SOTKAMON KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VAL- VONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORI- TETTAVAT MAKSUT
|
|
- Anne Lehtonen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Sotkamon kunta Rakennusvalvonta SOTKAMON KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VAL- VONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORI- TETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään tässä taksassa maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 145 :n ja muiden säännösten (kunta-, arava-, maaseutuelinkeinojen rahoituslaki, pelastus-, väestötieto-, uhkasakko- ja naapuruussuhdelaki sekä näihin liittyvät asetukset) nojalla. 2 RAKENTAMISEN JA SIIHEN VERRATTAVIEN MUUTOKSIEN VALVOMINEN (MRL 125 ) 1 Rakennuksen rakentaminen ja rakennuksen laajentaminen rakennusta kohti 250,00 lisäksi rakennuksen/laajennuksen kokonaisalan mukaan 2,45 /m Enintään kaksi asuinhuoneistoa käsittävän asuinrakennuksen ja asumiseen liittyvän varasto- tai talousrakennuksen rakentaminen, uudelleen rakentaminen tai laajentaminen rakennusta kohti 128,00 lisäksi rakennuksen kokonaisalan mukaan 2,20 /m 2 3 Enintään kaksi huoneistoa käsittävän vapaa-ajan asunnon sekä näiden käyttöön liittyvän talousrakennuksen rakentaminen, uudelleen rakentaminen tai laajentaminen rakennusta kohti 128,00 lisäksi rakennuksen kokonaisalan mukaan 2,20 /m 2
2 2 4 Rakenteiltaan ja varusteiltaan yksinkertaisen rakennuksen tai rakennelman rakentaminen tai uudelleen rakentaminen rakennusta/rakennelmaa kohti 128,00 lisäksi rakennuksen/rakennelman kokonaisalan mukaan 1,35 /m 2 5 Kerrosalaan laskettavan tilan lisäämien (muu kuin laajennus) kerrosalan lisäyksen mukaan 2,20 /m 2 kuitenkin rakennusta kohti vähintään 128, Korjaus- ja muutostyö (MRL 125,2 ja 125,3 ), joka on verrattavissa rakennuksen rakentamiseen tai jolla on vaikutusta käyttäjien turvallisuuteen tai terveydellisiin oloihin muutettavan rakennuksen tai sen osan kokonaisalan mukaan 1,80 /m 2 kuitenkin rakennusta kohti vähintään 128, Loma-asunnon käytön muuttaminen pysyvään asumiseen rakennuksen kokonaisalan mukaan 2,20 /m 2 kuitenkin rakennusta kohti vähintään 128, Muut toimenpiteet, jotka edellyttävät rakennuslupaa 123,00 3 RAKENNUSLUVAN ERITYISTEN EDELLYTYSTEN OLEMASSAOLON RAT- KAISEMINEN SUUNNITTELUTARVEALUEELLA 280,00 4 LUVANVARAISTEN TOIMENPITEIDEN VALVONTA (MRL 126, MRA 62 )
3 3 1 Rakennusta tai toimenpidettä kohti 123,00 5 ILMOITUKSENVARAISTEN TOIMENPITEIDEN VALVONTA (MRL 129, MRA 62, 63 ) Kunnan rakennusjärjestyksen mukaisen ilmoituksen käsittely 90,00 6 PURKAMISEEN LIITTYVÄ VALVONTA (MRL 127 ) 1 Rakennuksen tai sen osan purkaminen rakennusta kohti 123,00 7 MAISEMATYÖLUPA (MRL 128 ) 7.1 Maisematyöluvan käsittely 112,00 8 TILAPÄINEN RAKENNUSLUPA (MRL 176 ) 1 Tilapäisen rakennuksen rakentaminen enintään viiden vuoden ajaksi rakennusta kohti 128,00 9 POIKKEUKSEN MYÖNTÄMINEN RAKENTAMISTA TAI MUUTA TOIMENPIDETTÄ KOSKEVISTA SÄÄNNÖKSISTÄ, MÄÄRÄYKSISTÄ, KIELLOISTA JA MUISTA RAJOITUKSISTA (MRL 171 ) Poikkeuksen myöntäminen 280,00 /päätös 10 VOIMASSA OLEVAAN LUPAAN LIITTYVÄT PÄÄTÖKSET 1 Luvan voimassaoloajan pidentäminen työn aloittamista varten (MRL 143) rakennusta kohti 114,00 2 Luvan voimassaoloajan pidentäminen työn loppuunsaattamista varten 114,00
