Ilmoittauminen mennessä oheisella lomakkeella.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilmoittauminen 31.12.2005 mennessä oheisella lomakkeella."

Transkriptio

1 ARVOISA YHTEISTYÖKUMPPANI JOULUN AJAN AUKIOLOAJAT Sealco Oy on auki joulun väliviikon normaalisti. Lähdemme joulunviettoon klo ja palaamme sorvin ääreen tiistaina klo Väliviikolla meillä on vajaa miehitys joten tilaathan hyvissä ajoin, pikatoimitukset eivät silloin välttämättä onnistu. RUISKUTUSKURSSIT Järjestämme Dinol-ruiskutuskurssin Nummelassa Sealco Oy:n tiloissa. Aloitamme perjantaina klo teoriaosalla ja klo siirrymme naapuriin Mr. Mickin tiloihin varsinaisiin ruiskutusharjoituksiin. Lauantaina lopetamme klo Käymme normaalin ohjelman lisäksi läpi myös uuden Hotwaxmenetelmän sekä Lahega Brightgard-maalipinnankäsittelyn. Kurssin hinta on 95 ja majoitus tarvittaessa 45 2 hh huoneessa/ hlö. Hintaan sisältyvät kahvit, ruokailut ja koulutusmateriaali. Muistutamme, että jokaisella Dinol-asemalla tulee olla kurssin käynyt henkilö. Ilmoittauminen mennessä oheisella lomakkeella.

2 VUOSIKOKOUS TAHKOVUORELLA Vuoden 2006 vuosikokouksen pidämme jälleen Tahkolla. Ajankohta on noin kuukautta aikaisemmin kuin tänävuonna. Aloitamme perjantaina perinteisillä hiihtokilpailuilla. Dinolin hiihtomestaruuskisat: tyyli vapaa, matka n.5 km. Kokouksen jälkeen lauantaina n. klo laskettelukisa rinteessä. Palkinnot jaetaan illalla Ukkotahkossa. Kokouksen asialistalla: - luvut 2004/ , odotukset - uudet vaatimukset Dinol-asemille - Uusi 6-vuoden takuukäsittely: Diamondbrite - kokemuksia Hotwaxista - vuoden 2006 aktiviteetit - VUODEN ASEMA kunniakirjat Kokouspaketin hinta on mökissä 180 /hlö. Olemme varanneet alustavasti 5 kpl 6 hengen mökkejä golf-kentän alueelta. Ohessa esite. Ne varataan ilmoittautumisjärjestyksessä. VARAA NYT AIKAA VUODEN TÄRKEIMMÄLLE KOKOUKSELLE!! Ilmoittaudu oheisella lomakkeella ja palauta se meille mahdollisimman pian, viimeistään meneessä. ARVONTA PERJANTAINA Olethan muistanut palauttaa arvontalipukkeet!!! Arvonta perjantai aamuna. Voittajille ilmoitetaan heti henkilökohtaisesti.

3 UUSIA TUOTTEITA Paranna näkyvyyttä ruiskutus- ja alustanpesupaikalla. Sealcon valikoimassa nyt uudet tehokkaat Advant-työvalaisimet. Niitä on kahta mallia: 30 W ja 52 W ja niiden valoteho vastaa 150W hehkulampun tehoa. Kestävä ja tehokas asemakäyttöön soveltuva työvalo. Tutustu oheiseen esitteeseen ja tilaa!! Tuote varastossa. Oikein Hauskaa Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta!! Terveisin, Sealco Oy Timo Marsalo Liite: Advant-esite, mökkiesite, ilmoittauminen ruiskutuskursseille ja vuosikokoukseen

4 Advant- työvalaisimet SEALCO OY Valaisimet sopivat erinomaisesti Dinol-asemien alustanpesu- ja ruiskutuspisteiden lisävalaisimiksi, korjaukseen ja remontointiin sekä tilanteisiin, joissa yleisvaloa on niukasti. Helppo pitää puhtaana: pesu- ja suoja-aineet eivät pala kiinni valaisimen lasiin, koska lasi ei ole kuuma. Valaisimet eivät aiheuta kaatuessaan palovaaraa, sillä kupu on särkymätön ja pintalämpötila alhainen. Tukeva jalka pitää valaisimen pystyssä eikä se ole herkkä pienille kolhuille ja tönimisille. Seinä- tai lattia-asennus + maapiikki ulkokäyttöön esim. puuvalaisimiksi. Valaisimia voi ketjuttaa pistorasian kautta. Valaisuteho vastaa 150W halogeenilamppua. Energiaa säästävä huippuvalaisin. Advant J 52W:ssa käytetään elektronista liitäntälaitetta, johon on kiinnitetty 4 kpl 13W pistokantaloistelamppua. Lamppujen polttoikä on n tuntia ja liitäntälaitteen n tuntia. 1:n tai 2:n lampun sammuessa valaisin on vielä toimintakelpoinen. Advant 30W:n valonlähteenä on 30W energialamppu, jonka polttoikä on tuntia. Dinitrol Advant 30W (tuoteno ) jalka ja maapiikki + pistorasia / 3 m kumikaapeli Hinta: 48,00 (alv 0%) Dinitrol Advant J 52W (tuoteno ) jalka ja maapiikki + pistorasia / 3 m kumikaapeli Hinta: 73,00 (alv 0%) (valaisintoimitus sis.lampun)

5

6 ILMOITTAUTUMINEN DINOL-RUISKUTUSKURSSILLE Ilmoitamme seuraavat henkilöt Dinol-ruiskutuskurssille Nummelaan Henkilön nimi Majoitus Kurssin hinta 95, majoitus 45 2 hh/hlö. Aseman nimi: Allekirjoitus: Ilmoittaudu mennessä! Fax , puh tai sealco@sealco.fi

7 ILMOITTAUTUMINEN DINOL-VUOSIKOKOUKSEEN Tahkovuori Ilmoitamme seuraavat henkilöt kokoukseen : Majoitustarve: pe-su la-su Aseman nimi: Allekirjoitus: Ilmoittaudu mennessä! Fax , puh tai sealco@sealco.fi

Vuodelle 2006 suunniteltiin markkinointitoimenpiteitä ja niihin palaamme myöhemmin.

Vuodelle 2006 suunniteltiin markkinointitoimenpiteitä ja niihin palaamme myöhemmin. 2006-03-13 HYVÄ YHTEISTYÖKUMPPANI VUOSIKOKOUS Vuosikokous pidettiin suunnitelman mukaan 03.-05.03.2006 Tahkolla. Paikalla oli kokouksessa 20 henkilöä, joten kohtuullinen määrä asemien edustajia saapui

Lisätiedot

Kone tarvittavine ohjelmistoineen, litteä näyttö, tulostin ja mikä parasta käyttökoulutus.

Kone tarvittavine ohjelmistoineen, litteä näyttö, tulostin ja mikä parasta käyttökoulutus. ARVOISA DINOL-ASEMAN HOITAJA JUHLAVUODEN KAMPANJA PÄÄTTYY Dinitrol-Juhlavuoden kampanja päättyy 30.11.05. Pyydämme palauttamaan kaikki arpaliput heti joulukuun alussa. Arvomme mönkijät joulukuun 15. torstaina

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN TARKASTUSPÄIVÄ Tarkastuspäivät pidetään myöhemmin syksyllä. Ajankohta lienee lokakuun lopulla.

VALTAKUNNALLINEN TARKASTUSPÄIVÄ Tarkastuspäivät pidetään myöhemmin syksyllä. Ajankohta lienee lokakuun lopulla. DINITROL-TIEDOTE Helsinki 2007-04-30 Arvoisa yhteistyökumppani, MUUTTOLINNUT Kevät on saapunut ja toimiston muutto Nummelasta Helsinkiin alkaa olla ohi. Tanja ja Inga-Lill ovat nyt Hermannin pääkonttorilla

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

Toisena toimenpiteenä on ruosteeneston valtakunnallinen tarkastuspäivä.

Toisena toimenpiteenä on ruosteeneston valtakunnallinen tarkastuspäivä. 2006-04-19 ARVOISA DINOL-ASEMAN VETÄJÄ Kevään tuoksut alkavat pikkuhiljaa liikkumaan ilmassa. Tämä saa ihmiset liikkeelle pitkän talven ja varsinkin pitkältä tuntuvat kevään jälkeen. Yksi ihmisten huolenaiheista

Lisätiedot

KEITTIÖVALAISIMET OSTOAPU

KEITTIÖVALAISIMET OSTOAPU OSTOAPU SUOMI KEITTIÖVALAISIMET Ruoanlaitto ja muut keittiöpuuhat sujuvat huomattavasti turvallisemmin ja mukavammin, kun työtasoilla on hyvä ja tasainen valaistus. Seinäkaappien valaisemista ja tavaroiden

Lisätiedot

Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla

Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla LED-lamput TrueForce LED HPL Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla UUSI! Kustannustehokas LED-lamppuvaihtoehto kaupunki- ja puistovalaistukseen Tärkeimmät ominaisuudet Pieni koko Kevyt vain

Lisätiedot

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA

JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino

Lisätiedot

GE Lighting. GE LED-lamput 2014

GE Lighting. GE LED-lamput 2014 GE Lighting GE LED-lamput 2014 Pituus/halkaisija (mm) Vastaavuus (W) Energialuokka Väri-lämpötila (K) Pituus/halkaisija (mm) Vastaavuus (W) Energialuokka Värilämpötila (K) Pakkauskoko Hehkulampun korvaavat

Lisätiedot

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1

Ensto-valaistus. Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Ensto-valaistus Toimiva kokonaisuus 8.4.2009 BUILDING TECHNOLOGY 1 Miksi Ensto-valaistus Laaja valikoima ratkaisuja koteihin ja kiinteistöihin Energiatehokkuus Toimivuus Taloudellisuus Ilkivallan ehkäisy

Lisätiedot

TAISTELU HEHKULAMPPUJA VASTAAN JATKUU.

