksen veloitushinnat sisältävät yleiskustannuskorvauksen, joka on 100 prosenttia työaikakorvauksesta. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto hyväksynyt

14 MAKSUT 2016 KAUPUNKISUUNNITTELU Voimaantulo Tekninen lautakunta hyväksynyt 2015

15 2 MAA-AINESLUVAN JA ERÄIDEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN EDELLYTTÄMIEN LUPIEN RATKAISEMISEEN LIITTYVISTÄ TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT (hintoihin ei lisätä arvonlisäveroa, koska ovat lakiin perustuvaa viranomaistoimintaa) 1 MAA-AINESLUPA (MAL) 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan maa-aineslain (555/81) 23 :n sekä maankäyttö- ja rakennuslain (132/99) 145 :n nojalla kunnalle tämän taksan mukaan määräytyvän maksun. 2 TARKASTUSMAKSU Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 2.1 Suunnitelmaa kohti 480 sekä lisäksi suunnitellun otettavan maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan 0,009 / m Ottamissuunnitelman muutos; siltä osin kuin se koskee voimassa olevan ottamisluvan mukaista aluetta ja ylittää aikaisemmassa luvassa otettavaksi myönnetyn maaainesmäärän muutosta kohti 480 sekä lisäksi hakemuksessa esitetyn aikaisemman luvan ylittävän maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan 0,009 /m Laajuudeltaan ja vaikutuksiltaan vähäinen hanke, josta ei tarvitse laatia erillistä ottamissuunnitelmaa Tarkastusmaksua määrättäessä, hakemuksessa otettavaksi esitetystä maa-ainesten määrästä, otetaan m 3 ylittävältä osalta huomioon 50 %. 2.5 Jos lupahakemus hylätään, peritään tämän taksan mukaisesta maksusta 50 % 2.6. Mikäli luvanhakija peruuttaa lupahakemuksensa ennen kuin lupaviranomainen on ryhtynyt olennaisiin toimenpiteisiin ottamissuunnitelman tarkastamiseksi, palautetaan peritty tarkastusmaksu hakemuksesta kokonaan. Mikäli lupaviranomainen on ryhtynyt olennaisiin toimenpiteisiin ottamissuunnitelman tarkastamiseksi ja lupahakemus peruutetaan ennen päätöksen antamista, peritään taksan mukaisesta maksusta 50 %. 2.7 Jos lupa peruutetaan tai lupamääräyksiä muutetaan maa-aineslain 16 :n 2 kohdan perusteella, lupaviranomainen voi palauttaa peritystä tarkastusmaksusta ottamatta jäävään maa-ainesmäärän tilavuutta vastaavan osan. 2.8 Jos luvansaaja luopuu maa-ainesten ottamisesta aloittamatta sitä tai luvan voimassa ollessa, tarkastusmaksua ei palauteta. 2.9 Hakijan on suoritettava 1 :ssä tarkoitettu maksu ennen päätöksen antamista. Mikäli 2

16 3 maksua ei suoriteta määräajassa, erääntyneelle maksulle on suoritettava korkoa korkolain mukaan. 3 VALVONTAMAKSU Ottamistoiminnan valvonnasta luvanhaltijan on suoritettava vuosittain seuraavat maksut: 3.1 Lupapäätöksessä otettavaksi myönnetyn vuotuisen maa-ainesten määrän mukaan ,06 /m 3 kuitenkin vähintään 160 Mikäli lupapäätöksessä ei ole esitetty vuotuisia maa-ainesten ottamismääriä, jaetaan valvontamaksua määrättäessä otettava maa-ainesten kokonaismäärä luvan voimassaoloajan vuosien määrällä ja käytetään näin saatua keskiarvoa vuotuisen valvontamaksun määräämisen perusteena. Mikäli lupa on voimassa vain osan vuotta, peritään kyseiseltä vuodelta vain sitä vastaava osuus otetavaksi sallitun maa-ainesmäärän mukaisesta vuotuisesta valvontamaksusta. Mikäli ottamismäärä ylitetään, tulee toimia kohdan 3.5 mukaisesti. 3.2 Luvanhaltija on velvollinen maksamaan ensimmäisen vuotuisen valvontamaksun ennen ottamistoimintaan ryhtymistään ja seuraavat valvontamaksut vuosittain kunnan määräämänä ajankohtana ennakkoon. Erityisestä syystä voidaan hakemuksesta päättää, että valvontamaksu peritään vuosittain kunakin vuonna otetun maa-ainesmäärän mukaan jälkikäteen. Tällöin luvanhaltijan on ilmoitettava ennen ottamistoimintaan ryhtymistään valvontaviranomaiselle ottamisen alkamisajankohta, kesto ja arvio otettavasti maa-ainesmäärästä. 3.3 Mikäli luvanhaltija ilmoittaa kirjallisesti valvontaviranomaiselle etukäteen ennen vuotuisen valvontamaksun määräämistä, ettei maa-aineksia ko. vuonna oteta, luvanhaltijalta ei peritä kyseisen vuoden valvontamaksua. 3.4 Mikäli luvanhaltija ennen lupa-ajan päättymistä ilmoittaa lopettaneensa kokonaan lupapäätöksessä tarkoitetun maa-ainesten oton ja lupaan liittyvät velvoitteet ovat täytetty, ei vuotuista valvontamaksua peritä ottoluvan jäljelle jäävältä osalta. Lupavelvoitteiden loppuunsaattamisen valvonnasta aiheutuneet kustannukset kuitenkin peritään. 3.5 Mikäli vuotuinen myönnetty ottamismäärä ylitetään, luvanhaltijan/ottajan on ilmoitettava ylityksestä kirjallisesti valvontaviranomaiselle ja kunnalla on oikeus periä ylityksen osuus valvontamaksusta heti. Vastaava oikeus kunnalla on, jos maa-aineksia otetaan 2.3 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen vastaisesti. 3.6 Mikäli valvonta vaatii erityistoimenpiteitä, voidaan valvontakulut periä toimenpiteistä kunnalle aiheutuneiden kustannusten mukaan. 3.7 Mikäli lainvastaisen kotitarveoton johdosta valvontaviranomainen ryhtyy tarkastus-, keskeyttämis- tai muihin toimenpiteisiin peritään aiheutuneet kulut noudattaen tätä taksaa soveltuvin osin. 3

17 4 4 KUULEMINEN 4.1 Kuultavaa kohti 85 Enintään yhtä hakemusta kohti, elleivät todelliset kulut ole suuremmat Lehtikuulutuksen laatiminen 140 Kuulutuksen julkaisemisesta tai sellaisesta naapurin kuulemisesta, josta aiheutuu tavanomaista selvästi suuremmat kulut, peritään todellisia kuluja vastaava maksu 5 VAKUUDET 5.1 Lupa maa-aineslain mukaisen toimenpiteen suorittamiseen ennen luvan lainvoimaiseksi tuloa Vakuuden vaihtaminen/muuttaminen PAKKOKEINOPÄÄTÖKSET 6.1 Valvontaviranomaisen tai sen määräämän viranhaltijan ottamisen keskeyttämispäätös (MAL 15 ) Valvontaviranomaisen päätös velvoitteiden noudattamisesta (MAL 14 ) Uhkasakon asettamispäätös (MAL 14 ) Teettämisuhan asettamispäätös (MAL 14 ) Uhkasakon tuomitsemispäätös (uhkasakkol 10 ) Teettämisuhan täytäntöönpano (uhkasakkol 15 ) LUVAN VELVOITTEISTA VAPAUTTAMINEN (MAL 13 a ) Jos lupaan perustuva oikeus maa-ainesten ottamiseen on siirretty toiselle ja hakemuksesta luvan haltija vapautetaan lupaan liittyvistä velvoitteista sekä hyväksytään hänen tilalleen toinen, peritään velvoitteista vapautetulta 200. Mikäli maa-aineslain 12 :n mukainen vakuus vaaditaan uudelta luvanhaltijalta, peritään häneltä 5 :n mukainen maksu. 8 MAKSUPERUSTEITA 8.1 Otettavan maa-aineksen tilavuutena pidetään maksuja määrättäessä maa aineksen luonnonvaraista tilavuutta (kiintokuutiometrimäärää). Mikäli valvontamaksu peritään jälkikäteen, muunnetaan irtokuutiometrit kiintokuutiometreiksi jakamalla määrät seuraavilla muuntoluvuilla: Sora 1,3 Hiekka 1,3 Louhe 1,8 Savi 1,6 4

18 5 Multa 1,4 8.2 Maksuperusteet ovat yhtäläiset kaikille maa-aineslain mukaan luvanvaraisille maaaineksille. 8.3 Jos tarkastus- tai valvontatehtävät johtuvat luvattomasta tai luvanvastaisesta toimenpiteestä taikka siitä, että toimenpiteen suorittaja muutoin on laiminlyönyt hänelle kuuluvat velvollisuutensa, maksu voidaan periä korotettuna ottaen huomioon kunnalle aiheutuvat ylimääräiset kulut. Mikäli maksua ei peritä määräajassa, erääntyneelle maksulle on suoritettava korkoa korkolain mukaan. 8.4 Maksuihin sisältyy kunnan asiakirjojen lunastuksesta määräämä maksu. 8.5 Taksan mukaisia maksuja määrättäessä otetaan huomioon toimenpiteen laajuus, vaativuus ja viranomaisten käyttämä aika ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Tämän perusteella maksua voidaan hankkeen vaativuuden mukaan laskea tai korottaa, mikäli toimenpide olennaisesti poikkeaa keskimääräisestä tasosta. 8.6 Tarkastusmaksu määrätään maksun määräämishetkellä voimassa olevan taksan mukaan. Valvontamaksu määrätään ensimmäisen kerran maksun määräämishetkellä voimassa olevan taksan mukaan ja sen jälkeen sitä tarkistetaan vuosittain kunakin vuonna valvontamaksun määräämishetkellä voimassa olevan taksan mukaan. 8.7 Palautuksen määrä lasketaan maksun määräämishetkellä voimassa olleen taksan mukaan. 9 VAKUUDET Ennen maa-ainesten ottamista hakijan on annettava hyväksyttävä vakuus maa-aineslain 11 :n nojalla määrättyjen toimenpiteiden (mm. maisemointi- ja siistimisvelvoitteet) suorittamisesta seuraavasti: Siistimis- ja metsämaa /ha kallioalueet/ha tasauskustannukset metsityskustannukset yhteensä Vakuuden suuruus harkitaan kunkin lupapäätöksen antamisen yhteydessä erikseen. 5

19 2 SUUNNITTELUTARVERATKAISU / POIKKEUKSEN MYÖNTÄMINEN RAKENTAMISTA TAI MUUTA TOIMENPIDETTÄ KOSKEVISTA SÄÄNNÖKSISTÄ, MÄÄRÄYKSISTÄ, KIELLOISTA YM. (Maankäyttö- ja rakennuslaki 171 ) 6 1 SUUNNITTELUTARVERATKAISUN / POIKKEUKSEN MYÖNTÄMINEN RAKENTAMISTA TAI MUUTA TOIMENPIDETTÄ KOSKEVISTA SÄÄNNÖKSISTÄ, MÄÄRÄYKSISTÄ, KIELLOISTA YM. ( MRL 171 ) 1.1 Myönteinen päätös vähintään 520 lisäksi voidaan periä määrätyn rakennusoikeuden ylittävän kerrosalan osalta - kerros- ja rivitalot, liike- ja palvelu-, teollisuusrakennukset tms. 60 /m 2 - omakoti- ja paritalot, lomarakennukset ja niiden rantasaunat 20 /m 2 - viimeksi mainittujen muut talousrakennukset 10 /m 2 - määrätyn rakennusalan ylittävän tai rantaetäisyysvaatimuksen alittavan kokonaisalan osalta 10 /m Kielteinen päätös KUULEMINEN 2.1 Kuultavaa kohti 85 Enintään yhtä hakemusta kohti, elleivät todelliset kulut ole suuremmat Lehtikuulutuksen laatiminen 130 Kuulutuksen julkaisemisesta tai sellaisesta naapurin kuulemisesta, josta aiheutuu tavanomaista selvästi suuremmat kulut, peritään todellisia kuluja vastaava maksu 3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAATIMISESTA PERITTÄVÄT KUSTANNUKSET Kaupungin omat kaavoitustyöt ovat ensisijaisia. Kaavoitus joutuu kuitenkin jatkuvasti laatimaan kaavanmuutoksia myös yksityisten maanomistajien ja haltijoiden aloitteesta. Tällöin kaupungilla on oikeus maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) mukaan periä työstä aiheutuvia kuluja. MRL 59 : Jos asemakaavan tai kaavanmuutos on pääasiassa yksityisen edun vaatima ja laadittu maanomistajan tai haltijan aloitteesta, kunnalla on oikeus periä tältä kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuneet kustannukset. Laatimiskustannukset määräytyvät tapauskohtaisesti joko työn vaatiman ajan mukaan tai laajojen töiden osalta erityisellä kehittämis-, maankäyttö- tai kaavoitussopimuksella, joka laaditaan yhteistyössä mittaus ja tontit yksikön kanssa. Sopimuksella tarkoitetaan maanomistajan ja kaupungin välillä tehtyä sopimusta, jossa ennen kaavoitustyön käynnistämistä sovitaan sekä kaavan sisällöstä, kaavaan sisältyvistä mahdollisten yleisten alueiden omistus- tai käyttöoikeuden luovuttamisesta kunnalle sekä työhön käytetyn ajan laskutuksesta. Karkeasti arvioituna muodostunee kaavojen laatimisesta ja käsittelystä alla olevan mukaisia kustannuksia: 1. Pienet, alle 1 hehtaarin suuruiset kaava-alueet, joissa muutos koskee esimerkiksi käyttötarkoituksen, vähäistä rakennusoikeuden, kerrosluvun tai aluerajauksen muutosta:

20 7 2. Noin 1-3 hehtaarin kaava-alueet: tai maankäyttö-/kaavoitussopimus. 3. Yli 3 hehtaarin suuruisten kaava-alueiden kustannuksista sovitaan aina kehittämis- /maankäyttö-/kaavoitussopimuksella. Kustannukset määräytyvät työntekijäkohtaisin tuntiveloitusperustein. Mahdolliset matkakulut, päivärahat sekä kaavojen ilmoitus- ja kopiokulut yms. veloitetaan sellaisinaan. 4 YLEISKAAVAN LAATIMISKUSTANNUKSET RANTA-ALUEELLA Maankäyttö- ja rakennuslaki 76 : Jos rantoja käsittelevä yleiskaava laaditaan pääasiallisesti loma-asutuksen järjestämiseksi, voidaan enintään puolet yleiskaavan laatimiskustannuksista periä maanomistajilta heidän kaavasta saamansa hyödyn suhteessa. Kunta hyväksyy kaava-aluekohtaisesti perittävän maksun periaatteet ja maksun perimistavan ja ajan. Kun kysymyksessä on oikeusvaikutteisen yleiskaavan mukainen ranta-alueelle tapahtuva rakentaminen, rakennuspaikkaa kohti peritään MRL 76 :n nojalla yleiskaavan laatimisesta aiheutuvia kustannuksia rakennuslupamaksujen lisäksi (ainoastaan ensimmäisestä rakennuspaikan luvasta) 520. Taksan mukainen maksu peritään rakennuslupamenettelyn yhteydessä. Maanomistajan toimesta laaditulla ranta-asemakaava-alueella ei yleiskaavan laatimisesta aiheutuvia kustannuksia peritä. 5 TUNTIVELOITUKSET Perittäessä kustannukset suoritetusta tehtävästä siihen käytetyn työajan mukaan käytetään seuraavia tuntiveloituksia, jotka sisältävät palkkakustannusten lisäksi yleiskustannukset (myös kustannukset atk-laitteiden sekä auton käytöstä): - korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö 120,00 / tunti - suunnitteluavustaja, toimistosihteeri tai vastaava henkilö 70,00 / tunti 7

21 MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT 2016

22 KOPIOLAITOKSEN HINNASTO KOPIOT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN KARTOISTA Koko Mustavalkoinen Värillinen paperi muovi paperi muovi A4 2,65 3,15 3,25 3,75 A3 4,10 5,20 5,60 6,70 A2 6,90 9,50 10,10 12,65 A1 13,60 18,30 19,70 24,50 A0 25,60 35,00 37,80 47,20 KOPIOT MUUSTA AINEISTOSTA Koko Mustavalkoinen Värillinen paperi muovi paperi muovi A4 1,20 1,70 1,85 2,35 A3 1,40 2,65 2,95 4,00 A2 1,60 3,90 4,50 6,90 A1 2,20 6,90 8,60 13,40 A0 3,05 12,40 15,40 25,10 30*60 cm 1,60 3,40 3,70 5,70 30*80 cm 1,70 4,00 4,50 7,45 30*100 cm 1,80 4,80 5,30 9,00 30*120 cm 1,90 5,40 6,10 10,40 Kopioiden taitto: Yhteen suuntaan taitto sisältyy hintaan Kahteen suuntaan taitto Arkistoseläke 0,80 / kpl 0,70 / kpl Virastokartan rimat + työ 19,30

