McDonaldin terveyskeskuslääkärin virkaan siirtämisen jälkeen on tullut ilmi seuraavaa:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "McDonaldin terveyskeskuslääkärin virkaan siirtämisen jälkeen on tullut ilmi seuraavaa:"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Outi Mc Donaldin irtisanominen 1635/33/2012 KH Outi McDonald on toiminut Hangon terveyskeskuksen johtavana lääkärinä. Kaupunginhallitus on päättänyt siirtää McDonaldin terveyskeskuslääkärin virkaan (vakanssi nro ). Terveyskeskuslääkärin virkaan siirtämistä koskeva päätös ei ole lainvoimainen. McDonaldin terveyskeskuslääkärin virkaan siirtämisen jälkeen on tullut ilmi seuraavaa: 1) McDonald on johtavana lääkärinä luvannut perheterapeutin toimeen valitulle henkilölle maksettavan palkan ilman, että kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto on vahvistanut palkan sisäisen valvonnan ohjeen mukaisesti. Luvattu palkka ylittää palkkatason, jota tehtävästä muutoin olisi maksettu. McDonaldin menettelystä aiheutuu kaupungille ylimääräisiä palkkakustannuksia. 2) McDonald on johtavana lääkärinä toimeenpannut keräyksen, jossa terveyskeskuksen vanhentunutta materiaalia ja lääkkeitä on kerätty toimitettavaksi ulkomaille. McDonald on itse osallistunut materiaalin ja lääkkeiden toimittamiseen ulkomaille ilman, että materiaalin luovuttamisesta tai poistosta on tehty päätöstä tai että toiminnalle muutoinkaan olisi saatu taikka edes pyydetty lupaa. Hangon kaupungin perusturvaviraston toimintasäännön 3 :n mukaan perusturvajohtaja päättää muun ohella irtaimen omaisuuden luovuttamisesta, poistamisesta ja hävittämisestä. McDonaldille on ennen edellä todettuja tapahtumia annettu huomautus ja varoitus virkasuhteeseen vaikuttavien velvoitteiden rikkomisesta. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 35 :n 1 momentin mukaan työnantaja ei saa irtisanoa virkasuhdetta viranhaltijasta johtuvasta syystä, ellei tämä syy ole asiallinen ja painava. Tällaisena syynä voidaan pitää virkasuhteesta, laista tai määräyksistä johtuvien, virkasuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten viranhaltijan henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi viranhaltija ei enää kykene selviytymään tehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja viranhaltijan olosuhteet kokonaisuudessaan. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 43 :n perusteella viranhaltijalle on

2 varattava tilaisuus tulla kuulluksi virkasuhteen päättämisen syistä perusteluineen. Viranhaltijalla on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Oikeudesta käyttää avustajaa on ilmoitettava viranhaltijalle. Ehdotus Kaupunginhallitus toteaa, että Outi McDonaldin ilmitullut menettely on lainkohdassa tarkoitettu asiallinen ja painava syy virkasuhteen irtisanomiselle. Kaupunginhallitus päättää varata McDonaldille tilaisuuden tulla kuulluksi irtisanomisen virkasuhteen päättämisen syistä perusteluineen ennen seuraavaa kaupunginhallituksen kokousta. Päätös Asiassa käydyn keskustelun aikana Birgitta Gran Eero Kolin kannattamana ehdotti, että asia palautetaan. Toimitetussa äänestyksessä esittelijän ehdotus sai 7 ääntä (Kavander, Öhman, Alén, Förström, Helander, Pääkkö, Wikberg) ja Graninehdotus sai 2 ääntä (Gran, Koli). Ehdotus hyväksyttiin ja samalla todettiin, että asia ei ole julkinen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta heti kokouksessa. KH Asian jatkokäsittely. Outi McDonald on toiminut Hangon kaupungin palveluksessa terveyskeskuslääkärinä , ylilääkärinä ja johtavana lääkärinä alkaen. Kaupunginhallitus on päättänyt siirtää McDonaldin johtavan lääkärin virasta terveyskeskuslääkärin virkaan. Virkasiirtoa koskeva päätös ei ole lainvoimainen. Hangon kaupungin hallintosäännön 30 :n mukaan palvelussuhteen päättymisestä päättää se, joka valitsee viranhaltijan. Kaupunginhallitus on ( 39) todennut mahdolliset irtisanomisperusteet ja päättänyt varata Outi McDonaldille tilaisuuden tulla kuulluksi virkasuhteen päättämisen syistä perusteluineen ennen seuraavaa kaupunginhallituksen kokousta. Outi McDonaldia on kuultu Kuulemiskutsu ja pöytäkirja kuulemistilaisuudesta ovat liitteenä. Liitteenä on myös Outi McDonaldin kuulemistilaisuudessa antama vastine hänelle annetun varoituksen johdosta, jota hän ei ole aikaisemmin jättänyt kaupungille. Irtisanomisperusteen 1 (perheterapeutin palkkaus) osalta Outi McDonaldin kuulemisessa esille tuoma ei sisällä mitään sellaista, jonka perusteella kysymyksessä ei ole asiallinen ja painava syy virkasuhteen päättämiselle. Outi McDonald on toiminut edellä esityslistatekstissä kerrotuin tavoin. Perusturvajohtaja on ennen perheterapeutin rekrytointia sähköpostiviestissään ohjeistanut Outi McDonaldia rekrytointiin liittyvistä asioista ja kiinnittänyt tämän huomiota erityisesti siihen, että kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää palkasta. Asiasta on määräys sisäisen valvonnan ohjeessa ja se on ollut useasti esillä niin perusturvan johtoryhmässä kuin