TAISTELU HEHKULAMPPUJA VASTAAN JATKUU. TAISTELU HEHKULAMPPUJA VASTAAN JATKUU. Uuden sukupolven -energiansäästölamput ovat mukana taistelussa ympäristön ja kuluttajien kukkaroiden puolesta. MALLISTO 2012 Pleomax on Samsung C&T:n brändi, jonka

Lisätiedot

LED-LAMPUT 2012/13. Valitse laatu, mielenrauha ja vapaus lamppujen vaihtamisesta. Valitse Maxell LED-valaistus.

LED-LAMPUT 2012/13. Valitse laatu, mielenrauha ja vapaus lamppujen vaihtamisesta. Valitse Maxell LED-valaistus. LED-LAMPUT 2012/13 Valitse laatu, mielenrauha ja vapaus lamppujen vaihtamisesta. Valitse Maxell LED-valaistus. MIKSI VALITA MAXELL-VALAISTUS? Maxell on ollut yli viisikymmentä vuotta kehityksen kärjessä

Lisätiedot

Valaistus. Valaistus voi kuluttaa miltei 30% normaalin toimistorakennuksen sähköenergiankulutuksesta,

Valaistus. Valaistus voi kuluttaa miltei 30% normaalin toimistorakennuksen sähköenergiankulutuksesta, Valaistus Valaistus voi kuluttaa miltei 30% normaalin toimistorakennuksen sähköenergiankulutuksesta, koulurakennuksissa valaistus voi kattaa jopa 40%. Valaistusta tulisi käyttää ainoastaan tarpeeseen ja

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

ENERGY SAVING LAMPS. Energiansäästölamput 2008

ENERGY SAVING LAMPS. Energiansäästölamput 2008 Energiansäästölamput 2008 GP Saving Lamps Edut Säästää ympäristöä, vähentää hiilidioksidipäästöjä CO². Kestää 8-12 kertaa kauemmin* Vähentää kotitalouksien sähkönkulutusta jopa 80%* ja näin ollen myös

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith,

Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith, Vihdin SM-osakilpailun sponsorit: Battery, Discmania, kansanhuveja.net, Nummelan Kesport, Pienryhmäkoti Katinhäntä, Skullcandy, Smith, Valonnopeudella Oy, Vihdin kunta, Westsidediscs Aikataulu: Perjantai

Lisätiedot

Airam on suomalainen valon asiantuntija jo vuodesta 1921 Lamput ja valaisimet ovat Airamin tuotevalikoiman ydin. Airamin tuotteet sopivat hyvin

Airam on suomalainen valon asiantuntija jo vuodesta 1921 Lamput ja valaisimet ovat Airamin tuotevalikoiman ydin. Airamin tuotteet sopivat hyvin Ulkovalaisimet Airam on suomalainen valon asiantuntija jo vuodesta 1921 Lamput ja valaisimet ovat Airamin tuotevalikoiman ydin. Airamin tuotteet sopivat hyvin suomalaiseen miljööseen ja vaativiin valaistusolosuhteisiin.

Lisätiedot

Lämpökynttilänpidike sekä kauniit kirjomukset!

Lämpökynttilänpidike sekä kauniit kirjomukset! LOKAKUU 2015 Ateljé Margaretha - PL 6370-00002 Helsinki Puh. 09 3157 9210 (maksat ainoastaan paikallisverkkomaksun) www.margaretha.fi Sähköposti: asiakaspalvelu@margaretha.fi Hyvä Kerhojäsen! Vaikka jouluun

Lisätiedot

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko

8:30 10:00 Moottoritekniikan uusin kehitys ja keinot päästöjen hillitsemiseksi, tekniikan tohtori Juhani Laurikko Perjantai 13.03.2009 Ympäristöystävällinen autotekniikka koulutuspäivä: Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta SATL:n jäsenille 150 euroa ja muille 180 euroa (alv

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

113 x kahden hengen hengen standard huonetta varattuna (huoneista 10 invahuoneita) 57 x kahden hengen superior- huonetta varattuna

113 x kahden hengen hengen standard huonetta varattuna (huoneista 10 invahuoneita) 57 x kahden hengen superior- huonetta varattuna Paperiliitto Ry Os.50 Mika Lahtinen puh. +358 40 5576790 email. mika.lahtinen@ppp.inet.fi TARJOUS 18.7.2017 Restel Hotellit Länsi-Suomen aluemyynti Pekka Laitinen Rautatienkatu 21 B, 9. krs 33100 TAMPERE