23 NUMEERISEN KARTTA-AINEISTON HINNOITTELU 1. Numeerisen aineiston käyttöoikeuden luovutus Luovutus oikeuttaa tallentamaan aineiston ostajan tietojärjestelmään ja käyttämään sitä ostajan omaan toimintaan Aineistojen hinnat Kantakartta: 64, ,80 /ha Opaskartta: 64,50 + 5,10 /km 2 Virastokartta ym: 64,50 + 5,10 /km 2 Kiintopisteiden ja rajamerkkien koordinaatit: 7,70 / ensimmäiset 50 kpl 3,60 / seuraavilta alkavilta 50 kappaleen eriltä samassa toimituksessa Hintoihin kuuluu aineiston irrotus, tarvittaessa tiedostomuodon muutos ja aineiston toimittaminen sopivalla välineellä tilaajalle. Mikäli aineiston tietosisältöä karsitaan, alennetaan vastaavasti pinta-alaan perustuvaa hintaa. Mikäli aineistoa muokataan tilaajan pyynnöstä muulla tavoin, laskutetaan tehty työ tuntiveloituksena Aineiston ylläpito Aiemmin luovutetun aineiston ajantasaistuksesta peritään ylläpitomaksuna ajantasaistushetkellä voimassa olevan hinnaston mukainen vakiohinta sekä 30 % pinta-alaan perustuvasta hinnasta mikäli ajantasaistus tehdään kolmen vuoden kuluessa alkuperäisen aineiston toimittamisesta ja vakiohinta sekä 60 % pinta-alaan perustuvasta hinnasta mikäli ajantasaistus tehdään 4-5 vuoden kuluessa alkuperäisen aineiston toimittamisesta. Mikäli ajantasaistus tehdään tämän jälkeen, peritään täysi hinta Vuotuinen käyttöoikeusmaksu Kartta-aineiston käyttöoikeus voidaan antaa myös sopimukseen perustuvaa vuotuista käyttöoikeusmaksua vastaan. Käyttöoikeusmaksu määrätään käyttötarkoituksen, aineiston laajuuden ja laadun sekä ylläpitotavan perusteella. Vuotuista käyttöoikeusmaksua sovelletaan myös silloin, kun annetaan oikeus käyttää kaupungin karttoja suoraan kaupungin verkon kautta. 2. Käyttö internetissä Opaskartan käytöstä internetissä veloitetaan 70, ,00 /km 2 Hinta kattaa aineiston toimittamisen ja lupa on voimassa viisi vuotta, jonka jälkeen se on uusittava.

24 3. Numeerisen aineiston veloitus kaupungin omassa käytössä Numeerista kartta-aineistoa käyttäjiltä peritään suunnittelutyöasemaa kohti 447,40 vuodessa. 4. Tulosteet Tulosteista peritään maksu kopiolaitoksen hinnaston mukaisesti. Mikäli aineistoa joudutaan tilaajan pyynnöstä muokkaamaan, laskutetaan tulosteen hinnan lisäksi tehty työ tuntiveloituksena. Mikäli tulostusmateriaali on jokin muu, kuin kopiolaitoksen hinnastossa mainittu, huomioidaan materiaalin hinta maksussa. Numeerisesta aineistosta tuotetun kartan käyttämisestä painotuotteissa peritään kartankäyttömaksu.

25 KAUPUNGIN KARTTOJEN KÄYTTÖ PAINOTUOTTEISSA Maksu kaupungin karttojen käytöstä painotuotteissa määräytyy siten, että kullekin käytölle määritellään jäljempänä mainitut viisi painokerrointa (p1-p5) ja näiden tulolla kerrotaan yksikköhinta (p1*p2*p3*p4*p5*yksikköhinta). Karttatyyppi (p1): - opaskartta 1 - muut kartat 0,5 1,5 Kartan sisältö (p2): - täydellinen tietosisältö ilman värejä 1 - lisäksi värit ja nimistöluettelo 1,5 2,5 - vajaa tietosisältö 0,1 0,5 Käyttötapa (p3): - maksullinen julkaisu 1 - ilmaiseksi jaettava julkaisu 0,5 Alueen koko (p4): - jokaiselta alkavalta neliökilometriltä 0,01 Painosmäärä (p5): - jokaiselta alkavalta sadalta kappaleelta 0,1 Yksikköhinta on 62,40. Vähimmäisveloitus on 23,70. Hintaan sisältyy kartan paperikopio tai numeerinen aineisto. Tilaajan pyynnöstä tehtävästä aineiston muokkauksesta lukuun ottamatta tiedostomuodon muutosta peritään maksu tuntiveloituksena. Kaupungin omista julkaisuista maksua ei peritä.

26 MUUT MAKSUT 1. Tonttijaon muutos Tavanomaisesta tonttien yhdistämistä tai jakamista koskevasta tonttijaon muutoksesta peritään muutoksenhakijalta 306,00. Tonttijaon muutoksista, jotka ovat poikkeuksellisen suuritöisiä ja joista on ennalta sovittu muutoksen hakijan kanssa, peritään maksu tuntiveloituksena. Mahdolliset kuulutuskustannukset peritään sanomalehtien laskutuksen mukaisina. Mikäli muutoksen valmistelu edellyttää tavanomaisesta valmistelusta poikkeavia erityisselvityksiä, peritään niistä aiheutuneet kustannukset muutoksen hakijalta. Mikäli muutosta on pyytänyt useampi kuin yksi maanomistaja, kustannukset jaetaan heidän välillään rakennusoikeuksien suhteessa. Maksu tonttijaon muutoksesta peritään myös silloin, kun muutos johtuu maanomistajan pyynnöstä tehdystä yksityisen edun vaatimasta asemakaavan muutoksesta, vaikka maanomistaja ei ole erikseen pyytänytkään tonttijaon muutosta. Maksu laskutetaan, kun tonttijaon muutos on lainvoimainen. 2. Rakennuslupakartta Rakennuslupaa varten laaditusta tonttikartasta peritään 57, Kiinteistötoimitusten asiakirjat Kiinteistötoimitusten karttojen, tonttijakokarttojen ym, otteista ja jäljennöksistä peritään maksu kopiolaitoksen hinnaston mukaisesti. Toimituspöytäkirjojen ja muiden toimitusasiakirjojen jäljennöksistä peritään maksu samoilla perusteilla kuin kaupungin toimielinten pöytäkirjojen otteista. 5. Ranta-asemakaavojen pohjakartat Yksityisten teettämien ranta-asemakaavojen pohjakarttojen hyväksymisestä peritään maksu kulloinkin voimassa olevan maanmittauslaitoksen hinnaston mukaan. 6. Opaskartta Painettu opaskartta (vuoden 2010 painos) 10,00 / kpl (sisältää alv:n 24 %) Jälleenmyyjille annetaan vähintään 10 kappaleen erissä ostettuna 30 %:n alennus, jolloin hinta on 7,00 / kpl (sisältää alv:n 24 %) Veroton hinta (kaupungin sisäinen myynti) 8,30 / kpl

27 7. Päätös etuosto-oikeuden käyttämisestä Kaupungingeodeetin päätöksestä, joka koskee etuosto-oikeuden käyttämistä kiinteistökaupassa, peritään 30, Tuntiveloitukset Perittäessä kustannukset suoritetusta tehtävästä siihen käytetyn työajan mukaan käytetään seuraavia tuntiveloituksia, jotka sisältävät palkkakustannusten lisäksi yleiskustannukset (myös kustannukset atk-laitteiden, mittauslaitteiden sekä auton käytöstä): - diplomi-insinööri tai muun vastaavan korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö - amk-insinööri, teknikko tai vastaava henkilö - kiinteistörekisterin hoitaja, kartoittaja tai vastaava henkilö - paikkatietokäsittelijä, mittamies, toimistovirkailija tai vastaava henkilö 90,00 / tunti 58,00 / tunti 47,00 / tunti 40,00 / tunti Edellä mainitut hinnat ovat, ellei erikseen ole mainittu, verottomia ja niihin lisätään arvonlisävero kulloinkin voimassa olevien säännösten mukaisesti. Voimaantulo

28 MIKKELIN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT = = = 14 RAKENNUKSEN PAIKAN JA KORKEUSASEMAN MAALLE MERKITSEMINEN SEKÄ SIJAINTIKATSELMUKSEN TOIMITTAMINEN 14.1 Mittaus ja kiinteistöt - yksikön suorittama = = = a) Rakennuksen paikan ja korkeusaseman maalle merkitseminen sekä sijaintikatselmuksen toimittaminen kultakin pisteeltä 89 kuitenkin vähintään 356 Kun kysymyksessä on pohjapinta-alaltaan enintään olemassa olevan rakennuksen suuruinen laajennus tai kevytrakenteinen katos, on maksu puolet edellä mainitusta. Maksu on suoritettava, kun maalle merkitseminen on tehty. Mikäli sijaintikatselmusta ei suoriteta, peritään maksusta 70 %. b) Pihamaan korkeuksien tarkastaminen ennen loppukatselmusta 80 c) Aidan paikan maalle merkitseminen tai sijaintikatselmuksen toimittaminen kutakin alkavaa aidan 200 metriä kohden 80 Voimaantulo

29 Mikkelin kaupunki Mittaus ja kiinteistöt/ metsät ja vesialueet MAKSUT ALKAEN POLTTOPUUN MYYNTI Polttoranka tienvarsivarastoista 23,00 /m³ Kuljetus velotaan sopimuksen mukaan TYÖVELOITUKSET Moottorisahatyö Miestyö Traktorityö Muut työt laskun mukaan 43,00 /h 40,00 /h 63,00 /h Työnjohto ja matkakorvaukset sisältyvät hintoihin RANTAVENEPAIKAT (Kaava-alueen ulkopuoliset) Haukivuori 36,00 /vuosi sis alv. 24 % Mikkeli, Anttola, Otava 44,00 /vuosi sis alv. 24 % JOULUKUUSET 2,0-3,5 m 20,00 /kpl 4,0-7,0 m 37,00 /kpl 8,0-60,00 /kpl Yksittäistoimituksen lisäveloitus 25,00 /kpl

30 MAKSUT 2016 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ

31 Kaduilla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain 14 b pykälään. Lain mukaan kunta hyväksyy maksujen määräämisen perusteet. Työstä vastaavan on tehtävä työstä kadulla ja yleisillä alueilla ilmoitus kaupungille. Kaupunki perii työstä vastaavalta ilmoituksen tarkastamisesta ja työn valvonnasta tämän palveluhinnaston mukaisen käsittelymaksun. Kaupunki perii aikaan, alueen laajuuteen ja alueen keskeisyyteen perustuvan maksun alueen tilapäisestä käyttämisestä, jos alue rajataan pois yleisestä käytöstä. Maksuja ei peritä alueen tilapäisestä käyttämisestä, mikäli työ tehdään kaupungin suorittaman rakennustyön yhteydessä, eikä silloin, kun alue on työmaana työstä vastaavasta riippumattomasta syystä, jota ei ole voitu ennakoida. Mikäli työ tehdään kaupungin suorittaman rakennustyön yhteydessä, työlle on saatava sijoituslupa / suunnitelmien hyväksyminen, mutta erillistä ilmoitusta ei vaadita. Työ on kuitenkin toteutettava kunnallisteknisen työn etenemisen tahdissa. Kaluston ja laitteiden (mm. aitojen, pukkien, liikennemerkkien) vuokrauksesta voi sopia YIT Kuntatekniikka Oy:n kanssa. Merkkejä vuokrataan, mikäli niitä on vapaana. Mikäli maksullisia pysäköintipaikkoja vuokrataan pysäköintikäyttöön, laskuttaa pysäköintipalvelut tästä oman hinnastonsa mukaisen maksun. Mikäli alueen tilapäisestä käytöstä muuhun tarkoitukseen peritään erikseen suurempaa maksua, tätä pysäköintipaikkojen käyttöön perustuvaa maksua ei peritä. Työstä vastaavan on saatettava työalue hyväksytyn työajan kuluessa työtä edeltäneeseen kuntoon. Alueen päällystäminen on tehtävä viivytyksettä. Mikäli työ tehdään talvella, lopulliset viimeistelytyöt voidaan tehdä viivytyksettä seuraavana kesänä. Ilmoituksen tarkastamisesta ja työn valvonnasta perittävän maksun perusteet: Ilmoituksen tarkastamiseen käytetty työ 0,53 h à 41,00 /h 22,00 Työn valvonta 2,25 h à 41,00 /h 90,00 Muut kulut (oman auton käyttö, yms.) 16,00 Yhteensä 128,00 Ilmoituksen jatkoaika-anomukseen perustuva tarkastaminen ja työn valvonta: Ilmoituksen tarkastamiseen käytetty työ: 0,3 h à 41,00 /h 14,00 Työn valvonta 1,25 h à 41,00 /h 51,00 Muut kulut (oman auton käyttö, yms.) 13,00 Yhteensä 78,00 Maksut ovat seuraavat: - ilmoituksen tarkastaminen ja työn valvonta 128,00 - ilmoituksen jatkoaika-anomukseen perustuva tarkastaminen ja työn valvonta 78,00 - tilapäisten liikennejärjestelyjen tarkastaminen ja valvonta sisältyvät ilmoituksen tarkastamismaksuun - alueen tilapäisestä käytöstä peritään maksua oheisen palveluhinnaston mukaisesti

32 MIKKELIN KAUPUNKI, TEKNINEN TOIMI / Kaupunkiympäristö KADULLA JA YLEISILLÄ ALUEILLA TEHTÄVIIN TÖIHIN LIITTYVÄ PALVELUHINNASTO ALUEEN TILAPÄINEN KÄYTTÖ Hinnoittelu alkaen Hintoihin lisätään arvonlisävero. 1 vk 2 vk 3 vk 4 vk 5 vk 6 vk 7 vk 8 vk Yli 8 viikkoa e e e e e e e e e e / vk Kes- Muut Kes- Muut Kes- Muut Kes- Muut Kes- Muut Kes- Muut Kes- Muut Kes- Muut Perushinta Lisähinta kusta alueet kusta alueet kusta alueet kusta alueet kusta alueet kusta alueet kusta alueet kusta alueet Keskusta Muut alueet Keskusta Muut alueet alle 100 m m m m m m m m m m yli 1000 m2 Hinnoitellaan tapauskohtaisesti Alle viiikon mittaisessa alueen tilapäisessä käytössä käytetään seuraavia vuorokausihintoja: e/vrk Kes- Muut Maksu peritään jokaiselta alkavalta viikolta tai vuorokaudelta. kusta alueet Maksun perintä päättyy siihen, kun työ on otettu vastaan loppukatselmuksessa. Mikäli loppukatselmusta ei pidetä, työn toteutuksesta ja alle 100 m ja valmiudesta on esitettävä dokumentit vähintäänkin valokuvien muodossa. Maksun perintä päättyy dokumenttien luovutushetkeen. Mikäli m viimeistelytöitä ei voida suorittaa ajankohdan vuoksi, maksun perintä päättyy työn vastaanottoon sellaisessa kunnossa, mitä se on vuoden m ajankohta huomioiden mahdollista tehdä. Kunnossapitovastuu kuuluuu työstä vastaavalle niin kauan, kunnes työ on viimeisteltynä m vastaanotettu. Kohteet, joiden viimeistely on jäänyt talven tulon takia kesken, on viimeisteltävä mennessä m Mikäli viimeistelyä ei tehdä mennessä, alkaa palvluhinnaston mukainen maksu juosta kesäkuun alusta m Töiden takuuaika on kaksi vuotta. Takuuaika alkaa siitä, kun lopullinen päällyste on hyväksytty m Pieniä kohteita ( kaivot, kaapeleiden vedon kaivannot ) voidaan yhdistellä. Pientalotyömailta voidaan jättää maksu perimättä, mikäli m liikennejärjestelyt ja viimeisely on hoidettu asianmukaisesti ja haitta on vähäinen m Keskusta-alue: Mannerheimintien, Vuorikadun, Mikonkadun ja Vilhonkadun rajaama alue katualueet mukaan lukien m

33 Muut maksut (ellei muuta mainita, hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero) Hallituskadun vuokraaminen Hallituskadun vuokraaminen kaupalliseen toimintaan ,66 /m²/vrk muina aikoina 0,36 /m²/vrk Erilaisista tapahtumista (puistojen yms. alueiden tilapäinen käyttö) perittävät korvaukset, lemmikkieläinten hautapaikat auton tai muun laitteen tilapäinen säilyttäminen Kaupalliset tapahtumat (huvipuistot, sirkukset yms., ei kuitenkaan yleishyödylliset tapahtumat) 205,00 /pv Ei kaupalliset tapahtumat: maksuja ei peritä, ilmoitusvelvollisuus säilyy Ilmoitusten tarkastaminen ja valvonta 128,00 / kpl Lemmikkieläinten hautapaikka (sis. arvonlisävero) 160,00 / hauta Kasteluvesi pumpusta 0,65 / m3 Auton tai muun laitteen tilapäinen säilyttäminen muualla kuin liikennealueella, maks. 1 vuosi 22,00 / kk Mikäli työ tai toimenpide suoritetaan ilman vaadittavaa ilmoitusta tai lupaa tai siinä ei noudateta asetettuja ehtoja, peritään suorittajalta tässä mainittujen maksujen lisäksi korvaus kaupungille aiheutuneista ylimääräisistä kustannuksista. Tapahtumapelto hinnoitellaan erikseen tapauskohtaisesti. Maksu hylätyn ajoneuvon, romuajoneuvon tai tiealueella tehtävää kunnossapito-, puhtaanapito- tai muuta työtä haittaavan ajoneuvon siirrosta. Arvonlisäveroa ei peritä lakiin perustuen. Mikäli siirtoon tarvitaan erityiskalustoa tai siitä muuten aiheutuu tavanomaista suurempia kustannuksia, maksu määräytyy todellisten kustannusten mukaan. Siirron kuuluttaminen tai ilmoittaminen 30 / siirrettävä ajoneuvo Yleiset hallintokustannukset 50 /siirrettävä ajoneuvo Lähisiirto 100 /siirrettävä ajoneuvo Varastosiirto 160 / siirrettävä ajoneuvo Säilytyskustannukset määräytyvät palvelun tuottajan perimän hinnan mukaan. Mittausryhmien töiden veloitusperusteet alkaen (hintoihin lisätään alv) Maaperälaboratorio Maksu 5 Maanäytteen tutkiminen - seulonta + maalajimääritys 53,00 Maksu 6 Seulontakäyrä + maalajimääritys + areometrikoe 77,00 Maksu 7 Areometrikoe 53,00 Maksu 8 Humuksen poltto 18,00 Maksu 9 Asfalttinäytteen tutkiminen 94,00 Maksu 10 Loadman kantavuusmittaus 53,00

34 LAIVALAITURIN, SATAMAPALVELUIDEN JA ALUEIDEN VUOKRAT ALKAEN LAIVALAITURI /m 40,00 sis. alv:n (aluksen pituuden mukaan) TALVISÄILYTYS LAIVALAITURISSA VESILLÄ Aluksen pituus < 10 m 65,00 sis. alv:n m 80,00 sis. alv:n yli 15 m 130,00 sis. alv:n Vierasvenemaksu 15,00 /vrk (sis. sähkön) SATAMA-ALUEEN VUOKRA -huvipuistot/sirkukset/ym. tapaht./pv 205,00 sis. alv:n ESITTELYBUSSIT/pv 27,00 sis. alv:n ILMOITUSTAULUN VUOKRA kk/a4 27,00 sis. alv:n MYYNTIPAIKAT 9 m 2 /pv 13,00 sis. alv:n SÄHKÖ minimitaksa/vrk 9,00 sis. alv:n

35 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, Mikkeli etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0927 MIKKELIN KAUPUNKI SYVÄNNIEMENTIE 2 (TIKKALA) ASEMAKAAVAN MUUTOS JA ASEMAKAAVA Asemakaavan selostus Ehdotus

36 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Selostuksen sisällysluettelo 1.1 Selostuksen sisällysluettelo PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaava-alueen sijainti Kaavan nimi ja tarkoitus Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista TIIVISTELMÄ Kaavaprosessin vaiheet Asemakaava Asemakaavan toteuttaminen LÄHTÖKOHDAT Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Luonnonympäristö Rakennettu ympäristö Maanomistus Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaava Yleiskaava Asemakaava VT5 tiesuunnitelma Hietanen - Pitkäjärvi Rakennusjärjestys Pohjakartta Muut suunnitelmat ja selvitykset Lähtötilanneanalyysi ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Asemakaavan suunnittelun tarve Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Suunnittelu- ja päätöksentekovaiheet sekä osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Viranomaisyhteistyö Asemakaavan tavoitteet Lähtökohtaiset tavoitteet Kaavoituksen aikana muodostuneet tavoitteet Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja suunnitteluvaiheiden päätökset ASEMAKAAVAN KUVAUS Kaavan rakenne Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Kaavamerkinnät ja -määräykset Kaavan vaikutukset ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Toteutusta ohjaavat ja havainnollistavat suunnitelmat Toteuttaminen ja ajoitus Toteutuksen seuranta FCG arkkitehdit Sivu 2 / 26

37 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Kaava-alueen sijainti 1.2 Kaavan nimi ja tarkoitus Selostus liittyy päivättyyn asemakaavakarttaan ja -määräyksiin. Kaavan laatiminen on käynnistynyt kunnan aloitteesta. Asemakaavan muutos koskee Tikkalan 35. kaupunginosan korttelia 2 ja sen ympärille sijoittuvaa asemakaavoittamatonta aluetta. Asemakaavan muutoksella ja asemakaavalla muodostuu korttelit 2, 3 ja 4. Suunnittelualue sijaitsee Mikkelin Tikkalassa, noin 7 km Mikkelin ydinkeskustasta länteen. Kaava-alue rajautuu etelässä Vanhaan Otavantiehen ja idässä Syväniementiehen. Asemakaava sijoittuu kiinteistöille , , , ja Asemakaavan nimi on Syvänniementie 2 (Tikkala). Kaavan päätarkoituksena on luoda mahdollisuus alueen käyttämiseksi teollisuuden tarpeisiin. Alueelle saa kaavan mukaan rakentaa maksimissaan kaksikerroksisia teollisuus- ja varastorakennuksia. Kaava-alueen pinta-ala on 15,7 ha. Asemakaavamuutoksilla varaudutaan alueen teollisten palveluiden jatkokehittämiseen. Tarkoituksena on tarkastella esimerkiksi elintarvike- tai lääketeollisuuden sijoittumista alueelle ja yhteen sovittaa suunniteltu toiminta ympäristön muun maankäytön kanssa. FCG arkkitehdit Sivu 3 / 26

38 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan seurantalomake 3. Ote ajantasa-asemakaavasta 4. Asemakaavaehdotus 5. Luontoselvitys , FCG 6. Luontoselvitys , Enviro Oy 7. Havainnekuvia mahdollisesta toteutussuunnitelmasta 8. Lausunnot ja mielipiteet sekä vastineet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 9. Lausunnot ja mielipiteet sekä vastineet ehdotusvaiheesta 1.4 Luettelo muista kaavaa koskevista asiakirjoista, taustaselvityksistä ja lähdemateriaalista Etelä-Savon maakuntaohjelma ( ) ja sen toteuttamissuunnitelma Mikkelin kaupungin ympäristöstrategia vuosille (2010) Mikkelin luonto ja arvokkaat luontokohteet (2009) Mikkelin kaupunkiseudun rakennemalli (2012) Mikkelin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma(2011) Mikkelin seudun maankäytön ja liikenteen vetovoimatekijät; Paras - suunnitteluohjelman perusteita loppuraportti Mikkelin kaupungin strategia Muut kunnan strategiat ja ohjelmat Vt 5 eritasoliittymän yleissuunnitelma FCG arkkitehdit Sivu 4 / 26

39 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus TIIVISTELMÄ 2.1 Kaavaprosessin vaiheet Kaavoitusaloite asemakaavan laatimiseksi on tullut kaupungilta. Mikkelin kaupunki on valinnut kaavakonsultiksi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n. Kaava on tullut vireille Kaavan vireilletulosta on ilmoitettu Länsi- Savossa ja Kaupunkilehdessä, Mikkelin kaupungin ilmoitustaululla ja Mikkelin kaupungin kotisivuilla internetissä. Kaavan aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin Viranomaistyöneuvottelu pidettiin Yleisötilaisuus pidettiin Täydennetään kaavaprosessin edetessä. 2.2 Asemakaava Kaavan laatimisella mahdollistetaan Tikkalan teollisuusalueen kehittyminen länteen. Alueelle mahdollistetaan kaavalla uusien teollisuus- ja varastorakennusten rakentaminen kuitenkin siten, että alueen arvokkaiden luontokohteiden säilyminen turvataan. 2.3 Asemakaavan toteuttaminen Alueen toteuttaminen on tarkoitus aloittaa kaavan tultua hyväksytyksi ja saatua lainvoiman. Alueelle laaditaan erillinen sitova tonttijako, jonka perusteella tontteja aletaan myydä. Kaava-alue rakentuu sitä mukaa, kun tonteille löytyy yrittäjiä. FCG arkkitehdit Sivu 5 / 26

40 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Mikkelin Tikkalassa, noin 7 km Mikkelin ydinkeskustasta länteen. Kaava-alue rajautuu etelässä Vanhaan Otavantiehen ja idässä Syväniementiehen. Suunnittelualue on tällä hetkellä lähinnä metsämaata. Suunnittelualueen itäosassa sijaitsee kaukolämpö- ja höyryasema jota tulevat teollisuuden toimijat voivat hyödyntää omassa toiminnassaan. Välittömästi suunnittelualueen itäpuolella on HK Scanin tehdas Luonnonympäristö Kuva 1: Näkymä Vanhalta Otavantieltä suunnittelualueelle. Lähde: Google Street View Maisemarakenne, maisemakuva Alueella ei ole erityisiä maisema-arvoja. Syväniementiehen rajautuva pensastoinen ja lehtimetsäinen reunavyöhyke pehmentää havumetsäistä maisemakuvaa. Luonnonolot Alueen kallioperä on kiillegneissiä. Maaperältään alue on valtaosin hiekkamoreeni. Naaranginjoen varressa on saraturvetta ja alueen itä- ja eteläosassa on hieman kalliomaata. Pienilmasto Kaava-alueen pienilmasto vaihtelee varsin vähäisesti. Naaranginjoen varressa on tasainen kostea pienilmasto. Alueelta puuttuvat pienilmastoltaan äärevät luontaiset elinympäristöt. FCG arkkitehdit Sivu 6 / 26

41 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Vesistöt ja vesitalous Kaava-alue sijaitsee Emolanjoen valuma-alueella ( ). Alueen halki menee Naaranginjoki, joka laskee kaava-alueen pohjoispuolella olevaan Iso-Vuolinko nimiseen järveen ( ). Iso- Vuolinko on melko kirkasvetinen järvi. Naaranginjoki on kaava-alueen kohdalla uomaltaan varsin luonnontilainen ja hiekkapohjainen. Uomaa on kuitenkin joskus paikoin perattu. Alueella ei ole luokitettuja pohjavesialueita. Maa- ja metsätalous Alueen metsät ovat talousmetsiä. Kuva 2: Tuore kuusivaltainen metsä on alueella vallitsevana metsätyyppinä. Luonnon monimuotoisuus Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit Alueella uhanalaisimmat luontotyypit ovat metsäkorte-, kangas- ja ruohokorpi. Näistä metsäkortekorpi on koko maassa erittäin uhanalainen (EN) luontotyyppi. Kangas- ja ruohokorpi ovat vaarantuneet (VU). Lisäksi alueella on pienialaisesti tuoretta keskiravinteista lehtoa (VU). Naaranginjoki voidaan luokittaa luontotyyppiin pienet havumetsävyöhykkeen joet, joka on silmälläpidettävä (NT) luontotyyppi. Uhanalaiset ja huomionarvoiset lajit Alueelta todettiin merkkejä uhanalaisesta liito-oravasta. EU:n lintudirektiivin lajit ja Suomen erityisvastuulajit Alueelta ei ole tiedossa tai havaittu lintudirektiivin tai vastuu lajeja. FCG arkkitehdit Sivu 7 / 26

42 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Luontodirektiivin liitteen II ja IV (a) lajit Selvitysalueelta havaittiin kaksi liito-oravan papanapuuta alueen eteläreunalta. Varttunut kuusikko, missä papanapuut sijaitsevat, on pinta-alaltaan noin 0,6 ha. Liito-oravan ruokailualueet ovat Naaranginjoen varressa (koivikko) ja Syväniementiehen rajautuvassa pienessä haapametsikössä. Lisäksi yksittäiset haavat jokivarressa ovat lajin ruokailupuita. Koko selvitysalue on lajin elinpiiriä eli laji liikkuu alueella. Lajin mahdolliset liikkumisväylät on esitetty alla olevassa kuvassa. Kuva 3: Liito-oravan elinympäristö. Luonnonsuojelu Alueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei sijaitse luonnonsuojelualueita tai Natura verkoston kohteita, jotka tulisi tämän hankkeen yhteydessä huomioida. Paikallisesti arvokas Naaranginjoen korvet on pinta-alaltaan noin 1,8 ha. Kohde muodostuu Naaranginjoesta ja sen välittömästä rantavyöhykkeestä ja siihen liittyvistä korvista. Nämä korvet ovat kangas-, metsäkorte- ja ruohokorpia. Korpien aluskasvillisuutta luonnehtivat valtaosin hapra-, korven-, vaalea- ja rämeenrahkasammal, mustikka, puolukka, metsäkorte, raate, siniheinä, tähtisara, kurjenjalka ja paatsama. Jokivarressa kasvaa ruohohelpiä, metsäalvejuuri, hiirenporras, suoja korpi-orvokki, ranta-alpi, korpikaisla ja rätvänä. Puusto on kuusivaltaista, mutta jokivarressa on myös koivuvaltainen kuvio, missä on aliskuusia. Myös harmaaleppää kasvaa jokivarressa. Lisäksi kuusien joukossa on hieman haapaa ja mäntyä. FCG arkkitehdit Sivu 8 / 26

43 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Kuva 4: Naaranginjoen korvet Rakennettu ympäristö Maanomistus Kaava-alue sijaitsee olemassa olevan teollisuusalueen vieressä hyvien kulkuyhteyksien varressa. Kaava-alueelta 500 metrin päässä kulkee valtatie 5. Kaavaalueella tai sen välittömässä läheisyydessä ei ole vakituista asumista. Noin 200 metsin päässä kaava-alueesta sijaitsee Murtovaaran maatila ja samoin noin 200 metrin päässä suunnittelualueelta Iso-Vuolinko järven rannalla on muutama lomaasunto. Valtatie 5:n eteläpuolella Tikkalan tien varressa on jonkin verran vakituista asumista. Lähin tiiviimpi asuinalue sijaitsee noin 1,2 kilometriä suunnittelualueelta koilliseen. Alueella ei sijaitse rakennetun kulttuuriympäristön kohteita, eikä museoviraston rekisteristä löytyviä muinaismuistoja. Kaava-alueen vesijohdot liitetään Mikkelin vesilaitoksen verkostoon. Viemäriverkko liitetään kunnallisviemäriin. Suunnittelualueen maanomistajat ovat suuruusjärjestyksessä Mikkelin kaupunki ja Etelä-Savon Energia. FCG arkkitehdit Sivu 9 / 26

44 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Suunnittelutilanne Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet MRL edellyttää valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (VAT) huomioon ottamista siten, että edistetään niiden toteuttamista alueidenkäytön suunnittelussa (MRL 24 ). Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskeva valtioneuvoston päätös on tullut voimaan ja sen tarkistus Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on ryhmitelty asiasisällön perusteella seuraaviin kokonaisuuksiin: Toimiva aluerakenne Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto Luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet Suunnittelualuetta koskevat ainakin seuraavat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet: Toimiva aluerakenne: Alueidenkäytöllä tuetaan aluerakenteen tasapainoista kehittämistä sekä elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja kansainvälisen aseman vahvistamista hyödyntämällä mahdollisimman hyvin olemassa olevia rakenteita sekä edistämällä elinympäristön laadun parantamista ja luonnon voimavarojen kestävää hyödyntämistä. Aluerakenteen ja alueidenkäytön kehittäminen perustuu ensisijaisesti alueiden omiin vahvuuksiin ja sijaintitekijöihin. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu: Alueidenkäytöllä edistetään elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä osoittamalla elinkeinotoiminnalle riittävästi sijoittumismahdollisuuksia olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta hyödyntäen. Runsaasti henkilöliikennettä aiheuttavat elinkeinoelämän toiminnot suunnataan olemassa olevan yhdyskuntarakenteen sisään tai muutoin hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärelle. Haitallisia terveysvaikutuksia tai onnettomuusriskejä aiheuttavien toimintojen ja vaikutuksille herkkien toimintojen välille on jätettävä riittävän suuri etäisyys. Suuronnettomuusvaaraa aiheuttavat laitokset sekä vaarallisten aineiden kuljetusreitit ja niitä palvelevat kemikaaliratapihat on sijoitettava riittävän etäälle asuinalueista, yleisten toimintojen alueista ja luonnon kannalta herkistä alueista. Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat: Alueidenkäytöllä edistetään elollisen ja elottoman luonnon kannalta arvokkaiden ja herkkien alueiden monimuotoisuuden säilymistä. Ekologisten yhteyksien säilymistä FCG arkkitehdit Sivu 10 / 26