3 henkilöstöpäällikön johdolla pidetyissä johdon koulutuksissa. Siitä huolimatta Outi McDonald on luvannut perheterapeutille maksettavan palkan (4.186,21 /kk), mikä on tullut ilmi vasta marraskuussa 2014 ennen kuin toimeen valittu henkilö on aloittanut työssään. Outi McDonaldille on annettu varoitus sen vuoksi, että hän on toistuvasti ylittänyt kaupungin hallintosäännössä määritellyn ratkaisuvaltansa henkilöstöasioissa. Outi McDonald on sitä ennen saanut toistuvasti suullisia huomautuksia ja ohjausta henkilöstöasioissa sekä kirjallisen huomautuksen johtavan hoitajan rekrytointiin liittyen. Outi McDonald on häntä varoituksen vuoksi kuultaessa sitoutunut muuttamaan toimintatapansa siten, että se vastaa Hangon kaupungin sääntöjä. Perusturvajohtaja on puolestaan neuvottelujen seurauksena muuttanut varoituksen otsikon huomautukseksi. Varoituksen sisältöä ei ole miltään osin muutettu. Irtisanomisperusteen 2 (terveyskeskuksen materiaali) osalta McDonald on kertonut vieneensä mukanaan Afrikkaan vanhentuneita lääkkeiden näyte- ja päivystyspakkauksia, jotka eivät ole kaupungin omaisuutta. Kaupungin kansliapäällikön, perusturvajohtajan ja johtavan hoitajan puhuttaessa terveyskeskuksen henkilökuntaa on käynyt ilmi, että terveyskeskuksen varastosta on tammikuussa 2015 päätynyt Outi McDonaldin haltuun jopa täysi henkilöautollinen (useita pahvilaatikoita) erilaisia lääkintään liittyviä tarvikkeita, joiden käyttöaika on kulunut umpeen. Henkilöstöltä saadun tiedon mukaan Outi McDonald on ohjeistanut henkilökuntaa keräämään terveyskeskuksen kyseiset tarvikkeet ja vanhentuneet lääkkeiden näyte- ja päivystyspakkaukset erilleen. Kaupungilla ei ole aihetta kyseenalaistaa henkilökunnalta saatuja tietoja. Nykyisen perusturvajohtajan aloittaessa tehtävässään vuonna 2013, perusturvajohtajan tietoon on tullut, että terveyskeskuksessa on jo tuolloin kerätty vanhentuneita tarvikkeita ja lääkkeitä. Perusturvajohtaja on tuolloin erikseen huomauttanut Outi McDonaldille, ettei kaupungin omaisuuden ottaminen itselle tai luovutettavaksi eteenpäin ole sallittua ilman lupaa. Tästä huolimatta tarvikkeiden kerääminen on jatkunut Outi McDonaldin toimiessa johtavana lääkärinä. Hangon kaupungin perusturvaviraston toimintasäännön 3 :n mukaan perusturvajohtaja päättää muun ohella irtaimen omaisuuden luovuttamisesta, poistamisesta ja hävittämisestä. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 35 :n 1 momentin mukaan irtisanomisen syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja viranhaltijan olosuhteet kokonaisuudessaan. Saman lainkohdan 5 momentin perusteella jos irtisanomisen perusteena on niin vakava virkasuhteeseen liittyvä rikkomus, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää virkasuhteen jatkamista, ei lainkohdan 3 ja 4 momentissa säädettyä tarvitse noudattaa. Outi McDonaldin menettely on ollut jyrkästi vastoin hänen asemaansa johtavana lääkärinä. Ratkaisuvallan ylittäminen henkilöstöasioissa on ollut toistuvaa, vaikka Outi McDonald on saanut neuvoja ja ohjausta henkilöstöasioissa. Tarvikkeiden kerääminen terveyskeskuksessa ja niiden ottaminen ilman lupaa osoittaa piittaamattomuutta työnantajan antamia määräyksiä kohtaan. Työnantajan omaisuuteen kohdistunut pienikin viranhaltijan väärinkäytös rikkoo vakavasti sen

