Sosiokulttuurinen näkökulma

Transkriptio

1 PS1 tiivistelmä Paula Isakoff Sosiokulttuurinen näkökulma Sosiaalipsykologia tutkii ihmisen sosiaalista toimintaa. Sen perinteisiin kuuluu tutkia erityisesti ryhämdynamisia ilmiöitä sekä ihmisten asenteita, rooleja, moraalia ja arvoja. Ihminen havainnoi sosiaalista ympäristöään hyvin itsekeskeisellä tavalla. Tähän liittyy vahvistusilluusio. Se tarkoittaa, että kullakin ihmisellä on taipumus etsiä vahvistusta omiin asenteisiinsa ja uskomuksiinsa ja sivuuttaa niiden vastainen todistusaineisto. Tunteellisesti latautuneet kognitiot s. 149 s. 146 s. 149 Toisen ihmisen motiivien ja tarkoitusten korostunut pohtiminen johtaa helposti pelkoon, ja epäluottamukseen liittyvät tunteet korostuvat. Näiden vaikutuksesta yksilö saattaa vetäytyä ajoittain sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Kun toinen osapuoli yrittää selvittää mistä oikein on kysymys, se voi johtaa tunteenpurkaukseen joka saa molemmat pois tolaltaan. Osapuolet lukkiutuvat vastavuoroisen epäluottamuksen ja kasvavan vihamielisyyden kehään. Eristäytyminen ja oikean palautteen puute vahvistavat virheellisiä uskomuksia entisestään. Syntyy eräänlainen itse itseään ylläpitävä, kielteisiä tunteita ruokkiva järjestelmä. Joskus tällaisia ikäviä ryhmäilmiöitä tapahtuu laajemminkin sosiaalisten tai etnisten ryhmien ja yhteisöjen välillä. Ryhmädynaamiset ilmiöt s. 150 Ryhmä dynaamisia ilmiöitä esiintyy kaikissa sosiaalisissa yhteisöissä, kuten perheissä, kouluissa ja työpaikoilla. Sen takia on tärkeää, että ihmiset oppivat ymmärtämään ja käsittelemään tällaisia ilmiöitä. Ryhmädynamiikka on vahva voima, jota voidaan käyttää joko positiivisella tai negatiivisella tavalla. Positiivinen vuorovaikutus Ryhmässä on usein yksi innostunut ja positiivinen ihminen, jonka mieliala tarttuu toisiinkin. Ihmiset innostavat ja kannustavat toisiaaan esimerkiksi urheilusuorituksissa sillä tavoin, että kaikki pystyvät ylittämään omat taitonsa. Monet ihmiset ovat myös taitavia kääntämään muiden aggressiiviset puuskahdukset positiiviseen suuntaan ja rauhoittamaan heitä ystävällisellä ja rauhallisella suhtautumisellaan. Vuorovaikutustaidoilla eli ihmissuhdetaidoilla tarkoitetaan ihmisen taitoa käsitellä omia tunteitaan ja säädellä vuorovaikutustaan muiden ihmisten kanssa. Nämä ovat opittavissa ja opetettavissa olevia taitoja, joiden perusteet opitaan vuorovaikutuksessa omien vanhempien kanssa.

2 Vuorovaikutus on aina kahden tai useamman ihmisen välistä toimintaa. Negatiivinen vuorovaikutus Ryhmäilmiöillä saattaa joskus olla ikäviä seurauksia. Hyvin kiinteä ryhmä alkaa usein hylkiä muita ryhmiä ja kilpailla niiden kanssa. Myös ryhmien sisällä erilaiset valtataistelut ovat yleisiä. Ihmisen ajattelulle on tyypillistä etsiä syyllistä tai syntipukkia esimerkiksi lisätäkseen ryhmän koheesiota. Tästä seuraa valitettavan usein kiusaamista tai syyllistämistä. Roolit s. 147 s. 145, 151 Ryhmässä ihmisillä on erilaisia rooleja. Roolit voivat olla muodollisia, kuten puheenjohtajan tai sihteerin rooli. Ne voivat olla myös epämuodollisia, kuten henkisen johtajan rooli, sivustakatsojan rooli tai hauskuttajan rooli. Tietynlaisen roolin omaksuneen ihmisen on vaikea päästä siitä eroon. Saattaa myös syntyä rooliristiriitoja, jos esimerkiksi ryhmän joku äjsen käyttää epämuorollisesti henkisen johtajan valtaa ja ohittaa muodollisen johtajan. Samallakin ihmisellä voi olla eri tilanteissa erilaisia rooleja. Tietyn ryhmän normien mukaan toimiminen ei ole välttämättä teeskentelyä, vaan eri roolien ottamista eri tilanteissa. Työelämässä on erittäin tärkeää oppia, että ihmisellä on erilainen rooli yksityiselämässään kuin työpaikallaan. Ammatillinen rooli ja yksityishenkilön rooli voivat olla joskus ristiriidassa. Philip Zimbardon Stanfordin yliopistossa vuonna 1971 tekemä vankilakoe s Kokeen osanottajat olivat vapaaehtoisia, älykkäitä keskiluokkaisia miehiä. Persoonallisuustestien ja haastattelujen avulla 70 vapaaehtoisen joukosta valittiin 24 psyykkisesti ja sosiaalisesti tasapainoista koehenkilöä jotka jaettiin satunnaisesti kahteen fyysisiltä ja psyykkisiltä ominaisuuksiltaan yhdenmukaiseen ryhmään, vangeiksi ja vartijoiksi, joiden suhteita kokeessa tutkittiin. Kokeen kulku: Stanfordin yliopiston psykologian laitoksen kellarikäytävästä luotiin entisten vankien avulla uskottava vankila. Vangeiksi lupautuneet miehet pidätettiin heidän tavanomaisessa ympäristössään, usein naapureiden katsellessa. Heidät pantiin käsirautoihin ja heidän silmänsä sidottiin. Vangit tuotiin yksitellen käsiteltäviksi. Jokainen tarkastettiin, riisuttiin alastomaksi ja sumutettiin syöpäläisiä vastaan. Tämän jälkeen jokaiselle vangille annettiin numerolla varustettu univormu kaapu, jota jokaisen piti käyttää ilman alusvaatteita. Tämä näyttikin vaikuttaneen siten, että vanginpukuun puettuina osanottajat liikkuivat ja istuivat aivan eri tavalla, paljon naisellisemmin. Jaloissaan he pitivät sandaaleja ja päässään naisten sukasta tehtyä

3 päähinettä, jolla jäljiteltiin pään ajamista kaljuksi. Jokaisella oli myös raskas kahle oikeassa jalassaan, niin että he myös unissaan muistaisivat olevansa vankeja. Vangit eivät saaneet käyttää muita nimiä kuin omaa numeroaan keskinäisessä tai vartijoiden kanssa tapahtuvassa vuorovaikutuksessa. Toimenpiteiden tarkoituksena oli horjuttaa vankien henkilökohtaista identiteettiä ja muuntaa se vangin identiteetiksi. Kaikki vanginvartijat käyttivät khakivirkapukua, aurinkolaseja ja pamppua. Vaikka vangit olettivat vartijoiden tulleen valituiksi kokonsa takia, olivat he itse asiassa aivan samaa kokoa kuin vangitkin. Vartijat eivät saaneet koulutusta omaan tehtäväänsä, vaan heille annettiin vapaus itse luoda omat sääntönsä. Heitä varoitettiin työskentelyn mahdollisesta vaarallisuudesta. Vankilassa työskenneltiin kolmen vartijan tiimeissä, joiden tehtävänä oli vahtia yhteensä yhdeksää kolmeen selliin majoitettua vankia kellon ympäri. Loput vartijat olivat varalla. Vankien totuttamiseksi omaan rooliinsa heidät herätettiin vihellyksellä monta kertaa kaikkina vuorokauden aikoina asettumaan jonoon ja ilmoittamaan oma numeronsa. Jos vangit eivät käyttäytyneet otttelevaisesti, heidät määrättiin tekemään etunojapunnerruksia. Tällaisten rutiinien ja aikaisempien mielikuvien varassa sekä vanteille että vartijoille muodostui eräänlaisia käsikirjoituksia, jotka auttoivat ennakoimaan tapahtumien todennäköistä kulkua. Aluksi kaikki sujui järestyneesti. Mutta jo ensimmäisenä aamuna jotkut vangit nousivat kapinaan, repivät päähineet päästään ja linnoittautuivat vartijoita herjaten omiin selleihinsä. Eräs vangeista oli omaksunut kapinanjohtajan roolin. Hän oli apuun perin ilmoittautunut kokeeseen tarkoituksenaan paljastaa CIA:n toimesta suunniteltu yritys kehittää menetelmiä opiskelijajoukkojen hallitsemiseksi. Tällaiseen virhetulkintaan olivat syynä samoihin aikoihin USA:n yliopistoissa tapahtuneet väkivaltaiset opiskelijoiden ja kansalliskaartin väliset yhteenotot. Tämä vanki omaksui selvästi jonkinlaisen asennevaikuttajan roolin. Hänen vaikutuksestaan monet vangeista kokivat äärimmäisen kielteisesti kaikki heihin kohdistuneet toimenpiteet ja ryhtyivät aktiiviseen vastarintaan. Vartijat suuttuivat heille osoitetuista ilkeistä sanoista. Tapahtumaa todistanut aamuvartio tuli vihaiseksi siitä, että yövartio oli selvästi ollut vankien suteen aivan liian pehmeä. He kutsuivat vahvistuksia, ajoivat palosammuttimiin sisältyneen jäätävän hiilidioksidin avulla vangit selleistään, riisuivat vangit alasti ja laittoivat kapinan johtajan lähipiireineen eristysselleihin. Vankijoukon hallitsemiseksi niille, jotka olivat kapinaan vähiten osallisina, annettiin vaatteet takaisin ja erityisiä etuoikeuksia vankien keskinäisen yhteenkuuluvuuden murskaamiseksi. Myöhemmin hyviä vankeja siirrettiin takaisin muihin selleihin ja pahoja vankeja sellaisiin selleihin, joissa ei ollut heidän aikaisempia sellitovereitaan. Tämän äjlkeen vangit alkoivat syystä epäillä toisiaan ilmiantajiksi. Mitä ilmeisimmin tähän vaikuttivat sosiaaliseen vainoharhaisuuteen liittyvät ilmiöt. Keskeisinä sosiaalisina hallintakeinoina käytettiin siten nöyryyttämistä ja vankien yhteenkuuluvuuden murskaamista (hajoita ja hallitse). Ryhmien välinen vastakkainasettelu johti osanottajien samaistumiseen hyvin voimakkaasti omaan ryhmäänsä ja sen tavoitteisiin, arvoihin ja normeihin. Vastakkaiseen ryhmään ja sen toimintaan asennoiduttiin puolestaan hyvin halveksivasti ja kielteisesti. Tällaisessa ristiriitatilanteessa ryhmien sisälle syntyi hyvin voimakas yhdenmukaisuuden paine. Tämän seurauksena vartijoiden kanssa kaveeraavaa vankia pidettiin vankien keskuudessa petturina ja häntä rangaistiin toiminnastaan erilaisin sanktioin. Myös vartijat omaksuivat erilaisia rooleja ryönsä perustaksi. Osa vartijoista seurasi ankarasti vankilan sääntöjä, mutta muuten he olivat reiluja. Jotkut kaveerasivat vankien

4 kanssa eivätkä yleensä rankaisseet heitä. Kolmasosa vartijoista oli vihamielisiä, arvaamattomia ja vankeja nöyryyttäviä. He näyttivät myös nauttivan omasta roolistaan ja sen sallimasta vallankäytöstä tavalla, jota mitkään osanottajille tehdyistä persoonallisuustesteistä eivät olleet paljastaneet. Kaikkein brutaaleinta vartijaa kutsuttiin John Wayneksi samaan tapaan kuin keskitysleirien vartijoita, joilla oli toisen maailmansodan aikaan omat lempinimensä. Vankien nöyryyttäminen kävi ajan myötä ankarammaksi. Heidän käskettiin esimerkiksi pestä vessanpönttöä tuntikausia paljain käsin tai tehdä muita vastaavia nöyryyttäviä toimintoja. Kapinan vaikutuksesta vartijat alkoivat ottaa tehtävänsä vakavasti eivätkä pitäneet sitä enää pelkkänä tieteellisenä kokeena. Yhteinen toiminta hankalia rauhanhäiritsijöitä vastaan, jollaisiksi vangit olivat osoittautuneet, lujitti suuresti heidän yhteenkuuluvuuden tunnettaan. Kovempi kuri ja tehostettu tarkkailu olivat selvästi ainoa tapa tulla toimeen näiden vankien kanssa. Jo lyhyelläkin vankilakokemuksella oli dramaattinen vaikutus vankien psyykkiseen hvinvointiin. Noin 36 tuntia kokeen alkamisen jälkeen eräs vangeista alkoi kokea voimakkaita tunnehäiriöitä, kaoottista ajattelua ja kontrolloimatonta itkua ja raivoa. Aluksi vartijat ajattelivat hänen vain teeskentelevän päästäkseen pois epämiellyttävästä tilanteesta, ja kesti pitkän aikaa, ennen kuin he vakuuttuivat tilanteen vakavuudesta. Kokeen edetessä vankien todellisuudentaju tuntui vähitellen heikkenevän ja heidän ajattelunsa ja toimintansa muuttuivat asteittain sairaalloisemmiksi. Vartijat käyttäytyivät vankeja kohtaan sadistisemmin ja sadistisemmin. Koe oli pakko keskeyttää ennen aikojaan viidentenä päivänä, kun Zimbardo havaitsi vartijoiden rankaisevan vankeja luvattomasti öiseen aikaan, jolloin vartijat usekoivat olevansa ilman valvontaa. Ihmisillä on ryhmien välisessä jännite- tai ristiriitatilanteessa taipumus tulkita omat ahdistavat kokemuksensa seuraukseksi vastakkaisen ryhmän panatahtoisesta toiminnasta. Sekä vankien, että vartijoiden käyttäytymisessä oli ilmeisesti kyse vastavuoroisista, varsin alkeellisista minän puolustusmekanismeista. Käytäntöyhteisöt s Ihmiset elävät eräänlaisissa pienissä maailmoissa. He ovat päivästä toiseen tiiviisti vuorovaikutuksessa keskenään erilaisissa yhteisöissä. Amerikkalainen tutkija Etienne Wenger kutsuu näitä yhteisöjä käytäntöyhteisöiksi. Jokainen meistä kuuluu useaan erilaiseen käytäntöyhteisöön kotona, koulussa tai harrastuksen parissa. Käytäntöyhteisöt kantavat jonkin asiantuntijakulttuurin käytäntöihin ja toimintavälineisiin liittyvää tietoa. Ne nojautuvat sanattomiin sopimuksiin, joiden pohjalta neuvotellaan ratkaisut eteen tuleviin ongelmiin. Wenger erottaa kolme käytäntöyhteisöön keskeisesti liittyvää osatekijää: Lähtökohtana: Yhteisen, jaetun yrityksen, projektin tai jutun toteuttaminen Vastavuoroinen toimintaan sitoutuminen

5 Jaettu toiminnan välineistö, eli erilaisia työvälineitä, käsitteitä tai tarinoita. Vaikka käytäntöyhteisön jäsenyys ei yleensä olekaan muodollista, niin osanottajilla on aika hyäv yhteinen käsitys siitä, ketkä ovat yhteisön jäseniä ja ketkä eivät. Tätä usein tuetaan tietynlaisella pukeutumisella. Siirtymästrategiat Sosialisaation ytimessä perhe, sitten koulu ja ystävät. Ihminen elää samanaikaisesti useassa eri maailmassa. Kun kodin, koulun ja ystävien kulttuurit sopivat toisiinsa, niiden väliset siirtymät ovat joustavia. Tällöin kodin, ystävien ja perheen arvot ja maailmankuvat tukevat toisiaan. Onnistunutta sosiaalistumista seuraa hyvä koulumenestys ja nuorelle avautuu monia tulevaisuuden mahdollisuuksia. Jos kodin, ystävien ja koulun maailmat eroavat kuitenkin toisistaan, nuori saattaa silti onnistua ratkaisemaan jännitteet suuntautumalla kouluopiskeluunsa. Tähän saattaa tosin liittyä kodin tai ystävien arvomaailman kieltämistä. Joskus maailmojen ydistäminen onnistuu vain osittain. Nuori saattaa kokea vaikeaksi kodin, ystävien ja koulun yhdistämistä. Ristiriita ratkeaa, jos nuori suuntautuu joidenkin tiettyjen oppiaineiden intensiiviseen opiskeluun. Samalla hän saattaa kuitenkin kieltää muiden oppiaineiden arvon. Jos koulun maailma on erillään muusta sosiaalisesta elämästä, nuoren saattaa olla vaikea siirtyä koulun, kodin ja ystävien väliä. Tämä saattaa johtaa passiiviseen vastarintaan koulussa ja huonoon opintomenestykseen. On myös mahdollista, että kodin, ystävien ja koulun maailmat ovat keskenään selvästi erilaisia, mutta nuori onnistuu muuntamaan tämän erilaisuuden voimavaraksi. Sosiaaliset verkostot s Ihminen on aina osa jotakin sosiaalista verkostoa eikä hänen toimintaansa voida selittää ottamatta huomioon tämän verkoston ominaisuuksia ja luonnetta. Verkoston suuruus ei välttämättä ole oppimisen kannalta olennaisinta. Pienempikin määrä suhteellisen vahvoja verkostosuhteita voi auttaa opiskelussa merkittävästi. Sosiaalinen vekrosto tarjoaa myös identiteetin kehitystä tukevia malleja ja tulevaisuuden näköaloja.

6