45 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Maakuntakaava suojelualueiden sekä tarpeen mukaan niiden ja muiden arvokkaiden luonnonalueiden välillä edistetään. Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset luonnonalueet. Alueidenkäyttöä on ohjattava siten, ettei näitä aluekokonaisuuksia tarpeettomasti pirstota. Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto: Tarvittaviin liikenneyhteyksiin varaudutaan kehittämällä ensisijaisesti olemassa olevia pääliikenneyhteyksiä ja -verkostoja. Etelä-Savossa on voimassa ympäristöministeriön vahvistama Etelä- Savon maakuntakaava. Ympäristöministeriö on vahvistanut maakuntakaavan muilta osin paitsi neljän vähittäiskaupan suuryksikkömerkinnän osalta. KHO on päätöksellään pitänyt ympäristöministeriön päätöksen voimassa. Kuva 5: Ote Etelä-Savon maakuntakaavasta. Suunnittelualueen sijainti on osoitettu punaisella ympyrällä. Maakuntakaavassa on suunnittelualueelle tai sen välittömään läheisyyteen osoitettu seuraavat merkinnät ja määräykset: Päävesijohto (ohut musta viiva suunnittelualueella) Merkinnällä osoitetaan veden johtamisen kannalta merkittävät yhteydet. Alueella on voimassa MRL 33 :n mukainen rakentamisrajoitus. Teollisuus- ja varastoalue / palvelujen alue (t/p) Kohdemerkinnällä osoitetaan maakuntakeskuksen, seutukeskusten ja paikalliskeskusten ulkopuolella oleva seudullisesti merkittäviä Tikkalan teollisuus- ja palvelualue. Alueen kehittäminen, maankäyttö ja rakentaminen edellyttävät yksityiskohtaisempaa suunnittelua. FCG arkkitehdit Sivu 11 / 26

46 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Suunnittelumääräys: Alueen suunnittelussa on sovellettava palvelujen alueen (p) ja teollisuus ja varastoalueen (t) kohdemerkinnöille annettuja suunnittelumääräyksiä. Palvelujen alueen kohdemerkinnän suunnittelumääräyksen mukaan: Alueen maankäytön ja rakentamisen mitoitus, sijainti ja laajuus on määritettävä yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa siten, että alueet muodostavat kestävän ja toiminnallisesti yhtenäisen kokonaisuuden osana seudun palvelu- ja yhdyskuntarakennetta. Alueen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota alueen liikennejärjestelyihin. Merkinnän osoittamalle alueelle voidaan yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa osoittaa seudullisesti merkittävä palvelukeskittymä. Alueelle ei saa sijoittaa vähittäiskaupan seudullisia suuryksikköjä. Teollisuus- ja varastoalueen suunnittelumääräyksen mukaan: Alueiden suunnittelussa on sovellettava paikalliskeskuksen kohdemerkinnälle (a) annettuja suunnittelumääräyksiä. Paikalliskeskuksen suunnittelumääräyksen mukaan: Maakuntakaavan keskusverkon (maakuntakeskus, seutukeskukset ja paikalliskeskukset) yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota alueen oloista johtuviin erityisiin tarpeisiin: kilpailukykyisen tonttitarjonnan varmistamiseen hyödyntämällä ja eheyttämällä olemassa olevaa kaupunki- ja yhdyskuntarakennetta seudullisten asiointi- ja palvelualueiden toiminnallisen vuorovaikutuksen kehittämiseen ja tukemiseen seudullisten ja paikallisten palvelu-, työpaikka-, teollisuus- ja matkailualueiden mitoitukseen ja toimintojen yhteensovittamiseen kestävän kehityksen periaatteet huomioiden. palvelujen ja työpaikkojen saavutettavuuteen julkisella kulkuvälineellä ja kevyen liikenteen avulla vapaa-ajan asumisen ja matkailun kytkemiseen kiinteäksi osaksi muuta palvelu- ja yhdyskuntarakennetta riittävien virkistysalueiden varaamiseen, virkistysalueiden ja ulkoilureittien seudulliseen jatkuvuuteen sekä yhteyksiin taajamakeskukseen ja palveluihin taajamien rakentamattomiin ranta-alueisiin, yhteyksiin luontoon, rantaan ja veteen - alkutuotannon ja maiseman kannalta merkittävien yhtenäisten peltoalueiden säilyttämiseen tuotannossa luonnon, erityisesti järvi- ja rantaluonnon sekä alueella sijaitsevien kulttuuriympäristön ja/tai maiseman kannalta tärkeiden alueiden ja kohteiden kulttuuri- ja luonnonperintöarvojen vaalimiseen ja säilymiseen sekä kestävään aluetaloudelliseen hyödyntämiseen Ilmastonmuutoksen ehkäisyyn ja ilmastonmuutoksesta aiheutuvien haittojen, kuten tulvavaaran lisääntymisen, huomioimiseen. FCG arkkitehdit Sivu 12 / 26

47 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Yleiskaava Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on huomioitava maakuntakaavan kohdeluettelossa yksilöidyt valtakunnallisesti ja/tai maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristön kohteet ja alueet sekä muinaisjäännökset. Taajamarakenteen laajenemissuunta (nuoli) Merkinnällä osoitetaan maakuntakeskuksen kehittymistä tukevat taajamatoimintojen alueen yhdyskuntarakenteen kannalta tavoiteltavat laajenemissuunnat. Suunnittelumääräys: Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on huomioitava se, mitä taajamatoimintojen alueen (A) suunnittelumääräyksessä määrätään. Määräyksellä pyritään mm. mahdollistamaan kilpailukykyistä tonttitarjontaa, yhteen sovittaa työpaikka- ja teollisuusalueita kestävän kehityksen periaatteet huomioiden, edistää alueiden saavutettavuutta julkisilla kulkuvälineillä ja kevyen liikenteen avulla, varata riittävästi virkistysalueita ja ulkoilureittejä, luonnonperintäarvojen vaalimiseen sekä kestävään aluetaloudelliseen hyödyntämiseen, ilmastonmuutoksen ehkäisyyn ja siitä aiheutuvien haittojen huomioimiseen. Suunnittelualueella on voimassa vuonna 1995 vahvistunut Rantakylän osayleiskaava. Suunnittelualue sisältyy myös vireillä olevaan Mikkelin kantakaupungin osayleiskaavan alueeseen. Kuva 6: Ote rantakylän osayleiskaavasta. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti on merkitty kuvaan punaisella viivalla. FCG arkkitehdit Sivu 13 / 26

48 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Asemakaava Rantakylän osayleiskaavassa on suunnittelualueelle osoitettu seuraavat merkinnät ja määräykset: (M-1) Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jonka rantarakennusoikeus on merkitty kartalle. Muilla kuin ranta-alueilla voi rakentaa yleisesti hyväksytyn hajarakennusoikeuden puitteissa. Teollisuus- ja varastoalue Kokoojatie / yhdystie Kevyen liikenteen reitti Korttelin 2 kohdalla ja alueen itäosassa on voimassa vuoden 2000 asemakaava, muilta osin aluetta ei ole asemakaavoitettu. Kuva 7: Ote ajantasakaavasta. Suunnittelualueen sijainti on merkitty kuvaan punaisella viivalla VT5 tiesuunnitelma Hietanen - Pitkäjärvi Tiehallinnon Pääteiden kehittämisen tavoitteet ja toimintalinjat raportissa 2007 valtatie 5 on Lusin ja Mikkelin välillä esitetty kehitettäväksi laatutasoltaan yhtenäiseksi. Otava Mikkeli- väli on esitetty kehitettäväksi nelikaistaiseksi pääväyläksi. Koko jakson liittymät ovat pääosin eritasoliittymiä ja nopeustaso on 100 km/h yksittäisiä kohteita lukuun ottamatta. Yleissuunnitelma koskee noin 19 kilometrin pituista osuutta valtatiestä 5. Suunnittelualue alkaa Hietasesta, Hirvensalmen kunnan alueelta, maantien 4021 liittymän eteläpuolelta ja päättyy Pitkäjärven eritasoliittymään Mikkelin kaupunkitaajaman eteläosassa. Otavasta Pitkäjärvelle tietä levennetään nykyisellä paikallaan nelikaistaiseksi keskikaidetieksi. Hietaseen rakennetaan uusi FCG arkkitehdit Sivu 14 / 26

49 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus eritasoliittymä ja Otavan ja Tikkalan eritasoliittymiä parannetaan. Kevyen liikenteen yhteyksiä parannetaan Hietasen, Otavan ja Tikkalan eritasoliittymissä Rakennusjärjestys Kuva 8: Ote suunnitelmakartasta Tikkalan eritasoliittymän kohdalta. Tiesuunnitelman toteutusaikataulusta ei ole tarkempaa tietoa. Liittymän nykyinen kapasiteetti riittää tämän kaavan toteutuessa Pohjakartta Mikkelin kunnan rakennusjärjestys on hyväksytty kaupunginvaltuustossa ja se on tullut voimaan Kaupunki on päivittämässä rakennusjärjestystä, se hyväksyttäneen vuonna Pohjakartta täyttää asemakaavan pohjakartalle asetetut vaatimukset. Asemakaavan pohjakartta on tarkastettu vuonna Muut suunnitelmat ja selvitykset Seuraavat selvitykset koskevat osaltaan myös suunnittelualuetta ja alueen tulevaa toimintaa: Etelä-Savon maakuntaohjelma ( ) ja sen toteuttamissuunnitelma Mikkelin kaupungin ympäristöstrategia vuosille (2010) Mikkelin luonto ja arvokkaat luontokohteet (2009) Mikkelin kaupunkiseudun rakennemalli (2012) Mikkelin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma(2011) FCG arkkitehdit Sivu 15 / 26

50 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Lähtötilanneanalyysi Mikkelin seudun maankäytön ja liikenteen vetovoimatekijät; Paras suunnitteluohjelman perusteita loppuraportti Mikkelin kaupungin strategia Muut kunnan strategiat ja ohjelmat Vt 5 eritasoliittymän yleissuunnitelma Asemakaavatyön aluksi suunnittelualueesta tehtiin kolmiulotteinen lähtötilanneanalyysi perustamisolosuhteiden, luonnonolojen ja mahdollisuuksien hahmottamiseksi. Lähtötilannemalliin on koostettu ympäristön liikenneratkaisut, suunnittelualueen luonnonolot sekä havainnollinen kaupunkimalli. Lähtötilannemallia käytetään asemakaavan vaihtoehtojen tarkasteluun ja niiden havainnollistamisen pohjana. Kuva 9: Suunnittelualueen lähtötilanneanalyysi. Vihreät pinnit merkitsevät liitooravien papanapuita ja kulkuyhteystarvetta. Vihreä aluetäyttö merkitsee luontoarvoiltaan tärkeintä alueen osaa. Punaiset viivat merkitsevät mahdollisia tonttikatuyhteyksien sijainteja. FCG arkkitehdit Sivu 16 / 26

51 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 Asemakaavan suunnittelun tarve Tikkalan teollisuusaluetta laajennetaan länteen vastaamaan teollisuustonttien kysyntään. Alueelle mahdollistetaan kaksikerroksisen teollisuus- tai varastorakennusten rakentaminen. Alueella oleva kaukolämpö- ja höyryasema helpottaa tulevien teollisuus- tai varastoyrittäjien toimintojen järjestämistä alueella. Mikkelin kaupungin tavoitteena on tarkastella teollisuuden, esimerkiksi elintarviketai lääketeollisuuden, sijoittumista alueelle ja yhteen sovittaa suunniteltu toiminta ympäristön muun maankäytön kanssa. 4.2 Suunnittelun käynnistäminen ja sitä koskevat päätökset Kaavoitus on käynnistynyt kaupungin aloitteesta. Mikkelin kaupunki on sopinut kaavan laatimisesta FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n kanssa. Kaava on tullut vireille Osallistuminen ja yhteistyö Osalliset Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Osallisia ovat ne, joiden asumiseen, työhön tai muihin oloihin valmisteilla oleva kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Tässä asemakaavassa osallisia ovat: Alueen ja lähialueiden asukkaat, maanomistajat, yritykset, työntekijät ja yhdistykset Elinkeinonharjoittajat Mikkelin kunnan luottamuselimet ja hallintokunnat, rakennusvalvonta, ympäristöpalvelut, vesilaitos Muut viranomaiset: Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/liikenne, Pelastuslaitos Etelä-Savon Energia Suur-Savon Sähkö teleoperaattorit Miksei Oy Suunnittelu- ja päätöksentekovaiheet sekä osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Kaavoitustyön aloittaminen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma: Asemakaavan laatiminen on käynnistynyt vuoden 2014 aikana. Kaava on tullut vireille Vireille tuloa koskeva kirje postitettiin yhdessä Osallistumis- ja arviointisuunnitelman kanssa (OAS), joka asetettiin nähtäville väliseksi ajaksi. FCG arkkitehdit Sivu 17 / 26

52 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Viranomaisyhteistyö Suunnittelualuetta koskevat lähtötiedot, suunnitelmat, selvitykset ja päätökset kerättiin, ja näiden pohjalta laadittiin analyysi alueen nykytilasta. Suunnittelun tavoitteet tarkentuivat valmisteluvaiheessa mm. luontoarvojen huomioinnin osalta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman lausunnot ja mielipiteet sekä vastineet niihin ovat liitteessä 8. Kaavaehdotus: Luonnoksesta saadun palautteen perusteella laaditaan asemakaavaehdotus, joka käsitellään teknisessä lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville 30 vrk:n ajaksi, jolloin osalliset voivat esittää siitä kirjallisen muistutuksen. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta sekä kunnanhallitus käsittelevät asemakaavaehdotuksesta saadut muistutukset, lausunnot ja laaditut vastineet sekä niiden pohjalta kaavaehdotukseen tehdyt muutokset. Jos muutokset ovat olennaisia, asemakaavaehdotus käsitellään uudestaan lautakunnassa ja asetetaan uudestaan nähtäville 30 vrk:n ajaksi. Kaavaehdotuksessa kaavarajausta on päivitetty ja pitää sisällään Mikkelin maalaiskunnan vuonna 2000 laatiman asemakaavan (kaava nro 10043) korttelin 2 ja osan Syvänniementiestä. Ehdotusvaiheen yhteydessä toimitetaan osallisille päivitetty OAS. Ehdotusvaiheen lausunnot ja mielipiteet sekä vastineet niihin ovat liitteessä 9. Kaavan hyväksyminen: Asemakaavan hyväksyy Mikkelin kaupunginvaltuusto kaupunginhallituksen esityksestä. Aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin Täydennetään kaavaprosessin edetessä. 4.4 Asemakaavan tavoitteet Lähtökohtaiset tavoitteet Tikkalan teollisuusaluetta laajennetaan länteen vastaamaan teollisuustonttien kysyntään. Mikkelin kaupungin tavoitteena on tarkastella teollisuuden, esimerkiksi elintarvike- tai lääketeollisuuden, sijoittumista alueelle ja yhteen sovittaa suunniteltu toiminta ympäristön muun maankäytön kanssa Kaavoituksen aikana muodostuneet tavoitteet Luontoselvityksen perusteella kaavakarttaan merkityt rajoitteet ovat laajempia kuin kaavoituksen alkuvaiheessa ennakoitiin. Kaava-alueen rajausta on tarkistettu koskemaan Syvänniementietä ja ET-korttelialuetta. Kaavarajausta on tarkistettu siten, että Syvänniementien osa ja kaavan nro kortteli 2 kaava-alueeseen. Kaavassa voidaan siten osoittaa tarvittavat ajojärjestelyt. FCG arkkitehdit Sivu 18 / 26

