Yhteiskuntapolitiikassa keskustellaan useimmiten julkisen sektorin tuottamista palveluista ja niiden heikosta tilasta Tosiasiassa vastuu eri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteiskuntapolitiikassa keskustellaan useimmiten julkisen sektorin tuottamista palveluista ja niiden heikosta tilasta Tosiasiassa vastuu eri"

Transkriptio

1 Arto Tiihonen 2014

2 Mikä on uutta? Haasteisiin ja uhkiin ei löydy ratkaisua vain (julkisia) palveluja lisäämällä, vaan ihmisten omaa toimijuutta, aktiivisuutta ja voimavaroja monin tavoin lisäämällä Tarvitaan yksilöiden itsensä, lähiyhteisöjen (perheet, suku, naapurit ec.), vapaaehtoistoiminnan (liikunta, kulttuuri etc.) ja julkisen sektorin (varsinkin lastensuojelun, nuorisotyön, sosiaalityön, perhe- ja vanhustyön), mutta myös yksityisten palveluiden saumatonta yhteispeliä.

3 Yhteiskuntapolitiikassa keskustellaan useimmiten julkisen sektorin tuottamista palveluista ja niiden heikosta tilasta Tosiasiassa vastuu eri väestöryhmistä ja toiminnoista on tälläkin hetkellä jakautunut monille muillekin yhteiskunnan sektoreille Puhetta pitää tarkentaa, toimintoja kehittää ja resursseja kohdentaa toimivalla tavalla Seuraavassa maisemakuva yhteiskunnallisista vastuista sekä väestöryhmien että toimintojen kautta katsottuna

4 Ajatuksena tässä tarkastelussa on se, että historian saatossa erilaiset toiminnot (lasten ja vanhusten hoito, päihdetyö, liikuntapalvelut jne.) on suomalaisessa yhteiskunnassa päätetty antaa jollekin sektorille eikä tämä keskustelu koskaan lopu vaan sitä käydään jatkuvasti. Seuraavassa erittäin karkea taulukko siitä, miten tilanne on tällä hetkellä. Jako-osuudet kuvaavat vastuuta, joka ei ole suoraan verrannollinen rahoitukseen, vaan esimerkiksi kasvatusvastuuseen tai vaikkapa työnantajien vastuuseen työntekijöistään

5 Taulukossa olen jakanut vastuut seuraavasti: 1 = yksityissektori, yritykset 2 = julkinen sektori, kunnat & valtio 3 = kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan sektori 4 = kotitaloudet ja perheet 5 = yksilöt itse Väestön olen jakanut kahdeksaan eri ikäryhmään, jotta tarkastelu tavoittaisi näiden ryhmien erityispiirteet hienovaraisemmin kuin yleisemmät tarkastelut. Vastuut olen arvioinut prosentteina niin, että jokaisen rivin summa on 100%. Prosenttiluvut ovat tietysti vain suuntaaantavia.

6 Sektori/ 1. Sektori 2. Sektori 3. Sektori 4. Sektori Yksilöt Ikäryhmä lapset nuoret nuoret aikuiset keski-ikäiset ikääntyvät ikä: ikä: ikä:

7 Sektori/ 1. Sektori 2. Sektori 3. Sektori 4. Sektori Teema Liikunta Kulttuuri Sosiaali Terveys Nuoriso Ikääntyneet Aatteelliset

8 Kuntien vastuita lisätään lainsäädännöllä, mutta rahoituksen ongelmat ovat johtamassa väestön eriarvoistumiseen Yksityissektorin vastuuta palveluista ollaan lisäämässä mm. kilpailuttamalla, palveluseteleillä jne. Kolmannen sektorin toivotaan ottavan vastuuta varsinkin ennaltaehkäisevästä työstä, mutta myös lasten, nuorten ja vanhusten palveluista Myös kodeille, 4. sektorille ja yksilöille halutaan antaa lisää vastuuta mm. lasten hoidossa ja omaishoidossa

9 Lastenhoito: 4. sektori (kodit/perheet, äidit & isät ja sisarukset) > 1. sektori (piiat, kodinhoitajat) > 2. sektori, kunnat (lastentarhat, päiväkodit) > 1. sektori, yksityiset päiväkodit > 3. sektori (iltapäivätoiminta, harrastukset). 4 > 1 > 2 > 1 > 3 Liikunta: 3. sektori (urheilu- ja liikuntaseurat) > 2. sektori (valtio, kunnat; liikuntapaikat, erityisryhmät) > 1. sektori (kuntosalit, palloiluhallit) > 4. sektori (terveysliikunta). 3 > 2 > 1 > 4 Kotihoito ja palvelu: 4. Sektori (omaiset, läheiset) > 2. sektori (kunnat) > 1. sektori (palvelutalot, kotipalveluyritykset) > 3. sektori (kotipalvelu, perhehoito) > 4. sektori (omaishoito). 4 > 2 > 1 > 3 > 4

10 Vastuunjakojen muutokset vuosikymmenten saatossa kuvastavat yhteiskuntapoliittisia linjanvetoja, joita nykyään on yhä vaikeampi ohjata ylhäältä päin. Yhteiskunnan eri sektoreiden oma aktiivisuus (mm. toiminnan ja palvelujen laatu/hinta) ja myös kyky yhteistyöhön toisten sektoreiden kanssa ohjaa tulevaa kehitystä rinnan lainsäädännön ja julkisen talouden/yksityisten talouksien resurssien kanssa

11 Vapaaehtoisilta ja järjestöiltä odotetaan vastuunottoa asioista, toiminnoista ja palveluista, jotka ovat aiemmin (viime vuosina tai vuosikymmeninä) kuuluneet julkiselle sektorille tai kodeille Seurauksena ristiriitaisia tilanteita, kun vapaaehtoisilta odotetaan lähes ammattimaista palvelua ja samalla pitäisi olla pyyteettömästi vapaaehtoinen ja lähimmäinen Järjestöjen vapaaehtoistoiminnassa puhutaan paljon uusista pelisäännöistä ja vapaaehtoiset joutuvat pohtimaan enemmän toimintansa eettisiä ja filosofisia perusteita

12 Pitää osata mennä läheistä lähelle, mutta pitää osata myös irrottautua Yhä useammissa työtehtävissä, mutta myös vapaaehtoistoiminnassa, vaaditaan affekti- ja emootiokykyjä silti tavallisen kansalaisen lienee kaikkein vaikeinta olla lähimmäinen tuntemattomalle kanssaihmiselle Kyse on myös identiteettityöstä ja mahdollisista eri roolien osaamisesta ja hallinnasta: läheinen, vertainen, vanhempi, hoitaja ARTO TIIHONEN

13 Vapaaehtoistoiminnan kenttä tarjoaa erilaisia lähimmäisen positioita tai rooleja, joissa lähimmäisvastuu vaihtelee Jalkapallovanhempi : Lähimmäisvastuu laajenee koskemaan kaikkia joukkueen pelaajia/vanhempia Plankummi : Lähimmäisvastuu koskee yksilöä ja hänen yhteisöään eri puolella maailmaa ilman kasvokkaista kohtaamista Ulkoiluystävä/kulttuurikaveri : Lähimmäisvastuu tukihenkilönä, jolla suuri, mutta tilanteinen lähimmäisvastuu ARTO TIIHONEN

14 Sijaisvanhempi : Lähimmäisvastuu suuri, intensiivinen ja pitkäkestoinen, muuttuu ajan kuluessa vertaisuudeksi. Miesten vertaistukiryhmä : Lähimmäisvastuu toverillista, kokemusten ja tunteiden jakamista ja sanoittamista. Omaishoitaja : Lähimmäisvastuu suuri, intensiivinen ja pitkäkestoinen, muuttuu ajan kuluessa hoitajuudeksi. ARTO TIIHONEN

15 Vapaaehtoistoiminta ja järjestöt tarjoavat laajan foorumin erilaisille mahdollisuuksille olla lähimmäinen ja lähimmäisvastuussa kanssaihmisistä Vapaaehtoistoiminnassa lähimmäisvastuu voi olla yhteisöllistä tai kulttuurista, mutta myös hyvin yksilöllistä. Lähimmäisvastuu on järjestöille asia, jolla ne perustelevat omaa tärkeää toimintaansa, mutta joka on myös vaikea asia, josta pitää jatkuvasti keskustella niin vapaaehtoistoimijoiden, ohjattavien/tuettavien/autettavien kanssa kuin julkisuudessakin ARTO TIIHONEN

16 TOP 1. Käytännön numero ja/tai nimi: 31. Lähiön lapsille ja nuorille sirkus on säännöllinen ja tärkeä harrastus. Lyhyt perustelu: Sirkus Magenta ry:n toiminta koskettaa haavoittuvia, usein monikulttuurisista taustoista tulevia nuoria, joiden on vaikea löytää itselleen sopivaa harrastusta. Sirkus rohkaisee ilmaisuun, yhteistoimintaan ja tavoitteellisuuteen. Siellä nuoret saavat elämyksiä, identiteettiään vahvistavia kokemuksia ja heistä tulee osallisia ryhmässä, joka vahvistaa heidän toimijuuttaan. Magenta ry järjestää toimintaa myös muille ryhmille, jotka jäävät helposti harrastustoiminnan ja palveluiden ulkopuolelle. TOP 2. Käytännön numero ja/tai nimi: 52. Ikäihmisten telinevoimistelun vaikuttavuudesta on tutkittua tietoa. Lyhyt perustelu: Jyväskylän Voimistelijat -79 ry:n Ikämoto toiminta rikkoo perinteisiä ajatuksia ikääntymisestä ja ikäihmisten toimintakyvystä antamalla heille mahdollisuuden harjoittaa telinevoimistelua. Ikääntyneiden ryhmäliikunta on yleensä ollut naisille suunnattua ja turvallista. Ikämoto tuo tarjolle myös ikämiehille uuden ja erittäin hyvin toimintakykyä, koordinaatiota ja osallisuutta lisäävän liikuntamuodon, joka sopii myös naisille. Harjoittelu on hauskaa ja tavoitteellista, mutta myös tasapainoa ja voimaa kehittävää. ARTO TIIHONEN

17 TOP 4. Käytännön numero ja/tai nimi: 39. Kinesteettiset kielityöpajat työyhteisöille. Lyhyt perustelu: Zodiak ry:n kielityöpajat ovat pedagogisesti ja kokemuksellisesti perusteltuja ja sovellus työyhteisöille kohdistuvaksi palveluksi on kiinnostava. Oppimiseen saati työntekoon ei useinkaan liitetä aistimellisuutta tai moniaistisuutta, joiden avulla erilaiset oppijat ja itsensä ilmaisijat rohkaistuvat kokeilemaan ja sitä kautta oppimaan uusia asioita. Eri äidinkielen omaavat ihmiset löytävät kielityöpajoissa myös yhteisen ruumiin kielen sen lisäksi, että oppivat uutta kieltä ruumiin kautta. TOP 5. Käytännön numero ja/tai nimi: 13. Kokonaiskoulupäivä ratkaisu oppilaiden koulukyytien yhtenäistämiseen harvaan asutulla seudulla. Lyhyt perustelu: Suomi on harvaan asuttu maa ja esimerkiksi koululaiset joutuvat helposti epätasa-arvoiseen asemaan harrastusmahdollisuuksien ja ajan mennessä koulubussissa istumiseen. Kisko-Seura ry:n idea yhdistää iltapäivätoiminnassaan toiminnallisuuden ja taloudellisuuden erittäin järkevästi. Tieteen, taiteen ja liikunnan eri muotojen kokeileminen on myös tuonut eri alojen osaajat mukaan yhteistoimintaan. Yhteistoiminta kunnan ja vapaaehtoistoimijoiden kanssa kertoo myös siitä, että yhteiskunta olemme me kaikkia. ARTO TIIHONEN

18 Näkymättömän rakenteen konkretisointitehtävä

19 1. Toiminta/tekeminen, jota harjoitat säännöllisesti ja joka parantaa/ylläpitää toimintakykyäsi/hyvinvointiasi. 2. Toiminta/tekeminen, joka parantaisi/ylläpitäisi toimintakykyäsi/hyvinvointiasi, mutta et tee sitä ainakaan tarpeeksi. Kertokaa valintanne vieressä istuvalle. ARTO TIIHONEN

20 3. Toiminta/tekeminen, jota harjoitat säännöllisesti ja joka heikentää toimintakykyäsi/hyvinvointiasi. 4. Toiminta/tekeminen, jota teet paljon, mutta joka on neutraali toimintakykysi/hyvinvointisi suhteen (ei parane eikä heikennä). Kerro vierustoverillesi. ARTO TIIHONEN

21 Parantaa Parantaisi Heikentää Neutraali Sulkapallo Kuorolaulu Stressaaminen Iltakalja Liikkuminen lihasvoimalla Suklaa & makkara Jumppaesitykset Uiminen Telkkarin katselu Vapaaehtoistoiminta Kulttuuritilaisuuksissa käynti Suurempi sosiaalisuus Liiallinen istuminen Netin käyttö Lukeminen Pihatyöt ARTO TIIHONEN

22 Arviointia

23 Asteikolla 1= (kokemuksellisesti ei lainkaan merkityksellistä)... 5= (kokemuksellisesti erittäin merkityksellistä) Jokainen toiminta/tekeminen, jonka edellä valitsit kuhunkin kategoriaan eli tekeminen/toiminta, joka parantaa, parantaisi, heikentää, on neutraali toimintakykysi suhteen. ARTO TIIHONEN

24 Jaa arviosi vieruskaverisi kanssa Keskustelkaa, ihmetelkää, selittäkää hetkinen arvioitanne... ARTO TIIHONEN

25

26 Elämyskokemus Identiteettikokemus Osallisuuskokemus Toimijuuskokemus Tarkoittaa kokemusta, joka tuottaa henkilökohtaista, lähinnä psyykkistä ja hetkellistä mielihyvää ja nautintoa. Tarkoittaa merkityksellistä kokemusta, jolla on tai on ollut merkitystä sille, miten ihminen ymmärtää itsensä ja identiteettinsä. Tarkoittaa kokemusta, jossa keskeistä on ollut osallistuminen ja osallisuus jossakin yhteisessä tekemisessä. Tarkoittaa kokemusta, jossa oma toiminta joko tekijänä, ohjaajana, valmentajana tai vaikkapa tukijana on ollut toiminnan lisäksi läsnä. ARTO TIIHONEN

27 Kokemuksellisuudet Laatu Perusta Elämyskokemus passiivinen oma mielihyvä Identiteettikokemus merkityksellinen ymmärrys itsestä ja maailmasta Osallisuuskokemus aktiivinen vaikutus omaan elämään Toimijuuskokemus vaikuttava vaikutus toisten elämään ARTO TIIHONEN

28 Arvioi nyt omaa tekemistäsi/toimintaasi asteikolla 1= (kokemuksellisesti ei lainkaan merkityksellistä)... 5= (kokemuksellisesti erittäin merkityksellistä) jokaisen kokemuksellisuuden suhteen. ARTO TIIHONEN

29 Tekeminen/ toiminta Elämyskokemus Identiteettikokemus Osallisuuskokemus Toimijuuskokemus Parantaa Sulkapallo Parantaisi Kuorolaulu Heikentää Stressi Neutraali Iltakalja ARTO TIIHONEN

30 -> -> -> -> tarkemmin Arto Tiihonen

Vapaaehtoisuus ja järjestöt lähimmäisvastuussa. Etene, 5.10.2009 FT, toimialapäällikkö, Arto Tiihonen

Vapaaehtoisuus ja järjestöt lähimmäisvastuussa. Etene, 5.10.2009 FT, toimialapäällikkö, Arto Tiihonen Vapaaehtoisuus ja järjestöt lähimmäisvastuussa Etene, 5.10.2009 FT, toimialapäällikkö, Arto Tiihonen Sisältö Tarkastelen aluksi, mitä lähimmäisvastuulla tässä yhteydessä tarkoitetaan ja myös mitä sillä

Lisätiedot

Kun kaikki pelaa: hyvää ikää(ntymistä) yhteistyöllä. Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT

Kun kaikki pelaa: hyvää ikää(ntymistä) yhteistyöllä. Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT Kun kaikki pelaa: hyvää ikää(ntymistä) yhteistyöllä Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT Tavoite Esittää yksilön selviäminen yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi

Lisätiedot

FT Arto Tiihonen. www.miksiliikun.fi

FT Arto Tiihonen. www.miksiliikun.fi FT Arto Tiihonen www.miksiliikun.fi Leikki leikkinä: kisailua, sattumaa, huimausta ja rooleja Leikki kokemuksena: elämys-, identiteetti-, osallisuus- ja toimijuuskokemuksia Miksi siis oikeastaan leikimme?

Lisätiedot

Järjestöt, eläkeikäiset ja tulevaisuus. Seniorit vapaaehtoisina suuret ikäluokat mahdollisuutena. Vaveron loppuseminaari, 3.11.2010.

Järjestöt, eläkeikäiset ja tulevaisuus. Seniorit vapaaehtoisina suuret ikäluokat mahdollisuutena. Vaveron loppuseminaari, 3.11.2010. Järjestöt, eläkeikäiset ja tulevaisuus Seniorit vapaaehtoisina suuret ikäluokat mahdollisuutena. Vaveron loppuseminaari, 3.11.2010. FT Arto Tiihonen Sisältö Vertaisuuden, vertaiskokemuksen, vertaisasiantuntijuuden

Lisätiedot

Vertaistuen voima ja hyvinvoinnin uudet käsitteet ja käytännöt.

Vertaistuen voima ja hyvinvoinnin uudet käsitteet ja käytännöt. Vertaistuen voima ja hyvinvoinnin uudet käsitteet ja käytännöt. Ikääntyneiden neuvontapalvelut kohtaako tarjonta tarpeen? UKK-instituutti, 27.5.2010 FT, toimialapäällikkö, Arto Tiihonen Sisältö Tarkastelen

Lisätiedot

Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset

Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT, LitL Sisältö Erilainen tapa ikääntyä hyvin: esimerkkeinä liikuntaa

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n

Lisätiedot

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Lihastautien kehittyvä tutkimus ja hoito -konferenssi 16. 17.11.2011 Tampere Mika Pyykkö, 17.11.2011 1 Mika Pyykkö, 17.11.2011

Lisätiedot

Mies voimaantuu yksin, yhdessä ja yhteiskunnan tuella - Merkitykselliset kokemukset, miehinen vertaistuki ja toimijuuden rakentaminen nykymaailmassa.

Mies voimaantuu yksin, yhdessä ja yhteiskunnan tuella - Merkitykselliset kokemukset, miehinen vertaistuki ja toimijuuden rakentaminen nykymaailmassa. Mies voimaantuu yksin, yhdessä ja yhteiskunnan tuella - Merkitykselliset kokemukset, miehinen vertaistuki ja toimijuuden rakentaminen nykymaailmassa. Kouvola, 9.5.2012 FT, tutkija, Arto Tiihonen Sisältö

Lisätiedot

Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn. Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto

Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn. Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto Missä JHL:n jäsen kohtaa vapaaehtoisen? Kotityöpalvelu Kiinteistönhoito

Lisätiedot

JÄRJESTÖT, PERHEET JA VAPAAEHTOISTOIMINTA

JÄRJESTÖT, PERHEET JA VAPAAEHTOISTOIMINTA JÄRJESTÖT, PERHEET JA VAPAAEHTOISTOIMINTA Emma & Elias -avustusohjelman tutkimuksen taustoittava väliraportti Petri Paju Tutkija, Lastensuojelun Keskusliitto Emma & Elias -ohjelma 2016 1 / 28 Emma & Elias

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

omat kokemukset esiin!

omat kokemukset esiin! Hyvää ikääntymistä liikunnasta ja kulttuurista omat kokemukset esiin! Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT Tavoite Havahduttaa huomaamaan monenlaiset mahdollisuutemme,

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa

Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Uusi lainsäädäntö vahvistamassa kirjaston asemaa asukkaiden arjessa Osaava kirjasto ovi tulevaisuuteen Itä-Suomen kirjastopäivät 7.-8.6.2016, Mikkeli Leena Aaltonen Kirjastolain uudistaminen ei ole helppoa!

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Workshop FT Arto Tiihonen

Workshop FT Arto Tiihonen Workshop FT Arto Tiihonen Jakaannutaan neljän hengen ryhmiin 1. ryhmä: rakentakaa harjoitus, jossa kaikki kokemuksellisuudet ovat mukana 2. ryhmä: arvioikaa jokin kaikille tuttu harjoitus kokemuksellisesti

Lisätiedot

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Agronomiliiton tilaisuus 5.11.2013 Vuoden psykologi Toimialapäällikkö, PsT Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutti Ikäinstituutti - hyvän vanhenemisen asiantuntija Tehtävänä

Lisätiedot

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen palveluissa Edellytykset yy ja haasteet Inari 20.9.2013 Mirja Laiti Työkalupakin arviointia Kokonaisuudessaan erinomainen työväline henkilöstön

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM SUOMEN TERVEYDENHOITAJALIITTO RY Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf on terveydenhoitajien

Lisätiedot

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998

Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 Järjestöjen järjestö Perustettu 1998 SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY JA YHTEISÖLLISYYS kotona asumisen tukeminen kansalaisaktiivisuuden edistäminen toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen työllistäminen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN. Marja Heikkilä Saarijärvi Keski-Suomen SOTE 2020

IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN. Marja Heikkilä Saarijärvi Keski-Suomen SOTE 2020 IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN Marja Heikkilä Saarijärvi 19.4.2016 Keski-Suomen SOTE 2020 PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN UUDESSA SOTE-RAKENTEESSA ASUKKAIDEN ARKI ja Lähipalvelut

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10. Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.2013 MYRSKY-HANKE mahdollistaa nuorille suunnattuja, nuorten omia voimavaroja

Lisätiedot

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kirjallinen kannanotto ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta Viite: Kutsunne

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi?

Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi? Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi? Toimintaympäristön muutos Työ, oppiminen ja oppimisen tavat muuttuvat yhteiskunnan ja työelämän muutoksen

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun

Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun Liiku ja Muista vapaaehtoisista tukea muistiasiakkaan liikuntapolkuun Muistikonferenssi 2017 Elina Rannikko, Anita Elfving Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry. Liiku ja Muista projekti 2015-2017 Projektin

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Vertaisuus vuorovaikutuksessa. IDEA Tampere Onni Westlund

Vertaisuus vuorovaikutuksessa. IDEA Tampere Onni Westlund Vertaisuus vuorovaikutuksessa IDEA 4.5.2018 Tampere Onni Westlund Vertaisuudesta lastensuojelussa Usein sattumanvaraisesti järjestettyä. Työntekijöiden työyhteisöt ja työnohjaus. Sijaisvanhempien mentorit

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun kehitysvammaisten nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk) nuoren ja

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit

Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit Voimaa vanhuuteen -ohjelma 2012: Liikuntaryhmän laatukriteerit Liikuntaryhmän laatukriteerit Laatukriteerit on tarkoitettu

Lisätiedot

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo

Toimintakyky. Toimiva kotihoito Lappiin , Heikki Alatalo Toimintakyky Toimiva kotihoito Lappiin 10.4.2018, 19.4.2018 Mitä toimintakyky on? Mitä ajatuksia toimintakyky käsite herättää? Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm

Koti on POP Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Asumissosiaalinen työote

Asumissosiaalinen työote 31.3.2017 Asumissosiaalinen työote Heli Alkila Asunto ensin - periaate Uudistuva ammatillisuus Laajentuva työyhteisö Arvot, unelmat, valta ja eettisyys: Unelmat antavat suunnan tekemiselle. Mikä on minun

Lisätiedot

Eettisyys ja vanhustyö

Eettisyys ja vanhustyö Eettisyys ja vanhustyö Porin maakuntakirjasto 11.9.2012 Olli Mäkinen Omia muisteloita 1995-96 Oulussa vielä hakeutuvan kirjastotyön opintojakso, elimellinen osa kirjastoalan koulutusta Selkokirjat (Bo

Lisätiedot

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä

Kulttuurituottajana kunnassa. Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuurituottajana kunnassa Tehtävät, tavoitteet ja työn kuva Hallintokuntien ja kolmannen sektorin välisessä yhteistyössä Kulttuuri käsitteenä, ymmärretäänkö se? Kulttuuri yhdistetään vielä usein niin

Lisätiedot

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 AVUSTUSOSASTO RAY 25.10.2016 2 LAKISÄÄTEINEN TEHTÄVÄ Laki raha-automaattiavustuksista 21. Rahaautomaattiyhdistyksen on sopivalla tavalla seurattava myönnettyjen

Lisätiedot

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat

Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat Lapin liikuntastrategiaa läpileikkaavat asiat SEURATOIMINTA LAPSET JA NUORET AIKUISET HUIPPU-URHEILU LIIKUNNAN ARVOMAAILMA LIIKUNTALAKI INFRA Tavoite Lappi on maailman kiinnostavin hyvinvointiympäristö

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä

Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen / Porin perusturva /Mari Levonen

HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen / Porin perusturva /Mari Levonen HB-MALLI - vaikutukset palvelurakenteeseen 13.2.17/ Porin perusturva /Mari Levonen Asiakasryhmät Henkilökohtaista budjetointia perheellisille aikuisille joilla on jokin kuormittava tekijä(t) elämässä Kuormittavia

Lisätiedot

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä

Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä

Lisätiedot

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011 SISÄLTÖ Vapaaehtoistoiminnan määritelmä Vapaaehtoistoiminta Suomessa Vapaaehtoistoiminnan merkitys RAY:n rahoittamissa järjestöissä Vapaaehtoistoiminnan trendit Vapaaehtoistoiminnan vahvuudet ja heikkoudet,

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY Etelä-Savon ADHD-, Autismi- ja Dysfasiayhdistys ry Etelä-Savon Aivovammayhdistys ry Etelä-Savon CP-yhdistys ry Etelä-Savon Meniere-yhdistys ry Etelä-Savon

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja vanhempien osallisuuden tilanne Oulun seudun kunnissa. Tomi Kiilakoski Oulu 16.4.2013

Lasten, nuorten ja vanhempien osallisuuden tilanne Oulun seudun kunnissa. Tomi Kiilakoski Oulu 16.4.2013 Lasten, nuorten ja vanhempien osallisuuden tilanne Oulun seudun kunnissa Tomi Kiilakoski Oulu 16.4.2013 Seutukunnan nuorten näkemyksiä vanhemmista Vanhempien ohjeistaminen siitä, miten oma käyttäytyminen

Lisätiedot

KOONTI JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA

KOONTI JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA KOONTI 8.11.2018 JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA NEUVOLA JA PÄIVÄHOITO Keskusteltu neuvoloiden aukioloajoista ja influessarokotteiden loppumisesta Palokassa (myös pitkät jonotusajat puhututtaneet)

Lisätiedot

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla

Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Osallisuutta etsimässä Hepolan koululla Pienryhmän erityisluokanopettaja Kati Evinsalo Yhdessä osallisuuteen Yläkoulun erityistä tukea tarvitsevien nuorten pienryhmässä kahdeksan 13-17-vuotiaan (7.-9.lk)

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri

Valtion rooli liikunnan pelikentällä. Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri Valtion rooli liikunnan pelikentällä Minna Paajanen valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa: liikuntapolitiikan yleisestä johdosta, yhteensovittamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Iäkkäiden ja muistisairaiden arjen turvallisuus - Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille

Iäkkäiden ja muistisairaiden arjen turvallisuus - Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille Iäkkäiden ja muistisairaiden arjen turvallisuus - Osallistava Turvallisuus Erityisryhmille Tarja Ojala Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Pelastusopiston tutkijatapaaminen 2018 Kuopio 11.6.2018 Tutkimuksen

Lisätiedot

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja Omaishoito Saamelaisalueella Toiminnanjohtaja 5.4.2019 SámiSoster ry Tarkoituksena on valvoa, ylläpitää ja edistää saamelaisten asemaa, oikeuksia ja hyvinvointia alkuperäiskansana sosiaali- ja terveysalalla

Lisätiedot

Eri kieli- ja kulttuuritaustaisen oppijan ohjaus ja arviointi

Eri kieli- ja kulttuuritaustaisen oppijan ohjaus ja arviointi Eri kieli- ja kulttuuritaustaisen oppijan ohjaus ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3ov Oulun TOPPI Kielen ja kulttuuritaustan vaikutus työpaikan viestintätilanteissa Aluksi selvitä Mitä taustatietoja

Lisätiedot

Nuorten asenteet ja osallistuminen vapaaehtoistoimintaan

Nuorten asenteet ja osallistuminen vapaaehtoistoimintaan Nuorten asenteet ja osallistuminen vapaaehtoistoimintaan Vapaaehtoistoiminnan juhlaseminaari 3.12.2010 Henrietta Grönlund Henrietta Grönlund / henrietta.gronlund@helsinki.fi 9.12.2010 1 Mitä nuorille kuuluu?

Lisätiedot

Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi

Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi Taiteellinen toiminta ja nuorten sekä mielenterveyskuntoutujien hyvinvointi Katsaus kansainväliseen tutkimukseen Liisa Laitinen 25.10.2017 Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto liisa.laitinen@utu.fi

Lisätiedot

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-

Lisätiedot

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Jukka Karvinen, Liikkuva koulu Ville Laivamaa, Lappeen koulun rehtori (aluerehtori) TYÖPAJAN KUVAUS: Koulujen välisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

Työhyvinvointia yhdessä Pori

Työhyvinvointia yhdessä Pori Työhyvinvointia yhdessä 20.4.2018 Pori Työhyvinvointi ei synny sattumalta Terveys Hyvinvointi Toimintakyky Työkyky Työhyvinvointi Työhyvinvointi tarkoittaa sitä, että työ on turvallista, terveellistä ja

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt. Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti

Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt. Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti Lähimmäisyys ja välittäminen, arvot ja käytännöt Timo Pokki, Dila Diakonialaitos Lahti Lähimmäisyys merkitsee parhaimmillaan sitä, että meitä ympäröi ihmisten turvaverkko. Tarvittaessa se auttaa ja tukee

Lisätiedot

FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019

FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 FAMILIA - YHDESSÄ MAAILMASSA TOIMINTASUUNNITELMA 2019 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ F a m i l i a t o i m i i S u o m e n a i n o a n a k a h d e n k u l t t u u r i n p e r h e i l l e s u u n n a t u n t o i m i

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä

JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S. Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä ROVANIEMEN SEUDUN MIELENTERVEYSSEURA RY JÄRJESTÖJEN VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINOINTI JA KEHITTÄMINEN N E U V O K A S Yli 18 vuotta järjestö- ja vapaaehtoistyötä Rovaniemellä HANKETREFFIT 27.5.2014 KULTTUURI

Lisätiedot

Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista. Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009

Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista. Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009 Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009 Tavoitteena osallistaa kansalaiset palvelusetelin kehittämiseen Facebook/palveluseteli 1226 fania (2.10) Twitter/palveluseteli

Lisätiedot

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke 1 Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon OSSI-hanke Omaishoitajuuden alkuarviointiprosessissa pilotoidut mittarit, pilotoitujen mittareiden tarkastelu

Lisätiedot

Lahden tiedepäivä, 29.11. 2011 FT Arto Tiihonen. Ikäinstituutti & Haaga-Helia, Vierumäen yksikkö

Lahden tiedepäivä, 29.11. 2011 FT Arto Tiihonen. Ikäinstituutti & Haaga-Helia, Vierumäen yksikkö Lahden tiedepäivä, 29.11. 2011 FT Arto Tiihonen Ikäinstituutti & Haaga-Helia, Vierumäen yksikkö Suomalaisten hyvinvointi on sekä väestön ikääntymisen että lisääntyneen hyvinvoinnista syrjäytymisen vuoksi

Lisätiedot

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä

Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet

Lisätiedot

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Iikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri - Toimintamme päiväkodissa on tavoitteellista, pedagogisesti perusteltua. - Luomme lapselle innostavan ja turvallisen ympäristön,

Lisätiedot

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN Lisää liikettä! Perusopetuksen opetussuunnitelma ja varhaiskasvatuslaki edellyttävät lasten ja nuorten aktiivisuuden

Lisätiedot

KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ

KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ KOLMANNEN SEKTORIN TOIMINTAKENTÄT SOSIONOMIEN AMK AMMATILLISEN KASVUN OPPIMISYMPÄRISTÖINÄ Sosiaalipedagoginen työote tarkastelussa 1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen tarkoitus, kohteet ja tehtävät 1.2 Tutkimusongelmat

Lisätiedot

Pakaste 2 - hanke, vanhustyön koorinaattori Inga Mukku

Pakaste 2 - hanke, vanhustyön koorinaattori Inga Mukku 23.1.2014 1 Pitkäjänteisesti Lapin eri kunnissa, kuntien, oppilaitosten, yhdistysten yksittäin hakemilla rahoituksilla Systemaattista hyvien käytäntöjen jakamista ei ole ollut Aikaisemmin kehittämistoiminta

Lisätiedot

Unelma hyvästä urheilusta

Unelma hyvästä urheilusta Unelma hyvästä urheilusta Lasten ja nuorten urheilun eettiset linjaukset Kuva: Suomen Palloliitto Miksi tarvitaan eettisiä linjauksia? Yhteiskunnallinen huoli lapsista ja nuorista Urheilun lisääntyvät

Lisätiedot

Lapsen puheeksi ottaminen

Lapsen puheeksi ottaminen Lapsen puheeksi ottaminen Mika Niemelä Oulun yliopistollinen sairaala, Psykiatria Oulun Yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, Lasten ja nuorten mielenterveysyksikkö Terveydenhuoltolaki 70 Lapsen

Lisätiedot

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta AIJJOOS-HANKE Päätösseminaari 21.11.2012 IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia, sosiologia Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista Esimerkkejä hyvinvointipalveluista ESR-kehittämisohjelmasta Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana 2007-2013 Espoon esittävän taiteen koulu Mitä? Sirkusopetusta

Lisätiedot

Olen kuin puu, joka on revitty juuriltaan ja istutettu uuden maan multaan

Olen kuin puu, joka on revitty juuriltaan ja istutettu uuden maan multaan Olen kuin puu, joka on revitty juuriltaan ja istutettu uuden maan multaan WWW.JADETOIMINTAKESKUS.FI https://www.youtube.com/watch?v=m2je6fic-h4 Ikääntymisen moninaisuus Suomessa Vanhuspalveluiden asiakaskunta

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Hyvinvoinnin palvelutuotannon tulevaisuus. 5.11.2014 Avainalueen vetäjä Tuomo Melin, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Hyvinvoinnin palvelutuotannon tulevaisuus. 5.11.2014 Avainalueen vetäjä Tuomo Melin, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Hyvinvoinnin palvelutuotannon tulevaisuus Palvelutorin tavoitteet aktiivinen ikäihminen Tavoitteet Ikäihmisten aktivointi ottamalla vastuuta omasta ja läheisten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut

Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta. Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Lasten- ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut koulun näkökulmasta Arto Willman Hyvinvointipäällikkö Sivistys- ja kulttuuripalvelut Koulun piirteitä Koulu tavoittaa kaikki 7-15 vuotiaan lapsen ja

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Vertaisuus ja osallisuuden paikat. Solja Peltovuori Hyvän mielen talo ry

Vertaisuus ja osallisuuden paikat. Solja Peltovuori Hyvän mielen talo ry Vertaisuus ja osallisuuden paikat Solja Peltovuori Hyvän mielen talo ry 16.2.2010 Perhekuntoutuksen tutkimus- ja kehittämishanke, 2005-2009 Markku Nyman, 2008. Kansalaisyhteiskunta ja vertaistuki. Hyvän

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot