Sivistysvaliokunnalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "23.11.2015. Sivistysvaliokunnalle"

Transkriptio

1 Sivistysvaliokunnalle Lausunto hallituksen esityksestä (HE 80/2015 vp) eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta. Hallituksen esityksen mukaisesti lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen 1 rajattaisiin, mikäli lapsen huoltajat ovat kotona nuoremman sisaruksen kotihoidon tai työttömyyden takia. Lapsella olisi kuitenkin tarveharkintainen oikeus 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen vanhemman osaaikaisen tai väliaikaisen työssäkäynnin, työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen, kuntoutuksen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Esityksen mukaan varhaiskasvatus olisi kuitenkin järjestettävä laajempana myös, jos se on tarpeen lapsen kehityksen tai perheen olosuhteiden takia tai jos se on muista syistä lapsen edun mukaista. Tästä lievennyksestä huolimatta hallituksen esitys on monin tavoin ongelmallinen. Esitys on ristiriidassa varhaiskasvatuksen ja päivähoidon hallinnonalasiirron (2013) kanssa, joka velvoittaa arvioimaan muutosehdotusta siitä näkökulmasta, että varhaiskasvatus on osa koulutusjärjestelmää, ei enää sosiaalihuoltolain tarkoittamaa sosiaalipalvelua perheille. Muutosesityksiä tulee punnita myös suhteessa nykytilanteeseen: tällä hetkellä suomalaisen 1 Varhaiskasvatuslakiin jääneistä ongelmista vaikutuksiltaan vakavin on se, että varhaiskasvatuksen käsite on määritelty puutteellisesti ja järjestelmään olennaisena kuuluva päivähoito on jätetty laissa kokonaan määrittelemättä. Myös sivistysvaliokunnan mietinnössä (SiVM 29/2014 vp HE 341/2014 vp) kehotettiin palaamaan tähän kysymykseen lain jatkokäsittelyssä. Lausunnossani viittaan em. käsitteisiin seuraavassa merkityksessä: Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan päiväkodissa tarjottavaa suunnitelmallista ja tavoitteellista lapsen iän ja kehitysvaiheen mukaista pedagogista toimintaa, jossa kasvatus ja opetus sekä niihin sisältyvä ja liittyvä hoiva ja huolenpito toteutuvat tasapainoisesti ja lapsen kannalta tarkoituksenmukaisesti. Varhaiskasvatus perustuu valtakunnalliseen varhaiskasvatuksen järjestäjää velvoittavaan opetussuunnitelmaan, jonka laadinnasta vastaa opetushallitus. Varhaiskasvatusta arvioidaan säännöllisesti ja arvioinnin ohjeistuksesta vastaa opetushallitus. Päivähoidolla tarkoitetaan lapsen huoltajien työssäkäynnin tai opiskelun takia järjestettävää hoitoa päiväkodissa tai perhepäivähoidossa. Päivähoidon tulee olla hoidollisesti ja kasvatuksellisesti korkeatasoista ja sille määritellään omat tavoitteet, jotka mahdollistavat hyvän päivähoidon järjestämisen sekä päiväkodissa että perhepäivähoidossa. Päivähoitoa tarjotaan päiväkodissa järjestetyn varhaiskasvatuksen lisänä perheen tarpeiden mukaisessa laajuudessa.

2 2 varhaiskasvatuksen laatu vaihtelee luvattoman paljon. Hyvälaatuiset päiväkodit eivät kompensoi sitä, että aivan liian monien lasten päiväkotipäivät ovat yhdentekeviä ja heidän oppimispotentiaaliaan jätetään laajasti käyttämättä. Koulutusjärjestelmän alkuun kannattaa panostaa, mutta vain laadukas varhaiskasvatus tuottaa toivottuja tuloksia. 1. Lakiesitystä on arvioitava lapsen varhaiskasvatuksen näkökulmasta Varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen käytännön seuraukset vaihtelisivat ratkaisevasti sen mukaan, miten 20 tunnin varhaiskasvatusoikeutta toteutettaisiin eri kunnissa. Hallituksen esitys on väljä: Kunnan tulisi tarjota 20 tunnin laajuisen varhaiskasvatuksen piirissä olevan lapsen vanhemmille tai muille huoltajille ainakin kaksi vaihtoehtoista tapaa järjestää varhaiskasvatus. Varhaiskasvatus järjestettäisiin mainitun tuntimäärän puitteissa lapsen vanhemman tai muun huoltajan valinnan perusteella joko päivittäisenä osapäiväisenä tai kahtena tai useampana päivänä järjestettävänä osaviikkoisena varhaiskasvatuksena. Pykälässä ei rajoitettaisi mahdollisuutta sopia myös muista järjestelyistä. Varhaiskasvatuksen järjestäjä päättäisi tarkemmat lapsikohtaiset toiminta-ajat ottaen lapsen ja tämän huoltajien toiveet huomioon. Näistä vaihtoehdoista vain yhden, eli päivittäisen osapäiväisen varhaiskasvatuksen puitteissa lapsen varhaiskasvatus voi toteutua tavalla, joka vastaa varhaiskasvatuslain tavoitteita ja jota voidaan perustellusti pitää osana koulutusjärjestelmää. Tällainen osa-aikaisen varhaiskasvatuksen malli noudattelisi kuusivuotiaiden esiopetuksen käytäntöjä, kuitenkin kunkin ikäkauden mukaisesti sovellettuina. Pedagogisen koulutuksen saanut lastentarhanopettaja vastaisi aamupäivään keskittyvästä varhaiskasvatuksesta, jota olisi tarjolla viitenä päivänä viikossa. Toiminnan toteuttaisi moniammatillinen tiimi, johon kuuluisi lastentarhanopettajan lisäksi lastenhoitajia. Lapsen tasapainoiseen varhaiskasvatuspäivään tulee kuulua sekä ohjattua toimintaa ja leikkiä pedagogisesti suunnitellussa ympäristössä että yhteinen ateria ja ulkoilua, mikä on mahdollista toteuttaa neljän tunnin puitteissa. Tällainen 20 tunnin (5 x 4t) varhaiskasvatusmalli tarjoaisi selkeät rakenteet, joiden puitteissa rapautunutta suomalaista varhaiskasvatusta olisi mahdollista kehittää sisällöllisesti vastaamaan niitä vaatimuksia, joita koulutusjärjestelmän ensimmäiselle vaiheelle tulee asettaa. Eettisen kasvatuksen ja sosiaalisten taitojen lisäksi musiikkikasvatus, kuvataidekasvatus, liikuntakasvatus, draamakasvatus, puhekasvatus, sanataide, käden taidot, ympäristökasvatus, leikki, uskontokasvatus, pienten lasten matematiikka ja fysiikka sekä uusi teknologia, kaikki vaativat kehittämistä. Aivan erityisesti on panostettava siihen, että jokainen lapsi saisi päivittäin oppia puhumisen ja kuuntelemisen taitoja olipa ryhmässä käytettävä kieli hänen ensimmäinen, toinen tai kolmas kielensä. Aamupäiviin sijoittuvasta osapäiväisestä varhaiskasvatuksesta pitäisi mahdollisimman pian tehdä (esiopetuksen tapaan) maksutonta yli 3-vuotiaille lapsille. Varhaiskasvatuksen kehittämiseen myönnetyistä määrärahoista tulisikin osoittaa riittävän suuri osuus tällaisen mallin kokeilemiseen ja edelleen kehittämiseen joissakin uudistushenkisissä kunnissa, esimerkiksi Espoossa ja Tampereella.

3 3 Nykyisellään päivähoidosta perityillä maksuilla katetaan vain 12-15% kustannuksista. Kun suurin osa lapsista edelleen osallistuisi myös maksulliseen iltapäivähoitoon, sen maksuja säätelemällä olisi mahdollista kompensoida 3-5-vuotiaiden maksutonta varhaiskasvatusta. Muissa vaihtoehdoissa lähdetään sen sijaan liikkeelle kotona olevien vanhempien oikeudesta saada lapselleen päivähoitoa, (jota tässä esityksessä nimitetään harhaanjohtavasti varhaiskasvatukseksi lain puutteellisen käsitteenmäärittelyn mukaisesti). 2 Mikäli lakiin jätetään mahdollisuus käyttää 20 tuntia milloin tahansa viikon mittaan, on käytännössä mahdotonta toteuttaa lain tarkoittamaa varhaiskasvatusta, jossa painottuu pedagogiikka. Näin tapahtuu, jos osa-aikaista paikkaa tarjotaan perhepäivähoidossa tai jos lapsi päätyy päiväkodissa urakoimaan 20 viikkotuntiaan kahtena pitkänä päivänä. Lapsen näkökulmasta kymmenen tunnin päivät eivät korvaa viitenä neljän tunnin päivänä päiväkodissa muodostuvaa pedagogista jatkumoa eivätkä myöskään lapsen sosiaaliset suhteet pääse kehittymään lapsiryhmässä varhaiskasvatuksen tavoitteiden mukaisesti. Lähinnä lapsiparkista on kysymys myös, jos huoltaja tuo lapsen päiväkotiin iltapäiviksi, jolloin toiminta muodostuu lähinnä päivälevosta ja ulkoilusta eikä lapsi pääse osalliseksi pitkäjännitteisestä, ohjatusta ryhmätoiminnasta. Eri aikoihin kulkeville lapsille ei voida tarjota varhaiskasvatusta tehoruiskeina, vaan ryhmämuotoinen varhaiskasvatus vaatii aina selkeän rytmin ja rakenteet. Lapsen oikeus pedagogiseen varhaiskasvatukseen ei toteudu myöskään lakiin kirjatussa muussa varhaiskasvatuksessa, jolle ei ole asetettu minkäänlaisia ladullisia kriteereitä henkilöstön koulutuksen, ryhmäkoon ja muiden puitteiden osalta. Lapsen etu ja aikuisen etu eivät välttämättä aina kohtaa parhaalla mahdollisella tavalla. Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja vanhempien oikeus päivähoitopalveluun ovat osittain ristiriidassa keskenään. Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen on kuitenkin tärkeämpi kuin vanhempien oikeus viedä lapsi päivähoitoon, silloin kun haluavat. Niinpä 20 tunnin oikeus pitää käyttää täysimääräisesti lasten hyväksi tarjoamalla heille viitenä päivänä viikossa aamupäivään keskittyvää laadukasta varhaiskasvatusta. 3 Näkemys päivähoidosta vanhempien oikeutena on kuitenkin syvään juurtunut suomalaisessa yhteiskunnassa. Tästä kertoo mm. suomalaiseen päiväkotikulttuurissa vallitseva käytäntö, joka vaikuttaisi oudolta missä tahansa muussa kontekstissa. Harrastuksiin ja kouluun mennään ajallaan, 2 Varhaiskasvatukseen sisältyy aina hoiva ja hyvään päivähoitoon liittyy kasvatuksellinen elementti: varhaiskasvatuksen ja päivähoidon välinen ero ei täten ole jyrkkä. Eronteko on kuitenkin välttämätön lapsen, perheen ja varhaiskasvatuksen järjestämisen kannalta. Jokaisella lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen, mutta jokaisella perheellä ei ole yhtä laajaa päivähoidon tarvetta. Käsitteiden määrittely on välttämätöntä myös, jotta sekä lapsen tarpeesta lähtevä varhaiskasvatus että vanhempien työllisyystilanteeseen perustuva päivähoito on mahdollista järjestää kustannustehokkaasti. 3 Varhaiskasvatukseen osallistumisen tulee kuitenkin perustua huoltajan harkintaan ja päätökseen. Joissakin tapauksissa kotihoito tai perhepäivähoito on perusteltu valinta ja myös vuorohoitoa tarvitaan. Ainoastaan 6- vuotiaiden esiopetuksen osalta lapsen osallistuminen varhaiskasvatukseen on lainsäädännössä vanhempia velvoittavaa.