4 luottamuksen, jonka edellytetään viranhaltijan ja työnantajan välillä. Ratkaisevaa ei tällöin ole väärinkäytöksen kohteena olleen omaisuuden arvo tai menettelyn tarkoitus. Kaupungilla on työnantajana oikeus edellyttää työntekijöiltään määräysten noudattamista ja ehdotonta rehellisyyttä. Kaupungilta ei voida näissä olosuhteissa kohtuudella edellyttää virkasuhteen jatkamista Outi McDonaldin kanssa. Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Outi McDonald irtisanotaan kaupungin palveluksesta noudattaen kuukauden irtisanomisaikaa. Kaupunginhallitus määrää kansliapäällikön huolehtimaan tutkintapyynnön tekemisestä poliisille kaupunkiin mahdollisesti kohdistuneen rikoksen selvittämiseksi. Samalla todetaan, että asia ei ole julkinen. Asiassa käydyn keskustelun aikana Eero Koli Birgitta Granin kannattamana ehdotti, ettei ehdotusta hyväksytä. Toimitetussa äänestyksessä esittelijän ehdotus sai 7 ääntä (Kavander, Hellström, Alén, Förström, Helander, Pääkkö, Wikberg) ja Kolin ehdotus sai 2 ääntä (Koli, Gran). Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Samalla todetaan, että asia on julkinen kaupunginhallituksen pöytäkirjan ( ) nähtävälläolopäivästä ( ) lukien. Eero Koli ilmoitti eriävän mielipiteensä päätökseen. Kansliapäällikkö Jussi-Pekka Jutila, KVO 21 Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Outi McDonald irtisanotaan kaupungin palveluksesta noudattaen kuukauden irtisanomisaikaa. Asiassa käydyn keskustelun aikana Ann Nylund-Mällinen ilmoitti olevansa jäävi ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Valtuutettu Olli Mustonen valtuutettu Eero Kolin ja valtuutettu Birgitta Granin kannattamana ehdotti, että kaupunginhallituksen ehdotusta ei hyväksytä. Toimitetussa äänestyksessä kaupunginhallituksen ehdotus sai 22 ääntä, valtuutettu Olli Mustosen ehdotus sai 10 ääntä ja 2 valtuutettua äänesti tyhjää, yksi valtuutettu ei ollut läsnä.

5 Päätös Puheenjohtaja totesi, että kaupunginvaltuusto oli päättänyt irtisanoa Outi McDonaldin kaupungin palveluksesta noudattaen kuukauden irtisanomisaikaa. Valtuutetut Koli ja Mustonen ilmoittivat eriävät mielipiteensä päätökseen. Kansliapäällikkö Jussi-Pekka Jutila,

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kaupunginhallitus 281 03.12.2018 Kaupunginhallitus 10 21.01.2019 Kaupunginhallitus 38 25.02.2019 KH:n henkilöstöjaosto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kaupunginhallitus 281 03.12.2018 Kaupunginhallitus 10 21.01.2019 Kaupunginhallitus 38 25.02.2019 KH:n henkilöstöjaosto

Lisätiedot

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta.

Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011. Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa. mukaisesti työn suorittamisesta. Henkilöstöyksikön ohje 1.6.2011 Huomautus ja varoitus virka- ja työsuhteessa Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen käsittely / Outi McDonald 1635/33/2012 PERUS 09.10.2014 136

Oikaisuvaatimuksen käsittely / Outi McDonald 1635/33/2012 PERUS 09.10.2014 136 Perusturvalautakunta 136 09.10.2014 Kaupunginhallitus 260 17.11.2014 Kaupunginhallitus 279 01.12.2014 Kaupunginhallitus 296 15.12.2014 Kaupunginhallitus 17 19.01.2015 Oikaisuvaatimuksen käsittely / Outi

Lisätiedot

Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen. tiedotustilaisuus työministeri Jari Lindström

Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen. tiedotustilaisuus työministeri Jari Lindström Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen tiedotustilaisuus 8.11.2018 työministeri Jari Lindström Irtisanomisesta yleensä Työnantaja voi irtisanoa työsopimuksen 1) työntekijästä johtuvasta syystä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2016

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2016 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2016 Aika: ke 10.8.2016 klo 17.00 Paikka: Virastotalo, sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 151 KOKOUKSEN AVAUS 152 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 153 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

Täydennyslausunto Helsingin hallinto-oikeudelle / Itäsataman vierasvenepalvelusopimus

Täydennyslausunto Helsingin hallinto-oikeudelle / Itäsataman vierasvenepalvelusopimus Kaupunginhallitus 250 31.10.2016 Kaupunginhallitus 259 14.11.2016 Kaupunginhallitus 5 16.01.2017 Kaupunginhallitus 37 27.02.2017 Kaupunginhallitus 107 24.04.2017 Kaupunginhallitus 45 12.03.2018 Täydennyslausunto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 48 Oikaisuvaatimus varhaiskasvatusjohtajan päätöksestä HEL 2016-001005 T 01 01 04 01 Päätös päätti hylätä esitystekstistä ilmenevin perustein ********** oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusjohtaja kunnallisasia

Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusjohtaja kunnallisasia Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (5) JARDno-2018-1435 Viranhaltijan palvelussuhteen päättäminen Asian tausta 26.2.2018 Suomen Tietotoimisto (STT) on julkaissut lehtiartikkelin, joka on koskenut vuosina 2008-2017

Lisätiedot

OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA

OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA Johtoryhmä 19.9.2018 Yhteistyötoimikunta 19.9.2018 Yhtymähallitus 30.10.2018 LIITE 6 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA 19.9.2018 Lapin koulutuskeskus REDU - Santasport

Lisätiedot

Jatkotoimenpiteiden osalta päätösehdotus annetaan kokouksessa. Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa

Jatkotoimenpiteiden osalta päätösehdotus annetaan kokouksessa. Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa Kunnanhallitus 194 09.06.2008 Kunnanhallitus 269 25.08.2008 Kunnanhallitus 309 22.09.2008 Oulun hallinto-oikeuden päätös Raili Jäntin asiassa 1/03/05/2006 Khall 194 Oulun hallinto-oikeus on päätöksellään

Lisätiedot

Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (6) Koulutusjohtaja kunnallisasia

Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (6) Koulutusjohtaja kunnallisasia Järvenpää Viranhaltijapäätös 1 (6) JARDno-2018-1435 Viranhaltijan palvelussuhteen päättäminen Asian tausta 26.2.2018 Suomen Tietotoimisto (STT) on julkaissut lehtiartikkelin, joka on koskenut vuosina 2008-2017

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

4 Terveyskeskuslääkärin virkasuhteen irtisanominen. Päätös

4 Terveyskeskuslääkärin virkasuhteen irtisanominen. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 4 Terveyskeskuslääkärin virkasuhteen irtisanominen HEL 2016-002107 T 01 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 8 luvun 35

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 Kaupunginhallitus 95 30.3.2015 29 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös:

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös: Kaupunginhallitus 75 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 26 21.08.2017 Hallintosäännön täydentäminen ja korjaaminen 621/00.01.01.00/2016 Kaupunginhallitus 14.08.2017 75 Valmistelija: hallintojohtaja Irma Nieminen,

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 Kaupunginhallitus 37 19.1.2015 42 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä (Pöydälle 19.1.2015) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1448/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Tarkastuslautakunta 26 25.2.2015 Tarkastuslautakunta 32 11.3.2015 95 Asianro 1448/01.01.01/2015 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen historia Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A

Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen. Asianajotoimisto Lakipalvelu Petri Sallinen Oy Malmikatu 7 A LIPERIN KUNTA 10.09.20114 1 Diaantunnus LIPERIN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNALLE ASIA Oikaisuvaatimus Liperin kunnan sivistyslautakunnan päätökseen OIKAISUVAATIMUKSEN TEKIJÄ Eila Hyvärinen, Joensuu AVUSTAJA

Lisätiedot

puheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen kunnanjohtaja koulutusjohtaja fil.maist. kouluneuvos vanh.huollon pääll.

puheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen kunnanjohtaja koulutusjohtaja fil.maist. kouluneuvos vanh.huollon pääll. sivu 1(9) nro 3/2009 Elin: Hallitus Aika: 16.2.2009 klo 9.00 10.35 Paikka: Päätöksentekijät Läsnäolijat: Hallituksen kokoushuone, R 0, Vaasan keskussairaala Gun Kapténs Per Hellman, varapj. Jan Erik Granö

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 22/2007 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 50/2007 28.9.2007 Asia Virkasuhteen irtisanominen ja virantoimituksesta pidättäminen Virasto kihlakunnan poliisilaitos Päätös, johon

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS 1 VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 9/2012 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 67/2012 2.11.2012 Asia Virkasuhteen irtisanomista ja virantoimituksesta pidättämistä koskeva oikaisuvaatimus Muutoksenhakija A Virasto

Lisätiedot

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa.

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 lukien. Ohjetta sovelletaan kaikissa kaupungin työpaikoissa ja kaupungin järjestämissä tilaisuuksissa. Liite 1 Hkj 18.4.2013 LOVIISAN KAUPUNKI 18.4.2013 OHJE SAVUTTOMASTA LOVIISASTA Ohjeen tarkoitus Loviisan kaupunki haluaa edistää henkilöstönsä tupakoimattomuutta. Savuttomuus koskee kaikkien tupakkatuotteiden

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Toiminta-ajatus 1 Nuoriso- ja liikuntatoimen tehtävänä on nuoriso- ja liikuntalautakunnan alaisena edistää toimialallaan nuorison ja koko

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015. Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013. Kh 09.02.

Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015. Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013. Kh 09.02. Kaupunginhallitus 52 09.02.2015 Kaupunginhallitus 127 13.04.2015 Oikaisuvaatimus/ Työsopimuksen irtisanominen 357/01.00.01/2013 Kh 09.02.2015 52 Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh. 02 761

Lisätiedot

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa Kunnanvaltuusto 21 24.03.2014 Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa KVALT 21 KHALL 14.01.2014 21 Av. hallintojohtaja Tilapäisen valiokunnan asettaminen

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Helsingissä 23. kesäkuuta 2005 KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS KUNNALLISEN YLEISEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 VIII LUVUN JA IX LUVUN MUUTTAMISESTA Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2005 2007 lomauttamista koskevan

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 8/ 2012 17.10.2012

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 ) KIRKKONEUVOSTO 8/ 2012 17.10.2012 SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 6 Aika Keskiviikko 17.10.2012 klo 12.00 12.45 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Tervo kirkkoherra, puheenjohtaja Jarmo Heinonen Hannu

Lisätiedot

PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ

PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ PALVELUALUEJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN ILMAN JULKISTA HAKUMENETTELYÄ Yhteenveto lyhyesti Nykyisen elinkeinojohtajan viranhaltijan siirtäminen hoitamaan uutta palvelualuejohtajan virkaa ilman julkista hakumenettelyä

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti.

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti. Kaupunginhallitus 306 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 86 12.12.2017 Liikelaitoksen perustamispäätös - Hangon Vesi 1695/62.621/2017 KH 27.11.2017 306 Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.5.2017 37,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 5299/01.02.01/2014 37 Oikaisuvaatimus aiheettomasti maksetun palkan takaisinperinnästä Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Harju, puh. 046 877 2591 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen

3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen Kaupunginhallitus 200 06.10.2014 Kaupunginhallitus 103 24.04.2017 Kaupunginhallitus 126 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 28 23.05.2017 Kaupunginhallitus 175 12.06.2017 Kaupunginhallitus 237 25.09.2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 16.03.2015 Sivu 1 / 1 728/01.01.00/2015 20 Oikaisuvaatimukset Tilakeskus-liikelaitoksen tilapalvelupäällikön vakanssin siirtämisestä tilahallinnan yksiköstä talonrakennuttamisen yksikköön ja tilapalvelupäällikön

Lisätiedot

Uutiskirje 1/2014. Uutiskirjeen 1/2014 aiheena on työsuhteen päättäminen työntekijän henkilöön liittyvillä perusteilla.