4 4 3 Lupapäätöksessä asetetun määräajan tai lupaehdon muuttaminen 114,00 11 KATSELMUKSET SEKÄ TARKASTUKSET 1 Rakennuttajasta tai toimenpiteen suorittajasta johtuva ylimääräinen katselmus tai tarkastus (MRA 76,4 ) katselmus 80,00 tarkastus 80,00 12 RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISELTA PYYDETTY LAUSUNTO TAI ARVIO 1 Rakennusvalvontaviranomaisena, pyynnöstä rakennushankkeeseen ryhtyvälle annettava kirjallinen ennakkolausunto tai arvio toimenpiteeseen liittyvästä laajuudeltaan rajatusta asiasta (esim. sopeutumisesta ympäristöön, lujuudesta tai turvallisuudesta): lausunto tai arvio, joka edellyttää paikan päällä käyntiä 68,00 toimistotyönä annettu lausunto 36,00 13 RAKENNUKSEN PAIKAN JA KORKEUSASEMAN MAALLE MERKITSEMINEN JA SIJAINTIKATSELMUKSEN SUORITTAMINEN (MRL 150, MRA 75 ) 1 enintään kaksi asuinhuoneistoa käsittävä asuinrakennus tai vapaa-ajan asunto 250, talousrakennus 155, rivi- tai kerrostalo sekä teollisuus-, liike- tai muu rakennus 323,00 Kun on kysymyksessä rakennuksen paikan uusintamerkintä ja korkeusaseman uudelleen antaminen, maksu on puolet kohtien mukaisesta maksusta.
5 5 14 RAKENNUSRASITTEET (MRL 158, 159, 160 ) 14.1 Asemakaavassa edellytetty rakennusrasite 133,00 2 Tonttia tai rakennuspaikkana olevaa kiinteistöä varten perustettu toista kiinteistöä rasittava oikeus (rakennusrasite) a) Rakennusrasitteen perustaminen 133,00 b) Rakennusrasitteen muuttaminen 133,00 c) Rakennusrasitteen poistaminen 133, Rasitejärjestely 133,00 15 AIDAN RAKENTAMINEN (MRA 82 ) Rakennusvalvontaviranomaisen hakemuksesta antama määräys aidan rakentamisvelvollisuudesta ja/tai aidan laadusta, sijoituksesta sekä kustannusten jakautumisesta naapurien kesken. päätös 125,00 16 YHDYSKUNTATEKNISTEN LAITTEIDEN SIJOITTAMINEN (MRL 161, 162 ) Yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon, vähäisen laitteen, rakennelman tai laitoksen sijoittamista koskeva päätös 560,00 /päätös Edellä mainitun toimenpiteen sijoittamista koskeva muutospäätös 560,00 /päätös 17 LUONNOLLISEN VEDENJUOKSUN MUUTTAMINEN KIINTEISTÖLLÄ (MRL 165 )
6 6 Hakemuksesta annettu määräys haitan korjaamisesta tai poistamisesta 133,00 18 VIRANOMAISEN SUORITTAMA KUULEMINEN JA LAUSUNNOT (MRL 133, MRL 173, MRA 65, MRA 86 ) 1 Rakennuslupahakemuksen vireille tulosta ilmoittaminen naapuria kohti tai kuuleminen poikkeamista tai suunnittelutarvetta koskevan hakemuksen johdosta (MRL 173 ) 37,00 /kuultava tai tiedotettava naapuri 2 Kunnallisen ilmoituksen julkaiseminen ilmoitustaululla 37, Hakemuksesta kuuluttaminen / lehti-ilmoitus 37,00 + hakemuksen lehti-ilmoituskulut 19 ALOITTAMISOIKEUS (MRL 144 ) Luvan antaminen hakemuksesta rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseen vakuuden turvin osaksi tai kokonaan ennen kuin lupaa koskeva päätös on saanut lainvoiman 125,00 20 RAKENNUTTAJAVALVONTA (MRL 151, MRA 78 ) 20.1 Päätös valvontasuunnitelmasta 133,00 Mikäli viranomainen päättää, että olennainen osa rakennusvalvontaan liittyvistä tehtävistä jää rakennuttajan valvottavaksi, tulee rakennusvalvontamaksusta antaa vastaava alennus. Alennus on enintään 50 % lupamaksusta, pois lukien rakennuksen paikan ja korkeusaseman merkitsemisen osuus maksusta. Jos rakennuttajalle myönnetty valvontaoikeus peruutetaan, on rakennusvalvontamaksu suoritettava alentamattomana ellei rakennusvalvontaviranomainen erityisistä syistä toisin päätä.