4 4 mutta päiväkotiin voi mennä ja sieltä lähteä milloin vain. Näin on ilmeisesti siksi, että päiväkodissa vietetty aika mielletään pelkäksi hoidoksi ja oleskeluksi. Kaksikymmentä tuntia laadukasta varhaiskasvatusta jokaiselle lapselle on tavoite, johon on tämän päivän tilanteesta pitkä matka. Se on myös tavoite, joka on yhtä tavoittelemisen arvoinen myös siinä tapauksessa, että subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen säilyy rajoittamattomana. 2. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen on ongelmallista Jos osapäiväistä, laadukasta varhaiskasvatusta kyetään tarjoamaan viitenä päivänä viikossa, subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen esityksen mukaisesti ei ole ensisijaisesti ongelma lapsen varhaiskasvatusoikeuden näkökulmasta. 4 Lapsen subjektiivisen oikeuden rajoittaminen oikeudenmukaisesti on sen sijaan vaikeaa erityisesti silloin, jos lakiesityksessä säilytetään vanhempien oikeus valita lapselleen 20 tuntia satunnaisesti sijoittuvaa päivähoitoa varhaiskasvatuksen sijasta. Tällöin lakiesitys asettaa lapset eriarvoiseen asemaan vanhempien työmarkkina-aseman perusteella ja vaarantaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevien, kuten työttömien, vähän koulutettujen ja maahanmuuttajaperheiden lasten tasavertaiset mahdollisuudet saada oppimispotentiaalinsa täysimääräisesti käyttöön. Jos vanhempien annetaan valita lapselleen 20 tuntia epätarkoituksenmukaisesti sijoittuvaa päivähoitoa päivittäisen varhaiskasvatuksen sijasta, oppimisvaikeuksien havaitseminen ja korjaaminen vaikeutuu, mikä puolestaan lisää riskiä syrjäytyä varhain koulutuksesta ja myöhemmin työelämästä. Pitkäjännitteistä ja säännöllistä pedagogista varhaiskasvatusta tarvitaan jo ennen lakisääteistä esiopetusvuotta varmistamaan myös se, että maahanmuuttajaperheiden lapset saavuttavat riittävän suomen tai ruotsin kielen taidon, jota tarvitaan perusopetuksessa menestymiseen. Lisäksi on huomattava, että 20 tunnin lapset joutuisivat nykysäädösten mukaan muita suurempiin ryhmiin, koska osa-aikaisessa varhaiskasvatuksessa aikuisen ja lasten suhdeluku on 1:13, ei 1:8 kuten muissa ryhmissä. Puhtaissa osapäiväryhmissä ryhmässä voisi siis olla jopa 39 lasta. Mikäli päiväkodissa olisi lapsia kokopäivälasten lisäksi osapäiväisesti ja osaviikkoisesti, ryhmäkoon sekä henkilöstön ja lasten välisen suhdeluvun seuranta monimutkaistuisi ja lapsiryhmistä tulisi levottomia ja lasten kannalta ennakoimattomia. Mikäli oikeus laajempaan varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon muutetaan tarveharkintaiseksi, lisätään kuntatason byrokratiaa ja hallintokuluja. Ilman valtakunnallisia kriteerejä lapsen varhaiskasvatusoikeuden perusteiksi päätäntävalta siirtyy yksittäiselle virkamiehelle, mikä puolestaan johtaa kansalaisten eriarvoiseen kohteluun maan eri kunnissa. On ennakoitavissa, että toivotut kustannussäästöt jäävät mitättömiksi, mikäli noudatetaan hallintolain edellyttämää täsmällistä päätöksentekoa perusteluineen sekä riittäviä selvityksiä ja päätösten arkistointia. Myös 4 Vrt. esiopetuksen ja perusopetuksen tuntimäärät.