53 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Asemakaavaratkaisun vaihtoehdot ja suunnitteluvaiheiden päätökset Asemakaavan liikenneyhteyksien toteuttamiseksi tehtiin kaksi eri vaihtoehtoa. Asemakaava-alueen länsiosassa päädyttiin keskeltä syötettyyn katuun (VE A), joka kulkee lännen puoleisemmalla varasto- ja teollisuusalueella alueen eteläreunalta pohjoisreunalle saakka. Tämän vaihtoehdon etuna ovat halvemmat kunnallistekniikan kustannukset sekä mahdollisuus tonttien vaiheittaiseen toteuttamiseen. Tämä vaihtoehto on myös liikenteellisesti järkevä: etäisyys Vanhan Otavantien ja Tikkalantien muodostamaan T-risteykseen on riittävä ja on parempi, että kadun risteys sijaitsee liittymä-alueen yhteydessä näkemiltä hankalan mutkan sijaan. Kuva 10: Suunnittelualueen katuliittymien vaihtoehdot. Asemakaavan perusratkaisuksi länsiosassa valittiin vaihtoehto A (toinen punainen viiva vasemmalta). FCG arkkitehdit Sivu 19 / 26

54 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 Kaavan rakenne Asemakaavalla muodostetaan kolme teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta, jossa kullakin tehokkuusluku on 0,5. Rakennusten korkeus saa olla enintään kaksi kerrosta. Teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueilla mahdollistetaan teollisuuden sijoittuminen alueelle. Muodostuva teollisuusalue jatkaa jo olemassa olevaa teollisuusaluetta länteen. Itäisimmällä teollisuus- ja varastorakennusten alueella on myös yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue, jolla sijaitsee olemassa oleva kaukolämpö- ja höyryasema. Tulevat teollisuusyrittäjät pystyvät hyödyntämään kaukolämpö- ja höyryasemaa toiminnassaan. Alueelle muodostuu myös lähivirkistysalue, jolla turvataan muun muassa arvokkaita luontokohteita sekä tiealueita. 5.2 Ympäristön laatua koskevien tavoitteiden toteutuminen Asemakaavassa on osoitettu s-1 ja s-2 alueilla luonnonsuojelulain 49 :n perusteella suojeltujen liito-oravien lisääntymis- ja levähdyspaikkoja sekä kulkureittejä. Asemakaavassa on myös luo merkintä, jolla suojellaan metsälain 10 :n mukaisia tärkeitä elinympäristöjä. Näin ollen luonnonympäristön suojelusta on huolehdittu ja asemakaavan toteuttaminen ei tuhoa luonnonympäristöä. Kaavamerkinnöissä on seuraavat luonnonympäristöä suojelevat määräykset: s-1 Alueen osa, jolla sijaitsee luonnonsuojelu lain 49 :n perusteella suojeltuja liitooravien lisääntymis- tai levähdyspaikkoja ja jolla ei saa suorittaa sellaisia toimenpiteitä, että liito-oravan elinympäristö heikentyy tai häviää. Alueelta tulee olla latvusyhteys ja/tai metsäkäytävä laajempiin viheralueisiin. Maisemaa muuttava maanrakennustyö, puiden kaato tai muu näihin verrattava toimenpide on luvanvaraista siten kuin MRL 128 :ssä säädetään. s-2 Suojeltava alueen osa, jolla sijaitsee luonnonsuojelulain 49 :n tarkoittaman direktiivilajin, liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkoja. Alueelle kohdistettavat toimenpiteet tai alueella tapahtuva toiminta ei saa vaarantaa alueen ominaispiirteitä tai aiheuttaa haittaa direktiivilajille. Alueella tulee turvata liito-oravan latvusyhteyden säilyminen. Maisemaa muuttava maanrakennustyö, halkaisijaltaan yli 20cm leveiden puiden kaato tai muu näihin verrattava toimenpide on luvanvaraista siten kuin MRL 128 :ssä säädetään. luo Alueen osa, jolla on metsälain 10 :n mukaisia metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Alue tulee hoitaa luonnontilaisena. FCG arkkitehdit Sivu 20 / 26

55 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Kaavamerkinnät ja -määräykset FCG arkkitehdit Sivu 21 / 26

56 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus FCG arkkitehdit Sivu 22 / 26

57 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Kaavan vaikutukset Maankäyttö- ja rakennuslaissa on säädetty vaikutusten selvittäminen kaavaa laadittaessa. Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin (MRL 9 ). MRA 1 :ssä on määritelty tarkemmin, että vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus, aikaisemmin tehdyt selvitykset sekä muut selvitysten tarpeellisuuteen vaikuttavat seikat. Selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset. Asetuksessa on lueteltu viisi kohtaa, joihin kohdistuvat vaikutukset tulee selvittää: 1. Ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön 2. Maa- ja kallioperään, ilmaan 3. Kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen 4. Yhdyskuntarakenteeseen ja -talouteen sekä liikenteeseen 5. Maisemaan ja rakennettuun ympäristöön Lopullinen lista arvioitavista vaikutuskohteista täydentyy ja tarkentuu kaavaprosessin edetessä. Taulukkotarkastelussa on osa-alueittain arvioitu asemakaavan vaikutuksia. Tarkastelussa on käytetty seuraavaa arviointiluokitusta: 0 ei vaikutusta nykytilanteeseen + paranee vähäisesti nykytilanteesta ++ paranee nykytilanteesta +++ paranee merkittävästi nykytilanteesta - huononee vähäisesti nykytilanteesta -- huononee nykytilanteesta --- huononee merkittävästi nykytilanteesta ( ) suluissa oleva merkintä riippuu toteuttamisesta. OSA-ALUE ARVIO PERUSTELU Ihmisten elinolot ja elinympäristö 0 Asemakaava-alueella ei asu vakituisia asukkaita. Lähimmät asuinalueet ovat niin kaukana, ettei teollisuudesta aiheudu ihmisten elinoloihin merkittävää haittaa. Kaavan määräyksissä on tarkennettu, ettei teollisuustoiminnasta saa aiheutua merkittävää haittaa ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön. Maa- ja kallioperä --- Teollisuus- ja varastorakentaminen vaatii tasaista maa-alaa, jolloin maa-alue näiden kortteleiden alueilta joudutaan mahdollisesti tasaamaan. Maa- ja kallioperään kohdistuu siten merkittäviä negatiivisia vaikutuksia. Vesi, ilmanlaatu ja pienilmasto (--) Teollisuuden luonteesta riippuen ilmanlaatuun ja pienilmastoon saattaa kohdistua negatiivisia vaikutuksia. Kaavan määräyksissä on tarkennettu, ettei teollinen toiminta saa aiheuttaa merkittävää ilman pilaantumista tai maaperän saastumista. Teollisuus- ja varastorakentamisen korttelialuei- FCG arkkitehdit Sivu 23 / 26

58 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus den maaperä tullaan päällystämään, jolloin hulevesien valuntahuiput vahvistuvat. Suuret rakennusmassat ja avoimet liikennealueet heikentävät paikallisesti pienilmastoa ja lisäävät tuulisuutta. Ilmasto (++) Teollisuuden luonteesta riippuen ilmastoon saattaa kohdistua negatiivisia vaikutuksia. Potentiaalisesti esitetyt laajat hallimaiset massat ovat hyvin valjastettavissa paikallisen energiantuotannon tarpeisiin (maalämpö, laajat kattopinnat aurinkosähkön tuotantoon, pienet rakennusten katolle sijoitettavat tuulivoimalat, hallitilojen jäähdytyslämmön talteenotto). Palvelukorttelien energiaratkaisu olisi todennäköisesti toteutettavissa lämmön ja sähkön osalta omavaraisesti. Tästä ei ole kaavoituksen yhteydessä esitetty suunnitelmia. Kasvi- ja eläinlajit, luonnon monimuotoisuus 0 Lähivirkistysalueella on turvattu arvokkaan luonnonympäristön Naaranginjoen korvet ja uhanalaisen liito-oravan säilyminen. Teollisuus- ja varastorakentamisen korttelialueilla ei ole mainittavaa merkitystä luontoalueena, ja nykyisen luonnonympäristön väistyminen köyhdyttää luonnon monimuotoisuutta vain paikallisesti. Liito-oravan mahdolliset kulkureitit teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueilla on suojeltu s-2 merkinnällä. Luonnonvarat (-) Teollisuus- ja varastorakentamisen korttelialueiden toteuttaminen eivät aiheuta luonnonvarojen kulumista alueella. Korttelialueilla toteutettavien maansiirtotöiden tuottamaa maa-ainesta voidaan käyttää alueen maanrakennustöissä. Teollisuuden luonteesta riippuen luonnonvaroihin saattaa kohdistua negatiivisia vaikutuksia, mikäli esimerkiksi teollisuuden toimintoihin tarvitaan uusiutumattomia energiavaroja. Luonto ja luonnonympäristö Alue- ja yhdyskuntarakenne 0 Kaava ei hävitä sellaisia tiedossa olevia luonnonympäristöjä, joilla olisi paikallista laajempaa arvoa. Arvokas luonnonympäristö Naaranginjoen korvet on suojeltu kaavassa. +++ Kaava mahdollistaa teollisuuden toimintojen rakentamisen alueelle. Alueen sijainti on looginen jo olemassa olevan teollisuustontin vieressä ja hyvien kulkuyhteyksien päässä lähellä valtatie 5:ttä. FCG arkkitehdit Sivu 24 / 26

59 0927 Syvänniementie 2 (Tikkala) asemakaavan muutos ja asemakaava Mikkelin kaupunki Ehdotusvaiheen kaavaselostus Yhdyskunta- ja energiatalous Olemassa olevan teollisuuden takia aluetta ei ole kannattavaa toteuttaa asumisen tai virkistyksen kohdealueeksi. Sen sijaan alueen toteuttaminen teollisuuden alueena palvelee hyvin myös jo olemassa olevaa teollisuutta. +++ Kaavan toteuttamisen myötä kunnalle syntyy kuluja katuverkon ja kunnallistekniikan rakentamisesta. Kustannukset tarkentuvat kunnallistekniikan suunnittelun edetessä. Tuloja kaupungille syntyy verotulojen kasvusta. Kaavaratkaisu tukeutuu olevaan ja tulevaan yhdyskuntarakenteeseen sekä energiahuollon verkostoihin. Kaavassa ei ole erityisiä varauksia uudistuvien energialähteiden käytön edistämiselle. Liikenne ja liikkuminen Kaupunkikuva ja maisema - Alueen toiminta tukeutuu pitkälti maantieliikenteeseen. Alue on hyvin autoliikenteen saavutettavissa valtatien varrella teollisuuden näkökulmasta houkuttelevalla paikalla. Asemakaavan toteutuminen lisää hiukan alueen liikennettä. Varsinkin raskaan liikenteen osuus tulee todennäköisesti nousemaan. Kokonaisuudessaan liikenteen lisääntyminen asemakaavan toteutuessa on kuitenkin varsin vähäistä. 0 Teollisuus- ja varastorakentaminen olemassa olevan teollisuusrakentamisen vieressä ei vaikuta Mikkelin kaupunkikuvaan. Alueella ei ole erityisiä maisema-arvoja, joten näihin ei kohdistu vaikutuksia. Kulttuuriperintö ja rakennettu ympäristö 0 Alueelta ei ole tiedossa merkittäviä kulttuuriperintöön tai rakennettuun ympäristöön liittyviä arvoja. FCG arkkitehdit Sivu 25 / 26

60

61 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, Mikkeli etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0927 MIKKELIN KAUPUNKI TIKKALA POHJOINEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , tark

62 0927 Syvänniementie 2, Tikkala / asemakaava Mikkelin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TEHTÄVÄ SUUNNITTELUKOHDE KIINTEISTÖTIEDOT/ OSOITE HAKIJA SUUNNITTELUN TA- VOITE Asemakaavan laadinta. Kaupunki on sopinut kaavan laatimisesta FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n kanssa, kaavakonsulttina toimii projektipäällikkö, arkkitehti Jussi Partanen. Suunnittelualue sijaitsee Mikkelin ydinkeskustasta noin 7 kilometriä länteen. Suunnittelualue rajautuu etelässä Vanhaan Otavantiehen. Suunnittelualueen pinta-ala on yhteensä noin 15,7 ha. Kansikuvan mukainen alue. Suunnittelualueen rajaus tarkentuu suunnittelun kuluessa ja varsinainen kaava-alue saattaa poiketa jonkin verran alustavasta suunnittelualueesta. Mikkelin kaupunki. Tarkoituksena on tarkastella teollisuuden esimerkiksi elintarvike- tai lääketeollisuuden sijoittumista alueelle ja yhteen sovittaa suunniteltu toiminta ympäristön muun maankäytön kanssa. Asemakaavan laadinnassa otetaan huomioon maakuntakaava ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Koska alueella on voimassa oleva oikeusvaikutteinen osayleiskaava, jossa suunnittelualue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, edellyttää asemakaavan laatiminen myös osayleiskaavan muutosta. Suunnittelualue sisältyy vireillä olevaan Mikkelin kantakaupungin osayleiskaavaavaan LÄHTÖTIEDOT/ NYKYTILANNE Suunnittelualueen itäosassa on voimassa Mikkelin maalaiskunnan vuonna 2000 laatiman asemakaavan (kaava nro 10043) korttelin 2, sen eteläpuolinen VL alue ja osan Syvänniementiestä. Muu osa alueesta on asemakaavoittamatonta. FCG arkkitehdit Sivu 2 / 6

63 0927 Syvänniementie 2, Tikkala / asemakaava Mikkelin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark Suunnittelualueella on voimassa vuonna 1995 vahvistunut Rantakylän osayleiskaava, josta ote ohessa. Suunnittelualue on merkitty osayleis-kaavassa maaja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M-1), jonka kaavamääräyksessä sallitaan hajarakentaminen. Suunnittelualue sisältyy vireillä olevaan Mikkelin kantakaupungin osayleiskaavan alueeseen. Suunnittelualueella on voimassa vahvistettu Etelä-Savon maakuntakaava. Maakuntakaavaan on merkitty päävesijohto (musta ohut viiva) kulkevaksi suunnittelualueen läpi itä-länsi- suunnassa. Suunnittelualueen itäpuolella on kohdemerkinnällä t/p osoitettu maakuntakeskuksen, seutukeskusten ja paikalliskeskusten ulkopuolella oleva seudullisesti merkittävä Tikkalan teollisuus- ja palvelualue. Alueen kehittäminen, maankäyttö ja rakentaminen edellyttävät yksityiskohtaisempaa suunnittelua. Alueen suunnittelussa on sovellettava palvelujen alueen (p) ja teollisuus ja varasto-alueen (t) kohdemerkinnöille annettuja suunnittelumääräyksiä. FCG arkkitehdit Sivu 3 / 6

64 0927 Syvänniementie 2, Tikkala / asemakaava Mikkelin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark Palvelujen alueen kohdemerkinnän suunnittelumääräyksen mukaan Alueen maankäytön ja rakentamisen mitoitus, sijainti ja laajuus on määritettävä yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa siten, että alueet muodostavat kestävän ja toiminnallisesti yhtenäisen kokonaisuuden osana seudun palvelu- ja yhdyskuntarakennetta. Alueen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota alueen liikennejärjestelyihin. Merkinnän osoittamalle alueelle voidaan yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa osoittaa seudullisesti merkittävä palvelukeskittymä. Alueelle ei saa sijoittaa vähittäiskaupan seudullisia suuryksikköjä. Maakuntakaavassa on osoitettu nuolella taajamatoimintojen alueen (ruskea väri) laajentumissuunta. Merkinnällä osoitetaan maakuntakeskuksen kehittymistä tukevat taajamatoimintojen alueen yhdyskuntarakenteen kannalta tavoiteltavat laajenemissuunnat. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (valtioneuvoston päätös , jolle lainvoima ja päätöksen muutoksille ) on ryhmitelty asiasisältökokonaisuuksiin, joista suunnittelualuetta koskevat seuraavat: Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat Toimivat yhteysverkostot ja energianhuolto. Luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet (Vuoksen vesistöalue) Suunnittelualueelle laadittavat selvitykset: Luontoselvitys ( , FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy) Selvityksiä täydennetään tarvittaessa. Muut selitykset ja suunnitelmat: Etelä-Savon maakuntaohjelma ( ) ja sen toteuttamissuunnitelma Mikkelin kaupungin ympäristöstrategia vuosille (2010) Mikkelin luonto ja arvokkaat luontokohteet (2009) Mikkelin kaupunkiseudun rakennemalli (2012) Mikkelin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma(2011) Mikkelin seudun maankäytön ja liikenteen vetovoimatekijät; Paras suunnitteluohjelman perusteita loppuraportti Mikkelin kaupungin strategia Muut kunnan strategiat ja ohjelmat Vt 5 eritasoliittymän yleissuunnitelma FCG arkkitehdit Sivu 4 / 6