Lisätiedot

LED-lamput ja valaisimet. www.airam.fi

LED-lamput ja valaisimet. www.airam.fi LED-lamput ja valaisimet www.airam.fi PUHDASTA VALOA SISÄLLYSLUETTELO LED-LAMPPUMALLISTO 14 W LED AR111 Dim s. 3 PAR30/38 ja AR111 LED-sarjat s. 4 valonjakotiedot s. 5 PAR16 LED-sarja s. 6 valonjakotiedot

Lisätiedot

Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla

Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla PHILIPS mybathroom Seinävalaisin Vitalise kromi Piristä päivääsi kauniin luonnollisella valolla Philips mybathroom Vitalise -seinävalaisin voidaan asentaa pysty- tai vaakasuuntaan. Valitsitpa kumman tahansa

Lisätiedot

Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään. Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta

Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään. Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittauduthan koulutuspäiville; tiedossa mielenkiintoisia luentoja ja työpajoja. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011

ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 KURSSITIEDOTE JA OHJELMA 26.7.2011 ETSINNÄN PERUSKURSSI IKAALISISSA 26.-27.8.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Satakunnan piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Perjantai 26.8.

Lisätiedot

Lamppu päivät. Tule & Tutustu. Tervetuloa Asta Koti messuilla osastollemme A907! Syysvalaisimet saapuneet

Lamppu päivät. Tule & Tutustu. Tervetuloa Asta Koti messuilla osastollemme A907! Syysvalaisimet saapuneet Riippuvalaisin Leveys cm, kork., m,- Samsö-valaisinsarja Teräsrunko, opalilasi 0W E. Kruunu halkaisija, cm,-. Ikkunavalaisin Halkaisija, cm,, m liitosjohto välikytkimellä,-. Pöytävalaisin Korkeus, cm,-

Lisätiedot

Peilikaapit ja peilit

Peilikaapit ja peilit Peilikaapit ja peilit VAKIOväriT Materiaalit ja toimitussisältö TOIMITUSSISÄTÖ Valkoinen * Peilikaappien ledilipat, alapohjat ja sivut sekä erilliset ledilipat ja ledilipat peilillä (lippaosa) ovat kosteudenkestävää

Lisätiedot

Erittäin tehokas loistelamppu

Erittäin tehokas loistelamppu Lighting Erittäin tehokas loistelamppu Tällä TL5-lampulla (putken halkaisija 16 mm) on korkea valotehokkuus, minkä ansiosta energiankulutus on alhainen. High Efficiency TL5 -lampulla on erinomainen valovirran

Lisätiedot

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED - tämän päivän valaistusta LED - tämän päivän valaistusta LED Säästää energiaa

Lisätiedot

Ammattimaista ja energiaa säästävää valaistusta

Ammattimaista ja energiaa säästävää valaistusta Ammattimaista ja energiaa säästävää valaistusta MASTER PL-Electronic Pinnoittamattomat energiaa säästävät MASTER-lamput täydellinen ratkaisu, kun tarvitset parasta suorituskykyä ja luotettavuutta. Hyödyt

Lisätiedot

Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen

Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Porvoon nyrkkeilyseura ry. Meritullinkatu 3-7, 06100 Porvoo yhteyshenkilö: Karre Anttonen e-mail: karre@pons.fi puh: 050 46 44 587 Kilpailukutsu nuorisonyrkkeilypäiville 20.-21.4.2013 Porvooseen Kutsumme

Lisätiedot

Yhteistyössä Koulutuskeskus Salpaus ja Lahden Autoteknillinen Yhdistys ry

Yhteistyössä Koulutuskeskus Salpaus ja Lahden Autoteknillinen Yhdistys ry Torstai 12.3.2009 TAITAJA AUTOASENNUS -SEMINAARI Koulutuskeskus Salpaus Auditorio, Vipusenkatu 5 A, 15230 Lahti Kurssin hinta on 150 euroa (alv 0 %) Ilmoittautuminen jorma.hoyteinen@salpaus.fi, p. 0400

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016

Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 Ekskursiomatka Saksaan. LARADI ry 21.4.2016 23.4.2016 MATKAKOHTEINA - Meyer Werft - - EMS - - Lloyd Werft - - Fassmer - - HSVA - Laradi ry on vuodesta 1971 lähtien toiminut Suomen laivanrakennusinsinöörikunnan

Lisätiedot

Ammattimaista ja energiaa säästävää valaistusta

Ammattimaista ja energiaa säästävää valaistusta Lighting Ammattimaista ja energiaa säästävää valaistusta MASTER PL-Electronic Pinnoittamattomat energiaa säästävät MASTER-energiansäästölamput on erinomainen ratkaisu, kun tarvitset parasta suorituskykyä

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

AIRAM, SUOMALAINEN VALON ASIANTUNTIJA VUODESTA 1921

AIRAM, SUOMALAINEN VALON ASIANTUNTIJA VUODESTA 1921 ULKOVALAISIMET AIRAM, SUOMALAINEN VALON ASIANTUNTIJA VUODESTA 1921 Lamput ja valaisimet ovat Airamin tuotevalikoiman ydin. Airamin tuotteet sopivat hyvin suomalaiseen miljööseen ja vaativiin valaistusolosuhteisiin.

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla

Lisätiedot

LAMPPUOPAS. Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla SPOTLIGHT LED ILLUMINATION LED

LAMPPUOPAS. Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla SPOTLIGHT LED ILLUMINATION LED LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla ILLUMINATION LED DECORATION LED SPOTLIGHT LED PROMO LED LED - tulevaisuuden valaistusta jo tänään LED (Light Emitting Diode) on modernia tekniikkaa valon

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto

TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016. Suomen Uimaliitto TIEDOTE 1 ROLLO-UINNIT 10.-12.6.2016 ROLLO-LEIRI 13.-15.6.2016 Suomen Uimaliitto 2 Tervehdys Tampereelta! Tätä kirjoittaessani joulukuun alkupuolella vesisateen ropistessa ikkunaan täällä Mansessa nääs

Lisätiedot

AIRAM SUOMALAISEN VALON ASIANTUNTIJA JO VUODESTA 1921

AIRAM SUOMALAISEN VALON ASIANTUNTIJA JO VUODESTA 1921 Kodin lamput AIRAM SUOMALAISEN VALON ASIANTUNTIJA JO VUODESTA 1921 Lamput ja valaisimet ovat Airamin tuotevalikoiman ydin. Airamin tuotteet sopivat hyvin suomalaiseen miljööseen ja vaativiin valaistusolosuhteisiin.

Lisätiedot

www.osram.fi Led-valo on monipuolinen OSRAMin uusi led-lamppuvalikoima on omaa luokkaansa Koska meille kelpaa vain paras Light is OSRAM

www.osram.fi Led-valo on monipuolinen OSRAMin uusi led-lamppuvalikoima on omaa luokkaansa Koska meille kelpaa vain paras Light is OSRAM www.osram.fi Led-valo on monipuolinen OSRAMin uusi led-lamppuvalikoima on omaa luokkaansa Koska meille kelpaa vain paras Light is OSRAM OSRAM led-lamput Kohokohdat Moderni teknologia, innovaatio ja tehokkuus:

Lisätiedot

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin!

Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016. Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Tervetuloa Avioparikurssille 5.-7.8.2016 Hartolan Kuningaskuntaan, Ekon historialliseen kartanoon ja Linna-hotelliin! Parempi avioliitto ry järjestää Avioparikurssin Itä-Hämeen opistossa Tainionvirran

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä LIESIKUVUT 2011 1 Silverline Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä Korkea laatu, innovatiivinen design, asiakaskohtainen palvelu ja edullinen hintataso ovat Silverlinen menestyksen salaisuudet. Niiden

Lisätiedot

Pieni ja tehokas sekä energiaa säästävä valonlähde, joka tarjoaa korkealaatuista valoa ja kompaktia muotoilua

Pieni ja tehokas sekä energiaa säästävä valonlähde, joka tarjoaa korkealaatuista valoa ja kompaktia muotoilua Lighting Pieni ja tehokas sekä energiaa säästävä valonlähde, joka tarjoaa korkealaatuista valoa ja kompaktia muotoilua Käytännöllinen kuvuton energiansäästölamppu, joka tarjoaa korkealaatuista ja kustannuksia

Lisätiedot

SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö

SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö SISUSTA VALOILLA 8.10.2013 Valoisa keittiö Sisustuksellinen valaistussuunnittelu Toimivat valaistusratkaisut koteihin ja yrityksiin Tampereen Valo ja Sisustus Mäntykatu 4, 33200 Tampere p 040 744 7357

Lisätiedot

TERVETULOA ERICEIRA CHILL HILL -HOSTELLIIN

TERVETULOA ERICEIRA CHILL HILL -HOSTELLIIN TERVETULOA ERICEIRA CHILL HILL -HOSTELLIIN Surffareina ja elämästä nautiskelijoina haluamme, että muut samanmieliset saisivat mahdollisimman mukavan elämyksen hostellissamme ja tuntisivat olonsa kotoisaksi.

Lisätiedot

Kätevin tapa korvata HPI-, SON- tai HPLlamput LED-lampuilla

Kätevin tapa korvata HPI-, SON- tai HPLlamput LED-lampuilla Teollisuus- ja myymälävalaistus TrueForce LED HPI UUSI! Kätevin tapa korvata HPI-, SON- tai HPLlamput LED-lampuilla Kustannustehokas LED-lamppuvaihtoehto syväsäteilijöihin teollisuus- ja myymälävalaistuksessa

Lisätiedot

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100

TIKKURIN PE LA 28. 2. :n lahjakort ja voita 100 TIKKURIN S Y Y S S U T E L U U T 9.9. PE LA 28. 2 näyteikkuna ämään paras ti! Tule äänest :n lahjakort ja voita 100 74940_Tikkuri_Syystuuletus_suora_9_12_155x155_UUSI.indd 1 17.9.2012 11.57 NYT ON SYYS-

Lisätiedot

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa

Lisätiedot

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU 26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,

Lisätiedot

Life cycle assessment of light sources Case studies and review of the analyses Valonlähteiden elinkaariarviointi Esimerkkitapausten analysointia

Life cycle assessment of light sources Case studies and review of the analyses Valonlähteiden elinkaariarviointi Esimerkkitapausten analysointia Life cycle assessment of light sources Case studies and review of the analyses Valonlähteiden elinkaariarviointi Esimerkkitapausten analysointia Leena Tähkämö 18. syyskuuta 2013 Valaistuksen ja valonlähteiden

Lisätiedot

Aurinkokennovalaisimet, jotka todella toimivat

Aurinkokennovalaisimet, jotka todella toimivat Aurinkokennovalaisimet, jotka todella toimivat XSolar Ei sähkökuluja. Ei sähköliitäntää. Edelläkävijän tekniikkaa. Maailman energiatehokkaimmat aurinkokennovalaisimet. L-S-valaisimen LED-valojärjestelmä

Lisätiedot

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri - LOSE WEIGHT SMILING- Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri Sisältö: - FIT CAMP idea - Liikunta - Ruokailu - Ilmoittautuminen ja yhteystiedot 1. FIT CAMP FIT CAMP on leiriohjelma joka

Lisätiedot

ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ

ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ KURSSITIEDOTE 18.3.2011 ETSINNÄN MAASTOJOHTAJAKURSSI LOPEN RÄYSKÄLÄSSÄ 21.-22.5.2011 Kurssin järjestää Punaisen Ristin Hämeen piiri yhteistyössä Opintotoiminnan Keskusliiton kanssa. Aika Lauantai 21.5.

Lisätiedot

1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE

1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE 1000 LAKES RALLY KILPAILIJAOHJE Tervetuloa 1000 LAKES RALLY:n 22.08.2014 Luethan oheisen kilpailijaohjeen tarkasti, sillä se sisältää kilpailupäivien kannalta välttämätöntä tietoa. Tärkeimmät yhteystiedot:

Lisätiedot

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana VALOKUVAUS Valokuvauksen opettajana toimii pitkän linjan valokuvaaja ja kouluttaja Timo Ripatti. Kursseilla on mallit ja heidän kustannuksensa

Lisätiedot

AIRAM SUOMALAISEN VALON ASIANTUNTIJA JO VUODESTA 1921

AIRAM SUOMALAISEN VALON ASIANTUNTIJA JO VUODESTA 1921 Kodin lamput AIRAM SUOMALAISEN VALON ASIANTUNTIJA JO VUODESTA 1921 Lamput ja valaisimet ovat Airamin tuotevalikoiman ydin. Airamin tuotteet sopivat hyvin suomalaiseen miljööseen ja vaativiin valaistusolosuhteisiin.

Lisätiedot

Tärkeää tietää: Liittokokoukseen ilmoittautuminen ja hotellivaraukset tapahtuvat sähköisellä Excellomakkeella,

Tärkeää tietää: Liittokokoukseen ilmoittautuminen ja hotellivaraukset tapahtuvat sähköisellä Excellomakkeella, Arvoisat jäsenet Hyvää alkanutta vuotta 2012. Perinteeksi muodostuneen tavan mukaisesti lähetämme vuoden ensimmäisen Kiertokirjeen mukana tarkemmat tiedot tulevasta Liittokokouksesta yleisohjelman ja ilmoittautumiskaavakkeen

Lisätiedot

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin 1 Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin Vaatteen valmistus Tervetuloa Turun Taitaja2015-kilpailujen vaatteenvalmistuksen semifinaalikilpailuihin. Semifinaalikarsintaan ilmoittautui 36 kilpailijaa ja karsinnat

Lisätiedot

VALONLÄHTEET VUONNA 2010 SÄHKÖTEKNIIKKA OY KARI SIRÉN DI KARI SIRÉN

VALONLÄHTEET VUONNA 2010 SÄHKÖTEKNIIKKA OY KARI SIRÉN DI KARI SIRÉN VALONLÄHTEET VUONNA 2010 SÄHKÖTEKNIIKKA OY KARI SIRÉN DI KARI SIRÉN HEHKULAMPUT HEHKULAMPUT + Erittäin alhainen hinta + Edulliset valaisimet + Ei ongelmajätettä + Yleisin ja yleiskäyttöisin + Erinomainen

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

CFLi-energiansäästölamput. Täydellinen tuotevalikoima

CFLi-energiansäästölamput. Täydellinen tuotevalikoima CFLi-energiansäästölamput Täydellinen tuotevalikoima Maailmanlaajuinen yhteistyökumppani kaikissa valaistusratkaisuissa Havells Sylvania on yksi maailman johtavista valaistusalan yrityksistä. Sylvania