7 Ulkopuolinen tarkastus Ulkopuolisen asiantuntijan antaman lausunnon käsittelyn kustannuksista vastaa rakennushankkeeseen ryhtyvä aiheutuneiden kustannusten mukaisesti. 21 KOKOONTUMISTILOJEN TARKASTUS (MRA 54 ) Mikäli rakennusluvassa tai toimenpideluvassa vahvistetaan kyseisessä tilassa samanaikaisesti sallittujen henkilöiden enimmäismäärä, taksan mukainen henkilöiden enimmäismäärän vahvistamismaksu lisätään lupamaksuun. Kokoontumistilassa samanaikaisesti sallittujen henkilöiden enimmäismäärän vahvistaminen (myös tilapäiset kokoontumistilat) 50,00 22 PELASTUSTOIMILAIN MUKAISET TEHTÄVÄT (PTL 56, 62, PTA 21, 22 ) 1 Poikkeuksen myöntäminen väestönsuojalle asetuksessa tai rakenteellisissa määräyksissä asetetuista vaatimuksista (milloin siihen on perusteltu syy eikä poikkeuksen tekeminen olennaisesti heikennä suojautumismahdollisuuksia). Poikkeamispäätös 133,00 2 Kahta tai useampaa rakennusta varten myönnetty lupa yhteisen väestönsuojan rakentamiseksi viiden vuoden kuluessa ensimmäisen rakennuksen valmistumisesta 133,00 23 ASIAKIRJOJEN LUNASTUS 23.1 Muun kuin rakennuslupaan liittyvän lausunnon, todistuksen tai selvitystyön lunastaminen lausunto tai todistus, jonka antaminen edellyttää rakennuspaikalla käyntiä 68,00 toimistotyönä annettu lausunto, arkistoselvitys tai selvitystyö, joka edellyttää arkistojen tai muiden tiedostojen tutkimista 46,00 /tunti lisäksi kopiomaksu mittaustoimiston taksataulukon mukaan 2 Arkistoidusta lupapiirustuksesta otetun kopion lunastamismaksu
8 8 lupaa kohden 17,00 lisäksi kopiomaksu mittaustoimiston taksataulukon mukaan. Arkistoidun lupapiirustuksen lähettäminen sähköisessä muodossa lupaa kohden 17,00 3 Yksilöity, rajattu ATK-luettelo rakennusluvista 25,00 /luettelo Asiakirjojen lunastusmaksua ei peritä kunnan ja valtion viranomaisilta. 24 MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN KOROTETTUNA 24.1 Maksun määrääminen korotettuna Jos viranomaisen tarkastus- tai valvontatehtävät johtuvat luvattomasta tai luvanvastaisesta rakentamisesta taikka siitä, että luvanhakija tai toimintaan velvollinen on laiminlyönyt hänelle kuuluvan tehtävän, maksu voidaan periä korotettuna ottaen huomioon suoritetuista toimenpiteistä kunnalle aiheutuneet ylimääräiset kulut (MRL ). Maksua korotetaan tehdyn ylimääräisen työmäärän mukaan rakennusvalvonnan omakustannushintaan 46,00 /tunti, kuitenkin enintään kaksinkertaiseksi Erääntynyt maksu Erääntyneelle maksulle on suoritettava korkoa siten kuin korkolaissa (340/2002) säädetään. 25 MAKSUN SUORITTAMINEN Maksuperusteiden mukaiset maksut on suoritettava, kun päätös on annettu. Muiden kuin luvan yhteydessä perittyjen maksujen osalta maksu peritään, kun ko. viranomaistehtävä on suoritettu. Maksuihin sisältyy päätösasiakirjojen lunastusmaksu. 26 MAKSUN PALAUTTAMINEN 26.1 Luvan raukeaminen Mikäli rakennuslupa tai muu lupa on rauennut tai rakennuttaja luvan voimassa ollessa luopuu siitä, luvan haltijalle palautetaan hakijan hakemuksesta 50 % suoritetusta maksusta. Palautus suoritetaan vain, mikäli rakennustyö on aloittamatta.