65 0927 Syvänniementie 2, Tikkala / asemakaava Mikkelin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark MAANOMISTUS VAIKUTUSTEN ARVI- OINTI Suunnittelualueen maanomistajat ovat suuruusjärjestyksessä Mikkelin kaupunki ja Etelä-Savon Energia. Kaavan laatija ja tarvittaessa muut asiantuntijat arvioivat kaavan toteuttamisen vaikutuksia: yhdyskuntarakenteeseen (mm. toimitilojen, työpaikkojen, yhdyskuntarakenteen toimivuus ja eheys) luontoon ja ympäristöön (mm. kasvi- ja eläinlajit, suojelua vaativat luonnonkohteet) kulttuuriperintöön, maisemaan ja kaupunkikuvaan ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön (mm. viihtyisyys, ympäristöhäiriöt, virkistysmahdollisuudet ja reitit, liikkuminen) yhdyskuntatalouteen (mm. rakentamisen kustannukset, energia- ja vesihuollon järjestäminen ja kustannukset) liikenteeseen (mm. liikennemäärät, liikenneturvallisuus) Vaikutusten arviointi tehdään tekeillä olevien, sekä jo tehtyjen selvitysten pohjalta. Vaikutusten arvioinnissa hyödynnetään mm. Kantakaupungin yleiskaavaprosessissa syntyvää selvitysaineistoa. Asemakaavoituksen yhteydessä laaditaan luontoselvitys. Alustavan arvion mukaan asemakaavan keskeisimpien vaikutusten arvioidaan kohdistuvan luonnonympäristöön. OSALLISET OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Osallisia ovat alueen ja naapurikiinteistöjen omistajat / haltijat, asukkaat, kaupunginosayhdistykset ja kylätoimikunnat, Etelä-Savon Energia, Suur-Savon Sähkö, teleoperaattorit ja viranomaiset: pelastuslaitos, rakennusvalvonta, ympäristöpalvelut, vesilaitos, Miset Oy, Etelä-Savon maakuntaliitto, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pohjois-Savon ELY/liikenne sekä muut, joita asia koskee. Asemakaavoituksen alkamisesta tiedotetaan kaupungin virallisissa ilmoituslehdissä, kaupungin ilmoitustaululla sekä kaupungin kotisivulla ( Asemakaavatyön lähtökohdat ja tavoitteet on esitetty tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa, johon voi tutustua myös kaupunginvirastotalolla (Maaherrankatu 9-11) teknisen toimen asiakaspalvelupisteessä tai kaupunkisuunnitteluosastolla sekä internetissä Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voidaan tehdä työn kuluessa tarvittaessa muutoksia ja täydennyksiä. Viranomaisyhteistyö järjestetään työn kuluessa erikseen sovittavin neuvotteluin. Kaavan edetessä järjestetään MRL 66 mukainen viranomaisneuvottelu. FCG arkkitehdit Sivu 5 / 6

66 0927 Syvänniementie 2, Tikkala / asemakaava Mikkelin kaupunki Osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark Kaavan nähtävillä olosta ja voimaan tulosta kuulutetaan kaupungin virallisissa ilmoituslehdissä, nettisivuilla sekä keskeisille osallisille kirjeellä. Kaavoitustyön vaiheesta ilmoitetaan kerran vuodessa kaavoituskatsauksessa. KÄSITTELYN AIKATAULU Tavoiteaikataulu: OAS, vireille tulo: 10-11/2014 Ehdotusvaihe: 12/ /2015 Hyväksymisvaihe: 01-02/2016 VALMISTELUSTA VASTAA Lisätietoa antaa ja palautetta vastaanottaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä asemakaavaehdotuksesta: kaavoituspäällikkö Ilkka Tarkkanen puh. (050) sähköposti etunimi.sukunimi@mikkeli.fi PÄIVÄYS JA ALLEKIR- JOITUS Mikkeli (tark ) Ilkka Tarkkanen kaavoituspäällikkö Kaavakonsultti: FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Jussi Partanen projektipäällikkö FCG arkkitehdit Sivu 6 / 6

67 Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 491 Mikkeli Täyttämispvm Kaavan nimi 35 kaupunginosa Tikkala, Syväniementie 2 Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta ilm. pvm Hyväksymispykälä Kunnan kaavatunnus 927 Generoitu kaavatunnus Kaava-alueen pinta-ala [ha] 15,6393 Uusi asemakaavan pinta-ala [ha] 14,2904 Maanalaisten tilojen pinta-ala [ha] Asemakaavan muutoksen pinta-ala [ha] 1,3489 Ranta-asemakaava Rantaviivan pituus [km] Rakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Lomarakennuspaikat [lkm] Omarantaiset Ei-omarantaiset Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 15, , ,33 14, A yhteensä P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä 10, , ,50 10, V yhteensä 3, ,9 2,8851 R yhteensä L yhteensä 1,0627 6,8 0,7384 E yhteensä 0,5040 3,2 0,5040 S yhteensä M yhteensä W yhteensä Maanalaiset tilat Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [k-m² +/-] Yhteensä Suojellut rakennukset Suojeltujen rakennusten muutos Rakennussuojelu [lkm] [k-m²] [lkm +/-] [k-m² +/-] Yhteensä

68 Alamerkinnät Aluevaraukset Pinta-ala [ha] Pinta-ala [%] Kerrosala [km²] Tehokkuus [e] Pinta-alan muut. [ha +/-] Kerrosalan muut. [km² +/-] Yhteensä 15, , ,33 14, A yhteensä P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä 10, , ,50 10, T 10, , ,50 10, V yhteensä 3, ,9 2,8851 VL 3, ,0 2,8851 R yhteensä L yhteensä 1,0627 6,8 0,7384 Kadut 1, ,0 0,7384 E yhteensä 0,5040 3,2 0,5040 ET 0, ,0 0,5040 S yhteensä M yhteensä W yhteensä

69 Suunnittelualueen itäosassa on voimassa Mikkelin maalaiskunnan vuonna 2000 laatiman asemakaavan (kaava nro 10043) korttelin 2, sen eteläpuolinen VL alue ja osan Syvänniementiestä. Muu osa alueesta on asemakaavoittamatonta

70 LIITE 4

71 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A MIKKELIN KAUPUNKI Tikkalan alueen luonto- ja maisemaselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26156

72 Raportti 1 (17) Kärkkäinen Jari Sisällysluettelo 1 Johdanto Menetelmät ja epävarmuudet Tehdyt selvitykset Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys Liito-orava- ja saukkoselvitys Arvokkaiden luontokohteiden arvottaminen Lajien ja luontotyyppinen uhanalaisuusluokitus Luonnonsuojelulain suojellut luontotyypit Metsä- ja vesilain mukaiset kohteet Suomen kansainväliset vastuulajit Lähtöaineisto Epävarmuudet Luonnonolot Kallio- ja maaperä sekä topografia Maisema Vesistöt ja vesitalous Suurilmasto ja pienilmasto Maa- ja metsätalous Kasvillisuus ja eläimistö Luonnon monimuotoisuus Uhanalaiset ja silmälläpidettävät luontotyypit Uhanalaiset ja huomionarvoiset lajit EU:n lintudirektiivin lajit ja Suomen erityisvastuulajit Luontodirektiivin liitteen II ja IV (a) lajit Luonnonsuojelu Luonnonsuojelualueet ja Natura-alueet Muut kohteet Lähteet Liite: Arvokas luontokohde, liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikat (15 m säteellä papanapuista) ja mahdolliset liito-oravan liikkumisväylät. Kallio- ja maaperäkartta GTK 2015 Pohjakartta ja Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 Valokuvat FCG Suunnittelu ja Tekniikka Oy 2014 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Microkatu 1, PL 1199, Kuopio Puh , fax , Y-tunnus Kotipaikka Helsinki

73 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 2 (16) Tikkalan alueen luonto- ja maisemaselvitys 1 JOHDANTO Mikkelin kaupunki on aloittanut 35. kaupunginosassa sijaitsevan Tikkalan alueen asemakaavoituksen syksyllä 2014 (Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, ). Kaava-alue sijaitsee Tikkalassa, Rantakylän osayleiskaava-alueella (Etelä-Savon ympäristökeskus ), noin 10 km Mikkelin keskustasta lounaaseen (kuva 1). Kaava-alue rajautuu Syväniementiehen. Kaava-alue koskee tiloja ja Asemakaavan tavoitteena on muuttaa alueen maankäyttöä niin, että teollisuusaluetta laajennetaan Rantakylän osayleiskaavan maa- ja metsätalousalueelle ja mahdollistetaan uusien tonttien muodostuminen teollisuuden tarpeita varten. Luontoselvitys koostuu seuraavista kartoituksista: liito-orava-, saukko- ja luontotyyppikartoitus. Työstä on vastannut FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n Kuopion toimistosta FM, biologi Jari Kärkkäinen. Kuva 1. Selvitysalueen sijainti. Tikkalan asemakaava luontoselvitys 2015.docx

74 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 3 (16) MENETELMÄT JA EPÄVARMUUDET 2.1 Tehdyt selvitykset 2.2 Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys Maastotyöt tehtiin Alue käytiin kävellen systemaattisesti läpi. Maastossa kiinnitettiin huomio luontotyyppeihin, kasvistoon ja kasvillisuuteen. Maastossa rajattiin arvokkaat luontokohteet ja luontotyypit. Arvokkailta luontokohteilta kirjattiin muistiin mm. kohteen luonne, puustorakenne, kasvillisuus-, kasvija eläimistöhavainnot sekä uhanalaiset lajit. Kohteet valokuvattiin. Kasvillisuus luokitettiin Toivosen & Leivon (2001) ja suokasvillisuusoppaan (Eurola ym. 1994) mukaan. 2.3 Liito-orava- ja saukkoselvitys Liito-oravalle sopivat elinympäristöt käytiin läpi papanakartoitusmenetelmällä. Maastokartoitus suoritettiin Samalla tarkistettiin löytyykö saukon jälkiä Naaranginjoen varresta, koska inventointiajankohta oli lajin kartoitukseen sopiva. Saukkokartoitus perustuu saukon kartoitusmenetelmään, jossa etsitään lumi- ja jätösjälkiä (Sulkava 2007). Liito -oravien elinympäristöiksi soveliailta metsäalueilta etsittiin liito-oravien papanoita mahdollisten pesimä-, oleskelu- ja ruokailupuiden juurilta (erityisesti kuusi ja haapa). Liito-orava merkitsee reviiriään papanoilla ja merkkejä on yleensä nähtävillä myös varsinaisen kevättalveen sijoittuvan kiima-ajan ulkopuolella. Lisäksi papanoita käytetään usein reviirin rajojen merkitsemiseen metsäkuvioiden reunoilla. Myös muita mahdollisia merkkejä liito-oravan oleskelusta havainnoitiin. Liito-oravan lepäily-, ruokailu- ja lisääntymispuun tunnistaminen tapahtui papanoiden perusteella. Papanoiden tuoreus ja määrä arvioitiin silmämääräisesti. Papanapuun rinnankorkeusläpimitta mitattiin ja katsottiin, onko puussa koloja tai risupesiä. Lisäksi arvioitiin lajille soveltuvan metsäalueen laajuus. Liito-oravan elinalueet koostuvat lisääntymis-, ruokailu- ja liikkumisalueista. Papanat antavat ainoastaan tietoa lajin esiintymisestä alueella, joten niiden perusteella ei pysty määrittämään eläinten määrää tai niiden elinpiirien laajuutta. Lisääntymis- ja levähdyspaikaksi (ydinalue) on rajattu alue, jolle papanapuut keskittyvät ja kohde on puustollisesti lajille ominainen. Liito-oravametsissä on tyypillisesti eri-ikäistä puustoa ja useita eri latvuskerroksia. Liito-orava pesii useimmiten käpytikan tai muiden tikkojen tekemässä kolossa (useimmiten haavassa) sekä vanhoissa oravan tai rastaan tekemissä risupesissä kuusessa. Laji pesii myös linnunpöntössä ja rakennuksissakin. Aikuiset liito-oravat ovat paikkauskollisia ja elävät samassa metsässä vuosia. Aikuisen naaraan elinpiiri on kooltaan yleensä 4-10 ha, keskimäärin 8 ha. Liito-oravanaaras liikkuu säännöllisesti pesä- ja ruokailupaikkojen välillä. Koiraan elinpiiri on useita kymmeniä hehtaareja, keskimäärin noin 60 ha. Koiraat tekevät pidempiä matkoja liikkuessaan naaraiden elinpiirien välillä, samoin nuoret pesästä lähteneet yksilöt etsiessään itselleen vapaana olevaa elinpiiriä. Liito-orava liikkuu liitämällä puista toiseen. Liikkuminen liitämällä onnistuu kun puuston korkeus on vähintään 10 metriä. Liidot ovat tavallisesti 40 metrin pituisia. Pisin mitattu liitomatka on 78 metriä. 2.4 Arvokkaiden luontokohteiden arvottaminen Arvoluokitus pohjautuu seuraavaan jaotukseen (Söderman 2003): - kansainvälisesti arvokkaat kohteet, - kansallisesti arvokkaat kohteet, Tikkalan asemakaava luontoselvitys 2015.docx

75 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 4 (16) maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaat kohteet, - paikallisesti arvokkaat kohteet sekä - muut luonnonsuojelullisesti arvokkaat kohteet. Kansainvälisesti arvokkaat kohteet. Tähän ryhmään kuuluvat Natura 2000 verkoston alueet, Ramsar -alueet ja kansainvälisesti merkittävät kosteikot ja lintualueet (IBA alueet). Kansallisesti arvokkaat kohteet. Kansallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat kansallispuistot, luonnonpuistot, suojeluohjelmien kohteet, erämaa-alueet, koskiensuojelulain mukaiset vesistöt, valtakunnallisten suojeluohjelmien kriteerit täyttävät kohteet, kansallisesti tärkeät lintuvesialueet (FINIBA -alueet), kohteet, joilla on luonnonsuojelulain luontotyyppejä (LSL 29 ), äärimmäisen ja erittäin uhanalaisten sekä vaarantuneiden lajien esiintymispaikat, edustavat luontotyypit ja niiden kokonaisuudet, erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikat ja muut arvokkaat luonnonsuojelualueet. ja muut arvokkaat luonnonsuojelualueet. Lisäksi kansallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat valtakunnallisesti arvokkaat perinnemaisemat ja kulttuurimaisemat. Lintukohteiden osalta arvotus painottuu äärimmäisen ja erittäin uhanalaisten lajien esiintymiseen. Maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaat kohteet. Tähän ryhmään kuuluvat valtakunnallisissa suojeluohjelmissa maakunnallisesti arvokkaiksi luokitellut kohteet, seutu- ja maakuntakaavan suojelualuevaraukset, alueellisesti uhanalaisten lajien esiintymispaikat ja maakunnallisesti/seudullisesti merkittävät muut luontokohteet, kuten edustavat uhanalaiset luontotyypit. Lintukohteiden osalta arvotus painottuu vaarantuneisiin lajeihin. Alueellisesti ja paikallisesti arvokkaat kohteet. Alueellisesti ja paikallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat kohteet, joilla on metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä (MeL 10 ), yleis- ja asemakaavojen suojeluvaraukset, paikallisesti uhanalaisten ja harvinaisten lajien esiintymispaikat sekä muut paikallisesti harvinaiset ja edustavat luontokohteet, kuten pienialaiset uhanalaiset tai silmälläpidettävät luontotyypit. Muut luonnonsuojelullisesti arvokkaat kohteet. Kohteet, jotka eivät ole edellä mainituissa luokissa mutta, jotka ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta tärkeitä, esimerkiksi suuret yhtenäiset tavanomaisen luonnon alueet ja ekologiset käytävät. Lisäksi tähän luokkaan kuuluvat luonnonmuistomerkit. 2.5 Lajien ja luontotyyppinen uhanalaisuusluokitus Alueelta ei ole aikaisempia tietoja uhanalaisista lajeista (sähköposti, Marika Koskinen Etelä-Savon ELYkeskus ). Maastoinventoinnin yhteydessä tehtiin havaintoja uhanalaisesta lajista. Luontoselvityksen uhanalaisuusluokitus pohjautuu uhanalaisten lajien seurantatyöryhmän esitykseen, joka on laadittu IUCN:n uusien uhanalaisuusluokkien ja kriteerien mukaisesti (Rassi ym. 2010). Uhanalaisia ovat äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU) lajit. Silmälläpidettävät (NT) lajit eivät ole uhanalaisia lajeja. Suomen ensimmäinen luontotyyppien uhanalaisuusarviointi valmistui vuonna 2008 (Raunio ym. 2008). Arvioinnissa luontotyyppien uhanalaisuutta on tarkasteltu yleisesti koko maassa sekä erikseen Pohjois- Suomessa ja Etelä-Suomessa. Selvitysalue luetaan luontotyyppien uhanalaisuuden aluejaossa Etelä- Suomeen. Uhanalaisia luontotyyppejä ei ole lakisääteisesti turvattu, mutta ne ovat yleensä hyvä indikaattori arvokkaista luontokohteista. Luontotyypit ovat luokiteltu samalla periaatteella kuin lajit (Raunio ym. 2008). Uhanalaisuusluokka on selvityksessä esitetty koko maan osalta. Tikkalan asemakaava luontoselvitys 2015.docx