Uutiskirje 1/2014. Uutiskirjeen 1/2014 aiheena on työsuhteen päättäminen työntekijän henkilöön liittyvillä perusteilla. Uutiskirje 1/2014 Uutiskirjeen 1/2014 aiheena on työsuhteen päättäminen työntekijän henkilöön liittyvillä perusteilla. Työsuhde voidaan päättää irtisanomalla tai purkamalla, jolloin irtisanomisaikaa ei

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä

Lisätiedot

Liite 2 TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1. Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 65 08.03.1999 28

Liite 2 TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1. Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 65 08.03.1999 28 Liite 2 TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1 Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 65 08.03.1999 28 1728-1999 (102) Paikallinen virka- ja työehtosopimus noudatettavista palvelussuhteen ehdoista ja menettelytavoista,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (7) Palmia-liikelaitoksen jk 3 24.11.2011. Johtokunta päätti jättää asian pöydälle

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (7) Palmia-liikelaitoksen jk 3 24.11.2011. Johtokunta päätti jättää asian pöydälle Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (7) 77 Erään viranhaltijan irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus HEL 2011-001928 T 01 01 04 01 Päätös Käsittely Johtokunta päätti jättää asian pöydälle Pöydällepanoehdotus:

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja

Lisätiedot

Työntekijän lojaliteetti- ja uskollisuusvelvoite

Työntekijän lojaliteetti- ja uskollisuusvelvoite ERI MIELTÄ OLEVAN JÄSENEN LAUSUNTO ASIASSA S 14/689 Hovioikeudenlaamanni Risto Jalanko: Irtisanomisperusteen arvioinnin lähtökohdat Työsopimuslain 7 luvun 1 :n mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 16.11.2009 1997/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen

Lisätiedot

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610

ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207. Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi. Puh. 013-631 610, fax. 013-632 610 1 Polvijärventie 14, 83700 Polvijärvi Puh. (013) 631 610, Fax (013) 632 610 asianajotoimisto@pietarinen.inet.fi ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS ASIA Lausunto asioissa 11705/14/2207 ja 11779/14/2207 LAUSUNNON

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02. Kaupunginhallitus 103 06.05.2013 Kaupunginvaltuusto 63 15.05.2013 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.00/2013 KH 103 Valmistelija: hallintojohtaja Christoffer Masar

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

1 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 44. 2 27 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 44

1 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 44. 2 27 Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen 44 Tekninen lautakunta 29.4.2009 43 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 4/2009 Kokousaika 29.4.2009 klo 16.00 16.40 Kokouspaikka Kunnanhallituksen huone ASIAT 1 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 44 2 27

Lisätiedot

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi

Liite: Ehdotus hallintosäännöksi Järjestelytoimikunta 32 07.05.2008 Järjestelytoimikunta 67 10.09.2008 Järjestelytoimikunta 83 01.10.2008 Järjestelytoimikunta 88 22.10.2008 HALLINTOSÄÄNNÖN HYVÄKSYMINEN 55/01/010/2008 JÄRJTOIM 32 Liite

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (6) 108 Toimialan palvelukokonaisuuksien ason virkojen täyttömenettely ja kelpoisuusehdot HEL 2016-013422 T 01 01 00 Päätös päätti, että toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJASOPIMUS luonnos

KAUPUNGINJOHTAJASOPIMUS luonnos KAUPUNGINJOHTAJASOPIMUS luonnos 1. Sopimusosapuolet Imatran kaupunki (jäljempänä kaupunki) ja Kai Roslakka (jäljempänä myös kaupunginjohtaja) Kaisa Heino (jäljempänä myös apulaiskaupunginjohtaja) 2. Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 9.5.2005 1997/nro 7 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 ' Liikunta- ja nuorisolautakunnan alaisen palvelukeskuksen