9 9 Kuitenkin pidätetään käsittelykuluina 128,00 13 :n mukainen maksu palautetaan kokonaan, mikäli toimenpidettä valmisteleviin töihin ei ole ryhdytty. 2 Uuden luvan käsittely vanhan ollessa voimassa Jos rakennuttaja rakennusluvan ollessa voimassa luopuu siitä ja hakee lupaa suorittaa rakennustyö uusien rakennuspiirustusten mukaisesti, hyvitetään 50 % aikaisemmin suoritetusta maksusta uuden hakemuksen maksua määrättäessä. Kuitenkin pidätetään aikaisemmasta maksusta käsittelykuluina rakennusluvan osalta 128,00 muiden lupien osalta 128,00 13 :n mukainen maksu palautetaan kokonaan mikäli toimenpidettä valmisteleviin töihin ei ole ryhdytty 3 Myönnetyn luvan toteutuminen osittain Mikäli rakennuslupa on rauennut, mutta sitä koskeva rakennustyö on kesken rakennuttajasta johtuvasta syystä, ei maksuja palauteta. Mikäli muu lupa kuin rakennuslupa on rauennut, noudatetaan maksua palautettaessa soveltuvin osin tämän kohdan perusteita. 4 Lupahakemuksen hylkääminen tai oikaisuvaatimuksen tekeminen Mikäli lupahakemus hylätään, hakija on velvollinen suorittamaan käsittelykuluina 128,00 Mikäli viranhaltijan päätökseen tyytymätön hakija tekee oikaisuvaatimuksen lautakunnalle ja lautakunta muuttaa viranhaltijan kielteisen päätöksen ja myöntää luvan, peritään hakijalta maksuperusteiden mukainen maksu. Maksua määrättäessä otetaan hyvityksenä huomioon viranhaltijapäätöksestä jo mahdollisesti peritty maksu. Palautuksen määrä lasketaan maksun määräämishetkellä voimassa olleen taksan mukaan. 27 KOKONAISALAN LASKENTA Maksua määrättäessä kokonaisalaan lasketaan kerrosten, kellareiden ja ullakon alat ulkoseinien ulkopinnan mukaan laskettuina. Mukaan ei lasketa 160 cm matalampia tiloja eikä parvekkeita.
10 10 Rakennusvalvontamaksua määrättäessä otetaan rakennuksen maksuperusteen mukaisesta kokonaisalasta huomioon 1500 m 2 ylittävältä osalta 50 %. 28 MAKSUPERUSTEIDEN HYVÄKSYMINEN Nämä maksuperusteet ovat Sotkamon ympäristö- ja teknisen lautakunnan hyväksymät ja tulevat voimaan muutoksenhausta huolimatta 2. päivästä huhtikuuta v alkaen ja niitä sovelletaan tämän jälkeen jätettyihin hakemuksiin.
LAPUAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
LAPUAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan
RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT
RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT Puolangan kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on
ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA
ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA Ympäristölautakunta 4.3.2014 16 Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta (MRL 125
Rakennusvalvonnan viranomaistehtävät
Muonion kunta Taksa 1 (7) Kunnanvaltuusto 1.1.2015 Rakennusvalvonnan viranomaistehtävät Hyväksytty 13.10.2014 x) Voimaantulo 1.1.2015 x) Valtuusto hyväksynyt 29.1.2001 (13 ) ja 13.10.2014 tarkistanut euromäärät
NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 YLEISTÄ... 2 2 RAKENTAMISEN JA SIIHEN VERRATTAVIEN MUUTOSTEN
LAPUAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
LAPUAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan
Puolangan kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä
Tekninen lautakunta 22.12.2017 100 RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT Puolangan kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Luvan hakija
KUHMON KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTA- TEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
1 KUHMON KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTA- TEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan
TAIVALKOSKEN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT
1(10) TAIVALKOSKEN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT Hyväksytty Kunnanvaltuustossa 28.01.2016 8 Voimaantulo 01.03.2016 2(10) RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ
VAALAN KUNTA Ymp.ltk 4.12.2013
VAALAN KUNTA Ymp.ltk 4.12.2013 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT Liite 79 Vaalan kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
Ympäristö- ja teknisen toimialan palveluiden maksut
Ympäristö- ja teknisen toimialan palveluiden maksut RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN MAKSUT HTTPS://WWW.SOTKAMO.FI/WP-CONTENT/UPLOADS/2019/03/TAKSAT-2019-.PDF 2 RAKENNUSLUPIEN KÄSITTELY JA VALVONTA (MRL 125
SIUNTION KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
1 TAKSA SIUNTION KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan
RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
PERTUNMAAN KUNTA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan
2 RAKENTAMISEN JA SIIHEN VERRATTAVIEN MUUTOKSIEN VALVONTA (MRL 125 )
RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1/6 Puumalan kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen
2 RAKENTAMISEN JA SIIHEN VERRATTAVAN MUUTOKSEN VALVONTA (MRL) 125
RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT KARIJOEN KUNNASSA 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä
PYHÄJÄRVISEUDUN YMPÄRISTÖTOIMISTO
PYHÄJÄRVISEUDUN YMPÄRISTÖTOIMISTO RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET EURAN, KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN KUNTIEN ALUEELLA Hyväksytty Pyhäjärviseudun ympäristölautakunnassa 20.5. 2014 74 Maksuperusteet
VETELIN KUNTA RAKENNUSVALVONTATAKSA
VETELIN KUNTA RAKENNUSVALVONTATAKSA 2 RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1. YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen
LEPPÄVIRRAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTA- TEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT
LEPPÄVIRRAN KUNTA Rakennusvalvonta LEPPÄVIRRAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTA- TEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT Rakennusvalvontajaosto Taksa voimassa 1.1.2013
NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
1 NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Yleistä... 2 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien
ULVILAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
ULVILAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty: 17.12.2010 Voimaantulo: 1.1.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ......