76 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 5 (16) Luonnonsuojelulain suojellut luontotyypit Luonnonsuojelulain 29 :ssä ( /1096) määritetään seuraavat luontotyypit, joiden ominaispiirteitä ei saa muuttaa: - luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt - pähkinäpensaslehdot - tervaleppäkorvet - luonnontilaiset hiekkarannat - merenrantaniityt - puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit - katajakedot - lehdesniityt - avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät Suojeltavien luontotyyppien tulee olla luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia. Ne ovat harvinaisia ja usein pinta-alaltaan pieniä sekä arvokkaita luonnon monimuotoisuudelle ja maisemansuojelulle. 2.7 Metsä- ja vesilain mukaiset kohteet Metsälain 10 ( /1085) määrittelee metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää elinympäristöä. Monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät elinympäristöt ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia kohteita, jotka erottuvat ympäröivästä metsäluonnosta selvästi. Erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat: - lähteiden, purojen ja pysyvän veden juoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt - luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset lehto- ja ruohokorvet, yhtenäiset metsäkorte- ja muurainkorvet, letot, vähäpuustoiset jouto- ja kitumaan suot sekä luhdat - rehevät lehtolaikut - kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla - rotkot ja kurut - jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät - karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot ja louhikot. Vesilain mukaisten kohteiden (2: 11, /587) muuttaminen tai heikentäminen vaatii vesilain mukaisen lupamenettelyn. Suojelun kohteena ovat luonnontilainen alle kymmenen hehtaarin suuruinen flada ja kluuvijärvi, luonnontilainen lähde, Etelä-Suomessa sijaitseva noro tai enintään yhden hehtaarin suuruinen lampi tai järvi. 2.8 Suomen kansainväliset vastuulajit Suomella on kansainvälinen vastuu tiettyjen lajien säilyttämisestä. Vastuu merkitsee lähinnä, että lajin seurantaa ja tutkimusta on tehostettava ja että lajin elinympäristö tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa (Rassi, ym. 2010). Suomen vastuulla on sellaisia lajeja, joiden kokonaislevinneisyys on laaja, mutta ne ovat yleisiä vain pienellä osalla aluetta, josta merkittävä osa on Suomessa (15 20 prosenttia Euroopan kannasta). Vastuulajien luettelo perustuu uhanalaisten lajien seurantatyöryhmän esitykseen. Tikkalan asemakaava luontoselvitys 2015.docx

77 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 6 (16) Lähtöaineisto Tärkeimmät lähtöaineistot ovat olleet: 2.10 Epävarmuudet - GTK 2015: kallio- ja maaperäkartta - MML 2014: Ilmakuvat - Mikkelin luonto ja arvokkaat luontokohteet Mikkelin kaupungin julkaisuja Mikkelin kaupunki 2014: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ( ) Selvitystyön epävarmuustekijät liittyvät luonnon vuotuiseen vaihteluun sekä maastoinventointien rajalliseen kestoon. Inventointitulokset ilmentävät aina hetkellistä luonnon tilaa, joka voi jossain määrin vaihdella vuosittain. Usein lajien esiintyminen vaihtelee sekä vuodenajan että vuosien välillä. Luontoselvityksen maastotyöt on tehty keväällä ja loppukesällä, jolloin on saatu kohtalaisen kattavan kuvan selvitysalueella esiintyvästä lajistosta. Luontoselvityksen tulokset antavat riittävän tarkan kuvan selvitysalueen luonnonarvoista maankäytön suunnitteluun. 3 LUONNONOLOT 3.1 Kallio- ja maaperä sekä topografia Alueen kallioperä on kiillegneissiä. Maaperältään alue on valtaosin hiekkamoreeni. Naaranginjoen varressa on saraturvetta ja alueen itä- ja eteläosassa on hieman kalliomaata. Kuva 2. Alueen maaperä (GTK 2015). Tikkalan asemakaava luontoselvitys 2015.docx

78 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 7 (16) Maisema Mikkelin länsiosa kuuluu Järvi-Suomen Lounais-Savon järviseutuun. Selvitysalue on varsin tasainen metsäalue. Maaston alin kohta (hieman alle 100 m mpy) on Naaranginjoen varressa. Maasto nousee länteen ja itää mennessä. Korkeimmat kohdat ovat alueen lounas- ja luodeosalla, missä maasto on noin m mpy tasolla. Lisäksi alueen keskivaiheella on pieni kallioinen kohouma, jonka laki on tasolla noin 107 m mpy. Maisemaa leimaa kuusivaltainen varttunut ja varttuva puusto. Notkot ovat soistuneet ja Naaranginjoen itäpuoli on ojitettua turvekangasta. Kaava-alue eteläosa rajautuu Syväniementiehen ja kevyen liikenteen väylään, jota reunustaa nuorilehtipuusto ja pajupensaat. Metsäistä maisemaa hieman elävöittää eteläosalla oleva pieni metsittyvä tuore niitty. Alueen länsi-, itä- ja pohjoisosat rajautuvat varttuvaan taimikkoon. Alueella ei ole erityisiä maisema-arvoja. Syväniementiehen rajautuva pensastoinen ja lehtimetsäinen reunavyöhyke pehmentää havumetsäistä maisemakuvaa. Kuva 3. Tuore kuusivaltainen metsä on alueella vallitsevana metsätyyppinä. Tikkalan asemakaava luontoselvitys 2015.docx

79 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 8 (16) Kuva 4. Syväniementien kevyenliikenteen väylää reunustaa pajukko ja nuorilehtipuusto. Kaava-alue on kuvassa oikealla. 3.3 Vesistöt ja vesitalous Kaava-alue sijaitsee Emolanjoen valuma-alueella ( ). Alueen halki menee Naaranginjoki, joka laskee kaava-alueen pohjoispuolella olevaan Iso-Vuolinko nimiseen järveen ( ). Iso- Vuolinko on melko kirkasvetinen järvi. Naaranginjoki on kaava-alueen kohdalla uomaltaan varsin luonnontilainen ja hiekkapohjainen. Uomaa on kuitenkin joskus paikoin perattu. Alueella ei ole luokitettuja pohjavesialueita. Lähin pohjavesialue on Linnalahden vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue ( ), joka sijoittuu alueen länsipuolelle noin 6 km päähän. Tikkalan asemakaava luontoselvitys 2015.docx

80 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 9 (16) Kuva 5. Naaranginjoki. 3.4 Suurilmasto ja pienilmasto Mikkelissä vallitsee mantereinen ilmasto, jolle on tyypillistä kuivuus ja lämpötilavaihteluiden äärevyys. Mikkelin seutu kuuluu eteläboreaaliseen ilmastovyöhykkeeseen. Talvet ovat kylmiä ja lumisia, mutta kesät ovat vastaavasti pitkiä ja lämpimiä niin että maa kuivuu ja lämpenee hyvin. Soita esiintyy vain laaksoissa. Puusto on runsasta ja vaikuttaa voimakkaasti ilmastoon. Sadanta on Etelä-Suomelle yleistä luokkaa eli noin mm vuodessa. Vuotuinen keskilämpötila +3-4 C ja kasvukauden pituus keskimäärin 165 vuorokautta. Pienilmasto tarkoittaa maanpinnan eli kasvukerroksen yläpuolella olevaa 2 metrin paksuista ilmakerrosta. Paikallisilmastoon vaikuttavat ennen kaikkea maanpinnan ja vesistöjen jakautuminen alueella, pinnanmuodot, kallio- ja maaperä sekä vallitseva kasvillisuus. Topografia vaikuttaa erityisesti ilmavirtausten suuntiin ja voimakkuuksiin sekä alueen saaman säteilyn määrään. Eniten säteilyä saavat etelärinteet, pohjois- ja koillisrinteillä lämpötilat ovat yleensä alhaisimmat. Maaston korkeus vaikuttaa lämpötilaeroihin. Kasvillisuuden peittämillä alueilla kasvillisuus ehkäisee ulossäteilyä, jolloin yölämpötilat eivät laske yhtä alas kuin aukeilla. Kaava-alueen pienilmasto vaihtelee varsin vähäisesti. Naaranginjoen varressa on tasainen kostea pienilmasto. Alueelta puuttuvat pienilmastoltaan äärevät luontaiset elinympäristöt. Tikkalan asemakaava luontoselvitys 2015.docx

81 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 10 (16) Maa- ja metsätalous Alueen metsät ovat talousmetsiä. 3.6 Kasvillisuus ja eläimistö Kasvimaantieteellisesti Mikkeli kuuluu etelä-boreaaliseen vyöhykkeeseen, jota luonnehtivat mereiset ja mantereiset piirteet. Eliömaantieteellisesti kaupunki kuuluu Etelä-Savon eliömaakuntaan ja luonnonmaantieteellisesti Järvi-Suomen alueeseen. Metsäkasvillisuus on suurelta osin lehtomaista ja tuoretta kuusikangasta. Kuivahkoa kangasta on alueen taimikkokuvioilla. Naaranginjoen varressa on myös hieman tuoretta lehtoa. Puusto on valtaosin varttunutta ja kuusivaltaista. Tuoreen kankaan osilla kuusien joukossa on myös hieman mäntyä. Kuusikankaalla haapaa ja koivua on myös niukasti. Lehtipuuta on etupäässä Naaranginjoen varressa, missä on pienialainen koivuvaltainen kuvio. Runsaammin haapaa kasvaa eteläreunalla, kevyen liikenteen varressa. Suokasvillisuus on keskittynyt Naaranginjoen varteen. Joen länsipuolella on metsäkorte- ja ruohokorpikasvillisuutta. Jokivarren ruohokorpi on karunoloinen ja sen kasvistoon kuuluvat mm. raate, siniheinä, kurjenjalka, paatsama ja tähtisara. Joen itäpuolella on turvekangasta, korpimuuttumaa, kangaskorpea ja pienialaisesti mustikkakorpea. Alue on osittain ojitettu. Alueen länsiosalla on isovarpurämesuo, joka on osittain ojitettu. Näiden lisäksi suokasvillisuutta on soistuneella kuusikangasja kangaskorpikuviolla Naaranginjoen länsipuolella. Alueen eteläosalla on pienialainen tuore niitty, joka on metsittymässä. Niityllä kasvaa mm. harakankello, voikukka, nurmilauha, nokkonen, vadelma, maitohorsma, karhunputki, ahomansikka, koiranputki, syyskeltano, särmäkuisma, aitovirna ja mesiangervo. Niitty ei ole edustava. Kevyen liikenteen väylää reunustaa korkea heinä- ja ruohovaltainen kasvillisuus, pajukko ja nuori lehtipuusto. Alueen linnustosta saatiin joitain havaintoja, mutta maastoajankohta oli myöhäinen luotettavan kuvan saamiseksi. Yleisimmät linnut alueella ovat talitiainen ja peippo. Maaliskuussa tehtyjen jälkihavaintojen perusteella alue on ketun ruokailualuetta. Alueella elää ja liikkuu myös metsäjänis ja tavallinen orava. Lisäksi havaittiin merkkejä liito-oravasta. Tikkalan asemakaava luontoselvitys 2015.docx

82 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 11 (16) Kuva 6. Alueen kasvillisuus. Kuva 7. Ilmakuva alueesta ( MML). Tikkalan asemakaava luontoselvitys 2015.docx

MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI MITTAUS JA KIINTEISTÖT

MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI MITTAUS JA KIINTEISTÖT MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI MITTAUS JA KIINTEISTÖT KOPIOLAITOKSEN HINNASTO KOPIOT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN KARTOISTA Koko Mustavalkoinen Värillinen paperi muovi paperi muovi A4 2,60 3,10 3,20 3,70

Lisätiedot

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT Tekninen lautakunta 13.12.2016 Liite 2 151 MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT 2017 KOPIOLAITOKSEN HINNASTO KOPIOT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN KARTOISTA Koko Mustavalkoinen Värillinen

Lisätiedot

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT 2013 KOPIOLAITOKSEN HINNASTO KOPIOT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN KARTOISTA Koko Mustavalkoinen Värillinen paperi muovi paperi muovi A4 2,40

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI RAKENNUSLAUTAKUNTA PIEKSÄMÄEN KAUPUNGIN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT RAKENNUSLAUTAKUNTA 03.12.2009 34 PIEKSÄMÄEN

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Tammelan kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä

Lisätiedot

VETELIN KUNTA MAA-AINESMAKSUT

VETELIN KUNTA MAA-AINESMAKSUT VETELIN KUNTA MAA-AINESMAKSUT 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1. YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan

Lisätiedot

Lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

Lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: KAJAANIN KAUPUNGISSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa

Lisätiedot

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT Kaupunkiympäristölautakunta 21.11.2017 Liite 2 62 MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT 2018 KOPIOLAITOKSEN HINNASTO KOPIOT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN KARTOISTA Koko Mustavalkoinen

Lisätiedot

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT

MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT 2013 KOPIOLAITOKSEN HINNASTO KOPIOT MITTAUS JA KIINTEISTÖT YKSIKÖN KARTOISTA Koko Mustavalkoinen Värillinen paperi muovi paperi muovi A4 2,40

Lisätiedot

2.1 Suunnitelmaa kohti 350. + ottamisalueen pinta-alan mukaan 170 /ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn

2.1 Suunnitelmaa kohti 350. + ottamisalueen pinta-alan mukaan 170 /ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn NAANTALIN KAUPUNKI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TAR- 1(5) KASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVON- NASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.6.2011 alkaen Kaupunginhallitus 26.4.2011 184 1 YLEISTÄ Maa-ainesten

Lisätiedot

Maa-aineslain mukainen taksa

Maa-aineslain mukainen taksa SODANKYLÄN KUNTA Ymp.ltk 26.9.2013 61 Maa-aineslain mukainen taksa Lapin Tähtikunta Kunnanvirasto Puhelin 0400 618 870 PL 60 Telefax (016) 618 102 99601 Sodankylä Y-tunnus 0193169-1 2 Sisältö 1 Yleistä

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut. Hangon kaupunki Tekninen ja ympäristövirasto

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut. Hangon kaupunki Tekninen ja ympäristövirasto 1(6) 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan maaaineslain (555/81)

Lisätiedot

Muonion kunta Taksa 1 (6) Kunnanvaltuusto Maa-ainestaksa. Hyväksytty x) Voimaantulo

Muonion kunta Taksa 1 (6) Kunnanvaltuusto Maa-ainestaksa. Hyväksytty x) Voimaantulo Muonion kunta Taksa 1 (6) Kunnanvaltuusto 1.5.2015 Maa-ainestaksa Hyväksytty 24.3.2014 x) Voimaantulo 1.5.2014 x) Valtuusto hyväksynyt 14/29.1.2001 ja tarkistanut euromäärät 10/24.3.2014 Muonion kunta

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT. Laihian kunnanvaltuuston hyväksymä.

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT. Laihian kunnanvaltuuston hyväksymä. 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT Laihian kunnanvaltuuston 27.9.2010 73 hyväksymä. Laihian kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

ALAVIESKAN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty Alavieskan kunnanvaltuustossa 13.2.2008, 5 Voimaantulo 1.4.2008 alkaen 1

Lisätiedot

Inkoon Kunta Maa-ainestaksa

Inkoon Kunta Maa-ainestaksa Inkoon Kunta Maa-ainestaksa Hyväksytty Inkoon rakennus- ja ympäristölautakunnassa 12.11.2013 183 Otetaan käyttöön 1.12.2013 Sisällys 1 YLEISTÄ...2 2 TARKASTUSMAKSU...2 3 VALVONTAMAKSU...3 4 KUULEMINEN...4

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 7 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2015 Nro 7 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT (Hyväksytty ympäristölautakunnassa 26.2.2015) 1 Yleistä

Lisätiedot

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 1 YLEISTÄ 1(5) Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan maa-aineslain

Lisätiedot

2.1 Suunnitelmaa kohti 350,00. + ottamisalueen pinta-alan mukaan ( min 1 ha ) 100,00 / ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn

2.1 Suunnitelmaa kohti 350,00. + ottamisalueen pinta-alan mukaan ( min 1 ha ) 100,00 / ha. sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn PARKANON KAUPUNKI 1 MAA-AINESTAKSA Parkanon kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut: Sisällysluettelo:

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut: Sisällysluettelo: KAUHAVAN KAUPUNKI Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut: Sisällysluettelo: 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu 3 Valvontamaksu 4 Kuuleminen 5 Vakuudet

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Leppävirran kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA LUKIEN

HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA LUKIEN 1 HEINOLAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA 1.7.2006 LUKIEN Ympäristölautakunta 20.6.2006 95 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Maa-ainesten

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaustisen kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä

Lisätiedot

INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA

INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA INKOON KUNNAN MAA-AINESTAXA Inkoon kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Maa-ainesten

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA NAKKILAN KUNNAN MAA-AINESTAKSAN MAKSUPERUSTEET

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA NAKKILAN KUNNAN MAA-AINESTAKSAN MAKSUPERUSTEET KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA NAKKILAN KUNNAN MAA-AINESTAKSAN MAKSUPERUSTEET Nakkilan kunta Voimaantulo 1.6.2015 NAKKILAN KUNNAN MAA-AINESTAKSAN MAKSUPERUSTEET Sisällysluettelo: 1 Yleistä... 2 2 Tarkastusmaksu...

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Urjalan kunnan valtuuston päätös 18.6.2012 17 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Urjalan kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta,

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT K A U H A J O E N K A U P U N K I MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VOIMAANTULO 1.1.2015 Kauhajoen kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNNASSA MAA-AINESTEN OTTAMIS- SUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

SONKAJÄRVEN KUNNASSA MAA-AINESTEN OTTAMIS- SUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT SONKAJÄRVEN KUNNASSA MAA-AINESTEN OTTAMIS- SUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan

Lisätiedot

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 2.1 Suunnitelmaa kohti 370

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 2.1 Suunnitelmaa kohti 370 Riihimäen kaupunki TAKSAT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty 12.12.2011 Voimaantulo 1.2.2012 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESOTON TAKSAT 1.1.2017 ALKAEN YMPLTK 1.11.2016, 79 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ikaalisten kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA

KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI 1. KANNONKOSKEN, KINNULAN, KIVIJÄRVEN, KYYJÄRVEN JA PIHTIPUTAAN KUNTIEN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA Hyväksytty: Ympäristölautakunta 19.4.2016 36 Hyväksytty:

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA Haminan kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSAT

HAAPAVEDEN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSAT LIITE 9/2012 HAAPAVEDEN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSAT MAA-AINESLAIN SEKÄ MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN EDELLYTTÄMISTÄ TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT HAAPAVEDEN KAUPUNGISSA 1 Maa-ainesten

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1.1.2014 ALKAEN Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta 10.12.2013 134 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 KONNEVEDEN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 2 Sisällys: 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu 3 Valvontamaksu 4 Kuuleminen

Lisätiedot

Suunnitelmaa kohti perusmaksu 180,00. sekä lisäksi peritään hakemuksessa otettavaksi esitetyn maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan

Suunnitelmaa kohti perusmaksu 180,00. sekä lisäksi peritään hakemuksessa otettavaksi esitetyn maa-ainesmäärän tilavuuden mukaan MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ympäristölautakunta 5.11.2014 Tekninen lautakunta 13.11.2014 Voimaantulo 1.1.2015 1 YLEISTÄ Maa-ainesten

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Voimaantulopäätökset: Joutsa RAKLTK 20.02.2006 KH 10.04.2006 KV 05.06.2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ...3

Lisätiedot

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA

LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 LOPEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 1 Yleistä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

MAKSUT 2016 KAUPUNKISUUNNITTELU

MAKSUT 2016 KAUPUNKISUUNNITTELU MAKSUT 2016 KAUPUNKISUUNNITTELU Voimaantulo 1.1.2016 Tekninen lautakunta hyväksynyt 2015 2 MAA-AINESLUVAN JA ERÄIDEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN EDELLYTTÄMIEN LUPIEN RATKAISEMISEEN LIITTYVISTÄ TEHTÄVISTÄ

Lisätiedot

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

Ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: 1/5 LOHJAN KAUPUNKI Liite / MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ympäristö- ja rakennuslautakunta 10.12.2015 109 Voimassa 1.1.2016 alkaen

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT RÄÄKKYLÄ MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 07.04.2008 5 Kunnanhallitus 08.05.2008 62 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Sivu 1 / 6 LAUKAAN KUNTA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Laukaan kaavoitus- ja rakennuslautakunta 25.1.2017 Sivu 2 / 6 Laukaan kunnassa

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kärkölän kunta Ympäristölautakunta 30.1.2013 10 15.6.2016 28, muutos MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 (5) Kärkölän

Lisätiedot

MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA

MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA MAA-AINESMAKSUT HALSUAN KUNTA 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Halsuan kunnassa maa-ainesten ottosuunnitelman tarkistamisesta, ottotoiminnasta,

Lisätiedot

MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ

MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Tekninen lautakunta 18.11.2014 145, liite 3 MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kadulla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2015 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain

Lisätiedot

KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA ALKAEN

KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA ALKAEN KEMIÖNSAAREN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISTAKSA 1.1.2009 ALKAEN 1 YLEISTÄ 1.1 Maa-ainesten ottamishakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Mäntyharjun kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot

POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48

POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48 POLVIJÄRVEN KUNTA Liite nro 48 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Polvijärven kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta,

Lisätiedot

MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA

MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA MAA-AINESTAKSA HUMPPILAN KUNTA TEKNINEN LAUTAKUNTA 2008 1 Humppilan maa-ainestaksa 2008 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksut 3 Valvontamaksut 4 Naapureiden kuulemismaksut 5 Vakuusmaksut 6 Pakkokeinopäätöksistä

Lisätiedot

MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA

MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA MAA-AINEKSEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PAIMION KAUPUNGISSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA

SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA Ympla 25.11.2015 liite nro 3 SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTAKSA Hyväksytty ympäristölautakunnassa 25.11.2015 54 Voimaantulo 1.1.2016 SUOMUSSALMEN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT. Voimaan voimassa

TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT. Voimaan voimassa TOHMAJÄRVI MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Taksan käsittelypäätökset: Ympäristölautakunta 20.09.2016

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ

MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ MAKSUT 2014 Kadulla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2014 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain 14 b pykälään. Lain mukaan kunta

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja valvonnasta

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMIN- NAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JÄMSÄN KAUPUNGISSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMIN- NAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JÄMSÄN KAUPUNGISSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMIN- NAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JÄMSÄN KAUPUNGISSA Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot

MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA

MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa..2016 Voimassa 1.7.2016 alkaen 1 SOVELTAMISALA Maa-ainesten ottamista koskevan hakemuksen tarkastamisesta, maaaines-

Lisätiedot

MAKSUT 2019 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ

MAKSUT 2019 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ MAKSUT 2019 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kaduilla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2019 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain 14 b pykälään. Lain mukaan kunta

Lisätiedot

Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi

Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi Maa-ainestaksat Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi 1 Yleistä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta

Lisätiedot

Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain

Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain Maa-aineslain mukaisen lupapäätöksen antamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut sekä maa-aineslain ja ympäristösuojelulain mukaisten lupien yhteiskäsittelyn ja valvonnan taksa 1 YLEISTÄ

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA 1.7.2016 2 Uudenkaupungin kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta sekä muista viranomaistehtävistä

Lisätiedot

2 TARKASTUSMAKSU Lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut:

2 TARKASTUSMAKSU Lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava kunnalle seuraavat maksut: MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT SEKÄ YHTEISLUPAKÄSITTELYSTÄ JA VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Lappeenrannan kaupungissa sekä Lemin,

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa Liite Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Maalahden kunnassa Hyväksytty kunnanvaltuustossa 28.9.2017 114 Tulee voimaan 14.11.2017. 1 Soveltamisala

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002

TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002 1 TOHOLAMMIN KUNNAN MAA-AINESTAKSA 2002 1 YLEISTÄ...2 2 TARKASTUSMAKSU...2 3 VALVONTAMAKSU...3 4 KUULEMINEN...4 5 VAKUUDET...4 6 PAKKOKEINOPÄÄTÖKSET...4 7 LUVAN VELVOITTEISTA VAPAUTTAMINEN (MAL 13 A )...4

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Lapinjärven kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan valvonnasta

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT ILMAJOEN KUNTA Ympäristölautakunta 27.9.2016 PTK LIITE nro 4 (84 ) 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Ilmajoen kunnassa maa-ainesten

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kalajoen kaupunki MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Valtuuston 1.11.2016 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2017. 1 Yleistä Maa-ainesten

Lisätiedot

Tämän taksan perusteella määrätyt maksut eivät ole arvonlisäverollisia.

Tämän taksan perusteella määrätyt maksut eivät ole arvonlisäverollisia. MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Maa-aineslain mukaisen maa-ainesten ottamista koskevan hakemuksen käsittelystä ja suunnitelman

Lisätiedot

MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA.

MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA. MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMIEN TARKASTUKSISTA, OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA JA MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ UUDENKAARLEPYYN KAUPUNGISSA. 1 YLEISTÄ Maa-aineslain 23 :n (555/1981) ja MRL 145 :n

Lisätiedot

MAA-AINESLUPIEN KÄSITTELYSTÄ JA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA SEKÄ OT- TAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT 01.

MAA-AINESLUPIEN KÄSITTELYSTÄ JA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA SEKÄ OT- TAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT 01. 1 KIURUVEDEN KAUPUNKI MAA-AINESLUPIEN KÄSITTELYSTÄ JA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA SEKÄ OT- TAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT 01.01.2010 LUKIEN Hyväksytty teknisen lautakunnan

Lisätiedot

LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA

LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA LIEDON KUNNAN MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.2.2018 ALKAEN 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamislupahakemuksen ja ottamissuunnitelman

Lisätiedot

MAA-AINESLAIN MUKAISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUTAKSAT 2016

MAA-AINESLAIN MUKAISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUTAKSAT 2016 MAA-AINESLAIN MUKAISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUTAKSAT 2016 Mikkelin seudun ympäristöpalvelut (Mikkelin kaupunki, Hirvensalmen, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat) Sisällys 1 YLEISTÄ... 3

Lisätiedot

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN

IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA ALKAEN IMATRAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN MAA-AINESVALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 30.8.2016 ALKAEN 2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Imatran seudun

Lisätiedot

MAA-AINESLUPATAKSA JA MAA-AINESOTON VIRANOMAISTEHTÄVIEN TAKSA

MAA-AINESLUPATAKSA JA MAA-AINESOTON VIRANOMAISTEHTÄVIEN TAKSA PEDERSÖREN KUNTA Ympäristö- ja rakennuslautakunta hyväksynyt 21.11.2017, 96 Tulee voimaan 1.1.2018 MAA-AINESLUPATAKSA JA MAA-AINESOTON VIRANOMAISTEHTÄVIEN TAKSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamista koskevan

Lisätiedot

Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 9 1 (5)

Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 9 1 (5) Salon kaupunginvaltuusto 27.1.2014 9 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT SALON KAUPUNGISSA 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT KITEEN KAUPUNKI 1(4) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty: Kiteen ympäristölautakunta 30.11.2016 105 Voimaan: 1.1.2017 1 YLEISTÄ

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT KOKEMÄEN KAUPUNKI TAKSA 2016 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT Ympäristölautakunta hyväksynyt 09.12.2015 78 Voimaantulo 01.02.2016

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LIITE/BILAGA 36 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, maa-aines- ja ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

T A K S A K O K O E L M A MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA

T A K S A K O K O E L M A MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 2011 T A K S A K O K O E L M A MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA N:o Kv Taksan nimi 11. 4.2011 Maa-aineslupa- ja valvontaviranomaisen taksa Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt

Lisätiedot

MAKSUT 2017 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ

MAKSUT 2017 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Tekninen lautakunta 13.12.2016 Liite 1 151 MAKSUT 2017 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kaduilla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2017 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Heinäveden, Joroisten, Leppävirran kuntien sekä Pieksämäen ja Varkauden kaupunkien maa-ainesten ottamissuunnitelman

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA

MIKKELIN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA MIKKELIN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA SEURANTARAPORTTI 10/ Teknisen lautakunnan johdon analyysi Lokakuu Toimintatuottojen / liikevaihdon kehitys Tuotot kokonaisuudessaan toteutuvat lähes talousarvion mukaisesti.

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET VIHDIN KUNNASSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET VIHDIN KUNNASSA VIHDIN KUNTA Ympa 9.12.2008 Ympa liite 7 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET VIHDIN KUNNASSA 1 Yleistä 2 Tarkastusmaksu Maa-ainesten

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA Liite Ryk 4. Rakennus- ja ympäristölautakunta (5)

KANGASALAN KUNTA Liite Ryk 4. Rakennus- ja ympäristölautakunta (5) KANGASALAN KUNTA Liite Ryk 4 Rakennus- ja ympäristölautakunta 2.6.2016 1 (5) Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut Kangasalan kunnassa 1

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Raahen kaupunki Siikajoen kunta Raahen kaupunki Siikajoen kunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.1.2019- Laadittu 24.9.2018 hyväksytty

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 1

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 1 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2017 Nro 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT KOTKASSA JA PYHTÄÄLLÄ (Hyväksytty ympäristölautakunnassa

Lisätiedot

Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa

Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa MAA-AINESTAKSA 1 YLEISTÄ Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.6.2018 120 Voimaantulo 1.8.2018. 2 TARKASTUSMAKSU Maa-ainesten ottamishakemuksen ja -suunnitelman tarkastamisesta, ympäristölupaja

Lisätiedot

Keski-Savon ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

Keski-Savon ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Keski-Savon ympäristölautakunta 16.5.2019 42 LIITE 5C MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Heinäveden, Joroisten, Leppävirran kuntien sekä

Lisätiedot

HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT

HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1 HATTULAN KUNNAN MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT MAA-AINESLUPA- JA VALVONTAVIRANOMAISEN TAKSA 1 YLEISTÄ Hattulan kunnassa maa-ainesten

Lisätiedot

Kangasalan kaupunki Liite Vir 15 1 (6)

Kangasalan kaupunki Liite Vir 15 1 (6) Kangasalan kaupunki Liite Vir 15 1 (6) Viranomaislautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET KANGASALAN 1 SOVELTAMISALA

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Ympäristölautakunta 9.12.2015 67 liite 4 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Ympäristölautakunta 15.11.2017 48, liite 2 1 Lapinlahden ympäristölautakunta MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LAPINLAHDELLA Lapinlahden

Lisätiedot

Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300

Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET YLÖJÄRVEN KAUPUNGISSA (liite 3 / ymp.ltk 17.12.2013) Ylöjärven ympäristölautakunnan

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA PÄLKÄNEEN KUNTA Viim. muutospvm 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT PÄLKÄNEEN KUNNASSA Maa-ainesten ottamista koskeva lupahakemus ja

Lisätiedot

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut

Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut KURIKAN KAUPUNGIN MAA-AINESTAKSA Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan

Lisätiedot

Kiinteistönmuodostamislain (KmL) 4 luvun mukaisesta tontin lohkomisesta suoritetaan perushinta /tontti:

Kiinteistönmuodostamislain (KmL) 4 luvun mukaisesta tontin lohkomisesta suoritetaan perushinta /tontti: KAUPUNKIMITTAUKSEN HINNASTO 2014 KIINTEISTÖTOIMITUSTEN HINNASTO jonka mukaan Porin kaupungille suoritetaan maksu kiinteistötoimitusmaksulain (558/95) 1 :ssä tarkoitetuista toimituksista, toimenpiteistä

Lisätiedot

Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymä Ympäristöterveyslautakunta 52 Liite 6

Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymä Ympäristöterveyslautakunta 52 Liite 6 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT KEMIJÄRVEN, PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNNISSA 1 YLEISTÄ 1.1. Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta

Lisätiedot

2.1 suunnitelmaa kohti 200,97 ottamisalueen pinta-alan mukaan 33,28/ha sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn maaainesmäärän

2.1 suunnitelmaa kohti 200,97 ottamisalueen pinta-alan mukaan 33,28/ha sekä lisäksi hakemuksessa otettavaksi esitetyn maaainesmäärän 1.1.2017 alkaen 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA SEKÄ VIROLAHDEN JA MIEHIKKÄLÄN KUNNISSA Haminan kaupungissa sekä

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA. Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA. Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 1 KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN MAA-AINESTAKSA Kouvolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta 4.5.2016 53 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 TARKASTUSMAKSU... 3 3 VALVONTAMAKSU...

Lisätiedot

MAA-AINESTAKSA UURAISTEN KUNTA

MAA-AINESTAKSA UURAISTEN KUNTA MAA-AINESTAKSA UURAISTEN KUNTA Ympäristölautakunta 10.11.2015 Hyväksytty kunnanhallituksessa - 16.11.2015 304 Voimaan 1.1.2016 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNITELMAN TARKASTAMISETA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA

Lisätiedot