5 5 vanhempien hakemat asiantuntijalausunnot päätösten perusteiksi lisäävät sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä kunnissa. Jos taas oikeus laajempaan varhaiskasvatukseen myönnetään huoltajan ilmoituksen perusteella, ei muutosta nykytilaan synny eikä näin ollen myöskään kustannussäästöjä. Marjatta Kalliala FT, dosentti Helsingin yliopisto

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016

Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedote lasten vanhemmille 6/2016 Tiedoksi seuraavat sivistyslautakunnan päätökset 18.5.2016 1. Subjektiivinen päivähoito-oikeus Eduskunta on hyväksynyt 15.12.2015 hallituksen esityksen varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/4 29.04.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HE 80/2015 vp Asiantuntijalausunto sivistysvaliokunnalle Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 10.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 13 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alkaen. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 16 02.03.2016 tuen kuntalisä 1.8.2016 alkaen Sivistyslautakunta 02.03.2016 16 Lakia lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta muutetaan 1.8.2016 alkaen. Muutokset koskevat pääosin

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Lausunto 1 (7) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Yleistä Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen

Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa alkaen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 327/12.06.00/2016 14 Varhaiskasvatuslakiin tulevien muutosten toteuttaminen Raisiossa 1.8.2016 alkaen Päivähoidon johtaja Päivi Rantanen 1.3.2016: Eduskunta on

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa

Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari Jyväskylä Marja-Liisa Vuorohoito varhaiskasvatuksessa lasten opetuksen, kasvun ja kehityksen sekä vanhemmuuden tukijana OHOI-seminaari 21.9.2016 Jyväskylä Marja-Liisa Keski-Rauska, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi-

Lisätiedot

Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon tulee säätää valmisteilla olevassa varhaiskasvatuslaissa

Lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja päivähoitoon tulee säätää valmisteilla olevassa varhaiskasvatuslaissa Lausunto 1 (6) Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@mindu.fi, subjektiivinenoikeus@minedu.fi Viite: OKM046:00/2014 Asia: OAJ:n lausunto luonnoksesta hallituksen esityksesi eduskunnalle laeiksi lasten

Lisätiedot

Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen ym.

Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen ym. Kunnanvaltuusto 132 14.12.2015 Kunnanhallitus 7 11.01.2016 Perusturvalautakunta 25 09.03.2016 Kunnanhallitus 100 18.04.2016 Valtuustoaloite säilyttää lapsen subjektiiviset oikeudet varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Varhaiskasvatus Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Varhaiskasvatus 2016 Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Kehittämisen keskeiset lähtökohdat Varhaiskasvatuslain I vaiheen uudistukset Perustehtävän

Lisätiedot

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012

Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2012 KOMISSION TIEDONANTO 2011 On olemassa selkeää näyttöä siitä, että laadukas varhaiskasvatus johtaa huomattavasti parempiin tuloksiin perustaitoa mittaavissa kansainvälisissä

Lisätiedot

9.11.2015. Esityksen ristiriitaisuus perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa

9.11.2015. Esityksen ristiriitaisuus perustuslain ja YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa Lausunto 1 (9) Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta, kuuleminen 10.11.2015 Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon

Lisätiedot

Oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen (max. 20 h/viikko) säilyisi kaikilla lapsilla.

Oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen (max. 20 h/viikko) säilyisi kaikilla lapsilla. Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lausuntonaan luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston asetukseksi lasten päivähoidosta

Lisätiedot

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015

Lausunto 1 (7) 18.11.2015. Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Lausunto 1 (7) Eduskunta Sivistysvaliokunta, kuuleminen 19.11.2015 Yleistä Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

LAUSUNTO 25.9.2015 OPETUS- JA JA KULTTUURIMINISTERIÖ. Viite: Lausuntopyyntö 28.8.2015 OKM/53/010/2015

LAUSUNTO 25.9.2015 OPETUS- JA JA KULTTUURIMINISTERIÖ. Viite: Lausuntopyyntö 28.8.2015 OKM/53/010/2015 LAUSUNTO 25.9.2015 OPETUS- JA JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 28.8.2015 OKM/53/010/2015 Asia: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973)

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS

SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU KAUPUNGINHALLITUS 3.3.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN ILTAKOULU 3.3.2016 KAUPUNGINHALLITUS 2.5.2016 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 0-6-vuotiaiden lasten määrä 2000-2014 Lapsia hoitomuodoittain 2011-2014 Perhepäivähoidon määrä 2010-2015 Yksityisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2015 1 (6) 8 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b :n muuttamisesta ja valtioneuvoston asetukseksi

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali

VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE. Esittelymateriaali VARHAISKASVATUKSEN RAJOITUSTEN PURKAMINEN, ALOITE Esittelymateriaali 31.10.2017 Tuusulan kunta tarjoaa kaikille lapsille tasavertaisen ja yhtäläisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Nykyisessä tilanteessa

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta. Varhaiskasvatuksen lakimuutosten toimeenpano alkaen 48/05.10.