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET Sisällysluettelo: 1 Yleistä 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta 3 Rakennusluvan erityisten edellytysten olemassaolon ratkaiseminen
KOSKEN TL KUNTA RAKENNUSVALVONTA TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
KOSKEN TL KUNTA RAKENNUSVALVONTA TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Päivitetty 26.10.2015 Hyväksytty Kunnanhallitus 18.1.2016 Hyväksytty Kunnanvaltuusto
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET KITTILÄN KUNNASSA
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET KITTILÄN KUNNASSA VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET KITTILÄN KUNNASSA Sisällysluettelo: 1 yleistä 2 rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien
RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.1.2013 RAYMLTK, 70, 1.11.2012
RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1.1.2013 RAYMLTK, 70, 1.11.2012 Loviisan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkistus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
Sastamalan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut
Sastamalan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan
RAKENNUSVALVONNAN TAKSAT
JALASJÄRVEN KUNTA RAKENNUSVALVONNAN TAKSAT 1.1.2011 1 JALASJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija
MAKSUPERUSTEET Voimassa olevat hinnat suluissa ( )
MAKSUPERUSTEET Voimassa olevat hinnat suluissa ( ) Porvoon kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai
Äänekosken kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Äänekosken kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. Voimaantulopäivä 1.1.2007 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai
SIMON KUNTA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTA- TEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
SIMON KUNTA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTA- TEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Simon kunnanvaltuuston 28.01.2013 hyväksymät Voimaan 01.03.2013 Sisällysluettelo:
Rakennusvalvonnan lupa-, tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT OULAISTEN KAUPUNGISSA Sisällysluettelo: Rakennusvalvonnan lupa-, tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 Yleistä
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET PELLON KUNNASSA
Tekninen lautakunta 15.1.2003 21 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET PELLON KUNNASSA Valtuuston 29.4.2002 hyväksymä Maksujen korottaminen 1.3.2003 alkaen: Tekninen lautakunta 15.1.2003
Kokkolan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
Maksut 01.01.2014 alkaen Kokkolan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja
AKAAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTATAKSA
AKAAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTATAKSA Valtuusto hyväksynyt 18.10.2006 Voimassa 1.1.2007 lukien RAKENNUSVALVONTATAKSA SISÄLLYSLUETTELO 1 Yleistä 1 2 Rakentaminen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta
RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
KEMINMAAN KUNTA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus-
KERIMÄEN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET
KERIMÄEN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET Sisällysluettelo: 1 Yleistä 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta 3 Rakennusluvan erityisten edellytysten olemassaolon
SOTKAMO KUNNAN RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN MAKSUT
SOTKAMO KUNNAN RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastusja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle
ROVANIEMEN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
ROVANIEMEN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1.1.2014 ALKAEN
PYHÄRANNAN KUNTA 1 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1.1.2014 ALKAEN MAKSUPERUSTEET Pyhärannan kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä
RAKENNUSVALVONTATAKSA
RAKENNUSVALVONTATAKSA Pyhännän kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen
RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
Riihimäen kaupunki TAKSAT RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 18.8.2014 Voimaantulo 1.10.2014 1 YLEISTÄ
SUOMUSSALMEN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT
Ympla 25.11.2015 liite nro 1 SUOMUSSALMEN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT Hyväksytty ympäristölautakunnassa 25.11.2015 50 Voimaantulo 1.1.2016 2 RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT Suomussalmen kunnassa rakennusvalvonnan
LIITE 8/2012 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT HAAPAVEDEN KAUPUNGISSA