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA

OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA 1.12.2014 PALOKUNTANUORTEN OHJAAJIEN JA PALOKUNTANAISTEN OPINTOPÄIVÄT KALAJOELLA SPEK Pohjois-Suomi järjestää Pohjois-Suomen ja Lapin pelastusliiton palokuntanuorten ohjaajien ja palokuntanaisten opintopäivät

Lisätiedot

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11 TYÖPISTEVALAISIMET Nro 5. 1/6 Diasonic LED-valaisin DL-70iSH Työpistevalaisin LED-tekniikalla. Valaisimessa monipuoliset säätöominaisuudet. DL-70iSH valaisimessa iphone/ ipod telakka. Kaiuttimen äänenvoimakkuudensäätö

Lisätiedot

T E O L L I S U U S V A L A I S T U S

T E O L L I S U U S V A L A I S T U S TEOLLISUUSVALAISTUS Tästä esitteestä löytyvät tuotteet on suunniteltu vastaamaan erityisesti teollisuuden tarpeisiin. Winled-valaisimet ovat paitsi energiaa säästävä ratkaisu, myös mekaanisesti erittäin

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Kodin sisävalaisimet

Kodin sisävalaisimet Kodin sisävalaisimet Airam on suomalainen valon asiantuntija jo vuodesta 1921 Airamin uudistunut kodin valaisinmallisto on suunniteltu erityisesti energiansäästö- ja led-lampuille. Mallistossa on alasvalot,

Lisätiedot

10-30V LED-LAMPUT 2015

10-30V LED-LAMPUT 2015 10-30V LED-LAMPUT 2015 Aurinkosähköjärjestelmä, asuntoauto, asuntovaunu, vene käyttöön 12VDC/24VDC sekä 12VAC järjestelmiin. www.sanpek.fi LED-lamput aurinkosähköjärjestelmä, asuntoauto, asuntovaunu ja

Lisätiedot

FLAT-LED Yleisvalaistus AUTROSAFE OY

FLAT-LED Yleisvalaistus AUTROSAFE OY rev 2/14 FLAT- Yleisvalaistus AUTROSAFE OY FLAT- Tehokkat Citizen ledit huolehtivat siitä että valoteho ei lopu kesken. Valaisimen alumiinirunko pitää ledit viileinä ja pitkäikäisinä. Laadukkaat liitäntälaitteet

Lisätiedot

Philipsin ledilamput. Luotettavat ja energiatehokkaat valonlähteet

Philipsin ledilamput. Luotettavat ja energiatehokkaat valonlähteet Philipsin ledilamput Luotettavat ja energiakkaat valonlähteet MASTER LEspot GU10 Verkkojännitteisten halogeenilamppujen tilalle Ledilamput, joilla voidaan helposti korvata halogeenilamput (230-240V) Saatavana

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään!

SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1. Tervetuloa Jyväskylään! SUOMEN VOIMISTELUPÄIVÄT 2009 Infokirje #1 Tervetuloa Jyväskylään! 30-vuotista taivaltaan juhlivalla Jyväskylän Voimistelijat 79 ry -seuralla on ilo ja kunnia kutsua koko voimisteluväki Suomen Voimistelupäiville

Lisätiedot

Sunnuntai 4.3.2012 klo 08.30-09:15 Lääkärintarkastus ja punnitus Ruskeasuo 11.30 Tuomarikokous 12.00 Finaalit

Sunnuntai 4.3.2012 klo 08.30-09:15 Lääkärintarkastus ja punnitus Ruskeasuo 11.30 Tuomarikokous 12.00 Finaalit Aika 3- Paikka Ruskeasuon Palloiluhalli, Ratsastie 10, Helsinki Aikataulu Lauantai klo 08:45-10.15 Ilmoittautuminen kilpailupaikalla Ruskeasuo 09:00-10.15 Lääkärintarkastus ja punnitus 09:00-10.15 Tuomareiden

Lisätiedot

124 VALONLÄHTEET IP20. » Valaisimen teho: 7W ± 5% (230V)

124 VALONLÄHTEET IP20. » Valaisimen teho: 7W ± 5% (230V) VALON LÄHTEET Nykyään -valojen valontuotto ja värintoisto vastaa sekä halogeenivaloja että energiansäästölamppuja. Diodeja löytyy eri valovirroilla pienitehoisista muutaman lumenin diodeista usean sadan

Lisätiedot

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä

Silverline. Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä LIESIKUVUT 2012 1 Silverline Innovaatioita ruostumattomasta teräksestä Korkea laatu, innovatiivinen design, asiakaskohtainen palvelu ja edullinen hintataso ovat Silverlinen menestyksen salaisuudet. Niiden

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

LINJA. Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin.

LINJA. Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin. LINJA Tyylikäs valolinja koteihin, toimistoihin ja porraskäytäviin. Rakenne: Runko on valkoiseksi maalattua alumiiniprofiilia, päädyt polykarbonaattia, kupu iskunkestävää opaloitua akryylia. Asennus: Seinä

Lisätiedot

Pitkäjärven koulun lämmön kulutus

Pitkäjärven koulun lämmön kulutus n lämmön kulutus 700 680 660 640 MWh 620 600 580 560 540 2002 2003 vuosi energia Lämpöenergian kulutus lla v. 2003 100 90 80 70 60 MWh 50 40 30 20 10 0 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 2006 sekä VÄRIVÖIDEN HELMI-CUP 2006 10. 11.2.2006

SM-KILPAILUT 2006 sekä VÄRIVÖIDEN HELMI-CUP 2006 10. 11.2.2006 Suomen ITF Taekwon-Do ry ja Taekwon-Do Center Ylöjärvi järjestävät yhteistyössä SM-KILPAILUT 2006 sekä VÄRIVÖIDEN HELMI-CUP 2006 10. 11.2.2006 Kilpailupaikka: URHEILUTALO, Koulutie 6, 3370 Ylöjärvi. Ilmoittautuminen:

Lisätiedot

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11

Mitat: Pystyvarsi 450x38x18mm, valaisinosa 352x41x11mm, pöytäjalusta 180x172x11 TYÖPISTEVALAISIMET Nro 5. 1/6 Diasonic LED-valaisin DL-70iSH Työpistevalaisin LED-tekniikalla. Valaisimessa monipuoliset säätöominaisuudet. DL-70iSH valaisimessa iphone/ ipod telakka. Kaiuttimen äänenvoimakkuudensäätö

Lisätiedot

Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla

Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla Lighting Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla Mini 300 LED gen2 Huoltoasemien katoksiin ja syväsäteilijöihin suunnitellut, tehokkaat jälkiasennettavat Mini 300 LED gen2 -valaisimet

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 PÄIVITETTY AIKATAULU 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park

Lisätiedot

AVR66. Asunnot ja yleistilat LED TC T5 T8 IP44

AVR66. Asunnot ja yleistilat LED TC T5 T8 IP44 Asunnot ja yleistilat AVR66 ED TC T5 T8 IP44 5x2,5mm² Jono-valaisimilla voidaan toteuttaa mitä erilaisimpia valaistusjärjestelmiä. Jono-mallisto sisältää laajan valikoiman monipuolisia teknisiä ratkaisuja

Lisätiedot

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT

SEINÄ/LATTIA LED-VALOT SEINÄ/LATTIA -VALOT Seinävalaisimien avulla voi helposti ja nopeasti muuttaa huoneen tyyliä ja tunnelmaa. Meiltä löytyy seinävalaisimia sekä sisä- että ulkokäyttöön ja värilämpötilasta riippuen valaistuksen

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet)

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet) KUTSU LSSAVI/.05.12.01/ 2013 15.02.2013 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet) 04.- 05.04.2013 Tampere, Ahlmanin Kartano, Hallilantie 24 10.-11.04.2013 Ähtäri, Hotelli

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta.

Mikäli joukkue peruu osallistumisensa jälkeen tai keskeyttää turnauksen osallistumismaksua ei palauteta. Info Osallistumismaksut Osallistumismaksu 185 / joukkue Ilmoittautuminen: Sitovat ilmoittautumiset 31.5.2017 mennessä. Joukkue vahvistaa osallistumisensa kun osallistumismaksu on suoritettu. Osallistumismaksu

Lisätiedot

T8 Sanpek-LED PUTKET

T8 Sanpek-LED PUTKET 50000H Takuu CE RoHS T8 Sanpek-LED PUTKET 45026 T8 9W 950LM 450mm 60026 T8 10W 1100LM 600mm 90026 T8 15W 1650LM 900mm 120026 T8 20W 2200LM 1200mm 150026 T8 26W 2850LM 1500mm 150026 T8 35W 3900LM 1500mm

Lisätiedot

Leirin ohjaajina toimivat:

Leirin ohjaajina toimivat: Leirikutsu päivitetty 4.5. seuraavin muutoksin: * leiri pidetään perjantaina ja lauantaina *lauantain illalliseen muutoksia * Lauantain treenien jälkeen sauna ja uinti 16:30-18:00 * leirin hinta 40 sisältäen

Lisätiedot

15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED

15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED 15. Työvalaistus Käsivalaisin 4 LED 15.1 Käsivalaisin 4 LED Hyvä kestävä käsivalaisin kotikättöön, teollisuuteen ja vapaa ajan käyttöön. Roiskeveden ja iskun kestävä. Sis. 1 kpl AA paristo. Mitat: Ø26x105mm.

Lisätiedot

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 1/6 SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa 17.-18.3.2018 2/6 Ohjelmat ja hinnasto LIITTOKOKOUS Majoitus Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel, Tallinna 17.-18.3.2018 Park Inn by Radisson Meriton

Lisätiedot