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö

Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö 1 (6) Ylöjärven kaupunki Ylöjärven kaupungin henkilöstösääntö Voimaantulo 01.01.2015 Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 1 Henkilöstösäännön soveltaminen Henkilöstösäännössä määrätään päätöksenteosta

Lisätiedot

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö 1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 36/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 37/2012 8.6.2012 Asia Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä A, vahtimestari Virasto Korkeakoulu Korvausvaatimus Korkeakoulu on

Lisätiedot

Työsuhteen päättäminen

Työsuhteen päättäminen Työsuhteen päättäminen Määräaikainen työsopimus Tietyksi määräajaksi sovittu työsopimus päättyy sovitun määräajan tai työn päättyessä ilman erillistä irtisanomista ja irtisanomisaikaa. Toistaiseksi voimassa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.12.

Helsingin kaupunki Esityslista 41/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää perustaa 1.12. Helsingin kaupunki Esityslista 41/2016 1 (5) 7 Palvelukokonaisuuksien johtajien virkojen perustaminen ja täyttömenettely sekä sosiaali- ja terveysviraston osastopäälliköiden virkojen virkanimikkeiden muuttaminen

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2000 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 20/2001 28.3.2001 Asia Irtisanomista koskeva oikaisuvaatimus Päätös, johon haetaan oikaisua Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen

Lisätiedot

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto

Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet. 2013 Edunvalvontaosasto Muistilista tuotannolliset ja taloudelliset perusteet 2013 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen irtisanomisperuste Tuotannollinen ja/tai taloudellinen irtisanomisperuste Tuotannollisen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Elinkeinovastaava Tiina Keskimäen työsuhteen irtisanominen 919/01.01.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Elinkeinovastaava Tiina Keskimäen työsuhteen irtisanominen 919/01.01. Kaupunginhallitus 274 31.10.2011 Kaupunginhallitus 291 28.11.2011 Elinkeinovastaava Tiina Keskimäen työsuhteen irtisanominen 919/01.01.04/2011 KH 274 Valmistelija: kehittämisjohtaja Risto Nieminen, puh:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 19/ ( 12) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 19/2019 1 ( 12) Aika 05.03.2019, klo 16:37-17:32 Paikka Järvenpää- talo, kokoushuone 9 Käsitellyt asiat 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 19

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 259. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 24.08.2015 Sivu 1 / 1 3186/03.06.02/2015 259 Teknisen toimen johtajan oikeudenkäyntikulujen korvaaminen Valmistelijat / lisätiedot: Timo Kuismin, puh. 050 544 7261 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen

Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen Työn tarjoaminen ja työvoiman palkkaaminen KHHJ 4.2.2014 19 SISÄLLYS 1 Muun työn tarjoaminen irtisanomisen (taloudelliset ja tuotannolliset syyt) vaihtoehtona... 1 2 Koulutusvelvollisuus... 2 3 Toimintamalli

Lisätiedot

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto ) Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Lisätiedot

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet Yhtymähallitus 4 26.01.2016 Yhtymähallitus 27 23.02.2016 Yhtymähallitus 51 26.04.2016 Vuoden 2017 säästötoimenpiteet 23/00.01.02/2015 Yh 26.01.2016 4 Valtio leikkaa ammatillisen koulutuksen kustannuksia

Lisätiedot

Inkeri Parviaisen oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen tekemään päätökseen

Inkeri Parviaisen oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen tekemään päätökseen Kaupunginhallitus 138 23.04.2018 Inkeri Parviaisen oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen 12.3.2018 83 tekemään päätökseen 152/00.01.01/2018 KHALL 23.04.2018 138 Inkeri Parviainen on tehnyt oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 Nro 14 LASTEN JA NUORTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 6.6.2016) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä Lautakunnan erityisenä tehtävänä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan

Lisätiedot

KH LIITE 2 YTTMK LIITE 3 EHDOTUS OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA. 1. Yleistä

KH LIITE 2 YTTMK LIITE 3 EHDOTUS OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA. 1. Yleistä 1 KH 17.1.2019 13 LIITE 2 YTTMK 11.12.2018 15 LIITE 3 EHDOTUS OHJE HUOMAUTUKSEN JA VAROITUKSEN ANTAMISESTA 1. Yleistä Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 8 luvun 35 :n 3 momentin mukaan viranhaltijaa,