LIITE 8/2012 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT HAAPAVEDEN KAUPUNGISSA 1 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT HAAPAVEDEN KAUPUNGISSA Sisällysluettelo: Rakennusvalvonnan tarkastus- ja
PUDASJÄRVEN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
Viranomaislautakunta 05.11.2014 94 Liite 1 Kaupunginhallitus 18.11.2014 398 PUDASJÄRVEN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
Seinäjoen kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut
Seinäjoen kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut Valtuuston 10.11.2008 hyväksymä. 1 Yleistä Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja
KITEE RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET TAKSA
KITEE RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET TAKSA Voimaan 1.1.2015 Ympäristölautakunta 4.12.2014 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET, KITEE Sisällysluettelo: sivu 1 Yleistä
Äänekosken kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
1 Äänekosken kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. Vahvistettu 14.12.2010, Ymp.ltk 111 Voimaantulopäivä 1.1.2011 1 YLEISTÄ
SAVONLINNAN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMIALA
SAVONLINNAN KAUPUNKI TEKNINEN TOIMIALA RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVIEN MAKSUJEN TAKSA Rakennus- ja ympäristölautakunta hyväksynyt 18.9.2013 189 Taksa astuu voimaan 1.1.2014 1 YLEISTÄ Luvan hakija
Kokkolan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
Maksut 1.4.2019 alkaen Kokkolan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja
TEKN.LTK 29.10.2014 77 LIITE 1. RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT KINNULAN KUNNASSA
TEKN.LTK 29.10.2014 77 LIITE 1. RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT KINNULAN KUNNASSA SISÄLLYSLUETTELO Pykälä 1 YLEISTÄ...3 2 RAKENTAMISEN JA SIIHEN VERRATTAVIEN MUUTOKSIEN VALVONTA
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAIS- TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT MUHOKSEN KUNNASSA
MUHOKSEN KUNTA Asematie 14 PL 39 91501 Muhos Puh. (08) 55870302 www.muhos.fi RAKENNUSVALVONTATAKSA 1.4.2010 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAIS- TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT MUHOKSEN
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET. 3 Rakennusluvan erityisten edellytysten olemassaolon ratkaiseminen suunnittelutarvealueella
LUVIAN KUNTA Voimaantulo 1. 6. 2001 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET Sisällysluettelo: 1 Yleistä 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta 3 Rakennusluvan erityisten
Tekia 3.2.2015 10 Liite 1. Å ÄHTÄRIN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN
Tekia 3.2.2015 10 Liite 1. Å. ÄHTÄRIN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN 1. YLEISTÄ 2. RAKENTAMISEN JA SIIHEN VERRATTAVIEN MUUTOKSIEN VALVONTA 3. RAKENNUSLUVAN
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET
K A U H A J O E N K A U P U N K I RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET VOIMAANTULO 1.1.2015 Kauhajoen kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä
MÄNTYHARJUN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
MÄNTYHARJUN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan
Lempäälän kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä
Lempäälän kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut 1 Yleistä Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan
TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA. Julkaissut Tornion kaupunginkanslia Nro 3
1 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Julkaissut 2006 Tornion kaupunginkanslia Nro 3 Kaupunginhallituksen 4.12.2006 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2007 RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA 4.11.2014 140 VOIMAAN 1.1.2015 ALKAEN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 2015 ORIVEDEN KAUPUNKI 1 ORIVEDEN KAUPUNKI 2015 Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Rakentamisen
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET. Paimio Maankäyttö- ja rakennuslautakunta
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET Paimio Maankäyttö- ja rakennuslautakunta Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta 3 Rakennusluvan erityisten
RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT KRISTIINANKAUPUNGISSA
RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT KRISTIINANKAUPUNGISSA KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI 1 KRISTIINANKAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS-
PALTAMON KUNNAN RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN MAKSUT
Paltamon kunta Rakennusvalvonta PALTAMON KUNNAN RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN MAKSUT Hyväksytty kunnanhallituksessa Voimassa alkaen 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan
LAPINLAHDEN KUNTA RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET Hyväksytty kunnanvaltuustossa
1 LAPINLAHDEN KUNTA RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2014 Hyväksytty kunnanvaltuustossa 12.11.2013 2 LAPINLAHDEN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTA- TEHTÄVISTÄ SEKÄ
MARTTILAN/TARVASJOEN KUNTA
Kunnanhallitus 8.8.2013 Liite nro 2 ( 191) Kunnanvaltuusto 5.9.2013 Liite nro 2 ( 74) MARTTILAN/TARVASJOEN KUNTA RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET Hyväksytty Marttilan kunnanvaltuustossa
VEHMAAN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
VEHMAAN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan
RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Hyvinkään kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä
Kokkolan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
Maksut 1.5.2016 alkaen Kokkolan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja
RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT
1 RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT LUPA- JA VALVONTAMAKSU (MRL 145 ) 1 Yleistä Luvan haltija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastusja valvontatehtävistä sekä muista
RAKENNUSVALVONNAN VIRAN- OMAISTEHTÄVIEN MAKSUT JA MAKSUPERUSTEET
RAKENNUSVALVONNAN VIRAN- OMAISTEHTÄVIEN MAKSUT JA MAKSUPERUSTEET Siikalatvan kunta Rakennus- ja ympäristölautakunta SISÄLLYSLUETTELO: 1 Yleistä 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT KAUS- TISEN KUNNASSA
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT KAUS- TISEN KUNNASSA Sisällysluettelo Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut 1 Yleistä 2 Rakentamisen
PYHTÄÄN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN
PYHTÄÄN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET v. 2019 SUOMENKUNTALIITTO RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN SUOSITUS 1999 Sisällysluettelo: 1 Yleistä 2 2 Rakentamisen
Tekninen lautakunta , liite 1 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET LUKIEN. Sisällysluettelo:
Tekninen lautakunta 8.9.2011 33, liite 1 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2012 LUKIEN Sisällysluettelo: 1 Yleistä 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta 3 Rakennusluvan
Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä perittävät maksut
1 Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä perittävät maksut Voimaan 1.1.2019 alkaen 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan
RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Järvenpään kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä
Loviisan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
1.1.2011 RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Loviisan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. 1 YLEISTÄ Rakennuttaja
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET
TOHMAJÄRVI RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET Voimaan 1.1.2015 voimassa 2015-2016 Ymp.lk. 09.09.2014 / 96 Khall 20.10.2014 / 287 Kvalt 10.11.2014 / 54 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN
1/8 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGISSA
1/8 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNGISSA Mänttä-Vilppulan kaupungin rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat
RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
RAUTJÄRVEN KUNTA RAKENNUSVALVONTATAKSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Rautjärven kunnanvaltuuston 6.11.2006 hyväksymä, 28 Voimaantulo
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET
TOHMAJÄRVI RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET Voimaan 1.1.2017 voimassa 2017-2018 Ymp.lk. 20.09.2016 / 119 Khall Kvalt RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET, TOHMAJÄRVI
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA RAKENNUSVALVONTATAKSA. jonka kaupunginvaltuusto on hyväksynyt
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA 2016 RAKENNUSVALVONTATAKSA jonka kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 12.12.2016 Kankaanpään kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista
RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT KARIJOEN KUNNASSA. Sisällysluettelo
RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA PERITTÄVÄT MAKSUT KARIJOEN KUNNASSA Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Rakentamisen ja siihen verrattavan muutoksen valvonta 3 Rakennusluvan erityisten edellytysten olemassaolon ratkaiseminen
TEUVAN KUNNAN RAKENNUS- VALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET. Voimaantulo 1.1.2008. Kh 10.12.2007 328, lisäys kh 13.1.2014 11 ja 27.1.
TEUVAN KUNNAN RAKENNUS- VALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET Voimaantulo 1.1.2008 Kh 10.12.2007 328, lisäys kh 13.1.2014 11 ja 27.1.2014 39 TEUVAN KUNTA RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET
- rakennusta kohti lisäksi rakennuksen / laajennuksen kokonaisalan mukaan 2,50 / m2
Rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä suoritettavat maksut Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle
POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI KANNONKOSKEN KUNNAN, KIVIJÄRVEN KUNNAN, PIHTIPUTAAN KUNNAN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTATAKSA
Hyväksytty: Ympäristölautakunta 18.9.2013 107 Voimaantulo: 1.1.2014 POHJOISEN KESKI-SUOMEN YMPÄRISTÖTOIMI KANNONKOSKEN KUNNAN, KIVIJÄRVEN KUNNAN, PIHTIPUTAAN KUNNAN JA VIITASAAREN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTATAKSA
Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä perittävät maksut
1 Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä perittävät maksut Joroisten ympäristölautakunnan 15.12.2016 38 hyväksymä Voimaan 1.2.2017 alkaen 1 YLEISTÄ Luvan hakija
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET
PÖYTYÄN KUNTA Kunnanhallitus 6.3.2017 54 Liite 7 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET Hyväksytty Pöytyän kunnanhallituksessa 6.3.2017 ja tulevat voimaan 1.6.2017 1 SISÄLLYSLUETTELO MAKSUPERUSTEET...3
KUUSAMON KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTATAKSA
KUUSAMON KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTATAKSA 1 Sisällysluettelo: 1 Yleistä 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta 3 Luvanvaraisten toimenpiteiden valvonta 4 Ilmoituksenvaraisten toimenpiteiden
Rakennusvalvonnan lupa-, tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.
OULAISTEN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTA Rakennusvalvonnan lupa-, tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut. Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 1 2 RAKENTAMISEN JA SIIHEN
5$.(11869$/9211$1 9,5$120$,67(+7b9,(1 0$.683(5867((7 6,3221.811$66$
5$.(11869$/9211$1 9,5$120$,67(+7b9,(1 0$.683(5867((7 6,3221.811$66$ 9,5$120$,67(+7b9,(10$.683(5867((76,3221.811$66$ 6LVlOO\VOXHWWHOR 1 Yleistä 2 Rakentamisen ja siihen verrattavien muutoksien valvonta
Rakennus- ja ympäristölautakunta SIIKALATVAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT JA MAKSUPERUSTEET 1.1.
Rakennus- ja ympäristölautakunta 30.11.2017 22 SIIKALATVAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT JA MAKSUPERUSTEET 1.1.2018 ALKAEN Hyväksytty rakennus-ja ympäristölautakunnassa 30.11.2017
LAPINLAHDEN KUNTA RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET
Ympäristölautakunta 17.12.2016 58 Liite 1 1 LAPINLAHDEN KUNTA RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 1.1.2017 Hyväksytty ympäristölautakunnassa xx.xx.2016 2 LAPINLAHDEN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT RUOVEDEN KUNNASSA alkaen
1 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT RUOVEDEN KUNNASSA 1.3.2018 alkaen 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastusja valvontatehtävistä
2.7 Loma-asunnon käytön muuttaminen pysyvään asumiseen Rakennusta kohti 143,00 Lisäksi rakennuksen kokonaisalan mukaan
1 RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT RUOVEDEN KUNNASSA 1.1.2015 alkaen 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen
KANGASALAN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
KANGASALAN KUNTA 1(8) KANGASALAN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT 1 MAKSUPERUSTEET Rakennuttaja, toimenpiteen suorittaja
PUDASJÄRVEN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
Viranomaislautakunta 18.11.2015 81 Liite 1 Kaupunginhallitus 08.12.2015 353 PUDASJÄRVEN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT MERIJÄRVEN KUNNASSA
MERIJÄRVEN KUNTA RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT MERIJÄRVEN KUNNASSA Hyväksytty valtuuston kokouksessa 24.06.2013 Voimaantulo 01.08.2013 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT MERIJÄRVEN
RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT
RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Hyvinkään kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT TOHOLAMMIN KUNNASSA
RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT TOHOLAMMIN KUNNASSA Sisällysluettelo Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut Toholammin kunnassa
Sivu 1/10. Sulkavan kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut
Sisällysluettelo Aidan rakentaminen 4 Aloittamisoikeus 5 Aloituskokous ja katselmukset sekä tarkastukset 3 Ilmoituksenvaraisten toimenpiteiden valvonta 2 Kiinteistöjen yhteisjärjestely 5 Kokonaisalan laskenta
Honkajoen kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus-ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut
1 MAKSUPERUSTEET Honkajoen kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus-ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen
HAMINAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VAL- VONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTA- VAT MAKSUT
Voimaan 23. päivästä tammikuuta 2017 alkaen 1 HAMINAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VAL- VONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTA- VAT MAKSUT 1 YLEISTÄ Luvan hakija tai
IMATRAN KAUPUNKI RAKENNUSVALVONTA VUOSI 2015
1 IMATRAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT Rakennusvalvontajaosto 26.9.2013 66 Voimassa 1.1.2014 alkaen