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta. Varhaiskasvatuksen lakimuutosten toimeenpano alkaen 48/05.10. Suomenkielinen varhaiskasvatusja 7 03.02.2016 opetuslautakunta Varhaiskasvatuksen lakimuutosten toimeenpano 1.8.2016 alkaen 48/05.10.00/2016 Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 03.02.2016

Lisätiedot

7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi

7.4.2015. Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Lausunto 1 (6) Opetus-ja kulttuuriministeriö Kirjaamo@minedu.fi Varhaiskasvatuslaki@minedu.fi Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esitykseksi varhaiskasvatuslaiksi Viite: Lausuntopyyntö OKM 15 / 010 / 2015

Lisätiedot

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä

VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä VASU2017 Opetushallituksen ajatuksia varhaiskasvatussuunnitelman perustetyöstä 24.9.2015 Varhaiskasvatuksen asiantuntijatiimi Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus Opetushallitus Esittelijä, Kirsi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 17.02.2016 Sivu 1 / 1 522/2016 02.05.00 21 Muutokset lasten yksityisten hoidon tukea koskevaan lainsäädäntöön sekä niiden vaikutus Espoon yksityisen hoidon tuen järjestelyihin ja kuntalisään Valmistelijat

Lisätiedot

Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin

Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin Lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksiin Viite: OKM059:00/2012 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman (22.6.2011) mukaan säädetään laki varhaiskasvatuksesta.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12 10.02.2016 Sivu 1 / 1 521/2016 05.10.00 12 Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen järjestämisen periaatteita Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Anne Peltonen, puh. 050 320 9753 Barbro

Lisätiedot

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako?

Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Varhaiskasvatus ja johtaminen vaikeaako? Kuntatalo 10.9.2015 Jarkko Lahtinen Kuntaliitto Twitter: #kuntamarkkinat Voimmeko onnistua? Onnistuminen on asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta

Lisätiedot

Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän

Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän Oulun kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä Sivistys- ja kulttuurilautakunta 15.5.2014 2 Oulun kaupunki on lausunnossaan ottanut kantaa niihin asioihin,

Lisätiedot

12.2.2016. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi

12.2.2016. Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite OKM/2/010/2016 Asia: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaiksi Pyydettynä lausuntona Opetusalan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh 29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tila ja tulevaisuus Kotihoidon tuen puolittaminen Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaus Varhaiskasvatuslain uudistaminen Jarkko Lahtinen jarkko.lahtinen@kuntaliitto.fi Syyskuussa

Lisätiedot

Valiokunta keskustelee valtakunnallisesta linjauksesta koskien subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista.

Valiokunta keskustelee valtakunnallisesta linjauksesta koskien subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista. Hyvinvointivaliokunta 3 16.03.2016 Kaupunginhallitus 127 26.04.2016 Subjektiivinen päivähoito-oikeus, ja sen rajaaminen HYVINVOI 3 Hyvinvointivaliokunta: Valiokunta keskustelee valtakunnallisesta linjauksesta

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen alkaen / EL-H

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen alkaen / EL-H Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ja niiden määräytyminen 1.3.2017 alkaen / EL-H VD/122/02.03.00.00/2017 Lainsäädännöllinen tausta Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Laki koskee sekä kunnallista että yksityistä varhaiskasvatusta.

Laki koskee sekä kunnallista että yksityistä varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatusta koskevien säädösmuutosten toteuttaminen 1.8.2016 alkaen 48/05.10.00/2016 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 9.3.2016 13 Säädösmuutokset 1. 1.8.2016 voimaan tulevan varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen

Kasvun ja oppimisen lautakunta Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen Kasvun ja oppimisen lautakunta 13 25.02.2016 Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen KASVOPPI 13 Subjektiivisella päivähoito-oikeudella tarkoitetaan kunnan ehdotonta velvollisuutta varhaiskasvatuspaikan

Lisätiedot

Helsinki 23.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi vakalainmuutos@minedu.fi

Helsinki 23.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi vakalainmuutos@minedu.fi Helsinki 23.9.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi vakalainmuutos@minedu.fi Lausunto HE eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta muuttamisesta sekä valtioneuvoston

Lisätiedot

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3.

HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa. Varhaiskasvatuksen johtoryhmä 18.3. HE 80/2015 mukaisen 20h laajemman varhaiskasvatuspalvelun myöntämisen periaatteet Orimattilassa Varhaiskasvatuksen johtoryhmä Toimeenpanossa huomioitavat yleisperiaatteet Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa

Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa Hoito, kasvatus ja pedagogiikka vuorohoidossa OHOI- Osaamista vuorohoitoon Varhaiskasvatuslaki (2015) ja pedagogiikka Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221

Espoon kaupunki Pöytäkirja 221 16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausunto 7.10.2015 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n näkemykset luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta

Lisätiedot

Lausunto 1 (8) 16.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lausuntopyyntö OKM/53/010/2015

Lausunto 1 (8) 16.9.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Lausuntopyyntö OKM/53/010/2015 Lausunto 1 (8) Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö OKM/53/010/2015 Asia OAJ lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Eduskunnan sivistysvaliokunta siv@eduskunta.fi Viite: Valiokunnan kuulemistilaisuus 13.2 2015 Asia: Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Nykyinen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais kasvatuksen osasto. Sivistysvaliokunta

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais kasvatuksen osasto. Sivistysvaliokunta Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 17.11.2016 kasvatuksen osasto Sivistysvaliokunta 18.11.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista

Lisätiedot

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k. LAPSEN KUVA Jokaiselle varhaiskasvatuksen piirissä olevalle lapselle tehdään oma varhaiskasvatussuunnitelma. Tämä lomake on suunnitelman toinen osa. Suunnitelma tukee lapsen yksilöllistä kasvua, kehitystä

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta

Asiakasraati Hannamaija Väkiparta Asiakasraati 16.2.2016 Hannamaija Väkiparta 24.2.2016 Varhaiskasvatuslaki Voimassa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuksen määrittely: Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslaki alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016

Varhaiskasvatuslaki alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016 Varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 alkaen ja varhaiskasvatusta koskevat tulevat laki- ja asetusmuutokset vuonna 2016 Marja-Liisa Akselin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Ylitarkastaja (varhaiskasvatus)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/216 1 (7) 25 Helsingin kaupungin päättämä varhaiskasvatuksen laajuus ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisä 1.8.216 alkaen HEL 216-2236 T 2 5 1 Päätös päätti, että yksityisen

Lisätiedot

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano lukien. Varhaiskasvatuksen strategiset linjaukset 1.8.

Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano lukien. Varhaiskasvatuksen strategiset linjaukset 1.8. Kasvatus- ja opetuslautakunta 17 14.03.2016 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön muutosten täytäntöönpano 1.8.2016 lukien 953/00.04.00/2015 KOLA 17 Valmistelija / lisätiedot: Varhaiskasvatusjohtaja

Lisätiedot

Varhaiskasvatus murroksessa - haasteita, riskejä ja mahdollisuuksia -

Varhaiskasvatus murroksessa - haasteita, riskejä ja mahdollisuuksia - Varhaiskasvatus murroksessa - haasteita, riskejä ja mahdollisuuksia - LIIKKUMISEN NÄKÖKULMA Ilo kasvaa liikkuen seminaari 10.3.2015 Säätytalolla Päivi Lindberg 09/03/15 Varhaiskasvatus murroksessa / Päivi

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE

VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Varhaiskasvatus VUOROVAIKUTUS JA KIINTYMYSSUHDE Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde vahvistuvat parhaiten, kun perhe viettää aikaa yhdessä. Pienelle lapselle riittävät kotona saadut

Lisätiedot

90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta

90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2018 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 25, 22.02.2018 Kaupunginhallitus, 90, 06.03.2018 90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta MliDno-2018-433

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä

Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistamistyöryhmän esityksistä JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Lausunto Varhaiskasvatuspalvelut 1.7.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntönne 15.4.2014 (OKM/81/040/2012) Jyväskylän kaupungin lausunto varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LIIKUNNAN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN SEMINAARI. 23.4.2013 Eduskunta Lapsen puolesta -ryhmä

VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LIIKUNNAN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN SEMINAARI. 23.4.2013 Eduskunta Lapsen puolesta -ryhmä VARHAISKASVATUSLAIN SEKÄ LIIKUNNAN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN SEMINAARI 23.4.2013 Eduskunta Lapsen puolesta -ryhmä Johtaja Jari Rajanen Koulutuspolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen vastuualue

Lisätiedot

Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25

Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Riittävä henkilöstö Varhaiskasvatuslaki 25 Kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palveluntuottajan on huolehdittava, että varhaiskasvatuksessa on riittävä määrä tässä luvussa säädettyä eri kelpoisuusvaatimukset

Lisätiedot

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta stv@eduskunta.fi Viite: Valiokunnan kuulemistilaisuus 27.1 2015 Asia: Hallituksen esitys 341 / 2014vp lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi

Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Talousarvio 2016 Toimenpiteet/suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Joulukuu 2016 30 Varhaiskasvatus Toteutunut 2015 Talousarvio 2016 Muutos 2016-2015 Toimintatuotot

Lisätiedot

EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES Helsinki 16.11.2015 Dnro 4864/5/15 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ Sivistyslautakunta 56 31.05.2017 VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400

Lisätiedot

Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen IHMIS- JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen IHMIS- JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen IHMIS- JA LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Asia: Varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b :ien muutokset 1.8.2016 alkaen Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lapsuus hoidossa? Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa. Pohjanmaan varhaiskasvattaja 2015 messut Vaasa, 11.6.2015 Marjatta Kalliala

Lapsuus hoidossa? Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa. Pohjanmaan varhaiskasvattaja 2015 messut Vaasa, 11.6.2015 Marjatta Kalliala Lapsuus hoidossa? Aikuisten päätökset ja lasten kokemukset päivähoidossa Pohjanmaan varhaiskasvattaja 2015 messut Vaasa, 11.6.2015 Marjatta Kalliala Jos kysymyksen esittää tänään, vastaus saattaa kuulua

Lisätiedot

Rahoituksen riittävyys

Rahoituksen riittävyys Lausunto 1 (7) Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto SiV@eduskunta.fi Asia: Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 (HE 30/ 2015vp) Teema: Varhaiskasvatuksen kehittäminen

Lisätiedot

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät

PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät PPH tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivät 20.3.2015 Helsinki Jarkko Lahtinen Päivähoitoa lukuina (2013) Vuonna 2013 0-6 vuotiaista lapsia 424 402 Päivähoidossa yhteensä 229 127 lasta Kokopäivähoidossa oli

Lisätiedot

TIEDOTE MAAHANMUUTTAJAVANHEMMILLE

TIEDOTE MAAHANMUUTTAJAVANHEMMILLE TIEDOTE MAAHANMUUTTAJAVANHEMMILLE VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 32/2015 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 21.9.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 32/2015 1 (8) Kaupunginhallitus Stj/1 21.9.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 32/2015 1 (8) Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 (Meritullinkatu 10) 00023 Valtioneuvosto Käsiteltävä tässä kokouksessa 907 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (18) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (18) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (18) 106 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä eduskunnalle varhaiskasvatuslain 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston

Lisätiedot

Kunnanhallitus Päivähoito-oikeus ja ryhmäkoot alkaen 125/ /2016. Perusturvalautakunta

Kunnanhallitus Päivähoito-oikeus ja ryhmäkoot alkaen 125/ /2016. Perusturvalautakunta Kunnanhallitus 69 14.03.2016 Päivähoito-oikeus ja ryhmäkoot 1.8.2016 alkaen 125/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 9.3.2016 25 Lainsäädäntö 1. Varhaiskasvatuslaki Eduskunta hyväksyi 15.12.2015 lain varhaiskasvatuslain

Lisätiedot

Hallituksen esitys HE 80/2015 vp

Hallituksen esitys HE 80/2015 vp 1 (7) Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta Hallituksen esitys HE 80/2015 vp JHL:n lausunnon keskeinen sisältö / HE varhaiskasvatuslain sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain

Lisätiedot

Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen

Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen Kuopio 15.5.2018 Kirsi Tarkka, Opetushallitus Uusi vasu otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta Kristinusko menettää erityisasemaansa

Lisätiedot

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea.

Tällä tiedotteella pyritään selventämään kunnille, mikä toiminta vastaa sellaista päivähoitoa, josta voidaan maksaa yksityisen hoidon tukea. Muistio Jarkko Lahtinen 27.6.2013 OSA-AIKAINEN LASTENHOITO JA YKSITYISEN HOIDON TUKI Tämän tiedotteen laatiminen on tullut ajankohtaiseksi, koska on ilmennyt epätietoisuutta, voidaanko yksityisen hoidon

Lisätiedot

Vuorohoito varhaiskasvatuksen toimintaympäristönä. Kaisu Peltoperä KM, lto, väitöskirjatutkija

Vuorohoito varhaiskasvatuksen toimintaympäristönä. Kaisu Peltoperä KM, lto, väitöskirjatutkija Vuorohoito varhaiskasvatuksen toimintaympäristönä Kaisu Peltoperä KM, lto, väitöskirjatutkija Videoluennolla pohdimme Mitä on vuorohoito ja kuka sitä käyttää? Vuorohoidon erityispiirteitä Lapsikäsitystä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen

MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ. Sopimuksen irtisanominen MÄNTSÄLÄN JA PORNAISTEN KUNTIEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VARHAISKASVATUKSEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen irtisanominen MISTÄ ON KYSYMYS? Varhaiskasvatuslain 4 : n mukaan kunnan on huolehdittava lasten päivähoidon

Lisätiedot

Lautakunnalle tiedoksi

Lautakunnalle tiedoksi Lautakunnalle tiedoksi 21.4.2016 A.Varhaiskasvatuslaki I 1.8.2015, kakkosvaiheesta ei mainintaa hallitusohjelmassa Korostaa varhaiskasvatuksen asemaa osana kasvatus ja koulutusjärjestelmää Otetaan käyttöön

Lisätiedot

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden

Lisätiedot

Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus

Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus Ilmainen ja vaikuttava varhaiskasvatus Kuntamarkkinat 14.9.2017 12.00-12.45 Jarkko Lahtinen Erityisasiantuntija, Kuntaliitto Varhaiskasvatus mitä se on? Varhaiskasvatuslaki 1 :» Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä

Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Varhaiskasvatuksen mahdollisuudet lapsen kasvun tukipylväänä Marja-Liisa Akselin, KT ylitarkastaja (varhaiskasvatus) Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 24.2.2016 Hyvä elämä foorumi Jyväskylä 24.2.206

Lisätiedot

Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH

Vaikuttava varhaiskasvatus. Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH Vaikuttava varhaiskasvatus Kirsti Karila Tampereen yliopisto OPH 7.6.2016 Kirsti Karila Vaikuttava varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen tilannekatsaus Opetushallitus, raportit ja selvitykset 2016:16 Yhteiskunta

Lisätiedot

Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä Varhaiskasvatuslaki voimaan

Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä Varhaiskasvatuslaki voimaan Alkoholi, perhe-ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen ympäristönä 24.11.2015 Varhaiskasvatuslaki voimaan 1.8.2015 Varhaiskasvatus ESAVI:ssa Lasten päivähoidon ohjaus

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

LAKI MUUTTUI - MIKÄ MUUTTUI JOENSUUSSA? - Lain käytäntöön viemisen haasteet

LAKI MUUTTUI - MIKÄ MUUTTUI JOENSUUSSA? - Lain käytäntöön viemisen haasteet LAKI MUUTTUI - MIKÄ MUUTTUI JOENSUUSSA? - Lain käytäntöön viemisen haasteet JOENSUUN PERUSTIEDOT 33 kunnallista päiväkotia, joissa 2851 lasta 16 yksityistä päiväkotia, joissa 440 lasta 6 kunnallista ryhmäperhepäivähoitokotia,

Lisätiedot

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN

MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN MILLAISTEN PAINEIDEN TAKIA VARHAISKASVATUSTA PYRITÄÄN KEHITTÄMÄÄN JA MITEN 30.9.2016 Varhaiskasvatus käännekohdassa seminaari Jyväskylän yliopisto ja Haukkalan säätiö KT, opetusneuvos Kirsi Alila Opetus-

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä

Lausunto hallituksen esityksestä LAUSUNTO ISAVI/2569/00.02.00/2015 Itä-Suomi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 25.9.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirjaamo kirjaamo@minedu.fi vakalainmuutos@minedu.fi Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen

Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen muutokset

Varhaiskasvatuksen muutokset Varhaiskasvatuksen muutokset Mäntsälän kunnanvaltuusto 21.3.2016 esitystä on täydennetty/tarkennettu dioissa no. 11 ja 13 punaisella olevat tekstit sekä lisätty diat 14-17 31.3.2016 Varhaiskasvatuslaki

Lisätiedot

Pinninkatu 51, 33100 Tampere

Pinninkatu 51, 33100 Tampere EDUSKUNNAN SIVISTYSVALIOKUNNALLE Asia Lausunto hallituksen esityksestä 341/2014 vp eduskunnalle laeiksi lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnon antaja

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet Päivähoidosta varhaiskasvatukseen Lasten päivähoidon lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirtyi sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriöön

Lisätiedot

Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015

Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015. Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015 Uusi varhaiskasvatuslaki 1.8.2015 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaosto Titta Tossavainen 5.5.2015 Varhaiskasvatusta koskevan lainsäädännön uudistaminen - varhaiskasvatuslaki tulee

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi Suomen Vanhempainliitto ry, Finlands Föräldraförbund rf Lausunto 16.03.2018 Asia: OKM/3/010/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslaiksi 1 luku. Yleiset säännökset (13 ) 2 luku.

Lisätiedot

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli 25.9.2012 Helena Hiila-O Brien KUKA LASTA KASVATTAA JA MITÄ VARTEN Lapsi työvoimana Lapsi rakentamassa kansakunnan tulevaisuutta Lapsi jatkamaan sukua

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto. Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4.

Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto. Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4. Opetus- ja kulttuuriministeriö LAUSUNTO Yleissivistävän koulutuksen ja varhais- 22.4.2016 kasvatuksen osasto Sosiaali- ja terveysvaliokunta 26.4.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

27.5.2015. OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen

27.5.2015. OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen 1 (5) OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa 1.8.2015 alkaen Varhaiskasvatuslain ensimmäinen vaihe tulee voimaan 1.8.2015. Tämä linjaus on voimassa 1.8 alkaen siihen asti kunnes uuden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 01.02.2016 Sivu 1 / 1 102/2016 05.10.00 37 Muutokset varhaiskasvatusoikeuteen (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Barbro Högström, puh. 09 816 52344

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015

Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut. Kemppi Miia 12.04.2015. Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Heinolan kaupunki Varhaiskasvatuspalvelut Kemppi Miia 12.04.2015 Liite varhaiskasvatus- ja esiopetuslain muutokset 1.8.2015 Uudet ja muutettavat pykälät Lähteenä käytetty suorina lainauksina Suomen Kuntaliiton

Lisätiedot