Lisätiedot

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset

Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset Kaupunginhallitus 283 22.05.2017 Lappeenrannan toimitilakonsernin uuteen tehtävään liittyvät sopimukset 973/00.00.01.10/2015 KH 283 Valmistelija/lisätiedot: Strategia- ja rahoitusjohtaja Olli Naukkarinen,

Lisätiedot

Lempäälän kunta Kunnanhallitus

Lempäälän kunta Kunnanhallitus 1 Lempäälän kunta Kunnanhallitus 15.8.2016 Jaakko Hupanen Kaunistontie 7 14500 Iittala VASTINE JAAKKO HUPASEN OIKAISUVAATIMUKSEEN 1. Tausta Lempäälän kunnan kunnanhallitus on 1.7.2016 tekemällä päätöksellään

Lisätiedot

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT

OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN MUUT ASIAT Kunnanhallitus 31 11.02.2019 OTTO-OIKEUDEN KÄYTTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖVALIOKUNNAN PÄÄTÖKSEEN 24.1.2019 13 MUUT ASIAT KH 11.02.2019 31 Kunnanhallituksen puheenjohtaja on tehnyt 5.2.2019 ilmoituksen otto-oikeuden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (5) 341 Määräajaksi otetun tuntiopettajan virkasuhteen purkaminen koeaikana HEL 2016-011161 T 01 01 04 02 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymän henkilöstöasioiden toimintasääntö

Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymän henkilöstöasioiden toimintasääntö 1 (5) Käsittely Voimaantulo 1.1.2015 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymän henkilöstöasioiden toimintasääntö Toimintasäännöllä määrätään hallintosäännön mukaisen toimi- ja päätösvallan siirtämisestä

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

127 Hallintajohtajan virka / talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen

127 Hallintajohtajan virka / talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 12/2015 1 (6) 127 Hallintajohtajan virka / talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen KNGDno-2015-711 Valmistelija / lisätiedot: Johanna Luukkonen johanna.luukkonen@kangasniemi.fi

Lisätiedot

Yhtymävaltuuston työjärjestys

Yhtymävaltuuston työjärjestys 14.6.2005 Yhtymävaltuuston työjärjestys yh 17.5.2005 YV 14.6.2005 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Yhtymävaltuuston toiminnan järjestelyt Valtuuston

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 13/ (7) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus

Järvenpää Pöytäkirja 13/ (7) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus Järvenpää Pöytäkirja 13/2017 1 (7) Aika 13.11.2017, klo 16:35-16:56 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Käsitellyt asiat 134 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus 135 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 18.5.2009 1999/nro 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN KESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sivistystoimen lautakunnan alaisen sivistystoimen keskuksen toimintaan

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 35 09.06.2015 LINJAJOHTAJA MIKA NUUTILAN OIKAISUVAATIMUS HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TALOUSJOHTAJAN TEKEMÄSTÄ PERUSTEETTOMASTI MAKSETUN PALKAN TAKAISINPERINTÄÄ JA HENKILÖKOHTAISEN

Lisätiedot

Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone

Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone YHTYMÄHALLITUKSEN ESITYSLISTA 5/2015 Kokousaika 19. toukokuuta 2015 klo 14.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastia, Hattelmalantie 8, A-rakennus kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Kokouksen avaus... 1 2 Kokouksen

Lisätiedot

Allekirjoitusten yhteenveto Tunniste 5bc7da75-97da-4f9e-a279-f9e37fe75d32

Allekirjoitusten yhteenveto Tunniste 5bc7da75-97da-4f9e-a279-f9e37fe75d32 Allekirjoitusten yhteenveto Tunniste Allekirjoittajat Allekirjoittajan nimi Söderlund Christina Ahonen-Ojala Leena Uusitalo Ilkka Nummentalo Juhani Päivä ja aika 18.04.2019 09:14 18.04.2019 09:14 18.04.2019

Lisätiedot

Muistilista Edunvalvontaosasto

Muistilista Edunvalvontaosasto Muistilista - Irtisanominen tuta-perusteella - Osa-aikaistaminen - Lomauttaminen - Yhteistoimintaneuvottelut - Muutosturva irtisanomistilanteessa 2019 Edunvalvontaosasto Taloudellinen ja/tai tuotannollinen

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot